Karjalaisia Etunimiä - Jyväskylän yliopisto

www.karjalankielenseura.fi
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIRJASTO
arjalaisilla on ollut kautta aikain oivallinen kyky jalostaa kansain
välisiä kulttuurivaikutteita omaan karjalaiseen rii uotoonsa. Karja
lan kansan luovuus tulee hienolla tavalla esille myös niniiperinteessä.
Muualla Euroopassa tyydyttiin vain yleensä kopioirnaan Antiikin ajalta
ja ensirnmäisiltä kristillisiltä vuosisacloilta peräisin olevia nimiä. Sen
sijaan karjalaiset tekivät niistä lukemattoman määrän omia versioita
sekä etunimiä että sukunimiä.
Tähän oppaaseen on koottu valikoima karjalaisia etunimiä. Osa niistä
on yhä yleisessä käytössä, mutta monilla hienoilla perinteisillä etuni
millä on nykyään turhan vähän kantajia. Karjalan Kielen Seura toivoo,
että karjalaiset löytävät tästä oppaasta sopivia nimiä lapsilleen. Va
likoimasta löytyy myös hienoja nimiä niille aikuisille, jotka haluavat
muuttaa yleissuomalaisen nimensä karjalaiseksi.
Rikasta karjalaista nirriiperinnettä on syytä elvyttää. Onhan perinteinen
nimi kaikilla kansoilla oman kulttuurin tärkeimpiä tunnusmerkkejä.
K
PERINTEISIÄ
Kiel suom
PER
Pertti Lampi
Toimittanut
LYHYT NIMIOPAS
Karjalaisia Etunimiä
4
4
Karjalan Kielen Seura ry.
HELSINKI 2009
Toimittanut Pertti Lampi
LYHYT NIMIOPAS
LäkariaIaisia etunimiä
ISBN 978-952-5790-05-4
Oy Painotalo tt-urex Ab
Porvoo 2009
Kansi ja taitto Tuovi Laine
© Karjalan Kielen Seura r.y. Helsinki
8
OPj
Muinaisia karjalaisia nimiä olivat esim. Vallittu, Lem
metty, Ilo, Hirvi, Tursas, Hukka, Kokko, Kalervo, Un
tamo, Kaukomieli, Karvakieli, Paksujalka jne. Mui
naisista nimistä tuli vähitellen kristinuskon myötä su
Muinaiskarjalaisilla kuten muillakin eurooppalaisilla
kansoilla oli alun perin yleensä vain yksi nimi. Etuni
met tulivat käyttöön kaikissa Euroopan osissa vasta
kristinuskon myötä. Kastetuille annettiin eni mmäk
seen Raamatun henkilöiden ja pyhimysten nimiä. Kar
jalan alueellatämä kehitys pääsi alkuun jo 800-luvulla.
Luovuus tulee hienolla tavalla esille myös nimiperin
teessä. Kun muut kansat tyytyivät enimmäkseen ko
pioimaan Antiikin ajalta ja ensimmäisiltä kristillisiltä
vuosisadoilta peräisin olevia nimiä, karjalaiset teki
vät niistä lukemattoman määrän omia versioita sekä
etunimiä että sukunimiä.
Karjalaisilla on ollut kautta aikain oivallinen kyky
jalostaa kansainvälisiä kulttuurivaikutteita omaan
karjalaiseen muotoonsa. Parhaiten tämä näkyy kar
jalaisessa kansanrunoudessa. Kalevalan ja Karjalan
tuntevat sivistyneet ihmiset kautta koko maailman.
Karjalaisten ainutlaatuinen nimiperinne
3
4
Neuvostoliiton karjalaisalueilla kehitys oli saman
suuntaista. Vain 1930-luvulla karjalan kielelle sallittiin
Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen aika oli vai
keata aikaa kaikissa Karjalan osissa. Valtaan nous
seet äärinationalistit pyrkivät tuhoamaan karjalaisten
identiteetin mm. pakottamalla karjalaiset ottamaan
käyttöön uudet nimet muinaisten ja ikivanhojen An
tiikin maailmasta peräisin olevien nimien tilalle. Suo
messa perusteeksi ilmoitettiin 1920- ja 1 930-luvuil
la se, että nimet olivat venäläisiä tai vierasperäisiä.
Pian länsisuomalaiset etunimet alkoivatkin yleistyä
sekä Suomen Karjalassa että suomalaisemigranttien
johtamassa Itä-Karjalassa.
—
Karjalainen nimiperinne kukoisti rikkaana vuosisa
toja. Kalevala eepoksen myötä monet sen edustajat
ovat tulleet tunnetuiksi ympäri sivistyneen maailman.
Nationalismin nousu 1800-luvun lopulla aiheutti pie
nille kansoille ja kielille suuria ongelmia. Euroopan
maat omaksuivat lähes poikkeuksetta Yksi maa
yksi kieli- politiikan. Näin siitäkin huolimatta, että
etenkin monissa suurissa maissa oli kymmeniä etni
siä vähemmistöjä.
kunimiä. Muunnoksia oli satoja ehkä jopa tuhansia.
Kristillisistä etunimistä tehtiin puolestaan lukematon
määrä karjalaisia versioita.
Karjalan tasavallassa koettiin lisäksi lähes kolme
vuotta kestänyt suomalaistamiskausi, jolloin käyn
nistettiin mm. nimenmuutoskampanja.
Toinen maailmansota mullisti taas molempien naa
purimaiden karjalaisten elämää. Suomen oli luovu
tettava suuri osa Karjalan aluetta Neuvostoliitolle ja
väestö evakuoitiin ja asutettiin suomalaisten sekaan.
Venäjän karjalaisalueet joutuivat myös sodan jalkoi
hin ja kärsivät suuria menetyksiä. Kymmeniä tuhan
sia evakuoitiin itään ja osa väestöstä jäi miehitetyille
alueille.
Valtakulttuurin puristuksessa monet karjalaiset vai
kuttajatkin ryhtyivät opportunistista syistä yhteistyö
hön “uudistajien” kanssa. Suomessa näin toimivat
mm. jotkut Akateemista Karjala Seuraa kannattaneet
ortodoksipapit ja kirjailija livo Härkönen.
pari lyhyeksi jäänyttä kukoistuskautta. Muutoin otet
tiin entistä enemmän käyttöön venäläisiä nimiä. Uu
den neuvostoajan ihmisen piti olla kieleltään ja kult
tuuriltaan venäläinen ja maai Imankatsomukseltaan
kommunisti. Siksi myös karjalaisille tarjottiin uusia
neuvostoajan etunimiä kuten Iektriöestvo (sähkö),
Lenmarx, Lenin, Lenina, Marlen, Mir, Oktjabrin, Radi
(radium), Revolutsia, Stalina, Traktor, Tsas (keskus
apteekki), Vladlena (VLADimir iLich LENin) jne.
5
6
voidaan elvyttää
Monet perinteiset etunimet ovat niin oivallisia, että
ne kannattaa ottaa käyttöön uudestaan jo käytössä
olevien perinteisten nimien lisäksi. Karjalaiset nimet
ovat tärkeä osa identiteettiä. Nimen muuttaminen
Nimiperinnettäkin
Toisen maailmansodan jälkeen koitti molemmissa
maissa entistäkin pimeämpi aika. Suomessa karja
laisten oli omaksuttava suomalainen kulttuuri ja kieli.
Venäjän karjalaisalueilla oli valittavana vain venäläi
nen kulttuuri paitsi Itä-Karjalassa, jossa voitiin valita
lisäksi myös suomalainen kulttuuri ja suomen kieli.
Tuona aikana karjalainen kulttuuri ja karjalan kieli oli
vat vain sukujen ja perheiden asioita. Nykyaikaistu
misen ja kansallisen yhtenäisyyden nimissä karjalai
sia vaadittiin muuttamaan sekä suku- että etunimet.
Painostuksesta huolimatta kaikki eivät luopuneet
ainutlaatuisen hienosta nimiperinteestä. Toiset käyt
tivät valtakulttuurin mukaista “peitenimeä”. Monet
hienot nimet kuitenkin vaipuivat unholaan. Vain jot
kut harvat nimet kuten Jyrki tai Outi tulivat yleisem
päänkin käyttöön. Vasta Venäjän ja Euroopan olojen
vapauduttua 1990-luvulla koitti karjalan kulttuurin ja
kielen uuden nousun aika.
Nimi vaikuttaa identiteetin muodostumiseen keskei
sesti. Olemme kaikki oman maamme kansalaisia ja
paikallisyhteisöjemme jäseniä. Se, että olemme sa
malla myös karjalaisia, ei ole millään tavalla ristirii
dassa valtakulttuurin kanssa. Päinvastoin, voimme
antaa entistä suuremman panoksen oman maamme
ja yhteisömme hyväksi, kun rikastutamme sitä omal
la perinteellämme.
Karjalan Kielen Seura suosittelee ainutlaatuisten pe
rinteisten nimien antamista lapsille. Myös aikuiset
voivat nykyään helposti ottaa käyttöön arvokkaan ja
omassa suvussa pitkään käytetyn nimen näin halu
tessaan.
Jos lapsen nimeksi pannaan Stacey, Ridge, Storm,
Veeti, Tii, Pii, Brooke, Pamela, niin miksei yhtä hyvin
ja mieluummin esim. Arhippa, Lemetti, Miihkali, Va
lassi, Ahri, Faina, Nasti, Olena.
valtakulttuurin mukaiseksi kertoo huonosta itsetun
nosta.
7
8
=
K
H: Agabus
Ahappa,
Ahpoi
heinäsirkka
hyvyys, oiva
K: Agathon
AgaFana
merkitys
paljouden isä, korkea isä
venäläinen
H: Abraham,
Abram
=
V
siaavilainen
Abroi
=
Si
syyrialainen
skandinaavinen
latinalainen
persialainen
alkuperä
=
=
S
Sk
=
kreikkalainen
heprealainen
Nimi
Miesten nimet
=
H
=
=
G
L
P
egyptiläinen
=
germaaninen
arabialainen
=
A
E
Lyhennysten selitykset:
PERINTEISET KARJALAISET ETUNIMET
Davida
D
Buklei
B
Borissa
Artemios
H: Daavid
K: Bukulos
V: Boris
K:
K: Arsenios
Arssi
Arttju
K: Arkippos
L: Archippus
K: Antipas
H: Ananias,
Hananja
K: Aristarkos
K: Aleksander
K ja L: Aquila
H: Joakim
alkuperä
Arhippa
Antippa
Ananei
Alestari
Aleksander,
Aleksantcri
Akkila
Akima
Nimi
Miesten nimet
rakas
paimen
valpas
iniehekäs
hevosmies
vastustaja
armoisa
päällikkö
miehuullinen
kotka
Jumala asettaa
merkitys
9
10
K: Theodulos
K: Theodoros
K: Theofylaktos Jumalan varjelema
Fedula
Feudora,
Fedor,
Feodor
Filatkic
Jumalan lahja
Jumalan palvelja
Jumalan antama
K: Theodotos
Fedotta
Kiitos, ylistys
K: Thaddaios
L: Taddeus
poikkeava
tuomari
Jumalan lahja
Fadei
K: Aberkios
L: Abercius
H: Daniel
Duanila
E
Everkki
K: Doroteos
Dorofei
K: Dometianos, kesyttijä
L: Domitianus
Domentei,
Djcmoi,
Djcmi,
Dometios
kesytetty
K: Damianos
L: Damianus
Djcmi,Jcmi
merkitys
alkuperä
Nimi
Miesten nimet
H: Hoosea
Hoskoi
Ignoi
1
Huohvana
K: Ignatios
L: Ignatius
K: Theofanes
K: Fotios
H: Tuomas
K: Thomas
Homa
Hotti
K: Filippos
L: Filippus
K: Gerasimos
Hilippa,
Hiippa
Heroi
L: Germanus
K: Germanos
K: Karalampes
H
Harle
Hermo
K: Gregorius
H: Gabriel
alkuperä
Grigo
Gauroi
G
Nimi
Miesten nimet
tulinen, kiihkeä
Jumalaa esittävä
valistaja
pelastus
kaksonen
hevosystävä
arvoisa
saman emon lapsi
ilosta loistava
valvoja
Jumalan mies
merkitys
11
12
H: Elija
K: Hypatios
K: Herodion
H: Iisak
H: Juudas,Juuda ylistetty
Ilja
Ipatti
Iroda
Isakka
luda
H: Jeremia,
Jeremias
Jcstoi,Jestafei K: Eustathios
Jermci,
Jormoi
Hermas,
Hermeias
hyvinvoia
Jumalan kohottama
sanansaattaja
K. Kyrillos
Kirilä
K: Kodratos
L: Qadratus
K: Kyprianos
L: Cyprianos
Kibroi
Kondro
H: Gabriel
K: Hermaios,
Jermel,
Jormoi
Jumalan pelastus
Kauro
L: Cassianus
Kasjana,
Kassu
H: Elisa
K: Elissaisos
Jelisci
Hermes,
K: Polykarpos
Karppa
H: Efraim
Jehro
hedelmäiinen
K: Karpos
L: Karpus
Karppa
suosioiinen
K: Euthymios
Jchki
K: Georgios
H:Jaakob
K: Georgios
K: Eusebios
K: Eugonius
K: Eulampios
alkuperä
K
Jyrki
Juakko
Johora
Jcyssi
Jcygi
Jeuloi
Nimi
Miesten nimet
J
nauru
sankarillinen
korkea
voima
Jumalan armo
H: Johannes
livana, livi
merkitys
alkuperä
Nimi
Miesten nimet
neliö
pikku herra
kyprolainen
Jumalan sankari
tyhjä
hedelmäiinen
hedelmä
maanviljeljä
keskeyttäjä
maanviljelijä
hurskas
jalosukuinen
kirkas
merkitys
13
14
leJona
lejona
H: Leevi
H: Leevi
K: Leon
L: Leo
H: Lasarus
Leo
Levoi
Luasari
Jumala on auttaja
armollinen
L: Kleemens,
Clemens
laakeri
iloinen
Lemctti
K: Hilarion
L
Lari
aurinko
L: Laurentius
K: Kyyros, Kores
Kyyrö
kauneudesta huolehtiva
voimakas
Lauri,
Laurentei
K: Kosmas
K: Kosntantinos vakaa
L: Constantinus
Kostja
Kuisma,
Kushma
K: Kornelius
L: Cornelius
Kormi
ahertaja, toimelias
K: Konon
Konoi
merkitys
alkuperä
Nimi
Miesten nimet
K: Menas
K: Demetrios
L: Demetrius
Miitrci
H: Mika, Mikael Kuka on kuin Jumala
Mihci,
Mika,
Miihkali
Miina
H: Matteus
Matti
15
Demeter-jumalallepyhitetty
Kuinen
Jumalan lahja
Omistettu MarsJumalalle
L: Martinus
Martiska,
Marttina
kuiva, kuihtunut
Jumala kansamme
suuri
Jumalan päätös
K: Markos
L: Marcus
H: Immanuel
L: Magnus
H: Manuel
Manu
suurin
autuas
lukanialainen
merkitys
Markki
K: Maksimos
L: Maximus
K: Makarios
L: Luukas
alkuperä
Maksima
M
Makko
Ltika
Nimi
Miesten nimet
16
K:
E:
K:
Mokki
Moissi
Ofonja
o
Nikon
K: Athanasios
K:
Niikko
kuolematon
voittaja
kansan voittaja
lohdutus
H: Nahum
K: Nikolaos
Jumalallepyhitetty
vedestä otettu
ivaaja
K: Nazarios
L: Nazarius
Mooses
Moyses
Nikolai
Nuama
Natima,
N
Naasarci
voitonkantaja
Nikeforos
K:
Mitfora
Mookios
voide
Myron
K:
Mirona
kansain voittaja
K: Nikolaos
L: Nicolaus
Miikkula
voittaja
Mikolai,
Niketas
merkitys
K:
alkuperä
?‘1ikittä
Nimi
Miesten nimet
P
Pamfila
K:
Pamfilos
K: Eudokimos
Oudokka
lemmikki
arvokas
enenttjä
H:Joosef
Osippa
korottaja
arnzoisa
Pyhälle härälle vihitty
Antonius
Ananias,
Hanania
miehuullinen
hyödyllinen
miehuuiinen
väki, paino
Ontifici, Onu K: Onufrios
K:
K: Andreas
Onni
Ontoi, Ontto
Onesimos
L: Onesimus
H:
K:
Onessima,
Otui
Onu
K:
Ondrei
Andreas
H:
Omussu
Amos
K: Haimilianos Eemilin oma, ahkera
puolustaja
miehuullinen
Omelja,
Omeli
Aleksios
Aleksanteri
merkitys
K:
K:
alkuperä
Oleksi
Olcksandra
Nimi
Miesten nimet
17
18
K: Panteleemon kaikkilaupias
K: Paramonos
K: Paulinos
K: Petros
L: Petrus
K: Poimen
K: Spyridon
K: Porfvrios
K: Patapios
K: Prokopios
K: Pakomios
L: Paavali
K: Panteleemon kaikkilaupias
Pantclci
Parmoi
Pauli
Pcdri
Piminä
Pirdoi
Porfi
Poroi, Potto
Prokko,
Prokofci,
Prokki
Puahko
Puavila,
Poavila
Päntti
pieni
harteikas
ennttävä, ehtivä
purppuranpunainen
punottu kori
pairnen
kallio
pieni
vakava
kaikkivalta, kaukovalta
K: Pankratios
Pankko,
Paiikraatei
merkitys
alkuperä
Nimi
Miesten nimet
Sirnana,
Semoi
Siitäri
H: Simeon
K: Isidoros
L: Isidorus
K: Silas
K: Sergios
L: Sergius
Scrgci
Sula
L: Sebastian,
Sebastianus
K: Sabiinos
H: Sabel
H: Sebbatios
H: Sakarja
K: Romanos
L: Romanus
K: Herodion
alkuperä
Savastci,
Savasti
Savjiia
Savelci
Savaatci
Sabaarei,
Suahko
s
Romana
Rodi
R
Nimi
Miesten nimet
kuulo
Isiksen lahja
hiljaisuus
palvelja, vartja,
jalosukuisuus, ylhäisyys
kunnioitettu
sabiinilainen
raskas työ
lauantai
Herran muisto
roomalainen
sankariiinen
merkitys
19
20
V: Sisooes
K: Sikstus
L: Sjxtus
H: Sefenja
K: Sofronius
K: Sooson
A: Sabbas
K: Stefanos
L: Stefanus
Sisoi
Sisso, Sisoi
Sohpoi
Sohro
Sosoi
Suava
Stjoppi
arvoisa
Jumalaa kunnioittava
K: Titos
L: Tiitus
K: Timotheos
L: Timoteus
Tiitta
Timofci
Timoi,
OnnenJumala
K: Tykon
Tiihpo
seppele
kiillottaja
K: Stefanos
Teppana
levoton
kruunu, seppele
vankeus, arjuus
palastava
raikasmielinen
Herra puolustaa
silitetty
silitetty
merkitys
Tero, Tercntei K: Terentios
K: Tarasios
Tarassi
T
alkuperä
Nimi
Miesten nimet
L: Justinianus
Ustoi, Usti
Vcicdi
Vaslei,
Vasja,
Vaassila,
Vassilei
Valassi
Vakko
L: Benedictus
K: Basileios
K: Biasios
K: Bakkhos
K: Julianos
L: Julianus
Uljana,
Ulijoi
v
K: Biasios
K: Trofimos
L: Trofimus
K: Tryfon
K: Doroteos
alkuperä
U
Uiaska
Trohpi,
Trohkima
Triihpo,
Triihvo
Toro
Nimi
Miesten nimet
siunattu
kuninkaallinen
karkea
viininJumala
Justuksen oma
21
Juliuksen oma, komea, uljas
sammaltava, vääräsäärinen
ottopoika, kasvatti
hemmoteltu
Jumalan lahja
merkitys
S: Sakkeus
Z
Zakki
vanhurskas
sekoitus
voittaja
merkitys
22
alkuperä
K: Agrippina
K: Akylina
K
G: Ella
H
Nimi
Ahri
Akilina
Alcksandra
Alla
Anna, Anni
armo
ulkomaalainen, kokonai
nen,jumalatar
miehuuiinen
kotka
jalat edellä syntynyt
merkitys
(karjalaiset muunnokset sekä muita yleisesti käytettyjä nimiä)
Naisten nimet
H: Babylas
Vuavila
Victor
L:
alkuperä
Vihtora
Nimi
Miesten nimet
1
F
Faina
Etidokia
K
K
P
H
Elisabeth
Ester
H
E
Eeva
L
P: Dareia
D
Daria, Darja
Domna
K
K
K
alkuperä
B
Barbara
Antonina
Anastasia
Nimi
Naisten nimet
valoisa, säteilevä
hyvätahtoinen
tähti
Jumalaa kunnioittava
elämä
herratar, emäntä
mahtava
muukalainen
korottaja
ylösnoussut
merkitys
23
24
K
K: Febronia
Hilaria
Houri
K: Irene, Eirene
Irinja, Iro
K: Helena
K: Eugenia
H
L
L
L
Jeli
Jcygi,Jougi
Johanna
Juha
Juhana
K
Kapitohina
J
K
Irene
1
K
alkuperä
Helena
H
Nimi
Naisten nimet
suurpäinen
Juulian oma
komea
Jumalan armo
jalosukuinen
tulisoihtu
rauha
rauha
iloinen
soihtu
merkitys
1
1
1
H
Maria
Mateli,
Matjoi
L: Matroona
H: Martta
H: Martta
Marfa
Marppa
K: Melane
K
S
M
Malanja
Lyydia
Ludmila
H
Lea
K: Ksene
Ksenia
V
K
Kristina
L
Larissa
L: Claudia
Aikatarine
K: Katariina,
alkuperä
Klaudia
Katja, Katri
Nimi
Naisten nimet
vallasnainen, rouva,
emäntä
ylistetty herratar
emäntä
musta
lyydialainen
kansan rakastama
masentunut, lehmä
lokki
vieraanvarainen
Jumalan oma
ontuva
puhdas, siveä
merkitys
25
26
H: Maria
Muarie
vieraanvarainen
K: Ksene
K: Akylina
L: Aquilina
Sk: Heiga
V
K: Helena
Oksenja
Okuli
Oiga
Olena
loistava
pyhä
kotkan oma
hyvä hyväsydäminen
maineikas
Ogoi, Okahvic K: Agate
Ofimja
K: Eufemia
K: Antonina
Niina
o
synnytetty
L
Natalia
korottaja
kuolleista herätett
ylösnoussut
ylistetty herratar
Nasti, Nastoi K: Anastasia
N
H
Mirjam
kapinallinen
tumma
K: Mauros
Maura
merkitys
jalosukuinen nainen
alkuperä
Matrona
Nimi
Naisten nimet
H
H
Ruuth
S
Saara
H
H
Rebekka
Scrafima
K
Raisa
K
Pelagia
H
L
Paula
Raakcl
K: Paraskeve
K: Pelagia
K: Eudokia
K: Eufrosyne
alkuperä
Paraskeva,
Paroi
Palaga
P
Outi
Opri, Oppo
Nimi
Naisten nimet
tulinen
ruhtinatar
sorsa
silmukkakbysi
keveä
kärsivällinen, karitsa
merinen
pieni, vähäinen
valmistus, perjantai
mereiinen
27
hyvä ajatus, hyväntahtoinen
ilo
merkitys
28
K
K: Anastasia
P: Dareia
K: Synkietike
Sofia
T
Taisia
Toarie
Tshikki
K: Bassa
Sl:Vera
Vassa
Veera
Zoja
Sooe
K: Barbara
Varvoi
K: Zooe,
L
Valeria
z
L
Sofia
Valentina
v
K:
Soa
Salomone
H:
Soloi
Zenais,
Senais
K:
alkuperä
Sinaida
Nimi
Naisten nimet
elämä
usko
erämaa
muukalainen
vahva, luja
vahva, voimakas
senaattorin
mahtava
ylösnoussut
viisaus
viisaus
rauhallinen
jumalainen
merkitys
1
Suomen Karjalan nimistä, Joensuu 1975
29
Viljo Nissilä, Suomen Karjalan ortodoksinen nimistä, Viipurin
Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 1, Helsinki 1976
Nimi ja usko, Ortodoksinen ristimänimiopas, toim. A. Kasanko,
Joensuu 1982
Karjalaisten nimiopas, Karjalan Sivistysseuran julkaisuja )(XXXV,
toim. livo Härkönen, Helsinki 1930
Itäkarjalaisten nimiopas, Suomalaisuuden Liiton nimiopas n:o
6, laatinut Hannes Teppo, Helsinki 1942
LAHTEET
30
Juigavoloi voi kyzellä ozuttehes
www.karj alankielenseura.fi/kauppa/
-
7. Jukka-Pekka Wuorikoski:
Kirjuta kaunehesti Karjalakse Luojan kirjuttamisen
alguopastai, 2008, 80 s.
6. Aaro Mensonen:
Taratammo Karjalakse/Puhumme karjalaa, 2008, 52
5. Anuksen silmykaivozet, 2008, 134 s.
4. RUADO -karjalazet mustellah, 2007, 104 s.
3. Martti Penttonen:
Karjal-Suomi-Karjal sanakniigu, 2006, 402 s.
-
2. L’udmila Markianova, Aaro Mensonen:
Opastummo Karjalakse Lugemistu aiguzile, 2006,
228 s.
1. Martti Penttonen:
Tiedotehniekkua Karjalakse, 2005, 30 s.
Tässah sarjas ollah ilmahpiästy:
Karjalan Kielen Seuran juigavot