Voittajakirjoitukset ja -ryhmätyöt - Yritys Hyvä
Yritys 2015 Hyvä VOITTAJAKIRJOITUKSET JA -RYHMÄTYÖT YRITYS HYVÄ 2015 voittajakirjoitukset ja -ryhmätyöt Toimitus ja taitto Annika Jokinen, Kehittämiskeskus Opinkirjo Kirjoitusten luonnehdinnat Anne Helttunen, Äidinkielen opettajain liitto Ryhmätöiden luonnehdinnat Saana Palamaa, Kehittämiskeskus Opinkirjo Kustantaja Yksityisyrittäjäin Säätiö Julkaisija Kehittämiskeskus Opinkirjo Paino Unigrafia Oy, Helsinki 2015 Sisällys SARJA 1 - Yrityskylä, 6.luokka Yrityskylä menestyy hyvin, Ava Dunn................................................................................. 7 Päiväni päätoimittajana, Matilda Härkönen......................................................................... 9 Hyvä luokkahenki, Katri Kantola........................................................................................ 11 Asenne ratkaisee, Miisa Mäkelä.......................................................................................... 13 Eetun tarina, Milla Pesonen.................................................................................................. 15 SARJA 2, 9.luokka Rohkenen yrittää, Suvi Ahonen........................................................................................... 18 Polkupyöräkauppa 87’, Alexander...................................................................................... 20 Äidiltä tyttärelle, Taru Hirvensalo....................................................................................... 22 Tämän minä osaan!, Kirsi Komulainen............................................................................... 26 Tiistai, Lili-Ann Kuumeri....................................................................................................... 28 Vastoinkäymisistä tuli bisnes, Adolfina Lehtonen.............................................................. 30 Muutimme maailmaa, Elias Mattila................................................................................... 32 Kuntoa ja hyvää oloa kaikille, Henniina Meriläinen........................................................... 34 Tämän minä osaan! ”Luisteluvalmennusta Elias Vuorion tapaan”, Elias Vuorio.......... 36 Rohkenen yrittää, Jenna Välimäki........................................................................................ 39 SARJA 3, Lukio Lupaus unelmastasi, Jenny Lehtosaari................................................................................ 43 Yrittämisen yliannostus vai yliarvostus? Juliane Moilanen ............................................. 46 Lapsen kengistä aikuisen saappaisiin, Iida Ranta-Nilkku................................................. 48 SARJA 4, Ammatillinen oppilaitos Matka sukupolvelta toiselle, Jonna Elo............................................................................... 51 Verkkomyynti kehittyy ja valloittaa, Jukka Piippo............................................................ 53 Tämän minä osaan, Ellen Tahkola....................................................................................... 55 SARJA 5, Ryhmätyöt Hyvä yritys -dokumentti, Tampereen yhteiskoulun lukiolaiset............................................ 58 Jyvistä jauhoiksi, Keudan ammattiopisto, Mäntsälä, maatalousalan opiskelijat.................. 62 Lasten hyväksi Oy, Ahmon koulun 8.luokan luovan kirjoittamisen ryhmä........................... 67 Päiväkodin teemapäivä, Vanttilan koulun 9.luokkalaiset.................................................... 72 Lukijalle Yritys Hyvä 2015 -kilpailu kokosi yhteen lähes tuhannen nuoren ajatuksia yrittäjyydestä ja yritteliäisyydestä. Peruskouluun ja toiselle asteelle suunnattuun kilpailuun lähetettiin yhteensä 582 kirjoitusta ja 40 ryhmissä toteutettua projektityötä. Ensimmäinen Yritys Hyvä käynnistyi 1985 ja vuonna 2015 vietetään kilpailun 30-vuotisjuhlavuotta. Aikana, jolloin Yritys Hyvä syntyi, Suomessa ei ollut muita koulussa toteutettavia yrittäjyyttä käsitteleviä hankkeita tai kokonaisuuksia. Yritys Hyvää onkin pitäminen ensimmäisenä suomalaisena yrittäjyyskasvatuksen sisältönä, joka viitoitti suuntaa tavalle, jolla yrittäjyyttä ja myös muita yhteiskunnallisia teemoja voitaisiin yhdistää koulujen opetukseen. Vuonna 1994 yrittäjyys saatiinkin ensimmäistä kertaa perusopetuksen opetussuunnitelmiin aihekokonaisuutena. Yritys Hyvään osallistuu vuosittain noin 15 000 nuorta, joista loppukilpailuun pääsee noin 1000. Kilpailun 30-vuotisen historian aikana siihen on siis osallistunut jo satoja tuhansia nuoria. Kilpailu onkin kirjoituskilpailuna edelleen Suomen suurin. Yritys Hyvään osallistumista vuonna 2015 innosti juhlavuoden kunniaksi järjestetyt luovan kirjoittamisen työpajat, joiden vetäjänä toimi kirjailija Terhi Rannela. Työpajat järjestettiin 9.luokkalaisille viidellä eri koululla ympäri Suomea ja niissä nuoret pääsivät kunnolla tuulettamaan ajatuksiaan ja ideoita paperille. Rannelalla oli myös ennestään omakohtaista kokemusta Yritys Hyvästä, hän nimittäin on osallistunut itsekin kilpailuun vuonna 1996. Rannelan kirjoitus palkittiin tuolloin luokkansa parhaana ja kilpailuun osallistumisen ja siinä menestymisen merkitystä nuoren elämään nykypäivänäkin kuvastaa hyvin Rannelan Läpi yön uutuusromaanin päähenkilön päiväkirjamerkintä: ”Toivon silti, että kirjoitus menestyy valtakunnallisessa kilpailussa. Se olisi jotain elämää suurempaa: tunnustus!” Läpi Yön kertoo 15-vuotiaasta tytöstä, jonka kaikkein suurin unelma on tulla kirjailijaksi. Voittajakirjoituksia valittiin tänä vuonna kirjoitussarjoista yhteensä 21 ja voittajaryhmätöitä neljä. Yritys Hyvä 2015 voittajat palkitaan Helsingin Messukeskuksessa 22.toukokuuta 2015. Kirjoitussarjojen voittajat palkitaan 100 ja 500 euron rahapalkinnoin, ryhmätyösarjassa voittaneet ryhmät 1000 euron rahapalkinnoin. Tähän kirjaan on koottu kaikki vuoden 2015 voittajakirjoitukset ja ryhmätyöesittelyt. Hyviä lukuhetkiä! IT S YR 1 ARJA KKA 6.LUO 6 Ä YL K S Y “Perustee llinen ja s selostus Y rityskylä-t elkeä oiminnasta siitä mite , n se toteu tetaan ja minkälais ta se on o sallistuva oppilaan n kannalta. T e ksti sekä tieto a että tun tarjoaa välillä asia nelmia llisesti, vä lillä vähä vapaamm n in pohtien .” Yrityskylä menestyy hyvin Ava Dunn Oulu International School Tämä essee kertoo Yrityskylästä ja sen tarjoamasta opista tulevaa elämää varten. Toivon, että esseeni voisi tarjota vinkkejä Yrityskylään meneville ja mahdollisesti auttaa Yrityskylä-konseptin leviämisessä myös muihin maihin. Tulen kertomaan oman mielipiteeni Yrityskylästä ja kerron myös omasta yrityskyläkokemuksestani. Puhun työn eri tasoista ja niiden tärkeydestä. Puhun lisäksi erilaisten yritysten tärkeydestä ja miten ne vaikuttavat toisiinsa. Aion myös antaa esimerkkejä siitä, miten Yrityskylää voitaisiin parantaa. Tässä esseessä tulen pohtimaan paljon yrityskyläidean menestystä ja miksi sen pitäisi laajentua muuallekin. Aloitan kertomalla perustietoa yrityskylästä Suomessa. Suomessa toimii kahdeksan kiertävää yrityskylää, joissa vierailee neljäkymmentätuhatta oppilasta vuosittain. Yrityskylien on helppo siirtyä paikasta toiseen, sillä yritykset ovat rakennettu osista jotka voidaan ottaa palasiksi ja laittaa uudelleen yhteen. Tämän takia täytyy olla varovainen, ettei juokse ja kaada vahingossa seinää. Yrityskylässä on noin kaksikymmentä yritystä, jotka ovat melko tärkeitä oikeassa elämässä, kuten esimerkiksi posti, pankki, ravintola, jätekeskus, ruokakauppa, terveystalo ja kaupungintalo. Yrityskylä on siis kuudesluokkalaisille tarkoitettu paikka, jossa opitaan työelämästä ja ollaan yhtenä päivänä tavallaan aikuisia. Siellä opitaan muun muassa laskuista ja kauppojen tekemisestä. Tämä kuvaukseni saattaa kuulostaa aika tylsältä, mutta Yrityskylä on mahtava paikka ja siellä on tosi hauskaa. Usein haluaisin vain mennä sinne takaisin koulun sijasta. Yrityskylä on menestynyt Suomessa ja ymmärrykseni mukaan suurin osa oppilaista on nauttinut kokemuksestaan. Yrityskylä palkittiin viime vuonna maailman parhaaksi koulutushankkeeksi. Sen jälkeen kansainvälinen kiinnostus on huomattavasti suurentunut. Yrityskylässä käydään nyt melkein joka viikko tutustumassa ulkomailta, ja kiinnostusta on ollut ympäri maailman. Afrikassa ja Aasiassakin mietitään Yrityskylän tekemistä, mutta Ruotsin kanssa ollaan suunnitelmissa edetty eniten. Ruotsissa suunnitellaan kiertuetta jo ehkä tälle vuodelle. Yrityskylällä on laajentumistoiveita ainakin kaikkiin Pohjoismaihin. Minusta on tosi hyvä juttu, että Yrityskylä menestyy ja sen kannattaisi ehdottomasti laajentua myös muualle maailmaan. Yrityskylään valmistaudutaan kymmenellä oppitunnilla, jossa opitaan enimmäkseen työhön liittyvää sanastoa merkityksineen sekä tutustutaan palkanmaksuun ja vero- 7 tukseen. Oppitunneilla täytetään erityistä tehtäväkirjaa. Jokaiselle Yrityskylään osallistuvalle luokalle, lähetetään muutamia työvaihtoehtoja, joista oppilas päättää minne haluaa, jonka jälkeen opettaja tekee viimeisen päätöksen siitä, kuka menee minne. Ensimmäisenä Yrityskylässä kaikki kokoontuvat ja ohjaajat kertovat mitä pitäisi odottaa päivästä. Jokaisella yrityksellä on lisäksi ohjaaja avustamassa aina kun tarvitsee. Eri asemassa työskenteleville annetaan erilaisia työtehtäviä. Kaikki saavat omat työvuorot ja tauot. Tauoilla voi syödä lounasta tai ostaa kaikenlaista palkalla. Alussa kaikki yritykset hakevat lainan pankista. Päivän kuluessa yritykset saavat laskuja, maksavat laskuja, lähettävät laskuja, myyvät, ja toimitusjohtajat kokoontuvat välillä kertomaan miten omassa yrityksessä sujuu. Nyt aion kertoa omasta Yrityskyläkokemuksestani ja annan neuvoja yrityskylään meneville. Luokkani sai neljä eri yritysvaihtoehtoa. Minä toivoin pääseväni Martelaan sisustussuunnittelijaksi, mutta minut laitettiin yllätyksekseni kyseisen yrityksen toimitusjohtajaksi. Minua jännitti olla johtajan roolissa. Päivän kuluessa minulle selvisi, että tykkään olla johtajan roolissa ja että minusta on mukavaa puhua yleisön edessä. Uskon, että Yrityskyläkokemus voi olla suureksi avuksi tulevaisuudessa. Yrityskylässä en vain oppinut laskuista ja kauppojen tekemisestä. Ennen en olisi uskaltanut paljon puhua ison yleisön edessä ja tehdä yhteistyötä tuntemattomien kanssa, mutta Yrityskylä on tuonut minulle rohkeutta. Hyödyllisiä neuvoja yrityskylään on tietenkin olla ystävällinen muille. Suosittelen myös sitä, että käyttäkää palkkanne, koska ette saa sitä kotiin päivän jälkeen. Yrityskylässä voi ostaa hienoja asioita, kuten ruokaa ja vaikka työkaluja. Itse en muistanut käyttää koko palkkaa, mutta älkää te muut tehkö samaa virhettä. Pienenä yhteenvetona voisin todeta, että mielestäni Yrityskylä on mahtava keksintö ja kannatan idean levittymistä myös muihin maihin. Itse en tiedä ketään, joka ei olisi pitänyt Yrityskylästä. Vaikka esimerkiksi johtaja saa enemmän palkkaa, on kaikkien työ ihan yhtä tärkeää. Eihän siitä tulisi mitään, jos kaupassa ei vaikka olisi myyjää. Olen aina ajatellut, että laskut ja tällaiset asiat ovat aivan tyhmiä ja tylsiä, mutta nyt käsitykseni näistä asioista on parempi. Oli mukavaa päästä Martelaan, koska haluaisin ehkä olla aikuisena jonkinlainen muotisuunnittelija. Vaikka Martela onkin huonekalukauppa, kuului työhön myös paljon esteettistä suunnittelua. En keksi Yrityskylästä paljon parantamisen aihetta, mutta tulevaisuudessa olisi mukavaa, että sinne tulisi lisää yrityksiä. En ollut ymmärtänyt aiemmin, kuinka tärkeitä eri yritykset ovat toisilleen ja miten ne toimivat yhdessä. Jos Yrityskylä laajentuu muualle, se voisi vaikuttaa muidenkin lasten tulevaisuuteen. Olisi mahtavaa jos Yrityskylä pääsisi leviämään köyhempiinkin maihin. Uskon, että he nauttisivat ja hyötyisivät siitä paljon. Työ voi olla tosi mukavaa ja nykyään odotan enemmän tulevaisuutta enkä huoli paljon siitä, että olisi kiva olla aina lapsi, ettei tarvitsisi tehdä töitä. Lopuksi haluaisin sanoa, että minusta on tosi hyvä idea opettaa nuorille enemmän työstä ja toivon, että Yrityskylä voisi jatkua pitkään ja jatkaa matkaa vuoristorataa ylöspäin. 8 “Mukava sti ja ana lyyttisesti yhtä Yrity skyläpäiv ää kuvaa tarina. Kir va joittaja vie sanomale tti päivän hden pää to imittajan kertoo joh a, hän donm miten valm ukaisesti ja selkeä sti istui tehtä vään, mit selviytyi s en iitä ja mit ä sai oppia .” Päiväni päätoimittajana Matilda Härkönen Kirkonkylän alakoulu, Muhos Toimin Yrityskylässä Kalevan päätoimittajana. Olin siis yritykseni johtaja, ja vastuu kaikesta työntekijöideni toiminnasta oli minulla. Minun täytyi huolehtia siitä, että kaikki tehtävät tehtiin, ja lehti oli valmis ajoissa. Pidin henkilökuntakokouksia, ja solmin sopimuksia. Yrityksemme talous- ja henkilöstöpäällikkö oli pois, joten jouduin hoitamaan osan hänen töistään, kuten palkkojen maksun. Ammattikuvauksessa sanottiin, että päätoimittajan on pidettävä ”langat käsissään” ja pysyttävä aikataulussa. Ja niitä taitoja todella tarvitsi, sillä lehden tekemiseen ja kaikkeen muuhun oli aikaa vain muutama tunti. Tein useasti listan tekemättömistä töistä, jotta niiden hahmottaminen olisi helpompaa, ja mitään ei varmasti jäisi tekemättä. Yrityksen johtaminen oli mielessäni siitä saakka, kun saimme ensimmäisen kerran kuulla Yrityskylästä. Aluksi tarkoitukseni ei ollut ryhtyä Kalevan päätoimittajaksi, mutta luokallemme annetuista yrityksistä se tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Hain ensin toimittaja-kuvaajaksi, mutta minut siirrettiin päätoimittajaksi, sillä kukaan ei ollut hakenut paikkaa. Vaikka aluksi ratkaisu tuntui vähän hankalalta, se osoittautui todella hyväksi, sillä opin ammatissani takuulla enemmän, kuin olisin oppinut jossakin toisessa työssä. Pidän kovasti johtamisesta, mutta en kuitenkaan halua tehdä kaikkia päätöksiä itse, sillä mielestäni on hyvä kuulla useita näkökantoja asioihin, ja antaa työntekijöiden vaikuttaa ratkaisuihini. Yritin olla mahdollisimman paljon apuna kahdelle toimittajalle, joiden tehtävänä oli saada lehteen juttuja ja kuvia, sillä yhden työntekijän puuttuessa myös heillä oli ylimääräistä hommaa. En tietenkään voinut lähteä kuvaamaan tai haastattelemaan, sillä se ei kuulunut työnkuvaani, mutta autoin heitä juttujen ideoimisessa ja kirjoittamisessa. Vaikka en tehnyt vapaa-ajalla oikeastaan töitä, suunnittelin kuitenkin valmiiksi joitain juttuja ja tehtäviä, joita seuraavalla työvuorolla oli tehtävänä. Yhden työntekijän puuttuessa kiire oli todella kova. Esimerkiksi hänen työterveystarkastukseensa minun täytyi lähettää toinen toimittaja-kuvaaja, jotta terveystalon suunnitelmat eivät menisi sekaisin. Tästä johtuen yhden jutun toimittaminen jäi seuraavaan työvuoroon, jolla olisi pitänyt tehdä jo seuraavaa sivua. Yrityksessämme yhteistyö toimi loistavasti, ja kaikki lehteen liittyvät päätökset teimme yhdessä. Esimerkiksi mainosten ja juttujen paikat lehdessä päätimme yhdessä, jotta välttäisimme sekaannukset. Teimme lehteä usealla koneella samaan aikaan, joten pahimmassa tapauksessa olisimme saattaneet tuhota jonkun toisen työn. Kukaan meistä ei joutunut missään vaiheessa tekemään ratkaise- 9 via päätöksiä yksin. Yhteistyö on tärkeä osa asioiden toimimisessa muuallakin kuin Yrityskylässä, joten päivä oli meille kaikille hyödyllinen tulevaisuuttamme ajatellen. Näin jälkeenpäin mietittynä päivä oli yksi elämäni hyödyllisimmistä. Opin asioita, joita ei olisi voinut oppia vain lukemalla kirjasta. On hienoa, että saimme näin upean mahdollisuuden oppia asioita hyvin ainutlaatuisella tavalla. Uskon, että tulen hyötymään päivästä Yrityskylässä tulevaisuudessa. 10 “Hyvä luo kkahenki o piirakka, parhaimm n kuin illaan se o herkulline n n, epäonnistu mutta se voi myös a pahasti . havainno llinen teks Hauska ja ti pohdisk luokkahen elee k erilaisia o eä, kiusaamista ja ppilaita o ivaltavasti kiihkoilem ja atta.” Hyvä luokkahenki Katri Kantola Nuolialan koulu, Pirkkala Sen tuntee luissa ja ytimissä. Se on näkymätöntä, mutta silti helppo huomata. Sen vuoksi kannattaa taistella ja sitä varten pitää antaa uhrauksia. Se asia on hyvä luokkahenki. Hyvä luokkahenki syntyy ystävyyden lämmössä. Eniten tarvitsee suvaitsevaisuutta ja aikaa. Se on tärkeää, koska hiljaa hyvä tulee. Ei toisia (saati itseään uudessa ryhmässä) opi tuntemaan sekunnissa. En siis tarkoita, että pitäisi vain istua pulpeteissa, katsoa kelloa ja odottaa, että aika kuluu. Päin vastoin. Täytyy tehdä monia juttuja, yhdessä, koulussa ja vapaa-aikana. Täytyy luoda luottamus ja yhtenäisyyden tunne. Ei mikään luokka voi olla paras eikä täydellinen. Toisten luokkien vahvuus on luova työ, toisten nopeus. Toisissa luokissa on monta ihmistä, toisissa vain muutama. ja ne ovat täynnä erilaisia (ja vähän vähemmänkin erilaisia) ihmisiä, joilla jokaisella on vahvuutensa ja heikkoutensa. Sitä voisi verrata vaikka marjapiirakkaan. Siinä on monia aineksia, jotka ovat toistensa vastakohtia (kuten esimerkiksi makea sokeri ja happamat karpalot). Mutta silti niistä syntyy herkullinen piirakka. Mutta piirakkakin voi epäonnistua. Se on sen huono puoli. Samoin jokaisella oppilaallakin on joku huono puoli taikka tapa. Mutta siitä ei saa välittää. Olen varma, että jokaisella luokalla on ainakin yksi, joka unohtelee muita enemmän. Ja yksi, joka pärjää kokeissa vähän huonommin kuin toiset. Ja yksi leuhkija. Ja yksi möläyttelijä. Mutta pitää vain tutustua syvemmin, jotta toisesta voi huomata uusia ja hyviä puolia. Ehkä se ainainen unohtelija auttaa muita niin kovasti, että unohtaa huolehtia omista asioistaan? Tai jospa se möläyttelijä yrittää vai olla hauska? Myönteinen ajattelu ja toisen tilanteeseen itsensä asettaminen auttaa kestämään ne huonot puolet paremmin, vaikkei se todellakaan ole aina helppoa. Mutta jos luokkahenki on teräskunnossa, pikku vikoja ei edes huomaa. Me kaikki tiedämme, mitä koulukiusaaminen on. Kaikki tietävät, että niin ei saa tehdä ja että se satuttaa. Mutta kun kovasti haluaa, niin miten sitä voi ehkäistä ja miten siltä voi suojautua? En usko, että ihan joka apteekista löytyy rokote koulukiusaamista vastaa. Ja pitäisi olla kyllä varsinainen superimuri, jos haluaa imuroida koulukiusaamisen maailmasta. Silloin pitäisi kyllä imuroida kaiken maailman WhatsAppit, Instagramit ja muut (vaikkei niillä tapahtuva kiusaaminen tapahdukaan koulu pihalla, kuten vaikka 11 30 vuotta sitten, se kiusaaja voi silti olla se rinnakkaisluokan tyttö tai poika). Se voi tapahtua niissä WhatsApp-ryhmissä ihan huomaamatta, kun ensimmäinen sanoo jotain ihan vitsillä vaan, niin toinen ottaa sen niin vakavasti, että muistaa sen lopun ikäänsä. Minusta tuntuu, että jos hautakiviin kirjoitettaisiin ihmisten kuoltua, että ”koulukiusaaja” tai ”koulukiusattu”, veikkaan, että jälkimmäisen haudalla olisi ainakin viisi kertaa enemmän kynttilöitä. Että sitä sietää miettiä! Hyvä luokkahenki on siis varmaan paras lääke koulukiusaamiseen ja yksi koko peruskoulun tärkeimmistä asioista. 12 “Mitä tarv itaan hyv yhteishen ään keen? Tek sti pohtii raikkaasti ja jalat m aassa sitä mistä mu , odostuu k oululuoka yhteishen n ki, mitkä ovat sen mahdollis et ongelm at ja mite niihin tuli n si suhtau tua. Posit realismia iivista henkivä te ksti kolumni m ihin tahan on valmis sa lehteen .” Asenne ratkaisee Miisa Mäkelä Päivänkehrän koulu, Espoo Erilaisia yhteisöjä on monenlaisia. Kaikki me kuulumme johonkin yhteisöön. Lapset, vanhemmat, opettajat ja valmentajat. Me kaikki olemme yhteisön tärkeitä jäseniä. Yhteisössä ollaan yhdessä, kannustetaan muita ja ollaan tukena, kun jalat meinaavat pettää. Yksi tärkeimmistä yhteisöistämme on koululuokkamme. Luokkia on erilaisia. Siellä voi olla monenlaista eripuraa tai jopa monenlaisia kiusaajia. Yleisimmät kiusaajat ovat ne, jotka satuttavat muita ja ovat kuin luokan oma piru. Jotkut meistä eivät halua olla ilkeitä ja jättää niitä joskus parantumattomiakin arpia. Kenenkään ei kuuluisi kantaa kaunaa asioista, joilla ei oikeasti ole merkitystä. Se kaikkien täytyy ymmärtää. Siis, vaikka joskus särkeekin, ei kannata antaa asian masentaa. Pitää jatkaa ja tehdä selväksi, että kaikilla on oikeus olla oma lumoava itsensä. Olen itse kokenut kaiken sen, joka satuttaa ja jättää ikuiset arvet mieleen ja sydämeen, mutta nyt luokkani on mitä ihanin. Erimielisyyksiä on aina, mutta meidän luokassamme haavat paranevat nopeasti, sillä emme anna erimielisyyksien haitata luokamme tärkeintä ominaisuutta, luokkahenkeä. Resepti hyvään luokkahenkeen on erittäin yksinkertainen. Ripaus hyvää tahtoa, teelusikallinen ystävyyttä, kauhallinen kauniita ajatuksia, litra kunnioitusta, muutama oikeutta ja muutama vastuuta. On tietenkin erittäin tärkeä ainesosa, jota ei sovi unohtaa. Nimittäin mukava aikuinen, joka johtaa luokkaa lempein ottein. Sitten pitää sekoittaa nämä kaikki ainesosat ja, voilà, täydellinen luokkahenki on leivottu. Sääntöjäkin aina tarvitaan. Elämähän olisi täyttä hullunmyllyä ilman niitä. Luokassakin pitää olla rajoja, sillä elämän myrskyistä ei selviäisi, jos ei olisi joitain rajoja. Eiväthän karitsatkaan pysy tietyssä paikassa ilman aitausta. Luokan tärkein sääntö on tietenkin, ettei saa kiusata, ei ajaa toisen elämää synkkyyteen. Oikeudetkin ovat tärkeitä luokkahengen kannalta. Luokassa yksi tärkeimmistä oikeuksista on saada sanoa oma mielipiteensä ja olla oma itsensä. Oikeuksien vastapainona pitää olla velvoitteita. On velvollisuus yrittää parhaansa, kuunnella ja kunnioittaa muita. Velvoitteet ovat myös erittäin tärkeitä luokkahengen kannalta. 13 Jos luokasta ei kuitenkaan löytyisi näitä ihania ainesosia, voihan niitä ainesosia aina yrittää valmistaa. Ei se taivas niskaan putoa, jos kaikki eivät olekaan täydellisesti sopivia luokkahengen reseptiin. Jos on hyvä saamaan ystäviä, kannattaa aina yrittää luoda kaunista ja sopuisaa luokkahenkeä. Täytyy myös aina tukea sellaisia oppilaita, joita syrjitään, jotka on jätetty pimeään nurkkaan yksin. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka kaikki kääntyisikin parhain päin. Pitää aina muistaa yrittää. Nimittäin asenne ratkaisee. 14 “Kosketta va ja kau niilla tava opettavain lla en tarina pienestä E pojasta, jo etuka joutui kiusatuks koulussa i ja siitä, m itä sitten tapahtui. Teksti on taidokkaa novellima n isesti kirjo itettu ja s rakenne o en n vetäväll ä tavalla dramaatt inen.” Eetun tarina Milla Pesonen Narvan koulu, Vesilahti Kuva. Pieni poika istuu laiturilla. Toinenkin kuva, jossa tyttö kerää omenoita. Molemmat kuvat ripustettu Eetun seinälle. Ne olivat hänen piirtämiä. Sillä pojalla oli totisesti piirtämisen lahja. Eetu tuijotti kuvia. Hän ei haluaisi niiden olevan siinä, mutta äiti oli inttänyt, että taiteen pitää näkyä. Eetun mielestä kuvat olivat hyvin surullisia. Kuvan pojan isä oli juuri vajonnut raivoaviin aaltoihin, ja tyttö on joutunut menemään töihin jo nuorena pitääkseen perheensä hengissä. Surua. Sitä oli Eetun elämä täynnä. Mutta ei äiti sitä tiennyt. Ennen kaikki oli ollut hyvin. Eetu oli ollut koulussa keskivertoasemassa: ei suosittu, muttei myöskään kiusattu. Eräänä päivänä kaikki kuitenkin muuttui. Äkillisesti, varoittamatta. Eetun piirrosvihko oli tippunut suoraan Kasperin jalkoihin. Kasper oli nopealla koripalloilijan kädellään napannut maassa lojuvan vihon. Siinä oli ollut silloin vielä iloisia kuvia - kukkia, iloa, naurua. Joten ei mennyt aikaakaan, kun kaikki kutsuivat häntä hihhuliksi tai joksikin muuksi yhtä omaperäiseksi. Eetu oli pudonnut keskivertosakista suoraan koko seiskaluokan pahimmiten kiusatuksi. Siltä se ainakin tuntui. Iloiset kuvat muuttuivat muutamassa päivässä surullisiksi ja ahdistaviksi. Kyyneliä. Niitä oli Eetun kasvoilla joka päivä. Mutta aina äidin tul-lessa hän pyyhki kyyneleet pois. Äiti ei saisi tietää. Hänellä oli jo tarpeeksi murehtimista. Isää Eetu tuskin koskaan näkikään. Siitä häntä nykyään eniten kiusattiinkin. "juoponlapsi" oli yleisin haukkumanimi koulussa. Kiusaajat takertuivat aina henkilökohtaisimpaan asiaan, ja repivät sen kappaleiksi. Tälläistä Eetu ajatteli matkalla kouluun. Melkein neljä kuukautta pelkoa, surua, vihaa. Yhden typerän vihkosen takia. Ja Kasperin. Ensimmäinen tunti. Uskontoa. Kaikki tuijottivat apaattisesti opettajan liikkuvaa suuta. Ei kukaan hänen jeesuspuheitaan oikeasti kuunnellut. Eetu vilkuili ympärilleen. Tässä huoneessa istuivat kaikki ne ihmiset, jotka olivat tehneet hänen elämästään helvettiä. Takimmaisessa rivissä istui Kasper, Niko ja Jesse. Nämä kolme poi-kaa olivat AINA yhdessä. Pojat olivat päättäneet, että heitä pitäisi kutsua jengiksi. Lapsellista. Ei kuitenkaan poikien mielestä, jotka saivat kuin saivatkin tahtonsa läpi. Sillä hetkellä, kuin taikaiskusta, heistä oli tullut "pahamaineinen" joukko, joka häiritsi tuntia ja kiusasi heikoimpia, kuten Eetua. Jos hän vaikka omistaisi viisi kiloa enemmän lihaksia, tai hän olisi kaksikymmentä senttiä pitempi niin... jossittelu ei kuitenkaan auta. Eeva ja Senni. He eivät olleet varsinaisessa jengissä, mutta kulkivat aina jengin mukana ja kikattivat vieressä jengin hakatessa niitä raukkoja, jotka sattuivat jäämään heidän 15 tielleen. Kaikki pojat palvoivat Eevaa ja Senniä, eikä ihmekkään. He olivat hurjan kauniita. Mutta olin varma, että sen kaiken meikin takana olisi kamalia hirviöitä. Millainen ihminen muuten voisi vahingoittaa toista niin pahasti kuin nämä tytöt tekivät? Kaikki muut ihailivat tätä jengiä. Ketään ei kiinnostanut Eetun kärsimys. Ei ketään. Kuinka ihanalta se tuntuisikaan, jos joku puolustaisi, auttaisi häntä. Eetu havahtui, kun hänen korviinsa tunkeutui inhottava ääni. Kuin tuomion kello. Oli välitunnin aika. Eetu käveli koulun parkkipaikalle. Hän tiesi, että jengi odottaisi häntä siellä. Niin kuin joka aamu. Ajatus pakoon juoksemisesta houkutti, mutta hän ei voisi paeta ikuisesti. Viimeistään kiinni jää-dessä kävisi pahasti. Sitä määrää väkivaltaa Eetu ei varmasti kes-täisi, ei fyysisesti eikä henkisesti. "Kappas vaan, tavataan taas", Kasper härnäsi ja Niko nauroivat. Kasper jatkoi: "Mut heeei, sullahan on kiva pipo!" Samassa hän nappasi pipon Eetun päästä. "Anna se takas", Eetu sanoi ääni särähtäen. Niko matki Eetun värisevää ääntä: "Aaanna se takaaas." Pojilla näytti olevan hurjan hauskaa heitellessään pipoa toisillensa. Kasper heitti pipon Jesselle, ja Eetu salamannopeasti ryntäsi Jessen luo saadakseen piponsa takaisin. Turha toivo. Jesse tönäisi Eetun maahan ja hänen päänsä kolahti kovaan asfalttiin. Takaraivossa tuntui jotain tahmeaa. Eetu makasi avuttomana maassa. "Säälittävä yritys, ääliö", Niko ilkkui. Eetu raotti silmäänsä, ja huo-masi, että Eeva ja Senni olivat jo kadonneet parkkipaikalta. Hän sulki silmänsä ja valmistautui tulevaan. Mitään ei ehtinyt tapahtua, kun Eetu kuuli äänen: "Jättäkää se rauhaan!" Pojat käänsivät päänsä äänen suuntaan ja Eetu nosti päätään ja pakottautui avaamaan silmänsä uudestaan. Päässä tuntui kuin rautakanki olisi puristettu hänen päänsä ympärille. Oksetti. Mutta hän näki, kuka oli pysäyttänyt tämän kidutuksen. se oli Inka. Eetu ei tuntenut ketään ujompaa kuin Inka, ja silti hän oli siinä. "Oikeasti jätkät, antakaa olla", hän jatkoi hieman epävarmana. Ajattelin, että hän varmasti muuttaa mielensä ja lähtee pois. Kuitenkin yhtäkkiä Kasper sanoi irvistäen: "Ookoo, pitäkää hauskaa, rakastavaiset." Lähtiessään jenginsä kanssa hän vielä potkaisi Eetua mahaan. Sen jälkeen he lähtivät. Inka lähestyi Eetua varovasti. "Oletko okei?" hän kysyi. "Joo, mitä nyt yks reikä päässä ja sisuskalut murjottuna", Eetu vastasi varovasti hymyillen. Oikeasti Eetu oli enemmän kuin "okei". Takaraivosta tihkui vielä verta hiljalleen, mutta Inka oli tullut auttamaan häntä. Inka ojensi kätensä ja sanoi ilkikurisesti: "Tules nyt, ennen kuin vuodat kuiviin." Inka auttoi Eetun varovasti ylös ja he tuijottivat verilammikkoa hil-jaa. "Nyt ne jäävät kiinni. Ne eivät voi enää valehdelle itseään ulos tästä." Inka oli oikeassa. Jengin olisi pakko saada rangaistus. Vakava rangaistus. Jos tämä olisi elokuva, Eetu ja Inka olisivat kävelleet käsi kädessä auringonlaskuun. Mutta ei. Eetu kaatui lätäkköön. Inka alkoi nau-raa. Se ei ollut ilkeää naurua. Eetukin nauroi. Silloin hän tunsi sisällään lämpöä. Inka säteili kuin aurinko. "Aurinko on vihdoin tullut pilvien takaa piilosta", Eetu ajatteli. Hyvä niin. Se olikin ollut siellä aivan liian kauan. 16 JA SAR 2 9.LUOKKA 17 s a kertomu kiinnostav tteita ja n e in ll a ia a “As le v urheilijoil nka vammais ksestä, jo ty ri y ta s a v le ta te s it io huom suunn arkisesta u idea lähti rakennett in v y H teillä. .” a a tt u u k Vuokatin a v uttelee ja teksti puh Rohkenen yrittää Suvi Ahonen Tenetin koulu, Vuokatti Auton sisäikkunat täyttyivät huurusta ja pakkanen oli todella kireä. Olimme matkalla äitini kanssa Sotkamosta Vuokattiin päin. Pyörätiellä liikkui jalaton vammaishiihtäjä, jolloin äitini esitti oudon kysymyksen. Mistähän tällaiset ihmiset ostavat vaatteensa? Vammaisurheilijoille ja liikuntarajoitteisille ihmisille on erilaisia apujärjestöjä, mutta entäs heille suunnattu vaateketju? En ole vielä kuullut. Vammaisurheilijoita näkee liikkuvan paljon, ainakin täällä Sotkamon alueella, joten ajattelin liikeidean olevan kannattava. Amputaatiosta kärsineiden urheilijoiden hiihtokelkat tehdään aina mittojen mukaan, joten miksei sama pätisi vaatteisiin. Mietin monta pitkää vuotta asiaa. Uskalsin kyllä ottaa pieniä riskejä, mutta olisiko tämä liian suuri? Olin tavattoman epävarma siitä, että minusta voisi tulla yrittäjä. Henkinen hyvinvointini voisi myös olla koetuksella. Itseluottamukseni ei ollut korkeimmillaan, ja luulen, että nuoruusiän sotkut ja virheet mutkistaisivat vielä asioita. Onneksi ystäväni ja perheeni kannustivat minua yrittämään. Oli lähdettävä rahasta. Millä maksaisin kaiken? Onneksi pankki oli myönteinen ideaani kohtaan ja suostui antamaan lainan. Tiesin maksavani sitä vielä pitkään, mutta jos yritykseni toimii, asia helpottuu. Muutama ystäväni lähti myös tähän hankkeeseen mukaan ja saimme yhdessä vuokrattua tilat sopuhintaan. Tilasimme tuotteemme lähinnä suurilta urheiluvaateketjuilta. Oli hyvin vaikeaa etsiä valmistaja, joka tyydyttäisi asiakasryhmämme tarpeet. Päätimme siis muokata itse vaatteet asiakkaiden mittojen mukaan huomioiden esimerkiksi amputaation ja lyhytkasvuisuuden. Tuotteiden hinnat oli myös nostettava hiukan ylemmäs, jotta tuottoa alkaisi tulla. Aloitimme verkkokaupasta. Kun tuotto kehittyisi ja yrityksemme alkaisi menestyä, harkitsisimme vasta perinteistä kauppaliikettä. Tämä oli paras vaihtoehto, sillä kauppa tapahtuu mittatilaustyönä asiakkaan mukaan. Työntekijöistä oli pula, ja tein todella pitkiä päiviä. Olin hyvin väsynyt, eivätkä ajatukseni kulkeneet. Oli keksittävä ratkaisu, mutta uusiin työntekijöihin ei ollut varaa. Markkinoinnista löytyi ratkaisu. Ajattelin, että voisimme järjestää tuote-esittelyn suuressa kauppakeskuksessa. Lähdimme työstämään ideaa ja saimme paikan. Eihän siitä mitään tullut. Kaikki olimme ulkona mukavuusalueeltamme. Kauppa ei käynyt, eivätkä ihmiset edes vilkaisseet meitä. Markkinat eivät tahtoneet ottaa meitä vastaan. Mai- 18 noksia oli lähetelty mediaan ja ihmispaljouteen. Tuntui, kuin olisin ollut kuukausien kuumeessa. Kärsin kovasta stressistä, ja yritykseni oli kaatumassa. Kaikki oli pilalla. Mitä minä tekisin? Sitten tapahtui jotain hyvin odottamatonta. Eräs tunnettu vammaisurheilija, tarkemmin sanottuna hiihtäjä, otti minuun yhteyttä. Hän oli tehnyt muutamia tilauksia meiltä ja oli ollut todella tyytyväinen tuotteisiinsa. Aluksi oli epäilyttävää, että hän tarjoutui heti mainostajaksemme. Tapasimme muutaman kerran, ja otin selvää, mikä hän on miehiään. Myöhemmin selvisi, ettei hän mikään huijari ollut. Vaikka yhteistyökumppanimme ei ollut aikeissa haukata kirsikkaa kakun päältä, halusi hän olla jotenkin liikkeessä mukana. Mikäs sen parempaa, kun yksi asiakkaista toimisi markkinointitöissä? Yritys alkoi pikkuhiljaa nousta jaloilleen. Kiertelimme urheilutapahtumista toiseen ja jaoimme tuotteita sekä kuvastoja. Uudesta liikekumppanista oli hyvin paljon apua. Hän mainosti meitä kilpailutapahtumissaan tiettyä korvausta vastaan. Saimme jatkuvasti enemmän tilauksia ja firmamme nimi tuli tutuksi. Enää ei ollut rahanpuutetta eikä pulaa työntekijöistä. Sain enemmän aikaa itselleni, eikä minun tarvinnut puurtaa työpaikallani yötä päivää. Tällä hetkellä meidän yrityksellämme menee todella hyvin. Luovuutta on tällä alalla tarvittu ja tarvitaan edelleen. Tämä tuotti aiemmin ongelmia minulle, sillä ideointi vaatii aikaa ja vaivannäköä. Vielä on yksi suuri päätös tehtävänä. Jatkanko minä opiskelua vai keskitynkö kokonaan yritykseeni? Tähän en ole vielä saanut päätöstä, mutta vaikka jatkaisinkin opiskeluja työn ohessa, kannustan silti enemmän nuoria kokeilemaan siipiään. Se idea, mikä ensimmäiseksi mieleen pälkähtää ja jää sinne, on siemen, josta voi kasvattaa kukkivan puun, jos vain tahtoo. Tämän yritysidean sain aivan arkipäiväisten asioiden keskellä, ja kukapa olisi arvannut, että jonain päivänä teen siitä yrityksen. Niin typeriltä ja kaukaisilta kuin ajatukset joskus kuulostavatkin, voivat ne kantaa jotain suurta. 19 u nteva jutt ja asiantu sta, e is m ta s “Napakka eru kaupan p ta polkupyörä jenemises a la ja ta s a si. n ik in d n im to i brä laajuiseks maailman uteen luotaava Tulevaisu ottaa nen teksti monipuoli uden ekologisu huomioon a.” a en rinn ll yrittäjyyd Polkupyöräkauppa 87’ Alexander Maunun koulu ” MYYDÄÄN 1987 PERUSTETTU YRITYS. hinta 50 000. Erikoistunut omalaatuisiin polkupyöriin. Tiedustelut: 634 7245579.” Tämä ilmoitus herätti mielenkiintoni. Soitin Loimaalla sijaitsevaan yritykseen, ja sovimme omistajan kanssa tapaamisen. Yritys on erikoistunut polkupyörien korjaukseen ja erilaisten mallien valmistukseen, kuten erilaisiin tandempyöriin. Esimerkiksi eräässä kiinnostavassa mallissa on selät vastakkain asetetut penkit, mutta ne polkevat samaan suuntaan. Omistaja, Mauri Heinonen, on toisen polven yrittäjä. Hänellä ei ole voimia yrityksen toiminnan pyörittämiseen eikä omia lapsia, jotka jatkaisivat yritystä. Hän päätti myydä sen pois sopuhintaan. Olin hänen mielestään lupaava ostajaehdokas. Haen pankista lainaa. Papereiden vaihto käy kätevästi. Voitan vanhan asiakaskunnan samalla puolelleni. Kauppa käy hyvin, ja kun olen päässyt omilleni, voin omistaa työaikani haaveilemaani pyörien keksimistyöhön. Oma Yritys! Mikä ihana tunne. Saa olla oma pomo, saa päättää. Rahaa tulee mutta kyllä sitä meneekin. ”Omalaatuinen”. Se sopisi. Olenhan itsekin omalaatuinen. Yrityksen nimi on Bike Shop 87’. Yritykseni on osakeyhtiö, mutta niin pieni, ettei se ole pörssissä. Unelmana olisi kuitenkin suuri ja globaali yritys. Ideoita minulla riittää: miltä kuulostaisi, jos polkupyörän napaan laitetaan vahva magneetti ja vastakkainen renkaan sisävanteeseen toinen. Magneetit saavat aikaan lujan vedon joka puolelta samaan aikaan, ja pyörä pysyy ilmassa ilman pinnoja. Se myös vaimentaa töyssyjä kuten iskunvaimennin, joten meno on mukavaa maastossakin. Näin syntyy leijuva pyörä. Suuri läpimurto markkinoilla on jellytäytteinen kypärä, joka ei hajoa, mutta vaimentaa vahvasti osumaa, ja siitä ei tule ”Nolo”, vaan ”YOLO”. Kehittämisen kohteita ovat muutenkin turvallisuus, nopeus ja muotoilu. Nykyään polkupyörät valmistetaan aina uniikkeina, ja vientiä on kaikkialle maailmaan. Seuraavina vuosikymmeninä joka mantereella on tehtaita ja toimipisteitä. Samaan aikaan kun maailmalla valokuidut ja laserit ottavat voiton tiedonsiirrossa yksinkertaisista sähköjohdoista, niin me johdamme liikenteen vallankumousta vähän kuluttavilla ajoneuvoilla ja polkupyörillä. 20 Pyrimme olemaan mahdollisimman luontoystävällisiä. Vähennämme autoja keksimällä ekologisia, yksinkertaisia ja helppoja vaihtoehtoja. Siitä syystä pyörissä on tulevaisuus. Ongelmana on kuitenkin, että kansa laiskistuu, eikä pian jaksa enää polkea. Tämän voi ratkaista asentamalla polkupyörään apumoottorin. Se toimii kuin tavallinen polttomoottori, mutta polttoaine on oma sekoitus. Katalysaattoreihin panostetaan, sillä ne puhdistavat pakokaasun. Suuri H-hetki on, kun yritys listataan Hongkongin pörssiin. Yritys on kasvanut 50-vuotispäivänäni TOSI suureksi. Valmistamme Bike Shop 87’- yrityksessä nykyään kaikenlaisia turvavälineitä, kuten kypäriä, suojapukuja, liivejä, ja moottorittomia ja moottorillisia ekologisia kulkuvälineitä. Yrityksen liikevaihto pyörii miljardeissa, ja tuotantoa on kaikkialla maailmassa. Vain nimi on sama kuin kymmenen vuotta sitten, kun ostin kaupan, Bike Shop 87’. Nimi on tullut minulle tärkeäksi, ja vaikka markkinointiosaston mielestä nimi on kehno, pidän sen. Seuraava suuri siirto kehittelytyössämme on repulsiomoottorit, nuo scifi-sarjojen mahtavat leijulaitteet. Ne kumoavat painovoiman halutussa suhteessa, joten korkeutta on helppo säädellä. Parasta niissä on, että ne ovat hiljaisia, eivätkä saastuta. Polttoaineena käytetään puristettua roskaa, jätettä ja muuta tarpeetonta. Kone on täynnä katalysaattoreita, ja pakokaasukin, vesihöyry nimittäin, kerätään talteen ja jäähdytetään. Sillä voi vaikka kastella kasvit. Niistä on hyötyä esimerkiksi henkilökohtaisiin ilmailukenkiin, joilla voi mennä kovaa ja vähällä polttoaineella. Niiden pohjaan laitetaan gyropallo pitämään tasapainoa, ja pieni repulsiomoottori. Toinen suuri projekti on jäteautot, jotka käyttävät jätteen omaksi polttoaineekseen, ja niitä ohjaa robotti. Nekin ovat täynnä katalysaattoreita (oman tehtaan superlaatua tietenkin). Siten ne menevät roskikselta toiselle, ja niin edelleen. Vanhan Bike Shop 87’in elementtejä olivat maa ja hiekkatiet. Uuden Elementti on ilma, ja tulevaisuudessa kaikki liikenne on maanpinnan yläpuolella. Vuonna 2050 Bike Shop 87’ on maailmanlaajuinen brändi. Itse omistan siitä 51%, joten olen silti pomo. Mitään ei tapahdu ilman minun päätöstäni. Alaisia on kaikkialla maailmassa. Toiminta on hyvin suurta, ja kun eläkeikä koittaa, jätän yrityksen poikani hellään huomaan. Jo kolmivuotiaana poikani keksi kolmipyöräänsä lukuisia lisälaitteita: peilit, shakkilauta, eväsboksi ja valot. Uusi sukupolvi parantaa yritystä entisestään, ja se vakiintuu maailmanmarkkinoille, sillä suojelemme luontoa. Ilman luontoa ei ole elämää. Perustamme yhtiön toiminnan maapallon pelastamiselle askel askeleelta. Sen takia keskitymme saasteongelmiin ja luonnonmukaisuuteen. Tuotantoa laajennetaan entisestään, ja muun muassa maanviljelyä kannustetaan ja kehitetään. Sitten ruvetaan tuottamaan myös elintarvikkeita. Bike Shop 87’ perustaa tytäryhtiöitä, ja se keskittyy vain määräämään muita yhtiöitä. 21 töstä, uoresta ty “Tarina n kaupan. sti kukka joka peru li vain ynnissä o Ensin my mutta i, n a tulppa i muutama muodostu kaupasta ui tk ja a k vähitellen jo yritys, n e in ä . ik n elämä lvillekin le sukupo seuraavil vä juttu tä e v va ja Kiinnosta tyksen rkkaan yri kuvailee ta sen miten elämä et ja millaan alkuvaihe oi parhaim s ja yrity v yhteen.” kietoutua Äidiltä tyttärelle Taru Hirvensalo Tapiolan koulu, Espoo Nyt kun mietin menneisyyttäni, niin kyllä vain sain kaiken haluamani. Kovalla työllä, hiellä ja kyynelillä. Vaikka muutama vuosi sitten tulikin pieni takaisku ja oli tehtävä suuria valintoja, oli kaikki silti sen arvoista. Kun tietää antaneensa kaikkensa, voi hyvin nyt melkein seitsemänkymppisenä istuskella elämänsä miehen kanssa oman rannan laiturilla ja katsella kevään vaihtumista kesään. Kielojen kukkimista ja valkovuokkojen valloittamaa metsää. Kaataa pari kuppia teetä ja ihastella maljakkoa koristavia keltaisia tulppaaneja. Oi niitä tulppaaneja. Jos voisinkin kertoa nuorelle minulle, Anneli Sahanpäälle, mihin nuo kukat minut veisivätkään. Minä olin 19-vuotias, kun perustin yritykseni. Olin vasta valmistunut lukiosta ja oli alkukesä. Ulkona oli niin nättiä ja aurinko paistoi ja kesäkukat kukkivat Etelä-Pohjanmaan maisemissa. No, olin päässyt lukiosta ja halusin vähän rentoutua. Loikoilinkin ensimmäiset päivät riippumatossa ja välttelin kaikenlaista työtä. Äitini oli toista maata. Hän oli ahkera ja tarmokas leskeksi jäänyt maatalon rouva, joka painosti minua aina ja sanoi: ”Anneli sinun täytyy tehdä elämälläsi jotain! Hanki mies tai ala tekemään työtä”. Olin saanut jo siinä vaiheessa miehistä tarpeekseni, joten aloin miettimään työtä. Kävinkin siinä sitten Evijärven Monivalintakaupassa kysymässä töitä ja sain paikan myyjänä. Työ oli tylsää, mutta pakkohan sitä oli jossakin kulutettava aikansa ja meillä oli työkaveri Tiinan kanssa rattoisaa aina tauoilla ja pomon ollessa poissa. Nuorena se hauskanpito oli vain niin tärkeää. Isäni vanhin veli Veikko tuli käymään heinäkuun alussa Amsterdamin maaseudulta. Sedällä oli siellä vaimokin ja kolme tyttöä. Nimet oli oudot, enkä niitä oikein koskaan oppinut tuntemaankaan. Taisivat olla aikamoista hienostosakkia, kun eivät koskaan vastanneet kirjeisiini. Tai sitten eivät puhuneet kieltä. Joka tapauksessa setä tuli joka kesä käymään. Se oli jo perinne. Sillä kertaa Veikko oli saanut kuljetettua mukanaan pari tusinaa tulppaaneja ja sanoikin minulle omahyväisellä tyylillään: ”Pistäppäs Anni kaupaks. Rahat saat pitää, jos jotain mokomista saat”. No minäpä otin kukat kainaloon ja lähdin Monivalintaan viemään tarjolle. Työnantaja Matias Pekkarinen sitten sanoikin, että itse saat edustalla myydä, mutta kauppaan sisälle ei niitä oteta houkuttelemaan ampiaisia. Siinä sitten seuraavana päivänä pistin siihen kaupan sisääntulon viereen pitsikaitaliinan, joka oli isomummon vanhaa periä ja itselleni pienen lypsyjakkaran istuimeksi. Levitin tulppaanit siihen liinalle ja laitoin rahakukkaroon valmiiksi 20 markkaa vaihtorahaksi. Sitten vain istuin ja odotin. Pari teinityttöä ensin siitä käveli ohi ja kikatteli minulle. Minähän en sellaisesta välittänyt; olin sen verran itseäni täynnä vielä siinä vaiheessa. Kauppa kuitenkin alkoi käydä ja jokaisen tulppaanin minä myin. Pistinpäs 22 vielä siinä loppuiltapäivästä loput tulppaanit kolmen kukan kimppuihin, kun huomasin ihmisten ostavan mieluusti monta kukkaa koristamaan kotia maljakkoon. Kukkarokin alkoi siinä vaiheessa kiristää ja mieli kirkastua. ”Siinähän ne on ja kukat myyty”, sanoin silloin Veikko sedälle ja laskin topakkana 70 markkaa sedän eteen. ”Ihanko kaikki sait myytyä?” Veikko hämmästeli. ”Sinussahan saattaa olla myyjän vikaa. Et taidakaan jäädä peltopiiaksi, kuten äitisi”. En vastannut mitään, sillä jos olisin suuni avannut, niin siinä olisi kyllä pari ärräpäätä päässyt ulos. Painuin ylös huoneeseeni rahojen kanssa ja muistaakseni vielä siinä sitten laskeskelin rahoja hämmentyneenä. Silloin se iski: Veikko setä sanoi minussa olevan myyjän vikaa. Rupesin heti raapustamaan paperille yrityslaskelmia. Vielä silloin en tiennyt, minkä tyyppisen yrityksen puolesta laskeskelin. Enkä yrittämisestäkään. Koko yöhän siinä sitten meni ja aamun sarastaessa edessäni oli oma yrityssuunnitelma. Aika karkea se oli ja siinä olikin ilmoitettu vain yritysmuoto: toiminimi ja yritys: kukkakauppa. Ja vähän siinä oli omia, töistä säästettyjä varoja laskettuina. Kukkakauppa tuntui luontevalta, koska kukkiahan minä Monivalinnankin edustalla myin. Jo heti seuraavana aamuna painuin Tiinan veljen kanssa autolla Seinäjoelle suunnitelma mukanani. Tiinan veli Antti oli sinne työkeikalle menossa. Painelin pankkiin ja istuin siihen virkailijan eteen. Jotain pankkineiti siinä kyseli ja kerroin asiani. ”Olet siis lainaa hakemassa?” pankkineiti kysyi. ”Sitäpä juuri. Ja laskelmieni mukaan 10 000 markkaa tarvitsisin ja säästöt siihen ynnättynä minulla olisi sopiva määrä rahaa”, sanoin itsevarmana. Olin aina ollut päällepäsmäri ja olin siitä saanut ennen nuhteluja, mutta tässä tilanteessa oli hyötyä olla uskottava. Juteltiin pitkät pätkät ja pääsin myös ideani kanssa pankinjohtajan puheille. Sovittiin lainaehdoista: takuudeksi sovittiin laitettavan minun tuleva liiketilani ja lainanmaksuaikaa muistaakseni oli sen 9 vuotta. Vieläkin välillä mietin, miten sain lainaa niin helposti, olinhan vasta 19-vuotias. Niin tai näin, nyt minulla oli kaikki eväät yrityksen perustamiseen. Kotimatkan kuljin linja-autolla. Siinä kesti kauan ja muistan vieläkin niin elävästi sen, kun mietin minne perustaisin puotini. Evijärvi oli kotini, mutta tiesin, ettei siellä olisi tarpeeksi asiakaskuntaa. Toisaalta halusin myös uutta vetoa elämälleni ja uusi kaupunki saattaisi olla ratkaisu. Matkalla sitten päätin, että pääkaupunkiin minä halusin. Ostinkin samana iltana Evijärven linja-autoasemalta matkalipun Helsinkiin heti ylihuomiselle. Kotona sain huutia, kun kerroin perustavani yrityksen. Äiti ja siskoni Irja huusivat päät punaisina tyhmyyttäni. Minä kuitenkin seisoin tyynenä omissa maailmoissani. Olin niin varma siitä kaikesta, ettei muiden mielipiteet enää haitanneet. Pikkuveli Eeli kuitenkin kannusti. Illalla vielä annoin Eelille marmeladia, jota olin säästänyt syntymäpäiviltäni kiitokseksi pienelle kuusivuotiaalle. Veikko setä oli samana päivänä lähdössä, mutta oli innokas tekemään yhteistyötä toimittamalla kukkia. Olin innoissani, uusi elämä häämötti horisontissa ja minä seilasin purjeet pulleina sitä kohti. Seuraava päivä meni pakkaillessa. Otin vain välttämättömimmät mukaani. Yhdessä laukussa tavarat ja toisessa rahat, yrityslupapaperit ja matkalippu. Sinä yönä en nukkunut lainkaan, vasta silloin elämänmuutos alkoi jännittää toden teolla. Se oli perjantaipäivä, kun lähdin. Aamulla kuudelta painaisi linja-auto kaasun pohjaan, ja sinne pakkasin itseni ja laukkuni. Saavuin Helsinkiin, Rautatieasemalle. En ollut ikinä ollut missään niin suuressa paikassa. Lähdin kävelemään ympäriinsä ja katselin paikkoja. Löysin Vuokratilaliikkeen, jossa selitin asiani. Siellä kerrottiin, että vanha kirjakauppias oli lopettanut kauppansa ja vuokraliiketilaa oli tarjolla Vilhon kadulla. Alle- 23 kirjoitimme vuokrasopimuksen, jonka hinta oli yllättävän edullinen, sillä kirjakauppias oli jättänyt jälkeensä aikamoisen sotkun, ja remonttia oli tehtävä. Ja se kauppahan oli järkyttävä. Lattiat tomussa ja seinämaalit rapistuneet. Joka paikka risainen ja ruosteinen ja vanhojen, homeisten kirjojen lemu valtasi koko liiketilan. Siivosinkin siellä monta päivää. Välillä nukuin vaatteitteni päällä tiskin takana. Maalasin seinäpinnat vaalealla roosalla ja tiskin reunan vuorasin pitsiliinalla. Lattiat pesin juuriharjalla ja tomutin jo valmiiksi kaupassa olleet valkeat räsymatot. Kiersin keskustan kirpputoreja ja löysin vanhan koulun ulosottomyynnistä pitkiä valkoisia penkkejä ja vaaleansinisen kirjahyllyn, mitkä ostin liikkeeseen. Jouduin suostuttelemaan yhden myyjistä toimittamaan kalusteet minulle ja maksamaan siitä suolaisen hinnan. Asettelin penkkejä ja hyllyn kauppaan, sekä rakensin itse vanhoista kirjahyllyjen levyistä vitriinejä tuleville kukille. Paikka alkoi näyttää hyvälle. Kukat vain puuttuivat. Lähetin Veikko sedälle Amsterdamiin kirjeen. Tiesin, että sen toimittamisessa menisi kauan ja rahani olivat jo lopussa. Aloin kiertämään puistoja. Keräsin eri kesäkukkia, jotka kukkivat villinä puistoissa ja metsissä. Kävelin jopa kauas Espooseen saakka pellolle hakemaan niittyleinikkejä. Minulla oli aurankukkaa, kieloa, kaunokaista ja kissankelloa, ainakin ne tulevat nyt mieleen. Paria heinääkin taisi kimppuja varten olla. Sidoin kukista pieniä kesäkimppuja ja laitoin siihen liikkeen eteen penkille ja itse asetuin siihen viereen. Kukat menivät hyvin kaupunkilaisille kaupaksi ja illansuussa kaikki kimput olikin myyty. Rahoilla ostin ruokaa ja narua sekä sakset sidontaa varten. Viikon kuluttua tuli Veikolta vastaus. Hän oli laittanut keltaiset tulppaanit tulemaan rahdin mukana. Kymmenen tusinaa kuulemma. Kävin kesäkukkarahoilla ostamalla ruukkuja ja virkisteitä kukille. Myös kukkakirjoja lainasin kirjastosta kasapäin. Kolmen päivän päästä kukat saapuivat. Pistin vaaseihin. Osan ulos ja ne jotka eivät kiveykselle mahtuneet, asettelin sisään hyllyille ja penkeille. Sen päivän aikana sitten eräs rouva kysyi: ”Mikäs tämän liikkeen nimi on ja mitä veloittaisit hääkukkalaitteista?” Vastasin epäröiden, etten tiedä ja pyysin neljästä kukkalaitteesta 100 markkaa. Rouva esitti olevansa Elsi Väyrynen ja hyväksyi tarjoukseni. Hänen tyttärensä Ilona oli menossa elokuussa naimisiin ja sovimme, että toimittaisin punaista ruusua ja morsiusharsoa sidottuna kimppuihin. Pistin tilaukseen Veikolle, joka laittoi taas rahdin mukana oikeaan aikaan tulemaan. Silloin minulle alkoi selvitä liikeideani kuvio: Veikko toimittaisi kukat Hollannista, minä myisin ne ja antaisin määrätyn osan liikevoitosta Veikolle. Kuitenkin halusin pysyä toiminimenä, en halunnut jakaa yritystäni kenenkään kanssa. Liike sai myös nimen: Anneli Sahanpään Tulppaanikukkaliike. Tuli elokuu ja ensimmäinen tilauskeikka. Toimitin kukat ja jäin seuraamaan häätoimitusta. Hääjuhlaankin sain kiitokseksi jäädä. Siellä tutustuin mieheeni, morsiamen veljeen Elmeriin. Hän oli rauhallinen ja hellä nuorimies silloin. Luonteemme ovat täysin erilaiset, mutta ehkä se on juuri suhteemme salaisuus. Vuodet vierivät ja tulppaanikauppa kävi. Muutakin kukkaa, kuten ruusua, liljaa ja neilikkaa oli tarjolla. Ja sitten myöhemmin vielä huonekasveja ja suomalaiselta puutarhalta kesän orvokkeja ja pelargonioita sekä tietysti jouluisin joulukukat. Siinä samalla vuosien aikana menimme Elmerin kanssa naimisiin ja saimme lapsiakin: Kyösti, Henni ja Eila. Kukka myi hyvin ja Elmerikin halusi mukaan yritykseen. Seuraavaksi meillä olikin kommandiittiyhtiö; minä vastuunalaisena- ja Elmeri äänettömänäyhtiömiehenä. Elmeri yritti saada minua vaihtamaan liikkeen nimeä, mutta se pysyi Anneli Sahanpään Tulppaanikukkaliikkeenä. Niin paljoa en omapäisyydestäni hellittänyt. Asuimme Kaisaniemessä pienessä kerrostalokolmiossa ja onnellisina. Kunnes sitten hirveimmistä hirvein sattui. Elmeri jäi raitiovaunun alle Mannerheimintiellä. Olimme silloin molemmat 56-vuotiaita ja lapsista Kyösti jo 26-vuotias ja opis- 24 kelemassa Ruotsissa, Henni 24-vuotias kauppakoulun käynyt ja töissä Tulppaaniliikkeessä ja Eila nuorimmainen 17-vuotias lukiolainen. Elmeri joutui koomaan ja niin makasikin 4 viikkoa. Henni pyöritti kukkakauppaa ja Veikko sedän kukkalähetykset olivat siirtyneet hänen nuorimman tyttärensä Lidewijn vastuulle. Itse istuin rakkaan miehen rinnalla sairaalassa, kotona, fysioterapeutilla, vesiterapiassa, lääkärissä ja toimintaterapiassa. Minulle ei enää jäänyt aikaa hoitaa kukkakauppaa. Siinä tilanteessa mieheni meni urani edelle. Eräänä iltana sitten päätin, että nyt riittää. Hennin pitää saada parempi titteli työstään, hänhän hoiti kaiken kaupalla nykyään. Tarjosinkin Hennille yrityksen sukupolven vaihdosta. Henni empi monta päivää. Hän ei ollut äkkipikainen, kuten äitinsä vaan harkitseva, kuten isänsä. Lopulta hän kuitenkin vastasi myöntävästi. Paperit tehtiin ja pankissa siirrettiin yritys Henni Väyrysen nimiin. Tyttö panikin tuulemaan. Yhdessä hujauksessa pastelli sävyt ja pitsiliinat vaihtuivat valkoiseen ja vaaleanharmaaseen maustettuna kristalleilla ja hopeareunuksisilla peileillä. Henni siirsi kaupan 2000- luvulle yhdessä hujauksessa. Myös perinteisten kukkien rinnalle Henni tilasi tarjolle muun muassa orkideoita, pioneja, hortensioita, mahtavia auringon kukkia ja jopa kaktuksia. Myös kukkasisustustarvikkeet päivitettiin ja kassalle asennettiin käyttöön sellaiset uudet kosketusnäyttötietokonehienoudet, myös uusi työntekijä palkattiin ja yritysnimike vaihdettiin taas toiminimeksi. Yrityksen nimi myös päivitettiin Evi Kukaksi. Henni kertoo nimen juurtavan juurensa synnyinpaikkakuntaani Evijärvelle. Rakas tyttäreni on nyt pyörittänyt Evi Kukkaa jo seitsemän vuotta. Hän on mennyt naimisiin ja saanut ihanan tyttären Belidan, ensimmäisen lapsenlapsemme. Minä ja Elmeri jatkamme elämää eläkeläisinä Evijärvellä. Kuntoutamme sitten vuoroin toinen toisiamme. Kyösti poikamme asuu kumppaninsa Peterin kanssa Göteborgissa ja Elvi, nuorimmainen Jyväskylässä opiskellen. Kukkaliikkeen tarina on kasvanut kahdesta tusinasta Amsterdamin tulppaaneja Evijärven Monivalinnan sisäänkäynnin edustalta mahtavaksi ja moderniksi Evi Kukaksi Helsingin keskustaan toisen upean nuoren naisen johtamaksi moderniksi yritykseksi. Sen tarina alkoi nuoren tytön yksityisyrittäjyydestä ja niin se myös jatkuu, toisen nuoren tytön yrittämänä. Ehkä jonain päivänä pieni Belida saa ottaa ohjat käsiinsä ja jatkaa Sahanpään naisten yrittäjätarmoa. Huh, siinä oli tarinaa kerrakseen. Ilta-aurinko paistaa ja Elmeri on tainnut tässä välissä jo lämmittää saunan. Koko perhe onkin kohta tulossa viikonlopun viettoon tänne Pohjanmaalle. Saunotaan tässä nyt ainakin ja kevyiden löylyjen jälkeen onkin hyvä käydä pulahtamassa viileässä toukokuisessa järvessä. Toisikohan Henni kaupalta sen vanhan pitsikaitaliinan niin saisi iltapalapöytään? Ja ehkä muutamat tulppaanit. 25 hauskoja allinen ja sti “Tunnelm ältävä tek ideoita sis rustamisesta ilan pe kirjakahv n. Teksti keskustaa in g n stä u p u a k ymmärry ositiivista is lm a v a ll hehkuu p o tä: Pitää s e ei d y n ä jy ä ä yritt . Mik aljon töitä .” p n ä ä m e tek sekseen tapahdu it Tämän minä osaan! Kirsi Komulainen Tenetin koulu, Vuokatti Olen aina pitänyt kirjojen lukemisesta. Kirjat vievät väliaikaisesti johonkin toiseen maailmaan pois arjen keskeltä. Lukeminenkin on sinällään taito itsessään. Lukeminen saa ymmärtämään asioita eri näkökulmista ja samalla kartuttaa sanavarastoa. Samalla kun lukee jotain hyvää kirjaa, on mukava juoda vaikka kupponen kaakaota. Se lisää vielä tunnelmaa. Niinpä keksin yrityksen, jossa yhdistyvät sekä hyvät kirjat että nautinto, eli ”lukukahvilan”. Löydät kahvilan isoista kirjahyllyistä jonkin mukavan kirjan ja voit tilata aivan vieressä olevasta kahviosta kupin teetä ja vaikkapa brownieleivoksen. Kaiken kruunaavat kahvilassa olevat lepotuolit ja tunnelmalliset pöydät. Taustalla soivat mukaansa tempaavat kappaleet. Aluksi sain ostettua kaupungin keskustan kadunkulmasta pienen yritystilan. Sain huonekaluja kirpputoreilta ja ystäviltäni, jotka eivät tarvinneet enää jotain tavaraa. Ihmiset lahjottivat mielellään tilaa vieviä kirjoja. Tässä meni kuitenkin oma aikansa, sillä tavaraa piti hankkia monesta eri paikasta. Tämän jälkeen tuleva yritystilani alkoi näyttää jo paremmalle. Seinät maalasin pastellin eri sävyillä, ja yhdelle seinälle sain hankittua valokuvatapetin, jossa komeili kaunis ja lämmin kesäinen maisema. Kunnostin hieman vanhoja kirjahyllyjä ja täytin ne mitä mielenkiintoisimmilla kirjoilla. Levitin ympäri tilaa säkkituoleja, joille olisi mukava hypätä lukemaan jotain jännittävää kirjaa. Pöydille lisäsin vielä muutaman kynttilän. Ne saivat tilan näyttämään vielä salaperäisemmälle. Tilan sisustamiseen tarvittujen esineiden ja tavaroiden hankintaa varten jouduin tekemään pidempää päivää väliaikaisessa työpaikassani, mutta haluamani päämäärään saavuttaakseni olin valmis tekemään muutaman lisätunnin. Vielä pitäisi tehdä kahvio. Sen rakentamisessa sain onneksi apua ystäviltäni ja tutuiltani. Eräs ystävistäni lupautui tulla leipomaan leivoksia kahvioon. Lopulta kaikki oli saatu valmiiksi ja lukukahvilani oli enää avajaisia vaille valmis. Laitoin ilmoituksia uudesta kahvilasta kauppoihin, lehtiin ja minne ikinä keksinkin. Ja se kannatti. Ilokseni sain huomata avajaispäivänä, kuinka kahvilani ulkopuolella oli jo pitkä jono. Kaiken kaikkiaan päivä sujui täydellisesti. Ihmiset etsivät innokkaina kirjoja ja tilasivat kahviosta syötävää ja juotavaa. Iloinen puheensorina täytti tilan, muttei kuitenkaan häirinnyt lukemista. Sain ihmisiltä paljon positiivista palautetta, joka innosti työhön vielä entistä enemmän. Päivät kuluivat joutuisasti ja ihmisiä kävi mukavasti. Monet asiakkaista kertoivat, että oli mukava kun oli tällainen paikka, jossa pystyi rentoutumaan ja rauhoittumaan arjen hulinan keskellä. Lukukahvilani oli paljon tuottoisampi, kuin olisin ikinä uskaltanut uneksiakaan. Minulla oli varaa palkata kaksi työntekijää itseni lisäksi, ettei kaikki oma aikani kuitenkaan kuluisi yritykseen. Sain paljon tarjouksia läheisiltä tiloilta, jotka tuottivat muun muassa marjoja ja jäätelöä. Se oli hyvä, koska lähellä tuotetut tuotteet ja luomu houkuttelivat uutta asiakaskuntaa. Myös läheiset leipomot innostuivat yrityk- 26 sestäni, ja teinkin sopimuksen erään leipomon kanssa, joka tekee lukukahvilaani nykyään leipomukset. Yritykseni tuottavuuden myötä sain ostettua lukukahvilaani lisää uusia kirjoja. Sain myös laitettua kahvilani ikkunoihin uudet edustavammat nimikyltit. Asiakkaiden toiveesta lisäsin seinälle liitutaulun, johon kirjoitin päivän lukuvinkit ja asiakkaille oman osion, johon he saivat kirjoittaa terveisiä ja lukemansa kirjan nimen. Myöhemmin sain laajennettua yritystoimintaani myös muihin läheisiin kaupunkeihin, jossa ihmiset innostuivat lukukahviloistani. Sain palkattua niihin työntekijöitä ja tein sopimuksia läheisten leipomoiden ja tilojen kanssa. Ajatella, että näin pienestä ideasta syntyi näinkin menestyvä yritys. En voinut olla muuta kuin todella tyytyväinen ja iloinen. Tietenkään, vaikka tekstistä ehkä saisikin sellaisen käsityksen, kaikki ei tapahtunut vain sormia napsauttamalla. Joka asiassa, kaikista pienimmässäkin, meni oma aikansa. Alussa varsinkin, kun ei oikein ollut pääomaa, millä saisi ostettua tavaraa kahvilaan. Ei ollut kiinnostuneita yrityksiä, jotka olisivat tarjonneet sopimuksia. Vasta sitten, kun menestystä alkoi tulla, asiat alkoivat sujua. Onneksi minulla oli kuitenkin paljon läheisiä ympärilläni, jotka uskoivat minuun ja auttoivat. Ilman heitä en varmasti nyt omistaisi mitään yritystä. Tärkeintä on kuitenkin oma motivaatio. Jos haluaa oman yrityksen, sen eteen pitää olla valmis tekemään paljon töitä. Mikään ei tapahdu itsekseen. Pitää olla innostusta ja 100- prosenttinen usko ja luottamus omaan tekemiseen. Jos ei usko itsekään siihen, mitä tekee, voi olla varma, että kukaan muukaan ei usko. Aina kaikki ei mene siitä huolimatta täydellisesti ja juuri niin kuin haluaa, mutta eihän elämä muutenkaan ole täydellistä, sillä vastoinkäymisiä tulee kaikille jossain vaiheessa elämää. Halusipa tai ei. Mutta ensisijaisen tärkeää on, jos haluaa perustaa oman yrityksen, että asia on sinulle tärkeä ja pidät siitä, mitä teet. Vaikka joutuisi olemaan aamukuudesta iltakymmeneen asti töissä, ainakin tietää, että on tehnyt töitä haluamansa asian eteen. Minäkään en yleensä jaksanut enää päivän jälkeen tehdä muuta kuin vaan nukkua. Mutta lopulta kaikki oli sen arvoista. Saan tehdä joka päivä rakastamaani työtä, vaikka välillä vähän väsyttääkin. Unelmien eteen on oltava valmis tekemään töitä, sillä kaikki ei tapahdu kuin elokuvissa. 27 u kertoo altava jutt iv o , ja a k s “Hau öaamusta nkeasta ty a sen k tä tu s e ja d a h y nkari saa a s i. n ti k s k yrittäjä s jolloin te elämänsä n na a ri m ta o a ä alkav ryhty , anantaina n a e m h ii a s n n a e e Ank n jälke je to in d ta h s o a päätyy p pulta om in i riippuu lo että kaikk ävä maanantai voik Ik . ta s e te ” n i. ase n tiista olla iloine Tiistai Lili-Ann Kuumeri Kalevankankaan koulu, Mikkeli Oli maanantai. Tai mikä tahansa muu päivä viikosta, koska ei ole juurikaan merkitystä, mikä päivä viikosta oli, sillä maanantailta se ainakin tuntui. Maanantai, se viikon tympein ja synkin päivä, jolloin sängystä nouseminenkin tuntuu niin vastenmieliseltä. Mieluummin jäisi vain nukkumaan, eikä kohtaisi tätä kaikin puolin harmaata päivää. Hän oli juuri herännyt tutun herätyskellonsa rasittavaan pärinään. Hän istui sängyllään tokkuraisena, silmiään hieroen ja katsoen tyhjyyteen. Hetken siinä istuttuaan hän tavalliseen tapaansa nousi verkkaisesti kovalta sängyltään ja asteli pienen kaksionsa keittiöön. Kuten tavallisesti hän laittoi kahvin kiehumaan pannulle, sillä hänen kahvinkeittimensä oli muutama viikko sitten hajonnut, ja haki sanomalehden eteisestä. Pian kahvi olikin jo kiehunut, jolloin hän kaatoi sitä jo vähän rusehtavaan kuppiin, lysähti epämukavan pienen pöytänsä ääreen ja ryhtyi lukemaan paikallista postissa ruttaantunutta sanomalehteä. Tämä aamu ei poikennut juurikaan muista aamuista. Noin puolen tunnin kuluttua hänen olisi mentävä siihen samaiseen tympeään työhön, jossa hän oli viettänyt ainakin kymmenen vuoden jokaisen arkipäivän. Työhönsä hän oli aluksi panostanut ja ollut erittäin motivoitunut. Ensimmäiset vuodet hän oli nauttinut siitä paljon ja teki töitä muita työntekijöitä ahkerammin, vaikka kuukausipalkka olikin kaikilla sama. Ja siinä se ongelma pohjimmiltaan piilikin. Hän ei nimittäin nykyään juurikaan jaksanut keskittyä työssään, sillä joka kuukausi tilille rapsahtaisi sama määrä tuloja, riippumatta siitä kuinka ahkerasti töitä olisi tehnytkään. Työssä, kuten elämässäkään, ei tuntunut olevan päämäärää. Arkipäivät hän vietti töissä lusmuillen, viikonloput työkavereiden kanssa juhlien ja samoja vitsejä kertoen. Kun ei mitään vaadita, miksi pitäisi tehdä mitään? Lopulta kuitenkin sitä kyllästyy tekemättömyyteen ja aikaansaamattomuuteen. Haluaisi tuntea innostusta ja päästä eteenpäin elämässään. Ainakin yrittää. Sinä samaisena tympeänä maanantaiaamuna kahvikupponen vierellään harmaata sanomalehteä lukiessaan hän silmillään törmäsi juttuun yrittäjyydestä. Artikkeli kertoi vaikeuksien kautta menestyneestä yrittäjästä ja hänen elämästään. Vaikka juttu oli mielenkiintoinen ja hän arvosti yrittäjiä kovasti, ei, ei hänestä missään nimessä tulisi mainetta ja rahallista voittoa havittelevaa yrittäjää. Hän ei halunnut sellaista vastuuta eikä ollut tarpeeksi kunnianhimoinen siihen. Ehkä joillekin sellainen sopii, mutta ei hänelle. Juttu toi kuitenkin hänen mieleensä innostuksen ajoilta, jolloin hän oli juuri aloittanut 28 työnsä. Palava motivaatio uraansa ja vielä tärkeämpää: elämäänsä. Sellaista hän kaipasi. Elämähän on yrittäjyyttä parhaimmillaan. Synnyttyään lapsi alkaa kehittyä ja ideoida tulevaisuuttaan, yritysideaa. Uraansa opiskeltuaan ryhtyy työhön. Rinnalla elävät ihmiset ovat kuin yrityksen osakkaat tukiessaan ja antaessaan kullanarvoisia neuvoja, joilla saa lisää varmuutta ja jaksamista päiviin. Elämäyritys laajentuu jälkeläisten muodossa. Yrityksellä on vuosia, jolloin se menestyy, vuosia jolloin matkaan tulee kuoppia. Hetkiä, joiden ei haluaisi loppuvan koskaan. Hetkiä, jolloin tuntuu kuin suuret, tummat aallot iskeytyisivät vasten rintaa. Mikään ei kuitenkaan pysäytä eteenpäin jatkamista ja pyrkimistä menestykseen. Siinä se oli. Se ajatus muutti kaiken. Entä jos elämään ja nyt hänen tilanteessaan myös työhön suhtautuisi kuin omaan yritykseen? Jotta yritys tuottaisi voittoa, iloa, täytyisi pistää kaikki likoon. Uhrautua, ottaa riskejä. Ja kun on antanut kaikkensa, onnistuu tekemässään. Sitä tunnetta on vaikea kuvailla. Saa tuntea itsensä menestyneeksi, onnelliseksi, ylpeäksi. Jokainenhan on oman elämänsä yrittäjä, sillä mitä ihminen osaakaan paremmin kuin keksiä, yrittää, kehittyä: elää. Silloin hän hörppäsi kahvinsa polttaen samalla suunsa, nousi nopeasti pöydästään, vetäisi housunsa ja kenkänsä jalkaan ja kiirehti asunnostaan ulos. Tämä sattumanvarainen maanantaiksi nimetty viikonpäivä ei tuntunutkaan enää niin tympeältä ja harmaalta tyypilliseltä maanantailta. Todellisuudessahan maanantain kamaluus riippuu vain siitä, miltä kannalta katsoo. Ehkä olikin tiistai. 29 iten a siitä, m inen tarin tt ä a a m lä m e ra n “D ee uuden jälk uvat ja onnettom tt u elmat mu ja suunnit astavasta tytöstä arr h liikuntaa a istuva örätuoliss y p e tule oitetun aisille tark m m a v ta n liiku taja, nuori ksen omis u k a s e k to n ku alaa usko ertomus v sia ovia voi yrittäjä. K u u että ja siihen, een.” elämään ksien jälk u e ik a v a tu u a v a Vastoinkäymisistä tuli bisnes Adolfina Lehtonen Länsipuiston koulu, Kokkola "Aja varovasti!" oli äiti huikannut hänelle vielä ennen ajomatkan alkua. Tuntia myöhemmin hän löysi itsensä makaamassa Meilahden sairaalan teho-osastolta. Alppihiihdon maailmantilaston huipulle hyvää nousua tehneestä tytöstä oli hetkessä tullut tyttö, joka ei enää koskaan tulisi tuntemaan maitohappojen kertyvän jalkoihinsa pujotellessaan rinnettä aikaa vastaan alas. "Olihan se vähän onni onnettomuudessa", toteaa Alma Aalto rivitalokaksiossaan Helsingin Kalliossa. "Vaikka on sitä parempaakin onnea kuin istua loppuelämän pyörätuolissa", hän naurahtaa. Nuoren naisen asunto on siisti ja kodikas. Takassa loimuaa tuli ja ruskean sävyt värittävät kauniisti sisustettua olohuonetta. "Turha sitä on miettiä, miksi tämä tapahtui juuri minulle. On sitä pahempiakin asioita kuin alavartalon halvaantuminen", Aalto sanoo kysyessäni onko hän asiasta katkera. "Pääasia että saan elää. Ja onhan minulla kädet joita pystyn liikuttamaan." Positiivisuutta ja optimistisuutta ei ainakaan tältä naiselta puutu. Tasan viisi vuotta sitten, 18. helmikuuta 2009 Aallon elämä muuttui täysin. Vastakkaiselle kaistalle liukkaalla talvikelillä luisunut auto koitui hänen kohtalokseen, ja urheiluhulluksi itseään luonnehtinut Aalto sai kuulla viettävänsä loppuelämänsä pyörätuolissa. "Ajatukset olivat aluksi tyhjät. Masennus tuli vasta muutamaa päivää myöhemmin", hän muistelee kokemaansa. Tilanne ei ollut aktiiviselle nuorelle naiselle helppo. Maailmaa piti nyt katsoa pyörätuolista, ja tavallisetkin arkiset rutiinit vaativat ponnisteluja. "Piti opetella elämään uudestaan. Vähän niin kuin lukutaito olisi yhtäkkiä kadonnut kokonaan", hän toteaa. Ensimmäinen yö omassa kodissa olikin suuri askel hänen elämässään. "Se oli ehkä elämäni pelottavin yö. Koko ajan päässä jankkasi, että onhan se ja se pois päältä", hän muistelee. "Eipä siitä kovin nopeasti olisi minnekään liikuttu jos vaikka tulipalo olisi syttynyt." Tottuuko siihen ajatukseen sitten koskaan? Aalto miettii hetken. "Kyllä siihen on jo oikeastaan tottunut. Tai ei... ei siihen koskaan totu", hän sanoo ja päästää kasvoilleen pienen hymyn. "Oletko kyllästynyt elämään ilman liikuntaa? Haluatko kehittää kuntoasi pyörätuoliliikuntaan koulutettujen ohjaajien ja fysioterapeuttien avustuksella? Osallistua ryhmäliikuntaan? Meillä se onnistuu! Pyöräkunto on tarkoitettu juuri sinulle, joka et anna pyörätuolin haitata liikuntaharrastustasi. Sinulle, joka haluat kuntoilla keräämättä katseita ja ilman henkilökohtaista avustajaa. Saman katon alla toimivat kuntosali, uimahalli ja fysioterapiapalvelut mahdollistavat kaiken tämän yhdellä reissulla. Tule kokemaan liikunnan iloa yhdessä muiden samassa tilanteessa olevien kanssa ja saamaan samalla vertaistukea arjen haasteisiin!" Näin lukee esitteessä, jonka saan käteeni 30 kysyessäni Aallon yrityksestä. Kaikki alkoi siitä, kun parin neljän seinän sisällä vietetyn viikon jälkeen Aalto alkoi kaivata liikuntaa. "Se urheilun tarve tuli niin suurena, että päätin lähteä tekemään käsien lihaskuntoa salille. Eivät siellä kuitenkaan päästäneet minua sisään tilanpuutteen takia", hän harmittelee. Vaikka lähtökohdat yrityksen aloittamiselle olivat Aallon nuoresta iästä johtuen verrattain heikot, asialle oli tehtävä jotain. "Olen aina halunnut, että kaikki ihmiset olisivat tasa-arvoisia. Ei se itsestä riipu, istuuko pyörätuolissa vai ei. Siitä ei saisi rangaista." Kun onnettomuus tapahtui, Aalto oli juuri kirjoittanut ylioppilaaksi ja aikomuksena oli hakea Jyväskylän liikuntatieteelliseen opiskelemaan liikunnanohjaajaksi. Suunnitelmat menivät kuitenkin pakosta kokonaan uusiksi, ja pikkuhiljaa syntyi ajatus liikuntarajoitteisille suunnatusta esteettömästä kuntosalista. "Koko ajatus tuntui aluksi todella kaukaiselta, mutta hetken sitä mietittyä kuitenkin aika luontevalta vaihtoehdolta. Muutenkin oli pakko saada jotain muuta ajateltavaa, kun juuri oli elämä muuttunut ihan kokonaan. Oli pakko yrittää", hän kertoo. 20-vuotiaalle nuorukaiselle tämän kokoisen yrityksen perustamisen voisi kuvitella olevan mahdottomuus. Alma Aallolle se ei sitä kuitenkaan ollut, sillä hän perusti Pyöräkunto-liikuntakeskuksen Helsinkiin hyvin tuloksin. Samassa yhteydessä toimivat kuntosali, pieni uimahalli sekä fysioterapia- ja kuntoutuspalvelut. Aalto kertoo asiakkaiden kiitelleen erityisesti sitä, että ammattitaitoiset ohjaajat ovat koko ajan paikalla ohjaamassa ja neuvomassa. Myös se, ettei vapaa-ajalla tarvitse käyttää muutenkin tiukalla olevia tunteja avustajan kanssa on saanut kiitosta. "Lähtökohtana oli se, että jokainen pystyy asioimaan meillä itsenäisesti. Keskuksen omia avustajia ja ohjaajia on kuntosalin ohella myös uimahallissa, joka on suunniteltu varta vasten pyörätuolia tarvitseville. Meille pääsee vain liikuntarajoitteiset, mutta kerran viikossa saa ottaa ystävän mukaan", Aalto perehdyttää. "Se onkin monelle se viikon paras päivä". Kaikkeen tähän pääseminen vaati satoja tunteja ja kymmeniä työntekijöiden haastatteluja, unohtamatta ponnistuksia vaatineen rahoituksen järjestämistä. "Paljon olen saanut tukea vanhemmiltani, jotka eivät hetkeäkään epäilleet mahdollisuuksiani. Heille kuuluu suuri kiitos." Aallon mielessä pyöri kuitenkin väistämättä kysymyksiä: Entä jos kaikki työ valuu hukkaan? Mitä jos kaikki onkin ollut turhaa? Jälkikäteen Aalto osaa kuitenkin jo suhtautua otettuun riskiin huumorilla. "Oli se aikamoinen hyppy tuntemattomaan, varsinkin tuossa iässä", hän nauraa. Kun kysyn Aallolta mitä mieltä hän on yrittäjyydestä, hän miettii hetken ennen kuin vastaa. "Sanotaanko näin, että se vaatii kyllä todella paljon, mutta antaa vielä enemmän. Parasta tässä ovat tyytyväiset asiakkaat ja se onnistumisen tunne. Ei pidä myöskään unohtaa mahtavia työkavereita. Ilman heitä koko yritys olisi kuin auto ilman pyöriä. Enkä minä tätä tekisi, jos en tästä näin paljon pitäisi." Vaikka alku oli kankea, on Pyöräkunto kerännyt jo suuren asiakasjoukon. Vielä Aalto ei kuitenkaan halua miettiä muihin kaupunkeihin laajentamista. "Alussa tämä oli enemmänkin sellaista yrittämisen yrittämistä. Nyt voin jo sanoa ihan yrittäväni. Mutta päivä kerrallaan. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä huomenna tapahtuu. Olihan sekin päivä ihan tavallinen...", hän sanoo ja viittaa onnettomuutta edeltävään päivään. Päivään, jolloin oli vielä autuaan tietämätön mihin seuraava päivä johtaisi. Aallon silmiin pyrkii kyyneleitä, ja hän yrittää räpytellä ne pois. "Eikä...", hän sanoo ja naurahtaa hieman. "En mä saisi itkeä, kun kaikki on nyt hyvin." Niin. Puoli kehoa halvaantunut, mutta silti nöyrempi kuin moni muu. Kun tätä naista katsoo, voisi ajatella hänen olevan onneton tai kykenemätön. Mutta hän ei ole kumpaakaan. Alma Aalto kilpailee pääsystä huipulle nyt yrittäjyyden maailmassa. 31 aksepäin udesta ta u is a a v le u “T leva tarin ään katse jonka iv ä p n ä h , tä rityksestä tietokoney na 2015. staa vuon ru e ti p ä is o isois lämpimäs mutta silti o , o n rt e e k in ll ti s ia As stuva tek ru e p n ja a nöistä fantasia den keksin tulevaisuu ka kestää ainakin , jo yrityksestä kupolven yli.” su n ä lj ne Muutimme maailmaa Elias Mattila Jokirannan koulu, Ylivieska Tämä on elämäni jännittävin hetki. Elämme vuotta 2148. Minut nimetään yrityksen johtoon, joka on yksi maailman vanhimmista yrityksistä. Isoisoisäni aloitti yrityksen, ja toivottavasti minä en sitä lopeta. Luulen silti, että hyvällä koulutuksellani ja isäni antamalla tuella tulen onnistumaan! Vuoden 2015 syksyllä isoisoisäni Sami astui helsinkiläiseen lukioon. Hän oli muuttanut Helsinkiin kotoaan Pohjanmaalta. Takana oli peruskoulusta saatu hyvä todistus, jolla Sami oli päässyt opiskelemaan. Lukion ohella hän harrasti liikuntaa ja oli erittäin kiinnostunut tietotekniikasta. Jo ennen kouluikää Sami värkkäsi paljon elektronisten laitteiden kanssa, ja ylä-asteella hän hankki käyttörahansa korjaamalla tietokoneita. Ensimmäisen vuoden jälkeen Sami näki tulevaisuutensa tietotekniikassa. Hän kävi lukion loppuun päästäkseen yliopistoon opiskelemaan teknisiä tieteitä. Hän pärjäsi loistavasti ylioppilaskirjoituksissa. Kaikki mahdollisuudet olivat avoinna. Samilla oli vaikeuksia valita, mitä lähtisi opiskelemaan, mutta lopulta hän päätti hakea rohkeasti Englantiin. Hän pääsi ja sai myös stipendin Cambridgen yliopistoon. Englannissa hän alkoi tutkia kvanttimekaniikkaa. Siellä Sami tajusi, että yritystoiminta olisi hänen juttunsa. Hän halusi johtaa, ei palvella. Mutta rahaa ei ollut. Sami kävi loppuun asti yliopiston ja sai hyvän opinnäytetyön ansiosta työpaikan teknilliseltä alalta. Hänellä ei ollut tarpeeksi rahaa toteuttaakseen suunnitelmansa, kvanttitietokoneen. Hän sai apurahan Linux Foundation -säätiöltä, ja se mahdollisti kaiken. Sami oli ensimmäinen, joka sai rakennettua kvanttitietokoneen. Se ei tarvinnut alhaista lämpötilaa toimiakseen, eikä siinä ollut säteilyvaaraa. Tietokoneeseen oli panostettu, ja sen kyllä huomasi. Kauppa kävi aluksi eri maiden armeijoiden kanssa. Myöhemmin Sami myi teknologiaansa myös kaikille, joilla oli varaa ostaa tuotteita laman loputtua. Sami tutki pienen työryhmänsä kanssa myös muuta teknologiaa ja alkoi saada tuotoksillaan lisää mainetta ja tuloja. Samin poika astui yrityksen johtoon vuonna 2059. Yritys tuotti alkuun miinusta, jolloin Sami joutui käymään töissä vielä vähän aikaan, jotta yrityksen kurssi lähti jälleen nousuun. Lääketiede oli pappani erikoisuus, mutta teknologiaan hän ei ollut perehtynyt paljoakaan. Hän päätti yhdistää nämä kaksi alaa: oman lääketieteellisen tietämyksensä ja työntekijöiden teknologiaosaamisen. 32 Papan aikana kansantaudit jylläsivät, mutta isoisäni keksi työntekijöiden kanssa lääkkeitä niihin. Ongelma oli, miten saada kaikille immuniteetti. Yritys rakensi lentokoneita suurilla kaasusäiliöillä ja suuttimilla, joiden avulla lääkkeet levitettiin maailmaan kaasuna. Nanobottiteknologia oli tähän aikaan jo jokapäiväistä potilaiden hoitoa ja ihmiset elivät yhä vanhemmiksi. Itse asiassa pappani elää edelleen. Hän on 118-vuotias. Pappani lopetti kvanttitietokoneiden valmistuksen, koska niiden tilalle tuli vielä kehittyneemmät laitteet. Panostus siirtyi tuotekehittelyyn, jossa ydinajatuksena oli kestävä kehitys. Hänen alaisuudessaan yritys kehitti autoja ja junia, jotka toimivat maan magneettikenttää hyväksi käyttäen. Maailma oli muuttunut, ja pappani ymmärsi sen. Ainoastaan rikkaimpien ihmisten lapset kävivät koulua kirjaimellisesti, sillä köyhyys ja tuloerot olivat kasvaneet huimasti. Valtiolle oli halvempaa opettaa roboteilla ja hologrammeilla kotona kuin luokassa oikean ihmisen opetuksessa. Kouluopetuksesta piti maksaa korkeita lukukausimaksuja. Pappani otti tämän haasteekseen, sillä hän ymmärsi opetuksen tärkeyden ihmiseltä ihmiselle, kokemuksen kautta. Ei vain kylmästi teknologiaa hyödyntäen. Vuosien kuluttua hän onnistui tavoitteessaan ja sai paljon kiitosta tehdystä työstä. Isäni otti yhtiön haltuunsa papan jäätyä eläkkeelle ja alkoi panostaa sekä laajentaa yrityksessään osa-alueita, joissa käytettiin ihmisiä työntekijöinä, ei robotteja. Tällä tavoin hän loi jo muutenkin suureen ja maailmanlaajuiseen yritykseensä todella paljon lisää työpaikkoja. Työttömyys oli kasvanut lisää teknologian viedessä työpaikkoja. Isäni halusi, että maailma olisi enemmän tasa-arvoinen rahan ja työn suhteen, joten hän teki radikaalin päätöksen. Hän perusti säätiön, johon hän laittoi 75 prosenttia varoistaan. Säätiön tavoitteena oli antaa ihmisille työpaikkoja erilaisissa hankkeissa. Yksi suurimmista operaatioista oli luonnonsuojelu, sillä maailman luonto oli melkein kokonaan tuhottu sekä meret saastuneet. Isäni rakensi suuria keinotekoisia luontotodellisuuksia, joihin talletettiin elävää luontoa, kasvistoa ja eläimistöä. Tällä tavoin saatiin estettyä lajien sukupuutto. Isäni on juuri jäämässä eläkkeelle, ja nyt on minun vuoroni. Hän on uupunut eikä isänsä tavoin käyttänyt nanoteknologiaa. Minun tavoitteenani on kehittää lääketiedettä sekä teknologiaa uudelle aikakaudelle ja ylläpitää säätiötä. Marsissa asuva yhdyskunta tarvitsee apuani. Elämisen edellytyksissä on paljon ongelmia. Tehtävää on paljon, mutta nautin haasteista. Minulla ovat samainen työn ilo ja tekemisen halukkuus, kuten yrityksen aikaisemmilla johtajilla, ja se on pitänyt meidät kasassa ja pitää vieläkin. 33 , kuntosali inen olisi den u u “Minkäla is ll o d aisi mah joka tarjo ntoilijalle lliselle ku a v ihan ta lijoille? oille aloitte ja epävarm jyyttä yleisesti ja rittä Hienosti y ttäjyyttä erikseen yri li kuntosa ksti, joka nostava te ä in a v kuvaa empyöräll d n yttä ta jy ä ii tt im ri y to a verta äminen essä yritt ajoon: yhd n.” e it a parh Kuntoa ja hyvää oloa kaikille Henniina Meriläinen Tenetin koulu, Vuokatti Kuntosalien suosio on kasvanut viimeisien vuosien aikana todella paljon. Moni hurahtaa salien ja proteiinien yhteisvaikutuksesta tapahtuvaan lihasmassan kasvuun ja kalorien polttamiseen. Sosiaalinen media vilisee kuvia vähäpukeisista ja treenatuista vartaloista, jotka ovat kuvanmuokkausohjelmien tekemää hienoa jälkeä. Moni ihminen katsoo kuvia ja miettii, kuinka voisi itse saavuttaa oman ihannevartalonsa. Näiden kuvien ansiosta moni sairastuu erilaisiin syömis- ja mielenterveyshäiriöihin. Olen itsekin käynyt kuntosaleilla ja tuntenut pistävän katseen selässäni. Mitä tuollainen oikein tekee kuntosalilla? Kuulen takana olevan lihaskimpun ajattelevan mielessään, kun itse yritän treenata naurettavan pienillä painoilla. Onko joku toinenkin tuntenut joskus näin? Luulen, että on. Tietysti erilaiset ihmiset tuntevat tämän toisin, mutta tiedän, etten ole tämän ajatuksen kanssa yksin. Miten ylipainoiset ja kuntosalille tullut ensikertalainen kokevat tämän? Näistä katseista keksin tämän idean. Jos minä saisin perustaa minkä tahansa yrityksen, minä perustaisin kuntokeskuksen, jossa olisi oma salinsa treenaamisen aloittelijoille, fitness-malleille ja muille lihaskimpuille. Salilla jokainen saisi harjoitella omantasoistensa kanssa ja saisi oman henkilökohtaisen valmentajansa, asiantuntevaa opastusta ja oman harjoitusohjelman, joka olisi räätälöity juuri itselle oman fyysisen tason ja tavoitteiden mukaan. Tällä salilla ei tarvitsisi tuntea olevansa eriarvoinen kuin muut, koska kaikki ovat samalla lähtöviivalla. Yritykseni sijaitsisi Jyväskylässä lähellä yliopistoa. Silloin nuoret opiskelijat pääsisivät sinne helposti koulusta, koska he muodostavat suuren osan kuntosalien ja ryhmäliikuntojen asiakaskunnasta. Opiskelijat saisivat hyvää opiskelualennusta salilta, jotta innostus harjoitteluun ei lakastuisi suurien hintojen takia. Liikuntatieteellisen viimeisen vuosikurssin opiskelijat voisivat myös hankkia lisätuloja ohjaajina kuntosalilla ja järjestämässä erilaisia ryhmäliikuntatunteja. Yliopisto ei ole kovin kaukana aivan Jyväskylän ydinkeskustasta, joten keskustassa asuvienkin olisi helppo tulla salille bussilla tai esimerkiksi pyöräillen. Kuntokeskuksen muodostaisi kolme eri kuntosalia: aloittelijat, harrastajat ja ammattilaiset. Lisäksi olisi kolme eri ryhmäliikuntasalia, joihin kaikkiin olisi myös omat tasoluokat. Lisäksi tietysti pukuhuoneet, joissa olisi suihkut ja saunat. Kuntokeskuksen yhteydessä olisi myös pieni ravintola, josta voisi ostaa treenien jälkeen terveellistä ruokaa kohtuulliseen hintaan. Ravintolassa ei myytäisi pikaruokaa 34 vaan kuntoilijoille soveltuvaa ruokaa, joka auttaisi kaikkia pääsemään tavoitteeseen ilman, että tulisi nälkäisenä kotiin hakien McDonald’sin autokaistalta Big Mac - aterian. Tällöin hampurilaista ei tule laitettua nälän piikkiin vaan omien valintojen. Kuntosali olisi sisustettu värikkäästi ja viihtyisästi, niin että jokainen tuntisi olevansa kodinomaisessa ilmapiirissä, jossa voisi olla oma ihana itsensä. Nuorena yrittäjänä rahoituksen saanti voisi olla todella vaikeaa. Mistä saisin rahat kaikkiin kalliisiin kuntosalilaitteisiin niin, että en joudu konkurssiin isojen lainanlyhennyksien ja velkojen takia? Ehkä ostaisin aluksi kaikki välttämättömät laitteet. Kun olisin ansainnut enemmän rahaa, voisin ostaa laitteita lisää. Täytyisi löytää myös sopivat vuokratilat, josta voisin aloittaa toiminnan. Jos yritykseni menestyisi, voisin myös laajentaa. Tai sitten jopa rakentaa aivan omat ja juuri sellaiset toimitilat, kuin itse haluaisin. Siihen mennessä täytyisi saada todella paljon asiakkaita, joita yrittäisin hankkia hyvällä markkinoinnilla ja mainostamisella. Täytyisi löytää myös jo kouluttautuneita työntekijöitä opiskelijoiden lisäksi ohjaamaan toimintaa. Itse kouluttautuisin erilaisten kurssien avulla, jotta tietäisin toiminnasta vielä enemmän. Yrityksen aloittaminen ei helppoa, ja sen olen kuullut vanhemmiltani, jotka ovat ennen omistaneet oman yrityksen. Täytyy täyttää monia lupahakemuksia ja täytyy olla ammatista edes jonkinlaista käsitystä. Moniin lupiin tarvitaankin työkokemusta tai ammattiin liittyvä koulutus. Yritykseni perustamiseen kuluisi siis useita vuosia saada rahoitukset, toimitilat ja koulutukset kuntoon. Oppisin tänä aikana varmasti paljon talouden hoidosta ja monesta muusta asiasta. Yrittäminen vaatii paljon suunnittelua ja tietoa asioista. Yrittäminen olisi varmasti antoisaa ja huomaisi oman kätensä jäljen. Olisi mahtavaa huomata, kuinka itsestään epävarmasta henkilöstä kasvaisi itseään ja kehoaan arvostava itsevarma ihminen. Olisi hienoa saada seurata tuota kehitystä ja jakaa sitä liikunnanriemua muillekin. Se olisi varmasti parasta, mitä yrittäjyydestä voisi palkaksi saada: kokea toisten ihmisten onnistumisen tunne ja ylpeys omasta työstään. Yrittäminen on kuin tandempyörällä ajoa. Jotta pyörällä voi ajaa, tarvitaan siihen useita muitakin henkilöitä. Tangosta irti päästäminen voi johtaa kohtalokkaaseen kaatumiseen. Kun pyörällä ajon osaa ja pitää ohjaustangosta kaksin käsin kiinni, on kaatuminen paljon epätodennäköisempää. Yhteistyöllä on valtava merkitys yrittäjyydessä niin kuin myös monessa muussakin asiassa. Yhteistyön avulla yrityksestä saadaan toimivampi ja tehokkaampi. Onko olemassa mitään yritystä, joka ei tekisi mitään yhteistyötä? Asiakkaiden ja henkilökunnan välinen yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää. Yrittäjyydessä täytyy ottaa myös muiden mielipiteet huomioon, jolloin kaikilla on parempi olla. Yrittäjyydessä oman työpanoksen täytyy olla todella suuri, ja yrittäjät tekevät valtavasti töitä. Yrittäjät ovat rohkeita ja päättäväisiä. Heidän täytyy tehdä suuria päätöksiä ja vähemmän suuria päätöksiä. Arvostan yrittäjiä todella paljon! He kehittävät Suomea ja tuovat ihmisille uusia työpaikkoja, joita Suomessa lama-aikana tarvittaisiin paljon. Yrittäjät rakentavat Suomen. Minäkin haluaisin kehittää Suomea omalla yritysideallani, kaikille asiakkaille sopivalla kuntosalilla. Ehkä se on vielä jonakin päivä mahdollista. 35 jan oharrasta “Jääkiekk ottaa tu a k jo s, rity tyviä unelma: y it li äkiekkoon erilaisia jä iihdetapahtumia. ja v koulutusmuotoon nnitelman u u ti opettaa Hankes itettu teks jo ir k n ti s e an ja mite huolellis perusteta s ty ta ri s y tu n s e mit harra amista ja n omaa osa seen oma k ä v y h ä .” a s s voi käyttä e is m en luo yrittäjyyd Tämän minä osaan! ”Luisteluvalmennusta Elias Vuorion tapaan” Elias Vuorio Tapiolan koulu, Espoo Taustaa Liikeideani on perustaa yritys, joka tarjoaa ammattitasoista luisteluvalmennusta sitä tarvitseville. Olen harrastanut jääkiekkoa 5-vuotiaasta lähtien eli vuodesta 2004 lähtien, ensin Jäähongassa ja sitten Blues Juniorsissa. Nykyinen joukkueeni on Blues B Akatemia, joka pelaa B SM-sarjassa. Joukkueessa pelaa pääasiassa vuosina 1998 ja 1997 syntyneitä pelaajia. Olen pelivuosieni aikana saanut jääkiekko- ja luisteluoppia parhailta espoolaisilta jääkiekkovalmentajilta, jotka ovat kaikki espoolaisia kiekkoikoneja ja kuuluneet suomalaisen kiekkoilun eliittiin: Juha Ylönen, Juha Ikonen, Jan Långbacka ja Timo Hirvonen. Liikeideani on siirtää tämä saamani arvokas luisteluoppi kannattavaksi liiketoiminnaksi. Yrityksen perustaminen Tarkoituksena on perustaa yritys nimeltä ”Elias Proskating Oy”, joka tuottaa erilaisia jääkiekkoon liittyviä koulutus- ja viihdetapahtumia erilaisille kohderyhmille. Yritys perustetaan osakeyhtiömuotoon. Omistan alkuvaiheessa itse kaikki yhtiöni osakkeet ja toimin myös yhtiöni toimitusjohtajana. Yrityksen logo on sivun oikeassa yläreunassa. Osakeyhtiö perustetaan verkossa Patentti- ja rekisterihallituksen ja Verohallinnon yhteisessä YTJ-asiointipalvelussa. Osakeyhtiö on ilmoitettava rekisteröitäväksi kolmen kuukauden kuluessa perustamissopimuksen allekirjoittamisesta. Liitteeksi on toimitettava osakeyhtiön perustamissopimus alkuperäisenä, jäljennös yhtiöjärjestyksestä ja kuitti käsittelymaksun suorittamisesta. Kaupparekisteri tekee yrityksen nimestä nimitutkimuksen eli tutkii sen, onko yrityksen nimelle Elias Proskating Oy mahdollisia rekisteröintiesteitä. Nimitutkimuksessa Kaupparekisteri tutkii mm. yrityksen nimen yksilöllisyyttä, erottuvuutta ja sekoitettavuutta muihin rekisterissä tai vireillä oleviin samankaltaisiin nimiin ja tavaramerkkeihin. Myös verkkotunnuksen www.proskating.fi saatavuus on hyvä tarkistaa etukäteen. 36 Yrityksen palvelu Yritys keskittyy luisteluvalmennuksessa erityisesti maksimaalisen luistelunopeuden kehittämiseen sekä täydellisen luistelutekniikan opettamiseen nykyaikaisilla valmennusmenetelmillä ja -opeilla. Apuna käytetään uusinta tekniikkaa: videokuvausta ja nopeusmittausta. Tarkan videoanalyysin ja henkilökohtaisen palautteen ansiosta valmennus on hyvin tehokasta ja henkilökohtaista. Yritys tarjoaa laadukasta luisteluvalmennusta 10 hengen pienryhmissä ja 10 kerran jaksoissa. Jakso sisältää 10 jääharjoitusta oheisharjoitteluineen ja maksaa 500 euroa (sis. ALV). Harjoituksia varten yritys vuokraa jääaikaa lähialueen jäähalleista, kuten Espoon Matinkylästä, Espoonlahdesta ja Leppävaarasta, Helsingistä Salmisaaresta, Paloheinästä ja Vuosaaresta sekä Espoon Barona Areenalta. Jäävuorot Espoon ja Helsingin halleissa maksavat noin 100-300 euroa tunti riippuen ajankohdasta. Lisäksi yritys tarjoaa yrityksille erilaisia jääkiekkoon liittyviä elämystapahtumia, kuten pikkujouluja, pelitapahtumia, leirejä sekä muita luisteluun liittyviä hauskoja elämyksiä. Yrityksen kohderyhmät ja markkinointi Yrityksen kohderyhminä ovat aluksi lähialueen jääkiekkojoukkueet ja niiden yksittäiset junioripelaajat sekä yritykset. Markkinointikanavina toimivat yrityksen omat nettisivut (www.proskating.fi), suoramarkkinointi sähköpostin ja facebookin välityksellä sekä perinteiset kanavat, kuten mainonta seurojen ja yritysten ilmoitustauluilla. Starttiraha Yrityksen on tarkoitus hakea aloittavalle yrittäjälle tarkoitettua ”starttirahaa”. Sen tavoitteena on auttaa uutta yrittäjää yrityksen perustamisen alkuvaiheessa, jotta yrittäjälle varmistetaan riittävä toimeentulo. Starttirahan tarkoituksena on parantaa työllisyyttä ja sen myöntää paikallinen TE-toimisto. Starttiraha on harkinnanvarainen etu ja sen saaminen riippuu paikkakunnasta, vuodenajasta, taloussuhdanteesta ja muista seikoista. Etua myönnettäessä pyydetään normaalisti myös ulkopuolista tahoa arvioimaan yrittäjän liiketoiminnan mahdollisuuksia sekä henkilön kykyä toimia yrittäjänä. Starttirahan enimmäisaika on 12-18 kk ja sen määrä on ensimmäiseltä 6 kk:n jaksolla noin 850 e/kk. Ammattitaidon kehittäminen Koska yrityksen menestys perustuu luisteluvalmentajan vankkaan ammattitaitoon, on oman ammattitaidon kehittäminen yritykselle ensiarvoisen tärkeä menestystekijä. Jääkiekon ja urheilun alalta löytyy erilaisia koulutusvaihtoehtoja, kuten Jyväskylän liikuntatieteellinen, josta voi valmistua liikunnanopettajaksi, ja Vierumäen urheiluopisto (ja muut urheiluopistot), jossa voi opiskella liikunnanohjaajaksi tai valmentajan ammattitutkinnon. Lisäopintoja voi opiskella esimerkiksi Haaga-Heliassa, jossa valikoimiin kuuluu mm. urheilumarkkinointi. Lisäksi alalle on mahdollista kouluttautua myös ulkomailla 37 Yritystoiminnan riskit ja kustannukset Yrityksen on tarkoitus aloittaa toimintansa kevyellä kulurakenteella. Yrityksen pääasiallisena menoeränä alkuvaiheessa ovat mahdollisten ulkopuolisten valmentajien palkat sekä jääkustannukset. Lisäksi tulevat nettisivujen kustannukset, tilitoimiston maksut sekä vakuutukset. Yritystoiminnan laajentuessa ajankohtaiseksi saattaa tulla vuokratilojen hankkiminen sekä ulkopuolisen toimistotyöntekijän palkkaaminen. Koska aluksi yrityksen kulut ovat pienet ja ne on sidottu suoraan toiminnan laajuuteen, ovat myös yritystoiminnan riskit pienet. Jos toimintaa laajennetaan muille paikkakunnille ja jopa ulkomaille, riskit ja kustannukset myös kasvavat. Luisteluvalmennuksen lisäksi yrityksen on tarkoitus laajentaa toimintaa myös jääkiekkovarusteiden maahantuontiin tai tehdä läheistä yhteistyötä eri jääkiekkovarusteiden maahantuojien kanssa. Jatkossa myös välinehuolto, kuten luistinten teroituspalvelu, kuuluu mahdollisesti yrityksen tarjoamiin palveluihin. Elias Vuorio, Blues B Akatemia # 5 (2014-15), Elias Proskating Oy:n tuleva omistaja ja toimitusjohtaja ”IT´S ALWAYS A GREAT DAY FOR HOCKEY!” - Bob Johnson - 38 “Perinpoh jainen ja raikkaalla tavalla eri lainen tek sti, joka k kirjoittaja ertoo n su haluaa kir uren haaveen: hän jan Teksti peru pitäjä-yrittäjäksi. ste poikkeuks lee nuorelle aika ellista ura valintaa hienosti ja asiantunte vasti.” Rohkenen yrittää Jenna Välimäki Nakkilan yhteiskoulu Kun kysyy kuuden vanhoilta eskarilaisilta unelma-ammattia, tytöiltä saa vastaukseksi usein prinsessan. Poikien keskuudessa taas esimerkiksi poliisi ja palomies ovat suosittuja. Kun eräältä pieneltä tytöltä kerran kysyttiin, odotettiin varmaan samankaltaista vastausta ja kirkkain silmin kerrottua haavetta prinsessan elämästä sitten isompana. Mutta sellaista ei koskaan kuulunut. Tyttö tahtoi kirjanpitäjäksi. Kirjanpitäjä ei ole samanlainen sankari kuin poliisi tai palomies tai ylipäätään edes sellainen ammatti, josta pikkuinen kuusivuotias voisi haaveilla. Eihän silloista pientä eskarilaista edes uskottu, naurahdettiin vain ja todettiin, että kyllä mieli vielä muuttuu moneen kertaan suuntaan ja toiseen. Muistan tuon hetken elämässäni täysin kirkkaana vieläkin. Minua kiukutti, koska tahtooni ei luotettu, vaikka kuinka yritin vannoa. Vähän kasvanutta kolmannelle luokalle menijääkään ei uskottu tämän toistaessa saman haaveammatin muutamaa vuotta myöhemmin. Yläasteikäisen seitsemäsluokkalaisen mielen muuttumista kehdattiin vielä epäillä, mutta kun se sama tyttö peruskoulun viimeisellä luokalla sanoo yhä samaa kuin yhdeksän vuotta sitten, alkavat viimeisimmätkin epäilijät jo uskoa, että hän on tosissaan. Miksi vasta nyt? En kiellä, ettenkö olisi haaveillut muistakin ammateista. Mutta kun on monta vuotta tiukasti väittänyt lähtevänsä juuri sille tietylle alalle, lausetta toistaessaan siihen uskoo itsekin joka kerta enemmän: ”Minusta on tähän. Tätä minä haluan.” Ehkä syy aikuisten uskomiseen löytyy siitä tosiasiasta, että jatko-opinnot ovat aivan ovella. Ehkä nyt uskotaan, että mieli tietää tahtonsa, kun valinta on oikeasti edessä – ja tällä kertaa sen vaihtaminen ei käykään enää niin helposti. Mielestäni aikuisten pitäisi uhrata aikaa pieneen ajatusleikkiin: jos lapsi sanoo yhtä totisella naamalla kuin minä aikanani, että tahtoo tietyn ammatin, mukana voi olla jopa yllättävä määrä totuutta ja päättäväisyyttä. Ainakin, jos tämä kyseinen lapsi saa ykkösluokan ensimmäisen matematiikankokeen takaisin, huomaa yhden ainoan virheen, joka vei pisteen, ja korjaa sen toivossa, että tulos vaihtuisi täyteen pistepottiin. Haaveammattini ei kuitenkaan rajoitu pelkästään kirjanpitäjän työhön, vaan se sisältää muutakin. On asia, jonka olen pienestä asti halunnut yhdistää työhöni, kunhan aika on vain kypsä: minusta tulee yrittäjä. Nyt kun jälkikäteen mietin päätöksiäni ja toiveitani tulevaisuuden suhteen, en yhtään ihmettele mielihalujani. Olen kasvanut yrittäjyyteen lähestulkoon vaahtosammuttimen kokoisesta nappulasta saakka. Äitini, joka siis omistaa oman kirjanpitoyrityksen, perusti firmansa, kun olin neljän vanha. Olen siis kasvanut firman ja yrittäjyyden mukana, ja luultavasti juuri siksi ammatinvalinta on aina tuntunut niin helpolta. Nykyään 39 myös isäpuoleni on yrittäjä, eikä se päätöksiäni tulevaisuuden suhteen ainakaan heikentänyt ole. Pikemminkin juuri päin vastoin. Vaatiiko yrittäjyys ja oman firman perustaminen todella sen pohjan, jonka olen itse saanut? Eli käytännössä kasvatuksen yrittäjän muottiin suoraan äidinmaidosta? Ei. Sitä se ei vaadi, mutta myönnän olevani onnekas siinä suhteessa. Yrittäjän elämä ei ole koskaan tuntunut ylitsepääsemättömältä haasteelta, koska se on ollut täysin luonnollinen osa elämääni niin kauan kuin jaksan edes muistaa. Ei se kuitenkaan mene niin, että vain yrittäjien lapsista tulee uuden sukupolven yrittäjäkunta. Yrittäjyys ei ole mikään geeni, jonka perii vanhemmiltaan. Se on elämäntapa, jonka voi omaksua kuka vain niin halutessaan. Koska kun tosissaan miettii, ”vaikea” ja ”hankala” ovat vain adjektiiveja omien korvien välissä. Jos niille ei anna ylivaltaa, voi saada aikaan ihan mitä vaan. Firmani nimeä en sentään ole vielä suunnitellut, mutta monia muita tarpeellisia juttuja kyllä. On helppoa omaksua tärkeitä asioita, kun on hyvä tukiverkko – tässä asiassa äitini on suurin esikuvani. Ilman häntä tuskin tietäisin murto-osaakaan kaikesta ammattiin liittyvästä. Ilman häntä en olisi kaikkia näitä vuosia jaksanut toistaa itselleni, että vielä joku päivä minäkin voin olla samanlainen asiani osaava ammattilainen sekä oman yrityksen omistaja – kuten hänkin. Monista yhteyksistä voi oppia hyödyllisiä asioita. Kirjanpitäjälle tarpeellinen taulukko-ohjelma on tullut tutuksi valinnaisen tietotekniikan tunneilla. Äidinkielestä saa matkaansa vaikkapa oikean tavan tehdä asiakirjoja ja yhteiskuntaopista työelämän mutkiin liittyviä hyviä ratkaisuja. Matematiikan tunneilla taas oppii esimerkiksi verotus- ja korkoprosenttilaskentaa, joka on kirjanpitäjälle elintärkeää. Ja no, sitä laskentaa ylipäätään. Tietoja ja taitoja oppii siis koko ajan. Voisi ehkäpä ajatella, että koulu edesauttaa yrittäjäkasvatusta tiettyyn pisteeseen asti. Monet tuntuvat kuvittelevan, että yrittäjänä elämä olisi helpompaa. Okei, käytännössä saa itse määrätä vaikkapa työaikansa ja ruokataukonsa, mutta on myös monia asioita, joita kukaan ulkopuolinen ei näe – tai ei halua nähdä. Moni ei huomaa sitä tosiasiaa, että sen ajan, minkä muut käyttävät rentoutumiseen, voi yrittäjä joutua käyttämään töihin. Yrittäjän roolissa työajan ja vapaa-ajan välinen raja hämärtyy selkeästi. Koska olen yrittäjäperheestä, huomaan tämän helpommin: vaikka äiti ei tekisi töitä vaan lukisi esimerkiksi sanomalehteä, asiakkaan soittaessa rooli vaihtuu tutun, huolehtivan vanhemman sijasta rautaiseen, asiansa tuntevaan ammattilaiseen huolimatta siitä, että hän edelleen istuu pöydän vieressä lehti nenänsä edessä. Toinen huomauttamisen arvoinen juttu: Yrittäjä saa toki tehdä kaikki päätökset itse ja pitää myös kaiken voiton, mutta entä sitten, kun mennään pakkasen puolelle. Yrittäjä joutuu yksinään ottamaan myös vastuun päätöksistään ja toimeentulo on täysin kiinni itsestä. Kaikista ei siihen ole. Minä päätin, että minusta on. Osittain ehkä pelkään tuottavani pettymyksen; olen puhunut ammatinvalinnastani ja jatkosuunnitelmistani niin paljon, että puheille odotetaan myös vastinetta ja hyvää menestystä yläasteen jälkeen. Toisaalta taas tiedän, että kävi miten kävi, minulla on aina äitini tuki. Eikä siitä varmaan haittaakaan ole, että äiti, mummu ja mummi ovat kaikki aikanaan suorittaneet saman tutkinnon, jonka minäkin aion opiskella. Kun perustan yritykseni, elämäni tulee muuttumaan huimasti. Elämäni tulee olemaan sidottu yritykseen, josta on kiinni toimeentulo. Vaikka tekisinkin aluksi töitä muualla- 40 kin, tulee pääpisteeni aina olemaan pelkästään yrityksessä, jonka perustan. Tavoitteeni on, että saan leipäni tekemättä töitä ulkopuoliselle. Toimiston ja kaikki paperit tulen pitämään kotonani. On paljon käytännöllisempää ja taloudellisempaa pitää toimisto kotona: Ei tarvitse maksaa vuokraa kiinteistöstä tai bensasta, joka kuluisi päivittäiseen työmatkaan. Lisäksi asiakkaat saattavat soitella ns. ”kiinteän” työajan ulkopuolellakin – yrittäjä kun vähemmän näitä kellotunteja katsoo – ja kysellä jotain tietoa, jonka saan sitten kätevästi vilkaistua kotiarkistostani. Jos toimisto olisi muualla, pitäisi joko lähteä käymään toimistolla tai luvata selvittää se ja ottaa yhteyttä mahdollisimman pian. On siis myös palveluvaltti pitää toimisto ja työt ihan lähellä. Sen avulla saa myös vahdittua, ettei kukaan ylimääräinen pääse tutkimaan arkaluontoisia tietoja. Myös vastuu on täysin erilaista. Kun on asiakkaita, joiden papereita käsittelee, on pakko opetella vastuuta. Kenenkään muun ei voi antaa katsoa luottamuksellisia ja tärkeitä tietoja. Arvonlisäveroilmoitukset pitää lähettää ajoissa joka kuukausi. Tilinpäätökset pitää saada valmiiksi. Palkanlaskentakin pitää hoitaa ajallaan, koska muiden toimeentulo voi olla kiinni minun laskelmistani. Minulla on vastuu siitä, että kaikki on ajallaan perillä ja varmasti tehty niin kuin pitääkin. Yrittäjän elämäntapa sopii minulle siinäkin mielessä, että olen aina ollut vahva persoona – jo pelkkä ajatus siitä, että olisin 40-50 vuotta työelämässä jonkun muun pomoteltavana, ei innosta. Aina kun joku puhuu sellaisesta, minulla iskeytyy jarrut päälle. ”Sitä minä en halua. Tahdon olla itse itseni herra.” Koulutus ei kuitenkaan lopu siihen, kun saan paperit käteeni – oli se sitten tavallinen merkonomitutkinto kauppaoppilaitoksesta tai joku ylempi tutkinto ammattikorkeakoulusta tai jopa yliopistotasolta. On tärkeää pysyä mukana alati muuttuvissa asioissa, kuten verotuksessa ja tietotekniikassa. Äitini käy päivän tai kahden mittaisissa koulutuksissa usein monta kertaa vuodessa ja on kertonut, että niistä on kyllä hyötyä. ”Huominen jossakin kuinka ikinä kohteleekaan Kaikki mitä mä kerran jo kohdannut oon auttaa tulevan kohtaamaan.” – Suvi Teräsniska: Pilviä ja päivänpaistetta Mielestäni tuon kappaleen sanat tiivistävät ajatuksen yrittäjyydestä loistavasti: kaikki, mitä on oppinut – ihan pienestä pitäen – edesauttaa yrittäjänä. Luonteenpiirteet, opiskelut, oma asenne. Yrittäjä selviytyy monista ongelmista, koska hän on oma pomonsa. Jos ei muuten, niin sillä kuuluisalla suomalaisella sisulla. 41 JA SAR 3 Lukio 42 “Kaunis ja vähän ha ikea tarin pariisilais a esta leipo moyrityks jonka 17-v e s tä , u o tias tyttö hoidettav ottaa akseen isä n sä kuoltu kertoo työ a. Tarina stä ja vas tuunkann ja siitä, ett osta ä vain yri ttämällä a uudelleen ina unelma v oi toteutu a.” Lupaus unelmastasi Jenny Lehtosaari Herttoniemen yhteiskoulun lukio, Helsinki Pariisissa on erityisen kylmä. Vaikka aurinko oli piilossa harmaiden pilvien takana, lumi sai kaupungin näyttämään kirkkaalta ja ystävälliseltä. Kadut ja kaupat oli koristeltu juhlavasti joulua varten, johon oli vain vajaat kaksi viikkoa aikaa. Rakastan joulukuuta, sillä leipomossa käy paljon asiakkaita tähän aikaan vuodesta ja joulusta tulee isäni mieleen. Outoa, että leipomon perustamisesta on jo 46 vuotta. Jo pienestä pitäen isäni suurin intohimo oli leipominen. Kaksikymmentävuotiaana hän toteutti unelmansa ja perusti leipomon, jonka nimeksi tuli Jacques Patisserie. Leipomo oli hänelle hyvin erityinen, sillä siellä hän ja äiti tapasivat. Vasta kuusivuotiaana sain nähdä isän työnteossa. Eräänä päivänä katselin, kun hän puki päällensä valkoista esiliinaa ja totesin: ”Isä, haluan tulla kanssasi töihin.” Sinä päivänä hän otti minut mukaan leipomoon. Rakastin leipomon huumaavaa tuoksua, koneiden surinaa koneiden, jollaisia en koskaan ollut nähnyt! Isäni taitteli esiliinan sopivaksi pienelle vyötärölleni ja asetti minut korokkeen päälle, jotta voisin katsoa. Hänen käsissään taikinasta tuli eloisa. Se kiepahti kaulimen ympärille, purkautui ja makasi littanana niin kuin se nukkuisi. Se oli taikaa. Mitä vanhemmaksi tulin, sitä useammin menin leipomoon isän kanssa. En sen takia, että olisin halunnut leipuriksi. Itse asiassa ajattelin, ettei minusta olisi siihen hommaan. Muutamalla kynän vedolla isä pystyi suunnittelemaan mitä kauneimpia koristeita leivoksille. Minä taas, minulla ei ollut lainkaan taiteellisia kykyjä. Koulun taideprojektini olivat katastrofeja. Sitä paitsi isäni ei halunnut minun seuraavan hänen jalanjälkiänsä. ”Sinä et aio tehdä tätä elääksesi”, hän sanoi vahvalla ranskan aksentillaan. Hän halusi kuitenkin minun oppivan vastuulliseksi, joten hän pani minut töihin – ei leipomon taakse, missä kaikki jännittävä tapahtui. Työni oli lattioiden hankaaminen ja vessan puhdistaminen, kovaa työtä 12-vuotiaalle. Jonkin ajan kuluttua hän antoi minun auttaa häntä leipomusten valmisteluissa: kananmunien rikkomista, jopa keksien koristelua. Yhtenä päivänä sain laittaa kirsikoita suosittujen leivosten päälle. Jokainen tehtävä oli minulle mahdollisuus oppia tekemään asiat oikein ja paremmin. Vaikka en koskaan ajatellut, että minusta olisi tullut leipuri, pidin isän työskentelyn seuraamisesta. Hänen leipänsä olivat legendaarisia Pariisissa. Asiakkaat tulivat leipomoon katsomaan, mitä hän oli tehnyt, ja osoittamaan hänelle kunnioitusta. Vaikka kuinka suosittu leipomo oli, isä halusi nostaa sen tasoa. Kuljimme kioskin ohi ja 43 hän sanoi: ”Ajattele, kuinka liiketoimi kukoistaisi, jos leipomo pääsisi lehteen!” Hän oli yhtä suuri unelmoija kuin työntekijä. Isä opetti minua tekemään muutamia uusia juttuja, vain huvin vuoksi – teekeksejä, muffinsseja, torttuja. ”Cecilia, katso käsiäni”, hänellä oli tapana sanoa. Opin asiat melko nopeasti. Kun olin vasta kuusitoistavuotias, isä luotti minuun ja sain kokeilla leivän tekoa. En välttämättä ollut mikään mestari, mutta jo muutaman yrityksen jälkeen osasin tehdä ranskanleivän ilman reseptiä. ”Tyttösi on ihmeellinen”, sanoivat ihmiset isälleni. ”Hän on kuin sinä!” Isäni oli ylpeä, mutta sen sijaan hän sanoi: ” Tyttärestäni tulee vielä parempi, hän menee yliopistoon.” Osasin tehdä pieniä kakkuja, piirakoita, leipiä, kaikkea, minkä takia ihmiset tulivat leipomoon. Toisaalta en osannut tehdä leipomon kuuluisinta tuotetta, joka oli isäni kehittämä oliivileipä. Yritin useita kertoja, mutta en koskaan onnistunut samaan leivästä oikeanlaista. Ei hätää, isä opettajana minulla on vaikka kuinka paljon aikaa oppia, ajattelin. Mutta kun ei ollut. Isä sairastui syöpään. Oli seitsemäntoistavuotissyntymäpäiväni ja seison isäni sairaalavuoteen vieressä äidin kanssa, kun hän paljasti tulokset. Me olimme hirveässä shokissa. Sitten äiti kuiskasi: ”Mitä me aiomme tehdä?” Tiesin vastauksen, se oli ainoa, joka tuli mieleeni. Katsoin isää silmiin ”Aijon ottaa leipomon vastuulleni ”, sanoin. ”Aion tehdä leipomostasi tunnetun, niin kuin aina olet unelmoinut, lupaan. Teen sinut ylpeäksi. Yritä sinä parantua.” Kyynelet valuivat isäni kasvoilta: ”Cecilia, haluan sinun valmistuvan.” ”Ei, haluan työskennellä leipomossa. Me emme voi lopettaa sitä ”, sanoin. Sinä samana iltapäivänä äiti vei minut kouluun täyttämään eroamispapereita. Kolme viikkoa myöhemmin isä kuoli. Hän oli vasta viisikymmentävuotias. Kovasta työskentelystäni huolimatta oli mahdotonta olla surematta. Leipomon henkilökunta ja minä hoidimme tilauksia. Paitsi yhtä tuotetta – isän nimikkoleipää, ja asiakkaat kyselivät sitä. Eräänä yönä noin kaksi kuukautta myöhemmin en kestänyt enää. Tein ison kasan taikinaa ja aloin valmistaa leipää. Jälleen kerran leipä epäonnistui, se oli kivikovaa. Tätini seisoi vierelläni pudistaen päätään ja sanoi: ”Sinun pitäisi pystyä tekemään tämä. Olethan sinä Jacquesin tytär.” Se oli totta, mutta kenties minulla ei ole hänen taitavia käsiään. Ehkä minua ei ole tarkoitettu leivontahommiin. Ehkä en koskaan pystyisi pitämään lupaustani isälle. Makasin sängyssä levottomana ja mietin itsekseni. Onko minusta leipuriksi? Vai olenko totaalinen ääliö? Vaivuin uupuneena syvään uneen. Sinä yönä näin unta. Olin leipomon keittiössä ja näin isäni siellä. Hän näytti samalta kuin aina – iloiselta, turvalliselta ja vahvalta: ”Kuuntele minua, Cecilia. Näytän sinulle vielä kerran, kuinka leipä tehdään.” Nyökkäsin ja kohdistin katseeni työpöydälle. ”Katso tarkkaan”, hän sanoi. Kopioin kaiken isäni perässä. Vaivasin taikinan, lisäsin oliivit ja laitoin leivän uuniin. Leivästä tuli täydellinen. Katsoin vierelleni ja isä oli poissa. ”Kiitos”, sanoin. Seuraavana aamuna säntäsin suoraan keittiöön ja rupesin hommiin. Valmistin leivän samalla tavalla kuin unessani. Se oli elämäni pisin tunti. Viimeinkin leipä oli valmis. Se oli aivan kuin unessani – pehmeä, rapea ja pinnalta kullanruskea. Vihdoin ja viimein kova työni tuotti tulosta ja voisin olla ylpeä itsestäni. 44 Siitä lähtien asiat olivat kohdillaan. Vuonna 2000 pääsimme ensimmäistä kertaa lehteen, ja pian leipomomme oli yksi Pariisin tunnetuimmista. Tiedän, että isäni olisi ylpeä minusta. Istun pöydässä, siemailen kaakaotani ja nakerran piparia. Huomenna on jokavuotinen perinnepäivä, jonka isäni keksi. Leipomon henkilökunta valmistaa suuren jouluaterian, jota asiakkaat sekä perheenjäsenet saapuvat syömään. Sinä päivänä keskitymme vain kahteen asiaan: hyvään seuraan ja tietysti ruokaan. Toivon, että isäni perinteet säilyvät minunkin jälkeeni, kuka tahansa leipomoa hoitaakaan myöhemmin. 45 va uinen vah “Öljynkatk s k estä, perheyrity tarjoaa kertomus k asta, jo a rm fi to u -a ja vähän linja oja lähelle tk a im s kyljessä s u b Yrityksen . in ik s k a ut nuori kauemm sä kasvan koko ikän än jatkaa iä s k edellyty ia n m o i ti h po e ammati , punnitse esti s ti s li a yrittäjänä re oja puolia n o u h ja hyviä sti.” ja valoisa Yrittämisen yliannostus vai yliarvostus? Juliane Moilanen Suomussalmen lukio Lapsena nukutin nukkeni hallin rasvamontun portaille ja keittelin sorapuuroa jakoavaimella, sillä aikaa, kun isä teki hallihommia. Kesälomareissut reissattiin linja-autolla, usein jonkun ryhmän mukana, jolloin isä pystyi yhdistämään työn ja perheen. Kun koulussa suunnitellaan yhteisiä reissuja, minä olen se, joka hankkii kuljetuksen, koska minulla on suhteita. Kyllä, olen yrittäjäperheestä. Isovanhemmillani, isälläni ja tädilläni on perheyritys. Tilausmatkat Oy on Venäjän, erityisesti Karjalan sekä Montenegron matkoihin erikoistunut matkatoimisto ja linja-autoliikenne. Isoäiti ja täti hoitavat toimistopuolen, isoisä ja isä vastaavat kalustosta sekä istuvat ratin takana. Yritys työllistää lisäksi myös hallimiehiä ja kuljettajia. Yrittäminen on ollut aina läsnä meidän perheemme arjessa. Kun isä on suurimman osan ajasta tien päällä, on täytynyt keksiä uusia tapoja yhteisen ajan viettämiseen; siispä linja-autoissa on istuttu kilometri jos toinenkin. Kun yrittäjäperheessä on kasvanut pienestä asti, on tottunut siihen, että yrittäjä ei voi vetää selkeää rajaa työn ja vapaaajan välille, vaan työt tulevat väkisin mukaan kotiin. Kun lapsesta saakka on tottunut elämään yrittämisen keskellä, voi väittää tietävänsä aika paljon yrittäjyyden hyvistä ja huonoista puolista. On normaalia, että lomallakin isoäiti vastaa puhelimeen tai että isä ei pääse katsomaan joulujuhlaa, koska on ryhmän kanssa viikon kylpylälomalla Virossa. Kaikki tämä on normaalia, koska siihen on tottunut. Omaa tulevaisuuden kouluttautumista ja ammatinvalintaa miettiessä tulee väistämättäkin mieleen, olisiko minusta yrittäjäksi. Haluaisinko minä seurata sukulaisteni jalanjälkiä ja ruveta jatkajaksi perheyritykseen? Haluaisinko minä kasvattaa lapseni yrittäjäperheessä? Näiden ajatusten taustalla on myös isän ja isovanhempien rivien välistä luetut pyynnöt: ”Sitten kun sinusta tulee toimitusjohtaja” tai ”Olisihan se parempi, että firma pysyisi omassa perheessä.” Velvollisuudentunnetta, vanhempien painostusta vaiko sittenkin omaa kiinnostusta? Näihin tuntemuksiin uskon monen yrittäjän lapsen samaistuvan. Kun kiinnostusta yrittämiseen ja bisnesmaailmaan kuitenkin omasta takaakin on, voisi yrittäjäksi ryhtymistä pitää potentiaalisena vaihtoehtona, varsinkin, kun valmis bisnesidea ja yrityskin ovat lähipiirissä. Lisäksi perheyrityksen toimintamallit ja käytännöt ovat vuosien varrella tulleet tutuiksi. Olisi siis helppoa lähteä jatkamaan tuttujen ihmisten luomaa yritystä, jolla olisi myös tunnearvoa. 46 Harva bisnes kuitenkaan enää nykypäivänä pitää itsensä tuottoisana ilman kehittämisen tarvetta. Yrityksen jatkamiseen ryhtyessä täytyy siis olla valmis myös kehittämistyöhön ja lähteä ennakkoluulottomasti kohti uusia ideoita. Kun kyseessä on matkailuun liittyvä yritys, on kehittämisen varaa koko ajan, koska kilpailu alalla on suurta ja matkailu itsessään on koko ajan kasvavassa suosiossa. Venäjän ja erityisesti Karjalan matkoihin erikoistuneen matkatoimiston uhaksi voi lähitulevaisuudessa koitua kiinnostuvuuden väheneminen, jos suhteet Venäjän kanssa kiristyvät Ukrainasta alkaneen kriisin vuoksi. Uusia aluevaltauksia täytyisi siis alkaa suunnittelemaan. Uudet, kiinnostavat matkakohteet, joihin löytyisi laaja tietämys, olisivat ihanteellisia uudistuksia. Myös Venäjän matkailua voisi kehittää uuteen suuntaan kriisistä huolimatta. Kehittämiskohteeksi sopisi uuden, nuoria houkuttelevan valttikortin löytäminen, jolloin Venäjän tietämystä voitaisiin hyödyntää myös vanhemman sukupolven siirryttyä pois asiakaskunnasta. Linja-autofirman ja matkatoimiston on lähitulevaisuudessa mietittävä myös vaihtoehtoista ratkaisua kalustolleen, kun matkustajat miettivät yhä enemmän liikkumisen ekologisuutta. Jatkaako samalla linjalla kuin aikaisemmin ja uskoa halvemman hinnan vetävyyteen vai vaihtaako kalusto vähäpäästöisempään ja ottaa etulyöntiasema markkinoilla ekologisuuden nimissä? Kehittämistä kyllä löytyy, kun vain jaksaa ideoida ja kokeilla uutta rohkeasti. Yrityksen jatkaminen olisi kunnia, mutta samalla myös näytön paikka. Kun yrityksen perii läheisiltä, syntyy tietynlainen velvollisuus säilyttää yrityksen arvo ja pitää se menestyksekkäänä. Paperityöt, palkanlaskenta ja markkinointi – kaikesta täytyy vastata itse, unohtamatta asiakassuhteita, yrittämisen suolaa. Jos minä yrittäjäksi päättäisin tulevaisuudessa ryhtyä, suurin pelonaiheeni olisi se, malttaisinko nauttia yhtään vapaa-ajasta vai jäisikö perhe taka-alalle, koska vuosien varrella takaraivoon on pinttynyt neuvo: ”Työtä on tehtävä silloin, kun sitä on tarjolla.” Yrittäjänhän on oltava koko ajan valppaana, sillä yksikin päivä pois pelikentältä voi aiheuttaa pitkäaikaiset seuraukset. Kun yrittäminen kuitenkin on lähellä sydäntä, se ei ole pelkkä työ vaan paremminkin elämäntapa. Kuten isoisäni sen ilmaisi: ”En minä tätä rahan takia tee, tämähän on kuin olisi koko ajan lomalla.” 47 alistinen teva ja re “Asiantun tilan ik mans ka isesta. kertomus em n je a la isesta ja man ta perustam s ru e p n Oman isä hienosti o o rina kert ta n e s k yrity uksista: en vaatim , halusta yrittäjyyd muudesta o tt a m ta voittaa periksian ja kyvystä a tt u u ia opp ymiset.” vastoinkä Lapsen kengistä aikuisen saappaisiin Iida Ranta-Nilkku Toholammin lukio Unelma ihan omasta mansikkamaasta. Liikeidea tuottaa laadukkaita mansikoita paikallisiin tarpeisiin. Mielikuva omasta yrityksestä ja palo saada kokeilla, millaista sen pyörittäminen olisi. Näistä aineksista perheemme mansikkatila sai alkunsa kuusitoista vuotta sitten. Ensimmäiset mansikkapenkit isämme kaivoi lapiolla keväisenä yönä vuonna 1999. Mansikantaimet istutettiin ja niitä kasteltiin säksättävällä sadettimella, johon johdettiin vesi läheisestä pikkupurosta. Taimet kasvoivat, alkoivat tuottaa ensimmäistä satoa ja kaksivuotias minä tepasteli penkkien väleissä maistelemassa punaisia (ja toisinaan vihreitäkin) mansikoita. Noista ajoista on monien, niin hyvien kuin huonojen vaiheiden kautta tultu tähän pisteeseen: mansikkatilan pinta-ala ja sato on moninkertaistunut, monet työt voidaan suorittaa koneellisesti ja perheellämme on arvokasta kokemusta yrittäjyydestä pian 16 vuoden ajalta. Lapion kanssa vietetyn kevätyön ja ensimmäisen mansikkakesän jälkeen yritys otti ensimmäisen kehitysaskeleensa: paikallisella sepällä teetetyn penkintekokoneen ansioista seuraava mansikkamaa syntyi hieman edellistä helpommin ja tästä laajennuksesta alkoi pitkä sekä opettavainen tie mansikanviljelijänä ja yrittäjänä. Seuraavien kesien aikana kokeileva isämme oppi muun muassa sen, että olkia ei kannata käyttää mansikkapenkkien katteena. Niiden levittäminen on paitsi aikaavievä myös turha työ, sillä olkien myötä etanat lisääntyivät. Seuraava laajennus, mansikkamaa numero 3, oli edellisten tavoin tärkeä oppiaskel. Penkin sisällä oleva tihkuletku kastelujärjestelmänä, päälle vedetty muovi ja uusi, tehdasvalmisteinen penkintekokone toimivat loistavasti. Sen sijaan koko Suomessa vielä uusi mansikkalajike, KeskiEuroopasta tullut Sonata ei mainiosta maustaan ja rakenteestaan huolimatta toiminut. Kylmät talvet verottivat satoa runsaasti, lajike kun ei kyennyt talvehtimaan tarpeeksi hyvin näillä leveysasteilla. Periksi ei kuitenkaan annettu ja seuraavaan neljänteen mansikkamaahan valittiin edellisten hyvät puolet sekä tuttu, varma mansikkalajike Polka. Talveksi mansikkamaa peiteltiin suuren harson alle paleltumisen estämiseksi. Lopputulos painui perheemme lisäksi myös monen paikallisen mieleen hyvin; useita päiviä kestäneiden rankkasateiden jälkeen vesi virtasi penkkien välissä pieninä puroina ja runsas mansikkasato lojui maassa vaaleana, piiskattuna ja syömäkelvottomana läjänä. – Kun intohimo on tarpeeksi voimakas, vastoinkäymiset pystyy kääntämään voitoiksi. Ne ovat oppihetkiä, oppirahoja, paikallaanaskellusta. Uudelleenyrittäminen on työn 48 suola, isä pohtii. Seuraavaan mansikkamaahan valittiin taas edellisten maiden hyviksi havaitut puolet, mutta taimet istutettiin harvempaan. Näin mansikat eivät liiskautuisi ja homehtuisi niin herkästi, vaikka pensaat kasvaisivat isoiksi, mansikoita tulisi runsaasti ja alkaisi sataa vettä. Periksiantamattomuus kannatti, sillä viides laajennus onnistui ja kuudes toteutetiin samalla tavalla. Ensimmäisten penkkien lapioinnista oli kulunut reilut 12 vuotta. Yrittäminen on mieleisen tekemisen ja haasteen kohtaamista, riskien ottamista, onnistumista, epäonnistumista ja oppimista, jännittävää ja tietyllä tapaa kiehtovaa. Jos olisin yrittäjä, pystyisinkö ottamaan haasteet vastaan, kääntämään vastoinkäymiset voitoiksi, kehittymään ja samaan aikaan nauttimaan? – Tärkeää on edetä sopivan pienin askelin, myös myötätuulessa. Suurimmat virheet tapahtuvat silloin, kun menee hyvin ja ottaa liian ison askeleen, isäni ohjeistaa. Askeltamista ei kuitenkaan saa hidastaa liikaa tai lopettaa, sillä yritystoiminnassa paikalleen jääminen on taaksepäin menoa ja jatkuva ajan hermoilla pysyminen sekä itsensä kehittäminen on välttämätöntä. Vaikka mansikkatilamme kuudes laajennus on onnistunut, uusia ei tulla toteuttamaan tulevaisuudessa samalla tavalla. Aina on jotakin kehitettävää, työt voidaan tehdä näppärämmällä tavalla ja sadosta voidaan saada parempi. Jos yritys siirtyisi minun omistukseeni, aloittaisin hankkimalla parhaat mahdolliset tiedot parhaan mahdollisen sadon tuottamiseen. Vaikka vastoinkäymisten ja onnistumisten kautta saatu kokemus on välttämätöntä, tiedon hankkiminen viljelystä ja mansikoista olisi tärkeää. Toinen isäni ohje kuuluu: ”Tee päätös, mihin voit sitoutua ajallisesti, määrällisesti ja taloudellisesti.” Nykyinen yrityksemme on suhteellisen pieni; se ei ole vanhempieni ainoa työ ja se pyörii vain perheemme voimin. Ryhtyessäni yrittäjäksi voisin joko jatkaa samaa tuttua linjaa tai laajentaa mansikkamaata niin paljon, että se voisi olla ainoa työni, ei vain ”kesäajan harrastus”. Palkkaisin ulkoista työvoimaa ja myisin mansikoita laajalle alueelle. En kuitenkaan tekisi päätöstä yhdessä kesässä vaan pikkuhiljaa, kartuttaen samalla kokemusta ja taitoa. Mansikkatilamme vaiheista olen tähän mennessä jo oppinut, että vaikeuksia tulee aina olemaan. Se on asia, johon ei voi vaikuttaa. Sen sijaan omaan asenteeseensa, siihen miten haasteet kohtaa ja miten niitä käsittelee, voi. Vaikka tekisin laskelmia siitä, minkä verran mansikkamaahan voi investoida kerralla, jotta kesän sato kattaisi ympärivuotiset kustannukset ja tuottaisi voittoa, sekä laskelmia, missä ajassa mansikkamaa maksaisi itsensä takaisin, en voisi ikinä keväällä olla varma, mikä tilanne tulisi olemaan syksyllä. Sääolot ovat ennustettavissa, harmaahome ja muut mansikkataudit torjuttavissa ja räkättirastaat peloteltavissa, mutta kaikki kolme ovat aina aiheuttaneet ja tulisivat jatkossakin aiheuttamaan haasteita. Oppihetkiä, paikallaanaskellusta. Olisiko minusta tulevaisuudessa isäni saappaisiin? Riittäisikö periksiantamattomuuteni? Todellinen vastaus ei tule löytymään koskaan asiaa pohtimalla, vaan kokeilemalla. Täytyy ruveta hommiin, yrittää ja huomata tulokset. Ihan lähivuosina en kuitenkaan tule olemaan perheyrityksemme jatkaja, sillä isäni intohimo mansikanviljelyyn ei ole laantumassa moneen vuoteen. Uusin unelma koskee tunneliviljelyä, jota käytetään jo muun muassa Brittien saarilla. Kasvutunnelien myötä esimerkiksi sää- ja lintuongelmat jäisivät historiaan, mutta toisiko se mukanaan muita ongelmia? Olisiko sato niin paljon parempi, että investointi kalliisiin tunneleihin kannattaisi? Mansikkatilamme kehitys ja oppiaskeleet jatkuvat tulevaisuudessa, mutta mitä ne tuovatkaan tullessaan, on asioita jotka eivät muutu. Kesän ensimmäinen perkattava penkki on aina pisin, ensimmäinen poimittava mansikkalaatikko työläin, ensimmäinen aikainen työaamu raskain. Kesän ensimmäinen mansikka on kuitenkin makein kaikista. 49 JA SAR 4 tokset Ammatilliset oppilai 50 “Hieno ja elämänm akuinen ta siitä, mite rina n Uudenk aupungin kuuluisim man ravin tolan Old Elma’s:in vastuu sii rtyy äidiltä tyttärelle. Teks vaiheita ja ti kertaa ravintola n tyttären k asvamista yrittäjyyte en ja siihe n vastuusee liittyvään n.” Matka sukupolvelta toiselle Jonna Elo Uudenkaupungin ammatti- ja aikuisopisto Novida Uudenkaupungin kuuluisan ravintolan, Old Elma’s:in, toiminnan jatkuvuus ei ole aina ollut täysin varmaa. Nuorena yrityksen perustanut Elma Torppa on tullut jo siihen ikään, että on aika jättää palveleminen toiselle sukupolvelle. Elma Torpan tytär Hanna Salminen ei kuitenkaan aluksi ollut ihan ideassa mukana. Hänellä on lapsia ja mies, jotka tarvitsevat huomiota ja hän pelkäsi heidän jäävän vähemmälle, jos hän suostuu jatkamaan äitinsä aloittamaa yritystä. Old Elma’s on kuitenkin ollut niin tärkeä hänen äidilleen, ettei hän raaskinut tehdä lopullista päätöstä sen lopettamisesta. – Olin jo murheen murtama, kun elin luulossa ettei yritys saa enää jatkaa, vaikka minä jäänkin pois kuvioista, Elma Torppa kertoo mietteliäänä. Hän asettelee posliiniastioita, jotka hän on juuri pessyt, takaisin hyllyille. Ravintola on ollut parisen viikkoa kiinni, sillä sisustusta uusitaan omistajan vaihtuessa. – Onneksi minun luuloni ovat olleet vääriä. Minulla on ollut hyvin aikaa suunnittelun keskellä perheelleni ja he ovat olleet täällä paljon auttamassa, Hanna Salminen sanoo hymyillen leveästi. Pihalta kuuluu leikkivien lapsien huutoa ja hänen miehensä, Kalle Salminen, astuu sisälle ravintolaan. Hän kertoo sisustuksen pysyvän kuitenkin aika samanlaisena, jotta paikka ei menetä merkkejään Elmasta. Hän on ollut tärkeä osa yritystä jo monen vuosikymmenen ajan ja olisi kohtuutonta muuttaa kaikki kokonaan. Äiti yritti, minä autoin Elma Torppa on aina ollut ahkera työntekijä. Suurimman osan Hanna Salmisen nuoruudesta hän vietti ravintolalla miettien uusia menuja, palkaten uusia työntekijöitä ja tietenkin tekemässä ruokaa palkkaamiensa kokkien kanssa. Yrityksen kasvaessa hän ei halunnut kuitenkaan luopua täysin lempipuuhastaan eli kokkauksesta. Apujoukot olivat enemmän kuin tervetulleita. Hänen miehensä, nyt jo kuollut Frans Torppa, oli yrityksen toinen omistaja. – Minä autoin tarjoillen iltaisin koulun jälkeen ja viikonloppuisin, kun tulin teini-ikään, Hanna Salminen kertoo. – Siitä hän sitten sai idean lähteä opiskelemaan tälle alalle, Elma Torppa jatkaa. Opiskelut veivät muutaman vuoden, ensin hän opiskeli kokiksi ja sitten vielä tarjoilijaksi. Yrittämistä on opiskeltu myöhempinä vuosina. Vähän vanhemmaksi tullessaan Hanna alkoi auttaa äitiään raha-asioissa ja yrittämisessä muutenkin. – Tämä ei siis ole ihan uusi juttu, Hanna Salminen toteaa naurahtaen. Asiakkaille vain parasta Elma Torppa ei ole koskaan tyytynyt vähään, kun on ollut kyse asiakkaista. Annosten on täytynyt näyttää mahdollisimman hyviltä ja asiakaspalvelun oltava ensiluokkaista. Hanna Salminen jatkaa yritystä samalla linjalla. Annoksia on hieman muokkailtu 51 ”modernimmiksi” ja asiakkaille järjestetyn kyselyn avulla joitain asioita on paranneltu. Esim. naulakkotilaa on enemmän, jotta asiakkaat saavat takkinsa paremmin mahtumaan sekä tarjoilijoita on palkattu pari lisää paremman palvelun takaamiseksi. – Ihan hyviä muutoksia nuo ovat. Hanna on kysellyt minulta jokaisen muutoksen kohdalla, sopiiko se varmasti minulle, Elma Torppa kertoo tyytyväisenä. – Äiti on ollut kuitenkin tämän yrityksen pää niin kauan, etten voinut olla kysymättä häneltä, Hanna Salminen sanoo. Yritys on nyt kummallekin mieleinen. Salmisen mies on nyt myös mukana yrityksessä, sillä sekin oli hyvä keino saada enemmän yhteistä aikaa yrityksen lomassa. Muistojen aarreaitta Ravintolaan liittyy paljon muistoja vuosien varrelta. Hanna ja hänen nuoremmat sisaruksensa ovat kastettu ravintolassa sen alkuaikoina. Elma Torpan ja hänen miehensä Frans Torpan hääpäiviä on juhlittu myös siellä. Hanna Salminen tapasi miehensä Kalle Salmisen ravintolassa. Hanna työskenteli tarjoilijana parikymppisenä ja Kalle tuli heille töihin keittiöön. Heidän häitään vietettiin ravintolan yläkerrassa. Heidänkin lapset ovat kastettu siellä ja Hanna toivoo hänenkin lapsiensa joskus kastavan omansa siellä. – Tämä paikka on niin täynnä muistoja, etten voi sormin laskea kaikkia, Elma Torppa sanoo liikuttuneena. Hän katselee ympärilleen haikeana ja miettii menneisyyttään ravintolan parissa. – Paras muisto on kuitenkin se päivä, jona avasimme tämän ravintolan ensimmäistä kertaa. Odotin jo silloin Hannaa. Minä ja Frans olimme iloisia ja väkeä tuli enemmän kuin osasimme kuvitella, Elma kertoo. – Minun lempimuistoni täältä ovat hääjuhlani. Niitä tulee varmasti vielä lisää, Hanna sanoo. Yrityksen tulevaisuus Yrityksen tulevaisuus vaikuttaa valoisalta. Muutamia muitakin lehtihaastatteluita uudistuksista on tehty ja asiakkaat ovat innostuneita. Avajaiset vietetään viikon päästä lauantaina ja luvassa on hiukan yllätysohjelmaakin. – En kerro sen tarkemmin, antaa sen pysyä yllätyksenä, Kalle Salminen virnistää. Old Elma’s on myös lapsiystävällinen paikka ja lapset ovat ohjelmassa sekä menussa huomioitu. – Ajattelimme panostaa lapsiinkin, jotta saamme heistä kenties pysyviä asiakkaita vielä vanhempanakin, Hanna Salminen valottaa. Lastennurkkaus, jossa on piirtopöytä ja leluja näyttää todella mukavalta ja siellä varmasti viihtyy lapsi jos toinenkin. Hanna ja Kalle Salminen ovat suunnitelleet myös viikonlopuille erilaisten artistien kutsumista esiintymään, toisinaan lapsille jotain omaa. Tulevaisuudessa olisi tarkoitus jatkaa hieman pitopalvelunkin puolelle yritystä ja sitä kautta palkata lisää väkeä. – Kaikenlaista on vähän vaiheessa, sen näkee sitten tulevaisuudessa, mitä tuleman pitää, Kalle Salminen sanoo. Yksi asia on kuitenkin varmaa: vaikka Elma jääkin pois, ravintola ei ole sulkemassa oviaan vielä pitkään aikaan. 52 Verkkomyynti kehittyy ja valloittaa “Verkkoka upan merk ja vaikutu itystä ksia tämä n päivän kaupankä monipuoli yntiin asiallisesti, sesti ja as iantuntev pohtiva te asti ksti, joka kirjoittaja osoittaa n vahvaa perehtym aiheeseen istä . Teksti kä y läpi kaupankä y n n in eri vaih markkino eita, intia, ja valtava mahdollisia tuotteit a kasvupo a tentiaalia .” Jukka Piippo Validia ammattiopisto, Järvenpää Verkkokaupasta on kehittynyt viimeisten kahden vuosikymmenen aikana kaupan rakenteita monin tavoin horjuttava palvelumuoto. Seurannaisvaikutukset näkyvät jo. Isot kaupparyhmät ovat joutuneet jäädyttämään laajennussuunnitelmiaan ja sopeuttamaan käyttötavarakauppaansa. Verkkokaupan etuja ovat hintakilpailukyky, koska verkkotoimijan henkilöstö- ja tilakulut ovat minimissään. Tällöin tuotteen voi myydä halvemmalla. Usein toimijat ovat ulkomaisia, mikä yleensä keventää kustannusrasitusta suomalaisin työehdoin ja verorasituksin toimivan yrityksen rinnalla. Nettikaupan perustaminen on helppoa. Myytävät tuotteet voivat olla periaatteessa mitä vain. Nämä kaksi seikkaa pelkästään tekevät verkosta täydellisen alustan yrityksen tuotteen kauppaamiseen. Verkkokaupan perustamisen helppous on tuonut alalle myös huijaussivustoja. Verkkokaupat toimivat periaatteessa samalla tavalla kuin postimyyntiyritykset, ja niitä koskevat samantyyppiset säännökset, vaikka kaikki postimyyntiin tarkoitetut lait ja säädökset eivät päde siihen. Esimerkiksi sähköisesti käytettävät sovellukset mutta myös oikeat tuotteet on mahdollista myydä ilman palautusoikeutta, mutta tästä täytyy myyjän mainita selvästi sivuillaan. Tilaaminen edellyttää yleensä jonkinlaista rekisteröitymistä palveluun. Yleisimpiä maksutapoja verkkokaupoissa ovat luottokortit, pankkien tarjoamat nettimaksut, postiennakko ja Matkahuollon bussiennakko. Sosiaalinen media mahdollistaa kustannustehokkaan ja kohdistetun viestinnän nykyisten ja tulevien asiakkaidesi kanssa. Sosiaalisen median merkitys ihmisten elämässä on kasvanut valtavasti viimeisen parin vuoden aikana. Mainonta ja markkinointi ovat siirtyneet sinne, missä ihmiset viettävät aikaansa, nykyään internetissä ja erityisesti sosiaalisen median palveluissa. Yritykset ovat ottaneet sosiaalisen median käyttöönsä mm. ammattimaisten bloggaajien muodossa ja ymmärtävät täysin tämän alueen merkityksen jo alkuvaiheen yritystoiminnassa. Verkossa parhaiten myytäviä tuotteita ovat tavarat ja matkailupalvelut, joista tavaroiden suurimmat osuudet ovat viihde-elektroniikalla, tietotekniikalla, pukeutumisella ja moottoriajoneuvoilla. Nämä kaupan alat lähestyvät nettiä aggressiivisesti lähes kaikkien perustettua verkkopalvelun tuotteisiinsa tutustumisen mahdollistamiseksi. Sisältöjen myynti kasvaa nopeimmin, vaikka on pientä verrattuna tavaroihin ja palveluihin. Tämänkin alan uskon kehittyvän sen vuoksi, että se kykenee sopeutumaan tuotteineen täysin verkon kehittyviin ehtoihin. 53 Mielikuvan saaminen tuotteesta verkossa on tärkeää. Asiakkaan oma yleistietämys tuotteista on myös vaadittavaa. Näillä ominaisuuksilla kehittyy ostajan päätös tavaran tai palvelun ostosta. Aivan uudenlaisten tuotteiden ostaminen vaatii jokaiselta lähempää tutustumista sekä myös sosiaalisen median antamaa ihmisten kokemuspohjaista tietoa. Helppoja nettiostoksia ovat esimerkiksi liput, rahapelit, musiikki ja elokuvat, jotka ostajan on helppo tuntea entuudestaan. Kokeilua tai muuta läheistä tutustumista vaativia tuotteita ovat esimerkiksi vaatteet, autot ja asunnot, joiden kaikkien myynti on siirtynyt suurelta osin internetiin. Tällöin verkko kuitenkin on huomattavasti tehokkaampi auton ostoprosessin osa kuin vanha tapa kiertää autokauppoja lehtien ilmoitusten perusteella. Asunto on lähes aina pakko nähdä ennen muuttopäätöstä, jotta voisi olla varma muuton onnistumisesta. Vaatteet ovat samanlaisia, niitä täytyy sovittaa ennen ostopäätöstä. Lyhyttä harkintaa tarvitsevia ostoksia ovat sisustamisen ja esimerkiksi puutarhanhoidon välineet näiden tavallisuus huomioon ottaen. Tietotekniikan ja elektroniikan myyminen verkossa on kohtalaisen helppoa ihmisten tuntiessa tällaiset tuotteet pitkälti ennalta ja vain yksityiskohtien ratkaistessa ostopäätöksen. Verkkokauppojen välillä vallitsee kova kilpailu, sillä alalla toimii todella monia yrityksiä. Useat niistä toimivat periaatteessa maailmanlaajuisesti, ja hintataso määräytyy suurten myyntimäärien perusteella. Tästä syystä asiakkaan ei kannata tilata sivustolta, joka tuntuu epäilyttävältä. Verkkoon onkin ilmestynyt sivustoja, joissa verkkokauppoja arvioidaan ja vertaillaan. Verkkokaupan taustalla toimivan yrityksen hyvämaineisuus ja pitkät perinteet takaavat pääsääntöisesti toiminnan luotettavuuden. Internetiin on myös syntynyt muutamia globaaleja kauppapaikkoja, kuten Amazon ja eBay. Nämä ja monet muut kilpailevat hyvin laajalla tuotevalikoimalla. Toisaalta myös pienet erikoisalueet, jotka tuskin muuten edes voisivat tarjota tuotteitaan, ovat voineet löytää asiakkaita Internetin välityksellä. Verkko on kilpailuhaluiselle ja kasvua tavoittelevalle yritykselle välttämätön väline nykymaailmassa. Verkossakin määräävät kilpailun ankarat lait. Netti on toki kilpailullisen lisäksi sosiaalinen paikka muun muassa sosiaalisen median ominaisuudessa. Tämä kuitenkin pitää verkkokauppojen tasoa yllä. Verkkopalvelujen käyttäjämäärät ovat kasvaneet räjähdysmäisesti, sillä verkkopalvelut ovat saatavissa käytännössä mihin tahansa laitteeseen matkapuhelimista älytelevisioihin. Tämä aiheuttaa suuria haasteita verkkopalveluiden toimivuudelle. Pelkkä toimivuus ei kuitenkaan riitä, sillä ihmiset siirtyvät helposti kilpailevalle sivustolle, jos verkkopalvelu tuntuu hitaalta. Verkkokauppa myös kehittyy ajan myötä. Tuote on esitettävissä huomattavasti paremmin seuraavien askelien toteutuessa, jolloin verkkokauppa vahvistuu paljon vielä entisestään. 3D-teknologia avaa täysin uudet mahdollisuudet mainontaan. Yhdistämällä elävää kuvaa ja animaatiota saadaan aikaan sellaista, mikä varmasti muistetaan ja huomataan. Näyttäviä animaatioita ja tuotekuvituksia toteutetaan kaikkiin mediakanaviin. Web-tuotannoissa suunnitellaan monipuolisesti verkkosivustot ja verkkokaupparatkaisut. Kaiken kaikkiaan verkkokauppa on nopeasti kehittyvä, välttämätön ja tulevaisuudessa lähes ainoa väline asiakkaan lähestymiseen. 54 “Rennosti jutustelev a tek miten soit toharrastu sti siitä, s ja halu perustaa oma yrity s jalostuu pienille la psille tark musiikkile oitetun ikkikoulu n avaamis Teksti huo eksi. kuu innos tusta ja u omaan as skoa iaan. Se k ertoo myö siitä, mite s n yrittäm isestä voi tulla elämänta pa.” Tämän minä osaan Ellen Tahkola Reisjärven Kristillinen opisto, Pyhäntä Muuttaessani pois kotoa 16-vuotiaana olin minä maailmasta tietämätön. Uskoin luottavaisena siihen, että kyllä elämä kantaa. Tuli minulle elämää eläessäni pari ongelmaa vastaan. Miten sitä rahoittaisi oman elämän? Entisenä maalaistyttönä, nykyisenä kaupunkilaisena ei mieleeni ollut tullut, että asuminen maksaisi paljon. Sipsitehtaan tuotannossa saamani kesätyörahat hupenivat nopeasti. Tätä ongelmaa pohtiessani, satuin purkamaan ajatuksiani ääneen kotona vanhempieni kuullen. Silloin viisas äitini katsoi minua ja totesi: "kuules Ellen, käytä vahvuuksiasi hyväksesi. Eikö yrittäjyys virtaa verissäsi." Kyllähän minä tiesin, että ei yrittäjyys ole perinnöllistä, mutta työtä pelkäämöttömänä sekä rohkeana tyttönä ajatus omasta yrityksestä alkoi kytemään päässäni. Minulla on kämpässäni piano, olen soittanut sitä yli 10 vuotta. Olen saanut musiikkiopiston päättötodistuksen, ja unelmaammattini on erityisopettaja. Miksi en yhdistäisi näitä kahta kiinnostusta, ja rupeaisi pitämään lapsille musiikkileikkikoulua iltapäivisin. Voisin laulaa ja leikkiä heidän kanssaan perinteisiä lauluja ja leikkejä. Vähän vanhemmille lapsille voisin opettaa pianonsoiton alkeita. Tällä tavalla voisin jakaa rakkauttani musiikkiin. Laulattaisin lapsille perinteisiä suomalaisia lauluja. Lapset mahtuisivat hyvin asuntoni olohuoneeseen, jos veisin pois sohvat ja muut huonekalut. Tässä vaiheessa olin aivan innoissani ajatuksesta. Olen romantikko, mutta silti realisti. Mielessäni pyöri kauhukuvia siitä, että en saisi ketään tulemaan musiikkileikkikouluuni, tai menettäisin malttini vilkkaisiin lapsiin. Yrittäjyyteen kuuluu aina riskejä. Ilman kokeilua en saisi koskaan tietää, olisiko minusta muskarin pitäjäksi, tai edes yrittäjäksi. Muutaman todella pitkän pohdinta viikon, usean alan ammattilaisten kanssa käydyn keskustelun, sekä monien eri SWOT-analyysien jälkeen, oli minulla oma toiminimi. Hyvin suuniteltu on puoleksi tehty, niin meillä päin sanotaan. Oli aika suunitella kaikki valmiiksi viimeisen päälle. Minun piti hankkia muutamia lisäsoittimia, kuten triangeleita ja rytmikapuloita. Ideani oli soittaa nimenomaan perinteisiä lastenlauluja ja suomalaisia kansanlauluja. Lapset tarvitsisivat myös sopivat nuotit. Menin nettiin huutokauppa.comiin ja ostin viimeisillä rahoillani vanhoja koululaulukirjoja 1-2 luokkalaisille. Eri soittimiin sain rahallista apua sponsoreilta, joita pyysin yhteistyökumppaneiksi. Lisäksi hain rahoitusta nuoriso leaderiltä. Oli aika hankkia toiminnalleni näkyvyyttä. Perustin nettisivut ja facebookprofiilin. Pistin puskaradiota isommalle, kiinitin kauppojen ja koulujen seinille mainoksia: "Kaikille mahdollisuus päästä musiikkileikkikouluun, tervetuloa!" 55 Kaikilla lapsilla ei ollut mahdollisuutta päästä kaupungin ylläpitämään kalliiseen muskariin. Nyt kaikilla lapsilla oli tilaisuus päästä laulamaan ja leikkimään yhdessä. Minulla oli mahdollisuus ja halu pyörittää toimintaa edulliseen hintaan, vaikka muskarini oli yksityinen. Pikkuhiljaa puhelimeeni alkoi tulla innostuneilta vanhemmilta yhteydenottoja, ja minulla oli kaksi ryhmää täynnä. Tiistai ja torstai iltaisin pieneen vuokraasuntooni saapuu 10 iloista pientä tyttöä ja poikaa. Heidän kanssa olen viettänyt elämäni koomisimpia ja ikimuistoisimpia hetkiä. Minulle oli nimittäin aivan sama olivatko oppilaani musikaalisia. Minun visioni oli saada kaikista lapsista heidän musikaalinen puolensa esiin. Joukossa oli monentasoisia oppilaita. Eräät heistä olivat vielä niin pieniä, että koti-ikävä saattoi yllättää. Toiset heistä taas eivät olisi millään halunneet lähteä kotiin. Haasteita minulle toivat myös ne oppilaat, ketkä eivät olisi millään jaksaneet istua omalla paikallaan. He olisivat mieluusti tutustuneet minun tavaroihini. Eräällä kerralla yllätin sitten kolme Vaahteramäen Eemeliä pomppimassa sängylläni. Se oli heidän mielestään paras mahdollinen pomppulinna, itse olin kyllä hieman erimieltä. Ongelmia minulle tuotti myös se että, maalta kaupunkiin tulleena, ei mielessäni käynyt miettiä naapureideni suhtautumista yritystoimintaani. Talkkarin ja naapureiden kanssa pidetyn kriisipalaverin jälkeen asiat oli vihdoin kunnossa. Näiden palvereiden myötä, oli yläkertani vanhat mummot halukkaita saapumaan yleisöön.Mummot olivat hyvällä tavalla teräväkielisiä, ja heidän avulla sain oppilaideni kiinostuksen pysymään musiikissa. Naapureiden suvaitsevaisuus oli yksi syy sille, miksi pystyin jatkamaan yritystoimintaani. Tästä olen heille ikuisesti kiitollinen. Homman alkaessa pyörimään, aloin odottamaan innokkaasti oppilaideni tapaamista. Meillä kaikilla oli hauskaa. Jaoin porukan aina kahteen osaan, kuoroon ja säestäjiin. Minulla oli aluksi tapana opettaa lapsille uusi laulu, jonka jälkeen me laulettiin ja soitettiin niitä lauluja mitä me jo osattiin. Nautin näistä hetkistä, ja minusta tuntui että lapset nauttivat myös. Yritin antaa lapsille aina mahdollisuuksia kokeilla uusia juttuja, ja en koskaan sanonut heille, etteivätkö he olisi pystyneet johonkin. Minun mielestäni kaiken voi saavuttaa kunhan jaksaa yrittää, ja uskoo itse siihen mitä tekee. Välillä on ollut todella rankkaa suorittaa luokiota ja pyörittää musiikkileikkikouluani samaan aikaan. Olen silti pienen ja nuoren yrittäjän urani aikana oppinut ja kasvanut ihmisenä niin paljon, että en vaihtaisi kokemuksiani mihinkään. Kyllähän se sydämessäni tuntui, kun pienet koululaiseni lauloivat kaupunkimme järjestämässä Vappujuhlassa täysin rinnoin: ”Ilon ääni ihanainen ilmoillemme ilmestyi.. ..”Silloin tajusin sen, että en minä ole rahan takia tätä tehnyt, vaan siksi että olen voinut jakaa toisten kanssa sitä, mikä on itselle tärkeää ja arvokasta. 56 JA SAR 5 Ryhmätyöt 57 utettu käästi tote ti ja tyylik yden välisestä es is a im tt ”Amma ja yrittäjy e ryhmän i nuorten ll dokumentt rojekti lähti liikkee kijöiden .P sesta te k tu suhteesta os n n sta esta kii ä -kilpailu omaehtois ritys Hyv Y yy k ä en n te it es önmäärä löydettyä ille a. Tehty ty or st u la n u , a a st sa koulun äjäaiheise öiassa yritt justi tekij muun mu , joka poh ä st se ly it n se ii y entt sta k ja dokum suunnatu kti ittelutyötä osin proje den suunn usiikista. Kaikilta ie m i st a m ä un sävellytyst ty ja tarkasti loppu ama portel st on viimeist uus. Tekijöiden koo eoinnista ais , id a on st ok lu k te y it tt ti unn kee mentin su avainnollinen ja tu folio doku on h .” a ta st es lo is tu m u a p tta lop ja toteutt almistunu hienosti v Hyvä yritys -dokumentti Tampereen yhteiskoulun lukion opiskelijat Elise Ignatius, Janne Lähteenmäki & Meri-Juulia Pihlaja Tiivistelmä kilpailuun lähetetystä portfoliosta: Esittely Dokumenttimme Hyvä yritys kertoo Suomen tulevaisuuden toivoista –nuorista ja heidän suhtautumisestaan yrittäjyyttä kohtaan. Portfolion tarkoituksena on avata projektin eri työvaiheita ja sen varrella heränneitä ajatuksia. Valmis dokumentti on nähtävillä osoitteessa: goo.gl/QnEXj2 tai portfolion mukana tulevalla DVD-levyllä. Miksi juuri tämä aihe? Syyskuussa löysimme koulumme aulasta esitteen Yritys hyvä -kilpailusta. Siitä tämä matka sitten alkoi. Kuusi kuukautta tämän jälkeen saamme ihailla valmista tuotosta, mutta sen eteen tehty työ on ollut suurempi kuin kukaan meistä osasi odottaa. Teemaksi valitsimme nuorten ja yrittäjyyden välisen suhteen, sillä koimme sen hedelmälliseksi aiheeksi juuri meidän ryhmällemme. Dokumentin aiheena olisi voinut olla muukin annetuista aiheista, mutta niiden rajaaminen muutaman minuutin kokonaisuudeksi olisi jättänyt aiheen käsittelyn hieman yksipuoliseksi. Dokumentin teko puolestaan tuntui luontevalta erään ryhmän jäsenen videokuvaustaustan vuoksi. Kaikilla ryhmäläisillä oli aiheeseen omanlaisensa suhtautumistapa, mutta saadaksemme puolueettoman lähtökohdan aiheen tarkastelemiseen teetimme noin 40 nuorella pienimuotoisen kyselyn aiheeseen liittyen. Tulokset antoivat hyvän pohjan dokumentin alustavan suunnitelman rakentamiselle. Dokumentti lukuina Työstöaika: 5.9.2014–20.2.2015 Työryhmän koko: 3 Haastateltavien lukumäärä: n. 20 Taustatietoa varten haastateltujen lukumäärä: n. 40 Kuvatun materiaalin kokonaiskesto: n. 4h Lopullinen kesto: n. 7 min 58 Kuka, mitä, häh? – Keitä me oikein olemme, miksi lähdimme mukaan ja mitä saimme aikaan Janne Lähteenmäki, 16, videoinnista kiinnostunut ensimmäisen vuoden opiskelija Tampereen yhteiskoulun lukiosta. Kokemusta minulla löytyy videotyöstä muutaman vuoden ajalta. Tähän ryhmätyöhön osallistumiseen minua innoitti mahdollisuus kokeilla uudenlaista lajityyppiä videoinnin saralla: dokumenttia. Vastuualueellani oli dokumentin konseptin kehittäminen, kuvaaminen, editointi ja muut jälkityöt. Olen 16-vuotias Elise Ignatius, joka opiskelee Tampereen yhteiskoulun lukiossa. Projektiin lähdin mukaan yhtäkkisestä innostuksesta sekä intohimosta kirjoittamiseen. Sain vastuulleni mm. haastattelut sekä yleiset asioiden järjestelyt. Kokemusta näistä löytyy, sillä olen työskennellyt ennenkin esimerkiksi lehdessä. Ryhmätyöt ovat aina kiinnostaneet ja hyvin mieluisia, joten projektiin oli mahtavaa päästä mukaan testaamaan omia taitojaan ja soveltamaan niitä muiden ryhmäläisten ideoiden pariin. Olen Meri-Juulia Pihlaja, 16-vuotias ilmaisutaidon lukion opiskelija. Dokumentissa olin vahvasti mukana suunnittelussa ja käsikirjoitusprosessissa. Lisäksi dokumentissa kuultava musiikki on omaa käsialaani. Aiheena yrittäjyys oli mielenkiintoinen, sillä tuttavapiiristäni löytyy paljon aiheeseen perehtyneitä ihmisiä. Kokemuksena projekti oli kokemisen arvoinen, vaikkei sen teko ollutkaan aina ruusuilla tanssimista välillä vaikeiden aikataulujen vuoksi. Kysely Saadaksemme todellisen kuvan nuorten suhtautumisesta yrittäjyyteen, teetimme muutamalla kymmenellä nuorella yrittäjyysaiheisen kyselyn. Haastattelimme dokumenttiamme varten myös oman yrityksensä jo 13-vuotiaana perustanutta Valtteri Uotilaa. Hän totesi yrittäjyydestä seuraavasti: ”Vastaanotto yrityksellä oli hyvä ja paljon tyytyväisiä asiakkaita on vuosien aikana kertynyt. Jos joku on kiinnostunut yrittäjyydestä, niin rohkaisen tutkimaan asiaa enemmän ja kokeilemaan. Yrittänyttä ei laiteta.” Näin kaikki tapahtui Kuvaukset Kuvauspäivä 1: Yrityskylä Pirkanmaa 24.10.2014 Vierailimme Yrityskylässä kuvaamassa innokkaita lapsia, jotka toimivat ahkerasti miniyhteiskunnassaan. He saivat työskennellä erilaisissa tehtävissä ja ansaita rahaa. Lapset olivat ahkeria, ja meidänkin piti pysyä heidän nopeiden aikataulujensa perässä. Oli hienoa huomata, miten avoimesti nuoret ihmisalut ottivat yhteiskunnan vastuunsa vastaan Kuvauspäivä 2: Oppilaiden haastatteluja 3.11.2014 Nuoret ovat pääosassa dokumentissamme, joten oli tärkeää kuulla heidän mielipiteitänsä aiheesta. Haastatellut nuoret ovat poimittu sattumanvaraisesti haastattelupisteemme ohi kävelleistä oppilaista. Kuvauspäivä 3: Sammon koulu 7.11.2014 Oppilaiden haastatteluiden perusteella koulutus nousi yhdeksi suureksi puheenaiheeksi jatkuvasti. Siksi suuntasimme Sammon koululle tutustumaan yrittäjyyskoulutuseen. 59 Lyhyen visiitin aikana kuitenkin saimme paljon hyvää haastattelumateriaalia. Kuvauspäivä 4: Opinto-ohjaaja 26.11.2014 Haastattelu oli antoisa ja saimme kaipaamiamme mukavan suoria vastauksia. Opinto-ohjaaja ei kaunistellut kertoessaan, kuinka nuorille ei tarjota tarpeeksi tietoa yrittämisestä ja siihen liittyvistä mahdollisuuksista. Jälkityöt 1.12.2014-20.2.2015 Materiaalin purkaminen Jo pelkästään kaiken kuvatun materiaalin varastointi ja hallitseminen vaatii oman hommansa. Tiedostot veivät tietokoneelta yhteensä vajaat 100Gt tilaa. Materiaalin läpikäyminen Kuvatusta materiaalista pitäisi saada ehjä kokonaisuus ja siihen valmisteleva vaihe on hyvän ja huonon materiaalin erotteleminen toisistaan. Editointi Kenties tärkein työvaihe kaikista kokoaa kaiken muutaman minuutin paketiksi. Tämä ei kuitenkaan ole yksinkertainen prosessi ja siihen kuluikin lukemattomia iltoja. Voiceover Dokumentin taustalla kuultavan ääniraidan äänityskoppina toimi vaatekomero. Tämä kerronta johdattelee katsojaa asiasta toiseen luontevasti. Hyväksyttäminen Kaikkien haastateltavien kanssa sovimme, että näytämme heille valmiin version ennen sen lopullista lukkoon lyömistä. 20.2.2015 VALMIS DVD-versio Valmis dokumentti poltettiin DVD-levylle ja se annettiin kaikille sen tekemisessä mukana olleille. Mitä ajatuksia matkan varrella syntyi? Mitä matkan varrelta jäi ryhmämme mieleen? Positiivisia ja negatiivisia mutta opettavia muistoja, sekä paljon erilaisia kysymyksiä, joihin haluaisi vastauksia. Kysymyksiä yhteiskuntamme yrittäjyyden vaikeuksista, vaikeuksien ratkaisuista, ratkaisujen pysyvyydestä. Toisaalta myös iloisia oivalluksia siitä, kuinka helppoa yrittäminen voi olla kaikille, jos siihen vain on valmis koko kapasiteetillaan ja intohimollaan. Voisiko meistäkin olla yrittäjiksi? Miksipä ei. Päällimmäiset herättävimmät ajatukset syntyivät oppilashaastatteluiden aikana. Lyhyessä ajassa nuorilta irtosi vastauksia, jotka olivat kypsiä ja niin yksinkertaisia, että niitä on juuri siksi vaikea uskoa. Kukapa enää haluaisi päästä helpolla? Riskien ottamista on demonisoitu niin paljon, että monet luulevat olevansa kykenemättömiä raakaan bisnesmaailmaan. Se ei kuitenkaan ole totta. Muutaman kerran haastattelujen aikana kävi jopa mielessä, että jokainen haastattelemamme nuori oli omalla tavallaan kuin valmis yrittäjä. Löytyi uskoa omiin ajatuksiin, ja kun se siirtyy 60 vielä uskoksi omiin tekoihin ja persoonaan, on yrittäjäpaketti valmis. Helppoa se on, mutta ensimmäinen askel tuntuu olevan liian suuri kynnys ylitettäväksi. Tuota kynnystä on kuitenkin lähdetty ylittämään Yrityskylä-toiminnalla. Kun kävimme Yrityskylä Pirkanmaalla kuvaamassa ja näimme lapset innostuneina työn touhussa, ymmärsimme, että pienet ihmiset olivat paljon itsevarmempia otteissaan. Heillä oli peloton mutta nöyrä asenne sekä turvallisia aikuisia opastamassa heitä yhteiskunnassaan. Lapsenomaisuudesta ei ollut haittaa. Ehkä siitä voisi olla aikuisillekin hyötyä. Lapset uskalsivat kokeilla uutta ja kantaa vastuutaan tunnollisesti samaan aikaan, kun ympärillä lukuisat muutkin toimittivat samoja, yhtä tärkeitä tehtäviään. Oli hienoa tajuta, miten tuosta reippaudesta sai niin paljon irti. Yrityskylästä poistuttaessa toivoimme, että osa tuosta rohkeudesta lähti mukanamme. Opinto-ohjaajan haastattelu herätti meissä paljon ajatuksia. Hän kannusti riskinottoihin ja kertoi kuinka Suomen peruskouluissa lapsille kerrotaan, että heistä tulee palkansaajia ja he tulevat menemään jollekin töihin. Sen sijaan jätetään huomioimatta paljon sitä itsenäistä puolta, jonka avulla voi itse hankkia elantonsa omilla ideoillaan ja rohkeudellaan. Sitähän on yrittäminen. Myös ryhmätyössämme oppi aihetta sivuavasta aiheesta; yritteliäisyydestä. Vastuumme oli jaettu niin, että jokainen sai toimia osaamissaan tehtävissä, mutta välillä mentiin myös omien mukavuusalueiden ulkopuolelle. Jos itsellä ei sattunut tietyllä hetkellä olemaan tekemistä, pääsi mieluusti toisen mukaan esimerkiksi kameralaukun kantajaksi. Näin soveltaen tiimityö pelasi hyvin, mitä nyt välillä jouduimme yrittämään kaikenlaisia aikataulun muutoksia. Kuten varmasti yrittäjät joutuvat tekemään. Jo itsessään dokumenttimme on yrittämistä, jos sanan merkitystä haluaa toden teolla lähteä miettimään. Tuosta saavutuksesta tulee itselle hyvä mieli, ja toivotaan, että jatkossa yritteliäisyys kasvaa Suomessa, minkä pohjalta yrittämistä on helppoa lähteä rakentamaan uuteen nousuun. Itsearviointi Näin jälkikäteen ajateltuna tulee mieleen paljon asioita, joita olisi voinut tehdä toisin. Olemme kuitenkin saaneet teoksestamme niin positiivista palautetta, että tehtyjä virheitä on turha katua. Olihan tämänkin projektin tekeminen yksi oppimisprosessi. Tekijöinä me itse tiedämme paljon pieniä yksityiskohtia, jotka edelleen vaatisivat korjausta, mutta kokonaiskuvahan ratkaisee. Tämä matka on pitänyt mukanaan monenlaisia vaiheita. Aina ei sen tekeminen ole ollut ruusuista aikaa, mutta lopussahan se kiitos aina seisoo. Ainakin opimme, että dokumentti on erittäin vaikea tehdä. Käsikirjoitusta ei voida tehdä, kuvamateriaalia täytyy tuottaa suurissa määrin ja editointivaihe on erittäin työläs. Valmiissa kokonaisuudessa kun pitäisi olla vielä jokin punainen lankakin. Lopputulos on kuitenkin jotakin mistä voimme olla ylpeitä. Lukemattomien työtuntien tulos on tiivistettynä katsojaystävälliseksi paketiksi. Loppusanat Kiitokset kaikille dokumentin ja portfolion teossa apuna osallisena olleille henkilöille sekä niitä varten haastatelluille henkilöille. 61 yrittäjä- ja ”Maaseutu iaopiskelijoiden tiin steknolog maatalou tkojalostet ti, jossa ja ksi k ä je v ro tä p y is y yhte vehnää m sälsi vehnän n la ti a a us si opetusm Jatkojalost uhopussien htumaan. n, ja se k tu joulutapa a en h u n ja ja testaamis säkitykse iin tuotteen ksi ä lm is a L v . , si n lu tituotteek suunnitte nitteli isen myyn n u m a su a k ja k a n sekä p otettaa en rkkinoi tu yyntipiste ryhmä ma ttelevan m n portfolion u k ou h a kait a tehdy sille asiak Projektist isesti htumaan. a seen aktiiv olio p ee ta k lu k u n a jo h e tf m or p ol k t y t a. Syntyn on koonnu opiskelija nellysti n a se tt u jä n a tu a osallis . Se kuv isen sti koottu onnistum on taitava aasteita ja rojektin h iä v ty it ja p en li yrittäjyyte reflektio on vahvaa ajatellen ttäjyyttä ri y iloa. Itse en d u u is a v le tu ” s esitelty. opettavuu on hyvin Jyvistä jauhoiksi Keuda Mäntsälän, Saaren kartanon maatalousalan perustutkinnon opiskelijat Aija Ilola, Lotta Laaksomaa & Riku Riihelä Tiivistelmä kilpailuun lähetetystä portfoliosta: Projektista ja sen aloittamisesta Me maaseutuyrittäjäopiskelijat Mäntsälän Keudasta Saaren kartanolta haluamme tällä projektilla osallistua Yritys hyvä 2015 –kilpailun sarjaan 5 (ryhmätyö/yrittäjyysaiheinen projekti). Tämä projekti liittyy kilpailun teemaan 1, kouluyhteisön yrittäjämäinen toimintatapa. Olimme siis ideoimassa ja toteuttamassa projektia, jolla ryhmä pääsi tutustumaan yrittäjämäiseen toimintaan, mikä on erittäin tärkeää ottaen huomioon opiskeltavan alamme. Nykymaailmassa pitää muuttua ja kehittyä. Yrittäjän on pysyttävä aallonharjalla. Myös koulussa, jossa toimii opetusmaatila, on mietittävä, mitä uutta voisi kehittää ja minkälaisille tuotteille voisi olla kysyntää. Projektilla saimme rakennettua myös yhteisöllistä hyvää, sillä itse tekemisen osalta yhteisöllisyys kasvoi ja saimme tavallaan projektiin osallistutettua monen ryhmän opiskelijoita kysymällä heiltä mielipiteitä tuotteesta sen eri kehitysvaiheissa. Halusimme, että koulun opiskelijoista tuntuisi, että he saavat kertoa mielipiteensä ja että he voivat siten vaikuttaa asioihin. Myös opettajilta ja muulta henkilökunnalta pyysimme palautetta matkan varrella. Hyvän tuotteen tekemiseen tarvitaan yhteisöllisyyttä. Projektilla saatiin rakennettua yhteisöllistä hyvää, sillä projektin valmistuminen – ja tässä tapauksessa uusi tuote – tuotti iloa koulussa sekä sen ulkopuolella. Valmiilla tuotteilla myös muistettiin läheisiä joulun alla. Projektin aikataulu Toteutimme jauhoprojektia varsin tiiviillä aikataululla. Aloitimme suunnittelut lokamarraskuun vaihteessa 2014. Tuotteitten oli määrä olla myytävänä Joulumaassa, joka avattiin 12.12.2014, joten sinänsä oli aika kiireistä toteuttaa näin suuri projekti tässä ajassa. Toteutimme projektia sekä peltokasvien tuottamisen tunneilla että äidinkielen tunneilla. Lisäksi matkan varrella saimme tehdä projekti myös englannin ja ruotsin tunneilla. Tällöin haimme tietoa ja selvitimme tuotteiden englannin- ja ruotsinkieliset nimet. Myös vapaa-ajalla tuli monessakin kohtaa projektia toteutettua. 62 Projektissa mukana olleet Projektia toteutettiin kahden ryhmän voimin: vuonna 2013-2014 opintonsa aloittaneet maaseutuyrittäjäopiskelijat olivat päävastuussa projektin etenemisestä ja vuonna 2013 aloittaneet maatalousteknologiaopiskelijat aloittaneet olivat apuna. Kukin teki omien resurssiensa mukaan sen, minkä ehti. Joitakin karkeampia vastuualueita oli kyllä jaettu. Opiskelijoista kolme halusi osallistua projektilla Yritys hyvä 2015 –kilpailuun, ja yhteistyössä sovittiin, että näin tehdään, sillä ammattiopistossa on tärkeää, että jokaisella on mahdollisuus päättää osallistumisestaan esimerkiksi erilaisiin kilpailuihin tai muihin projekteihin. Tämä sopi kaikille. Projektin budjetti Meillä ei ollut varsinaista aloituspääomaa, vaan ideana oli että saamme kuitattua menot tuloilla määrittelemällä lopullisen myyntihinnan menojen mukaan. Hinnassa huomioimme myös riskit eli vähän pelivaraa oli, jos olisi käynytkin niin, etteivät tuotteet olisikaan menneet odotetusti kaupaksi. Mutta koska kaikki meni suunnitelmien mukaisesti ja tuotteet tulivat kaikki myydyiksi, emme tehneet lainkaan tappiota. Otteita projektin etenemisestä Jauhopussin ulkonäön suunnittelua: Koska äidinkielen tunneilla oli tarkoitus hoitaa jauhopussien ulkoasun suunnittelu, aloitimme suunnittelulla ja tiedonhaulla. Tämä oli tärkeää, jotta tietäisimme, millaisia mahdollisuuksia meillä olisi. Etsimme ensinnäkin tietoja siitä, mistä hankkisimme pussit ja etiketit. Tutkimme aluksi eri myllyjen kotisivuja etsiäksemme tietoa myös jauhatusmahdollisuuksista. Lisäksi tutustuimme alkuvaiheessa myös Eviran sivustoon, sillä meidän olisi tarkkaan tiedettävä, mitä tietoja pussiin olisi merkittävä. Saimme selville, että pakkausmerkintöjen osalta pussissa pitäisi lukea kattavasti informaatiota. Vehnämyllyyn – vienti ja haku: Jauhoprojektin toteutus jatkui luonnollisesti niin, että vilja eli raaka-aine oli toimitettava myllyyn jauhettavaksi. Olimme varanneet jauhatusajan Tönnön Myllyyn ja sitten suuntasimme oppituntien alussa pidetyn pikaisen palaverin jälkeen kohti koulumme vanhaa viljankuivaamoa, jossa raaka-ainetta eli vehnää säilytetään. Virittelimme paikat kuntoon viljan säkitystä varten ja sitten itse työ kävikin joutuisaan. Myllyllä olikin jo mylläri itse vastassa, jätimme säkit hänen huomaansa, ja hän myös kertoi hieman myllyn toiminnasta ja kehui tuomaamme viljaa laadultaan erinomaiseksi. Sillä välin, kun vilja oli jauhatuksessa, valmistelimme paikkoja pakkaamista varten. Olimme sopineet hakevamme valmiit jauhot seuraavalla viikolla. Samanaikaisesti tietysti suunniteltiin ja muokattiin pakkausten ulkoasua. Haimme sitten seuraavalla viikolla valmiit jauhot myllystä. Sähköpostiviestintää ja ulkoasun kehittelyä: Ensimmäisessä viestissä ammattiopettaja informoi peltokasvien tunneilla tapahtunutta toimintaa, jotta kaikki tietävät, millä aikataululla mennään eteenpäin. Toisen sähköpostiviestin 12.11.2014 on kirjoittanut Riku – etikettisuunnittelun päävastaava. 63 Sähköposti oli muutenkin näppärä väline väliarviointia tehdessä, palautteen antamisessa ja ylipäänsä yhteydenpidossa. Myös opiskelijat, kuten Riku ja Lotta, toimivat tiedonvälittäjinä ryhmien välillä. Ulkoasun kehittely oli keskeinen osa työtä. Etikettien kehittelystä vastasi pääosin Riku, jolla oli kärsivällisyyttä hioa ja kehitellä etikettien ulkoasua eteenpäin. Myös sinettitarroja pussien sulkemista varten piti suunnitella. Riku piti muut ajan tasalla tilanteesta. Jauhojen pakkaaminen ja testaus Jauhojen pussittaminen koululla tapahtui maanantaina 17.11. ja leseiden muutamaa päivää myöhemmin. Pakkaaminen tapahtui koulun keittiössä hygieenisessä tilassa. Hygieniapassin omistamisesta oli tässä tilanteessa hyötyä! Osalla sellainen olikin. Jauhojahan oli toki sitten myös testattava, jotta tietäisimme, mitä lähdemme myymään. Leivottiin sekä pullia että sämpylöitä. Hyvin tuntuivat tuotteet toimivan! Myynnin suunnittelua Laakereillaan ei kuitenkaan vielä päästy lepäämään, sillä työtä riitti yhä, vaikka jauhot ja leseet olivat pusseissa. Seuraavaksi pohdimme, kuinka jauhoja mainostettaisiin ja laadimme mainoksia. Suunnittelimme mainostavamme tuotteita seuraavissa paikoissa: Keudan nettisivuilla, Facebookissa, ruokalan kanttiinissa, Joulumaa-tapahtumassa, Siwan ilmoitustaululla ja paikallislehdessä. Päätimme myös laatia reseptivihkosen, jonka tuotteen ostaja saisi mukaansa. Tuotteiden myynti Vihdoin oli Joulumaan aika! Tuotteidemme myynti tapahtui Saaren kartanon puutarhapuolen valintamyymälässä, jonne rakensimme esillepanoa varten puisesta hyllyköstä ja useammasta puulaatikosta myyntipaikan. Asettelimme tuotteet hyllyihin ja laatikoihin mahdollisimman houkuttelevan näköisesti. Loput tuotteet, jotka eivät mahtuneet näkyville, varastoimme myöhempää ajankohtaa odotellen. Somistimme vielä myyntipaikkaa tuotteisiin sopivalla tavalla käyttäen vehnäntähkiä ja pellavanarua. Hyllykön taakse laitoimme vielä kuvia hetkistä, jolloin olimme kokeilleet itse tuotetta. Näin asiakas sai varmuuden, että olimme todellakin testanneet tuotetta ja se olisi käyttökelpoinen. Myynnin edetessä ja tuotteiden hupenemisen myötä myyntipaikkaa muutettiin hieman ja näkyville laitettiin loput tuotteista. Pitkin päivää koko Joulumaan ajan Aija ja Riku pitivät huolen, ettei myyntipaikka ollut tyhjillään vaan täynnä tuotteita. Lopulta, kun Joulumaasta ei ollut jäljellä kuin muutama päivä, ottivat Riku ja Aija ohjat käsiinsä ja alkoivat kaupitella myyntipisteen luona loppuja tuotteita. Jauhopussit käsissään he kertoivat tuotteista, omista kokemuksistaan ja onnistuivat myymäänkin tuotteita vielä jonkin verran. Joulumaan päättyessä tuotteista ei ollutkaan jäljellä kuin muutama jauhopussi. Aluksi ajattelimme jatkojalostaa vehnästä pelkkiä jauhoja, mutta loppujen lopuksi päätimmekin tehdä useampia tuotteita ja hyvä niin, sillä tuotteet, joiden arveltiin menevän huonosti kaupan, loppuivatkin heti ensimmäisenä. Näitä olivat siis hiivaleipäjauhot ja leseet. Projektin arviointi Arvioimme projektin kulkua pitkin matkaa etenkin suullisesti. Pohdimme, missä mennään, miltä tuntuu ja mihin olemme menossa. Pyysimme palautetta myös muilta, 64 jotta osaisimme saada lopullisesta tuotteesta parhaan mahdollisen version markkinoille. Teetätimme jälkiarvioinnin jauhoprojektissa mukana olleitten kesken. Arviointi suoritettiin valmiilla kysymyslomakkeilla, jotka osallistujat täyttivät. Pohdimme, mikä onnistui, missä olisi kehitettävää ja minkälainen projekti oppimisprosessi oli. Pohdimme myös erityisesti, mikä onnistui ryhmätyöskentelyn osalta, mikä oli parasta ja missä kehitettävää. Myös jatkotoimenpiteitä ja kehittämisehdotuksia sai esittää. Jälkiarviointia tekijöitten suusta: ”Päällimmäisenä mainittavana monet mainitsivat oman osuutensa olleen pieni, tosin kaikilla ei ollut alun perinkään resursseja välttämättä kovin aktiiviseen osallistumiseen. Koska projektiin osallistui opiskelijoita eri ryhmistä, joillekin jäi osuutensa asiassa ja mukana olonsa hieman epäselväksi ja kyseenalaiseksi, mutta kuitenkin hekin osallistuivat kukin omalla panoksellaan ja hallitsemallaan osa-alueella yhteiseen projektiin. Ehkä tiivis aikataulu muodosti oman haasteensa. Opiskelijoita oli eri osaamisaloilta, joten halu ja innokkuus sekä projektiin osallistumiseen että projektilla Yritys hyvä 2015 -kilpailuun osallistumiseen vaihteli. On luonnollista, että jokaisella on omat kiinnostuksenkohteensa, joten näin päätimmekin, että jokainen voi osallistua projektiin omien resurssiensa mukaisesti ja projektin myötä kilpailuun saavat osallistua halukkaat, joita olivat Riku, Aija ja Lotta. Kaikkien osallistumishalukkuus siis selvitettiin. Tällainen, hieman erilainen tapa toimia ryhmässä tuli myös näin koettua sekä se, että jokainen saa tehdä henkilökohtaisia valintoja ihan sallitusti. Tällainen opiskelu tulee varmasti olemaan entistä tavallisempaa tulevaisuudessa, ja tämän projektin myötä siitä saatiin hieno kokemus. Tästä opittiin varmasti myös jatkoa ajatellen.” Poimintoja arviointilomakkeista: Mitä jäi päällimmäiseksi mieleen projektista? * Kamala työmäärä * Jauhot *Liian halpa hinta * Etiketin teko Mitä projekti sinulle opetti? * Työn määrän alusta loppuun * Etiketin ja mainosten tekoa * Ei mitään * Tappioita * Miten paljon eri vaiheita on ennen kuin jauho on myynnissä Paljon siis ajatuksia projekti herätti ja paljon opittiin. Jatkosuunnitelmistakin puhuttiin: yrittäjämäistä toimintatapaa jatkettaneen jatkossakin. Jatkossa pohdittaisiin varmasti uudestaan, mitä voisi jatkojalostaa, ja tässä voidaan huomioida myös Joulumaassa asiakkailta saadut kommentit. Seuraavan kokeilun saattaa kuitenkin tehdä eri ryhmä, ja pakkauksetkin saattavat silloin näyttää taas erilaisilta. Tämä projekti ja pakkaukset pääsivät kuitenkin historiankirjoihin ensimmäisenä tuoteperheenä, joka saatiin myyntiin koulun järjestämään isoon tapahtumaan, Joulumaahan – joka tänä vuonna saikin osakseen vielä kävijäennätyksen! Loppusanat Osa vastanneista olisi halunnut jopa osallistua enemmän projektiin käytännön työvaiheessa, monet mainitsivat epäkohdaksi kiireisen ja tiivistahtisen aikataulun. Arvioinnista saatiin varsin kattavasti erilaisia ja rakentavia mielipiteitä ja huomioita. Niistä onkin varmasti apua vastaisuudessa, jos joku taho jatkaa jauhojen valmistamista. 65 Tämä projekti on ollut opettava kokemus meille kaikille, jotka olemme olleet tekemässä sitä. Aluksi se oli vain opettajan ehdotus, mutta lopulta päätimme ryhtyä leikkiin. Miksemme ottaisi selvää minkälaista yritystoiminta voisi olla kohdallamme? Miksemme ottaisi kaikkea hyötyä irti siitä, että teemme ison projektin, jossa pitää suunnitella ja tehdä paljon erilaisia työvaiheita? Saimme esimakua yrittäjänä toimimisesta, joka oli meille maaseutuyrittäjiksi kouluttautuville todella hyvä toiminnan kokemus. Kaikki palaute, jota saimme niin koulun muilta oppilailta kuin opettajilta ja vierailtakin, rikastutti tietämystämme, miten ihmiset saattavat reagoida toimintaamme. Yrityksen ja erehtymisen kautta oppii paljon. Opimme, että tuote, joka ei mielestämme myy, myykin parhaiten. Opimme, ettei kaikki mikä omasta mielestä on hienoa ja mikä saattaa puhuttaa ihmisiä, olekaan loppujen lopuksi hyvä idea. Opimme tekemään kompromisseja, jotka eivät ehkä kaikkia tyydyttäneet, mutta jotka olivat tuotteen myynnin kannalta hyväksi. Tuotteen myynnin parantamisen ajattelu lähensi meitä ryhmänä. Päätökset tehtiin ryhmässä niin, että mahdollisimman moni olisi tyytyväinen. Työtehtäviä tehtiin yhdessä ja jaettiin jokaiselle niin, ettei kukaan olisi toimeton. Pakkauksen ulkoasua muutettiin ja tuotevalikoimaa mietittiin koko ryhmän voimin. Tuotteet pakattiin yhteisvoimin. Sellainen jauho-, lese- ja jyvämäärä olisi ollut muutaman henkilön pakattavaksi liian suuri pala. Siksi päädyimme liukuhihnatoimintaan. Osa liimasi etiketit pakkauksiin, osa täytti pussit, osa sulki ne ja osa laittoi järjestelmällisesti laatikoihin ja varastoon. Tällä tavoin kellekään ei tullut liian suurta työmäärää, vaikka totta kai osa henkilöistä teki suuremman työmäärän kuin toiset. Mielikuvituksellakin sai leikkiä, kun suunnittelimme myyntipisteen pienemmällä porukalla ja rakensimme sekä somistimme sen. Myyntipisteen täyttäminen ja tuotteiden hinnoittelu sujui sukkelasti sekä myyntipisteen täytenä pitäminen samaten. Tuotteita meni aika tasaisena virtana, joka yllätti meidät iloisesti. Varsinkin, kun piti ottaa huomioon tosiasia, ettei kaikki tuotteet ehkä menisikään. Tuotteiden loppumarkkinointi myyntipisteen luona laittoi muutaman opiskelijan ottamaan kontaktia ihmisiin kylmiltään, joka oli hyvää harjoitusta sekin. Jopa tämän portfolion tekeminen on ollut hyvää harjoittelemista tulevaisuutta varten. Olemme saaneet kokemusta, kuinka portfoliota tehdään ja sen teko on laittanut meidät miettimään monia eri asioita yrittäjyydestä. Tämä projekti oli vain todellinen pintaraapaisu yrittäjyyden saralla, joka on todellisuudessa paljon monimutkaisempi kokonaisuus. Onneksi päätimme ryhtyä leikkiin, sillä muuten olisimme nyt yhtä kokemusta köyhempiä. 66 ”Luova, om aperäinen yrittäjyyd ja hauska estä ja se näytelmä n muutok satuhahm sista esitel oilla. Ryh tynä m hahmojen än tavoitt eena on sa av tuma on mu ulla tuodaan esiin, kuinka m utt aailon yrittäjy unut ja millaiset se u yden kann alta. Valitt raukset sillä huolellinen ujen hahm taustoitta ojen ja musiik m in en, ku in onnistu neet valin vauspaikkojen kameraty n a t ösk sek kaansatem entely tekevät näyte ä laadukas lmästä m p usekä valm aavan. Videoidusta istuneesta näytelmä stä portfoliost tekijöiden a on nähtä sä ilo ja v ahv villä tissa on li säksi osatt a ryhmähenki. Pro jeku hienosti lusta löyty h vää osaam yödyntää kouista ja tote yhteen ka utus on tu ksi eri opet onu usryhmää ja opettaja t a.” Lasten hyväksi Oy Ahmon koulun 8. luokan luovan kirjoittamisen ryhmä Amanda Ahonen, Iida Heiskanen, Anni Juntunen, Milja Keski-Karhu, Lotta Korhonen, Rasmine Pekkarinen, Taika Rönkkö, Siiri Salonen & Jenna-Julia Väänänen Keitä me oomme me nuoret neidot…? Olemme Siilinjärven Ahmon koulun 8. luokan luovan kirjoittamisen ryhmä. Meillä on luova kirjoittaminen lyhyenä valinnaisaineena, eli sitä on tunti viikossa. Olimme kuulleet viime vuoden luovan kirjoittamisen ryhmältä (Päiväunisatuja) hehkutusta siitä, miten mahtavaa oli osallistua Yritys Hyvään ja vielä päästä Helsinkiinkin toukokuussa. Meilläkin oli siis kova motivaatio osallistua Yritys Hyvän ryhmätyösarjaan. Miksi erikoisteema 3? Uudesta Yritys Hyvä -lehtisestä hyppäsi heti silmiimme tehtävä, jonka tahdoimme toteuttaa: Erikoisteema 3, jossa sai kirjoittaa ja kuvata näytelmän liittyen yrittäjyyteen. Ryhmämme oppilaista melkein kaikki ovat myös ilmaisutaidon kurssilla ja kiinnostuneita siis näyttelemisestä ja esiintymisestä, ja lisäksi moni harrastaa teatteria vapaa-ajallakin. Lisäksi yksi kurssilaisistamme, Taika, on jo ala-asteelta asti kirjoittanut näytelmien käsikirjoituksia erilaisiin juhliin ja tapahtumiin. Tämä tehtävä tuntui siis sopivan meille erinomaisen hyvin, kun voimme yhdistää kirjoittamisen ja näyttelemisen. Alussa emme vielä miettineet tarkemmin sitä, kuka kuvaa, editoi jne. näytelmän, vaikka se todellakin on iso osa tätä juttua. Ajattelimme, että kyllä aikaa on järjestellä asioita, sillä aloitimme tämän projektimme jo syyskuussa. Naurua ja hulluttelua Meillä on persoonallinen seitsemän hengen ryhmä, jossa todellakin nauretaan ja hullutellaan. Tekemisen ilo ja spontaanius on läsnä miltei aina. Tunnelma ryhmässä on ollut alusta asti vapautunut. Tähän vaikuttaa varmasti se, että tunsimme jo lähes kaikki toisemme entuudestaan, ja toisaalta ehkä sekin, että open lisäksi kurssia ohjaa vapaaehtoisesti yksi viime vuoden kurssilainen, Eeva. Eeva innostui kurssista viime vuonna niin, että halusi jatkaa ysilläkin ohjaamalla kurssia. Koska ryhmä on omalaatuinen, emme halunneet tehdä mitään tavanomaista näytelmää. Luovan kirjoittamisen tunti on klo 14-15, ja silloin syömme usein nälissämme 67 karkkeja. Ajattelimmekin, että projektin aiheena olisi karkkimaa, jossa olisi erilaisia yritysjohtajia (mm. hevijätkä, joka on vaahtokarkkifirman pomo). Aika pian kuitenkin hylkäsimme tämän ajatuksen, sillä se tuntui liian vaikealta. Näytelmän juoni ja hahmot Päätimme, että näytelmän aihe ja nimi on ”Lasten hyväksi Oy”. ”Lasten hyväksi Oy” -yrityksessä on kuusi satuhahmoa, jotka ovat siis tämän yrityksen yrittäjiä: joulupukki, hammaskeiju, luontoäiti, metsänhaltija Tapio, nukkumatti ja pääsiäispupu. Yksi ryhmäläisistä, Anni, halusi olla maskeeraaja ja ”jokapaikanhöylä”, joten hänelle ei tullut roolia. Aluksi ope hieman toppuutteli meitä, että ovatko nämä hahmot yrittäjiä, mutta saimme onneksi vakuutettua opelle, että kyllä ovat. Koska Yritys Hyvä täyttää 30 vuotta, piti meidänkin tuoda työssämme esille jotenkin menneisyys ja nykyisyys. Keskustelimme ryhmässä pitkään siitä, miten näiden satuhahmojen rooli on muuttunut aikojen saatossa. Modernistuminen ja teknologia vaikuttavat näidenkin hahmojen elämään. Päätimmekin, että ”Lasten hyväksi Oy” -yrityksen ongelma on yhteiskunnan modernistuminen ja sitä kautta se, ettei näitä satuhahmoja enää tarvita niin kuin ennen. Joulupukki: lapset haluavat lahjakortteja ja uusia laitteita; ei enää niinkään perinteisiä joulupukin pajassa valmistettuja lahjoja. Hammaskeiju: lapset syövät liikaa karkkeja ja juovat limua eivätkä pese tarpeeksi usein hampaitaan. Luontoäiti ja Tapio: luontoa roskataan eikä muutenkaan kunnioiteta entiseen tapaan. Nukkumatti: nykyään valvotaan tietokoneiden ja puhelinten äärellä ihan liian myöhään, tulee univelkaa. Pääsiäispupu: lapsille pitää olla jättimäisiä pääsiäismunia ja ei kelpaa ihan mikä tahansa muna. Kilpailu suurten kauppaketjujen kanssa on vaikeaa ja syrjemmälle joutuminen hyvin todennäköistä! Näytelmän alussa satuhahmot keskustelevat nykyajasta ja siitä, miten he kokevat olevansa turhia yrittäjiä, kun maailma on muuttunut niin kovasti. Sen jälkeen jokaista satuhahmoa esitellään ennen (mustavalkoinen kuva) ja nyt (värikuva). Seuraavaksi onkin jälleen satuhahmojen yhteinen kohtaus, jossa tuskailevat tarpeettomuuttaan ja sen aiheuttamaa stressiä. He päättävät ryhtyä lakkoon ja matkustaa Havaijille makoilemaan aurinkorannalle. Ihmiset eivät kuitenkaan pärjää ilman näitä yrittäjiä, ja heidät halutaan takaisin. Lopussa kaikki on hyvin. Näytelmämme opetus ja keskeinen ajatus on, että ”ihmiset eivät selviä ilman yrittäjiä ja yrittäjyyttä”. Vaikka yrittäjä itse on ahkera, voi kuitenkin olla, että hänen palvelujaan ei tarvita. Näytelmämme yrittäjät eivät kuitenkaan vaivu masennukseen tai ala syytellä toisiaan tilanteesta. He ottavat aikalisän ja lähtevät porukalla Havaijille. Riitely ja syyttely olisi voinut repiä koko yrityksen hajalle, mutta nämä yrittäjät pitävät yhtä tiukassakin tilanteessa. Näytelmän kuvaaminen Marraskuussa aloimme miettiä, että näytelmää pitäisi päästä kuvaamaankin. Meillä itsellämme oli hurjan paljon tekemistä (mm. vuorosanojen harjoittelu, oman hahmon omaksuminen, lavasteiden teko, itsearvioinnin kirjoittaminen), joten päätimme etsiä työllemme ulkopuoliset kuvaajat. Luovan kirjoittamisen kurssin kanssa on samaan aikaan 8. luokan valinnainen videotyön kurssi, jolla oli meille jo entuudestaan tuttuja ihmisiä. Tältä kurssilta Ida ja Jensku siirtyivät mukaan projektiimme. Samalla myös luovan kirjoittamisen ope ja videotyökurssin ope alkoivat tehdä yhteistyötä. Idan ja Jenskun tulo mukaan helpotti kovasti työtämme, koska heille oli juuri opetettu kyseisellä kurssilla elokuvan kuvaamista ja editointia. Nyt he pääsivät kokeilemaan oppejaan käytännössä! 68 Idan ja Jenskun tultua mukaan ryhmässämme on siis yhdeksän oppilasta. Ida ja Jensku ovat samanlaisia hulluttelijoita ja naurajia kuin mekin, mutta toisaalta he toivat ryhtiä työntekoon. Heillä oli edessään iso työ, ja siksi he huolehtivat, että kunakin päivänä saadaan kuvattua se, mitä oli aiottukin. Emme pyrkineet siihen, että kaikki vuorosanat menevät käsikirjoituksen mukaan tai että yhtään mokaa ei saa jäädä tallenteeseen. Meillä oli tarpeeksi tekemistä siinä, että saimme edes jotenkin kuvattua otoksen, jossa kukaan ei räjähdä nauruun. Tavoitteet: • • • • • • • • • • ilmaista itseämme lapsenomaisella tavalla tehdä mahdollisimman paljon ryhmämme näköinen video (ryhmä on nauravainen ja eloisa) todistaa yrittäjyyden tärkeys osoittaa, että satuhahmotkin ovat yrittäjiä ja heilläkin on omat ilot ja surut yhdistää mahdollisimman paljon eri aihekokonaisuuksia (äidinkieli, kuvaamataito, musiikki, yhteiskuntaoppi, terveystieto…) toimia paitsi koulussa myös koulun ympäristössä edistää terveellisiä elämäntapoja: ei liikaa karkkia, juomia, tietokoneella oloa & puhelinta; pitää nukkua tarpeeksi jne. edistää ympäristön kunnioitusta: älä roskaa luontoa, metsiä ei pidä hakata liikaa jne. uskaltaa panna itsensä likoon pelkäämättä mokailua (mottona ”Mokaaminen on ankarasti sallittu”) PITÄÄ HAUSKAA JA NAUTTIA TEKEMISESTÄ OTTAMATTA SITÄ LIIAN VAKAVASTI Esimerkki hahmon suunnittelusta (Jokaisesta näytelmän hahmosta löytyi portfoliosta oma suunnitelmansa.) TAPIO Tapio on suurikokoinen, luonnossa vaelteleva metsän valtias. Luonteeltaan hän on hyvin rauhallinen ja lempeä. Tapio elää syödäkseen ja pitää erityisesti vanhoista metsistä, jotka täynnä hyviä eväspaikkoja. Tapio mieltä painaakin metsien raivaus ja luonnon roskaaminen. Tapio arvostaa metsän eläimiä, luonnon kauneutta – sekä tietysti luonnon antimia ”Silloin ennen elämä oli huoletonta ja rauhallista. Minä istuskelin puiden alla ja nautin eväistäni. Mutta nykyään hyviä eväspaikkoja ei löydy millään. Kaikki puut kaadetaan, eikä minulle ole paikkaa minne mennä. Päiväkirjamerkintöjä 17.11.2014 Suunnittelimme kohtauksia, joissa kerrotaan menneestä ja tulevasta. Pidettiin myös nyyttärit. 1.12.2014 Kuvattiin Tapion ja Luontoäidin menneisyys ja nykyisyys ”hakkuutyömaalla”. Metsässä tuli vähän kylmä, ja pilalle menneitä kohtauksia tuli paljon. Loppujen lopuksi kohtauksista tuli kuitenkin onnistuneita. 69 15.12.2014 Kuvattiin alkukokous ja Hawaiji-kohtaus. Aikataulu oli tiukka ja kuvattavaa paljon. Hawaijin lavastus vaatii aikaa ja vaivaa, ja kamerastakin meinasi loppua akku. Kohtaukset saatiin juuri ja juuri kuvattua. Kuvaajat & editoijat Iida ja Jenna-Julia kertovat: Kuvaaminen oli hauskaa, mutta koululta oli välillä vaikea löytää hyviä, tarpeeksi omaperäisiä kuvauspaikkoja. Kivointa oli kuvata ulkona metsässä, koska pokka ei meinannut millään pitää. Myös Halpa-Hallin kuvauskeikka oli ikimuistoinen, koska saimme osaksemme hämmästyneitä katseita, kun kuvasimme Pääsiäispupun raivokohtausta. Open pitikin soittaa etukäteen Halpa-Hallin johtajalle, voiko Pääsiäispupu tulla ottamaan Halpa-Halliin itkupotkuraivarit. Pääsiäispupulta pyydettiin myös yhteiskuvia. Editointi oli aluksi vaikeaa, koska editointiohjelma hävitti välillä videon pätkiä eikä tallentanut aina tekemiämme muutoksia. Joitain kohtauksia piti poistaa kokonaan, kun editointiohjelma ei suostunut muokkaamaan kohtauksia siten, kuin olimme suunnitelleet. Jouduimme editoimaan videon omilla tietokoneilla, koska koululla ei ollut sopivaa editointiohjelmaa. Teimme siis kaikki editointiin liittyvät jutut vapaa-ajalla. Myös videon siirtäminen muistitikulle tai open sähköpostiin tuotti ongelmia. Onneksi koulumme It-nörttiope-kaikenosaavaguru-Heikki tuli avuksi, ja video saatiin näkymään. Opimme tämän projektin aikana editointia ja kuvaamista mutta ennen kaikkea kärsivällisyyttä. Kaikki ei todellakaan mennyt aina suunnitelmien mukaisesti, välillä tuntuikin, että mitähän tästä tulee. Lisäsimme videoon musiikkia, ja opimme senkin, että siihenkin pitää vielä varmuuden vuoksi kysyä lupa Teostolta. Saimme Teostolta paljon tietoa aiheesta ja kerroimme asiasta muillekin oppilaille. Onnistuimme hyvin: + ryhmän yhteistyö ja ryhmätoiminta onnistui kaikista parhaiten, suorastaan erinomaisesti + käsikirjoitukseen olemme tyytyväisiä: se ei ole loppuun asti viilattu, ja juuri siksi se on meidän näköisemme, jätimme improvisaatiolle tilaa + jokainen sai mielestään hyvin tuotua esiin oman satuhahmonsa luonteen, ja satuhahmosta tuli joillekin jopa hyvinkin rakas + pystyimme hyvin yhdistämään ryhmän vahvuudet: kirjoittamisen ja ilmaisutaidon + lopputulos on omaperäinen, erilainen + oli viisasta pyytää apua videotyön kurssilta + omat arvomme toteutuivat hyvin: ”rakastan nukkumista”, ”rakastan syömistä”, rakastan valkoisia, terveitä hampaitani”, ”rakastan joulua ja joulupukkia”, ”rakastan diivailua”, ”rakastan puhdasta luontoa” + meillä oli todella hauskaa yhdessä; naurua riitti joka kerta + meillä on paljon uusia, itse keksimiämme vitsejä, joille saamme nauraa vielä kauan: mm. pääsiäispupun hahmoa ja toimintaa suunnitellessa päivittelimme nykyajan isoja, jättimäisiä suklaamunia ja sitä, kuinka lapsille ostetaan valtavasti erilaisia suklaamunia ”munasta toiseen”, ”nykyajan munat ei kunnolla mahdu suuhun”. + mielestämme pääsimme melkein kaikkiin edellä asettamiimme tavoitteisiin; ainoastaan karkkia tuli syötyä liikaa 70 Haasteet: - tuli kiire, vaikka aloitimme työn jo syyskuussa - aiheesta poikkeamista tuli turhan usein: hersyvä huumori sekoitti päämme - rekvisiittojen valmistelu yllättävän työlästä: jälkeenpäin ajateltuna olisi voinut pyytää apua kuvaamataidon ryhmältä (ainakin Havaiji-taustaan) - kuvauspaikkojen valinta ei ollut niin helppoa, kuin kuvittelimme - editointiin liittyvät ongelmat Jatko: - ope aikoo käyttää tätä esimerkkinä uuden OPSin toteuttamisesta (oppilaslähtöisyys, luovuudelle tilaa, rikkoo oppiainerajoja, käytännönläheisyys, paikallisuus jne.) - toukokuun lopussa esittelemme työn koko koululle tai ainakin osalle koulua - jokaiselle jää työstä oma levy ja ihanat muistot Linkki näytelmään: https://www.youtube.com/watch?v=b0UBaFjspvc 71 teutti t ryhmä to koostunu apäita is em is te la en ”Yläkoulu psille toiminnallis eltu it n n la suu päiväkodin pohjana toimi itse ärasv tä n h ä te iv t vän. Pä allistuja kuljetti os njaossa on satu, joka n tehtävä ti en k je ro P . le ten erilain el n is se to jä tilta ti ryhmän ssa korostuu os n ie h u tulokse huomioit , ja loppu alu luoda osaaminen ahva innostus ja h v lapsille. sä in en od d k tekijöi ys päivä m ä el inut paien k in k opettava keasti han h ro si k nikseen. sä li ökumppa Ryhmä on n yhteisty t ansiokkaasti jä ä tt ri y kallisen ittelevä a tekijät er isen eri vaiheita ja Portfolioss m a lit tt u te to än irjoitustyy teemapäiv ortfolioon valitut k P . .” sa ja sujuvia oppimaan ovat eläviä Päiväkodin teemapäivä Vanttilan koulun 9.luokan oppilaat Leila Gharhour, Elli Lehto, Taru Ojanen, Aino Palander, Hanna Petäjä & Henna Relander Tiivistelmä kilpailuun lähetetystä portfoliosta: Alkukirjoitus Niin kuin blogiteksteistä tulee myöhemmin ilmi, päätimme osallistua Yritys hyvä 2015kilpailuun sarjassa 5, teemalla 1-2. Teema yksi – kaksi tarkoittaa projektissamme sekoitusta molemmista. Päätimme olla luovia, ja tehdä niistä kahdesta oman näköisemme. Kukaan meistä ei ollut kuullut koko kilpailusta halaistua sanaa koskaan aiemmin. Koulullemme ei ole viime vuosina tullut tietoa kilpailusta, ja siksi suuremmalla innostuksella lähdimme mukaan. Sanoisin ainakin itseni puolesta lähteneeni mukaan puhtaasta mielenkiinnosta ja halusta päästä kokeilemaan jotain erilaista. Mukana olevat osallistujat ovat tällä hetkellä minä eli Hanna, Elli, Taru, Henna, Leila ja Aino. Kaksi tipahti matkan varrella pois, mukaan lukien tyttö, jolta koko idea projektiin tuli. Se oli ja meni. Nyt jäljellä olemme me kuusi. Alkuperäinen idea oli järjestää päiväkodille jonkinlainen teemapäivä. Siitä idea lähti sitten liikkeelle ja muotoutui pikkuhiljaa lopulliseen muotoonsa. Tälläkin hetkellä luen lehtistä, joka kilpailusta infosi, sillä en oikein osannut sanoa ideamme kategoriasta mitään. Se on sen verran kumpaakin. Lunttaan lehdestä ja muotoilen sanomani näin: Toteutamme teemapäivän, jonka tarkoituksena on muokata koulun (vanhempien) oppilaiden, sekä päiväkodin yhteistyötä ja -henkeä. Haluamme nostaa ja parantaa kahden erillisen mutta aivan vierekkäin olevan yhteisön yhdessä toimimista. Lisäksi meillä on sponsorina Espoon mattopesula, sillä tarvitsemme sponsorin materiaalikustannuksia varten. Tuntuisi ihan typerältä selostaa kaikki tekemämme pienet ja suuret askeleet, sillä olemme pitäneet huolta, että projektin kulku tulee esille blogikirjoituksissa. Kehittelimme idean teemapäivästä, johon osallistuu kolme – viisi- vuotiaat lapset. Teemapäivän pohjana on satu, joka kulkeutuu rastien läpi alusta loppuun, jollain lailla opettavaisena kokonaisuutena. Halusimme toteuttaa portfolion tekemällä luonnoksia, 72 suunnitelmia, kirjoituksia, sekä ottaa lapsista ja lopullisesta teemapäivästä kuvia. Lisäidea oli tehdä video koko työstä ja sen eri vaiheista. Hienosti koottu suunnitelma kuitenkin kariutui meitä toteuttajia realisoivassa tapaamisessa päiväkodin johtajan kanssa. Itse teemapäivä muuttui teematunniksi, video oli kokonaan poissuljettu, emmekä saaneet lupaa ottaa kuvia päivän aikana, niin että lapset näkyvät niissä. Siitä huolimatta teimme suunnitelmiin muutoksia ja jatkoimme eteenpäin. Meidän vahvuutemme on yhteishenki. Olemme kaikki hyviä kavereita. Silti projekti, jossa vaaditaan selkeää johtajaa, vaati aika paljon erilaista, mihin olemme tottuneet. Siis tavallisesti kouluarjessa ei vaadita sitä yhtä, joka pitää porukkaa kasassa ja jakelee ohjeita. Vaikka olemme kavereita, ei kukaan ole voinut olla huomaamatta tätä. On syntynyt pientä kränää ja erimielisyyksiä, mutta niistä kaikista on tähän mennessä selvitty. Väkisinkin iso yhdessä tehtävä projekti opetti meille monenlaista. Eiköhän meistä kukin opi vain mukana tekemällä paljon ryhmähenkitaitoja. Kaikilla kuudella osallistujalla on omat vahvuutensa, joiden mukaan tehtävät jaettiin. Niin kutakin pystytään hyödyntämään parhaalla mahdollisella tavalla. Meitä pitää kasassa yhteinen tavoite. Tavoitteemme on saada aikaiseksi jotakin erilaista lasten kanssa ja sen kautta yhteistyön parantaminen. Meillä se tuo piristystä ja haasteita tavalliseen arkeen. Totta kai tähtäämme voittoon, mutta luulen kaikista tärkeimmän seikan piilevän tässä. Mikään ei ole hauskaa, jos ei voi olla rennosti ja pitää välillä hauskaa. Pitää pysyä aikataulussa ja saamaan kaikki aikaiseksi, mutta samalla täytyy myös osata pitää hauskaa. Ja se onnistuu meidän porukallamme. Hanna Blogikirjoituksia Sunnuntai 16.11.2014 Aloitettiin tämä projekti tällä viikolla ja kaikki oli innoissaan. Ja on vieläkin. Olemme saaneet järjestettyä tosi monet asiat viimeistä silausta vaille valmiiksi. Kävimme torstaina kysymässä Susannan ja Hannan kanssa päiväkodilta, että sopiiko jos me pitäisimme tällaisen päivän siellä. Se päiväkodin johtaja oli tosi innoissaan. Onneksi! Sinä samana torstaina pidimme palaveria tekstiilitunneilla koulumme kirjastossa. Ideoimme nimeä projektille ja kertasimme koko homman, ettei jäisi epäselvyyksiä. Koska minä päätin ottaa ohjat, niin annoin kaikille ”läksyksi” kirjoittaa tämän ensimmäinen blogi-kirjoitus ja keksiä tarinan juonta siihen isompien lasten rataan. Meillä on tässä välissä TET-viikot, joiden takia emme näe toisiamme vähän aikaan. Tämän takia tapaamme ensi viikon lauantaina Hennan luona. Suunnittelen parhaillaan lauantain tehtäviä ja ohjelmaa. Edistymme hyvää vauhtia ja kaikilla on kivaa! Hyvä me! Elli 73 Tiistai 25.11.2014 Tämä projekti on mielestäni lähtenyt hyvin käyntiin, mutta sitten meillä tuli hieman hidastusta kun osa osallistuneista tytöistä ei halunnutkaan mukaan, se hankaloitti asioita. Olemme saaneet hyvin asiat hoitumaan ja ryhmän yhteishenki on todella hyvä, tietysti kun kavereita ollaan :) Meidän pitäisi miettiä paremmin ajat jolloin tapaamme. Taru Torstai 1.1.2015 Projekti on hidastunut etenemisessään, mikä oli arvattavissakin. Joululomalla kaikki lahnaavat kotonaan. Lisäksi kun kevätlukukausi pyörähtää käyntiin, alkavat yhdeksäsluokkalaisilla loppurutistukset koulun suhteen. Onneksi meidän tapahtumapäivä on alkuvuodesta eikä vaikkapa loppuvuodesta. Henna Keskiviikko 24.12.2014 Minulla on motivaatio hukassa. Tuntuu, ettei kukaan meistä jaksa tehdä projektin eteen mitään ja ettei sillä ole väliä jos jättää jotain tekemättä. Minua surettaa, että kun annan päivämäärän jolloin jotain on pitänyt olla tehtynä, niin kukaan ei ole saanut mitään valmiiksi. Esimerkiksi annoin kaikille tehtäväksi kirjoittaa yhden lyhyen käsikirjoituksen ja se pitäisi palauttaa viikon päästä. No, olen odottanut niitä kirjoituksia melkein kaksi viikkoa deadlinen jälkeen ja vain yksi tuli viikon myöhässä. Muutenkin projektimme on hajoaa palasiksi. Kukaan ei jaksa keskittyä eikä viitsi tehdä mitään. Minulla on vielä tahtoa suorittaa projekti loppuun, mutta kun yksikään muista ei lähde mukaan, niin tuntuu paremmalta vain työntää pää hiekkaan kuin strutsi ja unohtaa kaikki. Elli Perjantain 2.1.2015 Viimeisen blogikirjoituksen aika on nyt. Vaikka aikaa on vielä yli kuukausi, tulee tässä nyt lopullinen tilannekatsaus, tämäkin on vaan tässä välissä. Milloinkohan me aloitettiin tekemään tätä projektia? Lokakuussa? En edes muista. Sanotaan nyt niin, että myöhästyin sovistusta aikataulusta. Tein osan jutuista ajoissa, mutta loput myöhässä. Kuitenkin kaikki joululomalla valmiiksi. Jotain ollaan keskenämme projektin aikatauluista juteltu ja muistuteltu toisiamme. Mun mielestä on paras olla rehellinen. Lomat on aina petollisia. Lomat ja tauot. Se on huomattu tässä, koska sillon kun ei oo tavallisia rutiineja tehdä jotain, ja joku ei oo kyselemässä tehtävien valmistumisesta, ne vaan jää tekemättä. Ehkä ihmiset ajattelee silloin, että ”kyllä tän vielä kerkee, mulla on viikko aikaa”. Siihen mä sorruin itekin välillä. Tai en vaan edes muista ajatella tekemättömiä asioita. Musta tuntuu myös, että ihmisten motivaatio tätä kohtaan ei oo niin korkeella, kuin pitäisi olla. Huono perustelu on ettei jaksa. Se ei kelpaa nyt, kun ollaan loppusuoralla. Vähän aikaa sitten oli myös keskustelua lopetetaanko tämä projekti tähän vai vedetäänkö loppuun asti. Sitä on ilmassa edelleen vähän. Portfolio valmistuu kyllä ihan hyvää tahtia. Sinne tulee kaikkien blogitekstipätkiä, meidän suunnitelmia ja luonnoksia, sekä alku- ja lopputekstejä. Meillä on materiaalia sen kokoamiseen. 74 Aion potkia itteäni niin kauan, kunnes ollaan täysin valmiita. On jäljellä enää se teemapäivä ja portfolion kokoaminen. Me mennään pelleilemään lasten kanssa pakkaseen. Se on hauskaa, ja koko projektin tavoite oli meidän ja päiväkodin välisen yhteishengen parantaminen. Vaikka portfoliosta ei tulis täydellistä, mitä oltais haluttu, se on ihan okei. En tykkää luovuttaa, vaikka joskus se tuntuiski paremmalta. Sellainen jää harmittamaan. Varsinkin kun ihan tosissaan ei ole mahdottomasti tehtävää. Mielipiteenä se, että nyt jos kaikki vaan tekisi parhaansa. Ihan kaikki. Keskeneräiset asiat ja ne asiat, joita täytyy tehdä. Ne täytyy saada valmiiksi. Ehkä meidän porukassa on havaittavissa myös laiskuutta tai paremminkin saamattomuutta. Ja luulen, että itse kukin tunnistaa itsensä tosta projektin menneissä tai tulevissa vaiheissa. Ainakin tunnistan itteni. Hyvänä puolena on se, että jos jaksaa muistuttaa jutuista positiivisesti, se otetaan vastaan myös positiivisena eikä vihaisesti. Kyllä tää tästä, vedetään projekti kunnialla loppuun. Piste. Hanna Teemapäivä päiväkodilla ja itsearviointia Ryhmä sai kaiken valmiiksi ajoissa, mutta vielä päivää ennen h-hetkeä pientä epävarmuutta oli ilmassa. Huolta herätti niin yhden ryhmän jäsenen sairastuminen kuin ettei päiväkodin johtajaan ollut saatu yhteyttä koko viikkona. Tietäisivätkö päiväkodissa paikalla olevat sijaiset teemapäivästä ja pääsisikö ryhmä todella toteuttamaan toiminnallisen saturatansa lapsille? Entä saapuisivatko kaikki ryhmän jäsenet ajoissa paikalle ja olisiko palkintona olevat vaahtokarkit ostettu, kuten oli sovittu? Ryhmänjohtaja Elli lähetti kaikille ryhmäläisille kannustusviestin, jonka tarkoituksena oli samalla vähentää epätietoisuutta: ”Kokoonnumme koululla. Olemme tällä hetkellä epäsuotuisassa asemassa, mutta valmistaudumme pitämään teema-päivän huomenna. Käyttäytykää asiallisesti, varautukaa kaikkeen (tarrapasseja liian vähän, joku ei tykkää vaahtokarkeista, lapsi heittäytyy hankalaksi, menkat, vuorosanat unohtuminen jne.). Jos ette muista mitä piti tehdä missäkin, improvisoikaa! Tiedän, että olette kaikki todella hyviä siitä joten käyttäkää taitojanne. Jos päädytte tilanteeseen, jossa ette tiedä miten jatkaisitte, älkää näyttäkö sitä, alkaa olko pihalla kaikesta. Kertokaa kaikki mieltänne askarruttavat asiat heti, niin saamme niihin vastaukset ajoissa!” Jännityksestä ja epävarmuudesta huolimatta kaikki sujui hienosti ja ryhmä sai toteutettua teemapäivänsä. Satukierroksella päiväkodin lapset auttoivat Henna-mennikäistä selvittämään taika-arkun avaussanan. Reitin varrella oli paljon erilaisia esteitä ja tehtäviä sekä siellä saattoi tavata noidan kissan, prinsessan ja hassun mummon. Mukaan jokainen osallistuja sai vielä tarrapassin, johon saattoi kerätä matkan varrella saadut palkinnot. Kun reitti oli kuljettu ja taika-arkun avaussanat selvitetty, avattiin vielä taika-arkku, josta löytyi vaahtokarkkeja ja tarroja jokaisella lapselle. Ote käsikirjoituksesta: ”MIAUH!” Loikin ympäriinsä ja katselen lapsia kissamaisen viekkaasti. ”Keitäs te olette, hm? Minä olen lähimetsän noidan musta kissa! MIAUH! Minulla on terävät kynnet ja hampaat, mutta en käytä niitä teihin jos osaatte auttaa minua.” 75 Näyttelen lapsille ja mau’un. Nuolaisen käpälääni. ”Noita ei opeta minulla kaikki tärkeitä asioita muista eläimistä, vaikka haluan. Minua on usein mietityttänyt missä muut eläimet asuvat. Minun paikkani on noidan mökissä, mutten tiedä mitään siitä, missä kaikkien muiden eläinten kodit ovat.” Käännyn lappujen puoleen ja otan esille kuvia eläimistä. ”Toivon että osaatte auttaa minua. Tai jos ette, niin minä kerron noidalle ja hän saattaa muuttaa teidät sammakoiksi!. Noniin. Minulla on kolme kuvaa, joissa on paikat, missä eläimet voisivat asua. Lisäksi minulla on tallessa kuvia muutamista eläimistä. Teidän tehtävänne on kertoa, mikä eläin kuuluu mihinkin kuvaan.” Näytän jokaista eläintä lapsille yksitellen ja he saavat miettiä, kuuluuko kyseinen eläin viidakkoon, maatilalle vai mereen uimaan. Kun kaikki kymmenen eläintä on paikoillaan, kehun lapsia. ”Jaa-a. Näyttää siltä, että selviydyitte tehtävästäni. Minä jään kuitenkin seuraamaan matkaanne, joten olkaa varuillanne. Jaan kaikille lapsille tarrapassiin koira-tarrat ja lähetän heidät matkaan. Palkitsevinta teemapäivässä oli innokkaat ja iloiset lapset sekä projektin loppuun vieminen onnistuneesti. Otteita itsearvioinneista : ”Seikkailu sujui mainiosti. Ja rehellisesti, oli iso huojennus saada tämä pidettyä. Enää ei tarvinnut jännittää tai pelätä, mitäköhän tästä tulisi. Onnistumisen tunne oli hyvä kokea, sillä kaikki se, mitä me nähtiin teemapäivän eteen, antoi palkintonsa nyt. Lapset olivat onnessaan ja hyvällä mielellä ja emmäköhän me kaikki olleet myös.” – Hanna ”Yhteispelimmekin sujui. Ikään kuin projektin ”pomoksi” ja eteenpäin viejäksi muotoutui jo aika alussa Elli, mutta kuitenkin asiat teimme ja niistä päätettiin yhdessä.” – Henna ”Koko projektillemme annan kouluarvosanoin 9-. Projektimme on yhdeksikön arvoinen, mutta miinuksen annan myöhästelystä ja laiskuudesta, muiden osalta ja omalta osaltani.” – Elli ”Tein kaiken hyvin mutta en ehkä ajallaan. Yritin parhaani ja mielestäni onnistuin tarpeeksi hyvin. Motivaationi tätä työtä kohtaan oli aivan alussa hyvin suuri mutta pienen hitautemme vuoksi motivaationi laski hieman, mutta kun leikkipäivä koitti motivaationi oli taas melko suuri.” – Taru ”Työtehtäväni oli huolehtia kaikesta mahdollisesta kuvituksesta ja piirtämisestä. -- Näin lopussa minulle on jäänyt ihan hyvä mieli koko jutusta. Olen saanut kokea uusia asioita ja viettää aikaa kavereiden kanssa. Toivon suoritukseni ja kaikkien meidän työn olleen jonkin arvoista.” – Aino ”Motivaatio on mulla pysyny projektissa ihan hyvin. Tai no kun minulla ei ole tapana asetttaa minkäänlaisia oletuksia asioille mihin lupausun niin en yleensä pety ja varaudun kaikkeen. -Uskon, että kaikilla oli ihan hauskaa tehdä tätä. Minulla myös, tulin projektiin mukaan jotta saisin tehdä jotain mahtavaa lapsille ja sen teimme ja se oli ihan mahtavaa nähdä miten hauskaa kaikilla lapsilla ole. :) ” –Leila 76
© Copyright 2024