Voittajakirjoitukset ja -ryhmätyöt - Yritys Hyvä

Yritys 2015
Hyvä
VOITTAJAKIRJOITUKSET
JA -RYHMÄTYÖT
YRITYS HYVÄ 2015
voittajakirjoitukset ja -ryhmätyöt
Toimitus ja taitto
Annika Jokinen, Kehittämiskeskus Opinkirjo
Kirjoitusten luonnehdinnat
Anne Helttunen, Äidinkielen opettajain liitto
Ryhmätöiden luonnehdinnat
Saana Palamaa, Kehittämiskeskus Opinkirjo
Kustantaja
Yksityisyrittäjäin Säätiö
Julkaisija
Kehittämiskeskus Opinkirjo
Paino
Unigrafia Oy, Helsinki 2015
Sisällys
SARJA 1 - Yrityskylä, 6.luokka
Yrityskylä menestyy hyvin, Ava Dunn................................................................................. 7
Päiväni päätoimittajana, Matilda Härkönen......................................................................... 9
Hyvä luokkahenki, Katri Kantola........................................................................................ 11
Asenne ratkaisee, Miisa Mäkelä.......................................................................................... 13
Eetun tarina, Milla Pesonen.................................................................................................. 15
SARJA 2, 9.luokka
Rohkenen yrittää, Suvi Ahonen........................................................................................... 18
Polkupyöräkauppa 87’, Alexander...................................................................................... 20
Äidiltä tyttärelle, Taru Hirvensalo....................................................................................... 22
Tämän minä osaan!, Kirsi Komulainen............................................................................... 26
Tiistai, Lili-Ann Kuumeri....................................................................................................... 28
Vastoinkäymisistä tuli bisnes, Adolfina Lehtonen.............................................................. 30
Muutimme maailmaa, Elias Mattila................................................................................... 32
Kuntoa ja hyvää oloa kaikille, Henniina Meriläinen........................................................... 34
Tämän minä osaan! ”Luisteluvalmennusta Elias Vuorion tapaan”, Elias Vuorio.......... 36
Rohkenen yrittää, Jenna Välimäki........................................................................................ 39
SARJA 3, Lukio
Lupaus unelmastasi, Jenny Lehtosaari................................................................................ 43
Yrittämisen yliannostus vai yliarvostus? Juliane Moilanen ............................................. 46
Lapsen kengistä aikuisen saappaisiin, Iida Ranta-Nilkku................................................. 48
SARJA 4, Ammatillinen oppilaitos
Matka sukupolvelta toiselle, Jonna Elo............................................................................... 51
Verkkomyynti kehittyy ja valloittaa, Jukka Piippo............................................................ 53
Tämän minä osaan, Ellen Tahkola....................................................................................... 55
SARJA 5, Ryhmätyöt
Hyvä yritys -dokumentti, Tampereen yhteiskoulun lukiolaiset............................................ 58
Jyvistä jauhoiksi, Keudan ammattiopisto, Mäntsälä, maatalousalan opiskelijat.................. 62
Lasten hyväksi Oy, Ahmon koulun 8.luokan luovan kirjoittamisen ryhmä........................... 67
Päiväkodin teemapäivä, Vanttilan koulun 9.luokkalaiset.................................................... 72
Lukijalle
Yritys Hyvä 2015 -kilpailu kokosi yhteen lähes tuhannen nuoren ajatuksia yrittäjyydestä ja yritteliäisyydestä. Peruskouluun ja toiselle asteelle suunnattuun kilpailuun lähetettiin yhteensä 582 kirjoitusta ja 40 ryhmissä toteutettua projektityötä.
Ensimmäinen Yritys Hyvä käynnistyi 1985 ja vuonna 2015 vietetään kilpailun 30-vuotisjuhlavuotta. Aikana, jolloin Yritys Hyvä syntyi, Suomessa ei ollut muita koulussa toteutettavia yrittäjyyttä käsitteleviä hankkeita tai kokonaisuuksia. Yritys Hyvää onkin
pitäminen ensimmäisenä suomalaisena yrittäjyyskasvatuksen sisältönä, joka viitoitti
suuntaa tavalle, jolla yrittäjyyttä ja myös muita yhteiskunnallisia teemoja voitaisiin
yhdistää koulujen opetukseen. Vuonna 1994 yrittäjyys saatiinkin ensimmäistä kertaa
perusopetuksen opetussuunnitelmiin aihekokonaisuutena.
Yritys Hyvään osallistuu vuosittain noin 15 000 nuorta, joista loppukilpailuun pääsee
noin 1000. Kilpailun 30-vuotisen historian aikana siihen on siis osallistunut jo satoja
tuhansia nuoria. Kilpailu onkin kirjoituskilpailuna edelleen Suomen suurin.
Yritys Hyvään osallistumista vuonna 2015 innosti juhlavuoden kunniaksi järjestetyt
luovan kirjoittamisen työpajat, joiden vetäjänä toimi kirjailija Terhi Rannela. Työpajat
järjestettiin 9.luokkalaisille viidellä eri koululla ympäri Suomea ja niissä nuoret
pääsivät kunnolla tuulettamaan ajatuksiaan ja ideoita paperille. Rannelalla oli myös
ennestään omakohtaista kokemusta Yritys Hyvästä, hän nimittäin on osallistunut
itsekin kilpailuun vuonna 1996. Rannelan kirjoitus palkittiin tuolloin luokkansa parhaana ja kilpailuun osallistumisen ja siinä menestymisen merkitystä nuoren elämään
nykypäivänäkin kuvastaa hyvin Rannelan Läpi yön uutuusromaanin päähenkilön
päiväkirjamerkintä: ”Toivon silti, että kirjoitus menestyy valtakunnallisessa kilpailussa. Se olisi jotain elämää suurempaa: tunnustus!” Läpi Yön kertoo 15-vuotiaasta tytöstä,
jonka kaikkein suurin unelma on tulla kirjailijaksi.
Voittajakirjoituksia valittiin tänä vuonna kirjoitussarjoista yhteensä 21 ja
voittajaryhmätöitä neljä. Yritys Hyvä 2015 voittajat palkitaan Helsingin Messukeskuksessa 22.toukokuuta 2015. Kirjoitussarjojen voittajat palkitaan 100 ja 500 euron rahapalkinnoin, ryhmätyösarjassa voittaneet ryhmät 1000 euron rahapalkinnoin.
Tähän kirjaan on koottu kaikki vuoden 2015 voittajakirjoitukset ja ryhmätyöesittelyt.
Hyviä lukuhetkiä!
IT
S
YR
1
ARJA
KKA
6.LUO
6
Ä
YL
K
S
Y
“Perustee
llinen ja s
selostus Y
rityskylä-t elkeä
oiminnasta
siitä mite
,
n se toteu
tetaan ja
minkälais
ta se on o
sallistuva
oppilaan
n
kannalta.
T
e
ksti
sekä tieto
a että tun tarjoaa
välillä asia
nelmia
llisesti, vä
lillä vähä
vapaamm
n
in pohtien
.”
Yrityskylä menestyy hyvin
Ava Dunn
Oulu International School
Tämä essee kertoo Yrityskylästä ja sen tarjoamasta opista tulevaa elämää varten. Toivon, että esseeni voisi tarjota vinkkejä Yrityskylään meneville ja mahdollisesti auttaa
Yrityskylä-konseptin leviämisessä myös muihin maihin. Tulen kertomaan oman mielipiteeni Yrityskylästä ja kerron myös omasta yrityskyläkokemuksestani. Puhun työn eri
tasoista ja niiden tärkeydestä. Puhun lisäksi erilaisten yritysten tärkeydestä ja miten
ne vaikuttavat toisiinsa. Aion myös antaa esimerkkejä siitä, miten Yrityskylää voitaisiin
parantaa. Tässä esseessä tulen pohtimaan paljon yrityskyläidean menestystä ja miksi
sen pitäisi laajentua muuallekin. Aloitan kertomalla perustietoa yrityskylästä Suomessa.
Suomessa toimii kahdeksan kiertävää yrityskylää, joissa vierailee neljäkymmentätuhatta oppilasta vuosittain. Yrityskylien on helppo siirtyä paikasta toiseen, sillä yritykset
ovat rakennettu osista jotka voidaan ottaa palasiksi ja laittaa uudelleen yhteen. Tämän
takia täytyy olla varovainen, ettei juokse ja kaada vahingossa seinää. Yrityskylässä on
noin kaksikymmentä yritystä, jotka ovat melko tärkeitä oikeassa elämässä, kuten esimerkiksi posti, pankki, ravintola, jätekeskus, ruokakauppa, terveystalo ja kaupungintalo. Yrityskylä on siis kuudesluokkalaisille tarkoitettu paikka, jossa opitaan työelämästä
ja ollaan yhtenä päivänä tavallaan aikuisia. Siellä opitaan muun muassa laskuista ja
kauppojen tekemisestä. Tämä kuvaukseni saattaa kuulostaa aika tylsältä, mutta Yrityskylä on mahtava paikka ja siellä on tosi hauskaa. Usein haluaisin vain mennä sinne
takaisin koulun sijasta.
Yrityskylä on menestynyt Suomessa ja ymmärrykseni mukaan suurin osa oppilaista
on nauttinut kokemuksestaan. Yrityskylä palkittiin viime vuonna maailman parhaaksi koulutushankkeeksi. Sen jälkeen kansainvälinen kiinnostus on huomattavasti suurentunut. Yrityskylässä käydään nyt melkein joka viikko tutustumassa ulkomailta, ja
kiinnostusta on ollut ympäri maailman. Afrikassa ja Aasiassakin mietitään Yrityskylän
tekemistä, mutta Ruotsin kanssa ollaan suunnitelmissa edetty eniten. Ruotsissa suunnitellaan kiertuetta jo ehkä tälle vuodelle. Yrityskylällä on laajentumistoiveita ainakin
kaikkiin Pohjoismaihin. Minusta on tosi hyvä juttu, että Yrityskylä menestyy ja sen kannattaisi ehdottomasti laajentua myös muualle maailmaan.
Yrityskylään valmistaudutaan kymmenellä oppitunnilla, jossa opitaan enimmäkseen
työhön liittyvää sanastoa merkityksineen sekä tutustutaan palkanmaksuun ja vero-
7
tukseen. Oppitunneilla täytetään erityistä tehtäväkirjaa. Jokaiselle Yrityskylään osallistuvalle luokalle, lähetetään muutamia työvaihtoehtoja, joista oppilas päättää minne
haluaa, jonka jälkeen opettaja tekee viimeisen päätöksen siitä, kuka menee minne.
Ensimmäisenä Yrityskylässä kaikki kokoontuvat ja ohjaajat kertovat mitä pitäisi odottaa päivästä. Jokaisella yrityksellä on lisäksi ohjaaja avustamassa aina kun tarvitsee. Eri
asemassa työskenteleville annetaan erilaisia työtehtäviä. Kaikki saavat omat työvuorot ja tauot. Tauoilla voi syödä lounasta tai ostaa kaikenlaista palkalla. Alussa kaikki
yritykset hakevat lainan pankista. Päivän kuluessa yritykset saavat laskuja, maksavat
laskuja, lähettävät laskuja, myyvät, ja toimitusjohtajat kokoontuvat välillä kertomaan
miten omassa yrityksessä sujuu.
Nyt aion kertoa omasta Yrityskyläkokemuksestani ja annan neuvoja yrityskylään meneville. Luokkani sai neljä eri yritysvaihtoehtoa. Minä toivoin pääseväni Martelaan
sisustussuunnittelijaksi, mutta minut laitettiin yllätyksekseni kyseisen yrityksen toimitusjohtajaksi. Minua jännitti olla johtajan roolissa. Päivän kuluessa minulle selvisi,
että tykkään olla johtajan roolissa ja että minusta on mukavaa puhua yleisön edessä.
Uskon, että Yrityskyläkokemus voi olla suureksi avuksi tulevaisuudessa. Yrityskylässä
en vain oppinut laskuista ja kauppojen tekemisestä. Ennen en olisi uskaltanut paljon
puhua ison yleisön edessä ja tehdä yhteistyötä tuntemattomien kanssa, mutta Yrityskylä on tuonut minulle rohkeutta. Hyödyllisiä neuvoja yrityskylään on tietenkin olla
ystävällinen muille. Suosittelen myös sitä, että käyttäkää palkkanne, koska ette saa sitä
kotiin päivän jälkeen. Yrityskylässä voi ostaa hienoja asioita, kuten ruokaa ja vaikka
työkaluja. Itse en muistanut käyttää koko palkkaa, mutta älkää te muut tehkö samaa
virhettä.
Pienenä yhteenvetona voisin todeta, että mielestäni Yrityskylä on mahtava keksintö
ja kannatan idean levittymistä myös muihin maihin. Itse en tiedä ketään, joka ei olisi
pitänyt Yrityskylästä. Vaikka esimerkiksi johtaja saa enemmän palkkaa, on kaikkien
työ ihan yhtä tärkeää. Eihän siitä tulisi mitään, jos kaupassa ei vaikka olisi myyjää.
Olen aina ajatellut, että laskut ja tällaiset asiat ovat aivan tyhmiä ja tylsiä, mutta nyt
käsitykseni näistä asioista on parempi. Oli mukavaa päästä Martelaan, koska haluaisin
ehkä olla aikuisena jonkinlainen muotisuunnittelija. Vaikka Martela onkin huonekalukauppa, kuului työhön myös paljon esteettistä suunnittelua. En keksi Yrityskylästä paljon parantamisen aihetta, mutta tulevaisuudessa olisi mukavaa, että sinne tulisi lisää
yrityksiä. En ollut ymmärtänyt aiemmin, kuinka tärkeitä eri yritykset ovat toisilleen ja
miten ne toimivat yhdessä. Jos Yrityskylä laajentuu muualle, se voisi vaikuttaa muidenkin lasten tulevaisuuteen. Olisi mahtavaa jos Yrityskylä pääsisi leviämään köyhempiinkin maihin. Uskon, että he nauttisivat ja hyötyisivät siitä paljon. Työ voi olla tosi
mukavaa ja nykyään odotan enemmän tulevaisuutta enkä huoli paljon siitä, että olisi
kiva olla aina lapsi, ettei tarvitsisi tehdä töitä. Lopuksi haluaisin sanoa, että minusta on
tosi hyvä idea opettaa nuorille enemmän työstä ja toivon, että Yrityskylä voisi jatkua
pitkään ja jatkaa matkaa vuoristorataa ylöspäin.
8
“Mukava
sti ja ana
lyyttisesti
yhtä Yrity
skyläpäiv
ää kuvaa
tarina. Kir
va
joittaja vie
sanomale
tti päivän
hden pää
to
imittajan
kertoo joh
a, hän
donm
miten valm ukaisesti ja selkeä
sti
istui tehtä
vään, mit
selviytyi s
en
iitä ja mit
ä sai oppia
.”
Päiväni päätoimittajana
Matilda Härkönen
Kirkonkylän alakoulu, Muhos
Toimin Yrityskylässä Kalevan päätoimittajana. Olin siis yritykseni johtaja, ja vastuu
kaikesta työntekijöideni toiminnasta oli minulla. Minun täytyi huolehtia siitä, että kaikki tehtävät tehtiin, ja lehti oli valmis ajoissa. Pidin henkilökuntakokouksia, ja solmin
sopimuksia. Yrityksemme talous- ja henkilöstöpäällikkö oli pois, joten jouduin hoitamaan osan hänen töistään, kuten palkkojen maksun. Ammattikuvauksessa sanottiin,
että päätoimittajan on pidettävä ”langat käsissään” ja pysyttävä aikataulussa. Ja niitä
taitoja todella tarvitsi, sillä lehden tekemiseen ja kaikkeen muuhun oli aikaa vain muutama tunti. Tein useasti listan tekemättömistä töistä, jotta niiden hahmottaminen olisi
helpompaa, ja mitään ei varmasti jäisi tekemättä.
Yrityksen johtaminen oli mielessäni siitä saakka, kun saimme ensimmäisen kerran
kuulla Yrityskylästä. Aluksi tarkoitukseni ei ollut ryhtyä Kalevan päätoimittajaksi,
mutta luokallemme annetuista yrityksistä se tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Hain
ensin toimittaja-kuvaajaksi, mutta minut siirrettiin päätoimittajaksi, sillä kukaan ei
ollut hakenut paikkaa. Vaikka aluksi ratkaisu tuntui vähän hankalalta, se osoittautui
todella hyväksi, sillä opin ammatissani takuulla enemmän, kuin olisin oppinut jossakin
toisessa työssä. Pidän kovasti johtamisesta, mutta en kuitenkaan halua tehdä kaikkia
päätöksiä itse, sillä mielestäni on hyvä kuulla useita näkökantoja asioihin, ja antaa
työntekijöiden vaikuttaa ratkaisuihini. Yritin olla mahdollisimman paljon apuna kahdelle toimittajalle, joiden tehtävänä oli saada lehteen juttuja ja kuvia, sillä yhden työntekijän puuttuessa myös heillä oli ylimääräistä hommaa. En tietenkään voinut lähteä
kuvaamaan tai haastattelemaan, sillä se ei kuulunut työnkuvaani, mutta autoin heitä
juttujen ideoimisessa ja kirjoittamisessa.
Vaikka en tehnyt vapaa-ajalla oikeastaan töitä, suunnittelin kuitenkin valmiiksi joitain
juttuja ja tehtäviä, joita seuraavalla työvuorolla oli tehtävänä. Yhden työntekijän puuttuessa kiire oli todella kova. Esimerkiksi hänen työterveystarkastukseensa minun täytyi
lähettää toinen toimittaja-kuvaaja, jotta terveystalon suunnitelmat eivät menisi sekaisin. Tästä johtuen yhden jutun toimittaminen jäi seuraavaan työvuoroon, jolla olisi
pitänyt tehdä jo seuraavaa sivua. Yrityksessämme yhteistyö toimi loistavasti, ja kaikki
lehteen liittyvät päätökset teimme yhdessä. Esimerkiksi mainosten ja juttujen paikat
lehdessä päätimme yhdessä, jotta välttäisimme sekaannukset. Teimme lehteä usealla
koneella samaan aikaan, joten pahimmassa tapauksessa olisimme saattaneet tuhota
jonkun toisen työn. Kukaan meistä ei joutunut missään vaiheessa tekemään ratkaise-
9
via päätöksiä yksin. Yhteistyö on tärkeä osa asioiden toimimisessa muuallakin kuin
Yrityskylässä, joten päivä oli meille kaikille hyödyllinen tulevaisuuttamme ajatellen.
Näin jälkeenpäin mietittynä päivä oli yksi elämäni hyödyllisimmistä. Opin asioita, joita
ei olisi voinut oppia vain lukemalla kirjasta. On hienoa, että saimme näin upean mahdollisuuden oppia asioita hyvin ainutlaatuisella tavalla. Uskon, että tulen hyötymään
päivästä Yrityskylässä tulevaisuudessa.
10
“Hyvä luo
kkahenki
o
piirakka,
parhaimm n kuin
illaan se o
herkulline
n
n,
epäonnistu mutta se voi myös
a pahasti
.
havainno
llinen teks Hauska ja
ti pohdisk
luokkahen
elee
k
erilaisia o eä, kiusaamista ja
ppilaita o
ivaltavasti
kiihkoilem
ja
atta.”
Hyvä luokkahenki
Katri Kantola
Nuolialan koulu, Pirkkala
Sen tuntee luissa ja ytimissä. Se on näkymätöntä, mutta silti helppo huomata. Sen
vuoksi kannattaa taistella ja sitä varten pitää antaa uhrauksia. Se asia on hyvä luokkahenki.
Hyvä luokkahenki syntyy ystävyyden lämmössä. Eniten tarvitsee suvaitsevaisuutta ja
aikaa. Se on tärkeää, koska hiljaa hyvä tulee. Ei toisia (saati itseään uudessa ryhmässä)
opi tuntemaan sekunnissa. En siis tarkoita, että pitäisi vain istua pulpeteissa, katsoa
kelloa ja odottaa, että aika kuluu. Päin vastoin. Täytyy tehdä monia juttuja, yhdessä,
koulussa ja vapaa-aikana. Täytyy luoda luottamus ja yhtenäisyyden tunne.
Ei mikään luokka voi olla paras eikä täydellinen. Toisten luokkien vahvuus on luova
työ, toisten nopeus. Toisissa luokissa on monta ihmistä, toisissa vain muutama. ja ne
ovat täynnä erilaisia (ja vähän vähemmänkin erilaisia) ihmisiä, joilla jokaisella on vahvuutensa ja heikkoutensa. Sitä voisi verrata vaikka marjapiirakkaan. Siinä on monia
aineksia, jotka ovat toistensa vastakohtia (kuten esimerkiksi makea sokeri ja happamat
karpalot). Mutta silti niistä syntyy herkullinen piirakka.
Mutta piirakkakin voi epäonnistua. Se on sen huono puoli. Samoin jokaisella oppilaallakin on joku huono puoli taikka tapa. Mutta siitä ei saa välittää. Olen varma, että
jokaisella luokalla on ainakin yksi, joka unohtelee muita enemmän. Ja yksi, joka pärjää
kokeissa vähän huonommin kuin toiset. Ja yksi leuhkija. Ja yksi möläyttelijä. Mutta
pitää vain tutustua syvemmin, jotta toisesta voi huomata uusia ja hyviä puolia. Ehkä
se ainainen unohtelija auttaa muita niin kovasti, että unohtaa huolehtia omista asioistaan? Tai jospa se möläyttelijä yrittää vai olla hauska? Myönteinen ajattelu ja toisen tilanteeseen itsensä asettaminen auttaa kestämään ne huonot puolet paremmin, vaikkei
se todellakaan ole aina helppoa. Mutta jos luokkahenki on teräskunnossa, pikku vikoja
ei edes huomaa.
Me kaikki tiedämme, mitä koulukiusaaminen on. Kaikki tietävät, että niin ei saa tehdä
ja että se satuttaa. Mutta kun kovasti haluaa, niin miten sitä voi ehkäistä ja miten siltä
voi suojautua? En usko, että ihan joka apteekista löytyy rokote koulukiusaamista vastaa. Ja pitäisi olla kyllä varsinainen superimuri, jos haluaa imuroida koulukiusaamisen
maailmasta. Silloin pitäisi kyllä imuroida kaiken maailman WhatsAppit, Instagramit ja
muut (vaikkei niillä tapahtuva kiusaaminen tapahdukaan koulu pihalla, kuten vaikka
11
30 vuotta sitten, se kiusaaja voi silti olla se rinnakkaisluokan tyttö tai poika). Se voi tapahtua niissä WhatsApp-ryhmissä ihan huomaamatta, kun ensimmäinen sanoo jotain
ihan vitsillä vaan, niin toinen ottaa sen niin vakavasti, että muistaa sen lopun ikäänsä.
Minusta tuntuu, että jos hautakiviin kirjoitettaisiin ihmisten kuoltua, että ”koulukiusaaja” tai ”koulukiusattu”, veikkaan, että jälkimmäisen haudalla olisi ainakin viisi kertaa enemmän kynttilöitä. Että sitä sietää miettiä!
Hyvä luokkahenki on siis varmaan paras lääke koulukiusaamiseen ja yksi koko peruskoulun tärkeimmistä asioista.
12
“Mitä tarv
itaan hyv
yhteishen
ään
keen? Tek
sti pohtii
raikkaasti
ja jalat m
aassa sitä
mistä mu
,
odostuu k
oululuoka
yhteishen
n
ki, mitkä
ovat sen
mahdollis
et ongelm
at ja mite
niihin tuli
n
si suhtau
tua. Posit
realismia
iivista
henkivä te
ksti
kolumni m
ihin tahan on valmis
sa lehteen
.”
Asenne ratkaisee
Miisa Mäkelä
Päivänkehrän koulu, Espoo
Erilaisia yhteisöjä on monenlaisia. Kaikki me kuulumme johonkin yhteisöön. Lapset,
vanhemmat, opettajat ja valmentajat. Me kaikki olemme yhteisön tärkeitä jäseniä.
Yhteisössä ollaan yhdessä, kannustetaan muita ja ollaan tukena, kun jalat meinaavat
pettää.
Yksi tärkeimmistä yhteisöistämme on koululuokkamme. Luokkia on erilaisia. Siellä voi
olla monenlaista eripuraa tai jopa monenlaisia kiusaajia. Yleisimmät kiusaajat ovat
ne, jotka satuttavat muita ja ovat kuin luokan oma piru. Jotkut meistä eivät halua olla
ilkeitä ja jättää niitä joskus parantumattomiakin arpia. Kenenkään ei kuuluisi kantaa
kaunaa asioista, joilla ei oikeasti ole merkitystä. Se kaikkien täytyy ymmärtää.
Siis, vaikka joskus särkeekin, ei kannata antaa asian masentaa. Pitää jatkaa ja tehdä
selväksi, että kaikilla on oikeus olla oma lumoava itsensä. Olen itse kokenut kaiken
sen, joka satuttaa ja jättää ikuiset arvet mieleen ja sydämeen, mutta nyt luokkani on
mitä ihanin. Erimielisyyksiä on aina, mutta meidän luokassamme haavat paranevat
nopeasti, sillä emme anna erimielisyyksien haitata luokamme tärkeintä ominaisuutta,
luokkahenkeä.
Resepti hyvään luokkahenkeen on erittäin yksinkertainen. Ripaus hyvää tahtoa, teelusikallinen ystävyyttä, kauhallinen kauniita ajatuksia, litra kunnioitusta, muutama oikeutta ja muutama vastuuta. On tietenkin erittäin tärkeä ainesosa, jota ei sovi unohtaa.
Nimittäin mukava aikuinen, joka johtaa luokkaa lempein ottein. Sitten pitää sekoittaa
nämä kaikki ainesosat ja, voilà, täydellinen luokkahenki on leivottu.
Sääntöjäkin aina tarvitaan. Elämähän olisi täyttä hullunmyllyä ilman niitä. Luokassakin pitää olla rajoja, sillä elämän myrskyistä ei selviäisi, jos ei olisi joitain rajoja. Eiväthän karitsatkaan pysy tietyssä paikassa ilman aitausta. Luokan tärkein sääntö on tietenkin, ettei saa kiusata, ei ajaa toisen elämää synkkyyteen. Oikeudetkin ovat tärkeitä
luokkahengen kannalta. Luokassa yksi tärkeimmistä oikeuksista on saada sanoa oma
mielipiteensä ja olla oma itsensä. Oikeuksien vastapainona pitää olla velvoitteita. On
velvollisuus yrittää parhaansa, kuunnella ja kunnioittaa muita. Velvoitteet ovat myös
erittäin tärkeitä luokkahengen kannalta.
13
Jos luokasta ei kuitenkaan löytyisi näitä ihania ainesosia, voihan niitä ainesosia aina
yrittää valmistaa. Ei se taivas niskaan putoa, jos kaikki eivät olekaan täydellisesti sopivia luokkahengen reseptiin. Jos on hyvä saamaan ystäviä, kannattaa aina yrittää luoda
kaunista ja sopuisaa luokkahenkeä. Täytyy myös aina tukea sellaisia oppilaita, joita
syrjitään, jotka on jätetty pimeään nurkkaan yksin. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka
kaikki kääntyisikin parhain päin. Pitää aina muistaa yrittää.
Nimittäin asenne ratkaisee.
14
“Kosketta
va ja kau
niilla tava
opettavain
lla
en tarina
pienestä E
pojasta, jo
etuka joutui
kiusatuks
koulussa
i
ja siitä, m
itä sitten
tapahtui.
Teksti on
taidokkaa
novellima
n
isesti kirjo
itettu ja s
rakenne o
en
n vetäväll
ä tavalla
dramaatt
inen.”
Eetun tarina
Milla Pesonen
Narvan koulu, Vesilahti
Kuva. Pieni poika istuu laiturilla. Toinenkin kuva, jossa tyttö kerää omenoita. Molemmat kuvat ripustettu Eetun seinälle. Ne olivat hänen piirtämiä. Sillä pojalla oli totisesti
piirtämisen lahja. Eetu tuijotti kuvia. Hän ei haluaisi niiden olevan siinä, mutta äiti oli
inttänyt, että taiteen pitää näkyä. Eetun mielestä kuvat olivat hyvin surullisia. Kuvan
pojan isä oli juuri vajonnut raivoaviin aaltoihin, ja tyttö on joutunut menemään töihin
jo nuorena pitääkseen perheensä hengissä. Surua. Sitä oli Eetun elämä täynnä. Mutta
ei äiti sitä tiennyt.
Ennen kaikki oli ollut hyvin. Eetu oli ollut koulussa keskivertoasemassa: ei suosittu,
muttei myöskään kiusattu. Eräänä päivänä kaikki kuitenkin muuttui. Äkillisesti, varoittamatta. Eetun piirrosvihko oli tippunut suoraan Kasperin jalkoihin. Kasper oli nopealla
koripalloilijan kädellään napannut maassa lojuvan vihon. Siinä oli ollut silloin vielä
iloisia kuvia - kukkia, iloa, naurua. Joten ei mennyt aikaakaan, kun kaikki kutsuivat
häntä hihhuliksi tai joksikin muuksi yhtä omaperäiseksi. Eetu oli pudonnut keskivertosakista suoraan koko seiskaluokan pahimmiten kiusatuksi. Siltä se ainakin tuntui.
Iloiset kuvat muuttuivat muutamassa päivässä surullisiksi ja ahdistaviksi. Kyyneliä.
Niitä oli Eetun kasvoilla joka päivä. Mutta aina äidin tul-lessa hän pyyhki kyyneleet
pois. Äiti ei saisi tietää. Hänellä oli jo tarpeeksi murehtimista. Isää Eetu tuskin koskaan
näkikään. Siitä häntä nykyään eniten kiusattiinkin. "juoponlapsi" oli yleisin haukkumanimi koulussa. Kiusaajat takertuivat aina henkilökohtaisimpaan asiaan, ja repivät sen
kappaleiksi.
Tälläistä Eetu ajatteli matkalla kouluun. Melkein neljä kuukautta pelkoa, surua, vihaa.
Yhden typerän vihkosen takia. Ja Kasperin.
Ensimmäinen tunti. Uskontoa. Kaikki tuijottivat apaattisesti opettajan liikkuvaa suuta.
Ei kukaan hänen jeesuspuheitaan oikeasti kuunnellut. Eetu vilkuili ympärilleen. Tässä
huoneessa istuivat kaikki ne ihmiset, jotka olivat tehneet hänen elämästään helvettiä.
Takimmaisessa rivissä istui Kasper, Niko ja Jesse. Nämä kolme poi-kaa olivat AINA yhdessä. Pojat olivat päättäneet, että heitä pitäisi kutsua jengiksi. Lapsellista. Ei kuitenkaan poikien mielestä, jotka saivat kuin saivatkin tahtonsa läpi. Sillä hetkellä, kuin
taikaiskusta, heistä oli tullut "pahamaineinen" joukko, joka häiritsi tuntia ja kiusasi
heikoimpia, kuten Eetua. Jos hän vaikka omistaisi viisi kiloa enemmän lihaksia, tai hän
olisi kaksikymmentä senttiä pitempi niin... jossittelu ei kuitenkaan auta.
Eeva ja Senni. He eivät olleet varsinaisessa jengissä, mutta kulkivat aina jengin mukana
ja kikattivat vieressä jengin hakatessa niitä raukkoja, jotka sattuivat jäämään heidän
15
tielleen. Kaikki pojat palvoivat Eevaa ja Senniä, eikä ihmekkään. He olivat hurjan kauniita. Mutta olin varma, että sen kaiken meikin takana olisi kamalia hirviöitä. Millainen
ihminen muuten voisi vahingoittaa toista niin pahasti kuin nämä tytöt tekivät? Kaikki
muut ihailivat tätä jengiä. Ketään ei kiinnostanut Eetun kärsimys. Ei ketään. Kuinka
ihanalta se tuntuisikaan, jos joku puolustaisi, auttaisi häntä.
Eetu havahtui, kun hänen korviinsa tunkeutui inhottava ääni. Kuin tuomion kello. Oli
välitunnin aika.
Eetu käveli koulun parkkipaikalle. Hän tiesi, että jengi odottaisi häntä siellä. Niin kuin
joka aamu. Ajatus pakoon juoksemisesta houkutti, mutta hän ei voisi paeta ikuisesti.
Viimeistään kiinni jää-dessä kävisi pahasti. Sitä määrää väkivaltaa Eetu ei varmasti
kes-täisi, ei fyysisesti eikä henkisesti.
"Kappas vaan, tavataan taas", Kasper härnäsi ja Niko nauroivat. Kasper jatkoi: "Mut
heeei, sullahan on kiva pipo!" Samassa hän nappasi pipon Eetun päästä. "Anna se takas", Eetu sanoi ääni särähtäen. Niko matki Eetun värisevää ääntä: "Aaanna se takaaas." Pojilla näytti olevan hurjan hauskaa heitellessään pipoa toisillensa. Kasper heitti
pipon Jesselle, ja Eetu salamannopeasti ryntäsi Jessen luo saadakseen piponsa takaisin.
Turha toivo. Jesse tönäisi Eetun maahan ja hänen päänsä kolahti kovaan asfalttiin. Takaraivossa tuntui jotain tahmeaa. Eetu makasi avuttomana maassa.
"Säälittävä yritys, ääliö", Niko ilkkui. Eetu raotti silmäänsä, ja huo-masi, että Eeva ja
Senni olivat jo kadonneet parkkipaikalta. Hän sulki silmänsä ja valmistautui tulevaan.
Mitään ei ehtinyt tapahtua, kun Eetu kuuli äänen: "Jättäkää se rauhaan!" Pojat käänsivät päänsä äänen suuntaan ja Eetu nosti päätään ja pakottautui avaamaan silmänsä uudestaan. Päässä tuntui kuin rautakanki olisi puristettu hänen päänsä ympärille.
Oksetti. Mutta hän näki, kuka oli pysäyttänyt tämän kidutuksen. se oli Inka. Eetu ei
tuntenut ketään ujompaa kuin Inka, ja silti hän oli siinä. "Oikeasti jätkät, antakaa olla",
hän jatkoi hieman epävarmana. Ajattelin, että hän varmasti muuttaa mielensä ja lähtee pois. Kuitenkin yhtäkkiä Kasper sanoi irvistäen: "Ookoo, pitäkää hauskaa, rakastavaiset." Lähtiessään jenginsä kanssa hän vielä potkaisi Eetua mahaan. Sen jälkeen he
lähtivät.
Inka lähestyi Eetua varovasti. "Oletko okei?" hän kysyi. "Joo, mitä nyt yks reikä päässä ja
sisuskalut murjottuna", Eetu vastasi varovasti hymyillen.
Oikeasti Eetu oli enemmän kuin "okei". Takaraivosta tihkui vielä verta hiljalleen, mutta
Inka oli tullut auttamaan häntä. Inka ojensi kätensä ja sanoi ilkikurisesti: "Tules nyt,
ennen kuin vuodat kuiviin."
Inka auttoi Eetun varovasti ylös ja he tuijottivat verilammikkoa hil-jaa. "Nyt ne jäävät
kiinni. Ne eivät voi enää valehdelle itseään ulos tästä." Inka oli oikeassa. Jengin olisi
pakko saada rangaistus. Vakava rangaistus.
Jos tämä olisi elokuva, Eetu ja Inka olisivat kävelleet käsi kädessä auringonlaskuun.
Mutta ei. Eetu kaatui lätäkköön. Inka alkoi nau-raa. Se ei ollut ilkeää naurua. Eetukin
nauroi.
Silloin hän tunsi sisällään lämpöä. Inka säteili kuin aurinko. "Aurinko on vihdoin tullut
pilvien takaa piilosta", Eetu ajatteli. Hyvä niin. Se olikin ollut siellä aivan liian kauan.
16
JA
SAR
2
9.LUOKKA
17
s
a kertomu
kiinnostav tteita
ja
n
e
in
ll
a
ia
a
“As
le v
urheilijoil
nka
vammais
ksestä, jo
ty
ri
y
ta
s
a
v
le
ta
te
s
it
io
huom
suunn
arkisesta
u
idea lähti
rakennett
in
v
y
H
teillä.
.”
a
a
tt
u
u
k
Vuokatin
a
v
uttelee ja
teksti puh
Rohkenen yrittää
Suvi Ahonen
Tenetin koulu, Vuokatti
Auton sisäikkunat täyttyivät huurusta ja pakkanen oli todella kireä. Olimme matkalla
äitini kanssa Sotkamosta Vuokattiin päin. Pyörätiellä liikkui jalaton vammaishiihtäjä,
jolloin äitini esitti oudon kysymyksen. Mistähän tällaiset ihmiset ostavat vaatteensa?
Vammaisurheilijoille ja liikuntarajoitteisille ihmisille on erilaisia apujärjestöjä, mutta
entäs heille suunnattu vaateketju? En ole vielä kuullut. Vammaisurheilijoita näkee liikkuvan paljon, ainakin täällä Sotkamon alueella, joten ajattelin liikeidean olevan kannattava. Amputaatiosta kärsineiden urheilijoiden hiihtokelkat tehdään aina mittojen
mukaan, joten miksei sama pätisi vaatteisiin.
Mietin monta pitkää vuotta asiaa. Uskalsin kyllä ottaa pieniä riskejä, mutta olisiko tämä
liian suuri? Olin tavattoman epävarma siitä, että minusta voisi tulla yrittäjä. Henkinen
hyvinvointini voisi myös olla koetuksella. Itseluottamukseni ei ollut korkeimmillaan, ja
luulen, että nuoruusiän sotkut ja virheet mutkistaisivat vielä asioita. Onneksi ystäväni
ja perheeni kannustivat minua yrittämään.
Oli lähdettävä rahasta. Millä maksaisin kaiken? Onneksi pankki oli myönteinen ideaani
kohtaan ja suostui antamaan lainan. Tiesin maksavani sitä vielä pitkään, mutta jos
yritykseni toimii, asia helpottuu.
Muutama ystäväni lähti myös tähän hankkeeseen mukaan ja saimme yhdessä vuokrattua tilat sopuhintaan. Tilasimme tuotteemme lähinnä suurilta urheiluvaateketjuilta.
Oli hyvin vaikeaa etsiä valmistaja, joka tyydyttäisi asiakasryhmämme tarpeet. Päätimme siis muokata itse vaatteet asiakkaiden mittojen mukaan huomioiden esimerkiksi amputaation ja lyhytkasvuisuuden. Tuotteiden hinnat oli myös nostettava hiukan
ylemmäs, jotta tuottoa alkaisi tulla.
Aloitimme verkkokaupasta. Kun tuotto kehittyisi ja yrityksemme alkaisi menestyä,
harkitsisimme vasta perinteistä kauppaliikettä. Tämä oli paras vaihtoehto, sillä kauppa
tapahtuu mittatilaustyönä asiakkaan mukaan.
Työntekijöistä oli pula, ja tein todella pitkiä päiviä. Olin hyvin väsynyt, eivätkä ajatukseni kulkeneet. Oli keksittävä ratkaisu, mutta uusiin työntekijöihin ei ollut varaa.
Markkinoinnista löytyi ratkaisu. Ajattelin, että voisimme järjestää tuote-esittelyn suuressa kauppakeskuksessa. Lähdimme työstämään ideaa ja saimme paikan. Eihän siitä
mitään tullut. Kaikki olimme ulkona mukavuusalueeltamme. Kauppa ei käynyt, eivätkä ihmiset edes vilkaisseet meitä. Markkinat eivät tahtoneet ottaa meitä vastaan. Mai-
18
noksia oli lähetelty mediaan ja ihmispaljouteen. Tuntui, kuin olisin ollut kuukausien
kuumeessa. Kärsin kovasta stressistä, ja yritykseni oli kaatumassa. Kaikki oli pilalla.
Mitä minä tekisin?
Sitten tapahtui jotain hyvin odottamatonta. Eräs tunnettu vammaisurheilija, tarkemmin sanottuna hiihtäjä, otti minuun yhteyttä. Hän oli tehnyt muutamia tilauksia meiltä ja oli ollut todella tyytyväinen tuotteisiinsa. Aluksi oli epäilyttävää, että hän tarjoutui
heti mainostajaksemme. Tapasimme muutaman kerran, ja otin selvää, mikä hän on
miehiään. Myöhemmin selvisi, ettei hän mikään huijari ollut. Vaikka yhteistyökumppanimme ei ollut aikeissa haukata kirsikkaa kakun päältä, halusi hän olla jotenkin liikkeessä mukana. Mikäs sen parempaa, kun yksi asiakkaista toimisi markkinointitöissä?
Yritys alkoi pikkuhiljaa nousta jaloilleen. Kiertelimme urheilutapahtumista toiseen
ja jaoimme tuotteita sekä kuvastoja. Uudesta liikekumppanista oli hyvin paljon apua.
Hän mainosti meitä kilpailutapahtumissaan tiettyä korvausta vastaan. Saimme jatkuvasti enemmän tilauksia ja firmamme nimi tuli tutuksi. Enää ei ollut rahanpuutetta
eikä pulaa työntekijöistä. Sain enemmän aikaa itselleni, eikä minun tarvinnut puurtaa
työpaikallani yötä päivää.
Tällä hetkellä meidän yrityksellämme menee todella hyvin. Luovuutta on tällä alalla tarvittu ja tarvitaan edelleen. Tämä tuotti aiemmin ongelmia minulle, sillä ideointi
vaatii aikaa ja vaivannäköä.
Vielä on yksi suuri päätös tehtävänä. Jatkanko minä opiskelua vai keskitynkö kokonaan
yritykseeni? Tähän en ole vielä saanut päätöstä, mutta vaikka jatkaisinkin opiskeluja
työn ohessa, kannustan silti enemmän nuoria kokeilemaan siipiään. Se idea, mikä ensimmäiseksi mieleen pälkähtää ja jää sinne, on siemen, josta voi kasvattaa kukkivan
puun, jos vain tahtoo. Tämän yritysidean sain aivan arkipäiväisten asioiden keskellä, ja
kukapa olisi arvannut, että jonain päivänä teen siitä yrityksen. Niin typeriltä ja kaukaisilta kuin ajatukset joskus kuulostavatkin, voivat ne kantaa jotain suurta.
19
u
nteva jutt
ja asiantu
sta,
e
is
m
ta
s
“Napakka
eru
kaupan p
ta
polkupyörä
jenemises
a
la
ja
ta
s
a
si.
n
ik
in
d
n
im
to
i brä
laajuiseks
maailman uteen luotaava
Tulevaisu
ottaa
nen teksti
monipuoli
uden
ekologisu
huomioon
a.”
a
en rinn ll
yrittäjyyd
Polkupyöräkauppa 87’
Alexander
Maunun koulu
” MYYDÄÄN 1987 PERUSTETTU YRITYS. hinta 50 000. Erikoistunut omalaatuisiin polkupyöriin. Tiedustelut: 634 7245579.”
Tämä ilmoitus herätti mielenkiintoni. Soitin Loimaalla sijaitsevaan yritykseen, ja sovimme omistajan kanssa tapaamisen. Yritys on erikoistunut polkupyörien korjaukseen
ja erilaisten mallien valmistukseen, kuten erilaisiin tandempyöriin. Esimerkiksi eräässä
kiinnostavassa mallissa on selät vastakkain asetetut penkit, mutta ne polkevat samaan
suuntaan.
Omistaja, Mauri Heinonen, on toisen polven yrittäjä. Hänellä ei ole voimia yrityksen
toiminnan pyörittämiseen eikä omia lapsia, jotka jatkaisivat yritystä. Hän päätti myydä
sen pois sopuhintaan. Olin hänen mielestään lupaava ostajaehdokas.
Haen pankista lainaa. Papereiden vaihto käy kätevästi. Voitan vanhan asiakaskunnan
samalla puolelleni. Kauppa käy hyvin, ja kun olen päässyt omilleni, voin omistaa työaikani haaveilemaani pyörien keksimistyöhön.
Oma Yritys! Mikä ihana tunne. Saa olla oma pomo, saa päättää. Rahaa tulee mutta kyllä sitä meneekin. ”Omalaatuinen”. Se sopisi. Olenhan itsekin omalaatuinen. Yrityksen
nimi on Bike Shop 87’.
Yritykseni on osakeyhtiö, mutta niin pieni, ettei se ole pörssissä. Unelmana olisi kuitenkin suuri ja globaali yritys. Ideoita minulla riittää: miltä kuulostaisi, jos polkupyörän napaan laitetaan vahva magneetti ja vastakkainen renkaan sisävanteeseen toinen.
Magneetit saavat aikaan lujan vedon joka puolelta samaan aikaan, ja pyörä pysyy ilmassa ilman pinnoja. Se myös vaimentaa töyssyjä kuten iskunvaimennin, joten meno
on mukavaa maastossakin. Näin syntyy leijuva pyörä.
Suuri läpimurto markkinoilla on jellytäytteinen kypärä, joka ei hajoa, mutta vaimentaa vahvasti osumaa, ja siitä ei tule ”Nolo”, vaan ”YOLO”. Kehittämisen kohteita ovat
muutenkin turvallisuus, nopeus ja muotoilu. Nykyään polkupyörät valmistetaan aina
uniikkeina, ja vientiä on kaikkialle maailmaan. Seuraavina vuosikymmeninä joka mantereella on tehtaita ja toimipisteitä.
Samaan aikaan kun maailmalla valokuidut ja laserit ottavat voiton tiedonsiirrossa yksinkertaisista sähköjohdoista, niin me johdamme liikenteen vallankumousta vähän
kuluttavilla ajoneuvoilla ja polkupyörillä.
20
Pyrimme olemaan mahdollisimman luontoystävällisiä. Vähennämme autoja keksimällä ekologisia, yksinkertaisia ja helppoja vaihtoehtoja. Siitä syystä pyörissä on tulevaisuus. Ongelmana on kuitenkin, että kansa laiskistuu, eikä pian jaksa enää polkea. Tämän voi ratkaista asentamalla polkupyörään apumoottorin. Se toimii kuin tavallinen
polttomoottori, mutta polttoaine on oma sekoitus. Katalysaattoreihin panostetaan, sillä ne puhdistavat pakokaasun.
Suuri H-hetki on, kun yritys listataan Hongkongin pörssiin. Yritys on kasvanut 50-vuotispäivänäni TOSI suureksi. Valmistamme Bike Shop 87’- yrityksessä nykyään kaikenlaisia turvavälineitä, kuten kypäriä, suojapukuja, liivejä, ja moottorittomia ja moottorillisia ekologisia kulkuvälineitä. Yrityksen liikevaihto pyörii miljardeissa, ja tuotantoa
on kaikkialla maailmassa. Vain nimi on sama kuin kymmenen vuotta sitten, kun ostin
kaupan, Bike Shop 87’. Nimi on tullut minulle tärkeäksi, ja vaikka markkinointiosaston
mielestä nimi on kehno, pidän sen.
Seuraava suuri siirto kehittelytyössämme on repulsiomoottorit, nuo scifi-sarjojen mahtavat leijulaitteet. Ne kumoavat painovoiman halutussa suhteessa, joten korkeutta on
helppo säädellä. Parasta niissä on, että ne ovat hiljaisia, eivätkä saastuta. Polttoaineena
käytetään puristettua roskaa, jätettä ja muuta tarpeetonta. Kone on täynnä katalysaattoreita, ja pakokaasukin, vesihöyry nimittäin, kerätään talteen ja jäähdytetään. Sillä voi
vaikka kastella kasvit. Niistä on hyötyä esimerkiksi henkilökohtaisiin ilmailukenkiin,
joilla voi mennä kovaa ja vähällä polttoaineella. Niiden pohjaan laitetaan gyropallo
pitämään tasapainoa, ja pieni repulsiomoottori.
Toinen suuri projekti on jäteautot, jotka käyttävät jätteen omaksi polttoaineekseen,
ja niitä ohjaa robotti. Nekin ovat täynnä katalysaattoreita (oman tehtaan superlaatua
tietenkin). Siten ne menevät roskikselta toiselle, ja niin edelleen.
Vanhan Bike Shop 87’in elementtejä olivat maa ja hiekkatiet. Uuden Elementti on ilma,
ja tulevaisuudessa kaikki liikenne on maanpinnan yläpuolella.
Vuonna 2050 Bike Shop 87’ on maailmanlaajuinen brändi. Itse omistan siitä 51%, joten olen silti pomo. Mitään ei tapahdu ilman minun päätöstäni. Alaisia on kaikkialla
maailmassa. Toiminta on hyvin suurta, ja kun eläkeikä koittaa, jätän yrityksen poikani
hellään huomaan. Jo kolmivuotiaana poikani keksi kolmipyöräänsä lukuisia lisälaitteita: peilit, shakkilauta, eväsboksi ja valot. Uusi sukupolvi parantaa yritystä entisestään,
ja se vakiintuu maailmanmarkkinoille, sillä suojelemme luontoa. Ilman luontoa ei ole
elämää. Perustamme yhtiön toiminnan maapallon pelastamiselle askel askeleelta. Sen
takia keskitymme saasteongelmiin ja luonnonmukaisuuteen. Tuotantoa laajennetaan
entisestään, ja muun muassa maanviljelyä kannustetaan ja kehitetään. Sitten ruvetaan tuottamaan myös elintarvikkeita. Bike Shop 87’ perustaa tytäryhtiöitä, ja se keskittyy vain määräämään muita yhtiöitä.
21
töstä,
uoresta ty
“Tarina n
kaupan.
sti kukka
joka peru
li vain
ynnissä o
Ensin my
mutta
i,
n
a
tulppa
i
muutama
muodostu
kaupasta
ui
tk
ja
a
k
vähitellen
jo
yritys,
n
e
in
ä
.
ik
n
elämä
lvillekin
le sukupo
seuraavil
vä juttu
tä
e
v
va ja
Kiinnosta
tyksen
rkkaan yri
kuvailee ta sen miten elämä
et ja
millaan
alkuvaihe
oi parhaim
s
ja yrity v
yhteen.”
kietoutua
Äidiltä tyttärelle
Taru Hirvensalo
Tapiolan koulu, Espoo
Nyt kun mietin menneisyyttäni, niin kyllä vain sain kaiken haluamani. Kovalla työllä,
hiellä ja kyynelillä. Vaikka muutama vuosi sitten tulikin pieni takaisku ja oli tehtävä
suuria valintoja, oli kaikki silti sen arvoista. Kun tietää antaneensa kaikkensa, voi hyvin
nyt melkein seitsemänkymppisenä istuskella elämänsä miehen kanssa oman rannan
laiturilla ja katsella kevään vaihtumista kesään. Kielojen kukkimista ja valkovuokkojen
valloittamaa metsää. Kaataa pari kuppia teetä ja ihastella maljakkoa koristavia keltaisia tulppaaneja. Oi niitä tulppaaneja. Jos voisinkin kertoa nuorelle minulle, Anneli
Sahanpäälle, mihin nuo kukat minut veisivätkään.
Minä olin 19-vuotias, kun perustin yritykseni. Olin vasta valmistunut lukiosta ja oli
alkukesä. Ulkona oli niin nättiä ja aurinko paistoi ja kesäkukat kukkivat Etelä-Pohjanmaan maisemissa. No, olin päässyt lukiosta ja halusin vähän rentoutua. Loikoilinkin
ensimmäiset päivät riippumatossa ja välttelin kaikenlaista työtä. Äitini oli toista maata. Hän oli ahkera ja tarmokas leskeksi jäänyt maatalon rouva, joka painosti minua
aina ja sanoi: ”Anneli sinun täytyy tehdä elämälläsi jotain! Hanki mies tai ala tekemään
työtä”. Olin saanut jo siinä vaiheessa miehistä tarpeekseni, joten aloin miettimään työtä. Kävinkin siinä sitten Evijärven Monivalintakaupassa kysymässä töitä ja sain paikan
myyjänä. Työ oli tylsää, mutta pakkohan sitä oli jossakin kulutettava aikansa ja meillä
oli työkaveri Tiinan kanssa rattoisaa aina tauoilla ja pomon ollessa poissa. Nuorena se
hauskanpito oli vain niin tärkeää.
Isäni vanhin veli Veikko tuli käymään heinäkuun alussa Amsterdamin maaseudulta.
Sedällä oli siellä vaimokin ja kolme tyttöä. Nimet oli oudot, enkä niitä oikein koskaan
oppinut tuntemaankaan. Taisivat olla aikamoista hienostosakkia, kun eivät koskaan
vastanneet kirjeisiini. Tai sitten eivät puhuneet kieltä. Joka tapauksessa setä tuli joka
kesä käymään. Se oli jo perinne. Sillä kertaa Veikko oli saanut kuljetettua mukanaan
pari tusinaa tulppaaneja ja sanoikin minulle omahyväisellä tyylillään: ”Pistäppäs Anni
kaupaks. Rahat saat pitää, jos jotain mokomista saat”. No minäpä otin kukat kainaloon
ja lähdin Monivalintaan viemään tarjolle. Työnantaja Matias Pekkarinen sitten sanoikin, että itse saat edustalla myydä, mutta kauppaan sisälle ei niitä oteta houkuttelemaan ampiaisia.
Siinä sitten seuraavana päivänä pistin siihen kaupan sisääntulon viereen pitsikaitaliinan, joka oli isomummon vanhaa periä ja itselleni pienen lypsyjakkaran istuimeksi.
Levitin tulppaanit siihen liinalle ja laitoin rahakukkaroon valmiiksi 20 markkaa vaihtorahaksi. Sitten vain istuin ja odotin. Pari teinityttöä ensin siitä käveli ohi ja kikatteli
minulle. Minähän en sellaisesta välittänyt; olin sen verran itseäni täynnä vielä siinä
vaiheessa. Kauppa kuitenkin alkoi käydä ja jokaisen tulppaanin minä myin. Pistinpäs
22
vielä siinä loppuiltapäivästä loput tulppaanit kolmen kukan kimppuihin, kun huomasin ihmisten ostavan mieluusti monta kukkaa koristamaan kotia maljakkoon. Kukkarokin alkoi siinä vaiheessa kiristää ja mieli kirkastua.
”Siinähän ne on ja kukat myyty”, sanoin silloin Veikko sedälle ja laskin topakkana 70
markkaa sedän eteen. ”Ihanko kaikki sait myytyä?” Veikko hämmästeli. ”Sinussahan
saattaa olla myyjän vikaa. Et taidakaan jäädä peltopiiaksi, kuten äitisi”. En vastannut
mitään, sillä jos olisin suuni avannut, niin siinä olisi kyllä pari ärräpäätä päässyt ulos.
Painuin ylös huoneeseeni rahojen kanssa ja muistaakseni vielä siinä sitten laskeskelin
rahoja hämmentyneenä. Silloin se iski: Veikko setä sanoi minussa olevan myyjän vikaa.
Rupesin heti raapustamaan paperille yrityslaskelmia. Vielä silloin en tiennyt, minkä
tyyppisen yrityksen puolesta laskeskelin. Enkä yrittämisestäkään.
Koko yöhän siinä sitten meni ja aamun sarastaessa edessäni oli oma yrityssuunnitelma. Aika karkea se oli ja siinä olikin ilmoitettu vain yritysmuoto: toiminimi ja yritys:
kukkakauppa. Ja vähän siinä oli omia, töistä säästettyjä varoja laskettuina. Kukkakauppa tuntui luontevalta, koska kukkiahan minä Monivalinnankin edustalla myin. Jo
heti seuraavana aamuna painuin Tiinan veljen kanssa autolla Seinäjoelle suunnitelma
mukanani. Tiinan veli Antti oli sinne työkeikalle menossa. Painelin pankkiin ja istuin
siihen virkailijan eteen. Jotain pankkineiti siinä kyseli ja kerroin asiani. ”Olet siis lainaa
hakemassa?” pankkineiti kysyi. ”Sitäpä juuri. Ja laskelmieni mukaan 10 000 markkaa
tarvitsisin ja säästöt siihen ynnättynä minulla olisi sopiva määrä rahaa”, sanoin itsevarmana. Olin aina ollut päällepäsmäri ja olin siitä saanut ennen nuhteluja, mutta
tässä tilanteessa oli hyötyä olla uskottava. Juteltiin pitkät pätkät ja pääsin myös ideani
kanssa pankinjohtajan puheille. Sovittiin lainaehdoista: takuudeksi sovittiin laitettavan minun tuleva liiketilani ja lainanmaksuaikaa muistaakseni oli sen 9 vuotta. Vieläkin välillä mietin, miten sain lainaa niin helposti, olinhan vasta 19-vuotias. Niin tai
näin, nyt minulla oli kaikki eväät yrityksen perustamiseen.
Kotimatkan kuljin linja-autolla. Siinä kesti kauan ja muistan vieläkin niin elävästi sen,
kun mietin minne perustaisin puotini. Evijärvi oli kotini, mutta tiesin, ettei siellä olisi
tarpeeksi asiakaskuntaa. Toisaalta halusin myös uutta vetoa elämälleni ja uusi kaupunki saattaisi olla ratkaisu. Matkalla sitten päätin, että pääkaupunkiin minä halusin.
Ostinkin samana iltana Evijärven linja-autoasemalta matkalipun Helsinkiin heti ylihuomiselle.
Kotona sain huutia, kun kerroin perustavani yrityksen. Äiti ja siskoni Irja huusivat päät
punaisina tyhmyyttäni. Minä kuitenkin seisoin tyynenä omissa maailmoissani. Olin
niin varma siitä kaikesta, ettei muiden mielipiteet enää haitanneet. Pikkuveli Eeli kuitenkin kannusti. Illalla vielä annoin Eelille marmeladia, jota olin säästänyt syntymäpäiviltäni kiitokseksi pienelle kuusivuotiaalle. Veikko setä oli samana päivänä lähdössä,
mutta oli innokas tekemään yhteistyötä toimittamalla kukkia. Olin innoissani, uusi elämä häämötti horisontissa ja minä seilasin purjeet pulleina sitä kohti.
Seuraava päivä meni pakkaillessa. Otin vain välttämättömimmät mukaani. Yhdessä
laukussa tavarat ja toisessa rahat, yrityslupapaperit ja matkalippu. Sinä yönä en nukkunut lainkaan, vasta silloin elämänmuutos alkoi jännittää toden teolla.
Se oli perjantaipäivä, kun lähdin. Aamulla kuudelta painaisi linja-auto kaasun pohjaan,
ja sinne pakkasin itseni ja laukkuni. Saavuin Helsinkiin, Rautatieasemalle. En ollut ikinä ollut missään niin suuressa paikassa. Lähdin kävelemään ympäriinsä ja katselin
paikkoja. Löysin Vuokratilaliikkeen, jossa selitin asiani. Siellä kerrottiin, että vanha kirjakauppias oli lopettanut kauppansa ja vuokraliiketilaa oli tarjolla Vilhon kadulla. Alle-
23
kirjoitimme vuokrasopimuksen, jonka hinta oli yllättävän edullinen, sillä kirjakauppias
oli jättänyt jälkeensä aikamoisen sotkun, ja remonttia oli tehtävä.
Ja se kauppahan oli järkyttävä. Lattiat tomussa ja seinämaalit rapistuneet. Joka paikka
risainen ja ruosteinen ja vanhojen, homeisten kirjojen lemu valtasi koko liiketilan. Siivosinkin siellä monta päivää. Välillä nukuin vaatteitteni päällä tiskin takana. Maalasin
seinäpinnat vaalealla roosalla ja tiskin reunan vuorasin pitsiliinalla. Lattiat pesin juuriharjalla ja tomutin jo valmiiksi kaupassa olleet valkeat räsymatot. Kiersin keskustan
kirpputoreja ja löysin vanhan koulun ulosottomyynnistä pitkiä valkoisia penkkejä ja
vaaleansinisen kirjahyllyn, mitkä ostin liikkeeseen. Jouduin suostuttelemaan yhden
myyjistä toimittamaan kalusteet minulle ja maksamaan siitä suolaisen hinnan. Asettelin penkkejä ja hyllyn kauppaan, sekä rakensin itse vanhoista kirjahyllyjen levyistä
vitriinejä tuleville kukille. Paikka alkoi näyttää hyvälle. Kukat vain puuttuivat.
Lähetin Veikko sedälle Amsterdamiin kirjeen. Tiesin, että sen toimittamisessa menisi
kauan ja rahani olivat jo lopussa. Aloin kiertämään puistoja. Keräsin eri kesäkukkia,
jotka kukkivat villinä puistoissa ja metsissä. Kävelin jopa kauas Espooseen saakka pellolle hakemaan niittyleinikkejä. Minulla oli aurankukkaa, kieloa, kaunokaista ja kissankelloa, ainakin ne tulevat nyt mieleen. Paria heinääkin taisi kimppuja varten olla.
Sidoin kukista pieniä kesäkimppuja ja laitoin siihen liikkeen eteen penkille ja itse asetuin siihen viereen. Kukat menivät hyvin kaupunkilaisille kaupaksi ja illansuussa kaikki kimput olikin myyty. Rahoilla ostin ruokaa ja narua sekä sakset sidontaa varten.
Viikon kuluttua tuli Veikolta vastaus. Hän oli laittanut keltaiset tulppaanit tulemaan
rahdin mukana. Kymmenen tusinaa kuulemma. Kävin kesäkukkarahoilla ostamalla
ruukkuja ja virkisteitä kukille. Myös kukkakirjoja lainasin kirjastosta kasapäin. Kolmen
päivän päästä kukat saapuivat. Pistin vaaseihin. Osan ulos ja ne jotka eivät kiveykselle
mahtuneet, asettelin sisään hyllyille ja penkeille.
Sen päivän aikana sitten eräs rouva kysyi: ”Mikäs tämän liikkeen nimi on ja mitä veloittaisit hääkukkalaitteista?” Vastasin epäröiden, etten tiedä ja pyysin neljästä kukkalaitteesta 100 markkaa. Rouva esitti olevansa Elsi Väyrynen ja hyväksyi tarjoukseni. Hänen
tyttärensä Ilona oli menossa elokuussa naimisiin ja sovimme, että toimittaisin punaista
ruusua ja morsiusharsoa sidottuna kimppuihin. Pistin tilaukseen Veikolle, joka laittoi
taas rahdin mukana oikeaan aikaan tulemaan. Silloin minulle alkoi selvitä liikeideani
kuvio: Veikko toimittaisi kukat Hollannista, minä myisin ne ja antaisin määrätyn osan
liikevoitosta Veikolle. Kuitenkin halusin pysyä toiminimenä, en halunnut jakaa yritystäni kenenkään kanssa. Liike sai myös nimen: Anneli Sahanpään Tulppaanikukkaliike.
Tuli elokuu ja ensimmäinen tilauskeikka. Toimitin kukat ja jäin seuraamaan häätoimitusta. Hääjuhlaankin sain kiitokseksi jäädä. Siellä tutustuin mieheeni, morsiamen
veljeen Elmeriin. Hän oli rauhallinen ja hellä nuorimies silloin. Luonteemme ovat täysin erilaiset, mutta ehkä se on juuri suhteemme salaisuus. Vuodet vierivät ja tulppaanikauppa kävi. Muutakin kukkaa, kuten ruusua, liljaa ja neilikkaa oli tarjolla. Ja sitten
myöhemmin vielä huonekasveja ja suomalaiselta puutarhalta kesän orvokkeja ja pelargonioita sekä tietysti jouluisin joulukukat.
Siinä samalla vuosien aikana menimme Elmerin kanssa naimisiin ja saimme lapsiakin:
Kyösti, Henni ja Eila. Kukka myi hyvin ja Elmerikin halusi mukaan yritykseen. Seuraavaksi meillä olikin kommandiittiyhtiö; minä vastuunalaisena- ja Elmeri äänettömänäyhtiömiehenä. Elmeri yritti saada minua vaihtamaan liikkeen nimeä, mutta se pysyi
Anneli Sahanpään Tulppaanikukkaliikkeenä. Niin paljoa en omapäisyydestäni hellittänyt. Asuimme Kaisaniemessä pienessä kerrostalokolmiossa ja onnellisina.
Kunnes sitten hirveimmistä hirvein sattui. Elmeri jäi raitiovaunun alle Mannerheimintiellä. Olimme silloin molemmat 56-vuotiaita ja lapsista Kyösti jo 26-vuotias ja opis-
24
kelemassa Ruotsissa, Henni 24-vuotias kauppakoulun käynyt ja töissä Tulppaaniliikkeessä ja Eila nuorimmainen 17-vuotias lukiolainen. Elmeri joutui koomaan ja niin
makasikin 4 viikkoa. Henni pyöritti kukkakauppaa ja Veikko sedän kukkalähetykset
olivat siirtyneet hänen nuorimman tyttärensä Lidewijn vastuulle. Itse istuin rakkaan
miehen rinnalla sairaalassa, kotona, fysioterapeutilla, vesiterapiassa, lääkärissä ja toimintaterapiassa. Minulle ei enää jäänyt aikaa hoitaa kukkakauppaa. Siinä tilanteessa
mieheni meni urani edelle.
Eräänä iltana sitten päätin, että nyt riittää. Hennin pitää saada parempi titteli työstään, hänhän hoiti kaiken kaupalla nykyään. Tarjosinkin Hennille yrityksen sukupolven
vaihdosta. Henni empi monta päivää. Hän ei ollut äkkipikainen, kuten äitinsä vaan
harkitseva, kuten isänsä. Lopulta hän kuitenkin vastasi myöntävästi.
Paperit tehtiin ja pankissa siirrettiin yritys Henni Väyrysen nimiin. Tyttö panikin tuulemaan. Yhdessä hujauksessa pastelli sävyt ja pitsiliinat vaihtuivat valkoiseen ja vaaleanharmaaseen maustettuna kristalleilla ja hopeareunuksisilla peileillä. Henni siirsi
kaupan 2000- luvulle yhdessä hujauksessa. Myös perinteisten kukkien rinnalle Henni
tilasi tarjolle muun muassa orkideoita, pioneja, hortensioita, mahtavia auringon kukkia ja jopa kaktuksia. Myös kukkasisustustarvikkeet päivitettiin ja kassalle asennettiin
käyttöön sellaiset uudet kosketusnäyttötietokonehienoudet, myös uusi työntekijä palkattiin ja yritysnimike vaihdettiin taas toiminimeksi. Yrityksen nimi myös päivitettiin
Evi Kukaksi. Henni kertoo nimen juurtavan juurensa synnyinpaikkakuntaani Evijärvelle.
Rakas tyttäreni on nyt pyörittänyt Evi Kukkaa jo seitsemän vuotta. Hän on mennyt
naimisiin ja saanut ihanan tyttären Belidan, ensimmäisen lapsenlapsemme. Minä ja
Elmeri jatkamme elämää eläkeläisinä Evijärvellä. Kuntoutamme sitten vuoroin toinen
toisiamme. Kyösti poikamme asuu kumppaninsa Peterin kanssa Göteborgissa ja Elvi,
nuorimmainen Jyväskylässä opiskellen.
Kukkaliikkeen tarina on kasvanut kahdesta tusinasta Amsterdamin tulppaaneja Evijärven Monivalinnan sisäänkäynnin edustalta mahtavaksi ja moderniksi Evi Kukaksi Helsingin keskustaan toisen upean nuoren naisen johtamaksi moderniksi yritykseksi. Sen
tarina alkoi nuoren tytön yksityisyrittäjyydestä ja niin se myös jatkuu, toisen nuoren
tytön yrittämänä. Ehkä jonain päivänä pieni Belida saa ottaa ohjat käsiinsä ja jatkaa
Sahanpään naisten yrittäjätarmoa.
Huh, siinä oli tarinaa kerrakseen. Ilta-aurinko paistaa ja Elmeri on tainnut tässä välissä
jo lämmittää saunan. Koko perhe onkin kohta tulossa viikonlopun viettoon tänne Pohjanmaalle. Saunotaan tässä nyt ainakin ja kevyiden löylyjen jälkeen onkin hyvä käydä
pulahtamassa viileässä toukokuisessa järvessä. Toisikohan Henni kaupalta sen vanhan
pitsikaitaliinan niin saisi iltapalapöytään? Ja ehkä muutamat tulppaanit.
25
hauskoja
allinen ja
sti
“Tunnelm
ältävä tek
ideoita sis rustamisesta
ilan pe
kirjakahv
n. Teksti
keskustaa
in
g
n
stä
u
p
u
a
k
ymmärry
ositiivista
is
lm
a
v
a
ll
hehkuu p
o
tä: Pitää
s
e
ei
d
y
n
ä
jy
ä
ä
yritt
. Mik
aljon töitä .”
p
n
ä
ä
m
e
tek
sekseen
tapahdu it
Tämän minä osaan!
Kirsi Komulainen
Tenetin koulu, Vuokatti
Olen aina pitänyt kirjojen lukemisesta. Kirjat vievät väliaikaisesti johonkin toiseen
maailmaan pois arjen keskeltä. Lukeminenkin on sinällään taito itsessään. Lukeminen
saa ymmärtämään asioita eri näkökulmista ja samalla kartuttaa sanavarastoa. Samalla kun lukee jotain hyvää kirjaa, on mukava juoda vaikka kupponen kaakaota. Se lisää
vielä tunnelmaa. Niinpä keksin yrityksen, jossa yhdistyvät sekä hyvät kirjat että nautinto, eli ”lukukahvilan”. Löydät kahvilan isoista kirjahyllyistä jonkin mukavan kirjan ja
voit tilata aivan vieressä olevasta kahviosta kupin teetä ja vaikkapa brownieleivoksen.
Kaiken kruunaavat kahvilassa olevat lepotuolit ja tunnelmalliset pöydät. Taustalla soivat mukaansa tempaavat kappaleet.
Aluksi sain ostettua kaupungin keskustan kadunkulmasta pienen yritystilan. Sain huonekaluja kirpputoreilta ja ystäviltäni, jotka eivät tarvinneet enää jotain tavaraa. Ihmiset
lahjottivat mielellään tilaa vieviä kirjoja. Tässä meni kuitenkin oma aikansa, sillä tavaraa piti hankkia monesta eri paikasta. Tämän jälkeen tuleva yritystilani alkoi näyttää
jo paremmalle. Seinät maalasin pastellin eri sävyillä, ja yhdelle seinälle sain hankittua
valokuvatapetin, jossa komeili kaunis ja lämmin kesäinen maisema. Kunnostin hieman
vanhoja kirjahyllyjä ja täytin ne mitä mielenkiintoisimmilla kirjoilla. Levitin ympäri tilaa säkkituoleja, joille olisi mukava hypätä lukemaan jotain jännittävää kirjaa. Pöydille
lisäsin vielä muutaman kynttilän. Ne saivat tilan näyttämään vielä salaperäisemmälle.
Tilan sisustamiseen tarvittujen esineiden ja tavaroiden hankintaa varten jouduin tekemään pidempää päivää väliaikaisessa työpaikassani, mutta haluamani päämäärään
saavuttaakseni olin valmis tekemään muutaman lisätunnin. Vielä pitäisi tehdä kahvio.
Sen rakentamisessa sain onneksi apua ystäviltäni ja tutuiltani. Eräs ystävistäni lupautui tulla leipomaan leivoksia kahvioon. Lopulta kaikki oli saatu valmiiksi ja lukukahvilani oli enää avajaisia vaille valmis. Laitoin ilmoituksia uudesta kahvilasta kauppoihin,
lehtiin ja minne ikinä keksinkin. Ja se kannatti. Ilokseni sain huomata avajaispäivänä,
kuinka kahvilani ulkopuolella oli jo pitkä jono. Kaiken kaikkiaan päivä sujui täydellisesti. Ihmiset etsivät innokkaina kirjoja ja tilasivat kahviosta syötävää ja juotavaa. Iloinen
puheensorina täytti tilan, muttei kuitenkaan häirinnyt lukemista. Sain ihmisiltä paljon
positiivista palautetta, joka innosti työhön vielä entistä enemmän.
Päivät kuluivat joutuisasti ja ihmisiä kävi mukavasti. Monet asiakkaista kertoivat, että
oli mukava kun oli tällainen paikka, jossa pystyi rentoutumaan ja rauhoittumaan arjen hulinan keskellä. Lukukahvilani oli paljon tuottoisampi, kuin olisin ikinä uskaltanut uneksiakaan. Minulla oli varaa palkata kaksi työntekijää itseni lisäksi, ettei kaikki
oma aikani kuitenkaan kuluisi yritykseen. Sain paljon tarjouksia läheisiltä tiloilta, jotka
tuottivat muun muassa marjoja ja jäätelöä. Se oli hyvä, koska lähellä tuotetut tuotteet
ja luomu houkuttelivat uutta asiakaskuntaa. Myös läheiset leipomot innostuivat yrityk-
26
sestäni, ja teinkin sopimuksen erään leipomon kanssa, joka tekee lukukahvilaani nykyään leipomukset. Yritykseni tuottavuuden myötä sain ostettua lukukahvilaani lisää
uusia kirjoja. Sain myös laitettua kahvilani ikkunoihin uudet edustavammat nimikyltit.
Asiakkaiden toiveesta lisäsin seinälle liitutaulun, johon kirjoitin päivän lukuvinkit ja
asiakkaille oman osion, johon he saivat kirjoittaa terveisiä ja lukemansa kirjan nimen.
Myöhemmin sain laajennettua yritystoimintaani myös muihin läheisiin kaupunkeihin,
jossa ihmiset innostuivat lukukahviloistani. Sain palkattua niihin työntekijöitä ja tein
sopimuksia läheisten leipomoiden ja tilojen kanssa.
Ajatella, että näin pienestä ideasta syntyi näinkin menestyvä yritys. En voinut olla
muuta kuin todella tyytyväinen ja iloinen. Tietenkään, vaikka tekstistä ehkä saisikin
sellaisen käsityksen, kaikki ei tapahtunut vain sormia napsauttamalla. Joka asiassa,
kaikista pienimmässäkin, meni oma aikansa. Alussa varsinkin, kun ei oikein ollut pääomaa, millä saisi ostettua tavaraa kahvilaan. Ei ollut kiinnostuneita yrityksiä, jotka olisivat tarjonneet sopimuksia. Vasta sitten, kun menestystä alkoi tulla, asiat alkoivat sujua. Onneksi minulla oli kuitenkin paljon läheisiä ympärilläni, jotka uskoivat minuun
ja auttoivat. Ilman heitä en varmasti nyt omistaisi mitään yritystä.
Tärkeintä on kuitenkin oma motivaatio. Jos haluaa oman yrityksen, sen eteen pitää
olla valmis tekemään paljon töitä. Mikään ei tapahdu itsekseen. Pitää olla innostusta
ja 100- prosenttinen usko ja luottamus omaan tekemiseen. Jos ei usko itsekään siihen,
mitä tekee, voi olla varma, että kukaan muukaan ei usko. Aina kaikki ei mene siitä huolimatta täydellisesti ja juuri niin kuin haluaa, mutta eihän elämä muutenkaan ole täydellistä, sillä vastoinkäymisiä tulee kaikille jossain vaiheessa elämää. Halusipa tai ei.
Mutta ensisijaisen tärkeää on, jos haluaa perustaa oman yrityksen, että asia on sinulle
tärkeä ja pidät siitä, mitä teet. Vaikka joutuisi olemaan aamukuudesta iltakymmeneen
asti töissä, ainakin tietää, että on tehnyt töitä haluamansa asian eteen. Minäkään en
yleensä jaksanut enää päivän jälkeen tehdä muuta kuin vaan nukkua. Mutta lopulta
kaikki oli sen arvoista. Saan tehdä joka päivä rakastamaani työtä, vaikka välillä vähän
väsyttääkin. Unelmien eteen on oltava valmis tekemään töitä, sillä kaikki ei tapahdu
kuin elokuvissa.
27
u kertoo
altava jutt
iv
o
,
ja
a
k
s
“Hau
öaamusta
nkeasta ty
a
sen
k
tä
tu
s
e
ja
d
a
h
y
nkari saa
a
s
i.
n
ti
k
s
k
yrittäjä s
jolloin te
elämänsä
n
na
a
ri
m
ta
o
a
ä
alkav
ryhty
,
anantaina
n
a
e
m
h
ii
a
s
n
n
a
e
e
Ank
n jälke
je
to
in
d
ta
h
s
o
a
päätyy p
pulta om
in
i riippuu lo
että kaikk ävä maanantai voik
Ik
.
ta
s
e
te
”
n
i.
ase
n tiista
olla iloine
Tiistai
Lili-Ann Kuumeri
Kalevankankaan koulu, Mikkeli
Oli maanantai. Tai mikä tahansa muu päivä viikosta, koska ei ole juurikaan merkitystä, mikä päivä viikosta oli, sillä maanantailta se ainakin tuntui. Maanantai, se viikon
tympein ja synkin päivä, jolloin sängystä nouseminenkin tuntuu niin vastenmieliseltä.
Mieluummin jäisi vain nukkumaan, eikä kohtaisi tätä kaikin puolin harmaata päivää.
Hän oli juuri herännyt tutun herätyskellonsa rasittavaan pärinään. Hän istui sängyllään tokkuraisena, silmiään hieroen ja katsoen tyhjyyteen. Hetken siinä istuttuaan hän
tavalliseen tapaansa nousi verkkaisesti kovalta sängyltään ja asteli pienen kaksionsa
keittiöön. Kuten tavallisesti hän laittoi kahvin kiehumaan pannulle, sillä hänen kahvinkeittimensä oli muutama viikko sitten hajonnut, ja haki sanomalehden eteisestä. Pian
kahvi olikin jo kiehunut, jolloin hän kaatoi sitä jo vähän rusehtavaan kuppiin, lysähti
epämukavan pienen pöytänsä ääreen ja ryhtyi lukemaan paikallista postissa ruttaantunutta sanomalehteä.
Tämä aamu ei poikennut juurikaan muista aamuista. Noin puolen tunnin kuluttua hänen olisi mentävä siihen samaiseen tympeään työhön, jossa hän oli viettänyt ainakin
kymmenen vuoden jokaisen arkipäivän. Työhönsä hän oli aluksi panostanut ja ollut
erittäin motivoitunut. Ensimmäiset vuodet hän oli nauttinut siitä paljon ja teki töitä
muita työntekijöitä ahkerammin, vaikka kuukausipalkka olikin kaikilla sama. Ja siinä
se ongelma pohjimmiltaan piilikin. Hän ei nimittäin nykyään juurikaan jaksanut keskittyä työssään, sillä joka kuukausi tilille rapsahtaisi sama määrä tuloja, riippumatta
siitä kuinka ahkerasti töitä olisi tehnytkään. Työssä, kuten elämässäkään, ei tuntunut
olevan päämäärää. Arkipäivät hän vietti töissä lusmuillen, viikonloput työkavereiden
kanssa juhlien ja samoja vitsejä kertoen. Kun ei mitään vaadita, miksi pitäisi tehdä
mitään?
Lopulta kuitenkin sitä kyllästyy tekemättömyyteen ja aikaansaamattomuuteen. Haluaisi tuntea innostusta ja päästä eteenpäin elämässään. Ainakin yrittää.
Sinä samaisena tympeänä maanantaiaamuna kahvikupponen vierellään harmaata sanomalehteä lukiessaan hän silmillään törmäsi juttuun yrittäjyydestä. Artikkeli kertoi
vaikeuksien kautta menestyneestä yrittäjästä ja hänen elämästään. Vaikka juttu oli
mielenkiintoinen ja hän arvosti yrittäjiä kovasti, ei, ei hänestä missään nimessä tulisi
mainetta ja rahallista voittoa havittelevaa yrittäjää. Hän ei halunnut sellaista vastuuta
eikä ollut tarpeeksi kunnianhimoinen siihen. Ehkä joillekin sellainen sopii, mutta ei
hänelle.
Juttu toi kuitenkin hänen mieleensä innostuksen ajoilta, jolloin hän oli juuri aloittanut
28
työnsä. Palava motivaatio uraansa ja vielä tärkeämpää: elämäänsä. Sellaista hän kaipasi.
Elämähän on yrittäjyyttä parhaimmillaan. Synnyttyään lapsi alkaa kehittyä ja ideoida tulevaisuuttaan, yritysideaa. Uraansa opiskeltuaan ryhtyy työhön. Rinnalla elävät
ihmiset ovat kuin yrityksen osakkaat tukiessaan ja antaessaan kullanarvoisia neuvoja, joilla saa lisää varmuutta ja jaksamista päiviin. Elämäyritys laajentuu jälkeläisten
muodossa. Yrityksellä on vuosia, jolloin se menestyy, vuosia jolloin matkaan tulee
kuoppia. Hetkiä, joiden ei haluaisi loppuvan koskaan. Hetkiä, jolloin tuntuu kuin suuret, tummat aallot iskeytyisivät vasten rintaa. Mikään ei kuitenkaan pysäytä eteenpäin
jatkamista ja pyrkimistä menestykseen.
Siinä se oli. Se ajatus muutti kaiken. Entä jos elämään ja nyt hänen tilanteessaan myös
työhön suhtautuisi kuin omaan yritykseen? Jotta yritys tuottaisi voittoa, iloa, täytyisi
pistää kaikki likoon. Uhrautua, ottaa riskejä. Ja kun on antanut kaikkensa, onnistuu tekemässään. Sitä tunnetta on vaikea kuvailla. Saa tuntea itsensä menestyneeksi, onnelliseksi, ylpeäksi. Jokainenhan on oman elämänsä yrittäjä, sillä mitä ihminen osaakaan
paremmin kuin keksiä, yrittää, kehittyä: elää.
Silloin hän hörppäsi kahvinsa polttaen samalla suunsa, nousi nopeasti pöydästään,
vetäisi housunsa ja kenkänsä jalkaan ja kiirehti asunnostaan ulos. Tämä sattumanvarainen maanantaiksi nimetty viikonpäivä ei tuntunutkaan enää niin tympeältä ja harmaalta tyypilliseltä maanantailta. Todellisuudessahan maanantain kamaluus riippuu
vain siitä, miltä kannalta katsoo. Ehkä olikin tiistai.
29
iten
a siitä, m
inen tarin
tt
ä
a
a
m
lä
m
e
ra
n
“D
ee
uuden jälk uvat ja
onnettom
tt
u
elmat mu
ja suunnit astavasta tytöstä
arr
h
liikuntaa
a istuva
örätuoliss
y
p
e
tule
oitetun
aisille tark
m
m
a
v
ta
n
liiku
taja, nuori
ksen omis
u
k
a
s
e
k
to
n
ku
alaa usko
ertomus v sia ovia voi
yrittäjä. K
u
u
että
ja siihen,
een.”
elämään
ksien jälk
u
e
ik
a
v
a
tu
u
a
v
a
Vastoinkäymisistä tuli bisnes
Adolfina Lehtonen
Länsipuiston koulu, Kokkola
"Aja varovasti!" oli äiti huikannut hänelle vielä ennen ajomatkan alkua. Tuntia myöhemmin hän löysi itsensä makaamassa Meilahden sairaalan teho-osastolta. Alppihiihdon maailmantilaston huipulle hyvää nousua tehneestä tytöstä oli hetkessä tullut
tyttö, joka ei enää koskaan tulisi tuntemaan maitohappojen kertyvän jalkoihinsa pujotellessaan rinnettä aikaa vastaan alas.
"Olihan se vähän onni onnettomuudessa", toteaa Alma Aalto rivitalokaksiossaan Helsingin Kalliossa. "Vaikka on sitä parempaakin onnea kuin istua loppuelämän pyörätuolissa", hän naurahtaa. Nuoren naisen asunto on siisti ja kodikas. Takassa loimuaa tuli ja
ruskean sävyt värittävät kauniisti sisustettua olohuonetta. "Turha sitä on miettiä, miksi
tämä tapahtui juuri minulle. On sitä pahempiakin asioita kuin alavartalon halvaantuminen", Aalto sanoo kysyessäni onko hän asiasta katkera. "Pääasia että saan elää. Ja
onhan minulla kädet joita pystyn liikuttamaan." Positiivisuutta ja optimistisuutta ei
ainakaan tältä naiselta puutu.
Tasan viisi vuotta sitten, 18. helmikuuta 2009 Aallon elämä muuttui täysin. Vastakkaiselle kaistalle liukkaalla talvikelillä luisunut auto koitui hänen kohtalokseen, ja
urheiluhulluksi itseään luonnehtinut Aalto sai kuulla viettävänsä loppuelämänsä
pyörätuolissa. "Ajatukset olivat aluksi tyhjät. Masennus tuli vasta muutamaa päivää
myöhemmin", hän muistelee kokemaansa. Tilanne ei ollut aktiiviselle nuorelle naiselle
helppo. Maailmaa piti nyt katsoa pyörätuolista, ja tavallisetkin arkiset rutiinit vaativat
ponnisteluja. "Piti opetella elämään uudestaan. Vähän niin kuin lukutaito olisi yhtäkkiä
kadonnut kokonaan", hän toteaa. Ensimmäinen yö omassa kodissa olikin suuri askel
hänen elämässään. "Se oli ehkä elämäni pelottavin yö. Koko ajan päässä jankkasi, että
onhan se ja se pois päältä", hän muistelee. "Eipä siitä kovin nopeasti olisi minnekään
liikuttu jos vaikka tulipalo olisi syttynyt." Tottuuko siihen ajatukseen sitten koskaan?
Aalto miettii hetken. "Kyllä siihen on jo oikeastaan tottunut. Tai ei... ei siihen koskaan
totu", hän sanoo ja päästää kasvoilleen pienen hymyn.
"Oletko kyllästynyt elämään ilman liikuntaa? Haluatko kehittää kuntoasi pyörätuoliliikuntaan koulutettujen ohjaajien ja fysioterapeuttien avustuksella? Osallistua ryhmäliikuntaan? Meillä se onnistuu! Pyöräkunto on tarkoitettu juuri sinulle, joka et anna
pyörätuolin haitata liikuntaharrastustasi. Sinulle, joka haluat kuntoilla keräämättä
katseita ja ilman henkilökohtaista avustajaa. Saman katon alla toimivat kuntosali,
uimahalli ja fysioterapiapalvelut mahdollistavat kaiken tämän yhdellä reissulla. Tule
kokemaan liikunnan iloa yhdessä muiden samassa tilanteessa olevien kanssa ja saamaan samalla vertaistukea arjen haasteisiin!" Näin lukee esitteessä, jonka saan käteeni
30
kysyessäni Aallon yrityksestä. Kaikki alkoi siitä, kun parin neljän seinän sisällä vietetyn viikon jälkeen Aalto alkoi kaivata liikuntaa. "Se urheilun tarve tuli niin suurena,
että päätin lähteä tekemään käsien lihaskuntoa salille. Eivät siellä kuitenkaan päästäneet minua sisään tilanpuutteen takia", hän harmittelee. Vaikka lähtökohdat yrityksen
aloittamiselle olivat Aallon nuoresta iästä johtuen verrattain heikot, asialle oli tehtävä
jotain. "Olen aina halunnut, että kaikki ihmiset olisivat tasa-arvoisia. Ei se itsestä riipu,
istuuko pyörätuolissa vai ei. Siitä ei saisi rangaista."
Kun onnettomuus tapahtui, Aalto oli juuri kirjoittanut ylioppilaaksi ja aikomuksena
oli hakea Jyväskylän liikuntatieteelliseen opiskelemaan liikunnanohjaajaksi. Suunnitelmat menivät kuitenkin pakosta kokonaan uusiksi, ja pikkuhiljaa syntyi ajatus liikuntarajoitteisille suunnatusta esteettömästä kuntosalista. "Koko ajatus tuntui aluksi
todella kaukaiselta, mutta hetken sitä mietittyä kuitenkin aika luontevalta vaihtoehdolta. Muutenkin oli pakko saada jotain muuta ajateltavaa, kun juuri oli elämä muuttunut ihan kokonaan. Oli pakko yrittää", hän kertoo. 20-vuotiaalle nuorukaiselle tämän
kokoisen yrityksen perustamisen voisi kuvitella olevan mahdottomuus. Alma Aallolle
se ei sitä kuitenkaan ollut, sillä hän perusti Pyöräkunto-liikuntakeskuksen Helsinkiin
hyvin tuloksin. Samassa yhteydessä toimivat kuntosali, pieni uimahalli sekä fysioterapia- ja kuntoutuspalvelut. Aalto kertoo asiakkaiden kiitelleen erityisesti sitä, että ammattitaitoiset ohjaajat ovat koko ajan paikalla ohjaamassa ja neuvomassa. Myös se,
ettei vapaa-ajalla tarvitse käyttää muutenkin tiukalla olevia tunteja avustajan kanssa
on saanut kiitosta. "Lähtökohtana oli se, että jokainen pystyy asioimaan meillä itsenäisesti. Keskuksen omia avustajia ja ohjaajia on kuntosalin ohella myös uimahallissa,
joka on suunniteltu varta vasten pyörätuolia tarvitseville. Meille pääsee vain liikuntarajoitteiset, mutta kerran viikossa saa ottaa ystävän mukaan", Aalto perehdyttää. "Se
onkin monelle se viikon paras päivä". Kaikkeen tähän pääseminen vaati satoja tunteja
ja kymmeniä työntekijöiden haastatteluja, unohtamatta ponnistuksia vaatineen rahoituksen järjestämistä. "Paljon olen saanut tukea vanhemmiltani, jotka eivät hetkeäkään
epäilleet mahdollisuuksiani. Heille kuuluu suuri kiitos." Aallon mielessä pyöri kuitenkin väistämättä kysymyksiä: Entä jos kaikki työ valuu hukkaan? Mitä jos kaikki onkin
ollut turhaa? Jälkikäteen Aalto osaa kuitenkin jo suhtautua otettuun riskiin huumorilla. "Oli se aikamoinen hyppy tuntemattomaan, varsinkin tuossa iässä", hän nauraa.
Kun kysyn Aallolta mitä mieltä hän on yrittäjyydestä, hän miettii hetken ennen kuin
vastaa. "Sanotaanko näin, että se vaatii kyllä todella paljon, mutta antaa vielä enemmän. Parasta tässä ovat tyytyväiset asiakkaat ja se onnistumisen tunne. Ei pidä myöskään unohtaa mahtavia työkavereita. Ilman heitä koko yritys olisi kuin auto ilman pyöriä. Enkä minä tätä tekisi, jos en tästä näin paljon pitäisi." Vaikka alku oli kankea, on
Pyöräkunto kerännyt jo suuren asiakasjoukon. Vielä Aalto ei kuitenkaan halua miettiä
muihin kaupunkeihin laajentamista. "Alussa tämä oli enemmänkin sellaista yrittämisen yrittämistä. Nyt voin jo sanoa ihan yrittäväni. Mutta päivä kerrallaan. Eihän sitä
koskaan tiedä, mitä huomenna tapahtuu. Olihan sekin päivä ihan tavallinen...", hän
sanoo ja viittaa onnettomuutta edeltävään päivään. Päivään, jolloin oli vielä autuaan
tietämätön mihin seuraava päivä johtaisi. Aallon silmiin pyrkii kyyneleitä, ja hän yrittää räpytellä ne pois. "Eikä...", hän sanoo ja naurahtaa hieman. "En mä saisi itkeä, kun
kaikki on nyt hyvin." Niin. Puoli kehoa halvaantunut, mutta silti nöyrempi kuin moni
muu. Kun tätä naista katsoo, voisi ajatella hänen olevan onneton tai kykenemätön.
Mutta hän ei ole kumpaakaan. Alma Aalto kilpailee pääsystä huipulle nyt yrittäjyyden
maailmassa.
31
aksepäin
udesta ta
u
is
a
a
v
le
u
“T
leva tarin
ään katse jonka
iv
ä
p
n
ä
h
,
tä
rityksestä
tietokoney
na 2015.
staa vuon
ru
e
ti
p
ä
is
o
isois
lämpimäs
mutta silti
o
,
o
n
rt
e
e
k
in
ll
ti
s
ia
As
stuva tek
ru
e
p
n
ja
a
nöistä
fantasia
den keksin
tulevaisuu ka kestää ainakin
, jo
yrityksestä kupolven yli.”
su
n
ä
lj
ne
Muutimme maailmaa
Elias Mattila
Jokirannan koulu, Ylivieska
Tämä on elämäni jännittävin hetki. Elämme vuotta 2148. Minut nimetään yrityksen
johtoon, joka on yksi maailman vanhimmista yrityksistä. Isoisoisäni aloitti yrityksen,
ja toivottavasti minä en sitä lopeta. Luulen silti, että hyvällä koulutuksellani ja isäni
antamalla tuella tulen onnistumaan!
Vuoden 2015 syksyllä isoisoisäni Sami astui helsinkiläiseen lukioon. Hän oli muuttanut Helsinkiin kotoaan Pohjanmaalta. Takana oli peruskoulusta saatu hyvä todistus,
jolla Sami oli päässyt opiskelemaan. Lukion ohella hän harrasti liikuntaa ja oli erittäin
kiinnostunut tietotekniikasta. Jo ennen kouluikää Sami värkkäsi paljon elektronisten
laitteiden kanssa, ja ylä-asteella hän hankki käyttörahansa korjaamalla tietokoneita.
Ensimmäisen vuoden jälkeen Sami näki tulevaisuutensa tietotekniikassa. Hän kävi
lukion loppuun päästäkseen yliopistoon opiskelemaan teknisiä tieteitä. Hän pärjäsi
loistavasti ylioppilaskirjoituksissa. Kaikki mahdollisuudet olivat avoinna. Samilla oli
vaikeuksia valita, mitä lähtisi opiskelemaan, mutta lopulta hän päätti hakea rohkeasti
Englantiin. Hän pääsi ja sai myös stipendin Cambridgen yliopistoon.
Englannissa hän alkoi tutkia kvanttimekaniikkaa. Siellä Sami tajusi, että yritystoiminta
olisi hänen juttunsa. Hän halusi johtaa, ei palvella. Mutta rahaa ei ollut. Sami kävi loppuun asti yliopiston ja sai hyvän opinnäytetyön ansiosta työpaikan teknilliseltä alalta.
Hänellä ei ollut tarpeeksi rahaa toteuttaakseen suunnitelmansa, kvanttitietokoneen.
Hän sai apurahan Linux Foundation -säätiöltä, ja se mahdollisti kaiken. Sami oli ensimmäinen, joka sai rakennettua kvanttitietokoneen. Se ei tarvinnut alhaista lämpötilaa
toimiakseen, eikä siinä ollut säteilyvaaraa.
Tietokoneeseen oli panostettu, ja sen kyllä huomasi. Kauppa kävi aluksi eri maiden armeijoiden kanssa. Myöhemmin Sami myi teknologiaansa myös kaikille, joilla oli varaa
ostaa tuotteita laman loputtua. Sami tutki pienen työryhmänsä kanssa myös muuta
teknologiaa ja alkoi saada tuotoksillaan lisää mainetta ja tuloja.
Samin poika astui yrityksen johtoon vuonna 2059. Yritys tuotti alkuun miinusta, jolloin
Sami joutui käymään töissä vielä vähän aikaan, jotta yrityksen kurssi lähti jälleen nousuun. Lääketiede oli pappani erikoisuus, mutta teknologiaan hän ei ollut perehtynyt
paljoakaan. Hän päätti yhdistää nämä kaksi alaa: oman lääketieteellisen tietämyksensä ja työntekijöiden teknologiaosaamisen.
32
Papan aikana kansantaudit jylläsivät, mutta isoisäni keksi työntekijöiden kanssa lääkkeitä niihin. Ongelma oli, miten saada kaikille immuniteetti. Yritys rakensi lentokoneita suurilla kaasusäiliöillä ja suuttimilla, joiden avulla lääkkeet levitettiin maailmaan
kaasuna. Nanobottiteknologia oli tähän aikaan jo jokapäiväistä potilaiden hoitoa ja ihmiset elivät yhä vanhemmiksi. Itse asiassa pappani elää edelleen. Hän on 118-vuotias.
Pappani lopetti kvanttitietokoneiden valmistuksen, koska niiden tilalle tuli vielä kehittyneemmät laitteet. Panostus siirtyi tuotekehittelyyn, jossa ydinajatuksena oli kestävä
kehitys. Hänen alaisuudessaan yritys kehitti autoja ja junia, jotka toimivat maan magneettikenttää hyväksi käyttäen.
Maailma oli muuttunut, ja pappani ymmärsi sen. Ainoastaan rikkaimpien ihmisten
lapset kävivät koulua kirjaimellisesti, sillä köyhyys ja tuloerot olivat kasvaneet huimasti. Valtiolle oli halvempaa opettaa roboteilla ja hologrammeilla kotona kuin luokassa
oikean ihmisen opetuksessa. Kouluopetuksesta piti maksaa korkeita lukukausimaksuja. Pappani otti tämän haasteekseen, sillä hän ymmärsi opetuksen tärkeyden ihmiseltä
ihmiselle, kokemuksen kautta. Ei vain kylmästi teknologiaa hyödyntäen. Vuosien kuluttua hän onnistui tavoitteessaan ja sai paljon kiitosta tehdystä työstä.
Isäni otti yhtiön haltuunsa papan jäätyä eläkkeelle ja alkoi panostaa sekä laajentaa yrityksessään osa-alueita, joissa käytettiin ihmisiä työntekijöinä, ei robotteja. Tällä tavoin
hän loi jo muutenkin suureen ja maailmanlaajuiseen yritykseensä todella paljon lisää
työpaikkoja. Työttömyys oli kasvanut lisää teknologian viedessä työpaikkoja.
Isäni halusi, että maailma olisi enemmän tasa-arvoinen rahan ja työn suhteen, joten
hän teki radikaalin päätöksen. Hän perusti säätiön, johon hän laittoi 75 prosenttia varoistaan. Säätiön tavoitteena oli antaa ihmisille työpaikkoja erilaisissa hankkeissa. Yksi
suurimmista operaatioista oli luonnonsuojelu, sillä maailman luonto oli melkein kokonaan tuhottu sekä meret saastuneet. Isäni rakensi suuria keinotekoisia luontotodellisuuksia, joihin talletettiin elävää luontoa, kasvistoa ja eläimistöä. Tällä tavoin saatiin
estettyä lajien sukupuutto.
Isäni on juuri jäämässä eläkkeelle, ja nyt on minun vuoroni. Hän on uupunut eikä isänsä tavoin käyttänyt nanoteknologiaa. Minun tavoitteenani on kehittää lääketiedettä
sekä teknologiaa uudelle aikakaudelle ja ylläpitää säätiötä. Marsissa asuva yhdyskunta
tarvitsee apuani. Elämisen edellytyksissä on paljon ongelmia. Tehtävää on paljon, mutta nautin haasteista. Minulla ovat samainen työn ilo ja tekemisen halukkuus, kuten
yrityksen aikaisemmilla johtajilla, ja se on pitänyt meidät kasassa ja pitää vieläkin.
33
,
kuntosali
inen olisi
den
u
u
“Minkäla
is
ll
o
d
aisi mah
joka tarjo
ntoilijalle
lliselle ku
a
v
ihan ta
lijoille?
oille aloitte
ja epävarm jyyttä yleisesti ja
rittä
Hienosti y ttäjyyttä erikseen
yri
li
kuntosa
ksti, joka
nostava te
ä
in
a
v
kuvaa
empyöräll
d
n
yttä ta
jy
ä
ii
tt
im
ri
y
to
a
verta
äminen
essä yritt
ajoon: yhd
n.”
e
it
a
parh
Kuntoa ja hyvää oloa kaikille
Henniina Meriläinen
Tenetin koulu, Vuokatti
Kuntosalien suosio on kasvanut viimeisien vuosien aikana todella paljon. Moni hurahtaa salien ja proteiinien yhteisvaikutuksesta tapahtuvaan lihasmassan kasvuun ja
kalorien polttamiseen. Sosiaalinen media vilisee kuvia vähäpukeisista ja treenatuista
vartaloista, jotka ovat kuvanmuokkausohjelmien tekemää hienoa jälkeä. Moni ihminen
katsoo kuvia ja miettii, kuinka voisi itse saavuttaa oman ihannevartalonsa. Näiden kuvien ansiosta moni sairastuu erilaisiin syömis- ja mielenterveyshäiriöihin.
Olen itsekin käynyt kuntosaleilla ja tuntenut pistävän katseen selässäni. Mitä tuollainen oikein tekee kuntosalilla? Kuulen takana olevan lihaskimpun ajattelevan mielessään, kun itse yritän treenata naurettavan pienillä painoilla. Onko joku toinenkin
tuntenut joskus näin? Luulen, että on. Tietysti erilaiset ihmiset tuntevat tämän toisin,
mutta tiedän, etten ole tämän ajatuksen kanssa yksin. Miten ylipainoiset ja kuntosalille tullut ensikertalainen kokevat tämän?
Näistä katseista keksin tämän idean. Jos minä saisin perustaa minkä tahansa yrityksen,
minä perustaisin kuntokeskuksen, jossa olisi oma salinsa treenaamisen aloittelijoille,
fitness-malleille ja muille lihaskimpuille. Salilla jokainen saisi harjoitella omantasoistensa kanssa ja saisi oman henkilökohtaisen valmentajansa, asiantuntevaa opastusta
ja oman harjoitusohjelman, joka olisi räätälöity juuri itselle oman fyysisen tason ja
tavoitteiden mukaan. Tällä salilla ei tarvitsisi tuntea olevansa eriarvoinen kuin muut,
koska kaikki ovat samalla lähtöviivalla.
Yritykseni sijaitsisi Jyväskylässä lähellä yliopistoa. Silloin nuoret opiskelijat pääsisivät
sinne helposti koulusta, koska he muodostavat suuren osan kuntosalien ja ryhmäliikuntojen asiakaskunnasta. Opiskelijat saisivat hyvää opiskelualennusta salilta, jotta
innostus harjoitteluun ei lakastuisi suurien hintojen takia. Liikuntatieteellisen viimeisen vuosikurssin opiskelijat voisivat myös hankkia lisätuloja ohjaajina kuntosalilla
ja järjestämässä erilaisia ryhmäliikuntatunteja. Yliopisto ei ole kovin kaukana aivan
Jyväskylän ydinkeskustasta, joten keskustassa asuvienkin olisi helppo tulla salille bussilla tai esimerkiksi pyöräillen.
Kuntokeskuksen muodostaisi kolme eri kuntosalia: aloittelijat, harrastajat ja ammattilaiset. Lisäksi olisi kolme eri ryhmäliikuntasalia, joihin kaikkiin olisi myös omat tasoluokat. Lisäksi tietysti pukuhuoneet, joissa olisi suihkut ja saunat.
Kuntokeskuksen yhteydessä olisi myös pieni ravintola, josta voisi ostaa treenien jälkeen terveellistä ruokaa kohtuulliseen hintaan. Ravintolassa ei myytäisi pikaruokaa
34
vaan kuntoilijoille soveltuvaa ruokaa, joka auttaisi kaikkia pääsemään tavoitteeseen
ilman, että tulisi nälkäisenä kotiin hakien McDonald’sin autokaistalta Big Mac - aterian.
Tällöin hampurilaista ei tule laitettua nälän piikkiin vaan omien valintojen.
Kuntosali olisi sisustettu värikkäästi ja viihtyisästi, niin että jokainen tuntisi olevansa kodinomaisessa ilmapiirissä, jossa voisi olla oma ihana itsensä. Nuorena yrittäjänä
rahoituksen saanti voisi olla todella vaikeaa. Mistä saisin rahat kaikkiin kalliisiin kuntosalilaitteisiin niin, että en joudu konkurssiin isojen lainanlyhennyksien ja velkojen
takia? Ehkä ostaisin aluksi kaikki välttämättömät laitteet. Kun olisin ansainnut enemmän rahaa, voisin ostaa laitteita lisää. Täytyisi löytää myös sopivat vuokratilat, josta
voisin aloittaa toiminnan. Jos yritykseni menestyisi, voisin myös laajentaa. Tai sitten
jopa rakentaa aivan omat ja juuri sellaiset toimitilat, kuin itse haluaisin. Siihen mennessä täytyisi saada todella paljon asiakkaita, joita yrittäisin hankkia hyvällä markkinoinnilla ja mainostamisella. Täytyisi löytää myös jo kouluttautuneita työntekijöitä
opiskelijoiden lisäksi ohjaamaan toimintaa. Itse kouluttautuisin erilaisten kurssien
avulla, jotta tietäisin toiminnasta vielä enemmän.
Yrityksen aloittaminen ei helppoa, ja sen olen kuullut vanhemmiltani, jotka ovat ennen omistaneet oman yrityksen. Täytyy täyttää monia lupahakemuksia ja täytyy olla
ammatista edes jonkinlaista käsitystä. Moniin lupiin tarvitaankin työkokemusta tai
ammattiin liittyvä koulutus. Yritykseni perustamiseen kuluisi siis useita vuosia saada
rahoitukset, toimitilat ja koulutukset kuntoon.
Oppisin tänä aikana varmasti paljon talouden hoidosta ja monesta muusta asiasta.
Yrittäminen vaatii paljon suunnittelua ja tietoa asioista. Yrittäminen olisi varmasti
antoisaa ja huomaisi oman kätensä jäljen. Olisi mahtavaa huomata, kuinka itsestään
epävarmasta henkilöstä kasvaisi itseään ja kehoaan arvostava itsevarma ihminen. Olisi
hienoa saada seurata tuota kehitystä ja jakaa sitä liikunnanriemua muillekin. Se olisi
varmasti parasta, mitä yrittäjyydestä voisi palkaksi saada: kokea toisten ihmisten onnistumisen tunne ja ylpeys omasta työstään.
Yrittäminen on kuin tandempyörällä ajoa. Jotta pyörällä voi ajaa, tarvitaan siihen useita muitakin henkilöitä. Tangosta irti päästäminen voi johtaa kohtalokkaaseen kaatumiseen. Kun pyörällä ajon osaa ja pitää ohjaustangosta kaksin käsin kiinni, on kaatuminen paljon epätodennäköisempää.
Yhteistyöllä on valtava merkitys yrittäjyydessä niin kuin myös monessa muussakin
asiassa. Yhteistyön avulla yrityksestä saadaan toimivampi ja tehokkaampi. Onko olemassa mitään yritystä, joka ei tekisi mitään yhteistyötä? Asiakkaiden ja henkilökunnan
välinen yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää. Yrittäjyydessä täytyy ottaa myös muiden
mielipiteet huomioon, jolloin kaikilla on parempi olla.
Yrittäjyydessä oman työpanoksen täytyy olla todella suuri, ja yrittäjät tekevät valtavasti töitä. Yrittäjät ovat rohkeita ja päättäväisiä. Heidän täytyy tehdä suuria päätöksiä ja
vähemmän suuria päätöksiä. Arvostan yrittäjiä todella paljon! He kehittävät Suomea
ja tuovat ihmisille uusia työpaikkoja, joita Suomessa lama-aikana tarvittaisiin paljon.
Yrittäjät rakentavat Suomen. Minäkin haluaisin kehittää Suomea omalla yritysideallani, kaikille asiakkaille sopivalla kuntosalilla. Ehkä se on vielä jonakin päivä mahdollista.
35
jan
oharrasta
“Jääkiekk
ottaa
tu
a
k
jo
s,
rity
tyviä
unelma: y
it
li
äkiekkoon
erilaisia jä iihdetapahtumia.
ja v
koulutusmuotoon
nnitelman
u
u
ti opettaa
Hankes
itettu teks
jo
ir
k
n
ti
s
e
an ja mite
huolellis
perusteta
s
ty
ta
ri
s
y
tu
n
s
e
mit
harra
amista ja
n
omaa osa
seen oma
k
ä
v
y
h
ä
.”
a
s
s
voi käyttä
e
is
m
en luo
yrittäjyyd
Tämän minä osaan!
”Luisteluvalmennusta Elias Vuorion
tapaan”
Elias Vuorio
Tapiolan koulu, Espoo
Taustaa
Liikeideani on perustaa yritys, joka tarjoaa ammattitasoista luisteluvalmennusta sitä
tarvitseville.
Olen harrastanut jääkiekkoa 5-vuotiaasta lähtien eli vuodesta 2004 lähtien, ensin Jäähongassa ja sitten Blues Juniorsissa. Nykyinen joukkueeni on Blues B Akatemia, joka
pelaa B SM-sarjassa. Joukkueessa pelaa pääasiassa vuosina 1998 ja 1997 syntyneitä
pelaajia.
Olen pelivuosieni aikana saanut jääkiekko- ja luisteluoppia parhailta espoolaisilta jääkiekkovalmentajilta, jotka ovat kaikki espoolaisia kiekkoikoneja ja kuuluneet suomalaisen kiekkoilun eliittiin: Juha Ylönen, Juha Ikonen, Jan Långbacka ja Timo Hirvonen. Liikeideani on siirtää tämä saamani arvokas luisteluoppi kannattavaksi liiketoiminnaksi.
Yrityksen perustaminen
Tarkoituksena on perustaa yritys nimeltä ”Elias Proskating Oy”, joka tuottaa erilaisia
jääkiekkoon liittyviä koulutus- ja viihdetapahtumia erilaisille kohderyhmille. Yritys perustetaan osakeyhtiömuotoon. Omistan alkuvaiheessa itse kaikki yhtiöni osakkeet ja
toimin myös yhtiöni toimitusjohtajana. Yrityksen logo on sivun oikeassa yläreunassa.
Osakeyhtiö perustetaan verkossa Patentti- ja rekisterihallituksen ja Verohallinnon yhteisessä YTJ-asiointipalvelussa. Osakeyhtiö on ilmoitettava rekisteröitäväksi kolmen
kuukauden kuluessa perustamissopimuksen allekirjoittamisesta. Liitteeksi on toimitettava osakeyhtiön perustamissopimus alkuperäisenä, jäljennös yhtiöjärjestyksestä ja
kuitti käsittelymaksun suorittamisesta.
Kaupparekisteri tekee yrityksen nimestä nimitutkimuksen eli tutkii sen, onko yrityksen
nimelle Elias Proskating Oy mahdollisia rekisteröintiesteitä. Nimitutkimuksessa Kaupparekisteri tutkii mm. yrityksen nimen yksilöllisyyttä, erottuvuutta ja sekoitettavuutta muihin rekisterissä tai vireillä oleviin samankaltaisiin nimiin ja tavaramerkkeihin.
Myös verkkotunnuksen www.proskating.fi saatavuus on hyvä tarkistaa etukäteen.
36
Yrityksen palvelu
Yritys keskittyy luisteluvalmennuksessa erityisesti maksimaalisen luistelunopeuden
kehittämiseen sekä täydellisen luistelutekniikan opettamiseen nykyaikaisilla valmennusmenetelmillä ja -opeilla. Apuna käytetään uusinta tekniikkaa: videokuvausta ja
nopeusmittausta. Tarkan videoanalyysin ja henkilökohtaisen palautteen ansiosta valmennus on hyvin tehokasta ja henkilökohtaista.
Yritys tarjoaa laadukasta luisteluvalmennusta 10 hengen pienryhmissä ja 10 kerran
jaksoissa. Jakso sisältää 10 jääharjoitusta oheisharjoitteluineen ja maksaa 500 euroa
(sis. ALV). Harjoituksia varten yritys vuokraa jääaikaa lähialueen jäähalleista, kuten
Espoon Matinkylästä, Espoonlahdesta ja Leppävaarasta, Helsingistä Salmisaaresta, Paloheinästä ja Vuosaaresta sekä Espoon Barona Areenalta. Jäävuorot Espoon ja Helsingin
halleissa maksavat noin 100-300 euroa tunti riippuen ajankohdasta.
Lisäksi yritys tarjoaa yrityksille erilaisia jääkiekkoon liittyviä elämystapahtumia, kuten
pikkujouluja, pelitapahtumia, leirejä sekä muita luisteluun liittyviä hauskoja elämyksiä.
Yrityksen kohderyhmät ja markkinointi
Yrityksen kohderyhminä ovat aluksi lähialueen jääkiekkojoukkueet ja niiden yksittäiset junioripelaajat sekä yritykset. Markkinointikanavina toimivat yrityksen omat nettisivut (www.proskating.fi), suoramarkkinointi sähköpostin ja facebookin välityksellä
sekä perinteiset kanavat, kuten mainonta seurojen ja yritysten ilmoitustauluilla.
Starttiraha
Yrityksen on tarkoitus hakea aloittavalle yrittäjälle tarkoitettua ”starttirahaa”. Sen tavoitteena on auttaa uutta yrittäjää yrityksen perustamisen alkuvaiheessa, jotta yrittäjälle varmistetaan riittävä toimeentulo. Starttirahan tarkoituksena on parantaa työllisyyttä ja sen myöntää paikallinen TE-toimisto.
Starttiraha on harkinnanvarainen etu ja sen saaminen riippuu paikkakunnasta, vuodenajasta, taloussuhdanteesta ja muista seikoista. Etua myönnettäessä pyydetään normaalisti myös ulkopuolista tahoa arvioimaan yrittäjän liiketoiminnan mahdollisuuksia
sekä henkilön kykyä toimia yrittäjänä. Starttirahan enimmäisaika on 12-18 kk ja sen
määrä on ensimmäiseltä 6 kk:n jaksolla noin 850 e/kk.
Ammattitaidon kehittäminen
Koska yrityksen menestys perustuu luisteluvalmentajan vankkaan ammattitaitoon,
on oman ammattitaidon kehittäminen yritykselle ensiarvoisen tärkeä menestystekijä. Jääkiekon ja urheilun alalta löytyy erilaisia koulutusvaihtoehtoja, kuten Jyväskylän
liikuntatieteellinen, josta voi valmistua liikunnanopettajaksi, ja Vierumäen urheiluopisto (ja muut urheiluopistot), jossa voi opiskella liikunnanohjaajaksi tai valmentajan
ammattitutkinnon. Lisäopintoja voi opiskella esimerkiksi Haaga-Heliassa, jossa valikoimiin kuuluu mm. urheilumarkkinointi. Lisäksi alalle on mahdollista kouluttautua
myös ulkomailla
37
Yritystoiminnan riskit ja kustannukset
Yrityksen on tarkoitus aloittaa toimintansa kevyellä kulurakenteella. Yrityksen pääasiallisena menoeränä alkuvaiheessa ovat mahdollisten ulkopuolisten valmentajien
palkat sekä jääkustannukset. Lisäksi tulevat nettisivujen kustannukset, tilitoimiston
maksut sekä vakuutukset. Yritystoiminnan laajentuessa ajankohtaiseksi saattaa tulla
vuokratilojen hankkiminen sekä ulkopuolisen toimistotyöntekijän palkkaaminen.
Koska aluksi yrityksen kulut ovat pienet ja ne on sidottu suoraan toiminnan laajuuteen, ovat myös yritystoiminnan riskit pienet. Jos toimintaa laajennetaan muille paikkakunnille ja jopa ulkomaille, riskit ja kustannukset myös kasvavat.
Luisteluvalmennuksen lisäksi yrityksen on tarkoitus laajentaa toimintaa myös jääkiekkovarusteiden maahantuontiin tai tehdä läheistä yhteistyötä eri jääkiekkovarusteiden
maahantuojien kanssa. Jatkossa myös välinehuolto, kuten luistinten teroituspalvelu,
kuuluu mahdollisesti yrityksen tarjoamiin palveluihin.
Elias Vuorio, Blues B Akatemia # 5 (2014-15),
Elias Proskating Oy:n tuleva omistaja ja toimitusjohtaja
”IT´S ALWAYS A GREAT DAY FOR HOCKEY!”
- Bob Johnson -
38
“Perinpoh
jainen ja
raikkaalla
tavalla eri
lainen tek
sti, joka k
kirjoittaja
ertoo
n su
haluaa kir uren haaveen: hän
jan
Teksti peru pitäjä-yrittäjäksi.
ste
poikkeuks lee nuorelle aika
ellista ura
valintaa
hienosti ja
asiantunte
vasti.”
Rohkenen yrittää
Jenna Välimäki
Nakkilan yhteiskoulu
Kun kysyy kuuden vanhoilta eskarilaisilta unelma-ammattia, tytöiltä saa vastaukseksi
usein prinsessan. Poikien keskuudessa taas esimerkiksi poliisi ja palomies ovat suosittuja. Kun eräältä pieneltä tytöltä kerran kysyttiin, odotettiin varmaan samankaltaista
vastausta ja kirkkain silmin kerrottua haavetta prinsessan elämästä sitten isompana.
Mutta sellaista ei koskaan kuulunut. Tyttö tahtoi kirjanpitäjäksi.
Kirjanpitäjä ei ole samanlainen sankari kuin poliisi tai palomies tai ylipäätään edes
sellainen ammatti, josta pikkuinen kuusivuotias voisi haaveilla. Eihän silloista pientä
eskarilaista edes uskottu, naurahdettiin vain ja todettiin, että kyllä mieli vielä muuttuu
moneen kertaan suuntaan ja toiseen. Muistan tuon hetken elämässäni täysin kirkkaana vieläkin. Minua kiukutti, koska tahtooni ei luotettu, vaikka kuinka yritin vannoa. Vähän kasvanutta kolmannelle luokalle menijääkään ei uskottu tämän toistaessa saman
haaveammatin muutamaa vuotta myöhemmin. Yläasteikäisen seitsemäsluokkalaisen
mielen muuttumista kehdattiin vielä epäillä, mutta kun se sama tyttö peruskoulun
viimeisellä luokalla sanoo yhä samaa kuin yhdeksän vuotta sitten, alkavat viimeisimmätkin epäilijät jo uskoa, että hän on tosissaan. Miksi vasta nyt?
En kiellä, ettenkö olisi haaveillut muistakin ammateista. Mutta kun on monta vuotta
tiukasti väittänyt lähtevänsä juuri sille tietylle alalle, lausetta toistaessaan siihen uskoo itsekin joka kerta enemmän: ”Minusta on tähän. Tätä minä haluan.”
Ehkä syy aikuisten uskomiseen löytyy siitä tosiasiasta, että jatko-opinnot ovat aivan
ovella. Ehkä nyt uskotaan, että mieli tietää tahtonsa, kun valinta on oikeasti edessä – ja
tällä kertaa sen vaihtaminen ei käykään enää niin helposti. Mielestäni aikuisten pitäisi
uhrata aikaa pieneen ajatusleikkiin: jos lapsi sanoo yhtä totisella naamalla kuin minä
aikanani, että tahtoo tietyn ammatin, mukana voi olla jopa yllättävä määrä totuutta ja
päättäväisyyttä. Ainakin, jos tämä kyseinen lapsi saa ykkösluokan ensimmäisen matematiikankokeen takaisin, huomaa yhden ainoan virheen, joka vei pisteen, ja korjaa sen
toivossa, että tulos vaihtuisi täyteen pistepottiin.
Haaveammattini ei kuitenkaan rajoitu pelkästään kirjanpitäjän työhön, vaan se sisältää muutakin. On asia, jonka olen pienestä asti halunnut yhdistää työhöni, kunhan
aika on vain kypsä: minusta tulee yrittäjä.
Nyt kun jälkikäteen mietin päätöksiäni ja toiveitani tulevaisuuden suhteen, en yhtään
ihmettele mielihalujani. Olen kasvanut yrittäjyyteen lähestulkoon vaahtosammuttimen kokoisesta nappulasta saakka. Äitini, joka siis omistaa oman kirjanpitoyrityksen,
perusti firmansa, kun olin neljän vanha. Olen siis kasvanut firman ja yrittäjyyden mukana, ja luultavasti juuri siksi ammatinvalinta on aina tuntunut niin helpolta. Nykyään
39
myös isäpuoleni on yrittäjä, eikä se päätöksiäni tulevaisuuden suhteen ainakaan heikentänyt ole. Pikemminkin juuri päin vastoin.
Vaatiiko yrittäjyys ja oman firman perustaminen todella sen pohjan, jonka olen itse
saanut? Eli käytännössä kasvatuksen yrittäjän muottiin suoraan äidinmaidosta? Ei.
Sitä se ei vaadi, mutta myönnän olevani onnekas siinä suhteessa. Yrittäjän elämä ei
ole koskaan tuntunut ylitsepääsemättömältä haasteelta, koska se on ollut täysin luonnollinen osa elämääni niin kauan kuin jaksan edes muistaa. Ei se kuitenkaan mene
niin, että vain yrittäjien lapsista tulee uuden sukupolven yrittäjäkunta. Yrittäjyys ei
ole mikään geeni, jonka perii vanhemmiltaan. Se on elämäntapa, jonka voi omaksua
kuka vain niin halutessaan. Koska kun tosissaan miettii, ”vaikea” ja ”hankala” ovat vain
adjektiiveja omien korvien välissä. Jos niille ei anna ylivaltaa, voi saada aikaan ihan
mitä vaan.
Firmani nimeä en sentään ole vielä suunnitellut, mutta monia muita tarpeellisia juttuja kyllä. On helppoa omaksua tärkeitä asioita, kun on hyvä tukiverkko – tässä asiassa
äitini on suurin esikuvani. Ilman häntä tuskin tietäisin murto-osaakaan kaikesta ammattiin liittyvästä. Ilman häntä en olisi kaikkia näitä vuosia jaksanut toistaa itselleni,
että vielä joku päivä minäkin voin olla samanlainen asiani osaava ammattilainen sekä
oman yrityksen omistaja – kuten hänkin.
Monista yhteyksistä voi oppia hyödyllisiä asioita. Kirjanpitäjälle tarpeellinen taulukko-ohjelma on tullut tutuksi valinnaisen tietotekniikan tunneilla. Äidinkielestä saa
matkaansa vaikkapa oikean tavan tehdä asiakirjoja ja yhteiskuntaopista työelämän
mutkiin liittyviä hyviä ratkaisuja. Matematiikan tunneilla taas oppii esimerkiksi verotus- ja korkoprosenttilaskentaa, joka on kirjanpitäjälle elintärkeää. Ja no, sitä laskentaa
ylipäätään. Tietoja ja taitoja oppii siis koko ajan. Voisi ehkäpä ajatella, että koulu edesauttaa yrittäjäkasvatusta tiettyyn pisteeseen asti.
Monet tuntuvat kuvittelevan, että yrittäjänä elämä olisi helpompaa. Okei, käytännössä
saa itse määrätä vaikkapa työaikansa ja ruokataukonsa, mutta on myös monia asioita,
joita kukaan ulkopuolinen ei näe – tai ei halua nähdä.
Moni ei huomaa sitä tosiasiaa, että sen ajan, minkä muut käyttävät rentoutumiseen,
voi yrittäjä joutua käyttämään töihin. Yrittäjän roolissa työajan ja vapaa-ajan välinen
raja hämärtyy selkeästi. Koska olen yrittäjäperheestä, huomaan tämän helpommin:
vaikka äiti ei tekisi töitä vaan lukisi esimerkiksi sanomalehteä, asiakkaan soittaessa
rooli vaihtuu tutun, huolehtivan vanhemman sijasta rautaiseen, asiansa tuntevaan
ammattilaiseen huolimatta siitä, että hän edelleen istuu pöydän vieressä lehti nenänsä edessä.
Toinen huomauttamisen arvoinen juttu: Yrittäjä saa toki tehdä kaikki päätökset itse ja
pitää myös kaiken voiton, mutta entä sitten, kun mennään pakkasen puolelle. Yrittäjä
joutuu yksinään ottamaan myös vastuun päätöksistään ja toimeentulo on täysin kiinni
itsestä. Kaikista ei siihen ole. Minä päätin, että minusta on. Osittain ehkä pelkään tuottavani pettymyksen; olen puhunut ammatinvalinnastani ja jatkosuunnitelmistani niin
paljon, että puheille odotetaan myös vastinetta ja hyvää menestystä yläasteen jälkeen.
Toisaalta taas tiedän, että kävi miten kävi, minulla on aina äitini tuki. Eikä siitä varmaan haittaakaan ole, että äiti, mummu ja mummi ovat kaikki aikanaan suorittaneet
saman tutkinnon, jonka minäkin aion opiskella.
Kun perustan yritykseni, elämäni tulee muuttumaan huimasti. Elämäni tulee olemaan
sidottu yritykseen, josta on kiinni toimeentulo. Vaikka tekisinkin aluksi töitä muualla-
40
kin, tulee pääpisteeni aina olemaan pelkästään yrityksessä, jonka perustan. Tavoitteeni
on, että saan leipäni tekemättä töitä ulkopuoliselle.
Toimiston ja kaikki paperit tulen pitämään kotonani. On paljon käytännöllisempää ja
taloudellisempaa pitää toimisto kotona: Ei tarvitse maksaa vuokraa kiinteistöstä tai
bensasta, joka kuluisi päivittäiseen työmatkaan. Lisäksi asiakkaat saattavat soitella ns.
”kiinteän” työajan ulkopuolellakin – yrittäjä kun vähemmän näitä kellotunteja katsoo
– ja kysellä jotain tietoa, jonka saan sitten kätevästi vilkaistua kotiarkistostani. Jos toimisto olisi muualla, pitäisi joko lähteä käymään toimistolla tai luvata selvittää se ja
ottaa yhteyttä mahdollisimman pian. On siis myös palveluvaltti pitää toimisto ja työt
ihan lähellä. Sen avulla saa myös vahdittua, ettei kukaan ylimääräinen pääse tutkimaan arkaluontoisia tietoja.
Myös vastuu on täysin erilaista. Kun on asiakkaita, joiden papereita käsittelee, on pakko
opetella vastuuta. Kenenkään muun ei voi antaa katsoa luottamuksellisia ja tärkeitä
tietoja. Arvonlisäveroilmoitukset pitää lähettää ajoissa joka kuukausi. Tilinpäätökset
pitää saada valmiiksi. Palkanlaskentakin pitää hoitaa ajallaan, koska muiden toimeentulo voi olla kiinni minun laskelmistani. Minulla on vastuu siitä, että kaikki on ajallaan
perillä ja varmasti tehty niin kuin pitääkin.
Yrittäjän elämäntapa sopii minulle siinäkin mielessä, että olen aina ollut vahva persoona – jo pelkkä ajatus siitä, että olisin 40-50 vuotta työelämässä jonkun muun pomoteltavana, ei innosta. Aina kun joku puhuu sellaisesta, minulla iskeytyy jarrut päälle. ”Sitä
minä en halua. Tahdon olla itse itseni herra.”
Koulutus ei kuitenkaan lopu siihen, kun saan paperit käteeni – oli se sitten tavallinen
merkonomitutkinto kauppaoppilaitoksesta tai joku ylempi tutkinto ammattikorkeakoulusta tai jopa yliopistotasolta. On tärkeää pysyä mukana alati muuttuvissa asioissa,
kuten verotuksessa ja tietotekniikassa. Äitini käy päivän tai kahden mittaisissa koulutuksissa usein monta kertaa vuodessa ja on kertonut, että niistä on kyllä hyötyä.
”Huominen jossakin
kuinka ikinä kohteleekaan
Kaikki mitä mä kerran jo kohdannut oon
auttaa tulevan kohtaamaan.”
– Suvi Teräsniska: Pilviä ja päivänpaistetta
Mielestäni tuon kappaleen sanat tiivistävät ajatuksen yrittäjyydestä loistavasti: kaikki,
mitä on oppinut – ihan pienestä pitäen – edesauttaa yrittäjänä. Luonteenpiirteet, opiskelut, oma asenne. Yrittäjä selviytyy monista ongelmista, koska hän on oma pomonsa.
Jos ei muuten, niin sillä kuuluisalla suomalaisella sisulla.
41
JA
SAR
3
Lukio
42
“Kaunis ja
vähän ha
ikea tarin
pariisilais
a
esta leipo
moyrityks
jonka 17-v
e
s
tä
,
u
o
tias tyttö
hoidettav
ottaa
akseen isä
n
sä kuoltu
kertoo työ
a. Tarina
stä ja vas
tuunkann
ja siitä, ett
osta
ä vain yri
ttämällä a
uudelleen
ina
unelma v
oi toteutu
a.”
Lupaus unelmastasi
Jenny Lehtosaari
Herttoniemen yhteiskoulun lukio, Helsinki
Pariisissa on erityisen kylmä. Vaikka aurinko oli piilossa harmaiden pilvien takana,
lumi sai kaupungin näyttämään kirkkaalta ja ystävälliseltä. Kadut ja kaupat oli koristeltu juhlavasti joulua varten, johon oli vain vajaat kaksi viikkoa aikaa.
Rakastan joulukuuta, sillä leipomossa käy paljon asiakkaita tähän aikaan vuodesta ja
joulusta tulee isäni mieleen. Outoa, että leipomon perustamisesta on jo 46 vuotta. Jo
pienestä pitäen isäni suurin intohimo oli leipominen. Kaksikymmentävuotiaana hän
toteutti unelmansa ja perusti leipomon, jonka nimeksi tuli Jacques Patisserie. Leipomo
oli hänelle hyvin erityinen, sillä siellä hän ja äiti tapasivat.
Vasta kuusivuotiaana sain nähdä isän työnteossa. Eräänä päivänä katselin, kun hän
puki päällensä valkoista esiliinaa ja totesin: ”Isä, haluan tulla kanssasi töihin.” Sinä
päivänä hän otti minut mukaan leipomoon. Rakastin leipomon huumaavaa tuoksua,
koneiden surinaa koneiden, jollaisia en koskaan ollut nähnyt! Isäni taitteli esiliinan
sopivaksi pienelle vyötärölleni ja asetti minut korokkeen päälle, jotta voisin katsoa. Hänen käsissään taikinasta tuli eloisa. Se kiepahti kaulimen ympärille, purkautui ja makasi littanana niin kuin se nukkuisi. Se oli taikaa.
Mitä vanhemmaksi tulin, sitä useammin menin leipomoon isän kanssa. En sen takia,
että olisin halunnut leipuriksi. Itse asiassa ajattelin, ettei minusta olisi siihen hommaan.
Muutamalla kynän vedolla isä pystyi suunnittelemaan mitä kauneimpia koristeita leivoksille. Minä taas, minulla ei ollut lainkaan taiteellisia kykyjä. Koulun taideprojektini
olivat katastrofeja. Sitä paitsi isäni ei halunnut minun seuraavan hänen jalanjälkiänsä.
”Sinä et aio tehdä tätä elääksesi”, hän sanoi vahvalla ranskan aksentillaan.
Hän halusi kuitenkin minun oppivan vastuulliseksi, joten hän pani minut töihin – ei
leipomon taakse, missä kaikki jännittävä tapahtui. Työni oli lattioiden hankaaminen ja
vessan puhdistaminen, kovaa työtä 12-vuotiaalle. Jonkin ajan kuluttua hän antoi minun auttaa häntä leipomusten valmisteluissa: kananmunien rikkomista, jopa keksien
koristelua. Yhtenä päivänä sain laittaa kirsikoita suosittujen leivosten päälle.
Jokainen tehtävä oli minulle mahdollisuus oppia tekemään asiat oikein ja paremmin.
Vaikka en koskaan ajatellut, että minusta olisi tullut leipuri, pidin isän työskentelyn
seuraamisesta. Hänen leipänsä olivat legendaarisia Pariisissa. Asiakkaat tulivat leipomoon katsomaan, mitä hän oli tehnyt, ja osoittamaan hänelle kunnioitusta.
Vaikka kuinka suosittu leipomo oli, isä halusi nostaa sen tasoa. Kuljimme kioskin ohi ja
43
hän sanoi: ”Ajattele, kuinka liiketoimi kukoistaisi, jos leipomo pääsisi lehteen!” Hän oli
yhtä suuri unelmoija kuin työntekijä.
Isä opetti minua tekemään muutamia uusia juttuja, vain huvin vuoksi – teekeksejä,
muffinsseja, torttuja. ”Cecilia, katso käsiäni”, hänellä oli tapana sanoa. Opin asiat melko nopeasti. Kun olin vasta kuusitoistavuotias, isä luotti minuun ja sain kokeilla leivän
tekoa. En välttämättä ollut mikään mestari, mutta jo muutaman yrityksen jälkeen osasin tehdä ranskanleivän ilman reseptiä.
”Tyttösi on ihmeellinen”, sanoivat ihmiset isälleni. ”Hän on kuin sinä!” Isäni oli ylpeä,
mutta sen sijaan hän sanoi: ” Tyttärestäni tulee vielä parempi, hän menee yliopistoon.”
Osasin tehdä pieniä kakkuja, piirakoita, leipiä, kaikkea, minkä takia ihmiset tulivat leipomoon. Toisaalta en osannut tehdä leipomon kuuluisinta tuotetta, joka oli isäni kehittämä oliivileipä. Yritin useita kertoja, mutta en koskaan onnistunut samaan leivästä oikeanlaista. Ei hätää, isä opettajana minulla on vaikka kuinka paljon aikaa oppia,
ajattelin.
Mutta kun ei ollut. Isä sairastui syöpään. Oli seitsemäntoistavuotissyntymäpäiväni ja
seison isäni sairaalavuoteen vieressä äidin kanssa, kun hän paljasti tulokset. Me olimme hirveässä shokissa. Sitten äiti kuiskasi: ”Mitä me aiomme tehdä?”
Tiesin vastauksen, se oli ainoa, joka tuli mieleeni. Katsoin isää silmiin ”Aijon ottaa leipomon vastuulleni ”, sanoin. ”Aion tehdä leipomostasi tunnetun, niin kuin aina olet
unelmoinut, lupaan. Teen sinut ylpeäksi. Yritä sinä parantua.” Kyynelet valuivat isäni
kasvoilta: ”Cecilia, haluan sinun valmistuvan.”
”Ei, haluan työskennellä leipomossa. Me emme voi lopettaa sitä ”, sanoin. Sinä samana
iltapäivänä äiti vei minut kouluun täyttämään eroamispapereita. Kolme viikkoa myöhemmin isä kuoli. Hän oli vasta viisikymmentävuotias.
Kovasta työskentelystäni huolimatta oli mahdotonta olla surematta. Leipomon henkilökunta ja minä hoidimme tilauksia. Paitsi yhtä tuotetta – isän nimikkoleipää, ja asiakkaat kyselivät sitä. Eräänä yönä noin kaksi kuukautta myöhemmin en kestänyt enää.
Tein ison kasan taikinaa ja aloin valmistaa leipää. Jälleen kerran leipä epäonnistui, se
oli kivikovaa. Tätini seisoi vierelläni pudistaen päätään ja sanoi: ”Sinun pitäisi pystyä
tekemään tämä. Olethan sinä Jacquesin tytär.”
Se oli totta, mutta kenties minulla ei ole hänen taitavia käsiään. Ehkä minua ei ole
tarkoitettu leivontahommiin. Ehkä en koskaan pystyisi pitämään lupaustani isälle. Makasin sängyssä levottomana ja mietin itsekseni. Onko minusta leipuriksi? Vai olenko
totaalinen ääliö? Vaivuin uupuneena syvään uneen.
Sinä yönä näin unta. Olin leipomon keittiössä ja näin isäni siellä. Hän näytti samalta
kuin aina – iloiselta, turvalliselta ja vahvalta: ”Kuuntele minua, Cecilia. Näytän sinulle
vielä kerran, kuinka leipä tehdään.” Nyökkäsin ja kohdistin katseeni työpöydälle. ”Katso
tarkkaan”, hän sanoi. Kopioin kaiken isäni perässä. Vaivasin taikinan, lisäsin oliivit ja
laitoin leivän uuniin. Leivästä tuli täydellinen. Katsoin vierelleni ja isä oli poissa. ”Kiitos”, sanoin.
Seuraavana aamuna säntäsin suoraan keittiöön ja rupesin hommiin. Valmistin leivän
samalla tavalla kuin unessani. Se oli elämäni pisin tunti. Viimeinkin leipä oli valmis. Se
oli aivan kuin unessani – pehmeä, rapea ja pinnalta kullanruskea. Vihdoin ja viimein
kova työni tuotti tulosta ja voisin olla ylpeä itsestäni.
44
Siitä lähtien asiat olivat kohdillaan. Vuonna 2000 pääsimme ensimmäistä kertaa lehteen, ja pian leipomomme oli yksi Pariisin tunnetuimmista. Tiedän, että isäni olisi ylpeä
minusta.
Istun pöydässä, siemailen kaakaotani ja nakerran piparia. Huomenna on jokavuotinen
perinnepäivä, jonka isäni keksi. Leipomon henkilökunta valmistaa suuren jouluaterian,
jota asiakkaat sekä perheenjäsenet saapuvat syömään. Sinä päivänä keskitymme vain
kahteen asiaan: hyvään seuraan ja tietysti ruokaan. Toivon, että isäni perinteet säilyvät
minunkin jälkeeni, kuka tahansa leipomoa hoitaakaan myöhemmin.
45
va
uinen vah
“Öljynkatk
s
k estä,
perheyrity
tarjoaa
kertomus
k
asta, jo a
rm
fi
to
u
-a
ja vähän
linja
oja lähelle
tk
a
im
s
kyljessä
s
u
b
Yrityksen
.
in
ik
s
k
a
ut nuori
kauemm
sä kasvan
koko ikän
än jatkaa
iä
s
k
edellyty
ia
n
m
o
i
ti
h
po
e ammati
, punnitse
esti
s
ti
s
li
a
yrittäjänä
re
oja puolia
n
o
u
h
ja
hyviä
sti.”
ja valoisa
Yrittämisen yliannostus
vai yliarvostus?
Juliane Moilanen
Suomussalmen lukio
Lapsena nukutin nukkeni hallin rasvamontun portaille ja keittelin sorapuuroa jakoavaimella, sillä aikaa, kun isä teki hallihommia. Kesälomareissut reissattiin linja-autolla, usein jonkun ryhmän mukana, jolloin isä pystyi yhdistämään työn ja perheen. Kun
koulussa suunnitellaan yhteisiä reissuja, minä olen se, joka hankkii kuljetuksen, koska
minulla on suhteita. Kyllä, olen yrittäjäperheestä.
Isovanhemmillani, isälläni ja tädilläni on perheyritys. Tilausmatkat Oy on Venäjän, erityisesti Karjalan sekä Montenegron matkoihin erikoistunut matkatoimisto ja linja-autoliikenne. Isoäiti ja täti hoitavat toimistopuolen, isoisä ja isä vastaavat kalustosta sekä
istuvat ratin takana. Yritys työllistää lisäksi myös hallimiehiä ja kuljettajia.
Yrittäminen on ollut aina läsnä meidän perheemme arjessa. Kun isä on suurimman
osan ajasta tien päällä, on täytynyt keksiä uusia tapoja yhteisen ajan viettämiseen; siispä linja-autoissa on istuttu kilometri jos toinenkin. Kun yrittäjäperheessä on kasvanut
pienestä asti, on tottunut siihen, että yrittäjä ei voi vetää selkeää rajaa työn ja vapaaajan välille, vaan työt tulevat väkisin mukaan kotiin.
Kun lapsesta saakka on tottunut elämään yrittämisen keskellä, voi väittää tietävänsä
aika paljon yrittäjyyden hyvistä ja huonoista puolista. On normaalia, että lomallakin
isoäiti vastaa puhelimeen tai että isä ei pääse katsomaan joulujuhlaa, koska on ryhmän kanssa viikon kylpylälomalla Virossa. Kaikki tämä on normaalia, koska siihen on
tottunut.
Omaa tulevaisuuden kouluttautumista ja ammatinvalintaa miettiessä tulee väistämättäkin mieleen, olisiko minusta yrittäjäksi. Haluaisinko minä seurata sukulaisteni
jalanjälkiä ja ruveta jatkajaksi perheyritykseen? Haluaisinko minä kasvattaa lapseni
yrittäjäperheessä? Näiden ajatusten taustalla on myös isän ja isovanhempien rivien
välistä luetut pyynnöt: ”Sitten kun sinusta tulee toimitusjohtaja” tai ”Olisihan se parempi, että firma pysyisi omassa perheessä.” Velvollisuudentunnetta, vanhempien painostusta vaiko sittenkin omaa kiinnostusta? Näihin tuntemuksiin uskon monen yrittäjän lapsen samaistuvan.
Kun kiinnostusta yrittämiseen ja bisnesmaailmaan kuitenkin omasta takaakin on, voisi
yrittäjäksi ryhtymistä pitää potentiaalisena vaihtoehtona, varsinkin, kun valmis bisnesidea ja yrityskin ovat lähipiirissä. Lisäksi perheyrityksen toimintamallit ja käytännöt
ovat vuosien varrella tulleet tutuiksi. Olisi siis helppoa lähteä jatkamaan tuttujen ihmisten luomaa yritystä, jolla olisi myös tunnearvoa.
46
Harva bisnes kuitenkaan enää nykypäivänä pitää itsensä tuottoisana ilman kehittämisen tarvetta. Yrityksen jatkamiseen ryhtyessä täytyy siis olla valmis myös kehittämistyöhön ja lähteä ennakkoluulottomasti kohti uusia ideoita. Kun kyseessä on matkailuun liittyvä yritys, on kehittämisen varaa koko ajan, koska kilpailu alalla on suurta ja
matkailu itsessään on koko ajan kasvavassa suosiossa.
Venäjän ja erityisesti Karjalan matkoihin erikoistuneen matkatoimiston uhaksi voi lähitulevaisuudessa koitua kiinnostuvuuden väheneminen, jos suhteet Venäjän kanssa
kiristyvät Ukrainasta alkaneen kriisin vuoksi. Uusia aluevaltauksia täytyisi siis alkaa
suunnittelemaan. Uudet, kiinnostavat matkakohteet, joihin löytyisi laaja tietämys, olisivat ihanteellisia uudistuksia. Myös Venäjän matkailua voisi kehittää uuteen suuntaan
kriisistä huolimatta. Kehittämiskohteeksi sopisi uuden, nuoria houkuttelevan valttikortin löytäminen, jolloin Venäjän tietämystä voitaisiin hyödyntää myös vanhemman sukupolven siirryttyä pois asiakaskunnasta.
Linja-autofirman ja matkatoimiston on lähitulevaisuudessa mietittävä myös vaihtoehtoista ratkaisua kalustolleen, kun matkustajat miettivät yhä enemmän liikkumisen
ekologisuutta. Jatkaako samalla linjalla kuin aikaisemmin ja uskoa halvemman hinnan
vetävyyteen vai vaihtaako kalusto vähäpäästöisempään ja ottaa etulyöntiasema markkinoilla ekologisuuden nimissä? Kehittämistä kyllä löytyy, kun vain jaksaa ideoida ja
kokeilla uutta rohkeasti.
Yrityksen jatkaminen olisi kunnia, mutta samalla myös näytön paikka. Kun yrityksen
perii läheisiltä, syntyy tietynlainen velvollisuus säilyttää yrityksen arvo ja pitää se menestyksekkäänä. Paperityöt, palkanlaskenta ja markkinointi – kaikesta täytyy vastata
itse, unohtamatta asiakassuhteita, yrittämisen suolaa.
Jos minä yrittäjäksi päättäisin tulevaisuudessa ryhtyä, suurin pelonaiheeni olisi se,
malttaisinko nauttia yhtään vapaa-ajasta vai jäisikö perhe taka-alalle, koska vuosien
varrella takaraivoon on pinttynyt neuvo: ”Työtä on tehtävä silloin, kun sitä on tarjolla.”
Yrittäjänhän on oltava koko ajan valppaana, sillä yksikin päivä pois pelikentältä voi
aiheuttaa pitkäaikaiset seuraukset. Kun yrittäminen kuitenkin on lähellä sydäntä, se ei
ole pelkkä työ vaan paremminkin elämäntapa. Kuten isoisäni sen ilmaisi: ”En minä tätä
rahan takia tee, tämähän on kuin olisi koko ajan lomalla.”
47
alistinen
teva ja re
“Asiantun
tilan
ik
mans ka isesta.
kertomus
em
n
je
a
la
isesta ja
man
ta
perustam
s
ru
e
p
n
Oman isä
hienosti
o
o
rina kert
ta
n
e
s
k
yrity
uksista:
en vaatim
, halusta
yrittäjyyd
muudesta
o
tt
a
m
ta
voittaa
periksian
ja kyvystä
a
tt
u
u
ia
opp
ymiset.”
vastoinkä
Lapsen kengistä aikuisen saappaisiin
Iida Ranta-Nilkku
Toholammin lukio
Unelma ihan omasta mansikkamaasta. Liikeidea tuottaa laadukkaita mansikoita paikallisiin tarpeisiin. Mielikuva omasta yrityksestä ja palo saada kokeilla, millaista sen
pyörittäminen olisi.
Näistä aineksista perheemme mansikkatila sai alkunsa kuusitoista vuotta sitten. Ensimmäiset mansikkapenkit isämme kaivoi lapiolla keväisenä yönä vuonna 1999. Mansikantaimet istutettiin ja niitä kasteltiin säksättävällä sadettimella, johon johdettiin
vesi läheisestä pikkupurosta. Taimet kasvoivat, alkoivat tuottaa ensimmäistä satoa ja
kaksivuotias minä tepasteli penkkien väleissä maistelemassa punaisia (ja toisinaan
vihreitäkin) mansikoita.
Noista ajoista on monien, niin hyvien kuin huonojen vaiheiden kautta tultu tähän pisteeseen: mansikkatilan pinta-ala ja sato on moninkertaistunut, monet työt voidaan
suorittaa koneellisesti ja perheellämme on arvokasta kokemusta yrittäjyydestä pian
16 vuoden ajalta. Lapion kanssa vietetyn kevätyön ja ensimmäisen mansikkakesän
jälkeen yritys otti ensimmäisen kehitysaskeleensa: paikallisella sepällä teetetyn penkintekokoneen ansioista seuraava mansikkamaa syntyi hieman edellistä helpommin
ja tästä laajennuksesta alkoi pitkä sekä opettavainen tie mansikanviljelijänä ja yrittäjänä. Seuraavien kesien aikana kokeileva isämme oppi muun muassa sen, että olkia ei
kannata käyttää mansikkapenkkien katteena. Niiden levittäminen on paitsi aikaavievä
myös turha työ, sillä olkien myötä etanat lisääntyivät. Seuraava laajennus, mansikkamaa numero 3, oli edellisten tavoin tärkeä oppiaskel. Penkin sisällä oleva tihkuletku
kastelujärjestelmänä, päälle vedetty muovi ja uusi, tehdasvalmisteinen penkintekokone toimivat loistavasti. Sen sijaan koko Suomessa vielä uusi mansikkalajike, KeskiEuroopasta tullut Sonata ei mainiosta maustaan ja rakenteestaan huolimatta toiminut.
Kylmät talvet verottivat satoa runsaasti, lajike kun ei kyennyt talvehtimaan tarpeeksi hyvin näillä leveysasteilla. Periksi ei kuitenkaan annettu ja seuraavaan neljänteen
mansikkamaahan valittiin edellisten hyvät puolet sekä tuttu, varma mansikkalajike
Polka. Talveksi mansikkamaa peiteltiin suuren harson alle paleltumisen estämiseksi.
Lopputulos painui perheemme lisäksi myös monen paikallisen mieleen hyvin; useita
päiviä kestäneiden rankkasateiden jälkeen vesi virtasi penkkien välissä pieninä puroina ja runsas mansikkasato lojui maassa vaaleana, piiskattuna ja syömäkelvottomana
läjänä.
– Kun intohimo on tarpeeksi voimakas, vastoinkäymiset pystyy kääntämään voitoiksi. Ne ovat oppihetkiä, oppirahoja, paikallaanaskellusta. Uudelleenyrittäminen on työn
48
suola, isä pohtii. Seuraavaan mansikkamaahan valittiin taas edellisten maiden hyviksi havaitut puolet, mutta taimet istutettiin harvempaan. Näin mansikat eivät liiskautuisi ja homehtuisi niin herkästi, vaikka pensaat kasvaisivat isoiksi, mansikoita tulisi
runsaasti ja alkaisi sataa vettä. Periksiantamattomuus kannatti, sillä viides laajennus
onnistui ja kuudes toteutetiin samalla tavalla. Ensimmäisten penkkien lapioinnista oli
kulunut reilut 12 vuotta.
Yrittäminen on mieleisen tekemisen ja haasteen kohtaamista, riskien ottamista, onnistumista, epäonnistumista ja oppimista, jännittävää ja tietyllä tapaa kiehtovaa. Jos
olisin yrittäjä, pystyisinkö ottamaan haasteet vastaan, kääntämään vastoinkäymiset
voitoiksi, kehittymään ja samaan aikaan nauttimaan?
– Tärkeää on edetä sopivan pienin askelin, myös myötätuulessa. Suurimmat virheet tapahtuvat silloin, kun menee hyvin ja ottaa liian ison askeleen, isäni ohjeistaa. Askeltamista ei kuitenkaan saa hidastaa liikaa tai lopettaa, sillä yritystoiminnassa paikalleen
jääminen on taaksepäin menoa ja jatkuva ajan hermoilla pysyminen sekä itsensä kehittäminen on välttämätöntä. Vaikka mansikkatilamme kuudes laajennus on onnistunut, uusia ei tulla toteuttamaan tulevaisuudessa samalla tavalla. Aina on jotakin kehitettävää, työt voidaan tehdä näppärämmällä tavalla ja sadosta voidaan saada parempi.
Jos yritys siirtyisi minun omistukseeni, aloittaisin hankkimalla parhaat mahdolliset
tiedot parhaan mahdollisen sadon tuottamiseen. Vaikka vastoinkäymisten ja onnistumisten kautta saatu kokemus on välttämätöntä, tiedon hankkiminen viljelystä ja mansikoista olisi tärkeää. Toinen isäni ohje kuuluu: ”Tee päätös, mihin voit sitoutua ajallisesti, määrällisesti ja taloudellisesti.” Nykyinen yrityksemme on suhteellisen pieni; se ei
ole vanhempieni ainoa työ ja se pyörii vain perheemme voimin. Ryhtyessäni yrittäjäksi
voisin joko jatkaa samaa tuttua linjaa tai laajentaa mansikkamaata niin paljon, että
se voisi olla ainoa työni, ei vain ”kesäajan harrastus”. Palkkaisin ulkoista työvoimaa
ja myisin mansikoita laajalle alueelle. En kuitenkaan tekisi päätöstä yhdessä kesässä
vaan pikkuhiljaa, kartuttaen samalla kokemusta ja taitoa. Mansikkatilamme vaiheista
olen tähän mennessä jo oppinut, että vaikeuksia tulee aina olemaan. Se on asia, johon ei voi vaikuttaa. Sen sijaan omaan asenteeseensa, siihen miten haasteet kohtaa ja
miten niitä käsittelee, voi. Vaikka tekisin laskelmia siitä, minkä verran mansikkamaahan voi investoida kerralla, jotta kesän sato kattaisi ympärivuotiset kustannukset ja
tuottaisi voittoa, sekä laskelmia, missä ajassa mansikkamaa maksaisi itsensä takaisin,
en voisi ikinä keväällä olla varma, mikä tilanne tulisi olemaan syksyllä. Sääolot ovat
ennustettavissa, harmaahome ja muut mansikkataudit torjuttavissa ja räkättirastaat
peloteltavissa, mutta kaikki kolme ovat aina aiheuttaneet ja tulisivat jatkossakin aiheuttamaan haasteita. Oppihetkiä, paikallaanaskellusta.
Olisiko minusta tulevaisuudessa isäni saappaisiin? Riittäisikö periksiantamattomuuteni? Todellinen vastaus ei tule löytymään koskaan asiaa pohtimalla, vaan kokeilemalla.
Täytyy ruveta hommiin, yrittää ja huomata tulokset. Ihan lähivuosina en kuitenkaan
tule olemaan perheyrityksemme jatkaja, sillä isäni intohimo mansikanviljelyyn ei ole
laantumassa moneen vuoteen. Uusin unelma koskee tunneliviljelyä, jota käytetään jo
muun muassa Brittien saarilla. Kasvutunnelien myötä esimerkiksi sää- ja lintuongelmat jäisivät historiaan, mutta toisiko se mukanaan muita ongelmia? Olisiko sato niin
paljon parempi, että investointi kalliisiin tunneleihin kannattaisi?
Mansikkatilamme kehitys ja oppiaskeleet jatkuvat tulevaisuudessa, mutta mitä ne tuovatkaan tullessaan, on asioita jotka eivät muutu. Kesän ensimmäinen perkattava penkki on aina pisin, ensimmäinen poimittava mansikkalaatikko työläin, ensimmäinen aikainen työaamu raskain. Kesän ensimmäinen mansikka on kuitenkin makein kaikista.
49
JA
SAR
4
tokset
Ammatilliset oppilai
50
“Hieno ja
elämänm
akuinen ta
siitä, mite
rina
n Uudenk
aupungin
kuuluisim
man ravin
tolan Old
Elma’s:in
vastuu sii
rtyy äidiltä
tyttärelle.
Teks
vaiheita ja ti kertaa ravintola
n
tyttären k
asvamista
yrittäjyyte
en ja siihe
n
vastuusee liittyvään
n.”
Matka sukupolvelta toiselle
Jonna Elo
Uudenkaupungin ammatti- ja aikuisopisto Novida
Uudenkaupungin kuuluisan ravintolan, Old Elma’s:in, toiminnan jatkuvuus ei ole aina
ollut täysin varmaa. Nuorena yrityksen perustanut Elma Torppa on tullut jo siihen
ikään, että on aika jättää palveleminen toiselle sukupolvelle. Elma Torpan tytär Hanna
Salminen ei kuitenkaan aluksi ollut ihan ideassa mukana. Hänellä on lapsia ja mies,
jotka tarvitsevat huomiota ja hän pelkäsi heidän jäävän vähemmälle, jos hän suostuu
jatkamaan äitinsä aloittamaa yritystä. Old Elma’s on kuitenkin ollut niin tärkeä hänen
äidilleen, ettei hän raaskinut tehdä lopullista päätöstä sen lopettamisesta. – Olin jo
murheen murtama, kun elin luulossa ettei yritys saa enää jatkaa, vaikka minä jäänkin
pois kuvioista, Elma Torppa kertoo mietteliäänä. Hän asettelee posliiniastioita, jotka
hän on juuri pessyt, takaisin hyllyille. Ravintola on ollut parisen viikkoa kiinni, sillä
sisustusta uusitaan omistajan vaihtuessa. – Onneksi minun luuloni ovat olleet vääriä.
Minulla on ollut hyvin aikaa suunnittelun keskellä perheelleni ja he ovat olleet täällä
paljon auttamassa, Hanna Salminen sanoo hymyillen leveästi. Pihalta kuuluu leikkivien lapsien huutoa ja hänen miehensä, Kalle Salminen, astuu sisälle ravintolaan. Hän
kertoo sisustuksen pysyvän kuitenkin aika samanlaisena, jotta paikka ei menetä merkkejään Elmasta. Hän on ollut tärkeä osa yritystä jo monen vuosikymmenen ajan ja olisi
kohtuutonta muuttaa kaikki kokonaan.
Äiti yritti, minä autoin
Elma Torppa on aina ollut ahkera työntekijä. Suurimman osan Hanna Salmisen nuoruudesta hän vietti ravintolalla miettien uusia menuja, palkaten uusia työntekijöitä ja
tietenkin tekemässä ruokaa palkkaamiensa kokkien kanssa. Yrityksen kasvaessa hän
ei halunnut kuitenkaan luopua täysin lempipuuhastaan eli kokkauksesta. Apujoukot
olivat enemmän kuin tervetulleita. Hänen miehensä, nyt jo kuollut Frans Torppa, oli
yrityksen toinen omistaja. – Minä autoin tarjoillen iltaisin koulun jälkeen ja viikonloppuisin, kun tulin teini-ikään, Hanna Salminen kertoo. – Siitä hän sitten sai idean lähteä
opiskelemaan tälle alalle, Elma Torppa jatkaa. Opiskelut veivät muutaman vuoden, ensin hän opiskeli kokiksi ja sitten vielä tarjoilijaksi. Yrittämistä on opiskeltu myöhempinä vuosina. Vähän vanhemmaksi tullessaan Hanna alkoi auttaa äitiään raha-asioissa
ja yrittämisessä muutenkin. – Tämä ei siis ole ihan uusi juttu, Hanna Salminen toteaa
naurahtaen.
Asiakkaille vain parasta
Elma Torppa ei ole koskaan tyytynyt vähään, kun on ollut kyse asiakkaista. Annosten
on täytynyt näyttää mahdollisimman hyviltä ja asiakaspalvelun oltava ensiluokkaista. Hanna Salminen jatkaa yritystä samalla linjalla. Annoksia on hieman muokkailtu
51
”modernimmiksi” ja asiakkaille järjestetyn kyselyn avulla joitain asioita on paranneltu.
Esim. naulakkotilaa on enemmän, jotta asiakkaat saavat takkinsa paremmin mahtumaan sekä tarjoilijoita on palkattu pari lisää paremman palvelun takaamiseksi. – Ihan
hyviä muutoksia nuo ovat. Hanna on kysellyt minulta jokaisen muutoksen kohdalla,
sopiiko se varmasti minulle, Elma Torppa kertoo tyytyväisenä. – Äiti on ollut kuitenkin
tämän yrityksen pää niin kauan, etten voinut olla kysymättä häneltä, Hanna Salminen
sanoo. Yritys on nyt kummallekin mieleinen. Salmisen mies on nyt myös mukana yrityksessä, sillä sekin oli hyvä keino saada enemmän yhteistä aikaa yrityksen lomassa.
Muistojen aarreaitta
Ravintolaan liittyy paljon muistoja vuosien varrelta. Hanna ja hänen nuoremmat sisaruksensa ovat kastettu ravintolassa sen alkuaikoina. Elma Torpan ja hänen miehensä
Frans Torpan hääpäiviä on juhlittu myös siellä. Hanna Salminen tapasi miehensä Kalle
Salmisen ravintolassa. Hanna työskenteli tarjoilijana parikymppisenä ja Kalle tuli heille töihin keittiöön. Heidän häitään vietettiin ravintolan yläkerrassa. Heidänkin lapset
ovat kastettu siellä ja Hanna toivoo hänenkin lapsiensa joskus kastavan omansa siellä.
– Tämä paikka on niin täynnä muistoja, etten voi sormin laskea kaikkia, Elma Torppa
sanoo liikuttuneena. Hän katselee ympärilleen haikeana ja miettii menneisyyttään ravintolan parissa. – Paras muisto on kuitenkin se päivä, jona avasimme tämän ravintolan ensimmäistä kertaa. Odotin jo silloin Hannaa. Minä ja Frans olimme iloisia ja väkeä
tuli enemmän kuin osasimme kuvitella, Elma kertoo. – Minun lempimuistoni täältä
ovat hääjuhlani. Niitä tulee varmasti vielä lisää, Hanna sanoo.
Yrityksen tulevaisuus
Yrityksen tulevaisuus vaikuttaa valoisalta. Muutamia muitakin lehtihaastatteluita uudistuksista on tehty ja asiakkaat ovat innostuneita. Avajaiset vietetään viikon päästä
lauantaina ja luvassa on hiukan yllätysohjelmaakin. – En kerro sen tarkemmin, antaa
sen pysyä yllätyksenä, Kalle Salminen virnistää. Old Elma’s on myös lapsiystävällinen
paikka ja lapset ovat ohjelmassa sekä menussa huomioitu. – Ajattelimme panostaa
lapsiinkin, jotta saamme heistä kenties pysyviä asiakkaita vielä vanhempanakin, Hanna Salminen valottaa. Lastennurkkaus, jossa on piirtopöytä ja leluja näyttää todella
mukavalta ja siellä varmasti viihtyy lapsi jos toinenkin. Hanna ja Kalle Salminen ovat
suunnitelleet myös viikonlopuille erilaisten artistien kutsumista esiintymään, toisinaan lapsille jotain omaa. Tulevaisuudessa olisi tarkoitus jatkaa hieman pitopalvelunkin puolelle yritystä ja sitä kautta palkata lisää väkeä. – Kaikenlaista on vähän vaiheessa, sen näkee sitten tulevaisuudessa, mitä tuleman pitää, Kalle Salminen sanoo. Yksi
asia on kuitenkin varmaa: vaikka Elma jääkin pois, ravintola ei ole sulkemassa oviaan
vielä pitkään aikaan.
52
Verkkomyynti kehittyy ja valloittaa
“Verkkoka
upan merk
ja vaikutu
itystä
ksia tämä
n päivän
kaupankä
monipuoli yntiin asiallisesti,
sesti ja as
iantuntev
pohtiva te
asti
ksti, joka
kirjoittaja
osoittaa
n vahvaa
perehtym
aiheeseen
istä
. Teksti kä
y läpi
kaupankä
y
n
n
in eri vaih
markkino
eita,
intia,
ja valtava mahdollisia tuotteit
a kasvupo
a
tentiaalia
.”
Jukka Piippo
Validia ammattiopisto, Järvenpää
Verkkokaupasta on kehittynyt viimeisten kahden vuosikymmenen aikana kaupan rakenteita monin tavoin horjuttava palvelumuoto. Seurannaisvaikutukset näkyvät jo.
Isot kaupparyhmät ovat joutuneet jäädyttämään laajennussuunnitelmiaan ja sopeuttamaan käyttötavarakauppaansa.
Verkkokaupan etuja ovat hintakilpailukyky, koska verkkotoimijan henkilöstö- ja tilakulut ovat minimissään. Tällöin tuotteen voi myydä halvemmalla. Usein toimijat ovat
ulkomaisia, mikä yleensä keventää kustannusrasitusta suomalaisin työehdoin ja verorasituksin toimivan yrityksen rinnalla.
Nettikaupan perustaminen on helppoa. Myytävät tuotteet voivat olla periaatteessa
mitä vain. Nämä kaksi seikkaa pelkästään tekevät verkosta täydellisen alustan yrityksen tuotteen kauppaamiseen. Verkkokaupan perustamisen helppous on tuonut alalle
myös huijaussivustoja.
Verkkokaupat toimivat periaatteessa samalla tavalla kuin postimyyntiyritykset, ja niitä koskevat samantyyppiset säännökset, vaikka kaikki postimyyntiin tarkoitetut lait
ja säädökset eivät päde siihen. Esimerkiksi sähköisesti käytettävät sovellukset mutta
myös oikeat tuotteet on mahdollista myydä ilman palautusoikeutta, mutta tästä täytyy
myyjän mainita selvästi sivuillaan.
Tilaaminen edellyttää yleensä jonkinlaista rekisteröitymistä palveluun. Yleisimpiä
maksutapoja verkkokaupoissa ovat luottokortit, pankkien tarjoamat nettimaksut, postiennakko ja Matkahuollon bussiennakko.
Sosiaalinen media mahdollistaa kustannustehokkaan ja kohdistetun viestinnän nykyisten ja tulevien asiakkaidesi kanssa. Sosiaalisen median merkitys ihmisten elämässä on kasvanut valtavasti viimeisen parin vuoden aikana. Mainonta ja markkinointi
ovat siirtyneet sinne, missä ihmiset viettävät aikaansa, nykyään internetissä ja erityisesti sosiaalisen median palveluissa. Yritykset ovat ottaneet sosiaalisen median käyttöönsä mm. ammattimaisten bloggaajien muodossa ja ymmärtävät täysin tämän alueen merkityksen jo alkuvaiheen yritystoiminnassa.
Verkossa parhaiten myytäviä tuotteita ovat tavarat ja matkailupalvelut, joista tavaroiden
suurimmat osuudet ovat viihde-elektroniikalla, tietotekniikalla, pukeutumisella ja moottoriajoneuvoilla. Nämä kaupan alat lähestyvät nettiä aggressiivisesti lähes kaikkien perustettua
verkkopalvelun tuotteisiinsa tutustumisen mahdollistamiseksi. Sisältöjen myynti kasvaa nopeimmin, vaikka on pientä verrattuna tavaroihin ja palveluihin. Tämänkin alan uskon kehittyvän sen vuoksi, että se kykenee sopeutumaan tuotteineen täysin verkon kehittyviin ehtoihin.
53
Mielikuvan saaminen tuotteesta verkossa on tärkeää. Asiakkaan oma yleistietämys tuotteista on myös vaadittavaa. Näillä ominaisuuksilla kehittyy ostajan päätös tavaran tai
palvelun ostosta. Aivan uudenlaisten tuotteiden ostaminen vaatii jokaiselta lähempää
tutustumista sekä myös sosiaalisen median antamaa ihmisten kokemuspohjaista tietoa.
Helppoja nettiostoksia ovat esimerkiksi liput, rahapelit, musiikki ja elokuvat, jotka ostajan on helppo tuntea entuudestaan. Kokeilua tai muuta läheistä tutustumista vaativia
tuotteita ovat esimerkiksi vaatteet, autot ja asunnot, joiden kaikkien myynti on siirtynyt suurelta osin internetiin. Tällöin verkko kuitenkin on huomattavasti tehokkaampi auton ostoprosessin osa kuin vanha tapa kiertää autokauppoja lehtien ilmoitusten
perusteella. Asunto on lähes aina pakko nähdä ennen muuttopäätöstä, jotta voisi olla
varma muuton onnistumisesta. Vaatteet ovat samanlaisia, niitä täytyy sovittaa ennen
ostopäätöstä.
Lyhyttä harkintaa tarvitsevia ostoksia ovat sisustamisen ja esimerkiksi puutarhanhoidon välineet näiden tavallisuus huomioon ottaen. Tietotekniikan ja elektroniikan myyminen verkossa on kohtalaisen helppoa ihmisten tuntiessa tällaiset tuotteet pitkälti
ennalta ja vain yksityiskohtien ratkaistessa ostopäätöksen.
Verkkokauppojen välillä vallitsee kova kilpailu, sillä alalla toimii todella monia yrityksiä. Useat niistä toimivat periaatteessa maailmanlaajuisesti, ja hintataso määräytyy
suurten myyntimäärien perusteella. Tästä syystä asiakkaan ei kannata tilata sivustolta, joka tuntuu epäilyttävältä. Verkkoon onkin ilmestynyt sivustoja, joissa verkkokauppoja arvioidaan ja vertaillaan. Verkkokaupan taustalla toimivan yrityksen hyvämaineisuus ja pitkät perinteet takaavat pääsääntöisesti toiminnan luotettavuuden.
Internetiin on myös syntynyt muutamia globaaleja kauppapaikkoja, kuten Amazon ja
eBay. Nämä ja monet muut kilpailevat hyvin laajalla tuotevalikoimalla. Toisaalta myös
pienet erikoisalueet, jotka tuskin muuten edes voisivat tarjota tuotteitaan, ovat voineet
löytää asiakkaita Internetin välityksellä.
Verkko on kilpailuhaluiselle ja kasvua tavoittelevalle yritykselle välttämätön väline
nykymaailmassa. Verkossakin määräävät kilpailun ankarat lait. Netti on toki kilpailullisen lisäksi sosiaalinen paikka muun muassa sosiaalisen median ominaisuudessa.
Tämä kuitenkin pitää verkkokauppojen tasoa yllä.
Verkkopalvelujen käyttäjämäärät ovat kasvaneet räjähdysmäisesti, sillä verkkopalvelut ovat saatavissa käytännössä mihin tahansa laitteeseen matkapuhelimista älytelevisioihin. Tämä aiheuttaa suuria haasteita verkkopalveluiden toimivuudelle. Pelkkä
toimivuus ei kuitenkaan riitä, sillä ihmiset siirtyvät helposti kilpailevalle sivustolle, jos
verkkopalvelu tuntuu hitaalta.
Verkkokauppa myös kehittyy ajan myötä. Tuote on esitettävissä huomattavasti paremmin seuraavien askelien toteutuessa, jolloin verkkokauppa vahvistuu paljon vielä entisestään. 3D-teknologia avaa täysin uudet mahdollisuudet mainontaan. Yhdistämällä
elävää kuvaa ja animaatiota saadaan aikaan sellaista, mikä varmasti muistetaan ja
huomataan. Näyttäviä animaatioita ja tuotekuvituksia toteutetaan kaikkiin mediakanaviin. Web-tuotannoissa suunnitellaan monipuolisesti verkkosivustot ja verkkokaupparatkaisut.
Kaiken kaikkiaan verkkokauppa on nopeasti kehittyvä, välttämätön ja tulevaisuudessa
lähes ainoa väline asiakkaan lähestymiseen.
54
“Rennosti
jutustelev
a tek
miten soit
toharrastu sti siitä,
s ja halu
perustaa
oma yrity
s jalostuu
pienille la
psille tark
musiikkile
oitetun
ikkikoulu
n avaamis
Teksti huo
eksi.
kuu innos
tusta ja u
omaan as
skoa
iaan. Se k
ertoo myö
siitä, mite
s
n yrittäm
isestä voi
tulla
elämänta
pa.”
Tämän minä osaan
Ellen Tahkola
Reisjärven Kristillinen opisto, Pyhäntä
Muuttaessani pois kotoa 16-vuotiaana olin minä maailmasta tietämätön. Uskoin luottavaisena siihen, että kyllä elämä kantaa. Tuli minulle elämää eläessäni pari ongelmaa
vastaan. Miten sitä rahoittaisi oman elämän? Entisenä maalaistyttönä, nykyisenä kaupunkilaisena ei mieleeni ollut tullut, että asuminen maksaisi paljon. Sipsitehtaan tuotannossa saamani kesätyörahat hupenivat nopeasti. Tätä ongelmaa pohtiessani, satuin
purkamaan ajatuksiani ääneen kotona vanhempieni kuullen. Silloin viisas äitini katsoi
minua ja totesi: "kuules Ellen, käytä vahvuuksiasi hyväksesi. Eikö yrittäjyys virtaa verissäsi." Kyllähän minä tiesin, että ei yrittäjyys ole perinnöllistä, mutta työtä pelkäämöttömänä sekä rohkeana tyttönä ajatus omasta yrityksestä alkoi kytemään päässäni.
Minulla on kämpässäni piano, olen soittanut sitä yli 10 vuotta. Olen saanut musiikkiopiston päättötodistuksen, ja unelmaammattini on erityisopettaja. Miksi en yhdistäisi
näitä kahta kiinnostusta, ja rupeaisi pitämään lapsille musiikkileikkikoulua iltapäivisin.
Voisin laulaa ja leikkiä heidän kanssaan perinteisiä lauluja ja leikkejä. Vähän vanhemmille lapsille voisin opettaa pianonsoiton alkeita. Tällä tavalla voisin jakaa rakkauttani
musiikkiin. Laulattaisin lapsille perinteisiä suomalaisia lauluja. Lapset mahtuisivat hyvin asuntoni olohuoneeseen, jos veisin pois sohvat ja muut huonekalut.
Tässä vaiheessa olin aivan innoissani ajatuksesta. Olen romantikko, mutta silti realisti.
Mielessäni pyöri kauhukuvia siitä, että en saisi ketään tulemaan musiikkileikkikouluuni, tai menettäisin malttini vilkkaisiin lapsiin. Yrittäjyyteen kuuluu aina riskejä. Ilman kokeilua en saisi koskaan tietää, olisiko minusta muskarin pitäjäksi, tai edes yrittäjäksi. Muutaman todella pitkän pohdinta viikon, usean alan ammattilaisten kanssa
käydyn keskustelun, sekä monien eri SWOT-analyysien jälkeen, oli minulla oma toiminimi.
Hyvin suuniteltu on puoleksi tehty, niin meillä päin sanotaan. Oli aika suunitella kaikki
valmiiksi viimeisen päälle. Minun piti hankkia muutamia lisäsoittimia, kuten triangeleita ja rytmikapuloita. Ideani oli soittaa nimenomaan perinteisiä lastenlauluja ja
suomalaisia kansanlauluja. Lapset tarvitsisivat myös sopivat nuotit. Menin nettiin huutokauppa.comiin ja ostin viimeisillä rahoillani vanhoja koululaulukirjoja 1-2 luokkalaisille. Eri soittimiin sain rahallista apua sponsoreilta, joita pyysin yhteistyökumppaneiksi. Lisäksi hain rahoitusta nuoriso leaderiltä.
Oli aika hankkia toiminnalleni näkyvyyttä. Perustin nettisivut ja facebookprofiilin.
Pistin puskaradiota isommalle, kiinitin kauppojen ja koulujen seinille mainoksia: "Kaikille mahdollisuus päästä musiikkileikkikouluun, tervetuloa!"
55
Kaikilla lapsilla ei ollut mahdollisuutta päästä kaupungin ylläpitämään kalliiseen muskariin. Nyt kaikilla lapsilla oli tilaisuus päästä laulamaan ja leikkimään yhdessä. Minulla oli mahdollisuus ja halu pyörittää toimintaa edulliseen hintaan, vaikka muskarini oli
yksityinen.
Pikkuhiljaa puhelimeeni alkoi tulla innostuneilta vanhemmilta yhteydenottoja, ja minulla oli kaksi ryhmää täynnä. Tiistai ja torstai iltaisin pieneen vuokraasuntooni saapuu
10 iloista pientä tyttöä ja poikaa. Heidän kanssa olen viettänyt elämäni koomisimpia
ja ikimuistoisimpia hetkiä. Minulle oli nimittäin aivan sama olivatko oppilaani musikaalisia. Minun visioni oli saada kaikista lapsista heidän musikaalinen puolensa esiin.
Joukossa oli monentasoisia oppilaita. Eräät heistä olivat vielä niin pieniä, että koti-ikävä
saattoi yllättää. Toiset heistä taas eivät olisi millään halunneet lähteä kotiin. Haasteita
minulle toivat myös ne oppilaat, ketkä eivät olisi millään jaksaneet istua omalla paikallaan. He olisivat mieluusti tutustuneet minun tavaroihini. Eräällä kerralla yllätin sitten
kolme Vaahteramäen Eemeliä pomppimassa sängylläni. Se oli heidän mielestään paras
mahdollinen pomppulinna, itse olin kyllä hieman erimieltä.
Ongelmia minulle tuotti myös se että, maalta kaupunkiin tulleena, ei mielessäni käynyt miettiä naapureideni suhtautumista yritystoimintaani. Talkkarin ja naapureiden
kanssa pidetyn kriisipalaverin jälkeen asiat oli vihdoin kunnossa. Näiden palvereiden
myötä, oli yläkertani vanhat mummot halukkaita saapumaan yleisöön.Mummot olivat
hyvällä tavalla teräväkielisiä, ja heidän avulla sain oppilaideni kiinostuksen pysymään
musiikissa. Naapureiden suvaitsevaisuus oli yksi syy sille, miksi pystyin jatkamaan yritystoimintaani. Tästä olen heille ikuisesti kiitollinen.
Homman alkaessa pyörimään, aloin odottamaan innokkaasti oppilaideni tapaamista.
Meillä kaikilla oli hauskaa. Jaoin porukan aina kahteen osaan, kuoroon ja säestäjiin.
Minulla oli aluksi tapana opettaa lapsille uusi laulu, jonka jälkeen me laulettiin ja soitettiin niitä lauluja mitä me jo osattiin. Nautin näistä hetkistä, ja minusta tuntui että
lapset nauttivat myös. Yritin antaa lapsille aina mahdollisuuksia kokeilla uusia juttuja,
ja en koskaan sanonut heille, etteivätkö he olisi pystyneet johonkin. Minun mielestäni
kaiken voi saavuttaa kunhan jaksaa yrittää, ja uskoo itse siihen mitä tekee.
Välillä on ollut todella rankkaa suorittaa luokiota ja pyörittää musiikkileikkikouluani
samaan aikaan. Olen silti pienen ja nuoren yrittäjän urani aikana oppinut ja kasvanut
ihmisenä niin paljon, että en vaihtaisi kokemuksiani mihinkään. Kyllähän se sydämessäni tuntui, kun pienet koululaiseni lauloivat kaupunkimme järjestämässä Vappujuhlassa täysin rinnoin: ”Ilon ääni ihanainen ilmoillemme ilmestyi.. ..”Silloin tajusin sen,
että en minä ole rahan takia tätä tehnyt, vaan siksi että olen voinut jakaa toisten kanssa sitä, mikä on itselle tärkeää ja arvokasta.
56
JA
SAR
5
Ryhmätyöt
57
utettu
käästi tote
ti ja tyylik yden välisestä
es
is
a
im
tt
”Amma
ja yrittäjy e ryhmän
i nuorten
ll
dokumentt rojekti lähti liikkee kijöiden
.P
sesta te
k
tu
suhteesta
os
n
n
sta
esta kii
ä -kilpailu
omaehtois
ritys Hyv
Y
yy
k
ä
en
n
te
it
es
önmäärä
löydettyä
ille
a. Tehty ty
or
st
u
la
n
u
,
a
a
st
sa
koulun
äjäaiheise
öiassa yritt
justi tekij
muun mu
, joka poh
ä
st
se
ly
it
n
se
ii
y
entt
sta k
ja dokum
suunnatu
kti
ittelutyötä
osin proje
den suunn usiikista. Kaikilta
ie
m
i
st
a
m
ä
un
sävellytyst ty ja tarkasti loppu ama portel
st
on viimeist uus. Tekijöiden koo eoinnista
ais
, id
a
on
st
ok
lu
k
te
y
it
tt
ti
unn
kee
mentin su avainnollinen ja tu
folio doku
on h
.”
a
ta
st
es
lo
is
tu
m
u
a
p
tta lop
ja toteutt
almistunu
hienosti v
Hyvä yritys -dokumentti
Tampereen yhteiskoulun lukion opiskelijat
Elise Ignatius, Janne Lähteenmäki
& Meri-Juulia Pihlaja
Tiivistelmä kilpailuun lähetetystä portfoliosta:
Esittely
Dokumenttimme Hyvä yritys kertoo Suomen tulevaisuuden toivoista –nuorista ja heidän suhtautumisestaan yrittäjyyttä kohtaan. Portfolion tarkoituksena on avata projektin eri työvaiheita ja sen varrella heränneitä ajatuksia. Valmis dokumentti on nähtävillä osoitteessa: goo.gl/QnEXj2 tai portfolion mukana tulevalla DVD-levyllä.
Miksi juuri tämä aihe?
Syyskuussa löysimme koulumme aulasta esitteen Yritys hyvä -kilpailusta. Siitä tämä
matka sitten alkoi. Kuusi kuukautta tämän jälkeen saamme ihailla valmista tuotosta,
mutta sen eteen tehty työ on ollut suurempi kuin kukaan meistä osasi odottaa.
Teemaksi valitsimme nuorten ja yrittäjyyden välisen suhteen, sillä koimme sen
hedelmälliseksi aiheeksi juuri meidän ryhmällemme. Dokumentin aiheena olisi voinut olla muukin annetuista aiheista, mutta niiden rajaaminen muutaman minuutin
kokonaisuudeksi olisi jättänyt aiheen käsittelyn hieman yksipuoliseksi. Dokumentin
teko puolestaan tuntui luontevalta erään ryhmän jäsenen videokuvaustaustan vuoksi.
Kaikilla ryhmäläisillä oli aiheeseen omanlaisensa suhtautumistapa, mutta saadaksemme puolueettoman lähtökohdan aiheen tarkastelemiseen teetimme noin 40 nuorella
pienimuotoisen kyselyn aiheeseen liittyen. Tulokset antoivat hyvän pohjan dokumentin alustavan suunnitelman rakentamiselle.
Dokumentti lukuina
Työstöaika: 5.9.2014–20.2.2015
Työryhmän koko: 3
Haastateltavien lukumäärä: n. 20
Taustatietoa varten
haastateltujen lukumäärä: n. 40
Kuvatun materiaalin kokonaiskesto: n. 4h
Lopullinen kesto: n. 7 min
58
Kuka, mitä, häh? – Keitä me oikein olemme, miksi lähdimme mukaan ja mitä saimme aikaan
Janne Lähteenmäki, 16, videoinnista kiinnostunut ensimmäisen vuoden opiskelija
Tampereen yhteiskoulun lukiosta. Kokemusta minulla löytyy videotyöstä muutaman
vuoden ajalta. Tähän ryhmätyöhön osallistumiseen minua innoitti mahdollisuus kokeilla uudenlaista lajityyppiä videoinnin saralla: dokumenttia. Vastuualueellani oli dokumentin konseptin kehittäminen, kuvaaminen, editointi ja muut jälkityöt.
Olen 16-vuotias Elise Ignatius, joka opiskelee Tampereen yhteiskoulun lukiossa. Projektiin lähdin mukaan yhtäkkisestä innostuksesta sekä intohimosta kirjoittamiseen. Sain
vastuulleni mm. haastattelut sekä yleiset asioiden järjestelyt. Kokemusta näistä löytyy,
sillä olen työskennellyt ennenkin esimerkiksi lehdessä. Ryhmätyöt ovat aina kiinnostaneet ja hyvin mieluisia, joten projektiin oli mahtavaa päästä mukaan testaamaan omia
taitojaan ja soveltamaan niitä muiden ryhmäläisten ideoiden pariin.
Olen Meri-Juulia Pihlaja, 16-vuotias ilmaisutaidon lukion opiskelija. Dokumentissa
olin vahvasti mukana suunnittelussa ja käsikirjoitusprosessissa. Lisäksi dokumentissa kuultava musiikki on omaa käsialaani. Aiheena yrittäjyys oli mielenkiintoinen, sillä
tuttavapiiristäni löytyy paljon aiheeseen perehtyneitä ihmisiä. Kokemuksena projekti
oli kokemisen arvoinen, vaikkei sen teko ollutkaan aina ruusuilla tanssimista välillä
vaikeiden aikataulujen vuoksi.
Kysely
Saadaksemme todellisen kuvan nuorten suhtautumisesta yrittäjyyteen, teetimme
muutamalla kymmenellä nuorella yrittäjyysaiheisen kyselyn.
Haastattelimme dokumenttiamme varten myös oman yrityksensä jo 13-vuotiaana perustanutta Valtteri Uotilaa. Hän totesi yrittäjyydestä seuraavasti: ”Vastaanotto yrityksellä oli hyvä ja paljon tyytyväisiä asiakkaita on vuosien aikana kertynyt. Jos joku on
kiinnostunut yrittäjyydestä, niin rohkaisen tutkimaan asiaa enemmän ja kokeilemaan.
Yrittänyttä ei laiteta.”
Näin kaikki tapahtui
Kuvaukset
Kuvauspäivä 1: Yrityskylä Pirkanmaa 24.10.2014
Vierailimme Yrityskylässä kuvaamassa innokkaita lapsia, jotka toimivat ahkerasti miniyhteiskunnassaan. He saivat työskennellä erilaisissa tehtävissä ja ansaita rahaa. Lapset olivat ahkeria, ja meidänkin piti pysyä heidän nopeiden aikataulujensa perässä.
Oli hienoa huomata, miten avoimesti nuoret ihmisalut ottivat yhteiskunnan vastuunsa
vastaan
Kuvauspäivä 2: Oppilaiden haastatteluja 3.11.2014
Nuoret ovat pääosassa dokumentissamme, joten oli tärkeää kuulla heidän
mielipiteitänsä aiheesta. Haastatellut nuoret ovat poimittu sattumanvaraisesti haastattelupisteemme ohi kävelleistä oppilaista.
Kuvauspäivä 3: Sammon koulu 7.11.2014
Oppilaiden haastatteluiden perusteella koulutus nousi yhdeksi suureksi puheenaiheeksi jatkuvasti. Siksi suuntasimme Sammon koululle tutustumaan yrittäjyyskoulutuseen.
59
Lyhyen visiitin aikana kuitenkin saimme paljon hyvää haastattelumateriaalia.
Kuvauspäivä 4: Opinto-ohjaaja 26.11.2014
Haastattelu oli antoisa ja saimme kaipaamiamme mukavan suoria vastauksia.
Opinto-ohjaaja ei kaunistellut kertoessaan, kuinka nuorille ei tarjota tarpeeksi tietoa
yrittämisestä ja siihen liittyvistä mahdollisuuksista.
Jälkityöt 1.12.2014-20.2.2015
Materiaalin purkaminen
Jo pelkästään kaiken kuvatun materiaalin varastointi ja hallitseminen vaatii oman
hommansa. Tiedostot veivät tietokoneelta yhteensä vajaat 100Gt tilaa.
Materiaalin läpikäyminen
Kuvatusta materiaalista pitäisi saada ehjä kokonaisuus ja siihen valmisteleva vaihe on
hyvän ja huonon materiaalin erotteleminen toisistaan.
Editointi
Kenties tärkein työvaihe kaikista kokoaa kaiken muutaman minuutin paketiksi. Tämä
ei kuitenkaan ole yksinkertainen prosessi ja siihen kuluikin lukemattomia iltoja.
Voiceover
Dokumentin taustalla kuultavan ääniraidan äänityskoppina toimi vaatekomero. Tämä
kerronta johdattelee katsojaa asiasta toiseen luontevasti.
Hyväksyttäminen
Kaikkien haastateltavien kanssa sovimme, että näytämme heille valmiin version ennen
sen lopullista lukkoon lyömistä.
20.2.2015 VALMIS DVD-versio
Valmis dokumentti poltettiin
DVD-levylle ja se annettiin kaikille sen tekemisessä mukana olleille.
Mitä ajatuksia matkan varrella syntyi?
Mitä matkan varrelta jäi ryhmämme mieleen? Positiivisia ja negatiivisia mutta opettavia muistoja, sekä paljon erilaisia kysymyksiä, joihin haluaisi vastauksia. Kysymyksiä
yhteiskuntamme yrittäjyyden vaikeuksista, vaikeuksien ratkaisuista, ratkaisujen pysyvyydestä. Toisaalta myös iloisia oivalluksia siitä, kuinka helppoa yrittäminen voi olla
kaikille, jos siihen vain on valmis koko kapasiteetillaan ja intohimollaan.
Voisiko meistäkin olla yrittäjiksi? Miksipä ei.
Päällimmäiset herättävimmät ajatukset syntyivät oppilashaastatteluiden aikana. Lyhyessä ajassa nuorilta irtosi vastauksia, jotka olivat kypsiä ja niin yksinkertaisia, että niitä
on juuri siksi vaikea uskoa. Kukapa enää haluaisi päästä helpolla?
Riskien ottamista on demonisoitu niin paljon, että monet luulevat olevansa kykenemättömiä raakaan bisnesmaailmaan. Se ei kuitenkaan ole totta. Muutaman kerran
haastattelujen aikana kävi jopa mielessä, että jokainen haastattelemamme nuori oli
omalla tavallaan kuin valmis yrittäjä. Löytyi uskoa omiin ajatuksiin, ja kun se siirtyy
60
vielä uskoksi omiin tekoihin ja persoonaan, on yrittäjäpaketti valmis. Helppoa se on,
mutta ensimmäinen askel tuntuu olevan liian suuri kynnys ylitettäväksi.
Tuota kynnystä on kuitenkin lähdetty ylittämään Yrityskylä-toiminnalla. Kun kävimme
Yrityskylä Pirkanmaalla kuvaamassa ja näimme lapset innostuneina työn touhussa,
ymmärsimme, että pienet ihmiset olivat paljon itsevarmempia otteissaan. Heillä oli
peloton mutta nöyrä asenne sekä turvallisia aikuisia opastamassa heitä yhteiskunnassaan. Lapsenomaisuudesta ei ollut haittaa. Ehkä siitä voisi olla aikuisillekin hyötyä.
Lapset uskalsivat kokeilla uutta ja kantaa vastuutaan tunnollisesti samaan aikaan, kun
ympärillä lukuisat muutkin toimittivat samoja, yhtä tärkeitä tehtäviään. Oli hienoa tajuta, miten tuosta reippaudesta sai niin paljon irti. Yrityskylästä poistuttaessa toivoimme, että osa tuosta rohkeudesta lähti mukanamme.
Opinto-ohjaajan haastattelu herätti meissä paljon ajatuksia. Hän kannusti riskinottoihin ja kertoi kuinka Suomen peruskouluissa lapsille kerrotaan, että heistä tulee palkansaajia ja he tulevat menemään jollekin töihin. Sen sijaan jätetään huomioimatta
paljon sitä itsenäistä puolta, jonka avulla voi itse hankkia elantonsa omilla ideoillaan
ja rohkeudellaan. Sitähän on yrittäminen.
Myös ryhmätyössämme oppi aihetta sivuavasta aiheesta; yritteliäisyydestä. Vastuumme oli jaettu niin, että jokainen sai toimia osaamissaan tehtävissä, mutta välillä mentiin myös omien mukavuusalueiden ulkopuolelle. Jos itsellä ei sattunut tietyllä hetkellä
olemaan tekemistä, pääsi mieluusti toisen mukaan esimerkiksi kameralaukun kantajaksi. Näin soveltaen tiimityö pelasi hyvin, mitä nyt välillä jouduimme yrittämään kaikenlaisia aikataulun muutoksia. Kuten varmasti yrittäjät joutuvat tekemään.
Jo itsessään dokumenttimme on yrittämistä, jos sanan merkitystä haluaa toden teolla lähteä miettimään. Tuosta saavutuksesta tulee itselle hyvä mieli, ja toivotaan, että
jatkossa yritteliäisyys kasvaa Suomessa, minkä pohjalta yrittämistä on helppoa lähteä
rakentamaan uuteen nousuun.
Itsearviointi
Näin jälkikäteen ajateltuna tulee mieleen paljon asioita, joita olisi voinut tehdä toisin. Olemme kuitenkin saaneet teoksestamme niin positiivista palautetta, että tehtyjä
virheitä on turha katua. Olihan tämänkin projektin tekeminen yksi oppimisprosessi.
Tekijöinä me itse tiedämme paljon pieniä yksityiskohtia, jotka edelleen vaatisivat korjausta, mutta kokonaiskuvahan ratkaisee.
Tämä matka on pitänyt mukanaan monenlaisia vaiheita. Aina ei sen tekeminen ole ollut ruusuista aikaa, mutta lopussahan se kiitos aina seisoo. Ainakin opimme, että dokumentti on erittäin vaikea tehdä. Käsikirjoitusta ei voida tehdä, kuvamateriaalia täytyy
tuottaa suurissa määrin ja editointivaihe on erittäin työläs. Valmiissa kokonaisuudessa
kun pitäisi olla vielä jokin punainen lankakin.
Lopputulos on kuitenkin jotakin mistä voimme olla ylpeitä. Lukemattomien työtuntien
tulos on tiivistettynä katsojaystävälliseksi paketiksi.
Loppusanat
Kiitokset kaikille dokumentin ja portfolion teossa apuna osallisena olleille henkilöille
sekä niitä varten haastatelluille henkilöille.
61
yrittäjä- ja
”Maaseutu iaopiskelijoiden
tiin
steknolog
maatalou
tkojalostet
ti, jossa ja
ksi
k
ä
je
v
ro
tä
p
y
is
y
yhte
vehnää m sälsi vehnän
n
la
ti
a
a
us si
opetusm
Jatkojalost uhopussien
htumaan.
n, ja
se
k
tu
joulutapa
a
en
h
u
n ja ja
testaamis
säkitykse
iin tuotteen
ksi
ä
lm
is
a
L
v
.
,
si
n
lu
tituotteek
suunnitte
nitteli
isen myyn
n
u
m
a
su
a
k
ja
k
a
n
sekä p
otettaa
en
rkkinoi tu
yyntipiste
ryhmä ma
ttelevan m n portfolion
u
k
ou
h
a
kait
a tehdy
sille asiak
Projektist
isesti
htumaan.
a
seen aktiiv olio
p
ee
ta
k
lu
k
u
n
a
jo
h
e
tf
m
or
p
ol
k
t
y
t
a. Syntyn
on koonnu
opiskelija
nellysti
n
a
se
tt
u
jä
n
a
tu
a
osallis
. Se kuv
isen
sti koottu
onnistum
on taitava
aasteita ja rojektin
h
iä
v
ty
it
ja p
en li
yrittäjyyte reflektio on vahvaa
ajatellen
ttäjyyttä
ri
y
iloa. Itse
en
d
u
u
is
a
v
le
tu
”
s
esitelty.
opettavuu
on hyvin
Jyvistä jauhoiksi
Keuda Mäntsälän, Saaren kartanon
maatalousalan perustutkinnon opiskelijat
Aija Ilola, Lotta Laaksomaa & Riku Riihelä
Tiivistelmä kilpailuun lähetetystä portfoliosta:
Projektista ja sen aloittamisesta
Me maaseutuyrittäjäopiskelijat Mäntsälän Keudasta Saaren kartanolta haluamme tällä
projektilla osallistua Yritys hyvä 2015 –kilpailun sarjaan 5 (ryhmätyö/yrittäjyysaiheinen
projekti). Tämä projekti liittyy kilpailun teemaan 1, kouluyhteisön yrittäjämäinen toimintatapa. Olimme siis ideoimassa ja toteuttamassa projektia, jolla ryhmä pääsi tutustumaan yrittäjämäiseen toimintaan, mikä on erittäin tärkeää ottaen huomioon opiskeltavan alamme. Nykymaailmassa pitää muuttua ja kehittyä. Yrittäjän on pysyttävä
aallonharjalla. Myös koulussa, jossa toimii opetusmaatila, on mietittävä, mitä uutta
voisi kehittää ja minkälaisille tuotteille voisi olla kysyntää.
Projektilla saimme rakennettua myös yhteisöllistä hyvää, sillä itse tekemisen osalta
yhteisöllisyys kasvoi ja saimme tavallaan projektiin osallistutettua monen ryhmän
opiskelijoita kysymällä heiltä mielipiteitä tuotteesta sen eri kehitysvaiheissa. Halusimme, että koulun opiskelijoista tuntuisi, että he saavat kertoa mielipiteensä ja että he
voivat siten vaikuttaa asioihin. Myös opettajilta ja muulta henkilökunnalta pyysimme
palautetta matkan varrella. Hyvän tuotteen tekemiseen tarvitaan yhteisöllisyyttä.
Projektilla saatiin rakennettua yhteisöllistä hyvää, sillä projektin valmistuminen – ja
tässä tapauksessa uusi tuote – tuotti iloa koulussa sekä sen ulkopuolella. Valmiilla
tuotteilla myös muistettiin läheisiä joulun alla.
Projektin aikataulu
Toteutimme jauhoprojektia varsin tiiviillä aikataululla. Aloitimme suunnittelut lokamarraskuun vaihteessa 2014. Tuotteitten oli määrä olla myytävänä Joulumaassa, joka
avattiin 12.12.2014, joten sinänsä oli aika kiireistä toteuttaa näin suuri projekti tässä
ajassa. Toteutimme projektia sekä peltokasvien tuottamisen tunneilla että äidinkielen
tunneilla. Lisäksi matkan varrella saimme tehdä projekti myös englannin ja ruotsin
tunneilla. Tällöin haimme tietoa ja selvitimme tuotteiden englannin- ja ruotsinkieliset
nimet. Myös vapaa-ajalla tuli monessakin kohtaa projektia toteutettua.
62
Projektissa mukana olleet
Projektia toteutettiin kahden ryhmän voimin: vuonna 2013-2014 opintonsa aloittaneet
maaseutuyrittäjäopiskelijat olivat päävastuussa projektin etenemisestä ja vuonna 2013
aloittaneet maatalousteknologiaopiskelijat aloittaneet olivat apuna. Kukin teki omien
resurssiensa mukaan sen, minkä ehti. Joitakin karkeampia vastuualueita oli kyllä jaettu.
Opiskelijoista kolme halusi osallistua projektilla Yritys hyvä 2015 –kilpailuun, ja
yhteistyössä sovittiin, että näin tehdään, sillä ammattiopistossa on tärkeää, että jokaisella on mahdollisuus päättää osallistumisestaan esimerkiksi erilaisiin kilpailuihin tai
muihin projekteihin. Tämä sopi kaikille.
Projektin budjetti
Meillä ei ollut varsinaista aloituspääomaa, vaan ideana oli että saamme kuitattua menot tuloilla määrittelemällä lopullisen myyntihinnan menojen mukaan. Hinnassa huomioimme myös riskit eli vähän pelivaraa oli, jos olisi käynytkin niin, etteivät tuotteet
olisikaan menneet odotetusti kaupaksi. Mutta koska kaikki meni suunnitelmien mukaisesti ja tuotteet tulivat kaikki myydyiksi, emme tehneet lainkaan tappiota.
Otteita projektin etenemisestä
Jauhopussin ulkonäön suunnittelua:
Koska äidinkielen tunneilla oli tarkoitus hoitaa jauhopussien ulkoasun suunnittelu,
aloitimme suunnittelulla ja tiedonhaulla. Tämä oli tärkeää, jotta tietäisimme, millaisia mahdollisuuksia meillä olisi. Etsimme ensinnäkin tietoja siitä, mistä hankkisimme
pussit ja etiketit. Tutkimme aluksi eri myllyjen kotisivuja etsiäksemme tietoa myös jauhatusmahdollisuuksista.
Lisäksi tutustuimme alkuvaiheessa myös Eviran sivustoon, sillä meidän olisi tarkkaan tiedettävä, mitä tietoja pussiin olisi merkittävä. Saimme selville, että
pakkausmerkintöjen osalta pussissa pitäisi lukea kattavasti informaatiota.
Vehnämyllyyn – vienti ja haku:
Jauhoprojektin toteutus jatkui luonnollisesti niin, että vilja eli raaka-aine oli toimitettava myllyyn jauhettavaksi. Olimme varanneet jauhatusajan Tönnön Myllyyn ja sitten
suuntasimme oppituntien alussa pidetyn pikaisen palaverin jälkeen kohti koulumme
vanhaa viljankuivaamoa, jossa raaka-ainetta eli vehnää säilytetään. Virittelimme paikat kuntoon viljan säkitystä varten ja sitten itse työ kävikin joutuisaan.
Myllyllä olikin jo mylläri itse vastassa, jätimme säkit hänen huomaansa, ja hän myös
kertoi hieman myllyn toiminnasta ja kehui tuomaamme viljaa laadultaan erinomaiseksi.
Sillä välin, kun vilja oli jauhatuksessa, valmistelimme paikkoja pakkaamista varten.
Olimme sopineet hakevamme valmiit jauhot seuraavalla viikolla. Samanaikaisesti tietysti suunniteltiin ja muokattiin pakkausten ulkoasua. Haimme sitten seuraavalla viikolla valmiit jauhot myllystä.
Sähköpostiviestintää ja ulkoasun kehittelyä:
Ensimmäisessä viestissä ammattiopettaja informoi peltokasvien tunneilla tapahtunutta toimintaa, jotta kaikki tietävät, millä aikataululla mennään eteenpäin. Toisen
sähköpostiviestin 12.11.2014 on kirjoittanut Riku – etikettisuunnittelun päävastaava.
63
Sähköposti oli muutenkin näppärä väline väliarviointia tehdessä, palautteen antamisessa ja ylipäänsä yhteydenpidossa. Myös opiskelijat, kuten Riku ja Lotta, toimivat
tiedonvälittäjinä ryhmien välillä.
Ulkoasun kehittely oli keskeinen osa työtä. Etikettien kehittelystä vastasi pääosin Riku,
jolla oli kärsivällisyyttä hioa ja kehitellä etikettien ulkoasua eteenpäin. Myös sinettitarroja pussien sulkemista varten piti suunnitella. Riku piti muut ajan tasalla tilanteesta.
Jauhojen pakkaaminen ja testaus
Jauhojen pussittaminen koululla tapahtui maanantaina 17.11. ja leseiden muutamaa
päivää myöhemmin. Pakkaaminen tapahtui koulun keittiössä hygieenisessä tilassa.
Hygieniapassin omistamisesta oli tässä tilanteessa hyötyä! Osalla sellainen olikin.
Jauhojahan oli toki sitten myös testattava, jotta tietäisimme, mitä lähdemme myymään.
Leivottiin sekä pullia että sämpylöitä. Hyvin tuntuivat tuotteet toimivan!
Myynnin suunnittelua
Laakereillaan ei kuitenkaan vielä päästy lepäämään, sillä työtä riitti yhä, vaikka jauhot
ja leseet olivat pusseissa. Seuraavaksi pohdimme, kuinka jauhoja mainostettaisiin ja
laadimme mainoksia. Suunnittelimme mainostavamme tuotteita seuraavissa paikoissa: Keudan nettisivuilla, Facebookissa, ruokalan kanttiinissa, Joulumaa-tapahtumassa,
Siwan ilmoitustaululla ja paikallislehdessä.
Päätimme myös laatia reseptivihkosen, jonka tuotteen ostaja saisi mukaansa.
Tuotteiden myynti
Vihdoin oli Joulumaan aika! Tuotteidemme myynti tapahtui Saaren kartanon puutarhapuolen valintamyymälässä, jonne rakensimme esillepanoa varten puisesta hyllyköstä
ja useammasta puulaatikosta myyntipaikan. Asettelimme tuotteet hyllyihin ja laatikoihin mahdollisimman houkuttelevan näköisesti. Loput tuotteet, jotka eivät mahtuneet näkyville, varastoimme myöhempää ajankohtaa odotellen. Somistimme vielä
myyntipaikkaa tuotteisiin sopivalla tavalla käyttäen vehnäntähkiä ja pellavanarua.
Hyllykön taakse laitoimme vielä kuvia hetkistä, jolloin olimme kokeilleet itse tuotetta. Näin asiakas sai varmuuden, että olimme todellakin testanneet tuotetta ja se olisi
käyttökelpoinen.
Myynnin edetessä ja tuotteiden hupenemisen myötä myyntipaikkaa muutettiin hieman ja näkyville laitettiin loput tuotteista. Pitkin päivää koko Joulumaan ajan Aija ja
Riku pitivät huolen, ettei myyntipaikka ollut tyhjillään vaan täynnä tuotteita. Lopulta,
kun Joulumaasta ei ollut jäljellä kuin muutama päivä, ottivat Riku ja Aija ohjat käsiinsä
ja alkoivat kaupitella myyntipisteen luona loppuja tuotteita. Jauhopussit käsissään he
kertoivat tuotteista, omista kokemuksistaan ja onnistuivat myymäänkin tuotteita vielä
jonkin verran. Joulumaan päättyessä tuotteista ei ollutkaan jäljellä kuin muutama jauhopussi.
Aluksi ajattelimme jatkojalostaa vehnästä pelkkiä jauhoja, mutta loppujen lopuksi päätimmekin tehdä useampia tuotteita ja hyvä niin, sillä tuotteet, joiden arveltiin menevän huonosti kaupan, loppuivatkin heti ensimmäisenä. Näitä olivat siis
hiivaleipäjauhot ja leseet.
Projektin arviointi
Arvioimme projektin kulkua pitkin matkaa etenkin suullisesti. Pohdimme, missä
mennään, miltä tuntuu ja mihin olemme menossa. Pyysimme palautetta myös muilta,
64
jotta osaisimme saada lopullisesta tuotteesta parhaan mahdollisen version markkinoille.
Teetätimme jälkiarvioinnin jauhoprojektissa mukana olleitten kesken. Arviointi suoritettiin valmiilla kysymyslomakkeilla, jotka osallistujat täyttivät. Pohdimme, mikä onnistui, missä olisi kehitettävää ja minkälainen projekti oppimisprosessi oli. Pohdimme
myös erityisesti, mikä onnistui ryhmätyöskentelyn osalta, mikä oli parasta ja missä
kehitettävää. Myös jatkotoimenpiteitä ja kehittämisehdotuksia sai esittää.
Jälkiarviointia tekijöitten suusta:
”Päällimmäisenä mainittavana monet mainitsivat oman osuutensa olleen pieni, tosin kaikilla ei
ollut alun perinkään resursseja välttämättä kovin aktiiviseen osallistumiseen. Koska projektiin
osallistui opiskelijoita eri ryhmistä, joillekin jäi osuutensa asiassa ja mukana olonsa hieman
epäselväksi ja kyseenalaiseksi, mutta kuitenkin hekin osallistuivat kukin omalla panoksellaan
ja hallitsemallaan osa-alueella yhteiseen projektiin. Ehkä tiivis aikataulu muodosti oman haasteensa. Opiskelijoita oli eri osaamisaloilta, joten halu ja innokkuus sekä projektiin osallistumiseen että projektilla Yritys hyvä 2015 -kilpailuun osallistumiseen vaihteli. On luonnollista, että
jokaisella on omat kiinnostuksenkohteensa, joten näin päätimmekin, että jokainen voi osallistua
projektiin omien resurssiensa mukaisesti ja projektin myötä kilpailuun saavat osallistua halukkaat, joita olivat Riku, Aija ja Lotta. Kaikkien osallistumishalukkuus siis selvitettiin. Tällainen,
hieman erilainen tapa toimia ryhmässä tuli myös näin koettua sekä se, että jokainen saa tehdä
henkilökohtaisia valintoja ihan sallitusti. Tällainen opiskelu tulee varmasti olemaan entistä tavallisempaa tulevaisuudessa, ja tämän projektin myötä siitä saatiin hieno kokemus. Tästä opittiin varmasti myös jatkoa ajatellen.”
Poimintoja arviointilomakkeista:
Mitä jäi päällimmäiseksi mieleen projektista?
* Kamala työmäärä
* Jauhot
*Liian halpa hinta
* Etiketin teko
Mitä projekti sinulle opetti?
* Työn määrän alusta loppuun * Etiketin ja mainosten tekoa
* Ei mitään
* Tappioita
* Miten paljon eri vaiheita on ennen kuin jauho on myynnissä
Paljon siis ajatuksia projekti herätti ja paljon opittiin. Jatkosuunnitelmistakin puhuttiin:
yrittäjämäistä toimintatapaa jatkettaneen jatkossakin. Jatkossa pohdittaisiin varmasti uudestaan, mitä voisi jatkojalostaa, ja tässä voidaan huomioida myös Joulumaassa
asiakkailta saadut kommentit. Seuraavan kokeilun saattaa kuitenkin tehdä eri ryhmä,
ja pakkauksetkin saattavat silloin näyttää taas erilaisilta. Tämä projekti ja pakkaukset
pääsivät kuitenkin historiankirjoihin ensimmäisenä tuoteperheenä, joka saatiin myyntiin koulun järjestämään isoon tapahtumaan, Joulumaahan – joka tänä vuonna saikin
osakseen vielä kävijäennätyksen!
Loppusanat
Osa vastanneista olisi halunnut jopa osallistua enemmän projektiin käytännön
työvaiheessa, monet mainitsivat epäkohdaksi kiireisen ja tiivistahtisen aikataulun. Arvioinnista saatiin varsin kattavasti erilaisia ja rakentavia mielipiteitä ja huomioita. Niistä
onkin varmasti apua vastaisuudessa, jos joku taho jatkaa jauhojen valmistamista.
65
Tämä projekti on ollut opettava kokemus meille kaikille, jotka olemme olleet tekemässä
sitä. Aluksi se oli vain opettajan ehdotus, mutta lopulta päätimme ryhtyä leikkiin. Miksemme ottaisi selvää minkälaista yritystoiminta voisi olla kohdallamme? Miksemme
ottaisi kaikkea hyötyä irti siitä, että teemme ison projektin, jossa pitää suunnitella ja
tehdä paljon erilaisia työvaiheita?
Saimme esimakua yrittäjänä toimimisesta, joka oli meille maaseutuyrittäjiksi kouluttautuville todella hyvä toiminnan kokemus. Kaikki palaute, jota saimme niin koulun
muilta oppilailta kuin opettajilta ja vierailtakin, rikastutti tietämystämme, miten ihmiset saattavat reagoida toimintaamme. Yrityksen ja erehtymisen kautta oppii paljon.
Opimme, että tuote, joka ei mielestämme myy, myykin parhaiten. Opimme, ettei kaikki mikä omasta mielestä on hienoa ja mikä saattaa puhuttaa ihmisiä, olekaan loppujen lopuksi hyvä idea. Opimme tekemään kompromisseja, jotka eivät ehkä kaikkia
tyydyttäneet, mutta jotka olivat tuotteen myynnin kannalta hyväksi.
Tuotteen myynnin parantamisen ajattelu lähensi meitä ryhmänä. Päätökset tehtiin ryhmässä niin, että mahdollisimman moni olisi tyytyväinen. Työtehtäviä tehtiin
yhdessä ja jaettiin jokaiselle niin, ettei kukaan olisi toimeton. Pakkauksen ulkoasua
muutettiin ja tuotevalikoimaa mietittiin koko ryhmän voimin. Tuotteet pakattiin yhteisvoimin. Sellainen jauho-, lese- ja jyvämäärä olisi ollut muutaman henkilön pakattavaksi liian suuri pala. Siksi päädyimme liukuhihnatoimintaan. Osa liimasi etiketit
pakkauksiin, osa täytti pussit, osa sulki ne ja osa laittoi järjestelmällisesti laatikoihin
ja varastoon. Tällä tavoin kellekään ei tullut liian suurta työmäärää, vaikka totta kai
osa henkilöistä teki suuremman työmäärän kuin toiset. Mielikuvituksellakin sai leikkiä,
kun suunnittelimme myyntipisteen pienemmällä porukalla ja rakensimme sekä somistimme sen. Myyntipisteen täyttäminen ja tuotteiden hinnoittelu sujui sukkelasti
sekä myyntipisteen täytenä pitäminen samaten. Tuotteita meni aika tasaisena virtana,
joka yllätti meidät iloisesti. Varsinkin, kun piti ottaa huomioon tosiasia, ettei kaikki
tuotteet ehkä menisikään. Tuotteiden loppumarkkinointi myyntipisteen luona laittoi
muutaman opiskelijan ottamaan kontaktia ihmisiin kylmiltään, joka oli hyvää harjoitusta sekin.
Jopa tämän portfolion tekeminen on ollut hyvää harjoittelemista tulevaisuutta varten. Olemme saaneet kokemusta, kuinka portfoliota tehdään ja sen teko on laittanut
meidät miettimään monia eri asioita yrittäjyydestä. Tämä projekti oli vain todellinen
pintaraapaisu yrittäjyyden saralla, joka on todellisuudessa paljon monimutkaisempi
kokonaisuus. Onneksi päätimme ryhtyä leikkiin, sillä muuten olisimme nyt yhtä kokemusta köyhempiä.
66
”Luova, om
aperäinen
yrittäjyyd
ja hauska
estä ja se
näytelmä
n muutok
satuhahm
sista esitel
oilla. Ryh
tynä
m
hahmojen
än tavoitt
eena on sa
av
tuma on mu ulla tuodaan esiin,
kuinka m
utt
aailon yrittäjy unut ja millaiset se
u
yden kann
alta. Valitt raukset sillä
huolellinen
ujen hahm
taustoitta
ojen
ja musiik
m
in
en, ku
in onnistu
neet valin vauspaikkojen
kameraty
n
a
t
ösk
sek
kaansatem entely tekevät näyte ä laadukas
lmästä m
p
usekä valm aavan. Videoidusta
istuneesta
näytelmä
stä
portfoliost
tekijöiden
a on nähtä
sä ilo ja v
ahv
villä
tissa on li
säksi osatt a ryhmähenki. Pro
jeku hienosti
lusta löyty
h
vää osaam
yödyntää
kouista ja tote
yhteen ka
utus on tu
ksi eri opet
onu
usryhmää
ja opettaja t
a.”
Lasten hyväksi Oy
Ahmon koulun 8. luokan luovan kirjoittamisen ryhmä
Amanda Ahonen, Iida Heiskanen, Anni Juntunen,
Milja Keski-Karhu, Lotta Korhonen, Rasmine Pekkarinen,
Taika Rönkkö, Siiri Salonen & Jenna-Julia Väänänen
Keitä me oomme me nuoret neidot…?
Olemme Siilinjärven Ahmon koulun 8. luokan luovan kirjoittamisen ryhmä. Meillä on
luova kirjoittaminen lyhyenä valinnaisaineena, eli sitä on tunti viikossa. Olimme kuulleet viime vuoden luovan kirjoittamisen ryhmältä (Päiväunisatuja) hehkutusta siitä,
miten mahtavaa oli osallistua Yritys Hyvään ja vielä päästä Helsinkiinkin toukokuussa.
Meilläkin oli siis kova motivaatio osallistua Yritys Hyvän ryhmätyösarjaan.
Miksi erikoisteema 3?
Uudesta Yritys Hyvä -lehtisestä hyppäsi heti silmiimme tehtävä, jonka tahdoimme toteuttaa: Erikoisteema 3, jossa sai kirjoittaa ja kuvata näytelmän liittyen yrittäjyyteen.
Ryhmämme oppilaista melkein kaikki ovat myös ilmaisutaidon kurssilla ja kiinnostuneita siis näyttelemisestä ja esiintymisestä, ja lisäksi moni harrastaa teatteria vapaa-ajallakin. Lisäksi yksi kurssilaisistamme, Taika, on jo ala-asteelta asti kirjoittanut
näytelmien käsikirjoituksia erilaisiin juhliin ja tapahtumiin. Tämä tehtävä tuntui siis
sopivan meille erinomaisen hyvin, kun voimme yhdistää kirjoittamisen ja näyttelemisen. Alussa emme vielä miettineet tarkemmin sitä, kuka kuvaa, editoi jne. näytelmän,
vaikka se todellakin on iso osa tätä juttua. Ajattelimme, että kyllä aikaa on järjestellä
asioita, sillä aloitimme tämän projektimme jo syyskuussa.
Naurua ja hulluttelua
Meillä on persoonallinen seitsemän hengen ryhmä, jossa todellakin nauretaan ja hullutellaan. Tekemisen ilo ja spontaanius on läsnä miltei aina. Tunnelma ryhmässä on ollut alusta asti vapautunut. Tähän vaikuttaa varmasti se, että tunsimme jo lähes kaikki
toisemme entuudestaan, ja toisaalta ehkä sekin, että open lisäksi kurssia ohjaa vapaaehtoisesti yksi viime vuoden kurssilainen, Eeva. Eeva innostui kurssista viime vuonna
niin, että halusi jatkaa ysilläkin ohjaamalla kurssia.
Koska ryhmä on omalaatuinen, emme halunneet tehdä mitään tavanomaista näytelmää. Luovan kirjoittamisen tunti on klo 14-15, ja silloin syömme usein nälissämme
67
karkkeja. Ajattelimmekin, että projektin aiheena olisi karkkimaa, jossa olisi erilaisia
yritysjohtajia (mm. hevijätkä, joka on vaahtokarkkifirman pomo). Aika pian kuitenkin
hylkäsimme tämän ajatuksen, sillä se tuntui liian vaikealta.
Näytelmän juoni ja hahmot
Päätimme, että näytelmän aihe ja nimi on ”Lasten hyväksi Oy”. ”Lasten hyväksi Oy”
-yrityksessä on kuusi satuhahmoa, jotka ovat siis tämän yrityksen yrittäjiä: joulupukki,
hammaskeiju, luontoäiti, metsänhaltija Tapio, nukkumatti ja pääsiäispupu. Yksi ryhmäläisistä, Anni, halusi olla maskeeraaja ja ”jokapaikanhöylä”, joten hänelle ei tullut
roolia. Aluksi ope hieman toppuutteli meitä, että ovatko nämä hahmot yrittäjiä, mutta
saimme onneksi vakuutettua opelle, että kyllä ovat.
Koska Yritys Hyvä täyttää 30 vuotta, piti meidänkin tuoda työssämme esille jotenkin
menneisyys ja nykyisyys. Keskustelimme ryhmässä pitkään siitä, miten näiden satuhahmojen rooli on muuttunut aikojen saatossa. Modernistuminen ja teknologia vaikuttavat näidenkin hahmojen elämään. Päätimmekin, että ”Lasten hyväksi Oy” -yrityksen
ongelma on yhteiskunnan modernistuminen ja sitä kautta se, ettei näitä satuhahmoja
enää tarvita niin kuin ennen. Joulupukki: lapset haluavat lahjakortteja ja uusia laitteita; ei enää niinkään perinteisiä joulupukin pajassa valmistettuja lahjoja. Hammaskeiju: lapset syövät liikaa karkkeja ja juovat limua eivätkä pese tarpeeksi usein hampaitaan. Luontoäiti ja Tapio: luontoa roskataan eikä muutenkaan kunnioiteta entiseen
tapaan. Nukkumatti: nykyään valvotaan tietokoneiden ja puhelinten äärellä ihan liian
myöhään, tulee univelkaa. Pääsiäispupu: lapsille pitää olla jättimäisiä pääsiäismunia ja
ei kelpaa ihan mikä tahansa muna. Kilpailu suurten kauppaketjujen kanssa on vaikeaa
ja syrjemmälle joutuminen hyvin todennäköistä!
Näytelmän alussa satuhahmot keskustelevat nykyajasta ja siitä, miten he kokevat olevansa turhia yrittäjiä, kun maailma on muuttunut niin kovasti. Sen jälkeen jokaista satuhahmoa esitellään ennen (mustavalkoinen kuva) ja nyt (värikuva). Seuraavaksi onkin
jälleen satuhahmojen yhteinen kohtaus, jossa tuskailevat tarpeettomuuttaan ja sen
aiheuttamaa stressiä. He päättävät ryhtyä lakkoon ja matkustaa Havaijille makoilemaan aurinkorannalle. Ihmiset eivät kuitenkaan pärjää ilman näitä yrittäjiä, ja heidät
halutaan takaisin. Lopussa kaikki on hyvin.
Näytelmämme opetus ja keskeinen ajatus on, että ”ihmiset eivät selviä ilman yrittäjiä
ja yrittäjyyttä”. Vaikka yrittäjä itse on ahkera, voi kuitenkin olla, että hänen palvelujaan ei tarvita. Näytelmämme yrittäjät eivät kuitenkaan vaivu masennukseen tai ala
syytellä toisiaan tilanteesta. He ottavat aikalisän ja lähtevät porukalla Havaijille. Riitely
ja syyttely olisi voinut repiä koko yrityksen hajalle, mutta nämä yrittäjät pitävät yhtä
tiukassakin tilanteessa.
Näytelmän kuvaaminen
Marraskuussa aloimme miettiä, että näytelmää pitäisi päästä kuvaamaankin. Meillä
itsellämme oli hurjan paljon tekemistä (mm. vuorosanojen harjoittelu, oman hahmon
omaksuminen, lavasteiden teko, itsearvioinnin kirjoittaminen), joten päätimme etsiä
työllemme ulkopuoliset kuvaajat. Luovan kirjoittamisen kurssin kanssa on samaan aikaan 8. luokan valinnainen videotyön kurssi, jolla oli meille jo entuudestaan tuttuja ihmisiä. Tältä kurssilta Ida ja Jensku siirtyivät mukaan projektiimme. Samalla myös luovan
kirjoittamisen ope ja videotyökurssin ope alkoivat tehdä yhteistyötä. Idan ja Jenskun tulo
mukaan helpotti kovasti työtämme, koska heille oli juuri opetettu kyseisellä kurssilla
elokuvan kuvaamista ja editointia. Nyt he pääsivät kokeilemaan oppejaan käytännössä!
68
Idan ja Jenskun tultua mukaan ryhmässämme on siis yhdeksän oppilasta. Ida ja Jensku
ovat samanlaisia hulluttelijoita ja naurajia kuin mekin, mutta toisaalta he toivat ryhtiä
työntekoon. Heillä oli edessään iso työ, ja siksi he huolehtivat, että kunakin päivänä
saadaan kuvattua se, mitä oli aiottukin. Emme pyrkineet siihen, että kaikki vuorosanat
menevät käsikirjoituksen mukaan tai että yhtään mokaa ei saa jäädä tallenteeseen.
Meillä oli tarpeeksi tekemistä siinä, että saimme edes jotenkin kuvattua otoksen, jossa
kukaan ei räjähdä nauruun.
Tavoitteet:
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
ilmaista itseämme lapsenomaisella tavalla
tehdä mahdollisimman paljon ryhmämme näköinen video (ryhmä on nauravainen
ja eloisa)
todistaa yrittäjyyden tärkeys
osoittaa, että satuhahmotkin ovat yrittäjiä ja heilläkin on omat ilot ja surut
yhdistää mahdollisimman paljon eri aihekokonaisuuksia (äidinkieli, kuvaamataito,
musiikki, yhteiskuntaoppi, terveystieto…)
toimia paitsi koulussa myös koulun ympäristössä
edistää terveellisiä elämäntapoja: ei liikaa karkkia, juomia, tietokoneella oloa &
puhelinta; pitää nukkua tarpeeksi jne.
edistää ympäristön kunnioitusta: älä roskaa luontoa, metsiä ei pidä hakata liikaa
jne.
uskaltaa panna itsensä likoon pelkäämättä mokailua (mottona ”Mokaaminen on
ankarasti sallittu”)
PITÄÄ HAUSKAA JA NAUTTIA TEKEMISESTÄ OTTAMATTA SITÄ LIIAN VAKAVASTI
Esimerkki hahmon suunnittelusta
(Jokaisesta näytelmän hahmosta löytyi portfoliosta oma suunnitelmansa.)
TAPIO
Tapio on suurikokoinen, luonnossa vaelteleva metsän valtias. Luonteeltaan hän on hyvin rauhallinen ja lempeä. Tapio elää syödäkseen ja pitää erityisesti vanhoista metsistä,
jotka täynnä hyviä eväspaikkoja. Tapio mieltä painaakin metsien raivaus ja luonnon
roskaaminen. Tapio arvostaa metsän eläimiä, luonnon kauneutta – sekä tietysti luonnon antimia
”Silloin ennen elämä oli huoletonta ja rauhallista. Minä istuskelin puiden alla ja nautin
eväistäni. Mutta nykyään hyviä eväspaikkoja ei löydy millään. Kaikki puut kaadetaan,
eikä minulle ole paikkaa minne mennä.
Päiväkirjamerkintöjä
17.11.2014
Suunnittelimme kohtauksia, joissa kerrotaan menneestä ja tulevasta. Pidettiin myös
nyyttärit.
1.12.2014
Kuvattiin Tapion ja Luontoäidin menneisyys ja nykyisyys ”hakkuutyömaalla”. Metsässä
tuli vähän kylmä, ja pilalle menneitä kohtauksia tuli paljon. Loppujen lopuksi kohtauksista tuli kuitenkin onnistuneita.
69
15.12.2014
Kuvattiin alkukokous ja Hawaiji-kohtaus. Aikataulu oli tiukka ja kuvattavaa paljon. Hawaijin lavastus vaatii aikaa ja vaivaa, ja kamerastakin meinasi loppua akku. Kohtaukset saatiin juuri ja juuri kuvattua.
Kuvaajat & editoijat Iida ja Jenna-Julia kertovat:
Kuvaaminen oli hauskaa, mutta koululta oli välillä vaikea löytää hyviä, tarpeeksi omaperäisiä kuvauspaikkoja. Kivointa oli kuvata ulkona metsässä, koska pokka ei meinannut millään pitää. Myös Halpa-Hallin kuvauskeikka oli ikimuistoinen, koska saimme
osaksemme hämmästyneitä katseita, kun kuvasimme Pääsiäispupun raivokohtausta.
Open pitikin soittaa etukäteen Halpa-Hallin johtajalle, voiko Pääsiäispupu tulla ottamaan Halpa-Halliin itkupotkuraivarit. Pääsiäispupulta pyydettiin myös yhteiskuvia.
Editointi oli aluksi vaikeaa, koska editointiohjelma hävitti välillä videon pätkiä eikä tallentanut aina tekemiämme muutoksia. Joitain kohtauksia piti poistaa kokonaan, kun
editointiohjelma ei suostunut muokkaamaan kohtauksia siten, kuin olimme suunnitelleet. Jouduimme editoimaan videon omilla tietokoneilla, koska koululla ei ollut sopivaa
editointiohjelmaa. Teimme siis kaikki editointiin liittyvät jutut vapaa-ajalla.
Myös videon siirtäminen muistitikulle tai open sähköpostiin tuotti ongelmia. Onneksi koulumme It-nörttiope-kaikenosaavaguru-Heikki tuli avuksi, ja video saatiin näkymään.
Opimme tämän projektin aikana editointia ja kuvaamista mutta ennen kaikkea kärsivällisyyttä. Kaikki ei todellakaan mennyt aina suunnitelmien mukaisesti, välillä tuntuikin, että mitähän tästä tulee. Lisäsimme videoon musiikkia, ja opimme senkin, että
siihenkin pitää vielä varmuuden vuoksi kysyä lupa Teostolta. Saimme Teostolta paljon
tietoa aiheesta ja kerroimme asiasta muillekin oppilaille.
Onnistuimme hyvin:
+ ryhmän yhteistyö ja ryhmätoiminta onnistui kaikista parhaiten, suorastaan erinomaisesti
+ käsikirjoitukseen olemme tyytyväisiä: se ei ole loppuun asti viilattu, ja juuri siksi se
on meidän näköisemme, jätimme improvisaatiolle tilaa
+ jokainen sai mielestään hyvin tuotua esiin oman satuhahmonsa luonteen, ja satuhahmosta tuli joillekin jopa hyvinkin rakas
+ pystyimme hyvin yhdistämään ryhmän vahvuudet: kirjoittamisen ja ilmaisutaidon
+ lopputulos on omaperäinen, erilainen
+ oli viisasta pyytää apua videotyön kurssilta
+ omat arvomme toteutuivat hyvin: ”rakastan nukkumista”, ”rakastan syömistä”, rakastan valkoisia, terveitä hampaitani”, ”rakastan joulua ja joulupukkia”, ”rakastan diivailua”, ”rakastan puhdasta luontoa”
+ meillä oli todella hauskaa yhdessä; naurua riitti joka kerta
+ meillä on paljon uusia, itse keksimiämme vitsejä, joille saamme nauraa vielä kauan:
mm. pääsiäispupun hahmoa ja toimintaa suunnitellessa päivittelimme nykyajan isoja,
jättimäisiä suklaamunia ja sitä, kuinka lapsille ostetaan valtavasti erilaisia suklaamunia ”munasta toiseen”, ”nykyajan munat ei kunnolla mahdu suuhun”.
+ mielestämme pääsimme melkein kaikkiin edellä asettamiimme tavoitteisiin; ainoastaan karkkia tuli syötyä liikaa
70
Haasteet:
- tuli kiire, vaikka aloitimme työn jo syyskuussa
- aiheesta poikkeamista tuli turhan usein: hersyvä huumori sekoitti päämme
- rekvisiittojen valmistelu yllättävän työlästä: jälkeenpäin ajateltuna olisi voinut pyytää apua kuvaamataidon ryhmältä (ainakin Havaiji-taustaan)
- kuvauspaikkojen valinta ei ollut niin helppoa, kuin kuvittelimme
- editointiin liittyvät ongelmat
Jatko:
- ope aikoo käyttää tätä esimerkkinä uuden OPSin toteuttamisesta (oppilaslähtöisyys,
luovuudelle tilaa, rikkoo oppiainerajoja, käytännönläheisyys, paikallisuus jne.)
- toukokuun lopussa esittelemme työn koko koululle tai ainakin osalle koulua
- jokaiselle jää työstä oma levy ja ihanat muistot
Linkki näytelmään: https://www.youtube.com/watch?v=b0UBaFjspvc
71
teutti
t ryhmä to
koostunu
apäita
is
em
is
te
la
en
”Yläkoulu psille toiminnallis
eltu
it
n
n
la
suu
päiväkodin pohjana toimi itse
ärasv
tä
n
h
ä
te
iv
t
vän. Pä
allistuja
kuljetti os
njaossa on
satu, joka
n tehtävä
ti
en
k
je
ro
P
.
le
ten erilain
el
n
is
se
to
jä
tilta
ti ryhmän ssa korostuu
os
n
ie
h
u
tulokse
huomioit
, ja loppu
alu luoda
osaaminen ahva innostus ja h
v
lapsille.
sä
in
en
od
d
k
tekijöi
ys päivä
m
ä
el
inut paien
k
in
k
opettava
keasti han
h
ro
si
k
nikseen.
sä
li
ökumppa
Ryhmä on
n yhteisty t ansiokkaasti
jä
ä
tt
ri
y
kallisen
ittelevä
a tekijät er isen eri vaiheita ja
Portfolioss
m
a
lit
tt
u
te
to
än
irjoitustyy
teemapäiv ortfolioon valitut k
P
.
.”
sa
ja sujuvia
oppimaan
ovat eläviä
Päiväkodin teemapäivä
Vanttilan koulun 9.luokan oppilaat
Leila Gharhour, Elli Lehto, Taru Ojanen,
Aino Palander, Hanna Petäjä & Henna Relander
Tiivistelmä kilpailuun lähetetystä portfoliosta:
Alkukirjoitus
Niin kuin blogiteksteistä tulee myöhemmin ilmi, päätimme osallistua Yritys hyvä 2015kilpailuun sarjassa 5, teemalla 1-2. Teema yksi – kaksi tarkoittaa projektissamme sekoitusta molemmista. Päätimme olla luovia, ja tehdä niistä kahdesta oman näköisemme.
Kukaan meistä ei ollut kuullut koko kilpailusta halaistua sanaa koskaan aiemmin. Koulullemme ei ole viime vuosina tullut tietoa kilpailusta, ja siksi suuremmalla innostuksella lähdimme mukaan. Sanoisin ainakin itseni puolesta lähteneeni mukaan puhtaasta mielenkiinnosta ja halusta päästä kokeilemaan jotain erilaista.
Mukana olevat osallistujat ovat tällä hetkellä minä eli Hanna, Elli, Taru, Henna, Leila ja
Aino. Kaksi tipahti matkan varrella pois, mukaan lukien tyttö, jolta koko idea projektiin
tuli. Se oli ja meni. Nyt jäljellä olemme me kuusi.
Alkuperäinen idea oli järjestää päiväkodille jonkinlainen teemapäivä. Siitä idea lähti
sitten liikkeelle ja muotoutui pikkuhiljaa lopulliseen muotoonsa. Tälläkin hetkellä luen
lehtistä, joka kilpailusta infosi, sillä en oikein osannut sanoa ideamme kategoriasta
mitään. Se on sen verran kumpaakin.
Lunttaan lehdestä ja muotoilen sanomani näin: Toteutamme teemapäivän, jonka tarkoituksena on muokata koulun (vanhempien) oppilaiden, sekä päiväkodin yhteistyötä
ja -henkeä. Haluamme nostaa ja parantaa kahden erillisen mutta aivan vierekkäin olevan yhteisön yhdessä toimimista. Lisäksi meillä on sponsorina Espoon mattopesula,
sillä tarvitsemme sponsorin materiaalikustannuksia varten.
Tuntuisi ihan typerältä selostaa kaikki tekemämme pienet ja suuret askeleet, sillä
olemme pitäneet huolta, että projektin kulku tulee esille blogikirjoituksissa.
Kehittelimme idean teemapäivästä, johon osallistuu kolme – viisi- vuotiaat lapset. Teemapäivän pohjana on satu, joka kulkeutuu rastien läpi alusta loppuun, jollain lailla
opettavaisena kokonaisuutena. Halusimme toteuttaa portfolion tekemällä luonnoksia,
72
suunnitelmia, kirjoituksia, sekä ottaa lapsista ja lopullisesta teemapäivästä kuvia. Lisäidea oli tehdä video koko työstä ja sen eri vaiheista.
Hienosti koottu suunnitelma kuitenkin kariutui meitä toteuttajia realisoivassa tapaamisessa päiväkodin johtajan kanssa. Itse teemapäivä muuttui teematunniksi, video
oli kokonaan poissuljettu, emmekä saaneet lupaa ottaa kuvia päivän aikana, niin että
lapset näkyvät niissä. Siitä huolimatta teimme suunnitelmiin muutoksia ja jatkoimme
eteenpäin.
Meidän vahvuutemme on yhteishenki. Olemme kaikki hyviä kavereita. Silti projekti,
jossa vaaditaan selkeää johtajaa, vaati aika paljon erilaista, mihin olemme tottuneet.
Siis tavallisesti kouluarjessa ei vaadita sitä yhtä, joka pitää porukkaa kasassa ja jakelee ohjeita. Vaikka olemme kavereita, ei kukaan ole voinut olla huomaamatta tätä. On
syntynyt pientä kränää ja erimielisyyksiä, mutta niistä kaikista on tähän mennessä selvitty. Väkisinkin iso yhdessä tehtävä projekti opetti meille monenlaista. Eiköhän meistä
kukin opi vain mukana tekemällä paljon ryhmähenkitaitoja.
Kaikilla kuudella osallistujalla on omat vahvuutensa, joiden mukaan tehtävät jaettiin.
Niin kutakin pystytään hyödyntämään parhaalla mahdollisella tavalla.
Meitä pitää kasassa yhteinen tavoite. Tavoitteemme on saada aikaiseksi jotakin erilaista lasten kanssa ja sen kautta yhteistyön parantaminen. Meillä se tuo piristystä ja
haasteita tavalliseen arkeen. Totta kai tähtäämme voittoon, mutta luulen kaikista tärkeimmän seikan piilevän tässä. Mikään ei ole hauskaa, jos ei voi olla rennosti ja pitää
välillä hauskaa. Pitää pysyä aikataulussa ja saamaan kaikki aikaiseksi, mutta samalla
täytyy myös osata pitää hauskaa. Ja se onnistuu meidän porukallamme.
Hanna
Blogikirjoituksia
Sunnuntai 16.11.2014
Aloitettiin tämä projekti tällä viikolla ja kaikki oli innoissaan. Ja on vieläkin. Olemme saaneet
järjestettyä tosi monet asiat viimeistä silausta vaille valmiiksi.
Kävimme torstaina kysymässä Susannan ja Hannan kanssa päiväkodilta, että sopiiko jos me
pitäisimme tällaisen päivän siellä. Se päiväkodin johtaja oli tosi innoissaan. Onneksi!
Sinä samana torstaina pidimme palaveria tekstiilitunneilla koulumme kirjastossa. Ideoimme nimeä projektille ja kertasimme koko homman, ettei jäisi epäselvyyksiä. Koska minä päätin ottaa
ohjat, niin annoin kaikille ”läksyksi” kirjoittaa tämän ensimmäinen blogi-kirjoitus ja keksiä tarinan juonta siihen isompien lasten rataan.
Meillä on tässä välissä TET-viikot, joiden takia emme näe toisiamme vähän aikaan. Tämän takia
tapaamme ensi viikon lauantaina Hennan luona. Suunnittelen parhaillaan lauantain tehtäviä ja
ohjelmaa.
Edistymme hyvää vauhtia ja kaikilla on kivaa! Hyvä me!
Elli
73
Tiistai 25.11.2014
Tämä projekti on mielestäni lähtenyt hyvin käyntiin, mutta sitten meillä tuli hieman hidastusta
kun osa osallistuneista tytöistä ei halunnutkaan mukaan, se hankaloitti asioita. Olemme saaneet
hyvin asiat hoitumaan ja ryhmän yhteishenki on todella hyvä, tietysti kun kavereita ollaan :)
Meidän pitäisi miettiä paremmin ajat jolloin tapaamme.
Taru
Torstai 1.1.2015
Projekti on hidastunut etenemisessään, mikä oli arvattavissakin. Joululomalla kaikki lahnaavat
kotonaan. Lisäksi kun kevätlukukausi pyörähtää käyntiin, alkavat yhdeksäsluokkalaisilla loppurutistukset koulun suhteen. Onneksi meidän tapahtumapäivä on alkuvuodesta eikä vaikkapa
loppuvuodesta.
Henna
Keskiviikko 24.12.2014
Minulla on motivaatio hukassa. Tuntuu, ettei kukaan meistä jaksa tehdä projektin eteen mitään
ja ettei sillä ole väliä jos jättää jotain tekemättä. Minua surettaa, että kun annan päivämäärän
jolloin jotain on pitänyt olla tehtynä, niin kukaan ei ole saanut mitään valmiiksi. Esimerkiksi
annoin kaikille tehtäväksi kirjoittaa yhden lyhyen käsikirjoituksen ja se pitäisi palauttaa viikon
päästä. No, olen odottanut niitä kirjoituksia melkein kaksi viikkoa deadlinen jälkeen ja vain yksi
tuli viikon myöhässä.
Muutenkin projektimme on hajoaa palasiksi. Kukaan ei jaksa keskittyä eikä viitsi tehdä mitään.
Minulla on vielä tahtoa suorittaa projekti loppuun, mutta kun yksikään muista ei lähde mukaan,
niin tuntuu paremmalta vain työntää pää hiekkaan kuin strutsi ja unohtaa kaikki.
Elli
Perjantain 2.1.2015
Viimeisen blogikirjoituksen aika on nyt. Vaikka aikaa on vielä yli kuukausi, tulee tässä nyt lopullinen tilannekatsaus, tämäkin on vaan tässä välissä. Milloinkohan me aloitettiin tekemään tätä
projektia? Lokakuussa? En edes muista.
Sanotaan nyt niin, että myöhästyin sovistusta aikataulusta. Tein osan jutuista ajoissa, mutta
loput myöhässä. Kuitenkin kaikki joululomalla valmiiksi. Jotain ollaan keskenämme projektin
aikatauluista juteltu ja muistuteltu toisiamme.
Mun mielestä on paras olla rehellinen. Lomat on aina petollisia. Lomat ja tauot. Se on huomattu
tässä, koska sillon kun ei oo tavallisia rutiineja tehdä jotain, ja joku ei oo kyselemässä tehtävien valmistumisesta, ne vaan jää tekemättä. Ehkä ihmiset ajattelee silloin, että ”kyllä tän vielä
kerkee, mulla on viikko aikaa”. Siihen mä sorruin itekin välillä. Tai en vaan edes muista ajatella
tekemättömiä asioita.
Musta tuntuu myös, että ihmisten motivaatio tätä kohtaan ei oo niin korkeella, kuin pitäisi olla.
Huono perustelu on ettei jaksa. Se ei kelpaa nyt, kun ollaan loppusuoralla. Vähän aikaa sitten oli
myös keskustelua lopetetaanko tämä projekti tähän vai vedetäänkö loppuun asti. Sitä on ilmassa
edelleen vähän.
Portfolio valmistuu kyllä ihan hyvää tahtia. Sinne tulee kaikkien blogitekstipätkiä, meidän suunnitelmia ja luonnoksia, sekä alku- ja lopputekstejä. Meillä on materiaalia sen kokoamiseen.
74
Aion potkia itteäni niin kauan, kunnes ollaan täysin valmiita. On jäljellä enää se teemapäivä
ja portfolion kokoaminen. Me mennään pelleilemään lasten kanssa pakkaseen. Se on hauskaa,
ja koko projektin tavoite oli meidän ja päiväkodin välisen yhteishengen parantaminen. Vaikka
portfoliosta ei tulis täydellistä, mitä oltais haluttu, se on ihan okei. En tykkää luovuttaa, vaikka
joskus se tuntuiski paremmalta. Sellainen jää harmittamaan. Varsinkin kun ihan tosissaan ei ole
mahdottomasti tehtävää.
Mielipiteenä se, että nyt jos kaikki vaan tekisi parhaansa. Ihan kaikki. Keskeneräiset asiat ja ne
asiat, joita täytyy tehdä. Ne täytyy saada valmiiksi.
Ehkä meidän porukassa on havaittavissa myös laiskuutta tai paremminkin saamattomuutta. Ja
luulen, että itse kukin tunnistaa itsensä tosta projektin menneissä tai tulevissa vaiheissa. Ainakin tunnistan itteni. Hyvänä puolena on se, että jos jaksaa muistuttaa jutuista positiivisesti, se
otetaan vastaan myös positiivisena eikä vihaisesti. Kyllä tää tästä, vedetään projekti kunnialla
loppuun. Piste.
Hanna
Teemapäivä päiväkodilla ja itsearviointia
Ryhmä sai kaiken valmiiksi ajoissa, mutta vielä päivää ennen h-hetkeä pientä epävarmuutta oli ilmassa. Huolta herätti niin yhden ryhmän jäsenen sairastuminen kuin ettei päiväkodin johtajaan ollut saatu yhteyttä koko viikkona. Tietäisivätkö päiväkodissa
paikalla olevat sijaiset teemapäivästä ja pääsisikö ryhmä todella toteuttamaan toiminnallisen saturatansa lapsille? Entä saapuisivatko kaikki ryhmän jäsenet ajoissa paikalle
ja olisiko palkintona olevat vaahtokarkit ostettu, kuten oli sovittu? Ryhmänjohtaja Elli
lähetti kaikille ryhmäläisille kannustusviestin, jonka tarkoituksena oli samalla vähentää epätietoisuutta:
”Kokoonnumme koululla. Olemme tällä hetkellä epäsuotuisassa asemassa, mutta valmistaudumme pitämään teema-päivän huomenna. Käyttäytykää asiallisesti, varautukaa kaikkeen
(tarrapasseja liian vähän, joku ei tykkää vaahtokarkeista, lapsi heittäytyy hankalaksi, menkat,
vuorosanat unohtuminen jne.). Jos ette muista mitä piti tehdä missäkin, improvisoikaa! Tiedän,
että olette kaikki todella hyviä siitä joten käyttäkää taitojanne. Jos päädytte tilanteeseen, jossa
ette tiedä miten jatkaisitte, älkää näyttäkö sitä, alkaa olko pihalla kaikesta. Kertokaa kaikki
mieltänne askarruttavat asiat heti, niin saamme niihin vastaukset ajoissa!”
Jännityksestä ja epävarmuudesta huolimatta kaikki sujui hienosti ja ryhmä sai toteutettua teemapäivänsä. Satukierroksella päiväkodin lapset auttoivat Henna-mennikäistä selvittämään taika-arkun avaussanan. Reitin varrella oli paljon erilaisia esteitä ja
tehtäviä sekä siellä saattoi tavata noidan kissan, prinsessan ja hassun mummon. Mukaan jokainen osallistuja sai vielä tarrapassin, johon saattoi kerätä matkan varrella
saadut palkinnot. Kun reitti oli kuljettu ja taika-arkun avaussanat selvitetty, avattiin
vielä taika-arkku, josta löytyi vaahtokarkkeja ja tarroja jokaisella lapselle.
Ote käsikirjoituksesta:
”MIAUH!”
Loikin ympäriinsä ja katselen lapsia kissamaisen viekkaasti.
”Keitäs te olette, hm? Minä olen lähimetsän noidan musta kissa! MIAUH! Minulla on terävät
kynnet ja hampaat, mutta en käytä niitä teihin jos osaatte auttaa minua.”
75
Näyttelen lapsille ja mau’un. Nuolaisen käpälääni.
”Noita ei opeta minulla kaikki tärkeitä asioita muista eläimistä, vaikka haluan. Minua on usein
mietityttänyt missä muut eläimet asuvat. Minun paikkani on noidan mökissä, mutten tiedä mitään siitä, missä kaikkien muiden eläinten kodit ovat.”
Käännyn lappujen puoleen ja otan esille kuvia eläimistä.
”Toivon että osaatte auttaa minua. Tai jos ette, niin minä kerron noidalle ja hän saattaa muuttaa
teidät sammakoiksi!. Noniin. Minulla on kolme kuvaa, joissa on paikat, missä eläimet voisivat
asua. Lisäksi minulla on tallessa kuvia muutamista eläimistä. Teidän tehtävänne on kertoa, mikä
eläin kuuluu mihinkin kuvaan.”
Näytän jokaista eläintä lapsille yksitellen ja he saavat miettiä, kuuluuko kyseinen eläin
viidakkoon, maatilalle vai mereen uimaan. Kun kaikki kymmenen eläintä on paikoillaan, kehun lapsia.
”Jaa-a. Näyttää siltä, että selviydyitte tehtävästäni. Minä jään kuitenkin seuraamaan matkaanne, joten olkaa varuillanne.
Jaan kaikille lapsille tarrapassiin koira-tarrat ja lähetän heidät matkaan.
Palkitsevinta teemapäivässä oli innokkaat ja iloiset lapset sekä projektin loppuun vieminen onnistuneesti.
Otteita itsearvioinneista :
”Seikkailu sujui mainiosti. Ja rehellisesti, oli iso huojennus saada tämä pidettyä. Enää ei tarvinnut jännittää tai pelätä, mitäköhän tästä tulisi. Onnistumisen tunne oli hyvä kokea, sillä kaikki
se, mitä me nähtiin teemapäivän eteen, antoi palkintonsa nyt. Lapset olivat onnessaan ja hyvällä
mielellä ja emmäköhän me kaikki olleet myös.” – Hanna
”Yhteispelimmekin sujui. Ikään kuin projektin ”pomoksi” ja eteenpäin viejäksi muotoutui jo aika
alussa Elli, mutta kuitenkin asiat teimme ja niistä päätettiin yhdessä.” – Henna
”Koko projektillemme annan kouluarvosanoin 9-. Projektimme on yhdeksikön arvoinen, mutta
miinuksen annan myöhästelystä ja laiskuudesta, muiden osalta ja omalta osaltani.” – Elli
”Tein kaiken hyvin mutta en ehkä ajallaan. Yritin parhaani ja mielestäni onnistuin tarpeeksi
hyvin. Motivaationi tätä työtä kohtaan oli aivan alussa hyvin suuri mutta pienen hitautemme
vuoksi motivaationi laski hieman, mutta kun leikkipäivä koitti motivaationi oli taas melko suuri.” – Taru
”Työtehtäväni oli huolehtia kaikesta mahdollisesta kuvituksesta ja piirtämisestä. -- Näin lopussa
minulle on jäänyt ihan hyvä mieli koko jutusta. Olen saanut kokea uusia asioita ja viettää aikaa
kavereiden kanssa. Toivon suoritukseni ja kaikkien meidän työn olleen jonkin arvoista.” – Aino
”Motivaatio on mulla pysyny projektissa ihan hyvin. Tai no kun minulla ei ole tapana asetttaa
minkäänlaisia oletuksia asioille mihin lupausun niin en yleensä pety ja varaudun kaikkeen. -Uskon, että kaikilla oli ihan hauskaa tehdä tätä. Minulla myös, tulin projektiin mukaan jotta saisin tehdä jotain mahtavaa lapsille ja sen teimme ja se oli ihan mahtavaa nähdä miten hauskaa
kaikilla lapsilla ole. :) ” –Leila
76