Isä-poika rallia Saaristen tapaan

Isä-poika rallia Saaristen tapaan
Isä Timo (58v) hyppäsi takaisin ratin taakse 35 vuoden tauon jälkeen. Poika Olli
(27v) sensijaan aloitti tänä kesänä ihan alusta.
Keväällä ostettiin Heinosen Pasilta Nousiaisista välikoppa Escort F1600 ja lähdettiin
kokeilemaan Kurisjärvelle miten se pelittää. Tunnin verran meni ihan kivasti ja
fiilikset oli mahtavat. Mutta sitten yht äkkiä hajosi vaihdelaatikko ja samantien
moottori. Auto laitettiin Sotkian kakkosasunnon talliin odottelemaan
ihmeparanemista. Tunnelmat jonkin verran laimistuivat, mutta rallikärpänen ehti
purra jo pahemman kerran.
Eskoa on kunnostettu kesää pitkin enimmäkseen Wälkkilän verstaalla ja Sami Loppi
on tehnyt siinä mahtavan urakan. Koiviston Joonas purki laatikon ja totesi ettei siitä
enää saa kalua. Nyt autossa on moottori made by Sami ja täysin uusi vaihdelaatikko
made by Markku Leinonen. Kohta sillä päästään taas kunnolla ajelemaan ja
kisailemaan.
Ajamaan piti kuitenkin päästa nopeasti ja Juhannuksen jälkeen hankittiin mies ja
auto periaatetta noudatten isälle hyvä ja luotettavaksi todettu F-ryhmä/Xtreme
Bemari Jari Piiraiselta. Sillä on ahkerasti treenattu ja 8. Elokuuta ajettu jo
ensimmäinen rallikin – Tietopalveluralli Lahden seudun upeilla teillä. Oli kyllä
varsinainen ihme että se ajettiin, matkan varrelle osui sen verran monta sattumusta.
Mutta Xtreme porukka on tosi mukavaa ja yhteishenki jäätävä. Meidän auto suurin
piirtein kannettiin yhteisvoimin lähtöviivalle ja taas maaliviivan yli.
Haasteet alkoivat jo matkalla Lahteen. Edellä menevästä rekasta räjähti rengas
suoraan meidän silmille. Isommat kumin kappaleet onnistuttiin väistelemään ja
selvitiin ilman isoja vaurioita. Lahdessa mentiin katsastukseen ja Olli, joka oli tällä
kertaa kartturina, huomasi, että ajokengät jäi kotiin. Apu löytyi sattumalta ja Olli sai
ostettua Minna Aholalta uudet kengät. Katsastus meni hyvin, mutta kun sieltä
lähdettiin eteenpäin, niin yllätys, yllätys, kardaanin keskilaakeri ja vähän muutakin
paukahti hajalle. Oman huollon Timo Savolaisen ja Kalle Ohman lisäksi Xtreme
luokan kilpailijoilta saatiin osia ja apuja ja auto saatiin kuin saatiinkin porukalla
lähtöviivalle juuri ja juuri ennen omaa lähtöaikaa. Mutta tärkeitä osia, mm
pohjapanssari, jäi huoltoautoon ja niitä sitten kiinniteltiin matkataipaleilla ja otettiin
runsaasti aikasakkoja.
Ykkösen lähdössä oli vastassa kummallekin ihan tuntemattomat kansainväliset
lähtövalot. Ja varaslähtöhän siitä tuli ja vielä toinenkin ennenkuin opittiin systeemi.
Eka mutkaan mennessä selvisi vielä kaksi ikävää tosiasiaa (kolmas oli se että
isäpapan nopeus taitaa olla jäljellä vain muistoissa ja jarrujalan liikkeissä): auto oli
tosi vikuri (aurausta oli jostain syystä yht äkkiä 30 mm,) ja että moottori ei käynyt
ollenkaan kunnolla. Koko Bemari seurakunta etsi käyntihäiriöiden syytä ja vaihtoi
osia, mutta ei vaan mikään auttanut.
Jälkikäteen Sotkialla mysteeri sitten selvisi. Lämpötila-anturi oli viallinen - auto
ryyppäsi koko päivän ja me ajeltiin umpihumalaisella Bemarilla pitkin kauneinta
Hämettä. Paljon sattui muutakin ihmeellistä ja mielenkiintoista. Mutta pätkät
ajettiin läpi ja maaliin päästiin. Tosin auto melkoisen huonossa kunnossa.
Esimerkiksi Lahden satamassa maali AT:lle tultaessa viimesellä sadalla metrillä auto
hyytyi kolmeen kertaan. Saatin kuiten se aina uudestaan käymään ja ryömittiin
maaliin asti.
Paljon on saatu viettää tosi kivaa yhteistä aikaa ja isä-poika suhde on syventynyt
paljon. On ollut upeata yhdessä oppia kuinka hienoa porukkaa ja mahtava yhteisö
rallin ympärillä toimii, niin Urjalan Urheiluautoilijoissa kuin laajemminkin lajin
piirissä. Mekin tultiin vaan mukaan ja Merja Rauta auttoi kaikessa alkuun ja melkein
samantien löytyi Sami jeesaamaan auton kanssa. Ja mitä vaan on tarvinnut, apuja on
saatu. Kurisjärvellä Jote ja kumppanit ovat auttaneet ja kannustaneet alusta asti.
Seuraavaksi Olli ajaa Bemarilla Myrskylässä seurakilpailussa 29.8. ja Uuden
kaupungin Xtreme kisassa 12.9. Ja isä opettelee olemaan vieruspaikalla. Sitten,
ainakin yritetään mennä kotikulmille Maxell ralliin Espooseen 24.10. Olli Bemarilla
ja Isä Escortilla. Ja siitä eteenpäin niin paljon kun ehditään, rahkeet riittää ja autot
toimii!
Timo Saarinen ja Olli Saarinen
050-5849272 ja 050-3360950
[email protected] ja [email protected]