Teollisuuden Näytelehden internet -palveluosoitteisto - TN

Toimitusketju digitalisoituu kokonaan - manuaalisista
tilauksista peritään jo palvelumaksuja
Lisätietoja:
Puh. 09-8622 0100
www.guehring.fi
Logistiikkayritysten Liitto haluaa toimitusketjut Suomessa täysin sähköisiksi. Jo
useampi jäsenyritys on alkanut periä palvelumaksua puhelimella ja sähköposteilla
tehdyistä tilauksista. Maksut perustuvat
lisätyöhön, kun tiedot siirretään sähköiseen muotoon.
Lähetysmäärät ja tavarankäsittelyt ovat
monivaiheisia ja nopeita eikä niitä pystytä
enää hallitsemaan manuaalisesti. Lähetystä
noudettaessa suullisia tai kirjallisia lisäpalvelupyyntöjä ei myöskään voida enää toteuttaa kuin erikoisjärjestelyillä. Siksi liitto aikoo muuttaa tavaralinjaliikenteen yleisiä kuljetusmääräyksiä siten, että kaikki
lisäpyynnöt on tehtävä tilauksen yhteydessä.
Muut kuin suoraan järjestelmään tehdyt
tilaukset edellyttävät manuaalista työtä,
jotta kuljetukset voidaan toteuttaa. Tuotantojärjestelmät ja prosessit noudosta alkaen lähetysten vastaanottokuittauksiin asti
Teollisuuden Näytelehden
www.satateras.fi/
perustuvat kuljetustilausvaiheessa järjestelmään syötettyihin tietoihin. Jokainen vaihe
ketjussa etenee sähköisesti välitetyn tiedon
pohjalta, Pekka Aaltonen Logistiikkayritysten Liitto ry:stä painottaa.
Yksilölliset rahtikirjanumerot ja viivakoodi välttämättömät
Kaikki lähetykset tulee merkitä standardoiduilla kolliosoitelapuilla, jotka sisältävät
yksilöivän SSCC-viivakoodin (Serial Shipping Container Code) sekä yksilöllisen rahtikirjanumeron. Näin lähetystä voidaan seurata viivakoodilukijalla noudossa, terminaalissa ja kuljetusketjun eri vaiheissa tavaran luovuttamiseen saakka.
Teknologia varmistaa virheettömyyden ja
tukee asiakaspalvelua. Käyttämällä sähköisiä kuljetustilauspalveluja ja tulostamalla
SSCC-koodatut kollilaput asiakas näkee
lähetyksen kulun koko toimitusketjun aikana, painottaa Aaltonen.
internet
Liikenteenohjaukset suunnittelevat kuormat etukäteen tuotannonohjausjärjestelmiin
tulleiden tietojen pohjalta ja varaavat tarvittavat kuljetusyksiköt. Myös kuljettajat lastaavat ja purkavat autot viivakoodilukijoiden avulla.
Mitään toimenpiteitä ei tehdä digitaalisessa
toimitusketjussa ilman, että tieto siitä on
järjestelmässä. Näin varmistetaan virheetön
ja tehokas logistiikka, josta on pelkästään
hyötyä kaikille osapuolille, Aaltonen jatkaa.
Logistiikkayritysten Liitto kehittää logistiikan sähköistä toimintaympäristöä toiminnan tehokkuuden, virheettömyyden,
läpinäkyvyyden ja hyvän asiakaspalvelun
lähtökohdista. Ekologisten arvojen tukijana se haluaa hyödyntää teknologiaa myös
energiaystävällisten toimintatapojen löytämisessä. 15-8-2-1-2
-palveluosoitteisto
www.laakeri-center.fi
www.selcast.fi
www.zeiss.fi
www
.teijo
vi
ver
k.f
www.teijo
.teijovi
viv
erk.f
k.fii
www.tukituote.fi
2
sivu2.p65
Teollisuuden Näytelehti
2
8 / 2015
14.6.2015, 20:32
Kauhakorvenkatu 28, 33720 Tampere
P. (03) 318 2204
www.koneistusora.fi [email protected]
Puh. 09-8622 0100 www.guehring.fi
Teollisuuden Näytelehti
sivu3.p65
3
3
15.6.2015, 21:09
SabriScan Oy solmi
merkittävän kaupan Intiaan
Riihimäkeläinen SabriScan Oy on saanut tilauksen yhdeltä maailman
suurimmalta autoteollisuuden järjestelmätoimittajan tytäryritykseltä
Intiasta. Loppuasiakkaalle, jonka nimeä ei vielä julkisteta, toimitetaan
valojärjestelmien vaativimpiin lukeutuvat etuvalojen ruiskuvalumuotit.
Suomalaiset vastaavat 100 %:sti toimituksista ja niihin liittyvistä
projektoinneista. Kauppahinta on merkittävä.
Kauppa on huomattava aluevaltaus
suomalaiselle ratkaisuliiketoimintaan
keskittyvälle Sabriscan Oy:lle. Tiettävästi koskaan aikaisemmin vastaavanlaisia toimituksia ei ole kukaan päässyt
tekemään Suomesta käsin. Sabriscan
Oy:n vientipäällikkö Basan Patil sanoo, että kyseisten vientikauppojen
eteen on tehty töitä viimeiset 4 vuotta. Tämä ja viime vuosina Itä-Eurooppaan suuntautunut aiempi vientikauppa autoteollisuudelle vie yhtiön vahvemmin sen suuntaamalle kasvu-uralle.
Teknisen erikoisosaamisen lisäksi
Sabriscan Oy hallinnoi maailmanlaajuista toimitusketjua ja vastaa loppuasiakkaalle kokonaistoimituksista ja
projektinhallinnasta. Muottiliiketoiminnan päällikkö Petri Kurki toteaa,
ettei ilman pitkäaikaista suhdetta saksalaiseen autoteollisuuteen ja SabriScan Oy:n edistynyttä LEAN-projektinhallintaa nyt solmittu kauppa olisi
ollut mahdollista. Referenssit maailman tunnetuimmille loppuasiakkaille
edesauttavat kansainvälistymisessä,
Kurki jatkaa.
Lisätietoja:
Puh. 09-8622 0100
www.guehring.fi
Sabriscan Oy on perustettu vuonna
1998. Yhtiö on kehittänyt teknistä
huippuosaamistaan vaativien ja erittäin tarkkojen optisten ja muiden ns.
filigraanien osien valmistamiseksi.
Tätä osaamista voidaan soveltaa ja
skaalata lukuisilla eri toimialoilla.
Yhtiön erikoismetodeille etsitään
paraikaa patentoimismahdollisuuksia.
Liiketoiminnan skaalautuvuutta on
tutkittu ulkopuolisen tutkimustahon
kanssa ja kokonaispotentiaaliksi arvioidaan maailmanlaajuisesti n. 3,5
miljardia euroa.
Sabriscan Oy:n tavoitteena on kasvaa
kansainvälisesti riippumattomana ja
oma-ehtoisena, asiakkaidensa ja kasvavien liiketoimintakeskittymien
mukana ja tuntumassa. Vientipäällikkö Basan Patilin mukaan mikään yksittäinen ylivoimatekijä, kuten esim.
tekninen ylivertaisuus ei riitä vaativille asiakkaille. Vasta kokonaisuus,
jossa yhdistyy korkea laatu, lyhyet
toimitusajat ja kustannustehokas toteutus, muodostaa asiakkaillemme kiinnostavan tarjonnan. Tähän tarvitaan
lisäksi lokaalia, nopeasti reagoivaa
palvelua. Olemme asiakkaidemme
palautteen mukaan heidän “taistelijoitaan” eturintamassa “hands-on”,
emme peräänny vaikeuksissakaan ja
ratkaisemme visaisimmatkin pulmat.
Kansainvälistymisen mahdollistavan
rahoituksen saaminen tällä tarinalla ei
aina ole helppoa. Onneksi meillä on
pikkuhiljaa näyttöjä toiminnastamme, hymyilee Patil.
15-8-4-1-2
4
sivu4.p65
Teollisuuden Näytelehti
4
8 / 2015
14.6.2015, 20:29
Teollisuuden Näytelehti
Toteutus
Teollisen internetin innovaatio
palkitaan Teknologia15-messuilla
Toimitusjohtaja:
RAIJA NIEMINEN
Päätoimittaja:
JOUKO NIEMINEN
Toimittajat:
THERESA KETOKOSKI
SATU NYBERG
Toteutuksessa mukana:
Econosto Oy / Martti Lehto
Nuves Oy / Markus Nuotio
Sabriscan Oy / Petri Kurki
Smart Chemistry Park
Logistiikkayritysten Liitto ry
Lappeenrannan kaupunki/ Kimmo Jarva
Teräskonttori Oy/ Vesa Heikkinen
Seco, Tekes, ym.
Toimitus/ ilmoitusmyynti:
Teollisuuden Näytelehti
Turuntie 3 III krs. 24100 SALO
Puhelin:(02) 7318 373
Telefax:(02) 7318 372
e-mail: [email protected]
http://www.tn-lehti.fi
SISÄLTÖ
Teollisuuden Näytelehti on teollisuuden ammattilaisten
hyötylehti. Lehden aluetta ovat kotimaisen valmistavan
teollisuuden sektorit: metalli, muovi, elektroniikka, automaatio,
mekatroniikka, hydrauliikka ja pneumatiikka, valimo,
kunnossapito, alihankinta jne. Teollisuuden Näytelehti julkaisee
sitoumuksetta kirjoituksia ja kuvia edustamiltaan alueilta.
Tilaamatta lehdelle lähetetyt aineistot:
Teollisuuden Näytelehti ei varastoi taikka säilytä, eikä myöskään
palauta sille tilaamatta lähetettyjä aineistoja.
Mikäli lehti kuitenkin julkaisee, joko painetussa muodossa
taikka Internetissä, tilaamatta lähetettyjä kuvia taikka tekstejä,
katsotaan tekijän toiminnallaan luopuneen tekijän
oikeuksistaan, edellä mainittujen aineistojen ja materiaalien
osalta.
Teknologia15-messujen yhteydessä lokakuussa
jaetaan 5000 euron innovaatiopalkinto. Palkinto
myönnetään elektroniikan alalla tehdystä
merkittävästä ratkaisusta, joka voi olla tuote,
menetelmä tai sovellus. Kilpailun teemana on tänä
vuonna teollinen internet, joka on myös
Teknologia15-tapahtuman teema.
Elkomin innovaatiopalkinnon jakavat Elkomit ry ja Messukeskus. Palkintosumman
lahjoittaa Suomen Messusäätiö. Yritykset voivat ehdottaa palkinnon saajaksi itseään, asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan. Palkinnon saaja julkistetaan Teknologia15-messujen avajaispäivänä tiistaina 6.10.
Ehdotuksia innovaatiopalkinnon saajista voi lähettää 30.8. saakka osoitteeseen [email protected]. Vapaamuotoiseen ehdotukseen riittää lyhyt kuvaus
innovaatiosta. Lisäksi tulee perustella, miksi tämä innovaatio on merkittävä ja mitä
se on saanut aikaan. Ehdotukseen tulee liittää myös yhteyshenkilön tiedot mahdollisia lisäkysymyksiä ja täydennyksiä varten. Palkinnon saajan valitsee Elkomit ry:n
ja Messusäätiön valitsema raati.
Elkom on osa Teknologia15-messuja, jotka järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 6.-8.10.2015. Teknologia15-suurtapahtumaan kuuluvat lisäksi Automaatio,
Hydrauliikka&Pneumatiikka ja Mecatec sekä teollisuustapahtumat FinnTec, ToolTec ja JoinTec.
Lisätiedot kilpailusta: Elkomit ry, toimitusjohtaja Veli-Matti Kankaanpää, 0400 600 037,
15-8-5-1-2
[email protected]
Kaikkia aineistoja koskevaa:
Mikäli teksti-, kuva,- taikka ilmoitusaineisto pitää sisällään
sellaisia lainauksia minkä käyttöön ei lähettäjällä ole ollut
tekijän oikeuksia, vastaa lähettäjä niistä yrityskohtaisesti /
henkilökohtaisesti, kuten laissa säädetty on.
Teollisuuden Näytelehti ei vastaa taloudellisesti tekstien
sisällön-, kuvien tai piirrosten virheettömyydestä.
Ilmoitusasiakas on vastuussa ilmoituksen sisällöstä, myös muille
osapuolille, sekä vahingonkorvaus-velvollinen kolmannelle
osapuolelle sekä lehdelle. Edellä mainittu koskee myöskin
ilmoitukseen kytköksissä olevia kirjoituksia, täysin riippumatta
siitä, kuka ne on tehnyt.
Mikäli ilmoitusta ei voida lehdestä johtuvista syistä julkaista
määrätyssä numerossa määräaikana, esimerkiksi aineiston
myöhästymisen, kirjapainosta johtuvan myöhästymisen taikka
lakon johdosta tahi muun vastaavan syyn johdosta, lehti ei ole
korvausvelvollinen ilmoittajalle tästä mahdollisesti aiheutuvasta
vahingosta. Mikäli on mahdollista voidaan ilmoitus julkaista
seuraavassa lehdessä. Lehden vastuu julkaisematta jääneestä
ilmoituksesta rajoittuu ilmoituksesta maksettuun hintaan, joka
luonnollisesti palautetaan asiakkaalle, mikäli ilmoituksen
julkaisemista seuraavassa numerossa ei voida tehdä.
Maksamattomien ilmoitusten julkaisematta jättämisestä lehti ei
kanna mitään vastuuta.
Virallinen reklamaatio aika on kahdeksan vuorokautta lehden
ilmestymisestä. Myöhemmin tehdyt valitukset voidaan jättää
käsittelemättä.
sivu5.p65
5
Sisällysluettelo 8 / 2015
Toimitusketju digitalisoituu kokonaan - manuaalisista tilauksista peritään jo palvelumaksuja....s.2
SabriScan Oy solmi merkittävän kaupan Intiaan....s.4
Teollisen internetin innovaatio palkitaan Teknologia15-messuilla.....s.5
Econosto on muuttanut uusiin tiloihin....s.8
Alumiinista valmistetut kylpyaltaat herättävät kiinnostusta....s.12
Suomen koulutusviennin tulevaisuus pienissä yrityksissä ja suurissa ideoissa....s.16
Uusi yrityspuisto yhdistää kemian alan tutkimuksen ja pk-yritykset....s.17
Uusi WSX jyrsin – tasojyrsintää kevyesti....s.18
Painavaa asiaa roboteista Teknologia15-messuilla ....s.20
LOMAVINKIT 2015....s.21
Autot: Veho Hyötyajoneuvot Logistiikka ja Kuljetus 2015 -näyttelyssä ....s.26
Uusi terien kiinnitys lisää Secon Square T4-08 Helical -jyrsimen tehoa ja vakautta....s.28
Vihreän Lappeenrannan strategiasta käytäntöön ja bisnestä yrityksille....s.29
Nauretaan näyttävästi - vitsit....s.30
21.6.2015, 18:56
PÄÄTOIMITTAJALTA
Kesällä suomalainen teollisuus sulkeutuu.
Päätoimittaja
Jouko Nieminen
On luonnollista, että talven vastakohtana oleva kesä ja etenkin loma halutaan viettää
perheen ja ystävien kesken. Parhaiten se onnistuu, kun kaikki ovat samaan aikaan lomalla.
Keskeiset Euroopan maat pitävät lomakuukautena elokuuta ja se johtuu perinteestä,
koska entisaikaan tarvittiin kaikki käsiparit sadonkorjuuseen. Nykyisin koneet korjaavat
sadon valtaosin, mutta perinne jatkuu lomien osalta entisellään. Suomessa on jo vuosia
puhuttu siitä, että lomia pitää jaksottaa niin, että yksittäisessä teollisuuslaitoksessa vain
kolmasosa on kerrallaan lomalla ja kaksikolmasosaa tekee töitä.
Tulokset ovat olleet vaihtelevia, sillä osalle se on sopinut, mutta harvalle yritykselle se
on ollut edes kokeilun arvoinen asia. Joissakin yrityksissä, joissa se on ollut mahdollista,
on tehty talven ja kevään aikana tuotteita varastoon, jotta tavaraa on voitu toimittaa
myöskin kesälomien aikana ilman katkosta. Tätä vaihtoehtoa pidetäänkin tällä hetkellä
parhaana ratkaisuna.
Totta kuitenkin on, että tämä ei sovellu läheskään kaikille toimialoille. Ongelman ydin on siinä, että tavaraa ei valmisteta
heinäkuussa, jolloin eurooppalaiset ostajat niitä kysyvät ja elokuussa, jolloin Eurooppa on lomalla, meillä taas tavaraa
tehdään, mutta ostajat ovat silloin lomalla. Ratkaisut näihin asioihin tulee olla paikallisella tasolla. Tämä on osa sitä
työnantajan ja työntekijän välistä sopimustoimintaa, jossa paikallisesti päätetään, miten tämä asia hoidetaan. On
yrityksiä, joissa työntekijät tekevät työtunteja sisään, ja pitävät perjantaipäivän vapaana. Varsinkin nuoret ja
mökkeilevät henkilöt pitävät sitä sopivana ratkaisuna, sillä jäähän siinä kolme peräkkäistä päivää omille harrastuksille.
Näissä asioissa ei ole yhtä ja oikeaa mallia, vaan nämä asiat tulee aina sopia työpaikkakohtaisesti, huomioiden
tietenkin työntekijän toiveet. Ongelmana usein on vain se, että työtekijät eivät ole samaa mieltä keskenään ja siinä
sitä työnantajan joustoa tarvitaan, jotta jokainen työntekijä saa mieleisensä työajan ja pitää lomat silloin, kun haluaa.
Nykyinen hallitus on kaavaillut viikkotuntien määrän nostamisen neljäänkymmeneen tuntiin. Se romuttaa tuon
perjantaipäivän vapaan lähes poikkeuksetta, koska se tietäisi kymmenen tuntisia työpäiviä. Valtiovallan tarkoituksena on nostaa tätä kautta työntekijöiden vuosiansioita ja samalla kerätä hieman enemmän veromarkkoja. Likiarviona
voidaan sanoa, että se tietää kuukausitasolla esimerkiksi enimmillään neljän kymmenen tunnin osalta lisää palkkaa.
Voidaan siis kysyä sitä, että vastustavatko työntekijäliitot työntekijöiden mahdollisuutta ansaita lisää rahaa. No eivät
tietenkään vastusta. Kysymys on ylityökorvauksista, jotka heikentävät maamme kilpailukykyä keskeisiin kilpailijamaihin verrattuna. Realistiset vaihtoehdot ovat palkan alennus tai verojen korotus. Mielestäni hallitus on lähtenyt
liikkeelle kohtuulisin ja työntekijälle hyvinkin edullisin vaihtoehdoin. Julkisuudessa vain on vääristelty tätä kuvaa.
Ja syy on selkeä. Lakiin halutaan kirjata neljänkymmenen tunnin työviikko. Se on asia, jota työntekijäliitot eivät halua,
hyvin ymmärrettävistä syistä. Jos lakia muutetaan, niin se tulee mielestäni tehdä siten, että työnantajalla ja työntekijällä on oikeus sopia neljänkymmenen tunnin työviikosta, ilman ylityökorvauksia. Käytännössä se merkitsee sitä,
että valtiovalta luopuu ylityökorvauksista maksettavasta hieman korkeammasta verotuksesta. Työntekijä luopuu
siitä ylityökorvauksen osuudesta, joka verotuksen jälkeen hänelle jää. Työnantaja taas hyötyy siitä, että maamme
teollisuus pääsee hieman lähemmäs kilpailijamaiden tasoa tehtyjen työtuntien määrässä. Jos lakiin merkitään, että
työnantaja ja työntekijä voivat tästä asiasta keskenään sopia, niin uskon, että lähes kahdeksankymmentä prosenttia
työntekijöistä haluaa tehdä tuon pidemmän työviikon ja saada sitä kautta lisää rahaa.
On tietenkin ikävää, jos työntekijäliitot joutuvat antautumaan sovinnolla hallituksen määräysvallan alle työaika
kysymyksessä. Lakkoileminen tuon asian kohdalla tietää sitä, että työntekijällä ei ole oikeutta määrätä omasta
elämästään työajan suhteen, vaan sen tekee herrat “teaköljyttyjen” pöytien takana. Käytännössä lakot tässä
tilanteessa tietävät varmasti suuryöttömyyttä ja tuhansien työntekijöiden velaksi ostamien asuntojen pakkomyyntiä.
Se on asia, jota meistä ei kukaan toivo. Isoista päätöksistä on kuitenkin kysymys.
Toivon, että tuo esittämäni asia etenee ja paikallinen päätösvalta lisääntyy ilman, että työntekijää siihen pakotetaan.
Nyt kuitenkin lähdemme nauttimaan Suomen kesästä, kuka milläkin tavalla.
Pääasia on, että rentoudumme loman aikana. Hyvää kesää kaikille.
15-8-6-1-2
6
sivu6.p65
Teollisuuden Näytelehti
6
8 / 2015
14.6.2015, 20:29
www.laakeri-center.fi
Turku
Rydöntie 12 A
010-4006710
Tampere
Nuutisarankatu 14 A
010-3466699
Teollisuuden Näytelehti
sivu7.p65
7
7
14.6.2015, 20:42
Econosto Oy on muuttanut
uusiin laajoihin toimitiloihin
Econosto Oy:n toimitusjohtaja Martti Lehto kertoi yhtiön hakeneen aktiivisesti yli viisi
vuotta uusia toimitiloja. Nyt tilat ovat löytyneet ja muutto edessä. Uusien tilojen myötä
laaja varasto, kokoonpano- ja valmistusosasto saivat nykyaikaiset, toimintaan soveltuvat
tilat entisissä Karelian Parketin tiloissa. - Kuopion kaupungin elinkeinopuolen Heikki
Ryynänen ja Unto Juutinen ovat olleet edesauttamassa tilojen löytymisessä, kiittelee
Martti Lehto.
Econosto Oy on vuonna 1987 perustettu teollisuus- ja voimalaitostuotteiden maahantuontiin sekä myyntiin
niin Suomessa kuin vientimarkkinoillakin erikoistunut monitoimialayritys.
Toimitamme korkealaatuisia venttiileitä, varolaitteita, säätimiä, pinnanosoittimia sekä lauhteenpoistimia mm.
telakoiden, teollisuuden ja voimalaitosten tarpeisiin.
Laaja valikoima,
varma toimitus
-Päämarkkina-alue on Suomi, Baltian
maat ja Venäjä. Tämän lisäksi toimitetaan tuotteita ympäri maailman sinne,
missä asiakkaat kulloinkin ovat. Varaston tuotevalikoimien laajuus, osaava henkilökunta ja hyvät logistiset
yhteydet takaavat sen, että pystytään palvelemaan yhtä hyvin suuria
kuin pienempiäkin asiakkaita lähellä
ja kaukana, kertoo Lehto.
Nyt käynnissä oleva muutto uusin
7100 neliön tiloihin mahdollistaa toiminnan laajentamisen ja varaston kasvattamisen entisestään. Nykyisellään
varaston arvo on noin 2 milj. euroa.
8
sivu8.p65
Yhtiön nopea kehitys on vauhdittanut isompien tilojen etsintää. Nyt,
kun tilat ovat löytyneet, on edessä
työntäyteinen aika muuton merkeissä. Uudet toimitilat sijaitsevat Kuopiossa Sorsasalossa osoitteessa
Lukkosalmentie 1, 70420 Kuopio.
Toimitilat sijaitsevat hyvien kulkuyhteyksien varrella ja Econoston väki
toivottaakin asiakkaat ja yhteistyökumppanit lämpimästi tervetulleiksi vierailemaan uusiin tiloihin
Teollisuuden Näytelehti
8
- Tilaa on meille runsaasti, ja tarkoitus
on laittaa tiloista noin 40% vuokralle.
Ja etsimmekin nyt synergisesti oikeanlaisia toimijoita vierellemme.
Suora ja välillinen vientimme on kasvanut hyvien yhteistyökumppaneiden kanssa ripeästi.
8 / 2015
22.6.2015, 9:33
Econosto työllistää tänä päivänä 14
henkilöä liikevaihdon ollessa 8,5 milj.
euroa. Vuodelle 2015 on budjetoitu
9,5-10 milj. euroa.
- Olemme vuosien varrella tietoisesti
kehittäneet tuotevalikoimaamme ja
valinneet korkealaatuisia venttiileitä,
toimilaitteita ja säätimiä, joita toimitamme eri alojen asiakkaillemme Suomessa ja ympäri maailman. Laadun
varmistavat laatusertifikaatit sekä pitkä kokemuksemme alalla.
Econosto Oy on monipuolinen venttiilitalo ja heiltä löytyy myös erikoisosaamista, kuten varolaitteiden ja toimilaitteiden säätöä asiakkaan tarpeiden mukaan. Tästä ja muista palveluista kannattaa heiltä kysyä lisää.
Palvelua on suomeksi, englanniksi ja
venäjäksi.
Econoston osaavaa henkilökuntaa 2015.
Viennin osuus jopa 35-55%, kohdentuen EU maihin, Venäjälle, Aust- 15-8-8-1-2
raliaan, Turkkiin ym.
Yhtiö toimii edelleen voimakkaasti
teollisen, kuntasektorin ja laivatelakoiden parissa. Toimenkuvaan kuluu
markkinoinnin lisäksi kokoonpanot
ja varastoinnit käsittäen eri alueiden
venttiilit, suodattimet, varolaitteet,
automaattiventtiilit sekä emoyhtiön
kautta lämmön-siirrin-koneikot,
höyrytukit, puhallussäiliöt ym. asiakkaiden tarpeisiin.
Econoston laajasta varoventtiilivalikoimasta löytyy
varoventtiilit teollisuuden monipuolisiin käyttökohteesiin.
Varoventtiilit mitoitetaan väliaineen mukaan
kohteeseen.Kaikki mallit ovat säädettävissä mm. höyrylle,
lauhteelle, öljylle, kemikaaleille, paineilmalle, vedelle,
merivedelle sekä kaasuille.
MYYDÄÄN TEOLLISUUSYRITYKSIÄ
Tuotevalikoimasta löytyy
toimilaitteet mm. sulku- sekä
säätötehtäviin.
Konepaja
Tampereen ympäristökunta, 1+2 työntekijää, teollisuuden kunnossapitoa
Omat hyvät tilat 250 m2, liikevaihto n 200.000
Konepaja
Tampereen ympäristökunta, liikevaihto n 250.000 •,
1+2 työntekijää. Vuokratilat, hyvä kannattavuus
Teollisuussähkö- ja automaatioyritys
Pirkanmaa, 1+6 työntek. omat tilat,
Palloventtiilit täydentävät laajaa
venttiilivalikoimaa, teollisuuden eri
tarpeisiin. Materiaaleina mm.
GG25, GGG40.3, GSC-25,
AISI-316, PRONSSI ja MESSINKI.
Lisätietoja:
PIRKANMAAN YRITYSVÄLITYS OY
Puh. 09-8622 0100
www.guehring.fi
040-5205900 Rauno Toikka
050-5962541 Tapani Tauriainen
0400-632204 Matti Laine
0400 814811
Katso myös muut kohteet www.yrityskauppakeskus.net
Teollisuuden Näytelehti
sivu8.p65
9
9
22.6.2015, 9:33
KUKAn uusi graafinen ratkaisu näyttää robottivyöhykkeet
reaaliajassa ja lisää turvallisuutta
Lisääntynyt turvallisuus ja robottivyöhykkeet esittävä havainnollinen
grafiikka ovat uuden KUKADiagnoseSafety -ohjelmiston tuomia etuja.
-Todella hyödyllinen graafinen turvaratkaisu ohjelmoijille, operaattoreille ja huoltohenkilöstölle. Sen avulla
on helppo nähdä reaaliajassa smartPADilta, missä robotit ja työvälineet
saavat sijaita ja missä ne todellisuudessa ovat, sanoo KUKA Nordic
AB:n Senior Application Engineer,
Andreas Verga.
Robottien ohjelmoijat antavat
KUKA.SafeOperation -ohjelmiston
avulla parametrit määrittämään kolmiulotteiset vyöhykkeet, joilla robotti saa työskennellä (työalueet) ja
vyöhykkeet, joilla robotti ei saa olla
(suoja-alueet).
Mutta SafeOperation ei esitä näitä
vyöhykkeitä ja mahdollisia kiellettyjä päällekkäisyyksiä graafisesti.
-Tämän aukon täyttää uusi DiagnoseSafety-ohjelmisto, joka tulee
ilmaiseksi kaikkien SafeOperationohjelmiston kanssa tilattujen robottien mukana, Andreas Verga
sanoo.
Yksi edellytys DiagnoseSafetyohjelmiston käyttämiselle on, että
SafeOperation-ohjelmistoa käytetään KUKA-robottien kanssa.
Kunhan tämä ehto vain täyttyy,
DiagnoseSafety tuottaa koko turvallisuuskonfiguraatiosta diagnoosin, joka esitetään havainnollisella
grafiikalla suoraan KUKAn smartPADin näytöllä.
- Yksi innovatiivisen DiagnoseSafety-ohjelmiston suurista eduista on,
että sen avulla on helppo nähdä liikkuuko robotti oikein määriteltyjen
robottivyöhykkeiden ulkopuolelta.
KUKA haluaa kehittää korkealaatuista robottitekniikkaa, joka sekä
yksinkertaistaa että tekee käyttäjien
arjesta turvallisempaa, ja mielestäni
DiagnoseSafety täyttää tämän tavoitteen, Andreas Verga sanoo.
Toinen etu on, että riskianalyysiä tai
CE-merkintää tehtäessä robotin sijainnin näkee graafisesti esitettynä.
Lisäksi huoltohenkilöstö voi tarkkailla, että robotti toimii oikein, kun sitä
käytetään vaihe kerrallaan toimintatesteissä.
-Graafinen esitys on tietenkin arvokas uutuus, mutta toinen etu on, että
DiagnoseSafety-ohjelmisto voi tehdä diagnoosin kaikista turvallisista
tuloista ja lähdöistä (I/O) suhteessa
ohjausjärjestelmän muihin osiin,
Andreas Verga sanoo.
On myös mahdollista kontrolloida
robotin turvallisuutta hoitavien moduulien tilaa. Ja PROFIsafe ja CIP
Safety -protokollia tukeva ohjelmisto pystyy myös diagnosoimaan miten hyvin järjestelmän Ethernet Safety Interface Signals toimii.
- Kuten sanottu, DiagnoseSafety
valvoo koko turvakonfiguraatiota ja
tulos esitetään suoraan smartPADin
kuvaruudulla. Kaikkea tapahtuvaa
signaalinsiirtoa voi siis tarkkailla sen
avulla, esimerkiksi jos jossain järjestelmän osassa tapahtuu vastoin odotuksia oikosulku, Andreas Verga sanoo.
15-8-10-1-2
Kierrejyrsimet
Lisätietoja:
Puh. 09-8622 0100
www.guehring.fi
10
sivu8.p65
Teollisuuden Näytelehti
10
8 / 2015
22.6.2015, 9:33
Teollisuuden Näytelehti
sivu11.p65
11
11
15.6.2015, 21:15
Nuves Oy:n kylpyaltaat ovat
täysin kotimainen tuote. Tämä
takaa laadukkaan ja huolettoman
kylpykokemuksen.
Helppohoitoinen ja kestävä
valmistusmateriaalinsa vuoksi.
Alumiinista valmistetut kylpyaltaat
herättävät kiinnostusta.
Varsinais-Suomessa, Koski TL:ssä valmistuu alumiinisia kylpyaltaita. Altaat tehdään
mittatilaustyönä, asiakaskohtaisesti räätälöityinä. Harvoin valmistuu kahta ihan
samanlaista allasta, vaan jokainen haluaa toteuttaa omia mieltymyksiään verhoilun,
värien ja varusteiden osalta. Tarjolla on poreet sekä erilaiset valoratkaisut. Altaan
pääliverhoilu suunnitellaan asiakkaan kanssa, huomioiden asennuspaikka ja ympäristö.
Etuina altaissa on integroitu tulipesä,
joten lämpöhukka ja jäätymisvaara
on minimoitu. Tulipesä on sijoitettu
erittäin innovatiivisesti, joten ei tarvita ylimääräisiä letkuja ja muita erillisiä laatikoita altaan ympärille. Tämä
on myös monelle ulkonäkö kysymys,
koska ihmiset panostavat entistä
enemmän pihojen ja puutarhojen laittamiseen. Alumiini materiaalina on
myös erittäin hygieeninen ja kestävä.
Altaiden asennus ja käyttö on pyritty
tekemään asiakkaalle erittäin helpoksi. Myös altaiden ergonomiaan on
kiinnitetty erityisen paljon huomiota.
Kylpyaltaat käy myöskin porealtaasta, mallista riippuen. Poresuihkut vaativat oman laitteistonsa, joka on
mahdollista sijoittaa pintaverhoilun
alle.
Kylpyaltaiden viimeistely, varustaminen ja myynti tapahtuu Nuves Oy
toimesta. Alumiinirungot teetetään
alihankkijalla. Nuves Oy on veljekset
Markus ja Joonas Nuotion vuonna
2014 perustama yhtiö ja kotipaikka
on Koski TL.
12
sivu12.p65
Markus Nuotio kertoo kylpyaltailla olevan kysyntää myös vientimarkkinoilla. Ruotsiin ja Norjaan on altaita
toimitettu. Vientimahdollisuudet myös Venäjälle ovat yhteistyökumppanien kautta avautuneet. Pitkäikäinen
investointi kiinnostaa monia, ja kylpylöissä altaassa istuneet haluavat sen kotiin ja mökillekin.
Teollisuuden Näytelehti
12
8 / 2015
21.6.2015, 19:14
Nuves myös vuokraa altaita
erilaisiin tapahtumiin ja
yksityskäyttöönkin.
Kävimme katsomassa Nuves Oy:ssä,
miten alumiinista valmistetut kylpyaltaat viimeistellään. Kuvaushetkellä
puulämmitteisen ulkokäyttöön tulevan kylpyaltaan päällystäminen, eli
“verhoilu”, kuten he asiaa nimittivät,
tapahtui puu-materiaalilla. Erikoisuutena tuossa kylpyaltaassa on iso palopesä. Sitä voidaan lämmittää jopa
metrin mittaisilla puilla, jotta puita ei
tarvitse olla lisäämässä kaiken aikaa.
Minkälaisessa kilpailutilanteessa alumiinista valmistettu kylpyallas tällä
hetkellä on?
- Raaka-aineena alumiini ei ole niitä
kaikkein edullisimpia, mutta kun otetaan huomioon kokonaisuus, eli integroitu lämmitin, rakenteen lujuus ja
pitkäikäisyys, niin voidaan todeta, että
kykenemme tällä hetkellä kilpailemaan muiden materiaalien kanssa.
Kyselimme hieman lisää tuon nuoren
yhtiön toiminnasta.
-Päätoimialamme on altaiden myynti
ja valmistus. Pääasiassa isoja malleja
valmistetaan erilaisille yhteisöille ja
yrityksille, edustus saunoihin ja mökeille. Pienet ja keskikokoiset menevät lähinnä omakotitaloihin ja yksityisten omistamille kesämökeille.
- Kylpyaltaiden vuokraus on osa toimintaamme. Kylpyaltaita vuokrataan
yleensä juhlapyhinä ja viikonloppuina erilaisiin tapahtumiin. Vuokraus on
hyvä lähtökohta, sillä se johtaa hyvin
usein myöskin oman kylpyaltaan hankintaan. On oltu esimerkiksi jossain
tilaisuudessa, jossa on ihastuttu kylpyaltaaseen ja sitten halutaan saada
sellainen omaan pihaan tai mökille,
kertoo Nuves Oy:n Markus Nuotio.
Niskos Halleilta kaikenkokoiset
CE-hyväksytyt PVC-, pelti- ja
lämpöelementtihallit
Valmistamme myös säänsuojia.
Lisäksi myynnissä esittelykäytössä
olleita briketöintikoneita teräs- ym.
materiaaleille sekä lastunkuljetin ja
murskain.
Tiedustelut p. 040 545 7123
[email protected]
20v.
Teollisuuden Näytelehti
sivu12.p65
13
13
21.6.2015, 19:15
Tee se itse -miehille, miksei naisillekin,
voimme toimittaa pelkän altaan rungon,
joka on helppo upottaa vaikkapa terassiin.
Isoimpana valttikorttina meillä lämmitystapa, asiakaslähtöisyys, laatu ja
kotimaisuus. Useimmiten hinnan ratkaisee, altaan koko ja millä varusteilla
allas on toteutettu.
Me käytämme pääsääntöisesti kotimaista pintakäsiteltyä puuta, joka
antaa hyvän ulkonäön, on uusiutuva
luonnonvara ja kaiken lisäksi hinnaltaan kohtuullisen edullinen. Verhoilu
tapahtuu kuitenkin asiakkaan toivomusten mukaan. Paljon on myös ns.
“tee se itse miehiä/naisia, mitkä ostavat pelkän runko-osan ja haluavat
toteuttaa itseään.
Sarjavalmisteisten kylpyaltaiden koot
ovat 2-5, 6 - 8 ja 12 henkilölle saman
aikaiseen istuntoon sopivat.
Kuinka nopeat toimitusajat ovat?
- Se vaihtelee vuoden ajoista riippuen
kesällä ja syksyllä, jolloin kysyntä on
suurinta toimitusajat ovat hieman pidemmät, pyrimme kuitenkin toimitusajoissa viikosta kolmeen viikkoon.
Toimitusaika riippuu myös pitkälti
varastotilanteesta, koska altaan sisävärit ovat monella ratkaisevassa osassa altaan hankinnassa. Vuokrattavat
kylpyaltaat ovat tässä oiva keino
lyhentää tuota odotusaikaa.
Kesäisin on kuitenkin joitakin ruuhka-aikoja, jolloin kaikki vuokrattavat
kylpyaltaat ovat käytössä ja silloin
toimitusaika voi venyä hieman pitemmäksi. Kyselyt kannattaa tehdä aina
ajoissa.
Pyrimme palvelemaan asiakasta siten, että toimitus on mahdollisimman
nopea. Vuokra altaat toimitetaan
yleensä vuorokauden toimitusajalla.
Nuves Oy:n valmistama kylpyallas on
täysin kotimainen tuote, jonka voi
suunnitella ja mitoittaa aivan itse. Siihen voi valita värit, mitat ja varusteet.
14
sivu12.p65
Altaan sisäosa on 3mm
pulverimaalattua merialumiinia.
Perusvärit: sininen, valkoinen, turkoosi ja harmaa. Värit voit valita
myöskin Tikkurilan RAL-Classic värikartasta.
Altaan voi tilata avaimet käteen-periaatteella asennuksineen. Toisaalta
mahdollisuus on ostaa myös tee se itseperiaatteella toteutettuna pelkkä allas.
Ulkoverhouksen materiaali ja väri. Perustoimituksessa käytetään hirsipaneelia. Verhoilu voidaan käsitellä haluamallasi sävyllä. Koska myös muita
materiaaleja voidaan käyttää on verhoilu mahdollisuudet lähes rajattomat.
Perusaltaan tekniset tiedot:
Istuinkorkeus 35cm.
Selkänojan korkeus 70cm.
Tulipesä 30x30x125cm, istuinpinnan alapuolella.
Savupiippu rosteria, halkaisija 12cm, pituus 200cm.
Lämmitysaika n.3h (4°C:sta 37°C:seen).
Sisäosa 3mm pulverimaalattua merialumiinia.
Leveys 180cm, pituus 190cm, korkeus 120cm.
Tilavuus 1600l.
Veden poistoputki 1 1/4?.
Hintaalk. 2590€ (sis. ALV 24%).
15-8-12-1-2
Teollisuuden Näytelehti
14
8 / 2015
21.6.2015, 19:15
WWW.VARASTOKONTTI.FI
-
Uudet ja käytetyt varastokontit
Erikoiskoon laite- ja konetilat
Myös roska-, kone- ja hakelavat
TOIMITUKSET KAIKKIALLE SUOMEEN.
0400-120827 Kontit
/ 0400-120822 Lavat/tilat
[email protected]
Teollisuuden Näytelehti
sivu15.p65
15
15
14.6.2015, 20:34
Suomen koulutusviennin tulevaisuus
pienissä yrityksissä ja suurissa ideoissa
Tekesin Oppimisratkaisut-ohjelman päätösseminaarissa tarkasteltiin toimialan lukuja:
kyselyn mukaan Suomen koulutusvienti oli 268 miljoonaa euroa vuonna 2014. Tilaisuudessa
kuultiin myös alan ammattilaisten ajatuksia koulutusviennin tulevaisuudesta.
Seminaarin loppuun säästettiin neljän
koulutusalan ammattilaisen paneeli,
jossa koottiin yhteen ajatuksia ja ideoita koulutusviennin kasvattamiseksi. Suurta innostusta keräsi ajatus uudesta virkamiesluokasta.
Tekesin Oppimisratkaisut-ohjelman
päätösseminaarin oppimisteemaan
virittäydyttiin tiedekeskus Heurekassa. Seminaaria sekä demoalueen esittelijöitä oli kokoontunut kuulemaan
suuri joukko ohjelmaan osallistuneiden yritysten ja sidosryhmien edustajia.
Mikrotasolla kytee satojen
miljoonien vientipommi
“Kasvuhalu on suurin mikroyrityksissä, joita on myös paljon. Koulutusviennin startupit tarvitsevat Tekesin
teettämän kyselyn mukaan 26 miljoonaa pääomasijoituksina kahden
vuoden aikana ja muun muassa sata
viennin ammattilaista”, ohjelmapäällikkö Suvi Sundquist kertoi.
“Meillä pitäisi olla kokeileva virkamies, jolla on velvoite koittaa uusia
asioita ja innostua”, Aape Pohjavirta
Funzista ideoi. Referenssimäärien kasvattamiseen hän löysi mallin IT-alan
ytimestä.
Panelistit oikealta vasemmalle: Aape Pohjavirta, Vesa Perälä, Timo
Ylikangas, ja Sanna Lukander. Tilaisuuden juonsi Andre Chaker.
“Piilaaksossa oli aikoinaan lainsäädäntö, jossa tietty määrä julkisista
hankinnoista oli pakko ottaa lähialueelta. Voisiko tämä toimia myös Suomessa”, Pohjavirta kysyi.
“Suomalaiset referenssit auttaisivat
startupeja kansainväliseen kasvuun.
Digitaalisuus luo murroksen maailman
7 000 miljardin euron opetussektoriin. Onko suomalaisesta koulutusjärjestelmästä kuitenkaan uudistumisen
veturiksi”, Sundquist kysyi.
Koulutusvienti kristallisoitui tilaisuudessa julkistetussa kyselyssä, jossa luodattiin kotimaan oppimisalan liiketoiminnan tilaa ja näkymiä. Kyselyn
keväällä 2015 toteutti 15/30 Research.
Heini Karppinen kertoi runsaalle kuulijajoukolle toimialakyselyn tuloksia.
Kysely paljasti toimialan suosituimmaksi oppijakohderyhmäksi yläkoululaiset (46 %) ja päätuotteeksi digitaaliset oppimateriaalit. Vastanneista
yrityksistä valtaosa oli paljon potentiaalia omaavia mikroyrityksiä. Mikro- ja pk-yritysten tavoite on nostaa
vienti 13 miljoonasta eurosta 162
miljoonaan euroon vuoteen 2017
mennessä. Tulosten lisäksi kasvavat
myös henkilöstömäärät: lähitulevaisuudessa ala tulee työllistämään satoja
uusia työntekijöitä etenkin pienten
yritysten puolella.
Myös kiinnostus Aasian kauppaan
jatkaa kasvua. Suomeen tuli koulutusviennistä liikevaihtoa noin 60 maasta
vuonna 2014. Tärkein kohde oli etenkin Eurooppa ja toisella sijalla olivat
Pohjois-Amerikka ja Itä-Aasia. Tulevaisuuden vientimaat lipuvat kuitenkin vahvemmin itään, etenkin Lähiitään sekä Itä- ja Kaakkois-Aasiaan.
Terveiset hallitukselle: pidetään Suomi oppimisen mallimaana
16
sivu16.p65
Teollisuuden Näytelehti
16
Sarjayrittäjä Vesa Perälä kehotti yrittäjiä suuntaamaan rohkeasti ulkomaille.
“En näe alaa mitenkään muita aloja
vaikeampana. On helpompi myydä
uutta ratkaisua ulkomaille, kuin Suomeen”, hän totesi.
Rovion Sanna Lukander muistutti,
että Suomen pysyminen opetuksen
kärkimaana vaatii reagointia myös hallitustasolta.
“Emme voi enää nojata PISA-tutkimuksiin, sillä ulkoa opettelu ei ole tulevaisuutta. Uuden hallituksen tärkeä
tehtävä onkin huolehtia, että opetuksen mallimaa, referenssi-Suomi, toimii myös tulevaisuudessa”, totesi
Lukander paneelin loppuun.
15-8-16-1-2
8 / 2015
15.6.2015, 21:05
Uusi yrityspuisto yhdistää kemian alan
tutkimuksen ja pk-yritykset
Raisio-konsernin vajaakäytössä olleet tutkimus- ja tuotekehitystilat ovat heränneet
alkuvuoden aikana uuteen elämään. Toimintansa on aloittanut Smart Chemistry Park,
joka yhdistää kemian- ja cleantech-alan pk-yritykset sekä tutkimusmaailman tiiviiseen
vuorovaikutukseen.
Linda Fröberg-Niemi
Erityisasiantuntija
Smart Chemistry Park on kiertotaloutta tukeva innovaatioalusta, jossa
yritykset ja korkeakoulut voivat julkisten rahoittajien tukemana luoda
edellytyksiä kemianteollisuuden kasvulle ja uusien työpaikkojen syntymiselle. Smart Chemistry Parkin toiminnan keskiössä ovat pk-yritykset, jotka jalostavat biomassoja, kierrätysmateriaaleja ja teollisia sivuvirtoja
uusiksi tuotteiksi kansainvälisille
markkinoille.
Raision tehdasalueella sijaitsevaan yrityspuistoon on sijoittunut jo kahdeksan alan yritystä. Vuodenvaihteessa
tiloihin muuttivat Crisolteq Oy, Ekolite Oy, Nanol Technologies Oy ja
Chementors Oy. Entuudestaan tiloissa toimivat FP-Pigments Oy, CH-Polymers Oy, Nablabs Oy ja BLN Woods
Oy. Korkeakoulut tuodaan mukaan
Smart Chemistry Parkin toimintaan
yhteisten tutkimushankkeiden kautta. Niissä ratkotaan yritysten kemiallisia ja teknologisia haasteita.
Innovaatioalustan yhteistyötä vauhdittaa julkinen kehittäjäorganisaatio
Turku Science Park Oy, joka myös
sijaitsee yrityspuistossa. Toiminnan
käynnistämiseen tarvittava rahoitus
on saatu Turun ja Raision kaupungeilta.
“Valmistelimme yrityspuiston käynnistämistä noin kaksi vuotta. Sinä aikana olemme saaneet rakennettua tiiviin verkoston. Mukana on jo noin 20
yritystä, jotka tavalla tai toisella tekevät yhteistyötä Smart Chemistry Parkin kanssa. Emme siis ole pelkästään
Raisiossa toimiva fyysinen kokonaisuus, vaan yritykset voivat olla osa
verkostoa, vaikka ne eivät muuttaisi
yrityspuistoon”, painottaa Smart Chemistry Parkin toiminnasta vastaava
kemian tohtori Linda Fröberg-Niemi
Turku Science Parkista.
Fröberg-Niemi uskoo, että viiden vuoden päästä yhteisissä tiloissa on jo tuplaten yrityksiä.
Uutta kemianteollisuutta
Varsinais-Suomeen
Smart Chemistry Parkista on tarkoitus luoda malliesimerkki eri toimijoiden yhteisestä, tulevaisuuden kiertotalousyhteiskuntaa palvelevasta innovaatioalustasta.
SmartResearch-hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Turun ammattikorkeakoulu ja Åbo Akademi. Hanke on saanut rahoituksen Tekesin
INKA-ohjelmalta.
“Olemme saaneet ammattikorkeakoulun ja yliopistotahot samaan hankkeeseen. Toivomme, että tällä tavalla
teoreettinen osaaminen voitaisiin helpommin saada soveltavampaan muotoon. Tällöin yrityksillä on helpompi
ottaa koppi tutkimustuloksista.”
Smart Chemistry Park on mukana
INKA-ohjelman Älykäs kaupunki ja
uudistuva teollisuus-teemassa. FröbergNiemi näkee, että yhteistyöverkostot ulottuvat myös muutoin laajalti
ympäri Suomea. Liittymäkohtia on
myös INKA-ohjelman Biotalous ja
Tulevaisuuden terveys -teemoihin.
“Suurimmalle osalle pk-yrityksistä
raaka-ainevirta kiertotaloudessa tulee
suurteollisuudesta. Nämä yhteistyökuviot on monen yrityksen kohdalla jo
valmiiksi rakennettu.”
Yrittäjille laboratoriotakki päälle
Tätä tavoitetta maaliskuussa käynnistynyt SmartResearch-hanke edistää. Yliopistotason osaaminen nivotaan innovaatioalustaan siten, että
kasvuhaluiset pk-yritykset voivat
napata tutkimustiedosta heille tärkeät elementit.
Fröberg-Niemi toivoo että SmartResearch-hanke tuo tutkijat ja yritysten
ihmiset tiiviiseen yhteistyöhön ja jokaviikkoiseen vuoropuheluun. Tärkeää olisi saada yritysten ihmiset aidosti
mukaan yliopistomaailmaan. Eli laboratoriotakki päälle ja mukaan vaikuttamaan arkiseen tutkimuksen tekemiseen.
17
“Biotalouteen, kiertotalouteen, materiaalitekniikkaan ja cleantechiin liittyvä tutkimuksemme on aivan huippuluokkaa. Yhteisen kehitystyön
myötä saattaa syntyä sellaista uutta
osaamista, teknologiaa tai toimintamalleja, joita ei vielä muualla ole olemassa.”
15-8-17-1-2
Varsinais-Suomessa on perinteisesti
tehty mittavasti kemian alan tutkimusta.
Fröberg-Niemen mukaan Smart Chemistry Parkin keskeinen tavoite on,
että pk-yritykset voivat kehittää ja
vauhdittaa omaan bisnestään saamalla korkeakouluista ja yliopistoista tuotekehitysapua. Näin tuotteita saadaan
kansainvälisille markkinoille ja sitä
kautta syntyy myös uusia työpaikkoja.
“Tutkimusmaailma on pitkään tehnyt ansiokasta yhteistyötä suurteollisuuden kanssa. Pk-sektorin kanssa
yhteistyö on ollut vähäisempää. Monet kansallisen tason strategiat peräänkuuluttavat kasvua pk-yrityksiltä ja huipputeknologian yrityksiltä.
Jotta kasvuun päästään on pk-yritykset saatava mukaan yliopistoissa ja
korkeakouluissa tehtävään tutkimukseen siten, että ne voivat hyödyntää
tuloksia omassa tuotekehitystoiminnassaan.”
Teollisuuden Näytelehti
sivu16.p65
Fröberg-Niemi on vakuuttunut siitä,
että Smart Chemistry Park on kansainvälistä huippua edustuva kemian
alan osaamiskeskittymä Suomessa.
17
15.6.2015, 21:05
UUSI WSX JYRSIN
–TASOJYRSINTÄÄ KEVYESTI
Uusi positiivinen Double Z kääntöterä ja
WSX sarjan jyrsin vie tasojyrsinnän uudelle
tasolle. Uuden jyrsimen avulla
lastuamisvoimat pienenevät, mikä tekee
WSX jyrsimistä ideaalisen valinnan kaikille
koneille, heikkotehoisista raskaisiin
koneisiin. Näin pieniin lastuamisvoimiin
päästään yleensä vain perinteisillä
yksipuolisilla positiivisilla kääntöterillä.
Uudet SNMU ja SNGU G-luokan
kääntöterät yhdessä WSX jyrsimen kanssa
antavat samat edut kuin yksipuoliset
positiiviset kääntöterät. Mutta mikä
tärkeintä, 8-särmäinen kääntöterä on
kustannustehokas.
18
sivu16.p65
Teollisuuden Näytelehti
18
8 / 2015
21.6.2015, 19:39
Kääntöteriä on saatavana kolmella
eri lastunmurtajalla, jotka ovat suunniteltu kattamaan monipuolisesti eri
työstövaiheet. L-geometriassa on
positiivinen teräsärmä, kevyt leikkuu
ja pienin lastuamisvoima. Yleiskäyttöinen M-geometria keskiraskaaseen
koneistamiseen.
R-geometriassa on vahvistettu teräsärmä epävakaaseen ja raskaaseen
koneistukseen.
Jyrsinrunkoja on saatavana Ø40 –
Ø200 mm kolmella hammasjaolla:
harva, vakio ja hieno.
15-8-19-1-2
Double Z geometrian leikkuusärmä on
17° positiivisen. Tämä tekee siitä täydellisen ratkaisun: kevytleikkuinen
mutta vahva leikkuusärmä, tehokas
jyrsin 5mm lastuamissyvyydellä ja
edullinen särmäkustannus kasipuolisella kääntöterällä.
Ennustettavuus ja varmatoimisuus ovat
vaatimukset, jota nykypäivän asiakkaat haluavat. Nämä vaatimukset WSX
jyrsimet täyttävät vahvalla kääntöterän lukituksella ja Anti-Fly mekanismilla. Läpijäähdytys on myös vakiona kaikissa jyrsimissä Ø40 - 125
mm, antaen tehokkaan lastunpoiston
ja jäähdytyksen, parantaen koko prosessin luetettavuutta.
WSX sarjan jyrsimiin on saatavana
laaja valikoima kovametallilaatuja
kattamaan materiaalit teräksistä kuumalujiin seoksiin ja karkaistuihin teräksiin. Viimeisintä TOUGH-menetelmää käyttäen uudet MP-laatujen
terän pinnoitteet tarjoavat tehotetun
lämmön- ja kulumiskestävyyden sekä
alhaisen kitkakertoimen.
Teollisuuden Näytelehti
sivu16.p65
19
19
21.6.2015, 19:39
Painavaa asiaa roboteista
Teknologia15-messuilla
Robotiikka on vahvasti esillä Teknologia15-messuilla Helsingissä ensi lokakuussa. Aiheeseen
liittyvän ohjelman kokoavat Suomen Robotiikkayhdistys sekä Cristina Andersson tietokirjailija, yrittäjä ja Robotics Finland -hankkeen edistäjä. Messuilla ohjelmaa on sekä
yritysjohdolle että käytännön työn kimpussa painiville.
Asiantuntijat uskovat, että Kiinasta
tulee maailman robotisoitunein maa
vuoteen 2020 mennessä. Kansainvälisen robottijärjestön IFR:n näkemys
on, että robotiikka tuo uusia työpaikkoja, ei pelkästään teollisuuteen, vaan
muillekin yhteiskunnan osa-alueille.
Teollisuuden kilpailukyvyn
kannalta automaatiolle ja robotisaatiolle ei ole vaihtoehtoa. Meidän pitäisi nyt heti käynnistää robotisointiohjelma, jossa autetaan ensisijaisesti
konepajoja ja kokoavaa teollisuutta ja
parannetaan niiden tuotavuutta. Tämä
myös vauhdittaa työn palaamista takaisin Suomeen, Andersson sanoo.
Samoilla linjoilla on myös Suomen
Robotiikkayhdistyksen puheenjohtaja Jyrki Latokartano. Tällä hetkellä
robottien määrä Suomessa vähenee,
kun investoinnit eivät korvaa edes
poistoja.
Jos pian ei aleta investoida, niin
muutaman vuoden kuluttua on liian
myöhäistä. Meillä on jo nyt joitakin
hyviä esimerkkejä siitä, että robotisoinnin avulla yritykset voivat tuoda
halvan työvoiman maista tuotantoa
takaisin Suomeen. Näitä yrityksiä pitäisi vaan olla paljon enemmän, Latokartano arvioi.
Seminaareista
käytännön neuvoja
Robotiikkaa käsitellään seminaareissa kaikkina kolmena messupäivänä,
vähän eri näkökulmista. Anderssonin
työlistalla on kaksi erilaista kokonaisuutta: Tiistain 6.10. seminaari keskittyy siihen, miten keinoäly vaikuttaa päätöksentekoon ja yritysten johtamiseen. Torstaina 8.10. puolestaan
aiheena on työn ja työurien muuttuminen.
Työnteko muuttuu monella
tavoin. Yritysjohdon seminaarissa
haluan herätellä pohtimaan, millaista
on robotisoituneiden yksiköiden johtaminen. Miten johdetaan arvoketjua, jossa ei ole yhtään ihmistä operatiivisessa työssä? Toisessa seminaarissa keskustellaan siitä, mitä kaikkea
robotit tulevaisuudessa pystyvät tekemään. Lisäksi kehotan miettimään
sitä, mitä ihmisten pitäisi jatkossa
oppia ja opiskella voidakseen suunnitella omaa uraansa.
20
sivu20.p65
Robotisaatio tulee muuttamaan työntekoa jo lähitulevaisuudessa, 3-7 vuoden sisällä, Andersson arvioi.
Keskiviikon 7.10. robotiikkaseminaarin sisällöstä vastaa Robotiikkayhdistys. Seminaarin kattoteemana on
onnistuneet robotisointisovellukset
teollisuudessa.
Erityisesti ensimmäisen robotin
hankkimiseen on usein yrityksissä iso
kynnys. Siksi seminaarissa on hyvä
paneutua käytännön tasolla robotin
hankintaan ja havainnollistaa robotin
vaikutuksia yrityksen tulokseen esimerkiksi investointilaskelmien avulla. Lisäksi luvassa on käytännön esimerkkejä siitä, miten yritykset ovat
onnistuneet parantamaan tuottavuuttaan robottien avulla, Latokartano
suunnittelee.
ABB on maailman johtavia robotisoitujen automaatioratkaisujen toimittajia. Yritys on mukana Teknologia15-tapahtumassa Automaatiopuolella, mutta tuo messuosastolleen
näytille myös robotiikkaa.
Automaatio ja robotit ovat
suomalaisen ja länsimaisen teollisuuden suuri mahdollisuus niin kilpailukyvyn, tuotannon luotettavuuden ja laadun kuin työhyvinvoinnin ja -turvallisuudenkin näkökulmasta. Suomessa
robottimme ovat muun muassa Uudenkaupungin autotehtaalla turvaamassa autotuotannon tehon ja laadun.
Teollisen tuotannon uusi aika on jo
täällä, arvioi ABB:n Robotics-liiketoimintayksikön johtaja Janne Leinonen.
Robotiikka-teema näkyy muutenkin
Teknologia15-messujen näyttelyssä.
Robotit kiinnostavat messukävijöitä. Koska harva pääsee näkemään
uusia robotteja päivittäisessä työssään,
toivomme että yritykset innostuvat
esittelemään niitä osastoillaan. Olemme robottitoimijoiden kanssa aktiivisesti yhteydessä, jotta saamme mahdollisimman monille messuosastoille
robotteja, joiden toimintoihin kävijät
voivat tutustua, kertoo tapahtuman
myyntiryhmäpäällikkö Riikka Telin
Messukeskuksesta.
Teollisuuden Näytelehti
20
Yaskawa Finland Oy on joustavan
robotisoinnin kokonaistoimittaja, ja
yksi Suomen suurimmista toimijoista
alalla. Robotiikka nähdään tärkeänä
osana messuja, ja yritys esittelee Teknologia15-tapahtumassa uuden robottiohjaimen DX200 sekä kompaktin
hitsaussolun ArcWorldin.
Kaikenlainen automaatioon ja
robotiikkaan panostaminen on teollisuusyrityksille elinehto. Halvan työvoiman maiden kanssa kilpailtaessa
voimme tehostaa tuotantoa, emme
polkea hintoja. Robotit takaavat tuotannossa hyvän laadun ja pitävät valmistuskustannukset kurissa. Konepajoissa ja metalliteollisuudessa investoinnit ovat olleet vuoden 2008 jälkeen matalalla, ja huoli yritysten tuottavuudesta ja kannattavuudesta on
aiheellinen, arvioi Yaskawa Finland
Oy:n maajohtaja Nina Lehtinen.
Teknologia15-messukokonaisuuteen
kuuluvat Automaatio, Mecatec,
Hydrauliikka&Pneumatiikka, Elkom,
FinnTec, ToolTec ja JoinTec. Tapahtuma järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 6.-8.10.2015.
15-8-20-1-2
8 / 2015
21.6.2015, 18:58
LOMAVINKIT
Tapahtumia
kesällä 2015
Asuntomessualueella ajetaan kuskitta
- Liikennevirasto mukana kokeilussa
02.07.2015 - 04.07.2015
KajaaniKainuun Musiikkijuhlat 2015
02.07.2015 - 05.07.2015
Virttaa, Nitro Nationals 2015
03.07.2015 - 04.07.2015
Tornio,Öölifestit
03.07.2015 - 04.07.2015
Karkkila, Harju Festivaali 2015
03.07.2015 - 04.07.2015
Alajärvi, Rokulipäivät
03.07.2015 - 05.07.2015
Turku, Ruisrock 2015
04.07.2015
Sipoo, Classic Motocross Cup 2015
04.07.2015 Vantaa, HETA 2015 HEVOSTAITOTAPAHTUMA
05.07.2015
Sipoo, Classic Sivuvaunumotocrossin EM Kilpailu 2015
08.07.2015 - 13.07.2015
Seinäjoki, KE Virittämö
08.07.2015 - 10.07.2015
Oulu, Rotuaari Piknik 2015
09.07.2015 - 12.07.2015
Uusikaupunki,Natural High Healing
Festival
09.07.2015 - 12.07.2015
Lohja, Rantajamit 2015
10.07.2015 - 12.07.2015
Leppävirta, ELVIS PRESLEY - FANITAPAHTUMA
10.07.2015 - 12.07.2015
Ristiina, Kosmos Festival 2015
10.07.2015 - 11.07.2015
Kouvola, Pioneerifestivaali 2015
10.07.2015 - 11.07.2015
Vuokatti, Sotkamon Syke 2015
10.07.2015 - 12.07.2015
Suonenjoki, SUONENJOEN
MANSIKKAKARNEVAALIT
11.07.2015
Kangasala, Racecoast Rockin’ Fest
11.07.2015
Kolari, Tunturi-Triathlon
12.07.2015 - 18.07.2015
Helsinki, Gymnaestrada 2015
17.07.2015 - 19.07.2015
Salacgriva, Positivus Festival 2015
17.07.2015 - 18.07.2015
Seinäjoki, Solar Sound Festival 2015
17.07.2015 - 18.07.2015
Karkkila, Sunset Beach Party 2015
17.07.2015 - 18.07.2015
Hyrynsalmi, Swamp Rock 2015
17.07.2015 - 18.07.2015
Hämeenlinna, Wanaja Festival 2015
18.07.2015 - 19.07.2015
Muurame,Antiikki- ja käsityömarkkinat
18.07.2015 - 19.07.2015
Joensuu, Ilosaarirock 2015
18.07.2015 Vääksy,
Vääksyn Kanavarock
18.07.2015
Hausjärvi, Mommilanjärven
Soutelu ja Mettäkulman Lenkki
23.07.2015 - 26.07.2015
Kotka,Kotkan Meripäivät
23.07.2015 - 25.07.2015
Valkeakoski,Työväen Musiikkitapahtuma 2015
23.07.2015 - 26.07.2015
Seinäjoki,Vauhtiajot Rock & Race
Festival 2015
Liikennevirasto on
aktiivisesti
mukana Vantaan
asuntomessujen
yhteydessä
järjestettävässä
automaattiautokokeilussa.
Asuntomessuilla kävijät pääsevät
kokeilemaan, miltä tuntuu ajaa kilometrin pätkä kuskittoman pikkubussin kyydissä Kehäradan Kivistön asemalta messualueelle.
Automaattiautojen globaali kehitys
käynnistyi jo 1980-luvulla, vaikka
tuolloinen ajoneuvoteknologia sisälsi
huomattavasti vähemmän automaatiota kuin nykyisin. Automaattinen
ohjaus oli mahdollista upottamalla
tiehen riittävä määrä tähän tarkoitukseen suunniteltuja antureita. 1990luvun puolivälissä Ranskassa ja Yhdysvalloissa kokeiltiin entistä kehittyneempiä ratkaisuja. Infraan nojautuva ratkaisu osoittautui toimivaksi,
mutta liian kalliiksi toteuttaa.
- Nykyään ajoneuvojen oman automaation rooli on ratkaisevasti isompi. Infran merkitys ei tässä mielessä
ole enää korostunut. Silti on oleellista
selvittää, mitä infralta vaaditaan automaattiautoliikenteen kehittämisen
tueksi, pohtii Liikenneviraston johtava ITS-asiantuntija Risto Kulmala.
Kulmala kertoo infran roolia koskevan selvitystyön valmistuvan tämän
vuoden loppuun mennessä. Mukana
työssä ovat Liikenneviraston lisäksi
Trafi sekä liikenne- ja viestintäministeriö. Vantaa on ainoana kaupunkina
Suomesta mukana EU:n 7. puiteohjelmaan kuuluvassa CityMobil2-projektissa, jonka tarkoituksena on tutkia ja
esitellä kuskittomia ajoneuvoja osana
joukkoliikennettä.
Teknologia valmis,
asennemuutos tarpeen
Automaattiautojen teknologia on jo
siinä mielessä valmis, että se on osoittautunut turvalliseksi ja luotettavaksi.
Yhdysvalloissa automaattisesti ajavia
autoja on ollut liikenteessä kolmen
osavaltion alueella. Sikäläisessä kehittämistyössä hakukoneyhtiö Googlella on ollut merkittävä rooli. Pitkäaikaisin kokeilu Googlen automaattiautolla tehtiin Nevadan osavaltion alueella.
Myös perinteiset autonvalmistajat
ovat osoittaneet kiinnostusta kehittää mallistoaan niin, että automaattisia vaihtoehtoja olisi lähivuosina saatavilla. Ehkä pisimmällä on Volvo,
joka aikoo tuoda markkinoille omat
automaattiautomallinsa jo ensi vuonna. Samalla yhtiö käynnistää laajan
pilottihankkeen Göteborgin ympäristön teillä.
21
- Vaikka tekniikka on jo luotettavaksi
todennettua, on ymmärrettävää, että
tavallisilla ihmisillä voi olla tietty pelko
astuessaan ensi kertaa elämässään
kuskittomaan ajoneuvoon, pohtii CityMobil2-projektissa Liikenneviraston edustajana toimiva Asta Tuominen.
Hän muistuttaa siitä, että Kivistön
kokeilussa automaatio on viety erittäin pitkälle – tästä termi ’robottiauto’. Kaikkiaan automaatioasteita on
viisi, ja Kivistön pikkubussikokeilu
hipoo automaation vaativinta ääripäätä. Tekniikkaan nähden yhtä tärkeää on kuitenkin huolehtia siitä, että
kansalaiset kokevat uuden liikennemuodon turvalliseksi ja että heidänkin
ääntään kuullaan ratkaisuja kehitettäessä.
- Myös palvelukonsepteja tulee miettiä jo tässä vaiheessa. Automaattiautot voivat tulevaisuudessa olla osa
palvelukonseptia, jossa matkustajilla
olisi perinteisten matkalippujen asemesta käytössään palvelupaketteja –
hieman vastaavalla tavalla kuin teleoperaattorit tekevät omalla sarallaan, Tuominen pohtii.
15-8-15-1-2
Vantaan Kivistössä asuntomessuvieraat pääsevät matkustamaan EasyMile -robottiautoilla noin kilometrin
pituisella reitillä, joka on eristetty
Teollisuuden Näytelehti
lomavinkit.p65
muusta liikenteestä. Bussin liikkeet
ovat jatkuvassa tarkkailussa lähietäisyydellä sijaitsevasta valvomosta.
21
22.6.2015, 10:02
LOMAVINKIT
24.07.2015 - 26.07.2015
Helsinki, Summer Sound Festival 2015
25.07.2015
Orivesi, Eräjärven markkinat
30.07.2015 - 01.08.2015
Forssa, Forssan Holjat
30.07.2015 - 01.08.2015
Jyväskylä, Neste Oil Rally / Rally Zone
Festival 2015
31.07.2015 - 01.08.2015
Kuopio, Kuopio RockCock 2015
31.07.2015 - 01.08.2015
Lappeenranta, LPRHC Fest 2015
31.07.2015 - 01.08.2015
Kerimäki, Puruvesi Pop 2015
31.07.2015 - 01.08.2015
Kemi, Satama Open Air 2015
31.07.2015 - 01.08.2015
Lapua, Vanhan Paukun Festivaali
01.08.2015 - 02.08.2015
Tammela,Hakkapeliittatapahtuma
01.08.2015
Ristijärvi, Juustoleipätapahtuma
06.08.2015 - 08.08.2015
Järvenpää,Järvenpään StreetFest
2015
07.08.2015 - 08.08.2015
Turku,Aura Fest 2015
07.08.2015 - 08.08.2015
Hyvinkää, Hyvinkään XXV Olutfestarit
07.08.2015 - 09.08.2015
Isokyrö, Isonkyrön 1700-luvun markkinat
07.08.2015 - 09.08.2015
Mikkeli, Jurassic Rock & Piknik 2015
07.08.2015 - 08.08.2015
Outokumpu,Kumpurock 2015
07.08.2015 - 08.08.2015
Koria,Kymijoki Beer Festival
07.08.2015
08.08.2015
Rovaniemi,Simerock 2015
07.08.2015
08.08.2015
Helsinki,Weekend Festival 2015
28.08.2015 - 30.08.2015
Helsinki, Helsingin Sarjakuvafestivaalit
28.08.2015 - 30.08.2015
Kuopio, Kuopio Juhlii
28.08.2015 - 29.08.2015
Seinäjoki, Seinäjoki Metal Festival
29.08.2015 Heinola,
Heinolan Sadonkorjuumarkkinat
29.08.2015 Helsinki,
Siivouspäivä II/2015
31.08.2015 - 06.09.2015
Kankaanpää,Pohjois-Satakunnan
Taideviikko
15.08.2015 Salo,
Classic Motocross Cup 2015 Salo
15.08.2015 - 16.08.2015 Virtasalmi,
FHRA August Nationals 2015
15.08.2015 Helsinki, Helsinki City
Marathon & Minimarathon 2015
15.08.2015 - 16.08.2015
Lappeenranta, Karjalan Kovin 2015
28.08.2015 - 30.08.2015
Virttaa, DRF Finals 2015
28.08.2015 Hämeenlinna,
Hämeenlinnan Taiteiden Yö 2015
28.08.2015 - 30.08.2015
Kuopio, Kuopio Juhlii
22
lomavinkit.p65
Kysely: jäätelö ei olekaan kesän ykkösherkku
Kesä tuo valon ja lämmön lisäksi
mukanaan monet kesäsesongin herkut. Kesällä suomalaisten mieleen ovat
etenkin maukkaat, kotimaiset mansikat, kertoo Sinivalkoinen jalanjälki kampanjatutkimus. Kotimaassa kasvatetun ruuan ostaminen tukee samalla suomalaisia työntekijöitä ja suomalaista työtä, kampanja muistuttaa.
Taloustutkimuksen toteuttaman Sinivalkoinen jalanjälki -kyselyn mukaan etenkin kotimaiset tuotteet ovat
kesällä suomalaisten mieleen. Kysyttäessä kesän parasta herkkua 26 prosenttia reilusta tuhannen vastaajan
joukosta nosti kotimaiset mansikat
suosikikseen. Uudet perunat jäivät
toiselle sijalle täpärästi 25 prosentin
kannatuksella. Kesän ruokapöydän
herkkuihin kuuluivat myös jäätelö,
grillattu liha ja muurinpohjaletut.
– Kotimainen mansikka on etenkin
naisten ehdoton kesän suosikki. Miehille sen sijaan kesän mieliruokaa ovat
uudet perunat, minkä lisäksi heille
maistui naisia huomattavasti enemmän grillissä valmistettu liha, Suomalaisen Työn Liiton tutkimuspäällikkö
Jokke Eljala kertoo.
Kesäherkut tulevat läheltä
Kesäkaudella etenkin kotimaiset kasvikset ja marjat ovat parhaimmillaan.
– Meille mansikat tulevat lähipitäjästä 45 kilometrin päästä joka aamu
tuoreena. Vaikka sesonki on lyhyt,
kyllä mansikat varmasti ovat yksi
kesän parhaista herkuista. Myynnillisesti toki jäätelön sesonki kestää pidempään, tosin menekki on myös
sääriippuvainen, kertoo K-market
Apajan kauppias Tanja Raivio Puumalasta.
– Puumala on kesämökkikaupunki,
meidänkin kauppaan ensimmäiset
kesäasukkaat tulevat ilmoittautumaan
toukokuussa. Puumalan kesäasukkaiden suosikki on lähijärven muikku,
jota tuodaan kaupalle joka aamu, kuusi
kertaa viikossa. Kalan alkuperästä voi
ainakin olla varma, sillä haen sen aamulla sadan metrin päästä kalastajalta
satamasta, Raivio jatkaa.
Ostamalla suomalaisia raaka-aineita
ja tuotteita voi samalla tukea maan
työllisyyttä ja auttaa luomaan uusia
– Suomalaiset ovat tunnetusti suuria
jäätelönkuluttajia. Kuitenkin vain
noin joka kymmenes, eli 12 prosenttia vastaajista, suosi jäätelöä erityisenä kesäherkkuna. Jäätelö oli selvä
nuorten suosikki, vanhemmalla ikäpolvella uudet perunat olivat sitä vastoin suuremmassa arvostuksessa, Eljala jatkaa.
– Suomalaista työtä tukevat tuotteet
on helppo erottaa K-ruokakauppojen
hyllyjen välissä Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatunnuksesta. Lisäksi
tutut Avainlippu, Design from Finland, Sirkkalehti ja Hyvää Suomesta merkit kertovat tuotteen positiivisesta
työllistävästä vaikutuksesta, Eljala
muistuttaa.
Mikä on paras kesäherkku?
-Kotimaiset mansikat (26 %)
-Uudet perunat (25 %)
-Jäätelö (12 %)
-Grillattu liha (8 %)
-Muurinpohjaletut (6 %)
-Kesän muut tuoreet kasvikset (3 %)
-Vadelmat (3 %)
-Makkara (3 %)
-Herneet (3 %)
Tutkimustiedot perustuvat Suomalaisen Työn Liiton tilaamaan Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimukseen. Taloustutkimuksen tekemä kyselytutkimus toteutettiin toukokuussa ja siihen vastasi 1032 15–79-vuotiasta suomalaista kuluttajaa. Kysymyksen vastausvaihtoehdot kartoitettiin esitutkimuksella osana tutkimusta.
15-8-16-1-2
Nämä koomikot nähdään Oulun
Stand Up -festareilla
Suursuositut
Oulun Stand Up –
festarit
järjestetään
jälleen Oulussa
20.-22. elokuuta.
Festareita vietetään tutusti keikkapaikoilla ympäri kaupunkia. Tapahtuma
starttaa Meri Oulun kesäteatterissa
torstaina 20. 8., jolloin lavalle nousee
kaikkiaan 12 eri koomikkoa. Iltoja
järjestetään myös Teatteri Riossa,
Radisson SASissa ja Sport it! –ravintolassa.
Stand Up -festareilla nähdään koomikot Jape Grönroos, Tomi Haustola,
Teemu Vesterinen, Jussi Simola, Tommi Mujunen, Riku Sottinen, Antti
Haapala, Sampsa Simpanen, Ilkka Kivi,
Veli-Matti Puumala, Ali Jahangiri,
Anitta Ahonen, Heli Sutela, Ilari Johansson ja Päivi Kuuva.
Tapahtumaan osallistuu 15 tunnettua stand up –koomikkoa, jotka naurattavat yleisöä yhdentoista
esityksen aikana neljässä eri keikkapaikassa.
Huippukoomikoiden kaartista lavoille nousevat muun muassa Heli
Sutela, Ilari Johansson, Ali Jahangiri ja Anitta Ahonen. Tänä vuonna
festareilla järjestetään toistamiseen
myös koomikoiden Workshop, jossa hauskuuttajat voivat testata uutta materiaaliaan yleisön edessä. Viime vuonna Workshop sai yleisöltä
erittäin positiivisen vastaanoton.
15-8-16-2-2
Teollisuuden Näytelehti
22
työpaikkoja: Suomalaisen Työn Liiton selvityksen mukaan Suomeen syntyisi vuodessa 10 000 uutta työpaikkaa, jos suomalaiset käyttäisivät kuukaudessa 10 euroa enemmän suomalaisiin tuotteisiin ja palveluihin.
8 / 2015
22.6.2015, 10:02
LOMAVINKIT
Varmista mökki- ja saunahormien
paloturvallisuus
Kesämökin ja
mökkisaunan
tulisijan ja kiukaan
sekä niiden
hormien kunto on
hyvä varmistaa
vuosittain
varsinkin, jos niitä
ei käytetä
jatkuvasti.
Ohjeet turvalliseen puulämmitykseen
ja saunomiseen antaa Tulisija- ja savupiippuyhdistys TSY ry.
Monien kesämökkien ja mökkisaunojen tulisijoja ja kiukaita lämmitetään vain lomakaudella, joten ne seisovat käyttämättöminä ja kylmillään
suurimman osan vuotta. Pitkään käyttämättä olevina ne voivat päästä huonoon kuntoon aivan huomaamatta.
Jopa massiiviset sydänmuurit voivat
routimisen vaikutuksesta vuosien mittaan halkeilla.
Läpiviennit
turvallisiksi
– Varsinkin pitkään käyttämättömänä ollut tulisija-hormiyhdistelmä olisi
hyvä tarkistuttaa asiantuntijalla. Yksityiskäytössä olevan vapaa-ajan asunnon hormit ja tulisijathan on nuohousasetuksen mukaan nuohoutettava
kolmen vuoden välein ja samassa yhteydessä tarkastuskin tulee tehtyä.
Perusteelliseen tulisijan ja hormin
kunnon kartoitukseen voi käyttää
valtuutettua Nuohousalan Keskusliiton kouluttamaa tarkastajaa, joka suorittaa kartoituksen erilaisin mittalaittein. Tarkastusmalliin voi tutustua
osoitteessa www.paloturvamestarit.fi
ja sivujen kautta löytää myös lähimmän valtuutetun tarkastajan, Tulisijaja savupiippuyhdistys TSY:n toiminnanjohtaja Juhani Jyrkiäinen neuvoo.
Tulisijojen ja hormien turvallisuuden
varmistaminen on erittäin tärkeää.
Vuonna 2014 Suomessa syttyi 736
(vuonna 2103 691) tulisijoista ja savupiipuista alkanutta tulipaloa. Tulisija- ja hormipaloista noin 50 % alkaa
saunan kiukaasta. Muita tyypillisiä
palojen aiheuttajia ovat esimerkiksi
itse valmistetut laitteet, itse tehdyt
asennukset ja tulisijojen virheellinen
käyttö.
Jyrkiäinen sanoo, että erityisesti vanhoissa rakennuksissa pitäisi varmistaa, että hormin läpiviennit väli- ja
yläpohjassa ovat oikein toteutetut ja
taatusti paloturvalliset.
Kohtuus
saunomisessa
Anna ammattilaisen
asentaa
Saunoessa kannattaa myös muistaa
kohtuus. Monessa kiukaassa on kaunis
ja kevyt teräshormi, joka on testattu
savukaasujen lämpötilalle T400 tai
T600. – Tieto löytyy hormin CEmerkinnästä. Se tarkoittaa, että yhdistelmä on paloturvallinen, kun savukaasujen lämpötilat pysyvät näissä
rajoissa. Tavanomaisessa saunomisessa näin toki tapahtuukin. Mutta jos
esimerkiksi juhlan kunniaksi suuremmalla porukalla unohdetaan asia ja lämmitetään kiuasta punahehkuiseksi
vuorokauden ympäri, savukaasujen
lämpötilat eivät taatusti pysy sallituissa rajoissa eikä kiuas-/hormiyhdistelmän paloturvallisuutta enää silloin
voi taata, Jyrkiäinen painottaa.
Suomessa on tehty paljon työtä tulisija-hormiyhdistelmän paloturvallisuuden varmistamiseksi. Hyvin kuumat savukaasut voivat pitkäaikaisessa käytössä hormia kuumentaessaan
hyvin eristetyssä väli-/yläpohjassa
aiheuttaa palovaaran. Suomessa onkin päädytty edellyttämään, että tulisijasta lähtevien savukaasujen maksimilämpötila saa olla korkeintaan 600
astetta. Tarkista uutta tulisijaa valitessasi siis, että 600 asteen maksimilämpötila ei tulisijassa ylity.
Uusien CE-merkittyjen kiukaiden
palokaasujen ei pitäisi nousta yli + 600
asteen. Suurin riski palokaasujen lämpötilan kohoamiseen liian korkealle
tasolle onkin lämmitettäessä vanhoja
kiukaita liian innokkaasti.
–Lämmitetään saunaa siis kohtuudella!
Jotta kiuas-/hormiyhdistelmä olisi
paloturvallinen, se edellyttää oikein
toteutettuja läpivientejä sekä asianmukaista asennusta. Varmistu siis siitä, että niin tulisija kuin sen hormikin
on turvallisesti ja valmistajan ohjeiden mukaan oikein asennettu ja että
erityisesti väli-/yläpohjassa suojaetäisyys palaviin materiaaleihin on valmistajan ohjeiden mukainen. Turvallisinta on aina antaa ammattilaisen
asentaa.
Nauti puhtaasta puun
lämmöstä
hyvää mieltä ja kodikkuutta sytytyshetkestä alkaen.
Vapaa-ajan asunnoilta löytyy niin pitkään lämmittäviä varaavia tulisijoja
kuin nopeasti lämmittäviä kamiinoitakin. Onpa monella mökillä myös
lämmityslaitteena ehkä hieman tehottomia, mutta tunnelmantuojina ja
makkaranpaistossa erinomaisia, tyylikkäitä avotakkojakin. – Niitä kaikkia voi hyvin käyttää myös kesällä,
Jyrkiäinen huomauttaa.
Varsinkin avotakan kyky lämmittää
ympäristöään on sen verran vähäinen, että kunhan tulipesään ei kasaa
suurta roihua, makkaranpaistotulet
siihen voi illaksi hyvin sytyttää myös
lämpöisinä iltoina. Kun puuta ei polta
samoja määriä kuin lämmityskaudella, myös varaavan takan tulen loimusta voi kesäaikanakin nautiskella.
Modernien kamiinoiden, kevyt- ja
kiertoilmatakkojen lämmitystehoa ja
-aikaa voidaan säätää hyvinkin tarkkaan, jopa portaatta. Ideana on nauttia tulesta ja lämmittää tilaa vain sen
verran kuin on tarpeen.
Puuhellan käyttämistä ruoanlaittoon
arastellaan kesällä turhaan. Hella auttaa kuivattamaan mukavuuden kannalta liian kosteaa sisäilmaa.
Vapaa-ajan asunnoilla puulla lämpenevä tulisija on miltei välttämättömyys. Tulisija lämmittää ja kuivattaa
mahdollisesti pitempäänkin tyhjillään
olleen tilan nopeasti ja samalla luo
15-8-17-1-2
Olemme lomalla
29.6 - 27.7.2015 välisen ajan
Aurinkoista ja leppoisaa
kesää kaikille !
toivottaa
TN-lehden toimitus
Teollisuuden Näytelehti
lomavinkit.p65
23
23
22.6.2015, 10:02
LOMAVINKIT
Helsingin vanhankaupunginkoski ja -suvanto
valittiin vuoden lähikalastuskohteeksi
Suomen Vapaaajankalastajien
Keskusjärjestö (SVK)
on valinnut
vuoden
lähikalastuskohteeksi
Helsingin
Vanhankaupungin
kosken ja –
suvantoalueen.
Vuoden lähikalastuskohde valitaan
osana järjestön Lähelle kalaan –hanketta, jonka tavoitteena on kehittää
ja tehdä tunnetuksi Suomen kaupunkien lähikalastuskohteita. Valinnassa
otetaan huomioon hyvien saalismahdollisuuksien lisäksi muun muassa
kohteen palvelut, turvallisuus, saavutettavuus ja soveltuvuus erityisryhmille, kuten lapsille, vanhuksille ja
liikuntarajoitteisille.
24
lomavinkit.p65
Vanhankaupunginkoski ja –suvanto on
yksi Suomen suosituimmista kalastuskohteista. Erinomaisten saalismahdollisuuksien lisäksi kohteen suosioon on
vaikuttanut hyvät kulkuyhteydet ja
palvelut. Alueen rannat on rakennettu
kalastuksen ehdoilla ja huomiota on
kiinnitetty varsinkin lasten ja liikuntarajoitteisten kalastusmahdollisuuksiin. Myös kohteen kalastusjärjestelyt
ja -säännöt ovat tarkasti suunniteltuja
ja takaavat kalakantojen kestävyyden
suuresta kalastajamäärästä huolimatta.
”Kaupungistumisen seurauksena kalastus siirtyy yhä enemmän kaupunkien
ja taajamien alueille. Varsinkin lasten
ja nuorten kalastus on riippuvainen
Vanhankaupunginkosken kaltaisista
lähikalastuspaikoista, koska heillä ei
usein ole mahdollisuutta lähteä kauemmas kalaan. Vanhankaupunginkoski
täytti kaikki valintakriteerimme ja oli
siksi helppo valinta vuoden lähikalastuskohteeksi”, SVK:n kalatalouskonsulentti Antero Virkkunen sanoo.
Helsingin kaupunki järjestää Vanhankaupunginkoskella ilmaista kalastusopastusta, jolla pyritään edistämään
varsinkin nuorten kalastusharrastusta.
Vuosittain suvannolla vierailee kymmenittäin päiväkoti-, koulu- ja vanhainkotiryhmiä, joille kaupunki tarjoaa opastusta, välineistöä ja luontokokemuksia kalastuksen ja makkaranpaiston merkeissä. Lisäksi alueella
järjestetään vuosittain muun muassa
koskipäivätapahtuma, joka kokoaa
satoja perheitä yhteen onkikilpailun,
kalamaistiaisten ja muun ohjelman
merkeissä.
”Olemme kehittäneet suvannon kalastusmahdollisuuksia jo yli kymmenen vuoden ajan ja valinta vuoden
lähikalastuskohteeksi on ihana palkinto tehdystä työstä. Kehitystyötä
jatketaan ja tänä kesänä olemme aloittaneet ”aikuinen laiturilla”-tapahtuman, jolloin suvannon rannassa on
Juhannukseen asti arkipäivisin ilmaista kalastusopastusta välineineen klo
12-14. Päivittäin onkimassa on käynyt kymmenestä 50:een lasta”, kertoo kalatalousneuvoja Sari Snellman
Vanhankaupunginkosken Meri-infosta.
Vanhankaupunginkoski ja –suvanto
ovat erityiskalastuskohteita, joihin
tarvitset erillisen kalastusluvan. Alle
18-vuotiaat saavat kalastaa suvannolla
ilman lupaa. Kalastuslupia myy Helsingin kaupunki.
15-8-18-1-2
Teollisuuden Näytelehti
24
Vuoden
lähikalastuskohde
valittiin neljännen
kerran.
Aikaisempina
vuosina on palkittu
Tampere (2012),
Kajaanin Linnanvirta
(2013) sekä
Oulujoen suisto
(2014).
8 / 2015
22.6.2015, 10:02
AUTOT
Uusi Renault TRAFIC PASSENGER pikkubussi
ensiesittelyssä kuljetusnäyttelyssä
Renault ja Dacia osastolla oli
nähtävillä kattava
valikoima eri
käyttötarkoituksiin
soveltuvia tavaraautoja.
Suomen ensiesittelynsä näyttelyssä sai
Renaultin uusi 1+8-paikkainen Trafic Passenger -pikkubussi. Lisäksi
nähtävillä oli huippuvarusteltu Renault
Trafic Navi+ -erikoismalli huoltoautovarustuksella, Master 2+4-paikkainen retkeilyauto, Master alusta Pajakulman jakelukorilla sekä 3-paikkainen Kangoo Express Maxi. Dacia
malleina osastolla ovat Dacia Duster
pakettiautoksi muunnettuna sekä
Dokker Van.
Renault on vahva toimija tavara-autopuolella ja on ollut Euroopan markkinajohtaja tavara-autoissa jo 17 vuoden ajan. Mallisto on kattava ja tarjoaa monipuolisia vaihtoehtoja eri
kuljetustarpeisiin. Vuoden 2015 alusta lähtien koko Renault tavara-automallistossa on 4 vuoden / 100.000 km
ajoneuvotakuu ja 24h tiepalvelu on
voimassa koko takuun ajan.
Trafic Passenger -pikkubussit vastaavat ajomukavuudeltaan henkilöautoa,
mutta kuljetuskapasiteetiltaan ne soveltuvat esimerkiksi koulukuljetuksiin, taksiksi tai yritysten edustuskäyttöön. Renault pikkubussit valmistuvat asiakkaan käyttötarpeisiin sopiviksi jo Renaultin tehtaalla. Renaultpikkubussit ovat turvallisuuden ja
mukavuuden lisäksi myös näyttävästi
muotoiltuja. Lisäksi niissä on runsas
varustelutaso.
Uudessa Renault Traficissa on tavaratilan uudistusten ansiosta nyt luokkansa pisin kuljetustila. Myös moottorimallisto on uudistunut kahden
uuden TwinTurbo-moottorin myötä.
Matkustamon uusi muotoilu on suunniteltu käytännölliseksi ja mukavaksi. Siinä on henkilö- ja tila-automalleista tutut ajomukavuus, ajoasento
sekä laadukas ja miellyttävä yleisilme. Kuljettajan istuimen runsaat säädöt (korkeus, etäisyys ja ristiselän
tuki) sekä ohjauspyörän korkeus- ja
syvyyssäätö tarjoavat mahdollisuuden säätää ajoasento mahdollisimman
mukavaksi.
Nyt saatavilla myös Renault Trafic
NAVI+ juhlamalli, jossa on erittäin
kattava
vakiovarustelu:
- Etusumuvalot
- Ilmastointi
- Lisälämmitin ajastimella (viikkokellolla)
- Nahkaverhoiltu ohjauspyörä
- MEDIA NAV (7? kosketusnäyttö,
navigointi, radio, AUX-ja USB-liittimet, Bluetooth-musiikin suoratoistolla
ja puhelin-toiminnoilla) + kaukosäädin
- Peruutustutka ja kamera
- Sade- ja valotunnistin
- Vakionopeussäädin
- Älypuhelinteline
- 12 V virranulosotto tavaratilan takapilarissa
Valittavana on neljä vaihtoehtoa, kaikki uusilla tehokkailla TwinTurbo moottoreilla.
Renaultin iso tavara-auto Masterissa
on uudet uudet Twin Turbo –moottorit. Vaikka moottorit ovat tehokkaita
(jopa 165 hv), niiden polttoaineen
kulutus on saatu erittäin pieneksi.
Uuden Masterin matkustusmukavuus
ja turvallisuusominaisuudet ovat myös
huippua, mukana on uutta teknologiaa, muun muassa uusimman sukupolven ESC, mäkilähtöavustin, Trailer
Swing Assist -perävaununvakautusjärjestelmä, sekä nerokas kuolleenkulman peili.
Osastolla oli nähtävillä retkeilyautoksi
varusteltu versio.
Osastolla oli myös tutustuttavana
Master dCi 135 TwinTurbo L3 varustettuna Pajakulman jakelukorilla.
Korin koko 19,8 m3, Pituusmitta
korissa 4300mm ja korkeus 2100mm.
Dacia tavara-automallisto
Nelivetoinen Dacia Duster pakettiautoksi varusteltuna on käytännöllinen
vaihtoehto, kun tarvitsee normaalia
henkilöautoa enemmän kuljetustilaa
ja autolla pitää päästä myös haasteellisimpiin paikkoihin. 110 hv dieselmoottori on vääntävä ja neliveto toimii moitteettomasti. Kesän aikana
Teollisuuden Näytelehti
AUTOT.p65
25
nelivetomallisto täydentyy myös TCe
125 bensiiniturbomoottorilla.
Dacia Dokker Van on kevyt 3,3 m3
tavara-auto, joka on erityisen käytännöllinen jakelutyössä tai esimerkiksi rakennustarvikkeiden kuljetuksissa. Lastaustilan koko, ajo-ominaisuudet ja sisätilojen helppokulkuisuus
sekä käytettävyys tekevät Dacia
Dokker Vanista toimivan tavara-auton. Tekniset varusteet ja sisätilan
suunnittelu takaavat, että Dacia Dokker Van kestää sekä katseet että kovan käytön työmaasta riippumatta.
Dacian nimi velvoittaa: luotettavuus
ja lujatekoisuus vakuuttavat. Dacian
perinteiseen tapaan Dokker Van tarjoaa nerokasta käytännöllisyyttä ja
laadukkuutta edulliseen hintaan. Dokker Vanissa on muun Dacia malliston
mukaisesti 3 vuoden / 100 000 km:n
Dacia-takuu.
15-8-25-1-2
25
15.6.2015, 21:52
AUTOT
Toyotan polttokennotoiminen trukki Euroopan
ensiesittelyssä
Toyota Material
Handling Finland Oy
esittelee
ensimmäisen
Euroopassa
myymänsä
tuotantokäyttöön
otettavan
polttokennotrukin.
Trukki toimitetaan Oy
Woikoski Ab:lle. Se
on ensimmäinen
Suomessa myyty
polttokennotoiminen
työkone.
Traigo 80V Compact -vetytrukkia
käytetään Woikosken Mäntyharjun
tuotantolaitoksilla ja varastolla. Woikoski tuottaa sen polttoaineena käyttämän vedyn kotimaisen kemianteollisuuden prosessien sivutuotteena syntyvästä vedystä.
– Toyota Material Handlingin Euroopassa aloittamat vetykäyttöisten trukkien toimitukset ovat huomattava
laajennus polttokennoteknologian
hyödyntämisessä. Ensimmäisen trukin toimittaminen Woikoskelle on
merkittävä askel koko suomalaiselle
vety- ja polttokennotoimialalle. Suomalaiset tutkimuslaitokset ja alan innovatiiviset yritykset ovat nousseet
tällä vuosituhannella aivan toimialan
kärkeen, Woikosken toimitusjohtaja
Kalevi Korjala sanoo.
Toyotan kehitystyö polttokennoajoneuvojen parissa alkoi vuonna 1992 ja
polttokenotrukin prototyyppi esiteltiin vuonna 2005. Viime vuonna Toyota esitteli polttokennotrukin viimeisimmän version yhteistyökumppanin uusimalla polttokennotekniikalla. Eurooppaan toimitettavat polttokennotrukit on suunniteltu ja valmistettu Toyotan Material Handlingin Italian yksikössä yhteistyössä polttokennoihin erikoistuneen teknologiatoimittajan kanssa.
– Olemme ylpeitä, että saamme toimittaa ensimmäisen eurooppalaiselle
loppuasiakkaalle myydyn Toyotan
polttokennotrukin Suomeen ja Woikoskelle.
26
AUTOT.p65
Woikoski on vetytankkausteknologian eurooppalainen suunnannäyttäjä ja vahva innovaattori. Toyota
Material Handling toimii läheisessä
yhteistyössä Woikosken kanssa uusien polttokennotekniikkaa ja vetyinfrastruktuuria koskevien asiakasprojektien kartoittamiseksi, Toyota
Material Handling Finland Oy:n toimitusjohtaja Pasi Nieminen sanoo.
Vetykäyttöisen trukin edut sähkötai polttomoottorikäyttöiseen verrattuna ovat sen päästöttömyys helppokäyttöisyys ja äänettömyys. Vetyä polttoaineenaan käyttävä ja polttokennotekniikkaa
hyödyntävä
moottori tuottaa pakoputkestaan ainoastaan vettä, joka vastaa puhtau-
deltaan tislattua vettä. Polttokennotrukin tankkaus kestää 3-5 minuuttia,
kun vastaavan energiamäärän sisältävän lyijyakun lataus vie 6-10
tuntia.Tällöin trukin käyttäjä ei ole
riippuvainen akkukapasiteetin rajallisuudesta eikä erillisiä akunvaihtojärjestelmiä ja akkujen lataushuoneita
tarvita.
Toyota Material Handling Finland Oy
(TMHFi) on Suomen johtava materiaalinkäsittely- ja sisälogistiikkaratkaisujen toimittaja. Toyotan tehtävänä
on tuottaa, palveluja, ratkaisuja ja
tuotteita, joiden avulla voidaan kehittää sisälogistiikan tuottavuutta, sisälogistiikan prosesseja sekä varasto- ja
logistiikkatiloja. Laajaa Toyota- ja
Teollisuuden Näytelehti
26
BT-trukkien tuotevalikoimaa täydentävät Kalmar Light-sarjan trukit, monipuoliset jälkimarkkinointipalvelut,
koulutuspalvelut, Toyota Racking Solutions -varastokalusteet, automaatioratkaisut ja Toyota I_Site – kalustonhallintajärjestelmä, jonka avulla voidaan johtaa sisälogistiikan tuottavuutta
ja kustannuksia. Yhtiön palveluksessa
on 140 henkilöä ja liikevaihto on 41,4
miljoonaa euroa. TMHFi on
ISO14001-sertifioitu Toyotan kestävänkehityksen strategian mukaisesti.
Yritys kuuluu Toyota Industries Corporationin materiaalinkäsittelyn liiketoiminnasta vastaavaan Toyota
Material Handling Groupiin, joka on
markkinajohtaja trukkialalla.
15-8-26-1-2
8 / 2015
15.6.2015, 21:52
AUTOT
Veho Hyötyajoneuvot Logistiikka ja
Kuljetus 2015 -näyttelyssä
Veho Hyötyajoneuvot esittelee kattavan palvelutarjontansa näyttelyssä
osastolla 6d48.
Charterway, Rent
Monipuolinen kuljetuskalusto on asiakkaan käytössä ilman pääomaa, Onpa
kuljetustarve pieni tai iso, valikoimasta löytyy vaihtoehtoja. Kalustossa on
valmiina pakettiautoja, kuorma-autoja eri tehtäviin tai linja-autoja. Asiakkaita palvelee koko maan kattava
vuokrausverkosto. Palvelu on saatavilla Veho Hyötyajoneuvojen -huoltopisteistä aamuvarhaisesta iltahämärään. Joustavat vuokrausajat, auto
voidaan vuokrata päiväksi, viikoksi,
tai vaikka jopa vuodeksi.
Charterway
Huolenpitosopimus
Huolettomin tapa ylläpitää auton toimintakunto, pitää kustannukset hallinnassa, ja monipuoliset edut:
- Ei huoltoriskejä asiakkaalle
- Kustannukset tiedossa koko sopimusajalle
- Pitkät sopimusajat
- Mahdollisuus palautussopimukseen
- Kattava sisältö
- Huolto-ohjelman mukaiset huollot
- Normaalista kulumisesta johtuvat
korjaukset
- Polttimot, pyyhkijäsulat ja öljyjen
lisäykset huoltojen välillä
- Räätälöitävissä lisäpalveluiden osalta, mm:
- Katsastukset
- Päällirakenteet
- Service 24h (KA)
- Rengaspalvelut
Asiantuntevaa palvelua kellon ympäri ,sama palvelunumero ympäri Euroopan, 365 päivänä vuodessa, 7 päivänä viikossa ja 24 tuntia vuorokaudessa.
Asiakkaita palvelevat ammattiaitoiset mekaanikot liikenteessä. Apu tulee paikanpäälle, ja mikäli vikaa ei
saada kuntoon tienpäällä, auto siirretään korjaamolle.
Autojen telematiikkatiedot hyödynnettävissä etäluennan kautta (Fleetboard), jolloin mekaanikolla vielä
parempi valmius auton saattamiseen
ajokuntoiseksi.
en, että auton huollattaa säännöllisesti valtuutetussa Mercedes-Benz-huoltopisteessä
MobiloVan liikkuvuuspalvelu
Veho Hyötyajoneuvot hoitaa katsastuksen asiakkaan puolesta, tällä hetkellä pisteet Lommilassa Espoossa ja
Koivuhaassa Vantaalla. Katsastus suoritetaan omien, koulutettujen katsastajien toimesta. Muissa Veho Hyötyajoneuvojen pisteissä palvelu tarjotaan alihankintana. Messuilla nyt myös
asiakastarjous erikoishintaan.
15-8-27-1-2
Mercedes-Benz MobiloVan on pakettiautoille suunnattu markkinoiden laajin liikkuvuuspalvelu, joka varmistaa
matkan jatkumisen -jopa 30 vuoden
ajan. Palvelu kattaa kaiken pikaisesta
tienvarsiavusta tai taksi-ja hotellikuluista aina vara-autoon asti edellyttä-
Teollisuuden Näytelehti
AUTOT.p65
27
Katsastuspalvelut
27
15.6.2015, 21:52
Uusi terien kiinnitys lisää Secon Square T4-08
Helical -jyrsimen tehoa ja vakautta
Seco laajensi äskettäin Square T4-08 Helical -jyrsinvalikoimaa uudella teräkiinnityksellä. Uusi
järjestelmä on tarkoitettu kääntöterille, joissa on neljä leikkuusärmää. Tuotesarjaan kuuluu myös
uusi MS2050-kääntöterä.
Lisäksi Square T4-08 Helical -malliston kaikissa tuotteissa on integroidut
läpijäähdytyskanavat, jotka pidentävät työkalun käyttöikää.
Square T4-08 Helical on erinomainen
valinta 2D-profiilijyrsintään. Jyrsin toimii erinomaisesti haastavien materiaalien, kuten valuraudan, teräksen ja
ruostumattomien terästen työstössä.
Sen vahvat ja luotettavat teräsijat ja
monisärmäiset kääntöterät takaavat
lastuamisen vakauden ja mahdollistavat 90 asteen nurkan jyrsinnän. Koska
kääntöterät kiinnitetään jyrsimeen
tangentiaalisesti, lastuamisvoimat vaikuttavat terien paksuimpiin osiin ja
koneistus voidaan suorittaa suurella lastuamissyvyydellä jopa pienillä jyrsinhalkaisijoilla.
Lisätietoja Square T4-08 Helical -jyrsimestä saat paikalliselta Seco-jälleenmyyjältä tai osoitteesta
http://www.secotools.com/squaret4/
helical.
Seco Tools tunnetaan maailmanlaajuisesti innovatiivisista lastuavan työstön työkaluistaan ja asiakkaiden kanssa tekemästään tiiviistä yhteistyöstä.
Tavoitteena on ymmärtää asiakkaiden tarpeet ja vastata niihin. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Ruotsin Fagerstassa.
Konepajat hyötyvät Square T4-08 Helical -jyrsimen suuresta lastuvirrasta ja
monikäyttöisyydestä. Saatavana on
normaalilla hammastuksella varustettu malli uran ja profiilin jyrsintään ja
tiheän hammastuksen malli pelkkään
profiilin jyrsintään. Square T4-08 jyrsimelle on saatavilla M08- ja MD08kääntöterägeometriat ja neljä laatua muun muassa uusi MS2050, joka täydentää MP3000-, MK2050- ja F40Mlaatuja. Kiinnitysvaihtoehtoihin kuuluvat muun muassa Seco-Capto(tm)-,
Weldon-, Arbor- ja Combimaster(tm)päät.
Seco Toolsilla on yli 5 000 työntekijää
50 maassa. Se tarjoaa myyntitiimiensä
henkilökunnalle koulutusta, kehittymismahdollisuuksia ja kannustinohjelmia sekä avoimen viestintäympäristön. Työntekijämme edustavat yrityksen kolmea ydinarvoa: asiakaslähtöisyyttä, yhteishenkeä ja henkilökohtaista sitoutumista. Nämä arvot määrittävät menettelytapamme liiketoiminnassa ja sen, miten toimimme vuorovaikutustilanteissa niin yh-tiön sisällä kuin sen ulkopuolellakin.
Työkaluhalkaisijat ovat 25-54 mm
(1,0-2,0 tuumaa) ja lastuamissyvyydet
22-64 mm (0,87-2,52 tuumaa). Nirkon säteet ovat 0,4-1,6 mm (0,020,063 tuumaa).
15-8-28-1-2
Lisätietoja:
Puh. 09-8622 0100
www.guehring.fi
28
sivu28-29.p65
Teollisuuden Näytelehti
28
8 / 2015
21.6.2015, 20:36
Vihreän Lappeenrannan strategiasta
käytäntöön ja bisnestä yrityksille
Lappeenrannan kaupunki kuuluu resurssiviisaiden kaupunkien joukkoon. Kaupungin asettamat
tavoitteet sekä itselleen, alueen asukkaille että yrityksille ovat kovat. Päämääränä on se, että vuonna
2050 kaupungissa ei synny kaatopaikalle vietävää jätettä, kaupunki ei tuota ilmastopäästöjä eikä se
ylikuluta. Kaupungissa eletään maapallon kantokykyyn eli resursseihin sopeutuvaa elämää.
Resurssiviisaasta kaupungista hyötyvät niin asukkaat kuin yrityksetkin.
Resurssiviisaan kaupungin suunnitelmat, tulevat investoinnit ja uudet toimintatavat tarjoavat yrityksille liiketoiminta- ja yhteistyömahdollisuuksia. Wirma Lappeenranta Oy järjestää
perjantaina 12.6. Lappeenrannan kaupungintalolla kaikille yrityksille avoimen tilaisuuden, jonka tavoitteena on
saada yritysten ideat kuuluviin ja mukaan kaupungin toimenpiteisiin. Wirman kehityspäällikkö Markku MäkiHokkonen toivoo paljon yrityksiä
paikalla tilaisuuteen, jossa käydään läpi
kaupungin kestävän kehityksen suunnitelmia ja mietitään askelemerkkejä
niiden toteuttamiseksi. - Nyt yrityksillä on mahdollisuus päästä vaikuttamaan siihen, kuinka asioita voidaan
viedä konkreettisesti käytännön tasolla eteenpäin.
Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva esitteli Jyväskylässä Lappeenrannan tavoitteet ja alustavat toteuttamissuunnitelman suurelle yleisölle. Esille nostettiin jo toteutuneita tekoja kuten
Kaukaan biovoimala ja uusimpana
Kivisalmen pumppaamo. Tätä täydennettiin esittelemällä esimerkkejä tulevista hankkeista. Esityksessään Jarva
painotti, että kaupunki on vahvasti
sitoutunut innovaatioiden ja kokeilujen kehitysalustaksi, joiden eteenpäinviemisessä myös Lappeenrannan teknillisen yliopiston osaamisella ja Wirma Lappeenrannalla tulee olemaan
vahva merkitys.
Tilaisuuden tavoitteena on priorisoida yritysten voimin kolme liiketoimintalähtöistä toteutusehdotusta kussakin Green Lappeenrannan teemassa, jotka ovat Jätteetön ja resurssiviisas Lappeenranta, Hiilineutraali kaupunki ja Puhdas vesi. Tilaisuudessa
esitellään esimerkkeinä kolme Vihreän Lappeenrannan kehittämiskohdetta, jotka ovat jo toteutusvaiheessa. Ensimmäisenä esitellään vuonna
2017 käynnistyvä Kukkoroinmäen
pilottilaitos, jonka tavoitteena on
tuottaa kierrätyskelvottomista rakennusjätteistä uusia tuotteita. Toisena
esimerkkinä esitellään kuntalaisille ja
kiinteistönomistajille luotava alueellinen energiatietopalvelu, jonka avulla
kuluttaja voi arvioida mm. hiilidioksidipäästöjään, lämmitystapamuutoksen takaisinmaksuaikaa ja vertailla
omaa energiakulutustaan muihin vastaaviin kuluttajiin. Kolmantena esitellään Lappeenrannan uuden jätevedenpuhdistamon suunnittelua, jossa
on pyritty etsimään uudenlaisia, pitkän tähtäimen ratkaisuja erityisesti
lietteiden käsittelyyn ja tehostettuun
vedenpudistukseen.
Kaupunki on sitoutunut kunnianhimoisiin ympäristötavoitteisiin, joiden
päämääränä on tarjota vihreän energian ja ympäristöteknologian alojen
yrityksille ihanteellinen toimintaympäristö. Tavoitteena on kehittää Lappeenrannasta ympäristöä säästävän
toiminnan mallikaupunki, jossa elinkeinoelämän kasvu nousee puhtaasta
elinympäristöstä ja jätteettömästä
maailmasta. Tilaisuus on osa maakunnallisen ympäristöohjelman valmisteluprosessia, jossa kunnat haluavat
rakentaa yritysten kanssa uutta liiketoimintaa.
Lappeenranta on kansainvälinen yliopisto- ja matkailukaupunki logistisesti merkittävällä alueella Kaakkois-
Suomessa, EU:n ja Venäjän rajalla.
Lappeenrannan teknillinen yliopisto
(LUT), innovatiivinen toimintaympäristö, osaava työvoima ja hyvät
verkostot helpottavat kansainvälisen
liiketoiminnan aloittamista ja laajentamista noin 72 000 asukkaan kaupungissa. Lappeenrannan saavutettavuus on erinomainen kansainvälisen
lentokentän ansiosta.
Wirma Lappeenranta Oy palvelee
Lappeenrannan seudun yrittäjiä ja
yrityksiä sekä kehittää alueen toimintaympäristöä ja kilpailukykyä. Wirma on Lappeenrannan ja ympäristökuntien - Lemin, Luumäen, Savitaipaleen ja Taipalsaaren - omistama
voittoa tavoittelematon seudullinen
elinkeinoyhtiö. 15-8-29-1-2
Lappeenrannan seudulla panostetaan
ennakkoluulottomasti kestävän kehityksen ratkaisuihin.
Lappeenrannan kaupungin kehitysjohtaja Markku Heinosen mukaan tavoitteet ja suuret askelmerkit tavoitteiden
saavuttamiseksi on nyt tehty. - Nyt
tarvitsemmekin yritysten apua siinä,
kuinka tavoitteet toteutetaan yrityslähtöisinä hankintoina siten, että kaupunki pystyy hyödyntämään uusinta
teknologiaa hankintojen elinkaarivaikutukset huomioiden.
Yritysten mukaan ottaminen investointien suunnitteluun ja ideointiin
varhaisessa vaiheessa on Heinosen
mukaan tärkeää. - Tätä kautta saamme toivottavasti uusia ideoita hankintojemme toteuttamiseen ja samalla
hyödynnettyä alueen osaamista. Ensimmäisen referenssin saaminen yritysten uudelle innovaatiolle on monesti hankalaa ja uusien tuotteiden
testausalustana toimimalla pystymme
toivottavasti edesauttamaan yritysten
kasvua ja kansainvälistymistä.
Teollisuuden Näytelehti
sivu28-29.p65
29
29
21.6.2015, 20:36
Nauretaan Näyttävästi
***
Juhannusfestarisimulaattori
1. Nauhoitetaan kasetillinen jotain musiikkia, Klamydiaa, Yötä jne. radiosta.
Nauhoituksen laadulla ei ole mitään väliä, kukaan ei lähde festareille kuuntelemaan musiikkia.
2. Hommataan Alkosta paljon viinaa. Jos on kotitekoista, mielellään keskeneräistä viiniä, sitä otetaan lisukkeeksi, jotta päänsärky ja vatsatauti olisi
taattu. Kaikki viinas juodaan suoraan pullossa. Pakataan myös teltta, sadevarusteita ei ehdottomasti oteta, eikä ruokaa!
3. Lähdetään autolla matkalle festaripaikalle. Jos matka on lyhyt, pysäköidään auto aurinkoon ja odotellaan ikkunat ja ovet suljettuina muutama tunti,
Tämä simuloin juhannuksen liikennettä. Pidetään moottori käynnissä ja
lämmitys päällä.
4. Festaripaikalla jätetään autoon valot. Samaa kasettia soitetaan ehdottomasti koko ajan, ja niin kovaa kuin stereoista lähtee. Tästä lähtien aletaan
juomaan viinaa jokaisessa numeroidussa kohdassa ja niiden välissäkin.
5. Pystytetään teltta. Mielellään ilman kiiloja tai naruja, jotta olisi tarpeellisen
lysähtänyt jo valmiiksi. Juodaan viinaa.
6. Sovitaan, missä on mukamas esiintymislava. Sen eteen tehdään sankoketjuilla tai puutarhaletkulla mutakuoppa, jossa kieriskellään. Samalla tässä
vaiheessa kastellaan teltta, makuupussit ja muut varusteet, myös kamera.
Tällä simuloidaan kesäistä sadetta. Juodaan viinaa.
7. Seuraavaksi heitellään kaikki vähänkin arvokas tavara niin pitkälle
metsään, kuin vain lähtee. Mukaan pannaan lompakot, rahat, kortit, kamerat, auton- ja kotiavaimet sekä mikä tahansa muu vähänkin arvokas. Osa
vaatteista voidaan paiskata myös menemään. Festareilla tapahtuu aina
varkauksia ja tavaroita häviää. Juodaan viinaa.
8. Rikotaan pulloja mutakuoppaan ja sen viereen, kieriskellään myös niissä.
Jokainen esiintyy vuorollaan lavalla karaoketyyppisesti kasetin säestyksellä,
mutta kukaan ei kuuntele. Juodaan viinaa.
9. Simuloidaan poliisia ja tylyjä järkkäreitä hakkaamalla päätä mäntyyn ja
kaatamalla puolet viinasta maahan. Jos joku vielä pystyy, voi hän hutkia myös
toisia. Juodaan viinaa.
10. Oksennetaan telttaan, toisten ja auton päälle. Jatketaan ryyppäämistä.
Mikäli kunto antaa myöten, lyödään autosta ainakin peilit irti ja viillellään
kyljet terävillä esineillä. Antenni katkaistaan. Jos joku pysyy vielä pystyssä,
potkitaan autoa.
11. Tämän jälkeen tehdään nuotio ja kieriskellään myös siinä. Yritetään
sytyttää telttaa tuleen ja myöskin osaa vaatteista. Juodaan viinaa. Laitetaan
joku sisään telttaan ja kävellään sen yli. Oksennetaan telttaan lisää.
12. Sammutaan metsään. Nyt ei enää juoda viinaa. Aamulla hengissä olevat
kärsivät kankkusta, yhtään viinaa ei oteta. Mennään autoon kolmeksi tunniksi simuloimaan paluumatkaa ruuhkassa. Ikkunat kiinni ja auringossa.
Lopulta työnnetään auto käyntiin ja mennään kotiin. Sanotaan toisille, että oli
tosi rautaisen kivat festarit, ja että ensi vuonna uudestaan. Uskotaan muiden
sanomisia ja ollaan samaa mieltä.
30
sivu30.p65
Suklaalaihdutus
Uusimmat terveysuutiset: Suklaa sopii myös laihduttajalle!
Suklaa on kasvisruokaa. Suklaa tehdään suklaapavuista. Palko/papu =
vihannes. Myös sokeri tehdään juurikkaasta, joka on terveellinen vihannes.
Täten suklaa on terveellistä kasvisruokaa. Suklaassa on myös maitoa, mikä
tekee suklaasta vieläkin terveellisempää ruokaa. Suklaarusinat ja muut
suklaahedelmät lasketaan hedelmiksi, joten niitä saa syödä niin paljon kuin
jaksaa. Ne eivät lihota. Jos suklaata syödessäsi kätesi sotkeutuvat sulaneeseen suklaaseen, syöt liian hitaasti.
Ongelma: miten saat suklaalevyn kuljetettua kaupasta kotiin kesäkuumalla
saunankaltaisessa autossa? Ratkaisu: Syö suklaa jo parkkipaikalla.
Diettiohje: Syö suklaata ennen jokaista ateriaa. Se vie pois ruokahalua ja
nälkää, joten syöt vähemmän. Jos syön yhtä paljon tummaa suklaata ja
valkoista suklaata, ne kumoavat toisensa vaikutuksen. Näin pysytään ruokavaliossa tasapainossa. Suklaa sisältää antioksidantteja, jotka ehkäisevät
vanhenemisen vaikutuksia. Suklaa siis nuorentaa. Yhdestä suklaarasiasta
saat koko päivän energiatarpeen täytetyksi. Eikös ole kätevää ja yksinkertaista? Jos suklaata ei olisi, ei tarvittaisi myöskään tukialushousuja ja
tukisukkahousuja. Koko alusvaate- ja sukkahousuteollisuus romahtaisi. Ja
sitä emme halua, emmehän?
Muista: “Stressed” on toisinpäin kirjoitettuna “desserts”, eli suomennettuna stressi on toisinpäin jälkiruokaherkut. Lähetä tämä viesti neljälle kaverillesi, niin laihdut 2 kiloa. Jos lähetät tämän kaikille kavereillesi, laihdut 5
kiloa. Jos missaat tämän viestin, lihot 5 kiloa välittömästi.
***
Yhtä paljon
Mitä mökkinaapureina olevalla rikkaalla ja köyhällä on aina yhtä paljon?
-Yhteistä rajaa
***
Miksi olutta pitäisi saada nauttia työpaikalla?
-Se on syy ilmaantua paikalle
-Se vähentää stressiä
-Se johtaa rehellisempään kommunikointiin.
-Se vähentää valituksia huonosta palkasta
-Se vähentää poissaoloja koska krapulassa voi työskennellä.
-Se auttaa säästämään lämmityskustannuksia talvisin.
-Se rohkaisee kimppakyydityksiä.
-Se lyhentää lomailua, koska työntekijät tulevat mieluumin töihin.
-Se saa työtoverit näyttämään paremmilta.
-Se saa kahvion ruuan maistumaan paremmaalta.
-Pomot antavat herkemmin palkankorotuksiia päissään.
-Piereskely kokouksien aikana ei ole enää niin noloa.
-Kukaan ei muista mokailujasi pikkujouluissa.
-Työntekijät kertovat työnantajille mitää mieltä he ovat, eivät sitä mitä he
luulevat työnantajien tahtovan kuulevan.
-Työtyytyväisyys lisääntyy, koska sillä ei ole väliä vaikka sulla on huono työ.
-Palkkaneuvottelut ovat paljon suotuisempia
***
15-8-30-1-2
Teollisuuden Näytelehti
30
8 / 2015
21.6.2015, 18:39
Yhteystiedot: Turuntie 3, 24100 Salo Puh 02-7318373
ILMOITUSHINNASTO 2015
Seuraava numero 9-10/2015 ilmestyy 20.08.2015
aineistopäivä on 13.8.2015
Ilmoitushintoihin lisätään arvonlisävero
(24%).
1.
2.
3.
4.
Koot
1-4 väriä ( hinnat )
1/1-sivu
3/4-sivu
1/2-sivu
1/4-sivu
2400 eur
1800 eur
1200 eur
600 eur
Pienemmät ilmoitukset 2,20 eur + alv./pmm.
1-lisäväri 446 eur (viides väri) / ilmoitus.
Perforointilisä 165 eur. Muut koot ja monisivuilmoitukset sekä stifti- ja liimatippaliitteet
sopimuksen mukaan. Auktorisoiduille mainostoimistoille myönnettävä alennus -15%
lasketaan arvonlisäverottomasta hinnasta.
ILMOITUSMYYNTI
Ilmoitusmyyntikonttorin osoite:
Teollisuuden Näytelehti
Turuntie 3, 24100 SALO
Puhelin:
02-731 8373
Sähköposti: [email protected]
Lehden koko:
Painopinta-ala:
Palstojen lukumäärä:
Palstan leveys:
A4 (210 x 295 mm)
185 x 275 mm
4 kpl
42 mm / 1 palsta
90 mm / 2 palstaa
135 mm / 3 palstaa
185 mm / 4 palstaa
Offset rotatio
60 linjaa / cm
Sähköinen muoto (PDF)
Nro
Aineistopäivä
Ilmestymispäivä
Teemat
1-2
3
4
5
6-7
8
13.01.2015
13.02.2015
13.03.2015
13.04.2015
13.05.2015
12.06.2015
20.01.2015
20.02.2015
20.03.2015
20.04.2015
20.05.2015
19.06.2015
Sopimusvalmistus
Kunnossapito
9-10
11
12-13
14
15
13.08.2015
14.09.2015
13.10.2015
13.11.2015
11.12.2015
20.08.2015
21.09.2015
20.10.2015
20.11.2015
18.12.2015
Alihankinta
Konepajateknologia / Automaatio
Pintakäsittely
Muovi & Kumi
Työstökoneet & työkalut
Kaivosteollisuus
Logistiikka & materiaalin käsittely
Lisäksi ohjelmassa myös erillisliitteitä sekä tuotetekstejä ja kuvakoosteita
ulkomaisilta teollisuusmessuilta.
Teollisuuden Näytelehteä voit lukea
NÄKÖISLEHTEÄ myös Internetissä
Voit lähettää meille
sähköpostia osoitteella
www.tn-lehti.fi
[email protected]
TILAUSHINNAT 2015
Tilausjakso
Kotimaa
Ulkomaille
Hintoihin lisätään ALV (10%).
Painomenetelmä:
Rasteritiheys:
Aineistovaatimus:
Huom!
Myöhästyneestä aineistosta veloitamme painon laskuttamat lisäkustannukset. Kyseisistä ilmoituksista emme voi ottaa laatuvastuuta.
Kun lähetät tekstiä, kuvia, tai ilmoituksia, jotka vaativat runsaasti muistitilaa,
lähetä se meille aina ZIP-pakattuna s-postilla ja muistitikulla.
Noudatamme kaikessa julkaisutoiminnassa TN-lehti Oy:n toimitusehtoja.
1 kk
9 euroa
12 euroa
3kk
6kk
12kk
12kk
alv. (24%)
28 euroa
38 euroa
55 euroa
76 euroa
95 euroa
134 euroa
Näköislehti-tilaus 50 eur +
Teollisuuden Näytelehteä voit lukea tietokoneella, tabletilla tai vaikka puhelimella
osoitteessa
www.tn-lehti.fi
Haluatko oman näköislehden?
Voit tilata sen sähköpostilla
[email protected]
(12kk 50 euroa+ alv)
sivu31.p65
31
15.6.2015, 21:12
BA2 - Itella Posti Oy
Pidetään koneet pyörimässä
Vuonna 2015 teemme 15 numeroa - 11 julkaisukertaa
Messu- ja erikoisnumeroita TEEMOITTAIN
Kaikki tämävarmistaaksemme yrityksellesi näkyvyyttä, työllisyyttä ja toimintaa
suomalaisessa teollisuus-ympäristössä.
Ota mahdollisuutesi markkinoista ja varaa tilasi menestykseen NYT!
Mediamyynti 02-7318 373 - www.tn-lehti.fi - [email protected]
Teollisuuden Näytelehti - teollisuuden hyötylehti
sivu32.p65
32
19.5.2015, 9:14