Norssilainen 2015 - Tampereen Normaalikoulun Tuki ry

Norssilainen
2015
Pääkirjoitus
Kesä kolkuttelee jo ovella ja aika on uuden Norssilainen-lehden.
yhteistyössä
Kiireet helpottuvat suurimmalla osalla meistä, ja päästään
Koivistonkylän nuorisotyön sekä Hatanpään ja Härmälän
nauttimaan kesästä. Toivottavasti säät suosivat meitä täällä
koulujen kanssa.
Pohjolassa ja saamme tankattua auringon säteistä rutkasti
Koivistonkylän
vanhempainyhdistyksen,
Erilaista toimintaa ja tapahtumia on luvassa tulevaisuudessakin.
energiaa tulevan lukuvuoden koitoksiin.
Tähän tarvitsemme mukaan meitä kaikkia vanhempia, sinua ja
Kädessäsi oleva Norssilainen on Tampereen yliopiston
normaalikoulun vanhempainyhdistyksen julkaisema lehti. Jo
minua. Aivan pienelläkin osallistumisella pääsemme suuriinkin
suorituksiin, kun mukana on useita toimijoita. Toivonkin, että
perinteeksi muodostunut lehti on syntynyt yhteistyössä koulun
oppilaiden, heidän vanhempiensa, koulun opettajien ja muun
mahdollisimman moni teistä vanhemmista lähtisi mukaan
vanhempainyhdistystoimintaan
omien
resurssiensa
ja
henkilökunnan sekä opetusharjottelijoiden kanssa. Kiitos kaikille
lehden syntymiseen vaikuttaneille osapuolille. Erityisen
mahdollisuuksiensa mukaan. Meillä on vanhempainyhdistyksen
porukalla mukavaa yhdessä. Rakennamme yhteistyötä
kiitoksen haluan lausua koulun keittiöhenkilökunnalle heidän
oppilaiden, opettajien ja vanhempien välille kuin myös muiden
antamistaan kesäisistä resepteistä. Kurkatkaapa lehden sivuille
alueen toimijoiden kanssa. Lämpimästi tervetuloa mukaan
ja kokeilkaa ihmeessä näitä.
toimintaan, nähdään syksyllä.
Tampereen normaalikoulun tuki ry on toiminut aktiivisesti 2014-
Aurinkoisia kesäpäiviä!
2015 lukuvuonna. Kulunut lukuvuosi oli tuen 51. toimintavuosi.
Lokakuun alussa osallistuimme koulun järjestämään avoimien
Johanna Ruoranen
ovien päivään toimintaamme esittelevällä pisteellä. Toimintaan
Puheenjohtaja, Normaalikoulun Tuki ry
tutustumisen lisäksi halukkailla oli mahdollisuus osallistua
leikkimieliseen tietokilpailuumme ja kaiken tämän lomassa
nauttia kuppi kuumaa kahvia. Joulukuussa Tuki järjesti yhdessä
Normaalikoulun ala- ja yläasteen sekä Koivistonkylän
nuorisokeskuksen ja Tampereen kaupungin kulttuuripalvelujen
kanssa
jouluisen
perhetapahtuman.
Oppilaat
saivat
tapahtumassa myydä tuotteitaan ja kartuttaa vaikkapa
luokkaretkikassaa. Musiikkiluokat lauloivat jouluisia sävelmiä
tapahtumassa ja Koivistonkylän Nuorisokeskus toi lasten
suursuosikit Maltin ja Valtin esiintymään. Tapahtuma oli
menestys
ja
hieno
osoitus
yhteistyöstä
osallistuneiden
osapuolten kesken. Toivotaan, että tapahtuma saa jatkoa
tulevinakin vuosina.
Toukokuussa koulun 7-luokkalaiset pääsivät Tuen tukemina
osallistumaan tunnettujen suomiräppäreiden Musta Barbaarin
ja Prinssi Jusufin ympärille rakennettuun koulutuntiin
koulukiusaamista vastaan. Tämäkin tapahtuma mahdollistui
2
Sisällysluettelo
Kansikuva: 7B -luokka ja lukion KU7-kurssilaiset
2 Pääkirjoitus
4 Norssin Tuki ry - vireä viisikymppinen!
6 Testaa jäikö edellisen aukeaman jutusta mitään mieleen!
7 Musta Barbaari esiintyi Norssin seiskaluokkalaisille
8 Yo -koe sähköistyy
9 Norssin opettajia esittelyssä
10 Säilytyslokerikot
11 Jouluinen perhetapahtuma 8.12.2014
12 Kohti suuria muutoksia
14 Ausku jää kaipaamaan oppilaita ja keskusteluja
15 Auskut lähikuvassa
16 Norssin 9E Englannissa
18 Norssin vappu
19 Mitä sitten kun koulu loppuu?
20 Kesäinen tervehdys keittiöltä
22 Lomailutesti
3
Norssilainen 2015
Tampereen Normaalikoulun Tuki ry:n
lehti
Toimitus:
Tampereen Normaalikoulun Tuki ry:n
hallitus
Oppilaat
Opettajat
Avustajat
https://norssintuki.wordpress.com/
Norssin Tuki ry - vireä viisikymppinen!
Mikä yhdistää seuraavia asioita:
Vanhempainiltojen kahvi- ja pullatarjoilu, oppilaiden käytössä olevat lokerikot,
luokkaretkiavustukset, stipendit, Wanhojen tanssit, Wiinikan wappu -tapahtuma,
Norssilainen -lehti?
Nämä jokaiselle norssilaiselle tutut asiat
toistuvat
vuodesta
muodostuneet
toiseen
jo
ja
ovat
perinteiksi.
Tapahtumien ja tarjoilujen takana on
vuonna 1964 perustettu Norssin Tuki ry.
Norssin Tuki on vireä viisikymmenvuotias
yhdistys, jossa toimii joukko vapaaehtoisia
norssilaisten
yhdellä
vanhempia
Norssin
höystettynä
opettajajäsenellä
kerrallaan.
Viimevuosien
aikana
uusien
vapaaehtoisten vanhempien määrä on
ollut
jyrkässä
laskussa, vaikka
Tuen
toimintaa on monin keinoin yritetty
norssilaisten
vanhemmille
mainostaa.
Jotta yhdistys ei kuolisi sukupuuttoon vieden vuosien
järjestää tapahtumia. Vuonna 2014 Norssin Tuki jakoi
perinteitä mukanaan, tarvitaan toimintaan joka vuosi uusia
avustuksia ja stipendejä yläkoulun ja lukion oppilaille
norssilaisten vanhempia!
yhteensä noin viidellä tuhannella eurolla. Kahvitusrinki
leipoo ja kahvittaa koulun tapahtumissa. Kahvitusrinkiläiset
leipovat koulun kotitalousluokissa yhdistyksen hankkimista
aineksista
ja
järjestävät
kahvitarjoilut
mm.
vanhempainilloissa ja vanhojentansseissa.
Kuka voi ottaa osallistua toimintaan?
Sinun ei tarvitse olla Hans Välimäki leipoaksesi pullaa tai
Antti Rinne päättääksesi Norssin stipendibudjetista. Tuki ry
koostuu tuiki tavallisista ihmisistä, jotka haluavat olla osana
lisäämässä norssilaisten viihtyisyyttä. Kahvitusringissä on
eläviä esimerkkejä leipureista, jotka eivät kotona edes koske
jauhopussiin, eikä tarvitsekaan, sillä porukalla tehdessä
kukaan ei jää yksin ja apua saa aina!
Tule leipomaan pullaa tai päättämään asioista!
Tuen
vanhempaintoiminta
hallitustyöhön
ja
jakautuu
kahvitusrinkiin.
kahteen
Hallitus
osaan:
osallistuu
päätöksillään koulun tarvike- ja harrastusvälinehankintoihin,
tukee luokkaretkiä ja opintomatkoja, jakaa stipendirahoja ja
4
pienemmillä
porukoilla.
haaste
on
Isompi
helmikuun
Vanhojentanssit,
jotka
vaativat
mahdollisimman
paljon
vapaita
käsipareja auttamaan! Joka kerralle
ei tietenkään ole pakko osallistua,
kyse on vapaaehtoistoiminnasta, eli
sopivat
päivät
ylös
omaan
almanakkaan ja mukaan!
Miksi kannattaa ehdottomasti tulla
mukaan?
Vaikuttaminen omaa lasta koskeviin
asioihin koulussa on tätä kautta
helppoa. Kahvitusringissä on avoin ja
sosiaalinen ilmapiiri, eikä naurua ole
Vuoden 2015 Vanhojentanssien tarjoiluja
ikinä puuttunut. Vaarana on uusien ystävien löytäminen!
Mistä Tuki ry saa rahat toimintaansa?
Osallistumalla varmistat perinteiden säilymisen myös vasta
On yleinen harhaluulo, että jäsenet joutuisivat itse
koulunsa aloittaneille pienille ekaluokkaisille, jotka muutoin
pulittamaan kaiken omasta pussistaan. Norssin Tuki saa
saattavat
rahaa toimintaansa jäsenmaksuilla, lokerikkojen
tapahtumakadosta.
kärsiä
sukupuuton
aiheuttamasta
vuokrauksella, kahvituksilla ja Norssilainen -lehteen
myytävillä mainoksilla.
Teksti: Hanna Lehto, Mervi Janhunen-Ruusuvuori
Kuvat: Hanna Lehto
Kuinka usein toimintaan täytyy osallistua?
Toinen harhaluulo lienee,
että Norssin tuki ry:ssä
mukana oleminen veisi
kaiken mahdollisen vapaa
-aikasi, joka jo nyt on
monilla
kortilla.
Ei, tämä ei vie kaikkea
vapaa-aikaasi!
Hallituksen
kokoukset
ovat kerran kuukaudessa
ja
kahvitusrinki
kokoontuu
kerran
muutaman
vuoden
leipomaan
satsin
isomman
kerralla
tapahtumiin.
vuotta
jotka
on
aikana
tuleviin
Pitkin
kahvituksia,
hoidetaan
Kahvitusringin Tuija, Paula, Heli, Ulla, Elisa, Terhi ja Hanna
Tietovisa seuraavalla aukeamalla! —>
5
Testaa jäikö edellisen aukeaman jutusta
mitään mieleen!
1. Norssin tuki julkaisee lehden joka kevät. mikä on
lehden nimi?
a) Norssilainen
b) Marssilainen
c) Pörssiläinen
2. Norssin tuki täytti 2014 50 vuotta
Minä vuonna norssin tuki on perustettu?
3. Norssin tuki järjesti viime keväänä
a) Mediakasvatusillan
b) Vanhojen tanssien kahvituksen
c) Lokerikkojen vuokrauksen oppilaille
4. Tuki ry jakoi avustuksia/stipendejä viime lukuvuonna 2013-2014
a) 46 €
b) 460 €
c) 4600 €
5. Norssin tuen hallituksen kokouksiin ovat tervetulleita kaikki
koulun oppilaiden/ opiskelijoiden vanhemmat. Kokouksia on
a) päivittäin
b) viikoittain
c) kuukausittain
6. Norssin tuelle kerää tuottoja eniten
a) avustusrinki
b) kahvitusrinki
c) kylmärinki
Joonas, Elisa, Ulla, Eemil, Heli ja Rasmus valmiina tarjoilemaan kahvia
Wanhoille
6
1.a, 2.1964, 3.abc, 4.c, 5.c, 6.b
Tietovisan oikeat vastaukset:
Musta Barbaari esiintyi Norssin
seiskaluokkalaisille
Musta Barbaari ja Prinssi Jusuf esiintyivät Koiviston koululla alueen kuudensien ja seitsemänsien luokkien oppilaille maanantaina 4.5.2015. Tapahtuman mahdollistivat
Norssin tuki ry sekä Hatanpään ja Koiviston koulujen
vanhempainyhdistykset. Paikalla olivat Norssin ja Hatanpään seiskat ja Härmälän sekä Koiviston koulujen
kuutoset.
Musta Barbaari vastaili oppilaiden ennalta tekemiin kysymyksiin koulukiusaamisesta ja kertoi omasta kouluajastaan. Artisti sanoi, että oli ollut itsekin koulukiusaamisen
kohteena yläkoulun aikana, mutta kiusaaminen loppui
aikanaan. Mustan Barbaarin mukaan paras tapa vähentää
koulukiusaamista on puuttua siihen aina, kun sitä näkee.
Musta Barbaari (vas.) ja Prinssi Jusuf vastailivat oppilaiden kysymyksiin. Keskellä haastattelemassa Asil Koivistonkylän
nuorisokeskuksesta.
Jos ei itse halua tai uskalla mennä väliin, pitää asia kertoa
jollekin aikuiselle.
Tilaisuuden lopuksi kuultiin Mustan Barbaarin biisit Kuka
pelkää pimeet ja Salil eka salil vika.
Teksti: Jere Lepola, Kuva: Mila-Maria Uski
7
Yo-koe sähköistyy
Koulullamme on pitkä kokemus sähköisten kokeiden
USB-muistitikku, joka laitetaan oppilaan koneeseen ennen
järjestämisestä. Lukiossa sähköisiä kokeita on pidetty ja
käynnistystä.
kokemusta kartutettu siitä lähtien, kun lukiolaiset saivat
käyttöjärjestelmän lataus muistitikulta. Koneisiin pitää
tabletit käyttöönsä syksyllä 2012. Ylioppilaskirjoituksissa
ennalta
ollaan siirtymässä sähköiseen koejärjestelmään vaiheittain
asentamiseen ulkoiselta tallennusvälineeltä. Tämän jälkeen
syksystä 2016 alkaen. Viime tammikuussa julkaistiin
toimitaan ohjelman ohjeiden mukaan, jolloin suoritettava
ensimmäinen versio sähköisestä koeympäristöstä, jossa
koe siirtyy palvelinkoneelta opiskelijan koneelle. Sitten vain
ylioppilaskoe
suoritetaan.
Tammikuussa
julkaistua
koejärjestelmää
on
koulussamme
on
asettaa
valitaan
mahdollisuus
DigabiOS-
käyttöjärjestelmän
vastataan
koekysymyksiin.
Vastaukset
kokeiltu
ahkerasti
käyttökokemusta
Käynnistysvaiheessa
tallentuvat
palvelinkoneelle. Mikään kone ei
ja
ole yhteydessä internetiin.
kertynyt
Opettaja
runsaasti.
saa
vastaukset
palvelinkoneelle, josta hän voi
Ensimmäiset sähköiset yo-kokeet
ladata ne itselleen. Opettaja voi
tehdään syksyllä 2016 saksan
pisteittää
ja
kielessä,
oppilaiden
vastauksia
maantiedossa
filosofiassa.
Tämän
ja
jälkeen
järjestelmän
kommentoida
seuraavilla kirjoituskerroilla tulee
Arvostellut
vaiheittain mukaan lisää aineita ja
koesuoritukset
kokonaan sähköisesti kirjoitetaan
opiskelijan
keväällä
sähköpostiosoitteeseen
2019.
Syksyllä
2015
aloittavat lukiolaiset kirjoittavat jo
valtaosan
yo-kokeistaan
alaisuudessa.
toimii
ylioppilastutkintolautakunnan
Digabin
palautetaan
ilmoittamaan
puitteissa
on
sähköisesti
Teksti: Jere Lepola
kehitetty
Lue lisää: digabi.fi ja abitti.fi
käyttöjärjestelmä nimeltään DigabiOS, joka ladataan koetta
tekevän opiskelijan koneelle. Käyttöjärjestelmä antaa
koetilanteessa
pääsyn
ympäristöihin,
jotka
vain
ovat
niihin
sovelluksiin
sallittuja
ja
Keskeiset laitevaatimukset sähköisessä yo-kokeessa
käytettävälle koneelle
yo-kokeessa.
Kokeiluvaiheessa järjestelmää käytetään lähinnä lukioiden
kurssikokeiden pitämiseen. Kurssikokeiden laadintaan ja
tarkastukseen on kehitetty Abitti-niminen ympäristö, josta
kokeet siirretään koetilanteessa opiskelijoiden koneelle.
Tämän
hetken
tiedon
mukaan

x86-yhteensopiva prosessori

suositus vähintään 2 Gt keskusmuistia (RAM)

mahdollisuus käynnistää tietokone ulkoiselta
medialta (erityisesti USB-muistilta)

laitteessa tulisi olla akku sähkönsyöttöhäiriöiden
varalta

sekä langaton (WiFi) että langallinen (Ethernet)
verkkoliitäntä, mahdollisesti USB-liitännän avulla

mahdollisuus liittää kuulokkeet ja mikrofoni joko
USB-liitännän tai 3,5 mm:n pistokkeiden avulla

Lisälaitteiden on liityttävä koneeseen kaapeleilla.
Bluetooth-laitteet tai muuta langatonta
tiedonsiirtoa käyttävät laitteet eivät ole sallittuja.
Abitti-järjestelmästä
kehitetyllä ympäristöllä tullaan tekemään myös sähköiset
yo-kokeet.
Käytännössä
sähköinen
suoraviivaisesti:
Opiskelija
Abitti-koesysteemi
tuo
kokeeseen
toimii
oman
kannettavan tietokoneensa tai käyttää koulun tietokonetta.
Koetilassa on koulun puolesta yksi tietokone, joka toimii
kokeen aikana palvelintietokoneena. Oppilaiden koneet
kytketään
RJ45-kaapeleilla,
pdf-
ylioppilastutkintolautakunnalle.
Ylioppilastutkinnon sähköistämisprojekti on nimeltään
se
kommentoidut
vastaukset lähetetään aikanaan
Digabin logo tulee lukiolaisille tutuksi opintojen aikana.
ja
ja
tiedostona. Ylioppilaskirjoitusten
sähköisesti.
Digabi
Abitti-
työkaluilla.
eli
”verkkopiuhoilla”
palvelinkoneeseen reitittimien kautta. Koululta annetaan
8
Norssin opettajia esittelyssä
Taiteilija: Maria Mäensivu, 8E
9
Säilytyslokerikot
Tampereen normaalikoulun Tuki ry vuokraa koululla
numeroituja, lukollisia säilytyslokeroita oppilaiden käyttöön.
Oppilailla on mahdollisuus säilyttää näissä lokeroissa
koulutarvikkeita, oppikirjoja, urheiluvälineitä ja esimerkiksi
vaihtovaatteita. Lokeroiden yleisin koko on 30 x 30 cm, joten
kovin suuria esineitä niissä ei voi säilyttää. Osa lokeroista on
hieman suurempia, joka mahdollistaa esimerkiksi
mopokypärän säilyttämisen lokerossa. Koululla kiellettyjen
esineiden ja aineiden säilyttäminen lokerossa on
luonnollisesti kielletty. Jokaiseen lokeroon on oma,
yksilöllinen avaimensa. Koululla on vara-avain jokaiseen
lokeroon.
Avaimen panttimaksun saa takaisin kun luopuu lokerosta ja
palauttaa avaimen vahtimestarille. Kesäloman ajaksi lokero
on tyhjennettävä.
Lokerikkojen vuokraamista hoitaa koulun vahtimestari.
Normaalikoulun oppilas/ opiskelija voi vuokrata yhden
lokeron lukuvuodeksi kerrallaan. Lokeroista peritään
vuokraa, joka on suuruudeltaan 10 euroa/lukuvuosi. Lokeroa
vuokrattaessa ensimmäisen kerran, tulee maksaa avaimen
panttimaksu 10 euroa + lukuvuosivuokra 10 euroa, yhteensä
siis 20 euroa. Mikäli oppilas haluaa jatkaa lokeron
vuokraamista seuraavalle lukuvuodelle, tulee hänen maksaa
siitä uusi vuosivuokra 10 € etukäteen ( touko- tai elokuussa ).
10
Jouluinen perhetapahtuma 8.12.2014
Joulukuun
alussa
itsenäisyyspäivän jälkeisenä
maanantaina
8.12.
Normaalikoulla
pidettiin
jouluinen perhetapahtuma,
jonka Normaalikoulun Tuki
ry järjesti yhdessä alaasteen,
yläasteen,
Koivistonkylän
Nuorisokeskuksen
sekä
Tampereen
Kaupungin
Kulttuuripalvelujen kanssa.
Tapahtumassa yläkoulun ja
alakoulun
oppilailla
oli
koulun juhlasalissa mahdollisuus myydä valmistamiaan
leivonnaisia, pitää arpajaisia ja näin kerätä rahaa vaikkapa
tulevaan luokkaretkeen. Oppilailla oli mahdollisuus omille
esityksille. Illan pääesiintyjänä oli televisiostakin tunnetut
Maltti ja Valtti, jotka kiinnostivat erityisesti tapahtuman
pienimpiä vieraita. Maltti ja Valtti pitivät reilun puolentunnin
mittaisen show:n ja saivat ansaitsemansa aplodit.
Koivistonkylän Nuorisokeskuksella oli ongintapiste juhlasalin
edustalla. Aulatilat oli koristeltu jouluisesti ja Tuen pitämällä
kahvituspisteellä saattoi nauttia kupillisen glögiä tai kahvia
kera joulutorttujen. Joulutunnelmaan pääsi virittäytymään
koulun musiikkiluokkien esittäessä joululauluja aulatilassa.
Rauhallisempaa oleskelua kaipaaville oli koulun ruokatiloihin
valaistu pöytiä, jossa kahvin saattoi myös nauttia. Nälkäisiä
osallistujia palveli makkaranmyyntipiste koulun pihalla, missä
Tapparan E04-juniorien vanhemmat myivät makkaraa ja
mehua.
Normaalikoulun Tuki Ry myymässä joulutorttuja, glögiä ja
makkaraa.
Tapahtuman järjestäjät ja osallistujat olivat
tyytyväisiä tapahtumaan. Oppilaat saivat
kartutettua mukavasti luokkaretkikassaansa, tuki
sai
kerrytettyä
hieman
apuraja-ja
stipendirahastoaan, mutta ennen kaikkea
saimme aikaiseksi mukavan tapahtuman, jossa
vanhemmat, lapset sekä koulun ja lähiympäristön
eri toimijat viihtyivät. Järjestäjien toiveissa onkin,
että joulutapahtumasta tulisi yksi norssilaisia
yhdistävä perinne.
Teksti: Johanna Ruoranen
Kuvat: Johanna Ruoranen, Mervi JanhunenRuusuvuori
Maltilla ja Valtilla oli homma hallussa!
11
Kohti suuria muutoksia
Koulun tilojen uudelleenjärjestely ja remonttihanke etenevät hitaasti mutta varmasti.
Johtava rehtori Vesa Toivonen voi jo luvata, että tasan vuoden päästä alkaa oikeasti
tapahtua. Remontin myötä viihtyvyys paranee ja tilankäyttö tehostuu.
Tampereen normaalikoulun johtava rehtori Vesa Toivonen
korostaa, että tiivistä vuoropuhelua käyttäjien kanssa
on pyöritellyt jo kolmen vuoden ajan sitä, miten opetustilat
jatketaan.
tulisi jatkossa jakaa ja järjestää. Taustalla on se, että Nekalan
- Aikaisintaan vuoden päästä alkaa toden teolla tapahtua eli
koulun tilat ovat jäämässä auttamattomasti liian pieniksi
ensi lukuvuosi mennään vielä näissä nykyisissä asemissa.
alakouluikäisille.
Ongelma ratkaistaan siten, että Kuokkamaantien kiinteistöön
tehdään tilat sekä ala- että yläkoululle. Lukio-opetus siirtyy
Kattava peruskorjaus
tien toiselle puolelle Nekalan kouluun.
Vuonna
Toivosen mukaan kulunut lukuvuosi on käytetty hankkeen
rakennukseen on luvassa laaja peruskorjaus. Toivosen
jatkokäsittelyyn. Viime vuonna selvitettiin tilatarpeita ja tänä
mukaan
vuonna on keskitytty osallistavaan suunnitteluun, jossa on
kokonaan uuteen uskoon.
haluttu tarkentaa toimijoiden tarpeita ja näkökulmia.
Alakouluopetusta
Työpajahenkiseen
koulun
muutenkin merkittäviä muutoksia. Lisäksi A- ja B-käytävien
henkilökunnan ja huoltajien ohella ihmisiä esimerkiksi
välissä olevaan ulkotilaan sijoitetaan luonnontieteiden tila ja
Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:stä ja Viinikan–Nekalan
pieni kasvihuone kokeellisen opetuksen lisäämiseksi.
omakotitaloyhdistyksestä.
Koulun hallinto siirtyy kokonaan käytävätiloihin, joiden
toimintaan
on
Lisäksi
osallistunut
arkkitehdit
ovat
1966
valmistuneeseen
esimerkiksi
huonokuntoinen
siirretään
B-siipeen,
Kuokkamaantien
G-siipi
menee
jonne
tehdään
kuunnelleet ihmisten toiveita.
käyttöä halutaan remontin myötä tehostaa. Hallinnon
- Yritämme oman henkilöstön lisäksi saada laajaa näkemystä
nykyinen ”piippuhylly” muutetaan kokonaan opetustilaksi.
siitä, millainen tulevaisuuden koulu voisi olla ja etenkin sitä,
Ruokala puolestaan laajenee käytävän suuntaan niin, että
mitä se voisi tarkoittaa tilojen kannalta täällä meillä,
aulatilaakin otetaan tarvittaessa käyttöön. Uusiksi menevät
Toivonen selvittää.
myös juhlasali ja koulun pihapiiri. Alakoululaisille raivataan
Projektin virallinen hankesuunnitelma sai siunauksensa
ulkotilaa Mustanmetsän puolelta.
maalis-huhtikuussa sekä Tampereen yliopiston että Suomen
Monen mieltä hiertänee kysymys siitä, miten ala- ja
Yliopistokiinteistöjen hallitukselta.
yläkoulun oppilaat saadaan mahtumaan Kuokkamaantien
rakennukseen.
- Kyllä se onnistuu. Tosin nykyiset teknisen työn tilat eivät
riitä. Lisärakennuksen tekemiseen ei ole varaa, joten jatkossa
perusopetuksessa hyödynnetään myös Nekalan koulun
teknisen työn tiloja, Toivonen sanoo.
Nekalan koulun piha-alue on lukiolaisille ylimitoitettu, mutta
sitä voidaan hyödyntää peruskoulun liikuntatunneilla ja
muussa toiminnassa. Jatkossa on pohdittava myös sitä,
millaisia
turvallisuutta
Kuokkamaantielle
lisääviä
tehdään.
liikennejärjestelyjä
Rehtori
nostaa
esiin
mahdollisuuden alikulkusillan rakentamisesta.
- Se olisi kyllä hyvä ratkaisu. Tunneleitahan täällä
Tampereella on totuttu tekemään, hän naurahtaa.
Tarkempi suunnittelu alkaa syksyllä, minkä jälkeen Suomen
Yliopistokiinteistöt kilpailuttaa rakentajan. Lisäksi Toivonen
12
Lukiolaiset yliopistolle
Yhtenäiskoulu on positiivinen juttu
Haastetta tulevaisuuteen tuo myös se, että oppilaita on
Toivonen myöntää, että suunnitteilla oleva suurhanke on
sijoitettava remontin ajaksi uusiin paikkoihin. Toivonen
omiaan herättämään erilaisia huolia ja pelkoja. Hän ei itse
kertoo, että uuteen H-siipeen ei remontissa juuri kajota,
silti koe ahdistuneensa urakasta.
joten yläkoulu on hyvä sijoittaa sinne.
- Onhan tämä kerrassaan mielenkiintoinen projekti. Uusien
Nekalan koulun puolella on tehty täyssaneeraus vuonna
tilojen myötä koulumme viihtyvyys paranee huomattavasti.
2000. Sinne ei tarvitse tehdä lukiota varten kovin suuria
Toivosen
muutoksia. Lukiolaisille pitää kuitenkin keksiä remontin
mukaan
omakotiyhdistystä
ajaksi korvaavat opiskelutilat.
niin
on
vanhempia,
pyritty
kaupunkia
tiedottamaan
kuin
tulevista
muutoksista. Palaute ei ole ollut hyökkäävää, vaan hanke on
- Alakoululaiset jäävät pienempinä Nekalan koulun puolelle,
pääosin koettu järkeväksi.
mutta isommat ja omatoimisemmat lukiolaiset siirtyvät
Sisäisesti koululla on jatkossa paljon järjestettävää. Aiemmin
remontin ajaksi opiskelemaan yliopistokampukselle.
alakoulu
on
tottunut
olemaan
yksin
ja
toisaalta
Tarkemmasta sijoituspaikasta ei ole vielä tarkempaa tietoa,
aineenopettajat ja luokanopettajat erillään. Jo tämä tuo
mutta Toivosen mukaan vajaakäytössä oleva Atalpan
mukanaan ison kulttuurisen muutoksen. Toivonen näkee
rakennus voisi olla yksi hyvä vaihtoehto. Lukiolaisten
uudet kuviot kuitenkin positiivisena asiana nimenomaan
siirtäminen
yhtenäisen perusopetuksen kehityksen ja lukiokoulutuksen
yliopistolle
tuo
mukanaan
myös
kustannussäästöjä.
vetovoimaisuuden näkökulmasta.
- Ei olisi toiminnallisesti ja kustannusten näkökulmasta
- Jatkossa eri ryhmien edustajat pääsevät rikastamaan
järkevää esimerkiksi siirtää alakoulua remontin ajaksi
toimintaa yhdessä. Toki muutokset ovat aina haasteellisia ja
erilliseen parakkiopetukseen, rehtori huomauttaa.
niihin saattaa henkilöstössäkin kytkeytyä aiheellisiakin
pelkoja. Siksi avoimen keskustelun merkitystä ei voi liikaa
korostaa.
Teksti ja kuva: Tomi Nordlund
13
Ausku jää kaipaamaan oppilaita ja
keskusteluja
Kello on puoli seitsemän keskiviikkoiltana, mutta auskultantit eli opetusharjoittelijat
kansoittavat vielä Tampereen yliopiston normaalikoulun tiloja. Tänään koululla on
järjestetty opetuskokeiluja esittelevät pedagogiset messut, jotka ovat olleet
harjoitteluvuoden huipennus ja toisaalta myös lopetus. Pian nämä auskut jättävät
Norssin ja tekevät tilaa seuraavan vuoden opetusharjoittelijoille.
”Voiton
puolella
ollaan”,
toteaakin
historian
ja
iPadeja, käytetään, niille täytyy keksiä oikeaa, opetukseen
yhteiskuntaopin opetusharjoittelija Eetu Sivula, jolla tosin on
liittyvää tekemistä.” Auskuilla onkin jo kokemuksia iPadien
vielä muutamia tehtäviä edessä ennen kuin hänen vuotensa
käytöstä opetuksessa: ”Kyllä se ausku näkee, kun te pelaatte
Norssilla on virallisesti ohi.
siellä tunneilla”, Eetu paljastaa.
Mitä vuodesta on sitten jäänyt mieleen? Psykologiaa ja us-
Vaikka opetusharjoittelijat kehuvatkin oppilaiden ja opiskeli-
kontoa Norssilla opettanut Susanna Keinänen mainitsee oppi-
joiden kanssa käytyjä keskusteluja, toisinaan opiskeluinnok-
laskeskeisen opetuksen, jossa oppilaan oma osallistuminen ja
kuudessa olisi parantamisen varaa. Eetu haluaa rohkaista
tiedon käsittely on tärkeintä. Venäjän kielen opettajaksi
erityisesti lukiolaisia osallistumaan tunneilla ja ilmaisemaan
tähtäävä Pauli Orava kehuu opetusharjoittelijoiden välille
omia ajatuksiaan vielä aktiivisemmin. ”Muistakaa, ettei
syntynyttä ryhmähenkeä ja keskustelevaa opetusta. ”Ja oppi-
kukaan teistä ole tyhmä”, hän painottaa. Pauli Oravalla on
lailtakin oppii! Oppilaat ovat olleet mahtavia”, Pauli kertoo.
ratkaisuehdotus, jolla intoa voisi lisätä. Hänen mielestään
Myös Eetun mielestä tästä vuodesta jäävät erityisesti mieleen
koulujärjestelmä suosii liikaa lukutoukkia, joten hän toivoi-
toiset opiskelijat ja oppilaat sekä heidän kanssaan käydyt
sikin oppilaiden ja opiskelijoiden itse kertovan rohkeasti,
keskustelut. Lisäksi kaikki ovat sitä mieltä, että ope-
miten he oppivat parhaiten. ”Ei ole tyhmiä ideoita, joten
tusharjoittelussa ei ole oppinut vain opettajan työssä tarvitta-
tulkaa opettajan luo ja ehdottakaa eri tapoja, jotka ovat teistä
via tietoja ja taitoja, vaan myös paljon itsestään ihmisenä.
hyviä”, hän kehottaa.
Vuoden aikana opetusharjoittelijoiden silmään on pistänyt
erityisesti tieto- ja viestintäteknologian (TVT) käytön lisäänty-
Auskut toivovat ja toivottavat rohkeutta ja hyvää lukuvuoden
minen. ”Minun lukioaikanani oli sitä, että opettaja opetteli
loppua Norssin oppilaille ja opiskelijoille!
käyttämään PowerPointia”, Susanna Keinänen sanoo. Auskut
pitävät TVT:tä hyvänä, jos sitä oikeasti käytetään oppimisen
tukena. ”Mutta ei tietotekniikkaa tietotekniikan vuoksi”, Pauli
Teksti ja kuvat: Tanja Viskari
korostaa. Susanna täydentää: ”Jos laitteita, esimerkiksi
14
Auskut lähikuvassa
Kuka olet? Pauli Orava
Mistä tulet? Ivalosta.
Miksi halusit opettajaksi? Haluan tehdä hyvää yhteiskunnalle, olla
tukena nuorille herkässä mutta ei ylitsepääsemättömässä
ikävaiheessa. Lisäksi hyvät opettajat omina kouluvuosina.
Millainen on hyvä opettaja? Heittää läppää, reilu, rento, osaa
asiansa.
Paras muisto Norssilta? Oppitunti Darth Vader –puvussa ja ihanat
ihmiset ylipäänsä.
Terveiset Norssin oppilaille ja opiskelijoille: Pysykää ihanina eli olkaa
rahkaisia toisillenne!
Kuka olet? Susanna Keinänen
Mistä tulet? Espoosta.
Miksi halusit opettajaksi? Kiinnostus opetettavaan aineen sisältöön.
Tutkijan ammattikin kiinnostaa yhtä lailla.
Millainen on hyvä opettaja? Hyvä opettaja voi olla monenlainen,
mutta olennaista on oppiaineen sisällön hallinta ja kyky jäsentää
sisältö opittavaan muotoon.
Paras muisto Norssilta? Jouluaiheinen uskonnontunti innostuneille
seitsemäsluokkalaisille.
Terveiset Norssin oppilaille ja opiskelijoille: Löytäkää oma tapanne
oppia!
Kuka olet? Eetu Sivula
Mistä tulet? Nekalasta.
Miksi halusit opettajaksi? Ystävät ja perheenjäsenet ovat jo
kyllästyneitä kuuntelemaan minua, mutta oppilaiden on pakko kuunnella.
Millainen on hyvä opettaja? Sellainen luonne, joka pystyy toteuttamaan
itseään muiden ihmisten kautta.
Paras muisto Norssilta? Vinkit Hearthstone-peliin oppilailta.
Terveiset Norssin oppilaille ja opiskelijoille: Morjestakaa kadulla pliis.
15
Norssin 9E Englannissa
9E:n opintomatkaa alettiin valmistella jo 7. luokan syksyllä.
Matka oli kokonaisuudessaan onnistunut. Kenellekään ei
Rahaa kerättiin koko yläkoulun ajan mm. myymällä
sattunut
tiskirättejä, pyörittämällä onnenpyörää, vaihtamalla autoihin
pahempia
renkaita ja imuroimalla autoja. Perheet myös maksoivat
haavereita,
yksimielisesti asiasta sopien kannatusmaksua opintomatkan
yhteishenki
rahoittamiseksi.
säilyi hyvänä
ja
Toukokuussa 2015 matka viimein toteutui. Matkakohteiksi
valittiin
palasi
Hastings
ja
varmasti
Lontoo.
Matkaan
jokainen
monta uutta
lähti
kokemusta
oppilaiden lisäksi
rikkaampana
kaksi opettajaa ja yksi vanhempi. Matkanjohtajana toimi 9E:n
kotiin.
luokanohjaaja Kari Nieminen.
Kun porukka sitten lähti kohti Englantia, sovin tyttäreni
Reetan
kanssa,
että
tehdään
Norssilaiseen
tekstiviestireportaasi. Hän tekstaa ja minä kokoan jutun –
siinä saadaan tiivistetysti matkatunnelmat muidenkin iloksi.
Tekstiviestireportaasi
jäi
tällä
kertaa
lyhyeksi,
koska
reportterin kännykkä varastettiin heti toisena matkapäivänä.
Kavereiden kännyköistä sai kuitenkin kriisitilanteissa kotiin
yhteyden. Paluulento oli kolme tuntia myöhässä.
Matkan kohokohdiksi väsynyt reportteri listasi seuraavat:
1.
Billy Elliot
2.
British Museum
3.
LondonEye
Matkakaveri Annille mieleen jäi erityisesti seuraavat asiat:
”Billy Elliot oli ihan huippu. En ole ikinä nähnyt niin hyvää
musikaalia” ja ”Vapaa-aika Oxford Streetillä, kun pääsi
shoppailemaan” sekä ”Ylipäätänsä Lontoossa
Teksti: Mervi Janhunen-Ruusuvuori, Kuvat: Anni
olo”.
Telanne
Pienet kommellukset tekevät
reissusta
aina
ikimuistoisen.
Tässä yhden matkaajan top3:
Kännykkä
varastettiin
toisena
matkapäivänä.
Isäntäperheen
lainaama
laturin
johto lähti matkailijan mukaan ja
tilalle jäi englantilaiseen pistorasiaan
sopimaton
johto.
Osa
tuliaisista
unohtui lentokoneeseen.
16
Lue lisää 9E:n tutustumiskohteista:
Hastings on kaupunki Englannin kaakkoisosassa East Sussexin kreivikunnassa. Hastings sijaitsee Englannin kanaalin
rannalla. Se oli aluksi tärkeä satamakaupunki, sitten sen tärkeimmäksi elinkeinoksi tuli kalastus. Viktorian aikakaudella siitä
kehittyi
rantalomakohde.
Vuoden
2011
väestönlaskennassa
asukasta.Kaupunki sijaitsee noin tunnin ajomatkan
kahdeksan
kilometriä
vanhakaupunki
Old
pitkä
Town
ja
ranta,
East
monia
Hill
kaupungissa
päästä
oli
Lontoosta.
noin
Hastingsillä
ostoskeskuksia,
-
näköalapaikka, jonka huipulle kulkee köysirata.
(Lähde: Wikipedia)
http://www.bluereefaquarium.co.uk/hastings/
http://billyelliotthemusical.com
https://www.londoneye.com
http://www.britishmuseum.org
17
90
000
on
noin
Norssin vappu
Yläkoulun oppilaskunta järjesti Norssissa vappuaattona
mainion
vapputapahtuman.
Oppilaskunta
haki
ja
sai
tapahtumaan taloudellista tukea Norssin Tuelta. Perusteluina
hakemuksessa oli mm.: ”Se tulisi olemaan lähtöjuhla
yhdeksäsluokkalaisille ja samalla koulun stressiä keventävä
tapahtuma, koska siihen aikaan on myös paljon kokeita”.
Juhlasalissa järjestettiin Norssin historian ensimmäinen ”Ysien
gaala”, jossa päätähtinä loistivat peruskoulunsa tänä keväänä
päättävät
norssilaiset.
Ohjelmassa
oli
mm.
yhdeksäsluokkalaisten tekemiä musiikkivideoita, 9. luokan
valinnaisen musiikkikurssin bändi, tietokilpailu ja arpajaiset.
Reilun tunnin mittaisessa gaalassa nimettiin yseistä ”Vuoden
Swag” - Miro Takolander, ”Vuoden Ananas” - Joel Aho,
”Vuoden Kyyhkyläiset” - Aurora Tiitola ja Jarno Saarinen
sekä ”Vuoden Ryhmärämä” - Annika Alasaukko-oja, Oona
Laakkonen ja Suvi Rouhiainen. Gaalan ohjelmatyöryhmän
nimeämä ”Vuoden Muumimamma” eli Christa Hiisivuori
edusti palkituista opettajakuntaa. Gaalan juonsivat 9.E:n Anni
Telanne ja Reetta Janhunen.
Teksti ja kuva: Mervi Janhunen-Ruusuvuori
18
Mitä sitten kun koulu loppuu?
Koulu loppuu pian kesän ajaksi kaikilla Norssilaisilla.
kiinnostavan itseä, oppiaineen sisältöihin kannattaa tällöin
Onneksi, sillä tauko tekee varmasti kaikille terää! Toiset
erityisesti satsata. Itse kannattaa myös olla omatoiminen.
palaavat syksyllä tarmoa täynnä tuttuun opinahjoon
Ammattinetti on verkkopalvelu, jossa on kattavaa tietoa
jatkamaan opiskelua, toisilla taas on edessään uudet
ammattialoista ja kuvauksia ammattien työtehtävistä.
tuulet. Mitä sitten, kun koulu loppuu kokonaan?
Sivulta
Peruskoulun
jokainen
ammatista. Valikoimaa voi toki selailla ja pohtia, millainen
valmistautunut jo hyvissä ajoin. Monet hakevat kesätöitä,
työ vaikuttaisi kiinnostavalta. Jos jokin ala kiinnostaa, siitä
ja hakupaperit jatkokoulutuspaikkoihin on jo lähetetty.
kannattaa kysyä myös vanhemmilta tai tutuilta. Aina
Vaan ovatko asiat todella näin hyvin?
löytyy joku joka tietää!
tai
lukion
päättymiseen
on
on
helppo
löytää
tietoa
jostakin
tietystä
Taloudellinen tietotoimisto TAT:n teettämän tutkimuksen
mukaan kaikki suomalaiset nuoret eivät ole selvillä vesillä
tulevaisuudensuunnitelmiensa kanssa. Maaliskuussa 2015
julkaistu Kun koulu loppuu –tutkimus osoittaa, että yhä
useampi nuori kaipaa lisää tietoa työelämästä. Erityisesti
yläkoululaiset
toivoisivat,
että
koulussa
tuotaisiin
enemmän esiin todellisia esimerkkejä työelämästä. Lisää
tietoa kaivataan myös siitä, millaista työtä eri tutkintojen
avulla voi saada. Yli puolet lukiolaisistakin kaipaavat lisää
opetusta työelämään liittyvistä asioista. Monetkaan eivät
kenties tiedä, että esimerkiksi oppisopimuskoulutus on
yksi varteenotettava opiskelumuoto.
Norssin opinto-ohjauksen tunnilla voi pelata Pienet suuret
valinnat -nimistä työelämäpeliä, joka esittelee lukuisia koulutuksia ja ammatteja.
Kiinnostavimmiksi toimialoiksi yläkoululaiset äänestivät
terveys-
ja
sosiaalipalvelut
sekä
matkailu-
ja
ravitsemisalan. Neljännelle sijalle nousi kulttuuri- ja
viihdeala. Lukiolaisia kiinnostaa yhtä lailla edellä mainitut
toimialat, mutta kärkisijoilla keikkui onneksi myös opetus-
Teksti: Johanna Kaipainen, Kuva: Jukka Vuorinen
ja koulutusala. Mekin tarvitsemme innokkaita osaajia
Kirjoittaja on kaksinkertainen alanvaihtaja, jolla on
kouluihin myös jatkossakin!
Mitä
keinoja
hyödyntää?
tietouden
Joskus
kokemusta niin ammattikoulusta, lukiosta, ammattikorlisäämiseksi
välivuosi
voi
voisi
auttaa
sitten
keakoulusta kuin yliopistostakin
ottamaan
etäisyyttä opintoihin, ja tutkimuksen mukaan yhä useampi
lukiolainen
harkitseekin
Tutkimukseen
välivuoden
osallistuneet
Lähde:
pitämistä.
yläkoululaiset
listasivat
http://tat.fi/wordpress/wp-content/uploads/2014/03/Kun
muutamia hyviä ehdotuksia. Koulussa voitaisiin kertoa
-koulu-loppuu-2014.pdf
enemmän siitä, millaisia työtehtäviä milläkin alalla on. Tettapahtumia voisi olla enemmän, tai niitä voitaisiin
Linkkejä:
järjestää jo varhaisemmassa vaiheessa. Monen mielestä
olisi tärkeää saada kokeilla erilaisia töitä. Koulussa voisi
käydä
enemmän
vierailijoita
kertomassa
Näin haet kesätyötä:
omista
http://kunkoululoppuu.fi/kesatyo/katso-miten-onnistut/
kokemuksistaan työmaailmassa.
Vierailijat
voisivat
tuoda
lisää
motivaatiota
Tutustu täällä eri ammatteihin:
myös
opiskeluun. Oman alansa asiantuntija voisi kertoa, kuinka
http://www.ammattinetti.fi
paljon työssä tarvitaan niitä tietoja, joita kussakin
oppiaineessa
opetetaan.
Jos
tietää
jonkin
alan
19
Kesäinen tervehdys keittiöltä
Lukuvuosi on jälleen vierähtänyt ja ruokala hiljentynyt kesäksi
Oheen olemme liittäneet pari kesäistä reseptiä, jotta
odottamaan
herkuttelu ei pääsisi kesälläkään unohtumaan. Mukavia
syksyn
opiskeluintoa
puhkuvia
nälkäisiä
oppilaita. Toivomme, että kuluneen vuoden aikana olemme
osaltamme
onnistuneet
luomaan
koulupäivien
keskelle
maittavia
ruokailuhetkiä.
kokkailuntäyteisiä lomapäiviä ja syksyllä nähdään!
Myös
jatkossa haluamme tarjota
herkullista
ruokaa
puitteet
ja
pienelle
hengähdyshetkelle
opiskelukiireiden keskellä.
Siinä
onnistumme
parhaiten, kun saamme
teiltä
paljon
mahdollisimman
toimintaamme
liittyvää palautetta, sillä
sen avulla voimme kehittää
ruokalistaamme ja koko
Terveisin,
ruokailutapahtumaa. Toivomme myös, että me kaikki yhdessä
Maarit, Eliina, Marika, Marjo, Leena ja Jaana
huolehdimme siitä, että jokaisella olisi mahdollisuus ruokailla
rauhassa ja rentoutuen.
Amica-ravintola
20
21
Lomailutesti
Tämän täysin epätieteellisen testin perusteella saat tietää, millainen lomailijatyyppi
olet. Valitse itseäsi lähinnä oleva vastausvaihtoehto ja katso tulokset seuraavalta
sivulta!
Mielipaikkani kesälomalla:
Voitat 1000 euron arvoisen lomapaketin, jossa on kolme
vaihtoehtoa. Minkä näistä valitset?
A) riippukeinu (sateen sattuessa pehmeä sohva)
A) Viikon täysihoito pitsihuvilassa meren rannalla. Ruuan ja
B) vaihtelee mielialan mukaan
majoituksen lisäksi pakettiin kuuluu päivittäin
C) kirjasto, museo tai muu yleissivistävä paikka
hemmotteluhoito: valinnan mukaan hieronta, yrttikylpy,
kasvohoito tai jalkahoito.
B) Aktiiviloma kansallispuistomaisemassa. Melontakurssi ja
Kesäherkkuni on
–retki tai vaihtoehtoisesti vaellusta ja kiipeilykurssi.
A) jäätelö
C) Tieteellisen kirjoittamisen kurssi kansanopistossa. Iltaisin
B) kotimaiset marjat
mahdollisuus osallistua akateemisen englannin keskuste-
C) kauden vihannekset
luryhmään.
Kesäloma on
Parasta lomassa on se, että
A) aina liian lyhyt
A) ei tarvitse tehdä mitään
B) sopivan mittainen
B) saa tehdä kaikkia kivoja asioita
C) liian pitkä
C) ehtii tehdä hyödyllisiä asioita, joita muuten ei ehdi tehdä
Lomalla
Kesälomalla
A) lisään instagramiin rantalöhöilykuvia
A) en muista koko Norssin olemassaoloa
B) vietän some-paastoa
B) Norssi voi vilahtaa jonkun kerran ajatuksissa tai puheissa
C) kirjoitan säännöllisesti blogia
C) mietin, mitä kaikkea Norssin syksy tuokaan mukanaan
Lempilukemistani lomalla
A) aikakauslehdet ja kioskikirjallisuus
B) runot, dekkarit tai kaunokirjallisuus
C) sanomalehdet ja tietokirjat
Lomamottoni on:
A) ”Jos liikaa kelaa, niin relaamatta delaa!”
B) ”Vierivä kivi ei sammaloidu.”
C) ”Ken ei työtä tee, sen ei syömäänkään pidä.”
22
Eniten a) –vastauksia:
Olet leppoisa laiskottelija
Sinä osaat laiskottelun jalon taidon! Et tarvitse mind fullnesia tai zenbuddhalaista mietiskelyä mielenrauhan
saavuttamiseksi. Osaat olla ja lekotella ihan omin neuvoinesi ilman turhaa stressiä.
Ehkä harrastat kuitenkin myös jotain pientä aktiviteettia lomasi aikana. Ihmiskeho on liikkumista varten ja mieli pysyy
virkeänä ja mieliala positiivisena, kun on pientä päänvaivaakin välillä.
Eniten b)-vastauksia:
Olet aktiivinen arjesta irrottautuja
Sinulle loma merkitsee mahdollisuuksia irrottautua arjen rutiineista. Loman aikana uudistut ja energiavarastosi uusiutuu.
Muistanet, että liian täyteen ei kannata kalenteria lomalla laittaa mukavistakaan asioista. Ihan ohjelmaton lököttely on
jotain sellaista, jota ihminen myös tarvitsee silloin tällöin.
Eniten c)-vastauksia:
Olet ahkera puurtaja
Nautit hyödyllisestä tekemisestä ja lomaasi kuuluu ahkerointi. Opit kesän aikana uusia asioita, joita voit hyödyntää taas
lukukauden alkaessa.
Lomalla on tärkeää myös irrottautua kaikenlaisesta suorittamisesta. Talven puurtamisen vastapainoksi on hyvä välillä levätä
ja ihan vaan olla öllötellä.
Taiteilija: Pilvi, 7B
HYVÄÄ KESÄÄ!!!
23
24