Elämäkertoja lukemaan 2015

Elämäkertoja lukemaan!
Valkeakosken kaupunginkirjasto järjestää jo viidennen aikuisille suunnatun lukukampanjan ajalla 7.2.–
24.9.2015. Aiheena ovat tällä kertaa elämäkerrat. Ihmisen elämänkaarta voi hahmottaa lukemalla
elämäkertoja ja elämäkerrallisia romaaneja, julkaistuja päiväkirjoja tai kirjeitä sekä muistelmia.
Kampanjan tavoitteena on innostaa paitsi lukemaan myös pohtimaan omaa elämänkaartaan. Samalla
kampanja tarjoaa työkaluja elämäkerralliseen kirjoittamiseen.
Osallistumisohjeet:
*Lue kuusi elämäkerrallista teosta joko listalta tai omavalintaisesti. Yksi teoksista voi olla kirjoittamisopas, ja
yhden kirjan voit myös korvata katsomalla elämäkerrallisen elokuvan. Voit myös kuunnella teokset
äänikirjoina.
*Palauta lista luetuista teoksista ja omat yhteystietosi pääkirjastoon, kirjastoauto Walleen tai Sääksmäen
kirjastoon torstaihin 24.9.2015 mennessä.
Diplomit jaetaan pääkirjastossa torstaina 8.10.2015. Tilaisuuteen lähetetään kutsu diplomin suorittaneille.
Diplomin suorittaneiden kesken arvotaan palkintoja. Palkintoja lahjoittavat seuraavat yritykset
Valkeakoskelta:
Kirja-Kärkkäinen Oy Kirjakeskus, Kauppatori 3
1lysti, Valtakatu 21
Helkavuoren Kukka, Sääksmäentie 9
Kirjastossa esillä olevan elämänkaarimaton ovat kutoneet Terhi Käpyahon ohjaamat Kangaspuutarhan
kutojat.
Tältä listalta saat vinkkejä mielenkiintoisista elämäkerroista eri aihepiireistä, mutta yhtä lailla kiinnostavia
teoksia voit löytää myös listan ulkopuolelta. Säilytä lista: sen antia voit hyödyntää vielä kampanjan
päätyttyäkin. Listan kokoamiseen ovat osallistuneet niin kirjaston henkilökunta kuin asiakkaatkin omilla
ehdotuksillaan.
Kampanjaan liittyvistä tilaisuuksista ilmoitamme kirjaston kotisivuilla, Facebookissa ja Valkeakosken
Sanomien tapahtumakalenterissa.
Lukemisiin!
Sisällys:
I Tunnetko heidät?
Kirjallisuus
Teatteri ja elokuva
Taide ja arkkitehtuuri
Musiikki
Urheilu
Politiikan kentiltä
Valta ja talous
Tiede ja filosofia
Hengenelämä
II Kiehtovia kohtaloita
Sodan varjossa
Lapsena ja vanhempana
Kulttuurista toiseen
Paikallista henkilöhistoriaa
Matkan varrelta
Terveenä ja sairaana
Selviytymistarinoita
Romaanin muodossa
Kuvitteellinen elämäkerta
Kertoisinko itse?
Elämäkertaelokuvat
Elämäntarinoita äänikirjoina
I Tunnetko heidät?
Henkilöhistoriaa elämäkertoina, muistelmina, päiväkirjoina ja kirjeinä
Kirjallisuus
Alakoski, Susanna: Köyhän lokakuu: päiväkirja (kirjailijat, ruotsinsuomalaiset, muistelmat) Schildts 2013
Boswell, James: Tohtori Johnsonin elämä (Samuel Johnson, Iso-Britannia, kulttuurihistoria, Iso-Britannia 1700luku)Tammi 1970
Carpenter, Humphrey: Tolkien: elämäkerta (kirjailijat Iso-Britannia) Nemo 2001
Dahl, Roald: Poika; Yksinlentoon (muistelmat kirjailijat Iso-Britannia) Avain 2004
Helakisa, Kaarina: Saima Harmaja: legenda jo eläessään (runoilijat, 1920–1930-luku) WSOY 1977
Hemingway, Ernest: Nuoruuteni Pariisi (muistelmat kirjailijat Yhdysvallat) Tammi 1964
Jansson Tove: Kirjeitä Tove Janssonilta (kirjeet, kirjeenvaihto) Schildts & Söderströms 2014
Karjalainen, Tuula: Tove Jansson: tee työtä ja rakasta (elämäkerrat kirjailijat kuvataiteilijat) Tammi 2013
Kirstinä, Leena: Kirsi Kunnas: sateessa ja tuulessa (runoilijat, akateemikot) WSOY 2014
Lindgren, Minna: Sivistyksen turha painolasti (muistelmat, muutos elämäntapa sivistyneistö) Teos 2011
Lovell, Mary S.: Mitfordin tytöt: sodassa ja rakkaudessa (kirjailijat, sisarukset, ihmissuhteet, julkisuuden henkilöt)
Schildts 2010
Maijala, Minna: Herkkä, hellä, hehkuvainen: Minna Canth (kirjallisuudenhistoria Suomi) Otava 2014
Mazzarella, Merete: Fredrika Charlotta, o.s. Tengström: kansallisrunoilijan vaimo (Fredrika Runeberg,
kirjoittaminen naiset 1800-luku) Tammi 2007
Munthe, Axel: Huvila meren rannalla (huvilat Italia Capri, lääkärit Ruotsi) WSOY 1966
Mäkelä, Hannu: Nalle ja Moppe: Eino Leinon ja L. Onervan elämä (runoilijat rakkaussuhde) Otava 2003
Neruda, Pablo: Tunnustan eläneeni: muistelmat (runoilijat Chile) Tammi 1975
Paasilinna, Erno: Timo K. Mukka: legenda jo eläessään (kirjailijat Suomi) WSOY 1974
Rahikainen, Agneta: Edith: runoilijan elämä ja myytti (Edith Södergran, nietzscheläisyys) Schildts &Söderströms
2014
Ruuska, Helena: Marja-Liisa Vartio: kuin linnun kirkaisu (kirjailijat, elämäkerrat, biografinen
kirjallisuudentutkimus) WSOY 2012
Sariola, Mauri: Mauri Sariolan päiväkirja (päiväkirjat kirjailijat) Gummerus 1986, 1987
Seppälä, Mikko-Olavi: Aale Tynni: hymyily, kyynel, laulu (runoilijat, kulttuurielämä Suomi) WSOY 2013
Strömstedt, Margareta: Astrid Lindgren (elämäkerrat lastenkirjailijat Ruotsi) WSOY 1988
Teatteri ja elokuva
Bagh, Peter von: Muisteja (elokuvatutkijat, arvostelijat elokuva, kulttuurihistoria Suomi) Like 2014
Fry, Stephen: Koppava kloppi (näyttelijät Iso-Britannia) Schildts & Söderströms 2012
Gabler, Neal: Walt Disney: amerikkalaisuuden ikoni (elokuvatuottajat Yhdysvallat, viihdeteollisuus) WSOY 2008
Haapasalo, Ville: "Et kuitenkaan usko...": Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä (elokuvanäyttelijät, opiskelu
Neuvostoliitossa, työskentely Venäjällä) Docendo 2013
Marx, Harpo: Harpo puhuu! (muistelmat elokuvanäyttelijät Yhdysvallat, vaudeville) Pequod 1995
Niven, David: The moon's a balloon: reminiscences (muistelmat näyttelijät Iso-Britannia) Hamish Hamilton 1971
Popp, Outi: Näyttelijätär: Ritva Oksanen (näyttelijät, teatteri historia Suomi) Gummerus 2014
Saarikoski, Tuula: Elämä Tarmo Mannina (henkilöhistoriat, näyttelijät) Tammi 2002
Talvitie, Liisa: Asko Sarkola: naurun takana (näyttelijät, teatteriohjaajat, teatterinjohtajat) WSOY 2014
Taide ja arkkitehtuuri
Bjørnstad, Ketil: Edvard Munch: taiteilijaelämäkerta (taidemaalarit Norja) WSOY 1999
Chagall, Marc: Elämäni (muistelmat taidemaalarit Venäjä Ranska) WSOY 1983
Edelfelt, Albert: Niin kutsuttu sydämeni: Albert Edelfeltin kirjeet äidilleen 1873–1901 (kirjeet taidemaalarit,
matkakertomukset Ranska Pariisi) Otava 2001
Gallén-Kallela, Kirsti: Isäni Akseli Gallén-Kallela (taidemaalarit Suomi) WSOY 1964–65
Herrera, Hayden: Frida Kahlo (taidemaalarit Meksiko) Otava 1990
Jantunen, Päivi: Kaj & Franck: esineitä ja lähikuvia (muotoilijat, keramiikkataiteilijat) WSOY 2011
Kortelainen, Anna: Kivipiirtäjä: taiteilija Antti Niemisen elämä (graafikot) Gummerus 2014
Kortelainen, Anna: Virginie!: Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina (rakkaussuhde taidemaalarit mallit) Tammi
2002
Leonardo da Vinci: Työpäiväkirjat (kuvataiteilijat, tiedemiehet renessanssi Italia) Teos 2009
Schildt, Göran: Cézanne (taidemaalarit Ranska, ekspressionismi) Otava 1995
Schildt, Göran: Valkoinen pöytä: Alvar Aallon nuoruus ja taiteelliset perusideat (arkkitehdit Suomi) Otava 1982
Vallentin, Antonina: Leonardo da Vinci (taiteilijat, tiedemiehet Italia) WSOY 1952
Vasari, Giorgio: Taiteilijaelämäkertoja Giottosta Michelangeloon (elämäkerrat taiteilijat Italia, taidehistoria
keskiaika renessanssi) Taide 1994
Wuorila-Stenberg, Henry: Hämärän näkijä (taidemaalarit Suomi) Like 2013
Musiikki
Aaltonen, Remu: Poika varjoiselta kujalta (Hurriganes, laulajat, rock, Suomi) Love kirjat 1984
Berteaut, Simone: Piaf: Jumalani kuinka olen elänyt! (elämäkerrat viihdetaiteilijat Ranska 1900-luku) WSOY 2007
Blackburn, Julia: Billie Holiday: muistoja jazzin kuningattaresta (laulajat jazz) Otava 2007
Curtis, Deborah: Etäinen kosketus: Ian Curtis ja Joy Division (muusikot rock Iso-Britannia) Like 2008
Davis, Miles: Miles: omaelämäkerta (muusikot jazz Yhdysvallat) WSOY 1990
Durchholz, Daniel: Neil Young: long may you run: henkilökuva (muusikot rock Kanada) Minerva 2012
Echols, Alice: Janis Joplin: paratiisin arvet (rock laulajat Yhdysvallat, hippiliike) Like 2000
Guralnick, Peter: Nuori Elvis: viimeinen juna Memphisiin (Elvis Presley, laulajat, rock and roll, Yhdysvallat) Like
1997
Hildesheimer, Wolfgang: Mozart (säveltäjät Itävalta 1700-luku) Otava 1991
Jovanovic, Rob: Richey Edwardsin jäljillä (muusikot rock Iso-Britannia, katoaminen) Like 2011
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan: Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä (säveltäjät, taidemusiikki) WSOY
2008
Lindgren, Minna: Leif Segerstam nyt! (elämäkerrat kapellimestarit Suomi) Teos 2005
Rantala, Iiro: Nyt sen voi jo kertoa (muistelmat, jazzmuusikot, säveltäjät, piano) Teos 2011
Smith, Patti: Ihan kakaroita (muistelmat, muusikot rock Yhdysvallat, valokuvaajat, ystävät kuolema AIDS) WSOY
2010
Stenius, Caterina: Chaconne: Magnus Lindberg ja uusi musiikki (säveltäjät Suomi) WSOY 2006
Wall, Mick: Led Zeppelin: jättiläisten aika (yhtyeet, muusikot rock Iso-Britannia) Like 2010
Tawaststjerna, Erik: Sibelius (säveltäjät Suomi) Otava 1989
Urheilu
Ahonen, Janne: Kuningaskotka (mäkihyppääjät) Teos 2009
Ala-Huikku, Jarkko: Marko Yli-Hannuksela: master sporta (paini) SportCam 2013
Bosco, Manuela: Ylitys (juoksu, aitajuoksu, muistot lapsuus, valmentajat isät, huippu-urheilu motivaatio) Teos
2012
Erola, Lasse: Tapsa: Tapio Rautavaaran elämä (laulajat, elokuvanäyttelijät, urheilijat) Helsinki-kirjat 2012
Kirwa, Wilson: Wilson Kirwa: juoksijasoturin ihmeellinen elämä (juoksijat, lapsuus, nuoruus, Kenia) Otava 2006
Lagercrantz, David: Minä Zlatan Ibrahimovic (jalkapalloilijat, Ruotsi) WSOY 2011
Macur, Juliet: Valheiden ketju: Lance Armstrongin tarina (kilpapyöräilijät, doping) Tammi 2014
Mennander, Ari: Teemu (jääkiekkoilijat, ammattiurheilijat) Otava 2014
Myllylä, Mika: Riisuttu mestari (muistelmat, hiihtäjät, doping) Tammi 2001
Teronen, Arto: Kiveen hakatut: urheilusankaruuden jäljillä (huippu-urheilu historia Suomi) Kirjapaja 2009
Wahlström, Eva: Rajoilla (nyrkkeily) SKS 2014
Politiikan kentiltä
Clinton, Hillary Rodham: Tahdon voimalla (muistelmat poliitikot, ulkoasiainministerit Yhdysvallat) Otava 2014
Gessen, Masha: Kasvoton mies: Vladimir Putinin nousu Venäjän valtiaaksi (presidentit Venäjä) Otava 2012
Johnson Sirleaf, Ellen: Tästä tytöstä tulee jotakin: Liberian presidentin elämä (poliitikot, presidentit, poliittiset
johtajat naiset Liberia) Otava 2011
Kornelius, Stefan: Angela Merkel: kansleri ja hänen maailmansa (liittokanslerit Saksa, poliittiset johtajat,
kansainvälinen politiikka EU-maat) Auditorium 2014
Lipponen, Paavo: Murrosten aika: muistelmat 1979-1995 (poliitikot, pääministerit, puoluejohtajat
sosiaalidemokraattiset puolueet) WSOY 2014
Mandela, Nelson: Pitkä tie vapauteen (presidentit Etelä-Afrikka, kansalaisoikeusliikkeet, mielipidevangit) WSOY
1995
Meri, Lennart: Virolle eletty elämä (presidentit) Tammi 2007
Obama, Barack: Unelmia isältäni: kertomus rodusta ja sukuperinnöstä (muistelmat, presidentit Yhdysvallat) BTJ
2009
Sarlund, Seppo: V. J. Sukselainen: vähäväkisten valtiomies (yhteiskunnalliset vaikuttajat, puoluejohtajat,
pääministerit, pääjohtajat) Maahenki 2008
Tuomioja, Erkki: Häivähdys punaista: Hella Wuolijoki ja hänen sisarensa Salme Pekkala vallankumouksen
palveluksessa (kirjailijat, poliitikot, kulttuuri) Tammi 2006
Tuomioja, Erkki: Siinä syntyy vielä rumihia: poliittiset päiväkirjat 1991–1994 (kansanedustajat
sosiaalidemokraattiset puolueet, poliittinen historia 1990-luku)
Uino, Ari: Nuori Urho Kekkonen: poliittisen ja uskonnollisen kasvun vuodet (nuoruus, henkilöhistoria 1920-luku
1930-luku) Kirjayhtymä 1985
Uitto, Antero: Suomensyöjä Otto Wille Kuusinen (poliitikot kommunistiset puolueet, poliittinen historia Suomi)
Paasilinna 2013
Vesikallio, Johanna: Lillan: Elisabeth Rehnin epätavallinen elämä (poliitikot, puolustusministerit, ehdokkaat
presidentinvaalit, europarlamentaarikot) Otava 2014
Viinanen, Iiro: Vaaran vuodet 1991–1995: muistelmia ja päiväkirjamerkintöjä (valtiovarainministerit, poliitikot,
talouspolitiikka historia) Paasilinna 2014
Zantovsky, Michael: Václav Havelin elämä (presidentit, yhteiskunnalliset vaikuttajat Tšekkoslovakia, kirjailijat,
toisinajattelijat) WSOY 2014
Östberg, Kjell: Olof Palme 1927–1986: valtiomies ja humanisti: elämäkerta (pääministerit, poliittiset johtajat,
puoluejohtajat) Minerva 2009
Valta ja talous
Antikainen, Marjo-Riitta: Velvollisuuden kutsu: Fanni Luukkonen johtajana (yhteiskunnalliset vaikuttajat, lotat
puheenjohtajat, maanpuolustusjärjestöt historia, johtajuus naiset) Otava 2012
Englund, Peter: Kuningatar Kristiina: elämäkerta (kuningattaret, Ruotsi, 1600-luku) WSOY 2007
Frady, Marshall: Martin Luther King Jr. (papit, yhteiskunnalliset vaikuttajat, Yhdysvallat) Edita 2009
Isaacson, Walter: Steve Jobs (yritysjohtajat atk-ala) Otava 2011
Jobs, Steve: Steve Jobs omin sanoin (yritysjohtajat atk-ala) Talentum 2011
Katariina II, Venäjän keisarinna: Katariina Suuren muistelmat (keisarinnat Venäjä 1700-luku) Ajatus 2007
Logue, Mark: Kuninkaan puhe: tarina miehestä, joka pelasti kuningashuoneen (kuninkaat Iso-Britannia,
puheterapia) Otava 2011
Massie, Robert K.: Romanovit: keisariperheen viimeinen luku (hallitsijat, keisarit, vallankumoukset Venäjä 1917)
Otava 1996
Nikkanen, Tuula: Linuxin tarina: Linus Thorvalds: mies menestyksen takana (atk-ala, käyttöjärjestelmät Linux)
Satku 2000
Pietiläinen, Tuomo ja tutkiva työryhmä: Wahlroos: epävirallinen elämäkerta (liikemiehet, konsernijohtajat) Into
2013
Schiff, Stacy: Kleopatra: eräs elämä (kuningattaret Egypti, poliittinen historia antiikki) WSOY 2011
Simon, John: Koneen ruhtinas: Pekka Herlinin elämä (liikemiehet, yritykset hissiteollisuus) Otava 2009
Suetonius: Rooman keisarien elämäkertoja (elämäkerrat keisarit Rooman valtakunta) WSOY 1960
Troyat, Henri: Pietari Suuri (elämäkerrat keisarit Venäjä 1600-luku 1700-luku) WSOY 1980
Tiede ja filosofia
Eskola, Antti: Mikä henki meitä kantaa: katselen työni jälkiä (professorit, tiedemiehet sosiologia) Tammi 2009
Hawking, Stephen: Minun lyhyt historiani (fyysikot, kosmologit, tiedemiehet Iso-Britannia) WSOY 2015
Hintikka, Jaakko: Hän valitsi nimekseen Merrill Hintikka (avioliitto filosofit) WSOY 2014
Nurminen, Marjo T.: Tiedon tyttäret: oppineita eurooppalaisia naisia antiikista valistukseen (tiedenaiset,
oppineisuus naiset) WSOY 2008
Perko, Touko: Mies, liekki ja unelma: nobelisti A. I. Virtasen elämäntyö (akateemikot, professorit kemia) Otava
2015
Quinn, Susan: Marie Curie: elämä (tiedenaiset, fyysikot, kemistit) Terra Cognita 2001
Sacks, Oliver: Volframin hehku: muistoja kemiallisesta lapsuudestani (lapsuus, luonnontieteet, kemia) Absurdia
2011
Sobel, Dava: Galileon tytär: tiedettä, uskoa, rakkautta (Galileo Galilei, kirjeet, tähtitieteilijät Italia) Otava 2000
Wright, Georg Henrik von: Elämäni niin kuin sen muistan (filosofit, akateemikot) Otava 2002
Hengenelämä
Augustinus: Tunnustukset (kirkkoisät, uskontunnustukset, kääntymys, teologia) SLEY-kirjat 1981
Baker, Esther: Olin buddhalainen nunna (lähetystyöntekijät, buddhalaisuus) Päivä 2012
Beumer, Jurjen: Henri J.M.Nouwen: väsymätön etsijä (elämäkerrat papit) Kirjapaja 1998
Björkstrand, Gustav: Maria Åkerblom: elämän ja kuoleman lähettiläs (saarnaajat, herätysliikkeet) Schildts 2011
Metaxas, Eric: Bonhoeffer: pastori, marttyyri, näkijä, vakooja : oikeamielinen ei-juutalainen vs. kolmas valtakunta
(Dietrich Bonhoeffer, papit, poliittiset vangit Saksa, vastarintaliikkeet) Päivä 2013
Murphet, Howard: Kun päivä koittaa: Helena Petrovna Blavatskyn elämäkerta (teosofit, teosofia historia)
Ihmisyyden tunnustajat 1997
Pihkala, Juha ja Valtaoja, Esko: Tiedän uskovani, uskon tietäväni: keskustelukirjeitä (piispat tiedemiehet
kirjeenvaihto, uskonto, tiede, maailmankatsomus) Minerva 2010
Spink, Kathryn: Äiti Teresa (nunnat) WSOY 1998
Thoreau, Henry David: Walden: elämää metsässä (elämänfilosofia, kirjailijat Yhdysvallat) Kirjapaja 2010
Ståhlberg, Ester: Mathilda Wrede (säätyläiset naiset, sielunhoito vangit) WSOY 1938
Wilde, Oscar: De profundis (kirjeet, kirjailijat, oikeudenkäynti homoseksuaalisuus Iso-Britannia 1800-luku) Otava
1997
II Kiehtovia kohtaloita
Elämäntarinoita, faktaa ja fiktiota
Sodan varjossa
Aitovieri, Hilma: Lotta Kuosmasen sota (muistelmat lotat) Tammi 2010
Frank, Anne: Nuoren tytön päiväkirja (juutalaisvainot toinen maailmansota Alankomaat) Tammi 1955
Ginzburg, Lidia: Leningradin piirityksen päiväkirja (toinen maailmansota siviiliväestö Neuvostoliitto, piiritys
Leningrad 1941–1944) Into 2011
Himmler, Heinrich: Himmlerin kadonneet kirjeet: Heinrich ja Marga Himmlerin kirjeenvaihto 1927–1945
(kirjeenvaihto aviopuolisot, upseerit SS-joukot, natsit, sota-aika toinen maailmansota Saksa) Minerva 2014
Juutilainen, E. Ilmari: Punalentäjien kiusana (lentäjät jatkosota) Apali 1998
Kulju, Mika: Kenraalin viisi sotaa: Hjalmar Siilasvuon elämäkerta (kenraaliluutnantit, Mannerheim-ristin ritarit,
kansalaissota, Raatteen tien taistelu) Gummerus 2011
Lehtimäki, Kimmo: Punapäällikkö: Verner Lehtimäki (sotilaslentäjät, punakaartit historia, sodanjohto
kansalaissota Tampere) Revontuli 2005
Omar, Qais Akbar: Yhdeksän tornin linnake: afgaanipojan tarina (sisällissodat Afganistan, afganistanilaiset
perheet, yhteiskuntakuvaus) Otava 2013
Orwell, George: Katalonia, Katalonia (muistelmat kirjailijat Iso-Britannia, Espanjan sisällissota) WSOY 1974
Pohjonen, Juha ja Silvennoinen, Oula: Tuntematon Lauri Törni (sotahistoria Mannerheim-ristin ritarit) Otava
2013
Porvali, Seppo: Tuomas Gerdt: viimeinen ritari (Mannerheim-ristin ritarit, upseerit) Revontuli 2012
Ryti, Risto: Sota-ajan muistelmat 1939–1944 (presidentit, pääministerit, sotahistoria Suomi) Paasilinna 2012
Sakai, Saburo: Samurai: japanilaisen hävittäjälentäjän muistelmat (lentäjät toinen maailmansota historia Japani,
itsemurhalentäjät) WSOY 1958
Turtola, Martti: Mannerheimin ristiriitainen upseeri: eversti Aladár Paasosen elämä ja toiminta (everstit,
päälliköt tiedustelu, Päämaja sodanjohto) WSOY 2012
Villa, Kyllikki: Tyttö sodassa: kenttälotan kirjeitä 1941–1944 (kirjeenvaihto sota-aika, päiväkirjat lotat,
kotirintama) Like 2007
Žerebtsova, Polina: Sodan sirpaleet: tytön päiväkirja Tšetšeniasta (nuoruus, sota-aika Tšetšenia) Into 2014
Lapsena ja vanhempana
Ahola-Valo, Aleksanteri: Koulupojan päiväkirja 1–4 (kuvataiteilijat lapsuus) Elpo 1988–98
Bechdel, Alison: Hautuukoti (perhesarjakuvat, vanhempi-lapsisuhde isät, omaelämäkerrat) Like 2009
De Waal, Edmund: Jänis jolla on meripihkanväriset silmät: kätketty perintö (suvut juutalaiset) Schildts &
Söderströms 2013
Durrell, Gerald: Eläimet ja muu kotiväkeni (Korfu, lapsuus, eläimet) Otava 1972
Ehrnrooth, Karin: Vinoon varttunut tyttö (1960–1970-luku, vanhempi-lapsisuhde, taiteilijat, suomenruotsalaiset)
Gummerus 2011
Ingström, Pia: Äitiä ikävä: kirjoista, Beckiksestä, Istanbulista ja Karjalasta (vanhempi-lapsisuhde, äidit tyttäret)
Schildts 2010
Isaacson, Rupert: Hevospoika: isän ja pojan yhteinen matka (autismi, sairaus lapset, vuorovaikutus ihminen
hevonen, matkakertomukset Mongolia) Tammi 2011
Knausgård, Karl Ove: Taisteluni, ensimmäinen kirja (psykologiset romaanit, omaelämäkerrallisuus, nuoruus,
alkoholismi isät) Like 2011
Kummu, Essi: Lasteni tarina (omaelämäkerrallisuus, synnytysmasennus, kaksoset, keskoset) Tammi 2014
Leo, Maxim: Talviuni Berliinissä: itäsaksalaisen perheen tarina (lapsuus Berliini, poliittinen historia Saksa) Ajatus
kirjat 2010
McBride, James: Veden väri (lapsuus, rotusyrjintä, Yhdysvallat) WSOY 2000
Makkonen, Anna: Sinulle: romaani joka ei uskalla sanoa nimeään tai nainen, kapina, kirjoitus ja historia, eli mitä
tapahtui kun tämän kirjan tekijä sai käsiinsä erään päiväkirjan vuodelta 1905 (päiväkirja, elämäkertatutkimus)
SKS 1996
Meriluoto, Aila: Mekko meni taululle (runoilijat, lapsuus, nuoruus, sota-aika) WSOY 2001
Moisseinen, Hanneriina: Isä = Father (sarjakuvat, katoaminen isät, suru) Huuda Huuda 2013
Nuotio, Kurt: Karvainen rahastaja (lapsuus, nuoruus, kotiseutukuvaukset Helsinki) Otava 2013
Oz, Amos: Tarina rakkaudesta ja pimeydestä (perheromaanit, muistot, lapsuus, nuoruus, itsemurha äidit) Tammi
2007
Tervo, Jari: Esikoinen: romaani (kehitysromaanit, omaelämäkerrallisuus, perhe ihmissuhteet, 1970-luku) WSOY
2013
Wu, Emily: Kuin höyhen myrskytuulessa: kiinalaistytön tarina (lapsuus, nuoruus, Kiina) Gummerus 2008
Kulttuurista toiseen
Abirached: Minä muistan (lapsuusmuistelmat, perhesarjakuvat, sisällissodat Libanon, kaupungit Beirut 1980–
1990-luku) Like 2013
Abu-Hanna, Umayya: Sinut (toimittajat, opettajat, maahanmuuttajat, sopeutuminen, palestiinalaiset,
suomalaisuus, kulttuurierot) WSOY 2007
Blixen, Karen: Eurooppalaisena Afrikassa (yhteiskuntakuvaus Kenia) Karisto 1938
Chang, Jung: Villijoutsenet: kolmen kiinattaren tarina (yhteiskuntakuvaus Kiina) Otava 1992
Kankimäki, Mia: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (päiväkirjat, hovinaiset, matkakertomukset
Japani Kioto) Otava 2013
Kim, Eunsun: Pohjois-Korea: yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä (yhteiskuntakuvaus Korean
kansantasavalta, pako) Siltala 2014
Li, Kunwu: Minun Kiinani 1-3 (maolaisuus, sarjakuvaromaanit, omaelämäkerrallisuus) WSOY 2011
Pepys, Samuel: Päiväkirja (virkamiehet Iso-Britannia 1660-luku, kulttuurihistoria, yhteiskuntakuvaus) Tammi
1966
Sheldrick, Daphne: Rakkauteni Afrikka (muistelmat, luonnonsuojelu, eläinsuojelu, kansallispuistot Kenia) Otava
2012
Yousafzai, Malala: Minä olen Malala: koulutyttö, jonka Taliban yritti vaientaa (ihmisoikeudet lapset Pakistan)
Tammi 2014
Paikallista henkilöhistoriaa
Alén, Eero: Linkolan soutajan päiväkirja (Pentti Linkola, kalastus) Sammakko 2006
Hakulinen Veikko: Haku-Veikko: suurhiihtäjä Veikko Hakulisen muistelmat (urheilijat hiihto) WSOY 1999
Ivalo, Mielikki: Visavuoren paljasjalka: nuoruudenmuistoja ja päiväkirjoja vuosilta 1907–1927 (lapsuus, nuoruus,
Sääksmäki, Visavuori) Weilin + Göös 1984
Kari: Löysin lännen ja Kolmivarpainen sammakko (kuvataiteilijat, huumori, matkat, pakinat) WSOY 1990
Kohonen, Anja: Nerokas nolla (aivovauriot, selviytyminen) Kirjapaja 1998
Kulha, Keijo K.: Jutikkala: tinkimätön akateemikko (historiantutkijat) Edita 2006
Kuuliala, Annamaija: Hohteessa menneiden kauniiden kesien: taidetta ja taiteilijoita Sääksmäeltä (kuvataiteilijat)
Sääksmäki-seura 1992
Kuuliala, Annamaija: Sydämeen piiloutunut mennyt aika: elämää ja ihmisiä Sääksmäen Rapolassa (kartanot
Rapola, paikallishistoria, suvut) 1998
Kuuliala, Annamaija: Varrella Sääksmäen vienojen vesien: kirjoja ja kirjailijoita Sääksmäeltä (kirjailijat) Sääksmäkiseura 1988
Laine-Mämmi, Ritva: Paritanssi (sairaus parisuhde, lihassairaudet) Kuvitar 2011
Mannola, Pirkko: Elämäni kiertueet (näyttelijät, iskelmälaulajat) Tammi 1992
Piepponen, Tuija: Piepponen? Piepponen! (näyttelijät) Like 2007
Pitko, Matti: Puolikarkeat muistelmat (pakinoitsijat, huumori) Paasilinna 2013
Rapola, Martti: Koivunporras: vanha idylli (F. O. Rapola) Otava 1951
Seppänen, Reino: Kylä Hämeessä (kehitysromaanit, sodanjälkeinen aika, kotiutuminen evakot) Kustannus HD
2014
Siivola, Vilho: Myllykylästä maailmalle (näyttelijät) Tammi 1975
Sirén, Ari: Juuso Walden: 1907–1972 (Yhtyneet paperitehtaat, yritysjohtajat, vuorineuvokset) UPM-Kymmene
2007
Suomalainen, Lippe: Elämässä kiinni (perhe-elämä, aviopuolisot, taiteilijat) Otava 2009
Suomalainen, Yrjö: Visavuoren mestari: piirteitä Emil Wikströmistä ihmisenä ja taiteilijana (kuvanveistäjät,
Sääksmäki, Visavuori)
Varpasuo, Päivi: Kaija Rolig: kuninkaan kulkuri (saarnaajat, evankelioiminen, lähetystyö, kirkon nuorisotyö)
Karas-sana 1997
Wennervirta, L.: Kalle Carlstedt: metsien ja rantojen kulkija (kuvataide, taidemaalarit) Otava 1956
Välkki, Anita: Taiteen vuoksi (laulajat ooppera) Kirjayhtymä 1971
Matkan varrelta
Chatwin, Bruce: Patagonia, Patagonia (matkakertomukset, Etelä-Amerikka Patagonia) Tammi 1987
Christie, Agatha: Grand tour: matkalla maailman ympäri (kirjeenvaihto, matkakertomukset
maailmanympärimatkat) Paasilinna 2012
Donner, Jörn: Isän jalanjäljillä (matkakertomukset, kirjailijat, Siperia) Otava 2006
Granö, J. G.: Altai: vaellusvuosina nähtyä ja elettyä (matkakertomukset Keski-Aasia Altai) WSOY 1919, 1921
Heyerdahl, Thor: Kon-Tiki: lautalla yli Tyynenmeren (tutkimusmatkat Polynesia, purjehdus) Tammi 1981
Rufin, Jean-Christophe: Vaellus: Santiago de Compostelan kulkijat (vaellus Espanja, pyhiinvaellukset) Gummerus
2015
Rämö, Matti: Rengasrikkoja Saharassa : polkupyörällä Pakilasta Pohjois-Afrikkaan (päiväkirjat pyöräilijät, pyöräily
Eurooppa Pohjois-Afrikka) Minerva 2009
Schildt, Göran: Aurinkolaiva (matkakertomukset Egypti, purjehdus) WSOY 1957
Sebald, W. G.: Saturnuksen renkaat: pyhiinvaellus Englannissa (muistelmat kirjailijat, vaellusromaanit, filosofiset
romaanit, pyhiinvaellukset) Tammi 2010
Sheldrick, Daphne: Rakkauteni Afrikka (eläinsuojelu, villieläimet) Otava 2012
Steinbeck, John: Matka Charleyn kanssa: Amerikkaa etsimässä (matkakertomukset kirjailijat Yhdysvallat) Tammi
1989
Strayed, Cheryl: Villi vaellus (vaellus, erämaat Yhdysvallat Oregon) Like 2013
Theroux, Paul: Suuri junamatka (matkakertomukset) WSOY 1977
Tuuri, Antti: Matkoilla Euroopassa: matkakertomuksia (matkakertomukset Eurooppa) Otava 2011
Waltari, Mika: Yksinäisen miehen juna (matkakertomukset Eurooppa Aasia 1920-luku) WSOY 1929
Villa, Kyllikki: Vanhan rouvan lokikirja (päiväkirjat merimatkat Etelä-Amerikka) Like 2004
Terveenä ja sairaana
Bauby, Jean-Dominique: Perhonen lasikuvussa (halvaus kokemukset) WSOY 1997
Enqvist, Kari: Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat (kuolemakäsitykset, sairaus vanhemmat) WSOY 2009
Geiger, Arno: Vanha kuningas turvapaikassaan (psykologiset romaanit, sairastuminen isät, Itävalta, Alzheimerin
tauti) Lurra Editions 2012
Hassi, Satu: Tukka hattuhyllyllä (päiväkirjat ministerit, rintasyöpä) WSOY 2002
Jensen, Hanna: 940 päivää isäni muistina (muistisairaudet Alzheimerin tauti, omaiset kokemukset) Teos 2013
Kanto, Anneli: Pala palalta pois: kertomuksia Alzheimerin taudista (muistisairaudet, omaishoitajat, omaiset
kokemukset) Gummerus 2013
Lundán, Reko: Viikkoja, kuukausia: romaani (kirjailijat, sairastuminen, aivokasvaimet, parisuhde) WSOY 2006
Mankell, Henning: Juoksuhiekka (kirjailijat, sairastuminen syöpätaudit) Otava 2015
Raitasuo, Ilkka: Kellokosken prinsessa (psyykkisesti sairaat, suuruusharha, mielisairaalat Tuusula Kellokoski) Like
2011
Save, Laura: Paljain jaloin (omaelämäkerrallisuus, sairastuminen, luusyöpä) WSOY 2013
Sjödin, Thomas: Kun lehdet putoavat, keittiöstämme näkyy kauemmaksi (aivosairaus, lapset), Karas-Sana 1998
Spencer-Wendel, Susan: Kunnes sanon näkemiin: ilon ja jäähyväisten vuosi (sairastuminen hermoston taudit,
kuolema) WSOY 2013
Selviytymistarinoita
Arjava, Hellevi: Voro, veijari ja vilosohvi: Ananias Puikkosen elämä (köyhyys, vankeus, eriarvoisuus,
kansankuvaus) SKS 2012
Bowen, James: Katukatti Bob: kissa joka muutti elämäni (löytöeläimet kissa, vuorovaikutus ihminen eläimet)
WSOY 2014
Didion, Joan: Maagisen ajattelun aika (muistelmat kirjailijat Yhdysvallat, kuolema aviopuolisot, suru) Like 2007
Geda, Fabio: Krokotiilimeri (kehitysromaanit, todellisuuspohjaiset teokset, pako lapset Afganistan) Otava 2012
Gessen, Masha: Ester ja Ruzja: miten isoäitini selviytyivät Hitlerin sodasta ja Stalinin rauhasta (toinen
maailmansota, juutalaiset, naiset, stalinismi, Neuvostoliitto) Tammi 2006
Leyson, Leon: Poika joka pelastui: Schindlerin listan kuopus (toinen maailmansota, juutalaiset, keskitysleirit)
Tammi 2014
McCourt, Frank: Seitsemännen portaan enkeli (irlantilaiset, opettajat, siirtolaiset) Otava 1997
Skagnes, Sarita: Vain tytär: eräs selviytymistarina (maahanmuuttajat intialaiset Norja, syrjintä, perheväkivalta)
Tammi 2010
Walls, Jeannette: Lasilinna (lapsuus, köyhyys, perhe-elämä, alkoholiongelmat) Bazar 2014
Webster, Diana: Niin monta Mount Everestiä: tytär, äiti ja haave (aivovammat, CP-vammaiset, opiskelu
urakehitys vammaiset) Tammi 2011
Wendisch, Irja: Pitkä taistelu: sotilaiden lasten selviytymistarinoita (sotilaat, isyys, sotaorvot, isättömyys,
traumat) Gummerus 2012
Romaanin muodossa
Coetzee J. M.: Kesä: kohtauksia syrjäisestä elämästä (autofiktio, kaupungit Etelä-Afrikka Kapkaupunki 1970-luku,
muistot) Otava 2011
Cunningham, Michael: Tunnit (Virginia Woolf, samaistuminen fiktiiviset henkilöt Mrs Dalloway) Gummerus 2000
Doksiadis, Apostolos: Logicomics: nerouden ja hulluuden rajalla (Bertrand Russell, Ludwig Wittgenstein,
sarjakuvat filosofia historia) Avain 2010
Graves, Robert: Minä, Claudius (historialliset romaanit, keisarit antiikki Rooma) WSOY 1936
Hough, Robert: Tiikerinkesyttäjättären täysi tunnustus (Mabel Stark, sirkukset Yhdysvallat 1900-luku,
vuorovaikutus ihminen tiikeri) Tammi 2005
Liehu, Rakel: Helene: romaani Helene Scherfbeckin elämästä (tajunnanvirtakirjallisuus, naisen asema,
yksinäisyys, taide-elämä, sisäinen monologi) WSOY 2003
Oranen, Raija: Aurora (Aurora Karamzin, historialliset romaanit, elämäkertaromaanit, perhe-elämä yläluokka,
kansallisuusaate autonomian aika, yhteiskuntakuvaus sääty-yhteiskunta) Teos 2014
Pelo, Riikka: Jokapäiväinen elämämme (Marina Tsvetajeva, Ariadna Efron, kirjoittaminen runot,
aikakausiromaanit 1920–1940-luku, Neuvostoliitto, äidit tyttäret, vankileirit) Teos 2013
Rintala, Paavo: Jumala on kauneus (Vilho Lampi, elämäkerralliset romaanit, taiteilijat, kuvataide) Otava 1959
Rintala, Paavo: Minä, Grünewald (historialliset romaanit 1500-luku, uskonpuhdistus, taiteilijat) Otava 1990
Sinervo, Helena: Runoilijan talossa (Eeva-Liisa Manner, elämäkertaromaanit, runoilijat, lapsuus muistot,
eristäytyminen, tunteet) Tammi 2004
Stein, Gertrude: Alice B. Toklasin omaelämäkerta (elämäkertaromaanit, muistelmat kirjailijat Yhdysvallat) Tammi
1980
Tahvanainen, Sanna: Kuningatar: romaani (kuningatar Viktoria, elämäkertaromaanit, psykologiset romaanit,
historialliset romaanit viktoriaaninen aika) Schildts & Söderströms 2013
Tuuri, Antti: Rukajärven aika (asemasota jatkosota) Otava 1991; Rukajärven tiellä (hyökkäyssota jatkosota) Otava
1990; Rukajärven linja (jatkosota) Otava 1992
Wahlström, Erik: Tanssiva pappi (Uno Cygnaeus, aikakausiromaanit 1800-luku, pappeus, kansakoulu)Schildt 2004
Kuvitteellinen elämäkerta
Kehlman, Daniel: Minä ja Kaminski (elämänvalhe, maine taide, elämäkerrat kirjoittaminen) Tammi 2013
Lehtolainen, Leena: Veren vimma (jännityskirjallisuus, kilpa-autoilijat, elämäkerrat kirjoittaminen) Tammi 2003
Masters, Edgar Lee: Spoon river antologia (runot antologiat Yhdysvallat, 1915) Tammi 1977
Siro, Juha: Marilynin hiuspinni (muisti subjektiivisuus, unohtaminen, elämäkerrat kirjoittaminen, identiteetti)
Like 2009
Viinikka, Antero: Hyvän voitto (miesnäkökulma, veijariromaanit, fiktiiviset henkilöt kaunokirjallisuus, elämäkerrat
kirjoittaminen) WSOY 2008
Woolf, Virginia: Orlando (ihmisen matka naisena ja miehenä halki vuosisatojen, naisen asema, sukupuoliroolit)
Gummerus 1984
Kertoisinko itse?
Enwald, Liisa: Elämä tarinaksi (elämänhistoria, muistot kirjoittaminen) Kansanvalistusseura 2003
Goldberg, Natalie: Hyvä kaukainen ystävä: kuinka kirjoittaa elämäntarina (omaelämäkerrallisuus, itsetuntemus,
luova kirjoittaminen) Kansanvalistusseura 2009
Mazzarella, Merete: Elämä sanoiksi (elämänhistoria, muistelmat kirjoittaminen) Tammi 2013
Myyryläinen, Marja: Totta ja tarua: kirja menneisyydestä kirjoittavalle (muistelmat, henkilöhistoriat, julkaisun
laadinta) Pilot-kustannus 2008
Reinikainen, Pepi: Elämänkaarikirjoitus ja ihmisen vuodenajat (muistelu, kirjoittaminen ryhmät, itsetuntemus)
Kirjapaja 2009
Satasärmäinen nainen: elämäkertoja (elämänkaari naiset) SKS 1992
Taiteeksi tarinoitu oma elämä (kuvataidekasvatus, kirjoittaminen, minäkuva) PS-kustannus 2004
Elämäkertaelokuvat
12 years a slave, ohjaus Steve McQueen 2013 (orjuus, rasismi, selviytyminen)
Amadeus, ohjaus Milos Forman 1984 (Wolfgang Amadeus Mozart, säveltäjät, Itävalta Wien 1700-luku)
Andrei Rublev, ohjaus Andrei Tarkovski 1966 (historialliset elokuvat Venäjä 1400-luku, munkit, ikonimaalarit)
Creation - tarina Charles Darwinista, ohjaus Jon Amiel 2009 (psykologiset elokuvat, avioliittokriisi, uskonkriisi,
tiedemiehet, evoluutioteoria, perhe-elämä Englanti 1800-luku)
Ikuistetut hetket (Maria Larssons eviga ögonblick), ohjaus Jan Troell 2008 (elämäkertaelokuvat, valokuvaajat
naiset, työläiset, vuosisadan alku 1900-luku, Ruotsi)
Iris, ohjaus Richard Eyre 2001 (Iris Murdoch, kirjailijat, Alzheimerin tauti)
Kundun, ohjaus Martin Scorsese 1997 (Dalai Lama XIV, buddhalaisuus Tiibet, uskonnolliset johtajat lamalaisuus)
Lincoln, ohjaus Steven Spielberg 2012 (historialliset elokuvat, sota-aika 1865, presidentit Yhdysvallat)
Milk, ohjaus Gus Van Sant 2008 (Harvey Milk, homoseksuaalit ihmisoikeudet, kaupungit San Francisco 1970-luku,
Harvey Milk)
Mr. Turner, ohjaus Mike Leigh 2014 (taidemaalarit Iso-Britannia 1700–1800-luku)
No direction home - Bob Dylan, ohjaus Martin Scorsese 2005 (folkmusiikki, rock, laulajat, Yhdysvallat)
Out of Africa (Minun Afrikkani), ohjaus Sydney Pollack 1985 (Karen Blixen, plantaasit Afrikka Kenia, kulttuurierot,
kirjailijat naiset)
Palme, ohjaus Kristina Lindström 2012 (dokumenttielokuvat Ruotsi 2010-luku, poliitikot)
Persepolis, ohjaus Marjane Satrapi 2007 (animaatioelokuvat, vallankumoukset islam Iran, yhteiskuntakuvaus
1970-luku, 1980-luku, 1990-luku)
Pilvien syleilyssä, ohjaus Jan Troell 2001 (Elsa Andersson, historialliset elokuvat, lentäjät)
The railway man, ohjaus Jonathan Teplitzky 2013 (Eric Lomax, muistot sota-aika, rautatiet rakentaminen,
rakastuminen)
Rautarouva, ohjaus Phyllida Lloyd 2011 (Margaret Thatcher, historialliset elokuvat, pääministerit Iso-Britannia,
poliittinen kulttuuri Iso-Britannia)
Séraphine, ohjaus Martin Provost 2008 (Séraphine Louis, taidemaalarit Ranska 1900-luku, naivismi)
Vesku, ohjaus Mika Kaurismäki 2010 (Vesa-Matti Loiri, dokumenelokuvat)
Viimeinen keisari, ohjaus Bernardo Bertolucci 1987 (historialliset elokuvat, keisarit Kiina)
Yön kirkas tähti, ohjaus Jane Campion 2009 (John Keats, Fanny Brawne, historialliset rakkauselokuvat, runoilijat,
tuberkuloosi)
Elämäntarinoita äänikirjoina
Ehrnrooth, Adolf: Kenraalin testamentti (muistelmat kenraalit, maanpuolustus) WSOY 2004
Franzén, Peter: Tumman veden päällä; Samoilla silmillä (psykologiset romaanit, kasvu pojat, perheväkivalta)
Tammi 2013
Hägglund, Gustav: Leijona ja kyyhky (muistelmat upseerit kenraalit , sotilasjohtajat, turvallisuuspolitiikka Suomi)
Otava 2006
Liehu, Rakel: Helene (Helene Schjerfbeck, taiteilijaromaanit, sisäinen monologi) WSOY 2004
Rajala, Panu: Lasinkirkas, hullunrohkea: Aila Meriluodon elämästä ja runoudesta (muistelmat, runoilijat,
kirjailijat) WSOY 2011
Saisio, Pirkko: Lokikirja (muistelmat, lokikirjat, päiväkirjat, veneily, matkakertomukset, kirjailijat) Siltala 2010
Saisio, Pirkko: Punainen erokirja (elämäkertaromaanit, aikuistuminen, opiskelijaelämä Helsinki 1970-luku,
kutsumus taiteilijat, seksuaalinen identiteetti) WSOY 2003
Soini, Timo: Peruspomo (Perussuomalaiset, puoluejohtajat, poliitikot, sisäpolitiikka Suomi) WSOY 2014
Valkeakosken kaupunginkirjasto
Kauppilankatu 2
37600 Valkeakoski
P. 040 335 7055
[email protected]
www.valkeakoski.fi/kirjasto