Kipu muuttaa koko elämän

päätoimittajalta
viikon kysymys
gallup
Ritva Ahtikallio
Mitä teet
pääsiäisenä?
n 1.4.2015
Uutta potkua
ja elinvoimaa
Muurameen
Kauppa kaipaa piristysruisketta kotimarkkinoille. Elinkeinoelämän keskusliiton perjantaina julkistaman luottamusindikaattorin mukaan vähittäiskaupan talousluottamus on erittäin heikolla tasolla. Kaupan alkuvuoden luvut ovat miinuksella ja monet kaupan alan yritykset odottavat myynnin jatkavan laskuaan kevään aikana.
Kaupan alan ykköstoive on elintarvikkeiden arvonlisäveron ja palkkaveron alentaminen. Niitä odotellessa S-ryhmän pääjohtaja Taavi Heikkilä näkee synkkyyden keskellä jo pientä valonkajoa. Tälle vuodelle on näkyvissä jo
aavistuksen verran talouskasvua ja ensi vuodeksi hieman enemmän. Heikkilä arvioi, että kotimarkkinat alkavat elpyä puolen vuoden kuluttua siitä, kun
vienti alkaa vetää.
Hieman kauemmaksi katsovat kauppakeskukset uskovat, että kuluttajakysyntä kääntyy nousuun lähivuosina. Siihen uskoon perustuu myös maanantainen yllätysuutinen ison uuden kauppakeskuksen rakentamisesta Muurameen 9-tien varteen.
Kauppakeskukseen tulee noin 15 000 kerrosneliömetriä, joka on yli nelinkertainen määrä verrattuna kaksi vuotta sitten avattuun kauppakeskukseen.
Veturiyrittäjiksi tulevat Kokkolan Halpahalli Oy täyden palvelun suurmyymälällään ja Lidl Suomi Ky uusimmalla myymäläkonseptillaan. Sen lisäksi
kauppakeskukseen tulee muita liiketoimintaa tukevia yrityksiä, mm. katsastusasema ja kuntokeskus.
Päivittäistavarakaupan tarjonta kasvaa ja kilpailu kiristyy Muuramessa
kun naapureina on vuoden kuluttua kolme elintarvikkeita myyvää kauppaa
ja lisäksi vielä kivenheiton päässä S-Market.
Kesällä 2016 avattava kauppakeskus ilahduttaa ensi vaiheessa työllistämisvaikutuksellaan, joka on noin 100 henkilöä ja rakentamisvaiheessa 120
henkilöä. Jatkossa uusi kauppakeskus toisaalta kääntänee nykyistä vahvemmin muuramelaisten pääosin Jyväskylään valuneita ostoseuroja kotikuntaan
ja toisaalta imuroi ostosrahaa hyvinkin laajalta alueelta.
Kunnanjohtaja Ari Ranta-aho uskookin kauppakeskuksen tuovan uutta
potkua ja elinvoimaa Muurameen. Kunnan palvelut, työpaikkaomavaraisuus
ja tunnettuus lisääntyvät. Muuramen kunnan johtoa on aihetta onnitella ison
hankkeen toteutumisen johdosta.
Tapani Markkanen
Saukkolan kylällä vietetään pääsiäistä isommalla joukolla. Kuva viime
vuoden tapahtumasta.
Millainen on Saukkolan
pääsiäistapahtuma?
Outi Elomaa
Saukkolan perinteinen pääsiäiskokkotapahtuma järjestetään lauantaina 4.4. klo 17 alkaen. Tapahtuma järjestetään jo kymmenettä kertaa. Millainen tapahtuma on, Saukkolan kyläseura ry:n puuhamies Vesa Koskinen?
– Järjestin tapahtuman ensimmäistä kertaa Saukkolahteen ja se
on ruvennut turpoamaan kuin pullataikina. Ensimmäisenä vuonna oli
noin 70 osallistujaa ja viime vuonna oli pääsiäiskokolla 350-400 ihmistä. Olen saanut kolmena vuonna
Tikkakosken laskuvarjohyppääjät
mukaan. Nytkin taas soittivat, että
saavatko tulla. Sieltä lupautui noin
kymmenkunta hyppääjää tulemaan
mukaan. He laskeutuvat läheiselle pellolle, jos sää sallii. Illan oh-
jelmassa on esimerkiksi karaokea
ja arpajaiset, jonka päävoittona on
moottorisaha. Kylällä on pienkoneharrastajia, jotka lentävät ultrakeveitä lentokoneita. Sään mukaan
nekin lähtevät lentoon. Tapahtumapaikkana on Saukkolahden entinen
kauppa. Se on noin 16 kilometriä
Kukkumäen Roililta.
Mistä pääsiäistapahtuman kävijät tulevat?
– Vieraat tulevat oman kylän lisäksi Korpilahdelta, Jämsästä ja Jyväskylästä.
Mitä muuta kyläseura tekee?
– Olemme suunnitelleet kesäksi
840-paikkaista katsomoa kesäteatteria varten. Samalle alueelle olemme
miettineet peltofestareita.Yksi jyväskyläläinen harrastajateatteri on jo
kiinnostunut tuomaan Saukkolaan
kesäteatteria. Kaikella toiminnalla
koitamme pitää kylän vireänä.
viikon vieras
Heini Kannisto
■■Käyn perheen luona syömässä pääsiäisateriaa ja teen
gradua. Ei sen kummempia
suunnitelmia vielä.
Timo Marjasalo
■■Lähdemme mökille Poriin
ja lapsenlapset tulevat kylään.
Pääsiäistä vietetään perheporukalla.
Kipu muuttaa koko elämän
Outi Elomaa
Vielä lisäksi
Outi Elomaa
Suomen Kipu ry:n jäsenet valitsevat joka vuosi Vuoden auttajan. Tänä keväänä auttajaksi valittiin vapaaehtoistyöntekijä ja yhdistyksen
Jyväskylän aluevastaava Soile Koponen.
Hän näkee yhdistyksen merkityksen hyvin tärkeänä ihmisille, jotka elävät kroonisen kivun kanssa.
– Kroonisen kipuun sairastuminen on hirveä shokki ihmiselle. Kovaa kipua voidaan lievittää, mutta ei
saada kokonaan pois. On paljon ihmisiä, joiden elämäntilanne on kivun vuoksi todella vaikea. Yritämme yhdistyksenä vaikuttaa muun
muassa lainsäädäntöön ja siihen,
että ymmärrettäisiin, mitä kipu ihmiselle aiheuttaa.
Soile vetää aktiivista vertaistukiryhmää. Hän toteaa, että vertaistuella ei voida parantaa ketään, mutta
voidaan auttaa jaksamaan.
– Sanonkin usein, että on mikä
tahansa vaikea asia elämässä, kannattaa hakea siihen vertaistukea.
Kukaan muu kuin saman kokenut
ei voi ymmärtää asiaa yhtä hyvin.
Soile Koponen sairastaa laajalti
levinnyttä neuropaattista kipua.Vaikeiden vuosien jälkeen hänelle on
löydetty apua kipuihin ja hän pystyy käymään kolme päivää viikossa töissä.
– Kipu sotkee koko elämän. Moni joutuu luopumaan työelämästä,
mikä vaikeuttaa toimeentuloa. Sosiaalinen elämä muuttuu usein kivun
vuoksi, ja kipu vaikuttaa esimerkiksi keskittymiseen.
Soile Koponen on sitä mieltä,
että terveydenhoitojärjestelmän
Miten asut?
■■ Kortepohjassa aviomieheni
kanssa.
Mikä ilahdutti sinua viimeksi?
■■Viimeksi ilahdutti se, että olin
etsinyt yhdistyksen hallitukseen
hyviä ehdokkaita ja molemmat
menivät läpi. Olen tyytyväinen
tiimistä, jolla pystymme täällä ja valtakunnan tasolla tekemään töitä.
Mitä korut sinulle merkitsevät?
■■Korut merkitsevät tekemisen
iloa, ja korujen kauneus on arvo sinänsä. Olin jo pienenä korutyttö ja olen syntynyt harakoiden sukuun. Minulla oli pienenä
omasta mielestäni liian vähän
koruja. Minulla oli prinsessamaku, mutta se kuului siihen ikään.
Miten vietät pääsiäistä?
■■Menemme appivanhempien
luokse Riistavedelle Kuopion lähelle. Toivon, että olisi hyvät säät
ja voisi ulkoilla. Olen kevätihminen ja haluan olla auringonpaisteessa.
Muniko kukko lapsuudessasi?
■■Minulla ei ollut lapsuudessa
sitä perinnettä. Sen sijaan maalaamme munia joka pääsiäinen
edelleenkin. Kun olin pieni ja
meillä oli lampaita, yritin syöttää niille rairuohoa, mutta se ei
kelvannut niille. Joka vuosi yritin kuitenkin uudelleen.
Salli Paananen
■■Osan pääsiäistä olen töissä. En aio juhlia pääsiäistä ainakaan mitenkään erityisesti. Pääsiäismunia syön kyllä aina.
Soile Koponen innostui vaikeina aikoina tekemään koruja ja nyt niitä
riittää myytäväksi asti.
asiantuntemus ei riitä kivun ymmärtämiseen. Hänellä olisikin palo kouluttaa kipuasioista terveydenhuoltoalalla työskenteleviä ja alan
opiskelijoita.
Pahimpina aikoina Soile vietti kuukausia sängyssä. Jossain vai-
heessa hän alkoi ajatella, että kaikki
ajatukset, jotka ovat poissa kivusta,
ovat hyväksi. Hän alkoi miettiä, mitä voi tehdä maaten. Ensin hän luki,
sitten kirjoitti ja piirsi.
– Sitten tajusin, että koruja voi
tehdä selällään maaten. Pikkuhil-
jaa korujen tekeminen lähti lapasesta. Käyn myymässä koruja pienissä tapahtumissa voimien mukaan. Minulla on intohimoinen
suhde korujen tekemiseen. Tekee
mieli kokeilla eri materiaaleja ja
työtapoja.
Juha Kallio
■■Lähden pilkille. Kala syö hyvin pyhinä.