Numero 1-2015 - Saukkolan Kylä

Saukkolan Sanomat
1/2015
*** Riippumaton tiedotuslehtinen, joka jaetaan lähes joka talouteen säännöllisen epäsäännöllisesti ***
JA TAPAHTUI VUONNA 2014 SAUKKOLAN KYLÄLLÄ...
www.saukkolankyla.fi
Tulossa pian!
Pitkästä aikaa postilaatikkoon
kolahtaa tässä Saukkolan
Sanomat. Lehden suhteen
viime vuosi oli hiljaiseloa, mutta
kylällä se ei sitä kuitenkaan
ollut. Tämänkertaisen lehden
työstää Joonas, joka ei asu
kylällä, mutta on usein vieraillut
kylällä ja tuntee siksi Saukkolaa
hyvin. Muistellaanpa tässä
kertauksena, mitä kylällä tai
lähellä tapahtui. Toki paljon
muutakin kylällä tapahtui, mutta
tässä ”toimitukseen” tulleita.
PÄÄSIÄISKOKKO
TAPAHTUMA
Pääsiäiskokkotapahtumaa
vietettiin 19.4 ja kuten kuvista
näkyy, lunta ei ollut enää juuri
nimeksikään. Tapahtumaa
vietettiin edellisen vuoden
tavoin samalla paikalla eli
Antti Ja Raili Salmijärven
upeissa peltomaisemissa.
Turvallisuusnäkökohdat
huomioitiin nyt hyvin, koska
heinä oli varsin kuivaa ja
tämän vuoksi paikalle tilattiin
varulta sammutuskalustoa.
Pääsiäsen aikaan oli varsin kesäistä ja kuivaa.
Tapahtumassa nähtiin jälleen
pienkoneitten ylilentoa sekä
laskuvarjohyppynäytöksiä.
Laskuvarjohyppääjät olivat
tuoneet lisäväriä näytökseen
sumutteilla. Lapsilla oli
mahdollisuus kasvomaalauksiin
ja arpajaisissa pääpalkintona oli
perinteeksi muodostunut
moottorisaha. Arpaonni suosi
samaa henkilöä, joka voitti
pääpalkinnon myös pari vuotta
sitten. Väkeä paikalla oli jälleen
satamäärin ja mm Muuramessa
lomailemassa ollut
Venäläisperhe pysähtyi
tutustumaan Suomalaiseen ja
Saukkolalaisittain pidettävään
pääsiäisen viettoon. Arpajaisissa
myös tätä perhettä onni suosi ja
matkaan lähti mm paikallisia
käsityötuotteita.
Alueen kastelua kuivuuden
vuoksi.
-->
KYLÄLLÄ
BONGATTUA
PÄÄSIÄISKOKKO TAPAHTUMA
Kyläläinen harrastuksensa
parissa I
Varmaan kaikki kyläläiset
ovat nähneet taivaalla
liitelevän Kyläpilotti Samin
lentokoneen.
Sami kertoo kiinnostuksensa
lentämiseen heränneen
”luovasta hulluudesta” sekä
siitä, että ilmojen teillä ei tule
ylinopeussakkoja.
Sami omistaa kaksi konetta,
joista toisen hän on hakenut
Englannista asti ja samalla
reissulla lennellyt siellä
engelsmannien taivaalla.
Suomessa pisimmän
lentonsa
Sami on tehnyt
Jäkälätunturin laelle
Lemmenjoen kupeeseen.
Samalla lennolla oli mukana
kylältä myös Tommi.
Sami heitti hasteen
seuraavan kyläläisen
ilmiantoon eli seuraavassa
Saukkolan kylälehdessä
esitellään joku toinen
kyläläinen harrastuksensa/
työnsä parissa.
Laskuvarjohyppääjien taidonnäytteet.
Joka vuosi moni miettii,
milloin ensimmäinen
pääsiäistapahtuma kylällä
vietettiin ja monesko on
aina meneillään. Tarkistus
osoittaa sen, että viime
vuonna tapahtuma oli
kahdeksas (ensimmäinen
v 2007). Tänä vuonna
2015 pääsiäiskokkoa
poltellaan hieman
aiemmin eli lauantaina 4.4
sen ollessa sitten
yhdeksäs kerta. Ensi
vuonna vietetäänkin jo
10-vuotisjuhlia!
Pääsiäistapahtumaan ja
muutenkin
kylätapahtumiin otetaan
mieluusti uusia ideoita
vastaan ja tervetuloa
yhteiseen tekemiseen
mukaan!
Vuoden 2014 Pääsiäiskokko
tapahtumaa olivat sponsoroimassa/
palkintoja antoivat:
Tikkakosken laskuvarjokerho, Kyläpilotti
Sami Siekkinen, Vapo Oy, Pikku
Faunatar, Kukkumäen Teboil, Hämeen
autovaruste, Korpilahden apteekki, KMarket Herkkukeidas, O.K Auto, KLTeho, IKH, Prostyle erikoisajoneuvot,
Lounaskahvila Pyrylä, Korpilahden
Osuuspankki, KOAS, toimistotukku
Kari, sammutusapu Voitto Manerus,
Tmi Ritva Ahtikallio, K-Mehtonen, Jukka
Rutanen, taksi Jari Jokinen, Pipi´s
Creations, Decola, Glitter, HairStore,
kinnunen, Suomalainen kirjakauppa,
Life Torikeskus,
Sim Salon ja shop, Loihtimo,
Pienikamari, Kimperi, parturi-kampaaja
Leila Kuuspalo, SurPriseMe, Rantasipi
Laajavuori.
Kiitos lahjoittajille!
Saukkolahdentie
llä pääsiäisenä
bongattua...mies
suoraan
Marsista? -Ei
vaan yksi
pääsiäistapahtu
man hienosta
esityksestä
vastannut
laskuvarjoliitelijä
varustuksineen.
...Ja mediasta bongattua.
Kaupunkilainen-lehdessä
bongattiin maaliskuussa varsin
tuttuja kasvoja eli Esko Ja
Pekka. Heidät oli ilmiannettu
lehteen mm sen vuoksi, että he
ovat viitoittaneet erilaisia
patikointireittejä ja latuja
talkoohommina mm Saukkolan,
Vesalan, Hangasjärven ja
Petäjäveden seutuville. Tämä
retkikaksikko oli kesällä myös
tehnyt Nälkömäen laavulle
vuosihuollon ja samalla antanut
laavulle ja sen ympäristölle
ensiapua sekä samalla
kirjoittanut vihkoon ”isällisiä” ja
varsin aiheellisia ohjeita
siellä käyville mm laavulla
kävijöiden toivotaan vievän
roskat mennessään.
Kaupunkilainen lehdessä
joulukuussa esiteltiin Saukkolan
kylää mm sanoin ”Saukkola on
harvaan asuttua erämaata,
mutta sopivasti Jyväskylän ja
Muuramen kainalossa” sekä
”palveluja ei Saukkolan erämailla
pahemmin ole”. Palveluja ei
tosiaankaan Saukkolassa enää
juuri ole, mutta kylällä asuvat
ovat ehkä eri mieltä tuosta
erämaa ajatuksesta...vai miten
on (toim.huom.)? Lehdessä
oli esitelty Maksinka tilalla asuva
pariskunta, joka sijaitsee
Muuramen puolella Saukkolan
kylään kuuluvalla alueella.
hienosti jo monena vuotena
ja myös tänä vuonna Pekka
edusti Saukkolan kylää
umpihankihiihdossa. Toimituksen
tiedossa ei vielä ollut kuinka
Pekan seurua pärjäsi umpihanki
hiihdossa. Onnea joka
tapauksessa!
UMPIHANKIHIIHDOSSA Pekka
on edustanut Saukkolan kylää
Juhannus- ja syysristeily Tallinnaan
Kyläläisille ja talkooväelle
järjestettiin Juhannuksena
risteilymatka Tallinnaan.
Bussi haki retkeläiset kylältä
ja myös toi takaisin kylälle
pihaan asti.
Tallinnassa jäi aikaa käydä
shoppailemassa keskustassa.
Levähdystauko shoppailun
lomassa tallinassa
Sydänyhdistyksen retkeläisillä
oli mahdollisuus aateloitua
Tallinassa ritariksi.
Myöhemmin syksyllä tehtiin
uusi retki Tallinnaan
sydänyhdistyksen matkalla.
Retki oli hieman pidempi kuin
juhannuksena; yö laivalla ja
toinen hotellissa. Myös tähän
reissuun bussi nouti
matkustajat lähes kotiovelta
saakka.
Matkalla olleet toivoivat myös
jatkossa tällaisia lähes
kotiovelta lähteviä retkiä
järjestettävän. Tällä retkellä
bussi oli mukana Tallinnassa
ja perillä tehtiin retkiä eri
kohteisiin.
Matkatoive-ehdotuksia voi
jatkossa esittää kyläseuran
väelle.
Tilauskuljetusta kotiportilta.
Urheilu
24.-25.1.2015 Oli menestyksellinen
viikonloppu. Jaana toi kaksi Sm hopeaa
vauhdittomien hyppyjen SM kilpailuista
Pajulahdesta. Vauhdittaman korkeushypyn
118cm riitti naisten sarjan 2 tilaan ja
vauhdittoman pituuden 248cm riitti myös
hopealle. Kilpailussa hypätään yleisurheilun
tutut hypyt tasaponnistuksella ilman vauhtia.
Patrik puolestaan hiihtitammikuussa 2015
Keski-suomen maakuntaviestissä
Jyväskylän joukkueessa voittoon.
Keskisuomalainen uutisoi asiasta myös
näyttävästi.
SARVENPERÄN SAUNAMARATONILLE
osallistui herraseurue, mihin Saukkolan
pukumiesten seuraan liittyi myös mm entisiä
Saukkolalaisia. Pukumiehet riisuivat ja pukivat
todistettavasti
asunsa joka saunalla sekä myös kravatti avattiin
ja solmittiin joka saunalla. Tällä maratonilla
tuli näin ollen pidetyksi samalla survivalkravattikurssi, minkä jälkeen jokainen tämän
ryhmän
osallistuja varmaan unissaankin osasi solmun
koukerot.
Saunamaratonin opas Matti hieman epäili ja
tuskaili reitille lähtiessä, että noinkohan tämä
joukko ehtii maaliin edes iltaan mennessä. Hyvin
kuitenkin ehtivät aivan aikataulussa pysyen.
RALLIT NE OLI TAAS KYLÄN RATTONA.
Saukkolasta osallistuttiin sekä Nesteralleihin että 1000
Lakes Rallyyn. Nesterallin erikoiskokeen lähtöpäässä
Viljasjärven luona pidettiin puffettia ja kokeiltiin
ensimmäistä kertaa soppatykkiä. Valitettavasti
hernerokka valmistui vasta iltapäivälle, kun sitä jo
aamupäivän erikoiskokeella nälkäisimmät kyselivät.
Oppia on nyt saatu soppatykkeilyyn myös kantapään
kautta, jotta sopat jatkossa valmistuvat nopeammin.
Saukkolan Isku piti ralleissa puffettia Parkkosen
päässä ja tänä kesänä katsojaväkeä oli enemmän
liikkeellä kuin esim vuosi sitten ja molemmissa
puffeteissa kauppa kävi hyvin. Jopa lippalakki myytiin
järkkäreitten päästä helteisen sään vuoksi. Myös vesi
teki kauppansa hyvällä hinnalla.
Nesterallit työllistävät kylän väkeä jo päiviä ennen,
koska reitit ja katsomopaikat on valmisteltava
raivaamalla ja siimoittamalla. Talkootunteja jo
pelkästään tähän käytetään jo huomattava määrä.
1000 Lakes Rally työllistää vähemmän, koska sitä ei
juuri mainosteta ja katsojia on vähän liikkeellä. Tänä
kesänä kuitenkin pistettiin puffetti pystyyn myös näihin
ralleihin ajatellen lähinnä talkoolaisia, mutta myös
rallia katsomaan tullutta yleisöä.
UUSIA SUUNNITELMANPOIKASIA
MM KYLÄTAPAHTUMIIN....
Saukkolan kylällä on nyt käytettävissä
800 hengen katsomo nipussa. Mitä
sillä kenties jatkossa tehdään?
Suunnitelmia on
lennellyt...peltofestarit Saukkola Soi,
ralleihin katsomo,
teatteria...Ehdotuksia otetaan
vastaan! Katsomo haettiin Vääksystä
karavaanarityyliin; yhtenä idean isänä
toimi Niemitalon Esa.
UUSI VUOSI 2015 otettiin vastaan jo tutuksi tulleella Antti ja Raili Salmijärven peltoalueella. Tämä peltoalue
alkaa tulla jo varsinaiseksi kokoontumispaikaksi kylällä, missä väki viihtyy pikkutunneille asti. Kyläläiset
saivat tulla paikalle mm makkaranpaistoon ja raketteja paukuttelemaan. Kyläseuran puolesta lähetettiin
ilmoille myös muutama raketti Uutta Vuotta vastaanottamaan. Mitä Uusi Vuosi sitten itsekullekin tuo
tullessaan jää tietty nähtäväksi! Toivottavasti kaikille Oikein Hyvää Vuotta!
Kiitos
muistamisesta! t.Vesku
VIRTAPIIRILÄISET ON
VAUHDISSA
Ei meitä surulla ruokita, se on ilo
joka elättelee....
Tikkalan virtapiirissä on iloinen
sekä mieltä virkistävä ja
opettavaisen “uteliaskin”
viikottainen tapahtuma.
Kevään aikana tutustumme
Muuratjärven kylän syntyyn
viime vuosisadoilta tähän
päivään saakka. Tutkimme ja
ihmettelemme, että miten ja
mistä nämä pohjoiset kylät
syntyivät, kuinka ja minkä vuoksi
alkuperäinen kylä pilkottiin
viideksi kyläksi. Tänä päivänä
suositaan jälleen isompia
kokonaisuuksia. Jos yhdistetään
viisi kylää, niin
asukasluku on noin 800 ja sen
merkitys on huomattavasti
suurempi kuin että jos jokaista
kylää erikseen aiotaan kehittää.
Tietenkin kylän kehittäminen on
kyläläisistä kiinni.
Virtapiiriläiset kävivät vuoden
alussa Aalto-museossa ja
maaliskuussa menemme
kaupunginteatteriin. Huhtikuun
retki suuntautuu
sinfoniaorkesterin
harjoituskonserttiin
ja otamme koululaiset taas
mukaan, jos se heitä kiinnostaa.
Toukokuussa suuntaamme
puutarhavierailulle ja
Hangasjärvelle.
Vieraita saamme maaliskuussa
jolloin tulee mahdollisesti
kirjastonjohtaja Korpilahdelta
juttelemaan, mitä kaikkea
nykykirjasto tarjoaa ikäihmisille.
Osanottajat ovat henkilöitä, joilla
on mahdollisuus
tulla keskellä päivää yhteiseen
tapaamiseen. Tule mukaan
iloiseen joukkoon torstaisin klo
12.00 – 14.00 Tikkalan koululle.
Toimintaa hallinnoi Pohjoisten
kylien yhteistyöyhdistys.
Kisailemme myöskin kevään
aikana. Yksi virtapiiriläisistä eli
Matti järjestää tietokilpailun ja
käymme pilkillä Patajärvellä tai
Muuratjärvellä, kummalla
järvellä on parhaat
kalansaantipaikat ja onhan
se kelistäkin kiinni..
Osa virtapiiriläisistä käy
jumppaamassa Tikkalan koulun
komiassa liikuntasalissa. Siellä
vahvistuvat ennen kaikkea
vatsalihakset naurun
remahtaessa ilmoille, kun
jonkun raaja ojentuu juuri
vastakkaiseen suuntaan.
Yleisesti ottaen
kokoontumisemme on iloista
yhdessäoloa ja samalla
kuulemme ajankohtaisista
senioreita koskevista asioista,
esim. asumisesta,
hoivapalvelusta,
terveydenhoidosta ja
kulkemisesta.
KYLÄN SENIOREITA muistettiin viime jouluna mm
led-lyhdyin, koska sähkökatkoksia kylällä ajoittain
ilmenee. Vauvoja ei kylälle vuoden aikana tiettävästi
syntynyt ja heitähän kyläseura on jo pitkään
muistanut.
www.corvusspectrum.fi
vasemmalta Lahja Majala, Raili
Ahonen ja Aila Tilsala
Eeva Oravuo
TIKKALAN VIRTAPIIRI KOULULLA
OHJELMA KEVÄT 2015
Ohjelma Vierailija
26.02.15 Talviloma
05.03.15 Yksi lensi yli käenpesän teatteri
12.3.15 Kirjaston johtajan vierailu ???
19.03.15 Tietokilpailu+yhteislaulu Make
Leppänen
26.03.15 Pilkkikisat
02.04.15 Kiirastorstai
09.04.15 Muuratjärven synty ja kehitys tähän
päivään saakka
16.04.15 Muuratjärven synty ja kehitys tähän
päivään saakka
22.04.15 Sinfoniaorkesterin harjoitus
(keskiviikko)
30.04.15 Vappuaatto
07.05.15 Retki Hangasjärvelle
14.05.15 Helatorstai
21.05.15 Puutarharetki
NAAPURIKYLÄSSÄ ISOLAHDESSA
koululaiset pitivät kesällä kyläkauppaa ja
näiden pienten innokkaitten kauppiaitten
mukaan kauppa kävi ihan mukavasti. Suurin
osa kyläkauppiaista oli 5-6 luokkalaisia, jotka
vuorottelivat kauppojen aukioloaikoina
myyntitiskillä. Kuvassa kohteliaat ja avuliaat
kauppiaat Aino, Viola ja Sami.
SENIORITALO TIKKALAAN
Suunnittelutyö etenee monella taholla. Tärkein asia on, että tämä meidän kylien yhteinen talo on saatu
Jyväskylän kaupungin kaavoituksen kartalle suunnitteilla olevana asumiskohteena. Etsimme parhaillaan
sopivaa tonttia läheltä kauppaa ja koulua. Omasta kodista pitää olla lyhyt matka molempiin.
Maaseudulle rakennettava yhteisöllinen asumisoikeustalo tulee olemaan rivitalo, jossa on myös yhteisiä
tiloja. Asukkaat maksavat asunnon kokonaishinnasta 15%:n osuuden, min kä saa takaisin kun asunnosta
luovutaan.Tulevat asukkaat pääsevät yhdessä suunnittelemaan näitä tiloja ja yhteistä tekemistä. Kaupungin
vanhuspalvelujen kanssa on keskusteltu päivätoiminnasta yhteisissä tiloissa 2-3 kertaa viikossa, kysynnän
mukaan. Talossa voi olla tilaa esim. hierojan tai kampaajan tai jalkahoitajan käyttöön.
Koulu-päiväkotirakennus kuuluu myös yhteisiin tiloihin. Niitä voidaan käytää liikuntaryhmiin ja kerhoihin.
Lähiliikuntapaikkaa voidaan kehittää vaikkapa "senioripuistoksi", jossa otetaan huomioon ikäihmisten
liikkumisen tarpeet. Hangasjärven ulkoilualue voi toimia senioritalon asukkaiden kesäisenä
retkeilykohteena.
Talon rakentamisesta on neuvoteltu Vartuneiden asumisoikeusyhdistys Jaso ry:n kanssa. Kun
suunnitelmissa päästään vielä eteenpäin, kaikki asiasta kiinnostuneet kutsutaan Tikkalan koululle
tiedotustilaisuuteen.
Paula Määttä, pj.
Pohjoisen Korpilahden yhteistyöyhdistys ry (Poko)
[email protected]
Puh. 0405481544
Saukkolan historiikkipalsta
Kuka tunnistaa kuvan henkilöt?
Kuva otettu joskus 1950 luvulla.
Oikealla reunassa ovat Tauno ja
Irma Orilahti ja vasemmalla
reunassa Salme Orilahti. Ketä
ovat kuvan muut henkilöt? Jos
tiedät, niin ilmoita
[email protected]
tai puh 050 3314256
SAUKKOLAN KYLÄ FACEBOOKISSA.
Saukkolan kylä liittyi nykyvirtauksen some:n mukaisesti Facebookiin.
Suunnitelmissa on ollut jo pidemmän aikaa myös uudistaa Saukkolan
kotisivut ja se lähiaikoina tapahtuukin. Sivuilla pystyttäisiin mm jatkossa
tiedottamaan tapahtumista ja esittelemään kylää ulkopuolisille.
HUOM!! KYLÄN YRITTÄJÄT tai eri yrityksissä työskentelevät ym tahot:
kotisivuilla mainostilaa edullisesti myytävänä!! Eli mahdollisuus saada
yrityksen logo näkyviin ja näin sponsoroisit kotisivujen ylläpitoa. Sivut
löytyvät osoitteesta: www.saukkolankyla.fi
Facebook
TIEDOTUKSIA
Saukkolan pääsiäiskokko tapahtuma la 4.4 klo
17.00 alkaen. Laskuvarjohyppy näytös (sää
varaus). Arpajaiset!
Kyläseuralla lainattavissa mm perkolaattori ja
termoskannu. Jos juhlia järjestät, niin tässä isot
keittimet avuksi.
Tiedustella voi mm Katariina p 050 3599941 tai
Mari p 050 5213023
Nälkömäen laavu heinäkuisessa
vehreydessä Eskon ja Pekan
"ensiavun" jälkeen.
Lehdenteossa mukana:
Corvus Spectrum
Joonas, Ritu, Vesku
Eeva, Paula, Maarit, Jaana ja
Sami
Tähän saakka kylän tapahtumista/yksittäisten
ihmisten tiedotuksista/ilmoituksista ym on voinut
tiedottaa kylän sähköpostin välityksellä.
Sähköposti on mennyt niille, jotka ovat
osoitteensa antaneet. Jos et ole sähköposteja
kylältä viimeaikoina saanut ja haluat listalle liittyä
(tai siitä poistua) niin laita yhteystietosi:
[email protected]
Myös muut yhteystiedot (puh.nrot, osoitteet,
emailit) voi lähettää e.m osoitteeseen tai Saukon
seinällä olevaan kyläseuran postilaatikkoon.
Jossain vaiheessa päivitetään kylän
puhelinluettelo ja jaetaan sitten joka talouteen.