Numero 2-2015 - Saukkolan Kylä

Saukkolan Sanomat
2/2015
*** Riippumaton tiedotuslehtinen, joka jaetaan lähes joka talouteen säännöllisen epäsäännöllisesti ***
KYLÄLLÄ BONGATTUA
Saukkolan lentokentän avajaisia
pidettiin loppukeväästä lähes karnevaalityyliin, ei kuitenkaan
sambaasuissa sambaten vaan autoletkasaattueessa. Jokunen letkan vuoksi
pysäytetty autoilija sekä ohikulkevat
katsoivat kulkueen perään toisenkin
kerran…ja varmaan kolmannenkin
kerran. Ainesta tästä karnevaalista
olisi varmaan ollut jopa kymppiuutisten kevennykseen.
Saukkolan kylälle ilmaantuivat alkuvuodesta postin jakelulaatikot. Varsinkin
muutoksen alkuvaiheessa tosin oli
arvuuttelua, mistä laatikosta viikonloppuna lehtensä löytää. Onneksi laatikoihin laitettiin lopulta sentään
verhosuoja, jotta lehdet eivät täysin
kastu vesisateessa.
Lehden tilaajille muistutus: muistakaa
tyhjentää lehtenne viikonloppuisin
jakelulaatikoista; niitä ei posti omiin
laatikoihin kuljeta.
TULEVIA TAPAHTUMIA/ SUUNNITELMIA
Juhannus Saukkolan kyläseura
osallistuu Patajärven Juhannus
tunnelmaan klo 18.00 lähtien.
Suunnitelmissa mm juhannustanssit, musiikkia sekä pientä
purtavaa. SÄÄVARAUS!
Marjomäen riihikirkko Jaakonpäivänä 25.7 klo 18.00.
Neste Rallit 30.7-2.8. Surkeen
erikoiskoe ajetaan lauantaina
1.8. Tämän jälkeen syksymmällä
1000 Lakes Rally 4.-5.9.
Molempiin ralleihin talkooväkeä
toivotaan mukaan! Ralleista
tarkemmin lähempänä ajankohtaa
mm Saukkolan kotisivuilla
www.saukkolankyla.fi
Juhlien ym järjestäjät! Kyläseuralla lainattavissa 45 kupin perkolaattori
sekä isot termarit; kysy Katariina p 050 3599941
KYLÄLÄINEN
HARRASTUKSENSA
PARISSA 2.
Tällä kertaa Sanomien
toimitus tapasi
Kalliokyläntien varrella
asuvan Nean. Nea on
harrastanut pianon soittoa
5-vuotiaasta lähtien.
Nean vaarin muuttaessa
kirkolle jäi vaarin asunto
tyhjäksi. Nean perhe
mietti, miten asunto tulisi
käyttöön ja vähitellen
kirkastui ajatus lasten
treenikämpästä. Pian oli
saatu kokoon lasten
bändi nimeltään JINNO,
jossa Nea soittaa
kosketinsoittimia, Otto
rumpuja, Noora
bassokitaraa ja Josias
sekä Irene laulavat.
Lasten etunimistä
muodostuukin bändin nimi.
Kylän aikuiset ja
sukulaisystävät ovat
toimineet tarvittaessa
lasten soitonopettajina
sekä ”roudareina” ja
bändin tarvikkeet on
koottu lahjoituksina. Nean
suosikkikappale on mm
Juha Tapion ”Kaksi
puuta”, mutta lapsilta
luontuu myös vaikka räppi.
Nea on harrastanut
aiemmin myös mm judoa
ja Kiinan kielen opiskelua,
mutta nykyisin bänditouhu
vie eniten vapaa-aikaa.
Kesän jälkeen Nea aloittaa
koulun Kypärämäen
musiikkiluokalla.
Tässä taas osoitus
kyläläisten aktiivisuudesta,
kuinka talkootyöllä
onnistuu lasten
harrastustoiminta eikä
tarvitse kuljetella lapsia
etäämmälle ”valmiiksi
paketoituihin
harrastuksiin”.
ONNITTELUPALSTA
Onnittelut rippikouluiän
saavuttaneelle 15-vuotiaalle
Meijän Perä-lehdelle
Sarvenperälle
SAUKKOLAN HISTORIIKKIPALSTA
Nykyisin Tampereella asuva
eikki kirjoitteli Sanomiin
apsuusmuistojaan Saukkolan
kylästä näin:
”Minun siteeni
Saukkolankylään liittyvät
lapsuuteeni. Äitini
vanhemmat Hugo Peltonen ja
Sirkka Peltonen hankkivat
aikoinaan Toivola nimisen
pienen maapalan Mäkelän
mailta. Äitini Maija Tähkävuori
(os.Peltonen) on yksi Sirkan ja
Hugon lapsista ja he olivat
mm sotaa paossa Toivolassa.
Me seuraavan sukupolven
edustajat tunnemme Toivolan
nimellä Myntyri. Olemme
lähes kaikki kesät viettäneet
lapsena ollessamme tuolla
Myntyrillä. Rakkaat Sirkka ja
Hugo ovat jo nukkuneet pois.
Sirkka-mummumme jälkeen
mökin omistajuus siirtyi Matti
Peltoselle. Nykyisin Myntyrin
omistanevat Matti Peltosen
perilliset.
H
l
Olen useana kesänä ajellut Saukkolan
seudulla katselemassa lapsuuden
leikkipaikkoja; Pesälä, Mäkelä, Kivelä,
Tapani…
Muistan vielä kun vanha työväentalo
seisoi nykyisen lentopallokentän
paikalla. Paljaat jalat vilkkuen
Myntyrinmäen mukulat juoksivat
Kuusjärven rantaan uimaan Mellan
pihan sivuitse kohti pientä
hiekkarantaa. Polku lähti jostakin
nykyisen skeittirampin takaa läpi
metsän.
Nälköjärvestä yritimme salakalastaa
sinne huhujen mukaan istutettuja
kirjolohia, erittäin huonolla
menestyksellä. Mäkelästä ja
myöhemmin Tapanista haimme
tuoretta maitoa ja sitähän Myntyrillä
tarvittiin, kun mukuloita ja aikuisia
parhaimmillaan Myntyrillä oli
toistakymmentä!
Kivelän kaupan tuoksun muistan
hyvin, kävin siellä useimmiten
mummuni kanssa. Orilahden Irma
hääri tiskin takana ja joskus
Taunokin.”
Terveisin Heikki Tähkävuori (ExMyntyriläinen)
Urheilu
Retki Rogainig SM kisat Surkeella 16.-17.5.
Pekka Välivaara
Me Umpihankihiihdossa enempi tai vähempi käyneet saimme haasteen osallistua
retkisuunnistuskilpailuun, joka tällä kertaa järjestettiin Korpilahden pohjoisosalla
Surkeen matkailutilan toimiessa kisakeskuksena.
Umpihankihiihtokisoissa olleita Köntyksiä ilmoittautui kuusi henkilöä, joten
m
uodostimme kaksi kolmen hengen joukkuetta” Köntys 1”:Jarmo Lahtinen, Sanna Ta
rkiainen ja Pekka Välivaara ja ”Köntys 2”:Seppo Lehtonen, ukka Lehtonen ja Antti Ni
emelä. Kisassa oli kolme sarjaa; 24h suunnistus, 8h suunnistus, 8h maasto- py
öräilysuunnistus. Osallistuimme näin ensikertalaisina tuohon 8h:n suunnistuskisaa
n.
Saimme kartat kolme tuntia ennen lähtö
ä joten saatoimme suunnitella rauhassa
reitin, jonka arvelimme ehtivämme
kulkea ennen ilta kahdeksaa. Kaikkien
sarjojen yhteislähtö tapahtui Surkeelta
lauantaina klo 12.00 ja siitä kahdeksan
tuntia oli meillä aikaa hakea haluamiamme rasteja mahdollisimman paljon.
Rastit olivat eri
arvoisia ja niiltä sai
pisteitä kolmesta yhdeksään. Loppusijoit
uksen ratkaisi rasteilta saatu yhteispiste
Lähdössä
määrä.
Rasteja oli sijoitettu maastoon 70 kappaletta aina Korpiahosta Petäjäveden
Jussilanperän tien varteen saakka. Varmaankin moni huomasi lauantain ja
sunnuntai aikana kylän raitilla reippaita hölkkääjiä, kävelijöitä tai retkipyöräilijöitä
kahden tai kolmen ja neljän hengen porukoissa kulkemassa karttojen kanssa.
Kuljimme etupäässä pikku teitä ja polkuja pitkin. Muutaman metsätaipaleen jouduimme suunnistamaan, mutta etupäässä kuljimme karttaa lukemalla ja kun seudut,
joissa kuljimme oli jonkin verran tuttuja niin rastit löytyivät aika helposti. Kauimpana
Surkeelta kävimme Patajoen suun luona lähellä Muuratjärveä ja Majalanmäen puhelin
maston luona. Sieltä matka jatkui Patajärvi kiertäen tietä myöten Ylä-Muuratjärven
kautta metsäteitä myöten kohti Surkeeta. Mukana repuissamme oli hieman syötävää
ja juomaa. Karttaan oli merkattu myös lähteitä, joista saattoi matkan varrella täyttää
juomapullonsa. Matkaa meille kertyi n.35 km ja aikaakin jäi vielä 45 minuuttia.
Haimme kaikkiaan kymmenen rastia ja
olisimme vielä ehtineet hakea yhden rastin
lisää Surkeejärven rannalta, mutta emme
sitten enää viitsineet kun jalatkin alkoivat
olla jo hapoilla. Sarjassamme oli 32
joukkuetta ja joukkueemme ”Köntys 1”:n
sijoitus oli 18., ihan hyvä näin
ensikertalaisille. Kokemuksena kaiken
kaikkiaan ihan mielenkiintoinen tapahtuma
vallankin kun sääkin oli suotuisa.
Linkki Retki Rogaining sivulle www.retki.rogaining.fi
Maston luona Pekka, Sanna ja Jarmo
PÄÄSIÄISKOKKOTAPAHTUMA IX
Tänä vuonna Saukkolan Pääsiäiskokkotapahtuma pidettiin 9.kerran, joten ensi
vuonna on täyden 10 vuoden juhlatapahtuma. Tapahtumassa nähtiin jälleen p
ienkoneitten ylilento ja laskuvarjohyppynäytös. Lisäväriä tälle vuodelle saatiin Pi
runpellon Asserin eli näyttelijä Erkki Kauppisen vierailusta ja hänen
ve
tämästä ”nyhjää tyhjästä” esityksestä. Siinä yleisö pääsi osallistumaan
pa
ntomiiniesityksillään ja yhden ryhmän muodosti paikalle tulleet kansaned
ustajaehdokkaat. Tapahtuma keräsi paikalle ennätysyleisömäärän; joidenkin las
kelmien mukaan n 400 kävijää. Arvonnan pääpalkinnon, moottorisahan, sai on
nellinen mieshenkilö Jämsästä.
Saukkolan kyläseura kiittää sekä kylältä että sen ulkopuolelta saatujen arpajais
palkintojen luovuttajia sekä tapahtumaa eri tavoin tukeneita kuin myös
talkooväkeä!
Kerrotaan tässä ohjeena Vasepuukin siännöt
avolaesten luatimana:
s
1 Paa kommee kuva itestäs
2 Ou olevinas kaaikkiin kaver
3 Kää kahtomassa kaekkien immeisten seenät, joehin
jotennii vuan piäset
4 ...Suat kerrannii kehuva niin paljon ku vua halluut
ommoo ihtees… ainahhii… omalla seenälläs
5 Elä ikinä sano pahhoo immeisistä
6 Paakuttele hymynuamoja niin muan mahottomasti
seenälle ku seenälle
7 Elä oo millonkaan sammoo mieltä ku muut, niin
out olevinnas viisaampi
8 Jos vuan oot lähössä ulukomuan matkalle nii muista
tok alottoo kehuminen het puol vuotta aejemmin jotta Antti ja ”Pirunpellon Asseri”
koko kylä varmaan tietää minne oot mänössä
9 Kun oot hankkinna uuven hiustenkuivoojan, pölyni- SAUKKOLAN KYLÄN KOTISIVUT
murin, tiskikonneen, aaton tae vaekka kahviastiaston
Saukkolan kylän kotisivut
löytyvät os
niin on pakollista ottoo kaaheesti kuvia tuosta
u
www.saukkolankyla.fi
H
uvesta hankinnasta ja laettoo ne seenälle kaekkin nä
alutessasi laittaa
il
htäväks. Sitten vielä pittää kommentoija kuviin alle ett
moituksia tms voit kirjoit-ta
ä mitenkö se on uus investoonti pelannunna ja että ku
a sen yhteydenottosivulle. S
inka nyt on elämä ihanoo. Silloin kun kukkaan ee ko
aukkolan kyläseuran email
mmentoe mittään, tiijät että nuapuris on katteevestvih
os on
reenä eekä varmaan sano ennee päevee kun vastaatull
[email protected]
oo
10 Jos sulla ee oo ollunna lapsena riittävästi leekkiSaukkolan kylä löytyy my
kaluja niin nyt hae het läh kaapasta semmonen
ös Facebookista.
kännykkä joka kertoo aatomuattisesti vasepookkiin
että nyt se tämä minun omistajan kutale istuu tämän
Lehdenteossa mukana :
ja tämän nimisessä rentikahvilassa ja valehtelloo sen
Corvus Spectrum, Joonas, Ritu,
minkä kerkijää uuvesta aatostaan
Pekka ja Nea
VIRTAPIIRILÄISET ON
VAUHDISSA
Ei meitä surulla ruokita, se on ilo
joka elättelee....
Tikkalan virtapiirissä on iloinen
sekä mieltä virkistävä ja
opettavaisen “uteliaskin”
viikottainen tapahtuma.
Kevään aikana tutustumme
Muuratjärven kylän syntyyn
viime vuosisadoilta tähän
päivään saakka. Tutkimme ja
ihmettelemme, että miten ja
mistä nämä pohjoiset kylät
syntyivät, kuinka ja minkä vuoksi
alkuperäinen kylä pilkottiin
viideksi kyläksi. Tänä päivänä
suositaan jälleen isompia
kokonaisuuksia. Jos yhdistetään
viisi kylää, niin
asukasluku on noin 800 ja sen
merkitys on huomattavasti
suurempi kuin että jos jokaista
kylää erikseen aiotaan kehittää.
Tietenkin kylän kehittäminen on
kyläläisistä kiinni.
Virtapiiriläiset kävivät vuoden
alussa Aalto-museossa ja
maaliskuussa menemme
kaupunginteatteriin. Huhtikuun
retki suuntautuu
sinfoniaorkesterin
harjoituskonserttiin
ja otamme koululaiset taas
mukaan, jos se heitä kiinnostaa.
Toukokuussa suuntaamme
puutarhavierailulle ja
Hangasjärvelle.
Vieraita saamme maaliskuussa
jolloin tulee mahdollisesti
kirjastonjohtaja Korpilahdelta
juttelemaan, mitä kaikkea
nykykirjasto tarjoaa ikäihmisille.
Osanottajat ovat henkilöitä, joilla
on mahdollisuus
tulla keskellä päivää yhteiseen
tapaamiseen. Tule mukaan
iloiseen joukkoon torstaisin klo
12.00 – 14.00 Tikkalan koululle.
Toimintaa hallinnoi Pohjoisten
kylien yhteistyöyhdistys.
Kisailemme myöskin kevään
aikana. Yksi virtapiiriläisistä eli
Matti järjestää tietokilpailun ja
käymme pilkillä Patajärvellä tai
Muuratjärvellä, kummalla
järvellä on parhaat
kalansaantipaikat ja onhan
se kelistäkin kiinni..
Osa virtapiiriläisistä käy
jumppaamassa Tikkalan koulun
komiassa liikuntasalissa. Siellä
vahvistuvat ennen kaikkea
vatsalihakset naurun
remahtaessa ilmoille, kun
jonkun raaja ojentuu juuri
vastakkaiseen suuntaan.
Yleisesti ottaen
kokoontumisemme on iloista
yhdessäoloa ja samalla
kuulemme ajankohtaisista
senioreita koskevista asioista,
esim. asumisesta,
hoivapalvelusta,
terveydenhoidosta ja
kulkemisesta.
KYLÄN SENIOREITA muistettiin viime jouluna mm
led-lyhdyin, koska sähkökatkoksia kylällä ajoittain
ilmenee. Vauvoja ei kylälle vuoden aikana tiettävästi
syntynyt ja heitähän kyläseura on jo pitkään
muistanut.
www.corvusspectrum.fi
vasemmalta Lahja Majala, Raili
Ahonen ja Aila Tilsala
Eeva Oravuo
TIKKALAN VIRTAPIIRI KOULULLA
OHJELMA KEVÄT 2015
Ohjelma Vierailija
26.02.15 Talviloma
05.03.15 Yksi lensi yli käenpesän teatteri
12.3.15 Kirjaston johtajan vierailu ???
19.03.15 Tietokilpailu+yhteislaulu Make
Leppänen
26.03.15 Pilkkikisat
02.04.15 Kiirastorstai
09.04.15 Muuratjärven synty ja kehitys tähän
päivään saakka
16.04.15 Muuratjärven synty ja kehitys tähän
päivään saakka
22.04.15 Sinfoniaorkesterin harjoitus
(keskiviikko)
30.04.15 Vappuaatto
07.05.15 Retki Hangasjärvelle
14.05.15 Helatorstai
21.05.15 Puutarharetki
NAAPURIKYLÄSSÄ ISOLAHDESSA
koululaiset pitivät kesällä kyläkauppaa ja
näiden pienten innokkaitten kauppiaitten
mukaan kauppa kävi ihan mukavasti. Suurin
osa kyläkauppiaista oli 5-6 luokkalaisia, jotka
vuorottelivat kauppojen aukioloaikoina
myyntitiskillä. Kuvassa kohteliaat ja avuliaat
kauppiaat Aino, Viola ja Sami.
SENIORITALO TIKKALAAN
Suunnittelutyö etenee monella taholla. Tärkein asia on, että tämä meidän kylien yhteinen talo on saatu
Jyväskylän kaupungin kaavoituksen kartalle suunnitteilla olevana asumiskohteena. Etsimme parhaillaan
sopivaa tonttia läheltä kauppaa ja koulua. Omasta kodista pitää olla lyhyt matka molempiin.
Maaseudulle rakennettava yhteisöllinen asumisoikeustalo tulee olemaan rivitalo, jossa on myös yhteisiä
tiloja. Asukkaat maksavat asunnon kokonaishinnasta 15%:n osuuden, min kä saa takaisin kun asunnosta
luovutaan.Tulevat asukkaat pääsevät yhdessä suunnittelemaan näitä tiloja ja yhteistä tekemistä. Kaupungin
vanhuspalvelujen kanssa on keskusteltu päivätoiminnasta yhteisissä tiloissa 2-3 kertaa viikossa, kysynnän
mukaan. Talossa voi olla tilaa esim. hierojan tai kampaajan tai jalkahoitajan käyttöön.
Koulu-päiväkotirakennus kuuluu myös yhteisiin tiloihin. Niitä voidaan käytää liikuntaryhmiin ja kerhoihin.
Lähiliikuntapaikkaa voidaan kehittää vaikkapa "senioripuistoksi", jossa otetaan huomioon ikäihmisten
liikkumisen tarpeet. Hangasjärven ulkoilualue voi toimia senioritalon asukkaiden kesäisenä
retkeilykohteena.
Talon rakentamisesta on neuvoteltu Vartuneiden asumisoikeusyhdistys Jaso ry:n kanssa. Kun
suunnitelmissa päästään vielä eteenpäin, kaikki asiasta kiinnostuneet kutsutaan Tikkalan koululle
tiedotustilaisuuteen.
Paula Määttä, pj.
Pohjoisen Korpilahden yhteistyöyhdistys ry (Poko)
[email protected]
Puh. 0405481544
Saukkolan historiikkipalsta
Kuka tunnistaa kuvan henkilöt?
Kuva otettu joskus 1950 luvulla.
Oikealla reunassa ovat Tauno ja
Irma Orilahti ja vasemmalla
reunassa Salme Orilahti. Ketä
ovat kuvan muut henkilöt? Jos
tiedät, niin ilmoita
[email protected]
tai puh 050 3314256
SAUKKOLAN KYLÄ FACEBOOKISSA.
Saukkolan kylä liittyi nykyvirtauksen some:n mukaisesti Facebookiin.
Suunnitelmissa on ollut jo pidemmän aikaa myös uudistaa Saukkolan
kotisivut ja se lähiaikoina tapahtuukin. Sivuilla pystyttäisiin mm jatkossa
tiedottamaan tapahtumista ja esittelemään kylää ulkopuolisille.
HUOM!! KYLÄN YRITTÄJÄT tai eri yrityksissä työskentelevät ym tahot:
kotisivuilla mainostilaa edullisesti myytävänä!! Eli mahdollisuus saada
yrityksen logo näkyviin ja näin sponsoroisit kotisivujen ylläpitoa. Sivut
löytyvät osoitteesta: www.saukkolankyla.fi
Facebook
TIEDOTUKSIA
Saukkolan pääsiäiskokko tapahtuma la 4.4 klo
17.00 alkaen. Laskuvarjohyppy näytös (sää
varaus). Arpajaiset!
Kyläseuralla lainattavissa mm perkolaattori ja
termoskannu. Jos juhlia järjestät, niin tässä isot
keittimet avuksi.
Tiedustella voi mm Katariina p 050 3599941 tai
Mari p 050 5213023
Nälkömäen laavu heinäkuisessa
vehreydessä Eskon ja Pekan
"ensiavun" jälkeen.
Lehdenteossa mukana:
Corvus Spectrum
Joonas, Ritu, Vesku
Eeva, Paula, Maarit, Jaana ja
Sami
Tähän saakka kylän tapahtumista/yksittäisten
ihmisten tiedotuksista/ilmoituksista ym on voinut
tiedottaa kylän sähköpostin välityksellä.
Sähköposti on mennyt niille, jotka ovat
osoitteensa antaneet. Jos et ole sähköposteja
kylältä viimeaikoina saanut ja haluat listalle liittyä
(tai siitä poistua) niin laita yhteystietosi:
[email protected]
Myös muut yhteystiedot (puh.nrot, osoitteet,
emailit) voi lähettää e.m osoitteeseen tai Saukon
seinällä olevaan kyläseuran postilaatikkoon.
Jossain vaiheessa päivitetään kylän
puhelinluettelo ja jaetaan sitten joka talouteen.