Toini Eerola
A6 // UUTISET Surullisen tavallisia hoitotarinoita Kolumni Päivi Pekkalin @aamulehti.fi A kaalaisen 104-vuotiaan hoitopaikkatarina kuulostaa surullisen tavalliseselta, mutta silti jopa lohdullisemmalta kuin monen suomalaisvanhuksen hoitotodellisuus. Tällä vanhuksella on sentään hoitopaikka ja asunto, jonka realisoimista voi edes harkita – ja mikä tarkeintä: hänellä on tytär, joka auttaa ja kantaa huolta. Nykyisin moni yksinäinen vanhus on lähinnä heitteillä kotonaan. Kun hoitopaikkaa on entistä vaikeampi saada, vanhus katsotaan kotikuntoiseksi, vaikka hän ei ymmärtäisi tästä maailmasta enää mitään eikä pystyisi edes liikkumaan omatoimisesti. Pahinta on, jos jalat vielä pelaavat, mutta pää ei. TIlAnnE TUnTUU menevän vain pahemmaksi. Kun kaikki halutaan hoitaa kotona mahdollisimman pitkään, niin tehdään jo liiankin pitkään. Kotona on vanhuksia, joiden luona käydään monta kertaa päivässä, mutta silti liian vähän. Vanhus ei pääse aina edes vessaan yksinään. Hän kaipaa myös seuraa ja tukea, johon kodissa vain hetken viipyvällä hoitajalla ei tahdo olla aikaa. Illat ja yöt ovat pitkiä. Kodihoidon kiireinen iltapartio aloittaa kierroksensa jo neljältä iltapäivällä. Seuraava auttaja voi tulla vanhuksen luokse vasta aamulla. Yksinoloa saattaa olla yli kuusitoista tuntia putkeen. MonI oMAInEn ottaisi avut- tomalle vanhukselleen paikan vaikka mistä. Kunnallisia paikkoja ei kuitenkaan ole tarpeeksi, ja yksityinen hoito on kallista. Lisäksi kaikki on kiinni kotikunnasta: jos se haluaa säästää tai muusta syystä hoitaa huonokuntoista vielä kotona, kunnallista paikkaa tai palveluseteliä yksityiseen paikkaan ei saa. Paksu rahapussi auttaisi vanhusta hakeutumaan yksityiseen hoitoon omin varoin. Aika harvalla on kuitenkaan eläkettä, jolla hoidosta voisi maksaa jopa 5 000 euroa kuukaudessa. Laskin, että kohtuullista työeläkettä saava, pienessä omistusasunnossa asuva vanhus voisi asua yksityisessä hoitopaikassa ilman palveluseteliä noin kaksi vuotta, jos myisi asuntonsa. Asunnon myyminenkään ei siis olisi mikään loppuelämän ratkaisu. Vanhushan voisi elää vuosikausia. Minne hän muuttaisi parin vuoden päästä, kun rahat loppuisivat? Aamulehti // Maanantaina 23. helmikuuta 2015 104-vuotias maksaa isoa ●●Ongelma: Toini Eerolalle ei meinannut löytyä ympärivuorokautista hoitoa Anni Vähälä Ilkka Laitinen, kuvat Lempäälä Eerola, 104, on ikäisek•seenToini virkeä, mutta vanhuus ei ole tullut yksin hänellekään. Vielä viime syksynä Eerola eleli kotihoidon käyntien turvin omassa kaksiossaan Akaan Toijalassa. Eerolan näkö on niin huono, että hän on melkein sokea, mutta isoimmaksi ongelmaksi muodostuivat tasapainon häiriöt. Eerola kaatui pahasti kotonaan lokakuun lopulla. – Ilmeisesti siinä tapahtui jotakin, koska äidin tasapaino muuttui paljon huonommaksi. Äiti kaatuu eikä pääse itse ylös, sanoo tytär Sinikka Laurila. Toinen, Amerikassa asuva tytär tuli kuukaudeksi asumaan äitinsä luo. Kävi ilmeiseksi, että Eerola tarvitsee kodin, jossa on ympärivuorokautista hoitoa. Kun Amerikan-tytär lähti, oltiin isojen ongelmien edessä. EErolA on asunut Toijalassa pari- kymmentä vuotta, mutta sitä ennen hän asui Valkeakoskella. Valkeakoskella asuu neljä Eerolan lasta, myös Sinikka Laurila. Eerolalle ryhdyttiin etsimään vanhainkotitai hoivakotipaikkaa sekä Valkeakoskelta että Akaasta. Aluksi Valkeakoski epäsi hakemuksen. Laurila valitti aluehallintovirastoon, joka pyysi Valkeakoskea käsittelemään asian uudestaan. Lopulta Eerola pääsi molempien kaupunkien jonoihin. Ne eivät kuitenkaan avanneet oikotietä onneen. – Molemmista kaupungeista sanottiin suoraan, että mihinkään ei mahdu ja että jonossa on paljon huonompikuntoisiakin, Laurila sanoo. Toini EErola on melkein sokea, mutta järki on yhä terävä. Eerola kuuntelee mielellään, kun tytär Sinikka Laurila lukee taan, Laurila huokaa. Eerolan pitää maksaa omasta pussistaan myös lääkkeet, vaatteet, kampaaja, jalkahoidot ja kaikenlainen virkistys. – Äiti tykkäisi käydä esimerkiksi konsertissa, kun vielä pystyy. Sellaiseen ei nyt jää oikein rahaa, Laurila suree. MITä SITTEn pitäisi tehdä, kun jonot kunnalliseen hoitoon ovat pitkät? Akaa tarjosi mahdollisuutta kaupungin tukemaan yksityiseen palveluasumiseen. Kaupungissa on meneillään pilottihanke, jossa kokeillaan palvelusetelin käyttöä. Mainio Vire -ketjun Arwola-kodissa Lempäälässä oli tilaa, ja Toini Eerola muutti sinne joulukuussa. Äidillä tai tyttärellä ei ole moittimista hoidosta. Sen sijaan hinta tuntuu kohtuuttomalta palvelusetelistä huolimatta. Tehostetun palveluasumisen kustannukset ovat kuukaudessa noin 4 500 euroa, joista Akaa maksaa 2 700 euroa. Eerolan reilun tonnin eläke kattaa osan, ja loput on tähän saakka maksettu säästöistä. – Vielä tämä kuukausi selvitään niillä, sitten pitää miettiä uudes- AkAAn va. vanhus- ja vammais- arwolassa huoneen seinällä on Toini Eerolan elämästä koottu huo- neentaulun. Huoneentaulun vieressä on pariisilainen karikatyyripiirros. Eerola matkusti Euroopassa vielä yli yhdeksänkymppisenä. Hän haluaisi käydä vieläkin esimerkiksi konserteissa. työn johtaja Marjut Takanen ei voi vaitiolovelvollisuuden vuoksi ottaa kantaa yksittäisten ihmisten kokemuksiin. Hän kuitenkin kertoo yleisellä tasolla, että palvelusetelin käyttäminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Vanhuksella on mahdollisuus valita joko palvelusetelin tai kaupungin tuottamien palvelujen väliltä. Siksi on jokaisen asiakkaan oma asia miettiä, onko järjestelyyn varaa tai miten omavastuun rahoittaa. – Palvelusetelin arvo perustuu asiakkaan bruttotuloihin, ja asiakkaalle jää tietty omavastuuosuus.
© Copyright 2024