7. - 9.lk - Takahuhdin koulu

Takahuhdin koulun 7-9 lk oppilaan
opas lv. 2015-2016
KOULU ALKAA, OLETKO VALMIS?
Toivotan kaikki oppilaat takaisin kouluun. On hyvä kääntää jälleen uusi sivu ja aloittaa
työnteko heti elokuussa. Tässä lehtisessä on informaatiota käytänteistä. Suuri osa
tiedoista on tuttua asiaa, mutta varsinkin seiskojen on hyvää lukea ohjeita tarkasti. Kotiin
lähtee myös Tietoarkku 1, joka on tarkoitettu vanhempien tietopaketiksi. Viekää molemmat
siis kotiin luettavaksi.
Koulu on paikka, jossa opiskellaan, opitaan tietoa, asioita ja elämää. On syytä aloittaa
opinnot kunnolla, koska muuten asioiden kiriminen voi olla vaikeaa. Mikään ei tule
ilmaiseksi, vaan työ tekijäänsä kiittää. Aina kannattaa yrittää, vaikka tulos ei olisikaan
toivottu.
Koulussa ei olla aikuisia varten. Yläluokilla haetaan askelmerkkejä tulevaan elämään.
Ysiluokalla katsotaan, mikä ala nuorta kiinnostaa ja mihin tulokset riittävät. Tavoitteena on
se, että jokainen nuori pääsisi jatko-opintoihin alalle, joka oikeasti kiinnostaa. Se on
kuitenkin jokaisesta itsestä kiinni. Kilpailu toisen asteen paikoista kiristyy koko ajan, eikä
ysillä kiriminen ole helppoa.
Et kuitenkaan ole koulussa yksin. Täällä on paljon myös koulun aikuisia, jotka auttavat
tarvittaessa. Ole siis rohkea ja kysy, jos tarvitset apua tai jokin asia on epäselvää.
Takahuhdin koulu on paikka, jossa jokainen oppilas saa olla oma itsensä. Siihen kuuluu
se, ettei ketään kiusata. Jos kiusaamista ilmenee, siitä on syytä tulla kertomaan heti. Näin
pääsemme kiinni asiaan. Jokaisella oppilaalla on oikeus olla rauhassa koulussa. Toivon
myös, että jokainen oppilas kiinnittää huomiota hyviin tapoihin ja kielenkäyttöön. Koulu ei
ole paikka, jossa kirosanat raikuvat, vaan uskon jokaisen pystyvän asialliseen
kielenkäyttöön. Koulun aikuisten kanssa asioidaan normaalisti, jutellaan ja keskustellaan.
Turha esittäminen on syytä jättää tällöin pois.
Muistakaa pitää huolta omista luokkatovereistanne. Luokka on tärkeä yksikkö, jossa on
tarkoitus viihtyä. Kaikkien kanssa ei voi olla parasta ystävää, muta jokaisen kanssa pitää
tulla toimeen ja jokaisen kanssa pitää pystyä yhteistyöhön.
Säännöt on luotu sitä varten, että jokaisella olisi hyvä ja turvallinen olo koulussa. Siksi niitä
on syytä noudattaa. Muistakaa myös kulkea virallisia kulkureittejä pitkin. Toisten pihat ovat
asukkaiden käytössä.
Opiskeluintoa kaikille.
Sami Nykänen
Rehtori
Takahuhdin koulu
JAKSOT 7-9.lk 2015-2016
1. jakso 11.8.-9.10.2015
2. jakso 19.10.19.12.2015
3. jakso 7.1.-18.3.2016
4. jakso 21.3.-4.6.2016
TYÖ- JA LOMA-AJAT
Lukuvuosi 2015-2016
Syyslukukausi
Syysloma
11.8.2015–19.12.2015,
12.10.2015–16.10.2015
Kevätlukukausi 7.1.2016–4.6.2016
Pääsiäinen
25.3.-28.3.2016
helatorstai
5.5.2016,
Talviloma
29.2.2016–6.3.2016
LUOKANVALVOJAT lv. 2015-2016
7A
7B
7C
7D
7E
7F
Eija Kuusipalo
Markus Bister
Heli Kolari
Anssi Herrala
Pia Lepola
Hanna Ojanperä
8A
8B
8C
8D
8E
8F
8G
Kirsi Ranta
Heidi Pertovaara
Tiina Flyktman-Myllymäki
Irene Wiena
Juha Javanainen
Johanna Korkeamäki
Taina Vuento
9A
9B
9C
9D
9E
9J
Urpo Rinta-Jouppi
Susanne Issakainen
Kristiina Fröjdahl
Sari Papunen
Jari Lampinen
Satu Herrala
pe 6.5.2016 vapaa
Yläkoulun opettajat lukuvuonna 2015 - 2016
Aalto Eeva
Boedeker Markus
Bister Markus
Flyktman-Myllymäki Tiina
Fröjdahl Kristiina
Hakola Elisa
Herrala Anssi
Herrala Satu
Hovi Juli
Issakainen Susanne
Javanainen Juha
Kojola Merja
Kolari Heli
Korkeamäki Johanna
Kuusipalo Eija
Laarko Johanna
Lampinen Jari
Lassila Maria
Lepola Pia
Luimula Sami
Merivirta Mirka
Myllymäki Esko
Mäkinen Timo
Nykänen Sami
Ojanperä Hanna
Oksala Virpi
Pajakkala Anna-Mari
Papunen Sari
Pertovaara Heidi
Pitkänen Enni
Raatikainen Anu
Ranta Kirsi
Rantanen Tuula
Rinta-Jouppi Urpo
Selin Jouni
Toura Tiina
Uusitalo Matti
Wiena Irene
Vuento Taina
lehtori
Käsityö TS
lehtori
Tuntiopettaja
Käsityö, TN,
Terveystieto, liikunta, Lv. 7B
lehtori
Äidinkieli ja kirjallisuus, Lv 8C
lehtori
Äidinkieli ja kirjallisuus, Lv 9C
lehtori
Matematiikka, ATK,
lehtori
Lehtori
Matematiikka, FK, LV 7D
JOPO -luokan opettaja, LV. 9J
Luokanopettaja Liikunta
lehtori
Äidinkieli ja kirjallisuus, Lv. 9B
tuntiopettaja
Historia, yhteiskuntaoppi, Lv. 8E
lehtori
Liikunta,
lehtori
Ruotsi, saksa, Lv. 7C
lehtori
Uskonto, elämänkatsomustieto, Lv. 8F
tuntiopettaja
Matematiikka, fysiikka, kemia, Lv. 7A
Tuntiopettaja
Kotitalous
lehtori
Historia, yhteiskuntaoppi, Lv. 9E
tuntiopettaja
S2, suomi toisena kielenä 1-9 lk
lehtori
Biologia, Maantieto, Lv 7E
lehtori
Liikunta
Erityisopettaja
Erityisopetus
lehtori
Opinto-ohjaus
erityisopettaja
rehtori
Erityisopetus
Tuntiopettaja
Englanti, Lv. 7F
lehtori
Kotitalous,
lehtori
Englanti, ranska,
tuntiopettaja
Ruotsi, saksa, Lv. 9D
Tuntiopettaja
Englanti, ruotsi, saksa, Lv. 8B
Tuntiopettaja
Musiikki
lehtori
Opinto-ohjaus
lehtori
Matem. fysiikka, kemia, LV. 8A
lehtori
Erityisopetus
lehtori
Matem., fysiikka, kemia, Lv 9A
apulaisrehtori
nuoriso-ohjaaja JOPO-luokka
lehtori
Biologia, maantieto
lehtori
Matem., fysiikka, kemia, Lv 8D
lehtori
Kuvataide, Lv 8G
Oppilaan, huoltajan sekä opettajan oikeudet ja velvollisuudet
Takahuhdin koulussa noudatetaan ja kunnioitetaan oppilaskunnan hyväksymiä,
vanhempainyhdistyksen johtokunnan ja koulun johtoryhmän hyväksymiä oppilaan,
huoltajan ja opettajan oikeuksia ja velvollisuuksia.
Oppilaalla on oikeus:
- saada laadukasta opetussuunnitelman mukaista opetusta ja ohjausta
- saada turvallinen, monipuolinen, tasapainoinen ja tasa-arvoinen oppimisympäristö
- saada tukea kasvuun ja oppimiseen
- saada riittävän usein tietoa opintojensa edistymisestä ja arvioinnin perusteista
- ilmaista oma mielipiteensä sekä tehdä inhimillisiä virheitä ja erehdyksiä
- kuulua kouluyhteisöön
Oppilaan velvollisuus on:
- käydä koulua ja osallistua opetukseen säännöllisesti
- noudattaa koulun järjestyssääntöjä ja toimintaohjeita sekä opettajan antamia ohjeita
- käyttäytyä asiallisesti ja noudattaa hyviä tapoja sekä kunnioittaa koulun arvoja
- tehdä annetut tehtävät huolellisesti
- huomioida toiset oppilaat ja opettajat ja olla suvaitsevainen
- huolehtia itsestään ja tavaroistaan sekä kouluympäristöstään
Oppilaan huoltajalla on oikeus:
- saada tarvitsemansa tiedot, jotka liittyvät oppilaan koulunkäyntiin
- tulla kuulluksi tärkeissä oppilaan koulunkäyntiin liittyvissä asioissa
- päättää oppiaineita ja oppimääriä koskevista valinnoista yhdessä oppilaan kanssa
- saada perustelu kurinpito yms. toimista sekä tieto poissaoloista
- luottaa, että koulu hoitaa perustehtävänsä
- saada tukea oppilaan koulunkäyntiin liittyvissä ongelmissa
Oppilaan huoltajan velvollisuus on:
-
huolehtia siitä, että oppilas käy koulua ja että oppivelvollisuus tulee suoritettua
ilmoittaa poissaoloista
huolehtia oppilaan perusasioista ja järjestää asianmukaiset olosuhteet
koulutehtävien suorittamista varten
- olla yhteistyössä koulun kanssa oppilaan parhaaksi sekä ottaa selvää epäselvissä
tilanteissa ja ilmoittaa koululle ongelmista, mm. kiusaamisesta
- olla kiinnostunut oppilaan koulunkäynnistä ja tukea tätä siinä
- tukea ja arvostaa koulun ja opettajien työtä ja esittää kritiikkiä perustellusti
Opettajalla on oikeus:
-
opettaa ja ohjata oppilasta sekä toimia luokkatilanteissa työnjohtajana ja tehdä
työtään niin, että luokassa on työrauha
arvioida oppilaan edistymistä, työskentelyä ja käyttäytymistä
käyttää annettuja rangaistusmahdollisuuksia hyvin perustein
tehdä inhimillisiä virheitä ja erehdyksiä
saada palautetta työstään sekä tehdä työtään asianmukaisissa tiloissa ja
asianmukaisilla välineillä
valvoa oppilaiden käyttäytymistä
Opettajan velvollisuus on:
-
antaa laadukasta opetussuunnitelman mukaista opetusta
olla vaitiolovelvollinen asioista, jotka koskevat oppilasta ja hänen perhettään ja
käsitellä tahdikkaasti oppijan persoonaa ja yksityisyyteen liittyviä asioita
toimia häiriöiden eliminoimiseksi, puuttua kiusaamiseen ja ilmoittaa luvattomista
poissaoloista huoltajalle
käyttää opetukseen siihen varattu aika ja keskittyä opettamiseen ja ohjaukseen
kunnioittaa oppijan oikeuksia ja suhtautua häneen inhimillisesti, oikeudenmukaisesti
ja tasapuolisesti sekä ottaa erityisesti huomioon huolenpitoa ja suojelua tarvitsevat
oppijat
antaa oppilaalle riittävän usein tietoa edistymisestä ja työskentelystä sekä
arviointiperusteista ja antaa rakentavaa palautetta sekä kannustaa oppilasta
TAKAHUHDIN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT
Takahuhdin koulun oppilaana noudatan koulun järjestyssääntöjä koulutyön rauhallisen
sujumisen, turvallisuuden ja viihtyvyyden vuoksi. Kouluaikaa on työjärjestyksen mukainen
työpäivä, koulun järjestämät retket ja tilaisuudet sekä koulumatkat.
1. Noudatan sääntöjä ja hyviä tapoja.
2. En hyväksy enkä osallistu minkäänlaiseen kiusaamiseen tai vaaran tuottamiseen,
jotta jokainen voisi tuntea olonsa koulussa turvalliseksi sekä henkisesti että
ruumiillisesti.
3. Saavun tunneille täsmällisesti opiskeluvälineet mukana ja kotitehtävät
asianmukaisesti suoritettuina.
4. Annan muille työrauhan.
5. Kielenkäyttöni on asiallista ja kohteliasta.
6. Käsittelen koulun omaisuutta huolellisesti. Aiheutuneesta vahingosta ilmoitan
opettajalle. Olen velvollinen korvaamaan tahallisesti aiheuttamani vahingot.
7. Olen itse vastuussa kouluun tuomistani tavaroista. Käytän matkapuhelinta ja muita
vastaavia laitteita oppituntien aikana vain opettajan luvalla.
8. En poistu koulupäivän aikana koulualueelta ilman lupaa.
9. Tupakkatuotteiden ja päihteiden käyttö ja hallussapito on kiellettyä.
10. Seuraamukset järjestyssääntöjen rikkomuksista: Opettaja keskustelee oppilaan
kanssa ja on tarvittaessa yhteydessä huoltajaan. Oppilas voidaan poistaa luokasta
valvottuun tilaan, kutsua kasvatuskeskusteluun, jättää jälki-istuntoon, määrätä
koulupäivän jälkeen suorittamaan tehtäviään, ohjata apulaisrehtorin tai rehtorin
puhutteluun. Oppilaalle voidaan antaa kirjallinen varoitus tai hänet voidaan erottaa
koulusta määräajaksi.
Rehtorit, opettajat ja koulun muut aikuiset antavat sääntöihin tarkennuksia tai lisäohjeita,
joita noudatan kuten järjestyssääntöjä. Tarkempia tietoja koulun käytänteistä on kirjattu
koulun pelisääntöihin.
5.-9. LUOKKALAISTEN PELISÄÄNNÖT
Jokaisella takahuhtilaisella on oikeus häiriöttömään työskentelyyn; oppilaalla
opiskeluun, opettajalla opettamiseen ja muulla henkilökunnalla omaan työhönsä.
Jokaisella on oikeus tuntea olonsa koulussa turvalliseksi niin henkisesti kuin
ruumiillisestikin.
Kun noudatamme yhteisiä pelisääntöjä, varmasti myös viihdymme yhdessä.
Oppitunnit
Jokainen oppilas huolehtii osaltaan, että oppitunneilla on työrauha.
Vessassa käydään välituntien aikana, ei oppitunneilla.
Päällysvaatteet jätetään naulakkoon. Ne voit jättää myös lokerikkoon tai pakata
reppuun.
5-6 –luokkalaiset jättävät kengät käytävään.
Älä milloinkaan jätä taskuihin tai vartioimattomaan laukkuusi mitään arvokasta.
Luokissa ja ruokalassa päähineen käyttö on kielletty.
Kännykän ja musiikkisoittimen käyttö oppitunneilla on kielletty. Oppituntien aikana
kännykkä pidetään äänettömällä tai pois päältä ja musiikkisoitin pois näkyvistä.
Syöminen ja juominen oppitunnilla on kielletty.
5-6 –luokkalaiset eivät saa tuoda makeisia kouluun ilman eri lupaa.
Välitunnit
Välitunnit ovat virkistymistä varten. Välituntialue on koulun sisäpiha sekä kenttä.
Kaikki oppilaat menevät ulos ulkovälitunneille. Osa 7-9 –luokkien välitunneista on
sisävälitunteja. 5-6 luokkalaisilla kaikki välitunnit ovat ulkovälitunteja. Jos olet
välitunnin sisällä, oleskelu parvella, portaissa ja alakerrassa on kielletty. Jätä
käytäville riittävästi kulkutilaa. Välitunnilla ei oleskella alakoulun siivessä
(silloinkaan, kun seuraava tunti on biologian luokassa).
Jätä aina väylä rappusilla tai käytävällä ollessasi, että toisilla on tilaa liikkua.
Muistathan kunnioittaa toisen ihmisen fyysistä ja henkistä koskemattomuutta sekä
noudattaa hyviä tapoja.
Tupakointi, tupakkatuotteiden ja tulentekovälineiden sekä energiajuomien
hallussapito on koulupäivän aikana kielletty.
Poissaolot ja myöhästymiset
Jos olet poissa koulusta, huoltajan on ilmoitettava poissaolosi syy
luokanvalvojalle/luokanopettajalle samana päivänä puhelimitse opettajainhuoneen
puhelimeen (03-56545717) tai Helmeen.
Lomamatkat on suositeltavaa järjestää koulun loma-aikoina. Luokanvalvoja voi
hyväksyttävästä syystä myöntää luvan enintään viiden päivän poissaoloon
huoltajan anomuksesta. Yli viiden päivän poissaoloanomus tehdään rehtorille.
Lupaa poissaoloon anotaan lomakkeella, joka löytyy koulun kotisivuilta. Lisäksi
sinun on kerättävä tiedot läksyistä erilliselle lomakkeelle vähintään 1 viikko ennen
matkaa ja näytettävä täytetty lomake luokanvalvojalle. Tämä on edellytys
poissaololuvan myöntämiselle. Useita poissaoloja ei lomamatkojen takia myönnetä,
vaan tällöin retket tehdään täysin vanhempien vastuulla. Molemmat lomakkeet
löytyvät opojen huonetta vastapäätä olevasta kaapista.
Luvan tilapäiseen poissaoloon liikuntatunneilta sekä luvan seurata liikuntatunnin
opetusta siihen itse aktiivisesti osallistumatta, antaa liikunnanopettaja tai
terveydenhoitaja. Luvan voi saada myös huoltajan kirjallisesta pyynnöstä. Lupa ei
anna oikeutta olla poissa koulusta ko. tuntien ajan.
Sinun on itse otettava selvää läksyistä ja siitä, mitä tunneilla on poissa ollessasi
tehty.
Miten vältyt myöhästymisiltä? Herää ja lähde ajoissa kouluun. Siirry välitunnin
aikana oikean luokkatilan läheisyyteen. Jos kuitenkin myöhästyt, koputa oveen ja
pahoittele myöhästymistäsi. Älä kuitenkaan keskeytä päivänavausta, vaan odota
hiljaa oven takana sen päättymistä. Jos myöhästymisen syynä on 7-9 luokalla
toistuvasti tavaroiden noutaminen säilytyslokerosta, voidaan oppilaalta evätä
lokeron käyttöoikeus. Tällöin avain palautetaan ja oppilas saa panttinsa takaisin.
Tästä päätöksen tekee rehtori tai apulaisrehtori.
Kokeet ja kotitehtävät
Tietoarkussa/Helmessä ilmoitetaan kunkin luokka-asteen yhteiset koepäivät. Pidä
lista tallessa. Sinulla on kokeita myös muina ajankohtina, jotka kyseinen
aineenopettaja ilmoittaa. Luokanopettaja ilmoittaa luokalle omat koepäivänsä.
Muista, että myös eri oppiaineiden suulliset esitykset, testit ja tuntiosaaminen
vaikuttavat arvosanaasi. Koe aika on 45 minuuttia, ellei toisin ilmoiteta.
Jos olet ollut sairaana koepäivänä, käy kysymässä opettajalta mahdollisen
rästikokeen päivämäärä (lomamatka ei edellytä opettajalta uusintakokeen
järjestämistä).
Tee kotitehtävät tunnollisesti. Mikäli unohtelua on liikaa, opettaja voi jättää sinut
samana päivänä kouluun enintään tunnin ajaksi kerrallaan suorittamaan näitä
tehtäviäsi.
Tarvittaessa opettaja voi kerätä yksittäisen oppilaan tai koko luokan oppilaiden
kännykät kokeen ajaksi talteen.
9. luokan päättöarviointi
9. luokan päättöarviointi on erilainen arviointi kuin aikaisempina vuosina. Tällöin
jokainen arvioidaan opetussuunnitelman päättöarvioinnin kriteerien perusteella.
aikaisemmin arvioinnissa on voitu ottaa huomioon esimerkiksi sairaus, mutta
päättöarvioinnissa tämä mahdollisuus on pieni.
Tämä on huomioitava monessa asiassa. Matkoja ei suositella tehtävän 9. luokalla.
Lisäksi oppilaan ja vanhempien on huomioitava sairauksien takia rästiin jäävät
kokeet. Niiden suorittamisesta on sovittava opettajan kanssa heti. Harmillisimpia
ovat sellaiset tilanteet, joissa toukokuussa eritetään sopia kaiken ruuhkan keskelle
sopivaa rästikoepäivää.
Tuki- ja erityisopetus
Jos tuntuu siltä, että tarvitset tukiopetusta jossakin aineessa, käänny silloin
kyseisen aineenopettajan puoleen. Silloin voitte sopia yhdessä kummallekin
sopivan tukiopetusajan. Ensisijaisesti tukiopetus sovitaan oppituntiesi ulkopuolelle.
Erityisopetusta voit saada, jos olet pitempiaikaisen henkilökohtaisen avun
tarpeessa. Aineenopettajasi ja erityisopettaja sopivat tarvitsemasi jakson
pituudesta. Tukiopetukseen ja opetusta tukevaan erityisopetukseen päästään, joten
ole ajoissa paikalla.
Ruokailu
Kouluateria muodostaa kolmanneksen päivittäisestä ravinnontarpeestasi. Käy
syömässä, niin jaksat ahertaa koko pitkän koulupäivän. Ruokailuun mennään
porrastetusti laaditun aikataulun mukaisesti.
Pyri tekemään ruokailusta rauhallinen ja viihtyisä tuokio. Jätä reput, päällysvaatteet
ja päähineet käytävien naulakkoon, jotta Ervin aula ei ruuhkautuisi tavaroista.
Jonota maltillisesti ja noudata hyviä ruokailutapoja. Ota itsepalveluruokailussa
ruokaa vain sen verran kuin jaksat syödä. Nosta tuolisi ruokailun jälkeen takaisin
pöydän telineeseen ja palauta astiasi asiallisesti palautuspisteeseen. Jätä pöytä
siistiksi. Muistathan lähtiessäsi kiittää keittiöhenkilökuntaa!
Terveydenhoito ja kuraattori
Terveydenhoitaja päivystää joka päivä kello 10 – 11. Pyydä opettajalta lupalappu
halutessasi mennä terveydenhoitajalle. Palauta lappu opettajalle kuitattuna
silloinkin, jos terveydenhoitaja suosittelee sinulle kotiin lähtemistä. Mikäli sairastut
terveydenhoitajan vastaanottoajan jälkeen, keskustele asiasta luokanvalvojan tai
opettajan kanssa. Menettele samoin, jos sattuu tapaturma. Mikäli sinulla on
kouluaikana ajanvaraus lääkärille, hammaslääkärille tms., näytä ajanvarauskorttisi
opettajalle ennen lähtöäsi tai palattuasi. Mikäli sairastut koulupäivän aikana,
keskustele luokanvalvojan tai luokanopettajan kanssa asiasta. Hän soittaa kotiisi ja
huoltajan luvalla voit lähteä kotiin.
Koulussamme on myös kuraattori, jonka puoleen voit luottamuksellisesti kääntyä eri
ongelmatilanteissa. Hän niin kuin koko koulun henkilökunta on vaitiolovelvollinen.
Päivät, jolloin kuraattori on koululla, löytyvät ilmoitustaululta.
Asiointi rehtorin ja koulusihteerin luona sekä opettajainhuoneessa
Asioidessasi rehtorin luona jätä päällysvaatteet naulakkoon, paina kutsupainiketta
ja luvan saatuasi astu sisään. Tervehdi, esittäydy ja esitä asiasi. Muista hyvät tavat
myös asioidessasi koulusihteerin luona.
Yrittäessäsi tavoittaa opettajaa opettajainhuoneesta käytä kutsupainiketta. Esitä
asiasi kohteliaasti ja reippaasti. Aina tavoittelemasi opettaja ei ole paikalla, mutta
ehkä joku muu opettaja voi auttaa sinua.
Kirjaston käyttö
Kirjastovälitunti alkaa myöhemmin syksyllä. Se on yksi iltapäivän välitunti, jolloin
oppilaat voivat käyttää kirjaston palveluita. Asiasta informoidaan myöhemmin.
Muuten koulupäivän aikana kirjastoa käytetään vain opettajan johdolla.
Juhlat ja opintomatkat
Juhlissa on käyttäydyttävä asiallisesti. Luokanvalvoja/luokanopettaja/tunnin opettaja
kertaa käyttäytymissääntöjä ennen jokaista juhlaa. Hän puuttuu käyttäytymiseesi
juhlan ja esim. kirkkomatkan aikana, jos annat siihen aihetta. Opintomatkojen ja
vierailujen aikana tietenkin noudatamme hyviä tapoja. Mikäli oppilas toistuvasti
häiritsee ko. tilaisuuksia, hänet jätetään kouluun tekemään tehtäviä juhlan ajaksi.
Ulko-ovien käyttö
Yläkoulun ulko-ovina ovat Ervin aulan ovi, opettajainhuoneen edessä oleva ovi sekä
koulupäivän alkaessa ja päättyessä luokan 158 vieressä oleva ovi. 5-6 luokkien
oppilaat käyttävät oman siipensä ulko-ovia. Näiden käyttöä tulee 7-9. luokkalaisten
puolestaan välttää.
Siisteys
Koulu on yhteinen työtilamme, jonka siisteydestä on vastuussa jokainen erikseen ja
kaikki yhdessä. Laita roskat roskakoriin, kahvimukit ja limsapullot kierrätykseen,
paperit vihreisiin paperilaatikoihin! Luokassa jokainen siistii oman työympäristönsä
tunnin lopussa. Auditorioon, musiikkiluokkaan ja atk-luokkiin ei mennä kengät
jalassa.
5-6 –luokkiin ei mennä kengät jalassa.
Muuta
Lukion/5-6 -luokkien käytävällä oleskelu ei ole sallittua
BG luokkiin mennään vasta, kun oppitunti alkaa.
Kouluaikana ei ole suositeltavaa syödä makeisia eikä juoda virvoitusjuomia.
Energiajuomat ovat kiellettyjä.
Muita asioita:
Säilytyskaappien avaimet
7-9 luokkien oppilailla on mahdollisuus saada käyttöönsä käytävällä oleva kaappi,
johon hän voi laittaa tavaroitaan. Avaimen saa vahtimestarilta myöhemmin
ilmoitettavana aikana panttia (10€) vastaan, joka palautetaan, kun avain
palautetaan.
Oppilas vastaa avaimesta. Pidä avain aina mukanasi koulussa.
Vahtimestari
Vahtimestarit antavat panttia vastaan lokeron avaimet, joista sitten oppilas itse
vastaa. Löytötavaroita voi tiedustella vahtimestarilta. Vahtimestarin huone sijaitsee
opettajanhuoneen vieressä.
Kielenkäyttö
Käytä normaalia, hyvää kieltä koulussa. Kirosanat eivät sovi kenenkään suuhun,
vaikka niillä kuinka yrittäisi tehostaa sanomaansa.
Koeaikataulut ja kokeet
Koeaikataulut tehdään lukukaudeksi. Ne pyritään saamaan jakoon elokuussa ja
tammikuussa. Koeaikataulu kannattaa säästää. Se löytyy kuitenkin myös koulun
kotisivuilta. Kaikki kokeet eivät löydy listasta, vaan opettaja ilmoittaa ne erikseen.
Kokeisiin varattu aika on 45 minuuttia, ellei opettaja toisin kerro.
Kiusaaminen
Kiusaaminen ei kuulu kouluun, eikä se kuulu mihinkään muuallekaan. Olethan kaveri
toisille oppilaille. Yritä tulla toimeen jokaisen kanssa. Puutu aina kiusaamiseen, jos
sellaista havaitset. Jos sinua kiusataan, niin tule kertomaan siitä koulun aikuiselle.
Muistathan myös, että netissä tai Whatsupissa ikävästi sanominen voi täyttää
kiusaamisen merkit. Näitä tarinoita on aina ikävä selvittää.
Poistuminen
Takahuhdin koulussa ei ole poistumisvälitunteja. Luvattomiin poistumisiin puututaan
nopeasti. Jos sinulla on välitön tarve liikkua pois koulualueelta, esim.
terveydenhoitajan vastaanotolle, pyydä siihen esim. luokanvalvojan lupa.
Eväät ja välipala
Kasvavan nuoren pitää ensisijaisesti syödä aamupala ja kouluruoka. Joillekin tämä ei
kuitenkaan riitä. Oppilas voi ottaa evästä mukaan kouluun. Evääksi kannattaa ottaa
leipää, välipalakeksiä tai hedelmää sekä pieni mehu tai vastaava. Roskat sitten
laitetaan roskiin. Karkki, sipsit ja virvoitusjuomat eivät ole eväitä. Tampereen Ateria
järjestää todennäköisesti tänäkin vuonna välipalakioskin, josta voi ostaa terveellisiä
välipaloja klo 13.10 alkavalla välitunnilla.
Kioski A-talossa
Tampereen Ateria pitää A-talon ruokalassa kioskia. Aukioloajat sekä aloitus ilmoitetaan
oppilaille myöhemmin. Kioski toimii klo 13.10-13.25 välitunnilla. Aterian kanssa on
sovittu, että välipalat ovat pääosin terveellisiä. Nameja oppilaat ehtivät syömään vapaaajalla, eikä sokerihumala muutenkaan edistä opiskelua. Tuotteet on hinnoiteltu
yksittäin.
Kioskille saavat mennä vain ne oppilaat, jotka ovat ostamassa välipalaa. Kioskille ei siis
saa mennä vain seurustelemaan. Ne oppilaat, jotka eivät mene kioskille, menevät
ulkovälitunnille. Kioskilla ja ruokalassa toimitaan rauhallisesti ja siististi. Jos oppilas ei
ohjauksesta huolimatta osaa toimia oikein kioskilla, voidaan häneltä evätä mahdollisuus
kioskilla käyntiin määräajaksi.
Matkustaminen
Yläkoululaiset matkustavat jonkin linja-autolla ilman opettajaa. Tällöin on syytä
muistaa, että te edustatte Takahuhdin koulua. Jättäkää siis turha esitys ja
metelöiminen pois matkalta. Muistakaa myös hyvä kielenkäyttö ja tervehtiminen.
Vanhemmille ihmisille voi aina antaa paikan. Näin voi saada yhdelle hyvän mielen.
Nämä asiat kuuluvat normaaleihin hyviin tapoihin, vaikka ne unohtuvat välillä
isommiltakin ihmisiltä.
Käytämme syksystä alkaen matkakortteja niin yksittäin matkatessa kuin ryhmän
kanssa. Tarvittaessa koulusihteeri auttaa matka asioissa.
Kulkeminen
Koulu maksaa aina matkat koululta tapahtumapaikalle ja tapahtumapaikalta koululle.
Koulu ei maksa oppilaille yksittäisiä lippuja kotoa suorituspaikalle, vaan ryhmä
kokoontuu aamuisin koululle, josta ryhmä lähtee matkaan. Ryhmä palaa tapahtuman
jälkeen yhteisellä lipulla koululle. Jos opettajan kanssa on sovittu, että oppilaat voivat
tulla suoraan tapahtumapaikalle, tapahtuu tämä oppilaan omalla kustannuksella. Sama
pätee iltapäivän matkalla kotiin. Koulu hoitaa matkan koululle, ei kotiin. Tämä muutos
johtuu siitä, että olemme joutuneet siirtymään entistä enemmän matkakorttien
käyttäjiksi.
Kesken koulupäivän ei liikuntatunneille saa mennä omilla kulkuvälineillä.
Reunatunneille voi oppilas mennä omalla kulkuneuvolla, jos opettajan kanssa näin on
sovittu (aamuisin ja iltapäivisin). Siirtymisten aikana on kiellettyä käydä kaupassa tai
ravintoloissa.
Puhelin ja muut härpäkkeet
Puhelin ja muut härpäkkeet ovat oppilaan omalla vastuulla koulussa. Puhelin ei ole
leikkiväline tunneilla, vaan puhelin on oltava aina suljettuna tai äänettömänä repussa,
ellei opettaja kerää niitä tunnin ajaksi pois. Jos puhelin on häiriöksi, voi opettaja ottaa
sen lopputunnin ajaksi. Jos puhelimesta tulee ongelma, lähdetään asiaa
selvittelemään tarkemmin hallinnon toimesta. Älä jätä mitään arvokasta takin taskuun
käytävälle. Valitettavasti joskus jotain häviää.
Liikuntatunnit
Liikuntavarustus. Oppilaalla tulee olla erillinen liikuntavarustus mukanaan
liikuntatunneilla. Kulkuohjeet tulevat myöhemmin.
 Sisäliikunnassa käytetään esimerkiksi verryttelyhousuja tai shortseja/trikoita, tpaitaa sekä sisäpelikenkiä (sukat jalassa ei saa liikkua). Tytöillä hiukset tulee olla
kiinni liikuntatunnin ajan.
 Ulkoliikunnassa käytetään esimerkiksi verryttely-, tuuli- tai kevyttoppapukua sekä
lenkkikenkiä.
* Pyyhe. Tuntien jälkeen oppilaiden tulee käydä pesulla.
* Lisäksi jokaisella oppilaalla tulee olla omat uimahousut/uimapuku sekä luistimet.
Sairastumisen jälkeen. Jos oppilas on ollut sairaana eikä pysty osallistumaan liikuntaan
yksittäisellä oppitunnilla, oppilaan tulee tuoda tunnille huoltajilta lupalappu, jossa todetaan
syy liikuntakieltoon. Tällaisissa tilanteissa oppilas seuraa opetusta kentän reunalta.
Pitkäaikaiset loukkaantumiset / liikuntakiellot: Jos oppilas ei voi osallistua liikuntatunneille
useammalla liikuntatunnilla, oppilaan tulee toimittaa liikuntakiellosta lääkärintodistus.
Tällaisissa tilanteissa oppilas ei tule liikuntatunneille vaan hän opiskelee muita oppiaineita
apulaisrehtorin osoittamassa luokassa.
Arviointi. Liikunta perustuu jatkuvaan näyttöön. Arvioinnissa huomioidaan mm.
tuntiaktiivisuus ja yrittäminen, sääntöjen noudattaminen sekä toiminta reilun pelin
hengessä. Lisäksi arviointiin vaikuttavat tunnilla osoitetut lajitaidot sekä fyysinen kunto.
TUPAKKA
1. Tupakka-Lappu kotiin, keskustelu
-Kake, luokanvalvoja
2. Terveydenhoitaja kutsuu oppilaan vanhempineen neuvontaan
Käymättä jättäminen siirtää oppilaan suoraan seuraavalle portaalle
-Terveydenhoitaja
3. Kake-keskustelu, ensin yksin, sitten vanhempien kanssa
-Kake
4. POLIISI-KAKE, ilmoitus poliisille
KAKE
KAKE-PUHUTTELU
Puhuttelu, keskustelu, tieto kotiin –Kake
KAKE
Puhuttelu, soitto kotiin, oppilas kertoo -Kake
JATKO-KAKE
Vanhemmat kutsutaan palaveriin
LUOKANVALVOJA-KAKE
-Kake
Luokanvalvoja käy läpi kokonaistilannetta oppilaan kanssa,
Tieto kotiin -lv
LUOKANVALVOJAN JATKO-KAKE Luokanvalvoja kutsuu vanhemmat koululle -lv
REKSI-KAKE
puhuttelu, tieto kotiin –rehtori/apulaisrehtori
REKSI-KAKE II Soitto oppilaan kotiin –rehtori/apulaisrehtori
REKSI-KAKE III JATKOKURSSI Oppilaan vanhemmat kutsutaan koululle –
Rehtori/apulaisrehtori
KAKE-FINAALI, osa 1 Pyydetään vanhempia noutamaan oppilas kotiin
Pohdinta koulunkäynnin järjestämisestä
-Kake, Rehtori, Apulaisrehtori, OH-ryhmä
KAKE-FINAALI, osa 2
Kuuleminen ja kirjallinen varoitus –Rehtori
KAKE-FINAALI, osa 3
Kuuleminen ja määräaikainen erottaminen –Rehtori
KAKE-FINAALI, osa 4Ilmoitus sosiaaliviranomaisille
KAKE ja seuraamukset (7.-9. luokkien oppilaat)
Kaikkien toivomus olisi, ettei koulussa tarvittaisi rangaistuksia. Valitettavasti joukossa on
oppilaita, jotka koettelevat koulun sääntöjä ja omia rajojaan. Siksi yhteiset säännöt ja
seuraamukset on määriteltävä.
Koulualueelta poistumisen ja tupakan/nuuskan käytön seuraamukset menevät omien
KAKE-portaiden mukaisesti. Lähtökohta on se, että vanhemmat otetaan heti mukaan
keskusteluun, ensin puhelimitse ja sen jälkeen henkilökohtaisella keskustelulla koululla.
Tupakan ja nuuskan suhteen törkeissä tapauksissa otamme yhteyden suoraan poliisiin.
Tuntihäirintä ja välituntiongelmat pyritään selvittämään välittömästi ja tarvittaessa
selvittelyä jatketaan luokanvalvojan kanssa. On myös hyvä todeta, että törkeissä
tapauksissa voimme hypätä useamman portaan yli ja mahdollisesti esim. viedä asia
suoraan portaan alapäässä olevan viranomaisen käsittelyyn.
KAKE –portaikon soveltaminen laajenee siten, että KAKEt tulevat ottamaan yhdessä
rehtoreiden kanssa käsittelyyn kiroiluun/huonoon kielenkäyttöön sekä jatkuvaan
häiritsevään käytökseen liittyviä asioita.
Jos oppilas aiheuttaa tahallaan vahinkoa, on hän korvausvelvollinen. Jos syyllistyt esim.
epärehellisyyteen, kiusaamiseen tai väkivaltaan, voi saada jälki-istuntorangaistuksen, josta
menee aina tieto vanhemmille. Joissakin tapauksissa joudutaan kutsumaan vanhemmat
koululle keskustelemaan. Ankarampina toimenpiteinä käytetään rehtorin puhuttelua ja
rehtorin kirjallista varoitusta. On syytä muistuttaa, että koulun henkilökunnalle valehtelu
katsotaan aina raskaaksi rikkomukseksi.
Jälki-istuntoa voi oppilas saada esimerkiksi huonosta käytöksestä oppitunnilla. Tällöin
istumisen antanut opettaja määrittelee missä ja milloin oppilas jälki-istuntonsa istuu.
Vanhempiin pyritään otattamaan nopeasti yhteyttä. Tarvittaessa asia viedään eteenpäin.
JAKSOSUUNNITELMA 2015-2016
7. luokka
8. luokka
9. luokka
J1
J2
J3
J4
J1
J2
J3
J4
J1
J2
J3
J4
Jakso alkaa
11.8.
19.10.
7.1.
21.3.
11.8.
19.10.
7.1.
21.3.
11.8.
19.10.
7.1.
21.3.
Jakso päättyy
9.10.
19.12.
18.3.
4.6.
9.10.
19.12.
18.3.
4.6.
9.10.
19.12.
18.3.
4.6.
AI
3
3
3
3
3
3
3
3
3
3
3
3
A1-kieli
2
2
2
2
3
3
3
3
3
3
3
3
B1-kieli
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
MA
3
3
3
3
3
3
3
3
4
4
4
4
BG
2
2
2
2
2
2
2
2
3
3
3
3
FK
2
2
2
2
3
3
3
3
2
2
2
2
UE
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
TT
1
1
1
1
2
2
2
2
HY
2
2
2
2
2
2
2
2
3
3
3
3
MU
1
1
1
1
KU
2
2
2
2
KO
3
3
3
3
TN/TS
3
3
3
3
LI
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
OP/AT/VIPE
1
1
1
1
0
1
0
1
1
1
1
1
P8 P9 val
6
6
6
6
6
6
L8 val (0,5 vvt)
2
0
2
0
YHT.
6
6
30
30
30
30
31
30
31
30
30
30
30
30
ET
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
A2-kieli
2
2
2
2