Lataa (pdf) - Helsingin Rudolf Steiner

Helsingin Rudolf Steiner -koulu
Vuosikertomus 2012-2013
Sisällys
3 Rehtorin puheenvuoro
”Koulun elämää seuratessa ei voi muuta kuin todeta:
koulu tosiaan elää ja soi! Siitä kiitos kaikille oppilaille,
opettajille ja vanhemmille.”
4 Koulun haastavin luokka?
Esiluokassa opeteltiin kuuntelemaan opettajaa ja
luokkatovereita sekä kohtelemaan toisia kauniisti.
Puutarhanhoitoon tutustuttiin kädet villassa ja mullassa.
6 Täältä tullaan, talonpoikaiselämä!
Millaista Suomen maaseudulla oli sata vuotta sitten?
Tähän kysymykseen kolmasluokkalaiset hakivat vastauksia
niin tarinoiden kuin tekemisenkin avulla.
8 Kalevalaisissa tunnelmissa
Nelosluokkalaiset esittivät oman tulkintansa Väinämöisen
synnystä, verenseisautussanoista ja Sammon ryöstöstä.
9 Mikkelinpäivän Markkinahumua
Syksyn perinteiset Mikkelinmarkkinat houkuttelivat
tälläkin kertaa talon täydeltä kävijöitä.
10 Parrasvalojen loisteessa
Viides- ja kahdeksasluokkalaisten mainioissa näytelmissä
seurattiin Monnin, Adalmiinan, Kanin ja Lumikuningattaren
edesottamuksia.
14 Perimmäisten kysymysten äärellä
Yhdeksäsluokkalaisten taiteilemista biologianvihoista kelpaa
opiskella niin solujen rakennetta kuin ihmisen evoluutiota.
2
Koulu elää ja soi!
16 Matka maailman keskipisteeseen
Vihdoinkin! Kahdestoistaluokkalaiset nauttivat
täysin siemauksin kauan odottamastaan aikaja kulttuurimatkasta Kreikkaan.
18 Päätös- ja diplomityöt
Kahdestoista- ja kolmastoistaluokkalaisten töiden aiheet
vaihtelivat ratapyöräilystä sarjakuvaan ja teatterista
lapsuudenmuistoihin.
20 Opettajana viidellä vuosikymmenellä
Räiskyvä kuvaamataidonopettaja Marita Herlevi jäi eläkkeelle
vuoden vaihteessa. Vanhempainillat viimeisimmän luokan,
”18C:n”, kanssa jatkuvat kuitenkin edelleen.
22 Gaudeamus igitur
Onnittelut vuoden 2013 ylioppilaille!
23 Kuka, mitä, missä?
Täältä löydät koulun yhteystiedot sekä johtokunnan jäsenten,
toimihenkilöiden, opettajien ja oppilaiden nimet.
31 Tervetuloa Ravintola Rudolfiin
Koulun ravintolatoiminnasta vastaa elokuusta 2013 alkaen
ekologiseen ja eettiseen ruokaan erikoistunut KK Kruska Oy.
Lukuvuosi 2012–2013 alkoi Kansallisteatterin käynnistämällä
”Kylä elää” -projektilla, johon osallistui parikymmentä oppilastamme
yhdessä koulualueen asukkaiden kanssa. Itse tehty käsikirjoitus ja
kabareetyyppisen näytelmän toteutus nuoria itseään koskettavista
ajatuksista ja teemoista, lähinnä ympäristökysymyksistä, innosti koko
kouluyhteisöä. Kenellä on koulun suurin hiilijalanjälki -rap raikui suoraan
omaantuntoon. Uusi teatterikonsepti ja yhteisöllinen taidekäsitys
rantautui kouluumme.
Syksy toi tullessaan myös haasteita. Helsingin kaupungin opetustoimi
käynnisti epätarkkuuksiin perustuvan informaatiotulvan yksityiskoulujen
paremmasta asemasta julkisen sektorin kouluihin verrattuna. Yksityis­
koulujen liitto teetti tilitoimisto KPMG:llä tutkimuksen, jonka luvut ovat
sittemmin kaupunginkin taholta tunnustettu realistisemmiksi. Tilanne on
rauhoittunut, eikä epäilyksiä etuoikeutetusta asemasta enää ole.
"Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä
ollaan siirtymässä ainutlaatuiseen
Opintopolku-rekisteriin."
Suomalaisen steinerkoululiikkeen piirissä on keskusteltu steinerkoulujen
siirtymisestä yhteishakuun. Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä
ollaan siirtymässä ainutlaatuiseen Opintopolku-rekisteriin. Se on
seurantajärjestelmä, johon jokaisen kansalaisen opinnot ja opiskeluun
liittyvät valinnat kirjataan. Ajatuksena on mm. löytää mahdolliset
koulupudokkaat ja potentiaaliset syrjäytyjät ajoissa ja tukea heitä.
Kaikki eivät suinkaan ole pian käyttöön otettavasta järjestelmästä
ihastuneita vaan katsovan sen lisäävän yhteiskunnan valvontaa.
Opintopolku-rekisterissä steinerlukiot esitellään samalla sivulla
erityispedagogisten koulujen kanssa. Tästä syntyvien mielikuvien voi
ajatella vievän lukiopaikkaa hakevan yhdeksäsluokkalaisen harhaan.
Toisaalta yhteisvalintaan osallistumisen on ajateltu lisäävän positiivista
huomiota ja kiinnostusta
steinerpedagogisesti annettavaan
lukiokoulutukseen. Mene ja tiedä,
keskustelu jatkuu…
Näytelmien, juhlien, projektien
ja kulttuurimatkojen lisäksi
mainittakoon koulun runsaiden
tapahtumien joukosta AC- ja
B-luokkalaisten yhteinen eurytmiaesitys ”Helsinki–Paris”. Toukokuun
lopun kouluesityksen jälkeen se saateltiin innokkain aplodein matkalle
Pariisiin.
Yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen suuntautunutta toimintaa edusti
Lukioriihi-tapahtuma. Lukiomme opiskelijat osallistuivat Säätytalolla
pidettävään työrupeamaan ja tuottivat yhdessä mm. SYK:n,
Munkkiniemen ja Kulosaaren yhteiskoulun opiskelijoiden kanssa
eduskunnan sivistysvaliokunnalle ja opetusministerille luovutettavan,
yleissivistystä puoltavan julkilausuman. Koulumme opiskelijat saattoivat
vaikuttaa arvomaailmallaan julkilausuman sisältöön. Sananvapauden
kansainvälisenä päivänä koulullamme pidettiin Lukioriihen päätösjuhla
sirkuskoulun, taikurin ja orkestereiden viihdyttämänä.
Lehtikuusentien aulaan on tuotu piano. Oppilaat improvisoivat ja
valmistautuvat Koulu soi -päivään. Tuolloin kuoroa, ryhmiä tai yksittäisiä
instrumentaalisia esityksiä kuullaan välitunnilla tai pidemmillä tauoilla.
Koulun elämää seuratessa voi vain todeta: koulu tosiaan elää ja soi! Siitä
kiitos kaikille oppilaille, opettajille ja vanhemmille.
Hyvää kesää toivottaen,
Meri Arni-Kauttu
Rehtori
3
Kukkia, kasveja ja huovutusta
Esikoululaiset tutustuivat puutarhanhoidon saloihin retkillä,
neulahuovuttamalla ja istuttamalla kasveja oman koulun pihalle.
Kuluneen vuoden teemana esikoulussa oli puutarhanhoito. Idean taustalla olivat
Kivisaaren Kati ja Basdekiksen Eeva ja toteuttamassa koko esikoulun väki, lapset ja
vanhemmat. Kati oli jo aikaisemmin tutustunut puutarhanhoidon terapeuttiseen
merkitykseen ja mahdollisuuteen toteuttaa sitä osana esikoulun toimintaa.
Syksyllä vierailimme lasten kanssa Gardeniassa ja keväällä Kaisaniemen
kasvitieteellisessä puutarhassa. Syksyllä istutimme myös monivuotisia kasveja,
pensaita ja sipulikasveja esikoulun pihalle yhdessä vanhempien ja esikoulun
henkilökunnan kanssa. Kasveihin ja niiden hoitamiseen liittyy paljon terapeuttisia,
lasten kasvua ja kokonaisvaltaista kehittymistä tukevia, elementtejä.
Esikoulu: Portti kouluun
Metsän reunassa koulun takana, melkein vähän piilossa, on
salainen portti kouluun. Sen kautta ovat useimmat koulumme
oppilaat kulkeneet.
Joka syksy tällä portilla seisoo parikymmentä viisi- ja kuusivuotiasta astuakseen
sisään uuteen maailmaan. Se maailma vie parhaimmillaan neljäntoista vuoden
yhdessäoloon vielä tuntemattomien luokkatovereiden kanssa.
Esikoulun opettaja on joka vuosi ensimmäisen luokan opettaja. Joka vuosi hän
saa ottaa vastaan uudet lapset ja uudet vanhemmat. Joukossa on usein tuttuja
perheitä ja pikkusisaruksia, jotka ovat tulleet tutuiksi saatellessaan isoa siskoa tai
veljeä esikouluun. Osa vanhemmista on koulun entisiä oppilaita ja astunut aikanaan
ensimmäistä kertaa samaisesta portista.
Koulun vaikein luokka
Toisinaan tapahtuu, että joku taitavasti lukeva ja kirjoittava lapsi, joka osaa laskea
ainakin tuhanteen, suhtautuu esikouluun vähättelevästi: ”onpa täällä lelliä, kun
aina vaan leikitään”. Silloin kerron, että esiluokka on koulun vaikein luokka. Täällä
opetellaan kuuntelemaan opettajaa ja luokkatovereita sekä kohtelemaan toisia
kauniisti. Melko pian nämä epäilijätkin toteavat, että väite pitää paikkansa.
Esiluokkalainen on varsinainen monitaituri. Hän osaa soittaa ja laulaa, piirtää ja
maalata, leipoa ja tehdä käsitöitä. Hän osaa kattaa pöydän ruokailua varten, lakaista
4
lattian ja siivota omat leikkinsä. Kaiken tämän hän tekee antaumuksella ja suurella
ammattitaidolla. Hän osaa ruotsinkielisen leipomisrunon ja tietää, että leppäkerttu on
latinaksi Coccinella septempunctata. Esiluokkalainen tuntee osaavansa aivan kaiken!
Ja jos tulevalle opettajalle sattuukin jäämään jotakin opetettavaa, sen tämä lapsi
haluaa totisesti oppia!
Kun kasvit jäivät talven tullen lumen alle, vanhemmat huovuttivat lapsille alustat,
joihin lapset neulahuovuttivat omanlaisiaan kukkia ja kasveja sekä pieniä puutarhoja.
Puutarhan hoito ja käsillä tekeminen tukevat lapsen hyvinvointia ja mielikuvitusta,
kosketusta luontoon sekä sosiaalista kasvua ja kokemusta omasta osaamisestaan.
Käsillä tekeminen, kuten huovuttaminen ja puutarhanhoito, ovat myös
toimintaterapian sekä taideterapian muotoja, joita käytetään laajasti terapiatyössä
erilaisissa kuntoutusyksiköissä, sairaaloissa sekä yksityisellä sektorilla.
Oppimisympäristönä esikoulun
piha kehittää myös oppilaiden
ympäristöherkkyyttä, kasvien
ja muun luonnon tuntemusta,
hahmottamiskykyä sekä
osallistumis- ja vaikuttamistaitoja.
”Puutarhanhoito ja käsillä
tekeminen tukevat lapsen
hyvinvointia ja mielikuvitusta.”
“Erittäin terveellistä ruumiin ja sielun sopusuhtaiselle ja samanaikaiselle kehitykselle
on puutarhatyö. Puutarhatyö on sekä yhteistä että erikoista. Kullakin lapsella on oma
pieni penkkinsä vapaasti käytettävänä ja hän saa itse valmistaa sen oman makunsa
mukaan, mutta hänen on samalla työskenneltävä yhteisessä mallipuutarhassa. Siten
kehittyy aisti erikoisasioihin samalla kuin yhteisiinkin.” (Uno Cygnaeus kirjassa Luukko,
1934; Kansakoulu Kansan kouluksi)
Tällä kerralla puutarhapenkkeinä toimivat vanhempien huovuttamat alustat, joihin
lapset loihtivat omat värikkäät puutarhansa. Huovutettuja kukkia, kasveja ja pieniä
puutarhoja sekä lasten taitavaa neulankäyttöä ja innokasta työn touhua oli hieno
katsella. Äidit saivat lasten tekemät “Pienet penkit” äitienpäivälahjaksi.
Kati Kivisaari
Koulun erikoispsykologi
Avainsana: luottamus
Esikoulun opettajan suuri etuoikeus on saada tutustua perheisiin läheisesti tämän
vuoden aikana. Vanhempien luottamus opettajia kohtaan antaa lapsellekin valmiuden
tuntea samoin. Tämä turvallinen kasvupohja on lapsen hyvinvoinnin kasvuedellytys.
Koulumme toiminta-ajatukset tulevat tutuiksi yhteisissä keskusteluissamme, ja
lapset siirtyvät lähes saumattomasti jo tutuksi tulleeseen rakennukseen omaan
ensimmäiseen luokkaansa. Tuleva opettajakin on tullut jo tutuksi vierailtuaan
useamman kerran kevään aikana esiluokassa.
Nopeasti entiset esiluokkalaiset kasvavat isoiksi ekaluokkalaisiksi. Erään kerran
koulun pihalla, kulkiessamme uusien eskareiden kanssa ensiluokkalaisten ohi, eräs
ekaluokkalainen pysähtyi katselemaan tulokkaita hartaana ja totesi liikuttuneena: Voi
kun ne on söpöjä!
Ritva Haapaniemi
Esiluokan opettaja
5
Täältä tullaan,
talonpoikaiselämä!
Kolmasluokkalaiset tutustuivat isoisovanhempien elämään
tarinoiden, retkien ja vihkotöiden avulla. Kevään lopuksi
ehdittiin vielä pienoismallien rakennuspuuhiin.
Millaista Suomen maaseudulla oli sata vuotta sitten, omavaraistalouden
aikaan? Keitä maatiloilla asui? Mitä tiloilla viljeltiin, millaisia eläimiä pidettiin?
Mitä tekivät seppä ja suutari, miten elivät metsästäjät ja kalastajat?
Elämä oli kovin erilaista, kun leipä tehtiin omasta viljasta, maito lypsettiin
omasta lehmästä, vesi nostettiin omasta pihakaivosta ja puut haettiin
omasta metsästä. Tähän elämään kolmasluokkalaiset pääsivät tutustumaan
lukuvuoden aikana monin inspiroivin tavoin.
Syyskuussa tehtiin retki Majvikin biodynaamiselle tilalle Sipoon Itäsalmeen.
Tilalla lapset nostivat perunoita, leikkasivat ja puivat viljaa sekä tutustuivat
maatilan koneisiin ja työvälineisiin. Kotiinviemisiksi – tai oikeammin
kouluunviemisiksi – saatiin jauhoja, joista leivottiin muffineja lasten
valitsemien reseptien mukaan.
Keväällä vierailtiin Viikin pajassa, oikean sepän luona, sekä Haltialan tilalla,
jossa päästiin tutustumaan maatilan eläimiin ja niiden hoitamiseen.
Tarinoiden ja retkien myötä lasten vihkoihin ilmestyi mainioita kuvia
ja kuvauksia sadan vuoden takaisten maatilojen elämästä. He saivat
käsityksen luonnonvoimien voimakkuudesta ja merkityksestä sekä asioiden
suhteellisuudesta: jos sato oli huono, talvella nähtiin nälkää, ja jos lapselle ei
ollut varaa hankkia kenkiä, tämä ei voinut käydä koulua.
Talonpoikaisjakso oli mieluisa ja ajatuksia herättävä, ja tunneilla käytiin monia
hyviä keskusteluja. Jälleen kerran tuli todistettua, että oppi jää parhaiten
mieleen tekemisen ja kokemisen kautta.
Pilvi Kivi
3C:n luokanopettaja
6
7
Kalevalaisissa
tunnelmissa
Kalevala-näytelmässä nähtiin ja kuultiin Väinämöisen synty, verenseisautussanat
sekä Sammon ryöstö.
Rytmikkään, hitaan taistelukohtauksen jälkeen Sampo rikkoutui ja putosi mereen.
Osa Sammon muruista ajautui rantaan Suomen rikkaudeksi. Pisteenä iin päällä
4A kajautti karjalankielisen laulun ”Jo Karjalan kumbuzil puut kukitah”.
Näytelmän tekemiseen osallistuivat 4A-luokka, eurytmiaopettaja Minna Eklund,
musiikin opettaja Alina Mäkitalo, Kansallisteatterin Kylä elää -projektissakin
mukana ollut ohjaaja Maaretta Riionheimo sekä luokanopettaja Mare Luoma.
Markkinahumua
Paraistentien koulu pullisteli Mikkelinmarkkina-päivänä
iloisia ihmisiä, runsaita myyntipöytiä sekä toinen toistaan
herkullisempia suolaisia ja makeita suuhunpantavia aidoista
falafeleista perinteisiin muurinpohjalettuihin. Ostostelun
lomassa heitettiin tikkaa ja pyöritettiin onnenpyörää,
nautittiin kynsihoidoista ja taulutusratsastuksista, kokeiltiin
energiahoitoja ja seurattiin Linnanmäen sirkuskoululaisten
mainioita esityksiä... Tästä on vaikea pistää paremmaksi!
8
9
Unohtumattomia hetkiä
Mikael-salin näyttämöllä
Viidennet ja kahdeksannet luokat tekivät jälleen upeaa työtä
opetussuunnitelmaan kuuluvissa näytelmäprojekteissaan.
Tervetuloa Adalmiinan, Monnin, Kanin ja Lumikuningattaren matkaan!
"Teimme näytelmän Adalmiinan helmi. Olin vuohen roolissa ja sanoin
kaverin kanssa esipuheen." Daniel Bergroth
"Näytelmää oli helppo tehdä. Roolini oli vauva ja vuorosanat olivat
helppoja." Aapo Pennanen
"Ensi-iltana jännitti vähän, mutta se meni ihan hyvin. Lopulta näytelmästä
jäi tosi hyvä muisto kaikkine sähläyksineen ja puheharjoituksineen, tosin
niitä olisi voinut olla vähän vähemmän...krhm..." Elli Norrlin
"Olin vartijan roolissa. Lauloin yksin laulun linnan tornissa. Se oli hauska
projekti." Reino Järnefelt
"Mikael-salissa oli hauskaa. Kivaa oli myös kun haettiin pukuvarastosta
esiintymisasuja! Esityksissä oli paljon yleisöä ja ne menivät ihan hyvin!"
Aino Koivusaari
Adalmiinan helmi
10
"Kun esitimme näytelmiä yleisölle, tapahtui pieniä epäonnistumisia, jotka
tuntuivat meistä suurilta, mutta yleisö ei huomannut mitään." Petteri Raita
5C-luokka valmisteli Adalmiinan helmeä koko tammikuun ajan: Zacharias Topeliuksen
klassikkosatua työstettiin loppiaisen jälkeen päivittäin aina tammikuun lopun
esityksiin saakka.
Adalmiinan helmi oli 5C-luokan oppilaille ja opettajalle kokonaisvaltainen ja hieno
matka. Mitä pidemmälle projekti eteni, sitä suuremmalla innolla sen eteen tehtiin
töitä.
Tarina kertoo vanhempiensa jumaloimasta prinsessasta, jolle kummeiksi kutsutut
haltiattaret antavat ristiäislahjaksi helmen. Niin kauan kuin helmi pysyisi tallella,
hän muuttuisi päivä päivältä kauniimmaksi, viisaammaksi ja rikkaammaksi. Jos
helmi katoaisi, prinsessa menettäisi kaiken tämän, mutta saisi tilalle hyvän ja nöyrän
sydämen.
Pala palalta “hahmottumaton kaaos” muuttui jäsentyneeksi kokonaisuudeksi ja alun
epävarmuus mukavaksi jännitykseksi. Oppilaat pääsivät harjoittelemaan
ryhmätyötä ja toisten huomioon ottamista. He saivat
varmuutta ilmaisuunsa ja artikulaatioonsa ja uutta potkua
yhteishenkeensä. Lämmin kiitos yhteisestä matkasta!
Adalmiinasta sukeutuu valtakunnan kaunein, rikkain ja älykkäin neito – mutta myös
sietämättömän ylpeä, ilkeä ja itserakas komentelija. Eräänä päivänä prinsessa karkaa
linnan puutarhasta omille teilleen. Hän saapuu lähteen luo ja kumartuu sen ylle
ihailemaan omaa kuvaansa. Kruunu putoaa lähteeseen ja helmi sen mukana...
Tuija Kauhaniemi, ohjaaja
Luokanopettaja, puhe- ja draamataiteen opettaja
"Näytelmästä jäi ihana kokemus! Haluan kiittää kaikkia jotka osallistuivat
tähän projektiin, sillä jokaista tarvittiin, oli rooli iso tai ei! Onneksi kaikki
pääsivät aina paikalle esityksiin!" Ninni Norra
"Kaikki kolme näytöstä meni hyvin, ja vikan näytöksen jälkeen seistiin
voittajina lavalla!!" Vilma Oura
11
Maailma
Monnin silmin
5A:n oppilaat tutustuivat kissojen maailmaan marraskuun harmaudessa. Opettaja
Carita Salosen tekemä käsikirjoitus perustui Gösta Knutssonin rakastettuihin
Pekka Töpöhäntä -tarinoihin.
Pikkukaupungin tapahtumia seurattiin tällä kertaa Monni-kissan näkövinkkelistä.
Monni, kujien kruunaamaton kuningas, ei ihan helpolla hyväksynyt kaupunkiin
saapunutta hännätöntä Pekka-kissaa ja teki kaikkensa kääntääkseen myös kaverinsa
uutta tulokasta vastaan. Sinnikkäät yritykset eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta, ja
lopulta Monninkin oli annettava periksi Pekan hyväntahtoisuudelle.
Lumikuningatar
Kanin viemää
”Lumikuningatar tunnistaa ne, joiden sydän on sirpaleina…”
Näytelmän idea tuli 8A-luokkaamme opiskelemaan tulleelta Noora Västiseltä.
Näytelmä sisälsi monta tarinaa, ja ehdotus saavutti heti suuren suosion. Tarina
saa alkunsa, kun kani kohtaa Hannun ja Kertun, jotka ovat juuri menossa pahaa
aavistamatta Piparinoidan luokse. Kani pelastaa lapset ja ottaa heidät mukaansa
seikkailuun, joka kulkee usean eri sadun kautta ja päätyy lopulta kanin omaan
ihmemaahan.
Ikuinen talvi, kevään odotus, rakkaus, ystävyys ja rohkeus – näitä teemoja olemme
miettineet ja työstäneet koko talven 8C-luokan kanssa. Ja kuinkas ollakaan, talvi piti
tiukasti otteessaan lähes koko harjoitusprosessin ajan.
Näytelmän tekeminen oli suuri ilo ja työskenteleminen juuri tämän luokan kanssa
helppoa ja hauskaa. Kaikki osallistuivat ja antoivat käyttöön omat lahjansa, ideansa
– itsensä. Toki roolin ja näytelmän rakentaminen tuo mukanaan omat haasteensa:
häpeän korkea, kamala kynnys on ylitettävä ja asetettava itsensä vailla suojaa muiden
arvioitavaksi.
Esityksissä oppilaiden energia, voima ja ilo hyökyivät salin perälle asti. Viimeisellä
rivillä istui ohjaaja, joka nauroi ja kyynelehti kaikki esitykset läpi miettien, mitä
ihmettä noin ihanista nuorista tulee isoina? Rohkeita ja upeita aikuisia, jotka taatusti
haluavat muuttaa maailmaa.
Näytelmän Kerttu pelastaa Kain, ja
rohkeus voittaa pelon. Rakkaus vihan.
Hyvyys pahuuden. Ja kyllä – kesä
kukistaa viimein ikuisen talven.
Ilona Lehtinen, ohjaaja
”Näytteleminen oli aluksi aika haastavaa, mutta jonkin ajan kuluttua se sujui jo
monelta. Näytelmän treenit sujuivat hyvin Sakari Hariman johdolla liikuntasalissa,
jossa roolisuorituksia hiottiin ajan myötä paremmiksi ja paremmiksi. Loppupuolella, kun
olimme vielä liikuntasalissa, hommat olivat niin hyvässä kuosissa, että Mikael saliin
siirryttäessä pystyimme keskittymään läpimenoihin musiikin ja lavasteiden kanssa.”
Juuso, Onni
”Näytelmän teko oli hienoa ja hyvä kokemus. Siinä oppi eläytymään rooliin, vaikka
ensin se oli vaikeaa.” Raoul
”Esitykset menivät erittäin hienosti ja olen tyytyväinen kaikkien työpanokseen. Tuosta ei
paljon paremmaksi pistetä.” Ilari
”Näytelmää oli tosi kivaa ja myös hauskaa tehdä. Näytteleminen alkoi tuntua
mukavalta, kun pääsi omaan roolinsa sisään, ja kun oppi vuorosanat ulkoa niin pystyi
keskittymään pelkästään näyttelemiseen. Kaikki tekivät hienosti yhteistyötä ja esitykset
sujuivat myös kaikkien osalta hyvin.” Aino, Oona, Davia, Camilla, Saara
”Näytelmä auttoi luokkahenkeä positiivisemmaksi ja opimme kommunikoimaan
paremmin. Osan esiintymispelko kaikkosi täysin. Opettajamme antoi selvästi kaikkensa
näytelmäämme.” Kati, Juuso
12
13
Elämän kokoisten
kysymysten äärellä
Yhdeksännen luokan biologiassa syvennytään aineeseen aiempia vuosia tieteellisemmästä
näkökulmasta. Vastauksia haetaan muun muassa kysymyksiin:
Mikä solu on, ja mitä sen sisältää? Miten auringosta peräisin oleva valon energia päätyy
solujeni käytettäväksi? Mitä elämä on, ja miten se sai alkunsa? Miten maapallo ja sen eliöt
ovat muuttuneet vuosimiljardien aikana, ja miten DNA tähän liittyy? Mitkä evoluution
mutkat ovat johtaneet eläimeen nimeltä ihminen? Mikä oikeastaan tekee minusta ihmisen?
Vihkotyöskentelyn rooli oppimisprosessissa on erittäin tärkeä.
14
15
Matka Maailman keskipisteeseen
Kahdentoista vuoden odotus palkittiin unohtumattomalla
aikamatkalla Ateenaan ja Nafplioon.
Nopeastihan ne vuodet sitten vierähtivät, vaikka ala-asteella aika tuntui matelevan,
eikä luvattu Suuri Matka tuntunut koskaan koittavan.
Kulttuurimatkasta maalailtiin jo meille pienille suurta päämäärää. Etappia, jota kohti
puksuttaa, ja joka lopulta kruunaisi kaikki ne muotopiirustustunnit, väärään suuntaan
kudotut lapaset ja pistokokeet.
Tuntui absurdilta istua bussissa matkalla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Tässä
sitä nyt oltiin, menossa sille kaukana tulevaisuudessa häämöttävälle matkalle, jonka
olemassaoloa alettiin jo melkein epäillä. Millaiseksikohan se Pikku-Linda oli tämän
päivän ja koko matkan kuvitellut?
Odotus palkittiin.
Historiaa, nykyaikaa ja kulttuuria
Matkustimme tänä keväänä 12A- ja C-luokkien voimin Kreikkaan. Puolet matkasta
vietimme Ateenassa, loput hieman etelämmässä, meren rannalla Nafpliossa. Viikko
vierähti mukavasti plus miinus 30 asteen lämmössä temppeleiden raunioita ja muita
Antiikin hienouksia ihmetellen ja ihastellen. On vaikea todella käsittää näkemäänsä
– elämää ja kulttuuria, jonka tietää kukoistaneen näillä samoilla kukkuloilla satoja
vuosia ennen ajanlaskun alkua.
Ateena oli suuri ja kaoottinen, Nafplio pieni ja idyllinen. Tai ainakin melkein idyllinen:
rantakaupungissa vilisi bussilasteittain paikallisia ylä-asteikäisiä luokkaretkeläisiä.
Sen lisäksi, että olimme matkustaneet Suomesta Kreikkaan, aikamatkailimme
historiassa tuhansia vuosia sinne tänne joka päivä. Historiaa, nykyaikaa ja kulttuuria
nautiskeltiin runsain annoksin.
Akropolis, Zeuksen, Hefaistoksen ja muiden upeiden antiikin Kreikan jumalien
temppeleitä, valtava vanha ja säilynyt teatteri esityksineen, Delfoi ja tarinat
laakerinlehdistä ja oraakkeleista, Korintin kanava, linnoitus tuhannen portaan
päässä ja kilometritolkulla upeaa maisemaa. Appelsiinpuita, kukkuloita ja
raikasta merituulta.
Kerrassaan upea matka maailman keskipisteeseen ja vähän sen ympärillekin
ylitti kaikki odotukset. Olemme kaikki hieman lähempänä toisiamme ja suurta
kokemusta rikkaampia.
Kiitos kaikille matkaa omalla tavallaan sävyttäneille: Minnalle, Juhalle, Esoille,
Vesalle sekä tietenkin kaikille meille 12A- ja C-luokkien oppilaille!
Linda Santanen, 12C
”Upea matka ylitti kaikki odotukset.
Olemme kaikki hieman lähempänä toisiamme
ja suurta kokemusta rikkaampia.”
16
17
Päättötyöt
Lukiodiplomit
Kahdennellatoista luokalla opiskelija tekee laajan itsenäisen päättötyön itse
valitsemastaan aiheesta. Hän esittelee työnsä oppilaille, opettajille, vanhemmille ja
muille kiinnostuneille ja vastaa yleisön kysymyksiin aiheensa asiantuntijana.
Päättötyön hyväksytysti suorittaneet
Päättötyö on luonteeltaan itsenäinen tutkielma tai teos humanistiselta, luonnon­
tieteelliseltä, käytännölliseltä tai taiteelliselta alalta. Se voi olla perinteisen tutkielman
lisäksi melkein mitä tahansa kanootin valmistuksesta kuvitettuun runokirjaan tai
auton kunnostuksesta laulun sanoittamiseen, säveltämiseen ja esittämiseen.
Hiski Kanerva Ratapyöräily
Lopputulos on tietysti tärkeä, mutta vielä sitäkin tärkeämpi on matka: prosessi aiheen
valinnasta ja työn suunnittelusta sen toteuttamiseen ja esittelemiseen saakka.
Lotta Tuominen Sarjakuva
(Lähde: Jarno Paalasmaa, Omassa rytmissä)
Sami Virtanen Eurodance-sävellykset
Vera Zakowski Kierrätysvaatteet
Elma ReinikkaLocking
Ella StrandenNovellikokoelma
Victor Viitanen Jazzmusiikki
Lukion kuvataidediplomi kehitettiin 1990-luvun lopulla, jotta taideaineissa lahjakkaat
opiskelijat voivat saada erityisosaamisestaan erillisen todistuksen. Opetushallitus
antaa vuosittain valtakunnalliset tehtävät, joista opiskelija valitsee mieleisensä.
Opiskelija tekee työn itsenäisesti; opettajan roolina on tehtävien esitteleminen ja
töiden arvosteleminen.
Steinerkoulu oli jo alkuvaiheessa kehittämässä diplomitehtäviä yhteistyössä
opetushallituksen kanssa. Valtakunnalliseksi laajennut diplomityöskentely perustui
pitkälti steinerkoulujen opetussuunnitelmaan sisältyvään päätöstyöhön.
Nykyään diplomin voi suorittaa kuvataiteen lisäksi myös kotitaloudessa, käsityössä,
liikunnassa, mediassa, musiikissa, teatterissa ja tanssissa. Diplomin suorittaneille
ojennetaan ylioppilasjuhlissa erillinen diplomitodistus.
Euroopan taivaan alla – teatteridiplomin
tekijöiden huima onnistuminen!
Kuusi teatterista innostunutta abia, haastava nopeatempoinen
näytelmä ja viimeisen vuoden opiskeluhässäkkä – eihän
tällaisesta yhdistelmästä voi tulla kuin loistava lopputulos!
Helsingin Rudolf Steiner -koulun lukiossa on mahdollista suorittaa teatterin
lukiodiplomi, joka on draaman valtakunnallinen näyttötyö. Innostuneille
teatterintekijöille diplomi tarjoaa tilaisuuden osoittaa osaamistaan, jota on kartutettu
luokkanäytelmien ja muiden draamaprojektien myötä. Olennaista on se, että diplomin
tekijä hoitaa projektinsa itsenäisesti alusta esitykseksi asti. Haastavaa, eikö?
Diplomitehtävä
”Missä kuljimme kerran” on
inspiroinut 13A:n Aino Sahlbergia
tekemään viehättävän installaation
omista lapsuudenmuistoistaan.
Diplomintekijöitä on meillä ollut ennenkin, mutta tänä vuonna teatteriosaamistaan
halusi osoittaa kokonainen abiryhmä, jonka jäsenet olivat niin 13A-, B-, kuin
C-luokaltakin. Ryhmän muodostivat syksyllä Okko Ahre, Valo Aspegren, Katri Björklöf,
Ida Minkkinen, Elina Otsamo ja Tuomas Sirviö. Projektin edetessä mukaan tulivat
avustamaan Henrietta Helanne ja Jan-Robert Mäenmaa, joiden työpanos oli myös
merkittävä.
Diplomityön ulkopuolisena arvioijana toimi näyttelijä Jemina Sillanpää, joka arvioi
ryhmän onnistumista muun muassa näin: ”Kuuden näyttelijän ryhmä valitsi teoksen,
jossa on paljon erilaisia henkilöitä, useita tapahtumapaikkoja eri Euroopan valtioissa,
nopeita leikkauksia ja siirtymiä. Näytelmässä käsitellään raskaita sekä ajankohtaisia
teemoja, jotka vaativat näyttelijältä paljon ennakkotyötä ja aiheen sisäistämistä.
Suoritus oli erinomainen.”
Anna-Mari Karjalainen,
projektin ohjaava opettaja
18
19
Opettajana viidellä vuosikymmenellä
Räiskyvä kuvaamataidonopettaja Marita Herlevi jäi eläkkeelle
vuoden vaihteessa. Vanhempainillat viimeisimmän luokan,
”18C:n”, kanssa jatkuvat kuitenkin edelleen.
Istahdamme Maritan kanssa muistelemaan menneitä ja pohtimaan tulevaa. Räiskyvä
kuvismaikka jäi eläkkeelle vuoden vaihteessa mutta energiaa pursuavana jatkoi
opettamista vielä kevätlukukaudella. Tänään vuorossa on kuvaamataidon sijaisuus, ja
konkari nauttii silminnähden päästessään taas ohjaamaan nuoria.
Marita valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1972. Tuota hetkeä edelsi
monta työntäyteistä vuotta: kunnianhimoinen opiskelija suoritti kuvataideopettajan
tutkinnon ohella myös steinerkoulun luokanopettajan tutkinnon.
Maritan opettajanura alkoi kuvataiteen lehtorina Jämsässä vuonna 1973. Kaksi vuotta
myöhemmin hänelle tarjottiin Helsingin Rudolf Steiner -koulusta paikkaa, jonka hän
– koulun ja oppilaiden onneksi – otti vastaan.
”Olivat niin hurmaavia pallinaamoja”, Marita hymyilee.
Steinerkoulun Marita toteaa pysyneen muutoksista huolimatta miellyttävänä
työpaikkana. 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun puolivälissä hän opetti
puolen vuoden mittaiset jaksot kahdessa muussa koulussa. Virkaakin
tarjottiin, mutta kouluille ominainen autoritäärisyys ja jäykkyys ei Maritaa
miellyttänyt. Tuli olo, että näissä kouluissa opetettiin ainetta, ei oppilasta.
Jälleen Marita kutsuttiin takaisin ”kotiin” oppilaita opettamaan.
Kyseisen luokan vanhempien kanssa synkkasi niin hyvin, että vanhempainiltoja
pidetään edelleen säännöllisesti!
Steinerkoulu steinerkouluna!
Hurmaavia pallinaamoja
Pitkään uraan mahtuu paljon kohokohtia, mutta ensimmäisenä Maritan mieleen
nousee hänen viimeisin luokkansa, ”nykyinen 18C”, jota hän luotsasi ensin
luokanopettajana, sitten aineopettajana ja lopulta luokanvalvojana.
Uransa kohokohdiksi Marita nostaa myös 80- ja 90-luvun vaativat apulaisrehtori­
kaudet, joiden aikana koulun hallinto tuli perin juurin tutuksi. Ahaa-elämyksenä tuli
varsinkin se, kuinka vaativaa ja vaikeaa päätösten tekeminen voi myös koulu­
maailmassa olla.
Mitä hän sitten ei jää koulustamme kaipaamaan?
Viimeiset vuodet Marita puursi koulumme päätoimisena kuvataiteen lehtorina.
Tänä erityisen antoisana aikana hän pystyi antautumaan täysillä kuvataiteen
kokonaisvaltaiseen opettamiseen ja kehittämiseen. Maritan käsialaa ovatkin muun
muassa päätöstöiden ja kuvataiteen lukiodiplomien ohjausprosessit, ekologisen
arkkitehtuurin tuominen osaksi koulumme opetussuunnitelmaa sekä lukuisat
kuvisprojektit, retket ja tempaukset.
”Ruuhkassa ajamista lumituiskussa aamuvarhaisella ei todellakaan tule ikävä”,
kuuluu vastaus.
Oppilasta, ei ainetta
Oppilaille Marita lähettää lämpimiä terveisiä ja kehottaa: Olkaa ylpeitä
koulustamme, ja valitkaa lukiossa paljon steinerpedagogisia kursseja. Ottakaa
kaikki irti pitkistä opettaja- ja luokkatoverisuhteista, ne ovat vaalimisen
arvoisia asioita ja kantavat pitkälle!
Maritalla on opetuskokemusta peräti viideltä vuosikymmeneltä. Koulumaailma on
tainnut muuttua tuona aikana jonkin verran?
”Aivan simpurasti”, hän toteaa.
Steinerkoulu on nyt Maritan mukaan aiempaa enemmän orientoitunut ympäröivään
maailmaan: aiemmin oltiin sisäänpäin kääntyneempiä ja turhankin ideologisia. Nyt
ollaan mukana maailman menossa. Toisaalta oppilaat olivat ennen motivoituneempia,
tai ainakin opettajan auktoriteetti oli selvästi vahvempi – myös vanhempien
suuntaan.
”Kun opettaja sanoi, että ei sitten katsota telkkaria illalla, niin varmasti toteltiin”,
Marita muistelee ja kertoo kaipailevansa takavuosia myös siksi, että silloin
steinerkoulua käytiin ilman muuta esikoulusta ylioppilaskirjoituksiin asti. Oppilaille ei
tullut mieleenkään siirtyä yhdeksänneltä luokalta toiseen kouluun.
20
Marita kertoo jäävänsä kaipaamaan eritoten innokkaita ja mukavia oppilaita
ja työtovereita. Maritan tiedetään olevan koulussamme erityisen pidetty
opettaja, jota oppilaat ovat jääneet kaipailemaan.
Ohjeet nuoremmalle opettajapolvelle tulevat konkarin suusta jämäkästi:
Pitäkää steinerkoulu steinerkouluna! Pyrkikää erottumaan omalla erityisellä
tavallanne! Korostakaa oppilaille, kuinka tärkeitä ja erinomaisia koulumme
steinerpedagogiset oppiaineet ovat!
Mitä energinen eläkeläinen aikoo tehdä seuraavaksi?
”Nii-i. Mitäs hitsiä nyt kertois – en ainakaan totuutta!” hän nauraa rätkättää.
”Joka tapauksessa tulevaisuus on ihanasti auki, ja tie on vapaa! No enhän mä
oo mitään vielä päättäny, mähän teen mitä mua huvittaa!”
Pasi Salmela
Maritan työtoveri ja ystävä
21
Helsingin Rudolf Steiner -koulu
Kevään 2013 ylioppilaat
22
Ahlfors Antti
Jormola Viola
Mäenmaa Jan-Robert
Airos Salli
Järvensivu Mira
Ntiamoah Elettra
Björklöf Katri
Jääskeläinen Erika
Otsamo Elina
Bucht Lucas
Kosunen Tiia
Potinkara Petra
Furu Seera
Kuusto Oliver
Pulkkinen Milja
Helanne Henrietta
Kuutsa Sonja
Rahikainen Severi
Hertzen von Martin
Loginova Anne-Maria
Ruuska Arttu
Hippi Ina
Luotonen Johanna
Sahlberg Aino
Huhtinen Kriti
Mikkola Risto
Sirviö Tuomas
Huttunen Maija
Minkkinen Ida
Vanajas Kaius
Luokat 1–13A, 9–13C, A-esiluokka
Luokat 1–8C, 3D, 6D, C-esiluokka
Lehtikuusentie 6
00270 Helsinki
Paraistentie 3
00280 Helsinki
Toimisto
477 70 70
Opettajat
477 70 717
Opettajat
477 81 100
Rehtori
477 70 715
Rehtoria avustava opettaja
050 463 4315
Apulaisrehtori
050 330 0846
Vahtimestari
050 589 7126
Vahtimestari
477 70 716
Isännöitsijä
050 511 2344
Talouspäällikkö
477 70 711
Pedagoginen lääkäri / psykologi
477 81 142
Pedagoginen lääkäri / psykologi
477 70 720
Keittiö
477 81 144
Keittiö
477 70 722
Esikoulu
045 636 5221
Esikoulu
477 70 723
Kouluterveydenhoitaja
050 402 2976
Kouluterveydenhoitaja
050 310 5631
Telefax, opettajat
477 70 727
Telefax, toimisto
477 70 747
Työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2013-2014
Sähköposti: [email protected]
www.rudolfsteinerkoulu.fi
Ilmoittautuminen *
477 70 70
* Esiluokalle ja 1. luokalle. Muille luokille pyrittäessä yhteyttä
voi ottaa myös suoraan ko. luokanopettajaan tai luokanvalvojaan
Syyslukukausi
12.8.2013 - 21.12.2013
Syysloma
14.10.2013 - 18.10.2013
Joululoma
23.12.2013 - 3.1.2014
Kevätlukukausi
7.1.2014 - 31.5.2014
Talviloma
17.2.2014 - 21.2.2014
Lauantaityöpäivät
28.9.2013 ja 21.12.2013
Koulu alkaa 12.8.2013 klo 10.00
23
Toimihenkilöt
Rehtori
Pienryhmäopetus
Jaakkola Pirjo, pienryhmä
Hallitus 2012
Suomenkielisen osaston
johtokunta 2012-2013
Hallitus 2013
Arni-Kauttu Meri
Apulaisrehtori
Terveydenhoitajat
Tuominen Esa
Anttila Anna-Kaisa
Saxén Karita
Puheenjohtaja
Puheenjohtaja
Puheenjohtaja
Linda Hellsten
Juri Panjutin
Linda Hellsten
Varapuheenjohtaja
Varapuheenjohtaja
Varapuheenjohtaja
Heikki Lonka
Tapio Nyman
Heikki Lonka
Jäsenet
Jäsenet
Jäsenet
Kari von Hertzen
Kauko Huhtinen
Anna-Maria Henell
Anna-Maria Henell
Pirjo Jaakkola (opettaja)
Nikolai Riikonen
Terho Kylli 12.11.2012 asti
Vesa Kouvonkorpi (henkilökunta)
Tarja Parviainen
Nikolai Riikonen
Suvi Lukander
Tiia Tuovinen
Tarja Parviainen
Tiina Ramula (opettaja)
Timo Veijola
Timo Veijola
Ella Strandén (oppilaskunta)
Heikki Vesalainen
Jan Willamo
Esa Tuominen, johtokunnan sihteeri
Jan Willamo
Rehtoria avustava opettaja Paraistentiellä
Kiiski Heikki
Opettajakunnan puheenjohtajat
Harima Sakari (A-luokat)
Salmela Pasi (9-13 -luokat)
Wallin Sini (C-luokat)
Opettajakunnan sihteeri
Aaltonen Vesa
Terapiatoiminta ja erityisopetus
Furu Tarja, pedagoginen lääkäri
Göös-Nurmesniemi Sinikka, erityisopetus
Huhtinen Riitta, hoitoeurytmia
Joutsijärvi Raija, erityisopetus A-luokat
Järnefelt Tiina, erityisopetus
Järvenpää Heljä, erityisopetus C-luokat
Kivisaari Kati, koulupsykologi
Leikas-Mieho Päivi, taideterapia
Niskanen Katri, hoitoeurytmia
Soila Anneli, erityisopetus
24
Koulun henkilökunta
Basdekis Eeva, vahtimestari
Elojärvi Marja-Leena, esikoulun iltapäivähoitaja
Feria Garcia Gustavo, siistijä
Hacklin Katariina, taloussihteeri
Hämäläinen Pasi, iltapäiväkerhon ohjaaja
Härmä Ida, esikoulun iltapäivähoitaja
Juvonen Liisa, siistijä
Kalliala Kari, isännöitsijä
Kaukinen Aila, kirjanpitäjä
Kolehmainen Anne, iltapäiväkerhon koordinaattori
Lepaste Helen, siistijä
Lukander Suvi, esikoulun iltapäivähoitaja ja -avustaja
Mattsson Jan, iltapäiväkerhon ohjaaja ja koulunkäyntiavustaja
Oviedo Alberto, siistijä
Palomäki Ulla-Riitta, siistijä
Peltonen Katariina, iltapäiväkerhon ohjaaja
Sandberg Sami, siistijä
Sandberg Taina, vahtimestari
Selenius Ann-Catrine, koulusihteeri
Suolanen Krista, iltapäiväkerhon ohjaaja
Subekan Mokhamad, siistijä
Törnblom Marika, talouspäällikkö
Veisterä Anni, esikoulun iltapäivähoitaja
Vreimann Merle, siistijä
Marika Törnblom, hallituksen sihteeri
Marika Törnblom, hallituksen sihteeri
25
Opettajat
Aalto Topias
saksa
Aaltonen Vesa
luokanvalvoja (12 A), matematiikka,
fysiikka, opettajakunnan sihteeri
Arni-Kauttu Meri
filosofia, rehtori
Cedeström Inkeri
luokanopettaja (7 C)
Dodds Eija
kristiyhteisön usk.opettaja
Eklund Minna
luokanvalvoja (12 C), eurytmia, draama
Eräkangas Takko
luokanopettaja (2 C)
Eskelinen Juha
luokanvalvoja (12 C), matematiikka,
fysiikka
Fogde Päivi
ruotsi
Granberg Suvi
luokanopettaja (1 A)
Göös-Nurmesniemi Sinikka
luokanopettaja (3 D), erityisopetus
Haakanen Leahannele
eurytmia
Haapaniemi Ritva
esiluokan opettaja
Halonen Katja
matematiikka, fysiikka, äitiyslomalla
Harima Sakari
luokanopettaja (8 A), ruotsi,
opettajakunnan puheenjohtaja
Helko Ville
matematiikka, fysiikka, kemia
Herlevi Marita
kuvataide, arkkit., taidehistoria, media
Huhtinen Riitta
eurytmia, hoitoeurytmia
Häyrynen Filip
musiikki, virkavapaalla
26
Oppilaat
Jaakkola Pirjo
pienryhmäopettaja
Joutsijärvi Raija
erityisopettaja, oppilashuolto
Järnefelt Tiina
luokanopettaja (6 C), erityisopetus
Järvenpää Heljä
oppilashuolto, erityisopettaja
Kalliala Kari
tekninen työ
Kalliala Liisa
luokanopettaja (8 C)
Kanniainen Irmeli
esiluokan opettaja
Karjalainen Anna-Mari
luokanvalvoja (10 A), äidinkieli ja
kirjallisuus, draama
Karjalainen Jenni
saksa, ruotsi
Kauhaniemi Tuija
luokanopettaja (5 C)
Kerman Riitta
luokanvalvoja (10 C), englanti
Keski-Orvola Jutta
esiluokan opettaja
Kiiski Heikki
musiikki, rehtoria avustava opettaja
Kivi Pilvi
luokanopettaja (3 C)
Kovalainen Heikki
filosofia
Kuusela Eira
matematiikka, kemia, tähtitiede
Kuusela Leila
säestäjä
Käkelä Krista
luokanopettaja (2 A)
Lagerbohm Pia
saksa, englanti, virkavapaalla
Lahtinen Ija
luokanopettaja, perhevapaalla
Laulainen Mikko
luokanopettaja, vuorotteluvapaalla
Lehtinen Ilona
luokanopettaja (1 C)
Lehtonen Eetu
uskonto, psykologia
Leikas-Mieho Päivi
maalausterapia
Lukkarinen Esa
luokanvalvoja (10 A), historia ja
yhteiskuntaoppi
Luoma Mare
luokanopettaja (4 A)
Luotola Terhi
luokanvalvoja (11 A), ruotsi, saksa
Mieho Eero
säestäjä
Mikkilä-Huttunen Leena
ortod. uskonnonopettaja
Mäkinen Meri
liikunta, terveystieto
Mäkitalo Aliina
musiikki
Nurmi-Poikolainen Terttu
luokanopettaja (4 C), käsityö, musiikki
Nyholm Tanja
luokanvalvoja (9 C), kotitalous,
tekstiilityö, kirjansidonta
Ojamaa Riitta
luokanopettaja (7 A)
Pelkonen Ari
liikunta, terveystieto
Piispanen Salla
liikunta, terveystieto, perhevapaalla
Pipinen Petra
luokanopettaja, perhevapaalla
Putkonen Mer-Inkeri
englanti
Ramula Tiina
saksa
Salmela Pasi
luokanvalvoja (13 AC), biologia,
maantiede, opinto-ohjaaja,
opettajakunnan puheenjohtaja
Salonen Carita
luokanopettaja (5 A)
Soila Anneli
luokanopettaja (6 A), erityisopetus
Tarkkio August
luokanvalvoja (11 C), ruotsi, ranska
Tavela Emmi
kuvataide
Tuomainen Minna
eurytmia
Tuominen Esa
luokanvalvoja (9 A), historia ja
yhteiskuntaoppi, apulaisrehtori
Vahviala Pirjo
eurytmia, virkavapaalla
Veijalainen Kirsi
luokanopettaja (3 A)
Wallin Sini
luokanopettaja (6 D), liikunta,
opettajakunnan puheenjohtaja
Luokka 0 A
Esikoulunopettaja
Ritva Haapaniemi
Esikoulunavustaja
Suvi Lukander
Ellonen Aurora
Erkko Miia
Heinonen Niilo
Jäkärä Meeri
Järviluoma Aksel
Koivumaanaho Aino
Käkelä Helmi
Lauronen Seralia
Lemettinen Aapo
Melvas Verne
Moilanen Jenni
Moilanen Sonja
Mäkelä Anni
Onodera Nour
Rahijärvi Melissa
Salmi Leo
Suitiala Tenho
Vajda Áron
Viitamäki Amalie
Yamazaki Taro
Luokka 0 C
Esikoulunopettajat
Irmeli Kanniainen
Jutta Keski-Orvola
Ahlgren Fanni
Berglund Mario
Conde Sani
Diallo Aissa
Erho Aleksi
Gindonis Osmo
Henell Stella
Hölttä Valora
Kestilä Maisa
Martin Julia
Mäki Amalia
Nikola Peppi
Oura Taika
Partti Ella
Peltonen Eino
Pennanen Onni
Rautiainen Aarno
Suolanen Ranja
Sutisna Matilda
Welling Heloisa
Luokka 1 A
Luokanopettaja
Suvi Granberg
Ala-Kihniä Tyyne
Autio Markus
George Aaro
Haapasalo Sisu
Hickman Olli
Igbinidu Viola
Ikävalko Kaapo
Kallio Taika
Kallio Vesa
Karakoski Aino
Kopio Ronja
Laakso Sanni
Lehtinen Pinja
Linsén Ada
Luukkanen Noora
Mäki-Petäys Nora
Rinne Inez
Saarlo Elisa
Salomaa Eero
Shimmin Lina
Vainonen Pietari
Vemberg Viljami
Luokka 1 C
Luokanopettaja
Ilona Lehtinen
Artemjeff Aarni
Cziczer Frida
Euro Irene
Jóhannsdóttir Iris
Juuti Juska
Kauppila Silmu
Koivunen Eemeli
Kolehmainen Lilja
Kolehmainen Ukko
Käkelä Urho
Lauronen Aarni
Leppänen Onni
Luotonen Elvi
Miettinen Alisa
Mustonen Mila
Pasanen Viena
Pelliccioni Paolo
Pellinen Louna
Sotala Wilma
Spankie Anton
Suokas Ananda
Tavela Olavi
Toija Aino
Torkko Lasse
Luokka 2 A
Luokanopettaja
Krista Käkelä
Ahlroth Ronja
Hirvensalo Christina
Inkeri Rauni
Kajanoja Karlo
Koivumaanaho Lauri
Kosonen Mista
Lehtinen Elsa
Maristo Milla
Merinen Miro
Moilanen Max
Myllyrinne Vilho
Niskanen Nooa
Pendolin Elmo
Saari Iisakki
Sahlberg Eero
Saikkonen Maria
Salomaa Joel
Salvato Lenni
Shava Nelson
Tamminen Mimosa
Waldén Jame
Viitamäki Elias
Luokka 2 C
Luokka 3 A
Luokanopettaja
Takko Eräkangas
Alhonsaari Anna
Asikainen Silja
Belov Polina
Erho Miika
Heino Vilja
Huczkowski Onni
Hurme Tilda
Jylhä Sakari
Krebs Moona
Kymäläinen Eemil
Laari Taiga
Lindqvist Veeti
Nemesszeghy Orsi
Norlamo Iines
Paananen Teo
Pöyry Ilona
Ratinen Jenna
Rinta-Opas Manda
Sibul Gabriella
Soskolne Eini
Suojanen Alvar
Tuomi Patrik
Vaittinen Nooa
Vesalainen Laura
Yaldaie Arshia
Luokanopettaja
Kirsi Veijalainen
Aryal Uttam
Friman Fiona
Haapasalo Saima
Ikävalko Arttu
Karhumäki Oona
Karhumäki Roosa
Kettunen Vilja
Kokkola Miro
Kumela Venla
Kuusiranta Vanilla
Lauhiala Leo
Lehtinen Onni
Liljeberg Ossy
Luukkanen Laura
Maijala Eero
Muhonen Myy
Mustapää Lumi
Poutanen Kiira
Rahijärvi Anders
Riikonen Lauri
Rönkkö Lumi
Salomaa Henri
Suitiala Rauha
Turppo Aino
Wallgren Iris
27
Luokka 4 A
28
Luokka 3 C
Luokka 3 D
Luokanopettaja
Pilvi Kivi
Andriainen Miika
Aristil Mariam
Christensen Tyko
Conde M´balia
Harjanne Laura
Hyvärinen Paju
Karsten Emma
Kauppila Sade
Koivusaari Touko
Lukkarinen Kukka-Maaria
Miettinen Olavi
Niemi Aman
Norra Saana
Peltonen Maia
Pere Ronja
Pukkila Lia
Sainio Rafael
Savolainen Saku
Stengård Halla
Taajamaa Joonatan
Torkko Jonne
von Steuben Ida
Luokanopettaja
Sinikka Göös-Nurmesniemi
Aho Matias
Eronen Simone
Heinonen Mikael
Heinäsmäki Kaisla
Henell Taru
Hietala Ilona
Hirvonen Taimi
Keski-Orvola Kolja
Kosonen Mimosa
Kuloheimo Konsta
Kytölä Konsta
Könkkölä Joni
Laitinen Ilari
Mazzamauro Lauri
Melenius Milja-Syksy
Pekkalin Siiri
Peuhkuri Ilmari
Raatikainen Ella
Rantapaju Tuuli
Suolanen Roope
Tepponen Lucas
Timlin Nora
Luokanopettaja
Mare Luoma
Aryal Arati
Gudushauri Zviad
Huopana Anni
Koivisto Ella
Koskipuro Pessi
Kral-Leszczynski Lolek
Kuparinen Mari
Leppälä Joska
Liljeberg Oiva
Liuksiala Herkko
Maristo Taavi
Munukka Max
Myllyrinne Niilo
Pentti Lauri
Poutanen Ria
Räsänen Vilma
Saanio Sameli
Tunkelo Samuel
Waldén Nora
Varjonen Saska
Varuskivi Kia
Luokka 4 C
Luokanopettaja
Terttu Nurmi-Poikolainen
Ansamaa Ida-Maria
Asikainen Paavo
Christensen Eira
Euro Helena
Fabritius Pessi
Heliste Sanni
Henell Meri
Hämäläinen Mitja
Jokipii Taru
Kaarela Kaisla
Kallio Aida
Karhu Rasmus
Kettunen Ella
Kolehmainen Sampo
Korol Mark
Koskinen Moritz
Kosunen Onni
Kymäläinen Aksel
Leskinen Katarina
Marjamäki Noora
Melenius Anton
Raatikainen Oona
Suominen Saaga
Vainikainen Milla
Vartiainen Alva
Luokka 5 A
Luokanopettaja
Carita Salonen
Ale Vishal
Balic Pinja
Björklund Katja
Helanne Frans-Anton
Ikävalko Salli
Inkeri Myrsky
Joutsenniemi Jetro
Järvensivu Meri
Järvinen Valtteri
Kuusiranta Eppu
Laakso Tiitus
Lydman Viola
Melvas Volter
Munukka Jade
Mäkelä Topi
Pasma Aslak
Rajamäki Lotta
Riikonen Lotta
Salomaa Olavi
Shava Wilfred
Sipilä Aino
Sundström Ninja
Tepponen Sarah
Toikkanen Rosa
Wiklund Katharina
Örn Simeon
Lempiäinen Erik
Miettinen Pinja
Niemi Sauli
Norra Ninni
Norrlin Elli
Oura Vilma
Pajunen Lyydia
Pennanen Aapo
Pihlajamaa Teo
Ponda Jasmin
Pukkila Jan
Raita Petteri
Rinta-Opas Hilda
Siikamäki Mitja
Viinamäki Otso
Ylä-Outinen Mustikka
Luokka 6 A
Luokanopettaja
Anneli Soila
Ale Sandesh
Haverinen Meri
Helanne Anette
Huopana Konsta
Huovila Hertta
Kuparinen Juhana
Lopatina Liisa
Melvas Viola
Saarlo Timo
Salvato Fanni
Sukura Matilda
Tulkki Tatu
Vainio Ville
Waldén Rosa
Viikki Sofia
Virta Santeri
Luokka 5 C
Luokka 6 C
Luokanopettaja
Tuija Kauhaniemi
Benjaminsson Onni
Bergroth Daniel
Järnefelt Reino
Karsten Erik
Koivusaari Aino
Laine Vili-Valtteri
Lauronen Hubert
Luokanopettaja
Tiina Järnefelt
Anttila Akseli
Bergroth Camilla
Björklöf Markus
Bucusso Isabella
Böök Daniel
Euro Sofia
Iivonen Eljas
Jokipii Jauri
Jylhä Aaro
Kapanen Matilda
Karlenius Tobias
Karlsson Anni
Kyrönseppä Ainu
Lahdes Aino
Lappi Lenni
Lauronen Helmer
Marjamäki Karim
Mutka Aada
Pöyry Ilmari
Ratinen Julia
Rautiainen Otto
Saaritsa Joel
Välimäki Viljami
Örn Joakim
Luokka 6 D
Luokanopettaja
Sini Wallin
Aristil Oliver
Barbaglia Sofia
Bergroth Anton
Hämäläinen Piita
Janatuinen Kia
Kenvin Samuel
Kettunen Eeli
Koskela Teemu
Kytölä Kalle
Könkkölä Nelli
Laiho Kia
Mertanen Julia
Nemesszeghy Miklós
Niittynen Iiris
Raatikainen Sebastian
Repo Anni
Saxelin Ronja
Silva Lincopán Yaritza
Sällström Benjamin
Luokka 7 A
Luokka 8 A
Luokanopettaja
Riitta Ojamaa
Asikainen Cecilia
Balic Adrijan
Falck Paiju
Hakanpää Milla
Hiilamo Tuomas
Holmström Julius
Hänninen Rita
Isomäki Mimosa
Jaatinen Milla
Lappalainen Rauha
Martinez Carlos
Mustapää Nana
Nardone Leo
Pasanen Jasper
Pastinen Una
Rahikainen Petteri
Rantalainen Amos
Riikonen Leevi
Stigzelius Kasper
Toikkanen Maria
Valve Kaisla
Luokanopettaja
Sakari Harima
Aarniranta Anton
Ale Mamta
Gudushauri Fatima
Hulkko Vida
Hänninen Nea
Ikävalko Saara
Kajanoja Raoul
Karppinen Davia
Kavonius Elina
Kolsi Elsa
Kuusiranta Vertti
Laulaja Aino
Leppänen Hanna
Liljeberg Onni
Liusvaara Juuso
Lydman Kristo
Löfgren Kati
Mainz Robin
Oksanen Olli
Oksanen Oona
Plopan Anastasia
Rautio Miro
Räsänen Veera
Saari Kalle
Salomaa Ilari
Österman Camilla
Luokka 7 C
Luokanopettaja
Inkeri Cederström
Böök Benjamin
Cavén Olavi
Cheritti Oscar
Harjapää Roni
Hiltunen Ada
Hotakainen Kaisa
Häkkinen Vili
Kainulainen Tuukka
Kallio Johanna
Louhos Oona
Lyytinen Taika
Mantere Tekla
Norrlin Kalle
Pihlajamaa Ada
Pukkila Daniel
Rajantie Mikael
Ruuska Venla
Vainikainen Jonna
Wickstrand Saana
Luokka 8 C
Luokanopettaja
Liisa Kalliala
Anttila Charlotta
Benjaminsson Moona
De Pascale Joonatan
Grönmark Hanna-Julia
Heliste Samuli
Hiltunen Ossi
Hukka Aino
Jansson Isabel
Kallio Emma
Kallio Olga
Kunttu Meri
Laine Heidi-Enna
Lonka Laura
Makkonen Kaspian
Nordgren Lotta
Nyström Iiris
Pajunen Jalmari
Parkkonen Luukas
Silander Ada
Tamminen Erik
Toija Leevi
Törrönen Otso
Wickstrand Pinja
Viinamäki Moona
Luokka 9 A
Luokanvalvoja
Esa Tuominen
Aarnio Essi
Cser River
Friman Erik
Heimsch Lucas
Hienonen Henri
Huovinen Pinja
Jaatinen Henna
Kujala Christina
Lappalainen Taisto
Mähönen Susanna
Nardone Luna
Niemi Touko
Pellikka Jalmari
Peuranheimo Matilda
Rissanen Emma
Saikkonen Anni
Salomaa Sakari
Salonen Luka
Saukkonen Taava
Sillanpää Carita
Siltala Veli
Sukura Fanny
Sundström Dan
Terävä Unna
Tärk Mona
Luokka 9 C
Luokanvalvoja
Tanja Nyholm
Airos Maija
Hanhijoki Tuuli
Hermansson Vilja
Hämäläinen Akseli
Janatuinen Oona
Kinnunen Sohvi
Kivilahti Joona
Kolehmainen Jemina
Kytölä Helmi
Lahti Asser
Lankinen Eino
Lauronen Margareeta
Lempiäinen Ida
Löf Lotta
Marttinen Katariina
Naukkarinen Waltteri
Nemesszeghy Timea
Nevalainen Helmi
Niemi Tuomas
Nurmikari Mikke
Oey Lilja
Puuska Anni
Sihvonen Inka
Taylor Nina
Voitila Kaneli
29
Luokka 10 A
Luokanvalvojat
Anna-Mari Karjalainen
Esa Lukkarinen
Ajomaa Alisa
Aryal Elisa
Bucht Alice
Diarra Mauno
Edelmann Casimir
Joutsenniemi Konsta
Kemppi Milla
Korkkinen Matilda
Koskinen Ninni
Kulmala Tuomas
Leppänen Ella
Luostarinen Nelli
Markkanen Oona
Ohrankämmen Ella
Oikkonen Saku
Palo Tiina
Seppänen Emmi
Tervamaa Eemil
Vainikainen Janika
Virolainen Pauliina
Vuorikkinen Melina
Luokka 10 C
Luokanvalvoja
Riitta Kerman
Aarbakke Isabelle
Ailus Tuuli
Benjaminsson Elf
Eklund Henri
Hellman Sade
Hällfors Clarissa
Jermakova Anastasja
Kawase Mikael
Koivula Juha
Maijala Inka
Miettinen Minttu Melissa
Nevalainen Veera
Olsbo Eva
Olsbo Saara
Pesso Susanna
Pohjonen Antti
Pöyry Iiris
Ranin Kirre
30
Rautiola Severi
Repo Pyry
Sakyi Milana
Siltanen Lotta
Tiusanen Kaisla
Tunkelo Noora
Wadunombi Malissa
Vuori Rosa
Luokka 11 A
Luokanvalvoja
Terhi Luotola
Ale Namrata
Andersson Henry
Andersson Timitri
Areva Viivi
Björklöf Leila
Furu Toora
Hakola Anu
Heimsch Melina
Järnefelt Akseli
Koskipuro Unna
Leikola Taavi
Liias Robert
Nurmi Tove
Pereira Adelia
Pölkki Noona
Ratia Annabel
Ruokokoski Roosa
Salmi Gene
Salvila Inna
Seppänen Emma
Tapaninen Kristo
Virta Oskari
Zakowski Iris
Luokka 11 C
Luokanvalvoja
August Tarkkio
Bakun Elisa
Crawford Emily
Grönmark Jaakko
Harjapää Anniina
Hietala Sora
Hossain Liana
Jylhä Johannes
Lagerblom Joni
Lahnajärvi Antti
Lappalainen Oskari
Luostarinen Sara
Mertsola Eero
Muikku Marius
Noutere Nadja
Nurminen Ida
Olsbo Hanna
Panjutin Alexander
Passi Akseli
Pihlajamaa Samuel
Renko Aino
Salminen Emma
Vahlberg Emmi
Luokka 12 A
Luokanvalvoja
Vesa Aaltonen
Adiya Mimo
Bálková Rozina
Gudushauri Zurab
Kiuru Sanna
Kulmala Lauri
Laitinen Jessica
Meriläinen Kasperi
Negin Martin-Risto
Netková Pavlina
Nuutinen Johannes
Pössi Tatu
Rissanen Julia
Robles Rebecca
Salonen Minja
Siikjärvi Samuel
Soferová Vendi
Särkkä Anton
Tervamaa Tilda
Turppo Kalle
Vermilä Leo
Zakowski Vera
Luokka 12 C
Luokanvalvojat
Juha Eskelinen
Minna Eklund
Harkki Elias
Hermansson Vidar
Hyry Aino
Härkönen Nella
Kanerva Hiski
Kolehmainen Joona
Lahtinen Janette
Luotonen Aurora
Maunola Aleksi
Otamaa Johnny
Palmu Juupe
Reinikka Elma
Saaritsa Leo
Santanen Linda
Strandén Ella
Söderström Anna
Tuominen Lotta
Törrönen Ada
Viitanen Victor
Virtanen Sami
Luokka 13 A
Luokanvalvoja
Pasi Salmela
Ahlfors Antti
Ahre Okko
Bucht Lucas
Forsström Jannica
Furu Seera
Helanne Henrietta
Hippi Ina
Huhtinen Kriti
Jormola Viola
Loginova Anne-Maria
Mantere Emil
Minkkinen Ida
Mäenmaa Jan-Robert
Otsamo Elina
Rauhala Linda
Sahlberg Aino
Salonen Topi
Sharma Arun
Sirviö Tuomas
Torkkeli Laura
Vilkevuori Alvar
Luokka 13 C
Luokanvalvoja
Pasi Salmela
Airos Salli
Arnkil Aapo
Björklöf Katri
Hertzen von Martin
Huttunen Maija
Järvensivu Mira
Jääskeläinen Erika
Kosunen Tiia
Kuusto Oliver
Kuutsa Sonja
Luotonen Johanna
Mikkola Risto
Ntiamoah Elettra
Ouahi Samir
Potinkara Petra
Pulkkinen Milja
Rahikainen Severi
Ruuska Arttu
Toiviainen Riku
Vanajas Kaius
Pienryhmä Jaakkola
Kouluruokalasta ravintola Rudolf
Koulun ravintolatoiminta siirtyy elokuussa eettiseen ja
ekologiseen ruoanvalmistukseen erikoistuneelle KK Kruska Oy:lle.
Tervetuloa Kruska ja uusi ravintola Rudolf!
Ruoan eettisyys, ekologisuus ja terveellisyys kuuluvat olennaisena
osana steinerkoulujen toimintatapaan. Helsingin Rudolf Steiner -koulun
ruokatoimikunta (ent. ruokaryhmä) on tehnyt jo vuosien ajan ansiokasta
työtä kouluruoan ja -ruokailun kehittämiseksi. Tämän työn tuloksena
kannatusyhdistyksen hallitus päätti – vuoden 2012 lopussa, kilpailutuksen
jälkeen – solmia ateriapalvelusopimuksen KK Kruska Oy:n kanssa. Ekologiseen
ja eettiseen ruokatuotantoon erikoistunut ravintola-alan yritys pyörittää myös
Kuvataideakatemian tiloissa toimivaa Kasvisbaaria sekä pitopalvelua.
Kruskan pyörittämä Ravintola Rudolf aloittaa toimintansa molemmilla
kouluilla elokuussa 2013. Rudolfissa tarjotaan päivittäin eettisesti toteutettua
sekaruokaa sekä vaihtelevia ja maukkaita kasvisruokia. Kouluruoassa
käytetään runsaasti luomuraaka-aineita, ja ruoka valmistetaan pääsääntöisesti
koulun omissa keittiöissä.
Kruskan yrittäjät Hanni Brotheus ja Tuija Ruuska ovat pitkän linjan ravintolaalan osaajia, joilla on vahva luomuraaka-aineiden tuntemus ja suorat yhteydet
kotimaisiin tuottajiin. Lisäksi Helsingin Rudolf Steiner -koulu on Tuijan lasten
opinahjo, joten yhteisö on hänelle tuttu jo monien vuosien ajalta.
Ei niin hyvää, ettei jotain haikeaa...
Lämmin kiitos kuluneista vuosista A- ja C-koulun iloisille ja avuliaille
emännille – Eila Jokilalle ja Pirjo Kestilälle – sekä koko Fazer Amican
keittiöhenkilökunnalle. Onnea ja menestystä uusiin haasteisiin!
Pienryhmäopettaja
Pirjo Jaakkola
Black Amron
Gröhn Rebecca
Nurmikari Mea-Netta
Pirhonen Ville
Tuulispää Akseli
31
Helsingin Rudolf Steiner -koulu
www.rudolfsteinerkoulu.fi