Liikunnasta lisää irtaa

Liikunnasta lisää virtaa -porukka kokoontui
heinäkuisessa Kisiksessä
Keli oli kesäisen leppeä, kun Liikunnasta lisää virtaa -haasteen lohjalaisryhmä jälleen tapasi kesätauon jälkeen. Ohjelmassa oli melontaa kauniilla Kullaanjärvellä. Vaihdettiin siinä toki kuulumisetkin
ja kirjattiin saadut tulokset tilastoon.
Viidennen tapaamisen kuulumisia:
HELI AHOLA
Heli sai keväällä opintonsa loppuun ja odotti
innolla kesälomaa, koska edellisestä kesälomasta oli aikaa. Hänen suunnitelmissaan oli
käydä kuntosalilla jaliikkua päivittäin pyöräillen ja kävellen.
”Minä ainakin olen intoa täynnä liikkumaan,
jos kroppa vaan kestää”. Ryhmän tuen koen
hienoksi.
ROBERT KAJASLAMPI
”Roope” on harjoitellut monipuolisesti koko
kesän. Hän on pelannut tennistä , tehnyt
sauvakävelylenkkejä korkealla sykkeellä,
käynyt kuntosalilla, tanssinut ja pyöräillyt.
”Kroatiassa olin reilun viikon, jolloin kävelimme noin 100 km ja nousimme tuhansia rappuja. Kiipesin vuorelle jalan, jonka
näköalapaikalle ” turistit ”menivät kabinilla, ja
valloitin vuoren neljässä tunnissa”.
JENNI MASALIN
Jennillä kesäkausi on tehnyt tepposensa.
Motivaatio liikkumiseen on ollut kateissa
ja niin myös jaksaminenkin. ”En ole siis
saavutuksiini tyytyväinen ja pettynytkin olen
itseeni, kun tällä tavalla olen antanut itseni
lipsahtaa”, kertoo Jenni. Ryhmätapaamisesta Jenni uskoo kuitenkin saavansa uutta
voimaa ja päättää taas aktivoitua.
MIKÄ MUUTTUI?
Tuloksia tähän mennessä
HELI AHOLA, 48
Heli on ammatiltaan työterveyshoitaja, työnohjaaja, opiskelee psykoterapeutiksi.
Pituus 173 cm, lähtöpaino 73 kg, nyt 68 kg, muutos -5kg.
Vyötärön ympärys -3cm
ROBERT KAJASLAMPI, 68
Roope on aktiivisesti liikuntaa harrastava eläkkeellä oleva rakennusinsinööri ja opettaja.
Pituus 184 cm, lähtöpaino 86 kg, paino nyt 83,8 kg, muutos -2,2 kg.
Vyötärön ympärys -7cm
JENNI MASALIN, 34
Jenni on sairaanhoitaja/vastaava ohjaaja pienryhmäkodissa. lähtöpaino 72 kg, paino nyt 70,5, muutos -1,5kg
vyötärön ympärys -2cm
JARMO KEMPPAINEN, 51
Jarmo on lohjalainen myyntiedustaja lähtöpaino 95 kg
vyötärön ympärys100 cm
ANNIKA LUNDSTRÖM, 29
Tuoteryhmäpäällikkö Virkkalasta
lähtöpainopaino 75 kg
vyötärön ympärys 96 cm