Sukumme nro. 6 - Kyllösten sukuseuran kotisivut

Kesäkuu
2015
2015
Kesäkuu
2015
Missä ovat sukumme juuret
on mainittu uudisasukas nimeltä Matts Kylloinen, ikä noin 30 vuotta, sekä hänen veljensä Peer Kylloinen, ikä 15 vuotta, ruodun sotilas. Mutta mistä Kyllöset tulivat Kuhmoon?
Toisille sukututkimus merkitsee mielenkiintoista harrastusta, toisille se voi olla historian
tutkimuksen tieteellinen kohde. Monille aihe
on yhdentekevää, periaatteella ”ei voi vähempää kiinnostaa”. Ikävuosien karttuessa kiinnostus omia juuriaan kohtaan yleensä ihmeellisesti kasvaa. Todennäköisesti suurin osa ihmisistä tuntee ainakin jonkinmoista kiinnostusta omaa sukuaan ja sukulaisiaan kohtaan.
Toistaiseksi 1500-luku sukumme historiassa
on melko tuntematonta aikaa. Onko mahdollisesti löydettävissä uusia sukuhaaroja esim.
Savo-Karjala
alueelta.
DNAsukututkimuksemme viittaa sukumme läntiseen alkuperään, Ruotsi, Tanska, Skotlanti,
sekä hyvinkin myöhäiseen Suomeen tuloaikaan. Ehkä he tulivat vasta 1300- tai 1400luvulla.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana sukututkimusmenetelmät ovat kehittyneet suuresti.
Digitaaliset arkistot ovat helpottaneet tiedonhankintaa. Perintötekijöihin perustuva DNAsukututkimus antaa uutta tietoa varsinkin
vuosituhansien takaisista väestön muuttoliikkeistä ja kaukaisista geenisukulaisuussuhteista. On tullut selvä ero kieli- ja geenisukulaisuuden kesken. Niillähän ei ole välttämättä
mitään tekemistä toistensa kanssa. Hyvä on
myös muistaa, että ihmisen ominaisuuksista
puolet on perintötekijöiden aikaansaamaa ja
puolet ympäristön. Ehkä ulkonäössä periytyvät tietyt piirteet ovat paras todiste geenisukulaisuudesta. Tai jotkut selkeät henkiset
ominaisuudet, kuten taiteellisuus ja musikaalisuus.
Sukututkimuksemme seuraava vaihe onkin
selvittää Kyllösten vaiheet 1500-luvulla. Siihen pureudutaan jo tämän vuoden aikana. Tavoitteena on myös selvittää sukumme mahdolliset asuinpaikat akselilla Viipuri-Kuhmo.
Lähtökohtana on edelleen sukukirjoissamme
esitetty tieto, että Kyllöset vaikuttivat 1400luvulla ja 1500-luvun alussa Varsinais-Suomi
(Turun seutu) – Viipuri akselilla. Näin tietämys omista juuristamme kasvaa ja tarkentuu.
Tämähän on sukuseuran tärkein tehtävä.
Viime vuosina olemme pitäneet sukuseuramme vuosikokouksia ja kesätapaamisia eri
puolilla Suomea. Tavoitteena on ollut samalla
tavata mahdollisia uusia sukulaisia tai jopa
uusia sukuhaaroja. Kaksi vuotta sitten olimme Kuopiossa, viime kesänä pääkaupunkiseudulla Tuusulassa. Kaikki nämä tapaamiset
ovat olleet antoisia ja mieleenpainuvia. Tänä
kesänä vuosikokouspaikka sijaitsee KeskiSuomessa Mäntässä ja kokousajankohta on 1.
-2.8.2015. Tervetuloa kokoustamaan ja tutustumaan perinteikkääseen paperiteollisuuspaikkakuntaan. Muistakaa ennakkoilmoittautuminen ruokailujen ja muiden järjestelyjen
takia.
Sukutietouden lisääntyessä ja aikajanalla sukupolvia yhä kauemmas taaksepäin mentäessä, herää kysymys, missä sukumme juuret
tarkalleen ottaen ovat. Sanana ”juuret” on hyvinkin tunnepitoinen. Jokainen voi käsittää
sen omalla tavallaan ja jokainen on oikeassa.
Omiksi juurikseen voi mieltää oman lapsuudenympäristön, isovanhempien kodin ja
elinympäristön, kaukaisimpien tunnettujen
esivanhempien elinpiirin, tai jonkun muun
omaa elämää syvästi koskettavan paikan tai
alueen.
Kyllösten sukuseuran tuottamien sukukirjojen aineiston lähtökohtana on 1600-luvun alkupuoli ja Kuhmon Lentuassa elänyt kantaisä
Matti Kyllönen ja hänen jälkeläisensä. Tässä
mielessä sukumme juuret ovat Kuhmossa.
Matti Kyllösestä tiedämme aika vähän. Lentuan kylän ruodutusluettelossa vuodelta 1629
Hyvää ja aurinkoista kesää kaikille. Tapaamisiin Mäntässä.
Hannu Kyllönen Sukuseuran puheenjohtaja.
2
Kesäkuu
2015
Kyllösten sukuseura ry:n
VUOSIKOKOUS
Pidetään sunnuntaina elokuun 2 pv. 2015 kello 13.00
Mäntän Klubin yläsalissa, osoitteessa
Tehtaankatu 33, 35800 Mänttä
Käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat asiat.
Mikäli jäsen haluaa saada jonkin asian käsiteltäväksi vuosikokouksessa
on hänen siitä kirjallisesti ilmoitettava kuukausi ennen kokousta hallitukselle.
Tervetuloa!
Sukuseuran hallitus.
KESÄN VUOSIKOKOUS MÄNTÄSSÄ
2.8.2015
Joka toinen vuosi pidettävä sukuseuran
sääntömääräinen vuosikokous pidetään
elokuun alussa Mäntässä. Alun perin kokouspaikkana piti olla Keuruu, mutta kokousjärjestelyt Keuruulla osoittautuivat
liian vaikeiksi. Hallitus päättikin siirtää
kokouksen naapurikaupunkiin Mänttään.
Kokousviikonloppu on 1.-2.8.2015. Kokous- ja majoituspaikkana on Mäntän
Klubi.
Kokoonnumme Mäntän Klubilla lauantaina 1.8. klo 14.00. Aloitamme kokousviikonlopun kolmen ruokalajin lounaalla.
Lounaan jälkeen tutustumme opastetulla
kierroksella Serlachius-museoihin Gustafissa ja Göstassa. Illalla on taas sana vapaa iltapalan yhteydessä ja sen jälkeen.
Sunnuntain kirkonmenojen ja seppeleenlaskun jälkeen nautitaan kevyt lounas,
minkä jälkeen varsinainen vuosikokous
alkaa klo 13.00.
Majoitusta varten olemme varanneet
huoneita Mäntän Klubilta ja läheisestä
Honkahovista, joista jokainen voi varata
majoituksen omatoimisesti. Tarkemmat
aikataulut, hinnastot ja yhteystiedot löytyvät kokouskutsusta kotisivuiltamme ja
kesäkuun alussa jäsenille postitettavasta
Sukumme-lehdestä. Osallistumisilmoitukset perinteiseen tapaan puheenjohtajalle tai sihteerille.
Viime kesän välivuoden sukutapaamiseen Tuusulassa osallistui 40 henkilöä.
Kaunis sää helli osallistujia historiallisessa kulttuuriympäristössä. Kiitos vielä
paikallisille järjestelijöille onnistuneesta
tapahtumasta.
Perinteikäs paperiteollisuuden keskus
Mänttä kutsuu siis elokuun alussa tapaamaan toisiamme, kokoustamaan ja tutustumaan paikkakunnan historiaan.
Tervetuloa. Tapaamisiin Mäntässä.
Hannu Kyllönen
3
Kesäkuu
2015
ERKKI KYLLÖNEN, TARINAN TAITAJA
”20.11.1996
ALOITIN VANHOJEN ASIOIDEN TALLENTAMISEN
Erkki Kyllönen”
Näin kirjoitti ruutupaperille lyijykynällä tikkukirjaimin Erkki Kyllönen 67-vuotiaana eläkeläisenä. Viisi
vuotta myöhemmin hän mainitsi tuttavalleen lähettämässään kirjeessä: ”Olisiko realistista ja miten
mahdollista tuoda julki jollakin tapaa kirjoituksiani,
joita jo viime aikoina olen 300 arkkia kirjoittanut.”
Erkin maallinen taival päättyi ennen kuin hänen
haaveensa kirjan julkaisemisesta ehti toteutua. Erkin
vaimo, opettaja Anna-Liisa, joka oli seurannut miehensä pitkiä kirjoitusrupeamia tajusi tarinoiden merkittävän historiallisen ja kirjallisen arvon. Hän päätti
julkaista kertomukset omalla kustannuksellaan. Kirjan toimittajaksi hän sai aktiivisen ja toimeksisaavan
Elisa Parhialan.
Kirja ”Otsa hiessä ja varpaat kuurassa” ilmestyi Anna-Liisa Kyllösen kustantamana vuonna 2003.
Tarinat ja tapahtumat 1900- luvun PohjoisPohjanmaalta maakunnan ihmisten ja Kyllösen suvun näkökulmasta oli kuvineen taltioitu 160 sivulle.
Toteutus oli merkittävä saavutus
tuon ajan elämänmuodon ja tapojen ja yhtä lailla
suomen kielen kannalta. Näin on Piippolasta lähteneen Kyllösten veljessarjan Erkki jättänyt kirjallisen
muistonsa jälkipolville. Vaimo Anna-Liisa on myös
poistunut joukostamme.
Veljessarja Piippolasta
Kyllösten veljessarjaan kuuluivat Reino Kyllönen (1925-1983), Mauno Kyllönen (1927-1980), Erkki
Kyllönen (1929-2002) ja kaksoisveli Jyrki (1925) sekä sisar Eeva-Liisa (1939). Piippolan Heikin ja
Amandan lapsikatraan tytär Eeva oli perheen äiti, naimisissa Otto Kyllösen kanssa, joka menehtyi 56vuotiaana keuhkotautiin. Perhe muutti Piippolan Lamulta vuonna 1938 Liminkaan, missä alkoi myös
poikien koulunkäynti. Kansakoulun aloittaminen ja opiskelu ei Erkin muistelojen mukaan helppoa ollut.
Näin hän kertoo kirjassaan: ”Lasku- ja varsinkin lukutaito meiltä puuttuivat. Alakoulun opettaja Töyrä
oli kuitenkin ystävällinen meitä kohtaan. Koska olimme jo yli-ikäisiä toiselle luokalle, niin hän ei voinut meitä ensimmäiselle luokalle panna. Kun toiset menivät välitunnille, käski Töyrä jäädä minun ja
Jyrkin luokkaan. Paikalle tuli yläluokan opettaja Harmaala. Töyrä antoi meille lukukirjan ja käski meidän vuoron perään tavaamalla lukea. Eihän siitä mitään tullut, koska lukutaitoa meillä ei yksinkertaisesti ollut. Sitten Töyrä kysyi meidän kuullen Harmaalalta: Mitä minä näille pojille teen? Harmitteli varmaan mielessään, että tuollaisia oppilaita on hänen luokalleen tulossa. Meihin tämä tilanne vaikutti masentavasti. Oli selvää, että normaaleja koululaisia ei meistä koskaan tulisi.”
Tahto, sisu ja työ vievät eteenpäin
Ei tullut kaksosveljistä koulumiehiä. Erkki jatkaa tarinaansa näin: ”Tässäkin tapauksessa niin kuin monessa muussakin, tuleva elämäni ei kuitenkaan kulkenut kohdallani sellaiseen suuntaan, mistä olin haaveillut ja päättänyt. Noin kahdenkymmenen vuoden kuluttua tästä tapahtumasta löysin itseni Lontoosta
kansainvälisestä koulusta kieliä opiskelemasta. Sitten jonkin ajan päästä Sännäsistä Lifimiltä Suomen
nuorten huippujohtajien porukasta. Tällä kertaa oli aiheena johtamistaito.”
On totta, että koko Kyllösten veljessarja oli yritteliästä ja johtamistaitoista. Omalla työllä ja vähäisillä
4
Kesäkuu
2015
työkaluilla alettiin Limingan Poutalan talon pihalla valaa kaivonrenkaita maanviljelijöiden
tarpeeseen. Vuosien saatossa tästä kehittyi Kyllönen Oy, merkittävä betonialan yritys, joka
myi tuotteitaan kotimaan lisäksi Ruotsiin ja
Neuvostoliittoon. Toimitusjohtajana oli Erkki
Kyllönen ja varatoimitusjohtajan Jyrki Kyllönen.
kesti kovankin tuulen.
Viikon tai kahden kuluttua poutasäästä riippuen, elo vietiin riiheen. Lyhteet asetettiin riihen
parsille pystyasentoon. Sitten alettiin riihen
lämmitys. Päivän lämmityksen jälkeen seuraavana aamuna kello viiden maissa alkoi riihen
puinti. Rutikuivat ja vielä kuumatkin lyhteet
otettiin parsilta. Lyhdettä otettiin tyvipäästä
kiinni ja iskettiin latvaa siihen seinään. Siinä
osa jyvistä irtosi. Sitten lyhteet avattiin ja elot
levitettiin tasaiseksi matoksi lattialle ja varstoilla hakattiin, kunnes jyvät olivat tähkistä irronneet.
Kuuman työn jälkeen oli riihisauna ja lepotauko.”
Perinnetietoa taitajan kynästä
Erkki Kyllösen kirja sisältää kaikkiaan 47 tarinaa, jotka käsittelevät hänen oman elämänsä
kokemuksia myös runsaasti muuta historiallisesti arvokasta tietoa elämästä, työstä ja menettelytavoista 1900-luvun Pohjois-Pohjanmaalta.
Väläys Erkki Kyllösen tarinaniskijän taidoista
perinnetiedon tallentajana näkyy mm. seuraavassa kertomuksessa nimeltä vanha puintitapa:
”Viljan käsittely ennen puimakoneiden tuloa
vaati paljon työtä, jota rahalla ei saatu. Viljan
tuleentumista seurattiin tarkasti. Ohra leikattiin,
kun se oli ”verissään”. Ruis leikattiin, kun jyvä
taittamalla katkesi.
Viikatteella niitetty ruis, joka oli miesten työtä,
sidottiin noin kymmenkunta kortta käsittävällä
korsinipulla lyhteiksi. Se oli naisten työtä. Sitten miehet asettivat kahdeksan lyhdettä toisiaan
vasten nojalleen, kaksi lyhdettä taitettiin päälle
kakuksi. Hattulyhteet sidottiin hattulyhteen korsilla jalkalyhteisiin. Täten saatiin kuhilas, joka
Vaimo Anna-Liisa ja kirjan toimittaja Elisa
Parhiala sopivat, että Erkin tekstit pannaan kirjaan sellaisina, kun hän on kirjoittanut. Näin
ollen tarinat ovat yksittäisinä ja kirja kokonaisuutena luontevaa ja mukaansatempaavaa proosaa. Huolimatta koulupojan ankeasta opiskelun
alusta 1930-luvun Suomessa, kasvoi Erkistä
työtä pelkäämätön ja menestyvä yrittäjä ja kynämies, jonka tarinat kertovat humaanista aikansa kuvaajasta, joka ei kaihtanut terävääkään
yhteiskuntakritiikkiä.
Lahdessa 9.5.2015
Olavi Kyllönen
5
Kesäkuu
2015
Kyllösten sukuseura ry:n kokoustapahtuman ohjelma.
Lauantai 1.8.2015
Majoi uminen saapuessanne
klo 14.00 Lounas Mäntän Klubilla, Tehtaankatu 33, 35800 Män ä
Klo 15.30 Opaste u kierros Serlachius-museo Gustafissa
R. Erik Serlachiuksen katu 2, Män ä
Klo 17.00 Opaste u kierros Serlachius-museo Göstassa
Joenniemen e 47, Män ä
Klo 18.30 Iltapala ja yhdessäoloa Mäntän Klubilla
Suolainen piirakka, vihersalaa ko ruokajuomineen sekä kahvi/tee
Sunnuntai 2.8.2015
Klo 9.00–10.00 Aamiainen Mäntän Klubilla
Klo 10.00 Jumalanpalvelus Vilppulan kirkko, Riihikankaantie 14, 35700 Vilppula
klo 11.00 Sankarihaudalla seppeleenlasku
Klo 12–13.00 Kevyt lounas Mäntän Klubilla
Klo 13 vuosikokous Mäntän Klubin yläsalissa
Klo n. 14 Päätöskahvit
Hinta: Lauantai - sunnuntai 50 €, sisältäen edellä olevan ohjelman mukaisen tarjoilun.
Sunnuntain kokouspaketti 15 €, sisältää sunnuntain tarjoilun.
Ilmoittautumiset 18.7.2015 mennessä. Hannulle Puh. 0400 583 328,
e:mail hannuo.kyllö[email protected]
tai Pentille puh. 0400 218 854 e:mail [email protected] Ilmoitathan myös ruoka allergioista..
Osanottomaksun voita maksaa ennakkoon viimeistään 30.7.2015 tilille FI32 5177 0020 0718 21
Saatavana majoitusta seuraavasti:
Mäntän Klubi, Tehtaankatu 33, Mänttä
3 kpl kahden hengen huoneita omalla kylpyhuoneella, 96 € /huone
9 kpl kahden hengen huoneita, kylpyhuone- ja wc-tilat käytävällä, 79 € /huone
Osassa huoneista on lisävuodemahdollisuus, hinta 28 €/lisävuode.
2 kpl yhden hengen huoneita, kylpyhuone- ja wc-tilat käytävällä, 69 €/huone
Huoneissa on 140 cm leveät sängyt, halutessanne huoneeseen voi majoittua kaksi henkilöä, silloin hinta
on 79 €/huone
Arthotel Honkahovi, Johtokunnantie 11, Mänttä
3 kpl kahden hengen Superior-huoneita, 129 €/huone
3 kpl Artek-huoneita, 2 huonetta jakavat keskenään kylpyhuone- ja wc-tilat, 109 €/huone
1 kpl Economy-huoneita, kylpyhuone- ja wc-tilat käytävällä, 79 €/huone
Sekä Klubin että Honkahovin huonehinnat sisältävät lämpimän aamiaisen Mäntän Klubin ravintolasalissa.
Huonevaraukset myynti puh. 03 474 5900, sähköposti: [email protected] www.klubin.fi
6
Kesäkuu
2015
SUKUMALJAKKO
Keramiikkataiteilija Chris Whiten muotoilema Kyllösten sukuvaakunalla koristeltu sukumaljakko n:o 1
luovutettiin Tuusulan tapaamisen yhteydessä Reijo Kyllöselle. Hän on sukututkimuksemme keskeinen
alullepanija. Maljakko n:o 2 ojennettiin sukuseuran toiselle puheenjohtajalle Pekka Kyllöselle. Maljakon
n:o 3 on sukuseuran hallitus päättänyt luovuttaa Sukukirja 2:n kirjatoimikunnan puheenjohtajalle Matti
Kyllöselle".
Kokouspaikka
Vilppulan kirkko
Yllä myynnissä olevia sukuvaakunan kuvalla varustettuja t-paitoja.
Leino Nisula,
Ilopurontie 260, 72100 Karttula,
Puh. +358 5058 37473
e-mail: leino.nisula(at)gmail.com
Toimijoiden yhteystiedot.
Puheenjohtaja Hannu Kyllönen,
Puh. 0400 583 328,
Iskantie 3 A 1, 90830 Haukipudas
s-posti. hannuo.kyllonen(at)gmail.com
Tapani Kyllönen, Suomussalmi,
s-posti. tapani.kyllonen(at)luukku.com
Varapuheenjohtaja Olavi Kyllönen, Lahti,
Puh. 050 554 6582
s-posti. olavi.kyllonen(at)phnet.fi
Pekka Kyllönen, Kär sämäki Puh. 050 547 2922,
s-posti. pekkaeriika(at)gmail.com
e:mail: kyllosten.sukuseura(at)kyllonen.eu
Kotisivut: www.kyllonen.eu
myös keskustelua facebook.com
Sihteeri/rahastonhoitaja/jäsenasiat Pentti Kyllönen,
Puh. 0400 218 854,
Kinnulantie 70, 88900 Kuhmo.
s-posti. pentti.kyllonenkuh(at)gmail.com
Lehden toimitus ja taitto Pentti Kyllönen.
Sukututkimussihteeri
Reijo Kyllönen, Oulu. Puh. 044 2188 978
Kopiointi Kuhmo-talo. www.kuhmotalo.fi
7
Kesäkuu
OSOITE
Tuusulassa 2014. Kuvat Leino Nisula
8
POSTIMERKKI
2015