1. No category

suomalaisia kansanlauluja
sovitus Matti Murto
Käy neitoa kaksi
Metsän puita
Maria Mannermaa, sopraano ja Signe Kyllönen, harmonikka
Minun kultani
Sinisiä, punasia ruusunkukkia
007 Talikkalan markkinoilla ja …
Teemu Huunonen, huilu ja Signe Kyllönen, harmonikka
Tukkipoika
Täällä Pohjantähden alla
Neel Kok, sello ja Signe Kyllönen, harmonikka
Jean Sibelius, sov. Friedrich Hermann
Valse triste (1903)
Neel Kok, sello ja Signe Kyllönen, harmonikka
Petri makkonen
...kuin joutsenet
Vladislav Zolotarjov
Ferapontin luostari
mietiskelyä Dionisiuksen freskojen äärellä
Signe Kyllönen, harmonikka
Matti Murto
Kolme laulua Kantelettaren runoihin
sopraanolle, lapinrummulle ja konserttiharmonikalle (2014)
kantaesitys
Maria Mannermaa, sopraano, lapinrumpu ja
Signe Kyllönen, harmonikka KALEVALAN PÄIVÄN
JUHLAVUODEN KONSERTTI
Pohjanseita la 28.2.2015 klo 18
Esiintyvät:
Maria Mannermaa, sopraano
Teemu Huunonen, huilu
Neel Kok, sello
Signe Kyllönen, harmonikka
Ohjelmassa:
Murto (kantaesitys)
Sibelius
Makkonen
Zolotarjov
Teemu Huunonen aloitti huilunsoitonopinnot
Porin Palmgren konservatoriossa. Hän on valmistunut huilunsoiton opettajaksi Lahden ammattikorkeakoulusta vuonna 2013 ja suorittanut
erikoistumisopintoina huilunsoiton A-kurssin
Lahden ammattikorkeakoulussa vuonna 2012,
opettajanaan Rainer Risberg. Huunonen on monipuolinen muusikko, joka on opetustyön lisäksi
esiintynyt huomattavan paljon soittaen kamarimusiikkia erityisesti huilu-kitara-duona, esiintynyt
Pori Sinfoniettan solistina sekä äänenjohtajana.
Nykyisin Huunonen esiintyy aktiivisesti barokkitrio
Debonairin kanssa ja opettaa huilunsoittoa Kuusamon Musiikkiopistossa.
Hollantilainen sellisti Neel Kok opiskeli Arnhemin
musiikkiakatemiassa Hollannissa opettajanaan
Robert Dispa. Vuonna 1987 hän muutti Suomeen
ryhtyäksensä Joensuun kaupunginorkesterin sellojen äänenjohtajaksi. Muidenkin seikkailujen jälkeen hän työskentelee nykyisin viulunrakentajana
ja opettaa sellonsoiton saloja uusille nuorille sellisteille Kuusamon musiikkiopistossa.
Signe Kyllönen on kotoisin Virosta, Tartosta. Hän
on opiskellut harmonikansoittoa ja orkesterinjohtoa Tarton Heino Ellerin Musiikkikoulussa sekä
Valko-Venäjän Musiikkiakatemiassa Minskissä.
Vuodesta 1995 Kyllönen opiskeli Sibelius-Akatemiassa Matti Rantasen sekä Mika Väyrysen harmonikkaluokalla ja valmistui musiikin maisteriksi
vuonna 2002. Lisäksi Kyllönen on suorittanut
syventäviä pedagogisia opintoja sekä erityispedagogiikan perusopinnot Helsingin Yliopistossa. Nykyisin Kyllönen opettaa harmonikansoittoa Kuusamon Musiikkiopistossa.
Jean Sibelius (1865-1957): Kalevalan päivän ja
Suomen kansallispäivän konsertti vaatii ehdottomasti mukaan Suomen kansallissäveltäjän Sibeliuksen musiikkia. Valse triste (1903) on alunperin
sävelletty musiikiksi Arvid Järnefeltin näytelmään
Kuolema ensimmäiseen kohtaukseen, jossa sairas
nainen näkee Kuoleman entisen aviomiehensa
hahmossa ja antautuu tanssiin. Aamulla nainen
löydetään kuolleena. Sibelius uudisti Valse tristen
1904 ja sovitti sen myös pianolle. Valse tristesta
tuli sarjan Kuolema-musiikkia ensimmäinen osa.
Petri Makkonen (1967) on harmonikkataiteilija,
soiton opettaja sekä säveltäjä. Hänen sävellyksensä ovat usein hyvin hauskoja, pilke silmäkul-
massa sävellettyjä. Makkosen ...kuin joutsenet on
omistettu Hennalle ja Pekalle ja on yksi poikkeus
hauskojen sävellysten seassa.
Vladislav Zolotarjov (1942-1975) oli venäläinen
säveltäjä ja hyvin tunteellinen persoona, jonka elämä päättyi oman käden kautta. Zolotarjov omisti
elämänsä säveltämiselle ja musiikin tutkimiselle.
Hänen sävellyksillensä ovat ominaisia romanttiset
melodiat ja harmoniat, suuret dynaamiset vaihtelut sekä voimakkaat tunteenpurkaukset.
Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluva
Ferapontin luostari sijaitsee Pohjois-Venäjällä.
Munkki Ferapont perusti luostarin vuonna 1397.
Luostarin sisäseinillä on keskiajan taidemaalarin
Dionisiuksen (n.1450-n.1520) freskoja. Zolotarjovin Ferapontin luostarissa kuuluu luostarin suurten ja pienten kellojen kumaus sekä tunteet, joita
Dionisiuksen freskojen näkeminen on säveltäjässä
herättänyt.
Matti Murto (s.1947 Ylöjärvellä) aloitti musiikkiharrastuksensa harmonikan soitolla. Koska harmonikka ei sisältynyt vielä 1960-luvulla lopulla
musiikkiopistojen soitinvalikoimaan, hän alkoi
opiskella pianon-soittoa ja musiikin teoreettisia
aineita Tampereen musiikkiopistossa (1966–70).
Hän siirtyi syksyllä 1970 jatkamaan opintojaan
Sibelius-Akatemiaan suorittaen teoria- ja sävellyslinjalla teoriadiplomin vuonna 1973 prof. Jouko
Tolosen johdolla. Hänen sävellysopettajinaan olivat Aulis Sallinen ja Kalevi Aho. Murto on opiskellut myöhemmin myös musiikkitiedettä Helsingin
yliopistossa, jossa suoritti FL-tutkinnon vuonna
2005.
Murto on toiminut eri musiikkioppilaitoksissa
sekä teoria-aineiden lehtorina että rehtorina.
Viimeksi hän toimi vuosina 2001–10 Kokkolassa
Keski-Pohjanmaan konservatorion sekä Centria
ammattikorkea-koulun musiikin teorian lehtorina,
josta toimesta siirtyi eläkkeelle syksyllä 2010. Nykyisin hän toimii Ikaalisissa säveltäjänä, sovittajana ja vuonna 1987 perustamansa musiikkikustantamon, Modus Musiikki Oy:n toimitusjohtajana.
Murron sävellystuotannossa vapaatonaaliset elementit, lyyrisyys, uusromanttinen ekspressiivisyys
sekä suomalaisesta kansanmusiikista kumpuava
sävelkieli ovat keskeisimpiä tyylituntomerkkejä.
Matti Murto kertoo laulusarjastaan seuraavaa:
Kun harmonikkataiteilija Signe Kyllönen tiedusteli
minulta keväällä 2014 uutta sävellystä Kalevalan
ja suomalaisen kulttuurin päivänä Kuusamossa
28.2.2015 pidettävään konserttiin, otin tilauksen mielelläni vastaan. Alusta alkaen oli selvää,
että teoksessa on mukana harmonikka, mutta
lopullinen kokoonpano teokselle muotoutui vasta
vähitellen. Koska olin jo säveltänyt harmonikalle
useita sooloteoksia, kamari-musiikkia ja harmonikkakonsertonkin, päätin nyt yrittää jotain uutta. Lopulta päädyin Kalevala-aiheisen laulusarjan
säveltämiseen sopraanolle ja harmonikalle, mikä
oli myös teoksen tilaajan, Signe Kyllösen mielestä
erittäin sopiva ratkaisu. Myöhemmin lisäsin kokoonpanoon myös lapinrummun, jota laulajatar
soittaa sarjan viimeisessä osassa lauluosuuksiensa ohella. Valitsin Kantelettaren runoista kolme
Silloin laulan, konsa jouan
Tupa on täynnä tuppisuita,
Pöytä pönkiä mahoja;
Ei olle virren virkkajoa,
Asian alottajoa,
Kun en mie ruma, ruvenne,
Lapsi laiha laikahtane,
Virsilöitä virkkamahan,
Asiita alottamahan.
Silloin laulan, konsa jouan,
Konsa jouan ja kykenen,
Kons’ ei kaurani karise,
Eikä heinäni heläjä,
Rukihini ei rutaja.
Nytpä ei kaurani karise,
Eikä heinäni heläjä,
Rukihini ei rutaja;
Niin tuonko tupahan virret,
Saan sanani lämpimähän,
Istume ilokivelle,
Luome leikkikalliolle,
Ilovirret vieressäni,
Saatavillani sanaset.
sellaista, jotka sopisivat aihepiiriltään naislaulajan
esitettäviksi.
Tämä em. kokoonpano kiehtoi minua myös erityisesti sen vuoksi, että Suomessa ei tietääkseni
ole sävelletty aiemmin yhtäkään taidemusiikin
genreen liittyvää teosta lauluäänelle ja harmonikalle. Sovituksia tunnetuista taidesävellyksistä
tälle kokoonpanolle on viime vuosina kylläkin ilmaantunut, mutta ei alkuperäissävellyksiä. Perinteisen kansan- ja viihdemusiikin alueella laulajan ja harmonikan yhdistelmää on toki käytetty
hyvinkin paljon. Näiden ajatusten pohjalta päätin
kokeilla miten tämä kokoonpano toimisi uudessa
laulusarjassani.
Olen omistanut tämän nyt kantaesitettävän teoksen sopraano Maria Mannermaalle ja harmonikkataiteilija Signe Kyllöselle.
Laulavat Lapinki lapset
Hyvä lykky neitosilla
Laulavat Lapinki lapset,
Heinäkengät heittelevät,
Hirven harvoilta lihoilta,
Petran pienen pallehilta;
Niin miks’ en minäi laula,
Miks’ ei laula meiän lapset,
Ruoalta rukihiselta,
Suulta suurukselliselta?
Oluell’ on onni kaunis,
Juoahan janoamatta,
Hyvä lykky neitosilla,
Naiahan käkeämättä,
Kun tutaan hyvä tulevan,
Keksitähän kelpoavan;
Kun nähä’än nästäriksi,
Tiejetähän tikkariksi,
Rihman laavun laittajaksi,
Kankahan kutelijaksi.
Laulavat Lapinki lapset,
Heinäkengät heittelevät,
Vesimaljan juotuansa,
Petäjäisen purtuansa;
Niin miks’ en minäi laula,
Miks’ ei laula meiän lapset,
Juomalta jyvälliseltä,
Oluelta ohraiselta?
Laulavat Lapinki lapset,
Heinäkengät heittelevät,
Nokisilta nuotioilta,
Hiilisiltä hiertimiltä;
Niin miks’ en minäi laula,
Miks’ ei laula meiän lapset,
Lavitsoilta lautaisilta,
Huonehilta honkaisilta?
Mikäs meiän neitosien,
Mikäpäs tytön minunki;
Kun tunnen tuten eleä,
Sekä kasvan kaunihisti,
Kulkevi sana kylälle,
Tieto toisehen talohon,
Naivat sulhot naapurihin,
Ottavat omille maille,
Oman pellon pientarelle,
Ison ikkunain näylle.
Mikäs meiän neitosien,
Mikäs meiän neitosien,
Mikäpäs tytön minunki;
Jos ei naia naapurihin,
Tahi ei taammaksi tahota
Olen ilmanki ikäni,
Tyttönä ison tykönä;
Tiivi on tyttönä eleä,
Nätti olla neitosena,
Ei oo huolta huhmarelle,
Miehen vaattehen varua