PeKan 70 vuodesta 50:nä peruspekalaisena Jönssi

70
Peli-Karhut
PeKan 70 vuodesta
50:nä peruspekalaisena Jönssi
Jari ”Jönssi” Johansson
(62) tuli syksyllä 1965 Kalle Nikkisen houkuttelemana
kavereidensa Harri Nikkisen ja Jari Lundellin kanssa
Karhulan kansakoululle (nyk.
Rauhala) Jorma Brucen vetämiin Peli-Karhujen koripalloharjoituksiin.
Seurakaverit pitävät Jönssiä todellisena peruspekalaisena, sillä SM-sarjan pelaajana, valmentajana ja tuomarina
toiminut mies on mukana
viidettäkymmenettä vuottaan
ja auttaa aina, kun seurassa
apua tarvitaan.
- Kaveripiiri se on tänä
päivänäkin tärkein harrastukseen vetäjä, Jönssi näkee.
- Mutta paljon käy nykyisin myös niin, että vanhemmat soittavat, että poika
tai tyttö haluaisi korikseen
– minne pitäisi mennä. No,
minähän neuvon kellonajal-
leen paikan.
12-vuotias Jönssi ei tuolloin 1965 tiennyt eikä välittänyt mitään poliittisista
peleistä, joissa Työväen Urheiluliiton jäseneksi Kymin
Palloilijoina perustettu seura
oli Karhulan kauppalan perustamisen (1951) jälkeen
muuttanut nimensä Peli-Karhut ry:ksi (1958), erotettu
TUL:stä ja liittynyt Suomen
Koripalloliittoon (1959).
Poliittisesti värittynyt kisa
Etelä-Kymen urheiluherruudesta jatkui kuitenkin kuntien pakkoliitoksen (1977)
jälkeenkin, kunnes koripalloväki vuosituhannen alussa
näki, että valtakunnan kärkeen voidaan tähdätä vain
kokoamalla voimat. Syksyn
2003 A-pojista lähtien KTP
otti vastuulleen miesten ja
PeKa naisten menestyksen
rakentamisen.
- Hieno juttu, että joukkueen etu menee kaiken
muun edelle, Jönssi ajattelee
ja kiittää PeKalta saamaansa
elämänsisältöä.
- Silloin nuorena urheilu
kasvatti oman elämän haltuunottoa ja ottamaan yhdessä joukkueen kanssa vastaan
pettymykset ja ilon hetket.
Joukkueessa tai urheiluseurassa ei voi lyödä hanskoja tiskiin, kun ei ole kivaa,
vaan on kasvettava näkemään
kasvun mahdollisuus. Siitä
on hyötyä kaikessa elämässä. 50 vuodessa on syntynyt
runsaasti henkilösuhteita,
jotka ovat kestäviä ja itselleni merkittäviä, kertoo mies,
joka on tehnyt 40-vuotísen
leipätyön sähköasentajana
Kotkan kaupungin teknisissä palveluissa.
- Pallo oli painava ja kori
korkealla. Ei ollut minipal-
Jari Jönssi Johansson tulee useimpien pekalaisten mieleen, kun kysytään tärkeintä
peruspekalaista. Eläkeikää lähentelevä Jönssi saa yhä soittoja, joissa pyydetään apuun, milloin
sijaistamaan junnuvalmentajaa, silloin mihinkin tempauksiin. Jarilla ja Riikka-vaimolla on kaksi
aikuista tytärtä ja viisi lastenlasta, jotka hekin kaipaavat osansa.
loja eikä minikoreja, Jönssi kuvaa alkuaikojaan lajin
parissa.
- Innostus oli kuitenkin
kova, ja valmentaja Jorma
Bruce kannustava. Innosta
kertoo se, että pelasimme 2
vastaan 2 -pelejä myöhään
syksyllä Karhulan keskuskentän asfaltilla. Piti varoa
jäätynyttä vesilammikkoa,
ettei liukastuisi.
- Pääsimme myös seuraamaan PeKan miesten koripallo-otteluita Karhulan Yhteiskoululle (nyk. Karhulan
koulu). Pelit olivat Suomisarjaa, joka oli siihen aikaan
toiseksi korkein sarjataso.
Monet kovat ottelut etenkin
KoPoa, Katajaa ja HoNsUa
vastaan tuli nähtyä ihan läheltä; olimme nimittäin usein
taulupoikina Nikkisen Haten
kanssa. Nostelimme fanerisia
numeroita tulostaululle, joka
oli ihan kentän vieressä.
Peli näytti erittäin korkeatasoiselta, ja niin alkoi pojassa kypsyä ajatus:
- Minäkin voisin joskus
pelata edustusjoukkueessa!
- Junnuvuodet harjoiteltiin kovasti, mutta SM-sarja
oli meille liian kova, vaikka
B- sekä A-junnuissa meillä oli hyvät joukkueet piiritasolle.
Terho Väänänen, laituri Jari Johansson ja Raimo Mäntynen, takana Lasse Marttila, ikimuistoisissa
tunnelmissa Helilän koululla keväällä 1973, kun PeKa pääsi SM-sarjan lopputurnaukseen.
Forssassa noustiin sitten ensi kerran SM-sarjaan ja tunnelma oli korkealla näkyvästi kannustaneen
karhulalaiskannattajajoukon tuella.
Kymmenen vuoden yrityksen jälkeen PeKassa todettiin, että miesvoimat riittävät vain alempiin
tasoihin ja juniorityöhön.
Naiset sen sijaan lähtivät nousuun aina suomenmestaruuksiin asti sen jälkeen, kun KTP ja
PeKa sopivat vastuunjaosta A-poikien ikäluokasta 2003 lähtien. Naiset menestykseen nostanut
valmentaja Seppo Kurki oli syksyllä 1975 seuran ensimmäisessä minipoikaryhmässä, jota valmensi
Jönssi Johansson. Kuva: Elo Blomqvist.
Kun juniorivuodet olivat ohitse, Jönssiä pyydettiin
Pekan edustusjoukkueeseen
kaudeksi 1972/73.
- Itseltäni kausi meni totutellessa aikuisten peleihin,
mutta silti se oli ikimuistoinen: Nousimme kauden
päätteeksi Forssan turnauksessa SM-sarjaan, ensi kertaa PeKan historiassa, Jönssi kertoo.
Seuraava kausi meni Jönssiltä vähän ohitse armeijan
vuoksi, - ja joukkue putosi
SM-sarjasta.
- Kausi 74/75 oli sitten itselleni läpimurtokausi, sillä
sain hyvin peliaikaa. Meille
tuli myös seuran historian
ensimmäinen jenkki, Parnell
Campbell. Kahden ykkösdivarikauden jälkeen 1977 saatiin toinen nousu SM-sarjaan,
jenkkinä Graig Davis.
SM-sarjaan hankittu jenkki Herbert Nobles aiheutti
kohun huumevirityksillään ja
karkotuksen Suomesta, mutta
kotimaisin voimin PeKa pysyi
SM-sarjassa, kun sen sijaan
KTP putosi divariin. Seuraavan kauden jenkki Greg
White auttoi PeKan hyvään
syyskauteen 1978, mutta keväällä tahti hiipui, ja seurasi
putoaminen divariin.
- Mutta saimme olla sen
kauden Kotkan ykkösjoukkue koripallossa! Jönssi nauraa.
Ja seuraava syksy oli balsamia haavoihin, kun taisteltiin kotiin Suomen Cup-mestaruus, ja keväällä noustiin
taas SM-sarjaan Greg Joynerin avulla.
Seuraava kausi oli taas vaisu, vaikka jenkkinä oli todella
hyvä Mike Robinson. Divari
näytti lopulta olevan PeKan
miehille oikea sarjataso.
- Pelasin viimeisen kauteni
edustusjoukkueessa 1981/82,
jolloin jenkkinä oli Alan
Zahn. Lajia en voinut kuitenkaan jättää. Seuraavana
kautena valmensin ja pelasin
Karhukoplassa maakuntasarjassa, ja keväällä saatiinkin nousu Suomi-sarjaan.
Seuraavina vuosina pelasin
ja valmensin Karhukoplan
lisäksi Jääkarhuissa, Jönssi kertoo.
Jo syksyllä 1974 Jönssi
alkoi valmentajaksi. Hän sai
vastuulleen seuran ensimmäiset minipojat.
- He olivat innostuneita
ja urheilullisia! Nimet ovat
sittemmin tulleet korisväelle tutuiksi: Seppo ja Mikko
Kurki, Jukka Mäntynen,
Pasi ja Esa Niemelä, Ari
Kalatsew, Esa Kivimäki,
Heikki Kuitunen, Markku
Suolanen, Heikki Jungell,
Pekka Stirkkinen ym.
Jönssin oma pelaajaura
meni kuitenkin edelle, ja
valmentaminen jäi yhteen
kauteen, mutta pohjatyö taisi olla aika kestävä, jäljistä
päätellen.
Aktiiviuran jälkeen Jönssi siirtyi PeKassa valmentamisen lisäksi järjestötehtäviin.
- Vuosia meni johtokunnassa ja koripallojaostossa.
Myös tuomarihommiin meni
paljon aikaa. Toimin parikymmentä vuotta Koripalloliiton
liittotuomarina. Korkeimmal-
la tasolla vihelsin viimeksi
naisten SM-sarjaottelun Lappeenrannassa 2010.
Jönssi on PeKassa edelleen silloin tällöin projektitehtävissä – esimerkiksi
nyt 70-vuotisjuhlatoimikunnassa.
- Ja pidän joskus harkkojakin junnuille. Autan aina,
kun pyydetään.
Jari Johansson on malli
kaikille koripalloharrastajille
ja -faneille.
- On tärkeä asia, ettei revitä
vaan rakennetaan yhteistyössä, kuten vastuujaossa KTP:n
kanssa. Tulokset ovat olleet
erinomaisia – suomenmestaruuksia ja kotkalaispelaajien
maajoukkue-edustuksia.
- Vain muistoja vanhojen
pelikuvien mainosseinissä
ovat ajat, jolloin politiikkaväritteiset pankit ja muut
yritykset tukivat runsaskätisesti omiaan. Yritysten keskittyminen maakunnallisiksi
ja kansainvälisiksi vie koko
ajan yritystukea paikalliselta
urheilulta, Jari kuvailee.
- Taloustekijät ovat nyt
määrääviä urheilussa, koska
valitettavasti saman kehityksen myötä talkootyö on hiipumassa. Junnujen vanhemmille lupaan aina yksinkertaisen
kolmen K:n säännön: Kustanna – Kuljeta – Kannusta!
Jönssi näkee vahvoja
merkkejä siitä, että myös
edustustasolla ollaan ainakin osittain siirtymässä takaisin yhteisöllisyyteen ja
samalla fani- ja joukkorahoitukseen.
Hän muistelee hieman haikeana sitä, kun 1990-luvulla
organisoi muutamana talvena
keskuskentällä laskiaisriehan.
Siitä tuli mukavasti rahaa.
- Tarjosin valmiin, yksityiskohtaisesti lupia myöten
kirjatun sapluunan ja kaiken
tuen seuraaville tekijöille,
mutta jatkuvuutta ei riittänyt, mahdollisuus hiipui.
- Olisihan sellainen varainkeruu täysin mahdollista
edelleen – ja tarpeenkin tukien huvetessa. Mutta veteraanit ikääntyvät... Surullista, jos organisontiosaamisen
siirto jää tapahtumatta, Jönssi
huokaisee.