70 Peli-Karhut PeKan 70 vuodesta 50:nä peruspekalaisena Jönssi Jari ”Jönssi” Johansson (62) tuli syksyllä 1965 Kalle Nikkisen houkuttelemana kavereidensa Harri Nikkisen ja Jari Lundellin kanssa Karhulan kansakoululle (nyk. Rauhala) Jorma Brucen vetämiin Peli-Karhujen koripalloharjoituksiin. Seurakaverit pitävät Jönssiä todellisena peruspekalaisena, sillä SM-sarjan pelaajana, valmentajana ja tuomarina toiminut mies on mukana viidettäkymmenettä vuottaan ja auttaa aina, kun seurassa apua tarvitaan. - Kaveripiiri se on tänä päivänäkin tärkein harrastukseen vetäjä, Jönssi näkee. - Mutta paljon käy nykyisin myös niin, että vanhemmat soittavat, että poika tai tyttö haluaisi korikseen – minne pitäisi mennä. No, minähän neuvon kellonajal- leen paikan. 12-vuotias Jönssi ei tuolloin 1965 tiennyt eikä välittänyt mitään poliittisista peleistä, joissa Työväen Urheiluliiton jäseneksi Kymin Palloilijoina perustettu seura oli Karhulan kauppalan perustamisen (1951) jälkeen muuttanut nimensä Peli-Karhut ry:ksi (1958), erotettu TUL:stä ja liittynyt Suomen Koripalloliittoon (1959). Poliittisesti värittynyt kisa Etelä-Kymen urheiluherruudesta jatkui kuitenkin kuntien pakkoliitoksen (1977) jälkeenkin, kunnes koripalloväki vuosituhannen alussa näki, että valtakunnan kärkeen voidaan tähdätä vain kokoamalla voimat. Syksyn 2003 A-pojista lähtien KTP otti vastuulleen miesten ja PeKa naisten menestyksen rakentamisen. - Hieno juttu, että joukkueen etu menee kaiken muun edelle, Jönssi ajattelee ja kiittää PeKalta saamaansa elämänsisältöä. - Silloin nuorena urheilu kasvatti oman elämän haltuunottoa ja ottamaan yhdessä joukkueen kanssa vastaan pettymykset ja ilon hetket. Joukkueessa tai urheiluseurassa ei voi lyödä hanskoja tiskiin, kun ei ole kivaa, vaan on kasvettava näkemään kasvun mahdollisuus. Siitä on hyötyä kaikessa elämässä. 50 vuodessa on syntynyt runsaasti henkilösuhteita, jotka ovat kestäviä ja itselleni merkittäviä, kertoo mies, joka on tehnyt 40-vuotísen leipätyön sähköasentajana Kotkan kaupungin teknisissä palveluissa. - Pallo oli painava ja kori korkealla. Ei ollut minipal- Jari Jönssi Johansson tulee useimpien pekalaisten mieleen, kun kysytään tärkeintä peruspekalaista. Eläkeikää lähentelevä Jönssi saa yhä soittoja, joissa pyydetään apuun, milloin sijaistamaan junnuvalmentajaa, silloin mihinkin tempauksiin. Jarilla ja Riikka-vaimolla on kaksi aikuista tytärtä ja viisi lastenlasta, jotka hekin kaipaavat osansa. loja eikä minikoreja, Jönssi kuvaa alkuaikojaan lajin parissa. - Innostus oli kuitenkin kova, ja valmentaja Jorma Bruce kannustava. Innosta kertoo se, että pelasimme 2 vastaan 2 -pelejä myöhään syksyllä Karhulan keskuskentän asfaltilla. Piti varoa jäätynyttä vesilammikkoa, ettei liukastuisi. - Pääsimme myös seuraamaan PeKan miesten koripallo-otteluita Karhulan Yhteiskoululle (nyk. Karhulan koulu). Pelit olivat Suomisarjaa, joka oli siihen aikaan toiseksi korkein sarjataso. Monet kovat ottelut etenkin KoPoa, Katajaa ja HoNsUa vastaan tuli nähtyä ihan läheltä; olimme nimittäin usein taulupoikina Nikkisen Haten kanssa. Nostelimme fanerisia numeroita tulostaululle, joka oli ihan kentän vieressä. Peli näytti erittäin korkeatasoiselta, ja niin alkoi pojassa kypsyä ajatus: - Minäkin voisin joskus pelata edustusjoukkueessa! - Junnuvuodet harjoiteltiin kovasti, mutta SM-sarja oli meille liian kova, vaikka B- sekä A-junnuissa meillä oli hyvät joukkueet piiritasolle. Terho Väänänen, laituri Jari Johansson ja Raimo Mäntynen, takana Lasse Marttila, ikimuistoisissa tunnelmissa Helilän koululla keväällä 1973, kun PeKa pääsi SM-sarjan lopputurnaukseen. Forssassa noustiin sitten ensi kerran SM-sarjaan ja tunnelma oli korkealla näkyvästi kannustaneen karhulalaiskannattajajoukon tuella. Kymmenen vuoden yrityksen jälkeen PeKassa todettiin, että miesvoimat riittävät vain alempiin tasoihin ja juniorityöhön. Naiset sen sijaan lähtivät nousuun aina suomenmestaruuksiin asti sen jälkeen, kun KTP ja PeKa sopivat vastuunjaosta A-poikien ikäluokasta 2003 lähtien. Naiset menestykseen nostanut valmentaja Seppo Kurki oli syksyllä 1975 seuran ensimmäisessä minipoikaryhmässä, jota valmensi Jönssi Johansson. Kuva: Elo Blomqvist. Kun juniorivuodet olivat ohitse, Jönssiä pyydettiin Pekan edustusjoukkueeseen kaudeksi 1972/73. - Itseltäni kausi meni totutellessa aikuisten peleihin, mutta silti se oli ikimuistoinen: Nousimme kauden päätteeksi Forssan turnauksessa SM-sarjaan, ensi kertaa PeKan historiassa, Jönssi kertoo. Seuraava kausi meni Jönssiltä vähän ohitse armeijan vuoksi, - ja joukkue putosi SM-sarjasta. - Kausi 74/75 oli sitten itselleni läpimurtokausi, sillä sain hyvin peliaikaa. Meille tuli myös seuran historian ensimmäinen jenkki, Parnell Campbell. Kahden ykkösdivarikauden jälkeen 1977 saatiin toinen nousu SM-sarjaan, jenkkinä Graig Davis. SM-sarjaan hankittu jenkki Herbert Nobles aiheutti kohun huumevirityksillään ja karkotuksen Suomesta, mutta kotimaisin voimin PeKa pysyi SM-sarjassa, kun sen sijaan KTP putosi divariin. Seuraavan kauden jenkki Greg White auttoi PeKan hyvään syyskauteen 1978, mutta keväällä tahti hiipui, ja seurasi putoaminen divariin. - Mutta saimme olla sen kauden Kotkan ykkösjoukkue koripallossa! Jönssi nauraa. Ja seuraava syksy oli balsamia haavoihin, kun taisteltiin kotiin Suomen Cup-mestaruus, ja keväällä noustiin taas SM-sarjaan Greg Joynerin avulla. Seuraava kausi oli taas vaisu, vaikka jenkkinä oli todella hyvä Mike Robinson. Divari näytti lopulta olevan PeKan miehille oikea sarjataso. - Pelasin viimeisen kauteni edustusjoukkueessa 1981/82, jolloin jenkkinä oli Alan Zahn. Lajia en voinut kuitenkaan jättää. Seuraavana kautena valmensin ja pelasin Karhukoplassa maakuntasarjassa, ja keväällä saatiinkin nousu Suomi-sarjaan. Seuraavina vuosina pelasin ja valmensin Karhukoplan lisäksi Jääkarhuissa, Jönssi kertoo. Jo syksyllä 1974 Jönssi alkoi valmentajaksi. Hän sai vastuulleen seuran ensimmäiset minipojat. - He olivat innostuneita ja urheilullisia! Nimet ovat sittemmin tulleet korisväelle tutuiksi: Seppo ja Mikko Kurki, Jukka Mäntynen, Pasi ja Esa Niemelä, Ari Kalatsew, Esa Kivimäki, Heikki Kuitunen, Markku Suolanen, Heikki Jungell, Pekka Stirkkinen ym. Jönssin oma pelaajaura meni kuitenkin edelle, ja valmentaminen jäi yhteen kauteen, mutta pohjatyö taisi olla aika kestävä, jäljistä päätellen. Aktiiviuran jälkeen Jönssi siirtyi PeKassa valmentamisen lisäksi järjestötehtäviin. - Vuosia meni johtokunnassa ja koripallojaostossa. Myös tuomarihommiin meni paljon aikaa. Toimin parikymmentä vuotta Koripalloliiton liittotuomarina. Korkeimmal- la tasolla vihelsin viimeksi naisten SM-sarjaottelun Lappeenrannassa 2010. Jönssi on PeKassa edelleen silloin tällöin projektitehtävissä – esimerkiksi nyt 70-vuotisjuhlatoimikunnassa. - Ja pidän joskus harkkojakin junnuille. Autan aina, kun pyydetään. Jari Johansson on malli kaikille koripalloharrastajille ja -faneille. - On tärkeä asia, ettei revitä vaan rakennetaan yhteistyössä, kuten vastuujaossa KTP:n kanssa. Tulokset ovat olleet erinomaisia – suomenmestaruuksia ja kotkalaispelaajien maajoukkue-edustuksia. - Vain muistoja vanhojen pelikuvien mainosseinissä ovat ajat, jolloin politiikkaväritteiset pankit ja muut yritykset tukivat runsaskätisesti omiaan. Yritysten keskittyminen maakunnallisiksi ja kansainvälisiksi vie koko ajan yritystukea paikalliselta urheilulta, Jari kuvailee. - Taloustekijät ovat nyt määrääviä urheilussa, koska valitettavasti saman kehityksen myötä talkootyö on hiipumassa. Junnujen vanhemmille lupaan aina yksinkertaisen kolmen K:n säännön: Kustanna – Kuljeta – Kannusta! Jönssi näkee vahvoja merkkejä siitä, että myös edustustasolla ollaan ainakin osittain siirtymässä takaisin yhteisöllisyyteen ja samalla fani- ja joukkorahoitukseen. Hän muistelee hieman haikeana sitä, kun 1990-luvulla organisoi muutamana talvena keskuskentällä laskiaisriehan. Siitä tuli mukavasti rahaa. - Tarjosin valmiin, yksityiskohtaisesti lupia myöten kirjatun sapluunan ja kaiken tuen seuraaville tekijöille, mutta jatkuvuutta ei riittänyt, mahdollisuus hiipui. - Olisihan sellainen varainkeruu täysin mahdollista edelleen – ja tarpeenkin tukien huvetessa. Mutta veteraanit ikääntyvät... Surullista, jos organisontiosaamisen siirto jää tapahtumatta, Jönssi huokaisee.
© Copyright 2024