toimintakertomus 2014

turun
museokeskus
Toimintakertomus 2014
1 HALLINTO
31 infokylttiä ulkoveistoksiin. Turun yliopiston kanssa yh-
-esite. Vuonna 2014 luovuttiin Työpajat ja kurssit -esitteistä
teistyössä järjestettiin Valokuva esineenä ja lähteenä -kurs-
sekä joulunaika museoissa -esitteiden tuottamisesta.
Johtajan katsaus
si. Kokoelman saavutettavuutta edistettiin mm. Taidetta
Museokeskus oli mukana Vapaa-aikatoimialan yhteises-
Vuosi oli Museokeskukselle sisällöllisten tavoitteiden kan-
Turun katukuvassa -Citynomadimobiilireitin toteuttamisel-
ti tuottamissa esitteissä: Edullista opiskelijoille -esite (ke-
nalta hyvä. Uudistuminen, kaupungin uudistumisohjelma
la, sekä valokuvakokoelmaan kuuluvien arvokkaiden da-
vät ja syksy), Mitä tekis? -esite (kevät ja syksy). Kiva kesä
ja uuden valtuustokauden hyvinvointiin ja alueen kilpai-
guerrotyyppien viemisellä kansainvälisiin Daguerrobase- ja
-esitteen tuottamisessa oli lisäksi mukana Turun ja Kaari-
lukykyyn liittyvät tavoitteet ovat merkinneet organisaation
Europeana-tietokantoihin.
nan seurakuntayhtymä. Lisäksi Museokeskus oli mukana
kehittämiseen liittyvää työtä. Kaikki museopalveluiden toi-
Kulttuurihistoriallista kokoelmaa täydennettiin lahjoituk-
Huvia meren rannalla -esitteessä, Turun City-oppaassa, Tu-
minnat on analysoitu yhdessä konsernihallinnon asiantun-
sin ja ostoin. Museo sai lahjoituksena merkittävän kokoel-
run Taiteilijajärjestöt ry:n tuottamassa TurkuArt -esitteessä
tijoiden kanssa, etsien ja löytäen uusia toimintatapoja. Ku-
man Arto Elovirran Dixi-Coatille, Kestilälle, Femitexille ja
(kevät ja syksy), Keskiajan Turku -esitteessä.
ralassa toimintamalleja on kehitetty jo useamman vuoden
Luhdalle suunnittelemia vaatteita sekä laajan numismaat-
Jokaisesta museokeskuksen näyttelystä ja tapahtumasta
ajan kaupunkilaisten kanssa käytävän vuorovaikutuksen ja
tisen kokoelman Salosta. Kokoelmiin hankittiin mm. lunt-
lähetettiin tiedote NC-järjestelmän kautta sekä lisäksi buf-
osallistumisen aktivointiin tähtäävässä EVIVA -hankkeessa.
tulukkoinen vallipyssy 1500-luvulta, Ravintola Moselin va-
feja tarpeen mukaan. Tiedotustilaisuudet pidettiin uusien
Museoiden vaihtuvat näyttelyt saivat hyvää palautetta
lomainos, penkkiryijy ja Åbo Jernmanufaktur Aktiebolag /
näyttelyjen avautuessa, kokoelmalahjoitusten ja julkaisu-
niin asiakkailta kuin asiantuntijoiltakin. Turun linnan Enem-
Turun rautateollisuus Yhtiön valmistama pesukaappi. Koko-
jen ilmestymisen yhteydessä sekä yksittäisten tapahtu-
män kuin tuhat sanaa? Turun linna kirjallisuudessa ja tai-
elmatiedon saavutettavuutta edistävään valtakunnalliseen
mien yhteydessä.
teessa -näyttely järjestettiin osana Turun kaupunginkirjas-
tiedonhakupalveluun Finnaan oli museokeskuksen kokoel-
Museokeskuksen toiminta oli esillä Taide- ja Antiikki-
ton 150-vuotisjuhlavuotta. Aki Kaurismäen ohjaaman The
mia viety vuoden lopussa kaikkiaan yli 30 000. Kulttuuriym-
messuilla, Perinnekotimessuilla, RSGT-messuilla sekä Kir-
Girl King -elokuvan kuvaukset toivat uudenlaista säpinää ja
päristötietokanta MIP avattiin osittain julkiseksi Kemiön
jamessuilla.
järjestelyjä Turun linnan ohjelmistoon. WAMin Kiteytymiä.
osalta.
Julkaisutoiminta
Nykytaidetta Pietarista -näyttelyssä luotiin katselmus venäläisen nykytaiteeseen. Luostarinmäen käsityöläismuseon
Markkinointiviestintä ja tiedotus
Uusia julkaisuja ilmestyi yhteensä kuusi: Velkuan, Li-
näyttelyssä, Matkan varrelta. Kuvia ja muistoja Turun Luos-
Museokeskuksen toimintaa, kokoelmia, näyttelyitä ja ta-
vonsaaren ja Lempisaaren kulttuurimaisema ja vanha
tarinmäeltä, tunnelmoitiin museoalueen lähihistoriassa.
pahtumia on markkinoitu aktiivisesti eri medioissa. Mark-
rakennuskanta: Varsinais-Suomen rakennuskulttuuri 16;
Lisäksi museoissa tuotettiin runsaasti pedagogista ohei-
kinoinnissa ja viestinnässä on yhä enemmän panostettu
Tirkistelyä förmaakeihin ja ylishuoneisiin: Turkulaista asu-
sohjelmaa eri kohderyhmille.
näkyvyyteen sosiaalisessa mediassa, kuten facebook, twit-
mista kahden vuosisadan takaa; Kiteytymiä. Nykytaidetta
Kokonaiskävijämäärä museoissa ja gallerioissa oli
ter, instagram, flickr, blogit, uutiskirjeet. Museokeskuksen
Pietarista / Kristallisationer. Nutidskonst från S:t Peters-
235 943. Talouden tulos oli ylijäämäinen.
näyttelyt, tapahtumat ja toiminta saivat kiitettävää media-
burg; Crystallizations. Contemporary Art from St. Peters-
Taidekokoelma karttui vuoden aikana 65 teoksella, mer-
näkyvyyttä.
burg / Кристаллизации. Современное искусство
kittävin hankinta oli kaunistamisrahaston varoin hankittu
Vuoden aikana tuotettiin Museot 2014 -yleisesite suo-
Петербурга ; Aiboland – Åboland. Samarbete över havet;
Wäinö Aaltosen kullattu puuveistos Kultalilja (Kultatyttö)
meksi, ruotsiksi ja englanniksi ja Kesäaika museoissa -esite
Kukkien lumoa.
vuodelta 1929. Vuonna 2013 aloitettu Braheskolan prosent-
suomeksi ja ruotsiksi. Lisäksi tuotettiin kaksi Wäinö Aalto-
titaidehanke jatkui. Kaunistamisrahaston varoin tuotettiin
sen museon näyttelyt -esitettä ja Vanhan Suurtorin galleriat
2 Aiboland – Åboland -projekti
Svenska kulturfondenin tukeman projektin (2012–2013)
jälkimaininkeja ulottui vuoteen 2014 saakka. Julkaisu ”Aiboland – Åboland. Samarbete över havet” ilmestyi keväällä
2014. Vironruotsalaisten historiasta kertova pienoisnäyttely (kopio kuvakudoksesta, ns Aibo-tapetti) Glimtar ur livet
i Houtskär oli esillä mm. Kemiön kirjastossa ja Tukholman
Historiska museet’issä Svenska Odlingens Vänner -yhdistyksen juhlassa, joka järjestettiin sen muistoksi, että oli
kulunut 70 vuotta vironruotsalaisten paosta Aibolandista,
Virosta.
3 TURUN LINNA
1.12.2014–12.1.2015.
Uusi perusnäyttely
Opastukset
Turun päivänä 21.9. keskityttiin uuden Turun linnan
Turun linnan uudistamishankkeeseen liittyvät perusnäytte-
Tilauskierroksia opastettiin 810 kierrosta, joilla oli yhteen-
historiasta kertovan näyttelyn esittelyyn. Näyttelyssä oli
lyt saatettiin vuoden kuluessa loppuun. Aikamoinen aikaja-
sä 15 707 osallistujaa. Yleisökierroksia opastettiin 1 679
paikalla sen tekemiseen osallistuneita tutkijoita. Esillä oli
na avautui 27.6.2014. Aikajana kertoo Turun linnan vaiheet
kierrosta, joilla oli yhteensä 18 936 osallistujaa. Kaikkiaan
vastikään löytynyt rahakätkö Kaarinasta. Linnan oli ilmai-
keskiajalta nykypäivään saakka. Linnan historian rinnalla
opastettiin 2 489 kierrosta, joilla oli yhteensä 34 643 osal-
nen sisäänpääsy, osallistujia oli 3196.
kulkevat poliittisen historian käänteet sekä kulttuuriset il-
listujaa. Turun linnan opastuksia toteutettiin muun muassa
Tonttupäivä 8.11.2014 keräsi linnaan pientä väkeä isän-
miöt ja keksinnöt koko Euroopan alueelta. Näyttely toimii
seuraavilla teemoilla: Linnan arkea ja juhlaa, Linnan vahvat
päivän aattona. Vierailijoita 847. Päivän ohjelmassa oli
johdantona laajemmalle, linnan historiasta kertovalle pää-
naiset, Kuningas Eerik XIV:n jalanjäljillä, Palava rakkaus,
kierros esilinnassa, musiikkia, tutustumista tonttutarinoi-
näyttelylle. Päänäyttelyä täydennettiin avaamalla 1920-lu-
Kidutusta, kuolemaa, kummituksia, Fatabuurivaimon kier-
hin ja esilinnan päänäyttelyyn sekä toimintaa Pajassa ja
vun museotyöstä kertova näyttelyhuone ja asentamalla
ros, Vankilasta vankilaan, Vyötäröstä alaspäin sekä lapsille
Ritarisalissa.
loput vahanuket ja nukkekohtauksista kertovat kosketus-
suunnattuja Hovi-, Pikkuritari- ja Tonttukierroksia. Lisäksi
Juhana herttuan musiikkisalongin kamarimusiikkikon-
näytöt paikoilleen. Näyttelyn valaistusta parannettiin. Näyt-
järjestettiin polttarikierroksia ja asiakkaan toivomusten
sertit järjestettiin vuoden aikana yhteensä seitsemän
telyihin on valmisteltu opastukset.
mukaan räätälöityjä opastuksia. Vuoden aikana suunni-
kertaa, joista kaksi olivat Lasten musiikkisalonkeja. Kon-
teltiin Turun linnan ympärillä opastettava Saavuttamatto-
serttitapahtumien yhteydessä järjestettiin opastettuja kier-
Näyttelyt
masta saavutettava -kierros Museokeskuksen ja kaupungin
roksia. Lasten kierroksille osallistui 32 henkilöä.
Enemmän kuin tuhat sanaa? Turun linna kirjallisuudessa
matkailutoimiston käyttöön.
ja linnan varusväkeä. Osallistujia oli 1 489. Sunnuntaina
linnassa vieraili 1187 henkeä.
Pedagoginen toiminta
ja taiteessa 20.12.2013–26.10.2014. Näyttely oli osa Turun
kaupunginkirjaston 150-vuotisjuhlavuotta. Kirjallisuusosio
Tapahtumat
Turun linnan historiaa halki vuosisatojen – Tositarinoita
koostui Turun linnaa käsittelevästä kaunokirjallisuudesta
Ritaripäiviä vietettiin 4.–5.1.2014. Tapahtuman aikana jär-
astrologin yöstä, tallirengin työstä ja kreivittären surullises-
keskittyen kirjailijoiden suosimiin lähestymistapoihin nai-
jestettiin opastuksia ja työpajoja ja tekemistä koko perheel-
ta kohtalosta -tapahtuma. Turun kaupungin 5. ja 6. luokka-
sen, miehen ja lapsen kuvaamisessa sekä linnan rooliin
le. Osallistujia oli yhteensä 3 140.
laisten ohjelmallinen tapahtuman Kulttuuripolkuviikoilla 10
historiallisten tapahtumien miljöönä. Näyttelyn kuvatai-
Turun linnan juhlamessuja vietettiin 10.–11.1.2014.
ja 11. Osallistujina olivat suomenkieliset ja ruotsinkieliset
deosion teemoja olivat mm. maisemakuvaukset ja inte-
Messujen aikana Turun linnan arkea ja juhlaa -kierroksille
koululaiset sekä maahanmuuttajat. Opastettu kierros uu-
riöörit. Eri tekniikoin toteutettuja teoksia oli näyttelyssä
osallistui 62 henkilöä. Kidutusta, kuolemaa ja kummituksia
teen päänäyttelyyn. Luokat saivat myös tilata mediatyö-
1700-luvun grafiikasta nykytaidetta edustaviin maalauksiin
-kierroksille osallistui yhteensä 50 henkilöä.
pajan linnan Pajassa. Linnassa vieraili 47 luokkaa ja 1008
ja veistoksiin. Ritarin elämää – Henrik Klaunpoika Diekn
Keskiaikaa kaiken aikaa -tapahtuma järjestettiin osana
oppilasta.
ja hänen aikansa 14.10.2013–26.10.2014 linnan Vierastu-
koko kaupungin Keskiajan Turku -tapahtumakokonaisuut-
Suomi tutuksi 13.3.2014. Maahanmuuttajille suunnattu
vassa. Näyttely kertoi keskiajan ritareista ja ritarielämästä
ta 26.–29.6. Tapahtuma huipentui 28.6. Keskiaikaiseen
tapahtumapäivä Turun linnassa liitettynä Kulttuuripolku-ta-
Suomessa. Kalliossa käden jälki – Ismo Luukkosen valo-
päivään, jolloin ohjelmassa oli opastettuja kierroksia, mu-
pahtumaan. Päivän aikana linnassa kävi 15 ryhmää ja yh-
kuvia Suomen kalliomaalauksilta 24.4.–21.9.2014. Turun
siikkia ja tanssia, jousiammuntaa, taidetyöpaja sekä lasten
teensä 222 henkilöä.
linnan joulupöydät olivat katettuina 1.12.2013–12.1.2014 ja
turnajaiset linnan puistossa. Paikalla oli myös käsityöläisiä
4 Info-tilaisuus opettajille: Kulttuuritoimen yhteinen Kulttuu-
kuultiin keskiajan kummitus- ja noituuskäsityksistä ja alke-
la vanhassa kaupungissa. Ritariklubille järjestettiin 20 v.
ripolku-tiedotustilaisuus Vanhalla raatihuoneella 15.9.2014,
miasta sekä yritettiin valmistaa kultaa. Lisäksi kävijät saivat
juhlavuoden kunniaksi myös keskiaikaiset juhlapidot Turun
toiminnan esittely ja lukuvuoden tiedote (suomi, ruotsi) sekä
tehdä muistoksi erilaisia linnan kummituksia. Tonttupäivä-
linnan Eteläisessä salissa 22.11.2014. Juhlan ohjelmassa
www-tiedote, osallistujia noin 60.
nä pajassa tehtiin Turun linnan Tonttu-ukko tai Murri-kissa
oli mm. puheita, pianomusiikkiesityksiä eri aikakausilta,
Infotilaisuus rehtoreille: Infotilaisuus 9.12.2014 Turun
-aiheisia kirjanmerkkejä ja vanhanaikaisia joulukoristeita.
keskiaikaista tanssia ja potrettikuvauksia.
ja lähialueen rehtoreille Aikamoinen aikajana -näyttelyistä
Syksyllä 2014 tarjottiin entistä enemmän harrastuskurs-
sekä Turun linnan historia -näyttelystä.
simuotoista toimintaa ja ohjelmassa oli myös aiempaa
Muu toiminta ja tapahtumat
Lasten itsenäisyyspäivän vastaanoto linnan juhlahuo-
enemmän aikuisille tarjottuja harrastekursseja. Pajassa
Linna-tiimi organisoi asiakaspalvelupäivän ja järjesti sen
neistossa 4.12.2014. Itsenäisyyspäivän vastaanotto 6. luo-
järjestettiin seitsemän lapsille suunnattua ja kolme nuo-
ohjelman linnan henkilökunnalle ja kesätyöntekijöille Tu-
kille yhteistyössä museokeskuksen, opetus- ja kasvatustoi-
rille ja aikuisille suunnattua linnan historiaan liittyvää
run linnassa 28.4.2014. Päivän aikana perehdyttiin konser-
men ja keskushallinnon kanssa, teemana Albreckt Mecklen-
kurssia. Kurssien aihepiirit liittyivät linnan arkkitehtuuriin,
vointiin ja asiakkaan kohtaamiseen sekä tutustuttiin pää-
burgilaisen piiritys 1364–1365, osallistujia 309 henkilöä.
keskiajan taiteeseen, keskiajan muotiin ja pukeutumiseen,
linnan ja esilinnan kaikkiin näyttelyihin oppaiden johdolla.
keskiajan käsitöihin, ritareihin ja heraldiikkaan sekä prin-
Turun kulttuurilautakunta ja Turun Sanomat tutustui uuteen
Turun linnan Pajan toiminta
sessoihin. Lasten kursseista ehdottomasti suosituin oli en-
päänäyttelyyn 15.5.2014. Museopedagoginen yhdistys Pe-
Pajan toiminnassa oli mukana vähintään 8336 ihmistä.
simmäistä kertaa järjestetty Prinsessakurssi.
daali vieraili Turussa 6.6.2014. Ohjelmaan kuului linnan
Vertailutilastot vuodelta 2013 osoittavat, että pajan kävi-
Luokkaretkeläisten kävijämäärä Pajassa kolminkertais-
pedagogisen toiminnan esittelyä, ja tutustuminen uuteen
jämäärät ovat nousseet vähintään 2791 kävijällä. Pajassa
tui edellisvuodesta. Kouluille tarjottiin eri ikäryhmille suun-
päänäyttelyyn. Suomen Museoliiton järjestämä Näyttely-
järjestettävät työpajat ja kurssit liittyvät sisällöltään linnan
niteltuja Ritareita ja turnajaisia -vaakunapajaa sekä Kirju-
cáfe -seminaari pidettiin 18.–19.11.2014 ja osallistujina oli
aihepiireihin, historiaan ja museon kokoelmiin.
rinpajaa. Luokkaretkeläisten työpajat olivat maksullisia.
museoiden henkilökuntaa ympäri Suomen. Teemoina olivat
mm. 3D-tulostus, lisätty todellisuus museoissa sekä aidon
Pajan avoimet työpajat olivat avoinna yleisölle pääsylipun hinnalla etukäteen ilmoitettuina aikoina pitkin vuotta,
Turun linnan Ritariklubi 2014
esineen ja kopioiden suhde näyttelyissä. Seminaarissa ar-
aukioloaikojen keskittyessä erityisesti koulujen loma-aikoi-
Ritariklubilaisten oli mahdollisuus osallistua Turun linnan
vioitiin linnan uutta päänäyttelyä.
hin ja kesäsesonkiin. Kävijät pääsääntöisesti lapsiperhei-
Pajan kursseille alennettuun hintaan. Kursseille oli mah-
tä, joissa alle kouluikäisiä lapsia. Eniten kävijöitä oli hiihto-
dollisuus osallistua lähes kuukausittain keväällä ja syk-
Elokuva- ja TV-kuvaukset
lomien, kesäloman ja syysloman aikaan. Kesäkuukausina
syllä. Ritariklubin ohjelmassa oli 5.–6.1.2014 Ritaripäivät,
Mika Kaurismäen ohjaaman ja Marianna Films- elokuva-
työpajoihin osallistui yhteensä 4181 kävijää. Kesällä Paja
5.4.2014 Rouva Anna Martintyttären kierros suljettujen
yhtiön tuottaman The Girl King -elokuvan kuvaukset (5.2–
oli avoinna kesäkuun alusta heinäkuun loppuun ma–pe
ovien taakse, 4.6.2014 Narrin opastama erityisopastus-
2.4.2014) Turun linnassa vaikuttivat linnan toimintaan.
klo 12–16 ja joitakin kertoja vielä elokuussa. Turun päivänä
kierros ja piknik linnan puistossa. Syksyllä 2014 järjestet-
Linnaan sisustettiin lavastuksia, näyttelijät ja elokuvaväki
21.9. tutustuttiin Ismo Luukkosen Kalliomaalaus-valokuva-
tiin Ritariklubin 20 v. toiminnan kunniaksi matka Ruotsiin
liikkuivat päivittäin museotiloissa ja museoyleisöä oh-
näyttelyn innoittamana Suomen kalliomaalausten histo-
27.–28.9.2014. Matkalla olivat mukana taideohjaaja Ma-
jattiin päivittäin eri reiteille. Ajoittain myös osia linnasta
riaan ja tehtiin kalliomaalauksia.
ria Huokkola ja tutkija Bengt Selin. Matkalla osallistuttiin
jouduttiin sulkemaan. Elokuvan kuvaukset saivat paljon
Paja oli avoinna klo myös tapahtumien aikana Ritaripäi-
Tukholman Livrustkammarenin Riddarklubbenin ritarinaa-
huomiota mediassa. Muita kuvauksia oli Voice of Finland
villä, Keskiaikapäivänä ja Tonttupäivänä. Keskiaikapäivänä
miaisiin, käytiin kaupunkikiertoajelulla, kävelyopastuksel-
Mike Monroen johdolla 27.2.2014, Partiomestari -kisan lop5 puhuipennus Turun linnassa 2.8.2014, Katarina Jagellonica
kuvaus, Aalto yliopisto 10.4.2014, Japanin TV, Pohjoismaiden linnoja ja nähtävyyksiä esittelevä TV-sarja Japaniin,
josta yksi osa kuvattiin Turun linnassa 11.7.2014, Resto del
Mondo 2.8.2014, Suomen paras leipomo 29.8.2014, IRR-TV
1.11.2014.
6 WÄINÖ AALTOSEN MUSEO
keistä sisältöä. Näyttelyyn valitut teokset ajoittuvat vuosille
joista lapsia 176. Lapsiperheille oli tarjolla myös viulisti Juha-
1996–2013 suurimman osan ollessa viimeisen viiden vuo-
Pekka Wikmanin musiikkikierros 12.4. Lisäksi museo osallistui
Outi Heiskanen Matkaseurue
13.12.2013–23.2.2014
den ajalta. Esillä oli eri tekniikoin toteutettuja teoksia niin
Vauvaviikon ohjelmaan järjestämällä vauvoille ja heidän
Varsinais-Suomessa kuin kansallisella tasolla toimivilta tai-
perheilleen
Akateemikko, professori Outi Heiskasen joulukuussa 2013
teilijoilta.
23.–24.4.2014. Työpajassa järjestettiin avoimia työpajoja
avautunut näyttely jatkui vuoden 2014 helmikuulle saakka.
Näyttelyn taiteilijat: Anna-Maija Aarras, Erika Adamsson,
lapsiperheille sekä Wäinö jr -kuvataidekurssi esikoulu- ja
Näyttelyn teokset johdattivat katsojat löytöretkille mieli-
Annika Dahlsten, Juha Allan Ekholm, Minna Havukainen,
kouluikäisille. Nuorille ja aikuisille oli tarjolla Kokeilevaa
kuvituksen maailmoihin vuoden viimeisessä näyttelyssä.
Aaron Hiltunen, Liisa Hietanen, IC-98 – Patrik Söderlund ja
grafiikkaa -kurssi ja Elävän mallin piirustus -työpaja. Työpa-
Museon täyttivät rakastetun taiteilijan teokset koko hänen
Visa Suonpää, Pekka Isorättyä ja Tea Isorättyä, Villu Jaani-
joissa toteutettuja teoksia oli esillä Ullakkogallerian näytte-
uransa varrelta, aivan uusia Janne Laineen kanssa yhteis-
soo, Ulla Jokisalo, Pekka Jylhä, Kirsi Kaulanen, Kaija Kiuru,
lyssä 8.8.–12.10.2014.
työssä toteutettuja teoksia unohtamatta. Heiskasen suo-
Tiina Kivinen, Hilkka Könönen, Teija Lehto, Rosa Liksom,
Näyttelyn yhteydessä järjestettiin kaksi taidekokoelma-
situn näyttelyn kuvamaailma pulppusi myyttisiä tarinoita,
Ismo Luukkonen, Susanna Majuri, Heikki Marila, Eero Mar-
työtä ja julkisia taidehankkeita valottavaa tilaisuutta: 10.4.
huumoria sekä intiimejä ja herkkiä tunnelmia. Mukana oli
kuksela, Laura Miettinen, Umppa Niinivaara, Liisa Nikitin,
erityisesti taidealan ammattilaisille suunnattu keskusteluil-
sekä grafiikkaa, veistoksia että installaatioita.
Maritta Nurmi, Felix Nybergh, Kimmo Ojaniemi, Paula Olli-
ta julkisen taiteen hankinnoista ja prosenttiperiaatteesta,
Taiteilijatapaamisiin (12.1. ja 9.2.) osallistui yhteensä
kainen, Mikko Paakkola, Saara Pelkonen, Tamara Piilola,
jossa puhuivat Turun museokeskuksen intendentti Riitta
noin 200 innokasta Heiskasen taiteen ystävää. Turun tai-
Merja Pitkänen, Laura Pohjonen, Jani Rättyä, Sampsa Sar-
Kormano ja Taiteen edistämiskeskuksen erityisasiantuntija
deakatemian tanssinopiskelijat toteuttivat 2.2. näyttely-
paranta, Jari Silomäki, Kim Simonsson, Minna Sjöholm, Iiu
Henri Terho. 8.5. oli vuorossa suurelle yleisölle suunnattu
tiloissa kaksi tanssiesitystä, jotka liittyivät väljästi Outi
Susiraja, Sirpa Särkijärvi, Juhana Tainio, Göran Torrkulla,
Kurkistuksia kokoelmaan -ilta, jossa intendentti Riitta Kor-
Heiskasen teoksiin. Lastenviikonloppu 18.–19.1. keräsi en-
Pauliina Turakka Purhonen, Anu Tuominen, Otto Turtonen,
mano esitteli Turun kaupungin taidekokoelman sisältöjä ja
nätysyleisön: 831 henkilöä, joista lapsia 262. Viikonlopun
Virpi Vesanen-Laukkanen, Tiina Vainio, Jan Kenneth Weck-
hankintalinjoja.
ohjelmassa oli mm. opastettuja kierroksia, joilla oli mukana
man.
nukketeatteritaiteilija Alma Rajala. Työpajassa tehtiin gra-
Kulttuurikortti-tapahtuma järjestettiin 15.3., jolloin kult-
fiikkaa Turun taideakatemian opiskelijoiden (Jemena Höijer
tuurikorttilaiset pääsivät tutustumaan näyttelyyn maksutta
Kiteytymiä. Nykytaidetta Pietarista
13.6.–17.8.2014
ja Maria Kantola) ohjauksessa sekä järjestettiin avoimia
ja saivat samalla kertoa visioitaan unelmiensa museosta.
Kiteytymiä. Nykytaidetta Pietarista loi katsauksen venäläi-
kuvataidetyöpajoja niin lapsille kuin aikuisillekin ja hiihto-
Visioita tallennettiin sekä paperille että videolle. Päivän
sen nykytaiteen kenttään. Esillä oli maalauksia, veistoksia
lomaviikolla erityisesti kouluikäisille. Kurssiohjelmassa oli
kävijämäärä oli 262, joista kulttuurikorttilaisia 176. Lisäksi
ja videoteoksia 14 taiteilijalta tai taiteilijaparilta, joista
nuorille ja aikuisille suunnattu taidegrafiikkakurssi.
oli kaksi musiikkitapahtumaa: 22.3. Turun ja Gdanskin mu-
suurin osa asuu ja työskentelee Pietarissa, ja osa on puo-
siikkiakatemioiden opiskelijoiden konsertti Meidän kesken
lestaan saanut koulutuksensa siellä. Näyttelyn taiteilijois-
Adidasmies ja Voimanainen Kommentteja
ajasta 14.3.–25.5.2014
– Kommentteja ajasta ja 29.3. avoimen musiikin festivaali
ta useat ovat saavuttaneet urallaan myös kansainvälistä
Zaumfestin ohjelmistoon kuulunut Quartetto Internazio-
tunnustusta. Pietarilaisena kuraattorina näyttelyssä toimi
Suomalaisen yhteiskunnan ja ympäristön muutokset sekä
nalen -konsertti.
galleristi Marina Gisich. Hänellä on galleriansa kautta ainut-
näkökulmat miehen, naisen ja lapsen kokemusmaailmaan
Lasten viikonloppu järjestettiin 29.–30.3. teemalla ”san-
laatuinen näköalapaikka taiteen ajankohtaisiin ilmiöihin
olivat museon päätiloissa esitellyn kokoelmanäyttelyn kes-
karit ja supersankarit”. Kävijämääräksi tuli 507 henkilöä,
sekä vahva tuntemus venäläisen nykytaiteen kentästä. Tu-
räätälöityjä
elämyksellisiä
näyttelykierroksia
7 run museokeskuksen puolelta näyttelyn kuraattorina toimi
teosten rinnalla nähtiin taiteilijan henkilökohtaisiin koke-
Näyttelyn taiteilijat ja taiteilijaryhmät: Risto-Pekka Blom,
näyttelyamanuenssi Susanna Hujala.
muksiin pohjautuvia, mutta laajasti ihmisyyden ja olemas-
IC-98, Antti Immonen, Saara-Maria Kariranta, Hannu Karja-
Näyttelyn taiteilijat: Tanya Akhmetgalieva, Marina
saolon kysymyksiä pohdiskelevia, Wäinö Aaltosen museon
lainen, Jouna Karsi, Juhana Moisander, Merja Nieminen &
Alexeeva, Peter Belyi, Kirill Chelushkin, Dmitry Gretsky (ja
tiloihin suunniteltuja teoksia.
James Andean, Taneli Rautiainen, Hans Rosenström, Emma
Evgeniya Katz), Anna and Aleksey Gan, Vladimir Kustov,
Lasten viikonlopun 27.–28.9. ohjelmassa oli opastettuja
Rönnholm, Heidi Tikka, Videokaffe ja Kati Åberg.
Gregori Maiofis, Igor Pestov, Vitaly Pushnitsky, Kerim Ra-
kierroksia sekä työpaja, jossa tehtiin ötököitä ja olioita kier-
Näyttelyn yhteydessä toteutettiin Eviva-rahoitteinen Me-
gimov, Evgeny Yufit, Anya Zholud ja Nadia Zubareva.
rätysmateriaalista. Viikonlopun kävijämäärä oli 523, joista
dialab -projekti yhteistyössä näyttelyssä mukana olleen
Näyttelyn yhteydessä julkaistiin näyttelyjulkaisu Kitey-
lapsia 202. Näyttelyn yhteydessä järjestettiin myös kaksi
mediataideryhmä Videokaffen kanssa. Työpajatilaan raken-
tymiä. Nykytaidetta Pietarista, toim. Jonni Saloluoma ja
taiteilijatapaamista (8.11.), joihin osallistui yhteensä 50
nettua Medialaboratoriota hyödynnettiin näyttelyn aika-
Galina Leontieva. Näyttelyjulkaisu esitteli näyttelyn 14 tai-
henkilöä. Työpajassa järjestettiin avointa toimintaa lapsi-
na sekä kouluille suunnatuissa työpajoissa että näyttelyn
teilijaa sekä esillä olleet teokset korkealaatuisina kuvina.
perheille sekä syyslomaviikolla kouluikäisille. Kurssiohjel-
oheistapahtumissa. Medialaboratoriossa vieraili yhteensä
Julkaisu valotti monipuolisesti pietarilaista nykytaidetta,
massa jatkoivat suuren suosion saavuttaneet Wäinö jr -ku-
n. 1000 kävijää, joista vuoden 2014 puolella 230.
sen historiaa ja tämän hetken tärkeimpiä suuntauksia.
vataidekerhot 6–12-vuotiaille. Lisäksi nuorille ja aikuisille
Näyttelyssä mukana olleen Evgeny Yufitin elokuvia esi-
oli tarjolla grafiikkakursseja.
tettiin kesän aikana Vanhalla Raatihuoneella (13.6.) ja
Atrium-tilan näyttely
Perhe. Nykytaidetta ja Wäinö Aaltosen teoksia
Ääni | Kuva | Kokemus
5.12.2014–01.03.2015
Turun kaupungin taidekokoelmasta 1.2.–23.2.2014
14.8., jolloin museo oli avoinna klo 23 asti. Illan ohjelmassa
oli myös Taideakatemian opiskelijoiden sirkusesitys sekä
Ääni | Kuva | Kokemus -näyttely tarkasteli kuvan ja äänen
Wäinö Aaltosen sekä turkulaisten nykytaiteilijoiden teoksia
suuren suosion saavuttanut drag-artisti Miss Divet’n Suo-
kokemuksellisia kohtaamisia suomalaisten nykytaiteili-
perhe-teemasta: perheenjäsenten muotokuvia ja tunnel-
mi-neito show. Taiteiden yön kävijämäärä oli n. 700.
joiden teosten kautta. Miten hiljainen teos voi luoda mie-
makuvia erilaisista arjen ohikiitävistä hetkistä tai elämän
Työpajassa oli kesän ajan Kiteytymiä -näyttelyn innoitta-
likuvan äänestä? Miten ääni synnyttää illuusion tilasta tai
erilaisista käännekohdista, kuten lapsen syntymästä.
ma avoin työpaja, jonka toteutuksesta vastasi korkeakoulu-
läsnäolosta? Entä jos kuva ja ääni eivät kohtaakaan odote-
harjoittelija Enni Niemelä. Työpajan tuotoksia esiteltiin Ul-
tusti? Näyttelyn painopiste oli äänen, kuvan ja kokemuksen
Prosentilla taidetta! 6.5.–2.11.2014
lakkogallerian näyttelyssä 8.8.–12.10.2014.
vuorovaikutuksessa. Se houkutteli osallistumaan näytte-
WAMin Atriumgalleriassa oli kesän 2014 ajan esillä Turun
lyyn aktiivisena katsojana, kuulijana ja kokijana.
kaupungin prosenttihankkeita, valokuvia teosten toteutta-
Kaarina Kaikkonen – Uuden kasvun aika
5.9.–16.11.2014
Monet näyttelyn teokset haastoivat pohtimaan, kuinka
misprosesseista sekä teosluonnoksia Erika Adamssonilta,
havainnoimme ja hahmotamme maailmaa ympärillämme.
Saara Ekströmiltä, Hilkka Könöseltä, Teija Lehdolta, Jani
Wäinö Aaltosen museon näyttelysyksyn käynnisti laaja
Voisiko olla löydettävissä vaihtoehtoisia olemisen ja koke-
Rättyältä ja Ann Sundholmilta.
katsaus Kaarina Kaikkosen (s. 1952) tuotantoon. ”Uuden
misen tapoja, tai jääkö jotain kenties aistihavaintojemme
kasvun aika” esitteli taiteilijan teoksia 1980-luvun lopul-
ulkopuolelle? Suurin osa näyttelyn teoksista oli videoita tai
Sointuja. Musiikillisia aiheita Turun kaupungin
la syntyneistä ensimmäisistä paperi- ja lasikuituveistok-
kokeilevia installaatioita, mutta mukana oli myös esimer-
taidekokoelmasta 3.11.2014–15.2.2015
sista keväällä 2014 valmistuneisiin teoskokonaisuuksiin.
kiksi perinteisemmin menetelmin toteutettuja veistoksia.
Näyttely esitteli syksyn ja sydäntalven aikana Turun kau-
WAMissa (5.–14.8.). Elokuvia nähtiin mm. Taiteiden yönä
Kaikkosen varhaistuotantoon kuuluvien luontoaiheisten
Perhe-näyttely rinnasti kaupungin taidekokoelmassa olevia
pungin taidekokoelman musiikillisia teemoja. Näyttelyssä
8 kävijää, joista vuoden 2014 puolella 230.
oli esillä seuraavien taiteilijoiden teoksia: Wäinö Aaltonen,
WAMissa jatkettiin myös Turun kaupungin perusope-
Alku Avanto, Göran Augustson, Kaisaleena Halinen, Otso
tuksen opetussuunnitelmaan kuuluvaa Kulttuuripolku-toi-
Karpakka, Markku Kosonen, Richard Mortensen, Jaakko
mintaa. Lukuvuoden 2013–2014 Kulttuuripolku-näyttely
Työpajatoiminta
Niemelä, Mikael Pohjola, Mari Rantanen, Ann Sundholm,
oli Adidasmies ja Voimanainen, johon kutsuttiin 5. luokat
Kts. näyttelyt
Göran Torrkulla, Wilma Touru, Urpo Wainio, Raimo Walo
opastetulle kierrokselle. Museossa vieraili yhteensä 45 vitosluokkaa (n. 900 oppilasta), joista 37 luokkaa osallistui
Opastus- ja opetustoiminta
opastuksille ja 8 työpajaohjelmaan. Lisäksi maksullisen
Avoimia yleisöopastuksia järjestettiin sunnuntaisin klo 14
Kulttuuripolku-opastuksen tilasi vuoden aikana yhteensä 8
suomeksi sekä joka kuukauden viimeinen sunnuntai klo 15
luokkaa, joista suurin osa oli 7. luokkia.
ruotsiksi. Maksuttomia yleisöopastuksia oli tarjolla myös
Kaarina Kaikkosen näyttelyn yhteydessä järjestettiin ko-
museon tapahtumissa. Tilauksesta museolta oli mahdol-
touttamisryhmille suunnattu Suomi tutuksi -päivä 20.10.
lista saada opastuksia suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Päivän ohjelmassa oli selkokielisiä opastuksia sekä työ-
Tilattu opastus maksoi 65 euroa, kouluille 35 euroa.
paja. Yhteistyössä Fingerroosin säätiön kanssa toteutettiin
Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen opettajille järjes-
vanhusryhmälle
tettiin 4 infotilaisuutta kevään ja syksyn näyttelyihin: 13.1.,
tutustuttiin ensin näyttelyyn ja sen jälkeen kokoonnuttiin
19.3., 8.9. ja 8.12.
työpajatilaan
Päiväkoti- ja esiopetusryhmiä kutsuttiin maksuttomille
muistoista.
opastuksille tammi-helmikuussa Outi Heiskasen näyttelyyn
Ääni, kuva, kokemus -näyttelyn yhteydessä toteutettiin
ja loka-marraskuussa Kaarina Kaikkosen näyttelyyn. Heis-
Eviva-rahoitteinen Medialab-projekti yhteistyössä media-
kasen näyttelyn opastuksilla kävi 64 ryhmää (n. 800 lasta)
taideryhmä Videokaffen kanssa. Videokaffen turkulaisjäse-
ja Kaikkosen näyttelyn opastuksilla 82 ryhmää (n. 1000 las-
net Olli Suorlahti, Sebastian Ziegler, Artturi Elovirta, Sami
ta), mikä on museon kaikkien aikojen ennätys.
Pikkarainen ja Erno Pystynen rakensivat joulukuussa 2014
Alakouluryhmiä kutsuttiin näyttely- ja työpajavierailulle
museon työpajatilaan Medialaboratorion, joka tutustutti
tammi-helmikuussa Outi Heiskasen näyttelyyn ja huhti-tou-
monipuolisesti äänen ja kuvan erilaisiin mahdollisuuksiin.
kokuussa Adidasmies ja Voimanainen -näyttelyyn. Heiska-
Projektin alkuvaiheessa oli mukana myös Turun yliopiston
sen näyttelyn grafiikkatyöpajaan osallistui 36 ryhmää (659
opettajankoulutuslaitoksen lehtori Olli-Pekka Kangas yh-
oppilasta) ja Adidasmies ja Voimanainen -näyttelyn työpa-
dessä mediakurssilaistensa kanssa, jotka ohjasivat romua-
jaan 40 ryhmää (757 oppilasta). Svenska Kulturfondenin
nimaatiotyöpajaa kahdelle Turun normaalikoulun luokalle.
myöntämällä avustuksella toteutettiin koululaisprojekti
Animaatioiden työstämisessä käytettiin museon iPadeja.
myös Kaarina Kaikkosen näyttelyn yhteyteen. Työpajoja veti
Medialaboratoriota hyödynnettiin näyttelyn aikana paitsi
kuvataiteilija Lena Kuivisto ja projektiin osallistui 8 perus-
kouluille suunnatuissa työpajoissa myös näyttelyn oheista-
opetuksen ryhmää (140 oppilasta).
pahtumissa. Medialaboratoriossa vieraili yhteensä n. 1000
räätälöity
muistelutyöpaja,
keskustelemaan
vanhusten
jossa
omista
9 BIOLOGINEN MUSEO
riaisen verran. Tämä tehtiin ajatellen seuraavan vuoden
Biologinen museo oli avoinna koko vuoden 2014, toisin
vastaanotti seitsemän esinelahjoitusta.
näyttelyä, jonka osana ko. eläimet tulevat esille. Museo
kuin edellisenä vuonna jolloin se oli kaupan remontin takia
suljettu tammi-maaliskuun. Museon kävijämäärät ja mu-
Muu asiantuntijatoiminta
seokaupan myynnin volyymi kasvoivat edellisistä vuosista.
Museo osallistui vuonna 2014 mm. Kerttulin lukion eläin-
Museokaupassa oli vuonna 2014 noin 90 erilaista myyntiar-
kokoelman konservointiin ja uudelleen järjestelyyn. Lisäksi
tikkelia.
museolle tuli asiakkailta noin 30 näytettä tunnistettavaksi
sisältäen lähinnä erilaisia sisätilojen niveljalkaisia.
Näyttely
Tunsitko? Tiesitkö? -valokuvanäyttely Suomen matelijoista
ja sammakkoeläimistä 1.2.–31.5.2014
Tapahtumat
8.–9.2. koko perheen luontopäivät tapahtumaviikonloppu,
jolloin työpajassa huovutettiin käärmeitä. Lisäksi esillä oli
mikroskooppinurkkaus.
5.–6.9. syksyn luontoviikonloppu, jolloin ohjelmassa
oli luontoaiheisia tehtäväratoja sekä akvaariossa ja terraarioissa erilaisia eläviä selkärangattomia luonnosta.
4–5. koko perheen eläintentäyttöviikonloppu jolloin
eläintentäyttäjä Sari Mastromarino esitteli eläintentäyttöä.
Lisäksi oli aiheeseen liittyvä tehtävärata ja pienoisnäyttely.
Opetus ja opastustoiminta
Biologisessa museossa toteutettiin yhteensä 24 perusopastusta. Ötökkäsafareita oli vuoden aikana yhteensä 15.
Osa safareista pidettiin Kuralan Kylämäen laitumilla ja osa
Biologisen museon välittömässä läheisyydessä.
Kokoelmatoiminta
Museon hyönteiskokoelmaa määritettiin ja luetteloitiin
loppuvuodesta noin 230 trooppisen perhosen ja kovakuo10 LUOSTARINMÄEN
KÄSITYÖLÄISMUSEO
Lasten tapahtumat
7.12. Lasten joulupostipäivä. Lapset seurasivat kirjapainos-
Lasten lauantai -tapahtumat ja opastetut teemakierrokset.
sa joulukorttien painamista ja postissa sinettien syntyä. He
14.6. Arjen askareita. Lapset tutustuivat kokeillen entisajan
saivat myös lähettää itse painosta saamansa kortin. 158
Käsityöläismuseon rakennuksiin tehtiin seuraavia kunnos-
arkitöihin. 193 opastettavaa.
osallistujaa.
tustoimenpiteitä: Keltavalurin huopakatto korjattiin, talon
19.7. Kansatiedettä Koiramäen tapaan. Etsittiin kirjoista tut-
13.–14.12. Lasten marsipaaniverstas. Tehtiin jälleen joulun
176 pihapiiristä kaadettiin puu ja aita korjattiin, talon 158
tuja esineitä museosta. 271 opastettavaa.
makeimmat koristeet marsipaanista. 219 osallistujaa.
turvekatot sekä talon 168 huopakatto kunnostettiin, talo-
16.8. Mikä virka virvannolla? Etsittiin esineelle omistajaa ja
16.12.2013–11.1.2015. Katetut joulupöydät -näyttely
jen 165 ja 169 asfalttihuopakatot paikattiin. Lisäksi tehtiin
mietittiin sen käyttötarkoitusta. 260 opastettavaa.
Tuomaan päivänä Laura Renvall soitti jouluista musiikkia
viululla muurarin salissa. Opastukset joulupöytiin 21.–
ortodoksikirkolle johtavan kulkureitin järjestelyt ja talon
179b asunnon remontti aloitettiin. Alueen rakennukset kun-
Muut tapahtumat
22.12. Lauantaina 27 ja sunnuntaina 108 kävijää.
tokartoitettiin syys-joulukuussa. Loppukesän ja syksyn ai-
19.–20.4. Koko perheen pääsiäistapahtuma. OvoDecor yh-
26.12. Tapaninlaulajaiset. Tapaneina olivat tuttuun tapaan
kana museolle tuotettiin uusi mainosvideo. Videon kuvasi
distys esitteli Euroopan eri alueiden pääsiäismunien koriste-
Puolalanmäen musiikkilukion pojat. Opastukset joulupöy-
ja editoi Maija Kurki. Videota tullaan käyttämään mm. mu-
luperinnettä. Pääsiäislauantaina sokerileipuri valmisti mar-
tiin sekä suomeksi että ruotsiksi. 471 kävijää.
seon markkinoinnissa sosiaalisessa mediassa keväällä ja
sipaanista pääsiäistipuja ja -pupuja. Lapsille järjestettiin
kesällä 2015.
munanpyörityskilpailut. 584 kävijää.
Yleisöopastuksia
13.5. Liikuta minua -tapahtuma, jossa Kerttulin vanhainko-
järjestettiin kesäaikana päivittäin suomeksi, ruotsiksi ja
Näyttelyt ja tapahtumat
din ja Hemmet palvelutalon asukkaat vierailivat museossa.
englanniksi kolmen palkatun oppaan sekä ruotsalaisen
2.5.–21.9.2014 Matkan varrelta. Kuvia ja muistoja Turun
20.–24.8. järjestetyt Käsityötaidon päivät keräsivät Luos-
Nordjobb -harjoittelijan voimin. Yleisöopastuksille osallis-
Luostarinmäeltä
tarinmäelle jälleen ison joukon Kultaisen Omenan Killan
tui kesä-elokuussa yhteensä 1088 henkeä.
16.12.2014–11.1.2015. Katetut joulupöydät -näyttely esitteli
mestareita ja kisällejä. Kävijöillä oli mahdollisuus tutustua
kansanomaista joulunviettoa
noin 40:een eri ammattiin ja käsityö-taitoon. Päivillä vieraili
Kulttuuripolkuopastukset
myös käsityön taitajia Virosta sekä Helga-vuohi. Vatsasta-
Turkulaisille kouluille lähetettiin kulttuuripolkukutsu jou-
Matkan varrella -näyttelyn aiheeseen liittyen
puhuja Linnea Ollaiver esiintyi nukkensa kanssa merimie-
lunkauden ajaksi. Kulttuuripolkuopastukset joulukuussa
teemaviikonloput
hen talossa. 2586 kävijää.
toivat museoon 289 oppilasta turkulaisista ala- ja yläkou-
7.–8.6. Luostarinmäki taiteilijan silmin. Turun sunnuntai-
21.9. Turun päivänä ilmainen sisäänpääsy johti huippukävi-
luista. Alakouluista museossa vieraili 14 ryhmää (joista
maalarien Luostarinmäki-aiheisten töitten näyttely Luosta-
jämäärään: 1720 kävijää.
4 ruotsinkielisestä alakoulusta) ja yläkoulusta 4 ryhmää.
Kulttuuripolkuopastuksia tarjottiin koko joulukauden, joten
rinmäellä. 324 kävijää.
myös vuoden 2015 puolella koulut tutustuivat joulupöytiin.
5.–6.7. Muistoissako vain? Esiteltiin jo unohtumaan pääs-
Joulunajan tapahtumat
seitä käsityötaitoja. 357 kävijää.
29.11.–14.12. Kultaisen Omenan Killan joulumyyjäiset ja
2.–3.8. Valokuvan taikaa. Valokuvaaja J-P Palmulaakso pys-
kahvikamari olivat avoinna viikonloppuisin.
Käsityöläiset
tytti ulkoilma-ateljeen Luostarinmäellä. Kävijöillä oli mah-
29.–30.11. Joulunalusajan töitä ja toimia. Käsityöläiset toi-
Käsityöläiset työskentelivät verstaissaan kesä-elokuussa.
dollisuus otattaa itsestään potrettikuva. Samaan aikaan
missaan. 292 kävijää.
Palkattuina olivat ompelija, savenvalaja, nyplääjä, kirjan-
järjestettiin valokuvakilpailu yleisölle. 659 kävijää.
11 painaja, kankuri, kehrääjä, maalari, neulakintaan tekijä
sekä turkkuri ja puuseppä.
Yhteistyö
Futuristic History -tutkimushanke jatkui vuoden 2014 aikana. Hankkeessa ovat mukana Turun yliopiston Innovaatiot
ja yrityskehitys (BID) -keskus, Turun yliopiston historian ja
kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen sekä VTT. Hankkeen tarkoituksena on kehittää lisätyn ja yhdistetyn todellisuuden teknologian käyttömahdollisuuksia ja liiketoimintamalleja matkailussa ja historiallisten kohteiden esittelyssä.
Hankkeen puitteissa on kehitetty museossa pelattavaa tietokonepeliä, jota pitkin kesää ja syksyä testattiin museossa.
Luostarinmäki osallistui Museoliiton järjestämään projektiin Museot kulttuurimatkailun kärkeen, jossa tehtiin yhteistyötä kahvilayrittäjän kanssa perinneruokien merkeissä.
Olli-Pekka Leskinen, Leena Vuorio, Sonja Hagelstam ja
Tuula Hänninen vierailivat Seurasaaren ulkomuseossa tarkoituksena kontaktien luominen sekä yhteistyön tiivistäminen museoiden välillä. Seurasaaressa tutustuttiin mm.
museon toimintaan sekä uusiin ja uudistuneisiin tiloihin.
12 APTEEKKIMUSEO JA
QWENSELIN TALO
Tapahtumat
Apteekkimuseo ja Qwenselin talon aukiolo oli ti–su 1–12.1.
kesäkaudella. Joulukuun alussa avautuivat perinteiset jou-
klo 10–16, 2.5.–31.8. klo 10–18 ja 28.11.–30.12. klo 10–16.
lupöydät ja Lucian päivä sekä Uuden vuoden tinanvalanta
Koko vuoden kävijämäärä oli 7687 henkillöä, joka nousi
järjestettiin vanhaan malliin. Uutena tapahtumana järjes-
huomattavasti edellisvuodesta, vaikka aukioloa supistet-
tettiin yhteistyössä Teatteri Janon kanssa lasten joulunäytel-
tiin syyskuun osalta. Kävijämäärän nousun syy oli Turun
mä Haltijaseikkailu, johon saatiin Evivan hankerahoitusta.
päivän ilmainen sisäänpääsy, joka houkutteli museoon lä-
13.–18-5. Museoviikko
hes 2000 asiakasta.
3.6. Lasten apteekin avajaiset. 22 osallistujaa
Perusnäyttelyn uudistamishankkeeseen liittyen kartoi-
12.7. Viuhkatyöpaja museon sisäpihalla. 16 osallistujaa.
tettiin kehittämistyön ja suunnittelun lähtökohtia ja pää-
19.7. Apteekissa Koiramäen tapaan klo 11 (5 hlöä),
tettiin alustavista linjoista. Toimipaikan päärakennuksen
13 (6hlöä) ja 15 (2hlöä)
tiilikatto kunnostettiin ja piha-alueella tehtiin lääkekasvi-
14.8. Taiteiden yö. Musiikkia salissa. 23 kuuntelijaa.
penkin uudistamisen suunnittelu ja osittainen toteuttami-
31.8. Ilon säveliä. Kesäkauden päätöskonsertit klo 18
nen.
(20 kuuntelijaa) ja klo 19 (10 kuuntelijaa).
Museoviikolla toukokuussa esiteltiin joka päivä yksi
13.12. Lucian päivä. (48 kuvaelmaan osallistujaa). Yhteensä
uusi museon ihme; perusnäyttelystä esine, joka ei välttä-
96 osallistujaa, glöginjuojat mukana.
mättä ole kovin tuttu ja tavallinen. Uutena kokonaisuutena
20.12. Haltiaseikkailu klo 11 (10 osallistujaa) ja 13 (38 osal-
museon sisäpihalla avattiin kesäkuun alussa Lasten oma
listujaa).
apteekki, jossa voi leikkiä apteekkaria ja asiakasta entisa-
29.12. Tinanvalantaa ja ennustuksia. 44 osallistujaa.
jan malliin. Lasten apteekki oli auki kesäkaudella museon
15.5.–15.8. Juhlat-teatteriesityksiä
Museolla oli tapahtumia vuoden sisällä 9 kpl, joihin osallistui yhteensä 292 henkilöä ja lisäksi teatteriesityksiä
aukioloaikoina museon ja kahvilan asiakkaille. Avajaisia
vietettiin Kaskenmäen päiväkodin kanssa. Heinäkuussa
Opastukset
järjestettiin viuhkatyöpaja ja vietettiin Koiramäki teemaista
Yleisöopastuksia (museoviikko, kesäkausi, joulunaika) tar-
lasten päivää yhdessä Luostarinmäen käsityöläismuseon
jottiin edellisvuotta enemmän ja niitä toteutuikin 48 kpl,
kanssa. Kesäkausi päätettiin järjestämällä kaksi konserttia
henkilömäärällä 192. Tilausopastuksia oli 29 kpl, henkilö-
yhteistyössä Turun Vanha Musiikki ry:n kanssa. Kesäkau-
määrällä 422. Tilausopastuksia oli vähemmän kuin edellis-
della Qwenselin talon vaunuvajassa esitettiin teatteriesi-
vuonna. (Koululaisryhmät: 2 kpl, 51 osallistujaa. Opiskeli-
tystä Juhlat. Produktio oli saman työryhmä Teatteri Janon
jaryhmät: 6 kpl, 73 osallistujaa. Maahanmuuttajaryhmät: 3
valmistama, joka esiintyi vaunuvajassa edellisvuonna.
kpl, 58 osallistujaa. Aikuisryhmät: 12 kpl, 127 osallistujaa.
Eläkeläisryhmät: 5 kpl, 105 osallistujaa. Ulkomaalaisryhmät: 1 kpl, 8 osallistujaa.)
13 KURALAN KYLÄMÄKI
tena ympäristöä kehuttiin autenttisuudesta ja vanhan ajan
sä Mynämäen taide- ja käsiteollisuusoppilaitoksen, sekä
tunnelman tavoittamisesta. Eläinten paluu Kuralan alueelle
eri harrastajaryhmien kanssa.
Kevään lopulla Kuralassa avattiin omaehtoisen vapaaeh-
näkyi voimakkaasti Kuralan kävijämäärissä koko kesäkau-
Syksyn puolella tapahtumakauden avasi sadonkorjuu-
toistoiminnan tilaksi tarkoitettu Vanha Kanala (ent. info-
den ajan. Kävijätilastointia yhdenmukaistettiin ja erityisesti
teemainen Syyspäivät (12.–14.9.), jonka olivat vuorossa
rakennus), joka on tarkoitettu mahdollistamaan museon
kesäkauden kävijälukemista saatiin aikaisempaa tarkem-
Syysloma (16.–17.10.), sekä Isoäidinaikainen joulu (7.
ulkopuolisten tahojen erilaisen toiminnan järjestämistä
mat arviot. Alueen sisääntuloväylien sähköisten laskurei-
–14.12.). Mannerheimin lastensuojeluliiton miesliiga puo-
Kuralan alueella. Kanala löysi jo vuoden 2014 aikana hyvin
den lukemat tarkastettiin kesäkuukausien ajalta, jolloin
lestaan järjesti Kuralan alueella kevättalvella Lumiriehan
käyttäjiä: alkuvuoden aikana Kanalaa käytti 183 kävijää ja
muodostui aikaisempaa tarkempi arvio nimenomaan Kura-
(9.2.), sekä syksyllä Isänpäivän tapahtuman (9.11.).
syyskaudella jo 420. Kylämäen ystävät ry hankki alueelle
lan kulttuurivirkistysalueen käyttäjistä.
Kesäkaudella (1.6.–31.8.) Iso-Kohmon emännän keski-
puiset kärryt lapsiperheiden käyttöön. EVIVAn toimesta
viikkoiltapäivän askareet kiinnostivat kävijöitä. Erityisen
alueelle laadittiin käyttökriteeristö.
Tapahtumat
suosittuja olivat mm. kotikosmetiikan valmistus ja saippu-
Kuralan Kylämäen toiminta koettiin onnistuneeksi: asia-
Kuralan tapahtumatuotanto vuonna 2014 oli vilkasta: mu-
an keitto Iso-Kohmon pihalla.
kaspalautteiden perusteella käyntiä Kuralassa suosittelisi
seo järjesti alueella vuoden aikana yhteensä kahdeksan
Keväällä ja syksyllä järjestettiin Arjen muistoja -muiste-
ystävälleen 97 % kävijöistä. Suurin osa saapui Kuralaan
tapahtumaa, lisäksi ulkopuolisten tahojen järjestämiä
lupiirejä yhteistyössä Nummen kirjaston kanssa yhteensä
”viihtymään ja viettämään vapaa-aikaa”, eli alueen kult-
isompia tilaisuuksia oli kaksi. Tapahtumatuotannossa teh-
11 kappaletta. Muistelupiirit keräsivät paikalle innokkaita
tuurivirkistysulottuvuus on tavoittanut hyvin kävijöitä.
tiin koko vuosi tiivistä yhteistyötä Eviva -hankkeen kanssa.
muistelijoita ja kerryttivät mielenkiintoista muistitietoa
Seuraavaksi yleisimmin Kuralaan saavuttiin kurssille tai
Lisäksi useisiin tapahtumiin osallistui joukko muita yhteis-
myös museon käyttöön.
työpajaan, lisäksi noin neljännes kävijöistä ilmoitti jonkin
työkumppaneita mm. Turun kaupungin vapaa-aikatoimi-
museon järjestämän tapahtuman vierailun päähoukutti-
alalta, kolmannelta sektorilta ja oppilaitoksista.
Työpajat
meksi. Vapaissa palautteissa kiiteltiin ainutlaatuista ja jopa
Kuralan vuodenkierron mukaiset tapahtumat ovat kä-
Kaikenikäisille avoimet Taitotiistai-työpajat järjestettiin
”terapeuttista” tunnelmaa, osaavaa henkilökuntaa, sekä
vijöille tuttuja ja niitä odotetaan ennakkoon, mutta myös
Kokeiluverstaalla kevät- ja syyskaudella joka tiistai. Touko-
alueen maksuttomuutta. Eläinten saapuminen alueelle
uusia kävijöitä löytää tasaisesti paikalle. Erityisen hyvin
kuussa, sekä syys- ja lokakuussa järjestettiin lauantaisin
huomattiin laajalti ja sitä kiiteltiin kovasti - samalla eläimiä
vuonna 2014 kävijöitä keräsivät Vintage!, Muinaistekniikan
mahdollisuus osallistua ohjatusti perinneleikkeihin Kura-
toki toivottiin yhä lisää.
päivät, Syyspäivät sekä suosituimpana joulutapahtuma.
lan alueella. Vuonna 2014 Kokeiluverstaan kesän toiminta
Ympäristön osalta suurin osa kommenteista koski eläin-
Tunnelma ja ohjelma keräsivät kiitoksia myös tapahtumien
kytkettiin aikaisempaa voimakkaammin osaksi 1950-luvun
ten paluuta alueelle. Eläimet koettiin erittäin tärkeäksi
yhteydessä.
miljöötä. Kesällä Kokeiluverstaalla oli mahdollisuus tutus-
osaksi Kuralan imagoa ja toimintaa. Eläimiä toivottiin lisää
Kevätkaudella Kuralassa järjestettiin Hiihtolomatapah-
tua mm. 50-luvun paperinukkien, tuohisormuksen tai kä-
eri lajeja. Lisäksi kesän aikana huomattiin että kävijät vah-
tuma yhteistyössä liikuntapalveluiden kanssa (19.–20.2.),
pylehmien tekoon. Syksyllä järjestettiin erillinen Räsyjä ja
tivat aktiivisesti itse eläinten hyvinvointia, ja ilmoittavat
Lasten laskiainen (4.3.), Laitetaan pääsiäistä (11.–13.4.),
tilkkuja -työpajaviikonloppu. Marras-joulukuussa suositut
henkilökunnalle heti jos epäilevät että eläimillä on jokin
sekä Vintage! -tapahtuma (24.–25.5.). Kuralan Kylämäen
viikonlopun kynttiläpajat keräsivät jälleen suuren osallistu-
hätänä - henkilökunnan täytyykin olla valmistautunut vas-
Ystävät järjestivät perinteiset Lyylinpäivän kahvit (23.5.)
jamäärän. Kuralan jouluteemaiset työpaja-askareet huipen-
taamaan yleisimpiin eläimiä koskeviin kysymyksiin sekä
osana Nummenpakanviikon ohjelmaa. Kesäkauden lopuksi
tuivat viimeisenä Taitotiistaikertana järjestettyyn Joululah-
kertomaan lajityypillisestä käyttäytymisestä. Kokonaisuu-
järjestettiin Muinaistekniikan päivät (28.–31.8.) yhteistyös-
javalvojaisiin.
14 Keväällä 2014 uusittu Kätkösuunnistuskartta oli ahkerassa
Suomenkielisillä leireillä painopisteenä oli kuvaamataito,
Kylämäen kalmistoalueelle teetettiin ja pystytettiin Mu-
käytössä niin keväällä kuin syksylläkin, ja houkutteli mm.
ruotsinkielisten leirien osallistujat tutustuivat Kuralan luon-
seoviraston rahoituksella kaksi uutta esihistoria-opastau-
päiväkoti- ja koululaisryhmiä omatoimiselle retkelle Kura-
toon, 1950-luvun elämäntapaan sekä luonnonmateriaalien
lua. Muinaisjäännöstaulut olivat samalla osa Euroopan
laan.
hyödyntämiseen. Lisäksi järjestettiin kaksikielinen Kolme
Kulttuuriperintöpäivien ohjelmaa, samoin kuin alueen
Kuralan Kylämäen Ystävien käsityökerho kokoontui vuo-
keskiaikaista kesäpäivää -leiri. Monikulttuurinen Monk-
Omenapolku -kartta.
den 2014 aikana Vähä-Kohmon tuvassa yhteensä 35 kertaa,
ku-päiväleiri vieraili Kuralassa 10.6.
Puutarhoille laadittiin kehittämissuunnitelma, jonka
mukaan alueen puutarhojen ja piha-alueiden istuttamiset
jonka lisäksi ystävät osallistuivat Kuralan joulumyyjäisiin
sekä järjestivät Vanhassa Kanalassa pääsiäismyyjäiset.
Opastukset
ja muutostyöt tehdään jatkossa. Suunnitelman taustaksi
WarusSepät ja Kaarle Knuutinpojan Jousiampujat ko-
Kuralan Kylämäessä toteutettiin opastuksia ryhmille tilauk-
ja tutkimusmateriaaliksi tilattiin viljelmäkortit Kansallisar-
koontuivat edelleen Kuralan Kokeiluverstaalla, sekä osallis-
sesta. Lapsiryhmille tarjottiin kierroksia Päivä Mummolas-
kistosta. Alueen viljelyä ja karjanhoitoa varten tilattiin Pro
tuivat Muinaistekniikan päivien järjestelyihin.
sa, ja Koulunkäyntiä isoäidin aikaan -teemoilla. Yhteensä
Agrialta laidun- ja viljelysuunnitelma, samalla myös lam-
opastuksia pidettiin 67 kappaletta vuoden 2014 aikana.
paat palasivat alueelle. Kuralan kylämäen ystävät Ry hankki
Kurssit
(sisältäen Sirpa Toivolan toteuttamat Menox-ryhmät).
alueelle lämpökompostorin.
Kevätkaudella Kuralassa järjestettiin museon toimesta
Lisäksi Kuralassa on pidetty lasten syntymäpäiväkier-
kurssit: Jousikurssi perheille, Vintagepukukurssi, Ompe-
roksia ja morsiuspolttareita. Muistojen matkalaukkua hyö-
luseura, Pääsiäismunanmaalauskurssi, sekä Jousenval-
dynsi vuoden 2014 aikana yhteensä 122 käyttäjää, joista 40
mistuskurssi. Lisäksi Turun Naisvoimistelijat järjestivät
tutustui laukkuun emännän opastuksella.
Tanssitan vauvaa -kurssin Kuralan Vähä-Kohmon tuvassa
Maahanmuuttajaryhmille suunnattuun Suomi tutuksi
kevätkaudella.
-päivään osallistui vuonna 2014 105 kävijää.
Kesäkuussa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä järjesti
Vanhassa Kanalassa kolme koko perheen kesämuskari, jot-
Rakennukset ja kulttuurimaisema
ka keräsivät suuren osallistujamäärän, yhteensä 422 kävi-
Kylämäen rakennuksissa tehtiin seuraavia kunnostus-
jää. Heinäkuussa järjestetyt suositut Ötökkäsafarit kokosi-
toimenpiteitä: kahvilarakennuksen ulkomaalaus, puna-
vat myös tänä vuonna innokkaita pikkututkijoita.
multausta useissa rakennuksissa, hevosten laidunsuoja,
Syyskaudella
Puutyökurssi,
aitojen uusiminen, Vähä-Kohmon liiterin korjaus loppuun
Ompeluseura, Pikkumusta, sekä Tee itse kotikosmetiik-
(alkoi 2013). Tilojen suunnittelutyötä tehtiin infon siirtoon
kaa-kurssit. Tämän lisäksi museovierailla oli mahdollisuus
(kokeiluverstaalle) ja Iso-Rasin sosiaalitilan kunnostukseen
osallistua Komin taitajien ohjauksessa eri luonnonmateri-
liittyen. Sosiaalitilan kunnostustyöt aloitettiin. Kohmon rin-
aaleja hyödyntäviin kurssipäiviin.
tamamiestalo dokumentoitiin (aloitettu 2013). Tallivaja sii-
Kuralassa
järjestettiin
vottiin ja esineistö järjestettiin uudelleen: uutuutena tilaan
Leirit
tuli isännän puutyönurkkaus. Sisätiloihin hankittiin siirret-
Kuralan kesäleirejä järjestettiin kesäkuussa 2014 neljä
täviä jalkalamppuja ja kahvilan verhot uusittiin.
kappaletta: kaksi ruotsin- ja kaksi suomenkielistä leiriä.
15 VANHA SUURTORI
Galleria Berner
Ullakkogalleria
10.1–9.2. 10.1–9.2. Vanhan Suurtorin neljässä näyttelytilassa, Raatihuoneen
14.2.–16.3. Sanna Halme. Akryyli kovalevylle
14.2.–16.3. Pive Toivonen ja Kemiönsaaren lapset. Akva-
Galleriassa, Galleria Bernerissä, Brinkkalan Galleriassa ja
26.3.–20.4. Kattoremontti
Ullakkogalleriassa oli toimintavuoden aikana 35 näyttelyä.
25.4.–25.5 Kristiina Mäenpää. Väripigmenttivedoksia
26.3.–20.4. Paasikivi-Opisto. Kuvataide, valokuva ja graa-
Turun Taiteilijaseuran vuosinäyttely oli perinteisesti Vanhan
30.5.–29.6. Anni Kinnunen. Valokuvia
Raatihuoneen Gallerian ja Galleria Bernerin tiloissa. Näyt-
4.7.- 3.8. Mollu Heino ja Pasi Karjula. Veistoksia, öljy-
25.4.–25.5 Stefanel Oey. Interaktiivinen istallaatio
telyihin tutustui toimintavuoden aikana runsaat 25 000 kä-
ja pigmenttimaalauksia
vijää.
8.8.–7.9. Mollu Heino ja Pasi Karjula. Veistoksia, öljy-
30.5.–29.6. Aljona Dergileva ja Petr Beschastnov. Akva-
Näyttelyaikojen haku toteutettiin nyt toista kertaa ainoas-
ja pigmenttimaalauksia
relleja, valokuvia
taan yhden kerran, syyskuussa 2013 jolloin valittiin kaikki
12.9.–12.10. Turun Taiteilijaseuran 90. vuosinäyttely
4.7.–3.8. Kirsi-Maria Aho. Öljyväri kankaalle
vuoden 2014 näyttelyt. Hakemuksia tuli yhteensä 77 kap-
17.10.–16.11. Eero Merimaa. Installaatio
8.8.–7.9. Turun museokeskuksen kuvataidetyöpajoissa
paletta eri puolilta maata ja ne edustivat monipuolisesti
21.11.2014–4.1.2015 Riikka Juvonen. Öljyväri kankaalle
toteutettuja kuvataidetarinoita
taiteen eri kenttiä. Näyttelytyöryhmään kuuluivat toiminta-
12.9.–12.10. Turun museokeskuksen kuvataidetyöpajoissa
vuoden aikana näyttelyamanuenssi Susanna Hujala, kuva-
Brinkkalan galleria
taidejohtaja Päivi Kiiski, intendentti Satu Reinikka ja galle-
10.1–9.2. Matti Kuusilehto ja Sampsa Sipilä. Maalauk-
17.10.–16.11. Tini Sauvo. Veistoksia, maaluksia, videoins-
risti Altti Lukola.
sia ja puureliefejä
Wille Vikstedt. Valokuvia
Pro Artibus-säätiö. Installatioita, video
relleja
finen suunnittelu
(Taideakatemian opinnäyte)
toteutettuja kuvataidetarinoita
tallaatio
14.2.–16.3. Päivi Allonen, Silja Puranen ja Pekka Syrjälä.
21.11.2014–4.1.2015 Tini Sauvo. Veistoksia, maaluksia,
Näyttelyt
Vanhan Raatihuoneen Galleria
26.3.–20.4. Sami Kulju, valokuvia
10.1–9.2. 25.4.–25.5 Ida Sandberg. Öljyväri/dammar mdf-levylle
Vesa Loikas. Valokuvia
Veistoksia ja installaatioita
14.2.–16.3. Mikko Juntura. Maalauksia, installaatio
26.3.–20.4. Turun lukioiden kuvataiteen diplominäyttely
30.5.–29.6. Jaana Houessou. Sekatekniikka/öljy kankaalle
25.4.–25.5 Juha Kärki. Akryyli kankaalle
4.7.- 3.8. Jakub Malinowski. Öljy/akryyli kankaalle
30.5.–29.6. Tina Herttua. Akryyli ja öljy kankaalle
8.8.–7.9. Henrica Langh ja Sirpa Särkijärvi. Installaa-
4.7.- 3.8. Ulla Aatinen. Puu- ja tussipiirroksia
tioita
8.8.–7.9. Anni Henriksson ja Terhi Kaakinen. Puuveis
12.9.–12.10. Anu Halesmaa ja Nunnu Roselli. Installaatioi-
toksia ja temperamaalauksia
(Taideakatemian opinnäyte)
ta ja maaluksia
12.9.–12.10. Turun Taiteilijaseuran 90. vuosinäyttely
17.10.–16.11. Carita Ahlqvist, Hanna Luukkonen, Laura
17.10.–16.11. Johannes Rantasalo. Lasi- ja metalliveistoksia
21.11.2014–4.1.2015 Johannes Rantasalo. Lasi- ja metalli-
21.11.2014–4.1.2015 Silja Selonen. Öljyväri levylle
videoinstallaatio
Myllykangas ja Aino Mäntynen. Veistoksia
veistoksia
16 TAIDELAINAAMO
Aapala, Paula Väinämö ja Anna Aho. Kuukausittainen näyt-
Taidelainaamo Vanhalla Suurtorilla on turkulaisten taitei-
sekä pienimuotoiset, joka toinen kuukausi vaihtuvat pie-
Turkulainen Wäinö Aaltonen. Turun kaupungin konsernihal-
lijajärjestöjen ja Turun Museokeskuksen yhteistyössä yllä-
noisnäyttelyt Turun kirjakahvilassa.
linnon aula, 1.5.2014–30.1.2015.
telytoiminta jatkui onnistuneesti Turun kauppakamarissa,
MUU NÄYTTELYTOIMINTA
pitämä toimipiste. Yhteistyökumppanit ovat Arte ry, Turun
taiteilijaseura, Turun taidegraafikot ja Jöötti ry. Seurojen jä-
tisnäyttely. Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli,
senistö saa luovuttaa teoksiaan taidelainaamoon edelleen
15.8.–16.11.2014.
vuokrattavaksi. Taidelainaamo toimii osittain yhteisissä
Lisäksi Taide- ja visuaalinen kulttuuri -yksikkö järjesti
tiloissa 20.11.2013 avatun Brinkkalan kirjakaupan kanssa.
Wäinö Aaltonen symposiumin yhteydessä Wäinö Aaltonen
Myös henkilökunta toimii yhteistyössä.
-näyttelyn 22.3.2014 Kristillisellä opistolla, Wäinö Aaltosen
Taidelainaamossa oli vuonna 2014 esillä lähes 1000
museon kirjastossa ja aulassa.
Kauneus sydämessäni asukoon. Wäinö Aaltosen 120-vuo-
teosta, parhaimmillaan 130:lta eri taiteilijalta. Teosvalikoima on nähtävissä reaaliaikaisesti Taidelainaamon internet-sivuilla. Taideteosvuokrauksia tehtiin 335 kpl, joista
suoria ostoja oli 42 kpl (n. 13 %). Palautettuja teoksia oli 38
kpl (n. 11 %). Lunastettuja teoksia oli kaikkiaan 46 kpl (n.
14 % vuoden vuokrauksista). Asiakaskäyntejä oli kaikkiaan
6505 henkilöä, joista keskiaikamarkkinoiden aikaan vieraili
481 ja Joulumarkkinaviikonloppuina 1073 henkilöä. Taidelainaamossa kävi Taiteiden yö -tapahtumassa elokuussa
179, Turun päivänä 61 vierailijaa. Kulkulupatapahtuman
aikana lainaamossa oli useita taiteilijoita esittelemässä
toimintaa ja tapaamassa asiakkaita. Tapahtumapäivien
päättöklubi pidettiin Taidelainaamon tiloissa, jossa juhlistettiin samalla 20 vuotta täyttävää taidelainaamotoimintaa
Turussa. Päivien aikana, 6.–7.9., vierailijoita kävi yhteensä
170, joista iltatilaisuudessa 69 asiakasta ja taiteilijaseurojen edustajaa.
Taidelainaamon näyttelytoiminnan Kuukauden taiteilijoina olivat: Sanna Vainionpää, Kaisa Villikka, Henna Aho,
Jaana Houessou, Arja Maarit Puhakka, Hilja Roivainen,
Milla Hannula, Kristina Seppänen, Ritva Lohiluoto, Marja
17 TURUN LASARETTIMUSEO
na klo 14–18 ja Varsinais-Suomen museopäivänä ja Turun
Turun museokeskuksella ja Varsinais-Suomen sairaan-
Museon yleisistä aukioloista tiedotettiin Lasarettimu-
hoitopiirillä on yhteistyösopimus Turun Lasarettimuseon
seon internetsivuilla sekä sairaanhoitopiirin intranetissa
hoitamisesta. Museokeskus vastaa museoammatillisista
kuukausittain viikko ennen aukiolopäivää. Lisäksi ilmoituk-
tehtävistä ja avoinna pidosta ja sairaanhoitopiiri muista
sia laitettiin internetiin Turkukalenteriin ja Turun Sanomien
osa-alueista. Toiminnasta huolehtii VSSHP:n hallituksen
menovinkkisivustolle. Varsinais-Suomen museopäivästä
15.4.2005 asettama museotoimikunta. Portinvartijan talo
tiedotettiin osallistumalla seudun paikallismuseoiden yh-
eli rakennus 13 toimi Lasarettimuseon näyttelytilana. Lisäk-
teiseen lehti-ilmoitukseen.
päivänä.
si aluesairaaloissa ja useilla klinikoilla on omia näyttelytiloja tai –vitriinejä. Paimion sairaalassa on alkuperäisessä
asussa oleva museoitu potilashuone ja hallintokerroksessa
näyttelyvitriini. Paimion sairaalan keskusvarastossa säilytetään vanhoja huonekaluja ja muita museoesineitä. Loi-
TERVEYDENHUOLTOMUSEO
maan aluesairaalassa on varastoituna runsaasti vanhaa
Turun Terveydenhuoltomuseon ystävät ry vastaa museon
esineistöä.
avoinna pidosta ja toiminnasta. Museon kokoelmat ovat
Portinvartijan talon näyttelyä uusittiin ja täydennettiin ja
osa museokeskuksen kokoelmia ja niitä digitoitiin toimin-
Turun Lasarettimuseon internetsivuilla olevan Kuukauden
tavuonna 292 esinettä WebMuskettiin. Luettelointia tehtiin
esine -osion toiminta jatkui ja se linkitettiin artefacta.fi-si-
17.3.−6.5.2014 välisenä aikana. Digitoitiin huoneen 4 viime
vustolle.
vuodelta kesken jäänyt leikkaussaliesineistö, vitriineissä
Turun Lasarettimuseon kokoelmat muodostuvat esine-
olevat esineet, huoneen 1 ruumiinavausvälineet ja huo-
ja valokuvakokoelmasta, arkistosta ja kirjastosta. Museon
neen 6 lastenhoitoon ja synnytykseen liittyviä esineitä.
kokoelmat karttuivat vuoden aikana eri yksiköistä ja yksityisiltä henkilöiltä tulleilla vanhoilla esineillä. Museoon tarjottiin myös joitakin esineitä, joita ei esineiden luonteen ja
niukkojen varastotilojen vuoksi otettu vastaan. Kokoelmia
dokumentoitiin edelleen WebMuskettiin ja museon kirjakokoelman järjestämistä jatkettiin. WebMuskettiin digitoitiin
kaikkiaan 337 uutta lomaketta.
Turun Lasarettimuseo on toiminut 40 vuotta ja museon
syntymäpäiväjuhlallisuuksia vietettiin 30.10.2014. Museo
oli avoinna yleisölle kuukauden ensimmäisenä maanantai-
18 MUSEOPEDAGOGINEN
TOIMINTA
Junioritiimi
Kulttuuripolku
edustus myös nuorison, liikunnan ja sivistystoimen puo-
Kulttuuripolku on Turun kaupungin koulutoimen ja kulttuu-
lelta) koostuva junioritiimi on kokoontunut kuukausittain
ritoimen yhteinen sopimus siitä, että kaikki lapset voivat
lastenkulttuurin suunnittelija Leena Hiltusen johdolla. Ju-
peruskoulun aikana opetussuunnitelman puitteissa tutus-
nioritiimissä on edustus Kaupunginkirjastosta, Kaupungin-
tua monipuolisesti kaupunkinsa kulttuurielämään. Kulttuu-
teatterista, Kaupunginorkesterista, Museokeskuksesta ja
ripolkua on toteutettu vuodesta 2004 lähtien.
Kulttuuritoimen kansliasta (vuoden 2013 lähtien vapaa-ai-
Turun kaupungin 5. tai 6. luokan oppilaille tarjottiin
katoimialan hallinnosta). Museokeskuksesta Junioritiimiin
tutustumiskäynti Turun linnaan. Käynti liittyi historian op-
kutsuttiin Seija Väärä, Bengt Selin, Johanna Seppä, Maria
piaineeseen. Linnassa järjestettiin kaksi viikkoa kestänyt
Huokkola, Tea Langh ja Raimo Rytinki. Junioritiimi koordi-
ohjelmallinen tapahtuma maaliskuussa 2014 viikoilla 10 ja
noi kulttuurilaitosten välistä yhteistyötä ja yhteisiä tapah-
11 Turun linnan historiaa halki vuosisatojen – Tositarinoita
tumia. Sillä on yhteistä tiedotusta lastenkulttuurin alalta
astrologin yöstä, tallirengin työstä ja kreivittären surullises-
(mm. Mitä tekis? -esite ja Kiva kesä -esite). Se koordinoi
ta kohtalosta. Suomenkieliset ja ruotsinkieliset koululaiset
myös Kulttuuripolkua ja Kulttuuripolku-tiedottamista ja
sekä maahanmuuttajat tutustuivat Turun linnan ihmeisiin.
keskustelee siitä koulutoimen kanssa. Junioritiimin kautta
Kierros järjestettiin esilinnan uudessa päänäyttelyssä.
on kehitetty Ysivip-kortti yhdeksäsluokkalaisille.Junioritiimi
Luostarinmäen käynti oli 7. luokan oppilaille valinnainen
on myös edustanut eri kulttuurilaitoksia mm. Educa-mes-
ja sen aiheena oli ”Esiteollisen ajan elämää ja elinkeinoja”.
suilla.
Kulttuuritoimenjohtajan asettama kaupungin eri kulttuurilaitosten edustajista, (jossa tarpeen mukaan on ollut
7.-luokkien käyntejä tehtiin ympäri vuoden ja ne sisälsivät
tutkijaopastuksen. Luostarinmäellä järjestettiin myös kult-
Saavutettavuushankkeet
tuuripolkutapahtuma 3.–4.-luokkalaisille joulukuussa 2014
Saavuttamattomasta saavutettava -opastettu kierros Turun
Wäinö Aaltosen museossa ei ollut Kulttuuripolkuopastuksia
linnan ympäri. Kierros tulee Museokeskuksen ja Turku Tou-
kalenterivuonna 2014.
ringin käyttöön.
Kulttuuripolkukäynnit 2014:
5. ja 6. -luokat linnassa: 47 luokkaa 1008 oppilasta
7.-luokat Luostarinmäellä: 4 luokkaa
3. ja 4. -luokat Luostarinmäellä 14 luokkaa, yhteensä Luostarinmäellä 289 oppilasta
Maahanmuuttajapäivään 13.3. Turun linnassa osallistui 15
ryhmää, 222 henkilöä.
19 ASIAKASPALVELU
Varsinaista museokauppatoimintaa oli vuonna 2013
Tilavuokraus
Wäinö Aaltosen museossa. Vanhalle Suurtorille avattiin
Museokeskuksen keskeisiä tulonmuodostukseen vaikuttu-
20.11.2013 Brinkkalan kirjakauppa, joka sijaitsee Taide-
via tekijöitä on tilapäinen tilanvuokraus. Oman toimintansa
lainaamon kanssa jaetuissa tiloissa. Lipunmyynnin yhtey-
lisäksi Museokeskus vuokraa tiloja ulkopuoliseen käyttöön
dessä tapahtuvaa myyntiä oli lisäksi Apteekkimuseossa ja
muun muassa yrityksille, eri yhteisöille ja yksityistilai-
Qwenselin talossa ja Biologisessa museossa. Museokaupat
suuksiin. Vuokrattavissa tiloissa järjestetään esimerkiksi
osallistuivat vuoden 2012 tapaan Turun kauppatorin joulu-
seminaareja ja kokouksia, konsertteja ja teatteriesityksiä.
torille, mutta torin tuotto jäi vaatimattomaksi.
Turun linnassa, Luostarinmäen käsityöläismuseossa ja
Lisäksi juhlitaan häitä, syntymäpäiviä ja erilaisia yritysten
asiakas- ja henkilökuntatilaisuuksia.
Toimikaudella vuokrattavia tiloja oli Turun linnassa, Vanhalla Suurtorilla, Wäinö Aaltosen museossa ja Luostarinmäen käsityöläismuseossa sekä Kuralan Kylämäellä, jossa
uutena tilana käyttöönotettiin Vanha Kanala. Vuokraustoiminnan kautta historialliset rakennukset palvelivat laajaa
joukkoa kaupunkilaisia ja ulkopaikkakuntalaisia. Vuonna
2014 Museokeskuksen tiloissa oli 415 ulosvuokrausta, joissa oli yhteensä 22.613 kävijää.
Kassapalvelut
Kassapalvelut vastaa Turun museokeskuksen museoiden
lipunmyynnistä ja museokauppojen päivittäistoiminnoista. Uusi kassajärjestelmä SKJ otettiin vähitellen käyttöön
kaikissa museoyksiköissä tammikuun lopulta lähtien.
Alkuhaasteiden sekä käyttökokemuksien karttumisen jälkeen järjestelmä alkoi toimia rutiininomaisesti. Linnassa
järjestelmän käyttöä vaikeuttaa Offline -tilassa työskenteleminen huonojen verkkoyhteyksien takia. Järjestelmä
ajaa öisin tiedot suoraan Talouspalvelukeskukseen, jolloin
laskutuspapereiden ja tilityspapereiden lähettämisestä on
voitu luopua.
20 KOKOELMAT
lisiä). Päänumeroista valtaosa, 512 kohdetta, koostui mu-
pukuja, astioita, aseita, koruja, lippuja, sotilas- ja siviilivir-
seossa ennestään olevista, Turusta ja Varsinais-Suomen
kapukuja, kunniamerkkejä ja kankaita, oli myös esineiden
Kulttuurihistorialliset kokoelmat
alueelta peräisin olevista tapettinäytteistä, jotka digitoitiin
tunnistamista ja ajoittamista. Lisäksi annettiin asiantunti-
Museon tehtävänä on huolehtia esineellisen kulttuurin tal-
museokeskuksen rakennusnäytteet kokoelmaan. Opetus-
ja-apua mm. Partiomuseolle, Ritarihuoneelle ja Jönköpings
lentamisesta ja siihen liittyvän tiedon saavutettavuudesta.
ja kulttuuriministeriön avustuksella digitoitiin 566 huone-
Länsmuseumille.
Museossa on n. 284 000 esineen kokoelma, jota kartute-
kalua, jotka vietiin myös Finnaan. Lisäksi digitoitiin Apteek-
Vuonna 2014 ei myönnetty yhtään maastavientilupaa.
taan kokoelmapoliittisen ohjelman mukaisesti. Kokoelmat
kimuseon esineistöä, Kemikalio Wilhelminan lahjoitus ja
Glorian antiikki -lehden vuoden 2014 kaikissa kymme-
on jaettu museo- ja opetuskokoelmaan.
Marimekon ja Vuokon vaatteita. Opetuskokoelmiin annet-
nessä numerossa on esitelty esine Turun museokeskuksen
Kulttuurihistorialliseen kokoelmaan kirjattiin 88 uut-
tiin 22 päänumeroa, näissä oli luetteloituja tietueita 176
kokoelmista. Kuukauden esine -hankkeessa esiteltiin joka
ta päänumeroa 22086–23169. Näistä 25 oli lahjoituksia,
kpl. Kuralaan lahjoitettujen kirjojen ja lehtien tiedostoon
kuukausi jokin esine museon kokoelmista.
sisältäen yhteensä 290 esinettä ja ostoja 5, yhteensä 13
kirjattiin 63 tietuetta.
esinettä. Maalöytöjä 6, yhteensä 6 esinettä. Kaivauksia oli
WebMusketin käyttäjätukea annettiin museokeskuksen
Perinnekasvikokoelmat
5, sisältäen yhteensä 1100 löytöaineistojen alanumeroa.
henkilökunnalle ja paikallismuseoille. Vuoden lopussa Muske-
Museokeskuksen perinnekasvikokoelma käsittää 105 pe-
Museoesinekokoelman kokonaiskartunta oli 340 uutta esi-
tissa oli 203 käyttäjätunnusta. Museot Online irtisanottiin,
rennalajia, hedelmäpuita on 14 lajiketta ja rosariumissa 25
nettä lukuun ottamatta kaivausten löytöjä, museolöytöjä ja
mutta sinne toimitetut aineistot pysyvät esillä. Aineistojen
yksilöä. Kasvitarhassa esitellään 1940–50-luvuille tyypilli-
tapettinäytteitä. Opetuskokoelmat karttuivat 197 esineellä.
haravointi tiedonhakupalveluun Finnaan aloitettiin syksyllä
siä keittiökasveja. Toimintavuoden aikana puutarhoille laa-
Kulttuurihistoriallista kokoelmaa täydennettiin lahjoituk-
ja vuoden lopussa sinne oli viety tiedot 30199 esineestä.
dittiin kehittämissuunnitelma.
sin ja ostoin. Museo sai lahjoituksena merkittävän kokoel-
Museoesinekokoelmia koskevia lainapäätöksiä tehtiin
man Arto Elovirran Dixi-Coatille, Kestilälle, Femitexille ja
24 kpl. Lainattujen esineiden lukumäärä oli 475. Suurimmat
Valokuva-arkisto ja kuvaustoiminta
Luhdalle suunnittelemia vaatteita sekä laajan numismaat-
lainaajat olivat Aboa Vetus & Ars Nova, Liedon Vanhalinna,
Facebookissa olevan Postikorttien Turku-ryhmän kautta on
tisen kokoelman Salosta. Kokoelmiin hankittiin mm. lunt-
Kiinteistö Oy Casagrandentalo ja Ritarihuone. Opetusko-
kulttuuriperintöyksikköön otettu yhteyttä kolmeen henki-
tulukkoinen vallipyssy 1500-luvulta, Ravintola Moselin va-
koelman esineitä oli lainassa talon ulkopuolella 4 kpl, yh-
löön, joilta hankittu kuvia valokuvakokoelmaan; kuvia ei
lomainos, penkkiryijy ja Åbo Jernmanufaktur Aktiebolag /
teensä lainoja oli 10 ja niissä 62 esinettä. Muistojen mat-
ole vielä luetteloitu.
Turun rautateolli-suus Yhtiön valmistama pesukaappi.
kalaukku, jossa oli 46 esinettä, on lainattu vuoden aikana
Opetuskokoelmien rinnalla on kartutettu ja pidetty yllä
kolmeen vanhainkotiin. Kylämäen Iso-Kohmon, Vähä-Koh-
Kirjasto ja arkisto
käyttövaatekokoelmaa, jota henkilökunta ja vapaaehtoi-
mon, leikkituvan ja muiden kulloinkin avoinna olevia tiloja
Käsikirjaston kokoelmia on pyritty kartuttamaan asetet-
set käyttävät työasuina, ne merkitään KURALA-nimilapulla
sisustettiin vuodenaikaa ja tapahtuman sisältöä vastaavak-
tujen suuntaviivojen mukaisesti sekä palveltu omaa hen-
eikä niitä luetteloida. Käyttövaatekokoelmaan hankittiin
si sekä alueen näyttelytoimintaan liittyen ja niihin käytet-
kilökuntaa ja ulkopuolisia asiakkaita mm. sisälainoilla,
1950-lukuun sopivia työhaalareita
tiin opetuskokoelmista 681 esinettä.
tiedonhauilla käsikirjaston ja arkiston aineistoista ja alan
WebMusketissa
esinekokoelmatietokantaan
Tutkimus- ja selvittelytyötä edellyttäviä asiakaspalve-
tietokannoista. Käsikirjaston kartunta on luetteloitu Turun
luotiin vuoden aikana 4108 uutta lomaketta ja päivitettiin
olevaan
lutehtäviä kirjattiin yhteensä n. 450, ne käsittelivät useita
kaupunginkirjaston Aurora- ja Vaski -tietokantoihin. Muse-
12274:ä lomaketta (jälkimmäinen luku sisältää osin edel-
eri kokoelmien aloja, esim. huonekaluja, kansanomaisia
on käsikirjasto karttui n. 150 niteellä ja kertomusvuoden
21 lopussa tietokannassa oli aineistoa noin 29150 niteen ja
jelman Arkipooli-aineistoon. Turkulaisen Teepuoti Chan
noin 25350 nimikkeen edestä. Vuoden aikana käsikirjastoon
dokumentointiaineisto kirjoitettiin puhtaaksi ja kuvat lu-
saatiin lisähyllyjä ja kokoelmia väljennettiin ja hyllymerkintöjä
etteloitiin. Suomen muotokaakelin ja Turun jätteenpoltto-
uusittiin.
laitoksen toiminnat dokumentointiin. Lisäksi toteutettiin
Hiljaisen tiedon tallentaminen (ensimmäinen koehenkilö
Kansatieteellinen dokumentointi
Turun museokeskuksessa) sanallisesti
Kansatieteellinen dokumentointi keskittyi nykyajan ilmi-
Nuorisotyön perinteen tallentamishanke (Nuoperi) jatkui
öiden ja lähimenneisyyden dokumentointiin. Vuositasolla
Turun yliopiston Kansatieteen oppiaineen hallinnoimana.
toimintaa ohjaa dokumentointiohjelma, jossa on määritelty toiminnan puitteet ja dokumentoitavat kohteet ja niissä
käytettävät metodit. Kansatieteellistä tutkimusta ja dokumentointia suunnattiin turkulaisen ja varsinaissuomalaiseen kaupankäynti- ja tuotantohistorian sekä niihin liittyvän tiedon tallentamiseen.
Museokeskus on mukana valtakunnallisessa tallennusja kokoelmayhteistyössä (TAKO), jonka tavoitteena on ratkaista kulttuurihistoriallisten museoiden tallennustyön
ongelmia kuten kokoelmien tallentamisen päällekkäisyyttä
sekä tehdä yhteisiä dokumentointiprojekteja liittyen nykyajan ilmiöihin. Tallennustyötä tehdään yhteistyöryhmissä
eli pooleissa. Niiden tallennustehtävät kattavat Suomen ja
suomalaiset kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta. Työhön
osallistuvat museot huolehtivat edelleen oman alueensa tai
toimialansa erityispiirteiden tallentumisesta. Museokeskus
osallistuu Arki-poolin ja Tuotanto, palvelut ja työelämä –
poolin työskentelyyn. TAKOon liittyen 3. poolin ”Suomi syö
ja juo” – hankkeessa laadittiin yhteiset nettisivut ja sinne
koottiin aineistoa käsittäen 1950-luvun ruokaohjeita (kuusi
reseptiä yleisön kokeiltavaksi) ja 1950-luvun ruoanvalmistukseen liittyviä valokuvia (19kpl) kuva-arvoituksineen.
Teen juontiin liittyviä kyselyvastauksia (98), analysointi
sanallisesti sekä diagrammein. Kokonaisuudessaan 36 sivua, lyhennelmä 7 sivua; jälkimmäinen liitettiin TAKO-oh22 KULTTUURIYMPÄRISTÖ
Dokumentoinnit ja tutkimukset
Hankkeisiin palkattujen henkilöiden henkilötyövuodet
Alkuvuodesta 2014 Itälaitureiden (2012) ja Kirjastosillan
olivat yhteensä 4,86 henkilötyövuotta (100% ulkopuolinen
Arkeologinen toiminta
(2013) toteutettujen arkeologisten kaivausten jälkityöt teh-
rahoitus).
Arkeologinen toiminta käsittää maakunnallisen ja Turun
tiin päätökseen.
kaupunkiarkeologisen toiminnan, jota raamittavat yhteis-
Osoitteessa Vartiovuori 1 tehtiin arkeologinen konekai-
työsopimukset Museoviraston kanssa. Sen määrittelemänä
vun valvonta rakennushankkeen vuoksi ajalla 27.3.2014–
Virkatyönä tehdyt arkeologiset valvonnat
ja dokumentoinnit
maakuntamuseo seurasi oman toimialueensa maankäyt-
9.4.2014. Jälkityöt tehtiin ajalla 10.4.–25.4.2014.
– Pääkirjaston sisäpihalle asennettujen kylttien (2kpl) ja-
töä ja sen vaikutusta muinaisjäännöksiin sekä teki mui-
Osoitteessa Luostarin Välikatu / Suurtorin makasiinit
lustan perustuskuopan kaivamisen valvonta 21.7.2014.
naisjäännösselvityksiä ja valmisteli kaavoitusta ja muuta
tehtiin konekaivun valvontaa perustusten vahvistustyön
– Koskenniemenaukiolle vievän kujan varrella kahden puun
maankäyttöä koskevia lausuntoja. Lausuntoja annettiin
ja makasiinien korjaushankkeen vuoksi ajalla 7.3.2014–
istutuskuopan kaivamisen valvonta 21.10.2014
kaikkiaan 90. Lisäksi suoritettiin maankäyttöhankkeiden
16.4., 29.4. ja 5.–7.5.2014.
– Katedralskolanin siipirakennuksen pohjalaatan purkutöi-
aiheuttamia arkeologisia tutkimuksia, muinaisjäännösten
Osoitteessa Rettiginrinnekuja / Itäinen Rantakatu / Ret-
den valvonta heinäkuussa 2014.
maastotarkastuksia, inventointeja, seurantakaivauksia ja
tiginrinne tehtiin arkeologiset kaivaukset terassirakennel-
– Kakolan Rivieran ja louhoksen kalliopiirrosten dokumen-
otettiin vastaan löytöilmoituksia.
man ja hulevesikaivojen ja -putkien rakentamisen vuoksi
tointi 14.8.2014.
Kaupunkiarkeologiseen vastuualueeseen liitettiin vuo-
ajalla 21.5.–25.7.2014. Osa jälkitöistä tehtiin valmiiksi lop-
Tarkastuskäynnit ovat liittyneet pääasiassa yksityis-
den 2014 alusta lähtien Turun vanhan asema-kaava-alueen
puvuoden aikana.
henkilöiden tekemiin ilmoituksiin Turussa tehdyistä kai-
lisäksi myös Naantalin ja Uudenkaupungin vanhat asema-
Osoitteessa Vanha Suurtori 1 / Katedralskolan i Åbo teh-
vaustöistä tai Turun Kiinteistöliikelaitoksen välittämien
kaava-alueet.
tiin arkeologiset kaivaukset Luostarin Välikadun varren paa-
kaivulupailmoitusten perusteella tehdyistä tarkastuksista.
Kertomusvuoden aikana käytiin runsaasti neuvotteluja
lutettavan siipirakennuksen sisällä ja porrasrakennuksen
Kahdessa tapauksessa tarkastus johti dokumentointitoi-
toteutettavista arkeologisista tutkimuksista ja niihin liitty-
ulkopuolella ajalla 07.08.14–11.08.14 ja 8.9.–31.12.2014.
menpiteisiin (Pakkarinkatu ja Eerikinkatu), yhdessä ta-
vistä sopimuksista. Lisäksi kertomusvuoden ja tulevan vuo-
Osoitteessa Agricolankatu 1 tehtiin ajalla 18.8.–
pauksessa työmaa pysäytettiin (Pinellan puisto). Tarkastus-
den tutkimuksia suunniteltiin ja niistä tehtiin selvityksiä.
22.8.2014 arkeologinen konekaivuun valvonta asuinraken-
käyntejä tehtiin Naantali (1), Turku (6). Naantalin käynnistä
Vuoden aikana oli 9 kpl Katedralskolanin peruskorjaukseen
nuksen porrasrakennuksen paalutuksen vuoksi. Raportoin-
laadittiin tarkastuskertomus.
liittyvää suunnittelukokousta, 3 kokousta liittyen Naantalin
ti sisältyy tuohon aikaan.
Kaupunkiarkeologisten tutkimusten esittelyjä ja esitel-
kaupunkiarkeologiseen inventointiin ja muita eri hankkei-
Pakkarinkadun ja Malminkadun risteyksessä tehtiin hau-
miä ns. suurelle yleisölle, koululaisille, opiskelijoille sekä
siin liittyviä kokouksia ja neuvotteluja noin 20 kpl. Työmaa-
tojen dokumentointia pyörätien rakentamisen yhteydessä
ammattikunnalle eri tilaisuuksissa pidettiin lukuisa määrä.
palavereita oli noin 30 kpl eri hankkeisiin liittyen ja muuta
ajalla: 27.6.–4.7. yhteensä 49 tuntia, 9.7. 1h, 30.7, 9h. Jälki-
Hoidettiin laina-asiat arkeologisen aineiston osalta ja laa-
asiakaspalvelua (aineisto-, kirjallisuus yms. tiedustelut) oli
töitä tehtiin 10 työpäivää.
dittiin arkeologinen osuus kaikkiin tarvittaviin maankäy-
noin 20 yhteydenottoa.
Lisäksi museo teetti ostopalveluna Osuuskunta Sigillu-
tönsuunnitteluun liittyviin lausuntoihin. Muinaisesineitä
milla Koskenniemenaukion peruskorjauksen yhteydessä
tai sellaisiksi arveltuja löytöjä tuotiin kaupunkiarkeologille
arkeologisen konekaivun valvonnan ajalla 12.10.–26.11.
vuoden aikana 1 kerran. Kyseessä oli Aurajoen pohjasta
2014.
sukeltajien talteen ottama myllynkivi, punasavi-keramiikan
23 pala ja eläinluu. Tehtiin 2 laserkeilausta Rettiginrinteen kai-
oli metallinetsimellä tehtyjä löytöjä. Kaarinan Ravattulan
keessa valmisteltiin Centra Baltic -ohjelmaan hanketta ja
vauksilla ja 3 laserkeilausta Katedralskolanin kaivauksilla.
hopearaha-aarre esiteltiin lokakuun kuukauden esineenä
aloitettiin yritysyhteistyö paikallisten yrittäjien ja muiden
Maakunnallisessa arkeologisessa toiminnassa muinais-
museon kirjakaupassa.
aiheesta kiinnostuneiden yhteisöjen kanssa inventointitie-
jäännöksiä koskevia toimenpiteitä on ollut maastotarkas-
Yhdessä Museoviraston ja Turun yliopiston arkeologian
tojen saattamiseksi laajempaan hyötykäyttöön. Pidetyissä
tuskäyntien ja maankäytön seurannan osalta 39 tarkastus-
oppiaineen kanssa järjestettiin kesän 2013 kenttätöiden
keskustelutilaisuuksia ilmeni, että aihe kiinnostaa mm.
käyntiä. Tarkastuskäynnit ovat liittyneet pääasiassa joko
esittelytilaisuus Vanhalla Suurtorilla. Kuralan Kylämäen
monia matkailuyrittäjiä. Paraisilla inventoitiin myös kes-
maankäytön suunnitteluun tai paikkakuntalaisten tekemiin
kalmistoalueelle teetettiin ja pystytettiin Museoviraston
kustan asemakaavaa varten kaksi korttelia (21 kiinteistöä).
löytöilmoituksiin. Uusia löytöilmoituksia tarkastettiin 15
rahoituksella kaksi uutta esihistoria-opastaulua. Osallis-
Toimeksiantajana oli Paraisten kaupunki.
kohteesta. Loimaan Mellilässä osallistuttiin 28.8.2014 hal-
tuttiin Kaarinan kaupungin teettämän Piikkiön Hadvalan
Kemiönsaaren ja Paraisten inventoinnit arvotettiin maa-
linto-oikeuden koolle kutsumaan maastokatselmukseen,
opastaulun suunnitteluryhmään ja Paraisten Central Baltic
kuntamuseon tutkijan inventoijan kanssa yhdessä inven-
joka koski maa-ainestenottoa.
matkailuhankkeen suunnitteluun arkeologisen kulttuuripe-
toinnin päätteeksi. Paraisten Nauvon inventointien arvotta-
Tarkastusmatkoja on tehty seuraaviin kuntiin: Kaarina
rinnön osalta.
miseen osallistui myös maakunta-arkkitehti.
Laitilan inventoinnit vietiin MIPiin (104 kiinteistöä). Kos-
(4), Kemiönsaari (6), Laitila (2), Lieto (1), Loimaa (2), Mynä-
Rakennusinventointi ja kulttuuriympäristön arvottaminen
ki Tl:ssä tehtiin keskustan osayleiskaavaa varten inventoin-
(7), Sauvo (2) ja Turku (8).
Muinaisjäännöksiä inventointiin Nauvossa ”Menestyvä
Turussa on inventoitu ja valokuvattu purettaviksi ilmoitetut
tö Oy (156 kiinteistöä).
Parainen – Kulttuuriympäristötietoa kaikille” -hankkeeseen
rakennukset. Lisäksi ruutukaava-alueen ulkopuolisia aluei-
Liedossa Nautelankosken museo käynnisti jo vuonna
liittyen. Yhteensä maastotyöhön ja raportointiin oli varattu
ta on inventoitu Turun kaupungin yleiskaava 2035 liittyen ja
2013 maisema- ja inventointihankkeen, jossa keskityttiin
työaikaa 3 kuukautta. Inventointi keskittyi pääasiassa jo
MIP tietokantaan on viety Turun päiväkodit ja vanhainkodit.
lähinnä ulkorakennusten inventoimiseen. Ne kun ovat Lie-
tunnettujen kohteiden läpikäymiseen sekä uusien muinais-
Historiallisiin kohteisiin liittyen on tehty maastokäyntejä,
don inventoinnissa aikoinaan jääneet huomioimatta (240
jäännösilmoitusten läpikäymiseen. Kemiönsaaren jo päät-
tällaisia olivat mm. Laukkavuoren kalliokirjoitukset, Syvä-
kiinteistöä). Hankkeessa aloitettiin myös maisemahistorian
tynyttä kulttuuriympäristöprojektia (2011-2013) täydennet-
lahden rakuunatorppa ja Bagarlan kartano. Lisäksi Jäkärlän
tutkimus vanhojen karttojen avulla.
tiin muinaisjäännösten osalta vielä yhden kuukauden ajan.
vanhan kylätontin rakenteet mitattiin maastossa GeoExplo-
Lisäksi saatiin Opetus- ja kulttuuriministeriöltä avustus-
Maakuntamuseo oli ohjaamassa Paraisten Korppoon ranta-
rer 6000 -laitteella
ta hankkeeseen, jossa parannettiin aineistojen saatavuut-
osayleiskaavaa varten laadittua muinaisjäännösinventoin-
Kemiönsaaren kulttuuriympäristöprojektille saatiin jat-
ta. Tämän yhteydessä, sekä muutaman harjoittelijan voimin
tia (inventoija palkattuna Paraisten kaupungilla).
koaikaa ja rakennuksia inventoitiin vielä kuukauden ajan
järjesteltiin MIPiin vanhoista tietokannoista tuotuja tietoja
Museoviraston muinaisjäännösrekisteriä päivitettiin ak-
Kemiön pääsaarella (48) kiinteistöä.
ja vietiin sijaintitietoja kartalle (yli 8000 kiinteistöä) eri
tiivisesti. Uusia kohteita vietiin rekisteriin 41 kappaletta ja
Paraisilla käynnistettiin maakunnan kehittämisrahan tu-
kuntien alueelta. Tietokantaan vietiin myös Turussa vuonna
vanhoja kohteita päivitettiin tai muokattiin 55 kappaletta.
ella Menestyvä Parainen – Inventointitietoa kaikille hanke,
1985 inventoidut teollisuusrakennukset (49).
Uusia muinaisjäännösten aluerajauksia tehtiin 2 kpl.
jossa inventoitiin rakennuksia ja muinaisjäännöksiä sekä
MIPissä on tällä hetkellä kiinteistöjä 36 823 ja rakennuk-
Muinaisesineitä tai sellaisiksi arveltuja löytöjä vastaan-
tutkittiin maisemahistoriaa Nauvon alueella. Rakennusin-
sia 91 337.
otettiin vuoden aikana noin 25 kappaletta (yksi löytö voi
ventointiin oli varattu aikaa kaksi kuukautta (124 kiinteis-
Vuonna 2014 on inventoitu 593 uutta kiinteistöä ja van-
pitää sisällään useampia esineitä). Löydöistä suurin osa
töä inventoitiin tai päivitettiin). Inventointien lisäksi hank-
hoja inventointeja on päivitetty yli 8000 kiinteistön osalta
mäki (1), Paimio (1), Parainen (3), Pöytyä (1), Raisio (1), Salo
tia, toimeksiantajana kunta ja toteuttajana Sweco Ympäris-
24 Inventoinnit
Työkuukaudet
Kiinteistöjen lukumäärä
teenvetotekstejä).
Uudet ja kentällä päivitetyt
3,5
193
Menestyvä Parainen – Inventointitietoa kaikille -hank-
Verkkosaatavuuden edistämishanke,
keen puitteissa tutkittiin Nauvon maisemahistoriaa kahden
6,5
8000 noin
kuukauden ajan (loka-marraskuu). Kohteeksi valittiin Nau-
Nautelankosken museon inventointihanke
von pääsaaren alue, mistä oli eniten hyötyä rakennus- ja
(vain ulkorakennukset)
240
muinaisjäännösinventoijille. Suurin osa Nauvon aluees-
Laitila, Anna-Liisa Nisu
104
ta on vielä tekemättä. Aikaisemmin Paraisten alueelta on
Koski Tl, Sweco Ympäristö Oy 156
tehty maisemahistoriakartat Houtskarin, Iniön ja Korppoon
Yhteensä
alueilta sekä osia vanhan Paraisten kunnan alueelta.
Joulukuussa aloitettiin Liedon maisemahistorian tutki-
Maisemahistorian tutkimus
mus (1 kk).
Nauvon maisemahistoria
(lisätty valokuvia, viety kartalle, joihinkin on kirjoitettu yh-
päivitettiin digitaalisesti 108693
2
Liedon maisemahistoria
MIP
- MIPistä avattiin julkinen rajapinta joka näkyy Lounaispai-
Yritysyhteistyö ja CB-hankevalmistelu
kassa Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkunassa.
- Ohjelmistossa esiintyvien bugien poistamiseksi tehtiin
Henkilötyökuukaudet VSM:n projekteissa
useita pieniä korjauksia.
- Ruotsinkielisen puolen toimintoja parannettiin.
Tiedotus- ja muut tilaisuudet
Ajankohta
Tilaisuuden luonne
- Kuvien varmuuskopioinnissa otettiin käyttöön selkä va-
Kemiönsaari, Villa Lande
23.4.2014
Tiedotustilaisuus kulttuuriympäristöprojektissa
kiintunut järjestelmä.
- Teknistä dokumentointia tehtiin jatkuvasti.
Parainen, Nauvo, Nauvosali
- Uusi lomake: Tutkijoiden matkaraportit.
(Nautelankosken museo)
Menestyvä Parainen -hankkeessa
1
3,5
13,5
9.9.2014
15.10.2014
tehtävistä muinaisjäännös- ja rakennusinventoinneista
Tiedotustilaisuus Menestyvä Parainen – Kulttuuriympäristö
tietoa kaikille -hankkeesta
- Kehitettiin hakutyökalua.
Parainen, Sattmark
- Porrashuonetietokanta vietiin samalle tasolle muiden in-
niiden hyödyntämisestä (paikalla oli matkailualan
ventointitietojen kanssa.
yrittäjiä, yhdistysten edustajia ja opettajia)
- Loppuvuodesta perustettiin projekti MIPin siirtämisek-
Parainen, Nauvo, Simonkylä
si Turun palvelimille ja ylläpidon siirtämiseksi kaupungin
nöksille, jonka jälkeen inventointien esittelytilaisuus
It-palveluihin. Aloitettiin arkkitehtuurikuvauksen tekemi-
Simonkylän vanhalla koululla
2.12.2014
Keskustelutilaisuus kulttuuriympäristöaineistoista ja
Maastokierros kyläalueella sijaitseville muinaisjään-
nen, joka pitää tehdä ennen siirtoa.
25 Rakennussuojelutoiminta ja antikvaarinen
neuvonta
Kauppahallin muutostyöt, Kaupunginsairaalan rakennus
Rakennukset, korjaus ja/tai suunnittelu (selvitystyötä,
5:n kunnostaminen ja Yliopistonkatu 27:n aulaan pystytet-
dokumentointia, suunnittelukokouksia ym.)
Turun museokeskus / Varsinais-Suomen maakuntamuseo
tävän Bryggmanin Sampotalo -näyttelyn suunnittelu. Ruis-
– Kaupunginteatterin peruskorjaus ja laajennus (suunnit-
toimii alueellaan antikvaarisena asiantuntijana ja lausun-
salon telakan kunnostaminen käynnistyi ja siihen liittyen
telu)
non antajana kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuk-
muodostettiin Ruissalon telakka työryhmä.
– Katedralskolan, peruskorjauksen suunnittelu
sia, muinaisjäännöksiä ja kuntien kaavoituksia koskevissa
Turun yleiskaava 2035:n tarkastamiseen liittyvä Turun
– Puolalan koulu, peruskorjauksen suunnittelu
asioissa. Se tarjoaa kulttuuriperintöä koskevaa tietoa ja
keskusta-alueen rakennussuojelutavoitteiden määrittämi-
– Suurtorinmakasiinit, työmaakokoukset ym
palveluja paitsi paikallismuseoille myös viranomaisille ja
nen sekä MIP-tietokannan sisällön päivittäminen ja täyden-
– Aurakatu 11, julkisivut ja vesikatto (sisäilmaongelmasta
yksityisille kansalaisille. Kulttuuriympäristön suojeluarvo-
täminen jatkuivat.
johtuva eräiden luokkatilojen lattioiden ja seinien sanee-
jen vaalijana maakuntamuseo ottaa kantaa maankäyttöön
Suurtorin alueella suurin hanke oli Katedralskolanin
raaminen)
ja sen suunnitteluun lausuntojen, neuvottelujen ja asian-
Luostarin Välikadun puoleisen nk. makasiinirivistön pe-
– Turun perheasunnot, Stålarminkatu 27; saneeraushanke
tuntijatyön kautta. Toimintavuonna annettiin 203 virallista
ruskorjaus pop up -myymälöiksi. Työ valmistui kesällä.
– Läntinen Rantakatu 7, julkisivujen korjaus
kulttuuriympäristöön liittyvää lausuntoa sekä lukuisa mää-
Muita kohteita olivat Luostarin Välikadun kenttäkiveyksen
– Puutarhakatu 2, taloyhtiön julkisivusaneerauksen han-
rä erilaisia selvityksiä. Viranomaispalavereihin, avustuk-
uusiminen, Raatihuoneen sisätilojen pintoihin liittyvät kun-
kesuunnittelua (ikkunoiden uusiminen, terasti-rapattujen
siin, antikvaarisiin korjauksiin, korjausten valmisteluun ja
nostukset ja kellarin valais-tuksen parantaminen, Brinkka-
osien korjaaminen)
lausuntoihin liittyviä tarkastus- ja työmaakäyntejä tehtiin n.
lantalon sisäpihan valaistus sekä Suurtorin sähkökaapin
– Rauhankatu 10, terastirapattujen julkisivujen uusiminen
290. Lisäksi neuvonta- ja tutkimuspalvelua on annettu pu-
siirtäminen.
– Rauhankatu 12A, julkisivusaneeraus
helimen ja sähköpostin kautta, mutta sitä ei ole tilastoitu.
Kaavoitukseen liittyen merkittäviä hankkeita olivat:
– Uudenmaankatu 5b, julkisivujen korjaaminen ja maalaus
Turun kaupungin rakennetun kulttuuriympäristön vaali-
– Turun yleiskaava 2035 (sisälsi myös suojeluluetteloiden
– Sepänkatu 5, puurakennuksen korjaaminen
minen käsitti vuonna 2014 aiempien vuosien tavoin osal-
työstäminen numerokaupunginosittain), TYKS U2 (Kiina-
– Konserttitalon salin kaide, lippukassa ym.
listumisen rakennustaiteellisesti arvokkaiden kiinteistöjen
myllynmäki ja Kupittaan asema), Sepänkatu 5, Harppuuna-
– Iso-Puolalan päärakennuksen korjaaminen (siirtyi
korjaustöiden suunnitteluun ja työmaa-aikaiseen valvon-
kortteli, Hotelli Marina, Minerva, Juutalainen seurakuntata-
kaupungilta Rakennusperinteen ystäville)
taan sekä dokumentointiin, rakennus- ja purkulupahake-
lo, Ratapihankatu 16-24, Tallimäenkenttä jaTuurinkulma.
– Itäinen Rantakatu 52; edustusasunnon ym. saneeraus
rivitaloksi
muksista ja asemakaavanmuutosluonnoksista ja -ehdotuksista annettujen kannanottojen ja lausuntojen valmistelun,
Katu- ja yleisten alueiden suunnittelukokouksia sekä
– Wärtsilän L-tehdas, saneeraus asunnoiksi
viranomaisyhteistyön, yksittäisten taloyhtiöiden hankkei-
korjaaminen
– Österbladin tontti (Museologian oppiaineen kenttätyö-
den koordinointia ja ohjausta sekä lausuntojen valmiste-
– Hämeenkadun kevyenliikenteen väylä
kurssi)
luun ja seurantaan liittyvää tutkimus- ja selvitysöitä sekä
– Puulajistrategian laatiminen
– Linnankatu 41 (Muistojen talo); pihamaan kuluväylät,
dokumentointia.
– Läntisen Rantakadun uudistaminen (väli Kaupungintalo–
pääsisäänkäynnin esteettömyys, julkisivujen maalaami-
Mielenkiintoisimmat hankkeet olivat Kaupunginteatte-
Vähätori
nen ym. (suunnittelu)
rin, Katedralskolanin ja Puolalan koulun (Kaup-piaskatu
– Rettiginrinne
– Föritupa, julkisuvmaalaus (suunnittelu)
14) korjaussuunnittelu, TYKS:n asemakaavanmuutos (U2),
– Linnankatu 3 ravintolamuutos
26 – Samppalinnan tuulimylly, rapautuneiden tiiliseinien
Maakunnallinen rakennushistoriallinen toiminta painot-
sa 10. Kolloquium zur Stadtarchäologie im Hanseraum
uusiminen
tui antikvaariseen korjausneuvontaan, jota annettiin useil-
17.–20.11.2014.
– Samppalinnan ravintola, tukimuurin korjaus
le yksittäisille kohteille koko Varsinais-Suomen alueella
– Turun yliopiston arkeologian oppiaineen proseminaari-
– Tiilentekijänkatu 16, ikkunasaneeraus
ja valvojana toimittiin niissä kohteissa, jotka saivat avus-
ryhmä kävi tutustumassa museoon tammikuussa.
– Kärsämäen koulu
tuksia Varsinais-Suomen ELY-keskukselta (30 kohdetta) ja
– Arkelogian oppiaine vieraili museokeskuksessa
– Vähä-Heikkilän koulu
Museovirastolta (15 kohdetta). Rakennuslupiin, kaavoituk-
4.12.2014.
–Kauppahalli
seen, tiehankkeisiin ja YVA:han liittyen tehtiin monipuo-
– Esitelmä saariston muinaisjäännöksistä Menestyvä
– Ruissalon telakka
lista yhteistyötä aluehallintoviranomaisten kanssa ja val-
Parainen – Kulttuuriympäristötietoa kaikille -hankkeen
takunnalliseen maisema-alueeseen liittyen oli Loimaalla
yleisötilaisuudessa Paraisten Sattmarkissa 15.10.2014
Tutkimukset ja dokumentoinnit ym. kohteet, jotka eivät liity
hallinto-oikeuden katselmus.
– Esitelmä muinaisjäännöksistä, muinaismuistolaista ja
em. korjaus- ym. hankkeisiin:
Osallistuttiin Varsinais-Suomen liiton maakuntastrate-
metallinetsinnästä METALLIA, METALLIA - Infopäivä metalli-
– Minervan ullakko
gian valmisteluun ympäristötyötyhmässä ja oltiin mukana
netsijöille -tilaisuudessa 15.11.2014 Kuralan Kylämäellä.
–Mustainveljestenkuja, ”pirtukauppias Matssonin” ent.
ELYn julkaiseman maisemaselvitysoppaan tekemisessä
– Rakennus- ja sisustusmessut 1.-2-1-2014.
asunnon dokumentointia
sekä Historiallisten kaupunkien rakennettu ympäristö mat-
Rakennetun kulttuuriympäristön inventoijan täydennys-
–Vähä-Hämeenkatu 1, kerrostalon dokumentointi ennen
kailullisena vetovoimatekijänä -seminaarin järjestämiseen
koulutus, Tampereen kesäyliopisto. Opastus Vähätorin ja
purkua
yhdessä Suomen historiallisten kaupunkien yhdistyksen
Suurtorin alueella 27.2.2014.
–Vartiokuja 2, piharakennusten dokumentointi ennen nii-
kanssa. Seminaari pidettiin Naantalissa 15.5.2014.
– 19.3.2014, Museologian kenttätyökurssi, Österbladin
den saneeraamista asuinkäyttöön
Kahden 1700-luvun tapetin talteenotto konservaattorei-
liiketalon ja sen ympäristön historiaa. Alustus.
– Kaivokatu 1, funkkistalo
den kanssa Muddaisten kartanosta Paraisilta.
– Tyks kaava; esitelmä yleisötilaisuudessa 26.3.2014
– YleFem 6.5.2014, haastattelu ohjelmaan rakennussuoje-
–Ursininkatu, ”Odd Fellow”, toimitilan dokumentointi ennen purkamista
Esitelmiä, luentoja ja opastuksia
lukysymyksistä (Turunmaan sairaala, Sepänkatu 5)
– Iskerin uimahalli ja urheiluhalli
– Esitelmä Koroisten piispanistuimen tutkimushankkeen
– Merenkulkuoppilaitos, Rakennuslautakunnan katselmus
–Chemicum
tuoreista tutkimustuloksista. Maarian seurakunnan tilai-
purkuhakemukseen liittyen 27.5.2014
– Katedralskolan, RHS Jouni Berg (työn ohjausta, seurantaa
suus Koroisissa 9.6.2014.
– Tampereen museon kulttuuriperintöosaston vierailu,
ja avunantoa)
– Esitelmä How to deal with masonry structures – re-
Vähätori-Suurtori -alueen opastusta 26.8.2014
–TYKS, RHS Samuli Saarinen (työn ohjausta, seurantaa ja
buried? Pohjoismainen raunioseminaari Helsingissä ja
– Modernin rakennuskannan suojelun problematiikkaa
avunantoa)
Turussa 25.–26.9.2014.
30.10.2014 Kultu-työryhmälle
– TYKS, U-sairaala, Arkkitehtitoimisto Hanna Lyytinen (työn
– Opastus tuomiokirkon rakennushistoriasta englanniksi
– Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän Kulttuurikahvila,
ohjausta, seurantaa ja avunantoa)
31.10. Relics of the Saints – Remnants of Papacy in Refor-
luento ”Virkamiesten rakentama Turku” 10.11.2014
med Churches -workshopin 31.10.–1.11.2014 yhteydessä.
– Sairashuoneenkatu 8, Hallinto-oikeuden katselmus
Lisäksi suunniteltiin, valittiin kuvat ja tuotettiin tekstit
– Esitelmä Origin, founding and developement of Turku.
27.11.2014
kauppahalliin seinälle toteutettuun kuvatauluun.
Kaupunkiarkeologian kansainvälisessä konferenssis-
27 – Luento museon roolista kaavoituksessa, rakennussuoje-
misosaston kanssa joulukuussa ja sen seurauksena Elina
lussa ja korjausrakentamisessa Turun AMK:n insinööriopis-
Saloranta antoi haastattelut Ylen nettiuutisille ja ruotsin-
kelijoille 11.9.2014
kieliseen paikallisradioon.
– Opaskierros Hirvensalon Friskalan alueella Hirvensalo-
– Lehdistötilaisuus Kuralan Kylämäellä koskien Kuralan
seuralle 4.10.2014
uusia esihistoria-opastauluja 12.9.2014
– Opastus ruotsalaisille museovieraille Apteekkimuseossa
– Lehdistötilaisuus Kuralan Kylämäellä koskien Ravattulan
7.2.2014
hopearahakätköä 19.9.2014
– Luento Kulttuuriympäristöillassa Salossa 29.1.2014
– Haastattelu Ravattulan hopearahakätköstä opettajien
–Kaupunkiopastus Naantalissa yhdessä rakennustarkas-
ammattijärjestön OAJ:n Opettaja-lehteen 19.11.2014
tajan kanssa
– Kirjoitettu Turun Sanomien Alio -palstalle artikkeli:
– Luento tapeteista Perinnekotimessuilla
Metallinetsintä – uhka vai mahdollisuus arkeologisille
kulttuuriperinnölle, ilmestyi 27.11.2014.
Internet ja sosiaalinen media
– Kari Hintsalan Kaponieeri-blogissa oli n. 32 tavalla tai
Artikkelit ja julkaisu
toisella Turun museokeskuksen toimintaa käsittelevää
– Artikkeleita kasviaiheiseen Aboaan
postausta. Facebookissa Hintsala on tuonut esille museo-
– Kirja-arvio Fornvännen-julkaisusarjaan kirjasta Kyrkan i
keskuksen tuotantoja, siellä hän on verkostoitunut n. 245
Gamla Uppsala
museo- ja kulttuuritoimijan kanssa.
– Från Katedral till församlingskyrka. Editor Gunnar Gran-
– Varsinais-Suomen kulttuuriperintö -blogissa oli 49 pos-
berg. Votum 2014. Painossa.
tausta.
– Läkerol Dents -pastillin historian selvittäminen ja artik-
– Osallistuttiin kulttuurihistoriallisia esineitä koskevaan
keli siitä, tilaustyö Cloettalle.
keskusteluun Artefactan keskustelupalstoilla.
– Velkuan, Livonsaaren ja Lempisaaren rakennuskulttuuri-
– Museon sähköiseen Uutiskirjeeseen tehtiin juttuja
julkaisu julkaistiin 6.3.2014 Velkuan Kummelissa.
Lehdistö/radio
Messut
– Rettiginrinteen kaivauksista annettiin lyhyt haastattelu
– Taide- ja Antiikkimessut 22.–23.3.2014
Turun Sanomiin kesäkuussa 2014.
– Piha- ja puutarhamessut, perinnekotimessut
– Etelä-Suomen Sanomille annettiin lyhyt kommentti Turun
28.3.–30.3.2014
torikaivauksiin liittyen heinäkuussa 2014.
– Rakentaminen ja Sisustaminen messut 31.3.–2.2.2014.
– Åbo Underrättelser teki jutun Katedralskolanin kaivauksista lokakuussa 2014.
– Katedralskolanin siipirakennuksen kaivaushankkeesta
tiedotettiin yhdessä Kiinteistöliikelaitoksen rakennutta28 MAAKUNNALLINEN
MUSEOTYÖ
Paikallismuseoille ja niiden taustayhteisöille on tiedo-
naispaikan kehittämisryhmä, Turun paikkatietoryhmä, Var-
tettu alan ajankohtaisista tapahtumista kirjeitse 4 kertaa.
sinais-Suomen kulttuuriympäristötyöryhmä, Varsinais-Suo-
Varsinais-Suomen vuoden museoteko-palkinto myönnettiin
men ELY-keskuksen neuvottelukunta, Terveydenhoitomu-
Aluemuseotyö
Lyyli Tuomolan säätiölle Käsityömuseo Miilan avaamisesta
seon hallitus, Lounais-Suomen sairaanhoitopiirin Turun
Maakunnallisen museotoiminnan tehtävänä on museoam-
Paimioon. Palkinto jaettiin Varsinais-Suomen museoko-
Lasarettimuseon museotoimikunta, Nautelankoski-säätiön
matillisen asiantuntija-avun antaminen Varsinais-Suomen
kouksessa 10.12.2014.
hallitus, Suomen maatalousmuseon ystävät -yhdistyksen
hallitus, Varsinais-Suomen museot ry:n sihteeri, Suomen
paikallismuseoille museologisissa kysymyksissä ja auttaa
paikallismuseoita kulttuuriperinnön tallentamis- ja vaali-
Yhteistyöverkostot
historiallisten kaupunkien yhdistyksen sihteeri, Valtakun-
mistyössä. Työtä ohjaa Museoviraston ja Turun museokes-
– keskeisin yhteistyötaho oli maakunnan paikallismuseoi-
nallisen Tallennus- ja kokoelmaryhmä (TAKO), TAKO pooli
kuksen välinen sopimus. Tehtävää aiemmin hoitanut tutkija
den taustayhteisöt
3, TAKO poolin 4 puheenjohtajuus, Nuoperi-ohjausryhmä,
Eeva Mikola jäi eläkkeelle 1.5.2014 ja 1.11.2014 alkaen maa-
– Varsinais-Suomen museot ry:n toimintaan maakuntamu-
Norsamin koordinointiryhmä, Ihmiselle parempi keskusta
kunnallisessa työssä aloitti FM John Björkman. Maakunnal-
seotutkija osallistui aktiivisesti, toimien mm. sihteerinä.
-hankkeen ohjausryhmä, Agnes Geijerin säätiön hallitus,
lista museotyötä tehdään yhteistyössä Varsinais-Suomen
– Suomen maatalousmuseon ystävät ry:n hallitus
Kaupungin henkilöstö-foorumi, kaupungin TVA-ryhmä, Työ-
museot ry:n kanssa.
– Nautelankoskisäätiön hallituksessa asiantuntijajäsenenä
suojelutoimikunta, Kulttuuriasiankeskuksen tietohallinto-
Maakuntamuseotutkija ehti vuoden loppuun mennessä
– Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin museotoimikunta
ryhmä, Kulttuuriasiankeskuksen tietoturvallisuusryhmä,
tehdä neljä neuvonta- ja kokousmatkaa paikallismuseoi-
– Finlands Svenska hembygdsförbundin hallitus
Kaupungin osaamisen kehittäminen – ryhmä, Varsinais-Suo-
hin. Neuvontakäynnit kohdistuivat kokoelmien hallintaan,
– Paikallismuseoiden turvakirjan suunnittelutyöryhmä
men pelastuslaitoksen paloasemien turvallisuus, Paikallismuseoiden turvakirjan suunnittelutyöryhmä, kuntokartoitus
näyttelytoimintaan ja museoiden yleiseen kehittämiseen.
Museovirasto myönsi 13 varsinaissuomalaiselle paikallis-
Tilaisuudet ja tapahtumat
ja kulttuurihistoriallisen arvojen määrittely – hankkeen oh-
museolle harkinnanvaraista avustusta. Maakuntamuseo-
– Varsinais-Suomen museokokous järjestettiin Turun lin-
jausryhmä, EVIVA-hanke, Museo 2015 hankkeen työryhmät,
tutkija on ohjannut ja valvonut näiden avustusten käyttöä.
nassa 10.12.2014. Puhujina Cay Irjala Närpiön kotiseutumu-
Turun Paikkatietoryhmä, Lounaispaikan kehittämisryhmä,
Toimintakauden lopussa Turun museokeskuksen Web-
seosta sekä Kari Hintsala, Paula Saarento ja John Björkman
Kulttuuriympäristöt muuttuvan maaseudun kehittämisessä
Musketti -kokoelmatietokannassa oli 40 paikallismuseon
maakuntamuseosta. Kokouksessa oli 36 osallistujaa.
ohjausryhmä, maisemien päivitysinventointien ohjausryh-
kokoelmatietoja. Paikallismuseoiden esinetietoja oli vuo-
– Varsinais-Suomen museopäivä järjestettiin 31.8.2014. Yh-
mä VAT, Harava-ryhmä, Artefackta, Nautelankosken museon
den lopussa yli 62 000 ja valokuvia 10 000. Ammatilliset
teensä 48 museota osallistui tapahtumaan avoimilla näyt-
kulttuuriympäristön dokumentointihankkeen ohjausryhmä,
paikallismuseot ovat maakuntamuseon ohjauksessa seu-
telyillä, työesityksillä ym.
Lounais-Suomen ympäristöohjelman seurantaryhmä, Vapa-ajan toimialan ikä- ja aluetoiminta, 150 vuotta voimako-
ranneet yhteistä kokoelmapoliittisen ohjelman toteutu-
nevalmistusta Auran rannoilla (julkaisun hankesuunnitte-
Paikallismuseoiden turvallisuusohjeistusta on laadittu työ-
Museokeskuksen kulttuuriperintöyksikön
sidosryhmätyöskentely ja vakiintuneet,
säännöllisesti kokoontuvat yhteistyöryhmät
ryhmässä kolmen muun maakuntamuseon kanssa.
Kaupunkikuvaneuvottelukunta, Julkisen taiteen työryhmä,
paan ohjausryhmä, Rakentamisen ja ympäristön työryhmä,
Curation hallitus, Teollisuusperinteen seuran hallitus, Lou-
Varsinais-Suomen liiton maakuntastrategian valmistelussa.
mista. Museokeskuksen konservaattorit ovat neuvoneet ja
ohjanneet paikallismuseoita kokoelmien säilyttämisessä ja
pakastaneet tuhohyönteisvaaralle altistuneita kokoelmia.
lua), Turun seudun kehittämiskeskuksen Varsinais-Suomen
teollisuuden ja osaamisen vierailukeskukset -hankkeen
asiantuntijatyöryhmän jäsen, ELY:n maisemaselvitysop-
29 KONSERVOINTITULOSYKSIKKÖ
Taidetoiminnan suurimmat haasteet ja työmäärä olivat
Pääkonservaattori
Pietarin Nykytaidenäyttelyn ja erityisesti Kaarina Kaikko-
Pääkonservaattorin alkutyövuotta hallitsi Mika Kaurismäen
sen näyttelyn ripustus- ja purkutyöt. Vaativia olivat myös
The Girl King elokuvan kuvaukset. Konservointiyksikön
Vuoden alussa konservointiyksikkö sai uuden työntekijän
suurten kokoelma teosten ja veistosten siirrot varastojen ja
tehtäväksi muodostui elokuvatyömaan valvonta ja konsul-
kun uusi kirkkotekstiilikonservaattori Päivi Allinniemi aloit-
näyttelytilan välillä Adidasmies ja voimanainen -näyttelyn
tointi. Päälinnassa konservointiyksikkö kävi, tarkan suun-
ti työnsä. Näin vuonna 1979 perustettu konservointitoimi
yhteydessä.
nittelutyön jälkeen, siirtämässä juhlakerroksen valaisimia.
sai pätevän jatkajan. Turun linnan perusnäyttelyn ensim-
Esilinnassa jouduttiin siirtämään kokoelmia kuvausten alta
mäiseksi suunniteltu Aikajana -osio vietiin viimeisenä
Näyttelyt
pois. Elokuvan tekoa oli mielenkiintoista seurata. Poikke-
osiona loppuun. Aikajana avattiin yleisölle juhannuksena.
Vaihtuvien näyttelyiden osalta vuosi alkoi lähettämällä Ton-
ustilanne Turun linnassa kesti peräti kolme kuukautta. Lop-
Pitkä rakennusaika kertoo tehtävän haasteellisuudesta.
tut kotiin voudinsalista jossa olivat majailleet jo pitkään.
pusaldona vahingot jäivät hyvin pieniksi ja koskivat lähinnä
Lopputulos oli erinomainen ja antaa hyvän johdannon
Wamissa Outi Heiskasen näyttely purettiin helmikuussa ja
museoviraston vastuualuetta.
muille perusnäyttelyn osioille. Alkuvuonna arjen rutiinit
vaihtoon ripustettiin Adidasmies ja Voimanainen joka oli
Aikajanan rakentaminen jäi Saaren ja Neuvon vastuul-
vaihtuivat Turun linnassa loistoon ja jännittäviin kohtauk-
väkevä leikkaus Turun kaupungin taidekokoelman uusista
le niin että pääkonservaattorin tehtäväksi jäi työrauhan
siin, kun linna pääsi Mika Kaurismäen ohjaaman kuninga-
helmistä. Voudinsaliin saatiin Ismo Luukkosen värikkäitä
takaaminen ja materiaalihankintojen sujuvuus. Lopuksi
tar Kristiinasta kertovan elokuvan näyttämöksi. Suurin osa
valokuvia muinaisista kalliomaalauksista joka avattiin huh-
pääkonservaattori suunnitteli ja toteutti julkisivun teks-
konservointiyksikön työntekijöistä oli mukana valvomassa
tikuussa. Pietarilainen nykytaide valtasi Wamin riehakkaal-
tien valaisun uusimmalla tarkoitukseen sopivalla LED-va-
kuvauksia ja siirtämässä museoesineitä kuvausten tieltä.
la tavalla, Kiteytymiä -näyttelyssä joka avattiin kesäkuussa.
laistustekniikalla. Vauhtia LED valaistuksen suunnitteluun
Syksyllä the Girl King elokuvan kuvaamisesta kehittyi näyt-
Syksyllä oli vuorossa haasteellinen Kaarina Kaikkosen Uu-
pääkonservaattori kävi hakemassa erinomaisessa LED kon-
tely Turun linnaan.
den kasvun aika -näyttelyn ripustaminen, johon osallistui
ferenssissa Kööpenhaminassa, jossa maailman johtavat
Keväällä pääkonservaattori ilmoitti yksikölle että näytte-
suurin osa yksikön työntekijöistä. Joulukuussa avattiin Ääni
alan asiantuntijat kävivät esitelmöimässä LED vallankumo-
lytoimiston toiminta lakkaa. Syksyllä hyvästelimme pitkä-
– Kuva – Kokemus -näyttely joka kruunasi mielenkiintoisen
uksesta, joka on rantautunut myös museomaailmaan. Lähi-
aikaiset yhteistyökumppanimme ja vuodesta 2010 työtove-
taidenäyttelyvuoden. Linnan vaihtuvista näyttelyistä puret-
vuosina on tarkoitus uusia valaistusta kaikissa museokes-
rimme Seppo Kanniston ja Jarmo Laineen, heidän siirtyessä
tiin syksyn aikana Ritarin elämää ja Enemmän kuin tuhat
kuksen kohteissa, joista suurin on Wäinö Aaltosen museon
yhtä aikaa vanhuuseläkkeelle. Mika Myllymäki siirtyi Kalas-
sanaa – näyttelyt tulevan The Girl King -näyttelyn tieltä.
valaistuksen uusiminen vuonna 2015.
tajankadun verstaalle.
Kesäkuussa valmistui Aikamoinen aikajana! -näyttely
Vaihtoehtoisia säilytystilaratkaisuja puitiin läpi vuoden.
Konservointiyksikkö kävi tutustumassa Tampereen mu-
ja syyskuussa viimeisteltiin intendentti von Konowin nuk-
Pääkonservaattorin tehtävänä oli tutkia puolustushallin-
seoiden uuteen kokoelmakeskukseen. Näin saatiin esiku-
kekohtaus ja ’museon aika’ – osio. Linnan rakentamisessa
nolta vapautuneita tiloja, jotka on louhittu Pääskyvuoren
vaa omiin säilytysteknisiin ratkaisuihin. Toiveemme koh-
käytettyjä erilaisia tiiliä luetteloitiin ja asetettiin esille yh-
sisään. Säilytysteknisesti nämä tilat ovat hyvätasoisia, jat-
distuvat puolustushallinnolta vapautuviin tiloihin jotka
teensä 71 kappaletta. Raha- ja mitalikabinetin näyttely pa-
koselvitykset liittyvät talouteen.
on louhittu Pääskyvuoren sisään. Nykyisten säilytystilojen
lautettiin joulukuussa paikoilleen, muutamin parannuksin
Muita suuritöisiä projekteja olivat: esinekonservointila-
vaikea tilanne saatettiin kaikkien päättäjien tietoon ja rat-
ja korjauksin. Linnan korjaustöiden vuoksi pyöreän tornin
boratorion laajennus vanhan pimiön puolelle ja Kristiina
kaisuja jäätiin odottamaan.
vankilatilat tyhjennettiin näyttelyesineistä.
-näyttelyn suunnittelu.
30 Esinekonservointi
arkeologian opiskelijoille. Myös arkeologian oppiaineen
johtaja Roger Blandin luentoa muinaismuistolaista, metal-
Vuoden 2014 aikana linnan historiasta kertovien näyttelyi-
henkilökuntaa kävi tutustumassa museon arkeologiseen
linetsintoiminnasta ja tietojen tallentamisesta Englannissa
den rakentamista jatkettiin. Kesäkuussa valmistui Aikamoi-
toimintaan, konservointiin ja säilytystiloihin.
ja Walesissä. Esinekonservaattori otti osaa myös Turun yli-
nen aikajana! -näyttely ja syyskuussa viimeisteltiin inten-
Konservointityö keskittyi lainattavien ja museon omiin
opiston järjestämään Relics of the Saints – Remnants of Pa-
dentti von Konowin nukkekohtaus ja ’museon aika’ -osio.
näyttelyihin tulleiden esineiden huoltoon ja konservointiin.
pacy in Reformed Churches Relics luentotilaisuuteen Aboa
Linnan rakentamisessa käytettyjä erilaisia tiiliä luetteloitiin
Kesän keskiaikatapahtumaa varten ritarisalin rengashuppu
Vetuksessa. Valokuvan historiaan ja valokuvien oikeaan
ja asetettiin esille yhteensä 71 kappaletta. Raha- ja mita-
ja kypärät huollettiin ja käsiteltiin korroosionsuoja-aineel-
säilyttämiseen oli mahdollisuus tutustua Museokeskuksen
likabinetin näyttely muutamin parannuksin ja korjauksin
la. Iso valokuva- ja arkistoaineiston lahjoitus puhdistettiin
ja Turun yliopiston Suomen historian oppiaineen järjestä-
palautettiin joulukuussa paikoilleen. Linnan korjaustöiden
ja siirrettiin säilytystiloihin. Apuna erilaisissa työtehtävissä
mässä kuvalukupiirissä. Syksyllä konservoinnin ja kulperin
vuoksi pyöreän tornin vankilatilat tyhjennettiin näyttelyesi-
oli harjoittelija Jake Puustinen.
väki sai mahdollisuuden vierailla Kaarinan Ravattulan Risti-
neistä.
Keväällä käytiin konservoinnin, ”kulperin” ja ”taivin”
mäen kaivauksille.
Linnan vaihtuvista näyttelyistä vuoden aikana purettiin
joukoin tutustumassa Pääskyvuoren puolustusvoimilta
Tonttuja, Ritarin elämää ja Enemmän kuin tuhat sanaa -
vapautuneisiin tiloihin ja arvioitiin tilojen soveltuvuutta
Arkeologinen konservointi
näyttelyt. Esinekonservaattori osallistui myös Wäinö Aal-
museokokoelmien säilytykseen. Esinekonservaattori kävi
Heidi Karjalainen (projektit) 21.2. asti
tosen museon Pietarin nykytaidetta esittelevän näyttelyn
arvioimassa säilytystiloja myös Halikon sairaalassa yhdes-
Anu Kinnunen (projektit) 16.6. lähtien
purkuun ja Kaarina Kaikkosen Uuden kasvun aika -näyttelyn
sä tutkijoiden Björkmanin ja Niinikosken kanssa. Sairaalan
Päivi Leppänen (projektit) 16.6.–15.8.
rakentamiseen. Kiertonäyttely Riitmotti ja sapluuna puret-
museokokoelma kaipaa kipeästi uusia, parempia säilytysti-
Jake Puustinen (harjoittelija) 22.4.–21.6.
tiin ja esineet palautettiin varastoon. Launista lohipatoon ja
loja.
Riikka Saarinen
Koiramäki kiertonäyttelyt matkasivat vielä esille Seinäjoelle
Syksyllä järjestettiin Kuralassa luento – ja infotilaisuus
ja Forssaan. Palauduttuaan kiertonäyttelyt tullaan purka-
metallinetsinharrastajille. Tilaisuuteen oli mahdollisuus
Vuonna 2014 Heidi Karjalainen jatkoi edellisvuosien arke-
maan.
tuoda esineitä tunnistettavaksi ja tutkia esineitä mikros-
ologisten kaivausprojektien rahoitusten puitteissa, erityi-
koopeilla sekä esittää kysymyksiä asiantuntijoille.
sesti Kirjastosillan, Sinisen talon ja Aurajoen itälaiturin kai-
merimuseoon ja Liedon Vanhalinnaan lainattuja esineitä
Museon näyttelyprosesseja ja perusnäyttelyn raken-
vauskohteiden löytöjen konservointia 21.2. saakka. Heidin
kuvattiin, kuntokartoitettiin ja pakattiin. Esinekonservaat-
tamista arvioitiin ja analysoitiin laivaseminaarissa huhti-
työn päätyttyä Riikka jatkoi raudan käsittelyaltaiden ylläpi-
tori oli mukana noutamassa uutta raha- ja mitalilahjoitusta
kuussa.
toa, johon sisältyy näytteiden analysointia ja liuosten vaih-
sekä valokuvalahjoitusta. Esinekonservaattori kävi kevääl-
Vuoden aikana esinekonservaattori osallistui Pohjois-
toa käsittelyjen edetessä. Keväällä ja alkukesästä Riikka pe-
lä museomestareiden kanssa arvioimassa Harry Kivijärven
maisen konservaattoriliiton koulutuspäiville Hyvinkäällä ja
rehdytti koululaisharjoittelija Jake Puustista laboratiivisiin
teoksen kuntoa ja siirtoa taiteilijan kodista Turkuun. Lah-
Tampereella. Hän otti osaa myös Artefacta esitutkimusver-
tehtäviin, mm. rautakloridien analysointiin liuosnäytteistä
joitusta, kunnostusta ja teoksen esille panoa varten laadit-
koston järjestämään kansainväliseen seminaariin Tieteiden
potentiometrisen titrauksen avulla. Esinekonservaattorit
tiin kunto- ja toimenpideraportti. Ulkopuolisille tutkijoille
talolla Helsingissä. Aiheena kaksipäiväisessä seminaarissa
Anu Kinnunen ja Päivi Leppänen saatiin arkeologisten esi-
haettiin arkeologisia löytöjä tutkittaviksi. Konservointia ja
oli Kuinka tutkia esineitä? – analyysit esinetutkimuksessa.
neiden konservointitehtäviin 16.6. Samaan aikaan vuoden
säilytystiloja esiteltiin Mynämäen käsi- ja taideteollisuuso-
Turun yliopiston arkeologian laitoksen järjestämällä luen-
kenttätyöt olivat jo käynnistyneet Rettiginrinteessä.
piston muinaistekniikan opiskelijoille sekä Turun yliopiston
nolla oli mahdollisuus kuulla British Museumin osaston-
Espoon kaupunginmuseoon, Forum Marinumiin, Suomen
31 Aikaisemmin keväällä Museokeskuksen arkeologit olivat
Metallinetsintä harrastuksena on yleistynyt ja Turun
Tekstiilikonservointi
Suurtorin makasiinien korjaustöiden valvonnan yhteydes-
seudulla tehtiin vuoden mittaan harvinaisia muinaisesi-
Vuosi alkoi uusien kokoelmahankintojen konservointien
sä ottaneet talteen kokoelmiin 115 maalöytöä, joista 37 on
ne-löytöjä, merkittävimpänä Aurajokilaakson viikinkiaikai-
merkeissä. Tekstiilikokoelma on karttunut vuosien varrella
konservoitavia. Rettiginrinteessä suoritettiin arkeologiset
nen hopearahakätkö. Löytöä esiteltiin Turussa Kuralassa
tasaiseen tahtiin. Pakastamisen ja luetteloinnin jälkeen
kaivaukset Museokeskuksen uuden kaupunkiarkeologin
järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, Turun päivänä Turun
tekstiilien puhdistaminen säilytykseen jää näyttelyiden
Tanja Ratilaisen johdolla ajalla 21.5.–25.7. Tällöin otettiin
linnassa sekä kuukauden esineenä Vanhan Suurtorin kir-
välillä tehtävään työhön. Näyttelyitä tehdään niin paljon,
talteen 472 löytöä, joista 213 vaatii säilyäkseen aktiivisia
jakaupassa. Useimmissa tapauksissa löydetyistä esineis-
että uusien hankintojen hoitaminen jää vähemmälle ja ai-
konservointitoimenpiteitä. Rettiginrinteestä arkeologit siir-
tä halutaan tietää mahdollisimman paljon ja kysymyksiä
heuttaa tuholaisongelmariskin väliaikavarastoon. Akuutein
tyivät lähes välittömästi toteuttamaan pelastuskaivausta
esitetään konservaattoreille. Maarit ja Riikka selvittivät
puhdistuksen tarve on likaisilla, villasta valmistetuilla teks-
Katedralskolanin kunnostustöiden alta. Kenttätyöt kohteel-
mahdollisuuksia luonnontieteellisille materiaalitutkimuk-
tiileillä ja turkiksilla.
la alkoivat 7.8. ja päättyivät vuoden 2014 osalta vuoden
sille Turussa ja Kemiönsaaresta löydettyä pronssikautista
Kevään aikana valvottiin Turun linnassa elokuvan ku-
viimeisenä päivänä. Keskiaikaiset kulttuurikerrokset ovat
kirveelle saatiin analyysit Åbo Akademin PIXE ja XRD lait-
vaamista. Mika Kaurismäki ohjasi The Girl King -nimistä
kyseisellä kohteella hyvin säilyneet koska myös orgaanisia
teistoilla. Museokeskus järjesti metallinetsijöille suunna-
elokuvaa Turun linnassa ja pääsin seuraamaan elokuvan
materiaaleja saatiin talteen runsaasti. Pienten löytöjen li-
tun luento- ja kohtaamistilaisuuden Kuralan Kylämäessä
kuvaamista vierestä. Tästä elokuvasta kehittyi myös näytte-
säksi esiin kaivettiin myöhäiskeskiaikaisen latriinin hirsi-
15.11. Konservaattoreista tapahtumaan osallistuivat Maarit
lyehdotus, jonka toteutus jäi myöhemmäksi.
kehikko, joka päätettiin ottaa talteen ja konservoida mah-
ja Riikka. Riikka piti konservointi-näkökulmaisen esitelmän
Perusnäyttely saatiin päätökseen ja viimeisenä huonee-
dollista myöhempää näytteillepanoa varten. Esinelöytöjä
tilaisuudessa.
na toteutettiin Walter von Konowin huone. Konowin puvun
kohteelta saatiin museon kokoelmiin 733 kappaletta, joista
Laboratorion osalta uudistustyöt jatkuivat kun saimme li-
kopion on valmistanut tekstiilikonservaattori Jaana Seppä-
493 vaatii säilyäkseen aktiivista konservointia.
sätilan valokuvaamon repro-huoneesta. Vuoden 2014 aika-
lä. Keväällä olevat harjoittelijat avustivat myös perusnäyt-
Omien kaupunkikaivauslöytöjen lisäksi ulkopuolisena
na tilaa suunniteltiin ja tehtiin tarvittavat kalustehankinnat:
telyn valmistumisessa. Konservointikoulusta Metropoliasta
projektina otettiin vastaan Turun yliopiston arkeologian op-
hyllyt, kaapistot, pöytätasot sekä vetokaappi. Laboratorion
tuli Ann-Charlotte Ekman ajalle 7.4.–30.5.2014 ja Sanna
piaineen Ravattulan Ristimäen varhaiskeskiaikaisen kirkon
seinään puhkaistiin oviaukko uuteen tilaan. Rautaesinei-
Laiho 7.4.–13.5.2014 Lounais-suomen käsi- ja taideteolli-
paikalla suorittamien opetuskaivausten löytöjä. Kaivausten
den puhdistamista varten tarvittavan mikrohiekkapuhalti-
suusoppilaitoksesta. Sanna Laiho valmisti harjoitteluun
aikana paikalle tehtiin muutamia tukikäyntejä, jolloin otet-
men hankintaa vanhan rikkinäisen tilalle suunniteltiin mut-
liittyvän näyttötutkintotyön kirjomalla koneella tyylitellyn
tiin talteen blokkinostoina ruumishautojen osia röntgen-
ta se jäi toteutumatta.
granaattiomenakuvion renessanssihameen edustaan. Ku-
kuvattavaksi sekä tutkittavaksi laboratorio-olosuhteissa.
Arkeologisten löytöjen konservoinnin lisäksi Riikka osal-
vioitu hameen edusta oli osa perusnäyttelyssä olevasta
Löytöjä ja hautojen osia säilytetään toistaiseksi konser-
listui kuukauden esineiden toimituksiin Suurtorin kirjakau-
kääpiön puvusta. Konservointiharjoittelija Ann-Charlotte
vointiosaston tiloissa.
pan vitriiniin ja teki neljä päivystyskäyntiä Turun linnaan,
Ekman konservoi uusia kokoelmahankintoja säilytykseen
Turun kaupunkiarkeologiseen esineistöön liittyviä pro
siellä oleviin näyttelyesineisiin kohdistuneiden yhteyden-
sekä avusti perusnäyttelyyn tulevien asujen viimeistelyssä.
gradu -opinnäytteitä oli vuoden aikana tekeillä kaksi. Aineis-
ottojen seurauksena.
Syksy käynnistyi välittömästi näyttelykiireillä. The Girl
tohakuja tehtiin fajanssilöytöihin ja puutyökaluihin liittyen.
King elokuvan kuvaamisesta kehittyi näyttely Turun linnaan
Laboratoriossa vieraili tutkimuksiinsa liittyen esinetutkijoita
ja tarkoituksena oli laittaa esille elokuvassa käytettyjä pää-
tarkastelemassa aineistoa, sekä opiskelijaryhmiä.
näyttelijöiden asuja. Niiden työstäminen, kokoaminen ja
32 pukeminen kesti koko syksyn. Asut päädyttiin pukemaan
Alkuvuodesta konservointiyksikkö järjesti tyky (työky-
kappaletta. Kadunvarsirakennuksen eteläpää on myrkytetty
Lohikarin polystyreenistä valmistettujen torsojen päälle
kyä ylläpitävä toiminta) -elokuvaillan The Monuments Men
tuhoeläimistä.
edullisen hinnan vuoksi. Torsojen muokkausta helpotti
-elokuvan merkeissä. Aiheena oli taiteen pelastusoperaatio
The Girl King-elokuvan kuvausten lisäksi Sari Selkee
ja nopeutti huomattavasti yksikköön hankitulla kuuma-
toisen maailmansodan aikana. Maaliskuun loppupuolella
valvoi linnassa Glorian Antiikin joulupöytien kuvauksia,
lankaleikkurilla. Asujen lisäksi laitettiin Kristiina Kivelän
päästiin vihdoinkin nauttimaan TV:stä 12-osaista Nymfit
Aalto-yliopiston Katariina TV-sarjan trailerin kuvauksia ja
valmistamia päähineitä ja Hanna Kainulaisen valmistamia
-sarjaa, joka kuvattiin osittain Turun linnassa syksyllä 2012.
Backmanssonin huoneen piippujen kuvauksia. Linnan
jalkineita esille. Elokuvan asuja oli suunnitellut Marjatta
Huhtikuussa museokeskuksen henkilökunta virkistäytyi
perusnäyttelyiden esineitä on puhdistettu mm. The Girl
Nissinen, designer MA. Näyttely avattiin yleisölle 4.2.2015.
retkellä Satakunnan museoon ja Porin taidemuseoon.
King-elokuvan kuvauksia ennen ja kuvausten jälkeen. Bio-
Konservoituja tekstiileitä yhteensä 31 kpl. Asiakasneu-
Kokoelmien hoitoon liittyviä tehtäviä on hoidettu näyt-
logisen museon dioraamoja puhdistettiin ja niistä pois-
vontaa yhteensä 36 kpl.
telyiden ja lainojenhoitojen välissä. Kokoelmien kunto,
tettiin kuolleet hiiret, elävien hiirten syömät täytetyt hiiret
paikkamerkit ja luettelointitiedot ovat kuitenkin näyttelyi-
sekä hiirten tekemät tihutyöt.
Huonekalukonservointi
den ja lainanhoidon perusta. Kesäkuussa alkoi lähes puoli
Työn parhaimpia puolia ovat vierailut mielenkiintoisiin
Pääosa huonekalukonservaattorin työstä muodostui näyt-
vuotta kestänyt huonekaludigitointiprojekti. Huonekaluja
kohteisiin. Huonekalukonservaattori on ollut apuna mie-
telyiden pystytyksistä ja puruista sekä niihin liittyvistä esi-
on luetteloitu näin järjestelmällisesti hyvin harvoin. Projek-
tittäessä uudelleensijoituksia julkisten tilojen vanhoille
nehauista, kuntoarvioinneista ja konservoinneista. Näyt-
tityöläiset Sirpa Ollila ja Ninna Pulli kuvasivat ja luetteloivat
kalusteille, mm. Varsinais-Suomen käräjäoikeuden suuri
telyn purkuja ja pystytyksiä oli yhteensä 12 kappaletta:
Kalastajankadun huonekaluvarastossa huonekaluja, lä-
uusrenessanssikalusto sai uuden kodin Brinkkalan talon
Tonttu-näyttelyn purku, joulupöytien pystytys ja purku, Outi
hinnä tuoleja. Työn edetessä todettiin, että noin viidesosa
kulmahuoneesta. Museotoiminnan lopettaneesta Pukkilan
Heiskasen purku, Adidasmies ja voimanainen -näyttelyn
säilytystilojen huonekaluista oli luetteloimattomia. Huone-
kartanosta Kaarinasta haettiin pois Turun museokeskuksen
pystytys ja purku, perusnäyttelyn Konow-huoneen pysty-
kalukonservaattorin tehtävänä oli antaa projektityöläisille
kaappi 1700-luvulta, joka on ollut lainassa vuosikymmeniä.
tys, Kiteytymiä, pietarilaista nykytaidetta -näyttelyn pysty-
pikaopastus huonekaluhistoriaan ja lähdekirjallisuuteen
Halisten Paaskunnan talosta ostettiin penkkiryijy ja siihen
tys ja purku, Kaarina Kaikkosen pystytys ja purku, Kirjalli-
sekä avustaa esinesiirroissa ja tukea heitä mm. materiaali-
kuuluva matto. Museolle kuuluvan Turun kaupungintalon
suus-näyttelyn purku ja v. 2015 alussa avattavan The Girl
ja aikamäärityksissä. Huonekalut pääsivät hetkeksi hyllyltä
keltaisen salin kattokruunua on käyty konservoimassa
King-näyttelyn esineiden konservointi.
alas tarkasteltaviksi ja ihasteltaviksi. Projekti poiki joitakin
muutaman kerran paikan päällä. Paraisilla eräästä karta-
Lainaustoiminta on hieman vilkastunut edellisestä vuo-
konservointeja, jotta ne saatiin turvallisesti paikoilleen.
nosta irrotettiin kahdesta huoneesta tapetti, jonka alim-
desta. Sari Selkee on hoitanut lainojen lähtö- ja tulotarkas-
Sari Selkee on osallistunut ahkerasti museon yhteisiin
maiset kerrokset olivat 1700-luvun lopusta.
tuksia seitsemään eri museoon. Vuoden ainut yksityinen
toimintoihin: hän on ollut 101-esinettä näyttelyprojektin yh-
Wäinö Aaltosen museossa säilytyksessä olevien Wäinö
työ liittyi lainaustoimintaan: Varsinais-Suomen sairaan-
teen sovittaja ja osallistunut säilytystilojen esittelyyn TMK:n
Aaltosen suunnittelemien suurikokoisten veistosten kon-
hoitopiiri omistaa Paimion parantolassa kaksi tuolia, jotka
henkilökunnalle. Hän on hoitanut laskujen asiatarkastuk-
servoinnista on tehty konservointitarjous eduskunnalle.
lainattiin Etelä-Saksan Vitra Design Museumiin ja sieltä
sia ja kuuluu myös Apteekkimuseon uudistustyöryhmään,
Filosofian maisteri Katri Vuolaa on avustettu keskiaikaisten
edelleen Barcelonaan ja Madridiin. Tuolit tuotiin museolle
Sturenkirkko ja Nunnakappeli- uudistustyöryhmään sekä
veistosten väitöstutkimuksen esinetutkimusten suunnitte-
Paimiosta, vauriokartoitettiin ja toiselle tuoleista suoritet-
maakunnalliseen toimintaryhmään. Tuhoeläintorjuntana
lussa. Vuoteen mahtui vain muutama erityisopastus linnan
tiin konservointia.
suoritettuja pakastuskertoja on ollut vuoden aikana kuusi
tyylihuoneissa ja asiakaspalvelukoulutus henkilökunnalle
Bryggman-salissa aiheesta Miksi museoesineisiin ei saa
33 koskea? Huonekalukonservaattori osallistui linnan Ritari-
Työtehtäviin kuului myös tutustuminen Museokeskuksen
Kaarina Kaikkosen näyttely oli erityisen haastava. Kon-
päiville ja keskiaikapäivään. Neuvontapalvelua on annet-
eri yksiköihin ja niiden näyttelytoimintaan osallistumalla
servaattorit konservoivat teoksia näyttelykuntoon ja tukivat
tuvuoden aikana runsaasti, yhteensä 32 kpl. Kuitenkaan
vaihtuvien näyttelyiden purkuun ja pystytykseen: WAMissa
taitelijaa tiiviisti näyttelyn teosten pystytyksessä. Näytte-
Turun kaupungin Paikalla.fi -palautepalvelun kautta ei ole
Kiteytymiä - Nykytaidetta Pietarista purku ja Kaarina Kaik-
lyyn aikana tuli vaurioita, jotka konservointiin in situ.
tullut yhtään yhteydenottoa.
konen – Uuden kasvun aika pystytys ja purku. Turun linnan
Museokirjakaupassa sijaitseva Porthanin patsas kon-
Tyttökuningas -näyttelyn konservoinnissa ja pystytyksessä
servoitiin. Myös pääkirjastossa sijaitseva Pax-veistoksen
avustaminen.
ilkivaltavaurio konservointiin. Samalla puhdistettiin kaikki
Kirkkotekstiilien konservointi
kirjaston veistokset. Forum Marinumin yhteystyönä lainaan
Kirkkotekstiilien konservointiyksikkö tarjoaa kirkollisten
tekstiilien konservointia ja huoltoa sekä neuvoja ja ohjei-
Taidekonservointi
lähti miniatyyrin kehys, joka konservoitiin.
ta tekstiilien säilyttämisestä pääasiassa Suomen evanke-
Pääosa taidekonservaattorin työstä muodostui näyttelyi-
Kokoelmien hoitoon liittyviä tehtäviä on hoidettu näytte-
lis-luterilaisille seurakunnille.
den pystytyksistä ja puruista sekä niihin liittyvistä kuntoar-
lyiden ja lainojenhoitojen välissä. Kokoelmien kunto, paik-
uudelleen
vioinneista ja konservoinneista. Taidekonservaattori osal-
kamerkit ja luettelointitiedot ovat kuitenkin näyttelyiden ja
helmikuun alusta lähtien. Toiminta käynnistyi työtilojen
listui kaikkiin Wäinö Aaltosen museon näyttelyihin sekä
lainanhoidon perusta. Kallinen on osallistunut museon yh-
uudelleen järjestelyllä ja siivouksella sekä pitkin vuotta ta-
seuraaviin Turun linnan näyttelyihin: Tuhat sanaa -näyttelyn
teisiin toimintoihin: hän on ollut mukana 101-esinettä näyt-
pahtuneilla kaluste-, työväline- ja materiaalihankinnoilla.
purku, Ismo Luukkonen valokuvanäyttelyn pystytys ja pur-
telyprojektissa ja Sturenkirkko ja Nunnakappelin uudistus-
Kirkkotekstiilikonservointiyksikölle laadittiin uusi, sähköi-
ku ja vuoden 2015 alussa avattavan The Girl King-näyttelyn
työryhmässä. Hän on hoitanut vuoden aikana kuukauden
nen palveluesite.
rekvisiitan valmistus. Kallinen on hoitanut lainojen lähtö- ja
esineen esillepanoa ja purkua.
Konservointitarjouksia tehtiin kolme, joista kaksi joh-
tulotarkastuksia eri taidenäyttelyihin.
Wäinö Aaltosen museossa säilytyksessä olevien Wäinö
ti toimeksiantoon. Konservoituja tekstiileitä oli yhteensä
Remonttien vuoksi museomestarit ja taidekonservaattori
Aaltosen suunnittelemien suurikokoisten veistosten kon-
kymmenen kappaletta, joista kuusi oli uusia toimeksianto-
tyhjensivät talletuksessa olevia teoksia Turun kaupunginte-
servoinnista on tehty konservointitarjous eduskunnalle.
ja: seurakunnat (2 kpl), yksityishenkilöt (1 kpl) ja muut tahot
atterista ja katedraalikoulusta.
Filosofian maisteri Katri Vuolaa on avustettu keskiaikaisten
(1 kpl). Loput neljä olivat aiemmin tulleita toimeksiantoja.
Vuoden 2014 merkittävimmät projektit olivat:
veistosten väitöstutkimuksen esinetutkimusten suunnitte-
Laskutettuja asiakkaita oli kuusi kappaletta. Konservoidut
Konservoituja maalauksia oli mm. katedraalikoulun joh-
lussa.
tekstiilit valokuvattiin sekä luetteloitiin Musketti-tietokan-
tajien muotokuvat, E.A. Nordlundin maisemat ja Ludenin
Museokeskuksessa suositeltiin henkilökunnan työ-
taan ja konservointikertomukset raportoitiin Musketin Mus-
Kelkkapoika. Taulut puhdistettiin ja vietiin väliaikaiseen
kiertoa ja Kallinen oli auttamassa arkeologeja Ristimäen
kos -konservointisovellukseen.
varastoon. Hovioikeudessa sijainneet talletetut teokset
kaivauksessa. Taidekonservaattori osallistui linnan tonttu-
Yhteydenottoja oli puhelimitse neljä kappaletta, joista
pakattiin ja vietiin säilöön Luolavuoren varastoon. Vladi-
päivään, Kuralan joulutapahtumaan ja esiintyi kuningatar
kaksi kävi paikan päällä tekstiilin kanssa. Tutkija Marcello
mir Swertschkoffin teoksia pudistettiin ja konservointiin
Jagellonicana yksityisellä kierroksella linnassa. Neuvonta-
Picollo Italiasta vieraili myös kirkkotekstiilikonservoinnin
valokuvausta varten. Vuoden aikana käytin läpi Turun lin-
palvelua on annettu vuoden aikana jonkin verran.
tiloissa käydessään tutustumassa Turun museokeskuksen
nan seinillä olevien teoksien kunto ja kiinnitykset. Samalla
Kallinen auttoi The Girl King-elokuvan valvonnassa sekä
konservointitiloihin. Museokeskuksessa kävivät esittele-
teokset puhdistettiin, inventointiin ja kiinnitykset vaihdet-
tilojen tyhjentämisessä. Toukokuussa Minna Poikonen
mässä arkistomateriaaleja yhdessä Kiiltoplast Oy:n ja Jan-
tiin tarvittaessa. Mukana oli tutkija Willner-Rönnholm Mar-
haastatteli taide- ja tekstiilikonservaattorin lopputöitä
sen-Wijsmuller & Beuns B.V. edustajat.
gareta ja museomestari Roni Harsu.
varten. Aiheena oli tekstiilitaide, sen konservointi ja säily-
Kirkkotekstiilikonservointitoiminta
aloitti
34 tys. Taidekonservaattori oli ohjamassa TET-harjoittelija Joa
Näyttelytoiminnan suurimmat haasteet ja työmäärä oli-
– Ismo Luukkosen valokuva näyttely Turun linnaan
Jaakkolaa konservaattorin ja museotyöntukijan tehtävissä.
vat Pietarin Nykytaidenäyttelyn ja erityisesti Kaarina Kaik-
15.4.–23.4.
kosen näyttelyn ripustus- ja purkutyöt. Vaativia olivat myös
Kulttuurihistorialliset kokoelmat
suurten kokoelma teosten, veistosten siirrot varastojen ja
Toukokuun jälkeen näyttelytoimisto ei ottanut enää vastaan
Alkuvuoden suuritöisin projekti oli arkkitehtuuriltaan haas-
näyttelytilan välillä Adidasmies ja voimanainen -näyttelyn
töitä museokeskuksen ulkopuolelta. Kesällä ja alkusyksys-
tavan Aikajana vitriinikokonaisuuden rakentaminen esilin-
yhteydessä.
tä suoritettiin tarpeettomaksi käyneen näyttely- ja mes-
naan. Työ eteni hitaasti mutta varmasti ja valmistui ennen
Talletustoiminnassa Kaupunginteatterin ja Katedralsko-
surekvisiitan poisto ja hävittäminen. Paikallismuseoille
juhannusta. Näin saatiin vihdoinkin päätökseen vuoden
lanin teosten siirrot teetti paljon työtä, sekä isot talletus-
lahjoitettiin vanhentuneita vitriinejä ja muuta näyttelymate-
myöhässä olleen ja näyttelypuuseppä Neuvon työuran
määrät Kaupunginkansliaan ja Sivistystoimeen. Talletus-
riaalia. Pitkäaikaisia työtovereita hyvästeltiin ja kahvitettiin
haastavin rakennusprojekti. Alkuvuodesta museomestari
toiminnassa (uudet talletukset, palautukset, virastojen
5. marraskuuta. Näyttelyrakentaja Myllymäki siirtyi museo-
Saari valvoi iltaisin Kaurismäen elokuvan tekoa Turun lin-
remontit ja muutot), teossiirtoja oli yhteensä n.305 kpl.
mestari Saaren ja näyttelypuuseppä Neuvon työtoveriksi
nassa.
Näyttelytoimintaan liittyviä teoskäsittelyjä oli 238 kpl.
verstaalle.
Vuoden aikana korjattiin ja laajennettiin aiemmin avat-
Omia kuljetuksia suoritettiin 13 kertaa. Kuljetusten ääri-
tua perusnäyttelyä, johon lisättiin mm. multimediaa, Ipa-
päät eri ilmansuunnissa olivat Rauma, Kuopio ja Helsinki
dejä ja kosketusnäyttöjä ja nukkekohtausten loput nuket.
Ulkoveistostöistä mainittakoon Paavon pesu kesäkuus-
Lisäksi korjattiin tekstipaneelien led valaistusta. Syksyllä
sa sekä ulkoveistoskylttien paikkojen suunnittelutyö ke-
saatiin valmiiksi kokonaan uutena osiona museotyöstä ker-
väällä.
tova Konow-vitriini. Linnan perusnäyttelyiden osalta vuosi
huipentui kun Raha- ja mitalikabinetin kaksi huonetta au-
Näyttelytoimisto
kaistiin uudelleen yleisölle. Loppuvuodesta linnan vankilat
Turun museokeskuksen johto päätti ajaa alas näyttelytoi-
purettiin näyttelytoiminnasta tulevan remontin tieltä.
miston toiminnan kun selvisi että Kannisto ja Laine lähtevät
Wäinö Aaltosen museossa Kalastajankadun verstas on
melkein samaan aikaan eläkkeelle syksyllä 2014. Näyttely-
osallistunut kaikkiin näyttelynvaihtoihin purkamalla ja ra-
toimisto viimeisinä messu- ja näyttelytöinä olivat seuraavat
kentamalla seiniä sekä kävi purkamassa Wäinö Aaltosen
tapahtumat:
juhlanäyttelyä Hirvensalon taidekappelista.
– Matkailutoimiston jouluseimen vitriinin purku 13.1.
Muita rutiinitöitä olivat laitteiston huoltoa, lahjoitusten
– Näyttelyseinäkkeitä Kaupunginkanslian aulaan 24.1- 21.2.
ja näyttelylainojen kuljetusta, kuljetuslaatikoiden valmis-
– Rakentaminen ja sisustaminen messut 31.1 -2.2. Asiak-
tusta ja museokokoelmien kuljetusta.
kaana kiinteistöliikelaitos.
– Puutarha ja Perinnekotimessut 28.–30.3. Museokeskuk-
Taidekokoelmat
sen oma osasto
Vuoden 2014 työtehtävät ovat koostuneet pääasiassa koko-
– Turun Taide ja antiikkimessut 22.–23.3Museokeskuksen
elmateosten talletustoiminnasta, näyttelyrakentamisesta ja
oma osasto
muista kokoelmanhoitotöistä ja ulkoveistosputsauksista.
– Väliseinän rakentaminen WAM 27.2.–3.3.
35 TAIDE JA VISUAALINEN
KULTTUURI -YKSIKKÖ
teosta. Vuonna 2014 jatkettiin edellisenä vuonna aloitettua
yliopiston Vankilat murroksessa -hankkeeseen sekä Turun
Braheskolanin prosenttitaidehanketta, kun taas samoihin
historiaa käsitteleviin julkaisuihin.
aikoihin aloitettu Hirvensalon koulun prosenttitaidehanke
Ulkopuolisille yksityis- ja yhteisöasiakkaille myönnettiin
Taidekokoelma
jäädytettiin toistaiseksi vuoden 2014 aikana. Taiteen edis-
77 valokuvaus- tai filmauslupaa museokeskuksen toimipis-
Turun kaupungin taidekokoelmasta ja siihen liittyvistä
tämiskeskukselta saatiin 25 000 € avustusta osarahoituk-
teisiin. Kuvia tai filmimateriaalia on käytetty mm. julkaisui-
hankkeista vastasi Taide ja visuaalinen kulttuuri -tulosyk-
sena Brahe Skolanin % -taidehankkeen toteuttamiseen.
hin, opinnäytteisiin, väitöskirjoihin, matkailun edistämiseen kotimaassa ja ulkomailla niin televisiossa ja interne-
sikön taidetiimi. Turun kaupungin taidekokoelmaa kartu-
tissä kuin sanoma- ja aikakauslehdistössäkin sekä tv-oh-
virastojen ja laitosten lahjaksi saama tai muuten hankkima
Valokuvakokoelma, kuvapalvelu ja
kuvaustoiminta
taide liitetään kokoelmaan, mikäli se on tarpeeksi korkea-
Turun museokeskuksen valokuvakokoelmista, kuvapal-
alkuvuodesta 2014 Turun linnassa ja Luostarinmäen käsi-
tasoista. Kokoelma karttui vuoden aikana 65 teoksella. Tai-
velusta ja kuvaustoiminnasta vastasi Taide ja visuaalinen
työläismuseossa kuvattavan Mika Kaurismäen The Girl King
dehankinnoista merkittävin oli kaunistamisvaroin hankittu
kulttuuri yksikön valokuvatiimi.
-elokuvan kuvauslupasopimuksen valmisteluun.
Wäinö Aaltosen uniikki kullattu puuveistos Kultalilja (1929).
Valokuvakokoelmia luetteloitiin vuonna 2014 Muskettiin
Asiakas- ja tutkijapalveluna on edellä mainittujen lisäksi
Taideteoksia luettelointiin Muusa-tietokantaan 416 kpl.
1339 uuden kortin verran. Luetteloitujen joukossa oli muun
ollut runsaasti selvityspyyntöjä tai sähköposti- ja puhelin-
Luetteloitujen teosten määrä oli vuoden lopussa 8807. Tai-
muassa ambrotyypit, kartanokuvia, Saloon liittyviä kuvia ja
kyselyitä, jotka eivät ole johtaneet kuvatilauksiin tai ku-
deteosten valokuvia luetteloitiin Muusaan 182 kpl ja kuvien
Kuntecin kuva-aineistoja. 5182 kuvan tietoja Musketissa on
vauslupiin. Vuonna 2014 valokuva-arkiston arkistotiloissa
kokonaismäärä tietokannassa on 14 350 kpl.
muutettu (tietoja korjattu, selvitetty, täydennetty tai lisätty
oli 90 ulkopuolista asiakaskäyntiä.
Taidekokoelman teoksia lainattiin muiden museoiden
kuva). DT2014-tunnukselle luetteloitiin 118 päänumeroa,
Valokuvatiimin valokuvaajat vastaavat museon kokoel-
näyttelytoimintaan yhteensä 7 teosta. Museon verkkosivuil-
joiden alla on useimmiten useita kuvia. Jonkin verran luet-
mien esine- ja teoskuvauksista, dokumentoivat toimintaa,
la julkaistiin kerran kuussa ”Kuukauden kuva”, jonka tai-
teloitiin myös kinofilmejä, kinodioja ja rullafilmejä.
tapahtumia ja näyttelyitä sekä osallistuvat erilaisiin kult-
deteos tai valokuva kommentoi teksteineen ajankohtaisia
E-kuva ohjelmisto otettiin käyttöön. Aikaisemmin OKH:l-
tuurihistoriallisiin ja nykypäivän dokumentointihankkei-
ilmiöitä.
le talletetut pitkäaikaissäilytettävät korkearesoluutiokuvat
siin. Valokuvaamoon hankittiin uusi kamera. Valokuvien
Taide ja visuaalinen kulttuuri yksikkö organisoi yhteis-
talletetaan nyt E-kuvaan. Vuonna 2014 E-kuvaan liitettiin
kartunta oli vuonna 2014 yhteensä 7221 kuvaa. Valokuvaa-
työssä Konservointiyksikön kanssa talletustaidetta kau-
massavientiominaisuus.
mossa on vuoden 2014 aikana kehitetty 28 mustavalko-
pungin virastoihin ja laitoksiin. Taidekokoelmasta oli vuo-
Valokuvista tehtiin yhteensä 154 kuvatilausta, joista
filmiä ja tehty 28 pinnakkaista. Skannauksia tehtiin 3159
den lopussa talletettuna n. 2400 teosta.
suurin osa vaati kuvaus- tai skannaustyötä. Näistä 110 oli
kappaletta, reprokuvia 270 kpl ja videokuva-aineistoa 6 h.
Taide ja visuaalinen kulttuuri vastaa kaupungin kuvatai-
ulkopuolisten asiakkaiden tilauksia ja 44 talon sisäisiä.
Valokuvaajat opastivat valokuvaukseen liittyvissä kysymyk-
teen asiantuntijapalveluista. Tutkijavierailuja ja kirjallisia
Kuva-aineistoa on tilattu mm. opinnäytteisiin, opetukseen,
sissä viisi kertaa vuoden 2014 aikana. Kaksi opastuksista
kyselyjä oli vuoden aikana yhteensä 57 kpl, joista 16 koski
väitöskirjoihin, erilaisiin julkaisuihin ja yksityiseen käyt-
oli talon sisäistä, kolme talon ulkopuolista.
Wäinö Aaltosta. Lisäksi oli lukuisia puhelintiedusteluja.
töön sekä erilaisiin rakennusselvityksiin, projekteihin ja
Vuonna 2014 otettiin vastaan 14 valokuvalahjoitusta.
Turun kaupungin taidekokoelmaan kuuluu merkittävä
näyttelyihin. Esimerkiksi Salon taidemuseossa järjestettyyn
Näistä Outotecin tekemä lahjoitus oli lukumäärältään mit-
ulkoveistosten ja kiinteiden julkisten taideteosten koko-
”Salo vanhoissa valokuvissa” -näyttelyyn, Kauppahallin uu-
tavin (noin 4 muuttolaatikkoa). ASA/Finlux -lahjoituksen ku-
naisuus, johon kuuluu 96 ulkona kaupunkitilassa olevaa
distamishankkeeseen, Suomi syö ja juo -projektiin, Turun
via on käyty läpi informanttien kanssa kevään 2014 aikana.
tettiin taideostoilla, lahjoituksilla. Lisäksi Turun kaupungin
jelmissa ja musiikkivideoissa. Valokuva-arkisto osallistui
36 Valokuvakokoelmien digitointi
Vuonna 2014 toteutettiin ulkoveistosten kylttiprojekti,
peana -tietokantoihin vapaasti saataville. Hanketta koordi-
Valokuvakokoelmia digitoidaan lähes jokaisen kuvatilauk-
jonka aikana kaupungin uusimpiin ulkoveistoksiin tuotet-
noi Suomen osalta Suomen valokuvataiteen museo, jonka
sen yhteydessä. Suurena erillisenä digitointihankkeena on
tiin 31 infokylttiä kaunistamisrahaston varoin. Projektin
konservaattorit kävivät kuvaamassa Turun museokeskuk-
vuonna 2014 ollut Keijo Hakasen kokoelman digitointi, joka
aikana korvattiin myös vanhoja, rikkoutuneita kylttejä. 14
sen valokuvakokoelmissa olevat daguerrotyypit.
on tuottanut E-kuvaan tallennettuna 1259 pitkäaikaissäily-
veistokseen valittiin maahan upotettujen kuparijalkojen
Kokoelmaan kuuluvia Vladimir Swertsckoffin teoksia
tettävää kuvaa. Luostarinmäen kuvia digitoitiin myös suuri
kannattelema lasi- tai akryylilaatta. Kuuden teoksen lähei-
konservoitiin ja kuvattiin ja kaikki kokoelmaan kuuluvien
määrä. Erillisprojektina on digitoitu lisäksi Hans Othmanin
syyteen kiinnitettiin pelkkä lasi- tai akryylilaatta. 11:een
teosten kuvat toimitettiin Pietarilaiselle tutkijalle Tatiana
kuvia, ambrotyypit sekä ferrotyypit.
teokseen on taiteellisten tai turvallisuuteen liittyvien syi-
Knjazgickajalle Swertsckoff-monografiaa varten.
den vuoksi hankittu messinkilaatta. Kyltit noudattelevat
Valokuvakokoelmien esittelyt ja vierailut
arkistoon
kaupungin taidekokoelman varhaisempia ulkoveistosten
– Turun taideakatemian valokuvausopiskelijaryhmän vierai-
kaupunkia symboloiva liljakuvio.
lu 4.4.2014, Elina Ovaska: valokuva-arkiston esittely, Riitta
Vuonna 2012 aloitettu kuvalukupiiritoiminta sai jatkoa
Kormano: Arkistokuvien hyödyntäminen taideteoksissa.
syyskauden 2014 kestäneestä Turun yliopiston Suomen his-
– Nummenpakan koulun 8-luokkalaisten vierailu
torian oppiaineen kanssa yhteistyössä järjestetystä Valoku-
24.4.2014, Elina Ovaska: valokuva-arkiston esittely.
va esineenä ja lähteenä -kurssista. Kurssin luennoitsijoina
– Arkistoalan opiskelijoiden vierailu 16.9.2014, Minna
toimi etupäässä valokuvan ja historian tutkijoita. Kurssi
Ijäs: Esitelmä arkiston muodostumisen ja luetteloinnin
sisälsi kahdeksan luentoa ja kolme harjoituskertaa. Kaksi
historiasta.
luennoista ja kaikki harjoitukset pidettiin Kalastajankadun
– Vehmaan kotiseutumuseon edustajien vierailu
tiloissa.
2.10.2014. Minna Ijäs, Martti Puhakka, Sari Pihajoki, Sini
Valokuvakokoelmista on toimitettu kuvia Turun yliopis-
Montanari: digitointihankkeiden suunnittelua ja toteutusta.
ton Suomen historian oppiaineen ja Turun museokeskuk-
– Sagalundin museon edustajan vierailu 4.12.2014. Minna
sen yhteistyöhankkeeseen ”Historiaa lautasella. Ruoka
Ijäs: Valokuvakokoelmien arkistojärjestyksen laatiminen,
menneisyyden tulkkina”, jossa on yliopistokurssin puit-
numerointitavat ja luettelointi.
teissa tuotettu yhteistyössä Varsinais-Suomen museoille,
kylttimalleja ja teostietojen taustana on läpikuultava Turun
kirjastoille ja muille näytteilleasettajille tarjottava kierto-
Saavutettavuushankkeet
näyttely. Valokuvakokoelmista on toimitettu kuvia myös
Vuonna 2014 otettiin käyttöön ”Taidetta Turun katukuvas-
Turun yliopiston ja VTT:n Lisättyä todellisuutta/Futuristic
sa” -Citynomadimobiilireitti, joka käsittää tiedot ja kuvat
History-hankkeeseen. Lisäksi valokuva-arkiston kuvia on
87:sta Turun kaupungin taidekokoelman ulkoveistoksesta.
hyödynnetty esimerkiksi Turun taideakatemian valokuvaus-
Teokset on valokuvattu sovellukseen uusista näkökulmista
opiskelijoiden ”Kuvasta kasvaa tarinoita”-hankkeessa.
ja teksteissä on keskitytty yleisöystävälliseen informatiivi-
Daguerrobase -hankkeessa Turun museokeskuksen da-
suuteen.
guerrotyypit vietiin kansainvälisiin Daguerrobase ja Euro37 TAIDEHANKINNAT
Taidekokoelma
Aaltonen, Wäinö
Kalapoika (Kala-Matti), 1924,
2500€ (ALV 0%)
maalattu kipsi, 94 x 50 x 42 cm
Bertha Stenmanin muotokuvapää, n. 1927
1000€ (ALV 0%)
keramiikka, 24 x 17 x 22 cm
Majlis,1917–1922,
550€ (ALV 0%)
kipsi, 33 x 20 x 20 cm
Paavo Nurmi -pienoisveistos, 1950-l alku,
500€ (ALV 0%)
kipsi, 45 x 42 x 12,5 cm
Czitrom, Bela
Pride, 2013
3000€ (ALV 0%)
pronssi, 56 x 20,5 x 15 cm
Hietanen, Liisa
Vapaa, 2011,
11363,64€ (12500€ ALV 10%)
villa-, akryyli ja sekoitelanka,
216 x 108 x 145 cm
Hiltunen, Aaron
Metsälle, 2012,
4000€ (ALV 0%)
munatempera kankaalle, 195 x 235 cm
Puuton maisema, 2010,
2500€ (ALV 0%)
kiinantussi ja tempera kankaalle, 160 x 198 cm
Häkkinen, Päivi
Rotta-Naama, 2003, yht. 10909,09€ (12000€ ALV 10%)
sekatekniikka, 140 x 60 x 60 cm
Richard (Save The Last Dance For Me), 2014,
sekatekniikka, 160 x 60 x 65 cm
Elviira (Save The Last Dance For Me), 2014,
sekatekniikka, 45 x 150 x 65 cm
38 IC-98 (Visa Suonpää ja Patrik Söderlund)
Oikoumene, 2012–2013,
18036,36€ (19 840€ ALV 10%)
videoinstallaatio, animaatio, veistos
halkaisija 190 cm, korkeus 125 cm
Kaikkonen, Kaarina
Kotoa kauas, 2003,
12272,73€ (13500€ ALV 10%)
esineteos, kirjailu, 120 x 100 x 70 cm
Karsi, Jouna
Parkkihalli, 2013,
1818,18€ (2000€ ALV 10%)
sekatekniikka, 65 x 66 x 30 cm
Kivijärvi, Harry
Talvinen jokimaisema (mus. nim.), n. 1950-luku
850€ (ALV 0%)
(1945-1960), öljyväri kankaalle, 24 x 33 cm
Gaudeamus igitur, 1962,
3500€ (ALV 0%)
mustaksi patinoitu pronssi, 16,6 x 25,8 x 7,8 cm
Lehtinen, Kauko
Kasvoja Pariisista, 1961,
2000€ (ALV 0%)
kollaasi ja akryyli paperille, 37 x 26 cm
Lehto, Teija
Mustikkamaa, 2013,
145,45€ (160€ ALV 10%)
etsaus, akvatinta, 38 x 33 cm
Marila, Heikki
Katuelämää Istanbulissa, 1990,
4000€ (ALV 0%)
öljyväri kankaalle, 240 x 80 cm
Mäki-Lertola, Sinikka
Rakenne, 2009,
3500€ (ALV 0%)
patinoitu pronssi, 35 x 35 x 35 cm
Nissilä, Maarit
Talvenkestävä, 2010,
3300€ (ALV 0%)
50 x 27 x 25,5 cm
39 Ojala, Markku
Kaikki virtaa, 2011,
3000€ (ALV 0%)
pronssi, korkeus 44 x 36 x 20 cm
(jalusta 20 cm)
Paulus, Jaana
Lumottu puutarha, 2014,
2090,91€ (2300€ ALV 10%)
puupiirros, 93 x 121 cm
Ruokokoski, Jalmari
Wäinö Aaltosen muotokuva, 1921,
200€ (ALV 0%)
akvarelli, 37 x 32,5 cm
Vikainen, Jussi
Pankkireliefi (mus. nim.), 1935,
690€ (ALV 0%)
kipsi, 2 teososaa, molemmat 82 x 34 x 7 cm
Väisänen, Hannu
Tussilaveeraus, 2014,
2454,55€ (2700€ ALV 10%)
video, pituus 6 min 6 sek
Welling, Juha
Yövieras, 2011,
2800€ (ALV 0%)
petsattu puu, 47 x 94 x 42 cm
Apollo II, 2012
1600€ (ALV 0%)
patinoitu pronssi, 14 x 25 x 14 cm
Supussa, 2010,
1380€ (ALV 0%)
kiillotettu pronssi, 18 x 18 x 5 cm
Kaunistamisrahasto
Aaltonen, Wäinö
Kultalilja (Kultatyttö), 1929,
50000€ (ALV 0%)
kullattu puu, korkeus n. 100 cm
Prosenttihanke
Thusberg, Panu
Pyöräilijä, 2002, metalli, leveys n. 200 cm
8000€ (ALV 0%)
40 LAHJOITUKSET
Karikatyyrejä Turun teatterin näyttelijöistä (Hannes Flinck-
Rautala, Emil
Hemmo Airamo, Berta Lindberg, Rafael Pihlaja, Hannes Olli Tulenheimo, 1934, öljy kankaalle, 134,5, x 95,5 cm
Taidekokoelmaan liitetyt ja lahjoitetut
teokset
Närhi, Akseli Karhi, Ester Lindgren, Arvo Ahti, Arno Hen-
Vilho Ilmari, 1934, öljy kankaalle, 134 x 96 cm
riksson), s.a. (1920–43), sekatekniikka paperille, kehys
27,5 x 145 cm, teososien korkeus 22 x 14,5 cm
Ketola, Sirkku
Kaksitoista erikseen kehystettyä muotokuvaa:
Mestari, 2014, serigrafia vanerille, 99,5 x 111,5 x 4 cm
Sylva Rossi, 1933, vesiväri ja lyijykynä paperille,
Schalin, Teodor
Lars Ludvig Lindstrand, s.a. (1920–27), öljy kankaalle,
33,5 x 24 cm
29,5 x 20,5 cm
Siivonen, Hannes
Hannes Närhi, 1933, vesiväri ja lyijykynä paperille,
Neiti af Forselles, 1931, öljy kankaalle, 34,5 x 28 cm
29,5 x 20,5 cm
Rantamaisema, 1935, öljy kankaalle, 26,5 x 31 cm
Knuutila, Hannu
Hemmo Airamo, 1933, vesiväri ja lyijykynä paperille,
Naisen kasvohahmotelma, 1937(?), öljy levylle, 42 x 32 cm
Teatterineuvos Aulis Ruostepuro, 1999, öljy kankaalle,
29,5 x 20,5 cm
105 x 85 cm
Toivola, Hilkka
Kirsti Karhi, 1933, vesiväri ja lyijykynä paperille,
Madonna-aiheinen lasimaalaus, s.a.
Kivijärvi, Harry
Teema, 1965, lyijy, 150 x 125 x 90 cm
Koivisto, Aki
Istuva alaston (mus. nim.), 1990, litografia, 26 x 31 cm
29,5 x 20,5 cm
Oiva Salla, 1933, vesiväri ja lyijykynä paperille,
29,5 x 20,5 cm
lasimaalaus, kaksi osaa (osien koko 70 x 35cm)
Tuntematon
Harald Karlsson, s.a. (1960-1970), öljy kankaalle,
Laine, Janne
Paavo Jännes, 1930, vesiväri ja lyijykynä paperille,
Outi Heiskasen Ex-libris O-Heis, 2012, polymeerigravyyri
29,5 x 20,5 cm
70 x 50 cm
P3, kuva-ala 6 x 13 cm, vedosmerkintä E.A.I
Annie Mörk, 1933, vesiväri ja lyijykynä paperille,
Vikainen, Jussi
Lehmussaari, L.
29,5 x 20,5 cm
Oppilas (mus. nim.), s.a., kipsi, 33,5 x 16 x 10 cm
Merilän torppa, 1917, öljy kankaalle, 43 x 61 cm
Alpo Viika, 1934, vesiväri ja lyijykynä paperille,
Lukala, Juha
Goyan mukaan näytelmään ”Järjen uni”, 1978, maalaus
kankaalle, 84,5 x 104,5 cm
29,5 x 20,5 cm
Eila Virtanen, 1933, vesiväri ja lyijykynä paperille,
29,5 x 20,5 cm
Vilho Ilmari, 1933, vesiväri ja lyijykynä paperille,
Weiner, Wolle
Satumaisema (mus. nim.), 1962, maalaus, sekatekniikka,
46 x 63 cm
Painokuvakokoelmaan liitetty
Malkki, Pertti
29,5 x 20,5 cm
Liewendahl, F.
Linna, 1987–1988, vaneri, peili, puu, maali, 13 x 33 x 13 cm
Akseli Karhi, 1933, vesiväri ja lyijykynä paperille,
Le Bombardement de la Forteresse Svèaborg par la flottille
Auringon nousu, 1988, puu, köysi, maali, 29 x 36 x 22 cm
29,5 x 20,5 cm
bombarde des Alliés le 9 et 10 Août 1855, 1855, väri-
Litja Ilmari, s.a., vesiväri ja lyijykynä paperille,
litografia, 28,5 x 102 cm
Närhi, Hannes
Karikatyyrejä Turun teatterin näyttelijöistä, yhdeksän samassa kehyksessä:
29,5 x 20,5 cm
Paavola, Johannes
Juhannustanssit, 1922, öljy kankaalle, 106 x 107 cm
41 LAHJOITUKSET
Esinekokoelmat
Yksityiset: Dido Björkblad (Turku), Arto Elovirta (Turku),
Lassi Erpiö (Turku), Ilpo Haahtela ( Kaarina), Seppo Haapakoski (Turku), Ilta Orvokki Hannila (Turku), Pirjo Herrala
(Turku), Sanna Kupila (Turku), Kasimir Otso Valtteri Kurri
(Turku), Anna-Liisa Metsälä (Turku), Leena Mäkilä( Turku),
Heidi Pfäffli (Turku), Marita Räty (Pori), Merja Strandén
(Turku), Ari Tammi (Turku). Margareta Willner-Rönnholm
(Turku).
Yhteisöt: Antiikkiliike Ortelius (Turku), Outotec (Ceramics)
Oy (Turku), Suomen Numismaattinen Yhdistys r.y. (Helsinki), Vasaramäen päiväkoti (Turku), Åbo Läkarförening r.f.
(Turku)
Opetuskokoelmat
Ammattiopisto Novia (Turku), Tuula Gers (Turku), Ilpo
Haahtela (Kaarina), Liisa Isomaa (Turku), Jukka Kantola
(Turku), Salme Kotivuori (Turku), Sanna Kupila (Turku), Tea
Langh (Kaarina), Kari Leino (Turku), Eeva Liespuu (Turku),
Yle Lindgren (Turku), Luostarinmäen Käsityöläismuseo
(Turku), Tiina Pihlajaniemi (Turku), Tuulikki Saarinen
(Lieto), Raija Salonen (Turku), Lena Sarlin (Turku), AinoMaija Savela (Turku), Maija-Liisa Schoultz (Turku), Turun
Linnan pukuhuolto, Aulis Soininen (Turku), Terttu Suominen (Turku), Anja Toivonen (Turku), Vasaramäen päiväkoti
(Turku)
42 MUSEOKESKUKSEN
HENKILÖKUNTA 2014
Projektit
YJEAT –koulutus, Kirkkonummi 20.-21.11. (Kurth)
Vakituinen henkilökunta:
Venäläinen Kulttuurifoorumi sekä hankeneuvottelu, Pietari
Kurth Joanna, intendentti
8.–10.12. (Kurth)
Hallinto/Tukipalvelut
Ylänen Henna, tutkija
Luennot ja esitelmät:
Vakituiset
IImmonen Olli, vs. museopalvelujohtaja
Harjoittelijat, työllistetyt ja kesätyöntekijät:
Henna Ylänen: Töissä museoalalla (8.9. Turun yliopiston
Kiiski Päivi, kuvataidejohtaja
kulttuurintuottajaharjoittelija Minea Paavola 17.3.–27.5.2014
kulttuurihistorian oppiaine, Turun yliopisto)
Heikniemi-Pääkkönen Helena, hallintosuunnittelija
kulttuurintuottajaharjoittelija Heidi Korhonen-Tuominen
Henna Ylänen: Kurala lasten toiminnan paikkana (9.9.
Kujansuu Ulla, graafinen suunnittelija
12.3.-18.4.2014, 28.5.–31.8.2014
Turun lastenkulttuurin neuvottelukunta, Logomo)
Söderström Marita, tutkija 31.3. saakka
museoharjoittelija Ala-Jokimäki Arttu 2.6.–1.9.2014
Henna Ylänen: Kuralan pedagoginen toiminta (10.9. Turun
museoharjoittelija Salonen Jukka 16.-27.6.2014
yliopiston museologian oppiaine, Kurala)
Tilapäiset
museoharjoittelija Ala-Jokimäki Arttu 2.6.–1.9.2014
Työmatkat ja koulutukset:
sihteeriharjoittelija Kaisa Väre 27.10.2014–20.2.2015
Näyttelyneuvottelut, Pietari 28.–29.1. (Kurth)
Asiakaspalvelut
Näyttelyneuvottelut, Moskova 3.–4.3. (Kurth)
Järvi Petteri, intendentti
Työmatkat ja koulutukset
Strategiapäivät, Helsinki 20.–21.3. (Kurth)
Lehmusto Leena, asiakaspalvelusihteeri (myyntipalvelut)
Museopalvelujohtaja on toiminut Suomen museoliiton
Yhteistyöneuvottelut, Helsinki 26.3. (Kurth)
1.9.2015 alkaen
hallituksessa ja sen kv. työryhmän puheenjohtajana,
Näyttelyneuvottelut, Pietari 3.–4.4. (Kurth)
Hotelli- ja ravintolamuseon hallituksessa, Suomen arkki-
Näyttelyneuvottelut, Pietari 2.–3.6. (Kurth)
Kassapalvelut
tehtuurimuseon ja Framen valtuuskunnassa sekä Turun tai-
MuseumNext-konferenssi, Newcastle 18.–20.6. (Kurth)
Kyynäräinen Heidi, lippukassanhoitaja (tiiminvetäjä)
demuseon hallituksessa ja Forum marinumin työjaostossa.
Hankevalmistelu, Oulu 2.–3.9. (Kurth)
Herrala Pirjo, lippukassanhoitaja
Museopalvelujohtaja on osallistunut toimingavuoden
Museoalan teemapäivät Helsinki 11.–12.9. (Ylänen)
Ingberg Sirpa, museovalvoja
aikana useisiin alan seminaareihin ja kokouksiin Suomes-
Tutustuminen Manifesta -biennaaliin, Pietari 25.–26.9.
Jussila Timo, lippukassanhoitaja
sa ja ulkomailla.
(Kurth)
Klemola Tuua, museovalvoja
e-Pub – sähköisen kirjan julkaiseminen 2.5. (Kujansuu)
YJEAT –koulutus, Kirkkonummi 1.–2.10. (Kurth)
Kostet Jenna, kaupanhoitaja
LinkedIn tutuksi 14.5. (Heikniemi-Pääkkönen)
InDesign koulutus 7.10 ja 21.10., Eviva-hanke, Turun
Leppänen Jukka-Pekka, museovalvoja
SAP SIPS -koulutus 17.6. (Heikniemi-Pääkkönen)
ammatti-instituutti (Ylänen)
Lindgren Elina, lippukassanhoitaja
Museoliiton mentorointi- ja ohjausvalmennus 3.9.
Museala vardagsrum 10.10., Sagalunds Museum, Kemiö
Manninen Nina, museovalvoja
(Heikniemi-Pääkkönen)
(Ylänen)
Mäkinen Jaakko, valvoja
Henkilökuntaretki Poriin toukokuussa.
Taidemuseopäivät, Mänttä 28.-29.10. (Kurth)
Pihajoki Sari, lippukassanhoitaja
Valokuva-aineiston tekijänoikeudet 4.11., Turun yliopisto
Salomaa-Pallassalmi Tuula, kaupanhoitaja
(Ylänen)
Ståhle Liisa, lippukassanhoitaja
43 Kiinteistö- ja tilapalvelut
Vainio Mika, museovalvoja
Saloluoma Jonni, tutkija
Kemppainen Simo, museomestari (tiiminvetäjä)
Valtonen Sari, museovalvoja
Selin Bengt, tutkija (hoitovapaalla 29.9.–31.12.2014)
Allt Pirjo, vahtimestari
Asiakaspalvelu-yksikössä työskenteli vuoden aikana
Seppä Johanna, tutkija
Henttula Jenni, vs. vahtimestari
lisäksi tilapäisiä määräaikaisia työntekijöitä kaikissa
Sjöberg-Pietarinen Solveig, tutkija (eläkkeelle 31.5.2014 alk.)
Hilden Aatto, vahtimestari
tiimeissä. Kesätyöntekijöitä oli palkattuna kesäsesongin
Tiilikainen Leena, tutkija
Huupponen Laina, vahtimestari
aikana 31 henkilöä. Joulusesongin ajaksi palkattiin
Vuorio Leena, tutkija
Jerumanis, Janis, museovalvoja
yhteensä 20 tilapäistä työntekijää asiakaspalveluun.
Väärä Seija, tutkija
Kurki Tomi, vahtimestari
Koulutukset
Tilapäiset
Leikas Lauri, alueenhoitaja
Koko yksikön yhteinen koulutuspäivä pidettiin Wäinö Aal-
Aalto Heidi (1.10.2013–30.9.2014; 1.10.2014–)
Leino Ilpo, talonmies
tosen museossa 27.1.2014. Koulutuksessa käsiteltiin asia-
Aurekoski-Turjas Marjo
Leino Kari, alueenhoitaja-vahtimestari
kaspalvelun laadullista kehittämistä ja turvallisuusasiois-
Hagelstam Sonja
Malka Rauli, vahtimestari
ta. Päivän lopuksi järjestettiin pelastautumisharjoitus.
Hannula Linda
Marjasto Jari, vahtimestari, 31.7. saakka
Kuluneen vuoden aikana yksikön henkilökunta osallistui
Heikkilä Lauri
Mäntyniemi Jari, vahtimestari
pääasiassa Turun kaupungin järjestämiin asiakaspalve-
Joki-Tokola Vesa
Roininen Jukka, talonmies-vahtimestari
luun liittyviin koulutuksiin.
Kiviluoma Helinä 1.1–27.9.2013
Koskinen Tarja, ylivahtimestari
Suopuro Jussi, apulaisvahtimestari
Lintula Ville
Welin Märit, vahtimestari (äitiyslomalla)
Lukola Altti
Näyttelyt ja pedagogiikka
Lönnberg Päivi
Näyttelyvalvonta
Reinikka Satu, intendentti
Murto Ullamari
Nenonen Kristiina, vahtimestari (tiiminvetäjä) 31.7.2014 Vakituiset
Oikarinen Maiju
saakka
Antila Anitta, näyttelysihteeri
Reinikainen Mikke
Ahtiainen, Riikka, museovalvoja
Hujala Susanna, näyttelyamanuenssi
Tyvelä Tuukka
Ahtiainen Tuula, museovalvoja
Huokkola Maria, taideohjaaja
Lahtinen Susanna (tutkijan sijainen 29.9.–31.12.2014)
Hiekko Pirjetta, museovalvoja
Hänninen Tuula, opas
Lalu Liisa
Jokioinen Heikki, museovalvoja
Kauppinen Hilkka, opas
Karila Suvi
Kleemola Tuua, museovalvoja
Kotivuori Salme, tutkija
Säynäjäkoski, Raisa
Lehmus Reijo, museovalvoja
Käär Pekka, tutkija
Manninen Nina, museovalvoja
Laaksonen Tarja-Tuulikki, tutkija
Harjoittelijat
Marjasto Jari, vahtimestari (tiiminvetäjä) 1.8.2014 alkaen
Langh Tea, taideohjaaja
Riikka Soininen 5.5.–4.8.2014
Saukko Essi, pukuhuoltaja
Lepokorpi Nina, tutkija
Paula Pehkonen 5.5.–4.8.2014
Seikkula Eira, museovalvoja
Leskinen Olli-Pekka, tutkija, tiiminvetäjä
Emma-Liina Sutinen 5.5.–4.8.2014
Toivola Sari, museovalvoja
Rytinki Raimo, taideohjaaja
Mirka Turpeinen 3.10.–25.11.2014
44 Inka Mäkiö 3.10.2014–4.2.2015
Työmatkat ja koulutukset
(Pietari), 18.8. (Helsinki) sekä 25.-28.11. (Lappeenranta ja
Helena Anttila 8.12.2014–81.1.2015
– Maria Huokkola: Museoliiton Verso 1 ja Verso 2 kurssit
Pietari)
yht. 25 opintopistettä, joissa hän suoritti täydennyskouKesäoppaat
lutuksena museologian perusopintojen sivuainekokonai-
Esitelmät
Turun linna
suuden. Vuoden aikana oli yhteensä 4 lähiopetuspäivää
– 18.–19.11. Näyttelycafe, museoliitto (Päivi Lönnberg:
Nurmi Elina 2.6.–3.8.2014
Helsingissä ja useita web-seminaareja internet-yhteyden
Hankintakäytännöt ostajan näkökulmasta. Esimerkkinä
Kaukonen Emil 9.6.–10.8.2014
kautta sekä jatkuvaa verkko-opiskelua.
EU-rahoitteinen Turun linnan uudistamishanke )
Lalu Liisa 9.6.–10.8.2014
– Seija Väärä: Esimiehenä arjessa 6.2., 28.2. ja 14.3.2014
– 4.-6.9. XXIV General Assembly of the Association of
Lindén Annika 9.6.–10.8.2014
– Hilkka Kauppinen, Heidi Aalto, Tuula Hänninen: Asiakas-
Castles and Museums around the Baltic, Vilna (Päivi Lönn-
Öst Josefin 9.6.–10.8.2014
palvelutaidot 27.1.2014
berg: Turun linnan uudet perusnäyttelyt)
Gustafsson Cecilia 16.6.–17.8.2014
– Päivi Lönnberg: 5.3. Yleisön osallistuvuus: Minun meri-
Katajamäki Terhi 16.6.–17.8.2014
museoni -hankkeen päätösseminaari, Forum Marinun
Työryhmät
Virranniemi Salla 1.7.–31.8.2014
(Päivi Lönnberg)
Junioritiimi, Lastenkulttuurin neuvottelukunta, Lasten itse-
Jancevic Kristina 2.6.–31.8.2014
– Maria Huokkola: Kultuuripalveluja kaikille -seminaari
näisyyspäivän työryhmä, Eviva, Elokuvaprojekti Wimman
saavutettavien kulttuuripalveluiden tuottamisesta Tampe-
kanssa, Kulttuuririnki, Museovirasto, Pedaali ry., Senaat-
Luostarinmäen käsityöläismuseo
reella 6.5.2014, järj. British Council.
tikiinteistöt, Turun alueen Museolehtorit, Turun linnan
Iris Hyyrynen, opas
– Seija Väärä: Tutustuminen Teatterimuseoon (museo-
hoitokunta, Vapaa-aikatoimialan alueelliset kohderyhmät,
Gina Tallqvist, opas
pedagogista ohjelmaa), Helsingin kaupunginmuseon
Varsinais-Suomen elokuvakomissio.
Linda Javén, opas
Helsinki mielessäni -näyttelyyn ja Tove Jansson -näyttelyyn
Linnea Ollaiver, Nordjobb-harjoittelija, opas
Ateneumissa 20.5.2014.
– Päivi Lönnberg: 3.9. Museo- ja matkailualan verkostose-
Kulttuuriperintöyksikkö
Muut (käsityöläismuseo)
minaari (museoliitto, paikka: AV&AN)
Maarit Talamo-Kemiläinen, intendentti
Elisa Koskilahti, ompelija
– Seija Väärä, Nina Lepokorpi, Hilkka Kauppinen, Maria
Tom Bergroth, amanuenssi
Sini Montanari, maalari
Huokkola, Heidi Aalto, Tuula Hänninen, Päivi Lönnberg:
Johan Björkman, tutkija 1.11.2014 alkaen
Jukka Keihäs, puuseppä
Näyttely Café -seminaari Turun linnassa 18.–19.11.2014,
Kari Hintsala, tutkija
Marja Harmava, kankaankutoja
järj. Museoliitto.
Riitta Kajala, tutkija
Linda Virsu, nyplääjä
– Heidi Aalto: Ensiapukoulutus 25.–26.11.
Sanna Kupila, tutkija
Raija Tukkimäki, turkkuri
– Hilkka Kauppinen, Heidi Aalto ja Tuula Hänninen: Tutus-
Kaarin Kurri, tutkija
Hanna Järvenpää, savenvalaja
tuminen Livrustkammaren ja Medeltidsmuseetin pedagogi-
Kaisa Lehtonen, tutkija
Pirkko Vehmanen, perinnekäsityöt
siin näyttelyihin 15.12–17.12.2014.
Eeva Mikola, tutkija 1.5.2014 asti
Pirkko Väntsi-Kokko, kehrääjä
– Päivi Lönnberg: Keisarillisia lahjoja Pavlovskin palatsista
Aki Pihlman, tutkija vv.bb.2014 asti
-näyttelyn suunnittelukokoukset 23.3. (Helsinki), 3.–4.4
Tanja Ratilainen, tutkija 1.5.2014 alkaen
Paula Saarento, tutkija, vuorotteluvapaa 1.8.2014 asti,
45 sijainen Sara Tamsaari
Silja Koskimies, tutkija
– Futuristic History –päivä Luostarinmäellä 18.8.
Elina Saloranta, tutkija, sijainen 1.1.–27.4.2014
Jussi Latvala, tutkija
– Tutustuminen Ravattulan Ristimäen kaivauksiin 29.9.
Anneli Sorvoja, tutkija
Jaana Salmi, tutkija
– Turun keskiaikamarkkinoiden luentopäivä 26.6.2014.
Merja Strandén, tutkija
Sara Tamsaari, tutkija
– Pohjoismainen raunioseminaari Helsingissä ja Turussa
25.–26.9.2014, (Turun osio)
Eija Suna, tutkija
Henrik Swanljung, tutkija
Hankkeet:
– Maakuntamuseoiden ja Museoviraston neuvottelupäivät
Johanna Viitaharju, tutkija
Päivi Leppänen, konservaattori
Satakunnan museossa 6.10.2014.
Sirpa Ojala, tutkija
– Relics of the Saints – Remnants of Papacy in Reformed
Työsuhde ulkopuolisella rahoituksella:
Ninna Pulli, tutkija
Churches –workshop 31.10.–1.11.2014.
Arkeologiset tutkimukset:
Alex Vidqvist, tutkija
– Museoviraston 130-vuotisjuhlaseminaari Helsingissä
5.11.2014.
Emma Hartikka, tutkimusapulainen
Johanna Joensuu, tutkimusapulainen
Harjoittelijat, työllistetyt ja kesätyöntekijät:
– Kaupunkiarkeologian kansainvälinen konferenssi: 10.
Harri Jokinen, tutkimusapulainen
Robert Blörk
Kolloquium zur Stadtarchäologie im Hanseraum 17.–
Riikka Julin, tutkimusapulainen
Leena Haimi
20.11.2014.
Aliisa Kallio, tutkimusapulainen
Petri Huttunen
– Arkeologipäivät Turussa 27.–28.11.2014, (vain 27.11.)
Anu Kinnunen, konservointiapulainen
Maija Huusko
– Uusien työntekijöiden perehdytys 22.5.2014.
Nora Kivisalo, tutkimusapulainen
Anna Koskela
– Kilan Webmap-koulutus 12.6.2014.
Kim Krappala, tutkimusapulainen
Jenni Kuuppo
– Kilan mittausosaston / Jouni Ruotsin opastus kämmen-
Esa Laukkanen, tutkija
Sanna Laiho
mikron/tarkkuus gps:n käyttöön 14.7.2014.
Anna-Marie Liira, tutkimusapulainen
Camilla Linko
– DoTku- ja JoutseNet -koulutus 30.9.2014.
Virva Lompolo, tutkija
Jari Paajanen
– Maaseudun asutus- ja elinkeinohistorialliset muinais-
Heidi Martiskainen, tutkija
Veera Pekkarinen
jäännökset – Historiallisen asutuksen infrastruktuuri
Hanna Pellinen, tutkimusapulainen
Jake Puustinen
kylistä torppien kautta tervahautoihin ja hiilimiiluihin,
Elina Saloranta, tutkija
Mervi Soilamo-Malmi
seminaari Helsinki 16.5.2014
Ilkka Sipilä, tutkimusapulainen
Lauri Toivonen
– Maakuntamuseoiden ja Museoviraston neuvottelupäivät
Jukka Sipilä, tutkija
Sari Turpeinen
Satakunnan museossa 6.–7.10.2014
Jani Vidgren, tutkimusapulainen
Janne Valkeapää
– Muinaismuistolakiosaamisrinki Helsingissä 29.10.2014
Lasarettimuseo ja Terveydenhuoltomuseo:
Työmatkat ja koulutukset
– Museoviraston 130-vuotis juhlaseminaari Helsingissä
Anna-Maria Niinikoski, tutkija
– Artefactan konferenssi ”How do we study objects?”
5.11.2014
Helsingissä 8.–9.5.
– Arkeologipäivät Turussa 27.–28.11.2014
Rakennuskannan inventoinnit ja maisemahistorian tutki-
– Digitaalisen työpöydän suunnittelukokous 19.5. pääkir-
– Paraisten Central Baltic -hankkeen tapaaminen Tallinnas-
mus:
jastossa
sa 12.12.2014.
ja 17.12.2014
46 – Bryggman-päivän seminaari 7.2.2014. Modernistinen
Tilapäiset työntekijät
– PKL:n koulutuspäivä Tampereella 10.10.
arkkitehtuuriperintö – ja sen korjaaminen
Heidi Karjalainen (kaivausprojektit) –21.2.
Seminaari:
– Rakennusvalvonnan sähköinen asiointipalvelu
Anu Kinnunen (kaivausprojektit) 16.6.–31.12.
– Linnan perusnäyttelyn palauteseminaariristeily 2.4.
(Lupapiste); koulutus 11.3.2014
Päivi Leppänen (kaivausprojektit) 16.6.–15.8.
– Artefacta The Finnish Network for Artefact Studies:
Kuinka tutkia esineitä? – analyysit esinetutkimuksessa
– Kaupunkikuvaneuvottelukunnan opintomatka tutustu-
-seminaari 8.5.
maan Turun siirrettäviin päiväkoteihin 9.12.2014
Harjoittelijat
– Valtakunnallinen tallennus- ja kokoelmayhteistyön
Tekstiilikonservointiharjoittelija Ann-Charlotte Ekman, -seminaari, TAKO seminaari Helsingissä 21.1.2014
Metropolia ammattikorkeakoulu 7.4.–30.5.
Riikka Saarinen
– Rakennusperinnön neuvottelupäivä Helsingissä 3.4.2014
Tekstiiliharjoittelija Sanna Laiho Lounais-suomen käsi- ja Seminaari:
– TAKO 4. poolin kokous Espoossa 15.4.2014
taideteollisuusoppilaitos 7.4.–13.5.
– Linnan perusnäyttelyn palauteseminaariristeily 2.4.
– Teollisuusperinteenseuran kevätkokous Tekniikan muse-
Työharjoittelija Jake Puustinen 22.4.–21.6.
– Arkeologisia kenttätöitä Varsinais-Suomessa 2013. Vanha Suurtori, Raatihuoneen juhlasali. 10.4.
ossa 15.4.2014, 5.5.2014, 4.6. 2014
– Paikalla.fi koulutukseen osallistuminen 28.4.2014
Työmatkat ja koulutukset
– Artefacta The Finnish Network for Artefact Studies. “How – Futuristic –history hankkeen tilaisuus 18.8.2014
Maarit Hirvilammi
do we study objects? Analyses in artefact studies”. Koulutus:
Helsinki, 8.–9.5. Turun yliopiston Arkeologian oppiaineen
– PKL:n kevään koulutuspäivä Hyvinkäällä 28.3
järjestämä luento Konservointi
– PKL:n koulutuspäivä Tampereella 10.10.
– “The Treasure Act and Portable Antiquites Scheme in Sjöström Mats, pääkonservaattori
– Roger Blandin luento metallinetsintoiminnasta ja tieto-
England”. Luennoitsija PhD Roger Bland. 22.5.
Vakituiset
jen tallentamisesta Englannissa ja Walesissä, järjestäjä – Nordiskt Ruinseminarium. Turku, 26.9.
Tekstiilikonservaattori Päivi Allinniemi 1.2. alkaen
Turun yliopiston arkeologian oppiaine
Julkaisu:
Esinekonservaattori Maarit Hirvilammi
– Kuvalukupiiri, järjestäjä Museokeskus ja Turun yliopiston – Pihlman, Aki & Saarinen, Riikka. Excavate, conserve and Tekstiilikonservaattori Tanja Huikuri
Suomen historian oppiaine 10.11., 24.11.2014
display – From pit into cabinets. In The Collection of
Huonekalukonservaattori Sari Selkee
Seminaari:
Presentations of the International Conference held on
Esinekonservaattori Riikka Saarinen
– Linnan perusnäyttelyn palauteseminaariristeily 2.4.
August 29, 2013. The conference “Castle. Archaeology. Mu-
Taidekonservaattori Emilia Kallinen
– Kuinka tutkia esineitä? – analyysit esinetutkimuksessa. seum. The 100th Jubilee of Archaeologist Janis Graudonis”.
Näyttelypuuseppä Rauno Neuvo
Järjestäjä Artefacta esinetutkimusverkosto 8.–9.5.2014
Turaidas Muzejrezervats. Latvia 2014. s.51–63.
Museomestari Tony Saari
Matka:
Museomestari Merja Pitkänen
– Tutustuminen Kaarinan Ravattulan Ristimäen kaivauk-
Tony Saari
Museomestari Roni Harsu
sille
Koulutus:
– PKL:n koulutuspäivä Tampereella 10.10.
Näyttelysuunnittelija Seppo Kannisto, eläkkeelle 30.11.
Näyttelyjärjestäjä Jarmo Laine, eläkkeelle 31.08.
Tanja Huikuri
Seminaari:
Näyttelyrakentaja Mika Myllymäki
Koulutus: – Linnan perusnäyttelyn palauteseminaariristeily 2.4.
– PKL:n kevään koulutuspäivä Hyvinkäällä 28.3
47 Rauno Neuvo
Emilia Kallinen
Taidelainaamo
Seminaari:
Koulutus: Työsuhteessa:
– Linnan perusnäyttelyn palauteseminaariristeily 2.4.
– PKL:n koulutuspäivä Tampereella 10.10.
Elisa Jalasaho, työsuhteinen toimistovirkailija
Seminaari: 27.1.–26.7.2014
– Linnan perusnäyttelyn palauteseminaariristeily 2.4.
Riina Salminen, työsuhteinen toimistovirkailija
Päivi Allinniemi
Koulutus:
21.1.–20.7.2014
– PKL:n kevään koulutuspäivä Hyvinkäällä 28.3
Karolina Vilppo, toimistovirkailija, 4.2.–3.5.2014
– Tervetuloa töihin Turun kaupungille -info 22.5.
Taide ja visuaalinen kulttuuri
– PKL:n koulutuspäivä Tampereella 10.10.
Riitta Kormano, intendentti
Työkokeilussa/työharjoittelussa:
– Turun kaupungin järjestämä Asiakaspalvelu-ruotsi -kurs-
Vakituiset
Elisa Jalasaho, työkokeilu/työharjoittelu
si 17.9.–12.11. Minna Ijäs, valokuva-arkisto, tutkija, opintovapaalla 10.12.2013–18.1.2014
Seminaari:
31.8.2014 saakka
Riina Salminen, työkokeilu/harjoittelu
– Linnan perusnäyttelyn palauteseminaariristeily 2.4.
Margareta Willner-Rönnholm, taidekokoelmat, tutkija 12.11.2013–14.1.2014
Artefacta The Finnish Network for Artefact Studies: Kuinka
(osa-aikainen, 60 %)
tutkia esineitä? – analyysit esinetutkimuksessa -seminaa-
Riina Tiainen, taidekokoelmat, amanuenssi
Jatkossa työsuhteiset, sekä mahdolliset työkokeilijat ja
ri 8.5.
Tatiana Tolonen, valokuva-arkisto, tutkija
harjoittelijat tulevat ASPA:n ja työskentelevät sekä kirja-
Martti Puhakka, tutkija / valokuvaaja
kaupan, että lainaamon työtehtävissä.
Sari Selkee
Eija Karnisto, valokuva-arkisto, kopisti
Koulutus:
Mikko Kyynäräinen, valokuvausteknikko
Työmatkat
– PKL:n kevään koulutuspäivä Hyvinkäällä 28.3
Anita Paljakka, taidelainaamo, projektityöntekijä (osa-
Riina Tiainen: Pietarin Manifestaan ja taide-elämään sekä – PKL:n koulutuspäivä Tampereella 10.10.
aikainen, 52,29 %)
Repin-museoon tutustuminen 24.9.–26.9.2014
Riina Tiainen: Museo 2015 Kokonaisarkkitehtuurikokous, – Kuvanlukupiiri: Valokuvan historia 10.11.
Seminaari:
Sijaiset, määräaikaiset ja harjoittelijat
4.12.2014, Museovirasto, Helsinki.
– Linnan perusnäyttelyn palauteseminaariristeily 2.4.
Elina Ovaska, ts. tutkija, valokuva-arkisto 1.1.–31.8.2014
Riina Tiainen: E-kuva päivä, 25.11.2014, Userix, Poliisi-
Mats Sjöström
Elina Ovaska, tutkija, 13.10.–12.12.2014
museo, Tampere.
Koulutus:
Ringa Takanen, Kaunistamisrahastotutkija 2.4.–31.7.2014
– Museum Lighting and LED Technology konferenssi. Köö-
Katariina Tammelin, työkokeilu 1.12.2013–28.2.2014
Koulutuksiin ja seminaareihin osallistuminen
penhamina 18.–19.3.
Sari Pihajoki, ts. tutkija 20.1.–31.12.2014
Riitta Kormano, FRAME - Yhteisö taiteenrahoittajana, 15.4. Seminaari:
Toni Kandelin, projektityöntekijä 2.-31.1. ja 2.2.–2.8.2014
Helsinki.
– Linnan perusnäyttelyn palauteseminaariristeily 2.4.
Sini Montanari, museologian harjoittelija, valokuvako-
Riitta Kormano, Taidemuseopäivät 28.-29.10. Mänttä.
– Nordiskt Ruinseminarium. Turku, 26.9
koelmat 22.9.–12.10.2014
Elina Ovaska, Kuva-arkistolaisten perus- ja kertauskurssi Aki Keskinen, projektityöntekijä 28.4.–27.10.2014
7.–8.4.2014, Suomen valokuvataiteen museo, Kaapeli
Tommi Vihko, siviilipalvelusmies 17.11.2014 alkaen
tehdas, Helsinki.
48 Sari Pihajoki, Kuva-arkistolaisten perus- ja kertauskurssi Elina Ovaska, Valokuvakeskus Peri Ry:n taiteellisen toimi-
– Riina Tiainen: Alustus Teoksesta dokumentiksi -seminaa-
7.–8.4.2014, Suomen valokuvataiteen museo, Kaapeli
kunnan jäsen
rissa, Taidetila Kutomossa, 11.8.2014. Seminaarin järjestäjät: Taiteen edistämiskeskus ja Turun yliopisto.
tehdas, Helsinki.
Elina Ovaska, Asiakaspalveluviestintäkoulutus 28.4.2014, Luennot ja esitelmät
– Minna Ijäs: Esitelmä arkiston muodostumisen ja luet-
Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala, Vimman Sali, Turku.
– Riitta Kormano: Wäinö Aaltosen merkitys Turun kau-
teloinnin historiasta. Arkistoalan opiskelijoiden (15 kpl)
Elina Ovaska, Asiakaspalveluviestintäkoulutus 5.5.2014, pungille. Wäinö Aaltonen Symposium, Kristillinen opisto,
vierailu ja tutustuminen valokuvakokoelmiin16.9.2014.
Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala, Vimman Sali, Turku.
Turku, 22.3.2014
– Minna Ijäs: ”Valokuvan historiat ja Turun historiaa”.
Elina Ovaska, Paikalla asiakaspalaute järjestelmäkoulutus – Riina Tiainen: Wäinö Aaltosen kirjaston esittely Wäinö
Luento Turun yliopiston ja Turun museokeskuksen järjes-
6.6.2014 Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala, TOP-
Aaltonen-symposiumin iltaohjelmana WAMissa. 22.3.2014
tämällä Valokuva esineenä ja lähteenä -kurssilla osana
keskus (Trivium), Turku.
Taidetta kaikille? -keskusteluilta Turun kaupungin julkisen
kuvalukupiiri-toimintaa. Turku 10.11.2014.
Minna Ijäs, Uusi luettelointiohje tutuksi -koulutus, taiteen hankinnoista ja prosenttiperiaatteesta
– Minna Ijäs ja Paula Saarento: ”Turun museokeskuksen
25.11.2014, Suomen museoliitto, Aboa Vetus & Ars Nova – Wäinö Aaltosen museo, 10.4.2014 klo 18–20. Tilaisuus
kulttuurihistorialliset valokuvakokoelmat”. Luento Turun
-museo, Turku.
oli kohdennettu erityisesti taidealan ammattilaisille ja
yliopiston ja Turun museokeskuksen järjestämällä Valoku-
Sari Pihajoki, Uusi luettelointiohje tutuksi -koulutus, opiskelijoille, mutta kaikki asiasta kiinnostuneet olivat
va esineenä ja lähteenä -kurssilla osana kuvalukupiiri-toi-
25.11.2014, Suomen museoliitto, Aboa Vetus & Ars Nova tervetulleita. Turun kaupungin kuvataidejohtaja Päivi Kiiski
mintaa. Turku 10.11.2014.
-museo, Turku.
avasi tilaisuuden ja keskustelua alustivat Turun museokes-
– Minna Ijäs: Kuvan tutkimuksen työpajat Turun yliopiston
Riina Tiainen: Kulttuuri ja hyvinvointi -seminaari, 6.3.2014, kuksen intendentti Riitta Kormano sekä Taiteen edistä-
ja Turun museokeskuksen järjestämällä Valokuva esineenä
Educarium, Turku.
miskeskuksen erityisasiantuntija Henri Terho. Keskustelua
ja lähteenä -kurssilla. Turku 1.12.2014 ja 24.11.2014. Li-
Riina Tiainen: Luettelointiohjekoulutus 9.4.2014, Suomen ohjasi Turun museokeskuksen tutkija Jonni Saloluoma.
säksi työpaja Turun museokeskuksen työntekijöille osana
Museoliitto, Brinkkala, Turku.
Martti Puhakka: ”Valokuvaus Turun museokeskuksessa -
Kuvalukupiiri-toimintaa 8.12.2014.
Margareta Willner-Rönnholm: Luettelointiohjekoulutus erityisesti esinekuvaus”.
– Riina Tiainen: Citynomadin ja ”Taidetta Turun katuku-
9.4.2014, Suomen Museoliitto, Brinkkala, Turku.
– Esitelmä Turun kultasepille aiheena valokuvaus museo-
vassa” -reitin esittely Vapaa-aikatoimen teltassa Turun
Riina Tiainen: KDK: sektorikohtainen Finna-tapaaminen työssä. Turun Luostarinmäen käsityöläismuseo, 23.4.2014.
päivänä 21.9.2014 Vähätorilla.
(museot), etäosallistuminen 2.12.2014
Turkulaisten oma taidekokoelma -keskusteluilta, Wäinö
– Martti Puhakka & Eeva Mikola: Loimaan suksimuseossa
Koko yksikön opintomatka: tutustuminen Museoviraston Aaltosen museo, 8.5.2014 klo 18–20. Ohjelma alkoi
opastusta esineistön valokuvaamiseen. Loimaa 4.2.2014.
valokuvakokoelmiin ja kuvapalveluun (Sturenkatu, yleisöopastuksella klo 17.00. Kokoelman historiasta ja
– Martti Puhakka: Ohjeita asiakirjojen digitointikuvaukses-
Helsinki), 18.6.2014.
nykyhetkestä kertoi intendentti Riitta Kormano ja taiteili-
ta Turun kaupunginarkistolle. 23.5.2014.
jan näkökulmasta Turun julkista taidetta valotti taiteilija
Työryhmät ja luottamustoimet
Kari-Petteri Kakko.
Riitta Kormano, Lämpöä liikkeellä -ideakilpialun juryn
– Riina Tiainen: Ismo Luukkosen ”Kalliossa kädenjälki”-
jäsen, 8.12. Helsinki
kalliomaalausnäyttelyn asiantuntijaopastus, Turun Linna,
Riina Tiainen, Muusa -teostietokannan ohjausryhmässä
17.5.2014.
Museokeskuksen edustajana
49 50