Tarjouspyyntö

12.11.2015
1
TARJOUSPYYNTÖ:
MAANRAKENNUS KONEIDEN JA KULJETUSKALUSTON VUOKRAAMINEN VUODELLE 2016
Ylöjärven kaupungin yhdyskuntatekniikan osasto pyytää tarjouksia kaivinkoneja kuljetuspalveluista kuntajohtoisen infran rakentamiseen. Kokonaistaloudellisesti edullisimpien toimijoiden kanssa tehdään puitesopimukset vuodelle 2016.
Tilaaja päättää eri koneryhmissä puitesopimuksen piiriin kuuluvien yksiköiden
lukumäärän.
1. YLEISTÄ
Kaivinkoneet ja kuljetuskalusto otetaan kunnan työnjohdon alaisuuteen kohteen
tarpeen mukaan tuntitöihin. Tilaaja valitsee työkohteeseen parhaiten soveltuvan
kaluston.
Tilaaja ei takaa jatkuvaa työllistämistä.
Hankinnassa sovelletaan Kone- ja kuljetuspalveluiden hankinnan yleisiä ehtoja
2008 (KE08). Hankinnassa noudatetaan avointa hankintamenettelyä ja se ylittää julkisen hankintalain kansallisen kynnysarvon.
Tarjousta pyydetään vuodelle 2016. Tarjoushintojen on oltava kiinteitä ajalle
1.1.2016 – 31.12.2016. Tarjouksen on oltava sitovana voimassa kolme (3) kuukautta tarjouksen viimeisestä jättöpäivästä.
Työkoneen vuokrauksessa Kone- ja kuljetuspalveluiden hankinnan yleiset ehdot, KE 2008. Poikkeuksena kohta 4. ”Vuorotyöt ja ylityöt.” Ylitöistä ei makseta
erillistä korvausta. Tarjottua tuntihintaa käytetään myös ylitöissä sekä ilta-, viikonloppu- ja yötöissä. Toinen poikkeus on maksuehdossa, jonka on oltava vähintään 21 vuorokautta /netto.
Mahdollisista urakka-ajoista sovitaan tapauskohtaisesti erikseen: Ylöjärven kaupunki pidättää itsellään oikeuden teettää töitä erillisinä urakoina, sekä oikeuden pyytää erillisiä tarjouksia yli 2000 tonnia käsittävistä yhtäjaksoisista urakka-ajoista varastokasalle tai rakennuskohteeseen.
2. TARJOTTAVA KALUSTO
Kalustosta ilmoitetaan tarjouslomakkeissa pyydetyt konekohtaiset tiedot. Kaivinkoneille ja kuljetuskalustolle on erilliset lomakkeet. Tilaaja tarkistaa tarjottavien koneiden luokituksen oikeellisuuden maanrakennuskoneiden luokitustyöryhmän laatiman taulukon mukaan (www.koneluokitus.fi).
Tilaaja varaa oikeuden käydä tutustumassa ja tarkistamassa kone varusteineen
ennen sen siirtymistä työmaalle sekä milloin tahansa työmaalla työkuntoisuuden ja työturvallisuusmääräysten täyttymisen toteamiseksi
Puutteelliset tai virheelliset tiedot voivat johtaa tarjouksen hylkäämiseen.
Ylöjärven kaupunki
Kuruntie 14
PL 22
FIN-33471 YLÖJÄRVI
Puhelin/e-mail
Telekopio
www-osoite
(03) 349 5111
[email protected]
(03) 349 5385
http://www.ylojarvi.fi
2
3. TARJOUKSEN TEKIJÄ
Kaluston omistajasta tai haltijasta ilmoitetaan tarjouslomakkeessa pyydetyt tiedot. Tarjoukseen tulee liittää toimittajan verovelkatodistus, todistus eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta (vakuutusyhtiön tai yhtiöiden) sekä ilmoitus arvonlisäverovelvolliseksi merkinnästä ja tiedot toimittajan työehtosopimuksesta tai
sopimuksista, joiden piirissä toimittajan työntekijät ovat. Tarjoajan tulee olla
ennakkoperintärekisterissä. Edellisiä Tarjouksen antaja voi korvata soveltuvin
osin RALA ry:n pätevyystodistus tai tilaajavastuuraportti, sisältäen tiedot toiminnan vastuuvakuutuksesta. Lisäksi tarjoukseen on liitettävä seuraavat asiakirjat:
•
•
•
Selvitys koneenkuljettajan kuntajohtoisen infran rakentamisen työkokemuksesta tarjottavan työkonelajin tai auton osalta.
Kopio voimassaolevasta tieturva 1 -kortista
Kopio voimassa olevasta ajoneuvon kuljettajan ammattipätevyyden omaamisesta
Selvitykset eivät saa olla kahta (2) kuukautta vanhempia. Tarjousta ei oteta vertailuun, jos yksikin pyydetty liite puuttuu. Tilaaja ei pyydä erikseen puuttuvia liitteitä.
Kaluston kuljettajan tulee olla ammattitaitoinen, suomenkieltä ymmärtävä ja
puhuva, sekä työmaan työhön osallistuva, silloin kuin ei työmaalla ole hetkellisesti kalustolla toimintaa, mutta kalustoa ei ole laitettu pois työmaalta.
Tämän tarjouksen mukaista ajoneuvokalustoa käytetään pääosin maamassojen ja
louheen ajoon, sekä kiviainesten kuljettamiseen tuntiajoina.
Tarjouksessa tulee yksilöidä hankkeesta Ylöjärven kaupungin suuntaan sopimuksesta vastaava henkilö.
Tilaajalla on oikeus kieltäytyä hyväksymästä sellaista yrittäjää, joka ei ole toimittanut vaadittuja selvityksiä tai jos selvityksissä on epäselvyyttä.
4. TILAAJAN ASETTAMAT YLEISET EHDOT
Tarjous koskee työkoneen toimittamista tuntityöhön tilaajan työnjohdon alaisuuteen. Kuljettajilta edellytetään ammattitaitoa tarjotun työkoneen tai auton käyttämisessä kunta-infran rakentamisessa. Selvitys työkokemuksesta tulee liittää
tarjoukseen. Tilaaja voi pyytää erikseen työtodistusjäljennökset nähtäväkseen.
Koneenkuljettajalta edellytetään kykyä osallistua myös varsinaiseen asennustyöhön tarvittaessa sekä hyvää vuorovaikutustaitoa ryhmän kanssa. Yhteisillä
työmailla jokaisella työryhmän jäsenellä tulee olla näkyvillä asianmukainen
henkilön yksilöivä kuvallinen henkilökortti ja henkilökohtainen suojavarustus.
Kaluston on oltava tilaajan käytettävissä heti sopimuskauden alkaessa niin, että
se on kuntonsa ja varusteidensa puolesta työn alkaessa täysin moitteettomassa kunnossa ja täyttää kaikki vaatimukset käytettävyyden, tehon ja työturvallisuuden osalta.
Ylöjärven kaupunki
Kuruntie 14
PL 22
FIN-33471 YLÖJÄRVI
Puhelin/e-mail
(03) 565 30 000
[email protected]
Telekopio
www-osoite
http://www.ylojarvi.fi
3
Tilaajalla on käytössään gps-pohjainen ajoneuvojen seurantajärjestelmä,
jolla seurataan myös tilaajan oman kaluston käyttöä. Tarjouksen tehdessään yrittäjä sitoutuu siihen, että tilaaja saa asentaa seurantajärjestelmälaitteistonsa toimittajan kalustoon. Seurantajärjestelmää käytetään varmentamaan toimittajan kaluston käyttöä tilaajalle tehtävissä töissä. Laitteisto on
ajoneuvosta toiseen siirrettävä ja toimittajan osalta järjestelmään viedään toimittajan (yrityksen) ajoneuvon/ajoneuvojen tiedot, ei kuitenkaan kuljettajan
henkilötietoja. Tarkoituksena on todentaa kaluston käyttöä järjestelmän avulla
suhteessa toimittajan tilaajalle toimittamiin laskuihin. Yrittäjän kieltäytyessä
järjestelmän käytöstä tai laiminlyöden sen käytön toistuvasti, on tilaajalla
oikeus päättää puitesopimus välittömästi.
Puitesopimuksen mukaisissa hankinnoissa noudatettavat asiakirjat pätevyysjärjestyksessä ovat:
-
Lait ja asetukset sekä niihin verrattavat viranomaispäätökset,
Päätös työkonekaluston hankintoja koskien
Tilaajan ja tarjoajan allekirjoittama sopimus
Tarjouspyyntö
KE 2008
Tarjous
5. TARJOUKSEN TEKEMINEN JA LASKUTUS
Tarjous tehdään tarjouslomakkeelle jokaisesta työkoneesta tai kuorma-autosta
erillisenä yksilöidyn kuljettajan kanssa. Tuntihinnat ilmoitetaan ilman arvonlisäveroa, joka lisätään laskuun eriteltynä tilaajaa laskutettaessa (huom. käännetyn alv:n piiriin kuuluvat työt).
Laskutus tulee suorittaa vähintään kuukauden välein. Maksuehto on 21 päivää
siitä, kun lasku on hyväksytysti saapunut tilaajalle. Laskuihin tulee aina liittää
työnjohdon hyväksymät tuntilistat.
6. TYÖTURVALLISUUS
Työkoneen kuljettajalta edellytetään hyväksytysti suoritettu voimassa oleva tieturva 1 -kurssi. Kopio tieturvakortista on liitettävä tarjoukseen.
Kuljettajalla tulee olla käytössä asianmukainen, puhdas, työturvallisuusnormit
täyttävä heijastava turva-asu, (vähintään EN 471 / suojausluokka 2) ja hyväksyttävä suojakypärä. Em. turvavarusteita on käytettävä aina työmaalla työkoneen ulkopuolella. Varusteiden käytön laiminlyönti johtaa ko. kuljettajan poistamiseen työmaalta ja mahdollisesti puitesopimuksen purkuun ko. työkoneen
osalta.
Työkoneiden ja laitteiden tulee olla käyttötarkoitukseen sopivia, lujarakenteisia
ja siten suojattuja, ettei niistä aiheudu vaaraa ympäristölle eikä ihmisille. Autoissa on oltava toimivat peruutushälyttimet, sekä varoitusvilkut.
Kunnan työsuojeluorganisaatiolla on oikeus tarkistaa, että kalusto täyttää voimassa olevat työturvallisuusmääräykset. Kalusto voidaan poistaa työmaalta, mikäli se ei täytä työturvallisuusvaatimuksia.
Ylöjärven kaupunki
Kuruntie 14
PL 22
FIN-33471 YLÖJÄRVI
Puhelin/e-mail
(03) 565 30 000
[email protected]
Telekopio
www-osoite
http://www.ylojarvi.fi
4
7. TYÖAIKA
Työssä noudatetaan tilaajan noudattamaa työaikaa, joka normaalisti on ma - to
klo 7.00 – 15.30 ja pe 7.00 – 13.30. Työ-ajasta vähennetään kahvitauot (2*15
min) sekä 0,5 tunnin ruokatauko. Työaika tarkoittaa kohteessa alkavaa työaikaa.
Laskutuksen perusteena oleva työaika on ma – to 7,5 h, ja pe 5h 45 min. Tapauskohtaisesti työaika voidaan sopia toisin. Sopimus on aina dokumentoitava
esim. työmaapäiväkirjaan tai erillisellä asiakirjalla. Suullinen sopiminen ei ole
riittävä.
8. TYÖKONEEN VARUSTUS
Työkoneen varusteista ilmoitetaan tarjouslomakkeella. Tilaaja edellyttää, että
kaivinkoneiden tuntihintaan sisällytetään seuraava perusvarustus:
- routakoukku
- asfalttileikkuri
- konelajin vakiokauhat
- luiskakauha ja salaojakauha
- kauhanpyörittäjä
- matkapuhelin kuljettajalla
Muiden lisälaitteiden korvaushinnat käyttötunnille ilmoitetaan tarjouslomakkeella. Tärkeimpinä lisälaitteina voidaan pitää iskuvasaraa sekä maantiivistäjää (tärylevyä).
Kuljetuskalustolta ei vaadita lisävarusteita.
Jos tarjottuun kuljetuskalustoon on saatavissa kasettiperävaunu, voi tarjoaja
esittää 3. akseliselle ja 4. akseliselle perävaunulle kasettilisähinnan. Kasettiperävaunun käytettäessä tilaaja valitsee käyttöönsä edullisimman nuppi + kasetti
Kasetin käytöstä sovitaan työnjohdon kanssa työmaakohtaisesti.
9. TARJOUSTEN KÄSITTELY JA VALINTAPERUSTEET
Määräaikaan mennessä saapuneet tarjoukset avataan ja tarkistetaan avaustilaisuudessa. Tarjousten avaustilaisuus on määrämuotoinen ja tarjoajat eivät voi
olla läsnä.
Jos tarjous ei ole tarjouspyynnön mukainen, se hylätään. Pyynnön mukaisille
tarjouksille tehdään kokonaistaloudellisuusvertailu, jonka pohjalta valitaan tarvittava määrä yksiköitä puitesopimuksen piiriin.
10. TARJOAJIEN KELPOISUUDEN ARVIOINTI
Tarjouskilpailusta voidaan sulkea pois tarjoaja, jolla ei voida katsoa olevan teknisiä, taloudellisia tai muita edellytyksiä työn toteuttamiseksi. Tarjottavan kaluston on oltava tilaajan käytössä heti sopimuskauden alkaessa.
11. TARJOUKSEN TARJOUSPYYNNÖN MUKAISUUS
Tarjouksen tulee vastata tarjouspyynnössä mainittuja vaatimuksia. Julkisissa
hankinnoissa tarjous voidaan hylätä, jos se ei vastaa tarjouspyyntöä tai se on
tehty muussa kuin tarjouspyynnön edellyttämässä muodossa.
Ylöjärven kaupunki
Kuruntie 14
PL 22
FIN-33471 YLÖJÄRVI
Puhelin/e-mail
(03) 565 30 000
[email protected]
Telekopio
www-osoite
http://www.ylojarvi.fi
5
Ne tarjoukset, jotka täyttävät tilaajan tarjoajille ja tarjouksille asettamat vaatimukset, hyväksytään kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuun.
12. EDULLISUUSVERTAILU
Hankintapäätös tehdään kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella. Tilaaja
asettaa kuljetuskaluston pisteytyksen jälkeen edullisuusjärjestykseen koneluokittain. Tilaaja tekee puitesopimuksen kokonaistaloudellisesti edullisimpien
toimijoiden kanssa vuodelle 2016. Tarjouksen perusteella yrittäjä on velvollinen
luovuttamaan työkoneen tai kuljetuskaluston kuljettajineen tilaajan käyttöön tarvittaessa.
Kuljetuskaluston kokonaistaloudellisuusvertailussa käytetään seuraavia
kriteereitä ja kertoimia:
Tarjotun ajoneuvon kokonaistaloudellisuus saadaan kaavalla:
V = T x K1 x K2 x K3, jossa
V = Vertailuluku
T = Ajoneuvon tarjottu veroton tuntihinta €/h
K1 = Ajoneuvon käyttöönottovuodesta riippuva kerroin
K2 = Kuorma-autojen EURO-päästöluokitus
K3 = Kuljettajan kunnallisteknisestä työkokemuksesta riippuva kerroin
Kuorma-autot
Käyttöönottovuosi
2013 tai nuorempi
2009 - 2012
2006 - 2008
2003 - 2005
2000 - 2002
ennen 2000
Kerroin K1
1,00
1,05
1,10
1,15
1,20
1,30
Käyttöönottovuosi on vuosi, jolloin ajoneuvo on otettu ensimmäisen kerran uutena käyttöön. Ajoneuvon valmistumisen ja käyttöönoton välinen aika voi olla
enintään 2 vuotta.
Päästöluokitus
Päästöluokka Kerroin
Euro 0
Euro I
Euro II
Euro III
Euro IV
Euro V
Euro VI
K2
1,30
1,20
1,15
1,10
1,06
1,03
1,00
Kerroin K2 ottaa huomioon ympäristöön kohdistuvat päästöt (CO g/kWh, HC
g/kWh, NOx g/kWh ja PM g/kWh). Euro 0 on luokittelematon ajoneuvo.
Kuljettajan työkokemus kuntainfran rakennustyömaan maanajossa tarjousta vastaavalla autolla
Työkokemusvuodet
Kerroin K3
0–2v
1,30
2–7v
1,15
Yli 7 v
1,0
Ylöjärven kaupunki
Kuruntie 14
PL 22
FIN-33471 YLÖJÄRVI
Puhelin/e-mail
(03) 565 30 000
[email protected]
Telekopio
www-osoite
http://www.ylojarvi.fi
6
Kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, jonka vertailuluku V on pienin. Tarjousten edullisuusjärjestys on vertailulukujen mukainen järjestys pienimmästä
isoimpaan.
Kasettiperävaunua tarjottaessa tilaaja lisää kasettiyhdistelmiä vertailtaessa peruskuljetuskaluston tuntihintaan tarjoajan kasettilisähinnan. Muiden vertailukriteereiden osalta noudatetaan peruskoneen vertailua.
Kaivinkoneiden kokonaistaloudellisuusvertailussa käytetään seuraavia
kriteereitä ja kertoimia:
Tarjotun työkoneen kokonaistaloudellisuus saadaan kaavalla:
V = T x K1 x K2 x K3 x K4, jossa
V = Vertailuluku
T = Tarjotun kaivinkoneen veroton tuntihinta €/h
K1 = Kaivinkoneen käyttöönottovuodesta riippuva kerroin
K2 = Yrityksen varakonejärjestelmä
K3 = Yrityksen varakuljettajajärjestelmä
K4 = kuljettajan kunnallisteknisestä työkokemuksesta riippuva kerroin
Kaivinkoneet
Käyttöönottovuosi
2013 tai nuorempi
2009 - 2012
2006 - 2008
2003 - 2005
2000 – 2002
ennen 2000
Kerroin K1
1,00
1,05
1,10
1,15
1,20
1,40
Käyttöönottovuosi on vuosi, jolloin kaivinkone on otettu ensimmäisen kerran
uutena käyttöön. Koneen valmistumisen ja käyttöönoton välinen aika voi olla
enintään 2 vuotta.
Varakonejärjestelmä
Yrityksellä on varakonejärjestelmä
Yrityksellä ei ole varakonejärjestelmää
Kerroin K2
1,00
1,10
Varakonejärjestelmä tarkoittaa, että yrityksellä on resurssit toimittaa vastaava
kone työmaalle nopeassa aikataulussa, (maks. 1 vrk), rikkoutuneen koneen tilalle.
Varakuljettajajärjestelmä
Yrityksellä on varakuljettajajärjestelmä
Ei ole varakuljettajajärjestelmää
Kerroin K3
1,00
1,10
Varakuljettajajärjestelmä tarkoittaa, että yrityksellä on resurssit toimittaa työkoneeseen vastaavalla työkokemuksella oleva pätevä kuljettaja sairastuneen tai
muuten estyneen kuljettajan tilalle.
Ylöjärven kaupunki
Kuruntie 14
PL 22
FIN-33471 YLÖJÄRVI
Puhelin/e-mail
(03) 565 30 000
[email protected]
Telekopio
www-osoite
http://www.ylojarvi.fi
7
Kuljettajan työkokemus kuntainfran rakentamisesta tarjottua konelajia
vastaavalla koneella
Työkokemusvuodet
Kerroin K4
0–2v
1,30
2–7v
1,15
Yli 7 v
1,00
12.1 Yhteispisteet ja puitesopimuksen piiriin valinta
Edellä esitettyjen vertailutekijöiden perusteella tarjotulle kalustolle saadaan
vertailuluku kaavan mukaisen laskutoimituksen jälkeen. Pienimmän vertailuluvun ryhmässään ja painoluokassaan saanut kone on tilaajan kannalta kokonaistaloudellisin. Vertailuluvulla ei luonnollisesti ole vaikutusta tarjottuun tuntiveloitushintaan.
13. KONEEN TAI KULJETTAJAN VAIHTUMINEN
Mikäli kuljettaja vaihtuu kesken sopimuskauden, on tilaajalla oikeus vaatia tilalle
vastaavan kokemuksen omaava kuljettaja. Kuljettajan vaihtuessa (pitkäaikainen) tulee ennen työhön ryhtymistä esittää todistukset työkokemuksesta, jonka
jälkeen tilaaja päättää kuljettajan hyväksymisestä. Yrittäjä voi tilaajan suostumuksella vaihtaa koneen kesken sopimuskauden painoluokaltaan suurempaan,
ellei tuntihinta muutu.
Edellisen lisäksi mikäli kuljettaja vaihtuu työmaalla useammin kuin 2 kertaa/vko
vähintään 2 viikon ajan tai muutoin vähintään 3 kertaa/2 viikon sisällä, on tilaajalla tarvittaessa oikeus vaihtaa kuljetuskaluston tarjoaja seuraavaksi edullisempaan toimittajaan.
14. TARJOUSTEN KÄSITTELY
Puitejärjestelyyn valitaan tarvittava määrä yksiköitä työkoneryhmittäin, joita
työllistetään tilaajan tarpeen mukaan.
Tilaajaa ja urakoitsijaa sitova sopimus syntyy sopimusasiakirjan allekirjoittamisella.
Puitesopimuksesta hankintapäätöksen tekee Ylöjärven kaupungin tekninen
lautakunta.
15. KALUSTON TILAAMINEN
Työmaan johto tilaa koneet työmaalle puitesopimuksen piiriin valituista
toimijoista työkohteen ominaisuuksien mukaan. Työkohteeseen valittu kone
työskentelee työnjohdon kanssa sovitun ajan loppuun, jos olo-suhteet pysyvät
samoina. Uuden työkohteen alkaessa tehdään tarvittaville resursseille uudelleenarviointi. Jos koneen tai kuljettajan työsuoritus ei vastaa työnjohdon vaatimuksia laadullisesti, työnjohdolla on korjauskehotusten jälkeen, (kaksi kirjallista
kehotusta), oikeus vaihtaa työyksikkö.
Kunta pidättää itsellään oikeuden työllistää jokin kone puitesopimuksen
ulkopuolelta, mikäli jokin työ vaatii ko. kuljettajan erityisosaamista tai koneen
erityisominaisuutta.
Ylöjärven kaupunki
Kuruntie 14
PL 22
FIN-33471 YLÖJÄRVI
Puhelin/e-mail
(03) 565 30 000
[email protected]
Telekopio
www-osoite
http://www.ylojarvi.fi
8
16. VUOKRAUKSEN PÄÄTTYMINEN
Vuokrauksen päättymisestä pyritään ilmoittamaan urakoitsijalle viimeistään
kahta työpäivää ennen työn päättymistä.
Päättyminen muussa kuin edellä mainitussa tapauksessa voi tulla kyseeseen, jos:
•
Jos laskun liitteenä olevissa ajopäiväkirjamerkinnöissä ilmenee epärehellisyyttä, niin vuokraus päättyy välittömästi ja sopimus puretaan ilman määräaikaa.
•
Jos kuljettajan työmaatoiminta osoittautuu haitalliseksi tai hidastavaksi työn
sujuvan edistymisen kannalta, kuljettajalle/yrittäjälle annetaan asiasta kaksi
huomautusta ja jos ongelma jatkuu, niin vuokraus lopetetaan.
•
Mikäli konekaluston kuljettajien osalta tapahtuu tarjouspyynnössä mainittua
toistuvaa vaihtuvuutta lyhyen ajan sisällä, tilaaja voi vaihtaa konekaluston
toimittajaa.
•
Jos kalustoon tulee toistuvia keskeytyksiä, kaluston huonokuntoisuudesta johtuen (myös savutus ja öljy yms. vuodot ), niin vuokraus lopetetaan / vaihdetaan kuljetuskalusto.
•
Mikäli ajoneuvokaluston kuljettaja ei työmaalla käytä asianmukaista suojavarustusta (kypärä, heijastinliivit, turvajalkineet) tai kuljettajalta puuttuu esimerkiksi kuvallinen kuljettajan ja yrityksen yksilöivä henkilökortti, kuljettajalle/yrittäjälle annetaan asiasta yksi huomautus. Mikäli ongelma toistuu toisen kerran, kaluston vuokraus kyseisen kuljettajan alaisuudessa lopetetaan.
Kuljettaja ei myöskään voi sopimusaikana toimia toisen kaluston kuljettajana,
jos hän on saanut kaksi huomautusta työturvallisuusasioiden laiminlyönnistä.
Työmaan johdossa oleva henkilö kirjaa työmaapäiväkirjaan perustellun päätöksen
vuokrauksen purkamisesta/ kaluston vaihtamisesta.
17. LIIKE- JA AMMATTISALAISUUDET
Hankintapäätös ja sen liitteet ovat julkisia päätöksen allekirjoituksen jälkeen.
Jos jokin osa tarjouksesta sisältää tarjoajan käsityksen mukaan liike- tai ammattisalaisuuksia, tarjoajan on ilmoitettava nämä tiedot erillisellä liitteellä. Hinta
ei ole liike- tai ammattisalaisuus.
Ylöjärven kaupunki
Kuruntie 14
PL 22
FIN-33471 YLÖJÄRVI
Puhelin/e-mail
(03) 565 30 000
[email protected]
Telekopio
www-osoite
http://www.ylojarvi.fi
9
18. TARJOUSTEN JÄTTÄMINEN
Tarjous liitteineen toimitetaan allekirjoitettuna suljetussa kirjekuoressa
27.11.2015 klo 12:00 mennessä osoitteeseen:
Ylöjärven kaupunki
Tekninen osasto / Yhdyskuntatekniikka
Räikäntie 3
PL 22, 33471 Ylöjärvi
Tarjouskuoreen tulee merkitä selvästi:
”Kone- ja kuljetuskalustotarjous 2016”
Tarjousten perille saapuminen suositellaan varmistamaan sähköisesti tai puhelimitse palvelusihteeri Riina Uusitalolta 050 514 6078
19. LISÄTIEDOT JA TARJOUSPYYNTÖÄ KOSKEVAT KYSYMYKSET
Lisätietoja voi tarjouksesta tiedustella sähköpostilla tai puhelimitse:
Työmaapäällikkö Jari Luoma 040 133 4815
[email protected]
Ylöjärvellä 12.11.2015
Mirko Harjula
Työpäällikkö
Liitteet
• Tarjouslomake/kaivinkone
• Tarjouslomake / kuljetuskalusto
• KE 2008
Ylöjärven kaupunki
Kuruntie 14
PL 22
FIN-33471 YLÖJÄRVI
Puhelin/e-mail
(03) 565 30 000
[email protected]
Telekopio
www-osoite
http://www.ylojarvi.fi