Keskustelutilaisuus 19.10.

1
Tiedote
vapaa julkaistavaksi
25.9.2015
Keskustelutilaisuus
omaishoitajille, vammaisille, ikäihmisille ja heidän omaisilleen
Maanantaina 19.10.2015 klo 17-19
Ylöjärven kaupungintalo, valtuustosali, Kuruntie 14
Ylöjärven vammaisneuvosto ja Pirkanmaan omaishoitajat ry Pioni järjestävät Ylöjärven
kaupungintalon valtuustosalissa maanantaina 19.10. klo 17 alkaen keskustelutilaisuuden, joka on
suunnattu omaishoitajille, vammaisille, ikäihmisille ja heidän omaisilleen sekä kaikille aiheesta
kiinnostuneille. Tilaisuudessa ovat mukana kansanedustaja Ilmari Nurminen sekä
kokemusasiantuntija Petri Virolainen. Keskustelutilaisuuteen on vapaa pääsy.
Keskustelun alustaa kansanedustaja Ilmari Nurminen, joka kertoo ikäihmisten palveluista
eduskunnan näkökulmasta. Nurminen on ensimmäisen kauden kansanedustaja Pirkanmaalta. Hän on
perehtynyt ikäihmisten palveluihin muun muassa tutkimalla Tampereen Koukkuniemen vanhainkotia
ja ollut vaatimassa ympärivuorokautiseen hoitoon lakisääteistä oikeutta. Eduskunnassa Nurminen on
vahvasti mukana sosiaali- ja terveysvaliokuntatyössä. Hän on myös Pirkanmaan omaishoitajien
hallituksen jäsen. Illan aikana keskustelemme ikäihmisille ja vammaisille tärkeistä, tällä kaudella
käsiteltävistä lakiesityksistä: itsemääräämisoikeuslaki, asiakasmaksulaki ja omaishoidon laki. Lisäksi
pohdimme yleisesti arvokkaan ikääntymisen edellytyksiä ja tulevaisuuden suuntaviivoja.
Kokemusasiantuntija Petri Virolainen kertoo tilaisuudessa ystävyyden suurlähettilään tehtävästään.
Virolainen on kulkenut sinne tänne pitkin Suomea, mutta ei päämäärättömästi. Hänen kohteinaan
ovat vaikeavammaisten laitokset, joissa vieraasta tulee nopeasti ystävä. Petri tietää omasta
kokemuksesta, mitä ystävyys on. Hänellä on lievä kehitysvamma, joka erottaa hänet
keskivertokansasta. Se riittää, sillä erilaisuus pelottaa. Viime kesänä Petri pyöräili Keravalta Ouluun,
pyörämatka eteni vauhdikkaasti ja yhtä vauhdikkaasti levisi Petrin viesti ystävyyden tärkeydestä.
Tiedustelut:
vammaisneuvoston puheenjohtaja Sisko Siren
p. 040 749 5381, [email protected]
Ylöjärven kaupunki
Kuruntie 14, PL 22
33471 Ylöjärvi
p. 03 565 30 000
f. 03 565 30 001
www.ylojarvi.fi
[email protected]
Y-tunnus 0158221-7