Asukasuutiskirje - Turun Ylioppilaskyläsäätiö

ASIAKASTIEDOTE 7/2015
Vuokrantarkistusilmoitukset jaetaan
sähköisesti asukkaille 26.–30.10.2015
Vuokratarkistusilmoitukset jaetaan asukkaille sähköisesti, sekä
sähköpostin että TYSKampus-näkymän kautta 26.–30.10.2015.
Vuokrat päivitetään TYSsin nettisivuille lokakuun aikana. Mikäli
saat vuokralaskusi postitse, myös vuokrantarkistusilmoitus toimitetaan sinulle postitse. Vuokrantarkistusilmoitukset kiinnitetään
nähtäville myös asuntokohteiden ilmoitustauluille.
Vuokrantarkistusilmoituksissa on kerrottu tarkemmin vuokrantarkistuksien perusteista, voit lukea näistä myös nettisivuiltamme
26.10.2015 alkaen. Esitys vuokrantarkistuksista on toimittu etukäteen asukastoimikunnille ja on esitelty myös asukastoimikuntien neuvottelukunnan kokouksessa. Asukastoimikunnilla on ollut
mahdollisuus lausua asiasta.
Haetaan asukasedustajia
innovaatiokilpailun suunnitteluun
TYS järjestää vuonna 2016 innovaatiokilpailun, jonka avulla etsitään opiskelija-asumiseen ja opiskelijoiden elämään liittyviä
uusia, innovatiivisia digipalveluja. Kohderyhmänä ovat TYSsin
asukkaat ja turkulaiset opiskelijat.
Hankkeen yhteistyökumppaneina toimivat it-alan ja sähköisiä
palveluja tarjoavat yritykset. Kilpailua varten on koottu vapaamuotoinen suunnitteluryhmä, johon on kutsuttu myös ylioppilaskuntien ja oppilaskuntien edustajia. Haemme joukkoon lisäksi
asukkaiden edustajia. Emme odota asukasedustajilta it-alan
osaamista, vaan palavaa halua ja innokasta mieltä tulla mukaan innovaatiokilpailun suunnitteluun. Asiasta kiinnostuneita
pyydämme lähettämään lyhyen hakemuksen yhteystietoineen
16.10.2015 mennessä osoitteeseen: [email protected].
Varastomurtoja muutamissa kohteissa
Joissakin TYSsin kohteissa on tehty kuluneen kevään ja kesän
aikana varastomurtoja. Mikäli havaitset alueellasi jotakin epäilyttävää, ole yhteydessä poliisiin 112 tai toissijaisesti huoltopäivystykseen 020 515 9268. Huolehdi aina, että ulko-ovet ja väliovet
sulkeutuvat kunnolla. Täytä vikailmoitus mahdollisista lukkovioista.
Jätteiden lajitteluohjeet muuttuvat
Tällä hetkellä kaikissa TYSsin kohteissa on lajittelupisteet eri jätteille: polttokelpoinen jäte, kaatopaikkajäte, lasi, metalli, paperi
sekä kartonki. Toivomme asukkaiden noudattavan lajitteluohjeita
ympäristön ja yleisen viihtyvyyden vuoksi. Lisätietoja lajittelusta.
Biojätteen keräys alkaa 1.1.2016 myös Turussa ja kaatopaikkajätteen erilliskeräys päättyy. Muutos toteutetaan TYSsin kohTurun Ylioppilaskyläsäätiö Studentbystiftelsen i Åbo
www.tys.fi
02 275 0200 / [email protected]
teissa jo vuoden 2015 lopulla. Jätekatoksiin tuodaan biojätteen
keräysastiat ja kaatopaikkajätteen astiat poistetaan. Muutoksen
jälkeen kaatopaikkajätteen voi laittaa polttokelpoisen jätteen astiaan. Syynä muutokseen ovat Turun seudun uudistuneet jätemääräykset. Lue lisää biojätteen keräyksestä. Lue lisää kaatopaikkajätteen keräyksen päättymisestä.
Jos asunnossasi on kylmä
Lähes kaikissa TYSsin kohteissa on vesikierteiset lämpöpatterit,
jotka lämpenevät automaattisesti ulkoilman viilennyttyä. Mikäli asunnossasi on kylmä, tarkasta, että patterin termostaatti on
päällä eikä sen edessä ole verhoja tai huonekaluja. Termostaattia voi säätää halutessaan suuremmalle tai pienemmälle kääntämällä termostaattia. Kun termostaatti on täysillä, se lämmittää
asunnon noin 21 asteiseksi, mikä onkin suositusten mukainen
tavoitelämpötila. Jos asunnossasi on jatkuvasti kylmä (alle 20 astetta), täytä vikailmoitus nettisivuillamme. Kirjaa vikailmoitukseen
mittaamasi lämpötila. Mikäli sinulla ei ole huonelämpömittaria,
voit noutaa sellaisen maksutta asukastoimistosta.
Energian säästö
TYS tavoittelee energian säästöä opastamalla ja innostamalla
asukkaitaan, lisäksi syksyllä 2015 järjestämme mm. vedensäästökilpailun kahden asuntokohteemme välillä. Tiedotamme asiasta myöhemmin lisää. Lisätietoa energian säästöstä.
Asukaskokoukset syksyllä
Oman kohteesi asukaskokous järjestetään lokakuussa, tarkempia tietoja ajankohdasta lähetetään asukkaille sähköpostitse.
Asukaskokouksissa pääset osallistumaan asukastoimintaan
sekä luomaan viihtyvyyttä ja yhteisöllisyyttä omaan asuntokohteesi. TYS tukee asukastoimintaa vuosittaisella budjetilla. Lisätietoja asukastoiminnasta.
Kuluvan syksyn aikana valitaan TYSsin uusi hallitus ja valtuuskunta vuosille 2016–18. Asukkailla on TYSin sääntöjen mukaan
kaksi edustajaa sekä hallituksessa että valtuuskunnassa. Asukkaiden kokouksilla on oikeus nimetä ehdokkaita säätiön hallitukseen ja valtuuskuntaan. Asukastoimikuntien neuvottelukunta kokoaa asukkaiden kokousten tekemät nimeämispäätökset
hallitus- ja valtuuskunta ehdokkaista ja tekee niistä ehdotuksen
valtuuskunnalle. Asukasedustajien valinnasta hallitukseen ja valtuuskuntaan päättää Turun Ylioppilaskyläsäätiön valtuuskunta.
Näin pimeänä vuodenaikana on tärkeää, että pyöräilijät
muistavat käyttää pyörässään valoa. Tästä syystä asukastoimistolla on jaossa käteviä minilamppuja kiinnitettäväksi
polkupyörään! Tule hakemaan omasi!
The Student Village Foundation of Turku
Inspehtorinkatu 4, 20540 Turku