tästä

AAMUPALASEMINAARI
Käyttöpääoman ja rahoituksen hallinta
- Miten tunnistaa optimoinnin mahdollisuudet
KPMG yhteistyössä OP Etelä-Hämeen ja Hämeenlinnan Yrittäjät ry:n kanssa
Aika ja paikka
Tiistaina 24.11.2015
klo 8.15 – 10.15
OP Etelä-Hämeen kokoustilat
Kasarmikatu
Seminaarissa luennoivat seuraavat
asiantuntijat:
Timo Tuomenpuro, KPMG
Olli-Pekka Luotonen, KPMG
Jari Kangasmäki, KPMG
Tom Lindberg, OP Etelä-Häme
Kansainvälisen talouden ja rahoitusmarkkinoiden epävarmat näkymät heijastuvat
vääjäämättömästi myös suomalaisen PK-sektorin päivittäisen toiminnan ja
investointien rahoitukseen. Häiriötilan jatkuessa tilanne saattaa johtaa akuutteihinkin
rahoitusongelmiin, joita voidaan lieventää etukäteisellä suunnittelulla ja
toimintavaihtoehtojen kartoittamisella.
Yritykset voivat omilla toimillaan vaikuttaa rahoituksen saatavuuteen. Ulkopuolisen
rahoitustarpeen sijaan yhtiöillä saattaa myös olla potentiaalisia, mutta
tunnistamattomia keinoja optimoida kassavirran ja rahoituksen riittävyys. Lisäksi
erilaiset verotehokkaat yritysjärjestelyt ja passiivisen varallisuuden uudelleenjärjestelyt
saattavat parantaa paitsi kassavirtaa, myös alentaa yhtiöiden riskiprofiilia
rahoitusneuvotteluissa.
Yrityksen maksuhistorian ja maksutapatiedon hyödyntäminen on jo arkipäivää niin
yhteistyökumppanuuksia arvioitaessa kuin rahoituslaitosten luottopäätöksissä.
Tule mukaan 24.11.2015 pidettävään aamupalaseminaariin kuulemaan KPMG:n ja OP
Etelä-Hämeen asiantuntijoita siitä, miten yrityksesi voimavarat voidaan tunnistaa ja
hyödyntää käyttöpääoman optimoinnissa. Tilaisuudessa sinulla on mahdollisuus
esittää myös kysymyksiä.
Tervetuloa!
OHJELMA
08.15 Ilmoittautuminen ja aamukahvi
08.30 Tilaisuuden avaus, pankinjohtaja Risto Salminen, OP Etelä-Häme
08.40 Käyttöpääoman hallinnasta rahoittajan näkökulmasta, Tom Lindberg
Yrityksen cash managementin painopisteet, Timo Tuomenpuro, KPMG
09.20 Verotehokkaat yritysjärjestelyt pääomien tehokkaan käytön ja
riskienhallinnan kannalta, Olli-Pekka Luotonen, KPMG
Tilintarkastajan haasteet taantumassa, Jari Kangasmäki, KPMG
10.00 Loppukeskustelu ja tilaisuuden päätös
Tilaisuus on maksuton!
Ilmoittautuminen viimeistään 18.11.2015 osoitteella [email protected] tai puhelimitse
010 254 9001
Osallistumispaikkoja on rajoitetusti ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
© 2008 KPMG Oy Ab, a Finnish limited liability company and a member firm of the KPMG network of
independent member firms affiliated with KPMG International, a Swiss cooperative. All rights reserved.