paakkolan pilkit

TORSTAINA 10.3.2016 • Numero 4/2016
Disney vauhditti Tervolan penkkareita
TERVOLA-HIIHTO
P
erinteiset penkinpainajaiset eli
penkkarit toivat kaivattua eloa
Tervolan talveen. Tällä kertaa penkkareiden teemana oli Walt Disney –
kaikkien tuntema piirroshahmojen
isä ja ideamestari. Disneyn luomia
tyyppejä on niin paljon, että niistä
on turha edes yrittää tehdä pitkää
listaa. Tunnetuimpia ovat tietenkin Aku Ankka, Mikki Hiiri, Hessu,
Roope-setä, Lumikki kääpiöineen
ynnä lukemattomat muut hahmot.
Tervolan penkkareissa näistä
hahmoista vilahtelivat ainakin Karhukoplan jäsenet, Lumikki, Tiku ja
Taku… Viime vuoden penkkareissa kansa sai nauttia kavalkadista,
joka tarjosi kansainvälistä meininkiä Setä Samuleineen, kuubalaisine
militantteineen ynnä muine sankareineen ja typyköineen. Tällä vuosikymmenellä Tervolan penkkareissa
ovat näyttäytyneet muiden muassa
Star Wars-leffojen tähdet.
- Penkinpainajaiset ovat aina
mieluinen irrottelu vuosia kestäneen pulpetinkulutuksen päätteeksi. Nyt abit keksivät teemakseen
Disneyn piirrosmaailman, josta kyllä riittää ammennettavaa. Abit teettivät itselleen asut ja keksivät muille lukiolaisille erilaisia tehtäviä. Lisäksi he testasivat sitä, miten hyvin nuoremmat tunnistivat heidän luonteenpiirteitään. Aika hyvin nuo tuntuivat olleen tuntemuksissaan ajan tasalla, rehtori Essi Varajärvi kertoi.
Penkinpainajaisperinne on liki
yhtä vanha kuin nykymuotoinen
ylioppilastutkinto, eli sata vuotta
täyttyy muutaman vuoden kuluttua.
Alkujaan penkkariajelut tehtiin niin
Lauantaina 26.3.2016
klo 10.00–15.00
Laturetkitapahtuma sekä koko perheen
ulkoilupäivä Mattisen kylän maastoissa.
Perinteinen hiihtolatu
12 km kansanhiihtolatureitillä ja lisäksi luistelu-ura
9 (15) km edestakaisena pistona Ahontien ja Kirvesmaantien pohjilla. Opasteet reiteille.
Lähtöpaikka Mattisen koululla (Opintie 14), huoltopiste lisäksi Mutterikodalla Kirvesmaassa.
Latu/ulkoilukortti 8 €
sisältää hernekeiton lisukkeineen ja nisukahvit koululla sekä juomaa/hedelmää letun kera kodalla.
Lisätiedot: JP Kupari 040 5371 679 ja Matti Tauriainen 040 538 0175.
Tiku ja Taku ovat kekseliäitä veijareita, jotka osaavat tehdä jäynää isommilleen.
Kuvat: Miika Aitomaa
Tervolassa kuin muuallakin hevoskyydillä. Sitten muotiin tuli kuorma-autokyyditys. Tervolassa viime
vuodet on körötelty maalaispitäjään sopivalla traktorikyydillä. Lukiolta ajeltiin kuntakeskusta ympäri ja myöhemmin jalkauduttiin peruskoulun puolelle ja pistäydyttiin
päiväkodillakin.
Abeille mukavahenkinen hauskanpito on tarpeen, sillä edessä on
moniviikkoinen lukuloma (jos sitä
nyt lomaksi voi sanoa) ennen ylioppilaskirjoituksia. ❅
✎ (JJ)
Yhteistyössä: Mattisen-Liimatan kyläyhdistys ry,
Mattisen Metsästysseura ry ja Tervolan vapaa-aikatoimi
ua...
kia, santt
ik
il
o
s
a
a
k
k
u
tk
ä
v
e
K
Tervolan penkkariajelut tehdään maaseutupitäjän tyyliin sopivasti – traktorikyydillä.
Tulppaanit
€ nippu
6
Ruukkuja
-50%
Mullat,
lannoitteet, ruukut
Pääsiäiskukkia!
Hyvää pääsiäistä!
Tykkää meistä Facebookissa
PAAKKOLAN PILKIT
LAUANTAINA 9.4.2016 klo 11:00-14:00
3LONNLNRUWWL€ .LOSDLOXQSDONLQQRW
/DKMDVKHNNL
/DKMDVKHNNL
/DKMDVKHNNL
SARJA YLEINEN
HXURD
HXURD
HXURD
SARJA ALLE 16 v.
HXURD
HXURD
HXURD
PILKKIKORTIN LUNASTANEIDEN
KESKEN ARVOTAAN
10.000 €
Lahjakortti
1.500
Lahjakortti
€ Lahjakortti
Lisäksi€arvotaan
1500 euron ja 750
750 euron
lahjakortit
Osta
pilkkikortti
ennakkoon
seuraavista
myyntipisteistä:
TERVOLA:
• Sale
• Osuuspankki
• Tervolan Sähkö
• Jideart
• Tervakuksa
• Sale Loue
• St1 Peura
• kunnantalon neuvonta
KEMINMAA:
• Keminmaan Kukka
(Citymarket)
• Tupasvilla
• Saares
TORNIO:
• K-Maatalous
• Tornion Akut
ARPELA:
• Tarmo lähikauppa
3LLON
3
NLW
LW MlU
lUMH
MHVWWll
ll 3DD
DNN
NNRO
NNRO
ROD
DQ
Q .\O
\Ol\KG
l\KG
l\
KGLV
LVW\
W\VV5\
5\
5\
\
Kukka- ja Hautauspalvelu K. Kreivi
Osuuspankin talo, puh. 016-438 100. Palvelemme ark. 10–16.30, la 9–13
La 26.3. avoinna 9-13, su 27-28.3. liike suljettu
AJANKOHTAISTA
KIRJASTOSSA
E-KIRJAT TUTUKSI
Tule kahvittelemaan ja tutustumaan e-kirjoihin ja niiden lukulaitteisiin kirjastoon ti 22.3. klo
15 – 19.
Opastukseen ei tarvitse varata aikaa etukäteen. Voit ottaa mukaan
myös oman laitteesi. Tervetuloa!
KIRJASTON
PÄÄSIÄINEN
Torstaina 24.3. avoinna klo 11–15.
Perjantaista maanantaihin
25.3.–28.3. suljettu.
Hyvää pääsiäistä!
OMIEN KIRJOJEN KIERRÄTYSKÄRRY
Kirjaston tuulikaappiin on ilmestynyt kirjojen kierrätyskärry!
Kärrystä voit ottaa itselle kirjoja tai tuoda muiden iloksi sinulle tarpeettomaksi jääneitä kirjoja. Voit ottaa kärrystä mieleistä luettavaa, vaikka et mitään toisikaan. Kirjasarjoja, kirjaston
poistokirjoja tai tietosanakirjoja emme toivo kierrätyskärryyn
tuotavan. Kirjat kiertoon!
LASMARKKI, MERI-LAPIN ALUETIETOKANTA
Olemme keränneet jo vuosia kotiseutuaiheisia lehtileikkeitä.
Näitä leikkeitä voit selailla kirjastossa lehtilukusalissa. Leikkeet eivät ole kansioissa aikajärjestyksessä, mutta tiedonhakuun voit käyttää Lasmarkkia, joka on Meri-Lapin aluetietokanta. Lasmarkki löytyy osoitteesta: http://www.lasmarkki.fi/
2
10.3.2016
SEURAKUNTA TIEDOTTAA
www.tervolanseurakunta.fi
JUMALANPALVELUKSET:
Su 13.3. Messu Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 10, johtaa Kari
Pöykkö, kanttori Sari Vähäkangas. Kolehti lapsi-ja nuorisotyöhön Herättäjä-Yhdistyksen kautta.
Su 20.3. Messu Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 10, johtaa Kari
Pöykkö, kanttori Sari Vähäkangas. Kolehti Lähetystyöhön Suomen Lähetysseuran kautta teemalla ”Sanoma Jumalan armosta kuuluu kaikille”.
Kolehti käytetään Suomen Lähetysseuran ja sen kumppaneiden julistusja seurakuntatyöhön Angolassa, Singaporessa, Thaimaassa ja venäjällä.
Ma 21.3. Hiljaisen viikon iltakirkko seurakuntakeskuksen kirkossa
klo 18, johtaa Kari Pöykkö, kanttori Sari Vähäkangas.
Ti 22.3. Hiljaisen viikon iltakirkko seurakuntakeskuksen kirkossa
klo 18, johtaa Tuomas Tölli, kanttori Sari Vähäkangas.
Ke 23.3. Lasten Pääsiäiskirkko seurakuntakeskuksen kirkossa klo
10, johtaa Heikki Holma.
Hiljaisen viikon iltakirkko seurakuntakeskuksen kirkossa klo 18, johtaa Heikki Holma.
To 24.4. Hiljaisen viikon Viikkomessu Kotikullerossa klo 10.30,
johtaa Heikki Holma.
Viikkomessu Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 18, johtaa Heikki Holma, kanttori Sari Vähäkangas. Kolehti yhteisvastuukeräykseen.
Pitkäperjantaina 25.3. Sanajumalanpalvelus Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 10, johtaa Heikki Holma, kanttori Maria Holma. Kolehti Jeesuksen kuolinhetken hartaus Seurakuntakeskuksen kirkossa
klo 15, johtaa Heikki Holma, kanttori Maria Holma.
La 26.3. Pääsiäisyön kastejumalanpalvelus Seurakuntakeskuksen
kirkossa klo 23, johtaa Heikki Holma.
Pääsiäispäivänä 27.3. Konfirmaatiomessu Seurakuntakeskuksen
kirkossa klo 10, johtaa Heikki Holma, kanttori Maria Holma. Kirkon ulkomaanavun katastrofirahastoon.
Toisena pääsiäispäivänä 28.3. Perhekirkko Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 11, johtaa Heikki Holma, kanttori Maria Holma. Kolehti oman seurakunnan lähetystyölle. Perhekirkon jälkeen kirkkokahvit
seurakuntasalissa.
VIIKKOTOIMINTA:
Ke 16.3. Sairaalahartaus klo 14.Lauluilta Yhteisvastuun merkeissä
Kätkävaarassa Aino Hurtigilla klo 18 (Mustamaa 177).
To 17.3. Hartaus Kotikullerossa klo 10.30. Eläkeläisten kerho seurakuntakeskuksessa klo 11. Hartaus Pihakullerossa klo 13.
Ke 23.3. Sairaalahartaus klo 14.
To 24.3. Eläkeläisten kerho Peuran koululla klo 10.45.
Ke 30.3. Sairaalahartaus klo 14.
To 31.3. Hartaus Kotikullerossa klo 10.30. Eläkeläisten kerho seurakuntakeskuksessa klo 11. Hartaus Pihakullerossa klo 13.
PÄIVÄKERHOTYÖ: 3 – 6-vuotiaille:
Keskiviikkoisin klo 9.30 – 11.30 ja 12.30 – 14.30, Seurakuntakeskus, Kirkkokuja 4. Eskarilaiset voivat myös osallistua iltapäiväkerhoon!
Avoin päiväkerho torstaisin klo 10.00 – 11.45, seurakuntakeskuksessa. Avoimeen päiväkerhoon voivat lapset tulla vanhempansa tai
hoitajansa kanssa, yli 3-vuotiaat voivat osallistua myös yksikseen. Osa
kerho-ohjelmasta on kaikille yhteinen, osan aikaa on aikuisilla mahdollisuus virkistyä keskenään kerhohuoneen viereisessä huoneessa.
Uusia kerholaisia otetaan koko kerhokauden ajan. Tiedustelut: Leena
Holma p. 050 4370006
PERHEPYHÄKOULU
Perhepyhäkoulu kokoontuu kevätkaudella vielä kaksi kertaa: 20.3. ja
24.4. klo 15.00. Pyhäkouluun voi tulla koko perheen voimin tai vaikkapa kummilapsen tai lapsenlapsen kanssa. Vietetään elämyksellinen Raamattuhetki, lauletaan vanhoja ja uusia lastenlauluja. Kahvit ja mehut
tarjolla, lapsilla mahdollisuus leikkiä ja aikuisilla rupatella keskenään.
Tiedustelut: Leena Holma p. 050 437 0006.
VARHAISNUORTEN KERHOT: Louen Donkkis-kerho loppuu
kävijöiden puutteen takia. Viikolla 10 on hiihtoloma ja silloin
ei pidetä kerhoja! Huomioi srk-keskuksen kaksi poikkeuskertaa hiihtoloman jälkeen.
Ti 15.3. Donkkis-kerho seurakuntakeskuksessa klo 14.30-16.00 .
Pe 18.3. Donkkis-kerho Kaisajoen koululla klo 12.00-13.30.
KE 23.3. Donkkis-kerho seurakuntakeskuksessa klo 14.30-16.00.
To 24.3. Donkkis-kerho Mattisen koululla klo 13.00-14.30.
PÄÄSIÄISDONKKIS Pe 18.3. klo 18.00–20.00
Seurakuntakeskuksessa, Kirkkokuja 4. Donkkis Big Night on 0-6-luokkalaisten toiminnallinen ilta. Illan ohjelma sisältää Raamattuopetusta,
draamaa, nukketeatteria ja monia hauskoja toimintapisteitä. Nyyttäripisteeseen voivat kaikki tuoda pientä naposteltavaa. Illan päätteeksi
arvotaan osallistujien kesken palkintoja. DBN-iltoihin on vapaa pääsy!
Lasten vanhemmat ovat tervetulleita seuraamaan illan kulkua tai vaikka pistäytymään iltakahville!
NUORISOTYÖ: Nuorteniltaa ei ole hiihtoloman jälkeen tiistaina, seuraava ilta on viikolla 13!
KIRKKOMUSIIKKITYÖ: Kirkkokuoron harjoitukset keskiviikkoisin
klo 16 seurakuntakeskuksessa.
LÄHETYSTYÖ:
Lähetyksen Kirppis avoinna 29.3. -11.4. maanantai - perjantai klo 11-16. Kirppikseltä varattavissa tanko tai pöytä 10,00 euroa/
viikko, tiedustelut Arja Heikkinen, p. 050 4370011. Otamme yhä vastaan lahjoituksia…vaatteita, kenkiä, astioita ym.
Toimitukset:
Kastettu: Urho Aapeli Peteri, Ellen Amanda Vuokila, Luukas Onni Mikael Volotinen
Haudattu: Fanni Mirjami Kaartinen 95v, Petter Eemil Ryynänen 90 v,
Sirkka Liisa Kuusela 75 v.
Tervolan alueen
paikallislehti
19. vsk
Päätoimittaja:
Juhani Jaakkola, puh. 040 547 7747
Toimituskunta:
Juhani Jaakkola, Tarja Leinonen,
Hilkka Ollikkala
Sivunvalmistus ja painopaikka:
Tornion Kirjapaino
Jakelu:
Tervolan kunnan alueella
joka talouteen – jakajana Posti Oyj
Aineisto:
Tiedotustoimisto Viestintäneuvos
Heikkiläntie 12, 94400 Keminmaa
[email protected]
Palstamillimetri 0,70 euroa = 70snt
Järjestöilmoitukset 45 snt/pmm
Seuraavaan lehteen tulevan aineiston
on oltava toimituksessa (kts. aineisto) ilmestymispäivää edeltävän viikon keskiviikkona. Toimitus ei vastaa pyytämättä
tai tilaamatta toimitetusta aineistosta.
Kati Oinas aloitti uutena kirjastotoimenjohtajana
T
ervolan kirjasto sai vuodenvaihteessa uuden vetäjän Irene Matilan jäätyä hyvin ansaitsemilleen
eläkepäiville. Irene teki kuntalaisten
hyväksi pitkän ja ansiokkaan päivätyön, jota Kati Oinas nyt jatkaa.
Kati on viettänyt lapsuutensa
Haapajärvellä ja on sieltä kirjoittanut ylioppilaaksi 1998. Hän opiskeli Oulun yliopistossa pääaineenaan
ruotsinkieli ja yhtenä sivuaineenaan
informaatiotutkimus. Nuori filosofian maisteri toimi sittemmin Iin
kirjastossa kirjastosihteerinä. Iissä
työhistoria vahvistui kuuden vuoden verran.
- Näin ilmoituksen, jossa Tervolaan haettiin kirjastotoimenjohtajaa. Pistin hakemuksen sisään ja pääsin ilokseni tänne töihin. Olinkin jo
kaivannut uusia haasteita ja vähän
pienempää paikkakuntaa, jossa pääsee toteuttamaan uusia haasteita ja
on mahdollisuus uralla etenemiseen,
Kati Oinas kertoo.
Kuluvan vuoden alku kuukaudet
hän sanoo perehtyneensä Tervolan
tavoille. Uusi työympäristö on aina
tavallaan palaamista lähtöruutuun.
- Nyt pystyy jo hahmottamaan,
millainen organisaatio tämä on ja
Kati Oinas tuli vuodenvaihteessa Tervolan uudeksi kirjastotoimenjohtajaksi.
miten se toimii. Ensimmäiset viikot sitä kulki aika lailla pää pyörällä. Uusi paikka merkitsee aina uusia käytäntöjä ja kokemusten tuomia
työtapoja. Tulen mielelläni pienempään työyhteisöön, jossa on selvät
pasmat. Tervolassa on iloisesti yllättänyt myös se, että peruspalvelut toimivat todella hyvin.
Kati sanoo tarttuvansa koko
tarmollaan kirjastotoimen muutoskuvioihin; kirjasto on muutos-
ten edessä. Kirjasto pysyy hengissä kehittymällä yhteiskunnan muutosten aallonharjalla. Isoja haasteita on luvassa.
- Tekemistä on paljon. Tämä sopii hyvin minulle ja koen näkeväni
asiat työyhteisöäni ja kirjaston asiakkaita hyödyttävällä ja motivoivalla tavalla. Tuon uusia ideoita ja piristystä toimintaan kokemuksistani Iin
kirjastoympyröistä. Olen jo nyt havainnut, että perustyö täällä toimii
osaavan henkilöstön ansiosta hyvin,
mutta ainahan piristystä ja hienosäätöä tarvitaan, Oinas muistuttaa.
Oinas suhtautuu hyvin luottavaisesti kirjaston tulevaisuuteen.
Hän näkee, että kehityksen mukana
tulevalla kirjastolla on aina paikkansa yhtenä kunnan henkisen kehityksen keskuksena ja asukkaiden virikeympäristönä.
- Tiivistämme yhteistyötämme
koulujen kanssa ja suunnittelemme
yhdessä vetovoimaisia toimintakuvioita. Iloa tarinasta on yhteishanke Keminmaan ja Simon kirjastojen
kanssa; se ei ole pysyvä hanke vaan
päättyy tämän vuoden joulukuussa. Se on yksi lapsille suunnatuista toiminnoista, eikä aikuisiakaan
unohdeta. Kirja on saanut varsinkin
2000-luvulla rinnalleen muita välineitä, kuten e-kirjat. Kehitys jatkuu
näitä suuntia seuraten ja täydentäviä
asioita tulee varmasti matkan varrella. Kirjasto kilpailee lasten ja nuorten
ajankäytöstä; toivottavasti tämä kilpailu pysyy terveellä ja rakentavalla
pohjalla, Kati Oinas pohtii.
Tervolan kirjaston perinteenä
olleet satunäytelmät, kirjailijavierailut ja muut yleisötapahtumat pysyvät toimintaohjelmassa edelleenkin. Oinas toivoo mukaan myös uusia toimijoita. Huhtikuussa kirjailijavieraaksi tulee Salla Simukka. Muitakin kiintoisia vieraita on vuoden
mittaan tulossa.
- Kirjaston käyttäjille on hyvä
uutinen, että liitymme Lapin kirjastokimppaan loppuvuodesta. Nyt
olemme vielä Karpalokimpassa. Lainaajan ei tarvitse uudistuksen ansiosta murehtia mistä tarvittava kirja tulee, mutta löytää kyllä tarvitsijalleen. Asiakkaidemme kannattaa
käydä päivittämässä kirjastossa yhteystietonsa ajan tasalle. Ajokortilla
ja kelakortilla ei voi enää lainata, joten kannattaa hoitaa asiat kuntoon,
Kati Oinas muistuttaa. ❅
✎ (JJ)
”Löysimme Tervolasta rauhan ja vapauden”
I
rakilainen pariskunta: Saba Majeed ja Ebtihaj Moosa tulivat Turkin, Makedonian ja Serbian kautta
Suomeen viime elokuussa. Sittemmin matka jatkui alkusyksystä Tervolaan saakka. Taival oli pitkä ja raskas, mutta lapsettomina heidän oli
henkisesti ja fyysisesti kevyempi
vaeltaa kuin lapsiperheiden.
Ebtihaj ja hänen vaimonsa Saba
ovat olleet kahdeksan vuotta aviossa.
Elämä on ollut viime vuodet rauhatonta, pelottavaa ja vaarallisia tilanteita täynnä.
- Tervolaan tulo oli kuin toiseen maailmaan olisi astunut. Hiljaisuus ja ennen kaikkea rauhallisuus sekä ihmisten ystävällisyys tekivät heti vaikutuksen. Tätä on vieläkin aika vaikea uskoa todeksi. Onhan tämä monessa suhteessa täydellinen vastakohtien paikka, kun on
ollut kovia pakkasia, lunta ja pimeyttä. Nämä ovat kuitenkin vähäpätöisiä asioita rauhan, rakkauden ja välittämien rinnalla, joita olemme saaneet jo runsain määrin kokea, Saba
Majeed tilittää tuntojaan selvästi liikuttuneena.
Saba Majeed toimi Irakissa taiteilijana ja opettajana lasten paris-
sa. Hän on opiskellut myös sosiaalista mediaa. Tervolassa hän opiskelee
miehensä ja muiden turvapaikanhakijoiden kanssa kahtena päivänä
viikossa suomenkieltä. Saba osaa jo
muodostaa lyhyitä lauseita ja sanavarasto karttuu päivä päivältä.
Kysymykseen suomenkielen vaikeudesta Saba antaa vastaukseksi hersyvän naurun ja myöntää kielemme tuntuvan ”hyvin vaikealta.”
Heti perään hän lupaa oppia oudon
kielemme ”sinnikkäästi opiskellen.”
Saba Majeedin taiteellinen puoli on näyttäytynyt tervolalaisille hiljattain kunnantalolla järjestetyn taidenäyttelyn antina. Rakastakaa yhdessä vapaasti ja rauhassa –otsikoitu näyttely tarjosi kuvataiteen ystäville 24 teosta, jotka ovat syntyneet
Tervolan talvipäivinä.
- Kotimaassani Irakissa ei tunneta sellaista käsitettä kuin taiteilijan
vapaus. Kaikki on siellä tiukasti säädeltyä ja kontrolloitua. Seksistiseksi tulkitusta kuvateoksesta taiteilijalta voidaan jopa käsi katkaista. Jokainen ymmärtää, ettei sellaisessa tukahdetussa ”luovuusympäristössä”
synny aitoa taidetta, myös veistoksia
ja patsaita tehnyt Saba Majeed sanoo.
Wanhaintansseissa
kunnioitettiin perinteitä
K
olmen viikon takaisissa Wanhaintansseissa tyyliteltiin paljolti perinteisten kaavojen mukaan.
Sinisin ilmapalloin koristellussa liikuntasalissa pyörähteli kahdeksan
tanssiparia. Tuon määrän täyttymiseen tarvittiin vähän vetoapua ysiluokkalaisten piiristä lainaamalla
tanssiparketille kaksi poikaa. Parimäärä oli tavanomainen – saatiinpahan väljällä areenalla liikkeiden
yksityiskohdat paremmin esiin kuin
massakarkeloissa.
Tanssitaitoja harjoiteltiin ja hiottiin liikunnanopettaja Päivi Pekkalan johdolla marraskuulta asti. Treenaus näytti tuottaneen tulosta; kaikki
sujui kuin rasvattuna.
- Oppilaat tekevät tästä tapahtumasta aina näköisensä eli nämä ovat
siinä mielessä aina erilaisia tilaisuuksia. Kokemus on oppilaille ainutkertainen ja unohtumaton. Toteutus jännittää niin opettajia kuin oppilaitakin, mutta se kuuluu asiaan.
Rutiinilla näitä ei voi vetää, Pekkala kertoi.
Tanssiaisten koreografia oli Katariina Kaihuan, Sanni Niemelän ja
Emma Keräsen harteilla. Tällä ker-
taa uutena teemana oli James Bond,
tuo luoteja väistelevä sankari, joka
hurmaa kauniit naiset ja osaa kiemurat myös tanssiparketeilla. Poloneesit, valssit, cicapot ynnä muut sujuivat mallikkaasti myös Tervolan bondeilta ja kaunottarilta.
Yleisöä tapahtumassa oli runsaat
200, valtaosin oppilaita, mutta vanhempiakin nähtiin katsomossa kymmenittäin. Yleisömäärällä mitaten
vanhaintanssit ovat Tervolan talvitapahtumien suurimmasta päästä. (JJ)
Daamien puvut olivat tuoreimman
muodin mukaiset, hillityn tyylikkäät. James Bondeilla tumma puku
oli valttia.
Saba Majeed (oik.) ja Ebtihaj Moosa ovat löytäneet Tervolasta rauhaa, rakkautta ja vapautta.
Hän iloitsee siitä, että taiteen
luomisvoima on voinut jatkua nyt
Tervolassa. Saba sai avukseen hyväsydämisiä tervolalaisia, jotka hankkivat taiteilijalle välttämättömiä tarvikkeita, kuten värejä ja maalauskartonkeja sekä muita kuvataidetarpeita. Alatalon Markku taisi tehdä useammankin autoreissun kaupunkiin
tykötarpeita metsästäessään.
Saba ja Ebtihaj saivat kokea elämyksiä myös Eero Ylimartimon
maitotilalla Paakkolassa. Eläinrakkaiksi tiedetty irakilaispariskunta
pääsi kokeilemaan mitä tervolalai-
nen karjatalous on käytännössä, lattiatasolta nähtynä.
- He olivat meillä niin sanotusti
kevyessä kenttätyössä, eli lannan keräyksessä, muhien levityksessä ja sen
tyyppisissä tehtävissä. Iloisesti asennoitunutta pariskuntaa oli mukava seurata, Eero Ylimartimo kertoi.
Saba Majeed kiteytti haastattelun lopuksi suuren toiveensa: ”Haluasin jäädä tänne Tervolaan ja tuoda oman panokseni tämän seudun
ihmisten hyväksi.” Hän toivoo löytävänsä täältä itselleen ja miehelleen
pysyvän asunnon. ❅
✎ (JJ)
Tervolan kunnassa julistetaan haettavaksi
HENKILÖSTÖKOORDINAATTORIN TOIMI
Henkilöstökoordinaattorin tehtäviin kuuluvat keskitetysti hoidettavat henkilöstöasiat. Lisäksi toimeen kuuluu työllisyyden hoitoon, maahanmuuttoon ja kotouttamiseen liittyviä tehtäviä.
Toimeen valittavalta edellytetään tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa sekä kokemusta kunnallishallinnon tai
henkilöstöhallinnon tehtävistä. Arvostamme kokemusta esimiestehtävistä sekä hyviä organisointi-, vuorovaikutus- ja kehittämistaitoja.
Toimi täytetään määräaikaisesti 31.12.2018 saakka. Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaisesti. Toimen täytössä noudatetaan neljän (4) kuukauden koeaikaa. Toimeen valitun on
ennen vaalin vahvistamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Tervolan kunta on savuton
työyhteisö.
Hakemus ansioluetteloineen pyydetään toimittamaan
29.3.2016 klo 15 mennessä ensisijaisesti sähköisesti osoitteeseen www.kuntarekry.fi (työavain 100626) tai postitse Tervolan kunta, Keskustie 81 95300 Tervola.
Lisätietoja antavat kunnanjohtaja Mika Simoska, puh.
040 506 2928 tai hallintojohtaja Marjatta Vaajoensuu, puh.
040 764 0237. Sähköposti etunimi.sukunimi@tervola.fi
Tervolassa 3.3.2016
TERVOLAN KUNNANHALLITUS
3
10.3.2016
ILTAPÄIVÄTOIMINTAAN
HAKEMINEN LUKUVUODEKSI
2016–2017
Iltapäivätoimintaan voivat hakea kaikki 1. ja 2. luokan oppilaat. Toimintaa tarjotaan Kirkonkylällä ja Louella. Hakeminen tapahtuu Wilmassa. Hakulomake on näkyvissä 15.4.2016
saakka.
Lisätietoja iltapäivätoiminnan koordinaattorilta 040 151 9724
sekä kunnan verkkosivuilta löytyvästä iltapäivätoimintasuunnitelmasta.
Tervolassa 10.3.2016
Sivistysjohtaja
Tervolan kunnan sivistystoimessa on haettavana
LASTENHOITAJAN TOIMI
1.8.2016 alkaen toistaiseksi
ensimmäisenä sijoituspaikkana Lapinniemen päiväkoti.
Lastenhoitajalta edellytetään sosiaalihuollon ammatillisen
henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005)
§ 8 mukaista kelpoisuutta, tutkinnon suuntautumisvaihtoehtona lapset ja nuoret. Arvostamme työkokemusta varhaiskasvatuksesta. Työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan.
Tervolan kunta on savuton työpaikka.
Valitun on ennen toimen vastaanottamista toimitettava todistus terveydentilastaan ja esitettävä nähtäväksi lain (504/2002)
mukainen rikosrekisteriote.
Toimi täytetään neljän (4) kuukauden koeajalla.
Hakemukset on jätettävä ensisijaisesti sähköisenä osoitteessa www.kuntarekry.fi 1.4.2016 klo 12 mennessä. Työavain
100790. Mahdolliset postitse toimitettavat hakemukset pyydetään osoittamaan Tervolan sivistyslautakunnalle osoitteella: Tervolan kunta, sivistyslautakunta, Keskustie 81, 95300 Tervola. Kuoreen merkintä lastenhoitaja. Liitteenä hakemukseen
vain kelpoisuuden osoittavat todistukset.
Yhteystiedot: sivistysjohtaja Tarja Leinonen p. 0400 218 521
tai tarja.leinonen@tervola.fi.
Tervolassa 10.3.2016
Sivistysjohtaja
SIVISTYSTOIMEN
AVUSTUKSET 2016
Hakulomakkeet on toimitettava koulutoimistoon 31.3.2016
mennessä.
Hakulomake www.tervola.fi -sivustolta.
Katso tarkempi ilmoitus edellisestä Jokipostista.
Lisätietoja sivistysjohtajalta p. 0400 218521.
YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOAVUSTUKSET V. 2016
Tekninen lautakunta julistaa haettavaksi seuraavat pysyvää
asutusta palvelevien yksityisteiden kunnossapitoavustukset:
Yksityisteiden kesäkunnossapitoavustus
- Voidaan myöntää vain järjestäytyneille yksityisteille (tiekunnille)
- Myönnetään käytössä olevien määrärahojen ja myöntämisperusteiden mukaan
- Hakuaika päättyy 18.4.2016
Aurausavustus (talvikausi 2016–2017)
- Tien tulee palvella pysyvää asutusta ja sen pituuden tulee
olla väh. 100 m
- Euromääräinen kerta-avustus
- Myönnetään käytössä olevien määrärahojen ja myöntämisperusteiden mukaan
- Hakuaika päättyy 31.8.2016
Auraus kunnan suorittamana (talvikausi 2016–2017)
- Tien tulee palvella pysyvää asutusta ja sen pituuden tulee
olla väh. 200 m
- Alle 200 m tie mahdollista hyväksyä aurausohjemaan erityisperustein
- Aiemmin aurausohjelmaan hyväksytyt tiet ovat kunnan
suorittaman aurauksen piirissä ilman uutta hakemusta, mikäli myöntämisen perusteet ovat säilyneet ennallaan
- Hakuaika on jatkuva
- Hakemukset käsitellään lautakunnassa, joten hakemukset
on syytä toimittaa hyvissä ajoin ennen aurauskauden alkamista. Myöhemmin tulleet hakemukset käsitellään normaalin lautakunnan kokousaikataulun mukaan.
Avustusten myöntämisperusteet löytyvät kokonaisuudessaan
kunnan kotisivuilta www.tervola.fi (Asuminen ja rakentaminen - Asuminen - Avustukset).
Hakemukset tulee toimittaa em. aikoihin mennessä tekniselle osastolle os. Tervolan kunta, Tekninen osasto, Keskustie 81,
95300 TERVOLA.
Lomakkeita saa tekniseltä osastolta, virastotalon neuvonnasta ja kunnan kotisivuilta.
Tervolassa 1.3.2016
Tekninen lautakunta
Tervolan kunnan sivistystoimessa on haettavana
LUOKANOPETTAJAN
VIRANSIJAISUUS
ajalle 1.8.2016 – 31.7.2017,
sijoituspaikkana Kaisajoen koulu.
Tehtävänkuvaan voi sisältyä teknisen työn opetusta.
Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Virkasuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan. Tervolan kunta on savuton työpaikka.
Valitun on ennen sijaisuuden vastaanottamista toimitettava todistus terveydentilastaan ja esitettävä nähtäväksi lain
(504/2002) mukainen rikosrekisteriote.
Virka täytetään kuuden kuukauden (6) koeajalla.
Hakemukset on jätettävä ensisijaisesti sähköisenä osoitteessa www.kuntarekry.fi 1.4.2016 klo 12 mennessä. Työavain
100831. Mahdolliset postitse toimitettavat hakemukset pyydetään osoittamaan Tervolan sivistyslautakunnalle osoitteella: Tervolan kunta, sivistyslautakunta, Keskustie 81, 95300 Tervola. Kuoreen merkintä luokanopettaja. Liitteenä hakemukseen vain kelpoisuuden osoittavat todistukset.
Yhteystiedot: koulunjohtaja Minna Kähkönen p. 040 151 9801
tai minna.kahkonen@tervola.fi
Tervolassa 10.3.2016
Sivistysjohtaja
HUOMIOTAVAA TEIDEN
TALVIKUNNOSSAPIDOSTA!!
Aurausohjelmaan hyväksytyiden yksityis- ja pihateiden tulee
olla aurattavassa kunnossa.
Tiekuntien ja aurausohjelmaan hyväksyttyjen teiden omistajien tulee poistaa tykkylumen aiheuttamat aurausesteet (roikkuvat pihapuun oksat) aurattavilta teiltä välittömästi.
Kunnan aurauksessa olevien yksityisteiden ja kaavateiden talvikunnossapitourakoitsijat aurauskaudella 2014–2017:
Paakkola, Kaisajoki, Ylipaakkola:
Juc-Kone Oy, 040 732 3495
Varejoki, Kätkävaara, Koivu, Loue, Peura:
Tmi Mikko Juujärvi, 0400 180 044
Vähäjoki, Suolijoki, Suukoski:
Jarmo Juujärvi, 0400 986 932
Pahtaoja, Runkaus, Korpela, Mattinen, Kivioja:
Tmi Jorma Kaasila, 0400 926 316
Kaavatiet: HV-Heli Oy, 0400 789 840
Kunnossapito suoritetaan seuraavasti:
• Auraus aloitettava pääsääntöisesti, kun lunta on satanut 8 cm
• ajoratojen tulee olla aurattuna 6 h kuluessa sateen päättymisestä
• kaavateiden ja kunnan kiinteistöjen piha-alueiden liukkautta
torjutaan tarvittaessa karhentamalla tai hiekoittamalla
• muiden teiden liukkaudentorjunta ei kuulu auraajien tehtäviin
• Pihateiden aurauksen piiriin kuuluu vain pääsytien auraus.
Laajempi pihan tai varastopolkujen auraus ei kuulu aurauksen piiriin!
Yleisten teiden (ELY:n hallinnoimien) osalta tiestön kuntoon
ja liikenteen ongelmiin liittyvät yhteydenotot tienkäyttäjän
linjalle 0200 2100 (24 h). Osoitteesta http://www.ely-keskus.
fi/web/ely/liikenneturvallisuus löytyy myös sähköinen yhteydenottolomake sekä sähköpostisoite liikenteen asiakaspalveluun. ELY:n kunnossapitämiin teihin kuuluvat mm. Keskustie ja
Siltatie sekä useimmat kevyenliikenteen väylät.
TEKNINEN OSASTO
Järjestöyhteistyöhön
haetaan uutta virtaa
T
ervolan järjestötoimijat kutsutaan saman pöydän ääreen lyömään viisaat päänsä yhteen tehostetun yhteistyön merkeissä. Tervolan valtuustosaliin odotetaan keskiviikkona 23.3. runsaslukuisesti
pitäjän urheilu-, kulttuuri-, metsästys-, kylä- ja aatetaustaisia yhdistystoimijoita. Mitään laillisesti toimivia järjestömuotoja ei rajata pois –
kaikki ovat tervetulleita klo 17.00
alkavaan keskustelu- ja aivoriiheen.
Tapahtuman masinoi Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry. Yhdistyksessä projektipäällikkönä toimiva Maarit Pulkkinen tähdentää,
että tilaisuus välttää virallisia muodollisuuksia eikä tapahtumaan osallistuville ole minkäänlaista kynnystä astua rupatteluyhteyteen Tervolan valtuustosaliin.
- Järjestöjen yhteistyön tiivistämisestä on puhuttu iät ja ajat, mutta
paljolti ollaan jääty lähtötelineisiin.
Nyt on siis korkea aika kokoontua saman pöydän ääreen keskustelemaan asioista, jotka ovat kaikille järjestöille yhteisiä ja myös niistä jutuista, joiden suhteen on ongelmia. Meri-Lapin kunnissa on satoja, ellei tuhansia järjestöjä ja yhdistyksiä, joiden toimintaa voitaisiin parantaa suhteita vahvistamalla ja verkostoja rakentamalla. Järjestöjen vahvuudet kannattaakin kartoittaa ja hakea uusia toimintamalleja, Pulkkinen tähdentää.
Majakan väki kiertää Meri-Lapin kunnat Road Trip –kuntakierroksen merkeissä. Kierros alkaa
15.3. Torniosta ja päättyy 7.4. Ylitorniolle. Majakkaväen ja järjestöjen tapaamisen keskeisiä teemoja
kevään aikana ovat kunta- ja järjestöyhteistyö, järjestötyöllistäminen
sekä järjestöjen tiedontuotannon
kehittäminen. ❅
✎ (JJ)
VAPAA-AIKATOIMISTO TIEDOTTAA
NUORKKA
13–19-vuotiaille tarkoitettu Nuorkka on avoinna:
ma klo 17.30–20.30
ke klo 14.00–20.30
pe klo 17.30–20.30
Lauantai Nuorkka 12.3. klo 18–22.
ETSIVÄ NUORISOTYÖ
Etsivä nuorisotyö toimii Tervolassa. Kohderyhmänä ovat seudulla
asuvat 15–29 -vuotiaat nuoret, jotka ovat työn, koulutuksen
tai muun aktiivisen toiminnan ulkopuolella tai vaarassa jäädä niiden ulkopuolelle. Yhteyttä voi ottaa nuori itse tai joku muu
nuoresta huolissaan oleva henkilö. Etsivä nuorisotyöntekijä Satu
Karvonen p. 040 1519735, [email protected], Facebookissa Tervolan Etsivä Nuorisotyö.
UIMAHALLIRETKI
Pe 1.4. Kemi. Ilmainen kyyti lähtee uimahallille klo 17.30 linja-autoasemalta ja takaisin Tervolaan uimahallilta klo 20.30. Alle
11-vuotiaat vain aikuisen seurassa. Linja-auto tulee todennäköisesti
täyteen, joten ilmoittaudu nopeasti. Ilmoittautumiset kunnan keskukseen paikanpäällä tai p. 040 124 2411 VIIMEISTÄÄN torstaihin 31.3. klo 16.00 mennessä.
LASKETTELUREISSU
Laskettelureissu Ylläkselle 19.3. Lähtö kunnantalon pihalta klo
7.30 ja takaisin Ylläkseltä klo 18.00. Reissun hinta 45€/30€ sisältää kyydin, päivälipun, KeyCardin ja vakuutuksen. Kysy hinnat infosta mikäli et tarvitse esimerkiksi lippua tai KeyCardia. Alle
11-vuotiaat vain aikuisen seurassa. Ilmoittautumiset ja maksut ennakkoon ke 16.3. mennessä kunnantalon infoon p. 040 124 2411
tai www.lanuti.fi/tervola
BÄNDITILA
Kunnantalon alakerrassa oleva bänditila on kuntalaisten käytettävissä. Voit tiedustella vapaita vuoroja vapaaaikaohjaajalta p. 040 590 2699 tai [email protected].
KIVALO-OPISTO
Tervolan toimipiste tiedottaa
Osoite: Keskustie 81, 95300 Tervola
Puh. 040 357 2181. Toimisto avoinna arkisin 12.00–15.00.
Rehtori Seppo Suopajärvi puh. 0400 328 435
Kotisivut: www.kivalo-opisto.fi
Email: [email protected]
6198200 Hoida terveyttäsi kotikonstein –luentosarja, kunnanviraston valtuustosalissa keskiviikkoisin klo 18-19.30.
16.3. Toimivat aivot. Sosiaalisen median pioneeri avaa meille keskustelun siitä miten tärkeää on pitää aivot kunnossa. Tule kuuntelemaan viimeisimmät ravinto-, liikunta- ja lepomenetelmät aivojen hyvinvoinnin takaamiseksi. Yllätyksiä on tarjolla! Vapaa pääsy.
1141282 Ommellaan tilkuista, Ammattiopisto Lappia, Louen toimipaikka, pe-su 1.-3.4. Pe klo 17-20.15, la-su klo 10-16.45. Opettajana Terttu Ranta. Kurssimaksu 20 €. Ilm. 18.3. mennessä.
1145281 Innostu risuista, toimipaikka avoin, la-su 7.-8.5. La klo
10-15 ja su klo 12-17. Opettajana Katja Turunen. Kurssimaksu 20
€. Ilm. 22.4. mennessä.
1145282 Pihakoristeet betonista, Kaisajoen koululla to-la 19.21.5. To-pe klo 18-21, la klo 10-15. Opettajan Mariaana Kola. Kurssimaksu 20 €. Ilm. 5.5. mennessä.
8101202 Hygieniapassikoulutus, kunnanviraston valtuustosalissa, to 14.4. klo 17-21. Opettajana Eija Kanto. Kurssimaksu 55 €
+ testimaksu 35 € maksetaan opettajalle käteisenä kurssipaikalla.
Ilm. 31.3. mennessä.
1031280 Kuvataidekesä 2016 – voimakas ja herkkä puupiirros,
Ammattiopisto Lappia, Louen toimipaikka, ma-ke 13.-15.6. klo 1016. Opettajana Aino-Kaarina Pajari. Kurssimaksu 60 €. Ilm. 31.5.
Opiston toimistolla on vielä muutamia kevätnäyttelyssä
olleita töitä. Käy noutamassa omasi.
Donkkis Big Night ....................................................18.3.
Laskettelureissu ......................................................19.3.
Tervola-hiihto .........................................................26.3.
Uimahallireissu .......................................................1.4.
Länsi-Pohjan Jousikvartetti .....................................7.4.
Nuorten olkkari .......................................................8.4.
Parantaja-esitys .......................................................15.4.
Opiston kevätnäyttely ..............................................16–18.4.
Donkkis Big Night ....................................................22.4.
Veteraanipäivä ........................................................27.4.
Nuorten olkkari .......................................................29.4.
Äitienpäiväjuhla ......................................................8.5.
Tiedot kerätään kunnan nettisivujen tapahtumakalenterista
(www.tervola.fi), jossa myös lisätietoa tapahtumista. Ilmoitukset
kunnan tapahtumakalenteriin: [email protected].
Seuraava Jokiposti 31.3. Aineistot 23.3. mennessä.
4
10.3.2016
Road Trip rantautuu Tervolaan
Mistä on kysymys?
Tervolan järjestöt kutsutaan ideointi- ja
keskustelutapahtumaan, joka pidetään valtuustosalissa
23.3.2016 klo 17.00 alkaen
Luomme suhteita. Rakennamme verkostoja ja vahvistamme
yhdistyksemme toimivuutta leppoisassa hengessä ja ilman
suorituspaineita. Saamme uutta voimaa, jota on satojen
Tervolan yhdistysten, seurojen ja järjestöjen piirissä.
Kahvittelemme – ilmoittaudu:
https://fi.surveymonkey.com/r/7DQ9RWG
Koollekutsujana on Pohjoisen yhteisöjen tuki – Majakka ry.
TÄYDEN PALVELUN
TILITOIMISTOPALVELUA
* Hoidamme yritysten kirjanpidot
* Palvelumme kattaa kaikki yritysmuodot
Liikkeen- ja ammatinharjoittajien
veroilmoitusten jättöaika päättyy 4.4.
Ota ujostelematta yhteys:
Avoimet ovet 11.3.2016 klo 9-15
Tervetuloa tutustumaan OTSO:n uuteen toimistoon ja
keskustelemaan ajankohtaisista metsäasioista.
Uusi osoitteemmme on Keskustie 83, 95300 Tervola.
Kahvitarjoilu!
OTSO:n Tervolan toimistolla
teitä palvelevat:
Jussi Heikkinen,
puh. 040 564 2621
Mikko Kumpuniemi,
puh. 050 375 3076
s-postit:
etunimi.VXNXQLPL#RWVR¿
ZZZRWVR¿
0400 161619 (Matti Vaajoensuu) • 040 7073583 (Mervi Huhtaniska)
Tervolan Super ao. 119
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN
Keskustie 90, 95300 Tervola
Tervolan Eläkeläiset ry.
TIEDOTTAA
Kokoonnumme joka tiistai klo 11.00 Järjestötalolle.
16.3. klo 10-16 Terveysauto Onni seisoo Järjestötalon
pihalla. Autossa voit otattaa mittauksia ja poimia mukaasi terveystietoa. Järjestötalossa on tarjolla kahvia ja
syötävää.
19.3. menemme Rovaniemelle viettämään aluejärjestön Talvipäivää. Voit osallistua hiihto- tai pilkkikilpailuun. Ilmoittaudu Maikille 045 1112054 tai Maijalle 040
7252838. He antavat lisätietoja.
19.–21.6. Kesäjuhla Levillä. Ilmoittautumiset ja lisätiedot Leenalta 0400 960751.
KEVÄTKOKOUS
18.3.2016 klo 18.00 ST1 Peura Helmisimpukassa
Nelostie 3079 95300 Tervola.
Kokouksen jälkeen ruokailu. Ilmoittautumiset ja
ruoka-allergiat 13.3.2016 mennessä 040 718 9049/
Pirkko. Hallitus kokoontuu klo 17.30
Tervetuloa
Hallitus
Löökintie 5 • 95300 Tervola • p. 040 576 5173
Kutsu varsinaiseen
osuuskunnan kokoukseen
©
Tervolan Osuuspankin jäsenet kutsutaan varsinaiseen
osuuskunnan kokoukseen, joka pidetään 11.4.2016 klo 19
Tervolan Osuuspankin kokoustiloissa, osoitteessa Keskustie
95, 95300 Tervola.
Solidet 2016
Kahvitarjoilu klo 18.30 alkaen.
Varmat kevään merkit
astianpesukone
DV 6003
299 Ð
- äänitaso 49 desibeliä
- päivittäinen pesuaika 50 min
huo
HUOLTOASEMA E. PIETILÄ KY
016 435 018 • 0400 691 663
TAKSIKYYTEIHIN
Taksi- ja tilausliikenne
Mika Suorsa Oy
Siivousta ja avustusta
sekä apua asiointiin
• Autohuollot, korjaukset
Nyt myös sijaisauto huollon ajaksi
• Pakotestit, vikakoodit
• Jakohihnan vaihdot
• Rengastyöt, renkaat
• Ruuvit, kiinnikkeet ym.
• Peräkärryvuokraus
• Pienkoneet (Stihl, Stiga)
• Matkahuolto
Tervetuloa
oikealle
• Woikosken kaasut
!
ltoasemalle
19–50-paikkaiset linja-autot
1+8 ja 1+4 hengen autot
Siivous- ja Kotipalvelu
Elsa-Maria
Elsa Maria Nikurautio
puh. 040 755 3010
TILAUSAJOON
279 Ð
LEDTV 39,5”
1 Esitetään tilinpäätös ja toimintakertomus, tilintarkastuskertomus sekä hallintoneuvoston lausunto tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta
2 Päätetään edellisen tilikauden tuloslaskelman ja taseen
vahvistamisesta;
3 Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen
jäsenille, hallintoneuvoston jäsenille ja toimitusjohtajalle edelliseltä tilikaudelta;
4 Päätetään toimenpiteistä, joihin vahvistetun taseen mukainen ylijäämä antaa aihetta.
5 Määrätään hallintoneuvoston puheenjohtajan ja jäsenten
sekä tilintarkastajien palkkiot
LSM 395 BMS
- WIFI
- Smart-ominaisuudet
- 200 Hz
Osuuskunnan kokouksessa käsiteltävät asiat:
399 Ð
LEDTV 32”
LSX 32 DL 275 BMS
- 200 Hz
TERVOLAN SÄHKÖ
Keskustie TERVOLA p./fax 436 102
6 Vahvistetaan hallintoneuvoston jäsenten lukumäärä ja
valitaan tarvittavat jäsenet hallintoneuvostoon
7 Valitaan tilintarkastaja ja mahdollinen varatilintarkastaja
8 Valitaan 2 kpl jäsenten edustajaa nimitysvaliokuntaan.
9 Lisäosuuksien määrän vähentämisestä päättäminen
10. Osuuspankin lahjoituksista päättäminen
ETÄPALVELUA
Kunnantalon yhteispalvelupisteestä on varattavissa
etäpalveluna Kelan, verohallinnon , TE-toimiston
ja maistraatin ja oikeusavun sekä edunvalvonnan
asiantuntijapalveluita.
Lisätietoja etäpalveluista ja ajanvaraukset
kunnan neuvonnasta puh. 040 124 2411
Pääsiäinen lähestyy
PÄÄSIÄISBINGO
Tervolan Järjestötalossa palmusunnuntaina
20.3. klo 16.00 alkaen (kevätpäiväntasaus).
Palkintoina Meri-Lapin karitsan kypsää rosvopaistia,
lohta ynnä muuta.
Kuuden kierroksen lippu 15 €.
Kahvilasta makoisat munkkikahvit. Tervetuloa!
Kokousasiakirjat
Tilinpäätöstä koskevat asiakirjat ovat jäsenten nähtävänä
5.3.2016 alkaen ja pankin internetsivuilla www.op.fi /tervola.
Tervola 23.2.2016
Hallitus