ME OLEMME IHMISIÄ KAIKKI

ME OLEMME
IHMISIÄ KAIKKI
Sädekehät joutavat perhekodissa nurkkaan.
TEKSTI JA KUVAT KIRSI-MARJA NURMINEN
18
www.perhehoitoliitto.fi
T E EM A
ennakkovalmennus
Osallistuin valmennukseen antaumuksella ja sain
siitä todella paljon irti. Oli kiinnostavaa kuulla muiden ryhmäläisten ajatuksia ja peilata niitä omiin.
P
iritta ja Jarkko Huhta-ahon perheeseen tuli alkuvuodesta kaksi uutta jäsentä: 30-vuotias
Hanne-Mari Tuppurainen ja 23-vuotias Jesse
Honkaluoma. Muutos 4-henkisestä lapsiperheestä 6-henkiseksi perhehoitoperheeksi oli nopea, vaikka
Huhta-ahot olivatkin pohtineet asiaa pitkään. Molemmat
ovat työskennelleet vammaisten henkilöiden kanssa. Lisäksi perheen lähipiiristä löytyy perhekoteja.
– Viime kesänä Pirkanmaan kehitysvammaisten perhehoidon yksikkö KePe haki uusia perhehoitajia. Mietimme,
että jos aiomme uskaltaa heittäytyä tähän, niin nyt on sen
aika. Neljänkympin lähestyessä emme voi enää vuosikausia siirtää tämän jännittävän haaveen toteutumista. Toisaalta aikaisemmin emme ehkä olisi olleet ihan valmiitakaan ryhtymään perhehoitajiksi. Isojen päätösten pitää
kypsyä pitempään, Huhta-ahot pohtivat.
Piritta lähti mukaan viime syyskuussa käynnistyneeseen ennakkovalmennusryhmään. Koska molempien olisi
ollut hankala osallistua valmennukseen yhtä aikaa, aloitti
Jarkko valmennuksensa tänä keväänä.
– Meidän ryhmässä oli kymmenkunta osallistujaa ja
kaksi kouluttajaa. Oli tosi kivaa, että toinen kouluttaja oli
perhehoitaja. Näin valmennuksessa sekoittui ihanasti ja
monipuolisesti faktat ja arkielämä, kehuu Piritta.
Myös valmennuksen prosessimaisuus saa Piritalta kehuja.
– Mietimme paljon sitä, miten itse reagoisi tai toimisi eri
tilanteissa tai miten oma perhe toimisi. Vaikka meillä molemmilla on työkokemusta terveydenhuollosta 10 vuoden
ajalta, on ihan eri asia toimia kotona. Oman elämän ja perhehoitajan tehtävän yhdistäminen poikkeaa täysin osastoelämästä, vaikka molempien keskiössä ovatkin hoidettavat
ihmiset. Valmennus ehdottomasti kypsytti omia valmiuksia.
– Perhekodissa olet itse vastuussa ja tirehtöörinä koko ajan, lisää Jarkko.
Perhehoitajuus jännitti
Hanne-Mari on
innostunut käsitöistä. Hänen
bravuurejaan ovat
neulotut myssyt.
Myös Piritta on
saanut oman
myssynsä.
www.sijaisvanhemmaksi.fi
Piritta piti jokaisen valmennuskerran jälkeen oman ”koulutuksen” Jarkolle.
– Valmennus palautti mieleeni monia asioita, joita en
ollut ajatellut pitkään aikaan. Keskustelimme niistä paljon yhdessä. Osallistuin valmennukseen antaumuksella ja
sain siitä todella paljon irti. Oli kiinnostavaa kuulla muiden ryhmäläisten ajatuksia ja peilata niitä omiin. Toki työ
tekijäänsä opettaa, mutta valmennuksessa ennakoitiin hyvin tehtävän haasteita.
Arvioinnissa kouluttajat ja Piritta olivat samoilla linjoilla valmiuksien löytymisestä.
– Se oli huojentavaa. Siitä huolimatta edessä oleva vähän jännitti, tunnustaa Piritta.
Perheen 6- ja 8-vuotiaat pojat Nestori ja Eemeli saivat myös sanoa mielipiteensä vanhempien ryhtymisestä
perhehoitajiksi.
– Heille kehitysvammaiset ihmiset eivät olleet mikään
uusi juttu tai ihmetyksen aihe. Vähän napinaa aiheutti ainoastaan se, että pojat joutuivat luopumaan omista huoneistaan ja palaamaan yhteen, vanhemmat hymyilevät.
– Ja koska meille sijoitetut henkilöt ovat jo aikuisia,
eivät he kilpaile meistä vanhempina. Vaikka he tarvitsevatkin aikaa ja huolenpitoa, säilyy äidin ja isän status kuitenkin pojille eikä heidän tarvitse sitä jakaa, lisää Jarkko.
Kuulostelusta kohtaamiseen
Piritta oli valmennuksen päätyttyä marraskuussa täpinöissään ja valmis aloittamaan perhehoitajana vaikka heti.
– Toivoin vain, että asiat loksahtaisivat mahdollisimman
nopeasti kohdalleen. Että pääsisimme ryhtymään perhehoitajiksi kehitysvammaisille aikuisille, joiden tarpeisiin me
pystyisimme vastaamaan. Ja aika nopeasti he löytyivätkin.
Marras–joulukuu oli kuulosteluvaihetta, ja joulukuun lopulla tiesimme jo, keitä ehkä on tulossa. Jesse tuli heti vuoden alussa ja Hanne-Mari yhden kokeiluviikonlopun ja -viikon jälkeen tammi-helmikuussa. Hanne-Mari tuli toisesta
perhekodista ja Jesse kotoa, Huhta-ahot kertovat.
Perhehoitajan tehtävä on vastannut odotuksia. Arki ei
ole tuonut mukanaan ihmeempiä yllätyksiä.
– Valmennuksesta on ollut tosi iso apu – olemme osanneet varautua erilaisiin tilanteisiin ja myös kiinnittää huomiota oikeisiin asioihin.
– Ehdimme miettiä asiaa niin pitkään. Huomiota on
muistettava kiinnittää omaan relaamiseen, vaikka tavallaan koko ajan ollaan ”töissä”. Onneksi KePe tarjoaa kaikille uusille perhehoitajille mentorointia. Se on osoittautunut hyödylliseksi, Huhta-ahot kiittävät.
Perhehoitoyksikkö KePe saakin Huhta-ahoilta kiitosta.
– He ovat kertoneet olevansa meitä varten, ja siltä tuntuukin. Olemme saaneet tukea. Ja mentorointi on piste iin
päälle. Aikaisemmin olen ollut ujo kysymään, mutta nyt sitä
19
ei ole tarvinnut miettiä. Olen oppinut myös rentoutta – sitä, että olemme ihmisiä kaikki. Perhehoitajan ei tarvitse jatkuvalla syötöllä keksiä virikettä virikkeen perään, vaan turvallinen ja tavallinen arkielämä on tarpeeksi. Joku viisaampi
muistutti joskus, ettei perhehoitajan ole tarkoitus olla ”ohjelmatoimisto”, naurahtaa Piritta.
Yhteistyö hoidettavien läheisten kanssa on
sujunut hyvin.
– Toki työelämässäkin tottui siihen, että
omaiset olivat jollain lailla mukana. Se on pelkästään myönteinen asia. Meillä on yhteisenä
päämääränä, että meitä välittäviä ihmisiä löytyy Hanne-Marin ja Jessen ympäriltä paljon.
toinen viikonloppu tervehtimässä vanhempiaan ja joskus myös sisariaan.
– Tänään kävimme auttamassa vanhuksia.
Kävimme yhdessä kaupassa ja ostimme kahvia ja pullaa. Äidin kanssa kierrellään kirpputoreilla ja käydään päiväkahvilla.
Hanne-Mari tekee mielellään käsitöitä.
Hänen bravuurejaan ovat neulotut myssyt.
– Teemme joskus käsitöitä päivätoiminnassakin.
Hanne-Mari pitää eläimistä, joten Huhta-ahojen Kekkonen-koira ja Friidu-kissa saavat paljon huomiota. Hanne-Marin huoneessa
on myös akvaario.
– Haluaisin oman sisiliskon, haaveilee
Hanne-Mari.
Myssyjä ja eläimiä
Hanne-Mari Tuppurainen on viihtynyt Huhta-ahoilla hyvin. Hän käy kolmena päivänä viikossa Tampereella päivätoiminnassa ja joka
Piritta ja Jarkko Huhta-aho toteuttivat perhehoitajiksi ryhtyessään yhden unelmansa.
Arviointi on haastavaa. Siksi kouluttajan tehtävä on vaativa ja vastuullinen.
Auttamisen halua ja lähimmäisen rakkautta
Anneli Hankkiolla on menossa jo kolmas ennakkovalmennusryhmä, jossa hän
toimii perhehoitaja-kouluttajana. Palautteen
mukaan perhehoitajan kokemuksista ollaan
kiinnostuneita.
– Valmennuksen osallistujat haluavat
kuulla sekä arjen hauskoista sattumuksista
että haastavista tilanteista. Pystyn antamaan
heille ihan käytännön neuvoja esimerkiksi
hoidettavien edunvalvonnasta, lääkärissä
käymisestä tai yhteistyöstä verkostojen kanssa, Hankkio kuvailee.
Hankkio muistuttaa, ettei perhehoitaja ole
superihminen.
– Ihmiset suhtautuvat perhehoitajiin eri
tavoin. Usein läheisten ja ystävienkin asenne
voi muuttua. Helposti ollaan asettamassa
sädekehää pään päälle. Silti tämä on meidän
elämää, jossa yhdistyy perheen arki ja vastuu.
Onhan tämä omanlaisensa elämäntapa.
Vammaisten henkilöiden perhehoitajaksi
ryhtyvältä vaaditaan ennen kaikkea itsetuntemusta.
20
– On kysyttävä itseltään, onko tämä sitä,
mitä haluan. Meillä kaikilla on iso auttamisen
halu ja rakkaus heikompia kohtaan. Kyllä nämä
piirteet moni itsessään tunnistaa – ja me kouluttajat tunnistamme ne myös. Toisaalta on haastavaa tukea niitä, joilla selvästi on valmiuksia
perhehoitajaksi ja jarrutella niitä, joista ei ehkä
tehtävään olekaan, Hankkio pohtii.
Arvioinnin haastavuus tulikin Hankkiolle
pienenä yllätyksenä.
– Ei sitä alkuun kouluttajaksi ryhtyessään
ymmärtänyt. Tämä on hirveän vaativa ja vastuullinen tehtävä. Jokaisessa ryhmässä on aina
sellainen ihminen, jonka kanssa keskustellaan
avoimesti edellytyksistä ryhtyä perhehoitajaksi tai jäädään pohtimaan, josko perhehoitajaksi
ryhtyminen ei vielä ole ajankohtaista.
TYÖHARJOITTELU OSAKSI VALMENNUSTA. En-
nakkovalmennus on sitä tärkeämpi, mitä vähemmän kokemusta osallistujilla on vammaistyöstä.
– Olen miettinyt, että valmennukseen voisi kuulua pienimuotoinen, muutaman päivän
”työharjoittelu” perhehoitoperheessä. Toki
valmennuksen aikana vierailemme perheessä,
mutta olisi hyvä tutustua arkeen syvemmin.
Se auttaisi vähentämään virhearviointeja.
Tässä ei ole kyse koiranpennun ottamisesta.
Perhehoitajan tehtävä on yksinäistä. Onneksi
nykyisin on mentorointi. Minä toimin kolmen
perhehoitajan mentorina. Perhehoitoyksikkö
KePen tuleminen tänne Pirkanmaalle on auttanut perhehoitajia, jotka nyt saavat yksiköstä tukea ja turvaa, Hankkio kehuu.
Yksinäisyyttä helpottaa myös työnohjaus,
perhehoitajien täydennyskoulutukset sekä
yhteiset tapaamiset.
– Pirkanmaalla voisi toimia yksi kiertävä
perhehoitaja, joka vapauttaisi ihmisiä osallistumaan koulutuksiin. Niistä saa vertaistukea
ja tietoa. Mitä enemmän koulutuksia jää väliin, sitä korkeampi kynnys on lähteä mukaan.
Meillä perhehoitajilla on myös oma, suljettu
Facebook-ryhmä. Virkistystäkin on ollut tarjolla, kun KePe järjesti viime joulun alla teatteri-illan perhehoitajille. Se oli tosi hienoa!
www.perhehoitoliitto.fi