Hannunniitun koulu 21.01.2015 Koulukohtainen oppilashuolto KOR

Hannunniitun koulu
21.01.2015
Koulukohtainen oppilashuolto KOR
Läsnä:
Kalske Timo
Ilvessalo Anna-Maaria
Kuusimäki Piritta
Mäkinen Hanne
Mälkönen Saara
Virtanen Kalle
Väinälä Leena
Kokousmuistio:
1. Kodin ja koulun yhteistyötä koskeva kysely
Määräajassa kyselyyn vastasi vain 71 huoltajaa. Vähäisen vastausmäärän vuoksi
rehtori on sopinut tutkijoiden kanssa, että vastausaikaa annetaan lisää. Kyselyyn voi
vielä vastata kuluvan viikon aikana.
2. Koulutulokkaat 2015
Kouluun on ilmoittautunut 83 oppilasta, 63 pääkouluun ja 20 Kohmoon. Tämä
edellyttää kolmea ensimmäistä luokkaa pääkouluun. Kuudennen luokan päättää
keväällä 61 oppilasta. Oppilasmäärä lisääntyy ensi syksynä 22 oppilaalla, mutta
kireän budjetin vuoksi opettajien määrää ei voida lisätä 19 opettajasta. Harkittavaksi
tulee nykyisen kolmen ensimmäisen luokan yhdistäminen kahdeksi toiseksi luokaksi
ja näin vapautuvan opettajan sijoittamista ensimmäiselle luokalle.
3. Hyvinvointikysely
Aikaisemmasta tiedosta poiketen kysely edellyttää henkilökohtaisten tunnusten
hankkimista jokaiselle oppilaalle. Tämä asettaa niin suuria haasteita, että kyseisen
Opetushallituksen markkinoiman tutkimuksen teettämisestä päätettiin luopua. Sen
sijaan Hanne, Piritta ja Saara suunnittelevat kevään aikana wilmassa toteutettavan
noin parikymmentä kysymystä käsittävän kyselyn suorittamista ensi syksynä.
Kyselyyn vastaisivat 3 - 6 luokkien oppilaat omilla wilma-tunnuksillaan.
Alkuopetuksen oppilaat käsittelevät asiat keskustellen tai heille sopivalla kirjallisella
kyselyllä.
4. Koulun oppimisympäristöjä koskeva kartoitus
Osana koulun OPS-työskentelyä oppilaat saivat arvioida koulun eri tiloja. Arvioitavina
olivat tilojen viihtyisyys, pelottavuus, meluisuus ja esteettisyys. Eniten positiivisia
arvioita saivat ATK-luokka, englannin luokka, erityisopetustilat, kotitalousluokka ja
koulun pääaula. Kielteisimpinä koettiin ruokasali ja liikuntatilojen pukuhuoneet.
Lisäksi vähäisempi määrä negatiivisia mainintoja saivat opettajainhuone, rehtorin
kanslia, terveydenhoitajan tilat ja teknisen työn luokka. Luokissa pohditaan
muutosehdotuksia ruokasalin ja pukuhuoneiden viihtyisyyden parantamiseksi .
Ehdotukset käsitellään ensin oppilasparlamentissa ja sen jälkeen
opettajainkokouksessa.
5. Pedagogiset asiakirjat
Keskusteltiin Opetushallituksen julkaiseman kolmiportaista tukea koskevan
tiivistelmän pohjalta. Todettiin, että kaivataan koulukohtaisia ohjeita uusien
säädösten soveltamiseksi yhdenmukaisella tavalla. Samalla toivottiin opetuksen
järjestäjältä yhtenäisiä koko kaupungin perusopetusta koskevia soveltamisohjeita.
Hannunniitussa tavoitteeksi asetetaan yhteistyön lisääminen opetus- ja
oppilashuoltohenkilöstön välillä. Päätettiin esittää yhteistä aiheen käsittelyä YTtunnilla siten, että oppilashuoltohenkilöstö olisi mukana käsittelyssä. Huoltajien
osallisuuden lisäämiseksi välitetään vanhempaintoimikunnalle toive käsitellä asiaa
omassa kokouksessa. Esitettiin seuraavassa KOR-kokouksessa laadittavaksi
yksinkertainen toimintamalli tehostetun tuen ja erityisen tuen moniammatillisesta
yhteistyöstä.