Vahdon seurakunnan viesti

AAMURUSKO
Ruskon seurakunnan tiedotuslehti
Heinä- ja elokuu 2015
www.ruskonseurakunta.fi
kasvun onnistuminen on usein ollut todella
pienestä kiinni. Nykyviljelijän apuna ovat
lajikkeiden
kehitys,
maanlannoitus
ja
muokkauskeinot. Vaikeista oloista huolimatta tai
niiden takia ihmiset luottivat Jumalan apuun.
”Tähän asti on Herra meitä auttanut.” On auttanut
ennen, on ohjannut yli vaikeiden aikojen, miksei
auttaisi edelleenkin?
Saamme pyytää Jumalalta apua ja johdatusta
omissa tilanteissamme. Kyllä Hän auttaa meitäkin,
kokeile! On sitten sadetta tai paistetta, niin Herra
on meidän kanssamme, pimeimmässäkään yössä ei
ole mitään pelättävää.
Sopivan aurinkoista, siunattua kesää!
Suomen kesä on lyhyt mutta vähäluminen
Meillä oli muinoin anopin kanssa sellainen käsitys,
että juhannuksena kesä alkaa olla ohi, syksy saapuu
pikapuoliin. Tätä ilosanomaa jonkin aikaa
paukutettuamme anopin tytär sai tarpeekseen ja
valoi meihin optimistisuutta toteamalla, että
juhannuksesta kesä vastaa alkaa! Vedet
lämpenevät, maaperä lämpenee, lämpöä riittää
pitkälle syksyyn. Oikeassa hän oli.
Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylvö eikä
korjuu, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä
eikä yö. (1.Ms.8:22) Nämä Raamatun sanat
tuhansien vuosien takaa pätevät edelleen. Suomen
ilmaston hienot piirteet, selkeät vuodenajat, ovat
minulle mieleen. Jokaisella vuodenajalla on jotain
annettavaa, ja sitten tulee vielä kaupanpäälle sekin
etu, että jokainen vuosi on erilainen. Toisaalta on
ymmärrettävää, että esimerkiksi maanviljelijät
kaipaisivat tasaisia oloja ja ennustettavia jaksoja,
jotta tietäisi mitä mikäkin maanmuokkaushomma
saa aikaan. Sehän jää usein pelkäksi toiveeksi –
säät ovat jotain ihan muuta kuin haluttiin.
Menneet sukupolvet ovat eläneet samojen
olosuhteiden alaisina kuin mekin. Heillä vain
tilanne on ollut paljon vaikeampi, sillä kylvöjen ja
Veikko Sailola
Vahdon kappalainen
P.S. Tämän jutun kirjoituspäivänä 14.6. tuli kuusi
vuotta pappeutta täyteen! On ollut mukava tutustua
Ruskon ja Vahdon kylillä uusiin ihmisiin. Olen
huono tyrkyttämään itseäni eli kutsukaa kylään, jos
haluatte kuulla omituisia höpötyksiä, kyllä minä
tulen.
JUMALANPALVELUKSET
RUSKON KIRKOSSA
5.7. Messu klo 10, saarna Juhani Harjunpää
Kansanlähetyksestä, Veikko Sailola, Marja
Kalevi.
12.7. Sanajumalanpalvelus klo 12, Waltteri
Hämäläinen ja Margit Muurinen.
5.7. Messu klo 12, Veikko Sailola ja Marja
Kalevi.
19.7. Sanajumalanpalvelus klo 10, Pasi
Salminen ja Margit Muurinen.
12.7. Sanajumalanpalvelus klo 10, Waltteri
Hämäläinen ja Margit Muurinen.
26.7. Messu klo 12, Waltteri Hämäläinen ja
Margit Muurinen.
19.7. Sanajumalanpalvelus klo 12, Pasi
Salminen ja Margit Muurinen.
2.8. Konfirmaatio klo 10, Pasi Salminen ja
Margit Muurinen.
26.7. Messu klo 10, Waltteri Hämäläinen ja
Margit Muurinen.
9.8. Messu klo 12, Pasi Salminen ja Sauli
Hannuksela.
2.8. Iltakirkko klo 18, Pasi Salminen ja Margit
Muurinen.
16.8. Yhteislaulutilaisuus Kirkkotuvalla (ei
jumalanpalvelusta Ruskolla) klo 18, Pasi
Salminen ja Sauli Hannuksela.
9.8. Messu klo 10, Pasi Salminen ja Sauli
Hannuksela.
23.8. Messu klo 10, Veikko Sailola ja Sauli
Hannuksela.
30.8. Sanajumalanpalvelus klo 12, Waltteri
Hämäläinen ja Sauli Hannuksela.
JUMALANPALVELUKSET
VAHDON KIRKOSSA
16.8. Sanajumalanpalvelus klo 10 vanhan kirkon
paikalla, Waltteri Hämäläinen, Sauli Hannuksela
ja Arietta. Vahdon Maa- ja kotitalousnaiset
kahvittaa.
23.8. Messu klo 12, Veikko Sailola ja Sauli
Hannuksela.
30.8. Sanajumalanpalvelus klo 10, kappelin
kirkkopyhä, Veikko Sailola ja Sauli Hannuksela.
Jumalanpalveluksen jälkeen keittolounas,
kirkkokahvit ja ohjelmaa seurakuntatalolla.
Kirkkokahvia ei heinäkuussa.
DIAKONIATYÖ:
Ystäväpalveluryhmä ulkoiluttaa palvelutalojen
asukkaita torikaudella torstaisin. Kokoontuminen
Maununtuvalla klo 14.30.
Hopeakerho ja Kohtaamispaikka ovat
varttuneen väen kerhoja, joissa yhdessäolon,
ohjelman ja hiljentymisen ohella juodaan hyvät
kahvit. Kerhot ovat nyt kesätauolla, mutta
syksyllä kokoontuvat vuoroviikoin keskiviikkoisin
klo 13-14.30 Ruskon ja Vahdon
seurakuntataloilla.
Hopeakerho Ruskolla alkaa 2.9.
Kohtaamispaikka Vahdolla alkaa 26.8.
Hyvän mielen ryhmä mielenterveyskuntoutujille
Lähimmäisen kammarissa torstaisin klo 10-11
parillisilla viikoilla. Kesätauon jälkeen aloitamme
kokoontumalla Maaritin luona 20.8. os. Peltotie 2
A 2 Tied. diakoniatyöntekijä Anne Jaatinen p. 044
7203 706. Ryhmämme iloitsee uusista jäsenistä,
joten tervetuloa tutustumaan!
Diakonialeiri 18.-20.8. Säkylä Pihlavassa. Leiri
on täynnä, mutta peruutuspaikkoja voi kysyä
Annelta p. 044 7203 706 tai Ristolta p. 040 5325
225.
Omaishoitajien virkistyspäivä
Raision seurakunnan leirikeskuksessa
Viherlahdessa 3.9. kello 10-15.00. Lähtö
kimppakyydeillä Ruskon srk-keskuksen pihalta
klo 9. Ilmoittautumiset viimeistään 27.8
mennessä Annelle, p. 044 7203 706.
Isos- ja kerhonohjaajakoulutus alkaa ke 2.9. klo
18 Pilttipubissa.
PopUp –tapahtumat, kesäkauden toiminta ja muu
ajankohtainen tiedotus:
ruskonseurakunta.fi/nuorisotyö ja
facebook/Ruskon seurakunnan nuoret.
LÄHETYSTYÖ:
Äiti Teresa -peittopiirit:
Ruskolla Lähimmäisen kammarissa joka toinen
torstai parillisilla viikoilla klo 13-15.
Vahdolla seurakuntatalolla joka toinen tiistai klo
13-15 parittomilla viikoilla. Peittopiireissä
monipuolista tekemistä yhdessä lähimmäisen
hyväksi. Lisää innokkaita käsiä toivotaan mukaan
toimintaan. Lankalahjoituksia otetaan vastaan!
Peittopiirit ovat kesätauolla heinäkuun ajan.
Lähetys-Kirppis ja Lähimmäisen
kammari Ruskon seurakuntakeskuksessa,
Vanhatie 7.
LAPSI- JA NUORISOTYÖ:
Vahdon ja Ruskon päivä- ja perhekerhot seuraa
Ruskolaista.
NUORISOTYÖ:
Rippikoulu
Ilmoittautuminen Ruskon seurakunnan vuoden
2016 rippikouluihin to 8.10. klo 14–18 Ruskon
kirkkoherranviraston Pilttipubilla.
Ilmoittautumisohje ja kutsu rippikouluun
postitetaan syyskuun aikana kaikille vuonna 2001
syntyneille Ruskon seurakunnan jäsenille.
Lisätietoja antaa seurakuntapastori Waltteri
Hämäläinen
Nuoret
Nuortenillat torstaisin alkaen 27.8. klo 18–21
Pilttipubissa. Iltoihin kuuluu iloa ja ihmettelyä,
oloa ja opetusta, pelejä ja purtavaa, hulinaa ja
hartautta. Tervetuloa mukaan.
Avoinna ti ja ke kello 10-14 ja to kello 13-17.
Myynnissä monenlaisia kirpputorituotteita ja
reilun kaupan kahvia lähetyksen hyväksi.
Tarjolla tuoretta pullaa, kahvia ja juttuseuraa.
Tule tekemään löytöjä!
Lähetys-Kirppis ja Lähimmäisen kammari ovat
suljettuna 29.6.-3.8. Olemme myös facebookissa:
Ruskon seurakunnan Lähetys-Kirppis.
MUUTA:
Vahdon papin KAFFEPAUSSI kesätauolla.
Sumpinkeittäjälle saa silti soittaa.
Suvi-illan hartaudet Vahdon kirkkopuistossa
15.7. ja 26.8. klo 18.
Naisten Raamattupiiri kokoontuu Vahdon
seurakuntatalolla 10.8.2015 klo 19.00. Tervetuloa!
Kappelin KESÄRETKI Naantaliin tiistaina
11.8.2015
Yhteydenottoja varten:
Kirkkoherranvirastojen aukioloajat:
Rusko: p. 02 432 2102 ma 10-13 ja 14-17 ja
muina arkipäivinä klo 9-12. 1.6.31.8.2015 maanantaisin, tiistaisin ja
keskiviikkoisin klo 9-13.
Vahdon kirkkoherranvirasto avoinna torstaisin
klo 9-13. Elokuussa Vahdon
kirkkoherranvirasto on suljettu. Sovittaessa
myös muina aikoina.
Työntekijöiden puhelinnumerot:
Lähtö Vahdon seurakuntatalolta klo 10 tutustutaan Naantalin kirkkoon
oppaan johdolla - lounas Merisalissa - opastettu
kierros Kultarannan
puutarhassa -kahvit tulomatkalla. Paluu Vahdolle
n. klo 16.30.
Oppaanamme Anu Salminen -mukana myös
Veikko Sailola ja Pasi
Salminen. Hinta. 15€ / henk. Muutama paikka
jäljellä. Ilmoita pian viim. 25.7.
mennessä Miljalle 041 430 1572.
Ruskopäivien perinteinen Vahdon
lastentapahtuma to 13.8. klo 17.30-20 Vahdon
seurakuntalon pihalla. Mukana myös Vahdon
lapsi- ja
perhetyön
tukiryhmä.
Polkuautoja,
seinämaalausta
ja paljon muuta
mukavaa
puuhaa kaikille.
Kirkkoherra Pasi Salminen 044 5335 376
Kappalainen Veikko Sailola 044 7203703
Seurakuntapastori Waltteri Hämäläinen 044
7203 704
Diakoniatyöntekijät: Anne Jaatinen 044 7203
706 Risto Hiltunen 040 5325 225
Kanttori: Margit Muurinen 040 5565 586
Kirkkomuusikko: Sauli Hannuksela 044 7203
705
Lastenohjaajat: Elise Forsberg 044 7203 708,
Mari Nissi 044 7203 707 ja Paula Nenonen
040 7040 217
Talouspäällikkö Päivi Viirros 044 7203 702
Seurakuntamestari Ruskolla Taito Aho 044
7203 710
Suntio Vahdolla Outi Saarinen 040 7711 308
Ruskon seurakuntatalon vahtimestari Sirkka
Saukko 044 7698 613
Sähköpostiosoitteet nettisivuilta
www.ruskonseurakunta.fi