kaavoituskatsaus 2014

RUSKON KUNTA
Kunnanhallitus
2.12.2014
RUSKON KUNTA
KAAVOITUSKATSAUS
2014
Vanhatie 5
21290 Rusko
puh. (02) 4393 511
fax. (02) 4393 533
[email protected]
www.rusko.fi
2
KAAVOITUSKATSAUS 2014
Maankäyttö- ja rakennuslain 7 §:n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa antaa katsaus
kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka
eivät ole merkitykseltään vähäisiä (kaavoituskatsaus). Siinä selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen.
Ruskon kaavoitusviranomainen on kunnanhallitus ja kaava-asioiden esittelijänä on kunnanjohtaja. Tämän lisäksi kaavoitusasioita käsitellään kaavoitus- ja rakennuslautakunnassa. Lautakunta hyväksyy pienet asemakaavamuutokset. Lautakunnan esittelijänä on rakennustarkastaja.
Maankäyttö- ja rakennuslain mukaiseen kaavajärjestelmään kuuluvat maakuntakaavat, yleiskaavat,
asemakaavat ja ranta-asemakaavat. Ruskon alueella ei ole ranta-asemakaavoja.
MAAKUNTAKAAVOITUS
Maakuntakaavoituksesta vastaa Varsinais-Suomen liitto. Ruskon kunnasta eteläinen osa (vanha
Ruskon kunnan alue) kuuluu Turun kaupunkiseudun maakuntakaavaan. Turun kaupunkiseudun
maakuntakaava-alueen muodostavat Naantali, Raisio, Turku, Kaarina, Rusko ja Paimio. Maakuntakaava korvasi alueelle aiemmin vahvistetut seutukaavat. Ympäristöministeriö vahvisti Turun kaupunkiseudun maakuntakaavan 23.8.2004 lukuun ottamatta osaa Turun lentoaseman pohjoispuolisesta teollisuustoimintojen aluevarauksesta, Koivuluodon ja Kallanpään alueiden virkistysaluevarauksia sekä Heikkilän kasarmialueen virkistysaluevarausta ja ulkoilureittiä. Samalla ympäristöministeriö vahvisti Varsinais-Suomen seutukaavan kumoamisen muilta kuin edellä vahvistamatta jätetyiltä
osin.
Ympäristöministeriö vahvisti keskiviikkona 20.3.2013 maakuntavaltuuston 10.12.2010 hyväksymät
Loimaan seudun, Turun seudun kehyskuntien, Turunmaan ja Vakka-Suomen maakuntakaavat. Turun seudun kehyskuntien kaava koskee Vahdon kunnanosaa. Vahvistuspäätökset ovat linjassa Varsinais-Suomen aiempien maakuntakaavojen vahvistuspäätösten kanssa. Maakuntakaavalla korvataan alueelle aiemmin vahvistetut seutukaavat.
Ympäristöministeriö vahvisti 9.9.2014 Varsinais-Suomen liiton maakuntavaltuuston 10.6.2013 kokouksessaan hyväksymän tuulivoimavaihemaakuntakaavan. Kaavassa ei ole merkitty Ruskon kuntaa koskevia tuulivoima-alueita. Kaavan merkinnät koskevat kuitenkin isoja hankkeita, eikä se estä
mahdollisten pienten hankkeiden toteuttamista.
Varsinais-Suomen maakuntavaltuusto päätti kokouksessaan 10.6.2013 käynnistää VarsinaisSuomen taajamien maankäytön, palveluiden ja liikenteen vaihemaakuntakaavan. Tavoiteaikataulun
mukaan luonnoksen pitäisi valmistua vuoden 2014 lopussa. Kaava tullaan laatimaan vaihemaakuntakaavana, jossa käsitellään:

keskusten ja taajamien maankäyttöä, erityisesti Turun kaupunkiseudulla rakennemallityöhön
tukeutuen,
RUSKON KUNTA
Vanhatie 5
21290 Rusko
puh. (02) 4393 511
fax. (02) 4393 533
[email protected]
www.rusko.fi
3


vähittäiskaupan suuryksiköiden mitoitus ja sijoittuminen tarkistetun maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti sekä
liikenneverkon kehittämistarpeet maakunnan liikennejärjestelmätyön perusteella.
Maakuntakaavoituksesta saa lisätietoja Varsinais-Suomen liitosta ja liiton kotisivuilta:
http://www.varsinais-suomi.fi/. Liiton toimisto on Turussa, os. Ratapihankatu 36 ja puhelin (02)
2100 900.
YLEISKAAVOITUS
Yleiskaava on kunnan maankäytön ja liikenteen järjestämisen yleispiirteinen suunnitelma, joka kattaa koko kunnan ja ohjaa asemakaavoitusta. Yleiskaava voidaan laatia myös maankäytön ja rakentamisen ohjaamiseksi määrätyllä alueella osayleiskaavalla.
_____
Rusko eteläosan alueelle, lentokentän ympäristöön, ollaan laatimassa oikeusvaikutteista osayleiskaavaa. Osayleiskaavaa laaditaan samanaikaisesti Turun kaupungin kanssa. Alueesta on laadittu
vesitaseselvitys vuonna 2011, jonka pohjalta ollaan muokkaamassa kaavaehdotusta. Kaavaehdotuksen esille asettamisesta tullaan myöhemmin kuuluttamaan lehdissä, internetissä ja kunnan ilmoitustaululla.
Osayleiskaavan luonnos ja vesitaseselvitys löytyvät Ruskon kunnan internet-sivuilta: www.rusko.fi
> Tietoa Ruskosta > Kaavat > Yleiskaavat.
Tällä hetkellä voimassa oleva yleiskaava on vanhan Ruskon kunnan alueella, pois lukien aiemmin
mainittu lentokentän osayleiskaavan alue. Yleiskaava on hyväksytty vuonna 1995 ja sen ohjevuotena on 2010.
_____
Ruskon valtuusto on 29.10.2012 päättänyt käynnistää Vahdon kunnanosan osayleiskaavan laatimisen. Kaavan laatijana toimii Sweco Ympäristö Oy Turusta. Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu
pidettiin 22.5.2013. Kaavoitustyöstä on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma, joka on nähtävissä Ruskon kunnan internetsivuilta: www.rusko.fi > Tietoa Ruskosta > Kaavat > Yleiskaavat.
Se on myös nähtävillä koko kaavaprosessin ajan Ruskon kunnanvirastossa, Vanhatie 5, 21290 Rusko. Yleiskaavaluonnos on ollut nähtävillä 5.5 - 18.6.2014 ja lisäksi se löytyy kunnan internetsivuilta
sekä seuraavalta sivulta. Seuraavassa vaiheessa laaditaan kaavaehdotus, josta kuulutetaan myöhemmin.
RUSKON KUNTA
Vanhatie 5
21290 Rusko
puh. (02) 4393 511
fax. (02) 4393 533
[email protected]
www.rusko.fi
4
Luonnos
RUSKON KUNTA
Vanhatie 5
21290 Rusko
puh. (02) 4393 511
fax. (02) 4393 533
[email protected]
www.rusko.fi
5
ASEMAKAAVOITUS
Asemakaavoilla ja asemakaavan muutoksilla luodaan edellytykset rakentamiselle. Asemakaavalla
säädellään mihin tarkoituksiin aluetta voi käyttää ja kuinka paljon saa rakentaa. Määräykset koskevat myös rakennusten korkeuksia, teiden leveyksiä sekä muita alueen rakenteeseen ja maisemakuvaan vaikuttavia seikkoja. Rakentaminen voi alkaa, kun kaava on hyväksytty kunnanvaltuustossa/hallituksessa ja se on saanut lainvoiman. Kaavoitusprosessi kestää yleensä vähintään vuoden, mutta
saattaa viedä useitakin vuosia.
Hyväksytyt asemakaavat ja asemakaavan muutokset:
-
VAK Oy:n teollisuusalueen kaava ja Paattistentien uusi linjaus (kv 31.3.2014).
-
Urheilualue (Vahdon seurantalo), jossa on asumista ja liiketoimintaa (kv 9.6.2014).
-
Ruskon Kirkonkylän liikennejärjestelyjen muutos ja kerrostalokorttelin muodostaminen (kv
29.9.2014).
Käynnissä olevat asemakaavoitukset:
-
Niittylän alueella Virusmäentien ja Puhdistamontien kulmassa, Vahdon taajamassa, on laadittu kaavaluonnos. Luonnoksessa on suunniteltu asumista ja julkisten rakennusten rakentamista (kh 2.9.2013).
-
Hiidenvainion alueella laaditaan kaavaluonnosta. Muutos koskee korttelia 111, tonttia 2 sekä
sitä ympäröivää puistoaluetta (Hiidenvainiontie). Muutoksella haetaan omakotitalotonttien
tai rivitalotontin muodostamista (kh 7.10.2013).
-
Ruskon Lähteenmäessä on käynnissä asemakaavan muutos ja laajentaminen. Alue sijaitsee
Sikovuorentien alkupään pohjois- ja eteläpuolilla. Suunnitelmana on ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien teollisuustonttien kaavoittaminen. Alueesta tehdään kaavaluonnosta (kh
7.10.2013).
-
Päällistönmäen rivitalokortteleiden muutos. 511 korttelin jakaminen osiin ja 509 korttelin
omakotitalotonttien muodostaminen (kh 6.10.2014).
Valkiavuori ja Päällistönmäki ovat viimeisenä hyväksytyt rakenteilla olevat asemakaava-alueet.
Tällä hetkellä Valkiavuorella on kaksi vaihetta valmiina, joilta tontteja voidaan myydä tai vuokrata.
Seuraava vaihe on suunniteltu vuodelle 2016. Päällistönmäellä tontit ovat valmiina viidessä vaiheessa. Kuudes vaihe valmistuu keväällä 2015.
RAKENNUSJÄRJESTYS
Maankäyttö- ja rakennuslain mukainen rakennusjärjestys on uudistettu vuonna 2010 ja se tuli voimaan 1.8.2010. Rakennusjärjestys ohjaa maankäyttöä ja asuinrakentamista asemakaava-alueiden
ulkopuolella mm. suunnittelutarvealueiden määrittelyllä.
RUSKON KUNTA
Vanhatie 5
21290 Rusko
puh. (02) 4393 511
fax. (02) 4393 533
[email protected]
www.rusko.fi
6
VUOSINA 2014 JA 2015 LUOVUTETTAVIA TONTTEJA (2.12.2014)
1.
2.
3.
4.
5.
Valkiavuoren ensimmäisen ja toisen vaiheen AO -tonttien myynti ja vuokraus (4 kpl).
Päällistönmäen kolmannen vaiheen AO -tonttien myynti ja vuokraus (4 kpl).
Päällistönmäen neljännen vaiheen AO -tonttien myynti ja vuokraus (1 kpl).
Päällistönmäen viidennen vaiheen AO -tonttien myynti ja vuokraus (9 kpl).
Päällistönmäen kuudennen vaiheen AO -tonttien myynti (13 kpl).
Lisätietoja tonteista ja niiden varaustilanteesta saa yhteystiedoissa mainituilta henkilöiltä ja kunnan
internetsivuilta, http://www.rusko.fi > Tietoa Ruskosta > Tontit.
Seuraavana kartat luovutettavista tonteista.
RUSKON KUNTA
Vanhatie 5
21290 Rusko
puh. (02) 4393 511
fax. (02) 4393 533
[email protected]
www.rusko.fi
7
RUSKON KUNTA
Vanhatie 5
21290 Rusko
puh. (02) 4393 511
fax. (02) 4393 533
[email protected]
www.rusko.fi
8
RUSKON KUNTA
Vanhatie 5
21290 Rusko
puh. (02) 4393 511
fax. (02) 4393 533
[email protected]
www.rusko.fi
9
YHTEYSTIEDOT
Ruskon kunta
Osoite: Vanhatie 5, 21290 Rusko
Puh. (02) 4393 511
www.rusko.fi
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa: [email protected]
Arto Oikarinen
Kunnanjohtaja
kunnanhallituksen esittelijä
Puh. (02) 4393 520
Niko Paloposki
Rakennustarkastaja
kaavoitus- ja rakennuslautakunnan esittelijä
Puh. (02) 4393 552
Mika Heinonen
Tekninen johtaja
teknisen lautakunnan esittelijä
Puh. (02) 4393 551
RUSKON KUNTA
Vanhatie 5
21290 Rusko
puh. (02) 4393 511
fax. (02) 4393 533
[email protected]
www.rusko.fi