Toimintasuunnitelma 2011

RUSKON SEURAKUNTA
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011
Ruskon seurakunnan toimintasuunnitelma 2011
Ruskon seurakunta astuu laajentuneena seurakuntana kolmanteen toimintavuoteensa. Vuonna 2009
tapahtuneen seurakuntaliitoksen jälkeen on totuteltu uutta tilannetta ja tehty tuloksellista
yhteistyötä. Nyt on hyvä astua uuteen vuoteen seurakunnan elämässä.
Rusko on koko ajan kasvava vireä kunta, joka ei ainakaan lähivuosina tule tekemään kuntaliitosta
naapurikuntiin. Kunta pysyy itsenäisenä. Sama koskee Ruskon seurakuntaa. Ruskon seurakunnassa
on hyvä tehdä töitä. Marraskuussa 2010 toimitetut seurakuntavaalit osoittivat, että kiinnostus
seurakuntaa kohtaan on suuri, sillä äänestysprosentti oli meillä maamme kärkiluokkaa, yli 25%.
Seurakunta on ruskolaiselle tärkeä.
Ruskon seurakunnalla on suuret haasteet edessään. Viime aikoina vellonut kirkosta eroamisen aalto
on näkynyt myös Ruskolla. Asia on äärimmäisen vakava, johon tulee suhtautua vakavasti ja miettiä,
voisiko jotain tehdä toisin. Vastaako seurakunta niihin odotuksiin, joita ihmisillä on. Miten
Raamattua pitää tulkita tämän ajan hengessä? Avointa keskustelua on lisättävä kirkossa, myös
Ruskon seurakunnassa.
Ruskon seurakunnan tärkein tehtävä on tunnustuksensa mukaisesti julistaa Jumalan sanaa ja jakaa
sakramentteja sekä levittää kristillistä sanomaa ja toteuttaa lähimmäisenrakkautta. Jeesus sanoi
kerran: ”Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se olisi jo
syttynyt.” Kun Jeesus puhuu tulen heittämisestä, Hän puhuu rakkauden levittämisestä.
Seurakunnan toiminnan keskus on jumalanpalvelus ja siellä rakkauden ateria, Herran Pyhä
Ehtoollinen. Jumalanpalvelusta on kehitettävä siihen suuntaan, että se kohtaa uudet ja vanhat
kirkossakävijät. Ruskon seurakunnalla on kaksi kaunista ja arvokasta kirkkoa, missä on hyvä
kokoontua. Seurakunnan kaikki virat ja toimet ovat täytetyt, joten nyt on hyvä tehdä työtä täydellä
teholla. Jumalanpalveluksen kehittämisessä tullaan kartoittamaan ruskolaiset yhdistykset ja muut
ryhmät, jotka voisivat tulla mukaan toteuttamaan jumalanpalveluksia. Jumalanpalvelukset tullaan
pitämään sunnuntaisin sekä Ruskon että Vahdon kirkoissa. Kokemus on osoittanut, että tarvetta on
lisätä nimenomaan päiväjumalanpalveluksien määrää. Iltakirkot ja konsertit pidetään
mahdollisuuksien mukaan näiden lisäksi.
Kirkkolain ensimmäisen luvun mukaan kirkko julistaa Jumalan sanaa. Tätä tullaan vuonna 2011
kehittämään entisestään Ruskon seurakunnassa. Nyt on jo sovittu mm. raamattuviikonloppu,
Kristus-päivä ja evankeliumijuhla. Rukouspiiri ja raamattupiirit tulevat olemaan seurakunnan
ohjelmassa.
Kaiken toiminnan edellytyksenä on, että tiedotus toimii. Kaikkien seurakuntaisten on saatava tieto
toiminnasta. Tiedotusta on kehitetty tehokkaampaan suuntaan ja tullaan yhä kehittämään. Uusi
Aamurusko on kerran kahdessa kuukaudessa ilmestyvä joka kotiin jaettava lehdykkä, missä on
esitelty kaikki toiminta kahden kuukauden ajalta, hartauskirjoitus ja yhteystiedot. Tämän lisäksi
Turun Tienoossa on viikoittain kirkolliset ja Ruskolaisessa jumalanpalvelusajat. Internetin
kotisivuja tullaan kehittämään entisestään palvelemaan selkeämmin ja paremmin seurakuntalaisten
tarpeita. Lisäksi Turun Sanomissa on kerran viikossa ilmoitukset kuolleista, kastetuista ja
avioliittoon kuulutetuista.
Seurakunnan toimintasuunnitelmassa tulee olla myös avointa ja vapaata liikkuvuutta. Seurakunnan
toiminnan tulee mennä sinne, missä ihmiset ovat. Muun muassa Centron kauneimmat joululaulut
edustavat tätä ajatusta. Tällaiselle toiminnalle on löydyttävä tilaa. Jos ihmiset eivät tule kirkkoon,
kirkon on mentävä ihmisten luo.
Seuraavassa on esitelty johtokuntien ja eri työmuotojen erilliset toimintasuunnitelmat vuodelle
2011.
LAPSI- JA NUORISOTYÖ
Lapsi- ja nuorisotyön lähtökohtana on Jumalan läsnäolo maailmassa ja Kristuksen läsnäolo sanassa
ja sakramenteissa. Kirkon lapsi- ja nuorisotyön toiminta-ajatus nousee sekä lähetyskäskystä (Matt.
Kirkkovaltuusto 15.12.2010 § 9/37 /2010
RUSKON SEURAKUNTA
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011
28:18-20) että lasten evankeliumista (Mark. 10:13-16). Näihin Kristuksen sanoihin perustuen kirkko
edistää lasten, nuorten ja heidän kotiensa mahdollisuuksia kohdata ilman ehtoja armollinen Jumala.
Kasvatustyötä tekemällä kirkko välittää uskon traditiota sukupolvilta toisille ja auttaa ihmisiä
elämään mielekkäästi. Elämän mielekkyyden kirkko uskoo löytyvän Jumalan rakkaudesta ja
lähimmäisen rakastamisesta Kristuksen antaman esimerkin ja opetuksen mukaisesti. Työn
lähtökohdat voidaan ilmaista kolmella lauseella: Jumala on. Elämä on nyt. Rakkaus liikuttaa.
Päiväkerhot Ruskon alueella
Päiväkerhojen tavoitteena on että, lapsi oppii kristillisiä arvoja ja oppeja, sekä ryhmässä toimimista.
Perheiden kanssa tehdään läheistä yhteistyötä, jotta perheiden olisi helpompi lähestyä ohjaajia
iloissa ja suruissa. Kaikki halukkaat 3-vuotiaat on integroitu sekaryhmiin. Kerholaiset ovat 3 – 5vuotiaita. Kerhot kokoontuvat kaksi kertaa viikossa 2.5 tuntia kerrallaan. Kerhoihin osallistuu
yhteensä 38 lasta.
Päiväkerhon kauden alussa järjestetään uusille päiväkerholaisille sekä heidän vanhemmilleen
tutustumisilta. Vuoden aikana järjestetään askartelu-, laulu- ja ynnä muita – iltoja sekä 2-3
perhekirkkoa.
Vuosi 2011 on Ruskon päiväkerhon juhlavuosi. Päiväkerho täyttää 40 vuotta. Tätä juhlavuotta
juhlistetaan järjestämällä maaliskuussa juhla Ruskotalolla.
Yhteistyö Vahdon kappeliseurakunnan kanssa jatkuu. Yhdessä diakoniatyöntekijöiden kanssa
suunnitellaan Pääsiäistapahtuma. Yhteistyötä kunnan päivähoidon kanssa jatketaan. Päivähoidon
väki kutsutaan Pienten lasten kevät-, syys- ja joulukirkkoihin, sekä pääsiäishartauteen.
Sopimuksesta käydään päiväkodeissa pitämässä pieniä uskontohetkiä. Pikkuväki lehti toimitetaan
edelleen päiväkoteihin. Päivähoidonjohtajan kanssa on suunnitteilla yhteistyön laajentaminen.
Lastenohjaajat osallistuvat lastenohjaajien Rovastikunnallisiin ja Hiippakunnallisiin
neuvottelupäiviin, Turun Kristillisen opiston Startti – päiviin sekä syksyllä äänenhuolto-kurssille
Jyväskylään.
Perhetyö Ruskon alueella
Perhekerhomme tavoitteet: Tukea vanhempia ja heidän perhettään kristillisessä kasvatuksessa;
Saada seurakunnan ”kynnys” matalaksi, jotta perheiden olisi helppo tulla ja tutustua ohjaajiin,
toisiin vanhempiin ja lapsiin; Toimia perheiden kohtaamis- ja latautumispaikkana. Perhekerho
kokoontuu kerran viikossa, perjantaisin klo 9.30 - 11.00. Tällä hetkellä kerhon kirjoissa on 39
aikuista ja noin 48 lasta. Keskimäärin perhekerhoon viikoittain kokoontuu noin 12 aikuista ja
heidän lapsensa. Kerhossa on pientä tarjoilua. Ensi vuonna toteutetaan äideille virkistäytymisillan
tai käymme teatterissa ja kevät- ja syysretket.
VAHDON KAPPELIN LAPSI- JA PERHETYÖN TOIMINTASUUNNITELMA
VUODELLE 2011
LAPSI-PERHETYÖ
Vahdon kappeliseurakunnan väkirakenne ja sen muuttuminen edellyttää toiminnan jatkuvaa ja
kasvavaa suuntaamista lapsiin ja lapsiperheisiin.
PÄIVÄKERHO
Päiväkerho on seurakunnan kasteopetusta ja tukee samalla kodin kasvatustyötä. Se antaa virikkeitä
lapsen koko persoonallisuuden kehittymiseen. Päiväohjelmaan sisältyy kynttilähetki, jossa
pohditaan elämän pieniä ja suuria ihmeitä kristillisen arvopohjan mukaisesti sekä liikuntaa,
kädentaitoja, ohjattua ja vapaata leikkiä, musiikkia ja satuhetkiä. Kerhoaikana nautitaan yhdessä
kotoa tuotu välipala.
Kerhoryhmiä on kaksi, 4-6 -vuotiaille. Ryhmät kokoontuvat kaksi kertaa viikossa kolme tuntia
kerralla. Kolmevuotiaille on oma ryhmä kerran viikossa kaksi tuntia kerralla. Isompien ryhmään
voidaan ottaa myös kolmevuotiaita, jos on tilaa. (Kerholaisia syksyllä 2010 yhteensä 30 lasta).
Kerhokautena järjestetään:
Kevät- ja joulujuhlat, askarteluillat pääsiäisen aikaan, samoin jouluna.
Kirkkovaltuusto 15.12.2010 § 9/37 /2010
RUSKON SEURAKUNTA
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011
Lasten kirkkokonsertteja, koko perheen päiväretkiä, tapahtumia Paulan-puistossa.
Perhekirkkoja sekä Taaperokirkko keväällä.
Esikoululaisten siunaus koulutielle.
Päivähoidon lapsille järjestetään muutamia yhteisiä tilaisuuksia päiväkerholaisten kanssa.
Lastenohjaaja
- osallistuu lastenohjaajien Rovastikunnallisiin ja hiippakunnallisiin neuvottelu- ja koulutuspäiviin
sekä Turun kristillisen opiston Startti – päiviin.
- sekä kerhotyöhön liittyviin muihin koulutustapahtumiin mahdollisuuksien mukaan.
- Osallistuu Ruskolla tapahtuvaan 10-synttäri järjestelyihin ja muihin tapahtumiin mahdollisuuksien
mukaan.
PERHETYÖ
Perhekerho on lasten ja aikuisten yhteinen kohtaamispaikka seurakunnassa. Lapsen oma aikuinen
huolehtii hänestä kerhossa.
Perhekerho kokoontuu kaksi kertaa viikossa, maanantai iltapäivisin klo 13.30 – 15.30 sekä torstai
aamupäivisin klo 9.30 – 11.30 .
Maanantain kerhossa on käynyt keskimäärin 6 äitiä ja 10 lasta, torstaisin lapsia n. 30 ja äitejä ja isiä
n 18. Torstaisin tarjolla aamupuuroa ja kahvi/tee/mehu. Maanantaisin kahvi/tee/mehu tarjoilu.
Aikuisille järjestetään teatterimatka sekä muutama ohjelmallinen ilta äideille yhdessäolon
merkeissä.
Kutsutaan SRK:n työntekijöitä ja muitakin vieraita eri yhteisöistä (esim. Martat)
Pyhäkoulu
Tutkitaan edelleen mahdollisuutta käynnistää Pyhäkoulutyö Ruskon seurakunnassa uudelleen.
Varhaisnuorisotyö koko seurakunnassa
Varhaisnuorisotyön suunnittelun lähtökohtana on toiminta jossa nuori:
- kohtaa pyhän ja rakastavan Jumalan
- kohtaa välittäviä ihmisiä.
- saa olla oman ikäisensä ja oma itsensä.
- saa tukea kasvulleen ihmisenä ja kristittynä.
- kuuluu seurakuntaan, yhteisöön, jonka elämän ja toiminnan pohjana on usko Jumalaan
- vaikuttamisen ja vapaaehtoistyön tuntemuksen kasvattaminen.
- sekä kodin kristillisen kasvatuksen tukeminen.
- kerhonohjaajien toiminta antaa vanhemmille nuorille (15-18v.) mahdollisuuden
vapaaehtoistyöhön ja vastuun kantamiseen seurakunnassa.
Tavoitteet talousarviovuodelle 2011
- Varhaisnuorten toiminnan (kerhotyö ja kerhonohjaajien toiminta, leirit, tapahtumat)
jatkaminen
- Kerhonohjaajien koulutustoiminnan ylläpitäminen.
- Varhaisnuorisotyön tavoittavuuden lisääminen. Mainonta kouluihin ja muualle.
- Varhaisnuorisotyön suunnittelu eri alueilla yhteistyössä lastenohjaajien kanssa.
- Kehittämiskohteena yhteistyö diakonian perhetyön kanssa.
Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden toteuttamiseksi 2010
- Varhaisnuorten kerhotoiminnan ylläpitäminen kerhonohjaajien avulla.
- Säännölliset kerhonohjaajien tapaamiset ja kouluttaminen.
- 10-synttärien järjestäminen yhteistyössä lastenohjaajien kanssa.
- Varhaisnuorten leirien järjestäminen kesällä ja syksyllä.
- Varhaisnuorten tapahtuman järjestäminen alkuvuonna
- Varhaisnuorisotyön keskitetty suunnittelu nuorisotyönohjaajalle.
- Materiaalihankintojen päivittäminen varhaisnuorisotyöhön sopivaksi.
Tunnuslukuja:
Kirkkovaltuusto 15.12.2010 § 9/37 /2010
RUSKON SEURAKUNTA
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011
- Varhaisnuorten kerhoja 5 kpl
- Kerholaisia: 30 kpl
- Kerhonohjaajia: 9 kpl
- Varhaisnuorten leirejä 2kpl, leiriläisiä yhteensä n. 35-40
- Muiden tapahtumien kautta tavoitettavia 100 kpl
Henkilötyöpanos:
Nuorisotyönohjaaja
Seurakuntapastori
Lastenohjaajat
Kanttori
Diakoni
Seurakuntasihteeri
Varhaisnuorisotyön toimintatavat ja toiminnan sisältö:
10-synttärit
Seurakunnan alueella 10 vuotta täyttäville järjestetään yhteinen juhla sekä Vahdon että Ruskon
alueella asuville. Juhla järjestetään suunnitteluvuonna Ruskolla, kun se edellisenä vuonna oli
Vahdolla. Juhlaan pyritään löytämään hyvä esiintyjä. Ohjelmaan ja toteutukseen panoksensa antavat
luottamushenkilöt ja työntekijät. Tapahtumista vastaavat lastenohjaajat yhteistyössä
nuorisotyönohjaajan kanssa.
Kerhotoiminta
Seurakunta tarjoaa varhaisnuorille viikoittaista kerhotoimintaa. Kerhoja ohjaavat lastenohjaajat sekä
koulutetut kerhonohjaajat. Vuonna 2008 aloitettua rovastikunnallista yhteistyötä
kerhonohjaajakoulutuksessa jatketaan kerhonohjaajien peruskurssin ja vihjepäivän osalta.
Kerhonohjaajien koulutukseen kuuluvat säännölliset kerhonohjaajatapaamiset n. kerran kuussa,
koulutusviikonloppu ja –päivä sekä hiippakunnallinen kerhonohjaajien koulutuspäivä.
Leiritoiminta
Varhaisnuorille järjestetään kesällä kaksi leiriä: yhden yön leirit kesällä ja syksyllä. Tämän lisäksi
voidaan osallistua hiippakunnalliseen, valtakunnalliseen tai vastaavaan leiriin sekä järjestetään
perheretkiä. Varhaisnuorten leireistä vastaa nuorisotyönohjaaja.
Rippikoulutyö koko seurakunnassa
Rippikoulutyön tehtävänä on kirkon rippikoulusuunnitelma 2001:n mukaisesti olla osa kirkon
jatkuvaa ja ihmisen koko eliniän kestävää kasteopetusta. Tavoitteena on, että rippikoululainen
vahvistuu siinä uskossa kolmiyhteiseen Jumalaan, johon hänet on pyhässä kasteessa otettu, kasvaa
rakkaudessa lähimmäiseen ja elää rukouksessa ja seurakuntayhteydessä. Rippikoulun kantavat
teemat ”Elämä, usko ja rukous” läpäisevät koko rippikouluopetuksen.
Painopistealueet suunnittelukaudelle 2009–2011
- Kristillisen uskon keskeisten sisältöjen ymmärtämisen tukeminen.
- Jumalanpalveluskasvatuksen vahvistaminen rippikouluissa.
- Seurakunnallisen vaikuttamisen ja vapaaehtoistyön tuntemuksen kasvattaminen.
Tunnusluvut
- Rippikouluun osallistuneita 78 kpl
- Konfirmoituja 90 kpl
- Rippikouluryhmiä 4 kpl
Henkilötyöpanos
Seurakuntapastori
Kappalainen, Kirkkoherra
Nuorisotyönohjaaja
Kanttori
Kirkkovaltuusto 15.12.2010 § 9/37 /2010
RUSKON SEURAKUNTA
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011
Diakoni
Seurakuntasihteeri
Rippikoulutyön toimintatavat ja toiminnan sisältö:
Rippikouluja on neljä ryhmää: Kolme leirimuotoista ja yksi iltarippikoulu. Leiririppikoulut
rakentuvat alkutapaamisesta, leirimuotoisesta alkuviikonlopusta, jumalanpalvelusviikonlopusta, 7-8
päivän leiristä, seurakunnan toimintaan tutustumisesta itsenäisesti, ulkoläksyistä,
konfirmaatioharjoituksesta sekä konfirmaatiosta. Lisäksi koko rippikouluikäluokka osallistuu
yhteiseen Riparistarttiin, jossa esiintyy Pekka Laukkarinen. Hiihtolomalla toteutettavan leirin
ohjelmassa on myös omakustanteista laskettelua. Leirit järjestetään Lokalahden Vasikkarissa ja
Kuusamon kansanopistossa. Oppimateriaalina käytetään Raamattua sekä Katekismus-virsikirja
yhdistelmää, jotka lahjoitetaan rippikoululaisille rippikoulun jälkeen. Rippikouluopetusta antavat
viranhaltijat sekä leirityötä varten palkattu lisätyövoima. Rippikouluista vastaa seurakuntapastori.
Nuorisotyö koko seurakunnassa
Nuorisotyön suunnittelun lähtökohtana on toiminta, jossa nuori:
- kohtaa pyhän ja rakastavan Jumalan
- kohtaa välittäviä ihmisiä.
- saa olla oman ikäisensä ja oma itsensä.
- saa tukea kasvulleen ihmisenä ja kristittynä.
- kuuluu seurakuntaan, yhteisöön, jonka elämän ja toiminnan pohjana on usko Jumalaan
- vaikuttamisen ja vapaaehtoistyön tuntemuksen kasvattaminen.
Tavoitteet talousarviovuodelle 2011:
- Laajentuneen seurakunnan nuorisotyön tavoittavuuden kehittäminen
- Seurakunnan nuorisotyön kynnyksen madaltaminen
- Osallisuuden ja osallistumisen vahvistaminen
- Yhteisen kasvatuskumppanuuden löytäminen kunnan, koulun, vanhempien ja järjestöjen
kanssa
Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden toteuttamiseksi 2011
- Isoskoulutuksen jatkaminen ja kehittäminen
- Nuorille suunnattujen jumalanpalvelusten kehittäminen yhteistyössä nuorten kanssa
- Toimivien alueellisten toimintatapojen etsiminen
- Nuorten vastuun lisääminen yhteisen toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa
- Nuorten matka Taizé -yhteisöön Ranskaan kesällä
- Camera Obscura –projekti keväällä
Tunnuslukuja:
- Isoskoulutettavia: 25 kpl
- Nuorten iltoihin aktiivisesti osallistuvia: 20 kpl
- Muiden tapahtumien kautta tavoitettavia 200kpl
Henkilötyöpanos
- Seurakuntapastori
- Nuorisotyönohjaaja
- Kanttori
- Diakoni
- Seurakuntasihteeri
Nuorisotyön toimintatavat ja toiminnan sisältö:
Nuortenillat
Nuorteniltoja järjestetään keskiviikkoisin vuoroviikoin isoskoulutuksen Pilttipubissa. Nuorten illat
ovat seurakunnan tavoitteellista ja hengellistä toimintaa. Nuorteniltoihin kuuluu työntekijän tai
vapaaehtoisen johdolla ohjelmallinen osuus, vapaata oleskelua ja hartaushetki. Kerran kuussa
Kirkkovaltuusto 15.12.2010 § 9/37 /2010
RUSKON SEURAKUNTA
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011
torstaisin järjestetään erityisesti nuorille suunnattuja iltajumalanpalveluksia Vahdolla. Haasteena
nuorten tavoittaminen ja teemallisten nuorteniltojen kehittäminen.
Yökahvila
Perjantai-illan nuorten yökahvilatoimintaa nuorisotalolla jatketaan ja kehitetään edelleen
yhteistyössä kunnan nuorisotoimen kanssa.
Isoskoulutus
Isoskoulutusta järjestetään rippikoulun käyneille ja konfirmoiduille nuorille. Tavoitteena on
kouluttaa vastuuntuntoisia pienryhmänohjaajia rippikouluja varten. Isoskoulutus on samalla myös
kasvatusta seurakuntaelämään ja rukoukseen. Koulutus koostuu iltatapaamisista ja kahdesta
viikonlopusta. Isosten tietoa kristinopista syvennetään ja heille opetetaan ihmissuhderyhmänohjaus ja ensiaputaitoja. Myös vanhempien isosten jatkokoulutukseen kiinnitetään
huomiota. Niin sanottujen Mega-isosten, eli yli 18-vuotiaiden apuohjaajien koulutukseen
panostetaan.
”Hengis”
Nuorten vapaamuotoinen illanvietto torstaisin Pilttipubissa, jossa vastuu ja hartauden pitovuoro on
etukäteen sovitulla nuorella. Hengiksen tavoitteena on madaltaa kynnystä seurakunnan toimintaan
ja antaa vanhemmille nuorille mahdollisuutta kantaa vastuuta. Vapaamuotoinen ilta tarjoaa
mahdollisuuden tutustumiseen sekä tilat yhdessä olemiseen.
Taizé-matka
Kuten vuonna 2009 toteutetaan suunnitteluvuoden elokuussa matka nuorten kanssa Taize-yhteisöön
Ranskaan. Matkan osallistujat kootaan alkuvuonna ja heidän kanssa pyritään keräämään rahaa
matkakustannuksiin. Suurimman osan matkakustannuksista vastaa seurakunta ja osallistujille jää
maksettavaksi noin 100 euron osallistumismaksu. Vierailu Taizéssä vahvistaa nuoren identiteettiä
kristittynä ja antaa kokemuksen yhteisöelämästä ja rukousyhteydestä muiden nuorten kanssa
riippumatta kirkkokunnasta.
Muu toiminta
Nuorille järjestetään säännöllisen viikkotoiminnan lisäksi ainakin yksi nuorten viikonloppuleiri,
Adventtileiri. Lisäksi nuorten kanssa osallistutaan hengellisiin musiikkitapahtumiin, keväällä Hyvä
Veto –tapahtumaan Espoossa ja syksyllä Ristirockiin Tampereella ja Maata Näkyvissä –
tapahtumaan Turussa. Syksyllä 2010 kootun nuorista koostuvan Nuorten ilta –tiimin kanssa
jatketaan yhteistä toiminnan suunnittelua ja ideointia.
Camera Obscura
Syksyllä 2010 lisääntyi huoli ruskolaisten nuorten kasvavasta päihteidenkäytöstä ja yhdessä kunnan
nuorisotyöntekijän kanssa ideointiin tavoista tehdä yhteistyötä ja löytää tapa ehkäistä ja hillitä
nuorten päihteidenkäyttöä. Kevääksi järjestetään yhteistyössä koulun, kunnan nuorisotoimen ja
mahdollisten muiden yhteistyökumppanien kanssa Camera Obscura –projekti. Camera Obscura on
Helsingin NMKY:n tarjoama ja RAY:n rahoittama kokemuksellinen arvo- ja
päihdekasvatusohjelma, jonka keskipisteenä on Camera Obscura seikkailu, ja sen ympärille
rakennettu ohjelma, joka koostuu oppitunneista, yhteistyön kehittämisestä ja mahdollisista
vanhempainilloista. Seikkailu toteutetaan Ruskotalolla viikolla 18.
Yhteistyö
- Kunnan nuorisotoimen kanssa tehdään yhteistyötä tiedotuksessa, koulupäivystyksissä,
yökahviloissa, kerhoissa ja retkissä.
- Rovastikunnallisessa yhteistyössä järjestetään kerhonohjaajakoulutusta,
isoskoulutustapahtumia, retkiä ja tapaamisia. Viranhaltijat osallistuvat aktiivisesti
rovastikunnallisiin nuoriso- ja varhaisnuorisotyön kokouksiin.
- Ruskon Maunun partion kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä. Työntekijät vierailevat leireillä,
tarjoavat suoritusmerkkikonsultointia ja ovat mukana järjestämässä partion kirkkopyhiä.
Nuorisotyön ja partion yhteistoimintaa ja yhteistyötä kehitetään edelleen. Selvitetään myös
Kirkkovaltuusto 15.12.2010 § 9/37 /2010
RUSKON SEURAKUNTA
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011
mahdollisuutta järjestää leirejä yhteistyössä. Myös Vahdon Korvenkävijöiden kanssa
tehdään yhteistyötä.
Koulu- ja oppilaitostyö
Koulu- ja oppilaitostyön tehtävänä on tukea koulujen uskonnollista ja kristillistä kasvatusta ja olla
apuna kriisien kohtaamisessa.
Painopistealueet suunnittelukaudelle 2009–2011:
- Koululaisten kohtaaminen arjessa
- Koulujumalan palvelusten laadun varmistaminen
Tavoitteet talousarviovuodelle 2011
- Koulujen ja seurakunnan yhteistyön kehittäminen edelleen
- Seurakunnan työntekijöiden näkyvyyden lisääminen kouluissa
- Koululaisten mahdollisuuksien lisääminen seurakunnan työntekijöiden henkilökohtaiseen
kohtaamiseen
- Koulujen tukeminen kristillisessä kasvatuksessa
Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden toteuttamiseksi 2011
- Päivänavauksien koordinoinnin kehittäminen
- Koulupäivystystoiminnan jatkaminen yläkoululla
- Vierailut koulujen uskontotunneilla
- Koulujumalanpalvelusten valmistelu yhteistyössä koulujen kanssa
- Alakouluille toteutettava bändi-kiertue syksyllä
Tunnuslukuja:
- Koulujumalanpalveluksiin osallistuneita 600 kpl
- Koulupäivystyksessä kohdattuja 30 kpl
- Kouluja alueella 5 kpl
Henkilötyöpanos
- Seurakuntapastori
- Nuorisotyönohjaaja
- Kappalainen
- Kirkkoherra
- Kanttori
- Diakoni
- Seurakuntamestari
Koulu- ja oppilaitostyön toimintatavat ja toiminnan sisältö:
Aamunavaukset
Aamunavauksia pidetään kaikilla alakouluilla kerran kuussa. Maunun koulu on varannut
seurakunnalle aamunavausvuoron joka torstai, aamunavaus pidetään mahdollisimman usein.
Muitakin yhteistyömahdollisuuksia etsitään.
Koulupäivystys
Maunun koululla pidettävä seurakunnan työntekijän päivystystä jatketaan. Päivystysaika on
torstaisin klo 10.30-11.30.
Koulujumalanpalvelukset
Koulujen kanssa järjestetään yhteistyössä jumalanpalveluksia pääsiäisenä, keväällä ja ennen joulua.
DIAKONIATYÖN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011
Tehtävä
Diakoniatyö perustuu kristilliseen rakkauteen. Sen tarkoituksena on tukea kaikenikäisiä avun
tarpeessa olevia ihmisiä erilaisissa henkisissä, sosiaalisissa tai taloudellisissa tilanteissa.
Diakoniatyö järjestää ryhmätoimintaa, tilaisuuksia, retkiä ja leirejä. Diakoniatyöntekijät kohtaavat
ihmisiä myös yksilökohtaisesti kodeissa, vastaanotolla ja hoivayksiköissä.
Resurssit
Kirkkovaltuusto 15.12.2010 § 9/37 /2010
RUSKON SEURAKUNTA
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011
Seurakunnan alueella diakoniatyössä toimii kaksi diakoniatyöntekijää: Anne Jaatinen työskentelee
pääasiassa Ruskon alueella ja Maarit Hiltunen Vahdon alueella. Maarit Hiltunen tekee myös
perhetyötä koko seurakunnan alueella. Tärkeimpinä yhteistyökumppaneina diakoniatyöntekijöille
ovat seurakunnan muut työalat, diakoniatyön ja perhetyön tukiryhmät, Naantalin rovastikunnan
diakoniatyöntekijät, Ruskon kunnan/Raision kaupungin terveys- ja sosiaalitoimi ja
vapaaehtoisjärjestöt.
Toiminnalliset erityistavoitteet vuodelle 2011
Diakoniatyöntekijä on jatkossakin yhteydessä lapsiin, nuoriin, aikuisikäisiin ja ikäihmisiin.
Erityistavoitteena tulevalle vuodelle on saada vertaistukitoimintaa perheille, joissa on
kehitysvammainen perheenjäsen sekä mahdollisesti omaa toimintaa kehitysvammaisille. Yhteistyö
Raision seurakunnan kehitysvammatyön kanssa on myös suunnitelmissa.
Omaishoitajien asemaan tullaan kiinnittämään edelleen huomiota. Tässäkin yhteistyötä Raision
seurakunnan kanssa kehitetään edelleen.
Sururyhmä on koettu edelleen tärkeäksi työmuodoksi. Sururyhmä toteutetaan kevätkaudella.
Vuoden 2010 aikana aloitettua vapaaehtoistoimintaa SPR:n ja Vanhus- ja vammaisneuvoston
kanssa pyritään jatkamaan ja laajentamaan.
Vuoden 2011 Yhteisvastuukeräys torjuu nuorten yksinäisyyttä Suomessa ja Mosambikissa.
Yhteisvastuukeräyksessä pyritään panostamaa siihen, että keräystä varten järjestettävät tapahtumat
ja tempaukset ovat sisällöltään myös seurakunnan toimintaa tukevia ja siten antavat myös
vapaaehtoisille enemmän mielekkyyttä niitä järjestää. Viime vuoden suuren suosion saavuttanutta
lastenkonserttia yhteisvastuulle jatketaan. Koska vuoden 2011 kohteena ovat nuoret, pyritään
konserttiin saamaan myös nuoria esiintymään. Yhteisvastuukeräyksessä on oma yhteisvastuuryhmä,
joka suunnittelee ja toteuttaa yhdessä muiden vapaaehtoisten ja työntekijöiden kanssa yhteisvastuukeräyksen.
Varttuneen väen toimintaa
-Hopeakerho Ruskolla, Kohtaamispaikka Vahdolla
-retket ja seurakuntavierailut
-varttuneen väen leirit
-kotikäynnit
-kesäkahvila ja suvi-illan hartaudet Vahdolla
-kirkkopyhät
-joulujuhlat
-kauneimmat joululaulut päivällä
Sururyhmä
-ryhmä kokoontuu kevätkaudella puoliksi Ruskon ja Vahdon alueella, mikäli osallistujia on
molemmilta alueilta
Omaishoitajat
-omaishoitajien virkistysiltapäivä 1-2/vuodessa
-yhteinen virkistyspäivä/lounastilaisuus sekä omaishoitajille että hoidettaville
-Osallistuminen rovastikunnan omaishoitajien virkistyspäivään, mikäli sellainen järjestetään. Jos
rovastikunnallinen päivä ei toteudu, niin päivä järjestetään yhdessä Raision seurakunnan kanssa,
johon mukaan voi tulla muitakin seurakuntia rovastikunnan alueelta.
-osallistuminen Raision kaupungin ja Raision seurakunnan kanssa yhteistyössä järjestettävään
toimintaan
-omaishoitajien kirkkopyhä
-kotikäynnit
Onnittelukäynnit
- Juhla 70 – ja 75 –vuotiaille järjestetään koko seurakunnan yhteisenä juhlana. Osallistujille tarjolla
kuljetus.
-onnittelukäynnit kotona 80-, 85-, 90 –vuotiaille sekä 90-vuodesta eteenpäin joka vuosi
Kirkkovaltuusto 15.12.2010 § 9/37 /2010
RUSKON SEURAKUNTA
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011
Rovastikunnalliseen toimintaan osallistuminen
Rovastikunnallinen toiminta ei saa enää tukea arkkihiippakunnan diakoniarahastosta. Tästä syystä
jokainen osallistuva seurakunta rahoittaa itse osallistumisensa. Toiminnan suunnittelu on siis
uudessa tilanteessa, johon vaikuttaa myös seurakuntaliitokset. Jotkut toiminnat on järkevää toteuttaa
oman suurentuneen seurakunnan puitteissa. Osallistumme kuitenkin mahdollisuuksien mukaan
siihen toimintaan, jota tullaan järjestämään. Hyvänä yhteistyökumppani on Raision seurakunta
sellaisissa toiminnoissa, joita ei ole järkevää esim. osallistujien vähyyden vuoksi järjestää yksin.
Kehitysvammaiset
-osallistuminen kehitysvammaisten kirkkopyhään
-mahdollisesti oma ryhmä kehitysvammaisille
-osallistuminen Raision seurakunnan järjestämään leiripäivään
-perheiden tukeminen ja yhteiset tapaamiset
Ystäväpalveluryhmä
-Ryhmä on yhteinen SPR:n, Vanhus- ja vammaisneuvoston ja seurakunnan kanssa. Pääasiassa
ryhmä ulkoiluttaa palvelutalojen asukkaita. Mukana on ollut myös joitakin keskustan alueella
asuvia ikäihmisiä. Ryhmä on ollut myös apuna vanhuksille, jotta he ovat voineet osallistua eri
tilaisuuksiin.
Työntekijöiden koulutus
-osallistuminen hiippakunnalliseen koulutukseen
-osallistuminen lääninhallituksen järjestämään koulutukseen
-työnohjaus
-sururyhmänohjaajakoulutus (Anne Jaatinen)
-perhetyön kehittämisen koulutus 5op (Maarit Hiltunen)
-Eloa ja iloa eläkevuosiin-eläkeläisryhmien ohjaajakoulutus 2op (Maarit Hiltunen)
-osallistuminen rovastikunnalliseen opinto- ja virkistyspäivään
Kansainvälinen diakonia, YV-keräys
-Teematorstaihin osallistuminen
-osallistuminen yhteisvastuukeräyspäälliköiden koulutukseen
-YV-keräyksen järjestäminen
-YV-tilaisuudet
Diakonia-avustukset omassa seurakunnassa
-ruoka-avustukset
-muu taloudellinen avustus
Laitoskäynnit
-säännölliset vierailut palvelutaloissa (Maunun tupa, Maunun koti, Jokikumpu), raamattupiiri
Maunun tuvalla
-säännölliset vierailut Moision vanhainkotiin Nousiaisissa
-tarvittaessa vierailut vuodeosastoilla tai muissa laitoksissa
Yhteistyössä päiväkerhotoiminnan kanssa
-osallistuminen perhekerhotoimintaan ja yhteistyössä päiväkerhon kanssa pääsiäisnäytelmä
Osallistuminen rippikoulutyöhön/isoiskoulutus
-oppitunnit diakoniatyöstä
-YV-keräykseen osallistuminen osana isoiskoulutusta
Pienryhmätoiminta
-jatkoryhmä rukoushelmipiirille:Raamatun helmet - tutustutaan helmien avulla raamattuun
-kirjapiiri Mailis Janatuisen kirjaan Raamatun miehiä Aadamista Pietariin
Muuta
-osallistutaan Maa- ja kotitalousnaisten järjestämään naistenpäivään Ruskotalolla
-seurakuntaretki Viroon 11.-13.4.2011
Perhetyötä Ruskon seurakunnassa
Kirkkovaltuusto 15.12.2010 § 9/37 /2010
RUSKON SEURAKUNTA
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011
Toiminta-ajatus/Yleistavoite:
Perhetyön yleistavoitteena on toimia siten, että eri-ikäiset perheenjäsenet kokevat Jumalan rakkautta
arjessa ja juhlassa, saavat iloa kohtaamisista ja vahvistuvat niistä, oppivat pitämään huolta
läheisistään ja itsestään, saavat apua ja kokevat toivoa vaikeuksissa, uskovat elämän mielekkyyteen
ja tulevaisuuteen, syvenevät Jumalan tuntemisessa ja löytävät paikkansa seurakunnassa.
Erilaisten seurakunnan toimintojen kuten perhekerhojen ja perhetapahtumien erityistavoitteena on
tutustuttaa vanhemmat lapsineen seurakuntaan ja saada evankeliumin levitä arjessa sukupolvelta
toiselle.
Avaintavoitteet vuoden 2011 talousarviossa
Vuoden 2011 suureksi haasteeksi perhetyössä on perhetyöntiimin perustaminen ja toiminnan
aktivointi. Perhetyöntiimi tulisi koostumaan 5-6henkilöstä joilla on kiinnostusta ja mahdollisesti
ammattitaitoa tehdä työtä perheiden parissa seurakunnassa. Perhetyöntiimin yksi tavoite on luoda
seurakuntaan malli, jossa eri johtokunnat voivat yhdessä työskennellä yli työalojen perheiden
pariksi.
Perhetyön tiimin tavoitteina ensivuonna on olla käynnistämässä avioparityötä Ruskon
seurakunnassa, vertaistukea kehitysvammaisten lasten perheille ja koko perheen tapahtumat
yhdessä eri järjestöjen ja työalojen kanssa.
3.2.2011 ilta rakkaudelle Vahdon seurakuntatalolla kello 18.30,ilta toimii sisäänheittoiltana tuleviin
parisuhdeiltoihin. Illan tarkoituksena tukea ja antaa keinoja hoitaa avioliittoaan. Illassa Hannu ja
Maija Nyman. Pyritään saamaan alueen eri järjestöjä mukaan myymään lippuja ja siten saadaan
mainostettua tilaisuutta.
Keväällä alkavat rakkaus rokkaa –parisuhteen palikoissa illat, jotka toteutetaan yhteistyössä
Maskun seurakunnan kanssa.
Iltojen teemat pohjaavat parisuhteen palikoihin:
17.2.2011 Teot Vahdon seurakuntatalo
2.3.2011 Sitoutuminen Maskun srk
6.4.2011 Sanat Vahdon srk
28.4.2011 Maskun srk
Toukokuussa mahdollinen parisuhteen palikka ryhmän päiväretki.
Jatkossa vuonna 2012 keväällä ja siitä eteenpäin joka toinen vuosi kaksinmaisteluilta, johon avoin
kutsu kaikille ja henkilökohtainen kutsu kahden vuoden sisällä vihityille. Puhujavieras illallinen ja
lastenhoito!
Syksyllä 2011 jatketaan parisuhteen palikoiden pähkäilyä myös neljänä iltana!
6.3.2011 Laskiaissunnuntaina perhekirkko ja koko perheen tapahtuma Ruskon kirkolla eri työalojen
ja yhdistysten kanssa yhteistyössä yhteisvastuun hyväksi
22.5.2011 Koko perheen retki lasten kirkkopyhään Maskulle, sananjalka nukketeatteri
kesä 2011 Koko päivän retki Vivamoon raamattukylään
26.-27.8.2011 Perheiden vuorokausi yhteistyössä Maskun seurakunnan kanssa Maskun leirikeskus
Mannerlahdessa
syksy 2011 Äitien ja tyttärien vuorokausi yhteistyössä Maskun leirikeskus Mannerlahdessa.
Kehitysvammaisten perheille järjestetään 26.11.2010 adventtimerkeissä ilta 17.30-19.00, jossa
aloitetaan ja suunnitellaan 2011 mahdollisesti jatkuvaa seurakunnan tarjoamaa vertaistukea Ruskon
kehitysvammaisille perheille.
Vahdon päivähoidon lapsille pidetty kaksi kertaa keväässä ja syksyssä kirkollisista teemoista
yhteinen hartaushetki vuorotellen seurakuntatalolla ja palvelukeskus jokituvassa. Tilaisuudessa ollut
70-80 henkilöä. Tätä toimintaa jatketaan ja myös muu yhteistyö kunnan päivähoidon kanssa
pidetään avoimena.
Pääsiäisen aikaan tulossa pääsiäisnäytelmä, joka kootaan seurakunnan vapaaehtoisista ja
työntekijöistä. Hiljaisen viikon maanantai, tiistaina ja keskiviikkona päivisin lapsiryhmille ja iltaisin
muulle yleisölle. Näytelmä lavasteet saadaan lainaksi Pöytyän seurakunnalta! Pääsiäisen sanoma
Kirkkovaltuusto 15.12.2010 § 9/37 /2010
RUSKON SEURAKUNTA
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011
tuodaan esille kuvitettuna ja samalla annetaan vapaaehtoisille erilaisia mahdollisuuksia osallistua
seurakunnan toimintaan. Kevään pituiset harjoitukset antavat mahdollisuuden myös
luottamuksellisen ryhmän syntyyn, jossa jaetaan ilot ja surut, jolloin se voi toimia myös
kasvunpaikkana. Pääsiäisnäytelmään osallistuneille järjestetään nyyttäripöytä meiningillä
kiitosjuhla pääsiäisen jälkeen!
Seurakunnassa on toiminut syksyllä 2010 musiikin- ja kertomuksen kerho, jossa on pyritty
isovanhempia, vanhempia, kummeja tulemaan yhdessä lapsen kanssa kerhoon. Tavoitteena, että
annetaan lapselle hetki aikaa ja opitaan yhdessä raamatun kertomuksia. Toiminta ollut
perhepyhäkoulutyyppistä, mutta ei ole saanut suurta suosiota. Pyritään kehittämään ensi vuonna
2011 perhepyhäkoulutyyppistä mallia, mutta keskitetään se perhekirkkojen yhteyteen.
Pyhäkoulutyön puolesta järjestettiin 5-vuotiaiden perheille syntymäpäiväjuhlat vuonna 2010. Näitä
on järjestetty joka toinen vuosi ja seuraava olisi sitten keväällä 2012.
Vuonna 2010 kokoontui kirjapiiri, joka käsitteli Mailis Janatuisen kirjaa Nainen ja hänen miehensä
raamatussa. Kirjapiiri antoi mahdollisuuden keskustella ja saada vertaistukea omaan hengelliseen ja
ihmisenä kasvuun. Kirjapiiri innosti seurakuntalaisia myös tutustumaan raamattuun ja sen
antamaan sanomaan tälle päivälle. Vuonna 2011 jatketaan kirjapiiriä Mailis Janatuisen kirjalla
sankareita ja pelkureita-raamatun miehiä Aadamista Pietariin.
Vuoden 2011 tavoitteena on saada naistyötä aloitettua Ruskon seurakunnassa. Vuoden aikana
tullaan järjestämään naistenpäivät, äitien ja tyttärien vuorokausi ja radiolähetysjärjestö
sanansaattajien Hannatyötä tuodaan tutuksi: järjestämällä retki Turkuun Hannatyön päiville. Lisäksi
ollaan keväällä mukana Ruskon maa-ja kotitalousnaisten järjestämässä naisten hyvinvointi päivässä
Ruskotalolla 26.3.2011.
LÄHETYSTYÖ
Toimintaa jatketaan lähetystyön hyväksi entiseen tapaan, uusia ideoita toimintaan etsien.
Johtokunta muuttuu työryhmiksi vuoden alusta.
Nimikkolähettien tukeminen.
L-Marketin toiminta jatkuu.
MUSIIKKITYÖ
Musiikkityön tehtävänä on ylläpitää ja edistää kirkkomusiikin monipuolista käyttöä
seurakunnan toiminnassa sekä tarjota kaikille ikäluokille mahdollisuus aktiiviseen musiikin
harrastamiseen (mm. kuorot, yhtyeet).
Painopistealueita ovat:
- Musiikkikasvatus (musiikkileikkikoulut, päiväkerhot, rippikoulu, kuorotoiminta, konsertit)
- Yhteistyö paikkakuntien koulujen kanssa (mm. virsivisa)
- Jumalanpalvelusten ja toimitusten musiikki. Tavoitteena on lisätä musiikkiryhmien käyttöä
jumalanpalveluksissa
- Säännöllisen konserttitoiminnan järjestäminen
Kuorotoiminta
- Lapsikuorot Pilke ja Tuike, Arietta, Gospelkuoro Valo, Virsiryhmä, Kirkkokuoro Monte Rusko,
Luminos ja Hopeakuoro
- Lapsikuorojen toiminta on kuoroharrastuksen alkeiskasvatusta. Kuorot esiintyvät perhekirkkojen
ja erilaisten lastentapahtumien yhteydessä sekä konserteissa itsenäisesti ja yhdessä muiden kuorojen
kanssa
- Kirkkokuoron päätehtävänä on toimia liturgisena kuorona jumalanpalveluksissa. Kuoro konsertoi
sekä yksin, että muiden kuorojen kanssa 2-3 kertaa vuodessa, sekä tekee laitosvierailuja
- Luminos on lauluyhtye, jossa laulaa ruskolaisia ja myös muilta paikkakunnilta tulevia. Kuoroa
johtaa musiikkityöntekijä Sauli Hannuksela
- Hopeakuoro toimii Ruskolla
Kirkkovaltuusto 15.12.2010 § 9/37 /2010
RUSKON SEURAKUNTA
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011
- Arietta, Tuike, Virsiryhmä ja Gospelkuoro Valo kokoontuvat Vahdolla Tiina Ilosen johdolla
Musiikkikasvatus
- Vauvamuskari ja Taaperomuskari, rippikoulutunnit, kouluvierailut, lastenohjaajien,
kerhonohjaajien, pyhäkoulunopettajien, rippikoulujen isosten ja perhekerhojen ohjaajien
opettaminen
- Musiikin varhaiskasvatus tapahtuu muskareissa, päiväkerhoissa ja lapsikuoroissa.
- Rippikoulujen musiikintunneista yksi pidetään kirkossa tai seurakunnan muissa tiloissa (urut ja
urkumusiikki) ja muut leireillä
- Kouluvierailuja tehdään useita vuoden aikana
- Lastenohjaajien, kerhonohjaajien, pyhäkoulunopettajien, rippikoulujen isosten, ja perhekerhojen
ohjaajien musiikinopetus tapahtuu kunkin ryhmän muiden koulutustapahtumien yhteydessä.
Konsertit
- Konsertteja pyritään järjestämään säännöllisesti
Yhteistyöverkostot
- Jatketaan ja kehitetään yhteistyötä paikkakunnan kulttuuritoimen, muusikoiden ja päivähoidon
sekä nuoriso- ja koulutoimen kanssa
Työn kehittäminen
- Osallistuminen koulutuksiin ja neuvottelupäiville
- Töiden organisointi niin, että omalle valmistautumiselle ja harjoittelulle jää riittävästi aikaa
Tiimityöskentely
- Kanttoreiden ja pappien palaverit
- Kanttoreiden yhteiset palaverit
- Jumalanpalvelusten, erilaisten tapahtumien ja toimintojen suunnittelu eri työntekijöiden kesken
Tiedotus
- Kotisivujen päivitys, seurakuntauutiset ja paikallislehti
Resurssit
- Kanttori ja musiikkityöntekijä
- Lapsikuoron ja taaperomuskarin ohjaaja (sivutoiminen, palkkioperusteinen)
- Kirkot ja seurakuntatalot
- Urut, flyygelit, pianot, bändisoittimet
Kappelin toimintasuunnitelma vuodelle 2011
1. Kappelineuvoston kokoukset
2. Jumalanpalvelustoiminta
Vahdon kirkossa järjestetään vuonna 2011 jumalanpalvelus säännöllisesti joka sunnuntai.
Jumalanpalvelukset lomitetaan Ruskon kirkossa järjestettävien kanssa. Poikkeuksina voivat
olla esim. Adventti, Kiirastorstai, Pääsiäinen, Pyhäinpäivä, Itsenäisyyspäivä, Joulupäivä
jolloin jumalanpalvelukset järjestetään totuttuun tapaan samaan aikaan.
3. Musiikkitoiminta
Mahdolliset musiikkivierailut.
4. Koulutustoiminta
Kappelineuvosto osallistuu 1-2 kertaa vuoden aikana omaa työskentelyään kehittävään
koulutustapahtumaan tai järjestää sellaisen itse. Kappelineuvosto tutustuu muiden Suomessa
toimivien kappeliseurakuntien toimintaan. Kappelineuvosto voi myös lähettää jäseniään tai
työryhmiään opiskelemaan kappelin toiminnalle hyödyllisiä valmiuksia (tiedotus,
visualisointi, AV-tallennus, videointi jne.).
5. Tiedotustoiminta:
Kirkkovaltuusto 15.12.2010 § 9/37 /2010
RUSKON SEURAKUNTA
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011
6.
7.
8.
9.
Tiedotus kappelin alueella: Kappelineuvosto tiedottaa Vahdon kirkon tapahtumista
seurakunnan yhteisen tiedotuksen lisäksi omilla tiedotteilla ja/tai kappelilehdellä 3-4 kertaa
vuodessa. Tiedotteiden jakelu pyritään suorittamaan kappelineuvoston jäsenten toimesta.
Vahtolaisuutta kautta aikojen:
Vuoden 2008 syksyllä aloitettu seminaarisarja jatkuu siten, että keväällä 2011 järjestetään
luentosarja liittyen kirkon nykytilanteeseen, lähetysjärjestöihin ja kirkossa käytävään
keskusteluun. Syksyllä järjestetään luentosarja, jonka teemoiksi voidaan ottaa esim. Vahdon
kirkkoon lahjoitetut arvoesineet, alttaritaulut ja muut taide-esineet, Vahdon historialliset
vaiheet ja menneisyyden merkkihenkilöt. Lisäksi kirkonkirjojen digitointi antaa
mahdollisuuden näyttää netin välityksellä kirkonkirjojen sisältöä Vahdolla tallennetuista, ei
salattavista asioista omana seminaarinaan.
Kappelijuhla ja muut tilaisuudet:
Kappelineuvosto vakiinnuttaa Vahdon kappelijuhlat vuotuiseksi tapahtumaksi, jonka
yhteydessä Vahdolla toimivat järjestöt esittelevät toimintaansa ja rekrytoivat uusia jäseniä.
Kappelijuhlan ajankohdasta kappelineuvosto päättää erikseen vuoden 2011 alussa.
Muita juhlia:
Itsenäisyyspäivänjuhla
Joulujuhla kappeliseurakuntalaisille
Lapsi- ja perhetyön tukiryhmän toiminta
Perheleirin järjestäminen kappeliseurakuntalaisille
Perheiden kesäretki
Nukketeatteri
Kokouskulut
Kokkikurssi perheille
Puistotapahtuma
Kappeliseurakuntaväen kesäretki
Kirkkovaltuusto 15.12.2010 § 9/37 /2010