Kehitysvammaliiton esittely

Kehitysvammaliitto ry
Edunvalvontatilaisuus
10.3.2015
Marianna Ohtonen
Toiminnanjohtaja
Esityksen sisältö
• Yleistä Kehitysvammaliitosta
• Ajankohtaisia asioita
vammaislainsäädännöstä
• Kehitysvammaliiton palvelut
– Työkaluja ja materiaalia
– Koulutusta ja kosultointia
Jokaisen ihmisen elämä on arvokas
Kehitysvammaliitto tekee työtä
•
kehitysvammaisten ja muiden oppimisessa,
ymmärtämisessä ja kommunikoinnissa tukea tarvitsevien
ihmisten,
•
heidän lähi-ihmistensä,
•
heidän kanssaan työskentelevän henkilökunnan sekä
•
alan toimijoiden ja viranomaisten kanssa.
Vuosi 2015 on Kehitysvammaliitossa itsemääräämisen
teemavuosi
Tavoitteena hyvä elämä
Visio
• Yhteiskunta, jossa kaikki ihmiset
voivat elää yhdessä tasavertaisina ja
saada tarvitsemaansa tukea
• Inkluusio, yhteiskunta, johon kaikki
voivat osallistua
• Toiminnan lähtökohtana on YK:n
sopimus vammaisten henkilöiden
oikeuksista sekä
yhteistoiminnallinen kehittäminen
Kehitysvammaliiton rooli
•
•
•
•
•
Yhteiskunnallinen vaikuttaja
Tietotaitokeskus
Yhteistyöfoorumi
Perustettu vuonna 1952
88 varsinaista jäsentä
(palveluntuottajia, kuntia), 200
henkilöjäsentä
• 65 työntekijää
Kehitysvammaliiton arvot
•
•
•
•
•
Ihmisarvon kunnioitus
Yhdenvertaisuus
Voimavaralähtöisyys
Luotettavuus
Uudistuminen
Kehitysvammaliiton toiminta
Kehitysvammaliiton yksiköt:
• Kansalaisuusyksikkö: tiedotus ja
vaikuttaminen, tutkimustoiminta,
arviointi, kehittäminen, koulutus
• Saavutettavuusyksikkö: esteettömän
kommunikoinnin ja tietotekniikan
käytön edistäminen, selkokielen
edistäminen
• Elinikäinen oppiminen –yksikkö:
oppimateriaalintuotanto ja kehittäminen
• Ohjaus- ja tukipalvelut
Ajankohtaista vammaiskentällä
YK:n vammaisten ihmisten ihmisoikeussopimus
• Hyväksyttiin 5.3.2015, odottaa ratifiointia, koska
itsemääräämislain uusiminen on vielä kesken
• YK:n vammaissopimus ei tuo uusia oikeuksia, mutta vahvistaa
vammaisten ihmisten oikeuksien toteutumista ja seurantaa.
• YK:n vammaissopimuksen ansiosta saamme kansainvälisen ja
kotimaisen valvontakoneiston ja valitusoikeuden esim. saa
oikeuden päättää missä ja kenen kanssa asuu
• Vahvistaa vammaisten henkilöiden oikeuksia osallistua omaa
elämää koskeviin päätöksiin, vammaisia ei saa enää ohittaa
• Viranomaisten on tuotettava tietoa ymmärrettävässä muodossa
Ajankohtaista vammaiskentällä
Vammaislainsäädännön uudistaminen
• sovittaa yhteen nykyinen vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki
uudeksi vammaispalveluja koskevaksi erityislaiksi eri
vammaryhmien yhdenvertaisten palvelujen turvaamiseksi,
• selvittää vammaisia henkilöjä koskevan erityislainsäädännön muut
uudistamistarpeet, ja
• tehdä selvityksen pohjalta hallituksen esityksen muotoon laadittu
ehdotus
• Vaikuttaa voi: otakantaa.fi –sivustolla, tukiyhdistysten kautta,
lausuntokierrokselle kevään aikana
Kehitysvammaliiton palvelut
Työkaluja palvelusuunnitteluun ja
itsearviointiin
•
Hyvän elämän palapeli: Työkirja perheen palvelusuunnittelun tueksi
– Perheen valmistautuminen palvelusuunnitteluun on tärkeää, sillä
perhe itse on oman elämänsä paras asiantuntija. Hyvän elämän
palapeli kokoaa perheen ajatuksia omasta elämästään ja avun ja
tuen tarpeistaan sekä auttaa valmistautumaan
palvelusuunnitelman laadintaan.
•
Näin minä pärjään!-teos: selkokielinen ja soveltuu tuen tarpeen
itsearviointiin. Henkilö voi arvioida itse tai läheistensä kanssa
millaista tukea hän tarvitsee selviytyäkseen jokapäiväisessä
elämässään.
•
Minun suunnitelmani: selkokielinen ja kuvitettu työkirja, jonka
tarkoituksena on auttaa oman elämän suunnittelussa.
•
http://www.opike.fi/
Kehitysvammaliiton
Tikoteekki
Edistää kehitys- ja puhevammaisten ihmisten itsemääräämistä,
kuulluksi ja ymmärretyksi tulemista yhteisössään ja
yhteiskunnallista osallisuutta
•
•
vaikuttaa lainsäätäjiin ja viranomaisiin, jotta
puhevammaiset ihmiset saavat tarvitsemansa avun ja
tuen kommunikointiin diagnoosista ja asuinpaikasta
riippumatta
kehittää toimintamalleja ja materiaaleja tukemaan ja
vahvistamaan yhteisön ja vaikeasti puhevammaisen
henkilön kommunikointia.
Oppaat voi tulostaa Papunetista tai tilata Tikoteekista
http://papunet.net/tikoteekki/materiaalit/oppaat/
Tikoteekki
–
tiedottaa, kouluttaa, konsultoi ja neuvoo kommunikoinnin ja avustavan
tietotekniikan ratkaisuista ja palveluista
–
tarjoaa puhelimitse neuvontaa ja ohjausta puhevammaisuuteen liittyvissä asioissa,
kuten:
• puhetta korvaavista kommunikointikeinoista
• kommunikoinnin apuvälineistä ja apuvälinepalveluista
• tietokoneen käytön apuvälineistä ja apuvälineohjelmista
www.papunet.net
•
Tietoa
• Kommunikoinnista
• Vuorovaikutuksesta
• Apuvälineistä
•
Tulostettavia kuvia, kuvastoja ja
toimintaohjeita
•
Helppokäyttöisiä pelejä ja selkokirjoja
•
Selkokielisiä lehtiä ja materiaaleja
•
Helppokäyttöinen yhteisöpalvelu
Mitä uutta Papunet-sivustossa?
Kuvallisia potilasohjeita hoitotilanteisiin
•
Lääkärissä, rokotus, verenpaineen mittaus, verikoe kyynärtaipeesta
•
http://papunet.net/materiaalia/tutkimus-ja-hoitotilanteet
Hampaiden hoito
•
http://papunet.net/selko/artikkelit/hampaiden-hoito/hampaiden-hoito-kannattaa/
Papuri – kuvakirjatyökalu
•
Työkalu jolla voi tehdä verkkokirjoja, omia tarinoita, tietokirjoja, toimintaohjeita tai valokuva-albumeita.
•
Kirjoissa voi käyttää tekstiä, kuvaa, videota ja äänitiedostoja
•
http://papuri.papunet.net
Kuvatyökalu
•
Ilmestyy ruotsiksi (myös kuvien nimet) maaliskuussa
•
http://papunet.net/tietoa/kuvatyokalu/fi
Uusittu piirustusohjelma
•
Toimii myös tableteilla
•
http://papunet.net/_pelit/piirto2/
Selkokeskus
Selkosanomien verkkolehti
• http://selkosanomat.fi
Selkokirjat
Selkokielinen vaaliesite
www.verneri.net
Mitä Vernerin selkokielisellä sivustolla?
• Tietoa ja palveluja
selkokielellä
• Kehitysvammaisten
omia kirjoituksia,
kuvia, blogeja,
tarinoita
Mitä Vernerin yleiskielisellä sivustolla?
•
Tietoa mm.
• Kehitysvammaisuudesta
• Arjesta ja palveluista
• Työkaluja ammattilaisille
•
Neuvontaa
•
Vertaistukea
•
Keskusteluja
•
Blogeja
Liiton koulutukset
•
Valtakunnallisia ja tilauskoulutuksia
•
Tämän vuoden teemat:
– Itsemäärääminen
– Kommunikointi ja vuorovaikutus mm. viittomat
– Vaikeavammaisuus
– Yksilöllinen elämänsuunnittelu, palvelusuunnittelu
– Tieto- ja viestintätekniikka
•
Opintopäivät 4.-5.11.: Hyviä ratkaisuja itsemääräämiseen
•
http://www.kehitysvammaliitto.fi/suomeksi/koulutus/kou
lutus-ja-tapahtumakalenteri/
Yhteystiedot
• Kehitysvammaliitto
–
–
–
–
–
–
Puhelinnumero
Sähköposti: [email protected]
www.kehitysvammaliitto.fi
Facebook:www.facebook.com/kehitysvammaliitto
Twitter: @KVLiitto
[email protected]