Muuttoajoneuvojen tuonti Suomeen

Autoverotuksen asiakasohje 8
Muuttoajoneuvojen tuonti Suomeen
1.1.2015
www.tulli.fi
Korvaa huhtikuussa 2012 julkaistun ohjeen
Autoverolain muutos 1.1.2015
Autoverolakiin on tehty muutoksia, jotka tulivat voimaan 1.1.2015. Muuttajien ajoneuvoja koskevat
maahanmuuton yhteydessä myönnettävät veronalennukset on poistettu.
Suomeen 31.12.2017 mennessä muuttava henkilö tai asteittainen muuttaja, jonka oleskelu Suomessa on
alkanut viimeistään 31.12.2017, voi saada ajoneuvolleen muuttoajoneuvon veronalennuksen vielä lain voimaantulon jälkeen, jos ajoneuvo on rekisteröitynä muuttajan käyttöön tai hän on tehnyt sen hankinnasta sitovan
sopimuksen ennen lain voimaantuloa eli viimeistään 31.12.2014. Niihin muuttoajoneuvoihin, joiden veroa on
alennettu, sovelletaan edelleen luovutusrajoitusta koskevia säännöksiä, jotka rajoittavat ajoneuvon myymistä
tai luovuttamista veroa maksamatta. >> Finlex, autoverolaki 1482/1994
Muuttoajoneuvojen tuonti Suomeen
Tämä ohje koskee muuttajien maahanmuuton yhteydessä tuomien ajoneuvojen käyttöönottoa, rekisteröintiä ja verottomuutta autoverolain nojalla.
Ennen kuin maahan tuotu ajoneuvo rekisteröidään tai otetaan käyttöön Suomessa, siitä on suoritettava
autoveroa autoverolain säännösten mukaan. Autovero on aina suoritettava, ellei ajoneuvo kuulu
autoverolain nojalla verottomuuden piiriin.
Väliaikaisesti Suomeen saapuvan henkilön ajoneuvon verottomuudesta on erilliset ohjeet (Ajoneuvon
väliaikainen veroton käyttö Suomessa.) Myös Suomeen ajoneuvon jo tuoneita henkilöitä varten on oma
asiakasohje (Ohjeita muuttoajoneuvon tuoneelle henkilölle). Suomeen muuten kuin muuttotavarana
tuotavasta käytetystä ajoneuvosta on annettu oma asiakasohje (Käytetyn ajoneuvon verotus Suomessa).
EU:n ulkopuolelta muuttotavarana tuotaviin ajoneuvoihin sovelletaan autoverolain ja arvonlisäverolain
lisäksi tullilainsäädäntöä, erityisesti EU:n tullittomuusasetusta.
>> Tullittomuuden ja arvonlisäverottomuuden edellytyksistä on kerrottu Tullin verkkosivuilla
www.tulli.fi > Yksityisille > Matkailijat ja muuttajat > Muuttotavarat
http://www.tulli.fi/fi/yksityisille/matkailijat_muuttajat/muuttotavarat/index.jsp
>> Ohjeita muuttoajoneuvon tuonnista Tullin verkkosivuilla
Ohjeita muuttoajoneuvon tuoneelle henkilölle
www.tulli.fi > Suomen tulli > Julkaisut ja esitteet > Asiakasohjeet > Autoverotus
http://www.tulli.fi/fi/suomen_tulli/julkaisut_ja_esitteet/asiakasohjeet/autoverotus/index.jsp
Muuttotavaroiden tuonti yhteisöön ennen omaa muuttoa
www.tulli.fi > Suomen tulli > Julkaisut ja esitteet > THT - Tullin tiedotuksia > Tarkentavat ohjeet
http://www.tulli.fi/fi/suomen_tulli/julkaisut_ja_esitteet/THT/tarkentavat_ohjeet/index.jsp
Muuttotavaroiden tullittomuus ja verottomuus
www.tulli.fi > Yrityksille > Tuonti > Tuonnin asiakasohjeet > Tuonnin asiakasohje 22
http://www.tulli.fi/fi/yrityksille/tuonti/ITU_ohjeita/itu/2014_22_muuttotavaroiden_tullittomuus_ja_verottomuus.pdf
2 (9)
1 Ajoneuvot muuttotavarana
Suomeen muuttavan henkilön henkilökohtainen omaisuus, ml. ajoneuvot, on eräin poikkeuksin
vapaa maahantuonnin perusteella kannettavista veroista ja muista rajoituksista, kun henkilö
muuttaa tänne jostakin toisesta EU-maasta.
EU:sta tuotaviin ajoneuvoihin sovelletaan kansallisen arvonlisäverolain ja autoverolain säännöksiä. EU:sta tuotavista muuttoajoneuvoista ei pääsääntöisesti peritä arvonlisäveroa Suomessa.
2 Kuka on maahanmuuttaja?
Maahanmuuttaja on henkilö, joka muuttaa ulkomailta Suomeen ja asettuu asumaan tänne. Henkilö, joka
saapuu Suomeen väliaikaisesti, esimerkiksi turistina, opiskelijana tai tilapäistä työsuhdetta varten, ja
jonka vakituinen asuinpaikka on ulkomailla, ei siten ole maahanmuuttaja.
Henkilö saattaa kuitenkin asettua asumaan ja muuttaa Suomeen vähitellen (ns. asteittainen muutto),
jolloin Suomessa oleskelu on aluksi väliaikaista ja lopullinen muutto tapahtuu vasta myöhemmin. Myös
tällaisella henkilöllä on tietyin edellytyksin oikeus tuoda Suomeen ajoneuvo autoverolain mukaisena
muuttoajoneuvona.
3 Missä muuttoajoneuvot ilmoitetaan?
Ajoneuvon ulkomailta tuoneen henkilön on heti Suomeen tullessaan ilmoitettava tulliviranomaisille
ajoneuvojensa tuonnista muuttotavarana riippumatta siitä, tuleeko hän Suomeen EU:sta tai sen ulkopuolelta.
Ajoneuvoa ei saa käyttää Suomessa, ellei Tullille ole tehty käyttöönottoilmoitusta.
EU:n ulkopuolelta tuotavat ajoneuvot on lisäksi tulliselvitettävä eli ilmoitettava tullimenettelyyn vapaaseen liikkeeseen luovutusta varten >> www.tulli.fi > Yksityisille > Tulliselvitys.
4 Ajoneuvon käyttö Suomessa ennen verotusta
Suomessa vakinaisesti asuva henkilö ei pääsääntöisesti saa käyttää tilapäisestikään liikenteessä ulkomaille rekisteröityä ajoneuvoa suorittamatta autoveroa.
ETA-alueella rekisteröityä ajoneuvoa, joka on tarkoitus rekisteröidä Suomeen, voidaan käyttää veroa
suorittamatta enintään kolmen kuukauden ajan. Edellytyksenä on, että siitä on annettu Tullille käyttöönottoilmoitus ennen ajoneuvon käytön alkamista Suomessa. Käyttöönottoilmoitus voidaan tehdä
sähköisesti Suomeen rekisteröitävästä ajoneuvosta. >> www.tulli.fi > Yksityisille > Autoverotus
> Käyttöönottoilmoitus.
Jos et voi tehdä käyttöönottoilmoitusta sähköisesti, täytä käyttöönotto -ilmoituslomake nro 952 maahantulopaikan Tullissa ja pyydä siihen Tullin vahvistus. Tullin vahvistama käyttöönottoilmoitus on pidettävä ajoneuvossa mukana ajoneuvoa käytettäessä. Ajoneuvolla on lisäksi oltava Suomessa voimassa oleva
liikennevakuutus. Suomalaisen liikennevakuutuksen vakuutusturva on Suomessa joiltain osin kattavampi kuin muissa Eta-valtioissa.
Jos ajoneuvolla ei ole Eta-alueen voimassa olevaa rekisteröintiä, ajoneuvon käyttö liikenteessä edellyttää
käyttöönottoilmoituksen lisäksi siirtolupaa ja Suomessa voimassa olevaa liikennevakuutusta. Siirtoluvalla tarkoitetaan ajoneuvoon kiinnitettäviä siirtomerkkejä. Siirtolupia myöntävät katsastusasemat ja
Tulli.
3 (9)
>> Siirtoluvasta löytyy lisätietoa Liikenteen turvallisuusviraston Trafin verkkosivuilta
http://www.trafi.fi/
Ajo-oikeus päättyy, ellei veroilmoitusta jätetä viiden päivän kuluessa tai autoveron eräpäivänä tai, jos
veroilmoitus tai veropäätös peruutetaan. Peruutuksen vuoksi verovelvolliselta kannetaan sama maksu
kuin Tullin ennakkoratkaisusta sekä autoverona viisi prosenttia siitä verosta, joka ajoneuvosta olisi tullut suoritettavaksi, jos verotus olisi toimitettu loppuun. Peruutuksen vuoksi kannettua veroa ei oteta
huomioon, jos ajoneuvo myöhemmin verotetaan. Vuonna 2014 ennakkoratkaisusta perittävä maksu on
yksityishenkilöltä 150 euroa.
5 Verolliset ja verottomat ajoneuvot
Verollisia ajoneuvoja ovat henkilöautot, pakettiautot ja sellaiset linja-autot, joiden oma massa on alle 1
875 kilogrammaa, moottoripyörät (L3e- ja L4e-luokat) sekä kolmipyörä ja nelipyörä (L5e ja L7e). Autoverosta vapaita ajoneuvoja ovat esimerkiksi L1e- ja L2e-luokkiin kuuluvat mopot ja eräät muut enintään 50
cm3:n suuruisella moottorilla varustetut kolmi- ja nelipyöräiset (L6e) ajoneuvot. Luokitusta on selostettu
tarkemmin ajoneuvolaissa: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20021090.
>> Tarkempia ohjeita verotusarvon ja veron määräytymisestä sekä esimerkkejä veron laskemisesta löytyy
Tullin asiakasohjeesta Käytetyn ajoneuvon verotus Suomessa
www.tulli.fi > Suomen tulli > Julkaisut ja esitteet > Asiakasohjeet > Autoverotus
http://www.tulli.fi/fi/suomen_tulli/julkaisut_ja_esitteet/asiakasohjeet/autoverotus/index.jsp
sekä Tullin verkkosivulta
www.tulli.fi > Yksityisille > Autoverotus > Tuomassa autoa tai moottoripyörää?
http://www.tulli.fi/fi/yksityisille/autoverotus/tuomassa_autoa.jsp
6 Muuttoajoneuvon veronalennuksen edellytykset
Suomen autoverolain mukaan autovero kannetaan ennen ajoneuvon rekisteröintiä tai käyttöönottoa
riippumatta siitä, onko ajoneuvo tuotu EU:sta vai sen ulkopuolelta. Muuttoajoneuvon veroalennuksesta
säädetään autoverolain 25–30 §:ssä. Veroalennuksen määrä on enintään 13 450 euroa.
Veroalennuksen saamisen edellytyksenä on, että:
•
•
•
•
muuttaja on välittömästi ennen muuttoaan ollut ulkomailla yhtäjaksoisesti vähintään 1 vuoden
ajan;
ajoneuvo on välittömästi ennen muuttoa ollut muuttajan tai hänen aviopuolisonsa omistuksessa
tai omistukseen johtavassa hallinnassa ja muuttajan käytössä ulkomailla vähintään 6 kuukauden
ajan;
tapauksessa, jossa muuttaja on aikaisemmin tuonut maahan alennetulla verolla tai verotta
ajoneuvon, sen verottomalle luovutukselle säädetty tai määrätty määräaika on päättynyt
ennen muuttoa Suomeen; sekä
ajoneuvo tuodaan Suomeen muuton jälkeen kahdentoista kuukauden kuluessa muutosta tai
enintään kolme kuukautta ennen muuttoa ja ilmoitetaan verotettavaksi 18 kuukauden kuluessa
muutosta.
Ns. asteittaiset muuttajat ilmoittavat ajoneuvonsa verotettavaksi muuttoajoneuvona 18 kuukauden kuluessa väliaikaisen oleskelunsa alkamisesta (ks. kohta 8.1).
Ajoneuvoa ei kuitenkaan voida ilmoittaa verotettavaksi muuttoajoneuvona, ennen kuin muuttaja itse on
saapunut Suomeen.
Jos muuttaja on luovuttanut aiemmin tuomansa muuttoajoneuvon kesken karenssiajan säädösten nojalla
(joko ajoneuvon luovutus vakuutusyhtiölle vaurioitumisen vuoksi tai myynti/luovutus ulkomailla käy-
4 (9)
tettäväksi sen jälkeen, kun ajoneuvo on poistettu rekisteristä) veroa suorittamatta, alkavat muuttajan
ulkomailla oloa sekä ajoneuvon käyttöä ja omistusta koskevat määräajat uuden muuttoajoneuvon tuonnille kulua vasta 30 kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona aikaisemmin tuodulle muuttoajoneuvolle on
myönnetty veronalennus. Lisätietoja asiasta löytyy Tullin asiakasohjeesta Ohjeita muuttoajoneuvon tuoneelle henkilölle.
Avoparisuhdetta ei rinnasteta avioliittoon ajoneuvoa ulkomailla omistettaessa ja käytettäessä. Henkilö
ei siis voi tuoda avopuolisonsa omistuksessa olevaa ajoneuvoa muuttoajoneuvon veroeduin ulkomailta,
vaikka hän olisikin käyttänyt ko. ajoneuvoa siellä. Rekisteröidyssä parisuhteessa olevat puolisot rinnastetaan verolainsäädäntöä sovellettaessa aviopuolisoihin.
Jos tilanne on joltakin osin tulkinnallinen, on syytä ottaa etukäteen yhteyttä siihen Tullin autoverotusta
toimittavaan toimipisteeseen, jossa muuttoajoneuvo ilmoitetaan verotettavaksi. Tulkinnallisissa tilanteissa voidaan pyytää Tullilta maksullista ennakkoratkaisua siitä, kuinka autoverolakia sovelletaan kyseiseen tapaukseen. Vuonna 2014 ennakkoratkaisusta perittävä maksu on yksityishenkilöltä 150 euroa.
Muuttaja voi tuoda veronalennusetua käyttäen vain yhden verollisen ajoneuvon, esimerkiksi yhden
henkilöauton, yhden pakettiauton tai yhden moottoripyörän. Veronalennuksen voi saada verollisesta
ajoneuvosta myös silloin, kun muuttaja tuo verollisen ajoneuvon ohella Suomeen esimerkiksi verottoman matkailuauton.
Jos autovero on suurempi kuin 13 450 euroa, tulee sen ylittävä veromäärä kannettavaksi.
Esimerkki muuttoauton veronalennuksen laskemisesta
Muuttoauton kanssa samanlaisen käytetyn auton yleinen pyyntihinta Suomessa
50 000,00 ¤
Tavanomaiset alennukset (5 % ja 750 €)
Yleinen vähittäismyyntiarvo 46
Autovero (35 % x yleinen vähittäismyyntiarvo)
Muuttoauton veronalennus
Maksettavaksi jää autoveroa
3 250,00 ¤
750,00 ¤
16 362,50 ¤
13 450,00 ¤
2 912,50 ¤
>> CO 2 -verotaulukot
www.tulli.fi > Yksityisille > Autoverotus > Oikopoluissa: CO2-verotaulukot 1.4.2012
http://www.tulli.fi/fi/yksityisille/autoverotus/oikopolut/04401012.pdf
6.1 Ajoneuvon käyttö välittömästi ennen muuttoa
Muuttoajoneuvon veronalennuksen edellytyksenä olevan käyttöedellytyksen katsotaan täyttyvän, mikäli ajoneuvoa on käytetty tai sen on voitu katsoa olleen muuttajan käytössä tai käytettävissä vähintään
kuuden kuukauden ajan välittömästi ennen muuttoa.
Jotta ajoneuvon voidaan katsoa olleen muuttajan käytössä, sen on tullut olla rekisteröity ja liikennevakuutettu tavalla, joka on mahdollistanut sen liikennekäytön oleskelumaassa.
6.2 Suomessa käynnit ulkomailla oleskelun aikana
Muuttajan on ennen muuttoa oleskeltava yhtäjaksoisesti ulkomailla vähintään yhden vuoden ajan. Veronalennus myönnetään myös silloin, kun muuttaja on ennen muuttoaan ollut asunnon tai työn hankinnan tai muuttajan olosuhteet huomioon ottaen pakottavaksi katsottavan syyn taikka tavanomaisen lomamatkan, satunnaisen työskentelyn tai muun niihin verrattavan lyhyehkön oleskelun vuoksi tilapäisesti Suomessa ja palannut tällaisen oleskelun jälkeen ulkomaille.
5 (9)
Vakiintuneessa verotus- ja oikeuskäytännössä muuttoa edeltävän yhden vuoden aikana on sallittu keskimäärin 72 päivää tavanomaisesta lomamatkasta johtuvaa oleskelua Suomessa. Mainittu aikaraja voidaan pääsääntöisesti ylittää vain, mikäli henkilö esittää pakottavaksi katsottavia tai niihin rinnastettavia
syitä oleskelulleen Suomessa. Suomessa oleskelupäiviksi lasketaan myös matkapäivät Suomeen ja Suomesta.
Jos henkilö esimerkiksi saapuu Suomeen 1.1. ja lähtee takaisin ulkomaille 3.1., hänen katsotaan oleskelleen Suomessa kolme päivää. Oleskelun pakottavuutta arvioitaessa ratkaisevana on pidetty sitä, onko
oleskelu johtunut yllättävästä ja ennalta-arvaamattomasta syystä, johon muuttaja ei ole itse voinut vaikuttaa ja joka subjektiivisesti arvioituna on pakottanut hänet oleskelemaan Suomessa. Hakijan oma sairaus on joissain tapauksissa tietyin edellytyksin katsottu pakottavaksi syyksi. Tällöin sairauden on pitänyt olla vakava ja hoidon tarpeen akuutti. Lisäksi edellytetään, että sairauden hoito nimenomaan Suomessa on perusteltua.
Oleskelua työn johdosta ei ole pidetty pakottavasta syystä johtuneena. Työn vuoksi tapahtuneen sallitun
oleskelun on lisäksi oltava satunnaista ja lyhyehköä. Ratkaisukäytännössä työn vuoksi oleskelua on pidetty tällaisena, jos se on enimmillään kestänyt 40–50 päivää. Tämä oleskelu sisältyy sallittuun 72 päivään.
Vientirekisteriin merkityllä ajoneuvolla voi käydä Suomessa, mutta ei kuitenkaan maasta muuttoa välittömästi seuraavan tai maahanmuuttoa välittömästi edeltävän kuukauden aikana.
Ulkomailla asuva henkilö voi ostaa vientirekisteriin merkittävän ajoneuvon Suomesta ja käyttää sitä lyhytaikaisesti Suomessa ennen maastavientiä (esim. tavanomaisen lomamatkan tai siihen verrattain lyhyehkön oleskelun johdosta).
Vientirekisteröinti on voimassa vuoden rekisteröintikuukauden lopusta. Muuttomaan lainsäädännöstä
riippuu, onko ajoneuvo vuoden kestävän vientirekisteröinnin aikana rekisteröitävä asianomaisessa
maassa. Vientirekisteröintiä koskevaa ohjausta ja neuvontaa saa Trafilta.
Jos muuttaja käy vientirekisteröidyllä ajoneuvolla Suomessa, pitää hänen pyytää asiakirjoihin tulliviranomaisen merkintä maahantulo- ja maastapoistumispäivistä.
7 Myynti- ja luovutusrajoituksen eli karenssin poisto
Muuttoajoneuvon verokohtelun saanutta ajoneuvoa ei saa veroa suorittamatta myydä, vuokrata eikä
muutoin luovuttaa eikä antaa vastikkeettakaan muuttajan perheeseen kuulumattoman henkilön käytettäväksi, ennen kuin ajoneuvo on ollut muuttajan tai hänen aviopuolisonsa omistuksessa tai omistukseen
johtavassa hallinnassa ja muuttajan käytössä yhteensä kolme vuotta, josta kuitenkin muuton jälkeen vähintään yhden vuoden ajan Suomessa. Esimerkkejä:
1. ajoneuvo on ollut muuttajan omistuksessa ja käytössä ulkomailla 3 vuotta, luovutusrajoitus on
voimassa Suomessa 1vuoden ajan
2. ajoneuvo on ollut muuttajan omistuksessa ja käytössä ulkomailla 6 kuukautta, luovutusrajoitus
on voimassa Suomessa 2 vuotta 6 kuukautta.
Ajoneuvon käyttöajaksi ei katsota sitä aikaa, jolloin ajoneuvo on ollut Suomessa ennen muuttajan muuttoa. Jos ajoneuvolle on myönnetty veronalennus ns. asteittaista muuttoa koskevien säännösten nojalla,
käyttöajaksi ei myöskään katsota aikaa siitä päivästä, jona henkilö on saapunut maahan väliaikaista
oleskelua varten, siihen päivään, jona ajoneuvolle on verotuspäätöksellä myönnetty veronalennus.
Muuton jälkeen ajoneuvon käyttöajan Suomessa katsotaan alkavan sinä päivänä, jona ajoneuvolle on
verotuspäätöksellä myönnetty autoverolain 25 §:ssä tarkoitettu veronalennus. Muuton jälkeen käyttöajaksi katsotaan kuitenkin vain se aika, jonka sekä ajoneuvo että muuttaja ovat Suomessa samanaikaisesti. Tämä ns. karenssiaika kuluu siten vain sinä aikana, jona muuttaja käyttää ajoneuvoa Suomessa.
6 (9)
Ajoneuvon liikennekäytöstä poisto tai muuttajan oleskelu ulkomailla keskeyttävät karenssiajan kulumisen. Karenssiaika kuluu myös tavanomaisen talviseisonnan ajan 1.11. - 30.4. edellyttäen, että ajoneuvo
on ennen talviseisontaan laittoa ollut rekisteröitynä liikennekäyttöön Suomessa.
Ajoneuvo voidaan poistaa liikennekäytöstä talviseisonta-ajaksi. Luovutusrajoitusajan kuluminen talviseisonta-aikana edellyttää kuitenkin aina sitä, että muuttaja itse on tänä aikana Suomessa.
Mikäli ajoneuvo on tuotu EU:n ulkopuolelta, sitä koskevat lisäksi muita EU:n ulkopuolelta tuotuja
muuttotavaroita koskevat luovutusrajoitukset >> www.tulli.fi > Yksityisille > Autoverotus
> Muuttoajoneuvot.
7.1 Ketkä kuuluvat muuttajan perheeseen
Muuttajan perheeseen kuuluvat hänen kanssaan yhteisessä taloudessa asuva aviopuoliso ja muuttajan
ja hänen aviopuolisonsa naimattomat lapset, jotka asuvat muuttajan kanssa yhteisessä taloudessa. Muuttajan vanhemmat ja sisarukset eivät kuulu muuttajan perheeseen, vaikka he asuisivatkin samassa taloudessa muuttajan kanssa.
Parisuhteensa rekisteröineet samaa sukupuolta olevat henkilöt rinnastetaan aviopuolisoihin. Aviopuolisoon rinnastetaan tässä yhteydessä myös muuttajan kanssa avioliittoa solmimatta yhteisessä taloudessa
avioliitonomaisissa olosuhteissa jatkuvasti elävä henkilö eli avopuoliso. Avopuolisolla on muuton jälkeen myös karenssiaikana ajoneuvon käyttöoikeus.
Poikkeuksena luovutusrajoituksesta on, että muuttaja voi ennen karenssiajan päättymistä luovuttaa ajoneuvon veroa suorittamatta vakuutusyhtiölle ajoneuvon vaurioitumisen vuoksi taikka ulkomailla käytettäväksi. Ennen tällaista luovutusta ajoneuvo on kuitenkin poistettava Suomen rekisteristä. Lisäksi on
huomattava, että ajoneuvon uudelleen rekisteröiminen tai liikennekäyttö Suomessa johtaa normaalin
autoveron maksuunpanoon. Tällaisissa tapauksissa verovelvollinen on se, joka ottaa ajoneuvon liikennekäyttöön tai rekisteröi sen Suomessa. Lisätietoa luovutusrajoituksesta löytyy Tullin asiakasohjeesta
Ohjeita muuttoajoneuvon tuoneelle henkilölle.
8 Muuttoajoneuvoja koskevia erityiskysymyksiä
8.1 Ns. asteittaiset muuttajat
Muuttoajoneuvon veronalennus myönnetään myös ennen muuttoa Suomessa väliaikaisesti oleskelleelle,
jos hän osoittaa, että muuttoajoneuvon veronalennuksen edellytykset ovat täyttyneet välittömästi ennen
hänen saapumistaan Suomeen väliaikaista oleskelua varten.
Muuttoajoneuvon veronalennuksen edellytysten täyttymistä arvioitaessa henkilön katsotaan saapuneen
Suomeen sinä ajankohtana, jolloin hän on saapunut tänne ensimmäistä kertaa väliaikaista oleskelua varten.
Veron alennuksen edellytyksenä on lisäksi, että ajoneuvo ilmoitetaan verotettavaksi muuttoajoneuvona
18 kuukauden kuluessa väliaikaisen oleskelun alkamisesta.
8.2 Opiskelijat
Veronalennusta ei myönnetä sille, joka muuton ajankohtana on alle 18-vuotias, eikä Suomessa aiemmin
asuneelle, joka on muuttoaan edeltävän yhden vuoden aikana pääasiassa opiskellut ulkomailla. Veronalennus myönnetään kuitenkin, jos henkilö osoittaa, että muuttoajoneuvon veronalennuksen edellytykset ovat täyttyneet yhtenäisiltä ajanjaksoilta ulkomailla sellaisena aikana, jolloin hän ei ole opiskellut.
7 (9)
Osa määräajasta voi täyttyä myös muuttoa edeltävän viimeisen vuoden ajalta, jos henkilö ei tuona ajanjaksona ole opiskellut.
Opiskeluksi katsotaan yliopiston tai muun oppilaitoksen tutkinto-ohjelmaan kuuluvaan suoritukseen
valmistautumista koskeva opiskelu ja siihen liittyvä harjoittelu, myös työharjoittelu, jollei toimintaa
ole pidettävä itsenäisenä tutkimustoimintana.
Itsenäistä tutkimustoimintaa on esimerkiksi tohtorinväitöskirjan tai lisensiaatintyön tekeminen. Sen sijaan työvoimapoliittista koulutusta ja siihen liittyvää työharjoittelua ei ole pidetty säännöksessä tarkoitettuna opiskeluna. Peruskoulua tai lukiota vastaavassa oppilaitoksessa opiskelu katsotaan autoverolaissa tarkoitetuksi opiskeluksi.
9 Ajoneuvon verotuksessa tarvittavia asiakirjoja
Muuttajan pitää osoittaa asiakirjoin verottomuuden tai veron alentamisen edellytykset.
Ulkomailla oleskelu voidaan osoittaa millä tahansa asiakirjaselvityksellä. Selvityksen riittävyys arvioidaan tapauskohtaisesti. Yleensä ulkomailla oleskelu osoitetaan työnantajan todistuksella. Mikäli henkilö
ei ole työskennellyt ulkomailla, oleskelu voidaan osoittaa myös esimerkiksi tiliotteilla, luottokorttilaskuilla tai muilla laskuilla, jotka osoittavat henkilön oleskelleen konkreettisesti ulkomailla.
Mikäli selvityksiä ei ole osoittaa kultakin kuukaudelta muuttoa edeltävän vuoden ajalta, voidaan joissain tapauksissa osoitukseksi ulkomailla oleskelusta hyväksyä myös esimerkiksi ulkomailla sijaitsevan
asunnon vuokrasopimus yhdessä muiden asiakirjojen kanssa. Pelkkä väestötietojärjestelmään tehty
muuttoilmoitus ei useimmiten osoita riittävällä tavalla henkilön oleskelleen ulkomailla.
Ajoneuvon omistus ja hallinta ilmenevät tavallisesti kauppalaskusta tai muusta luovutustodistuksesta
ja rekisteröintiin liittyvistä asiakirjoista sekä liikennevakuutustodistuksesta.
Muuttajan on esitettävä myös muita verottomuuden edellytyksiä koskevia selvityksiä, kuten matkaliput,
ajokortti, passi tai virallinen henkilöllisyystodistus.
9.1 Autoveroilmoitus ja veron kanto
Ennen kuin ajoneuvo merkitään rekisteriin Suomessa tai otetaan täällä käyttöön, muuttajan pitää tehdä
veroviranomaiselle autoveroilmoitus. Ilmoituksessa pitää antaa tiedot ajoneuvon yksilöimiseksi, tiedot
ajoneuvon varustetasosta ja sen omistus- ja käyttöajasta. Tiedot tarvitaan mm. ajoneuvon verotusarvon
määrittämistä varten.
Muuttajan tulee varautua siihen, että Tulli tarkastaa ajoneuvon veroilmoituksen jättämisen yhteydessä.
Muuttajalla on halutessaan oikeus vedota ajoneuvon yksilöllisiin ominaisuuksiin, joiden hän katsoo vaikuttavan olennaisesti ajoneuvonsa yleiseen vähittäismyyntiarvoon. Tällöin Tulli tarkastaa ajoneuvon
säännönmukaisesti.
Kun muuttaja on antanut autoveroilmoituksen, Tulli toimittaa verotuksen ja antaa luvan ajoneuvon rekisteröintiin, kun mahdolliset verot on maksettu.
Ajoneuvoa ei saa Suomessa käyttää ennen verotuksen toimittamista, ellei Tulli ole vahvistanut ajoneuvon käyttöönottoilmoitusta. Lisäksi ajoneuvolla pitää olla Suomessa voimassa oleva liikennevakuutus ja
Eta-valtion rekisteröinti tai siirtolupa.
Autoveroilmoitus on annettava kaikista autoveron alaisista ajoneuvoista eli niistäkin ajoneuvoista, joista
autoveroa ei tule kannettavaksi (esimerkiksi autoverottomat matkailuautot).
Tulli vastaa muuttoajoneuvon verotuksesta, mikäli se luovutetaan verottomuuden tai veronalennuksen
ehtojen vastaisesti.
8 (9)
Trafi huolehtii ajoneuvon ensimmäisen rekisteröinnin tai käyttöönoton jälkeen ajoneuvon rakenteen,
käyttötarkoituksen tai omistuksen muutoksen vuoksi toimitettavasta autoverotuksesta.
10 Ajoneuvon katsastus ja rekisteröinti
Ajoneuvon rekisteröinti suoritetaan katsastustoimipaikalla. Rekisteröintikatsastuksessa todetaan ajoneuvon säännösten mukaisuus ja selvitetään ajoneuvoliikennerekisteriin sekä rekisteröintitodistukseen
merkittävät tekniset ja yksilöintitiedot. Rekisteröintikatsastuksen voi käydä suorittamassa ennen kuin
ajoneuvosta jätetään autoveroilmoitus Tulliin.
Tulli voi hakea autoveron määrittämiseen tarvittavia tietoja joko Trafin tietojärjestelmästä tai rekisteröintikatsastustodistuksesta, joten rekisteröintikatsastustodistuksen esittäminen ajoneuvoa verotettaessa voi
edistää autoverotusta.
Rekisteröintikatsastettua ajoneuvoa ei kuitenkaan merkitä rekisteriin ennen kuin Tullin tekemä autoveropäätös esitetään katsastajalle.
Muuttoajoneuvona tuotavan ajoneuvon rekisteröintiä koskevista edellytyksistä voi olla yhteydessä katsastustoimipaikkoihin tai Trafiin.
Suomesta hankitun, ulkomailla käyttöön otettavan uuden ajoneuvon voi viedä Suomesta ns. vientirekisteröitynä autona ulkomaille. Vientirekisteröinti on voimassa vuoden rekisteröintikuukauden lopusta.
Muuttomaan lainsäädännöstä riippuu, onko ajoneuvo vuoden kestävän vientirekisteröinnin aikana rekisteröitävä asianomaisessa maassa. Vientirekisteröintiä koskeva ohjausta ja neuvontaa antaa Trafi.
Jos muuttaja käy vientirekisteröidyllä ajoneuvolla Suomessa, pitää hänen pyytää asiakirjoihin tulliviranomaisen merkintä maahantulo- ja maastapoistumispäivistä.
11 Ennakkoratkaisu ja veronhuojennus
Jos asia on hakijalle erityisen tärkeä, Tulli voi antaa hakemuksesta ennakkoratkaisun siitä, miten autoverolakia ja myös arvonlisäverolakia sovelletaan hakijan ajoneuvon verotukseen ennen
ensimmäistä rekisteröintiä.
Ennakkoratkaisuja annetaan lain soveltamiseen liittyvistä tulkintakysymyksistä. Ennakkoratkaisu annetaan konkreettisiin tilanteisiin hakijan esittämien tosiseikkojen nojalla, ei yleisellä tasolla esitettyihin,
tiedustelunluontoisiin kysymyksiin. Ennakkopäätöstä autoveron ja arvonlisäveron määrän
laskemisesta ei anneta.
Ennakkoratkaisuhakemukseen yksityishenkilölle annetusta päätöksestä peritään suoritemaksu, jonka
suuruus vuonna 2014 on 150 euroa. Ennakkoratkaisuasiassa annettu päätös on valituskelpoinen.
Autoverolain 50 §:n nojalla Tulli voi erityisistä syistä hakemuksesta ja määräämillään ehdoilla myöntää
autoverosta veronhuojennusta. Vastaava arvonlisäverolain veronhuojennussäännös on lain 210 §:ssä.
Huojennusta haettaessa on kuitenkin huomattava, että huojennus voi tulla kyseeseen vain erityistapauksissa. Huojennusasiassa annettu päätös on maksuton. Siihen ei voi hakea muutosta valittamalla.
Sekä ennakkoratkaisua että veronhuojennusta voi hakea vapaamuotoisella hakemuksella:
Tulli, Autoverotus, PL 512, 00101 Helsinki.
9 (9)
12 Ahvenanmaa ja muuttotavarat
Ahvenanmaalle muuttavat tai Ahvenanmaalta Manner-Suomeen muuttavat henkilöt saavat lisätietoa
Maarianhaminan tullista: Tullen, Bilbeskattning, Mariehamn, PB 40, 22101 Mariehamn, p. 0295 52 7042.
Ahvenanmaalla tapahtuvasta ajoneuvon katsastuksesta ja rekisteröinnistä saa lisätietoja Ahvenanmaan
ajoneuvotoimistosta Motorfordonsbyrån, Möckelövägen 58, 22120 Mariehamn, p. 018 525 840.
13 Lisätiedot
Ajoneuvojen maahantuonnista, tullauksesta, autoverotuksesta ja näissä tarvittavista asiakirjoista antaa
lisätietoja autoveroneuvonta, p. 0295 5203.
>> Tiedusteluihin vastaa autoveroneuvonta, p. 0295 5203.
Autoveroneuvontaan voi lähettää kysymyksiä myös sähköisellä lomakkeella osoitteessa
http://www.tulli.fi/fi/yhteystiedot/kysy_tullineuvonnasta.jsp
>> Autoverotuksen lomakkeet Tullin verkkosivuilla
www.tulli.fi > Yrityksille > Sähköinen asiointi > Lomakkeet > Autoverolomakkeet yksityisille ja yrityksille
http://www.tulli.fi/fi/yrityksille/sahkoinenasiointi/lomakkeet/autoverolomakkeet/index.jsp
>> Autoverotusta toimittavat Tullin toimipisteet ottavat vastaan veroilmoituksia ja vastaavat vireillä olevia asioita
koskeviin tiedusteluihin. Toimipaikkojen yhteystiedot ja asiakaspalveluajat löytyvät Tullin sivuilta
www.tulli.fi > Yhteystiedot > Autoverotus
http://www.tulli.fi/fi/yhteystiedot/autoverotus/index.jsp
>> Tullin asiakasohjeet verkossa
www.tulli.fi > Suomen tulli > Julkaisut ja esitteet > Asiakasohjeet
http://www.tulli.fi/fi/suomen_tulli/julkaisut_ja_esitteet/asiakasohjeet/index.jsp
www.tulli.fi > Yrityksille > Tuonti > Tuonnin asiakasohjeet
http://www.tulli.fi/fi/yrityksille/tuonti/ITU_ohjeita/index.jsp
>> Säädöstekstit löytyvät Valtion säädöstietopankista – Finlexistä
http://www.finlex.fi/fi/
EU-maat ovat Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Kreikka,
Kroatia, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa,
Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Unkari ja Viro.
Eta-maat ovat EU-maat sekä Norja, Islanti ja Liechtenstein.