Perhosia vatsassa ensimmäisenä koulupäivänä

N:o 33
IRTONUMERO 1,20 €
TORSTAINA 13. ELOKUUTA 2015
Perhosia vatsassa ensimmäisenä koulupäivänä
E
myös ykkösluokkalaisten vanhemmille.
– Tämä on tosi jännä paikka
äidille! Totta kai mietityttää,
miten se oma lapsi pärjää, ja
miten hän oppii huolehtimaan
läksyistään ja tavaroistaan.
Onneksi eskari on ollut täällä
koululla, niin se on helpottanut ensimmäiselle luokalle
siirtymistä, kun paikka on entuudestaan tuttu, tietää miten
ruokailu tapahtuu, on tuttuja
kavereita ja niin pois päin, mietiskelee Tuija-äiti.
Koulun alkuun on tietysti
valmistauduttu huolella, esimerkiksi juuri sopivaa koulureppua etsittiin ja harkittiin
tarkasti ja pitkään. Täydellisen
repun kun pitää olla paitsi hyvä
selässä, tietenkin myös näyttää
hyvältä. Lopulta juuri oikeaksi
malliksi valikoitui hieno ruudullinen reppu.
Ajoissa ennen kellon sointia koululle saapui myös OlliPekalle jo eskarista tuttu kaveri
ilen keskiviikkona oli
jännä päivä monilla
koululaisilla, kun kouluvuosi sai alkunsa. Erityisen
jännittävä päivä oli uusille
ekaluokkalaisille. Koulumaailma tapoineen, oppiaineineen
ja monine muine juttuineen
on heille aivan uusi, eli paljon
opeteltavaa on edessä.
Alakoululaisilla koulu alkoi kello 8.55. Hyvissä ajoin
paikalla oli esimerkiksi ykkösluokkansa aloittava OlliPekka Puputti äitinsä Tuija
Puputin kanssa. Olli-Pekasta
mukavimpia juttuja koulun
alussa on kavereiden näkeminen, ja oppiaineista hän odottaa eniten liikuntaa. Reipas
ekaluokkalainen onkin ahkera
liikunnanharrastaja, ja harjoituksissa tulee käytyä koululla
usein. Harjoituksissa käydessä
on myös koulumatka ehtinyt
tulla jo etukäteen tutuksi.
Koulun alku on vähintäänkin yhtä jännittävä tilanne
Tarjoukset
to-su
13.-16.8.
Tuore
LOHIFILEE
mainita
Pirkka
KESÄPERUNA
Norja
vakuumipakattu
Raj. 2 kpl/talous
7
49
erä
kg
1,5 L
Raj. 2 erää/talous
00
-57%
Etu K-Plussa-kortilla
3
plo
(0,62/l)
sis. pantit 1,20
Ilman K-Plussa-korttia 2,59/pl (1,46/l) sis. pantin 0,40
Kitereentie 1
Ristiina
(015) 661603
Riikka Koukka
Markus Dufva ja
Olli-Pekka Puputti
aloittivat ykkösluokan
eilen keskiviikkona.
Aamulla ennen kellon sointia
ilmassa oli sekä jännitystä
että innokasta odotusta.
Kaverit ja liikuntatunnit
ovat asioita, joita pojat
kertovat odottavansa
koulussa eniten.
2 kg, Suomi
1
6
99
kg
29
ps
(0,65/kg)
Omasta uunista!
Fanta ja Sprite
VIRVOITUSJUOMAT
4
tyminen oli haikea hetki sekä
oppilaille että äideille ja isille.
– Pikkasen tuntuu kostealta
silmäkulmassa, joku vanhemmista heitti puoliksi leikillään,
puoliksi tosissaan.
Kaikkiaan uusia ykkösluokkalaisia on tänä vuonna
46. Heillä on pitkä, antoisa ja
varmasti välillä vaikeakin koulutaival edessään. Toivottavasti
kaikki sujuu hyvin, ja kouluvuodet antavat heille paljon
tietoja, taitoja ja uusia ystäviä.
K-Market Ristiina
palvelee paremmin!
voimassa
ellei toisin
Markus Dufva yhdessä äitinsä
Katja Valtasen kanssa. Myös
heillä oli koulun pihamaalla
perhosia vatsassaan. Katjaäiti kertoikin, että viimeisen
viikon aikana olivat yöunet
jääneet uudella ykkösluokkalaisella melko vähäisiksi jännityksen takia.
Mikkelissä töissä käyvää
Katjaa jännittää koulun alkamisessa eniten pojan koulumatka, kun ei itse pysty olemaan aina lähistöllä. Onneksi
koulumatkan kulkemista on
kuitenkin ehditty harjoitella jo
viime vuonna eskarin aikana.
Kellojen soidessa OlliPekka, Markus ja kaikki muut
uudet ykkösluokkalaiset vanhempineen kerääntyivät koulunpihalla samaan paikkaan
kuuntelemaan apulaisjohtaja
Erkki Salmelan tervetuliaissanoja, minkä jälkeen oppilaat
jakautuivat omien opettajiensa matkaan nimenhuudossa.
Nimenhuuto ja luokkiin siir-
0
59
0
59
Pirkka Vadelma-mascarpone
WIENER 85 g
kpl
(6,94/kg)
Pirkka Pekaanipähkinä
WIENER 89 g
z Keittolounas
Take a Soup (ma-pe 9-15)
z Salaattibaari (ma-la)
ki (ma-la)
z Palveleva Liha- ja kalatis
a-la)
z Grillistä lämpimäiset (m
t leivät,
z Omasta paistosta tuoreelaiset
leivonnaiset ja pikkusuo ,
(paistamme tuoretta leipää joka päivä
myös sunnuntaisin)
z NesteOil nestekaasut
z Veikkaus
z Osta&Nosta -palvelu
kpl
(6,63/kg)
RISTIINA
Ma-pe 7-21
La
7-18
Su
12-18
Ristiinalainen torstaina elokuun 13. päivänä 2015
2
Seurakuntapastorilta luonnistuu
niin imitointi kuin lintutunnistuskin
PÄÄKIRJOITUS
NIKO
TAKALA
päätoimittaja
13 .8.2015
Loma-ajat uusiksi?
T
asaisin väliajoin nousee esiin keskustelu, jossa
pohditaan koulujen loma-aikojen uudistamista.
Pohdinnan alla on lähinnä ollut se, että missä vaiheessa koulujen kesälomat alkavat ja päättyvät.
Erityisesti matkailu- ja ravintola-alojen kannanotoissa
on kuultu kannanottoja, joissa puolletaan sitä, että koulut
jatkuisivat nykyistä pidempään, noin juhannuksen tienoille, ja loma päättyisi vasta elokuun lopussa. Tämä malli
mahdollistaisi myös sen, että esimerkiksi erilaiset kesätapahtumat jakautuisivat luultavasti tasaisemmin heinä- ja
elokuulle. Nythän tilanne on se, että vaikka koululaiset ovat
lomalla jo kesäkuun, niin ei silloin vielä ennen juhannusta
juurikaan tapahtumia sitten järjestellä. Ja kun elokuusta ei
ole niin sanotusti käytettävissä kuin ensimmäinen viikko,
niin lopputulemana on se, että kaikki tapahtumat lykätään
juhannuksen ja heinäkuun lopun väliin...
Kyseinen malli saa varmasti kannatusta monessa
muussakin piirissä, mutta ilman muuta lomien rukausta
ongelmaksi tulisi se, että jo tälläkin hetkellä pitkä koulujen
kevätlukukausi venyisi vielä kolmella viikolla.
Ehkä olisikin syytä katsoa pelkkiä kesälomia pidemmälle, ja pohtia olisiko syytä ylipäätään lukukausien ja lomien
jaksotuksen uudelleenjärjestelyille. Voisiko ollakin järkevää, että kesäloma olisi nykyistä lyhyempi? Esimerkiksi niin,
että – yllämainitun esimerkin mukaisesti – kesäloma alkaisi
vasta juhannukselta, mutta siitä huolimatta koulut alkaisivat tuttuun aikaan, tässä elokuun puolen välin tietämillä.
Näin jäisi kolme lomaviikkoa jaettavaksi muualle koulun lukuvuotta pätkimään. Saataisiin vaikkapa viikkoa
pidempi joululoma. Tai ehkäpä pääsiäisen – tai miksei
vapun(kin) – ympärille nykyistä pidempi vapaa, jotta sekä
oppilaat että opettajat jaksavat juhannukseen saakka.
Myös kotimaan matkailulle pidempi loma pääsisäisen aikaan olisi varmaan mieluisampi kuin joulun tienoolla, jolloin esimerkiksi pohjoisen hiihtokeskukset eivät ole ehkä
kaikkein houkuttelevimmillaan...
Tai sitten koko paketti pitäisi ”räjäyttää” vielä radikaalimmin ja lähteä ynnäilemään aivan puhtaalta pöydältä koko järjestelmää uusiksi. Kuitenkin on muistettava se, että perusasetelmaa ei pystytä sillä muuttamaan mihinkään, että koulujen
lomia siirrellään. Todennäköisesti kun koko lomakeskustelussa on useimmiten pohjana se, että ”Suomen kesä on lyhyt” (onneksi useimmiten kuitenkin vähäluminen). Niinpä
nämä keskustelut voimistuvat aina tällaisina kesinä, joina
varsinainen kesä ei tunnu alkavan sitten millään.
Ja vaikka koulut ovatkin jo alkaneet, niin kesää näyttäisi
kelien puolesta jatkuvan ainakin vielä tämän ja ensi viikon
ajan. Nautitaan nyt näistä päivistä ja tunnelmallisista elokuun illoista!
RiPalle tasapelipiste
R
ISSN 0786-0161
iPan
edustusjoukkue kävi tiistaina
Kouvolassa
Susien
kakkosjoukkueen
vieraana.
Ristiinalaisten tappiottomien
otteluiden putki kasvoi kuuden
ottelun mittaiseksi, kun RiPa
nipisti Susilta tasapelipisteen
lukemin 2-2 (1-1). Samalla RiPa kohenteli asemiaan sarjataulukossa nousten neljänneksi.
Sudet menivät ottelussa
johtoon 19. minuutilla, mutta juuri ennen taukoa RiPan
kapteeni Antti Pulkkinen
tasoitti. Toisellakin jaksolla
ristiinalaiset joutuivat takaaajajiksi kun kotijoukkue teki
johtomaalin puoliajan alussa. Tälläkin kertaa kuitenkin
noustiin rinnalle, kun Jesperi
Tirronen napautti loppulukemiksi 2-2 kun peliä oli pelattu
70 minuuttia.
RiPan pelit jatkuvat huomenna perjantaina klo 19, kun
kotiottelussa Ristiinan urheilukentällä tulee vastaan rakas
paikallisvastustaja FC-84 Mikkelistä.
Niko Takala
ristiinalainen
Torstaisin ilmestyvä
sitoutumaton paikallislehti
Ristiinan uusi seurakuntapastori Kari Rossi siunataan virkaansa 30. päivä elokuuta.
Vakituiseen pastorin virkaan asettunut huumorimies tituleerasi itseään aikaisemmin ”hiippakunnalliseksi lentojätkäksi”, mikä kertoo että elämän aikana on ehditty olla monessa mukana.
P
appi, opettaja, toimittaja, imitaattori, valokuvausharrastaja, isoisä...
Uusi seurakuntapastorimme
Kari Rossi on mies, jolla ei aika käy pitkäksi.
Rossi on halunnut kokeilla
elämänsä aikana monenlaisia
töitä ja harrastuksia. Esimerkiksi papiksi opiskellessaan hän teki kesäisin kaikkea muuta kuin
omaan alaansa liittyviä töitä.
– Opiskeluaikana en ollut
seurakunnalla kesätöissä juuri
ollenkaan, koska halusin nähdä
vähän elämää. Olin muun muassa kukkapuutarhalla sekä satamassa tullaajana ja huolintatyönjohtajana, Rossi muistelee.
Ennen pappisuransa alkamista Rossi ehti olla töissä
opettajana. Varsinaista pätevyyttä hänellä ei alalle ole,
mutta sehän ei kokeilunhaluiselle miehelle ole mikään este.
Hän on toiminut niin luokanopettajan sijaisena kuin psykologian ja uskonnon aineenopettajanakin.
Vuodesta 2000 lähtien Rossi on toiminut pääsääntöisesti
pappina. Koulumaailma pysyi
vuosina 2000–2007 vahvasti
mukana hänen työnkuvassaan.
– Toimin kyseisinä vuosina
seurakuntayhtymällä oppilaitospappina. Työympäristönäni olivat tuolloin toisen asteen
ammattiin valmistavat oppilaitokset sekä korkeakoulut.
Koulumaailmassa kirkollinen
työ on sitä, että pappi kiertelee
paikanpäällä ja on oppilaitosten käytettävissä. Hän on mukana oppilaitosyhteisöjen elämässä, tapahtumissa, juhlissa,
projekteissa ja jossain määrin
myös opetustyössä, Rossi kertoo.
Nykyinen seurakuntapastorin virka Ristiinassa poikkeaa melkoisesti oppilaitospapin
työstä. Seurakuntapastorina
Rossin toimenkuvaan kuuluu jumalanpalveluksia, häitä,
hautajaisia ja ristiäisiä, rippikoulun pitämistä sekä aamunavauksien järjestämistä
koululaisille. Hän myös pitää
hartaushetkiä muun muassa
Vaarinsaaressa ja terveyskeskuksella, tekee sielunhoitotyötä sitä tarvitseville sekä vetää
erilaisia pienryhmiä. Esimerkiksi sururyhmä aloittaa Ristiinassa joka syksy. Toimenkuvia Rossilla siis riittää vaikka
muille jakaa, ja oman aikansa
vaatii myös valmistelutyö, jota
hän kutakin tilaisuutta varten
joutuu tekemään.
Rossin työuraa taaksepäin
muistellessamme hänen mieleensä muistui myös vuoden
mittainen pesti avustajana
Länsi-Savolla. Tuolloin hän
kirjoitteli juttuja Anttolasta,
jossa hän on asunut vuodesta -86 lähtien. Hän on asunut
Mikkelin seudulla koko elämänsä ajan lukuun ottamatta opiskeluaikoja, armeijaa
ja paria muuta satunnaista
vuotta.
Jutut, tilaukset ja ilmoitukset:
Kustantaja: Kustannus Janari Oy
Päätoimittaja: Niko Takala
Osoite: Brahentie 34, RISTIINA
Ilmestymiskertoja 2014: 51 kpl
Sivunvalmistus ja taitto: Ristiinalainen
Paino: Lehtisepät, Pieksämäki
Puh. (015) 3373 560
[email protected]
[email protected]
www.ristiinalainen.fi
Kirjoitusinnostus ei ole
haalistunut toimittajan uran
jälkeenkään, vaan nyt Rossilla
on vireillä artikkelisarja rocklyriikan ja kristinuskon välisistä kytköksistä. Artikkelisarjaa
tultaneen julkaisemaan seurakunnan tiedotuslehti Kahtamoisessa.
– On mielenkiintoista, miten uskonnollinen tematiikka
elää laulujen sanoissa. Siitä
herää kysymys, onko syytä
puhua enää erikseen hengellisestä ja maallisesta musiikista.
Tulkintani on, että protestanttisessa viitekehyksessä on
menty liialliseen selittelyyn
eikä salaperäisyydelle ja uskon
salaisuudelle ehkä jää tilaa.
Pop- ja rock-muusikot ovat
ruvenneet ottamaan tätä mystikon roolia itselleen, Rossi
pohdiskelee mahdollisen artikkelisarjan sisältöä.
Vapaa-ajalla seurakuntapastorimme harrastaa liikuntaa,
monenlaista nikkarointia, lukemista sekä valokuvaamista,
joka on hänelle oikea intohimo. Valokuvauksen myötä
harrastuksiin kuuluu myös
luonto, esimerkiksi lintuja
Rossi tunnistaa melkoisen
liudan jo pelkän äänen perusteella. Rossi on harrastanut
myös imitointia jo parinkymmenen vuoden ajan ja käyttää
sitä myös puheissaan pienenä
humoristisena lisämausteena.
Muutoinkin hän pyrkii pitämään tilaisuuksissa mukana
rennon tunnelman ja läheisen
kontaktin paikalla oleviin ihmisiin.
Uusin ”suosikkiharrastus”
Rossilla ovat nykyään lastenlapset, joista vanhimmainen
itseasiassa aloittaa koulun tänään torstaina.
– Ennen ihmettelin ihmisiä, jotka tulivat isovanhemmiksi, että mikä heihin oikein
menee, kun he sillä tavalla
hurahtavat. Nyt en sitä enää
ihmettele, Rossi naurahtaa
onnellisena hymyillen.
Riikka Koukka
Ristiinan senioriryhmät Kyyhkylässä
Vesijumpparyhmä
Huom! kuukauden 2. maanantai
31.8., 5.10., 2.11. ja 7.12. 2015.
Lähtö Ristiinan entiseltä torilta
(terveysaseman edestä) klo 9.30.
Paluukyyti lähtee Kyyhkylästä klo 12.45.
Omavastuu 15€/henkilö/kerta sisältäen kuljetuksen,
ohjatun vesivoimistelun, saunan, uinnin ja lounaan.
Liikuntaryhmä keskiviikkoisin ajalla 2.9. – 16.12.2015
Lähtö Ristiinan entiseltä torilta klo 12.30.
Paluukyyti lähtee Kyyhkylästä klo 16.15.
Omavastuu on 9€/osallistuja/kerta sisältäen kuljetuksen,
kaksi ohjattua liikuntaryhmää sekä saunan ja uinnin.
Osallistumismaksun maksaa kukin osallistuja
Kyyhkylän vastaanottoon. Ei ennakkoilmoittautumista.
Tiedustelut:
Vanhuspalveluvastaava
Anja Torniainen p. 040 861 3328
Kestotilaus 2015: 55,00 €/vuosi sis. alv 10 %
Määräaikaistilaus: 60,00 €/vuosi sis. alv 10 %
Ilmoitushinnat :
Tekstin jälkeen alk. 0,79 €/pmm + alv 24%
Palveluhakemisto alk.11,80 €/kerta +alv(3 kk jakso)
Ristiinan markkinat 10,00 €/5 riviä (yksityishenk.)
Ristiinalainen torstaina elokuun 13. päivänä 2015
3
Kansalliset seniorit – ystäviä ja yhdessäoloa
R
istiinan
kansalliset
seniorit ry on yhdistys, joka järjestää
jäsenilleen mukavaa yhdessäoloa kahvikupposen ääressä,
monenlaisten vierailijoiden
esityksiä ajankohtaisista aiheista sekä erilaisia retkiä ja
matkoja.
– Syyskuusta toukokuuhun
on kuukausittain kokoontuminen, jossa käsitellään jotakin
ajankohtaista tai historiallista
aihetta. Esimerkiksi Nousiaisen Jouko oli keväällä puhumassa ruotuväestä ja apteekkari Kari Piskonen on ollut
joskus kertomassa vitamiineista. Välillä taas Mauri Miettinen kertoo meille Mikkelin ja
Ristiinan ajankohtaisista asioista. Puhumassa käy siis sekä
vierailijoita että omia jäseniä.
Kun vain löydetään joku puhumaan, niin meitä kiinnostaa
kaikki, yhdistyksen hallituksen sihteeri ja rahastonhoitaja
Ismo Lehtimäki vakuuttaa.
Ristiinan senioreilla on
myös mikkeliläisten kanssa
yhteinen muistikerho, jota
vetää Rauni Muikku. Kerho kokoontuu maanantaisin
kirkonmäellä erilaisten muistitehtävien, toimintatuokioiden ja jutustelun merkeissä.
Kerhon tavoite on motivoida
ja haastaa jäseniään, vaikuttaa
asenteisiin ja ennaltaehkäistä
muistin heikkenemistä.
Ristiinan kansallisten seniorien joukko on loistava
mahdollisuus päästä mukaan
monenmoiseen toimintaan ja
saada uusia ystäviä vielä työelämästä poistumisen jälkeenkin.
– Muiden ihmisten tapaaminen on toiminnassamme se
hienoin juttu. Muutin Ristiinaan 12 vuotta sitten ja uutena paikkakuntalaisena löysin
yhdistyksen kautta monia uusia ystäviä. Vaikka asun yksin,
en ole yksinäinen, Lehtimäki
pohtii yhdistystoiminnan merkitystä.
Tällä hetkellä Ristiinan
kansallisiin senioreihin kuuluu 36 jäsentä. Mukaan otetaan kaikki halukkaat.
– Tietysti nimi viittaa määrättyyn suuntaan, mutta tämä
on kyllä täysin puolueisiin
sitoutumaton yhdistys, Lehtimäki muistuttaa.
Vuotuinen kesäjuhla
Ristiinassa
Viimeisin senioreiden tapahtumapäivä oli viime viikon
keskiviikko, jolloin ristiinalaiset järjestivät Kansallisen
senioriliitto ry:n Etelä-Savon
piirin kesäjuhlan. Juhla pidetään säännöllisesti joka
vuosi, ja järjestysvastaavana
on vuoron perään jokainen
piirin jäsenyhdistys. Järjestäjävuorossa oleva yhdistys saa
suunnitella juhlaohjelman
mielensä mukaan, esimerkiksi viime vuonna juhla pidettiin Savonlinnassa risteilyn
muodossa.
Tänä vuonna mukana oli
kaikkiaan 63 henkeä eri jäsenyhdistyksistä ympäri EteläSavoa. Päivä aloitettiin seurakuntakeskuksen Valon salissa
puheenjohtaja Paula Nurmisen toimesta, minkä jälkeen
siirryttiin tutustumaan Linnankorvan näyttämölle sekä
Brahelinnan raunioihin, missä Jouko Nousiainen oli tarinoimassa vieraille Ristiinan
historiasta. Tämän jälkeen
oli vuorossa opastettu kierros
Kuomiokosken tehtaalla, ja
päivä päätettiin Löydön Kartanolla ruokailun merkeissä.
– Säät suosivat ja vieraita oli mukavasti, Lehtimäki
summaa iloisesti hymyillen
päivän tunnelmia.
Riikka Koukka
Po s t il aat i ko s t a
Ulkoistaminen osattiin jo 50-luvulla!
N
ykyaikana on käytössä niin moderni tapa
ja ilmaisu että ulkois-
tetaan.
Käytännössäkö se tarkoittaa että mitä ei voida, haluta
tai pystytä tekemään itse, se
annetaan jonkun toisen tahon
tehtäväksi? Siirretään vastuu,
vaiva ja kustannukset pois oletuksella että se on halvempaa,
helpompaa ja tehokkaampaa
niin. Halpuudesta on paha
sanoa kun sitä byrokratiassa
kieputellaan ja kierrellään...
Tehokkuuskin taitaa matkan
varrella huveta tai ainakin heikentyä, helppoa se saattaa olla
sille taholle joka sen päätöksen
tekee ja siirtää pois itseltään tai
edustamaltaan taholta.
Osattiin sitä kyllä ulkoistaa
jo -50 luvulla ja varsinkin kesäiseen aikaan hyvinkin tehokkaasti. Esimerkkejä hiukan.
Lehmät ja yleensä kotieläimet koetettiin saada ulos ja laidunelämään mahdollisimman
pian näykkimään uutta ruohoa
kun talviajan appeet olivat
jo loppumaisillaan. Lampaat
saareen ja sikapossut omiin
ulkokarsinoihin, kanat pihalle
kaakattamaan ja joutomullikat
ahotantereelle. Se oli pakon sanelemaa ulkoistamista.
Pyykinpesut siirrettiin myös
kesäaikaan ulos rannoille ja
joenvarsiin. Se muuttuikin
samalla melkein huvitushommaksi kun sai olla veden äärellä,
loiskutella surutta ja huuhdella
vapaasti väljässä rantavedessä.
Usein eukot seisoivat järvessä
ja huljuttelivat samalla pyykit
ja vahtivat jälkikasvun uintia
tai ehkä paremminkin läträä-
mistä rantavedessä. Siellä keitettiin myös makoisat kahvit
nokipannulla ja nautittiin
vesrinkelin kera työn lomassa.
Pyykit kuivatettiin riukujen ja
oksien päällä, heitettiinpä niitä
pensaitten oksillekin ja siinä ne
liehuivat hetken koska pyykkipäivä oli aina aurinkoinen. Tämä oli mukavaa ulkoistamista
kun ei tarvinnut vesiä kantaa
ylämäkeen ja eukkosakilla oli
suorastaan juhlavaa olla pyykkirannalla.
Astioiden tiskauskin ulkoistettiin, kupit ja kipot pesuvatiin,
vähän torojauhetta ja patasuti
mukaan ja sitten laiturille astioita tiskaamaan. Se olikin ihan
mukavaa kun heti tuli kalaparvi
siihen osingoille nyppäisemään
makupaloja jos tiskattavista jotain pientä ruuantähettä irtosi.
Siinäkin säästyi vedenkantourakkaa kun työ tehtiin väljässä vedessä ja ulkona.
Sitä mukaa kun sää lämpeni ja saatiin aittoja ja muita
ulkotiloja siivotuksi niin koko
perhekunta muutti sisätiloista pois ja näin nukkuminen
ulkoistettiin. Siihenkin löytyi
ihan järkeviä syitä. Sen ajan
lattiamaalit vaativat pitkän kuivatusajan ja kesäiseen aikaan
tehtiin huoneissa usein näitä
ehostustöitä. Nukkumisen ulkoistaminen säästi myös naisväeltä paljon siivoustyötä kun
sisätiloissa ei paljon oleskeltu.
Siitä jopa kilpailtiin kuka nukkuu pisimpään aitassa syksyllä.
Maa oli aamulla kuurassa ja
joskus jopa luntakin häpsi kun
vanhemmat vaativat että nyt
loppuu kesäaika ja pitää tulla
sisälle nukkumaan.
Monenlaiset askareet ulkoistettiin kesän kuluessa ja
suoritettiin pihamaalla. Esim.
viljasäkkien parsiminen ja
paikkaaminen kun ne ensin
oli pesty ja lajiteltu. Matonkuteitten leikkaaminen tehtiin
myös pihamaalla auringon ja
tuulen hoitaessa tuuletusta.
Pikkupoikien hiukset leikattiin
myös ulkosalla ns. pulipääksi
heti kun oli viimeinen koulupäivä ja tutkintopäivä takana.
Isä oli jo liippakone kädessä
valmiina naksuttelemassa kun
pojat tulivat viivytellen kotiin,
ei se aina ollut mieleistä mutta
sekin asia ulkoistettiin tällä tavalla. Työvälineitten teroitukset olivat myös sitä tehokasta
ulkoistamista ja lasten urakkaa
se ikuisuudelta tuntuva tahkonpyöritys.
Taikinakorvon pesu tapahtui kerran vuodessa kesäaikaan
kun ne vietiin järveen tai kaivolle likoamaan. Sitä ennen
piti varmistaa että juurikakkara
oli otettu talteen seuraavaa leipomusta varten. Näin taattiin
leivän onnistuminen puhtaaseen taikinakorvoon. Yleensä
naisväki pyrki ulkoistamaan
mahdollisimman paljon askareitaan kesäpäivinä, missä vain
saatiin säästettyä ylimääräistä
siivousta, työtä taikka vedenkantamista.
Lapsetkin ”ulkoistettiin”
hyvin tehokkaasti. Jokapäiväinen marjankeruu pienen
mukin kanssa lähimetsikössä
oli ihan itsestään selvä juttu.
Lehmien haku iltalypsylle, ripsuaminen lypsämisen aikana,
pikkuvasikoille ja sikapossuille
heinäannoksien nyhtäminen,
kerpputarpeiden hakemiset ja
monet muut tärkeät askareet
uskottiin ja ”ulkoistettiin” lapsille. Sitten kun oli lupa leikkiä,
niin sekin tapahtui varmasti
ulkona, ahoilla, rannoilla, pihamailla ja kiviraunioilla. Ei
silloin nukuttu yli puolen päivän ja nyhrätty sisätiloissa.
Miesväki teki ennen vanhaan melkein aina ja ainoastaan ulkotöitä. Kävivät kiireesti einehtimässä, ruokailutkin
oli ulkoistettu kun kannettiin
pöydät ja penkit ulos vilpoisaan sireenipensaan siimekseen. Ruokaperräisetkin
otettiin siellä ulkona, heittäytyminen pihanurmikolle oli
helppoa ja siitä vaan jalkarätit
ja kengät viereen aurinkoon
tuulettumaan niin jopa alkoi
kuorsaus kuulua. Lapset oli
sitä ennen komennettu aholle
kalkattamaan etteivät häiritse
miesväen ruokalepoa.
Taisivat vielä mummot ja
papat siirtää kehruut ja pärekoppien ynnä muiden työvälineiden tekemiset sinne pihamaalle ja latojen välikköihin.
Kaikki tuntui niin järkevältä,
luonnolliselta ja terveelliseltä.
Saatiin raitista ilmaa ja rusketusta ihan ilmatteeksi, vitamiinit kaupanpäälle ja mikä parasta...hyvät yöunet.
Nyt kun taitaa vielä tulla
kesän makuisia ilmoja niin
otetaan ja ulkoistetaan itseämme mahdollisimman paljon.
Se on kuin laittaisi rahaa sinne terveyspankkiin, kannattaa
varmasti ja kun tiedetään että
pitkä ja pimeä aika tulee kohta
vastaan… Hyvää loppukesää!
Liisa Irene Särkkä
Kansanjuhla ensi
viikon lauantaina
Yöveden kulttuuritapahtuma
kansainvälisten taiteilijoiden ja
ristiinalaisten yhteistyönä
A
stuvansalmelle vesitse saapuva ei voi olla
huomaamatta,
että
kallioseinämästä erottuu massiivinen ihmisen pää. Jo neoliittisen kauden ihmisiä kiehtonut kivihahmo tarjoaa taustan
lauantaina 22.8. järjestettäville
Yöveden kansanjuhlille.
Illan ohjelmassa on tanssiteos Kiven sydämellä. Lavalle nousevat Brysselissä työskentelevät
suomalaiset Veli Lehtovaara ja
Mikko Hyvönen sekä yhdysvaltalainen Eleanor Bauer.
Lavastuksesta vastaa ranskalainen kuvataiteilija Marion
Orfila, joka tunnetaan massiivisista luonnonmuodoilla leikittelevistä installaatioistaan.
Puvustajana toimii Piia Rinne
ja äänisuunnittelijana Miikka
Ahlman.
Työryhmän on koonnut
ja esityksen tuottaa toisen
polven paluumuuttaja Jyrki
Väisänen yhdessä yrittäjäkyläseppä Jaska Syrjäläisen
kanssa. Kesän aikana esityksen
rakentamiseen on ottanut osaa
suuri joukko ristiinalaisia vapaaehtoisia. Tarjolla on myös
lähiruokaa, jota tarjoilee kahvilalautta Astuvan Helka.
Esitysiltana
Astuvansalmelle järjestetään laivakuljetus
Mikkelistä. Laiva lähtee
kello 14 ja pysähtyy välilaitureilla
tarvittaessa,
ainakin
Juurisalmella
ja
Varkaantaipaleella. Juhla alkaa
kello 18.
Vuonna 2014 perustetun
Kulttuuriyhdistys Mäki, pelto
ja metsä ry:n tavoitteena on
tuoda yhteen eteläsavolaista
kansankulttuuria ja kansainvälistä nykytaidetta. Tulevana syksynä yhdistys järjestää
myös tarinallisen luontopolun
lapsille, ja vuoden 2016 aikana Someenjärvellä toimintansa aloittaa taiteilijaresidenssi
Metsätila.
Liput tapahtumaan 8 – 15
euroa. Lisätietoja tapahtumasta
ja mm. lippujen myynti www.
astuva.fi.
Lauantaina Vitsiälän Elojuhla
Ohjelmassa muun muassa Pop up –
ravintola, tuotetori ja pihakirppis
V
iisi vuotta Vitsiälän
kyläseuran
kanssa
yhteistyötä tehnyt ystäväkaksikko Emma Paatero
ja Merisa Röpelinen uudistavat ravintolaansa ja menuaan
kuluneen kesän kunniaksi.
Uusi Ravintola Löytö & Grill
on saanut vaikutteita Emma
Paateron
menestymisestä
grillauksen SM-kisoissa. Osakilpailuvoitto Mikkelissä sekä
Helsingin finaalissa tiukan
kisan jälkeen saavutettu neljäs sija luovat uusia ruokaelämyksiä myös Elojuhlien pop
up -ravintolaan perinteisten,
lähiruokaa kunnioittavien
ruokalajien lisäksi. Omien
metsien marjat ja sienet ovat
taas kovassa käytössä, sekä
tietenkin lähialueen ihmisiltä
saadut raaka-aineet.
Kaksikon herkkuja pääsee
maistelemaan Vitsiälän kyläseuran perinteisillä Elojuhlilla
lauantaina 15.8. kello 10-14
kylätalo Sampolassa. Ravintolan herkkujen lisäksi Vitsiälän
Martat paistavat suussa sulavia
munkkeja paikan päällä. Ohjelmaa löytyy mukavasti koko
perheelle: arpajaiset, tuotetori,
pihakirppis sekä pomppulinna
ja leikkipuisto.
Kansalaisopiston kurssiesite
jaetaan tällä viikolla
M
ikkelin kansalaisopiston
alkavan
lukuvuoden kurssiesite jaetaan postin välityksellä kaikkiin kotitalouksiin
Mikkelin ja Hirvensalmen
alueella kuluvan viikon aikana.
Tarjolla on taas useita satoja
erilaisia kursseja ja joukossa
kymmeniä kurssiuutuuksia.
Erityisen paljon uusia kursseja on kuvataiteissa, käden taidoissa ja liikunnassa.
Opiston kurssitarjontaan
voi tutustua jo nyt opiston internet-sivuilla ja joillekin kursseille voi myös ilmoittautua jo
tässä vaiheessa. Esimerkiksi
kielten jatkokursseille ja muu-
tamille elokuun lopulla tai heti
syyskuun alussa alkaville kursseille pääsee ilmoittautumaan.
Varsinainen ilmoittautumisaika kursseille alkaa tiistaina 25. elokuuta. Opiston
kursseille voi ilmoittautua
internetin välityksellä, puhelimitse tai paikan päällä joissakin kaupungin toimipisteissä.
Ristiinassa ilmoittautua voi
Yhteispalvelupisteessä kirjastolla (Brahentie 34) ti 25. ja
ke 26.8. klo 10-18. Musiikin
kursseille voi ilmoittautua klo
14-18. Ilmoittautumisesta on
tarkat ohjeet kurssiesitteessä ja
opiston nettisivuilla.
Ristiinalainen torstaina elokuun 13. päivänä 2015
4
Lähes 20 000 kävijää
Jurassic Rock ja Piknik houkuttelivat väkeä hyvän kelin siivittämänä
Antti Tuisku näytti sunnuntain Piknikillä yleisölle kuka on
tämän hetken ykkönen Suomen pop-taivaalla.
Ruotsalaisen metallibändi Soilworkin laulaja Björn ”Speed” Strid
sekä kitaristit David Andersson ja Sylvain Coudret työn touhussa
perjantaina Jurassicin lavalla.
Jari Sillanpään esiintyminen sunnuntain Piknikillä oli
hyväntuulinen kokonaisuus.
Yksi lauantaipäivän vahvan kattauksen esiintyjistä oli heavyrock-klassikoita akustisesti soittava Antony Parviainen Trio. Kuusimiehisen (!) trion kitaristi J-V Hintikka (oik.) urakoi lauantaina kaksi keikkaa, kun hän nousi lavalle myös Red Elevenin riveissä.
Keli helli yleisöä lähes koko viikonlopun. Sunnuntain Piknik –yleisö nautti tässä auringosta ja
Antti Tuiskusta.
iime viikonlopun aikana juhlittu Jurassic
Rock ja Piknik keräsi
Kenkäveronniemeen kaiken
kaikkiaan 19 500 juhlijaa. Pääosin aurinkoisessa ja helteisessä kelissä juhlitussa Jurassic
Rockissa oli perjantain ja lauantain aikana 16 000 kävijää
ja sunnuntain koko perheen
Jurassic Piknik teki kävijäennätyksen keräten Kenkäveronniemeen 3 500 kävijää.
Järjestäjän tiedotteen mukaan
neksi päätymättä kuitenkaan
aivan Kenkäveron päälle…
Toista kertaa järjestetty
Jurassic Piknik sunnuntaina
oli niin ikään yleisömenestys.
Nuorempaa Piknik –väkeä
kiinnosti erityisesti Antti Tuiskun keikka. Tuiskun
”Peto on irti” –show olikin
viihdyttävää seurattavaa, ja
Suomen tämän hetken ykkös miespoptähti otti ilon irti myös itseironian sopivasti
kuorruttamilla välispiikeillä
V
suuremmilta järjestyshäiriöiltä
vältyttiin ja tunnelma oli kautta viikonlopun äärimmäisen
hilpeä.
Jurassic Rockissa yleisöä
huudattivat perjantain keikoillaan esimerkiksi kotimaiset suosikit Popeda, JVG ja
Apulanta sekä ruotsalainen
metallibändi Soilwork. Yhdysvaltalainen Kyle Gass Band
puolestaan viihdytti yleisöä
paitsi musiikillisella, niin myös
humoristisella osaamisellaan...
Lauantaina
jenkkibändi
The Offspring huipensi onnistuneen festivaalin laulattaen
festarikansaa useiden hittibiisiensä voimin. Jo aiemmin lauantaina päästiin yhteislaulujen
makuun, kun hienot keikkansa
heittivät muun muassa Haloo Helsinki! ja Kaija Koo.
Lauantai-iltapäivänä päästiin
myös luonnon erikoistehosteiden makuun, kun ukkoskuuro
pyyhkäisi alueen lähettyviltä
Viikatteen keikan aikana, on-
(”Kuulkaas pojat, täällä on
paikalla yksi ainoa mies, ja se
on Antti Tapani Tuisku…”).
Piknikin toinen esiintyjä taas
vetosi varsinkin hieman varttuneempaan iskelmä-kansaan.
Jari Sillanpää heitti varsin
hyväntuulisena keikan, jonka
myötä hänen on varmasti hyvä lähteä kohti tämän viikon
sunnuntain Helsingin Olympiastadionin keikkaa, jonka
myötä Sillanpää juhlistaa
50-vuotispäiviään.
Festivaalin
promoottori
Jukka Holmstedt kiitteli onnistuneesta festivaalista yleisöä
sekä esiintyjiä ja tietenkin myös
valtavaa talkootyöläisten ryhmää. Hänen mukaansa myös
leirintäalueiden uudistukset
onnistuivat hyvin ja ne otettiin
hyvin vastaan. Holmstedt toteaa myös, että toimivaksi todettu
Piknik –konsepti saa jatkoa ensi vuonnakin, jolloin Kenkäverossa rokataan 5.-7.8.
Niko Takala
Ristiinalainen torstaina elokuun 13. päivänä 2015
5
Ristiinalaiset edustivat kotikylää hienosti
17–19-vuotiaiden aluemestaruuskisoissa nähtiin tukku hyviä tuloksia
Varkauden Kenttä-Veikkojen seiväshyppääjä Laura Ollikainen
teki viikonlopun kisoissa komean nousun epäonnistuneen
kauden jälkeen. Hän nimittäin ponnisti Pohjois-Savon
piirinennätykseen tuloksella 3,80 metriä.
R
istiinan tämän kesän
suurimmat urheilukisat järjestettiin viime
viikonloppuna. Pohjois-Karjalan, Etelä- ja Pohjois-Savon
17–19-vuotiaiden yleisurheilun aluemestaruuskisat keräsivät urheilukentälle satakunta
nuorta yleisurheilun aktiiviharrastajaa. Kyseiset aluemestaruuskisat järjestettiin Ristiinassa nyt ensimmäistä kertaa,
sattuvasti juuri Ristiinan Urheilijoiden juhlavuonna.
Tämän kokoluokan kisojen
järjestämisessä on tietysti aina
melkoinen työ.
– Suuri homma on tietysti
siinä, että saadaan tänne riittävästi toimitsijoita, tuumaa
Ristiinan Urheilijoiden Kirsi
Olkkonen, yksi kisojen toimitsijoista.
– Hyvä, että saatiin näinkin
paljon väkeä paikalle, sillä koko
nuorempi kaarti on tänä viikonloppuna rokkaamassa, toteaa
puolestaan kisajohtaja Leo Pekkanen, Ristiinan Urheilijoista
hänkin.
Apua saatiin myös Mikkelin Kilpa-Veikoilta, esimerkiksi
ylituomari Markku Aho sekä
muuta talkooväkeä oli paikalla
heidän riveistään. Puuttuvia urheiluvälineitä taas saatiin lainaksi Mikkelin Urheilupuistosta.
– Mikkelin kaupungissa on
toiminut erittäin hyvin pitäjien
välinen yhteistyö myös tässä liikuntapuolessa, Olkkonen kiittelee hyvillään.
Kilpailuissa nähtiin niin lauantaina kuin sunnuntainakin
myös ristiinalaisnuorten kisasuorituksia. Mukana olivat esi-
merkiksi Jenni Hotti ja ErjaStiina Saastamoinen. Tytöt
osallistuivat 17-vuotiaiden
naisten sarjassa sadan ja kahdeksansadan metrin juoksuihin sekä pituushyppyyn.
Hotin lajilistaa täydensi vielä
korkeushyppy. Kyselin tyttöjen tunnelmia juoksusuoritusten jälkeen.
– Minulla satanen ei
mennyt niin hyvin. Takareisi on ollut kipeänä, niin se
vei juoksusta vauhtia, Hotti
kommentoi.
Molemmat tytöt olivat
kuitenkin sitä mieltä, että kisat olivat menneet hienosti
siihen nähden, että he olivat
mukana vanhempien sarjassa. Molemmat tytöt nimittäin täyttävät tänä vuonna
vasta 15 vuotta!
Lassi Pöyry Ristiinan golfmestari
R
istiinan
golfmestaruuskilpailut pidettiin
viime
sunnuntaina
Porrassalmella Annilan kentällä erinomaisissa olosuhteissa.
Vaikka muu kesä on ollut tuulinen ja sateinen, nyt olosuhteet olivat parhaat mahdolliset.
Mestaruutta tavoitteli 25
lyöntipelin osanottajaa joista
ainoastaan Lassi Pöyry pääsi
alle oman nettotuloksensa, tuloksena yksi lyönti alle oman
ihannetuloksen ja näin ollen
Pöyrylle mestaruus tuloksella
71. Pertti Laitasalmi oli toinen ja Janne Tynninen kolmas.
Pistebogey -sarjassa osallistujia oli 14 henkilöä ja heistä
parhaiten suoriutui Sirkka
Puikkonen 37 pisteellä.
Vähimmällä lyöntimäärällä
kentän kiersi Janne Tynninen.
Tynninen selvitti 18 reikää 77
lyönnillä, joka on viisi lyöntiä
yli kentän ihannetuloksen.
Erikoiskilpailuissa pisimmän avauslyönnin väylälle teki Lassi Pöyry (todettiin, että
lyönti oli ”kaukana”) ja avauslyönnin lähimmäksi lippua sai
Harri Patrikainen (390 cm).
Pelaajia oli yhteensä 39 henkilöä. Osallistujien määrä on
vakiintunut neljänkymmenen
osallistujan paikkeille, noin
puolet joukosta on mukana
vuodesta toiseen, toinen puoli
vaihtelee.
- Vuoden päästä elokuun
alussa tapaamme näissä kuvioissa uudelleen, siihen mennessä
hyviä harjoituskierroksia nyt,
kun kesä vihdoin pääsi alkamaan! toivottaa puuhamiehenä
golfmestaruuskisoissa toiminut
Kari Piispanen.
TULOKSIA:
Lyöntipeli: 1. Lassi Pöyry 2. Pertti
Laitasalmi 3. Janne Tynninen 4. Matti
Mäkelä 5. Sari Kääriäinen 6. Harri Patrikainen 7. Vesa Turunen 8. Juha Kääriäinen 9. Kari Piispanen 10. Markku
Kukkonen (yhteensä 25 osallistujaa)
Pistebogey: 1. Sirkka Puikkonen
2. Joona Strengell 3. John Öström 4.
Pekka Heikkinen 5. Thomas Sten (yhteensä 14 osallistujaa)
Lassi Pöyry on Ristiinan
golfmestari
vuosimallia
2015. Kuva: Kari Piispanen
Hotti kertoo harrastaneensa yleisurheilua pienestä pitäen. Saastamoiselle taas tämä
on ensimmäinen kisakesä. Tytöt harjoittelevat ja käyvät kisoissa suurimmaksi osaksi yhdessä, ja treenipäiviä heillä on
viikossa kuusi. Kisoja on tullut
tänä kesänä kierrettyä ainakin
Jyväskylässä, Mikkelissä, Mäntyharjulla ja Savonlinnassa.
Välillä kuulemma tulee sellaisiakin päiviä, ettei jaksaisi
välttämättä
urheilukentälle
lähteä. Kisat ovat tyttöjen mielestä lajissa se juttu, joka lataa
akkuja ja innostaa harjoittelemaan. Ennätyksien rikkominen on tietysti myöskin yksi
lajin koukuttavista piirteistä.
– Yleisurheilu on vaan niin
kivaa! Tässä pystyy laittamaan
itselleen hyviä tavoitteita ja toteuttamaan niitä. Ja tietenkin
kivaa on myös se, että pääsee
viettämään aikaa Erjan kanssa,
Hotti hymyilee.
Ristiinan Urheilijoista kisaamassa olivat myös Emilia Olkkonen, 17, ja Jussi Kähäri, 16.
Molemmat sijoittuivat oman
ikäistensä sarjassa, Olkkonen
moukarinheitossa ja Kähäri
kolmiloikassa, hienosti toiseksi.
Mukana viikonlopun kisoissa oli myös muun muassa
Varkauden Kenttä-Veikkojen
Laura Ollikainen, 17. Hän teki seiväshypyssä Pohjois-Savon
piirinennätyksen tuloksella 380.
– Alkukesästä minulla oli
vähän ongelmia, kun oli huonoa keliä, ja Kalevan kisoissa
jäin ilman tulosta. Tänään
tuli vihdoin sellaisia hyppyjä, millaisia olen odottanut jo
pidemmän aikaa, Ollikainen
kommentoi suoritustaan.
Ennätyksen tavoittelussa
on totta kai aina paineita ja
jännitystä mukana, mutta seiväs kädessä patjan edessä seisoessa ei enää paljon onneksi
muista jännittää.
– Siinä en enää mitään tekniikoita pohdi, vaan mietin
vain, että nyt pitää mennä täysillä, Ollikainen summaa.
Riikka Koukka
Numerolla 2 juokseva Ristiinan Urheilijoiden Jenni Hotti, 15, pinkoi mukana 17-vuotiaiden 800
metrin juoksun kärkiryhmässä. Hotti sijoittui juoksussa hienosti neljänneksi.
Kuvat: Juho Jolkkonen
”Liike on lääkettä”
R
unsaan viikon päästä
Ristiinan Mielenterveysyhdistys Risla ry:n
urheilukerho Rislan Reipas
starttaa kohti Kajaania, missä järjestetään tämänvuotiset
Mielenterveyden keskusliiton
Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät.
Tapahtuma järjestetään vuosittain eri paikkakunnilla, ja siihen osallistuu useita kymmeniä
Mielenterveyden keskusliiton
jäsenyhdistyksiä ympäri Suomea. Rislalaiset osallistuvat
tapahtuman yleisurheilukilpailuihin nyt jo kuudetta kertaa.
– Kuusi vuotta sitten kisat
olivat Mikkelissä, ja aloimme
miettiä mahtaisimmeko pärjätä kisoissa. Päätimme sitten
osallistua ja menestyimmekin
aika hyvin, sieltä tuli kuusi tai
seitsemän palkintosijaa, yhdistyksen puheenjohtaja Vesa
Himanen muistelee.
Palkinnot eivät ole ainoa
syy, joka on saanut ryhmän
jatkamaan harjoittelua ja kisoissa käyntiä.
– On useita tutkimuksia,
jotka todistavat liikunnan merkitystä mielenterveyden hoitamisessa. Kun tekee kunnon
liikuntasuorituksen niin että
paita kastuu, on olo aivan erilainen sen jälkeen. Liike on lääkettä, Himanen kiteyttää.
Urheilua Rislassa harrastetaan paljon muulloinkin kuin
vain kisojen aikaan. Vuoden
mittaan heillä on muun muassa
kuntosali- ja sählyvuoroja.
Lajeina Kajaanin kisoissa
ovat tuhannen metrin kävely sekä kolmiottelu, johon
sisältyvät 60 metrin juoksu,
kuula ja pituus. Lajeissa kukin
joukkueen jäsen kerää pisteitä
omalle joukkueelleen, mutta
myös itselleen, sillä jokaisessa
lajissa on myös yksilösarjat.
Viime vuonna Rislan Reipas
tuli joukkuekilpailussa hienosti kolmanneksi, eli odotukset
ovat tänä vuonna korkealla.
– Koko ajan tulokset ovat
parantuneet, ja nyt kisaamme
hyvin tiukasti mitalisijoista.
Vaikka leikkimielellä kisataankin, niin ihan tosissamme me
lähdemme mukaan, Himanen
vakuuttaa.
Kaikkiaan Rislan Reippaan
riveissä kisoissa tullaan näkemään kymmenkunta henkeä.
Lisäksi matkaan lähtee tietenkin myös innokas huutosakki
porukkaa kannustamaan. Onnea matkaan Risla! Jäämme
odottelemaan tuloksia.
Riikka Koukka
Anu Liukkonen (vas.), Jarmo Kuolimo, Vesa Himanen ja Soile Ikonen harjoittelivat viikko sitten tuhannen metrin kävelyä varten.
Ristiinalainen torstaina elokuun 13. päivänä 2015
6
L I I K E - J A P A LV E L U H A K E M I S T O
ristiinanapteekki.fi
Ristiinan apteekki
Brahentie 16 | 015 740 7700 | ma-pe 8.30–18 ja la 8.30–14
Suomenniemen
apteekki
Kirkonkyläntie 16
015 666 470
ma-pe 9–15
AVPK HUOLTO OY
(Pellosniemen auto- ja pienkonekorjaamo)
0500 753 522 Kouvolan th, Mataristontie 2 A
. Henkilö- ja pakettiautojen katsastus- ja määräaikaishuollot
. Pienkonekorjaukset, kaikki merkit . Ilmastointihuollot
. Vikadiagnosoinnit monimerkkitesterillä
Valtuutettu Mercury, Mercruiser, Mariner,
Husqvarna, Jonsered, Solifer huolto
Kolarikorjaukset n Maalaukset n Muovikorjaukset
Tuulilasien vaihdot ja korjaukset
n Vahinkotarkastukset / vakuutusyhtiöt
n
RISTIINAN KUKKA
JA HAUTAUSPALVELU
ti-pe 9-17
la
9-13
su - ma suljettu
Brahentie 48
(015) 455 440
MÄNTYHARJUN
HAUTAUSPALVELU
avoinna
ajanvarauksella
n
ALANGON
Keskustie 6
040 353 7114
www.ristiinankukka.fi
Rakennustyöt, peltimyynti, yrittäjä
HEIKKI TIIHONEN 050 360 9761
Peltityöt ja peltimyynti
MARKO TAIPALINEN 045 890 0464
KSET
SPELLITY
RAKENNU
T
LLITYKSE
PIIPUNPE
MAPELLIT
KONESAU
MONTIT
KATTORE
Porrassalmenkatu 1, Mikkeli
savonmestarit.fi
[email protected]
JTT-Maalauspalvelut
v sisä- ja ulkomaalaukset v pintaremontit
Jouni Tuukkanen
050 449 1337
autokorityö
Jani Alanko
040 732 6788
Yövedentie 39, Ristiina
www.autokorityo.fi
Kuljetus- ja Konetyö ViitiKKa
•lavettikuljetukset
•purkutyöt
•kuljetuspalvelut
•maanrakennustyöt
•lokakaivojentyhjennys
•jätevesijärjestelmienmyynti
•teidenhoito
0500293967
0500948604
www.viitikka.com
[email protected]
Autokorjaamomaalaamo
MARKKU HEIKKILÄ
r r
F H
y
s ie
io ro
te n
ra ta
pr
ia S
, p
-o in
ha
ja lM
u
k o
s su
e
t e
r s
Y le
kk
s ä
il tu
ö
ll tk
is i
e m
t u
tu k
ks
ip te
o
h
ja
ll
is
e
t
•Huollot
•Moottori- ja peltikorjaukset
•Ruostevaurioiden korjaukset
•Hiekkapuhallus Maalaus
•Rengastyöt Myös raskaskalusto
Suomenniemi, Porolampi
(015) 458 646, 0400 529 521
ASIANAJOTOIMISTO
RISTIINAN
FYSIKAALINEN
HOITOLAITOS
Riitta Hassinen
p. 0400 552 770
koulutettu hieroja
vS
ao
ra it
aa
a ja
ik
a
!
fysioterapeutti
Veera Koppi
Tavattavissa myös Ristiinassa
Hoidamme mm. perunkirjoitukset, perinnönjaot, asiakirjojen laadinta, riita-asiat
p. 045 1393 653
[email protected]
KUUKKA & TIAINEN OY
Mikpoli, Patteristonkatu 2, Mikkeli
Varatuomari
M A R K K U TO U K K A R I
Brahentie 10, Ristiina
Ma-pe 9-16
Puh. 050 375 3118
KuntoKartano
.fi
Puh. 050 4620 428
Kaisa Pöyryntie 1
Ristiinalainen torstaina elokuun 13. päivänä 2015
7
ta pa h t u m i a
su 16.8.
klo 19-01
Liput 13€
RISTIINAN ALUESEURAKUNTA
Su 16.8. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa. P.
Palm, Karjalainen
Hurma
Tanssikurssi
16.30-18: Cha Cha
3€ tai pääsylippu
su 23.8. Teemu Harjukari & Taivaanrannan maalarit
Järjestäjä:
Majoitus Löydön Kartanossa
0201 980 280
www.mikrohai.com
[email protected]
Brahentie 16, 52300 Ristiina
tietokoneet
puhelimet
liittymät
huolto
Kitereentie 13, Ristiina
0400 510 655
www.metsalinna.com
Su 16.8. klo 15 kotikonsertti Someenjärvellä Keikkalassa A. Karhisella
Ke 19.8. ja 26.8. klo 9.3011.30 Pop up -perhekahvila Ristiinan seurakuntakeskuksen takapihan
leikkipaikalla.
Tarjolla
mehua kahvia, pullaa sekä
juttuseuraa!
Kotikonsertti
Ke 19.8. klo 18 Koivakk a l a - H y tö l ä - M i n k k i l ä
kesäkinkerit Virpi ja Ismo
Maarasella, Koivakkalantie
887
Esiintyjinä muun muassa
musiikkineuvos Matti-Veikko Kuusi,
dl Pertti Laamanen, ku Aulis Karhinen sekä
Yrjö ja Kaarina Pulkkinen perheineen.
Puheen pitää Suomenniemen entinen kirkkoherra
Matti Wirilander.
Päiväkerhot
aloittavat
toimintansa ti 25.8. Kerhojen alkamisajat ja kerhoryhmät nähtävillä kerhon
ikkunassa, srk-keskus, Kissalammentie 3
21-vuotisjuhlakonsertti Ristiinan Someenjärvellä
Aulis Karhisella (Karhilantie 260)
sunnuntaina 16.8. klo 15 alkaen.
Vaarinsaaren
muskari
alkaa ti 25.8., Tuderuksentie 2. Ikäihmisille klo 9 sekä
lapsille ja aikuisille klo 9.30.
Tied. Minna Puhakka p.
0400 143 672
Perhekerho aloittaa ke
2.9. klo 9.30, srk-keskus,
Kissalammentie 3. Tied.
ohjaajilta Pirjo Kinnunen p.
0400 143 346, Mervi Kovanen p. 0400 143 671
Kuulutetut: Jukka Sakari
Lahtinen ja Mira Marianne
Paakkari
Kuollut: Mirja Tuulikki Saarenpää 67v.
Kaikki sydämellisesti tervetuloa!
Ristiinan apteekki –kisat
to 20.8. klo 18 urheilukentällä.
Sarjat ja lajit: T/P4-7 40 m, pallo, T/P9-19 60 m-100 m, kuula.
Ilm. paikan päällä klo 17 alkaen. Tervetuloa!
Ristiinan apteekki
Kauden odotetuin kotiottelu!
RiPa – FC-84
Kaakon
nelosta
(Mikkeli)
Ristiinan Urheilukentällä pe 14.8. klo 19
Tervetuloa kannustamaan!
Puhvetti
sekalaisia
Partiolippukunta
Yöveden Waeltajat ry
Toimintaan ilmoittautuminen
torstaina 20.8.2015 kello 18-19 kololla
(seurakuntakeskus, Kissalammentie)
Lisätietoja Jartsalta 050 3395 187 tai
[email protected]
Tervetuloa uudet ja wanhat, lapset ja aikuiset!
Partio -harrastus täynnä seikkailua, yhdessä tekemistä ja hauskanpitoa!
y
y
y
y
[email protected]
kotisiivoukset
yrityssiivoukset
pesulapalvelut
mökkihuolto
Sirpa Pöntinen 0400 533 703
Timo Pöntinen 0400 677 264
m y y tävä n ä
PAJUNIEMEN
PA LV I A U T O
maanantaisin
Lounasta
ark 11-14
Lounas -ravintola
Linja-autoasema
Brahentie 42, Ristiina
0400 168 550
Tervetuloa!
Ristiinan tori
9.00-11.30
M-harju Tokmanni
klo 12.00 - 16.00
tänäänTo 13.8. klo 9-12
To 20.8. klo 9-12
klo
Tervetuloa
kotimaisille ostoksille!
050 564 2150
Voit maksaa pankkikortilla
ROINILAN LIHATILAN
LIIKKUVA LIHATISKI
Ristiinan torilla
keskiviikkona 12.15-13
0400 872 461
s e u r at t o i m i vat
Setlementti ry/Ikäihmisten
kohtaamispaikka
MatinHelmi. Ma 17.8. klo
10- Matin Helmen kuulumiset ja syksyn toiminnan
suunnittelua. Klo 12-14
Heinäseiväs
askartelu
alkaa. Kirsiltä tarvikkeet.
Ti 18.8. klo 10-11.30 Toivemusiikkikahvila. Klo 12.3014 Anneli Lokka laulattaa
vanhoja kotimaisia lauluja.
Ke 19.8. klo 10-11.30 Muistijumppaa. Klo 12.30-14
Ohjattua rentoutusta, Saila
Parviainen. Ennakkoilmoittautuminen! To 20.8. klo
10-Heinäseiväs askartelu
jatkuu. Klo 12.30 Hyvinvointituotteet. Jalkojen ja
suunhoidon vinkit. Tiina
Elkharam. Pe 21.8. klo
10.30 Retki sisustusliike
Helgaan. Kodin sisustus ja
lahjakauppa Ristiinan Vitsiälässä. Myös hevosia rapsuteltavana. Ilmoittautuminen Kirsille.
Vitsiälän kyläseura ja
Vitsiälän Martat. Elojuhla
Sampolassa la 15.8. klo
10-14. Popup ravintola,
kahvio, kirppis ja tuoretori,
pomppulinna, leikkipuisto
ym.
Myyntipaikkavaraus
0400 557144. Vesiosuuskunnan viemäröintisuunnitelman
nykytilanteen
esittely.
RiU: To 20.8. Apteekki-kisat
klo 18 urheilukentällä. Sarjat ja lajit: T/P4-7 juoksu 40
m, pallo, T/P9-19 juoksu 60
m-100 m, kuula. Ilm. paikan
päällä klo 17 alkaen.
Navi. Kaiken kansan kuntorastit Ristiinassa Reporiutan kartalla 19.8. Rastit
ovat samalla lasten suunnistuskoulun kanssa yhteinen Navi open 2 kisa. Kisakeskus on Pellosniemen
koululla, lasten radat koulun ympäristössä. Opastus
13/15 tieltä. Metsään pääsee klo 17-18.30.
Seurat toimivat -palstalla
julkaistaan maksuttomasti
seurojen ja yhdistysten sisäisistä
tapahtumista kertovia tiedotuksia.
Ei kuitenkaan kaupallisia eikä
vuosikokousilmoituksia.
perheuutiset
En juhli
merkkipäivääni
Arto Paasonen
Kiitos!
Tarja
Vietän merkkipäivääni
perheeni seurassa.
Mauno Taivalantti
Parhaimmat
kiitokset
merkkipäivääni muistaneille
Elna Hujanen
TAKSI RISTIINA
päivystys 24h
TORSTAINA 13. ELOKUUTA 2015
Toimitus
ilmoitukset
tilaukset
Puh. (015) 3373 560
[email protected]
[email protected]
060 110 003
Maitolaiturin uusi(ttu) elämä
T
ämän kesän aikana
Suurlahden
suunnalla,
tarkemmin
Mäkelänkylällä, on huhkittu
maitolaiturin kunnostamisen
parissa. Reilun kymmenen
Mäkelän ja Vesterin alueen
entisen ja nykyisen asukkaan
muodostama yhteisö Tillinmäen ryhti on nimittäin tehnyt kulttuuriteon entisöimällä
Mäkelänkylän vanhan maitolaiturin. Maitolaituri on muun
muassa saanut uudet perustukset ja se on maalattu.
- Nykyisin tuntuu ettei täällä syrjäkylillä olla niin paljon
yhteyksissä edes lähimpien
naapureiden kanssa kuin ennen oli tapana. Kyläläiset kun
tapasivat päivittäin maitolaiturilla, niin kyllä tiedettiin toistenkin kuulumiset, tuumailee
Tillinmäen ryhdin ainaispuheenjohtaja Risto Puhakka.
Lieköhän tässä kuulumisten vaihtamisessa olisikin
hyvä käyttötarkoitus myös
uudistetulle maitolaiturille?
Puhakka ja seuran asiainkirjaaja Antero Heikkinen kertovat nimittäin , että ”ei tälle
hommalle oikein mitään käyttötarkoitus –syytä ole vielä
keksitty”.
- Mutta seuran jäsenille on
kyllä järjestetty ideakilpailu
käyttötarkoituksesta. Tosin
vielä ei ole yhtään ideaa virallisesti jätetty, vaikka kilpailussa
on merkittävä palkinto. Nimittäin yö kahdelle henkilölle kyseisessä maitokopissa! Puhakka ja Heikkinen nauravat.
Käyttösopivuutta on miesten mukaan kokeiltu jo muun
muassa tanssikäyttöön, mutta
tanssilavaksi he epäilevät maitolaiturin olevan ehkä sittenkin
”hieman ahtaanpuoleinen”…
Entäpä sitten uusitun maitolaiturin ikä? Erinäisiä vuosilukuja oli kuulemma kaivettu
esiin, ja iäksi aiottiin jo julistaa
viiden vuosikymmenen verran, mutta…
060 030 056
Kelan korvaamat taksimatkat numerosta
- Seuraamme kuuluvan
kansainvälisesti tunnustetun
tiedemiehen mukaan tieteellisesti oikea määritelmä on puoli
vuosisataa, joten siitä pidämme
kiinni! Heikkinen hymyilee.
Projektia riittänee Tillinmäen ryhdillä myös tulevana
vuonna, sillä tuolloin seuran
virallinen kulkuväline, eli Riston Zetor, täyttää 60 vuotta..!
Autokoulu Sinulle.
Kesätarjous!
B-kurssi
€
-150
Myös aikaisempi AM- ja A1-kortti
alentaa hintaa!
Niko Takala
Joustavat
maksuehdot.
ALOITA NYT! Saat vielä kesäedun.
Henkilöauto B-kurssi ma 17.8. klo 17 ja ma 7.9. klo 17
Mp-kurssi A1, A2 ja A ma 17.8. klo 17 ja ma 7.9. klo 17
Mopokurssi ti 18.8. klo 15.30
Kysy myös harjoitteluvaiheen ja syventävän vaiheen kursseja.
Brahentie 16, Ristiina
(015) 214 475, 0500 755 880
Lisää kursseja netissä!
Myös Mikkelissä ja Mäntyharjulla
Suurlahdentiellä kulkevaa tervehtii Mäkelänkylän kohdalla
entisöity maitolaituri. Kopin seinässä näkyvät numerot ovat
tilojen tuottajanumeroita, jotka oli merkattu myös tilojen
maitotonkkiin. Kuvassa entisöidyn kohteen ”vihkiäisissä”
paikalla ollutta väkeä. Kuva: Päivi Puhakka
3
89kg
7
Suomalainen
95kg
Atria
Viljaporsaan
pihvifilee,
marinoitu, n. 800 g
Omistajan käyntikortti
249
Atria
Grillinakki
840 g
(2,96/kg)
099
Vaasan
Viipaleet
500–520 g
(1,90–1,98/kg)
Kariniemen
kananpojan
grilliboxi
n. 1,7 kg
129 295 139 299
Rainbow
Luomu
täysjyväspagetti
500 g (2,58/kg)
Pingviini
Vaniljakermajäätelö,
laktoositon
1l
Fazer Alku
Maistuvampi
kaurapuuro
500 g (2,78/kg)
Coca-Cola
2 x 1,5 l, 3 l
(0,73/l)
(sis. 2,19 +
pantit 0,80)
S-market Ristiina puh 015 206 2395
Palvelemme ma – pe 7 – 21,
la 7 – 18, su 12 – 18