Saattohoito-koulutusesite_web

Hyvän elämän
puolesta
Kehitä
työyhteisösi
saattohoitoosaamista!
saattohoidon täydennyskoulutus
Lahden diakonian instituutin
toteuttama saattohoidon
täydennyskoulutus
Tarjoamme kolmiportaisen koulutuspaketin,
joka on suunnattu hoitotyötä tekeville, työssään kuolevia kohtaaville ammattilaisille.
Koulutus antaa valmiuksia saattohoidon toteuttamiseen, kehittämiseen ja asiantuntijana
toimimiseen. Se toteutetaan kolmivaiheisesti
siten että portaalta toiselle siirtyminen edellyttää edellisen tason sisällön hallintaa. Koulutus
toteutetaan monimuotoisesti lähi-, verkko- ja
etäopiskelua hyödyntäen siten, että lähiopetusta on enintään yhtenä iltapäivänä kuukaudessa. Koulutuksien kokonaiskestot ovat: 1.
osaamistaso 6kk, 2. osaamistaso 6kk ja 3. osaamistaso 12kk.
Kouluttajina toimivat Lahden diakonian instituutin lehtorit ja paikalliset saattohoidon asiantuntijat. Instituutin koulutustehtävän arvot
perustuvat kristilliseen uskoon ja lähimmäisen
rakkauteen. Lahden diakonian instituutilla on
opetusministeriön myöntämä työelämän palvelu- ja kehittämistehtävä. Voimme suunnitella
ja toteuttaa yhteistyössä työelämän kanssa
kehittämishankkeita ja – projekteja, työnantajan tarpeiden mukaan suunniteltua ammatillista täydennys- ja lisäkoulutusta tai henkilöstön
kehittämisprosessien suunnittelu- ja kehittämispalveluja.
Lahden diakonian instituutin saattohoitokoulutus on rakennettu Hyvä saattohoito Suomessa
(STM 2010), EAPC:n (Euroopan palliatiivisen
hoidon yhdistys) laatiman palliatiivisen hoidon
opetussuunnitelmasuosituksen, Vanhustyön
erikoisammattitutkinnon kuolevan potilaan
hoitaminen tutkinnon osan perusteiden ja Silta
toiselle rannalle – hankkeessa hyväksi todettujen käytänteiden ja havaittujen kehittämiskohteiden pohjalta.
Koulutus valmistaa
sinua halutessasi
myös vanhustyön
erikoisammattitutkinnon
suorittamiseen!
koulutuksen osaamistasot
saattohoitaja
edistynyt saattohoitaja
Työyhteisölle räätälöitynä
(max 20 hlö)
Työyhteisölle räätälöitynä
(max 20 hlö)
Koulutuksen kesto 6kk
Koulutuksen kesto 6kk
Kysy tarjous!
1.
osaamistaso
asiantuntija
saattohoitaja
Koulutuksen kesto 12kk
Kysy tarjous!
Kysy tarjous!
2.
osaamistaso
3.
osaamistaso
Huom!
Osaamistason 1 voi suorittaa kokonaisuudessaan tai siitä voi ostaa erikseen
osiot: ’saattohoitopotilaan yksilölliset tarpeet’ ja/tai ’saattohoitopotilaan oireenmukainen hoito’.
Kaikki saattohoidon koulutusta koskevat tarjouspyynnöt voit lähettää sähköpostilla
osoitteeseen: [email protected].
saattohoitokoulutus
osaamistasojen sisällöt
3. osaamistason kohderyhmä
Hoitotyöntekijät, jotka hallitsevat tason 1 ja 2 osaamisvaatimukset ja ovat sitoutuneet ylläpitämään ja kehittämään omaa
saattohoitotyön ammattitaitoaan ja tietoperustaansa sekä
seuraamaan saattohoitoa koskevia suosituksia ja tutkimuksia.
2. osaamistason kohderyhmä
2.
Hoitotyöntekijät, jotka hallitsevat tason 1 osaamisvaatimukset ja haluavat kehittää omaa saattohoitotyötä koskevaa
tietoperustaa ja osaamistaan.
1. osaamistason kohderyhmä
Lähihoitajat, perushoitajat, sairaanhoitajat, terveydenhoitajat
ja muut hoitotyön ammattilaiset, jotka kohtaavat työssään kuolevia potilaita ja haluavat kehittää saattohoidon osaamistaan.
1.
osaamistaso
saattohoitaja
•• Tunnistaa oman ammatillisen
kehittymisvaiheensa koskien
saattohoitotyötä; osaa arvioida
toimintaansa realistisesti ja asettaa itsenäisesti oppimistavoitteita
•• Käyttää tarkoituksenmukaisesti
saattohoitoon vakiintuneita käsitteitä
•• Tiedostaa saattohoitoon liittyvät
eettiset kysymykset
•• Perustelee monipuolisesti toimintaansa tiedoilla saattohoidon
periaatteista, suosituksista, säädöksistä ja laista
•• Toimii aktiivisesti ja voimavaralähtöisesti yhteistyössä saattohoitopotilaan, hänen läheistensä
ja lähiyhteisön kanssa
•• Hyödyntää moniammatillisen
työryhmän osaamista saattohoidon suunnittelussa
•• Hoitaa kokonaisvaltaisesti kuolemaa lähestyvää potilasta
•• Osoittaa empaattisesti kuolevan
ihmisen kohtaamisessa arvostusta, aitoutta ja ymmärrystä
•• Tunnistaa luotettavasti kuoleman
merkit
•• Ohjaa potilaan läheisiä toimimaan kuolemaan liittyvien käytännön asioiden hoidossa
2.
1.
3.
osaamis
taso
osaamis
taso
osaamis
taso
osaamistaso
edistynyt saattohoitaja
•• Kykenee arvioimaan ammatillista
osaamistaan kuolevan ihmisen hoitajana aloittelijasta asiantuntijaksi
•• Tukee asianmukaisesti kuolevan
ihmisen sosiaalisia ja kulttuurisia
tarpeita
•• Osaa käyttää ammatillisesti vuorovaikutustilanteissa hyväksi läsnäoloa, rohkaisua, iloa ja huumoria
•• Ohjaa kannustavasi potilaan läheisiä kokonaishoidon toteuttamisessa ja sen muutoksissa
•• Ymmärtää spirituaalisen hoitotyön
merkityksen ja osaa soveltaa sitä
saattohoitopotilaan kokonaishoidossa
•• Ymmärtää toivon merkityksen
saattohoitotyössä
•• Toimii tarvittaessa yksikkönsä konsultoivana saattohoitajana/mentorina omalla vastuualueellaan
•• Tunnistaa saattohoitopotilaan
akuuttitilanteet
•• Soveltaa työssään tietoa suruteorioista ja luopumisprosessista
•• Soveltaa työssään tietoa kriisiteorioista
•• Tiedostaa saattohoitotyön eettisen
kuormittavuuden ja pyrkii toiminnallaan tunnistamaan kuormittavuuden merkit
3.
osaamistaso
asiantuntija saattohoitaja
•• Uudistaa omaa saattohoitotyön
osaamistaan yksilöllisen kehittymissuunnitelman mukaisesti niin,
että se tukee kasvua saattohoitotyön asiantuntijaksi
•• Toimii saattohoitotyön asiantuntijana pystyen tunnistamaan
saattohoitoon liittyviä ongelmia
ja pyrkien tehokkaasti ratkaisemaan niitä
•• Kykenee arvioimaan ja kehittämään saattohoitotyötä
•• Voi toimia sururyhmän vetäjänä
•• Voi toimia vapaaehtoistoiminnan
koordinaattorina, kouluttajana ja
työnohjaajana
Hyvän elämän
puolesta
Ota yhteyttä ja
kysy lisää!
Aikuiskoulutusvastaava
Anne-Maria Karjalainen
[email protected]
p. 044 713 2323
Lahden diakonian instituutti
Vuorikatu 4, 15110 Lahti
Lahden diakonian instituutti, Vuorikatu 4, 15110 Lahti
S-posti: [email protected]
Kotisivu: www.dila.fi/instituutti
Facebook: www.facebook.com/lahdendiakonianinstituutti