Teksti ja kuva: Leena Valkonen Kuolevan hyvä hoito – yhteinen vastuumme Miten turvata sairaan henkilön hyvä ja turvallinen hoito kuoleman lähestyessä? Finlandia-talolla syyskuussa järjestettyyn seminaariin kokoontui yli 1200 henkeä pohtimaan elämän viimevaiheen kysymyksiä. S aattohoidon tavoitteena on lievittää sairauden aiheuttamaa fyysistä ja psyykkistä, hengellistä ja sosiaalista kärsimystä sekä ylläpitää kuolevan ja hänen omaistensa elämän laatua. Tärkeintä on läsnäolo ja kuoleman arvokkuuden vaaliminen, totesi arkkiatri Risto Pelkonen avajaispuheessaan saattohoidon seminaarissa. Kun sairautta ei voida enää parantaa, siirrytään oireita lievittävään ja oloa helpottavaan hoitoon. Arkkiatri muistutti myös, että kun ei ole enää mitään tehtävissä, on vielä paljon tekemistä lainaten saattohoidon kehittämisen pioneeria brittiläistä Cicely Soundersia. ta toteutettaessa on huolehdittava, että kunnat toimivat myös jatkossa aktiivisesti asukkaidensa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja ylläpitämisessä. Tämän toteuttamiseksi kuntien ja tulevien itsehallintoalueiden on toimittava tiiviissä yhteistyössä. – Soten sisällä tulisi terveydenhuollossa tehdä kohdennettuja ratkaisuja. Erikoissairaanhoidossa on edelleen varaa toiminnan ja rakenteiden tiivistämiseen mm. sairaalaverkossa ja toimipisteissä. Perusterveydenhuoltoon tarvitaan lisää resursseja, Ihalainen esitti. Kansainvälisiin kokemuksiin pohjautuen hyvin järjestetty palliatiivinen hoito parantaa elämänlaatua ja joskus jopa ennustetta, vähentänee hoidon Saattohoito sairaanhoitopiirissä kustannuksia, vähentää lääkekuluja, Saattohoidon kehittämisestä sairaanhoi- laboratoriotutkimuksia ja tehohoidon topiirin näkökulmasta luennoi Pirkan- tarvetta. Samoin palliatiivisen hoidon maan sairaanhoitopiirin johtaja Rau- avulla voidaan vähentää ensiapukäynteno Ihalainen. Hän pohti vireillä olevaa jä akuuttisairaalassa. Myös kotona kuosote-uudistusta ja totesi, että uudistus- leminen yleistyy palliatiivisen hoidon seurauksena, Ihalainen selvitti. Pirkanmaalla saattohoitoon Kuolemat Suomessa 2013 on laadittu suunnitelma saattohoitopotilaan palveluverkosta Vuonna 2013 Suomessa kuoli 51 478 hen- ja määritelty hoitoketjusta vaskilöä: taavat henkilöt. Valtaosa saat38 % heistä verenkiertoelinten sairauksiin tohoitopalveluista tuotetaan pe23 % syöpään rusterveydenhuollossa. Erikois15 % dementiaan tason hoito toteutuu Tampereen 4 % hengityselinten sairauksiin yliopistollisen keskussairaalan 4 % alkoholiperäisiin sairauksiin palliatiivisen hoidon yksikössä 2,5 % ruuansulatuselinten sairauksiin ja Hoitokotisäätiön ylläpitämäs82 % oli kuollessaan yli 85-vuotiaita sä Pirkanmaan Hoitokodissa. 24 Hoitokodissa hoidetaan myös perustason tamperelaisia saattohoitopotilaita. Saattohoidon toteuttamistavat vaihtelevat kuitenkin kunnittain. Potilaat eivät ole keskenään tasavertaisessa asemassa palveluihin nähden, Ihalainen korosti. Kuolema on normaali tapahtuma Palliatiivisen lääketieteen professori Tiina Saarto Helsingin Yliopistosta lähestyi kuolevan hyvää hoitoa avaamalla käsitteitä ja nostamalla esille lukuja. Palliatiivisella hoidolla tarkoitetaan henkeä uhkaavaa tai kuolemaan johtavaa sairautta sairastavien potilaiden ja heidän läheistensä kärsimystä lievittävää ja elämänlaatua vaalivaa hoitoa huomioiden fyysinen, psyykkinen ja psykososiaalinen kärsimys. Saattohoito on osa palliatiivista hoitoa ajoittuen oletetun kuoleman välittömään läheisyyteen. Palliatiivisessa hoidossa kuolemaa pidetään normaalina tapahtumana. Tarkoituksena ei ole pidentää eikä lyhentää elämää. Autetaan potilasta elämään niin aktiivista elämää kuin mahdollista aina kuolemaan saakka. Autetaan läheisiä sopeutumaan ja tuetaan heitä heidän surussaan, Saarto kertoi. Palliatiivista hoitoa tarvitaan kroonisissa sairauksissa jo sairauden varhaisemmasta vaiheista alkaen yhdessä perussairauden hoidon kanssa. Palliatiivinen hoito tulee integroida olemassa olevaan terveydenhuoltojärjestelmään. Huomio tulee kiinnittää palveluiden saatavuuteen ja kattavuuteen. Lisäksi tarvitaan yhteistyötä yliopistojen kanssa opetuksen ja koulutuksen tason nostamiseksi sekä lisää tutkimusta aiheesta, Saarto painotti. Hoitopaikkojen arvioitu tarve Suomessa Tiina Saarto esitti EU:n arvion erikoistuneiden hoitopaikkojen tarpeesta, joka on 1 moniammattilinen saattohoitoyksikkö / 100 000 asukasta kohden ja 1 saattohoitovuodepaikka / 10 000 asukasta kohden. Suomessa tarve tämän mallin mukaisesti olisi 550 saattohoitopaikkaa ja 55 kotisaattohoitoyksikköä. Henkilökunnan vähimmäistarve on laskennallisesti 1,2 hoitajaa ja 0,15 lääkäriä / vuodepaikka. Suomessa lasketaan olevan noin 28 000 palliatiivista hoitoa tar- vitsevaa potilasta, heistä 12–15 000 tarvitsee erityistason hoitoa elämän loppuvaiheessa. Palliatiivisen hoidon 3-portainen malli Tiina Saarto esitteli Suomen kolmiportaista palliatiivisen hoidon mallia. Perustason saattohoito on nimetty A-tasoksi. Tähän kuuluvat potilaat, jotka sairastavat vähäoireisia hitaasti eteneviä sairauksia. Perustason saattohoidosta voivat huolehtia terveydenhuollon ammattilaiset, joilla on perusopetuksen antamat valmiudet. Henkilöstöltä edellytetään valmiutta perustason saattohoitoon, jotta hoitopaikan siirroilta elämän loppuvaiheessa vältytään. Sairaanhoitoalueiden saattohoitoketjuissa tulee olla suunniteltu erityistason konsultaatiotuki 24/7. Erityistaso B:ssä ovat potilaat, joilla on nopeasti etenevä tai monioireinen sairaus. Hoito vaatii erityisosaamista ja erityiskoulutettua henkilökuntaa. Hoidon saatavuus on 24/7. Erityistasoa ovat yksiköt, joihin on keskitetty saattohoitoa. Vaativa erityistason eli C-tason hoitopaikkoja ovat yliopistosairaaloiden palliatiiviset yksiköt ja saattokodit. Hoitoon liittyy moniammattilinen työryhmä ja lääkäreillä on pal- liatiivisen lääketieteen erityispätevyys. Hoitohenkilökunnalla on pitkä kokemus alalta ja erityisosaamista sielunhoidon sekä psykososiaalisen- ja henkisen tuen aloilta. Etenen vuonna 2012 tekemän selvityksen mukaan Suomessa on yhteensä yhteensä 268 saattohoitopaikkaa, joista B-tason paikkoja 163 ja C-tason paikkoja 80. Saattohoitopaikoilla oli hoidettu 3 090 potilasta vuodessa, heistä kotisaattohoidossa oli 16 % yhteensä 508 potilasta. Etenen mukaan paikkatarve olisi huomattavasti suurempi. Vain 25 % erityistason saattohoitoa tarvitseva potilas on hoidettu asianmukaisessa saattohoitopaikassa. Professori Tiina Saarron mukaan palliatiivisen hoidon tarve kasvaa, 2/3 väestöstä kuolee kroonisiin sairauksiin iäkkäänä. – Lääketieteellisen opetuksen painopistettä tulee suunnata kroonisiin sairauksiin, palliatiiviseen hoitoon ja geriatriaan ja palliatiivinen hoito tulee integroida osaksi terveydenhuoltojärjestelmää. Kaikkiin yliopistoihin ja terveydenhoitoalan oppilaitoksiin tarvitaan palliatiivisen hoidon opetusohjelmat. Saattohoitoa tulee toteuttaa potilaan ja omaisten tarpeita ja toiveita kuunnellen. Lisäksi tarvitaan kansalaiskeskustelua saattohoidon järjestämisestä. Suomessa saattohoidon kehittämiseen on olemassa hyvä poliittinen ja akateeminen tahtotila, Saarto päätti. Seminaarissa oli myös laaja paneelikeskustelu, jossa oli mukana useita järjestöedustajia. Seminaarin materiaalit ovat luettavissa www.hyvakuolema.fi/tapahtumat. Sivuilta löytyvät tiedot myös tulevista koulutuksista ja tapaamisista. Kuolevan hyvä hoito – yhteinen vastuumme on vuoden 2014 yhteisvastuukeräyksen varoin järjestettävä saattohoidon kehittämishanke. Hankkeen puitteissa järjestetään tapahtumia, joiden tarkoituksena on lisätä tietoisuutta hyvästä saattohoidosta. Hanke toimii yhteistoiminnassa Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen, sosiaali- ja terveysministeriön, Etenen ja järjestöjen kanssa. VTKL on yksi järjestöyhteistyökumppaneista. Keskusliitto valmistelee parhaillaan yhdessä jäsenjärjestöjensä ja yhteiskumppaneidensa kanssa saattohoitoon liittyvää kannanottoa. Askeleita saattohoidossa vievät eteenpäin työryhmä, johon kuuluvat Satu Helin, Terhi Jussila VTKL:stä, Nina Hynninen ja Timo Kaukonen Caritas Palvelut Oy:stä, Marja Deppner, Kirsi Kaukonen, Terttu Parviainen ja Kirsti Rantala Jyränkölän Setlementistä sekä Juha Hänninen ja Miia Salonen Terhokodista.