Klikkaa tästä lukeaksesi koko uutisen. - MN

Rakennevahvistuksen kurottajaan asennettiin suuremmat hydraulipumput takaamaan virtausta porauslaitteelle. Porakankien teroitus onnistuu koneen nokalle kiinnitetyllä smirgelillä, joka on Dynasetin käsialaa.
Manitousta
on moneksi
MN-Lifttek Oy:n osastolla nähtiin varsin harvinainen sovellus kurottajan
päälle rakennettuna. Ympäripyörivään
MRT 2150 Privilege + -kurottajan
puomin päähän on kiinnitetty Kiukaisten Asennuspalvelu Oy:n rakentama
Stonepower-porauslaite. Tilaajana
toimineen Suomen Rakennevahvistus
Oy:n toimitusjohtajan Tero Saarisen
mukaan kurottajaa tullaan käyttämään niin sanotuilla ”monttutyömailla”. Sillä tullaan myös työskentelemään infraväylillä kallioleikkauksia
vahvistamassa.
OLLI PÄIVIÖ
”
Kurottajan käyttö tällaisten erikoissovellusten peruskoneena
on lisääntynyt ja tuonut Manitoulle paljon uusia käyttökohteita.
Vankkapuominen kurottaja sopii
erinomaisesti esimerkiksi juuri tällaisen porauslaitteen peruskoneeksi. Tilanne on se, että ihan peruskauraan keskittymällä ei enää markkinoilla pärjää”, aloittaa maahantuojan MN-Lifttekin myyntijohtaja
Seppo Turunen, joka aktiivisesti etsii
kurottajille uusia käyttökohteita.
”Usein kurottaja varustellaan
jo paljon pelkkiä trukkipiikkejä monipuolisemmin.”
Mistä Saariselle sitten tuli ylipäätään ajatus tehdä kurottajasta
porauslaite.
”Idea laitteeseen tuli yritykseni tarpeista. Olimme liian riippuvaisia aliurakoitsijoista. Urakoimme
8 www.koneporssi.com 10/2015
muun muassa irtokiviverkotuksia,
joihin liittyy usein vahvistusankkureiden asennus kalliorintauksiin,
maksimissaan 15 metrin korkeuteen.”
”Tietääkseni Suomessa on
vain kaksi poralaittetta, jotka ylettyvät n. 10 m korkeuteen. Nämä koneet on rakennettu kappaletavaranosturin puomin päähän eli
niveliä on paljon ja sitä myöten ongelmia. Kurottajan puomi on huomattavasti tukevampi kuin ”hiabin”,
jatkaa Saarinen.
Manitoulla päästään maksimissaan jopa 21 metrin porauskorkeuteen.
”Korkeus- ja sivu-ulottuma
ovat tärkeitä ominaisuuksia. Reikäkoon ja -pituuden optimoimme
omien tarpeiden mukaan. Reikäkoko on ehkä hiukan ylimitoitettu,
mutta parempi näin päin kuin liian
pieni.”
Saarinen kertoo päätyneensä Manitouhun peruskoneena, sillä
koneen laadusta ja ominaisuuksista mies oli kuullut pelkkää hyvää.
Jonkin verran valintaan vaikutti se,
että yhtiön kaikki nostimet on hankittu varsin lähellä sijaitsevasta MNLifttekistä.
Kokoluokan valintaan oli olemassa kolme kriteeriä. Minimissään
korkeusulottuman piti olla 15 metriä ja moottorista irtoavan tehon oli
riitettävä suuremmiksi vaihdetuile
hydraulipumpuille. Myöskään peräylitystä ei saanut olla, sillä porauskohteissa on usein niukasti tilaa.
Kiukaisten Asennuspalve-
Rakennevahvistus Oy Martinkylästä on hankkinut Stonepower-porauslaitteella
varustetun Manitou MRT 2150+ -kurottajan. Sillä päästään yli 20 metrin porauskorkeuteen. Esimerkiksi moottoriteillä sijaitsevien tunneliaukkojen yläosan vahvistamista ja verkkojen kiinnitystä kyetään tekemään pientareelta käsin.
lu Oy:stä kerrotaan, että kyseessä
on Suomen Rakennevahvistuksen
tilaama yksittäinen tuote, joka on
räätälöity asiakkaan tarpeisiin.
”Manitou MRT 2150 +soveltuu erinomaisesti kallioporaukseen
rakennustyömaille, kanaalilouhintaan, pulttaustyöhön sekä tarvekivilouhimoille linja- tai vaakaporaustyöhön. Sitä voidaan käyttää
räjäytystöissä panostusreikien poraamiseen. Sen porateho, tarkkuus,
liikkuvuus ja kaukoohjattavuus
mahdollistavat kilpailukykyisen
työtehokkuuden ja työn laadun”,
jatketaan Kiukaisten Asennuspalvelusta.
Konepörssi palaa tulevaisuudessa tähän sovellukseen työmaakäynnin jälkeen.
Turunen kertoo, että tänä
vuonna toimitetaan muutamia kurottajia myös Arctic Drilling Companylle Rovaniemelle. Yritys on
keskittynyt maaperänäytteiden ottamiseen ääriolosuhteissa. Se urakoi itse maanäytteitä kotimaassa ja
myy laitteita ympäri maailmaa. Kairauskoneita on rakennettu usean eri
Manitou-kurottajamallin päälle.
”Nyt meillä on hallissa pari
tehtaan modifioimaa peruskonet-
ta, jotka lähtevät Rovaniemelle varusteltavaksi, tietää Turunen.
Manitou ja Stage IV
Paraatipaikalla Maxpo-osaston sisäänkäynnin kohdalla oli Kurottajapalvelu Parviainen Oy:lle myyty
uusi, Stage IV -vaiheeseen päivitetty, ympäripyörivä, 18,6 tonnia
Stage IV-mallin ohjaamon suurin
muutos on uusissa katkaisimissa.
painava MRT2540 Privilege +, St4.
Kirjainlyhenne St4 kertoo tuoreimpaan päästörajaan päivityksestä.
Moottori on sama kuin aiemmin
eli Mersun nelisylinterinen OM934
LA.E4-5. Tehoa on nostettu yhden
hevosvoiman verran. Pakokaasujen
takaisinkierrätyksen lisäksi (EGR) järjestelmään liitetty SCR-teknolgia on
tuotu Manitoun peltien alle eli AdBlue-nesteen lisääminen aika ajoin
on tiedossa Parviaisenkin kuljettajille.
”Olemme nyt myyneet näitä
uusia malleja kaksi ja seitsemän lisää on tulossa lähitulevaisuudessa”,
tietää Turunen.
Suuria muutoksia ei kurottajaan ole moottorin pakokaasujen
jälkikäsittelyn tehostamisen lisäksi tehty. Pituus on kasvanut 6,78
metristä 6,86 metriin. Akseliväliä on
kasvatettu 300 millimetriä eli on nyt
3,05 metriä. Tämä lisää koneen ajomukavuutta siirtoajossa, mutta on
kasvattanut tietenkin kääntösädettä 840 millimetriä (4,88 m) .
Myös maastossa ajoa helpottava maavara on hieman kasvanut
(175 mm). Koneen kokonaiskorkeus on laskenut 50 millimetriä. Maksimi nostokorkeus on valmistajan
mukaan pysynyt ennellaan eli on
24,6 metriä ja nostokapasiteetti on
sekin entisensä eli 4000 kiloa.
Sähköjärjestelmän jännite on
nyt 24 volttia aiemman 12 sijaan.
Uudessa kurottajamallissa
Kurottajapalvelu Parviainen Oy
hankki ensimmäisten joukossa Stage
IV-version MRT 2540-kurottajasta.
Maxpossa esitelty kone on jo töissä
pääkaupunkiseudulla.
Lamminsivu Oy:n uusimmat tehokkaat, vuokrakäyttöön optimoidut Manitou MT
625H Easy ja kuvan MT 932 Easy -kurottajat on kastettu Patuksi ja Tatuksi. Ahtaisiin paikkoihin ulkomittojensa puolesta sopivat koneet ovat toimitusjohtaja Vesa
Lamminsivun mukaan olleet Maxpon jälkeen vuorkalla hyvin.
täyttöaukkoja on keskitetty vasemmalle alas. Polttoainesäiliön,
AdBluen sekä hydrauliöljyn lisääminen onnistuvat yksiltä sijoilta.
Moottoritila on avarampi kuin
ennen. Konepeiton alareunan pelti on paljon aiempaa matalampi.
Myös suodattimien sijoittelu moottoritilassa on mietitty uusiksi.
Ohjaamo ja näyttöpaneli on
tuttu jo +malleista eli siinä ei ole
juuri muutosta tapahtunut. Uuden
mallinen joystick oli jo +malleissa.
Ainoastaan katkaisimia on uusittu
ja niiden valaistuksessa käytetään
LED-tekniikkaa. Manitou käyttää
kallistuvaa istuinta ohjaamossa, eikä ohjaamo kallistu.
”Otamme Suomeen tuleviin
koneisiin tehtaalta aina isommat
webastot sekä ohjaamoon lisätuulettimen. Tällä takaamme, että
ohjaamo on varmasti lämmin talvellakin. Myös lohkolämmittimet
asennetaan jo tehtaalla”, lopettaa
Turunen.
10/2015 www.koneporssi.com 9