Jäsenkirje kevät 2015 - Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry

1
Itä-Suomen Työterveyslääkärit ry
Jäsenkirje kevät 2015
Antoisaa Joulun aikaa ja hyvää tulevaa vuotta kaikille ISTLYn jäsenille.
Jouluna on aikaa muistella mennyttä vuotta ja suunnata katsetta tulevaan vuoteen.
ISTLYn juhlavuosi oli tapahtumia täynnä. Perinteisten kuukausikokousten ja muiden
koulutusten ohessa keväällä risteiltiin kesäkauden avajaisten merkeissä Kallaveden
aalloilla. Lisäksi järjestimme STLYn kevätkokouksen Tahkolla ja perinteisen
moniammatillisen seminaarin. Juhlavuosi huipentui yhdistyksemme 40-vuotisjuhlaan
kaupunginteatterilla.
Osanottajia tapahtumissa on ollut jopa aiempia vuosia enemmän, mutta useampiakin
mukaan mahtuu. Harva yhdistys tarjoaa kohtuullisen jäsenmaksun vastineeksi yhtä
monipuolisen ohjelman jäsenkunnalleen. Jäsenmaksu on verotuksessa
vähennyskelpoinen, ovathan koulutukset ammattitaidon ylläpitämiseksi välttämätöntä
täydennyskoulutusta. Erikoistuville koulutuksemme ovat myös osa työterveyspalvelun
työpaikkakoulutusta, jota työaikana viikottain pitää muutenkin saada. Siksipä toivoisi myös
jäsenmaksun maksamisen muistettavan.
Vuosikokouksessa marraskuussa valittiin hallitus jatkamaan entisellä kokoonpanolla.
Jäsenmaksu päätettiin pitää ennallaan 30 eurossa. Keskustelua käytiin mahdollisesta
yhdistyksen 40-vuotisjuhlamatkasta jäsenistön kesken ja kokous päätti lisätä matkan
suunnittelun toimintasuunnitelmaan. Esille nousi myös 40-vuotishistoriikin kirjoittaminen ja
myös sen suunnittelu päätettiin lisätä toimintasuunnitelmaan lähivuosille tavoitteeksi.
Yhdistyksemme toiminta jatkuu yhä vahvasti koulutuspainotteisena. Toki unohtamatta
mukavan yhdessäolon tärkeyttä. Siispä kalenterit esiin ja seuraavia ajankohtia ylös:
ISTLYN KUUKAUSIKOKOUKSET JA MUUT KOKOUKSET KEVÄT 2015:
Kuukausikokoukset aloitamme 14:30 Atlaksen kabinetissa kahvilla ja lääke-esittelyllä. Klo
15-16 on varattu koulutukseen. Sitten klo 16 on mahdollisuus jäädä syömään.
2
Itä-Suomen Työterveyslääkärit ry
Jäsenkirje kevät 2015
7.1. Uudistunut hyvä työterveyshuoltokäytäntö, prof Kimmo Räsänen
4.2. Työkykyvalmennus ja kuntoutusneuvojan työ, case –pohjalta, Polinna, Seija Jokilinna
11.3. Liikunta / liikkumattomuus ja terveys, prof Timo Lakka
1.4. Työ- ja toimintakykyyn vaikuttavat silmäsairaudet, silmälääkäri Janne Tenhunen
6.5. Muutokset Kelan kuntoutusmuodoissa työikäisillä, Marjaana Voutilainen KELA
ISTLYn kevätkokous 27.3.2015 tutustuen KYSin uudisrakennukseen ja sen jälkeen
kokoustaen Orionilla sekä syyskokous 30.10.2015 (paikka vielä avoin). Kokoukset
sisältävät koulutusosion.
Perinteinen kesäkauden avajaisristeily lipuu satamasta toivottavasti taas sulalle
järvelle 21.5. Päivällisluennon aiheena on luontaistuotteiden
terveysvaikutukset, luennoitsijana ylil Annika Kalliokoski / Fimea.
Näiden lisäksi pidetään perinteinen Moniammatillinen seminaari marraskuussa 2014.
Myös Itä-Suomen Lääketiedetapahtumaan saamme työterveyshuollon session
työtapaturma-teemalla.
18.2.2015 järjestämme ”uusien” kansantautien eli COPD ja DM osalta koulutuksen
paneutuen niiden työkykyvaikutuksiin ja selvittelyyn työterveyshuollossa.
Muista koulutuksista tulee tarkempaa tietoa kuukausittaisissa jäsenkirjeissä.
vielä kalenteriin: STLY:n KEVÄTKOULUTUSPÄIVÄT Jyväskylässä 24.-25.4.2014
Oikein hyvää ja levollista Joulun aikaa itse kullekin jäsenelle
toivottaa puheenjohtajanne Jari Honkanen