ISTLY tosu 2015 - Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry

1
ITÄ-SUOMEN TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA
01.01.2015–31.12.2015
HALLITUS
Hallitus kokoontuu tarpeen mukaan, n. 10 kertaa vuoden aikana (sääntöjen mukaan vähintään 2
kertaa), puheenjohtaja kutsuu kokoukset koolle.
KOULUTUS
Pääsääntöisesti kunkin kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona (ei kesä-elokuussa) järjestetään
koulutusta yhdistyksen jäsenille ns. kuukausikokouksen muodossa. Kuukausikokousten aiheet
esitetään jäsenkirjeissä.
Muita itse järjestettäviä kokous- ja koulutustilaisuuksia ovat sääntömääräiset kevätkokous
27.3.2015 tutustuen KYSin uudisrakennukseen ja sen jälkeen kokoustaen Orionilla sekä
syyskokous 30.10.2015 (paikka vielä avoin). Kokoukset sisältävät koulutusosion.
Itse järjestämiensä koulutusten lisäksi yhdistys on mukana järjestämässä ja osallistuu myös STLYn
organisoimiin ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa järjestäviin koulutustilaisuuksiin. Tällä
hetkellä tiedossa olevista tapahtumista tärkeimmät ovat 1) Perinteinen moniammatillinen
yhteistyöseminaari (MOAM), joka järjestetään yhdessä työterveyshoitajien, -fysioterapeuttien ja psykologien kanssa syksyllä 2015 2) Hallitus on esittänyt Itä-Suomen lääketiedetapahtumaan
työterveyshuoltoaiheen syksylle 2015.
Muidenkin tahojen järjestämiin tilaisuuksiin tulevia kutsuja jäsenistölle voidaan välittää
yhdistyksen kautta, mikäli koulutuksen pääasiallinen kohderyhmä on alueen työterveyslääkärit.
Kutsut välittää sihteeri sähköpostitse ja kuukausikokouksissa kiertävän koulutuskansion avulla.
TIEDOTUS/JÄSENPOSTI
Jäsenposti lähetetään sähköpostitse. Ajantasainen sähköpostiosoite pyydetään ilmoittamaan
yhdistyksen sihteerille.
Yhdistyksen kotisivu on STLYn sivuilla.
2
STLY-YHTEISTYÖ
ISTLYn edustaja STLYn hallituksessa välittää niin kentän mielipiteitä STLYn hallitukseen kuin
hallituksen sanomaa kentälle.
Yhdistys aktivoi jäsenistöään liittymään myös STLYn jäseneksi. Yhdistys rohkaisee jäsenistöään
kirjoittamaan Työterveyslääkärilehteen.
Kannustetaan jäsenistöä osallistumaan STLYn järjestämiin koulutuksiin, erityisesti kevät- ja
syysseminaareihin. STLYn järjestäessä koulutustilaisuuksia Kuopiossa toimitaan yhteistyössä sen
kanssa. Alueellisten yhdistysten ja STLYn yhteistyöstä on tarkemmin tietoa
Työterveyslääkärilehden jäsensivuilla.
JÄSENMAKSUT
Jäsenmaksun suuruus henkilöjäsenille vuodelle 2015 on 30 euroa. Maksu on sama myös eläkkeellä
tai vanhempainlomalla olevalla ja varusmiespalvelusta suorittavilta jäseniltä. Erillistä
liittymismaksua ei uusilta jäseniltä peritä.
Kunniajäsenet ovat vapautettuja jäsenmaksusta.
Jäsenetuja ovat mm. oikeus osallistua kuukausikokouksiin; jäsenkirjeet; tiedotteita/kutsuja muihin
alueella pidettäviin työterveyslääkäreiden koulutuksiin ja tilaisuuksiin; mahdollisuus osallistua
hallituksen toimintaan sekä mahdollisuus saada apurahaa väitöskirjatyön toteuttamiseksi..
Kannatusjäsenmaksun suuruus 5 vuodeksi on 170 euroa, kannatusjäsenyyden edut ja ehdot säilyvät
ennallaan. Ne on kuvattu erillisessä asiakirjassa.
TILAISUUDET JA RETKET
Yhdistys voi järjestää matkoja, musiikki-, teatteri- ym. kulttuuritilaisuuksia jäsenistön
yhteenkuuluvaisuuden ja hyvän hengen ylläpitämiseksi ja edelleen kohottamiseksi.
Myös ensi keväänä järjestetään jäsenistölle kesäkauden avajaisristeily Kallaveden aalloille.
Kuopiossa 14.11.2014
Jari Honkanen, pj