TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. Toimintaympäristö 2

Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry
Finlands Företagsläkarförening rf
1
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012
1. Toimintaympäristö
Suomen kuntarakenneuudistusta ja terveydenhuoltojärjestelmän SOTE-uudistusta valmisteltiin vahvasti
vuoden 2012 aikana, mutta päätöksiä muutoksista syntyy vasta vuosien 2013-2014 aikana. Myös keskustelu työterveyshuollon asemasta terveydenhuollon toimijana oli vuonna 2012 vilkasta. Vuonna 2011 voimaan astuneen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmaa koskeneen asetuksen mukaisesti sairaanhoitopiireihin perustettiin vuoden 2012 aikana perusterveydenhuollon yksiköt, joiden vastuulla on mm. perusterveydenhuollon, työterveyspalvelujen ja erikoissairaanhoidon yhteistyön koordinointi alueella. Järjestämissuunnitelmien laatimisessa ja perusterveydenhuollon yksiköiden ohjausryhmissä oli mukana
työterveyshuollon ja STLY:n hallituksen edustajia. Työterveyshuolto pyritään jatkossa saamaan mukaan
kaikkiin tarpeellisiin työikäisten hoitopolkuihin.
Työterveyshuollon osalta suuri toimintatapojen uudistus käynnistyi, kun sairausvakuutuslain ja työterveyshuoltolain viimeisimmät muutokset astuivat voimaan 1.6.2012. Tavoitteena näissä on työkyvyn arviointiprosessin nopeuttaminen ja laadullinen parantaminen sekä työhön paluun tukeminen. Niiden ja jo
aiemmin voimaan tulleiden muutosten myötä varhaisen tuen mallien käyttö työpaikoilla lisääntyi ja alkoi
vakiintua vuonna 2012, työterveysyhteistyö tiivistyi ja yhteistyö terveydenhuollon eri toimijoiden, Kelan,
työeläkelaitosten ja kuntoutustahojen kesken alkoi parantua. Niin sanotut 30 päivän yhteydenotot työterveyteen ja 90 päivän lausunnot siirsivät työterveysyksiköiden toiminnan painopistettä entistä enemmän ennaltaehkäisevän toiminnan suuntaan ja pitkittyviin sairaslomiin puututtiin aikaisempaa aktiivisemmin. Myös työterveysneuvotteluja on todennäköisesti pidetty aikaisempaa enemmän.
Kokonaisuudessaan työterveyshuollon asema ja rooli ovat vuoden 2012 aikana profiloituneet vahvemmin sen erityisosaamista vaativiin ydintehtäviin.
2. STLY rakentaa suomalaista työterveyshuoltoa
Kotimainen yhteistyö
Työterveyslääkäriyhdistys on nähty viime vuosina merkittävänä yhteiskunnallisena vaikuttajana ja
sen mielipiteitä on haluttu kuulla monissa asioissa.
Hallituksen järjestämän perinteisen Tammiseminaarin otsikkona oli Työkyky – oikeus vai velvollisuus.
Siellä pohdittiin yhdessä sidosryhmien kanssa työkykyyn ja sen arvioimiseen liittyviä juridisia näkökulmia.
Maaliskuussa järjestettiin jokavuotinen yhteistyöseminaari keskeisten sidosryhmiemme (Kela, STM, SAK,
EK, TTL) edustajien kanssa Vierumäellä. Seminaarissa yhdistystä edustivat puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Seminaarissa keskusteltiin työterveyshuollon ja muun terveydenhuollon yhteistyöstä, järjestämistavoista ja rahoituksesta, työterveyshuollon julkisuuskuvasta, työterveyshuollon laadusta, työterveystoiminnan valtakunnallisesta ja alueellisesta seurannasta sekä työterveyslääkäreiden koulutuksesta.
Yhdistyksellä on entiseen tapaan ollut STLY:n hallituksen nimeämät edustajat sosiaali- ja terveysministeriön työterveyshuollon neuvottelukunnassa sekä neuvottelukunnan jaostoissa. Työterveyshuollon neuvottelukunnan varsinaisena jäsenenä toimi yhdistyksen puheenjohtaja Riitta Sauni ja varajäsenenä varapuheenjohtaja Satu Väihkönen. Kehittämis- ja seurantajaoston varsinaisena jäsenenä toimi Pirjo Anttila
2
ja varajäsenenä Satu Väihkönen. Ammattitautijaoksessa yhdistystä edusti Elina Kupiainen (varajäsenenä
Eliisa Mäenpää) ja koulutusjaoksessa Jarmo Heikkinen (varajäsenenä Heidi Anttila). Yhdistyksellä oli
myös edustaja Kelan työterveyshuoltoneuvottelukunnassa, jossa varsinaisena jäsenenä toimi Jukka Sipponen ja varajäsenenä Miisa Visakorpi. Syksyllä STM asetti määräaikaisen (15.11.2012-30.4.2013) työterveyshuollon koulutusta selvittävän työryhmän, jossa yhdistystä edustaa Annika Jalli (varalla Eliisa Mäenpää ja Jarmo Heikkinen).
STLY on aktiivisesti mukana Hyvä Työterveyshuolto Käytäntö -oppaan uudistamisessa. Suunnitteluryhmässä ovat olleet mukana Riitta Sauni, Eliisa Mäenpää ja Jukka Sipponen. Oppaan lukuja on myös lähetetty kommentoitavaksi useille STLY:n hallituksen jäsenille ja laajalle joukolle muita STLY:n jäseniä.
Keväällä Kelan ”Yhdessä Työkyvyn tukena” -koulutuskiertueella jaettiin työterveystoimijoille (2700 osallistujaa) tietoa lakiuudistuksista. STLY järjesti panelisteja näihin tilaisuuksiin. Syksyllä työeläkevakuuttajat
(Tela) järjestivät toisen koulutuskiertueen, jonka tilaisuudet oli perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidonkin toimijoille. Mukana oli myös työterveyshuollon toimijoita ja osa kouluttajista saatiin STLY:n
kautta.
Työterveyslaitoksen kolmen teeman seurantaryhmässä yhdistystä edusti Annika Jalli varajäsenenään
Miisa Visakorpi.
Yhteistyötä muiden erikoisalojen ja perusterveydenhuollon kanssa jatkettiin hoitosuositusten teossa.
Duodecim hallitus valitsi Riitta Saunin Käypä hoito -johtoryhmänsä jäseneksi vuosiksi 2012-2014, Eliisa
Mäenpää oli STLY:n edustajana MS-taudin Käypä hoito -työryhmässä ja Marja-Liisa Huuskonen valittiin
STLY:n edustajana olkanivelen kiertäjäkalvosinvaivojen Käypä hoito -työryhmään. Heidi Anttila edusti
yhdistystä THL:n koordinoimassa Toimia -verkoston työryhmässä, joka tekee suosituksia työikäisten
toimintakyvyn mittaamisesta.
STLY jatkoi myös yhteistyötä Suomen Lääkäriliiton työterveyslääkäreitä edustavan alaosaston eli Suomen Työterveyslääkärit - Finlands Företagsläkare kanssa. Yhdistyksen hallituksen edustajana alaosaston
johtokunnassa oli Pirkko Miettinen.
Kansainvälinen yhteistyö
STLY:n hallituksen esityksestä Ritva Helimäki-Aro osallistui vuonna 2012 UEMS:n (Euroopan erikoislääkäriliittojen) työterveysjaoksen kokouksiin ja toimintaan Suomeen Lääkäriliiton edustajana. Toinen Suomen lääkäriliiton edustaja oli professori Kari Reijula. Euroopan tasolla seurattiin lisäksi yleislääkärijärjestön toimintaa.
Maaliskuussa Cancunissa Meksikossa järjestettyyn ICOH -kongressiin osallistui paljon suomalaisia työterveyslääkäreitä ja muita työterveysalan toimijoita. Kongressissa kuultiin myös monia suomalaisia esityksiä ja vaihdettiin ajatuksia ja mielipiteitä muiden maiden työterveysalan toimijoiden kanssa. Yhdistys
järjesti kongressia edeltävästi myös suomalaisen prekongressin Meridassa 15-17.3.2012. Siihen osallistui
nelisenkymmentä yhdistyksen jäsentä. Prekongressin teemat olivat Työterveyshuollon vaikuttavuus ja
yhteistyö, Lääkäreiden terveys, Työolot ja työkyky, Pienyritysten työterveyshuolto sekä Etiikka.
3. STLY tukee työterveyslääkärin professiota
Työterveyslääkärinimikkeen käyttö
STLY:n hallitus teki vuonna 2011 yhteistyössä Lääkäriliiton Suomen Työterveyslääkärit - alaoston kanssa
suosituksen työterveyslääkärinimikkeen käytöstä sekä siihen liittyvän aloitteen STM:n työterveyshuollon neuvottelukunnan koulutusjaokselle. Suosituksen käsittelyä jatkettiin vuonna 2012.
3
Etiikka
Työterveyslääkärin eettiset toimintaperiaatteet ovat luettavissa yhdistyksen kotisivulta. Eettistä näkökulmaa on pidetty esillä yhdistyksen koulutuksissa ja muissa yhdistyksen tilaisuuksissa. Syksyn 2012 jäsenkyselyssä etiikka-aiheinen koulutus- ja keskustelun ylläpito nousivat selkeinä toiveina esiin, joten eettisiä kysymyksiä päätettiin tuoda jatkossa vielä vahvemmin yhdistyksen koulutuksiin.
Työterveyshuoltoon liittyvä tutkimus
Aktiivinen tutkimustyö on erikoisalan kehittämisen perusta. STLY kannustaa jäsenistöään osallistumaan
alan tutkimustoimintaan ja tutkijaverkostotoimintaan mm. tarjoamalla apurahoja tutkimusten tekijöille
ja mahdollistamalla kyselyjen tekemisen sähköisenä yhdistyksen jäsenille. Alan tutkimustuloksia on
myös esitelty yhdistyksen järjestämissä koulutustilaisuuksissa ja Työterveyslääkäri -lehdessä.
4. STLY palvelee jäsenistöä
Yhdistyksen tavoitteena on edistää jäsentensä ammatillista kehitystä ja eettisiä toimintaperiaatteita
sekä tukea jäsenistön hyvinvointia ja työkykyä. Tavoitteeseen päästään tarjoamalla jäsenistölle koulutusta, mahdollisuuksia verkostoitua ja konsultoida toisiaan sekä kehittää työterveyshuoltoa edelleen.
Lisäksi on pyritty tarjoamaan tilaisuuksia rentoutumiseen, viihtymiseen ja uusien ideoiden syntyyn.
4.1 Yhdistyksen toiminta
Jäsenistö
Yhdistyksen 66. toimintavuoden aikana jäseneksi liittyi 77 uutta henkilöjäsentä. Yhdistyksestä erosi
omasta pyynnöstään tai jäsenmaksujen maksamattomuuden vuoksi 26 henkilöä. Vuoden aikana nukkui
pois viisi jäsentä, yhdistys kunnioittaa heidän muistoaan. Yhdistykseen kuului vuoden 2012 lopussa yhteensä 1657 jäsentä, joista 4 oli kannatusjäseniä. Yhdistyksen jäsenmaksu vuonna 2012 oli henkilöjäseniltä 65 € ja kannatusjäseniltä 250 €.
Sääntömääräiset kokoukset
STLY:n sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 21.4.2012 Lahdessa, Lahden työterveyslääkärit ry:n järjestämän kevätseminaarin yhteydessä. Kokouksessa käsiteltiin ja hyväksyttiin yhdistyksen vuoden 2011
toimintakertomus ja vahvistettiin vuoden 2011 tilinpäätös. Hallitukselle myönnettiin tili- ja vastuuvapaus.
Seminaarin yhteydessä jaettiin Vuoden Työterveysteko-palkinto Työterveyslaitoksen Seitti-hankkeelle
(2008-2012) ja vuoden 2012 väitöskirjastipendi Marjo Sinokille väitöskirjasta "Social factors at work and
the health of employees" (Sosiaaliset tekijät työssä ja työntekijöiden terveys).
STLY:n sääntömääräinen syyskokous pidettiin 9.11.2012 Helsingissä. Kokouksessa hyväksyttiin yhdistyksen toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2013. Satu Väihkönen valittiin yhdistyksen ja hallituksen
puheenjohtajaksi vuodelle 2013. Erovuoroisista hallitusjäsenistä edelleen kaudelle 2013-2015 valittiin
Pirkko Miettinen (Lounais-Suomen työpaikkalääkärit), Eliisa Mäenpää (Tampereen seudun työterveyslääkärit r.y) ja Annika Jalli (Ustly). Uusiksi jäseniksi hallitukseen kaudelle 2013-2015 valittiin Riika Kellokoski (Itä-Suomen työterveyslääkärit r.y), Tarja Heinonen (Pohjois-Suomen työterveyslääkärit r.y) ja Harry-Pekka Kuusela (Ustly). JHT Martin Eklund ja Pia Riikkala valittiin jatkamaan yhdistyksen
tilintarkastajina ja Mikko Nykänen varatilintarkastajana.
Hallitus
Suomen Työterveyslääkäriyhdistyksen hallituksen jäseninä olivat vuonna 2012 Riitta Sauni
(puheenjohtaja), Heidi Anttila (koulutuskoordinaattori), Pirjo Anttila (taloudenhoitaja), Jarmo
Heikkinen, Annika Jalli (sihteeri), Mervi Kallio, Elina Kupiainen, Heli Leino, Pirjo Matintalo, Pirkko
Miettinen, Eliisa Mäenpää, Jukka Sipponen, Miisa Visakorpi (viestintävastaava) ja Satu Väihkönen
(varapuheenjohtaja). Lehden päätoimittaja Selina Selin osallistui myös hallitustyöskentelyyn.
4
Vuonna 2012 hallitus kokoontui kahdeksan kertaa. Työvaliokuntaan kuuluivat puheenjohtaja Riitta Sauni,
varapuheenjohtaja Satu Väihkönen, taloudenhoitaja Pirjo Anttila ja sihteeri Annika Jalli. Työvaliokunta
kokoontui 8 kertaa valmistelemaan hallituksen kokouksia. Muita valiokuntia olivat koulutusvaliokunta
(pj Heidi Anttila), apurahavaliokunta (pj Eliisa Mäenpää), viestintävaliokunta (pj Miisa Visakorpi) ja terveydenhuollon yhteistyövaliokunta (pj Satu Väihkönen). Miisa Visakorpi vastasi paikallisyhdistysyhteistyöstä ja Eliisa Mäenpää Lääkäreiden oma työterveyshuolto -teemasta. Pirjo Matintalo ja Pirkko Miettinen vastasivat yhteistyöstä lääkäriliiton kanssa sekä vaaliasioista. Jukka Sipponen toimi yhdistyksen terveyspoliittisena asiantuntijana.
Talous
Yhdistyksen talous oli vuonna 2012 edelleen vakaalla pohjalla. Tulot muodostuivat pääosin jäsenmaksuista. Työterveyslääkäri-lehden ilmoitusten tuotto pieneni lääkemarkkinoinnin muutosten myötä.
Yhdistyksen järjestämät koulutukset olivat vuonna 2012 kokonaisuutena voitollisia. Suurimmat menoerät olivat toimistonhoitokulut ja Työterveyslääkärilehden toimitus- ja postituskulut. Yhdistyksen tilinpäätös oli vuonna 2012 7220,75 € ylijäämäinen. Useamman peräkkäisen vuoden ylijäämäisen tilinpäätöksen vuoksi vuosikokouksessa hyväksyttiin aikaisempaa suurempi panostus jäsenistön koulutukseen
vuonna 2013.
Yhdistyksen sijoitussalkku on Pohjola Varainhoidon hoidossa. Vuoden 2012 aikana salkun arvo ja tuotto
paranivat vuoteen 2011 verrattuna. Koska yhdistyksellä ei ole ollut tarvetta realisoida omaisuutta, on
edelleenkin pidättäydytty salkun hoitajan suosituksessa olla myymättä omaisuutta.
Paikallisyhdistysyhteistyö
STLY toimii tiiviissä yhteistyössä kahdeksan paikallisyhdistyksensä ja -osastonsa kanssa. Yhdistyksen
kotisivuilla ja Työterveyslääkärilehdessä on paikallisyhdistysten yhteystiedot ja kotisivuilta on linkityksiä
paikallisyhdistysten omille kotisivuille. Vuonna 2012 STLYn: hallituksessa oli entiseen tapaan edustaja
jokaisesta paikallisyhdistyksestä, millä varmistettiin hallituksen alueellinen edustavuus ja hyvä viestintä
STLY:n ja paikallisyhdistysten välillä. Paikallisyhdistysten puheenjohtajat kutsuttiin myös mukaan Tammiseminaariin ja vuoden mittaan heitä lähestyttiin erilaisilla yhteistyöviesteillä koskien mm. Lääkäriliiton
ja Duodecimin vaaleja, Työterveystekopalkintoa ja koulutuksia. Yhteistyössä paikallisosastojen kanssa
järjestettiin myös alueellisia koulutustapahtumia. Muuten paikallisyhdistykset toimivat itsenäisesti.
STLY:n hallituksessa paikallisyhdistysyhteistyöstä vastasi vuonna 2012 Miisa Visakorpi.
Yhdistyksen kevätkokouksen järjesti Lahden työterveyslääkärit r.y.
Tiedotustoiminta
Yhdistyksen kotisivut, jäsenkirjeet ja Työterveyslääkäri-lehti muodostavat yhdistyksen tiedotuksen ja
vuorovaikutuksen rungon. Tärkeänä tiedotuskanavana toimivat myös yhdistyksen järjestämät koulutukset. Vuonna 2012 sähköisiä jäsenkirjeitä lähetettiin neljä. Vuosikokouskutsut lähetettiin edelleen paperisina, samoin jäsenkirjeet niille jäsenille, jotka eivät ole ilmoittaneet toimistoon sähköpostiosoitettaan.
Kotisivut (www.terveysportti.fi/stly) toimivat lehden ohella yhdistyksen edustuskanavana muillekin kuin
jäsenille. Syksyn jäsenkyselyssä tuli esille toiveita uudistaa sivujen ulkoasua, joten loppuvuodesta päätettiin selvitellä vuonna 2013 mahdollisuuksia kotisivujen ilmeen uudistamiseen.
Työterveyslääkäri-lehti
Lehden perustehtävänä on toimia jäsenlehtenä ja olla jäsenistön ammatillinen ja ammattieettinen tietolähde ja keskustelukanava. Lehti välittää tietoa ja näkemyksiä myös työterveyshuollon ulkopuolelle, sillä
jäsenkunnan lisäksi lehteä toimitetaan tilattuna tai ilmaisnumeroina tärkeille yhteistyötahoille, työterveysasemille ja kirjastoihin.
Vuonna 2012 lehden aiheena oli työkyky. Lehtien teemoina olivat Työn arkea - juhlapuheiden jälkeen,
Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ja työ, Hengityselinsairaudet ja työ sekä Syöpä ja työ. Teemojen lisäksi jokaisessa lehdessä oli muita työterveyshuoltoon liittyviä ajankohtaisia artikkeleita.
5
Työterveyslääkäri-lehden päätoimittajana toimi vuonna 2012 Selina Selin ja toimittajina Leena AlaMursula, Jarmo Heikkinen, Juha Kauppinen, Helena Rossi, Jari Stengård ja Marianna Virtanen. Lehden
taitosta vastasi Tuuli Holopainen Jokiranta Oy:sta ja mainoshankinnasta Pekka T. Nykänen. Riitta Keinänen ja Tarja Junttila Duodecimilta huolehtivat lehden toimistopalveluista. Painatus siirrettiin vuoden
2012 alussa Satakunnan Painotuotteelta Kirjapaino Uusimaalle.
Lehden normaali painosmäärä oli 2200. Vuoden toinen lehti jaettiin perinteiseen tapaan lisäksi muille
perusterveydenhuollon lääkäreille, joten sen painos oli 6600 kpl. Lehden vuosikerran tilaushinta oli 58 €
+ ALV 9% ja irtonumeron hinta 15 € + ALV 9%.
Jäsenkyselyt
Hallitus teki syksyllä 2012 jäsenkyselyn, jolla kartoitettiin jäsenistön rakennetta ja odotuksia yhdistyksen
toiminnalle. Tuloksia esiteltiin syyskokouksessa ja niistä kirjoitettiin artikkeli, joka julkaistiin vuoden 2013
ensimmäisessä Työterveyslääkärilehdessä.
4.2 Jäsenistön ammatillisen osaamisen ja eettisten toimintaperiaatteiden kehittäminen
Työterveyslääkärin työkalujen kehittäminen
Yhdistys oli vuonna 2012 vahvasti mukana Hyvä työterveyshuoltokäytäntö-asetuksen ja oppaan päivittämisessä. Asetuksen valmistelussa yhdistystä edusti Pirjo Anttila.
Jarmo Heikkinen osallistui yhdistyksen hallituksen nimeämänä edustajana työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen valtakunnallisen koordinaatioryhmän toimintaan. Erikoislääkärikoulutuksen ja täydennyskoulutuksen riittävyyden varmistaminen ja niiden sisältöön vaikuttaminen oli tässä keskeisellä sijalla.
Yhdistyksen tavoitteena on, että erikoislääkärikoulutus vastaa mahdollisimman hyvin käytännön työelämän haasteisiin ja tarpeisiin.
Työterveyshuollon rooli työkyvyn koordinaattorina on viime vuosina korostunut, mikä edellyttää työterveyslääkäreiltä entistä parempia tietoja mm. sosiaalivakuutuksesta ja kuntoutuksesta sekä neuvottelutaitoja. Vuonna 2012 näistä aiheista järjestettiin koulutusta ja käytiin keskustelua eri yhteistyöfoorumeilla.
Koulutustoiminta
STLY osallistui vuoden 2012 Helsingin Lääkäripäivien ohjelmaan sessioilla Työuupumus ja työkyvyn tuki työterveyshuollon suurimmat haasteet? sekä Astmaatikko työelämässä. Työ-, Terveys- ja Turvallisuuspäivien 2013 suunnitteluryhmässä yhdistyksen edustajana toimi Mervi Kallio.
Yhdistyksen omassa koulutustoiminnassa jatkettiin entisellä hyväksi havaitulla ja hyvää palautetta saaneella mallilla. Aloitteleville kollegoille suunnattu Ajokorttiseminaari, sen jatkona toimiva Liukas Keli sekä Erikoistuvien seminaari ovat vakiinnuttaneet paikkansa yhdistyksen koulutustarjonnassa ja nämä koulutukset ovat olleet hyvin suosittuja. Sofia-seminaari on suunnattu kokeneemmille kollegoille ja kevät- ja
syysseminaarit koko jäsenistölle. Tammiseminaari puolestaan järjestetään tärkeille yhteistyökumppaneille ja paikallisyhdistyksien puheenjohtajille ja se luo mahdollisuuden miettiä yhdessä työterveyshuoltotoiminnan suuntauksia ja linjauksia.
Vuonna 2012 toteutettiin seuraavat yhdistyksen omat koulutukset ja seminaarit: Tammiseminaari 27.1,
Liukas Keli 4-5.3, Ajokorttikoulutus 22-23.8, Sofia-seminaari 4-5.10, Erikoistuvien seminaari 11-12.10 ja
Syysseminaari 9.11. Lahden työterveyslääkärit ry:n järjesti yhdistykselle ansiokkaan kevätseminaarin
”Ääni ja kuulo” 20-21.4.2012.
6
Lisäksi toteutettiin seuraavat yhteistyökoulutukset: Kipumajakka yhdessä kivuntutkimusyhdistyksen
kanssa ja Ajankohtaista iho- ja nivelpsoriaasin diagnostiikasta ja hoidosta yhteistyössä ihotautilääkärien
kanssa.
Apurahat
Yhdistys myönsi vuonna 2012 apurahoja 3 henkilölle yhteensä 2500 euroa. Vuonna 2012 hallitus uudisti
yhdistyksen apuraha-anomuslomakkeen, selkiytti apurahakäytäntöjä ja lisäsi apurahan vuosittaisia hakuaikoja kahdesta kolmeen. Lisäksi päätettiin selvittää mahdollisuutta lisätä yhteistyötä Suomen Teollisuuslääketieteen Edistämissäätiön kanssa.
4.3 Jäsenistön hyvinvoinnin tukeminen
Vierumäki
Lomaosake mahdollistaa jäsenistön vapaa-ajan vieton Vierumäen hyvien toimintamahdollisuuksien ympäristössä, millä tuetaan jäsenistön hyvinvointia. Vierumäellä pidetään myös Työterveyslääkärilehden
toimituksen sekä paikallisyhdistysten hallitusten kokouksia. Vuoden 2012 yhteistyöseminaari ja hallituksen strategiaseminaari pidettiin myös Vierumäellä. Vuonna 2012 Vierumäen käyttöaste oli 63 % (kesäjaksolla 91 % ja kevät- ja syysjaksoilla 43-56 %). Vierumäen emäntänä toimi Sari Anthoni.
Kuntoutus
Vuonna 2012 Kiipulassa alkoi alaosaston anoma työterveyslääkärien Aslak -kurssi.
Yhdistyksen historiikki
Yhdistyksen 70-v juhlan kunniaksi kirjoitettavan uuden historiikin vastuuhenkilönä olivat Riitta Sauni ja
Markku Huvinen.
Helsingissä 12.3.2013
Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry:n hallitus