alkoholittomat juomat kovassa kasvussa

8
Suur-Jyväskylän Lehti keskiviikko 3.6.2015
Alkoholittomat juomat
kovassa kasvussa
talous
Uutta sisältöä Puu ja
Bioenergia 2015 -messuilla
Outi Elomaa
n Muotoilu- ja arkkitehtuuriresidessi Artranta tuottaa ensi syksyn Puu ja Bioenergia -messuille Jyväskylään uuden
muotoilutapahtuman, joka koostuu näyttelystä ja seminaarista.
Future Forest & Design-Symposium tapahtumakokonaisuus muodostuu alustuksista, keskustelusta, näyttelystä sekä verkostoitumisesta alan vaikuttajien, liike-elämän
edustajien, asiantuntijoiden, muotoilijoiden ja opiskelijoiden kanssa.
Kaikille avoin Future Forest & Design-näyttely rakennetaan C-halliin. Näyttelyssä on esillä sekä olemassa olevia
puu- ja biopohjaisia materiaaleja että tuoteuutuuksia.
Puu ja Bioenergia 2015 -messut ovat avoinna Jyväskylän
Paviljongissa keskiviikosta perjantaihin 2.–4.9.
Outi Elomaa
Alko avasi kaksi viikkoa
sitten uudistuneen myymälän Minimanin yhteyteen.
Myymälässä on hieman vajaa 300 neliötä, kun entisessä
Seppälän Prisman yhteydessä olleessa oli 550.
– Haeskelimme noin puolitoista vuotta uutta paikkaa, sillä Seppälän Prisman
tila oli jäänyt suureksi. Kartoitimme kaikki vaihtoehdot
ja noin vuosi sitten Minimani nousi esiin. Kävimme neuvotteluja Keskimaan kanssa
Prisman tilasta, mutta emme
löytäneet ratkaisua, joka olisi
tyydyttänyt kaikkia osapuolia, Alkon aluepäällikkö Jari
Hiekkataipale toteaa.
Uudessa myymälässä on
entistä enemmän alkoholittomia juomia. Hiekkataipale
sanoo, että niiden myynti on
oikeastaan ainoa lajike, joka
kasvaa.
– Minimanin myymälässäkin on liki 50 erilaista alkoholitonta vaihtoehtoa. Varsinkin alkoholittomien kuohuviinien kysyntä on kasvanut, sillä esimerkiksi perhejuhlissa halutaan tarjota alkoholiton limsaa aikuisempi
vaihtoehto.
Hiekkataipale sanoo olevansa uudistuneen myymälän myyntiin tyytyväinen.
– Kun uusi kauppa aukeaa, se hakee asiakaskuntaan-
Festago saneeraa
luottotappioiden vuoksi
n Tapahtumatuotantoyhtiö Festago hakeutui viime viikolla
yrityssaneeraukseen. Syynä on Festagon saatavien jääminen luottotappioiksi ja yrityksen kasvun seurauksena kasvaneet kiinteät kulut.Varsinainen tapahtumatoiminta on ollut kannattavaa.
Vuonna 1998 perustettu Festago Oy on jättänyt Jyväskylän käräjäoikeudelle yrityssaneeraushakemuksen. Festago
on kärsinyt vuosina 2012 ja 2013 lukuisista luottotappioista,
joiden vuoksi yhtiö on joutunut kassakriisiin.
Toisena vaikuttavana tekijänä on Festagon kasvun seurauksena syntyneiden kiinteiden kustannusten nousu. Kiinteiden kulujen karsimiseksi on Festagon Tampereen toimipiste suljettu ja henkilöstöä vähennetty päättyneen tilikauden aikana. Jyväskylän ja Kuopion toimipisteet jatkavat toimintaansa normaalisti.
Festago hakeutui vuonna 2003 yrityssaneeraukseen ja
hoiti sen loppuun sovitulla tavalla. Tuolloin syynä olivat tappiolliset tapahtumat. Nyt tapahtumatoiminta on ollut voitollista, mutta voitto ei ole riittänyt kattamaan syntyneitä luottotappioita. Saneerattava summa on suuruudeltaan 150 000
euroa, mikä koostuu enimmäkseen pienistä osista.
Festagon loppuvuosi on jo myyty hyvin ja vahvistetun
maksuohjelman avulla on toiminta mahdollista tasapainottaa normaaliksi.
Viime perjantaina asiakkaille tarjottiin maistiaisiksi alkoholitonta punaviiniä. Aluepäällikkö Jari Hiekkataipale (vas.), Keljon myymälästä viinin kaatajaksi lainattu Mika Jukkala,
myyjä Maarit Heikkilä ja myymäläpäällikkö Ossi Hanhijoki olivat tyytyväisiä makuun.
sa. Meidän arviot siitä, miten myymälä lähtee liikkeelle on suurin piirtein pitänyt
paikkaansa. Minimanin valtit
ovat muun muassa Kankaan
alueen tulevaisuuden kehityksessä. Toki kaupan terveen kilpailun työryhmä ohjasi siihen, että Alkon pitää
sijoittua monipuolisesti erilaisiin liikepaikkoihin. Jyväskylässä on nyt Keskolla Alko Keljossa ja Seppälässä, S-
ryhmällä keskustassa, Vaajakoskella sekä Palokassa.
Minimanijohtaja Mikko
Seppälä toteaa, että yhteistyö
Alkon kanssa on lähtenyt hyvin käyntiin. Jyväskylän Minimani on toinen, jonka yhteyteen Alko on muuttanut.
Alkon tulo ja myymälän
uudistukset osuivat hyvin samaan ajankohtaan.
– Isommat uudistukset on
tehty, mutta ulkopuolelle teh-
dään jotakin. Meillä oli laajennussuunnitelmia, mutta
saimme yli kaksinkertaistettua kylmätilat. Samalla valikoimalle laajenivat yli tuhannella tuotteella, vaikka toimimmekin samojen seinien
sisällä kuin aiemmin. Kiinnitimme erityisesti huomiota energiatehokkuuteen, ja
kuormituksen pitäisi vähentyä 30-40 prosenttia, Seppälä kertoo.
UUTTA KOTIISI !
UUS
UPEA UUT
POLO-LEPOTUOLI
• Puut: pähkinä, lv. koivu
• Lev. 65 cm, kork. 102 cm
Kestävä
kangas,
useita värejä
LAURA VUODESOHVA
lev. 181 cm
tukeva vuode: 144 x 195
895€
N
HETI MUKAA
(raj.erä)
(1295 €)
199
(399 €)
Iltatähti
RUNKOPATJA
Tukeva
runkopatja
200 x 80 cm
6 cm petari
+ jalat
verhoilu:
harmaa huonekalukangas
Tukeva
SAMIVUODELAVERI
• Vuode: 140 x 190 cm
• Sohvan lev. 200 cm
• Valkolakattu,
harmaa ja ruskea
• + laatikko + patjasarja
Kaikki
yht.
399€
(799 €)
Claudia
Claudia pyörivä
Valkoinen
pöytä
halk. 55. k. 63
valkoinen
50 x 50 k. 91
PÖYTÄ,
195€
(259 €)
situs
Pussijou
259€
(599 €)
KIRJAKARUSELLI,
345€
(550 €)
RIIPPUKEINU,
polyrottinkia
+ pehmuste
+ köysi
325€
(495 €)
- Helppohoitoiset, kestävät muovimatot
Hyvä valikoima.
VAIHDA ENNEN MATKAA
JA PULAHDA HETI UIMAAN
Kun on käteistä taskussa jää enemmän aikaa uimiseen.
Muista vain vaihtaa riittävästi, ettei tarvitse etsiskellä automaatteja ja
vaihtokonttoreita. Kortti kun ei käy kaikkialla.
FOREX Bankissa ostat valuuttaa maksutta ja vaihdat takaisin ilman
palkkiota (säilytä kuitti). Hyvää matkaa!
SE ERILAINEN KALUSTEKAUPPA
Tourulantie 11, P. (014) 675 544. Ark. 10–18, la 10–15
FOREX Bank Jyväskylä Kauppakatu 27, Jyväskylä
puh 020-751 26 70 www.forex.fi