Kuhan verkkokalastus Saaristomeren pohjoisosassa
Juhani Mellanoura, Jari Setälä ja Jari Niukko, Luke
Johanna Möttönen, Satakunnan Kalatalouskeskus / ProAgria Länsi-Suomi
Ammattikalastajien haastattelujen perusteella Saaristomeren kuhankalastuksessa on tapahtunut suuria
muutoksia. Kuha on paennut hylkeitä välisaaristosta sisäsaaristoon. Kalastajat ovat joutuneet luopumaan
selkävesien syvistä ankkuroiduista verkoista ja siirtyneet mahdollisuuksiensa mukaan kuhan perässä
sisälahtiin. Kuhaa pyydetään nyt matalilla verkoilla samoilta alueilta kuin ahventa. Pyynti on usein
hippaleikkiä hylkeen kanssa.
Huippusaaliita selkävesien välivesiverkoilla
Saaristomeren kuhakannat voimistuivat 1960-luvulla ja kuhaparvia vaelsi syksyisin laajoille selkävesille
saalistamaan silakoita. Kalastajat kiinnostuivat kuhanpyynnistä tosissaan ja investoivat väliveteen
upotettaviin 6 - 15 metrin syvyisiin verkoihin. Airistosta tuli keskeinen pyyntialue. 1990-luvulla kalastajalla
saattoi olla pyynnissä parhaimmillaan reilusti yli 100 kuhaverkkoa, jotka laskettiin 200 - 300 metrin pituisiin
jatoihin. Verkot olivat solmuväliltään yleensä 45 mm ja sivusaalista esiintyi vähän. Syysmyöhään verkkojen
koentaa ei tarvinnut tehdä päivittäin, sillä kuha säilyi laadukkaana pitkään. Saaristomeren kuhasaaliit olivat
huipussaan vuosina 1993 -1997.
Vuosituhannen vaihteessa kuha ui verkkoihin yhä harvemmin. Saaliiden ehtyminen havaittiin aluksi
joulukuulla, parin vuoden kuluttua jo lokakuulla. Yhä useammin kalastajat näkivät pyyntimatkoillaan
hylkeitä. Verkoissa alkoi esiintyä ammottavia reikiä ja vaurioituneita kaloja. Välisaariston kuhankalastus kävi
nopeasti kannattamattomaksi. Monet kalastajat luopuivat ulappavesien kalastuksesta pari vuotta hylkeen
ilmaantumisen jälkeen. Ammattimainen kuhan pyynti loppui Airistolla vuoteen 2005 mennessä.
Kalastus siirtyy lahtivesiin
Samaan aikaan kun Airiston kalastus kamppaili yhä pahenevien hyljeongelmien kanssa, mantereen
läheisissä salmissa ja poukamissa ahventa kalastaneet alkoivat saada saaliikseen kuhia. Ilmiö vaikutti
kummalliselta, sillä olihan kuha syksyisin ollut näillä vesillä tuiki harvinainen. Kuhaparvien pakkautuminen
poukamiin ja kapeisiin salmiin yhdistettiin vahvistuneisiin hyljekantoihin. Sisälahtiin ilmaantunut kuha sai
kalastajat havittelemaan verkkopaikkoja mantereen läheisiltä vesiltä. Lupien saanti tyssäsi usein kalavesien
omistajien penseyteen. Mieluimmin he kalastivat itse kuin vuokrasivat verkkolupia ammattikalastajalle.
Pyyntialueen vaihtuminen merkitsi myös verkkojen uusimista. Selkävesillä käytössä olleet syvät verkot eivät
soveltuneet mataliin lahtivesiin. Tilalle oli hankittava yleensä 1,5 - 3 metrin syvyisiä pohjaan laskettavia
verkkoja. Pienille vesialueille pirstoutuneet kalastusoikeudet merkitsivät jatojen lyhenemistä ja niiden
ripottelua hajalleen eri puolille saaristoa. Kalastuksen siirtyminen ulapalta mantereen läheisiin vesiin
kasvatti verkkoihin uivien vähäarvoisten särkikalojen saalisosuutta, mikä teki verkkojen käsittelystä työlään
ja rajoitti pyyntiin laskettavien verkkojen määrää.
Syyspyyntiä tuntuvasti vähäisempi merkitys on ollut keväisellä parin viikon pituisella kutupyynnillä. Kuhan
kutualueet ovat sisäsaaristossa. Kevätpyynnin suosiota vähentää verkkoihin kiinni jäävien norssien runsaus
ja samaan aikaan osuva silakanpyynnin sesonki.
1
Hippaleikkiä hylkeen kanssa
Hyljehavaintoja alettiin 2000-luvun lopulla tehdä yhä lähempänä mannerta ja jopa syvällä merenlahdissa.
Kalastajien oli valittava pyyntipaikkansa sen mukaan, missä hylkeiden esiintymistodennäköisyys on pienin.
Jos verkkoja piti samassa paikassa pitkään, ne muuttuivat helposti hylkeiden ruokinta-automaateiksi.
Yksi paljon käytetty haittojen lieventämiskeino on ollut verkkojen nostaminen kuiville muutamaksi päiväksi.
Hylkeiden toivottiin siinä ajassa löytävän paremmat apajat. Toinen keino oli laskea rikkinäisiä verkkoja
paikkaan, missä hylkeiden läsnäoloa siedetään paremmin. Verkoihin uivien kalojen toivottiin vetävän
lähivesien hylkeitä puoleensa ja verkkopaikat voitaisiin valita tämän perusteella.
Syksyisten hyljehavaintojen aikaistumisen myötä monet ovat aloittaneet verkkopyynnin jo elokuulla.
Runsaiden särkikalasaaliiden ja lämpimästä vedestä johtuvan kuhan huonon säilyvyyden takia verkkoja on
koettava vähintään kerran vuorokaudessa. Ammattipyynnin aikaistuminen ja siirtyminen mantereen
läheisille vesille, jossa on asutusta ja tiivistä rantarakentamista, on lisännyt verkkojen luvatonta koentaa ja
pyydyksiin kohdistunutta ilkivaltaa.
Millainen verkko toimii parhaiten?
Kuhan pyynnin siirtyminen sisälahtiin on lisännyt ahvenen sivusaalista ja vastaavasti ahvenen pyytäjät
saavat aiempaa enemmän kuhaa. RKTL:n saalistilastojen mukaan lähes 90 prosenttia Saaristomeren
kuhasta pyydetään solmuväliltään korkeintaan 45 millimetrin verkoilla. Jos pyyntialueelta saadaan sekä
kuhaa että ahventa rinnakkain, kalastajat suosivat solmuväliltään 43 millimetrin verkkoja. Joku kalastajista
kertoi kuitenkin kalastavansa kuhia mieluimmin 45 mm:n verkoilla, vaikka 43 mm:inen antaisi enemmän
saalista.
Kalastajien mukaan kalanostajien suosiossa ovat annoskalan kokoiset seitsemänsadan gramman painoiset
kuhat, joista saa 110 - 130 gramman fileitä. Tästä syystä verkkojen solmuvälin nostamisen pelätään
pienentävän kuhasaaliita ja vaikeuttavan markkinointia. Varsinkin kaukana asutuskeskuksista asuvat
uskovat kuljetuskustannusten nousevan saalismääriin nähden liian suuriksi.
Epätoivottujen kalojen tarttuvuuteen vaikuttaa myös verkonliinan vahvuus. Kalastajien mukaan nollaviisitoista ja nolla-seitsemäntoista lankaiset liinat ovat kalastusteholtaan parhaita, mutta niihin tarttuu
myös epätoivottuja saaliskaloja ja kuhanpoikasia. Koska ohutlankaiset verkot rikkoontuvat helposti kaloja
irroitettaessa, kalastajat suosivat mieluimmin paremmin kulutusta kestäväviä nolla-kaksikymppisiä
verkkoja.
Verkko turvaa parhaiten kalan ympärivuotisen saatavuuden
Ammattikalastajien mukaan verkko on ylivoimaisesti paras ja huokein kuhapyydys. Siinä ei tarvita
esimerkiksi rysäpyynnin edellyttämää monipuolista venekalustoa tai isoja varastotiloja. Verkko soveltuu
myös ympärivuotiseen kalastukseen ja pyyntijadan siirtäminen toiseen pyyntipaikkaan onnistuu
kohtuullisen helposti. Verkko on siten esimerkiksi rysäpyyntiin nähden joustavampi ja edullisempi
pyyntimuoto, minkä avulla kalastajat kykenevät tarjoamaan asiakkailleen säännöllisesti kalaa. Verkko on
myös ammattikalastusta harkitsevalle luonteva vaihtoehto punnita ammatin mielekkyyttä. Monista luontoa
vähän kuluttavista eduista huolimatta kalastajat ovat harmissaan pyyntimuodon viime vuosina saamasta
kielteisestä julkisuudesta. Erään kalastajan mukaan yhteiskunnan tulisi edistää verkkokalastuksen
arvostusta taloudellisten kriisien varalta.
Saaristomeren ammattikalastajia haastateltiin Luonnonvarakeskuksen vetämässä Kestävän kalatalouden
mallialue -hankkeessa. Hanke on osittain Euroopan Kalatalousrahaston (EKTR) rahoittama.
2
Kuva 1. Kuhan kalastus on Airiston selkävesillä loppunut (liitetiedosto: kuhan verkkopyyntialueet)
Kuva 2. Tilastoruudun 52 (johon Airistokin kuuluu) loka-joulukuun kalastuskaudesta ja saaliista on enää
ripaus jäljellä.
3