1. No category

Abstrakti / Hallinnon tutkimuksen päivät 2015, Tampere
Työryhmä: KUNNAT MURROKSESSA
Hannu Taavitsainen
Tanska, Englanti ja Saksa ovat kokeneet suuria kunta- ja aluemuutoksia 1990-luvulta alkaen:
PIENTEN JA KESKISUURTEN KAUPUNKIEN KESKEN ON LUOTU ALUEELLISIA YHTEISTYÖVERKOSTOJA
Työnimellä ’Kaupunkiverkostojen aikakausi Euroopassa’ käynnissä olevaan tutkimukseen perustuvassa
esityksessä pohditaan Tanskassa, Englannissa ja Saksassa runsaan 20 vuoden jaksolla tapahtuneita
kaupunki- ja aluepolitiikan muutoksia, fokuksena pienten ja keskisuurten kaupunkien keskinäistä alueellista
yhteistyötä eli kaupunkiverkostoja edistävät muutokset. Suomeen lähinnä verrattavissa perinteisissä EUmaissa kunta-alaan vaikuttavien suurten murrosten tarkastelu pitkältä aikaväliltä on hyödyllistä Suomelle,
jossa valmistaudutaan parhaillaan uuden itsehallintotason luomiseen kuntien yläpuolelle ja merkittävien
tehtävien siirtämiseen pois kunnallisen itsehallinnon piiristä.
Kaupunkiverkostojen aikakausi Euroopassa -tutkimus käsittelee kaupunkien kesken alueellisesti luotuja
yhteistyömuotoja, joita kutsutaan eri kielillä kaupunkiverkostoiksi (reseaux de villes, Städtenetze, redes de
ciudades, urban/city networks). Tapaustutkimukset on rajattu tarkastelemaan keskisuurten ja
pikkukaupunkien kesken alueellisesti syntyneitä yhteistoimintaverkostoja lähinnä Suomea sijaitsevissa
perinteisissä Euroopan Unionin (aiemmin Euroopan Yhteisöjen, EY) jäsenmaissa, jotka edustavat erilaisia
eurooppalaisia hallintomalleja ja -perinteitä. Tavoite on tällä tavoin tuottaa suomalaisen kunta- ja
hallintotutkimuksen sekä käytännön kuntatoimijoiden käyttöön ajankohtaista tietoa lähimmistä Suomeen
vaikuttavista vertailumaista tilanteessa, jossa valmistaudutaan lähihistoriamme suurimpaan murrokseen
kotimaisella kunta- ja aluekentällä.
Vaikka kaupunkien keskinäistä yhteistoimintaa ja samalla kaupunkien asemaa vahvistava
kaupunkiverkostoilmiö on maailmanlaajuinen, sitä on toistaiseksi tutkittu yllättävän vähän. Euroopassa
kaupunkien keskinäinen verkostoituminen alkoi voimistua 1980- ja 1990-lukujen taitteessa. Tuolloin
Euroopan yhdentymisessä koettiin selkeä kehitysvaihe, mutta tämä murros jäi tuolloin EY:n ulkopuolella
olleessa Suomessa ja etenkin maamme kunta- ja aluekentällä lähes täysin vaille huomiota. Euroopan
komissio oli esittänyt 1985 Euroopan sisämarkkinoiden luomista vuoteen 1993 mennessä. Tämä niin
sanottu Delors-suunnitelma sisälsi myös välineitä yhteisön alue- ja kaupunkipolitiikan tehostamiseen.
Euroopan blokkijako murtui 1989 alkaen, Saksan jälleenyhdistyminen toteutui tasan 25 vuotta sitten 1990
ja EY ryhtyi valmistelemaan voimakasta laajentumista, jonka seurauksena myös Suomi liittyi vuoden 1995
alussa EU-jäsenmaaksi samanaikaisesti Ruotsin ja Itävallan kanssa.
Kaupunkiverkostojen aikakausi Euroopassa -tutkimuksen tavoite on kuvata ja ymmärtää etenkin Suomeen
lähinnä verrattavissa maissa voimakkaasti edennyttä kaupunkiverkostoilmiötä osana kaupunki-, alue ja
valtiotasolla toteutettuja muutoksia. Taustana on yhä voimakkaampana myös kaupunki- ja aluetasolle
vaikuttava eurooppalaistuminen (europeanization), jota ei ole toistaiseksi Suomessa tutkittu juuri lainkaan.
Samalla analysoidaan sitä, kuinka EU:n tasolta tuleva yhteistyöhön kannustava paine vaikuttaa kaupunki- ja
aluetasolla. Erityishuomio kohdistetaan siihen, miten eurooppalaistumiskehitys luo ja muovaa
yhteistoimintarakenteita alueellisesti kaupunkien kesken sekä siihen, missä määrin EU vaikuttaa eri maissa
omaksuttujen kansallisten hallintomallien lähentymiseen (konvergenssi).
Tutkittavina hallintomalleina ja tapauksina on kolme maata ja tapausta, ensinnä skandinaavisen
hallintomallin piiristä voimakkaita kunta- ja aluemuutoksia vuonna 2007 toteuttanut Tanska ja sieltä
Jyllannin itälaidalla laajentunut ja vakiintunut kuuden kaupungin Kolmioalue (Trekantområdet, Triangle
Region Denmark). Anglo-saksisia hallintoperinteitä edustavasta ja hallitusvallan vaihtumiseen liittyvän
kunta- ja aluepolitiikan suunnanmuutoksen läpi vieneestä Englannista tapaustutkimus on kohdistettu
Coventryn kaupungin ympärillä toimivaan kumppanuusalueeseen (Coventry-Warwickshire-Solihull
Partnership, CSWP), joka on kokenut supistumisvaiheen maan hallituksen vaihduttua. Germaanista eli
keskieurooppalaista hallintomallia edustavasta ja maan sisäisen jälleenyhdistymisen kokeneesta Saksasta
tutkimuskohteena on Ala-Saksissa Hannoverin kaupungin tukena toimiva laajennetun talousalueen
kaupunkiverkosto (Netzwerk Erweiterter Wirtschaftsraum Hannover, NEWH, aiemmin nimellä Städtenetz
Expo Region). Tutkimusaineistot Tanskasta ja Englannista on koottu ja parhaillaan on meneillään
kenttätyövaihe Saksassa.
Tutkimusta ohjaavana teoreettisena viitekehyksenä on kaupunkiregiimiteoria (urban regime theory, URT),
johon nojautuen analysoidaan kaupunkiverkostoissa toimivia tahoja (actors), verkostoyhteistyölle
asetettuja päämääriä (agenda) ja verkostojen yhteistoiminta-asetelmaa (scheme of cooperation). Lisäksi
pyritään arvioimaan voimavaroja (resources), joita toimijat luovuttavat verkostoyhteistyön käyttöön
asetettujen
päämäärien
saavuttamiseksi
ja
yhteistoiminnan
jatkuvuuden
turvaamiseksi.
Tutkimuskysymykseksi asettuu se, onko kaupunkiregiimiteoria arvokas analysoitaessa keskisuurten ja
pikkukaupunkien keskinäisten verkostojen luomista ja toimintaa. Tutkimustehtäväksi asettuu myös
kaupunkiverkostoja koskevien käsitteiden selkeyttäminen, koska kaupunkien keskinäinen verkostoituminen
on toistaiseksi tutkimuksellisesi varsin tuntematon ilmiö myös kansainvälisesti ja käsitteen piiriin pyritään
sisällyttämään hyvin erilaisia toimintamotiiveja ja -muotoja etenkin Suomessa.
Alustavien tutkimustulosten mukaan kaupunkien keskinäistä verkostoitumista tuottavassa murroksessa
taustalla vaikuttaa Euroopan integraation eteneminen, erityisesti eurooppalaisten sisämarkkinoiden
syventyminen sekä kaupunkien merkitystä ja roolia korostavat muutokset yhteisötason aluepolitiikan
toteuttamisessa. Eurooppalaistuminen ulottuu vahvana kaupunki- ja aluetasolle, vaikka sen merkitystä ei
usein tunnisteta tai haluta tunnustaa. Kaupunkien asema on korostunut kautta Euroopan eri
hallintomalleissa monin tavoin. Samalla kansallisella tasolla kaupunkipolitiikan painopistettä on siirretty
kaupunkeihin ja niiden keskinäisen yhteistyön edistämiseen samoin kuin yhteistyö- ja sopimussuhteiden
vahvistamiseen kaupunkien ja valtiovallan välillä.
Suomea ajatellen merkittävää on, että tutkittavista maista alueellista tasoa on purettu Englannissa
(aluekehittämisyksiköt, Regional Development Agencies, RDA) ja huomattavasti heikennetty Tanskassa
(maakunnat / amt-taso lakkautettiin ja tilalle luotiin sairaalatoimeen keskittyvät ei-itsehallinnolliset alueet,
regioner) sekä Ala-Saksissa voimakkaasti uudistettu (luotu uusi aluehallintomall tukemaan Hannoveria
(Region Hannover). Kehityssuunta on siis suurelta osin päinvastainen verrattuna maahamme, jossa
suuntaudutaan alueellisen itsehallinnon luomiseen ja kuntien itsehallinnollisen toimialan merkittävään
supistamiseen tulevina vuosina. Kaupunkiverkostotapausten alustava analysointi osoittaa, että
tutkimusmaissa etenkin kaupungit käyttävät keskinäisen verkostoitumisen malleja itsehallinnollisen
asemansa ja toimintojensa sekä yhteiskunnallisen roolinsa vahvistamiseen.
Hallinnon tutkimuksen päivät 26.-27.11.2015
Työryhmä Kunnat murroksessa
Sosiaalinen media osana kuntajohtamista
Jaana Leinonen, Antti Syväjärvi ja Rauno Korhonen
Lapin yliopisto
Sähköinen, digitalisoituva hallinto on ollut jo vuosien ajan voimakkaasti nouseva ilmiö julkisessa hallinnossa. Myös vuorovaikutuksen sähköistyminen ja tähän liittyvien, erityisesti sosiaalisen median areenoiden lisääntyminen, on tuonut uusia työkaluja julkisen hallinnon ja kansalaisten väliseen yhteydenpitoon. Mahdollisuudet esimerkiksi kuntatasolla ovat suuret ja
käytäntöjen, joissa virkamiehet ja kunnallispoliitikot ovat sosiaalisen median avulla suoraan
yhteydessä kuntalaisiin, on ennustettu tulevaisuudessa vahvistuvan ja vakiintuvan. Sosiaalisen median areenoja hyödyntämällä kunnalla on mahdollisuus vahvistaa toimintansa läpinäkyvyyttä sekä kansalaisten tietoisuutta ja ymmärrystä kunnan toiminnasta, toimintaa ohjaavista periaatteista ja päätöksenteosta. Lisäksi sillä voidaan osallistaa kuntalaisia ja muita
sidosryhmiä yhteiseen keskusteluun. Kuntatoiminnan ja -johtamisen näkökulmasta sosiaalinen media korostuu foorumina, jossa viestinnän ja vuorovaikutuksen avulla luodaan, ylläpidetään ja kehitetään hallinnon, poliittisten toimijoiden sekä kuntalaisten ja muiden sidosryhmien välisiä suhteita sekä rakennetaan mahdollisuudet avoimuudelle ja kuntahallinnon läpinäkyvyydelle.
Kuntajohtamisen näkökulmasta sosiaalinen media on mahdollisuus mutta myös haaste. Parhaimmillaan se on merkittävä työkalu tarjoten uudentyyppisen toimintakanavan verkostojen
ja vuorovaikutussuhteiden hallintaan. Toisaalta sosiaalisen median maailma on vielä kuitenkin monelle kuntajohtajalle jäsentymätön eikä liikkumavara sosiaalisen median hyödyntämisessä näyttäydy selkeänä. Kuntajohtajilla ei välttämättä ole tarkkaa käsitystä esimerkiksi siitä
millaisia juridisia rajoja ja vastuutekijöitä sosiaalisessa mediassa toimimiseen kuntajohtajan
näkökulmasta liittyy. Toisaalta kuntaorganisaatiolta voivat myös puuttua yhteisesti sovitut linjaukset ja pelisäännöt sosiaalisessa mediassa toimisesta. Viime kädessä sosiaalinen media
koetaan aina yksilötasolla. Jotta sosiaalista mediaa voidaan kuntajohtamisessa hyödyntää, on
tärkeää tunnistaa sosiaalisen median mahdollisuudet kuntajohtamisessa sekä nostaa esiin
edellytyksiä ja keinoja sosiaalisen median optimaaliselle hyödyntämiselle.
Tutkimuksemme kiinnittyy kuntajohtajan ja sosiaalisen median väliseen suhteeseen. Pyrkimyksenämme on hahmottaa tekijöitä, rajoitteita ja mahdollisuuksia, jotka kuntajohtajan liikkumavaraa suhteessa sosiaaliseen mediaan ohjaavat. Tutkimuksellisesti kysymys siis on,
mitkä ovat kuntajohtajan liikkumavaraa määrittävät ydintekijät sosiaalisessa mediassa toimimiselle. Tarkoituksena on auttaa kuntajohtajia tunnistamaan ja ymmärtämään liikkumavaran
lainsäädännöllisiä ohjaustekijöitä sekä organisatorisia ja yksilöllisiä mahdollisuuksia sosiaalisessa mediassa toimimiseen.
Monografia-väitöskirja: Yhtiöomistajuus julkisyhteisön prosessina – emot ja tyttäret suomalaisissa kunnissa
Hallinnon tutkimukset päivät 2015, työryhmä: Kunnat murroksessa / Jenni Airaksinen ja Anni Jäntti
Abstrakti: Kuntien konsernihallinnon strategiset ongelmat
Tutkimuksen ongelmana on tunnistaa kuntien konsernihallinnon keskeisimmät strategiset ongelmat.
Alaongelmina on tunnistaa konsernihallinnon tosiasialliset toteuttajat ja vastuutahot sekä keinot.
Aineistona toimii kyselytutkimuksella kerätty data. Data koostuu 85 lomakkeesta, joissa jokaisessa on
yhdeksän avointa vastausta. Data kerättiin kevään 2015 aikana sähköisellä kyselylomakkeella kuntien
konsernihallinnon luottamushenkilö- ja viranhaltijaedustajilta sekä tytäryhtiöiden hallitusten
puheenjohtajilta ja toimitusjohtajilta. Otos muodostui tytäryhtiöiden osalta pääasiassa energiayhtiöiden
edustajilta.
Tutkimus toteutetaan Grounded Theory -menetelmällä. Valinta johtuu siitä, että kuntien
yhtiöomistajuuden teoreettinen viitekehys on hyvin moninainen, eikä etukäteen ollut mahdollista ennustaa
minkä teorian kanssa analyysin pohjalta keskustellaan. Grounded Theory on puhtaasti datalähtöinen
menetelmä, jossa tarkoituksena on kerätä tutkittavasta ilmiökentästä aineisto ilman vahvoja
ennakkokäsityksiä tai hypoteesia ja lähestyä viitekehystä vasta analyysissä tuotetun käsitteistön ja
mallinnuksen kanssa.
Aineistonkeruu on tässä Grounded Theory -menetelmän sovelluksessa ensimmäisen tutkimuksen neljästä
askelmasta. Aineistonkeruun jälkeen vastaukset teemoitellaan. Teemoittelu tarkoittaa, että yksittäisestä
vastauksesta nostetaan kaikki sen sisältämät erikseen jäsentyvät teemat. Teemoittelun jälkeen teemoista
aletaan etsiä yhteneväisyyksiä ja sitä kautta kokonaisuuksia. Kun teemoja on yhdistelty kokonaisuuksiksi,
tarkastellaan alkuperäisiä vastauksia uudestaan teemakokonaisuuksittain ikään kuin testaten niiden
pitävyyttä vastausten valossa. Kuntien konsernihallinnon strategisia ongelmia käsittelevien kysymysten
osalta löytyi kaikkiaan 62 teemaa, jotka jakautuivat kuuteen kategoriaan.
Teemakokonaisuuksista siirrytään niiden käsitteellistämiseen. Edellisessä vaiheessa muodostuneet
kategoriat auttavat käsitteellistämisessä, vaikka kategoriat eivät automaattisesti siirry käsitteiksi. Tässä
vaiheessa alkuperäisten kysymysten relevanttius häivytetään ja muodostettuja käsitekokonaisuuksia
peilataan ilmiökenttään ja teoreettiseen viitekehykseen. Tätä kautta käsitteistä voidaan mallintaa uutta
kontribuutiota olemassa oleviin ja teorioihin ja toisaalta tarkastella tutkittavaa ilmiötä niiden valossa.
Viitekehyksen kanssa käydyn keskustelun perusteella käsitteet lopulta mallinnetaan.
Tutkimuksen yhteistyökumppanina toimii Boardman ry, jonka Tom von Weymarnin johtama Advisorsryhmä toimii tutkimusprojektin sisällöllisenä neuvonantajana. Työn ohjaajana toimii Tampereen yliopiston
Finanssihallinnon ja julkisyhteisöjen laskentatoimen professori Lasse Oulasvirta. Kehittämällä kuntien
yhtiöomistamisen kokonaisuutta voidaan saavuttaa hyvin merkittävää yhteiskunnallista lisäarvoa.
Esimerkiksi tässä tarkasteltujen kuntaomisteisten energiayhtiöiden hallinnon tehokkuus vaikuttaa
suoranaisesti kuntalaisten elämään. Lisäksi kuntaomisteiset yhtiöt kilpailevat yhä useammin avoimilla
markkinoilla ja siksi niiden hallinto voi vaikuttaa kokonaisiin toimialoihin.
HM Harri Ojala, Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulu, Finanssihallinto ja julkisyhteisöjen
laskentatoimi, +35840 7623 784, [email protected]
Hallinnon tutkimuksen päivät 26.–27.11.2015
Abstraktiehdotus työryhmään Kunnat murroksessa
Henna Paananen, tutkija
Tampereen yliopisto
Helpon lähestyttävyyden renessanssi – kahden sukupolven kuntajohtajat ja vuorovaikutus
Suomalainen kuntajohtajainstituutio elää murrosvaihetta sekä sisäsyntyisen muutoksen, johtajasukupolvien
vaihtumisen, mutta myös ulkoisten, kuntien toimintaympäristön muutoksen ja uudistusprosessien, vaikutusten
alaisena. Murros näyttäytyy kuntien toiminnassa monin tavoin, mutta miten se vaikuttaa johtajiin, johtajuuteen
ja johtamistyöhön? Verkostojohtamisen vakiintuminen osaksi kuntajohtamisen arkipäivää sekä
kompleksisuuden asettamat velvoitteet rakentaa luottamusta ja käsitellä moninaista tietoa ovat nostaneet
vuorovaikutuksen johtamistyön keskiöön.
Tässä yhteydessä käynnissä olevaa ja tapahtunutta muutosta tarkastellaan siitä näkökulmasta, miten kaksi
varsin erilaista kuntajohtajasukupolvea tulkitsevat kuntien johtamistyöhön kiinteästi liittyvää vuorovaikutusta
ja sille annettuja merkityksiä sekä asemaansa vuorovaikuttajina. Tarkastelu perustuu kahden
tutkimushankkeen puitteissa kerättyyn haastatteluaineistoon, jonka keräämiseksi on haastateltu 17 suuriin
ikäluokkiin kuuluvaa (s. 1945–1949) sekä 20 uuden sukupolven (syntynyt 1975 tai jälkeen) kuntajohtajaa.
Aineistoa on käsitelty yhtenäisenä kokonaisuutena ja sitä on analysoitu induktiivisesti sisällönanalyysin
keinoin.
Kuntajohtajien vuorovaikutteinen työnkuva pitää sisällään monia erilaisia rooleja ja toimintatapoja riippumatta
siitä, kumpaan kuntajohtajasukupolveen kuntajohtaja kuuluukaan. Kuntajohtajat toimivat muiden toimijoiden
tietoresursseina jakaen ja käsitellen tietoa hyödynnettävään muotoon ja vaihdellen vuorovaikutuksensa tapoja
riippuen vastapuolesta, tukevat muiden toimijoiden välistä vuoropuhelua tulkaten esimerkiksi hallinnon ja
politiikan logiikoiden välillä tai paikallisen ja kansallisen tason näkemyksiä yhteen sovittaen, lieventäen
jännitteitä niin paikallisten ryhmittymien, paikallisyhteisön ja poliittisten päätöksentekijöiden tai ryhmien
sisällä ja välillä. Kuntajohtajat käyttävät vuorovaikutusta oman työnsä ja kunnan edun tukena tuodessaan
yhteen erilaisia kokoonpanoja ja ryhmittymiä, jotta kuntaa koskeviin kysymyksiin saadaan vastauksia ja
vastuita pystytään jakamaan hallitusti. Vuorovaikutus tarjoaa kuntajohtajille myös väylän etsiä tukea omalle
johtajuudelleen tiedonsaannin helpottuessa, oman uskottavuuden ylläpitämisessä esimerkiksi karisman avulla,
potentiaalisten riskien ja vaikeuksien tunnistamisessa sekä oman johtajuuden liikkumavaran kartoittamiseksi
ja laajentamiseksi.
Vuorovaikutuksella on kuitenkin ristiriitainen merkitys suhteessa kuntajohtajien hyvinvointiin. Siinä missä
vuorovaikutus on parhaimmillaan motivoivaa ja voimaannuttavaa tarjoten mahdollisuuden taakan jakamiseen
ja huumorin viljelyyn, voi kuntayhteisön ja ympäristön paine muuttaa vuorovaikutuksen ajoittain myös
taakaksi, jonka hallinta on yksinäistä työtä. Tätä taakkaa pyritään kuitenkin hallitsemaan erityisesti
kollegaverkoston kanssa vertaisuutta kokien.
Kuntajohtajat toimivat aktiivisesti kehittyäkseen viestijöinä ja vuorovaikuttajina. Erityisesti uuden sukupolven
kuntajohtajien etuna on uusien vuorovaikutusväylien kuten sosiaalisen median sovellusten opiskelu, kun taas
kokeneen kuntajohtajasukupolven edustajat kuvaavat oppineensa pääsääntöisesti kokemuksen ja itsereflektion
keinoin. Yhteistä kummankin sukupolven oppimiselle on tilanteiden lukutaidon korostaminen ja oman
luontaisen reagointi- ja viestintätavan suitsiminen työnkuvan ja tilanteiden vaatimalla tavalla.
Kahden sukupolven tarkastelun perusteella vuorovaikutuksessa näyttää korostuvan yhä uudelleen
kuntajohtajan helpon saavutettavuuden merkitys. Kokeneiden kuntajohtajien tulkinnan mukaan heidän
tehtävänään on ollut hierarkioiden madaltaminen suhteessa kuntaorganisaatioon, työntekijöihin ja
poliitikkoihin, jotta hyvinvointiyhteiskuntaa on voitu rakentaa yhteistyössä. Samaan tapaan uuden sukupolven
kuntajohtajat ovat vastanneet odotuksiin hierarkioiden madaltamiseksi suhteessa paikallisyhteisöön ja
sidosryhmiin, mutta hieman eri syystä. Heidän kohdallaan paine on syntynyt muun muassa yhä
sirpaleisemmasta poliittisesta kentästä, monisyisistä ja hankalasti hahmotettavista ratkaisuista, jolloin matalat
hierarkiat ovat keino rakentaa toimintaa mahdollistavaa luottamusta ja liennyttää ristiriitoja. Kahden
johtajasukupolven näkemyksissä vuorovaikutuksesta yhdistyy kuitenkin johtajan henkilökohtaisten
vuorovaikutustaitojen ja ihmisten kunnioittamisen ihanteet, jotka ohjaavat vuorovaikutteista työnkuvaa ja
johtajuuden rakentumista.
Niko Vartiainen, YTM
Projektitutkija
Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteiden laitos
Puh. 050-4109430; [email protected]
Suurempi kunta on elinvoimaisempi kunta? Kuntarakenteen muodostaminen
PARAS-hankkeen vaikutusarvioinnin perusteella
Kunta- ja palvelurakenneuudistus eli niin kutsuttu PARAS-hanke käynnistyi keväällä 2005. Hanketta
ohjaava laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta (169/2007) oli voimassa 23.2.2007 – 31.12.2012.
Hankkeen tavoitteet liittyivät voimakkaasti kuntatalouden ongelmien korjaamiseen. Tavoitteena oli
muun muassa muodostaa elinvoimainen kuntarakenne, parantaa tuottavuutta ja hillitä kuntien menojen kasvua. Tavoitteiden keskeisenä saavuttamiskeinona oli kannustaa kuntia liittymään yhteen. (HE
155/2006 vp) Hankkeen aikana toteutettiinkin paljon kuntien yhdistymisiä, sillä kuntaliitoksia syntyi
1.1.2007 – 1.1.2013 välisenä aikana yhteensä 68 kappaletta. Liitoksiin kannustettiin muun muassa
yhdistymisavustuksilla ja henkilöstön viiden vuoden irtisanomissuojalla.
Puheenvuoron tarkoituksena on esitellä tekeillä olevaa väitöskirjatyötäni pohjustamalla työssä käsiteltäviä tutkimusaiheita ja tutkimusmenetelmiä. Varsinainen tutkimustyö artikkeliväitöskirjan ensimmäistä artikkelia varten aloitetaan loppusyksystä kuluvaa vuotta. Väitöskirjatyön tarkoituksena on
toteuttaa kattava jälkikäteisarviointi PARAS-hankkeelle asetettujen tavoitteiden toteutumisesta. Samalla saadaan tieteellistä tutkimustietoa kuntaliitosten vaikutuksista eri aihealueilta. Työn tavoitteena
on tuottaa lisätietoa tulevan päätöksenteon tueksi siitä, kuinka kuntarakenteen muodostumista on järkevää ohjata tulevaisuudessa. PARAS-hankkeen tutkiminen tarjoaa tähän erinomaisen mahdollisuuden, sillä hankkeen seurauksena toteutettiin runsaasti erityyppisiä kuntien yhdistymisiä. Väitöskirjatyön tavoitteena ei ole ainoastaan tuottaa yksittäisen hankkeen jälkikäteisarviointia, vaan tulokset antavat laaja-alaisemman käsityksen kuntarakenteiden muodostamiseen, kuntakoon kasvattamiseen ja
suurempiin yksiköihin siirtymiseen liittyvistä kysymyksistä.
Väitöskirjatyö muodostuu neljästä empiirisestä artikkelista. Artikkeleista kolme käsittelee kvantitatiivisten menetelmien avulla PARAS-hankkeen aikana toteutettujen kuntaliitosten vaikutuksia kuntien menoihin, toiminnan tehokkuuteen ja elinkeinoihin. Neljännessä artikkelissa tutkitaan kysely- ja
haastattelututkimuksen avulla kuntien näkemyksiä PARAS-hankkeeseen liittyvistä kysymyksistä.
Väitöskirjatyön tutkimusnäkökulma on lainsäädäntötutkimuksellinen, jossa hyödynnetään monitieteellisiä menetelmiä. Näin ollen väitöskirjan synteesiosassa on tarkoitus käsitellä muun muassa tutkittuun tietoon perustuvan päätöksenteon tärkeyttä ja vertaillaan PARAS-hankkeen tavoitteita muihin
kuntarakenneuudistushankkeisiin. Käsiteltäviä aiheita ovat myös optimaaliseen kuntakokoon ja kunnalliseen itsehallintoon liittyvät kysymykset sekä valtiotason ohjauksen toimivuus kuntarakenneuudistushankkeissa.
Abstrakti Hallinnon tutkimuksen päivät 26-27.11.2015, Tampere
Työryhmä: Kunnat murroksessa
Sari Käpykangas*, Elisa Valtanen*, Mervi Hasu, Heli Heikkilä, Hilkka Ylisassi, Eveliina Saari, Laura Seppänen
*Sari Käpykangas, tutkija, Työterveyslaitos, [email protected], puh. 0438250394
*Elisa Valtanen, psykologi, Työterveyslaitos, [email protected], puh. 0438242467
KUNTAMURROKSEN HEIJASTUMAT TYÖNTEKIJÖIDEN KEHITTÄMISTOIMIJUUTTA VAHVISTAVAAN
INTERVENTIOON
Kuntien järjestäessä palveluita niukkenevilla resursseilla on tärkeää, että johdon lisäksi myös
työntekijöiden kehittämisideat ja oivallukset saadaan käyttöön palveluiden ja työn kehittämiseksi.
TOIMI-hankkeessa (1.1.2014 – 28.2.2016) kokeillaan ja seurataan kahden työntekijöiden
kehittämistoimijuutta edistävän menetelmän käyttöä ja jäljitetään niiden käytön seuraamuksia
neljässä organisaatiossa, joista kolme on kuntaorganisaatioita.
Kehittämistoimijuudella tarkoitetaan työntekijän kykyä säilyttää työn merkityksellisyyden kokemus
muutostilanteessa sekä kykyä kehittää omaa työtä (Engeström 2007). Yhtäältä kehittämällä pyritään
viemään muutoksia eteenpäin, toisaalta työn muuttuminen haastaa totuttuja kehittämisen tapoja.
Tutkimuksessa selvitämme kuinka kehittämismenetelmä elää työn muuttuvassa arjessa.
Esityksessä kuvaamme kahdessa kunnassa meneillään olleiden muutosprosessien heijastuksia ITU! –
Innovattorin työkirjan käyttökokeilulle. Aineisto koostuu haastatteluista ennen ja jälkeen
käyttökokeilun sekä kokeiluja arvioivien työpajojen aineistoista.
Kokeilun aikaan, vuonna 2014, toisessa kunnassa akuuttisairaanhoitoon ja kuntouttavaan
hoitotyöhön keskittynyt vuodeosasto kävi läpi mittavaa muutosprosessia: henkilöstömäärä vähentyi,
potilaiden hoitoisuus kasvoi ja aiemmin päätoiminen osaston esimies siirtyi tekemään myös
hoitotyötä. Muutoksen myötä työkuormitus kasvoi, yhteisten asioiden käsittely tuli katkonaiseksi ja
hoidon laatua koskeva huoli lisääntyi.
Toisessa kunnassa palvelutalo siirtyi osaksi laajempaa palvelukeskusta. Rahoitusmallin muuttuessa
palvelun kustannukset asiakkaalle nousivat. Tämä vaikutti omaisten asennoitumiseen palvelun
laatua kohtaan. Työntekijöiden kannalta muutos merkitsi työkäytäntöjen yhtenäistämistä.
Käytäntöjen yhtenäistämisessä törmättiin tilaongelmiin, joihin työntekijät etsivät ratkaisua. ITU!
Innovaattorin työkirjan innoittamana työntekijät lähtivät tekemään tilauudistuksen. Pohtiva ja
kyseenalaistava toimijuus muutti työyhteisön dynamiikkaa siten, että kokeilu mahdollistui.
Meneillään olevat muutosprosessit molemmissa kunnissa ovat lisänneet kiirettä työssä, jolloin
kehittämiskokeilulle on ollut vaikeaa löytää aikaa. Toisaalta kehittämiskokeilujen aikana esillä ollut
muutoksia ja resursseja koskeva kriittinen puhe on osittain korvautunut kehittämistä edistävällä
vuorovaikutuksella. Kehittämisinterventio on auttanut työyhteisöjä tarttumaan muutokseen.
Esityksessä nostamme esille ITU! -kirjan käyttökokeilun tuloksia ja kytkemme ne
kuntaorganisaatioissa meneillään olleisiin muutoksiin. Pohdimme esitelmässä, mikä merkitys
työntekijöiden kehittämistoimijuutta vahvistamaan pyrkivän intervention kannalta on sillä, että se
toteutetaan niukkenevan kuntatalouden ja meneillään olevien muutosprosessien aikana.
Anne Koskiniemi
Abstrakti (Työryhmä: 5. Kunnat murroksessa)
Hallinnon tutkimuksen päivät 26.-27.11.2015
Sairaanhoitopiirien lääkäri- ja hoitajajohtajien kokemukset omasta työstään
Sairaalaorganisaatioita voi luonnehtia kompleksisiksi asiantuntijaorganisaatioiksi, joissa eri
ammattikuntien yhteistyön tuloksena saadaan aikaan laadukasta potilashoitoa. Taito ja halu
työskennellä yli ammattikuntien rajojen ovat tärkeitä mutta eivät itsestään selviä tekijöitä
asiantuntijaorganisaatiossa. Sairaalaorganisaatiolla on useita ominaispiirteitä, jotka rajoittavat tai
vaikeuttavat moniammatilliseen yhteistyöhön liittyvien taitojen ja halujen kehittymistä: Lääkäreiden
ammatti-identiteetti rakentuu lääketieteestä ja hoitajien hoitotieteestä käsin tuottaen kaksi
eriytynyttä ammattikuntaa omine traditioineen. Ammattikuntarajoja toisaalta heijastaa ja toisaalta
vahvistavat ammatilliset linjaorganisaatiot. Lääkärit työskentelevät lääkärijohtajan ja hoitajat
hoitajajohtajan alaisuudessa omissa linjaorganisaatioissaan. Vaikkakin erilaiset taustat ja
koulutukset ovat edellytyksiä tasokkaalle potilashoidolle, tuovat ne samalla haasteita arkipäivän
yhteistyölle ja yhteistyön sekä työntekijöiden johtamiselle.
Sairaalassa johtajaksi edetään usein substanssiosaamisen perusteella. Johtajaksi voi päästä tai niin
sanotusti joutua asiantuntijuuden vuoksi. Vaikka johtajaksi joutumisesta ei voida useimmissa
tapauksissa puhua, ilmiö voi olla läsnä pienissä työyhteisöissä tai erikoisaloilla, joissa
asiantuntijoiden määrä on rajallinen. Substanssiosaaminen tuo johtamiseen monia myönteisiä ja
johtamista tukevia piirteitä: Työkokemus ja oman alan asiantuntijuus luovat johtajalle itselleen
varmuutta ja taitoa johtaa, toisaalta synnyttävät työntekijöiden keskuudessa luottamusta ja
arvostusta johtajaa kohtaan. Substanssin tunteva johtaja pystyy lisäksi vaikuttamaan alan
kehitykseen sekä alueellisesti että valtakunnallisesti asiantuntijuuden pohjalta ja tutkimuksen kautta.
Terveydenhuollon johtajan johtamistyö ei aina ole kokoaikaista, vaan sitä voi tehdä substanssityön
rinnalla. Etenkin lääkärit haluavat usein esimiesasemassa ollessaankin säilyttää kliinisen työ osana
arkipäivää. Perustehtävän toteutumisesta huolehtiminen koetaan usein sekä lääkäri- että
hoitajajohtajien keskuudessa tärkeimmäksi työtehtäväksi. Asiantuntijuutta ja substanssityötä
korostavassa toimintaympäristössä on riski, että johtaminen ja sen hallitseminen jää
substanssiosaamisen jalkoihin eikä johtamisen merkitystä kiireisessä työssä ehditä havaita. Sen
vuoksi johtajiksi on tärkeää valita ”oikeat tyypit”.
Tutkimuksessani tarkastelen kahden sairaanhoitopiirin lääkäri- ja hoitajajohtajien kokemuksia
omasta työstään. Tutkittavilla on niin sanottu kaksoisrooli; he tekevät esimies- ja johtamistyön
lisäksi myös kliinistä työtä. Kliinisen työn osuus kokonaistyöajasta vaihtelee välillä 20 % - 60 %.
Tavoitteenani on löytää esimiesten kokemuksista terveydenhuollon johtamistyön kannalta
merkityksellisiä asioita, joita voidaan hyödyntää johtamisen ja johtamisjärjestelmän kehittämisessä.
Tutkimusaineiston olen kerännyt avoimilla haastatteluilla (N=25) kevään ja syksyn 2014 aikana.
Tutkimukseni menetelmälliset valinnat pohjautuvat fenomenologiaan.
VAASAN YLIOPISTO
Leila Mäkinen
Hallintotieteiden maisteri, jatko-opiskelija
INNOVATIIVISEN JOHTAMISEN MAHDOLLISUUDET KUNNISSA
Hallinnon tutkimuksen päivät
2015
TAMPERE 2015
1
Leila Mäkinen [email protected]
Abstrakti Hallinnon tutkimuksen päivät 2015
Työryhmä: Kunnat murroksessa
INNOVATIIVISEN JOHTAMISEN MAHDOLLISUUDET KUNNISSA
Innovaatiot tuovat ehkä yleisimmin mieleen erityisesti yrityksissä tuotetut uudet teknologiat ja uudet tuotteet, joita markkinoidaan kuluttajille. Mielenkiintoista onkin nyt tarkastella, mitä innovaatiot
merkitsevät julkisissa organisaatioissa. Tätä asiaa tarkastelen johtamisen näkökulmasta ja erityisesti
johtajan innovatiivisena toimintana.
Onko innovatiiviselle johtamiselle tilaa kunnissa ja voivatko kunnan johtavassa asemassa olevat tai
esimiehenä toimivat henkilöt olla innovatiivisia? Mitä edellytyksiä on olla innovatiivinen ja mitkä
ovat innovatiivisuuden esteet? Monesti on havaittavissa, että innovatiivisia ajatuksia ja ideoita kuntaorganisaatioista kyllä löytyy, mutta toteutuksen tasolle ne eivät aina etene. Kun nyt moni asia
kunnissa on muuttumassa, olisi toivottavaa, että johtavassa asemassa olevat toisivat esiin omia uusia ja tuoreita näkemyksiään tulevaisuudesta ja siitä, miten he ajattelevat voivansa toimia parhaalla
mahdollisella tavalla.
Innovatiivista johtamista tarvitaan monesta eri syystä. Innovatiivista ja toisenlaista ajattelua kuntaorganisaatiossa edellyttävät tarve toimia yli sektorirajojen, uusien toimintamallien etsiminen verkostojen ja kumppaneiden kanssa työskentelyyn, erilaisten toimijoiden löytäminen, uusien osaamistarpeiden havaitseminen ja erityisesti myös muuttuva toimintaympäristö sekä ennen kaikkea kuntalaisten osallistaminen yhteisiin asioihin. Julkisorganisaatioiden monimutkaisuus ei kuitenkaan aina
mahdollista innovatiivisuutta. Ollakseen innovatiivinen, on johtajan saatava tukea, luottamusta,
aikaa ja positiivista palautetta. Organisaatiokulttuurin tulisi olla innovaatioita tukeva. Päämäärään
pääsemiseksi on oltava myös riittäviä resursseja käytettävissä. Kuntaorganisaatiossa päämääränä on
saada innovaatioilla aikaan entistä parempia ja asiakaslähtöisempiä kuntapalveluita kustannustehokkaasti.
Innovaatiot eivät synny itsestään selvyytenä vaan ne edellyttävät luovuutta. Kaikki johtajat eivät ole
innovatiivisia. Innovatiivisuus voidaan myös nähdä uhkana organisaatiossa, koska sen seurauksena
joku asia tulee muuttumaan ja muutokselle ei olla ehkä valmiita. Innovaatioiden kanssa pitää myös
varautua siihen, että niiden toteutus ei aina onnistu ja on varauduttava pettymyksiin.
2
Selvittelen omassa tutkimuksessani innovaatioteorioiden paradigmaa, innovaatiota terminä ja sisältönä, innovaatioprosessia ja innovatiivisuutta sekä luovuutta. Otan kuntapalveluista tarkastelunäkökulmaksi ikääntyvien palvelut ja etsin vastauksia mm. seuraavanlaisiin kysymyksiin: 1) Mitä innovatiivinen johtaminen ikääntyvien palveluille merkitsee? 2) Ratkaiseeko innovatiivinen johtaminen
osaltaan ikääntyvän väestön aiheuttamia palvelutarpeita? 3) Voiko innovatiivisella johtamisella
parantaa ikääntyvien palveluiden latua ja vaikuttavuutta? 4) Mitkä ovat innovatiivisen johtamisen
esteet?
DI Nina Vainio
02.10.2015
Hallitusten jäsenten valintaprosessit ja niiden aikana käytävät dialogit
– Case kuntien tytäryhtiöt
Taustaa
Yrityksissä ja kunnallisissa organisaatioissa on yleensä kuvattuna henkilöstön rekrytointiprosessit hyvinkin
tarkkaan. Kunnallisissa organisaatioissa on vahvistettu myös kelpoisuusvaatimukset eri työntekijäryhmille,
myös johtoryhmäläisille. Sen sijaan harvemmin on määritelty rekrytointiohjeistukset hallituksen jäsenille.
Vuonna 2015 (/2017) voimaantuleva kuntalakiuudistus ottaa ensimmäistä kertaa vahvasti kantaa
hallitusten jäsenten pätevyyteen. ”Kunnan tytäryhteisön hallituksen kokoonpanossa on otettava huomioon
yhteisön toimialan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus.” (Kuntalaki, 2015). Uusi
kuntalaki ei kuitenkaan tuota suoraan käytännön ohjeita tai konkreettista valintaprosessimallia.
Tutkimuksen tavoite ja tutkimuskysymys
Yksi tärkeimmistä kuntien omistajaohjauksen keinoista on oikeanlaisen hallituksen valinta kuntien
tytäryhtiöihin. Tämän tutkimuksen tavoitteena on määritellä kuntien tytäryhtiöihin soveltuva hallitusten
jäsenten valintaprosessimalli sekä selvittää valintaprosessien aikana tapahtuvia dialogeja ja
vastuunmäärittelyjä. Tutkimuksen pääkysymys on:
 Millainen kuntien tytäryhtiöiden hallitusten jäsenten valintaprosessin tulisi olla, jotta hallituksiin
saataisiin oikeanlaista inhimillistä pääomaa?
Aiempi tutkimus
Aiemmat hallitustutkimukset keskittyvät usein esim. hallituksen kokoonpanoon (jäsenten lukumäärä),
jäsenten riippumattomuuteen, hallituksen tehokkuuteen (esim. Cornforth, 2001; Sonnenfeld, 2002) sekä
hallitustyöskentelyyn kokonaisuutena (Nadler, 2004). Myös poliittisten luottamushenkilöiden ja
virkamiesten välisiä suhteita on tutkittu (esim. Hansen, 2002; Begkaard, 2011). Haastavampaa on löytää
tieteellisiä julkaisuja nimenomaan hallituksen jäsenten valintaprosesseista.
Teoreettinen viitekehys
Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen perustana ovat strateginen johtaminen sekä inhimillisen pääoman
johtaminen. Lisäksi tarvitaan myös ymmärrystä rekrytointiprosesseista, hallitustyöskentelystä ja kunnallisen
alan kontekstista.
Tutkimusmenetelmät ja eteneminen
Tutkimus on luonteeltaan pääasiassa empiiristä tutkimusta. Tutkimus koostuu esiselvitysvaiheesta,
kirjallisuustutkimuksesta, kyselytutkimuksesta, tapaustutkimuksesta sekä konstruktion rakentamisesta ja
testauksesta. Tutkimuskysymystä lähestytään monen eri toimijan näkökulmasta (mm. virkamiesjohto,
kaupunginhallituksen jaostot, kuntayhtiöiden toimitusjohtajat sekä hallitusten puheenjohtajat), jotta
saadaan mahdollisimman kattava kuva monitahoisesta ja haastavasta kentästä.
Tutkimuksen merkittävyys
Tutkimusaihe on erittäin ajankohtainen, mm. uusi kuntalaki tuo omat vaatimuksensa hallituksen jäsenten
valintoihin. Myös kuntien koko ajan kiristyvä taloudellinen tilanne pakottaa kunnat kehittämään
kuntastrategioitaan ja kuntien konserniohjausta. Esiselvitysvaiheen aikana toteutetut haastattelut ovat
osoittaneet, että käytäntö hallitusten jäsenten valinnoissa on erittäin kirjavaa. Haastatteluissa on
vahvistunut, että tutkimusaihe on relevantti ja tutkimuksen tuloksena syntyvälle konstruktiolle on tarvetta.
Tutkimuksesta saadaan kuntien käyttöön hallitusten jäsenten valintaprosessimalli, jota voidaan hyödyntää
kuntayhtiöiden hallitusten valintoja tehtäessä. Lisäksi tutkimus tuo tieteellistä näkökulmaa hallitusten
jäsenten valinnoista käytävään yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tieteelliseen kenttään tutkimus tuo uutta
tietoa hallitusten jäsenten inhimillisestä pääomasta ja valintaprosesseista eli strategisesta rekrytoinnista.
Kunnanjohtajaan kohdistuvan luottamuspulan oikeudellinen sääntely
HM Saanareetta Virikko, julkisoikeuden tohtoriopiskelija
Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu
[email protected]
Kunnan ylin viranhaltija on kunnanjohtaja. Kunnanjohtaja toimii virkasuhteessa valtuustoon nähden
ja häneen sovelletaan sekä viranhaltijalain säännöksiä että kunnallista virka- ja työehtosopimusta.
Suomalaisen kunnanjohtajajärjestelmän erikoisuutena on kuntalain 43 §, jonka mukaan valtuusto
voi erottaa kunnanjohtajan tai siirtää hänet muihin tehtäviin, jos hän on menettänyt valtuuston
luottamuksen. Luottamuspulaan perustuva erottaminen on tarkoitettu tilanteisiin, jossa kunnan etu
vaatii kunnanjohtajan erottamista, eikä hän voi jatkaa virassa luottamuspulan vuoksi.
Kuntaliiton tekemän selvityksen mukaan 24 kunnassa tehtiin aloite kunnanjohtajan erottamiseksi tai
siirtämiseksi muihin tehtäviin luottamuspulan perusteella vuosina 2005–2013. Näistä viisi päätyi
kunnanjohtajan erottamiseen. Viisi kunnanjohtajaa puolestaan erosi luottamuspulan perusteella
vapaaehtoisesti erokorvausta vastaan.
Luottamuspulan perusteita ei määritellä lainsäädännössä. Luottamuspulan katsotaan syntyvän
pitkällä aikavälillä, jolloin yksittäisten syiden yksilöiminen on haastavaa. Oikeuskirjallisuudessa
luottamuspulan perusteiksi on katsottu kunnanjohtajan puutteet johtamisessa, sekä valtuusto- ja
hallitusasioiden valmistelussa, kunnanjohtajan lukkiutuneet suhteet luottamushenkilöihin, muuhun
organisaatioon tai sidosryhmiin sekä puutteet kunnan etujen valvonnassa.
Tämä abstrakti perustuu oikeudellisen väitöskirjatutkimukseni ensimmäiseen artikkeliin.
Väitöskirjan tarkoituksena on systematisoida luottamuspulan oikeudellisia reunaehtoja ja täsmentää
luottamuspulan merkityssisältöä lainopin metodin avulla. Tutkimuksen kohteena on kuntalain 43
§:n mukainen luottamuspula. Ensimmäisessä artikkelissa keskityn tutkimaan, kuinka
kunnanjohtajaan kohdistuvaa luottamuspulaa säännellään ja normitetaan. Tutkimuksen metodina on
systemaattinen kirjallisuuskatsaus, jonka aineistona ovat oikeuslähteet ja oikeuskirjallisuus.
Teoreettisena lähtökohtana on oikeudellisen tulkinnan teoria, eli mikä on ollut lainsäätäjän tarkoitus
säännöksen tulkintaan.
Luottamuspula tulee vireille joko kunnanhallituksen esityksestä tai vähintään neljäsosan
valtuutetuista tehtyä sitä koskeva aloite. Kuntalain 35 § velvoittaa, että asian valmistelemiseksi
perustetaan tilapäinen valiokunta. Kunnanjohtajaan kohdistuvan luottamuspulan hyväksyntään
vaaditaan kahden kolmasosan enemmistö kaikista valtuutetuista. Valtuustopäätöksestä voi seurata
hallinto- tai kunnallisvalitus, jolloin asian käsittely jatkuu hallintotuomioistuimissa.
Oikeudenkäyntiprosessit ovat pitkiä ja aiheuttavat kunnan hallinnon halvaantumisen sekä
taloudellisia tappioita. Korkein hallinto-oikeus on antanut ainoastaan yhden ennakkoratkaisun
luottamuspulaa koskien; sen mukaan luottamuspulaan johtaneiden syiden tulee olla asiallisia.
Artikkelin tarkoituksena on tulkita ja systematisoida kunnanjohtajaan kohdistuvan luottamuspulan
oikeudellista sääntelyä. Artikkeli on osa väitöskirjaa, jossa pyrin tuottamaan tulkintasuositukset
luottamuspulatilanteessa oleville kunnille. Suosituksilla on tarkoitus selkeyttää kunnanjohtajaan
kohdistuvan luottamuspulan oikeudellista tulkintaa sekä vähentää hallintotuomioistuinten
kuormittamista.
Avainsanat
Itsehallinto, erottaminen, kunnanjohtaja, kunnanjohtajajärjestelmä, luottamuspula, julkinen valta
Kirjallisuutta:
Hannus, Arno – Hallberg, Pekka – Niemi, Anne. E.: Kuntalaki. 4. uudistettu painos. WS Bookwell Oy. Helsinki 2009.
Harjula, Heikki – Prättälä, Kari: Kuntalaki: Tausta ja tulkinnat. 9., uudistettu painos. Talentum. Helsinki 2015.
Hirvonen, Kalervo – Mäkinen, Eija: Kunnallinen viranhaltija. Oikeudellisen aseman sääntely. Edita Prima Oy. Helsinki
2006.
Koskinen , Seppo – Kulla, Heikki: Virkamiesoikeuden perusteet. 5., uudempi painos. Talentum. Helsinki 2009.
Ojala, Ilpo; Miksi kunnanjohtaja saa kenkää? Tutkimus kunnanjohtajan irtisanomisesta kymmenessä
luottamuspulakunnassa. Acta nro 47. Suomen Kuntaliitto. Kuntaliiton painatuskeskus. Helsinki 1995.
Piipponen, Sirkka-Liisa: Kunnanjohtajiin kohdistunut epäluottamus vuosina 2005–2013. Uutta kunnista, nro 6/2014.
Kuntaliiton julkaisusarja.
Torkkeli, Antti; Kriisejä kuntien johdossa: Kuntajohtajiin liittyneet luottamuspulatapaukset Suomessa 2000-luvulla.
Suomen Kuntaliitto. Helsinki 2006.
Virikko, Saanareetta: Kuntajohtajan oikeudellinen asema ja erottaminen luottamuspulan perusteella. Pro gradu –
tutkielma. Tampereen yliopisto. Tampere 2014.
Pauli Rautiainen, yliopistotutkija, Tampereen yliopisto & erikoistutkija, Kulttuuripoliittisen tutkimuksen
edistämissäätiö Cupore, [email protected]
SOSIAALISET JA SIVISTYKSELLISET PERUSOIKEUDET SYRJÄKUNNISSA – RAPAUTUUKO
YHDENVERTAISUUS?
Perusoikeuksien toteuttaminen on tosiasiassa suurelta osin kuntien tehtävänä. Erityisesti tämä koskee
perustuslain 16 ja 19 §:ssä määriteltyjä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia.
Subjektiivisena oikeutena taattu oikeus maksuttomaan perusopetukseen on toteutettu perusopetuslaissa
kunnille osoitettuna velvollisuutena järjestää perusopetusta. Kunnat myös huolehtivat sekä ammatti- että
lukiokoulutuksesta. Niillä on myös keskeinen lakisääteinen asema vapaan sivistystyön, taiteen
perusopetuksen ja erilaisten kulttuuripalveluiden järjestämisessä. Näin kunnat pitkälti vastaavat siitä
peruspalvelujärjestelmästä, joka konkretisoi perustuslaissa jokaiselle taattua oikeutta itsensä
kehittämiseen varattomuuden sitä estämättä. Samoin sosiaalihuollon järjestämisvastuu on
erityislainsäädännöllä annettu kuntien tehtäväksi. Kunnat toteuttavat perustuslaissa taattuja sosiaalisia
oikeuksia toteuttaessaan niitä velvoitteita, joista on säädetty muun muassa sosiaalihuoltolaissa ja
sosiaalihuollon erityislaeissa, kuten muun muassa lasten päivähoitolaissa, lastensuojelulaissa,
kehitysvammalaissa, päihdehuoltolaissa ja vammaispalvelulaissa.
Oikeustieteellisessä tutkimuksessa kuntia on toistaiseksi tarkasteltu abstraktina monoliittina, siis tietyllä
tapaa möhkälemäisesti "kuntana" ottamatta juurikaan huomioon eri kuntien erityispiirteitä, vaikka
esimerkiksi tuoreessa sosiaalipoliittisessa tutkimuksessa on kuitenkin havaittu, että etenkin syrjäseuduilla
hyvinvointipalveluiden saatavuudessa voi olla merkittäviäkin tosiasiallisia esteitä.
Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan ja Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun
yhteinen tutkimushanke “Perusoikeudet syrjäkunnissa” pyrkii paikkamaan oikeustieteellisessä
tutkimuksessa olevaa aukkoa tarkastelemalla yksilöiden sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien
toteutumista syrjäkunnissa. Hankkeessa perusoikeuksien toteuttamista ja toteutumista tarkastellaan niin
lainopillisesti kuin laadullisen ja määrällisen sosiaalitutkimuksen menetelmiä hyödyntäen. Hanketta on
kuvattu tarkemmin sen verkkosivuilla: http://blogs.uta.fi/syrjakuntahanke/ . Alustuksessa esitellään
käynnissä olevan hankkeen alustavia tuloksia pohtien muun muassa sitä, millaiset esimerkiksi kunnan
väestöpohjan suuruuteen liittyvät vähimmäisehdot (syrjä)kunnan on täytettävä, jotta se kykenee
huolehtimaan asukkaidensa sosiaalisten ja sivistyksellisten perusoikeuksien turvaamisesta perustuslain
asettamat raamit täyttäen.