lomakkeen 15 täyttöohjeet

Taiteilijan tulot ja kulut - lomakkeen 15 täyttöohjeet
Palkkatulot, jotka olet saanut työsuhteessa, ovat jo valmiiksi erikseen esitäytetyllä
veroilmoituslomakkeella. Lomakkeella 15 ilmoitetaan ne taiteellisesta toiminnasta saadut tulot, joita
ei ole esitäytetyllä veroilmoituksella. Samoin taiteellisen toiminnan kulut ilmoitetaan tällä
lomakkeella. Teosten myyntitulot ilmoitetaan veroilmoituksessa sinä verovuonna, kun olet saanut
rahat käyttöösi. Kulut ilmoitetaan samoin käteisperiaatteen mukaisesti sen vuoden kuluina kun olet
maksut suorittanut.
Vaikka sinulla ei olisi ollut teosmyyntituloja, voit kuitenkin ilmoittaa taiteellisen toimintasi kulut. On
aivan normaalia, että taiteilijalle syntyy teosten valmistamiseen liittyviä kuluja eri vuonna, kuin itse
myynnistä saatuja tuloja. Näissä tapauksissa on selkeyden vuoksi hyvä laittaa verottajalle mukaan
CV, josta käy ilmi, että olet ammattitaiteilija (koulutus, kuvataidejärjestön jäsenyys, näyttelyt,
apurahat ym. ammattitoiminta).
Jos olet arvonlisäverovelvollinen, ilmoitat lomakkeella 15 tulosi ja kulusi ILMAN arvonlisäveron
osuutta. Arvonlisäverojen osuus annetaan erillisellä ilmoituksella helmikuussa. Jos et ole
arvonlisäverovelvollisten rekisterissä, ilmoitat tulot ja menot kuittiesi ja tositteittesi mukaisesta
täydestä määrästä.
Muistiinpanoja kirjanpidostasi ja kuitteja ei tarvitse lähettää verottajalle, mutta ne täytyy säilyttää
vuoden 2014 osalta aina vuoteen 2021 asti. Verottaja saattaa tehdä tarkastuksia myöhemmin ja
pyytää kuitteja nähtäväkseen.
TULOT
Kohta 3.1.
Ilmoita tässä ne tulot, joita ei ole esitäytetyllä lomakkeellasi. Myös ulkomailla myydyistä teoksista
saamasi tulot ilmoitetaan tässä. Mikäli olet tullut arvonlisäverovelvolliseksi vuonna 2014, ilmoita
tässä tulona myös alkuvarastovähennys, jonka teit arvonlisäverotuksessa.
Kaikki tulo, jota ei ole erikseen säädetty verovapaaksi, on verotettavaa tuloa ja ilmoitettava
verottajalle. Kilpailupalkinnoista verovapaita vuonna 2014 ovat nämä kuvataiteen kilpailupalkinnot
ja valokuvauksen palkinnot:
- Assembly Organizing Oy:n järjestämä Assembly Summer 2014 kilpailu;
- Kymenlaakson liiton järjestämä E18-moottoritien Vaalimaan kiertoliittymän taidekilpailu;
- Lahden taidegraafikot ry:n – Graphic Artist Association of Lahti järjestämä Miniprint Finland 2014
kilpailu;
- Näkymä-ympäristötapahtuman ja NÄE!-hankkeen järjestämä Näkymätön-kilpailu;
- Opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman Talvisodan muistomerkkitoimikunnan järjestämä
Talvisodan kansallinen muistomerkkikilpailu;
- Valtion taideteostoimikunnan järjestämä VTT Ydinturvallisuustalon taidekilpailu.
- Suomen Lehtikuvaajat ry:n järjestämä Vuoden lehtikuvat 2013;
- Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n järjestämä Vuoden Luontokuva 2014
- Suomen Valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto ry:n järjestämä Fotofinlandia kilpailu.
Kohdat 3.2 ja 3.3.
Laske ensin yhteen kaikki vuonna 2014 saamasi apurahat, stipendit ja tunnustuspalkinnot. Jos
summa on enintään 19 897,24 euroa, ovat kaikki apurahasi verovapaita.
Ilmoita kohdassa 3.2 ne muulta kuin julkisyhteisöltä saadut apurahat, joiden määrä on
yli 19 897,24 euroa. Huomaa, ettei Suomen Kulttuurirahasto, Kordelinin säätiö yms. yksityiset
yhditykset ja säätiöt ole julkisyhteisöjä. Myöskään ulkomaalaisten julkisyhteisöjen apurahat eivät
ole verovapaita siltä osin kun apurahojen yhteissumma ylittää 19 897,24 euroa.
Ilmoita apurahat kohdassa 3.3, jos apurahojen yhteismäärä ei ylitä verovapaan taiteilija-apurahan
määrää tai kaikki apurahat on saatu julkisyhteisöiltä. Julkisyhteisöltä saadut apurahat ovat
verovapaita, vaikka ne ylittäisivät 19 897,24 euroa. Tällaisia julkisyhteisöjä ovat mm.:
* valtio
* kunnat ja kuntayhtymät
* Taiteen edistämiskeskus
* alueelliset taidetoimikunnat
* ev. lut. kirkko ja ortodoksinen kirkkokunta
* Suomen pankki
* Kansaneläkelaitos
* valtion tieteelliset toimikunnat (Suomen Akatemia)
* työsuojelurahasto
Lisäksi verovapaata on Pohjoismaiden neuvostolta saadut apurahat (stipendit yms.)
KULUT
Kohta 4.1. Työhuone
Taiteilijan työhuoneen vuokra ja siihen liittyvät kulut, kuten lämmitys, sähkö- yms. kulut merkitään
lomakkeen kohtaan 4.1 täysimääräisinä silloin, kun työhuone on omasta asunnosta erillinen. Jos
ateljeetila/työhuone on oman asunnon yhteydessä, lasketaan työtilan pinta-ala ja vähennys
tehdään prosentuaalisena suhteessa muussa käytössä olevan asunnon pinta-alaan.
Liuottimien, maalien ym. työvälineiden takia on yleensä aivan selvää, ettei taiteilijna työhuoneella
ole yksityiskäytön mahdollisuutta. Oman asunnon yhteydessä olevan työhuoneen osalta voi
tarvittaessa verottajalle antaa lisäselvityksinä pinta-alasta pohjapiirustuksen ja valokuvia, jotka
osoittavat, että huone on työkäytössä.
Jos kuitenkin todellisten työhuonekulujen selvittäminen on hankalaa esimerkiksi sen vuoksi, että
työhuonetta käytetään vain osan aikaa ansiotulojen hankkimiseen, voidaan todellisten kulujen
sijasta vähentää niin sanottu työhuonevähennys.
Työhuonevähennyksenä myönnetään verovuodelta 2014 seuraavat määrät, mikäli selvitystä
suuremmista kustannuksista ei esitetä:
- niille verovelvollisille, joille työnantaja ei ole järjestänyt työhuonetta ja jotka käyttävät
työhuonetta pääansiotulonsa hankkimiseksi 820 euroa/vuosi;
- niille, jotka käyttävät työhuonetta osapäiväisesti pääansiotulonsa tai pysyväisluontoisten tai
huomattavien sivutulojensa hankkimiseksi 410 euroa/vuosi;
- niille, jotka käyttävät asuntoa satunnaisten sivutulojen hankkimiseksi, 205 euroa/vuosi.
Jos molemmat aviopuolisot käyttävät työhuonetta osapäiväisesti pääansiotulojen tai
pysyväisluontoisten sivutulojen hankkimiseksi, vähennyksen määrä on puolisoilla yhteensä 615
euroa/vuosi.
4.2 Materiaali- ja tarvikekulut
Kaikki taiteilijatarvikkeet ja teosmateriaalit vähennetään täysimääräisesti.
Työvälineet vähennetään kohdassa 4.2 jos työväline on maksanut enintään 1000 euroa tai jos
työvälineen käyttöikä on alle 3 vuotta. Mikäli nämä rajat ylittyvät, katso ohjeet kohdasta 6 Poistot.
4.3 Puhelin- ja tietoliikennekulut
Tietokoneen hankinnasta aiheutuneet kustannukset voi vähentää tulonhankkimiskuluna, jos käytät
tietokonetta työasioihin, kuten taiteellisen toimintasi esittelyyn ja myynninedistämiseen
kotisivuillasi, sähköpostiyhteydenpitoon näyttelyiden sopimista varten jne. Jos tietokoneen käyttö
on pääasiallisesti työkäyttöä ja voit esimerkiksi selventää verottajalle, että sinulla on erikseen
kotikone yksityisasioita varten, saat vähentää tietokoneen hankintahinnan ja liittymähinnan
kokonaisuudessaan. Mikäli sinulla on vain yksi kone ja käytät tietokoneyhteyttä työasioiden lisäksi
myös yksityisasioihin, voit vähentää puolet kustannuksista. Sama koskee puhelinkustannuksia.
4.4 Ammattikirjallisuus ja jäsenmaksut
Tähän kohtaan merkitään ammattialasi yhdistysten jäsenmaksut sekä kustannukset sellaisista
kirjoista ja ammattilehdistä, jotka liittyvät suoraan omaan taiteelliseen ansiotoimintaasi ja sen
edistämiseen tai täydentävät ja ylläpitävät ammattitaitoasi. Tavalliset päivälehdet kuten Hesari,
eivät ole ammattilehtiä.
4.5 Työmatkat ja niistä aiheutuneet lisääntyneet ruokailukulut ja majoituskustannukset
Matkat kodin ja erillisen työhuoneen välillä eivät ole verotuksessa varsinaisia työmatkoja.
Matkakustannukset asunnosta työpaikkaan ja takaisin vähennetään halvimman kulkuneuvon
käyttökustannusten mukaan laskettuna esitäytetyllä veroilmoituksella, ei tässä.
Kohtaan 4.5 merkitään kulut varsinaisista työmatkoista, joita ovat esimerkiksi matkat näyttelyyn
ripustusta, purkamista ja avajaisia varten, neuvottelumatkat, matkat työmaalle rakennushankeiden
yhteydessä yms. työasioissa tehdyt matkat, jotka taiteilija tilapäisesti tekee erityiselle
työntekemispaikalle työtehtäviensä vuoksi, muualle kuin omalle työhuoneelle.
Vähennys tilapäisestä, omalla autolla tehdystä työmatkasta vuonna 2014 on 0,25 euroa/km.
Kulkuvälineen, kuten junan, lentokoneen tms. matkaliput voidaan vähentää matkustamiskuluina.
Huomaa, ettei työmatkalla aiheutuneita parkkisakkoja ym. rangaistusluonteisia maksuja voi
vähentää.
Majoituskulut esim. hotellikulut vähennetään maksutositteen mukaan. Kaikista työmatkoista ja
niistä aiheutuneista kuluista on syytä pitää tarkkaa muistikirjaa selvityksineen. Vähennykset saa
vain luotettavan selvityksen perusteella.
Lisääntyneitä elantokustannuksia ovat esimerkiksi työmatkasta aiheutuneet kohtuulliset
ylimääräiset ruokailukustannukset. Vähennys tehdään todellisten kulujen suuruisena kuittien
mukaisesti. Vähennyksen voi myös tehdä arviona tulonhankkimiskulupäivärahan määräisenä, joka
on verovuodelta 2014 yli 6 tuntia kestäneellä matkalla 14 euroa ja yli 10 tuntia kestäneellä matkalla
26 euroa vuorokaudessa.
Vähennyksen saa vain, jos elantokustannukset ovat tosiasiallisesti kasvaneet työmatkan vuoksi.
Edellytyksenä on aina myös, että erityinen työntekemispaikka sijaitsee yli 15 kilometrin päässä
asunnolta tai varsinaiselta työpaikalta sen mukaan, kummasta paikasta matka tehdään. Lisäksi
etäisyyden on oltava yli 5 kilometriä sekä asunnolta että varsinaiselta työpaikalta.
Matkaohjelma opintomatkoista
Oman ammattitaidon ylläpitämiseksi tarpeelliset opintomatkat esimerkiksi museoihin ja näyttelyihin
muilla paikkakunnilla, myös ulkomaillle, ovat vähennyskelpoisia työmatkoina. Tällöin on tarpeellista
pitää päiväkirjaa osoittaakseen verottajalle, että on käyttänyt matkan kokopäiväisesti (esim. klo
9-17) opintotarkoitukseen. Jos matka on osittain virkistysmatkan luonteinen ja osittain opintomatka,
vähennykseksi hyväksytään yleensä opiskeluun käytettyä aikaa vastaava osa matkan kuluista.
Myös ulkomaille tehdyn työmatkan lisääntyneet elantokulut vähennetään ensi sijassa
verovelvollisen selvityksen perusteella. Jos kuluista on edellä esitetyn mukainen selvitys, mutta
määrä joudutaan arvioimaan, ulkomaille tehdyn vähintään 10 tuntia kestäneen työmatkan osalta
vähennys voidaan tehdä noudattaen palkansaajan ulkomaanpäivärahoja vastaavia perusteita ja
summia. Katso erillinen päivärahataulukko.
Verovelvollisen asuessa ulkomailla residenssissä kodinomaisissa olosuhteissa, lisääntyneet
elantokulut voidaan muun selvityksen puuttuessa arvioida puoleen kyseisen maan päivärahan
määrästä. Muilta osin matka- ja asumiskulut vähennetään täysimääräisesti.
4.6 Poistot -> Katso ohjeet kohdassa 6.
Laske ensin poistovähennyksesi määrä lomakkeen kohdassa 6 ja siirrä tähän yhteenlaskemasi
poistojen summa.
4.7 Muut tulon hankkimisesta aiheutuneet kulut
Merkitse tähän kohtaan kaikki muut verotuksessa vähennyskelpoiset taiteellisesta
ammattitoiminnastasi aiheutuneet kulut, joita et vielä ole merkinnyt muualle. Tähän tulevat muun
muassa gallerioiden välityspallkiot. Jollet ole itse arvonlisäverovelvollinen, niin laita tähän myös
gallerian sinulta vähentämät provisioiden arvonlisäverot.
Tähän kohtaan tulevat myös muut näyttelyn pitämisestä sinulle aiheutuneet kulut, kuten
kutsukorttien ja julisteiden painatus ja postitus, teosten kuljetus ja vakuutukset. Kohtuulliset
avajaistarjoilut voi vähentää markkinointikuluina. Huomaa, ettei vuodelta 2014 voi tehdä
minkäänlaisia edustuskuluvähennyksiä.
Voit vähentää kuluina myös henkilökohtaiset suojaimet ja työvaatteet. Työvaatteena pidetään
verotuksessa sellaisia suojavaatteita, joille ei ole muuta käyttöä vapaa-ajalla. Tavanomaiset
vaatteet, kuten mekot ja puvut näyttelyn avajaisiin eivät ole työvaatteita, koska niitä voi käyttää
muissakin tilanteissa.
5 Kulujen kohdistaminen
Lomakkeen kohdassa 5 erottelet ja merkitset, mitkä kulut liittyvät minkäkin tulon hankkimiseen.
Jos olet saanut verovapaan kohdeapurahan, merkitse apurahalla maksetut kulut apurahan
kohdalle. Tällaisia kuluja ei voi vähentää muista tuloista. Työskentelyapuraha sen sijaan on
tarkoitettu elinkustannuksiin, eikä siihen kohdisteta taiteellisen toiminnan kuluja.
Kulujen laskemisen ja kohdistamisen jälkeen siirretään positiivinen tulos kohdasta 5.4. esitäytetylle
verolomakkeelle kohtaan 1.4. tai negatiivinen tulos kohdasta 5.7. esitäytetylle lomakkeelle kohtaan
3.4. Älä erittele muilta osin enempää taiteellisen toimintasi tuloja ja kuluja esitäytetyllä lomakkeella,
etteivät ne tule kahteen kertaan lasketuiksi. Samoin jos sinulla on esimerkiksi taiteellisesta
opetustoiminnasta tuloja, jotka jo ovat esitäytetyllä lomaakkeella, älä enää merkitse niitä
lomakkeelle 15.
6 Poistot
Tässä kohtaa lasket yli 1000 euroa maksavien tai yli 3 vuotta kestävien työkalujesi vuosittaisen
enimmäisvähennyksen määrän. Vuosittainen vähennys on 25 % jokaisesta tällaisesta laitteesta.
Jos koneita tai laitteita on useampia, laske ne yhteen ensin ja siirrä sitten yhteismäärä lomakkeen
kohtaan 4.6
Tässä esimerkkitapauksessa voit tänä vuonna vähentää ostoksestasi 725 euroa ja ensi vuoden
verotuksessa 2016 voit vähentää 543,75 euroa, joka on 25 % vähentämättä olevasta summasta
2175 €.
MUUTA HUOMIOITAVAA
Veronmaksukyvyn alentumisvähennys
Jos verovelvollisen veronmaksukyky hänen ja hänen perheensä käytettävissä olevat tulot ja
varallisuus huomioon ottaen on erityisistä syistä, kuten elatusvelvollisuuden, työttömyyden tai
sairauden johdosta olennaisesti alentunut, on mahdollista saada kohtuullinen määrä
veronmaksukyvyn alentumisvähennystä, ei kuitenkaan enempää kuin 1 400 euroa.
Vähennystä myönnettäessä otetaan huomioon perheen kokonaistilanne. Ensin tutkitaan, onko
veronmaksukyky lain tarkoittamasta erityisestä syystä olennaisesti alentunut. Sen jälkeen tutkitaan,
onko vähennys myönnettävissä ottaen huomioon verovelvollisen ja hänen perheensä veronalaiset
ja verovapaat tulot ja varallisuus.
Veronkorotus
Veronkorotusta voidaan määrätä, kun verovelvollinen on tietensä tehnyt perusteettoman
vähennysvaatimuksen. On myös tärkeää palauttaa veroilmoitus määrätyssä ajassa. Mikäli
verottaja pyytää sinulta lisäselvityksiä, vastaa silloinkin annetun ajan sisällä ja tarkoin kaikkiin
sinulle esitettyihin kysymyksiin. Muussa tapauksessa verottajalla on mahdollisuus määrätä
veronkorotusta.
Ota yhteyttä kun sinulla on kysyttävää
Autan mielelläni kaikkien jäsenjärjestöjen taiteilijoita verotukseen liittyvissä asioissa, joten ota
yhteyttä sähköpostilla kun sinulla on kysyttävää tai soittamalla.
Anne Vilppula
Lakimies
050 4344280
[email protected]
Suomen Taiteilijaseura