elinkeinojohtajaa

Ilmoitus
1 (2)
Dnro 367/01.01.01.01/2015
30.11.2015
Elinkeinot & kehitys Nordica on Inarin kunnan eriytetty taseyksikkö, joka vastaa kunnan elinkeinoja yrityspalveluista, kansainvälisyyspalveluista, kehittämis- ja koulutushankkeista sekä henkilöstöja yrityskoulutuksista. Nordica osallistuu Inarin kunnan elinkeinopoliittiseen edunvalvontaan sekä
muuhun elinkeinojen kehittämistä tukevaan toimintaan. Yksikössä työskentelee tällä hetkellä viisi
henkilöä ja vuosibudjetti on noin 1,2 miljoonaa euroa.
Haemme
elinkeinojohtajaa
toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen.
Elinkeinojohtajan tehtävänä on vastata Elinkeinot & kehitys Nordican päivittäisestä operatiivisesta
toiminnasta, kuten taloudesta, hallinnosta ja henkilöstöasioista sekä muusta yksikön asioiden valmistelusta ja toimeenpanosta. Toimintaa ohjaa oma johtosääntö sekä Inarin kunnan alue- ja elinkeinopoliittinen ohjelma 2014 - 2016 ja yksikölle vastikään vahvistettu strategia.
Elinkeinojohtaja toimii Elinkeinot & kehitys Nordican johtokunnan esittelijänä.
Elinkeinojohtajan työtehtäviin kuuluu Inarin kuntakonserniin kuuluvan Kiinteistökehitys InLike
Oy:n ja mahdollisten muiden yhtiöiden toimitusjohtajuus. InLike Oy:n tehtävänä on vastata Inarin
kunnan elinkeino- ja yritystoimintaan liittyvien toimitilojen kehittämisestä ja vuokraustoiminnasta.
Viran kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, monipuolinen perehtyneisyys
elinkeinotoimeen ja yritystoimintaan sekä suomen kielen lisäksi riittävä kielitaito (vähintään englannin kielen taito). Elinkeinojohtajan toimipaikka sijaitsee Ivalossa, mutta tehtävän hoitaminen
edellyttää matkustusvalmiutta.
Elinkeinojohtajan KVTES:n mukainen kokonaispalkka on 4700 euroa kuukaudessa. Hakija voi esittää hakemuksessa myös oman palkkatoivomuksensa.
Työ alkaa sopimuksen mukaan. Sovellamme viiden kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on toimitettava kunnanhallitukselle hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan viimeistään 30 päivän
kuluttua valitsemispäätöksen tiedoksisaannista.
Inarin kunnanhallitukselle osoitetut hakemukset ansioluetteloineen tulee toimittaa
18.12.2015 klo 12.00 mennessä sp-osoitteeseen [email protected] tai postitse osoitteeseen
Inarin kunnanhallitus, Piiskuntie 2, 99800 Ivalo.
Lisätietoja antavat valtuuston puheenjohtaja Anu Avaskari p. 0400 485 880, kunnanhallituksen
puheenjohtaja Jari Huotari p. 040 148 7954 ja kunnanjohtaja Jyrki Hyttinen p. 040 701 7744.
Tietoja Inarin kunnasta ja Elinkeinot & kehitys Nordicasta: www.inari.fi ja www.nordicainari.fi
Ivalo, 1.12.2015
Inarin kunnanhallitus
Viran hakuaikaa on jatkettu 18.12.2015 klo 12.00 asti. Aikaisemmat hakemukset otetaan
huomioon.
Inarin kunta, Piiskuntie 2, 99800 Ivalo
Puhelin +358 40 188 7111, faksi +358 16 662 628
www.inari.fi, [email protected]
Ilmoitus
2 (2)
Dnro 367/01.01.01.01/2015
30.11.2015
Elinkeinot & kehitys Nordica on Inarin kunnan eriytetty taseyksikkö, joka vastaa kunnan elinkeino- ja
yrityspalveluista, kansainvälisyyspalveluista, kehittämis- ja koulutushankkeista sekä henkilöstö- ja
yrityskoulutuksista. Nordica osallistuu Inarin kunnan elinkeinopoliittiseen edunvalvontaan sekä muuhun
elinkeinojen kehittämistä tukevaan toimintaan. Yksikössä työskentelee tällä hetkellä viisi henkilöä ja
vuosibudjetti on noin 1,2 miljoonaa euroa.
Etsimme haasteita pelkäämätöntä ja idearikasta
elinkeinojohtajaa
toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen,
hakemukset 18.12.2015 klo 12.00 mennessä.
Viran hakuaikaa on jatkettu 18.12.2015 klo 12.00 asti. Aikaisemmat hakemukset otetaan huomioon.
Ilmoitus julkaistaan kokonaisuudessaan kunnan virallisella ilmoitustaululla ja kotisivuilla www.inari.fi
Almottâs almostittoo tievâslâžžân kieldâ virgálii almottâstavlust já päikkisiijđoin www.inari.fi.
Almmuhus almmustahttojuvvo ollásit gieldda virggálaš almmuhantávvalis ja ruoktosiidduin www.inari.fi.
Ââlmtõs čõõđtet obbvuõđstes kåå´dd veerjlaž ââlmtemtaaulâst da dommseeidin www.inari.fi
Ivalo, 1.12.2015
Inarin kunnanhallitus
Inarin kunta, Piiskuntie 2, 99800 Ivalo
Puhelin +358 40 188 7111, faksi +358 16 662 628
www.inari.fi, [email protected]