Harjavallan Pallo ry Kausijulkaisu 2015

Harjavallan Pallo ry
KAUSI 2015
Puheenjohtajan tervehdys 2015
Jalkapallokausi on jälleen saatu täyteen vauhtiin tätä kirjoitettaessa, kuten myös seuran 65. toimintakausi. Harjavallan Pallolla on tällä hetkellä yhdeksän joukkuetta, joista kolme osallistuu piirinsarjoihin ja
viisi piirin leikkimaailmasarjoihin. Yhdeksäs joukkue käynnistettiin keväällä noin kymmenvuotiaille tytöille ja on kerännyt mukavasti pelaajia. Pelaajamäärä koko seurassa on edelleen reilu 150.
Harjavallan Pallo järjesti esi- ja alakouluikäisille koulufutispäivän toukokuussa sekä osallistui ainoana
harjavaltalais-seurana LiikU:n järjestämään koululiikuntapäivään huhtikuussa. Jos näistä tapahtumista
voi jotain päätellä, niin jalkapallolla on edelleen vetoa lasten keskuudessa ja seuraan tuleva harrastajavirta on turvattu. Samassa yhteydessä luonnollisesti toivoisi, että lasten vanhemmista löytyy myös vetäjiä seuran joukkueisiin. Varsinkin nuoremmissa ja juuri aloittaneissa ikäryhmissä on tarjolla joukkueiden
toimihenkilötehtäviä niin valmentajana, joukkueenjohtajana kuin huoltajana. Palkkaa seuralla ei näistä
tehtävistä ole mahdollisuutta tarjota, mutta toivottavasti runsaasti iloisia onnistumisen hetkiä joukkueen kesken pelikentillä. Rohkeasti vaan mukaan toimintaan.
Olosuhdepuolella uusi liikuntahalli on parantanut roimasti seuran joukkueiden talviharjoittelumahdollisuuksia sekä mahdollisti futsal-sarjaotteluiden pelaamisen ja turnausten järjestämisen myös Harjavallassa. Kesällä Honkalan nurmi antaa samat mahdollisuudet, joskin keväällä ennen sarjakautta joudumme
pelaamaan kaikki harjoitusottelut naapuriseurojen tekonurmikentillä. Haavetta omasta tekonurmesta ei
ole kuopattu.
Seuraidentiteettiä vahvistaaksemme päätimme johtokunnassa yhtenäistää seuran peliasut seuraavan
parin kauden aikana. Jatkossa Harjavallan Pallon joukkueet pelaavat sinivalkoraidallisissa paidoissa sekä
sinisissä shortseissa ja sukissa.
Lopuksi kiitokset: kiitän Harjavallan kaupunkia ja yhteistyökumppaneitamme tuesta toiminnallemme.
Erityiset kiitokset haluan osoittaa kaikille seuran toimihenkilöille, jotka uhraavat omaa vapaa-aikaansa
mahdollistaakseen jalkapallon harrastusmahdollisuuden Harjavallassa.
Hyvää kesän jatkoa kaikille,
Janne Lahtinen
FC HaPo Edustusjoukkue (5. divisioona)
Ylärivi vasemmalta: Samu Oras, Eero Rantala, Teemu Piira, Aleksi Salminen, Ville Huhtala, Jani Heinikallio, Riku Lamminen, Jukka Kivimäki, Tommi Virta, Tatu Virtanen,
Alhaalta vasemmalta: Lauri Kurru, Kristian Koronen, Jussi Kallio, Juho Niemi(c), Einari Mäenpää, JerePetri Kulmala, Juho Vähtäri, Waltteri Aronpää, Patrik Voutilainen, Arto Ovaskainen
Kuvasta puuttuvat: Joonas Pentikäinen ja Hannu Orava
Valmentaja: Ville Huhtala Joukkueenjohtaja: Riku Lamminen
Miesten edustusjoukkue pelaa tälläkin kaudella Satakunnan Vitosta. Ryhmä on pysynyt viime kaudesta
lähes muuttumattomana, lukuun ottamatta muutamaa jo edesmenneestä HaPo2:sta siirtynyttä pelaajaa. Myös muutama juniori nousi täksi kaudeksi osaksi vakiomiehistöä. Talvella kuntoa ylläpidettiin sekä
futsalia että salibandya pelatessa uudella liikuntahallilla. Ulos siirryttiin treenaamaan heti kun säät sallivat. Joukkueen tavoite on sijoittua sarjan kärkipäähän kauden päätteeksi.
FC HaPo Naiset
Ylhäältä vasemmalta: Rauno Järvinen, Milla Olshin, Milla Rantanen, Emma Mikola, Inka Hämäläinen,
Silvia Musikka, Piia Koivula, Karita Huilla, Dagne-Laura Raik
Alhaalta vasemmalta: Klaudia Silvennoinen, Suvi Hakala, Suvi Salonen, Nea-Julia Hakala, Jonna Kangas,
Olivia Heine, Katariina Niemi, Jarkko Mikola
Kuvasta puuttuvat: huoltajat Minna Rantanen , Hanna Niemi ja Marko Huilla
Valmennus: Jarkko Mikola ja Rauno Järvinen
Naisjoukkue pelaa piirin naisten 7vs7 harrastesarjaa ja harjoittelee ti ja to klo 16.30-18.00 Honkalassa.
Naiset aloittivat myös keväällä 10-vuotiaiden tyttöjen valmennusprojektin.
Kannustajat-tukea tarjolla Harjavallan Pallon junnuille!
Satakunnan Osuuskaupassa puntaroitiin muutama vuosi sitten miten voisimme tukea satakuntalaisia
lapsia ja nuoria kohti koko elämän jatkuvaa liikuntaharrastusta. Koska seurojen toteuttama junioriurheilu on laadukasta ja kehittyvää, haluttiin tuki suunnata toimialueen seurojen kautta junnuliikuntaan. Tuki
kanavoidaan ns. Kannustajat-tuen kautta, jonka piiriin seurat hakevat kalenterivuodeksi kerrallaan. Harjavallan Pallo on tänä vuonna toista kertaa mukana Satakunnan Osuuskaupan Kannustajat-seurojen joukossa.
Tukimallissa osuuskaupan asiakasomistaja ilmoittautuu mukaan valitsemansa seuran Kannustajiin, jolloin hänen taloutensa Bonukset lasketaan seuran hyväksi. Seuran kaikkien Kannustajien kalenterivuoden
aikana kerryttämät Bonukset lasketaan yhteen, ja tämän perusteella määräytyy seuran saama Kannustajat-tuki. Seuralle maksettavassa tuessa huomioidaan myös seuran junnujen määrä. Kannustajat-tuki ei
vähennä asiakasomistajalle maksettavia Bonuksia, vaan ne maksetaan edelleen hänelle normaaliin tapaan. Kannustajiin voit liittyä missä kohden vuotta vain.
Kannustajat-mallissa mukana oleva seura sitoutuu käyttämään saamansa tuen junnujensa liikuntaharrastuksen hyväksi. Harjavallan Pallo käyttää Kannustajat-tukensa varustehankintoihin, sarjojen osallistumismaksuihin, erotuomaripalkkioihin ja liikuntahallin salivuokraan.
Seuran Kannustajaksi liittyjän ei tarvitse olla seuran jäsen, kiinnostus asiaa kohtaan riittää. Satakunnan
Osuuskaupan Kannustajiin voivat liittyä netissä Omalla S-kanavalla kaikki Satakunnan Osuuskaupan asiakasomistajatalouksien pääjäsenet. Seuran Kannustajien keräämästä yhteisestä Bonuspotista ja seuran
junnujen määrästä riippuu sitten se, kuinka suuren tuen seura vuoden 2016 tammikuussa saa Satakunnan Osuuskaupalta junnujaan varten. Osuuskauppa on varannut Kannustajat-tukeen vuonna 2015 yhteensä 35 000 euroa.
Käytä siis monipuolisesti vihreän kortin palveluja ja kerrytä Harjavallan Pallon junnuille mahdollisimman
iso potti Kannustajat-tukea! Liittymisen Kannustajiin voit tehdä Omalla S-kanavalla, jonne pääset osoitteesta www.s-kanava.fi/satakunta. Seurasta saat tarvittaessa tarkemman ohjeen liittymiseen.
FC HaPo D13 (P02)
Ylhäältä vasemmalta: Oskari Holmström, Roni Lähdeviita, Jimi Kärkkänen, Matias Rajala, Aatu Virta
Keskirivi vasemmalta: Janne Lahtinen, Santeri Henttinen, Rainer Riiet, Matias Lahtinen (C), Janne Kestinmäki, Jere Kulme, Eetu Keto, Axel Forsell, Jesse Kulme, Ari Lappi
Alhaalta vasemmalta: Atte Mannila, Ville Halonen, Eetu Pelli, Topias Lanne, Otto Hämäläinen, Artturi
Alhonen, Ossi Lehtomäki
Kuvasta puuttuu: Kristofer Maripuu, Albert Heine, Juho Ollila, Samuel Ruohola
Valmennus ja joukkueenjohto: Janne Lahtinen, Ari Lappi
Harjavallan Pallon D13-joukkueen vahvuudessa on tällä hetkellä 24 pelaajaa. Joukkue osallistuu kesällä
jalkapallossa D13-joukkueiden piirinsarjaan ja viime talvena pelattiin myös piirin futsal-sarjassa sekä
järjestettiin yksi oma futsal-turnaus yhdessä B-tyttöjen/Naisten kanssa.
Kesän aikana joukkue osallistuu kahteen-kolmeen jalkapalloturnaukseen, joista ensimmäinen, Jyväskylä
Cup, pelattiin 6.-7.6. Jyväskylässä. Joukkue sijoittui turnauksessa 18 joukkueen sarjassa seitsemänneksi.
Voittoja turnauksessa otettiin viisi kuudesta pelistä maalierolla 15-4. (Kausijulkaisun kannen joukkuekuva turnauksesta).
Harjoituksia joukkueella on keskimäärin kolmet viikossa. Loka-joulukuussa vapaaehtoisia fysiikkatreenejä veti Harjavalta Taekwondon valmentajat kerran viikossa. Näihin osallistui myös E11-joukkueen pelaajia.
FC HaPo E11 (P04)
Ylhäältä vasemmalta: Janne Lahtinen, Markus Kanth, Akseli Ehtamo, Aaro Björkman, Samuli Harjunpää,
Laura Kumpulainen, Nicklas Lindqvist, Aatu Pelli, Santeri Ala-sipilä, Eino Aromaa, Taneli Lahtinen
Alhaalta vasemmalta: Leevi Ijäs, Atte Mansikkamäki, Alisa Lahtinen, Mikael Paalanen (C), Teemu Ketonen, Werner Forsell, Eemeli Kumpulainen
Kuvasta puuttuu: Sebastian Baltzar, Joona Keto, Jere Vallin
Valmennus: Taneli Lahtinen, Janne Lahtinen
Joukkueenjohto: Laura Kumpulainen
Tämä on Harjavallan Pallon 2004-syntyneiden joukkue. Harjoittelemme koko vuoden kolme
kertaa viikossa, sekä ulkona että sisällä. Lisäksi osallistumme Satakunnan piirin leikkimaailmaan
sekä lukuisiin isompiin ja pienempiin turnauksiin. Joukkueessa vallitsee loistava yhteishenki ja
otteissa on kova tekemisen meininki. Jos innostusta ja periksi antamatonta asennetta löytyy,
niin ottakaa vain rohkeasti yhteyttä joukkueen johtoon. Vielä ei ole liian myöhäistä hypätä mukaan tämän joukkueen toimintaan ja palloilun maailmaan.
FC HaPo E10 (P05)
Ylhäältä vasemmalta: Veijo Niemi , Niklas Björkman, Lukas Kellokumpu, Ville Välimaa, Joonatan Lallukka, Jasper Raitala
Keskirivi vasemmalta: Juho Niemi , Elli Hämäläinen, Wili Saarinen, Ossi Rantasalo, Eemeli Pusa, Frans
Saarinen, Onni Lehtiniemi, Juho Vähtäri
Alhaalta vasemmalta: Emmi Vesalainen, Niko Pöysti, Viivi Lilja, Erden Kilickesen, Juho Mikkola, Valtteri
Liikala, Joakim Tähtikari
Kuvasta puuttuu: Arttu Kolminniemi, Johanna Kivi
Valmennus: Juho Niemi, Juho Vähtäri, Veijo Niemi
Joukkueenjohto: Johanna Kivi
E10 joukkue koostuu 19 innokkaasta 2005-syntyneestä pelaajasta. Kauden alussa koettiin suuria
muutoksia joukkueenjohdon osalta, kun vanhat valmentajat jättäytyivät sivuun ja tilalle astuivat
uudet valmentajat Juho Niemi, Juho Vähtäri ja Veijo Niemi. Onneksi joukkue ei hämmentynyt
valmentajien vaihdosta vaan harjoittelee entistä innokkaammin ympäri vuoden kahdesti viikossa. Joukkue osallistuu kesällä piirin leikkimaailmaan sekä mahdollisuuksien mukaan myös muihin turnauksiin ja harjoituspeleihin ympäri vuoden. Aina mahtuu mukaan, eli jos kiinnostuit
joukkueen toiminnasta, niin ota rohkeasti yhteyttä joukkueenjohtoon.
Harjavallan Matkahuolto
MH Asiamies Seija Lahti
02 6743 051, 0400 924 102
Harjavalta 02 6742 280, Kokemäki 02 546 0890
FC HaPo F9 (P06)
Ylärivi vasemmalta: Kari Kaivola, Kimmo Miettinen, Aaro Mannila, Joonas Lahti, Matias Virtanen, Marius
Paalanen, Aleksi Lahti, Jussi Hämäläinen
Keskimmäinen rivi vasemmalta: Arttu Lindqvist, Veeti Mäkilä, Samu Miettinen, Ilja Hämäläinen
Alarivi vasemmalta: Paavo Inkinen, Eemeli Laine, Ahti Ketonen, Miro Niinimäki, Vilho Urpanen, Onni
Ruusunen, Aleksi Pekola
Nurmella makaamassa vasemmalta: maalivahdit Joonas Mäkelä ja Joona Kaivola.
Valmennus ja huolto: Jussi Hämäläinen, Kimmo Miettinen, Kari Kaivola (huoltaja)
Joukkueenjohto: Piia Lahti
F9-joukkue koostuu 2006 syntyneistä pikku futaajista. Tällä hetkellä kokoonpanossa on 18 pelaajaa. Harjoituksia on järjestetty läpi kauden kaksi kertaa viikossa. Tammikuusta huhtikuuhun
harjoiteltiin vanhalla ammattikoululla ja uudella liikuntahallilla. Huhtikuun lopulla siirryttiin ulkokentille, sekä tapahtuma-aukiolle että Honkalan nurmelle. Joukkuetta valmentaa erittäin motivoitunut tiimi, Jussi Hämäläinen ja Kimmo Miettinen. Huoltajana toimii Kari Kaivola ja joukkueenjohtajana Piia Lahti. Lisäksi joukkueen toiminnan mahdollistaa sitoutunut vanhempien ryhmä.
Pikkujunnut pelaavat kesällä 2015 Leikkimaailmasarjassa ja lisäksi ohjelmaan kuuluvat lukuisat
turnaukset ja harkkapelit ympäri Satakuntaa. F9- joukkueen toiminnasta ja tulevista joukkueen
tapahtumista löytyy lisätietoja Hapon nettisivuilta, joita kannattaa käydä säännöllisesti lukemassa.
Tervetuloa mukaan iloiseen ja energiseen joukkoomme! 
Juustokivenkatu 1, 29200 Harjavalta Puh. 044 257 965, Puh. 044 205 0076
FC HaPo F8 (P07-10)
Alarivi vasemmalta: Oliver Haavisto, Jussi Järvenpää, Jami Norrgrann, Tiitus Heikkilä, Aarni Laurila, Juuso Mäkinen, Samuli Keto
Keskirivi vasemmalta: Atte Koivisto, Aleksi Männistö, Matias Suhonen, Aatu Siitonen, Aleksi Haavisto,
Alpo Aromaa, Hermanni Lehtiniemi, Erik Soe, Veikka Halonen
Takarivi vasemmalta: Verneri Haavisto, Alvari Rosendahl, Samu Mäntyvaara, Väinö Hakala, Severi Tähtikari, Timo Keto (valmentaja)
Kuvasta puuttuvat: Veeti Hakala, Eelis Salkoharju, Ekku Salonen, Kalle Haavisto, Sanna Keto
Valmennus: Timo Keto, Kalle Haavisto
Joukkueenjohto: Sanna Keto
Joukkue on aloittanut harjoittelun syksyllä 2014. Joukkueessa pelaa tällä hetkellä 24 innokasta ja aktiivista pelaajaa. Joukkue harjoittelee ympäri vuoden pari kertaa viikossa ja osallistuu piirin leikkimaailma
sarjaan.
Uudet pelaajat ovat tervetulleita mukaan! Apujoukkoja (valmentajia, huoltajia, joukkueenjohtajia) kaivataan mukaan myös. Jos kiinnostusta löytyy, ota rohkeasti yhteyttä!
FC HaPo FT8 (T07)
Ylhäältä vasemmalta: Marika Paalanen, Saana Kilkku, Jemina Rantanen, Inka Männistö, Eevi Välimaa,
Minea Pyykkö, Sara Saarinen, Ronja Haanpää, Jonne Vilén
Alhaalta vasemmalta: Mariella Niinivirta, Anni Trumstedt, Lyyli Hämäläinen, Emma Niinivirta, Janette
Lallukka, Ellanoora Vilkman, Riina Rapelo, Lilia Paalanen, Nelli Haanpää
Kuvasta puuttuu: Milka Kilkku
Valmennus ja joukkueenjohto: Marika Paalanen, Jonne Vilén
Joukkueessamme pelaa tällä hetkellä 17 tyttöä. 2007 syntyneiden lisäksi joukkueessa on muutamia 2006
ja 2008 syntyneitä. Harjoittelemme läpi vuoden 1-2 kertaa viikossa. Tytöt pelaavat tänä vuonna Satakunnan piirin leikkimaailman FT9-sarjassa. Ensimmäinen turnaus pelattiin keväällä Karhuhallissa. Kesän
aikana pelaamme harjoituspelejä lähiseudun joukkueita vastaan ja osallistumme turnauksiin mahdollisuuksien mukaan.
FC HaPo ET10 (T04-06)
Ylhäältä vasemmalta: Klaudia Silvennoinen, Kamilla Silvennoinen, Aire-Liin Dorociak, Martta Mäensivu,
Enna Marjamäki, Teresa Mäkinen, Matilda Lampela, Riina Lähdeviita, Olivia Heine
Alhaalta vasemmalta: Karita Huilla, Jonna Jalava, Helmi Viitanen, Linnea Salo, Aino Kovanen, Lempi,
Laiho, Annika Uuttu, Janina Teittinen, Emma Mikola
Kuvasta puuttuu: Alisa Lahtinen, Janell Norrgård, Emmi Ovaska, Alisa Koskinen, Mira Järvenpää, Aada
Ijäs, Michelle Tamminen
Valmennus: Klaudia Silvennoinen, Karita Huilla, Olivia Heine, Emma Mikola, Jonna Kangas, Nea-Julia
Hakala, Katariina Niemi, Silvia Musikka
Toukokuussa 2015 perustettu E-tyttöjoukkue harjoittelee HaPon naisjoukkueen pelaajien valmennuksessa tiistaisin klo 18-19:30. Joukkueessa on tällä hetkellä 21 tyttöä.
Harjavallan Pallon edustusjoukkueen otteluselostus kuudenkymmenen vuoden takaa Porin Seudun Ympäristössä 18.6.1955:
FC HaPon joukkueiden tiedossa olevat kotipelit Honkalassa 2015:
F8
E11
F8
E11
FT9
FT9
D13
Naiset
Miehet
F9
E10
F9
E10
E11
Miehet
Miehet
Miehet
Naiset
Miehet
Naiset
Miehet
Miehet
Ti
Ti
Ti
Ti
Ti
Ti
To
Pe
Ma
Ti
Ti
Ti
Ti
Ke
La
Ma
Ma
Pe
Ke
Ti
Ke
La
16.kesä
16.kesä
16.kesä
16.kesä
23.kesä
23.kesä
25.kesä
26.kesä
29.kesä
30.kesä
30.kesä
30.kesä
30.kesä
8. heinä
11.heinä
13.heinä
10.elo
14.elo
26.elo
1.syys
2.syys
19.syys
17:30
17:30
19:00
19:30
17:30
19:10
19:30
18:00
19:30
17:30
17:30
19:00
19:30
17:00
13:00
19:30
19:30
19:30
18:30
19:00
18:30
13:30
FC HaPo
FC HaPo
FC HaPo
FC HaPo
FC HaPo
FC HaPo
FC HaPo
FC HaPo
FC HaPo
FC HaPo
FC HaPo
FC HaPo
FC HaPo
E11-TURNAUS
FC HaPo
FC HaPo
FC HaPo
FC HaPo
FC HaPo
FC HaPo
FC HaPo
FC HaPo
-
EuPa Sin
FC Jazz 04 Utd
MuSa Real
Karhu-Futis
NiceFutis
Karhu-Futis
Pallo-Iirot
MInto
MuSa3
Nasta
Karhu-Futis
TOVE Lazio
FC Ulvila Kelt
-
IKiri
LLuja
FC Ankkalinna
MuSan Mutsit
ReKu
EuPa Naiset
LuVe
TOVE2
Honkala
Honkala
Honkala
Honkala
Honkala
Honkala
Honkala
Honkala
Honkala
Honkala
Honkala
Honkala
Honkala
Honkala
Honkala
Honkala
Honkala
Honkala
Honkala
Honkala
Honkala
Honkala