LUKUVUOSIKERTOMUS 2014-2015

LUKUVUOSIKERTOMUS 2014-2015
LUKUVUOSIKERTOMUS
2014
2015
HARJAVALLAN LUKIO
LUKUVUOSIKERTOMUS 2014-2015
REHTORIN TERVEHDYS
Uskoisin, että kaikissa Suomen lukioissa
eletään tällä hetkellä koko lukuvuoden
kiireisintä aikaa. Muutaman päivän
päässä odottavat lakkiaiset vaativat
paljon valmisteluita – samaan aikaan on
viimeisteltävä elokuussa alkavan uuden
lukuvuoden opinto-opas jne. Kaikki tämä
hektinen
työ
kuitenkin
rauhoittuu
lauantaina 30.5.2015, jolloin I- ja IIluokkalaiset saavat kurssitodistuksensa
sekä
III-luokkalaiset
taas
ylioppilastodistuksensa
ja
-lakkinsa.
Lukuvuosi 2014-2015 saa päätöksensä.
Harjavallan lukiolle tämä pian päättyvä
opintojakso
on
ollut
hyvin
tapahtumarikas ja omalla tavallaan
unohtumaton.
Tämän
toimintakertomuksenkin avulla huomaa
sen, että lukuvuosi on sisältänyt
säännöllisesti toistuvien tapahtumien
kuten
vaikkapa
ylioppilaskirjoitusten
lisäksi monia uusia, omaa oppilaitosta
eteenpäin vieviä päätöksiä, kursseja,
tapahtumia jne.
Tänä lukuvuonna 2014-2015 tehtiin
muutoksia opiskeluun liittyvissä asioissa.
Harjavallan
lukio
jatkoi
vahvaa
panostustaan opiskelijoiden opintojen
ohjauksessa. Tästä hyvänä esimerkkinä
toimivat
I-vuosiluokalle
suunnatut
Johdanto lukio-opintoihin - ja OPPIkurssit, joiden avulla opiskelijat on
pystytty ohjaamaan ja sitouttamaan
entistä
paremmin
uudenlaiseen
opiskelutapaan. Näiden kurssien lisäksi
ylioppilaskirjoituksiin
valmistautuneille
abiturienteilla tarjoittiin ABITUKI-kursseja
paremman menestyksen turvaamiseksi.
Sama koskee myös Harjavallan lukion
erittäin hyvää valmistautumista uusiin
sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin. Tämän
lukuvuoden aikana otimmekin käyttöön
oman sähköisten kokeiden luokan ja
uudet sähköiset kokeet kahdessa eri
oppimisympäristössä.
Olemme myös
lisänneet
opettajien
sähköisen
pedagogiikan osaamista koulutuksilla.
Samantyylinen panostus uuteen koskee
myös varsinaisen opiskelun ohella olevia
opiskelijoiden
hyvinvointiin
liittyviä
palveluja. Opiskelijahuoltoon on tullut
mukaan kuraattoritoiminta, oppilaskunta
on
järjestänyt
terveysja
liikuntatapahtuman … Kaiken kaikkiaan
voidaan todeta, että päättyvä lukuvuosi
on ollut – vaikkapa viini-arvioinnin
termeillä ilmaistuna – runsas, miellyttävä
ja lupauksia antava.
Haluan kiittää vielä kaikkia opiskelijoita,
opettajia ja muuta henkilökuntaa tästä
onnistuneesta lukuvuodesta. Tämän
lisäksi haluan muistaa vielä tämän
kevään ylioppilaita: kaikkea hyvää teille
tulvaisuudessa !!
Toivotan myös antoisia lukuhetkiä tämän
toimintakertomuksen parissa! Hyvää
kesää!
Risto Tenhunen
Harjavallan lukio | rehtori
LUKUVUOSIKERTOMUS 2014-2015
UUDEN EDESSÄ
Lukio-opinnot alkoivat syksyllä 2014.
Myönnän näin jälkikäteen, että oli
jännittävää tulla uuteen kouluun. Onneksi
lukiomme on kuitenkin pieni ja muut
opiskelijat ovat täten tuttuja. Siirtyminen
yläasteelta lukioon oli helpompaa. Uusien
opettajien opetustyylien omaksuminen,
lukion opetuksen aikataulutus ja uudet
aineet toivat haastetta ensimmäiseen
syksyyn. Myös uusiin luokkakavereihin
tutustuminen toi oman hauskan lisänsä.
Kaikki on sujunut kuitenkin hyvin, ja
olemme
pystyneet
keskittymään
opintoihin täysipainoisesti.
I-jakson päättyminen syyskuussa 2014 toi
eteen jotain uutta. Koeviikon – joka oli
siirretty syksyn ylioppilaskirjoitusten takia 2jakson alkuun. On luonnollista, että jännitin
tätä ensimmäistä koeviikkoa jo viikkoja
aikaisemmin.
ensimmäisen luokan opiskelijoilla. Mutta
ainakin
yhdessä
asiassa
se
erosi
huomattavasti muiden oppilastovereitteni
ensimmäisestä vuodesta - minut valittiin
Harjavallan
lukion
opiskelijakunnan
hallituksen puheenjohtajaksi.
Myönnän, että alussa oli todella outoa
olla kaikkien meidän lukion opiskelijoiden
edustaja. Onneksi apunani on ollut
varapuheenjohtaja Silvia Musikka. Sekä
hänen että muiden aktiivisten hallituksen
edustajien kanssa yhdessä saimme aikaan
monia tapahtumia kuten vappuriehan ja
liikuntapäivän.
Näiden
omien
tapahtumien lisäksi olen saanut olla
edustamassa
lukiotamme
koulun
ulkopuolella. Pidin esimerkiksi puheen
veteraanipäivänä lukion, yläasteen ja
veteraanien yhteisessä tilaisuudessa. Olin
myös
varapuheenjohtajan
kanssa
lakittamassa tyttöpatsaan vappuna Emil
Cedercreutzin
museolla.
Yksi
mieleenpainuvimpia hetkiä oli tietenkin
myös opetus- ja viestintäministeri Krista
Kiurun tapaaminen hänen lukiovierailunsa
aikana.
Kaiken kaikkiaan – on hienoa
opiskelijana täällä meidän koulussa !
Haluan kiittää kaikkia tästä vuodesta ja
toivottaa hienoa kesää 2015 !
Mutta.
Kun se oli ohi, niin huomasin että tämä
koejärjestelmä on paljon parempi kuin se,
mihin olin tottunut yläasteella.
Milla Olshin
Harjavallan lukio |I vuoden opiskelija
Oppilaskunnan puheenjohtaja
Uskon,
että
tämä
pian
päättyvä
ensimmäinen vuoteni lukiossa oli varmasti
melko samanlainen kuin kaikilla muillakin
olla
LUKUVUOSIKERTOMUS 2014-2015
MEINEM JAHR !
Yhdeksän kuukautta, satoja uusia ystäviä,
tuhansittain muistoja ja vielä enemmän
kuvia edellä mainituista…
Vaihto-opiskelijavuoteni loppu häämöttää
jo ovella - tässä vaiheessa on eräänlaisen
väliyhteenvedon aika.
Päällimmäisenä mielessäni on kiitos.
Haluan osoittaa suuret ja lämpimät
kiitokset tämän hienon mahdollisuuden
antaneita Harjavallan Rotareita. Heidän
ansiostaan olen kokenut enemmän kuin
tarpeeksi uusia asioita, joista on minulle
satavarmasti hyötyä omassa elämässäni.
Tätä vaihto-oppilaiden muodostamaa
kansainvälisyyttä
ja
myöskin
järjestelmällisyydellä uhkuvaa saksalaista
ympäristöä on ollut todella hienoa elää ja
kokea.
Toiseksi haluan tietenkin kiittää uusia
läheisiäni - minulla on tämän vuoteni
aikana
ollut
yhteensä
kolme
eri
isäntäperhettä. Näin olen myös oppinut
tuntemaan saksalaista perhekulttuuria
lähemmin. Olen omaksunut itselleni
saksalaisen
kulttuurin
piirteitä
myös
koulunkäynnin, kuin vapaa-ajan rientojen
osalta.
Yhteenvetona voisin todetakin kaksi asiaa.
Olen kokenut tähän mennessä paljon
uutta ja minua rikastuttavaa …. Ja vielä :
jos teille annetaan tällainen sama
mahdollisuus, ottakaa se vastaan.
Haluan toivottaa kaikille Harjavallan lukion
opiskelijoille ja henkilökunnalle hyvää
kesää. Elokuussa nähdään taas !
Olli Peltonen
II vuoden opiskelija
(Lukion II-luokan oppilas Olli Peltonen
opiskeli lukuvuoden 2014-2015 Saksassa.
Hänen koulunaan toimi Max Ernst
Gymnasiumin (Bruhl). Tämän vaihtoopiskelijavuoden mahdollisti Harjavallan
Rotaryklubi)
LUKUVUOSIKERTOMUS 2014-2015
DANKE SCHÖN – KIITOS !
This whole last year I lived my life in a
completely different way and still with so
much joy here in this little town called
Harjavalta with my host families, my new
friends, in a new school and with a lot of
new impressions. Now that I´m leaving
very soon I see all those things again even
more clearly and recognize how lucky I
was to be able to live here. In the
beginning of the exchange year, where
all those new impressions like the new
country with its culture, the people, which
I´ve never met before and the place,
where I´ve been the first time in my life,
influenced me. I was very excited and at
the same time very happy - everybody
took me so well with into the finnish way of
life. So I made a lot of new friends and
people who could help me out whenever
I needed help in the beginning. Especially
in school, where I spent the most of my
time, I received the a big support from all
the teachers and students. It was hard to
follow for the lessons in the beginning and
to understand what it meant to be a
student in a finnish high school.
After a few weeks as I finally found myself
in a role, where I already felt like home, I
understood the way the school worked in
here. I have to admit that most of things
are really logical and makes studying
easier for the students and teachers and
especially in a small school like in
Harjavalta. The communication between
the students and the teachers are a lot
more better than in most of the schools in
Germany.
What I really liked was the way how you
could choose your subjects and are able
to change it five times in a year. That was
even a better thing for me, so I could try a
lot of the subjects. So it never got boring
throughout the year. My favorite subjects
were Physical
Education, English and
Germany, because they were always
easy and a lot of fun as well. But even in
the other courses, where I had to put a
little bit more effort into the lessons to
follow up the topic and to understand the
teacher, I learned a lot. I tried to always
take part in other activities as well in
school like the salibandy -course or
vanhojen tanssit. They were both
something completely new for me.
Another reason, why I like the finnish
school system is the way how the school
and the state supports and promotes the
students for studying. Not just the good
classes, lessons, school buildings and
equipment, but also a free school food
which was much more better than I
expected. When I think about studying in
Finland, it seems for me always an option
even in my future and not just a very good
memory. To just say that I´m very thankful
to all of the people who made my year
that special couldn´t even explain the
way how much it really means to me. I
found a new home here, a lot of close
friends and experienced a year, which I´ll
never forget.
Lucas Reis
I- & II- vuoden opiskelija
LUKUVUOSIKERTOMUS 2014-2015
OPPIPAJA – MITÄ SE ON?
Ennen varsinaisen opiskeluvuoden alkua
tiistaina
8.8.2015
lukiolle
kokoontui
uudenlaisen
OPPIPAJA
-lyhytkurssin
merkeissä englannin kielen lisäopetukseen
tulevia II-luokkalaisia. Tunnit pidettiin
kahden päivän aikana lukiolla lehtori Essi
Norrin johdolla.
kansainvälinen
opiskelijavaihto
vei
Harjavallan lukion I-vuosiluokan käyneen
Olli
Peltosen
Saksaan
Max-Ernst
Gymnasiumiin (Bruhl). Samaten Lucas Reis
saapui Gerasta elokuussa Harjavaltaan ja
aloitti opinnot sekä I- että II-luokkalaisten
kursseilla.
YHTEISTYÖSSÄ ON VOIMAA
Lukiossa aloitti syyslukukaudella siis 29
uutta opiskelijaa. Sekä heille että muille
lukiolaisille
järjestettiin
heti
koulun
alkajaisiksi kaksi tapahtumaa:
TERVETULOA UUDET OPISKELIJAT!
Uusi lukuvuosi 2014-2015 alkoi heti elokuun
alussa ja toi mukanaan myös uudet Iluokkalaiset. Tämä vuosiluokka 14AB on
ensimmäinen sähköiset ylioppilaskokeet
suorittava ikäluokka – tällä perusteella
heillä alkoi heti 1 -jaksossa OPPI -kurssi. Sen
aikana tutustuttiin sekä lukio-opiskelun
perusteisiin että uudenlaiseen sähköiseen
pedagogiikkaan.
Samalla tavalla opinnot uudessa koulussa
aloittivat myös Olli Peltonen ja Lucas Reis.
Harjavallan Rotaryklubin toteuttama
1 Myllykatu10 –kiinteistössä pidettiin lukion
ja
SataEdun
yhteinen
pelastautumisharjoitus
29.8.2015.
Varsinaista harjoitusta edelsi SataEdun
järjestämä perehdytysluento
2 Suomen Lukiolaisten liitto esitteli omaan
toimintaansa
suurluokassa
19.8.2014.
Tilaisuus oli pääasiassa tarkoitettu I –
luokkalaisille.
Lukuvuosi jaettiin 5. jaksoon, jotka
päättyivät kaikki erillisiin koeviikkoihin.
Poikkeuksen tästä muodosti kuitenkin 1jakso, jonka koeviikko sijoitettiin 2 –jakson
sisään. Syynä tähän oli heti syyskuussa
olevat ylioppilaskirjoitukset.
LUKUVUOSIKERTOMUS 2014-2015
”ABI 1OO PÄIVÄÄ!”
Lukion III-luokkalaisten oma syyskauden
iloittelupäivä oli 28. elokuuta, jolloin abit
järjestivät kaikille hauskan 100-päivää
juhlan. Tempaus sai mukaansa hyvin myös
I- ja II-luokkalaiset yhteisen hauskanpidon
merkeissä.
syyskuussa
englannin
kielen
ja
yhteiskuntaopin
sovellettu
perehdytyskurssi.
Tavoitteena
oli
edesauttaa
Norilsk
Nickel
instituutin
opiskelijoita
heidän
opinnoissaan.
Opettajina kurssilla toimivat lehtori Essi
Norri (englanti) ja rehtori Risto Tenhunen
(yhteiskuntaoppi). Kurssi ole menestys ja se
saa todennäköisesti myös tulevaisuudessa
jatkoa.
SYKSYN 2015 KIRJOITUKSET
Suurin osa lukiolaisista hajauttaa oman
tutkintonsa eri suorituskerroille. Näin myös
Harjavallassa, jolloin syyskuussa olleisiin
kokeisiin
osallistuivat
lähes
kaikki
abiturientit.
Eniten
kirjoittajia
oli
terveystiedossa (14), englannissa (13) ja
biologiassa
(9).
Kirjoitusten
tuloksia
juhlistettiin lukion itsenäisyyspäivän juhlassa
5.12.2013, jolloin Riina Kallio julistettiin
ylioppilaaksi.
добро пожаловать !
Harjavallan yksi yhteistyökumppaneista on
Norilsk
Nickel.
Yrityksen
oma
koulutusohjelman puitteissa toteutettiin
LUKION JÄLKEEN –TILAISUUDET
Lukuvuoden 2014-2015 yksi painopistealue
oli opinto-ohjauksen tehostaminen. Tähän
liittyen sekä syys- että kevätlukukaudella
pidettiin tilaisuuksia, joissa pääasiassa
Harjavallan lukion entiset opiskelijat
kutsuttiin esitelmöimään lukion jälkeisistä
opinnoistaan.
Luennot
aloittivat
lääketiedettä opiskeleva Emmi Kause
(7.11.2014) ja biokemiaa opiskeleva
Suvisaara Holmström (11.11.2014). Nämä
tilaisuudet olivat tarkoitettu kaikille lukion
opiskelijoille.
Sen
sijaan
ammattikorkeakouluopinnoista
kertova
OpenSAMK-tutustumispäivä varattiin vain
LUKUVUOSIKERTOMUS 2014-2015
III-luokkalaisille (13.11.2014). Myöhemmin
kevätlukukaudella oli vielä infotilaisuus
opiskelumahdollisuuksista
Oulun
yliopistossa (Tiia Hakanen 9.11.2015) ja IIluokkalaisille
järjestetty
opintomatka
Tampereen yliopistoon (6.5.2015)
SYKSYN KIRJOITUSTEN TULOKSET
TAAS FINAALIIN!
Satakunnan
kansa
ja
Satakunnan
historianopettajat järjestivät perinteeksi
muodostuneen
historiatietokilpailun
Satakunnan lukioille jo 18. kertaa
28.10.2014. Harjavallan lukion joukkue
Roope Ruohonen, Frans Simula ja Jan
Takala olivat mukana toistamiseen ja he
selvisivät taas myös finaaliin. Se pidettiin
12.11.2014 Porissa – aiheena tällä kertaa
oli antiikin aika Rooman perustamisesta
Länsi-Rooman tuhoon.
Harjavallan lukion hieno menestys jatkui:
Frans, Roope ja Jan sijoittuivat erittäin
korkeatasoisen kisan neljänneksi.
Syksyn 2014 kirjoitusten tulokset saapuivat
kouluille marraskuun lopussa. Niiden
mukaisesti Harjavallan lukion tulokset olivat
varsin hyvin. Kokeita suoritettiin kaikkiaan
46
kappaletta,
joista
parhaimpia
arvosanoja (L,E,M) sai joka kolmas kokeen
suorittanut abiturientti.
LUKUVUOSIKERTOMUS 2014-2015
WHITEBRIDGE FOR INNOVATIONS
Joulukuussa lukiolla oli kansainvälinen
vierailijaryhmä. Latviasta ja Liettuasta
saapui
paikalle
White
Bridge
for
innovations –projektin ryhmä.
Lämminhenkisen ja onnistuneen juhlan
kohokohtia olivat tietenkin erinomainen
ohjelma ja siihen liittyneet yllätysterveiset
skypen avulla Olli Peltoselta Saksasta.
Juhlan jälkeen edessä oli ansaittu pitkä
joulutauko, sillä opiskelu jatkui normaalisti
vasta loppiaisen jälkeen 7.1.2015.
LUKIOUUDISTUS TUTUKSI
Ryhmän Suomen-vierailu oli osa projektin
ohjelmaa. Siihen liittyvä opettajavaihto
jatkui myös kevätlukukaudella 2015.
”JOULUYÖ, JUHLAYÖ …”
Syyslukukauden
päätteeksi
pidettiin
joulujuhla toistamiseen lukion omissa
tiloissa. Järjestelyistä vastasivat I –luokkien
tytöt ja ohjelmasta puolestaan IIluokkalaiset. Musiikkiesityksistä huolehtivat
sekä Silvia Musikka että Lucas Reis.
Harjavallan
lukio
järjesti
heti
kevätlukukauden
alussa
(15.1.2015)
uudenlaisen kokoontumisen lukio-opintoja
suunnitteleville sekä heidän huoltajilleen.
Tilaisuudessa ei käyty läpi pelkästään
yhteishakuun liittyviä seikkoja, vaan
tutustuttiin
laajalti
uudenlaiseen
lukiopedagogiikkaan sekä uudentyyppisiin
ylioppilaskirjoituksiin.
Mukana
tässä
lukioillassa olivat lukion henkilökunta sekä Iluokan opiskelijoita.
LUKUVUOSIKERTOMUS 2014-2015
LUKIO 60 VUOTTA !
”Lukioviikon” tapahtumat herättivät jo
ennakkoon suurta mielenkiintoa. Tätä
edesauttoi huomattavasti monipuolinen
tiedottaminen. Käytössä olivat tietenkin
lukion omat perinteiset tiedotteet sekä
sosiaalisen median eri vaikutuskanavat.
Paikallislehti Sydän-Satakunta teki laajan
artikkelin,
joka
otsikoitiin
osuvasti:
”Harjavallan lukio juhlii avoimin ovin”. Tällä
viitattiin tietenkin maanantaina 9.2.2015
olleeseen
mahdollisuuteen
tulla
seuraaman eri kurssien opetusta koko
päivän aikana.
LUKIO 60 VUOTTA JUHLA
Lukuvuoden 2014-2015 yksi kohokohdista
oli ”Lukioviikko”. Sen suunnittelu aloitettiin
jo
edellisen
lukuvuoden
aikana.
Tarkoituksena
oli
yhden
viikon
tapahtumien avulla juhlistaa Harjavallan
lukion 60. toimintavuotta. Tälle 9.2.13.2.2015 olleelle viikolle suunniteltiin
jokaiselle päivälle oma teemansa, jotka
esittelivät Harjavallan lukion toimintaa
sekä ennen että nykyaikana monesta eri
näkökulmasta.
KOKO KAUPUNGIN LUKIO
Lukioviikon juhlallisin hetki oli heti viikon
alussa tiistaina 10.2.2015, jolloin oli
vuorossa pääjuhla. Sitä edelsi sekä
kutsuvieraille että lukion henkilökunnalle ja
opiskelijoille
tarjottu
juhlalounas.
Varsinainen juhla pidettiin Harjavaltasalissa. Kaupungin puolesta tervehdykset
esittivät kaupunginjohtaja Jaana Karrimaa
sekä sivistyslautakunnan puheenjohtaja
Pyry Tiirinen. Varsinaisen juhlapuheen
pitivät sekä nykyinen rehtori Risto
Tenhunen että rehtori emeritus Juhani
Juvela. Juhlaan toi tervehdyksen myös
Boliden Harjavallan toimitusjohtaja Timo
Rautalahti, joka painotti yleissivistävän
lukiokoulutuksen
suurta
merkitystä
Harjavallan
kaupungille
ja
sen
yritystoiminnalle.
Koulutuksen
suuresta
painoarvosta Suomelle puhuivat myös
LUKUVUOSIKERTOMUS 2014-2015
Kokemäen lukion rehtori Harri Kivenmaa ja
SataEdu Harjavallan koulutuspäällikkö
Kristiina
Salmi.
Oppilaskunnan
puheenvuoron
käytti
oppilaskunnan
puheenjohtaja Milla Olshin. Tilaisuudessa
kuultiin myös musiikkia lukion opiskelijoiden
kahtena esityksenä (Silvia Musikka sekä
Riku
Haapanen
ja
Roni
Vallin).
Juhlallisuudet
päättyivät
sivistystoimenjohtaja Hannele Tähtisen
sanoihin ja musiikin opettaja Virpi Havian
säestämään Satakunnan lauluun.
penkinpainajaiset. Tämä tapahtuma oli
osa ”Lukioviikon” ohjelmaa. Vuosiluokka
12AB oli järjestänyt torstaille 11.2.2015
runsaasti hauskaa ohjelmaa. Varsinainen
pääjuhla oli Harjavalta-salissa pidetty
”Abigaala”, missä penkkaripäivän ilo
tarttui
kaikkiin
ohjelman
seuraajiin.
Penkkaripäivän päätteeksi abit pääsivät
vielä I- ja II-luokkalaisten tekemässä
kunniakujassa
lukulomalle.
Tämä
tapahtuma
löytyi
videoituna
myös
monelta eri mediasivustolta.
KOHTI SÄHKÖISIÄ KOKEITA
UPEA VANHOJEN PÄIVÄ
”Lukioviikon”
yhtenä
teemana
oli
tulevaisuus.
Tähän
liittyen
pidettiin
keskiviikkona
11.2.2015
kaksi
erillistä
tilaisuutta Harjavallan lukion siirtymisestä
kohti sähköisiä kokeita. Päivällä ollut info
oli suunnattu opiskelijoille. Siinä kaikille
opiskelijoille kerrottiin 4- ja 5-jaksossa
olevista Pedanet- ja Abitti-pohjaisista
kokeista. Samassa yhteydessä julkistettiin
myös ne kurssit, joissa nämä koealustat
otettaisiin käyttöön.
KIITOS ABIT PENKKAREISTA!
Suomalaisilla lukioilla on paljon erilaisia
perinteitä ja niihin liittyviä juhlallisuuksia.
Yksi
vanhimmista
ja
varmasti
tunnetuimmista
on
III-luokkalaisten
”Lukioviikko”
päättyi
pukuloistoon
perjantaina 13.2.2015, kun II-luokkalaiset
viettivät vanhojen päivää. Perinteiden
mukaisesti päivä sisälsi tanssiesitykset sekä
alaettä
yläkoululle.
Vanhojen
kiitospuheen piti Hanna Toivonen. Näiden
jälkeen oli ohjelmassa myös juhlallinen
lounas
sekä
erillinen
iltatilaisuus
vanhemmille.
Palaute
tehdystä
ohjelmasta oli kaikkien esitysten jälkeen
erittäin hyvä.
LUKUVUOSIKERTOMUS 2014-2015
KEVÄÄN 2015 KIRJOITUKSET
Lukiovuoden yksi tärkeimmistä hetkistä on
keväällä olevat kirjoitukset. Ne alkoivat
maanantaina
9.3.2014
äidinkielen
kokeella. Eniten osallistujia oli äidinkielessä
(29),
englannissa
(16)
ja
lyhyessä
matematiikassa (16). Tulokset saapuivat
koululle 18.5.2014. Kevään kirjoitusten
perusteella Harjavallan lukiosta valmistui
ylioppilaaksi 27 opiskelijaa: Aaltonen
Teemu, Haikonen Joonas, Hakala Nea,
Heine Olivia, Heinonen Jesse, Kalliomäki
Miika, Kangas Jonna, Karimäki Leevi,
Kauramäki
Katariina,
Kause
Henrik,
Kovanen Oskari, Lehtovuori Annika,
Lähdeviita Ira, Mäki Lotta-Linnea, Mäki
Petra, Niemi Annika, Ollila Antti, Olshin
Niko, Ozan Oskari, Parkkali Toni, Peltonen
Roger, Ruohonen Roope, Salminen Sakari,
Simula Frans, Suominen Saana, Takala Jan
ja Virtanen Tatu.
Tiirinen saivat käytännössä seurata Pekka
Aarnion johtamaa abitti-koetta sähköisten
kokeiden
luokassa.
Ministeri
Kiurun
vierailuun
kuului
vielä
erillinen
opiskelijatapaaminen.
SÄHKÖISET KOKEET ALKOIVAT
MINISTERIVIERAILU 30.3.2014
Lukuvuoden 4- ja 5 –jaksot toivat
mukanaan lukuisat erityyppiset sähköiset
kokeet. Käyttöympäristöjen (Pedanet ja
abitti) kokeilut onnistuivat moitteetta ja
tehdyt
ratkaisut
osoittautuivat
onnistuneeksi.
Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru
vieraili lukiolla perjantaina 27.3.2015. Hän
tutustui
tuolloin
vararehtori
Sinikka
Niemisen johdolla lukion toimintaan ja
erityisesti tämän lukion valmistautumiseen
uuden
sähköisen
ylioppilastutkinnon
osalta.
Hän
ja
mukana
olleet
kaupunginjohtaja
Jaana
Karrimaa,
kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Reijo
Nummikari,
kaupunginhallituksen
puheenjohtaja
Markku
Rauta
ja
sivistyslautakunnan puheenjohtaja Pyry
Saatujen
myönteisten
kokemusten
perusteella henkilökunnalle pidettiin vielä
erillinen
koulutuspäivä,
missä
koko
henkilökunta perehdytettiin tarkemmin
abitti-koeympäristöön. Tämä mahdollistaa
sähköisten kurssikokeiden käyttöönoton
heti seuraavan lukuvuoden ensimmäisellä
koeviikolla. Tässä työssä Harjavallan lukio
oli ensimmäisten suomalaisten lukioiden
joukossa
ja
on
saanut
myös
ansaitsemaansa
huomiota
valtakunnallisesti.
LUKUVUOSIKERTOMUS 2014-2015
”KATSE OIKEAAN PÄIN!”
Kansallista veteraanipäivää vietetään
vuosittain 27. huhtikuuta. Harjavallan lukio
järjesti tämän kunniaksi aamunavauksen,
jonne kutsuttiin paikalle myös Keskustan
koulu 7-9 –luokat. Tilaisuudessa oli mukana
kunniavieraana
lukuisia
sotiemme
veteraaneja ja heidän edustajiaan.
Juhlapuhujana toimi Timo Äimänen.
YLLÄTYSVAPPURIEHA
Harjavallan lukio tekee paljon yhteistyötä
lähilukioiden
kanssa.
Yksi
näistä
yhteistoimintakursseista on lähinnä Iluokkalaille
tarkoitettu
”Tutustuminen
puolustusvoimiin”
-maanpuolustuskurssi,
mille tänäkin lukuvuonna osallistui 10
opiskelijaa. Ryhmän muut 30 opiskelijaa
olivat Ulvilan lukiosta. Kurssi pidettiin 22.24.4.2015 Niinisalon varuskunnassa.
VETERAANIPÄIVÄN KUNNIAKSI
Oppilaskunta järjesti iloisen yllätyksen
vappuaattona pitämällä pienimuotoisen
vappuriehan. Mukava ohjelmatarjonta
piristi
opiskelupäivää
ja
pidempää
lomaviikonloppua.
LUKUVUOSIKERTOMUS 2014-2015
ILOA LIIKUNNASTA!
YHTEYSTIEDOT
POSTIOSOITE
Myllykatu 10
29200 Harjavalta
PUHELINYHTEYDET
Rehtori 044 432 5321
Kanslia 044 432 5322
Opinto-ohjaaja 044 432 5324
KOTISIVUT
Lukuvuoden lähestyessä loppuaan koko
lukion väki vietti yhteistä liikunta- ja
terveyspäivää lauantaina 9.5.2015. Päivä
alkoi
yhteisellä
terveyspainotteisella
aamiaisella Keskustan koululla ja jatkui
fysioterapeutti Mari Jalavan luennolla
oikeasta työergonomiasta. Loppupäivä
vietettiin osallistumalla eri liikuntalajeihin
Harjavallan liikunta- ja uimahallilla.
www.harjavalta.fi/koulutus
www.peda.net/harjavalta
SOME
www.facebook.com/harjavallanlukio
www.twitter.com/harjavaltalukio
QR-KOODIT
LUKUVUOSIKERTOMUS 2014-2015
LUKION HENKILÖKUNTA
LUKION OPISKELIJAT
Aarnio Pekka | opettaja (FY,MA)
14AB
Aho Sari | opettaja (KE,MA)
Alisaari Emilia
Ekko Tuomo | opettaja (BG,GE,TE)
Allenius Eetu
Grönroos Timo | opettaja (AI)
Haapanen Riku
Havia Virpi | opettaja (MU)
Hakala Roosa
Horelli Heidi | opettaja (LI)
Heikkilä Miro
*Kajava Sinikka | opettaja (EN,RU)
Huilla Karita
Kokkonen Jouni | opettaja (HI)
Jussila Emilia
Kortetjärvi Riitta-Liisa | opettaja (FI,PS,UE)
Karimäki Kerttu
Kossi Taito | kiinteistönhoitaja
Kause Aleksi
Linden Kimmo | opettaja (LI)
Kukola Linda
Metso Satu | koulusihteeri
Lahtinen Laura
Nieminen Sinikka | opettaja (RU,SA)
Lilja Janina
Norri Essi | opettaja (EN)
Musikka Silvia
Taranto Eero | kiinteistönhoitaja
Mäki Eva-Lydia
Tenhunen Risto | rehtori
Niemenmaa Miia
*Tenhunen Ritva | opettaja (BG,GE,TE)
Olshin Milla
Tuomisto Katriina | opettaja (KU)
Pajunen Emilia
Virtanen Ritva | terveydenhoitaja
Puustelli Veera
Saine Veera
*=virkavapaalla 2014-2015
Salonen Mikko
Suonpää Matias
Tuomisto Nea
Tuomisto Niko
Uotila Aurora
Vainiomäki Jesse
Vallin Roni
Viitanen Viivi
Virtanen Konsta
LUKUVUOSIKERTOMUS 2014-2015
I3AB
I2AB
Friberg Matilda
Aaltonen Teemu
Friberg Mats
Haikonen Joonas
Heine Julius
Hakala Nea
Huhtala Santeri
Heine Olivia
Jokiranta Kerttu
Heinonen Jesse
Jussila Rasmus
Hujanen Ida
Kauramäki Emilia
Kangas Jonna
Kukola Anna-Sofia
Karimäki Leevi
Lahti Jenna
Kauramäki Katariina
Leppänen Aleksi
Kause Henrik
Lukka Sara
Kovanen Oskari
Luotola Kalle
Lehtovuori Annika
Mäkinen Joonas
Lähdeviita Ira
Nurminen Katri
Mäki Lotta
Peltonen Olli
Mäki Petra
Pirttilä Tuomas
Niemi Annika
Porola Laura
Nurminen Matti
Ryhänen Mari
Ollila Antti
Salonen Niko
Olshin Niko
Salonen Suvi
Ozan Oskari
Toivonen Hanna
Parkkali Toni
Turunen Daniel
Peltonen Roger
Vahtera Heidi
Ruohonen Roope
Veijola Iikka
Salmi Emilia
Vilponen Emma
Salminen Sakari
Virtanen Elli
Simula Frans
Vuotari Lassi
Suominen Saana
Ylitalo Elviira
Takala Jan
Virtanen Tatu
LUKUVUOSIKERTOMUS 2014-2015