17 Keskiviikko 29.7.2015 Kuvat: Petra Mustonen Kaverukset Iina Penttinen ja Nea Paakkunainen olivat lähteneet luotopoluille lenkkeilemään. Luontoretki Puijolle ÄÄKuopion kaupunkiympäristön palvelualue järjestää luontoretken Puijolle tiistaina 4.8. ÄÄRetkellä liikutaan Puijon poluilla ja kuullaan lähiluonnon hyvinvointivaikutuksista. ÄÄRetkellä opitaan, mistä hyvä olo johtuu ja millainen merkitys sillä on terveydelle. ÄÄOppaana on tutkija Kati Vähäsarja Luonnonvarakeskuksesta. Kokoontuminen Antikkalan golf-kentän paikoitusalueella klo 18. ÄÄ kutsuu rauhoittumaan ja hänen Mikkelissä asuva kaverinsa Nea Paakkunainen ovat lähteneet yhdessä lenkille. He kävivät juoksemassa Puijon portaita ja lähtivät sen jälkeen kävelemään luontopoluille. – Metsässä on kivan rauhallista käydä lenkillä, ensimmäistä kertaa Puijolla lenkkeilevä Nea toteaa. Hän kertoo myös, ettei hänen kotiseudultaan löydy yhtä mäkisiä lenkkipolkuja. Iina sen sijaan on käynyt Puijolla ennenkin kävelemässä ja juoksemassa, viime kerralla hän myös lueskeli polkujen varsille sijoiteltuja Puijo-aiheisia tietoiskuja. Yksinään hän kuuntelee joskus musiikkia, mutta jos mukana on kaveri, on lenkkeillessä mukava rupatella. – Mieluummin käyn täällä yhdessä jonkun kanssa, hän kertoo. Topias Toppinen liikkuu mielellään Puijon metsissä etsimässä uutta kuvakulmaa. Kerran hän törmäsi metsässä kahteen hirveen. Konttilassa avattiin uusi näyttely Puijon luonnosta Petra Mustonen Luontopolkujen varrella voi tutustua myös alueen historiaan. Elävimmin se näkyy Konttilan kierron varrella sijaitsevassa Konttilassa, joka on 1700-luvulta peräisin olevassa pappilan torpparitilassa toimiva perinnemaatila ja pienimuotoinen eläinpiha, jonka alueelle on vapaa pääsy. Eläimet hoitavat perinnemaisemaa: pihapiirissä asustaa suomenhevonen, viisi kainuunharmaslammasta, suomenajokoira, maatiaiskanoja ja mehiläisiä. Perinnetilaa pyörittää Keijo Heikkinen, joka on toiminut tilalla yrittäjänä nyt 12 vuotta. Torpassa on kahvila ja lisäksi tilalla järjestetään juhlapaikkatoimintaa ja erilaisia retkiä ja tapahtumia, kuten pääsiäiskokko ja opastettuja sieniretkiä. Keijo Heikkinen pyörittää perinnemaatila Konttilaa, jonka eläimet edustavat perinteisiä suomalaisia kotieläinrotuja. – Luontopoluilla on kulkijoita ympäri vuoden ja polut ovat talvellakin hyvässä kunnossa, Heikkinen muistuttaa. Konttila onkin auki joka päivä vuoden ympäri. Konttila toimii Puijon luonto- ja opastuskeskuksena. Tänä keväänä sen van- hassa aitassa on avattu uusi näyttely. Kuopion Luonnontieteellisen Museon järjestämä näyttely on nimeltään Puijon luonto, ja se koostuu valotauluissa olevista kuvista ja teksteistä, jotka esittelevät Puijon luontoa ja sen erityispiirteitä.
© Copyright 2025