Marja-Leena Martikainen Kasarmialue 1970-luvun puolivälissä ”Isäni työskenteli Kuopion Asevarikolla, ja meillä oli asunto Kuopion kasarmialueella 1970-luvulla. Asuimme ensin puutalossa, josta muutimme Hatsalankadulle kerrostaloon. Kasarmialue oli mukavaa aluetta.” Oma perhe ja sukulaiset olivat Marja-Leenalle tärkeitä. Heidän kanssaan vietettiin paljon aikaa. Kasarmialueella asui useita lapsiperheitä, ja kavereiden kanssa leikittiin kymmentä tikkua ja pelattiin jalkapalloa. ”Valkeisenlammen rannalla Ukkokodin puolella oli talvella hyvä pulkkamäki, ja lammen ympäri hiihdettiin monet kisat. Minulla oli puusukset, joilla voitin lähes aina. Sitten sain lasikuitu-Järviset, ja jäin heti neljänneksi. Kyllä harmitti!” Sotilasparaatien aikana juotiin kavereiden kanssa keltaista tai punaista Jaffaa ja syötiin nallekarkkeja. Erään kerran ryhdyttiin jopa liiketoimiin: ”Eräänä vuonna Kuopiossa oli lippujuhlan päivänä 4. kesäkuuta iso sotilasparaati, ja paraatiin osallistuvat varusmiehet odottelivat tapahtuman alkua kasarminpuistossa. He eivät saaneet poistua alueelta, joten me lapset keksimme hyvän ”bisnesidean”: Kävimme ostamassa lähikaupasta karamelleja, limsaa ja jäätelöä ja myimme ne näille varusmiehille. Kauppa kävi todella hyvin ja saimme mielestämme mukavasti hakupalkkaa.” Kyösti Helin Puijon tornin pyörivän rakenteen suunnittelija ”Puijon tornin betonivalu tehtiin syksyllä 1962. Torni rakennettiin lähes kokonaan kuopiolaisin voimin. Tornin liukuvalussa käytettiin Helinin Konepajan tekemiä valumuottien teräspantoja. Myös linkkipeilien kiinnitysrakenteet tulivat meiltä.” ”Kesällä 1962 järjestettiin tarjouskilpailu Puijon uuden näkötornin ravintolan pyörivän lattian rakenteiden ja koneiston suunnittelusta ja rakentamisesta. Suunnitelmallani ja tarjouksellani Helinin Konepaja sai koneistourakan.” ”Kesän 1963 aikana asensimme pyörityskoneiston ja rakenteet. Rakennelmassa on kahdet kiskot, ja niiden alla on 40 kannatuspyörää sekä kehällä kymmenen kumikehäistä ohjauspyörää. Konepajalla valmistettiin teräsrakenteet, koneistot, pyörästöt ja 16 metriä halkaisijaltaan oleva hammaskehä sekä vastaavat hammaspyörät. Näiden ja kahden hammasvaihdemoottorin avulla lattia pyörii ympyrän joko kerran tai kahdesti tunnissa.” ”Työ oli hyvin mielenkiintoinen ja vaativa. Varsinkaan kun ei ollut mitään esimerkkiä. Piti aloittaa ’puhtaalta pöydältä’. Pyynikin tornikin rakennettiin myöhemmin. Minulla oli vahva usko ja varmuus onnistumiseen. Laskinhan kaikkien rakenteiden tehontarpeet ja lujuudet useampaan kertaan.” Jorma Syrjäläinen Männistö, kaupungin vuokratalot 1950-luvun puolivälissä Hoikka, noin 40-vuotias mies ja ekaluokkalainen Jorma-poika kävelivät hurjaa vauhtia pitkin Pohjolankatua. Miehellä oli saunavasta kainalossaan ja kassi kädessään. He kääntyivät Kalevalankadulle parakkien eteen, tunnistivat ulkohuussien, laskikaivojen ja hevostallien imelän tuoksun. Ahvenaisen Veikon haikea haitari kaikui kuulaassa kesäillassa, ja vaikka poika halusi kuunnella soittoa, isä hoputti jatkamaan. Oli ehdittävä saunaan, olihan sentään lauantai. Koti sijaitsi nykyisellä Untamonkadulla, kaupungin vuokratalossa. Viisihenkisen perheen asunnossa oli keittiö ja kammari, yhteensä noin 35 neliömetriä. Viemäröinti talossa oli ja vesikin tuli, mutta se piti lämmittää hellan säiliössä. Hellassa poltettiin kuruja, Haapaniemen rullatehtaalta käyttämättä jäänyttä puutavaraa. Talo oli kylmä ja vetoisa, eristeenä oli käytetty sahajauhoja, minkä vuoksi myös äänieristys oli olematon. Lisäksi asukkaita piinasi talon vallannut mahtava lutikka-armeija, jota ei saatu tuhottua lukuisista yrityksistä huolimatta. Kolme keltaista ”kaupungintaloa”, parakit ja ”valtiontalot” eli VR:n vuokratalot edustivat asumistasoltaan Männistön vaatimattominta puolta. Saunominen ja rankka juhliminen kuuluivat alueen lauantaiiltojen viettoon. ”Herranperkeleitä” vihattiin varsinkin lauantai-iltaisin, kun tilipussi oli viikon jälkeen avattu, ja Jallulla ja Vinetolla voideltiin ”herrain perseen eteen raadetun” työn aiheuttamia sielullisia vammoja. Kotipihassa Yleisessä saunassa Matti Karttunen Niirala, ruotsinavun talot, 1940-luvun alkupuoli Niiralaan rakennetut ruotsinavun talot eli ”ruotsalaistalot” olivat Ruotsista lahjaksi saatuja tehdasvalmisteisia elementtitaloja, jotka pystytettiin Kuopioon vaiheittain vuodesta 1940 alkaen. Kaupunki myi alun perin Karjalan evakoille tarkoitetut talot eteenpäin, kun monet evakkoperheet muuttivat jatkosodan jälkeen takaisin kotikonnuilleen. ”… Niinpä me eli vanhempani, viisi lasta ja mummo, muutimme 1942 Kasarmikadulta Omakotitie 15:een. Se oli hienoa: 77 neliötä asuintilaa, sisävessa ja oma piha! Oma pesutupa ja myöhemmin sauna olivat talon alakerrassa, samoin isäni työpaikka eli oma kultasepänverstas.” Talot oli rakennettu hyvät viljelymahdollisuudet tarjoaville suurille puuttomille tonteille. ”Pula-aikana piha oli lähinnä peruna- ja kasvimaana. Myöhemmin saimme pelata pihassa jalkapalloa, ja omenapuut olivat maalitolppina.” Matin leikkikaverit olivat Niiralaan muuton jälkeen kodin lähiympäristöstä, eikä omalta asuinalueelta lapsena juuri poistuttu. Naapuruston kanssa oltiin yhteydessä tuon tuostakin. ”Lumet sulivat Huuhanmäeltä niin nopeasti, että viemärit eivät ehtineet vetää. Meidän saunan lattiakaivo ehdittiin tukkia säkeillä, mutta lihakauppias Pirskasen kellari täyttyi ja ikkunoista paskavesi tunki ulos. Siellä olleet sian ruhot saivat uudet mausteet.” Niirala on pysynyt syvällä Matin sydämessä. ”Aika tietenkin kultaa muistoja, mutta lasten elämä Niiralassa oli puutteineenkin antoisaa, mukavaa ja turvallista. Joukkuehenki ja yhteisöllisyys olivat voimissaan, ja silloin syntyneitä ystävyyssuhteita on minulla vieläkin olemassa.” Tekemistä riitti Sirkka Mähönen Ravintola Sampo 1980-luvun lopulla ”Olen kotoisin Varpaisjärveltä ja tulin tarjoilijaksi Kuopioon vuonna 1967. Olen sen jälkeen aina ollut saman työnantajan palveluksessa, ravintolat vain ovat vaihtuneet.” Mutkaton asenne elämään ja työhön on ollut osana vaikuttamassa kaupungin legendaarisimman tarjoilijan maineeseen. ”Minä puhun vain savon kieltä, mutta ihan hyvin olen pärjännyt niin kotimaisten kuin ulkomaistenkin asiakkaiden kanssa. Kerran, kun ranskalainen ruokaseurue alkoi ottaa lautasiltaan jokaisesta muikusta jokaisen ruodon pois, niin minä yritin selittää, että elkeepäs nyt tuolla tavalla, ei tarvitse ihan noin tarkka olla.” Tarjoilijan työssä ehdotonta ovat Sirkalle olleet vain korkokengät, joita ilman hän ei osaa liikkua. Korkojen kopinan säestämänä Sirkka on uransa aikana kantanut pöytiin 1,8 miljoonaa tiukkaa paukkua, mikä tekee noin 2,5 täysperävaunullista rekallista viinaa tai 144 000 viinapulloa. Mukana eivät ole oluet. ”Onhan sitä ollut näinä vuosina kaikenlaista asiakasta ja porukkaa, voi hyvänen aika sentään, kerrankin yksi miesseurue ihmetteli valomerkin jälkeen, että oltaisiin menossa naisiin, mutta kun ei muisteta miksi… kehotin ajattelemaan kaukaista nuoruutta ja lähetin miehet matkaan.” Legendaarista meininkiä Jyri Wuorisalo Puijonlaakso, 1970-luvun loppu ”Muutimme vuonna 1977 keskustasta Puijonlaaksoon Retkeilijäntielle, jonne oli juuri valmistunut uusi, korttelimainen lähiö. Alueen rivitaloista muodostui ikään kuin pihapiirejä.” Puijonlaaksoa oli alettu rakentaa jo 1960-luvulla. Se kaavoitettiin lähes rakentamattomaan maastoon, toisin kuin monet muut Kuopion lähikaupunginosat. Alueen nuorisolla olivat kuitenkin muut asiat mielessä. ”Puijonlaaksoon syntyi nuorista heti iso kaveriporukka, jota punk- ja uusi aalto -tyyppinen musiikki yhdisti. Erityisen läheinen, vuosikausia koossa pysynyt kaveripiiri tuli meistä ”Seitsemästä veljeksestä”. Yhdistäviä tekijöitä asuinpaikan ja musiikin lisäksi olivat ainakin ikä, valokuvaus ja jalkapallo. Kaikki tehtiin yhdessä. Ja joka ikinen perjantaiilta kokoonnuttiin Kuopion torille. Voimakkaimmin esille nousi musiikki. ”Radiosta ei silloin kuulunut vaihtoehtomusiikkia, joten tilasimme äänilevymme ja c-kasetit postimyynnistä suoraan Englannista.” Wuorisalo ystävineen kuunteli tunnettuja yhtyeitä kuten The Sex Pistolsia ja Joy Divisionia, mutta myös tuntemattomampia esittäjiä kuten Bauhausia. ”Musiikin piti olla mahdollisimman vaihtoehtoista, se oli parasta. […] Myös levyjen kannet ja niiden sanoma olivat tärkeitä juttuja.” Aikuiset eivät alkuunkaan pitäneet punk-musiikista, mikä oli tärkeää sekin. Kaiken taustalla niin musiikissa, jalkapallossa kuin kuvaamisessakin oli, että se oli kaikille mahdollista, kaikkialla. Kaija Miettinen Saastamoisen liiketalon Kulmabaari 1960-luvun alussa ”Pääsin kesätöihin torin vieressä komeassa kivitalossa eli Saastamoisen kulmassa toimineeseen Kulmabaariin, ja valmistuttuani 1962 sain sieltä vakituisen työpaikan.” Baari oli avoinna jokaisena päivänä klo 8-22, joten työ oli vuorotyötä. Lähes kaikki tehtiin alusta pitäen itse. ”Yhdessä vuorossa oli ainakin kolme henkilöä keittiössä ja kaksi baarin puolella. Työpaikan henki oli hyvä, aina autettiin toisia, jos omat työt olivat valmiit.” Sisäänkäynti Kulmabaariin oli talon nurkalta, josta laskeuduttiin portaat alas baariin. Henkilökunnalla oli joskus töidensä ohella aikaa kurkistella pienistä ikkunoista ulos torille. Vakioasiakkaiden tulo saatettiin nähdä jo kaukaa. ”Kulmabaari oli kahvila, josta sai myös lounasruokaa. Toimin baarissa kylmäkkönä, valmistin esimerkiksi salaatteja, voinappeja, leivonnaisia sekä voileipiä. Myös ruuan annostelu lounasaikaan kuului tehtäviini.” Kun vanha Saastamoisen kulma purettiin vuonna 1975, Kaija oli jo siirtynyt muualle töihin. ”Kauniin rakennuksen purkaminen harmitti silti minuakin.” Sami Kapanen Saaristokaupunki ”Vuonna 2008 muutimme Yhdysvalloista Kuopion Saaristokaupunkiin, jossa olemme viihtyneet mainiosti. Lapsille on kavereita ja puistomainen leikkiympäristö on rauhallinen ja monipuolinen.” Paluu Suomeen on tuonut neljä vuodenaikaa takaisin. Sami nauttii pakkasista ja muutenkin perusasioista on tullut entistä tärkeämpiä. ”Käyn vaimoni Petran kanssa kesäisin silloin tällöin Saaristokadun jäätelökioskilla rullaluistimilla tai hölkäten, ja lapset ajavat pyörillä mukana. Koko Saaristokatu on hieno reitti ja hyvä ympäristö vapaa-ajan vietolle ja kuntoilulle, ja Keilankannan kanava ja silta ovat näyttävä kokonaisuus.” Amerikan-vuosien jälkeen lyhyet välimatkat ja nopea siirtyminen paikasta toiseen ovat tärkeitä. Sami on viettänyt 1990-luvun alusta saakka kesät mökillä Suomessa, joten synnyinmaa ei ole päässyt unohtumaan. Asuminen ulkomailla on kuitenkin laajentanut tunnetta kodista. Pelkän Saaristokaupungin sijaan Sami tuntee läheiseksi koko kaupungin. ”Arvostus Kuopiota kohtaan on kasvanut. Olen ylpeä kuopiolaisuudestani.” Ekaterina Kucherina Neulamäki 2000-luvun puolivälissä ”Muutin vanhempieni kanssa Petroskoin läheltä Leppävirralle vuonna 2003. Kahden vuoden kuluttua tulin Kuopioon opiskelemaan matkailualaa ja asuin Neulamäessä opiskelija-asunnossa.” Kaikki muuttui nopeasti. Koti, ystävät, kaupunki ja maa olivat kaikki uusia. Ekaterina sai kuitenkin nopeasti paikallisesta elämästä kiinni. ”Nyt opiskelen ammattikorkeakoulussa Varkaudessa kansainvälistä liiketoimintaa ja välillä teen työtä esimerkiksi hotelleissa venäläismatkailijoiden tulkkina.” Nuoren naisen katse ei ole pelkästään Neulamäessä tai edes Kuopiossa vaan koko Suomessa. ”Kuopiossa on aika paljon ulkomaalaisia. Ehkä heidän takiaan kaupunki näyttää niin värikkäältä. Maahanmuuttajille järjestetään Kuopiossa paljon kielikursseja ja neuvontaa, ja täällä on monia organisaatioita, jotka auttavat ulkomaalaisia integroitumaan Suomeen.” Venäjä on luonnollisesti Ekaterinalle tärkeä kieli, jossa tunteet ovat voimakkaimmin mukana, mutta maailmankansalaisuus kurkistelee kuitenkin vahvan englannin myötä aivan lähellä. ”Viime aikoina olen alkanut nähdä unia suomeksi.” Marja Pohjanpelto Nykyisen Anttilan liiketalon suunnittelija ”Olin vuonna 1974 työssä Toivo Korhosen arkkitehtitoimistossa, jossa nykyinen ns. Anttilan liiketalo Kuopion torin varrelle Saastamoisen kulman tilalle suunniteltiin.” ”Suunnittelua toimistossa johtivat arkkitehdit Toivo Korhonen ja Lauri Sorainen. Meitä muita tekijöitä oli kaikkiaan viisi-kuusi henkilöä. Itse olin mukana suunnittelussa lähes alusta asti, ja kun Sorainen perusti noihin aikoihin oman toimistonsa, hankkeen vetäminen jäi käytännössä minulle. Maaliskuussa 1976 jäin äitiyslomalle. Silloin varsinainen suunnittelutyö oli pääosin tehty ja työmaa täydessä käynnissä. Uusi liiketalo valmistui 1977.” ”Suunnittelu oli varsin iso ja työläs hanke. Nuorelle arkkitehdille näin suuren kohteen suunnitteluun osallistuminen oli vaativaa, mutta myös innostavaa. Paineita toi tietysti lisää se, että Saastamoisen kulman purkamisesta kiisteltiin kaupungissa kovasti.” ”Yksi vaihtoehdoista oli säilyttää rakennuksen Kauppakadun puoleinen kulma, joka oli aikaisemmassa vaiheessa jäänyt purkamatta. Tällöin uusi, korkea rakennus olisi jäänyt torin varrella lyhyemmäksi. Tätä vaihtoehtoa kannatin itse, mutta se ei mennyt läpi, koska se ei olisi ollut liiketaloudellisesti kannattava.” ”Korhosen ryhmällä oli kunnianhimoisia ajatuksia ja niille käytiin hakemassa vaikutteita aina Lontoosta asti. Liiketalon ulkoasuun valittiin muodikkaasti ja modernisti betoni ja alumiini. Elementtirakentaminen oli silloin ”päivän sana”, ja se myös sääteli viime kädessä mm. materiaalivalintoja. Julkisivun rappaus esimerkiksi ei tuolloin tullut kysymykseenkään.” ”Suunnittelun lähtökohtana oli kuitenkin toiminnallisuus, ja sitä haluttiin korostaa sijoittamalla eri toiminnot omiin kerroksiinsa, jolloin myös avoin pysäköintitila toisen kerroksen katolla muodosti yhden kerroksen.”