Messuorganisaatio päätetty - Pyhäjoen Kuulumiset

P Y H ÄJOEN
K UU LUM ISET
L A U A N T A I 1 4 . 4 . 2 0 1 4 – V I I K K O 11
P Y H Ä J O E N L U K I O N T U O T TA M A J O U K KO J U L K A I S U
Messuorganisaatio päätetty
JONNA RAUTIO, VIESTINTÄPÄÄLLIKKÖ
MESSUT 2015
Lukion
ykkösluokkalaiset
odottivat jännityksella hiihtolomaa edeltävää perjantaita.
Ei ainoastaan loman vuoksi;
silloin julkistettiin messuorganisaatio. Tänäkin vuonna ykköset ovat odottaneet innolla
messuprojektia. “Oon oottanut
tätä kauan!”, Katja Keskitalo,
toinen päätoimittajista kertoo.
Odotukset ovat positiiviset.
Tiimin tavoitteena on kehittää
messuja: “Odottaisin, että messut kehittyvät viime vuodesta,
ja että messuista kehittyisi yhä
parempi, suositumpi ja vetävämpi kohde kaiken ikäiselle kävijäkunnalle”, tekniikkavastaava
Henri Petäjäsoja sanoo.
oppimista. On mukava päästä
tekemään yhdessä luokan kanssa hieman isompaa projektia
ja saada ehkä siitä tunnustustakin”, looshivastaava Oona
Jauhiainen kommentoi. Toinen
looshivastaava Elias Hirvikoski
odottaa hyvillä mielin tulevia
messuja. “On mukavaa saada
ottaa vastuuta omista työteh“Looshivastaavana
odotan tävistään ja on mielenkiintoista
hyvää yhteistyötä muiden tiimi- nähdä minkälaiset meidän mesen kanssa, sekä uusien asioiden suista muodostuu. Haluan myös
panostaa messuihimme yli roo- lehdeltä, jotka kehittävät meitä
lirajojen, en vain looshivastaa- taittajina”, messulehden taittavan roolissa.”
jat Elias Hirvikoski ja Jeremia
Toppari kertovat. “Vähän peProjektipäällikkö Raija Piilola lottaa, mitä tapahtuu mutta
kertoo odotuksistaan: “Odotan suurimmaksi osaksi luottavaimessuilta positiivisia ja mie- nen mieli. Kivaa päästä suunleenpainuvia kokemuksia, koska nittelemaan ja organisoimaan ja
projekti on iso ”juttu” lukion ai- tekemään lehteä. Odotan että
kana.” Odotettavissa on paljon messut kasvattavat minua ihmityötä, vastuuta ja organisointia. senä ja että opin uutta”, Katja
jatkaa.
“Odotamme uusia haasteita
Amelie jatkoon
Helsinkiin
TYTTI KARSIKKO
Amelie NY on vuoden 2014
syksyllä perustettu pitopalvelu- ja leivontayritys, jonka takana ovat yhdeksäsluokkaiset
Julia Martin, Jenni Karsikko,
Anna-Sofia Sarpola, Oona
Muurinen sekä Tytti Karsikko.
Kaksi viikkoa sitten, 25. helmikuuta Amelie osallistui Kalajoella järjestettyihin Nuori Yrittäjyys -aluemessuille, joista oli
mahdollisuus lunastaa paikka
huhtikuussa pidettävään loppukilpailuun. Tytöt valmistuivatkin
messuihin huolella; he leipoivat
sinne useita erilaisia leivonnaisia, suunnittelivat messupöydän sekä viimeistelivät yhtenäisen ilmeensä samanlaisilla
asukokonaisuuksilla.
Tiivis tyttöporukka onnistuikin vakuuttamaan asiakkaiden
lisäksi tuomarit. Amelie pääsi
jatkoon Helsingissä järjestettävään finaalin kolmen muun yrityksen kanssa. “Aluksi en voinut
uskoa sitä todeksi. Kaikkien
muidenkin yritykset olivat hyviä ja olisivat ansainneet jatkopaikan”, Jenni toteaa. “Saimme
kiitosta yhtenäisestä ilmeestä
sekä hyvästä esittelystä”, AnnaSofia jatkaa.
Tyttöjen yritysohjaajana
sekä Saaren koululla kotitaloudenopettajana toimiva Eini
Moilanen kertoo olevansa ylpeä Amelien tytöistä: “Tämä
on heille hieno mahdollisuus.
Yrittäjyydestä on valtavasti
hyötyä. Siinä oppii paljon uutta ja tulevaisuudessa se voi olla
mahdollisuus työllistää itsensä.
Toki se vie varsinkin yhdeksäsluokkalaisilta paljon aikaa, mutta loppujen lopuksi antaa vielä
enemmän.”
Nuoret yrittäjät kertovat,
että messujen suunnittelu täytyy aloittaa jo nyt. Luvassa on
monenlaista tekemistä, kuten
puolivuotisraportti, messupöydän suunnittelu ja muita käytännön tehtäviä. Kova työpanos ei kuitenkaan haittaa, koska
kokemus on sen arvoinen. “Viimeinkin näkee, että yrityksen
pitämisestä on konkreettista
hyötyä”, Oona toteaa lopuksi.
Tytöt vasemmalta: Tytti Karsikko, Oona Muurinen, Julia Martin, Jenni Karsikko ja Anna-Sofia
Sarpola.
Tämä upea tiimi järjestää ensi syksyn messut.
Kovin monessa lukiossa ei
anneta tällaista mahdollisuutta
nuorille. Messut ovat ainutlaatuinen kokemus, jonka jokainen
ykkösistä tänäkin vuonna haluaa kokea. He toivovat kasvavansa projektin aikana. Sitähän
messut parhaimmillaan ovat;
projekti, joka kasvattaa.
sivu 2
P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 14 . 4 . 2 0 15
Kirkkolauluyhtye Kaanon (Tserkasy)
PÄÄSIÄISEN AJAN LAULUJA
1990-luvun alussa seitsemän
eri kuoroissa pitkään laulanutta lahjakasta miestä KeskiUkrainasta kiinnostui ortodoksisesta lauluperinteestä, joka
oli tuolloin lähes tuntematonta
nuoressa itsenäisessä tasavallassa. Perehdyttyään huolellisesti kirkkolauluun Kaanonlauluryhmä halusi ryhtyä sen
sanansaattajaksi ja tehdä itselleen tärkeistä, rauhoittavista
ja säestyksettä esitettävistä
melodioista tuttuja yhä useammille. Tätä työtä Kaanon tekee
yhä.
Ryhmä on laulanut paljon yhdessä, ja sen voi kuulla – äänet
soivat saumattomasti ja puhtaasti yhteen ja tuovat loistavasti esiin musiikin arvon sekä
perinteen iän ja voiman. Pyhän lussa on voimaa, mutta ei siitä
viikon tienoille, varhaiskevään herkkyyttäkään puutu!
heräämisen aikaan, Kaanon tuo
äänillään kevään kirkkautta ja
valoa. Seitsemän miehen lau-
Neliäänisesti laulava kirkkolauluyhtye
Kaanon
tuo
Suomeen jo kuudetta kertaa
vaikuttavan,
monipuolisen
ohjelmiston: mukana on sekä
perinteistä ortodoksista kirkkolaulua, klassisia ukrainalaisia
kuoroteoksia että tällä kertaa
erityisesti pääsiäisen ajan lauluja. Pääsiäinen on ortodoksisen kirkon tärkein juhla, ja jo
pelkästään siksi konsertti tuo
paljon aiemmista konserteista
poikkeavaa, uudella tavalla kiintoisaa materiaalia kuultavaksemme.
7$6$863b,9b1
0<<17,7$3$+780$
Hyvää Pyhäjoessa
VXQQXQWDLQD
NORDONDYDQSHUKHNLUNRQ
MlONHHQVHXUDNXQWDWDOROOD
*Näin nuorena, jo pois Pyhäjoelta muuttaneena, näen parhaina asioina Pyhäjoella lukion.
Mukavat muistot niiltä ajoilta!
Toivottavasti Pyhäjoella säilyy
lukio jatkossakin. Harvinainen
lukio, antaa opiskelijalle monenlaisia kokemuksia ja mahdollisuuksia. Lisäksi idyllinen
Parhalahden koulu. Muistelen
edelleen lämmöllä. Liekö noin
aktiivista koulua missään? Kyläkoulujen aatelistoa!*
0\\QQLVVlWDVDXVWXRWWHLWD
OHLYRQQDLVLDNlVLW|LWl\P
/lKHW\VNDKYLODDYRLQQD
7(59(78/2$
7$6$$0$$1
7$6$86²
5$..$86(,7811(5$-2-$
Parhalahden koulun läheisyyteen on rakenteilla uusi ryhmäpäiväkoti.
K U VA M A R J O L U O K K A N E N
Pyhäjoen Apteekki
Toimiiko lääkehoitosi?
Lääkehoidon päivä haastaa
seuraamaan omaa lääkehoitoa
Lääkehoidon päivä on lääkkeiden käyttäjien ja terveydenhuollon
ammattilaisten
yhteinen valtakunnallinen tapahtumapäivä, joka järjestetään vuosittain. Tämänvuotisen
päivän teemana on lääkehoidon seuranta. Lääkehoidon
päivää vietetään koko maassa
19.3.2015. Pyhäjoen Apteekki
osallistuu lääkehoidon päivään.
Lääkehoidon päivän tavoitteena on rohkaista potilaita ja
terveydenhuollon ammattilaisia
keskustelemaan
lääkehoidon
onnistumisesta.
Lääkkeiden
käyttäjiä kannustetaan ajantasaisen lääkekortin ylläpitämiseen, mikä helpottaa lääkehoidon onnistumisen seurantaa.
Pyhäjoen Apteekki jakaa
asiakkaille lääkekortteja ja
opastaa niiden täyttämisessä
19.3.2015.
Keskustelemme
asiakkaiden kanssa myös keväällä ajankohtaisesta allergian
itsehoitolääkkeiden oikeasta ja
turvallisesta käytöstä. Lisäksi
Pyhäjoen Silmun edustajat ovat
apteekissa kertomassa Raahen
Seudun Hengitysyhdistyksen
toiminnasta klo 11-14.
Lisätietoja:
Mika Karhu
apteekkari
Pyhäjoen Apteekki
[email protected]
08 4340 500
Valtakunnallisesti:
Lääkehoidon päivä on lääkkeiden käyttäjien ja terveydenhuollon
ammattilaisten
vuosittain järjestettävä valtakunnallinen tapahtumapäivä.
Tapahtumapäivää
koordinoi
Lääkealan turvallisuus- ja ke-
hittämiskeskus yhdessä terveydenhuollon
ammattilaisten
kanssa. Lisätietoja verkosta:
http://www.laakehoidonpaiva.fi
Katri Hämeen-Anttila
Kehittämispäällikkö, Fimea
[email protected]
029 522 3513
sĂƉĂĂͲĂŝŬĂƚŽŝŵĞŶŵĂŬƐƵƚƚŽŵĂƚ
Wz,:KE:,>>/^^ϮϬϭϰʹϮϬϭϱ
</(,6g/8,67(/87
</(,6g/8,67(/87
/8,67(/8.28/8
/8,67(/8.28/8
7LLVWDLQDNOR±
7LLVWDLQDNOR±
7LLVWDLQD
7LLVWDLQD
NOR±
NOR
± 3HUMDQWDLQD
NOR±
0DLODOOLQHQDODNRXOXLNl
0DLODOOLQHQDODNRXOXLNl
7RUVWDLQDNOR±
+8206XQQXQWDLQD
NOR
0DLODWRQ
0DLODOOLQHQ\OlNRXOXLNl
NOR
0DLODOOLQHQDODNRXOXLNl
NOR
0DLODOOLQHQ\OlNRXOXLNl
.DLNLOODOXLVWHOLMRLOODWXOHHROODN\SlUlSllVVl
/XLVWHOXRPDOODYDVWXXOOD
P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 14 . 4 . 2 0 15
Vaalipaneeli
22.3. klo.13 Pauhasalissa Mukana Hanna-Leena Mattila,
Katja Hänninen, Antti Rantakangas, Teija Larikka Ohjelmaa
juontaa Ari Pirkola.
Tervetuloa kaikki esittämään kysymyksiä ehdokkaille!
Kahvitarjoilu!
sivu 3
Perhepäivä huhtikuun
lopussa
Perhepäivä järjestetään Monitoimitalolla sunnuntaina 26.
huhtikuuta klo 12-14.30. Päivä
on suunnattu etupäässä lapsiperheille: mm. Taikuri Kari, hevosajelua, satuja, pomppulinna,
kahvio, makkaraa, ongintaa, arpoja, kasvomaalausta, lapsi- ja
perhekuvausta, SPR ja Kalevaa
on jaossa.
mennessä puh. 040 3596107
tai [email protected]
tai [email protected]
Pihalle voit tuoda vaikka oman
kirpputoripöydän tai myydä tavaraa peräkontistasi.
Perhepäivään on vapaa pääsy,
mutta osa toiminnoista voi olla
maksullisia.
Mukaan mahtuu vielä. Jos haluat olla mukana järjestämässä
päivää, ota yhteys ma 23.3.
̵
̵
̵
7IRMSVIMPPI
̵
̵
1YQQY̵
̵
̵
̵
4ETTE̵
XSMQMRXEE
̵
)ʺÊ*֙•GŽ™‡ÃÃG•ÊÎh‡§™‘‡¼h•™…hŽŽG)ʑ‘™M6G§§G
ه‘‡••G•¬GŽÊG‘‘hÃGºŒ™ÃGÊÊÃÃGه‘‡•ÃGGhŽJh‡J‡¼‡ŽŽh¬
‡œ™Ž‡¼‡‡•‘ʍGÓGG¼GGcGӇhÃÃJJօÃh‡¼ÃJG‡GG°'h‡§™Ga
ŒÊÃhŽŽGa§hŽGÃGŒG‘ʇ¼ÃhŽŽGÓG•…™ŒG¬)h‡¼ÃJ™Ž‡¼‡r:™‡‘‡‘‘h
G‡•G§hºŒG•ÃG‡¼‡•Ž™¬ŸÅ†Ÿzr6‡cJ‘‘hhº…™G9GGºh•
™ÊŽÊ•™§hÃʼh‡ÃǜŽŽJ¬6hº‡‘‘h§‡h•h•
™¼GŽŽ‡¼Ãʑ‡¼‘G¼Ê•©zhªa‘ÊÃÃGʼ™‘‘hhÃÃJ¼GGÃ
ºG…™‡ŽŽh¼‡ÓG¼Ã‡•hÃÃGr
‡‘ÊÊÃGÊ•Ãʎh‘ʍGG•ŒG™ÃGGÓhº‡¼‡‡•‘ʍGG•r:™‡Ó™ÃG‘‘h
G‡‡ÃhºÓhÃʎŽh‡¼‡r`ª
SPR
Pyhäjoen osasto
KEVÄTKOKOUS
27.3.2015 klo.18:00 Paloasemalla
Jäsenet tervetuloa!
aÛ||ÛÈÛÅzŸÈ
D…ÃhּÇhc™Ã`̵
¼G••‡¬§h…™•h•Rhcʬ§Ö…GŒ™‡¬t‡̵
KATRUUSA
®
Luontainen
UBIKINONI
150 mg
32
49 90
ALE -30%
12
30 tabl.
32
-20%
Luomu Green Mix jauhe
17 90
Huipputarjous!
Kyolic
90
Coffee & Konjac
9
250 g
(ovh 20,30)
26 90
4390
90 tabl.
180 kaps.
(ovh 45,90)
ovh 12,00 (30 tabl.) ja
32,10 (90 tabl.)
Visiobalance® Opti
14 90
Bio-Marin Plus ja Bio-Selen+Sinkki
28 90 14 80
Bio-Marin Plus
180+30 kaps.
60 tabl.
(ovh 19,20)
ovh 17,70
Bio-Selen+Sinkki
90 tabl.
35
90
60 kaps.
UUTUUS!
Eatless
29 90
20 annospussia
(ovh 40,55)
ovh 34,45
- silmien
hyvinvoinnille
ZinCuFlex®
Huipputarjous!
- nivelille
- luustolle
SUPER D
90
14
100 kaps.
./2
.HSSLMXPSSDSHUXWWX
7
-803$66$7(+'bb1<.6,1.(57$,6,$
3(586/,,..(,7b-8033$.(3,1.$166$
623,,0,(+,//(-$1$,6,//(
6<'b1.,,77bb
120 kaps.
(ovh 52,15)
UUTUUS!
30 tabl.
7,,67$,6,1
29 90
80 tabl.
ovh 15,85 (30 tabl.) ja
41,05 (80 tabl.)
90 tabl.
(ovh 18,65)
021,72,0,7$/2//$
Vahva Tyrniöljy +
Mustikka Omegat
Rutino Zinc-C
90
90
90
6(1,25(,'(1.(33,-8033$
120 kaps.
(ovh 41,70)
120 kaps.
(ovh 71,30)
SUPER-Mg
14
NivelTeho
90
90
280 tippaa
ovh 19,10 (kapselit)
ja 9,95 (tipat)
Yli -20%
Meiltä myös
- Iso-Pahkalan
keramiikkaa
- Käsitöitä
- Lähialueen hunajaa
- Pesulapalvelu
Hinnat voimassa 27.3.2015 asti. Voimassa niin kauan kuin tuotteita riittää.
33
TERVETULOA! Vanhatie
p. 044 3399 963
ma-pe 10:00-17:00
la 10:00-13:00
2+-$$-$1$9,/-$52033$1(1
7(59(78/2$
<hEdKW//Z/
,hKD/<͊͊͊
WZ:Ed/^/E<>Kϭϳ͘ϯϬͲϭϴ͘ϯϬ
DKE/dK/D/d>K>>
^ŽƉŝŝŶĂŝƐŝůůĞũĂŵŝĞŚŝůůĞ͘
dƵŶŶŝůůĂƚĞŚĚććŶƐLJŬŬĞĞŶŬŽŚŽƚƵŬƐŝĂũĂůŝŚĂƐŬƵŶƚŽůŝŝŬŬĞŝƚćŽŵĂŶŬĞŚŽŶ
ƉĂŝŶŽůůĂƐĞŬćŬćƐŝƉĂŝŶŽŝůůĂ͘
^ŽƉŝŝŬĂŝŬĞŶŝŬćŝƐŝůůĞũĂŬĂŝŬĞŶŬƵŶƚŽŝƐŝůůĞ͕ƐŝůůćǀŽŝƚŝƚƐĞƐććĚĞůůć
ůŝŝŬŬĞŝĚĞŶƚĞŚŽĂŽŵĂŶŬƵŶƚŽƚĂƐŽƐŝŵƵŬĂŝƐĞƐƚŝ͘ dƵŶŶŝůůĂĞŝƚĞŚĚćĂƐŬĞůƐĂƌũŽũĂ͘
KŚũĂĂũĂŶĂsŝůũĂZŽŵƉƉĂŶĞŶ͘
ŝŽƐĂůůŝƐƚƵŵŝƐŵĂŬƐƵĂ͘
:ćƌũĞƐƚćũćŶćWLJŚćũŽĞŶǀĂƉĂĂͲĂŝŬĂƚŽŝŵŝ
sivu 4
P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 14 . 4 . 2 0 15
Pyhäjoen palveluhakemisto
Vihannintie 10, 86100 Pyhäjoki
OSTAMME JA OTAMME VASTAAN
ROMUAUTOJA YM. METALLIROMUA
ISOIMMAT ERÄT NOUDAMME NOSTURIAUTOLLA
MYYTÄVÄNÄ RST-PUTKIA esim. 40 - 140 mm
LISÄTIETOJA
0400 189 018
AVOINNA MA - PE 8 - 17
[email protected]
08 - 434 333
Palvelemme joka päivä klo 21 asti!
ark. 8-21 la 8-21 su 12-21
EVÄSKONTTI Vanhatie 44, 86100 Pyhäjoki, Puh. 433186
RTV-huolto
Tmi Kari Kivimäki
SÄHKÖPALVELU
0400 181785
Anttila Oy
Antenniasennukset
ja antennitarvikkeet
Sähköasennukset - Sähkösuunnitelmat
Antenniasennukset
Wz,:KEWd<</
ǀŽŝŶŶĂŵĂͲƉĞϵͲϭϳ͕ůĂϭϬͲϭϰͬƉƵŚ͘;ϬϴͿϰϯϰϬϱϬϬ
ǁǁǁ͘ƉLJŚĂũŽĞŶĂƉƚĞĞŬŬŝ͘Į
Puh. (08) 433 087
0400 586 441
DZ/:ZsE^/shWd<</
ǀŽŝŶŶĂŵĂͲƉĞϵ͘ϯϬͲϭϲ͘ϯϬͬƉƵŚ͘;ϬϴͿϰϳϳϮϮϬ
ǁǁǁ͘ŵĞƌŝũĂƌǀĞŶĂƉƚĞĞŬŬŝ͘Į
JUMPPA- JUSSIN
FYSIOTERAPIA
FT: Vesa Mikkonen
Satu Mikkonen
puh 433 921, Kuntatie 4,
86100 Pyhäjoki
3$5785,.$03$$027$1-$
3XK.XQWDWLH
$YRLQQD
WL²OD
NORDONDHQ
7DQMD6LUSD
6LUSDOWDP\|VPHLNNDXNVHW
MDKLXVWHQSLGHQQ\NVHW
Viirretjärventie 7
86170 YPPÄRI
>ćŚŝdĂƉŝŽůĂWŽŚũŽŝŶĞŶ
sĂŶŚĂƚŝĞϰϴ>ϭϮ͕ϴϲϭϬϬWLJŚćũŽŬŝ
ƉƵŚĞůŝŶϰϯϯϮϴϱ
WĂůǀĞůĞŵŵĞ
ŵĂʹƉĞϵ͘ϬϬʹϭϲ͘ϯϬ
PARTURI-KAMPAAMO
Johannan Hiuspalvelu
TI-PE 10 - 17 | LA 8 - 13
TIISTAISIN ILMAN AJANVARAUSTA
08 - 433 750
TERVETULOA
johannanhiuspalvelu.fi
P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 14 . 4 . 2 0 15
sivu 5
Tiedonanto lupapäätöksistä
Tiedonanto lupapäätöksistä
Pyhäjoen kunnan maa-aineslupaviranomainen on myöntänyt
16.2.2015 maa-ainesten ottamisluvan kallioaineksen ottoon Rudus
Oy:lle Pyhäjoen kunnan Parhalahdenkylälle Hanhikivenniemellä tilalle
Parhaniemi RN:o 625-403-17-9. Päätöksen julkipano ja lupapäätös ovat
nähtävillä Pyhäjoen kunnassa ja Raahen teknisessä palvelukeskuksessa
sekä Pyhäjoen kunnan kotisivuilla 19.2. – 20.3.2015 välisen ajan.
Pyhäjoen kunnan maa-aineslupaviranomainen on myöntänyt
16.2.2015 maa-ainesten ottamisluvan kallioaineksen ottoon
Louhinta Kääntä Oy:lle Pyhäjoen kunnan Yppärin kylälle Toukkalankallion alueella tiloille Metsäniitty RN:o 625-406-3-28 ja Poro-Pirkola Rno
625-406-3-18. Päätöksen julkipano ja lupapäätös ovat nähtävillä
Pyhäjoen kunnassa ja Raahen teknisessä palvelukeskuksessa sekä
Pyhäjoen kunnan kotisivuilla 19.2. – 20.3.2015 välisen ajan.
Pyhäjoen kunnan ympäristölupaviranomainen on tehnyt 25.2.2015
ympäristönsuojelulain 28 §:n mukaisen ympäristölupapäätöksen
Rudus Oy:n hakemaan kallion louhintaan ja murskaukseen ja louhimoalueelle sijoittuvalle siirrettävälle kivenmurskaamolle Pyhäjoen
kunnan Parhalahden kylän tilalle Parhaniemi 17:9 Hanhikivenniemen
alueelle. Päätöksen julkipano ja lupapäätös ovat nähtävänä 26.2.30.3.2015 välisen ajan Pyhäjoen kunnassa sekä Raahen kaupungin
teknisessä palvelukeskuksessa
Päätökseen tyytymätön voi hakea muutosta päätökseen liitetyn
valitusosoituksen mukaisesti 30 päivän kuluessa päätöksen antamisesta. Lisätietoja ympäristösihteeri Vesa Ojanperältä puh 044 439 3636
tai sähköpostilla vesa.ojanpera(at)raahe.fi
Pyhäjoen kunnan ympäristölupaviranomainen on tehnyt 27.2.2015
ympäristönsuojelulain 27 §:n mukaisen ympäristölupapäätöksen
Louhinta Kääntä Oy:n hakemaan kallion louhintaan ja murskaukseen ja
louhimoalueelle sijoittuvalle siirrettävälle kivenmurskaamolle Pyhäjoen kunnan Yppärin kylän tiloille Metsäniitty RN:o 625-406-3-28 ja
Poro-Pirkola Rno 625-406-3-18 Toukkalankallion alueelle. Päätöksen
julkipano ja lupapäätös ovat nähtävillä Pyhäjoen kunnassa ja Raahen
kaupungin teknisessä palvelukeskuksessa 3.3.-7.4.2015 välisen ajan.
Päätökseen tyytymätön voi hakea muutosta päätökseen liitetyn
valitusosoituksen mukaisesti 30 päivän kuluessa päätöksen antamisesta. Lisätietoja ympäristösihteeri Vesa Ojanperältä puh 044 439 3636
tai sähköpostilla vesa.ojanpera(at)raahe.fi
Pyhäjoen kunta | Pyhäjoki Municipality
Kuntatie 1, FI-86100 Pyhäjoki, Finland | +358 40 359 6000 | [email protected]
www.pyhajoki.fi
Pyhäjoen kunta | Pyhäjoki Municipality
Kuntatie 1, FI-86100 Pyhäjoki, Finland | +358 40 359 6000 | [email protected]
www.pyhajoki.fi
YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖKSEN TIEDOKSIANTO
Pyhäjoen kunnan ympäristölupaviranomainen on tehnyt
ympäristölupapäätöksen ABO Wind Oy:n hakemalle kahdeksan
sähköntuottoon tarkoitetun tuulivoimalan toiminnalle Pyhäjoen
kunnan Yppärin kylän Silovuorella. Päätös on annettu julkipanon
jälkeen 13.3.2015. Lupapäätös ja siihen liittyvät asiakirjat muutoksenhakuohjeineen ovat nähtävänä 13.3. – 13.4.2015 välisen ajan
Pyhäjoen kunnantalolla osoitteessa Kuntatie 1, 86100 Pyhäjoki.
Jäljennökset päätöksestä ovat nähtävänä saman ajan myös Raahen
kaupungin teknisessä palvelukeskuksessa osoitteessa Ruskatie 1,
92140 PATTIJOKI.
KUULUTUS RAKENNUSLUPAHAKEMUKSISTA
ABO Wind Oy hakee kahdeksan tuulivoimalan rakentamiselle
rakennuslupaa Pyhäjoen kunnan Yppärin kylän Silovuorella.
Hakemusasiakirjat ovat nähtävänä 10.3. - 24.3.2015 välisen ajan
Pyhäjoen kunnantalolla osoitteessa Kuntatie 1, 86100 Pyhäjoki.
Lisätietoja: Johtava rakennustarkastaja Jari Häkkinen, puh 044-439
3630, s-posti: [email protected]
KUULUTUS ASEMAKAAVAN LAINVOIMAISUUDESTA
HANHIKIVEN YDINVOIMALAITOSALUEEN ASEMAKAAVAN
LAAJENNUS KORTTELEISSA 2, 4, 5 ja 6 ( ts TP-ALUE)
Pyhäjoen kunnanvaltuuston 22.5.2013 § 67 hyväksymä Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen asemakaavan laajennus kortteleissa
2, 4, 5 ja 6 sai lainvoiman 18.2.2015 Korkeimman hallintooikeuden ilmoituksella.
MRA:n § 93 mukaan Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen
asemakaavan laajennus kortteleissa 2, 4, 5 ja 6 tulee lainvoimaiseksi tällä julkisella kuulutuksella 26.2.2015.
26.2.2015
Kunnanhallitus
Pyhäjoen kunta | Pyhäjoki Municipality
Kuntatie 1, FI-86100 Pyhäjoki, Finland | +358 40 359 6000 | [email protected]
www.pyhajoki.fi
Pyhäjoen kunta | Pyhäjoki Municipality
Kuntatie 1, FI-86100 Pyhäjoki, Finland | +358 40 359 6000 | [email protected]
www.pyhajoki.fi
sivu 6
P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 14 . 4 . 2 0 15
Elämän tarkoitus
Raija Piilola
Kirjoittaja on ensi syksyn
messujen projektipäällikkö
Mikä on elämän tarkoitus? Kysymystä voi tarkastella monesta
näkökulmasta. Jonkun mielestä
elämän tarkoitus voi olla kuoleminen, toisen mielestä elämällä
ei ole mitään suurta tarkoitusta. Ajattelen - niinkin kliseisesti
- että elämän tarkoitus on elää
omalla asteikolla hyvä elämä:
omanlainen elämä. Sellainen
elämä, jota voi vanhana - keinutuolissa istuessaan - muistella
niin iloisin kuin haikeinkin mielin: “Tulipa oltua sielläkin..” ja
“Muistatteko, kun…”
Idean isä
Brittiläinen Intelligent Life -lehti julkaisi viime syksynä jutun,
Elämän tarkoitus on oppia ja
jossa se kysyi erilaisilta ihmisiltä, mikä on elämän tarkoitus.
jakaa oppimiaan asioita, nähdä
What´s the point -juttu on luettavissa verkossa:
maailmaa, kirjoittaa kirja, puhua
moreintelligentlife.com/content/ideas/big-question-whatsuseita kieliä, epäonnistua ja onpoint
nistua, olla onnellinen ja onneMe halusimme kysyä pyhäjokisilta. Elämän tarkoitus.
ton. Ei ole yhtä oikeaa vastausMikä se on?
ta. Eikä elämän tarkoitusta voi
määritellä pienessä hetkessä. Ei.
Lähetä vastauksesi sähköpostiin [email protected]
Se selviää koko elämän aikana.
Kaikkien ei ole elämässään tarkoitus olla jotain suurta ja mah3\KlMRHQ$PSXMDWU\
tavaa. Kuten viisaat toteavat:
“Lopulta ihmisen ei tulisi kysyä, mikä elämän merkitys on hänelWRUVWDLQDNORLOPDDVHUDGDOOD
le, vaan mieluummin tunnistaa,
.lVLWHOOllQYXRVLNRNRXNVHOOHPllUlW\WDVLDW
että hän on se, jolta kysytään.
-RKWRNXQWDNRNRRQWXXNOR
Elämä kysyy meiltä jokaiselta
ja voimme vastata elämälle vain
3\KlMRHOOD+DOOLWXV
ottamalla vastuun.”
9826,.2.286
Rivitalo kaksio 65 m2
takalla, Remontoitu.
Vuokra 350,Vapautuu 1.4.. p. 050 /
400 83 11
MTK-Pyhäjoen kevätkokous
vanhustentalon kerhohuoneella ma. 23.3 klo.
10 Kahvitarjoilu! Tervetuloa!
Vapakalastusjaoston
kevätkokous
17.3 klo 16.30
ravintola Dado
Tervetuloa
Valtuuston kokous pidetään keskiviikkona
18.3.2015 alkaen klo 18.00 kunnantalon valtuustosalissa.
Kokouksessa käsiteltävät asiat:
- Pyhäjoen Teollisuusyhtiö Oy / omistajaohjaus ja
hankkeen rahoitus
- Valtuutettujen aloitteet 2014
- Jokikartanon laitehankinnat
- Kurottajan tehdaspuomin hankinta
Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti
nähtävänä hallinto-, elinkeino- ja perusturvaosastolla
keskiviikkona 25.3.2015 klo 9.00-16.00.
Risto Kittilä
valtuuston puheenjohtaja
Pyhäjoen kunta | Pyhäjoki Municipality
Kuntatie 1, FI-86100 Pyhäjoki, Finland | +358 40 359 6000 | [email protected]
www.pyhajoki.fi
PYHÄJOKINEN TYÖNANTAJA!
KESÄTYÖPAIKKATUKI VUODELLE 2015 HAETTAVANA 31.03.2015 MENNESSÄ.
KUULUTUS
PYHÄJOEN KUNNAN SILOVUOREN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVAN LAINVOIMAISUUDESTA
Pyhäjoen kunnanvaltuuston 17.12.2014 §:ssä 91 hyväksymä
Silovuoren tuulipuiston osayleiskaava sai lainvoiman 09.03.2015
Pohjois-Suomen Hallinto-oikeuden ilmoituksella 06.03.2015
MRA:N § 93 mukaan Silovuoren tuulipuiston osayleiskaava tulee
voimaan tällä julkisella kuulutuk-sella 09.03.2015.
Pyhäjoella toteutetaan tänä kesänä ylikunnallinen vuosina 98 - 99 syntyneiden
nuorten kesätyöllistäminen. Kunnallisen tukijärjestelmän tarkoituksena on saada
aikaan lisää kesätyöpaikkoja siirtämällä työllistämisen painopistettä kuntien
työpaikoista yksityiselle sektorille.
Pyhäjoen kunta maksaa määrärahojen puitteissa tukea työnantajalle, joka
tarjoaa kesätyöpaikan väestöönsä kuuluvalle 98 - 99 syntyneelle nuorelle ja
sitoutuu työllistäessä täyttämään kunnan kesätyöpaikkatukipäätöksessä
asettamat ehdot.
•
•
•
•
Tuen suuruus on 85,00 €/viikko/nuori
Tuen voi saada 2 - 3 viikon työsuhteeseen
Tuki myönnetään hakemusjärjestyksessä
Tukea voi hakea 31.03.2015 mennessä
Hakemuslomakkeita saa kunnan neuvonnasta sekä internetsivulta osoitteesta:
www.pyhajoki.fi. Hakemus palautetaan Pyhäjoen kuntaan. Tiedustelut Pyhäjoen
kunnasta Anne Röning puh. 040-3596 000.
KOULULAISTEN JA OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖPAIKKOJEN HAKU VUONNA
2015
Vuosina 98 - 99 syntyneet nuoret hakevat keskitetysti kunnan yhteishakulomaketta käyttäen. Hakemuslomakkeita saa Pyhäjoen kunnantalolta sekä internetistä osoitteesta www.pyhajoki.fi. Hakemus on palautettava tiistaihin 31.03.2015
mennessä Pyhäjoen kunnan neuvontaan. Myös Pyhäjoen seurakunta työllistää
kaikista nuorista hakijoista 10 henkilöä.
09.03.2015
Pyhäjoen kunnanhallitus
Pyhäjoen kunta | Pyhäjoki Municipality
Kuntatie 1, FI-86100 Pyhäjoki, Finland | +358 40 359 6000 | [email protected]
www.pyhajoki.fi
Vuosina 91 - 97 syntyneet opiskelijat: Pyhäjoen kunta valitsee kesätyöntekijät
kunnan leikkikentille Raahen seutukunnan työ- ja elinkeinotoimistoon ilmoittautuneista kesätyönhakijoista. Leikkikentälle töihin toivovat voivat ilmoittautua
myös suoraan päivähoidonjohtajalle Marja Viirteelle puh. 040-3596 182.
Tämä ilmoitus korvaa 28.2.2015 Kuulumisissa olleen ilmoituksen!
Pyhäjoen kunta | Pyhäjoki Municipality
Kuntatie 1, FI-86100 Pyhäjoki, Finland | +358 40 359 6000 | [email protected]
www.pyhajoki.fi
P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 14 . 4 . 2 0 15
Seurakunta tiedottaa
Kuollut: Veli Niilo Mehtälä
Pirttikoskelta 63 v 5 kk 4 pv
Avioliittoon vihitty: Carl Mattias Höglund ja Sini
Hannele Putkisaari
Kastettu: Daniel Matias Höglund, Anni Iida Johanna Karvonen
Jumalanpalvelus kirkossa su
15.3. klo 10.
Hartaus Jokikartanossa ti
17.3. klo 13.30.
Lapsikuoro, Parhalahti, ke
18.3. klo 9.45.
Yhteisvastuukahvila
Jokikartanossa ke 18.3. klo 11-14.
Ystäväkerholaiset mukaan klo
12.30. Ohjelmahetki klo 13.
Kirkkolauluyhtye
Kaanon Ukrainasta konsertoi ke
18.3.2015 klo 18.00 Pyhäjoen seurakuntatalolla. Konsertti
liittyy Raahen Musiikkiviikkoihin järj. kunta ja seurakunta.
Liput 10 euroa.
Kirkkokuoron harjoitus ke
18.3. n. klo 19 kirkossa (huom!)
Lapsikuoro, Yppäri, to 19.3.
klo 11.
Lapsikuoro seurakuntatalolla
to 19.3. klo 16.30.
Avoin raamattupiiri seurakuntatalolla to 19.3. klo 18.
Jumalanpalvelus ja HPE kirkossa su 22.3. klo 10. Pyhäjoen
seurakunnan luottamushenkilöiden;
kirkkovaltuutettujen, kirkkoneuvoston jäsenten ja neuvoston alaisten johtokuntien
jäsenten
tehtäviin siunaaminen jumalanpalveluksen yhteydessä kirkossa su 22.3. klo 10. Tervetuloa!
Majakkailta seurakuntatalolla su 22.3. klo 18. Musiikki Päivi Niemelä & co, lastenohjelma
Marjukka Tuisku, raamattuopetus Niko Rantanen.
Rippikoululaiset:
- Viikonloppuleiri Siikajoen
Törmälässä la 14.3.-su 15.3.
Lähtö 14.3. klo 9:30 Sarpatis-
Järjestöt toimivat
ta, paluu 15.3. klo 13:30 Sarpattiin.
TULOSSA:
- Pisara –omaishoitajien vertaisryhmä kokoontuu seurakuntatalolla ma 23.3. klo 12.
Varhaisnuorisotyö:
- Tekstaritupu tekstiviestipalvelu 5-6 luokkalaisille päivystää
koulupäivinä numerossa 0447118638. Palveluun voi lähettää nimettömiä viestejä mieltä
painavissa asioissa tai vain juttukaverin puuttuessa.
Nuorisotyö:
- Sählykerho yläasteikäisille
monitoimitalolla tiistaisin klo
16.20 - 17.30 (Jesse ja Viljami)
- Kasvuryhmä rippikoulun
käyneille nuorille Sarpatissa
torstaisin klo 18. ”Tule ja katso!”
- Sählyä nuorille aikuisille
monitoimitalolla torstaisin klo
19-21.
- facebook: Liity jäseneksi
”Pyhäjoen seurakunnan nuoret”.
K i r k ko h e r r a nv i r a s to ss a
myynnissä seurakunnan adresseja 10 €/kpl.
RY: Raamattuluokka la 14.3.
klo 18.30 Martti Impolalla Seurat su 15.3. klo 16 ry:llä, Matti
Yrjänä, Vesa Tahkola Opistoompeluseurat pe 20.3. klo 19
ry:llä Pyhäkoulut su 22.3. klo
12 Pekka Impolalla ja Hannu Simosella Kirkkoherranvirasto p.
08-433119. Avoinna ma 8-12,
ti 12-16, ke 11-14. Tarvittaessa
voitte ottaa yhteyden papistoon: kirkkoherra Jukka Malinen
p.040-505 0016 tai seurakuntapastori Kai Juvila p. 050-328
8107.
Pyhäjoen seurakunnan kotisivut löytyvät osoitteesta:
www.pyhajoenseurakunta.fi
Eläkeliiton Pyhäjoen Yhdistys ry ma 16.3. klo 12.00
Naisten juttutupa Iltaruskossa.
ma 16.3. klo 18.00 Äijäkööri Iltaruskossa. ma 23.3. klo 18.00
Harmaahapset Iltaruskossa. ti
24.3. klo 12.00 Päiväkahvit
Seurakuntatalolla. Vieraana on
Jarmo Myllymäki Jokilaaksojen
pelastuslaitokselta. Lisätietoja
toiminnastamme www.elakeliitto.fi/pyhajoki
MTK-Pyhäjoki Tukihakukoulutus srk-talolla pe 27.2. klo.
11-13. Kouluttajana Timo Rahja.
Vaalipaneeli 22.3. klo.13 Pauhasalissa. Mukana Hanna-Leena
Mattila, Katja Hänninen, Antti Rantakangas, Teija Larikka
Ohjelmaa juontaa Ari Pirkola.
Tervetuloa kaikki esittämään
kysymyksiä ehdokkaille! Kahvitarjoilu!
MTK-saunailta Pyhäjoen metsästysmajalla pe 27.2. klo. 19
alkaen. SSAB:n Raino Peltoniemi paikalla. Sauna kuumana,
makkaraa, kahvia. Tervetuloa!
MTK-Pyhäjoen kevätkokous
vanhustentalon kerhohuoneella
ma. 23.3 klo. 10 Kahvitarjoilu!
Tervetuloa!
Pyhäjoen Kotiseutuyhdistyksen kevätkokous Puhtolassa
torstaina 26.3.2015 kello 18.
Johtokunta kokoontuu jo kello
17.30. Tervetuloa!
PÄÄTOIMITTAJAT
Sari Hidén
Arvo Helanti
TOIMITUS
Elias Hirvikoski
Jeremia Toppari
http://kuulumiset.pyhajoki.fi
[email protected]
Puh. 040 359 6166
Fax (08) 4390 282
Toimitus:
Päätoimittaja:
Taloussihteeri:
040 359 6166
040 359 6165
040 359 6160
Julkaisija: Pyhäjoki Data Oy
ISSN 0788-6071
0$-$..$,/7$
Pirttikosken maaseutunaiset: Hallituksen kokous kökkätuvalla ti 17.3 klo 18.00. Päivän retki Haaparannan Ikeaan
la 11.4.2015. Lähtö Pyhäjoen
”Shell” klo 7.15, paluu n klo
21.00. Hinta kaikille vain 7e/
hlö. Yhteistyössä tilausliikenne
Nylanderin kanssa. Ilmoittautumiset Astalle 5.4 mennessä p.
0400 33 04 32.
Pyhäjoen maa- ja kotitalousnaiset
Kevätkokous ja kökkä Sirkka
Kittilällä ma 23.3 klo18.30! Ps
Aini kerää vielä jäsenmaksuja.
Tervetuloa!
Pyhäjoen Martat ry. Marttailta torstaina 19.3. Puhtolassa klo 18.00. Tupperware
esittely, esittelijänä Elina Törmäkoski. Kahvia ja arvonta.
Pyhäjoen Silmut. Kokoonnumme Helinä ja Tapio Ollilalla
17.3.2015 kello 12.00 Peräntie
11 Etelänkylällä.
Tervetuloa.
Raahen Kuulonhuoltoyhdistys: Kevätkokous pidetään
maanantaina 23.3.2015 klo
15.00 Raahen Kreivinajassa.
Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. Tervetuloa !
Spr Pyhäjoki. Seuraava
hallituksen kokous 6.4.2015
klo.17:00 Paloasemalla.
P Y H ÄJOEN
K UU LUM ISET
sivu 7
Seuraava lehti
(12) ilmestyy
>> lauantaina 21.3.2015
Aineisto toimitettava
>> tiistaina 17.3.2015
klo 17.00 mennessä
Painosmäärä
>> vko n11:1810- kpl
>> vko n12:1810- kpl
3\KlMRHQVHXUDNXQWDWDOROOD
VXNOR
0XVLLNNL3lLYL1LHPHOlFR
/DVWHQRKMHOPD0DUMXNND7XLVNX
5DDPDWWXRSHWXV1LNR5DQWDQHQ
7(59(78/2$
Kirkkolauluyhtye Kaanon
(Ukraina)
Ke 18.3. klo 18.00 Pyhäjoen seurakuntatalolla
Liput 10 €
Järj. Pyhäjoen kunta ja seurakunta,
Raahen Musiikkiviikot
Tervetuloa!
Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 24%)
>> 0,45 €/pmm, toistohinta 0,35 €/pmm, minimikoko 35 pmm
>> puoli sivua: 120 € >> koko sivu: 180 €
>> järjestöpalsta: 50 €/vuosi
Ilmoitusehdot
Lehteen tarkoitettu aineisto on toimitettava vasemmalla olevan aikataulun mukaisesti. Aineiston voi
toimittaa myöhemminkin, mikäli siitä on toimituksen kanssa sovittu. Mikäli ilmoitusaineisto saapuu
myöhässä, eikä siitä ole ennalta sovittu, perimme kaksinkertaisen hinnan. Myös järjestöpalstalle tulevat
ilmoitukset pitää toimittaa ajoissa, myöhästyneestä aineistosta perimme 10 € lisämaksun. Emme voi
taata myöhässä saapuneen aineiston ilmestymistä. Emme vastaa puhelimitse tulleiden ilmoitusten
virheistä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu
enintään maksetun määrän palauttamiseen. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä seitsemän vuorokauden kuluessa julkaisupäivästä.
Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani
Lehden jakelu: Raahelainen, ilmoitukset jakeluhäiriöistä puh. 010 – 665 5125 (Sanna Tjäder)
sivu 8
Pyhäjoen Kuulumiset –
1 4 . 4 . 2 0 1 5
WLJŚćũŽĞŶƐĞƵƌĂŬƵŶŶĂŶůƵŽƚƚĂŵƵƐŚĞŶŬŝůƂŝĚĞŶ͖
ŬŝƌŬŬŽǀĂůƚƵƵƚĞƚƚƵũĞŶ͕ŬŝƌŬŬŽŶĞƵǀŽƐƚŽŶũćƐĞŶƚĞŶ
ũĂŶĞƵǀŽƐƚŽŶĂůĂŝƐƚĞŶũŽŚƚŽŬƵŶƚŝĞŶũćƐĞŶƚĞŶ
ƚĞŚƚćǀŝŝŶƐŝƵŶĂĂŵŝŶĞŶ
ũƵŵĂůĂŶƉĂůǀĞůƵŬƐĞŶLJŚƚĞLJĚĞƐƐćŬŝƌŬŽƐƐĂ
ƐƵϮϮ͘ϯ͘ŬůŽϭϬ͘
dĞƌǀĞƚƵůŽĂ͊
Tuulipuisto Oy Pyhäjoki valmistuu rakentamiseen.
Pyhäjoen Silovuoreen suunnitellun tuulipuiston kolmen vuoden
valmistelu- ja selvitystyö on saatu päätökseen. Silovuoren tuulivoimaosayleiskaava on julistettu lainvoimaiseksi X.X.2015. Suunniteltu tuulipuisto koostuu kahdeksasta 3.3 MW turbiinista,
sähköasemasta ja näitä yhdistävistä teistä ja kaapeleista. Rakennussuunnitelmat ovat pääosin valmiina, joten rakennustöiden
kilpailutus alkaa pian ja rakennustyöt on tarkoitus aloittaa kesällä
2015. Rakentaminen työllistää arviolta noin 30 - 40 henkilötyövuotta edestä. Tavoiteaika-taulu hankkeen valmistumiselle on
vuoden 2016 lopulla.
Tuulivoimakapasiteetin kasvu parantaa Suomen energiatuotannon
omavaraisuutta ja auttaa uusiutuvan energiatuotannon tavoitteiden saavuttamisessa. Silovuoren kahdeksan voimalai-toksen
arvioidaan vähentävän energiatuotannon hiilidioksidipäästöjä
noin 50 000 tonnia vuodessa ja tuottavan sähköä noin 4000 omakotitalon tarpeisiin.
Silovuoren voimalat tuottavat noin 20 vuotta puhdasta energiaa.
Voimalat puretaan käyttö-ajan jälkeen. Voimaloiden purkamiseen
Tuulipuisto Oy Pyhäjoki luo rahaston varmistaak-seen toiminnan
ongelmattoman lopetuksen ja alueen asianmukaisen entisöinnin.
Tuulipuisto Oy Pyhäjoki on Pyhäjoen tuulivoimaloiden rakentamista ja käyttöä varten perustettu yhtiö, jonka omistaa ABO
Wind Oy. Yhtiön kotipaikka on Pyhäjoki.
ABO Wind Oy on tuulivoimaloita Suomeen kehittävä ja rakentava
yritys, jonka emoyhtiö on saksalainen ABO Wind AG.
Lisätietoja:Aapo Koivuniemi, Projektijohtaja, p. 050 52 15 573,
[email protected], ABO Wind Oy
Pyhäjoen kunta | Pyhäjoki Municipality
Kuntatie 1, FI-86100 Pyhäjoki, Finland | +358 40 359 6000 | [email protected]
www.pyhajoki.fi