ÄHTÄRIN KULTTUURIKOHTEISIIN JA

ÄHTÄRIN KULTTUURIKOHTEISIIN JA
-TAPAHTUMIIN
2015
ahtari.fi
PIRKANPOHJAN TAIDEKESKUS
Ähtärintie 36, Ähtäri, www.pirkanpohja.fi
Kesän 2015 Pirkanpohjan näyttelyt esittelevät korkeatasoisia
ja mielenkiintoisia taideteoksia, ikoneja sekä esineistöä
Pirkanpohjasäätiön, professori Eero Hiirosen,
Ähtärin seurakunnan ja
Kuopion Ikonimaalareiden kokoelmista.
SININEN TALO
Kirkon aarteita -näyttely
Sinisessä talossa nähdään yleisön pyynnöstä viime kesältä tuttu Kirkon aarteita -näyttely. Esillä on Ähtärin
seurakunnan historiallisia esineitä. Niistä vanhimmat
ovat kirjoja mm. suomenkielinen raamattu vuodelta
1642. Ähtärin toisesta kirkosta 1700-luvulta on esillä
muun muassa vanha alttaritaulu, tiimalasi ja raha-arkku. Lisäksi näyttelyssä voi tutustua keväällä 2015 konservoituihin esineisiin, kuten 300-vuotiaaseen virsitauluun ja alkuperäiseen asuunsa restauroituun puiseen
kattokruunuun, joka on peräisin Ähtärin kolmannesta
kirkosta.
Ikoninäyttely
Sinisessä talossa on tänä kesänä ainutlaatuinen tilaisuus tutustua ikonitaiteeseen. Kirkon aarteita -näyttelyn yhteydessä on kokoelma maalaus- ja mosaiikkitekniikalla toteutettuja ikoneja. Vierailevan näyttelyn
suunnittelee ja toteuttaa yhteistyössä Ähtärin kaupungin kulttuuritoimen kanssa Mosaiikki-ikonikerho
Petros Siilinjärveltä. Kerho toimii Kuopion ortodoksisen seurakunnan yhteydessä ja on Pyhäin Sergein
ja Hermanin veljeskunta ry:n alaosasto. Näyttelyssä
on esillä mosaiikkikurssien opettajan Juri Jarinin ja
kolmen kuopiolaisen ikonimaalarin Tuulikki Likitalon,
Kirsi Lehdon ja Hanna Kilpeläisen perinteisellä munatemperatekniikalla maalattuja ikoneja.
2
lut Salmelassa kutsuttuna taiteilijana jo aiemminkin.
Näihin taideyleisöä kiinnostaviin näyttelyihin tutustui
yhteensä n. 50 000 vierasta. Punaisessa talossa on esillä
Kultarannan ja Salmelan kutsunäyttelyistä kotiutuneita
teoksia sekä kuvanveistäjän sellaista tuotantoa, joka on
vasta ensi kertaa näytteillä.
PUNAINEN TALO
Ähtäriläisen kuvanveistäjän, professori Eero Hiirosen
(s.1938) taidekokoelma: Eero Hiironen Collection on
Punaisessa talossa ja Pirkanpohjan taidekeskuksen
puistomaisessa ympäristössä. Taloon on kuluvaksi
kesäksi koottu osittain uusittu näyttely Eero Hiirosen
veistoksista ja maalauksista sekä merkittävien eurooppalaisten ja aasialaisten taiteilijoiden grafiikan teoksia.
Hiironen on vuosien kuluessa esitellyt veistoksiaan
kansainvälisessä taidemaailmassa. Pirkanpohjassa vierailija saa tutustua näihin taideteoksiin, samoin kuin
taiteen ystävät ulkomaillla: mm. Venäläisen taiteen
museossa Pietarissa, Liettuan valtion kansallisessa
taidemuseossa Kaunasissa, Viron valtion taidemuseossa Kumussa, Tallinnassa ja San Juanin nykytaiteen
museossa Puerto Ricossa.
Eero Hiironen sai viime vuodeksi kutsun kahteen merkittävään kansalliseen taidenäyttelyyn. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio kutsuivat
hänet Naantalin Kultarannan kesän 2014 taiteilijaksi.
Näyttely toteutettiin yhteistyössä presidentin kanslian
ja Alfred Kordelinin säätiön kanssa. Toinen kutsu tuli
Taidekeskus Salmelaan Mäntyharjussa. Se vietti viime
vuonna 25-vuotisjuhlavuottaan. Hiironen on vierail-
Näyttelyiden yhteydessä voi nauttia ”Luostarin sinisestä hetkestä”, eli juoda kupposen luomuteetä tai kahvia
karjalanpiirakoiden ja venäläisten pikkuleipien kera.
Tarjoilun hinta on 5 €/hlö.
Aukioloajat ja hinnat
Opastukset ja tarjoilut
2.6.-30.8.2015 ti-su klo 12-18, ma suljettu.
Avoinna tilauksesta ryhmille ympäri vuoden.
Liput 6 €/aikuiset, 3 €/lapset alle 12 v.
Ryhmät 5 €/3 €, min. 10 hlö
Opastus (1 h)
Kirkon aarteita -näyttely hinta 50 €/ryhmä
Ähtärin kirkonseutu
hinta 50 €/ryhmä
Tiedustelut ja ryhmien ennakkovaraukset
näyttelyihin, opastuksiin sekä tarjoiluihin:
Samalla lipulla pääsy kaikkiin näyttelyihin.
Leena Mursu, puh. 040 652 8900
[email protected] ark. klo 9-15
Ulla Akonniemi, puh 040 544 2537
[email protected]
3
ÄHTÄRIN KULTTUURIREITTI
Tervetuloa kiertämään Ähtärin vanhan keskusta-alueen kulttuurireittiä
kävellen, juosten tai pyöräillen!
Kierroksen lähtö- ja paluupaikka on Pirkanlinnan
kulttuurikeskus (Lukiontie 3), jossa on jaossa maksuttomia karttoja. Reitin 18 kulttuurikohdetta on varustettu kyltein, mutta lisäksi matkaa voi seurata mobiilissa Sports Tracker -ohjelman kautta.
Kulttuurireitti löytyy kokonaisuudessaan myös sivustolta kulttuurireitit.net/ahtari.
Kulttuurireitillä kuljetaan ensimmäisen maailmansodan aikaisten vallihautojen ja Pirkanpohjan taidekeskuksen kautta Ähtärin rautatieasemalle ja edelleen
historialliselle keskusta-alueelle kirkonseudulle. Viimeinen kohde on Ähtärin kotiseutumuseo. Matkalla
selviää muun muassa, mistä johtuu Puistotien kansankielinen nimitys Pamppukuja, mikä oli ennen vanhaan
viljamakasiinin tarkoitus ja miksi Ähtärin nykyinen
kirkko on järjestyksessään jo neljäs.
Reitin pituus on noin 5,5 kilometriä, mutta koko mat-
kaa ei tarvitse kiertää kerralla, vaan nähtävää riittää
useallekin eri lenkille. Kulttuurikohteiden kyltit on
varustettu sekä suomenkielisin että englanninkielisin
tekstein. Reitti on suunniteltu omatoimisesti kierrettäväksi, mutta halutessasi voit tilata maksusta seuraksi
oppaan, joka kertoo lisää tarinoita matkan varrelta.
Kulttuurireitillä voi nauttia kahvit:
Pirkanlinnan kulttuurikeskuksen
kahvila Hunajanekku
Lukiontie 3, p. 050 571 7261
Pirkanpohjan taidekeskus
2.6.-30.8.2015 ti-su klo 12-18, ma suljettu
Ähtärin Asemakahvila
Kesäaukioloajat: ma-pe 9-17, p. 0400 661 251
Kirkkokahvit kesäsunnuntaisin
jumalanpalveluksen jälkeen kirkossa.
KESÄKAHVILA
KONTTUURI
Kahvila on avoinna
20.6.-31.7.2015 päivittäin klo 11-18.
Lisäksi tapahtumia
Konttuuria voi varata pieniin yksityisyilaisuuksiin mm. synttärit,
valmistujaiset... Max 30 henkeä. Touko-, kesä- ja syyskuussa
Konttuurissa on mahdollisuus ryhmien hyvinvointipäiviin ja
koulutuksiin.
Varaa opastettu museokierros 5 €/hlö. Min. 6 hlöä
Museokierros ja Konttuurin kahvit 8 €/hlö.
KESÄKAHVILA KONTTUURI
Merja Seppälä (Ella), puh. 0400 615 355
Vääräkoskenkuja 28, 63700 Ähtäri
www.vaarakoski.fi
Kesäkuussa 20.6.Juhannuspäivänä
kahvila avoinna klo 13 alkaen
28.6.Vääräkoski-päivän viettoa klo 13 alkaen
Heinäkuussa
Sunnuntaibrunssit klo 13-16
Keskiviikkoisin Rentonaiset klo 16
kehon ja mielen rentoutusta ja pieni iltapala
5.7. Ähtäripäivän viettoa
Elokuussa
Sunnuntaibrunsseilla Välimeren makuja
Sadon vaihtotori – tuo ja vie!
Ruokaa villivihanneksista
Kauden päättäjäiset
4
OPPAAT PALVELEVAT
Muokattavuus
Opastukseen voidaan liittää lisämaksusta kohdekäyntejä tai kahvit/ruokailu valitussa paikassa.
Saatavuus
Ympäri vuoden ja milloin vaan, varaathan oppaan
kuitenkin hyvissä ajoin ja huomioithan mahdollisten
vierailukohteiden aukioloajat.
Kieli Suomi, englanti, ruotsi
Muuta Ryhmäkoolla ei ole alarajaa.
ÄHTÄRI-OPASTUKSET
Varaa Ähtäri-retken opas, joka voi hypätä matkaan
bussiin tai vaikka henkilöautoon!
Sisältö
Opastetulla kiertoajelulla kuullaan yleistietoa Ähtäristä,
sen historiasta ja nykyhetkestä merkkihenkilöineen.
Kesto 1–3 h (vähintään 1 h)
Hinta Ensimmäinen opastustunti 50 €/opas, seuraavat alkavat tunnit 25 €/opas.
Huom! Hinta ei sisällä kuljetuskustannuksia.
Lisätiedot ja varaukset
www.ahtarizoo.fi,
[email protected], p 044 731 0114 (ark. 9-17)
HAUTAUSMAAKIERROKSET
Ähtärin hautausmaihin tutustutaan oppaan johdolla
heinäkuussa aina sunnuntaisin kirkonmenojen jälkeen.
Kierroksella kuullaan tarinoita Ähtärin historiasta
merkkihenkilöineen, nähdään muun muassa sankarihaudat sekä paikannetaan muistomerkkejä.
Kirkkokahvit ovat tarjolla messun jälkeen ja ennen
opastusta noin klo 11.30 alkaen.
Lähtö hautausmaakierrokselle tapahtuu kirkon isolta
parkkipaikalta klo 12.
Kierroksen kesto on noin 1 h.
Aikataulu:
su 05.7.2015 klo 12
su 12.7.2015 klo 12
su 19.7.2015 klo 12
su 26.7.2015 klo 12
Opastuksen hinta 2 €/hlö.
Ei ennakkoilmoittautumista.
TOPI SORSAKOSKEN ÄHTÄRIÄ -TEEMAOPASTUS
Puolentoista tunnin opastuksen hinta on 75 €.
Huom! Ei sisällä kuljetuskustannuksia.
Opastetulla kiertoajelulla tutustutaan edesmenneen
ähtäriläisen laulajalegendan lapsuus- ja
nuoruusmaisemiin sekä moniin muihin Pekalle
tärkeisiin paikkoihin.
Lähtö- ja paluupaikka on Ähtäri-halli.
5
Lisätiedot ja varaukset
www.ahtarizoo.fi,
[email protected], p 044 731 0114 (ark. 9-17)
ÄHTÄRIN
KOTISEUTUMUSEO
KANSAKOULU- JA
METSÄKOULUMUSEOT
Hankolantie 28, Ähtäri
Ähtäri-Seuran ylläpitämä kotiseutumuseo sijaitsee
Hankaveden kylässä, Hankolan päätalosta vuonna 1800
erotetulla talonosuudella. Nykyinen museon päärakennus on rakennettu todennäköisesti 1700-luvun
loppupuolella. Paikalla on asunut Collin-sukua, muun
muassa kaksi seurakunnan kappalaista. Rakennus on
ollut asuinkäytössä, mutta toiminut myös puhelinkeskuksena vuosina 1933–1952.
Vuonna 1959 talo siirtyi Ähtäri-Seuralle, ja museo
aloitti toimintansa vuotta myöhemmin. Museoalueella
on alkuperäisen päärakennuksen ja tallin lisäksi muualta Ähtäristä sekä lähiseuduilta siirrettyjä rakennuksia.
Viimeksi on alueelle siirretty sepän paja Moksusta.
Tialankuja 12, Ähtäri (Tuomarniemi)
Kansakoulumuseossa on esillä muun muassa 1930-luvun luokka, opetusvälineitä eri vuosikymmeniltä,
terveyssisaren vastaanotto sekä muita esineitä Ähtärin
150-vuotiselta koulutaipaleelta.
Metsäkoulumuseo puolestaan esittelee metsätalouden
kehittymistä sekä sen rinnalla Tuomarniemen
vuonna 1903 alkaneen metsäopetuksen vaiheita.
Ähtärin kotiseutumuseo on avoinna
Ajalla 16.6.–9.8.2015
ti-la klo 12–18, su klo 12–16, ma suljettu.
Muulloin sopimuksesta.
Vapaaehtoinen pääsymaksu.
Opastus ryhmille 30 €/h.
Varaukset:
040 548 3951/Rauno tai 044 054 0584/Liisa
Kansakoulu- ja metsäkoulumuseot
ovat avoinna tilauksesta.
Vapaaehtoinen pääsymaksu.
Opastus ryhmille 30 €/h.
Varaukset:
040 548 3951/Rauno tai 044 054 0584/Liisa
ÄHTÄRI-PÄIVÄT 4.-5.7.
KOTISEUTUARKISTO
La 4.7. Riikunmarkkinat alkaen klo 9 torilla.
Loma-asukastilaisuus teemalla
”Tunne lomapaikkasi historia”.
Lapsille Touhutorilla Vekkulitivoli ja
lastenkonsertti.
Club B52 jatkaa toripäivää iltabileillä.
Avoimet ovet
la 16.5. klo 10-14 sekä
la 04.7. klo 10-14 Riikunmarkkinoiden aikaan.
Muulloin sopimuksesta.
Ostolantie 11
Ota yhteyttä:
050 536 4825/Heikki tai 040 548 3951/Rauno.
Kotiseutuarkistoon kulku
Ekotorin oikealta puolelta, sisäänkäynti
rakennuksen sisäpihalta.
Su 5.7. Messu Ähtärin kirkossa klo 10,
jonka jälkeen kirkkokahvit.
Opastettu hautausmaakierros klo 12
Opastettu Ähtärin kierros bussilla.
Lähtö kirkon pihasta klo 14.
Katso tarkemmin ahtari.fi/tapahtumat
6
MUSIIKKINÄYTELMÄ
Esitykset
Ähtäri-hallissa
kesä-heinäkuussa
Katso s
opastu n
teema
oske
Sorsak
” Topi
ä”
Ähtäri .
5
a
t
l
sivu
ke 24.06 2015 klo 19
to 25.06.2015 klo 19
pe 26.06.2015 klo 19
la 27.06.2015 klo 18
su 28.06.2015 klo 14
ke 01.07.2015 klo 19
to 02.07.2015 klo 19
pe 03.07.2015 klo 19
Liput:
Ennakkoliput 23,50 €/hlö (sis. toimitusmaksun)
Liput ovelta 25 €. Yli 20 hlön ryhmät 20 €/hlö (sis. toimitusmaksun)
Ennakkomyynnissä www.lipputoimisto.fi ja Honkaniemen kirjakauppa
Tiedustelut, varaukset ja ryhmämyynti: Ähtärin Zoo Resort Oy, p. 044 7310 114
[email protected] (arkisin sekä tapahtumapäivinä klo 9-17)
Lippuja rajoitetusti myös ovelta 1 h ennen esitystä.
www.ahtari.fi/salattusuru
K A K S I U P E A A M O N O L O G I K L A S S I K K O A Ä H TÄ R I S S Ä
Pikkujouluna 2015 Ähtäri-hallin estradilla vuorottelee kaksi viisasta, ratkiriemukasta ja jopa opettavaista klassikkoa. Naurutakuu.
MIELIPUOLEN PÄIVÄKIRJA
pe 20.11. klo 18 ENSI-ILTA
la 21.11. klo 14
ti 24.11. klo 18
to 26.11. klo 18
la 28.11. klo 14
ke 2.12. klo 18
pe 4.12. klo 18
la 5.12. klo 18
Lippujen hinnat
LUOLAMIES
to 19.11. klo 18 ENSI-ILTA
la 21.11. klo 18
su 22.11. klo 14
ke 25.11. klo 18
pe 27.11. klo 18
la 28.11. klo 18
su 29.11. klo 14
ti 1.12. klo 18
to 3.12. klo 18
la 5.12. klo 14
Ennakkoon 20€ / Ovelta 25€ / Ryhmät yli 20 henkilöä á 18€
Yhteisliput molempiin näytöksiin erityishinnoin.
Ennakkolippuhin lisätään toimitusmaksu.
Lipunmyynti
Ennakkoliput verkkokaupasta www.ahtarizoo.fi ja
Honkaniemen kirjakauppa, Ostolantie 13, Ähtäri
Tiedustelut, varaukset ja ryhmämyynti:
[email protected], p. 044 7310114
Ari Niemi
Ensi-illat to 19.11. ja pe 20.11.
7
Harri Sandborg
Kirjapaino Jalkanen Oy
– LUOJAN MIELIHARMI
Näytelmäkirjailija
Raimo Suurosen lempiteos
Mooses Viinasesta, josta lopulta
tulee Luojankin mieliharmi.
Näytelmän nimi puhuu
puolestaan ja lupaa hulvatonta
huumoria elämän tragedioista
komedian voimin.
Esitys on Peränteen
harrastajanäyttelijöiden neljäs
Mooses-aiheinen näytelmä.
Esitykset 2015
Ähtärin matkailu
alueella,
Moksun tilan pih
ap
iirissä,
Moksuntie 10
9
Teatteripaketti
ryhmille
alkaen 23 €/hlö
ja
sis. teatterilipun
iltapalan
pe 05.06. klo 19
, ensi-ilta
la 06.06. klo 19
pe 12.06. klo 19
su 07.06. klo 19
la 13.06. klo 19
ke 10.06. klo 19
su 14.06. klo 19
Esittää Peräntee
n harrastajanäyt
telijät.
Esityksen kesto
väliaikoineen no
in 2 h.
Liput 15 €/hlö,
ryhmät 12 €/hlö,
min. 20 hlöä.
Tiedustelut ja ry
hmävaraukset
ulla.akonniemi@
ahtari.fi,
puh. 040-544253
7.
Ruokailut ryhmille: www.hotellimesikammen.fi ja www.valkeisenloma.com