Tehdään Tesomaa! -päivien kooste

Tehdään Tesomaa!
RAPORTTI
Piirros: Raquel Benmerqui
©ideascout
©ideascout2015
2015
Tehdään Tesomaa!
Tehdään Tesomaa! –tapahtuman aikana 17-20.8.2015 tesomalaiset kokoontuivat Länsitorin
vanhalle ostoskeskukselle työskentelemään Tesoman yhteisen tulevaisuuden hyväksi.
Päivien aikana kävijöitä oli kaikkiaan noin 300.
Asukkaiden ja paikallisten yritysten lisäksi osallistujia oli paikallisista yhteisöistä, kuten
Tesoma-seurasta, Tesoman seurakunnasta, Settlementti-yhdistyksestä. Näiden lisäksi
tapahtumassa oli osallistujia alueen ulkopuolisista yrityksistä, Tampereen yliopistosta,
Tampereen ammattikorkeakoulusta, Tampereen kaupungilta sekä seudullisista
kehittämisorganisaatioista.
Osallistujien ikä vaihteli eläkeläisistä aina päiväkodin lapsiin saakka, ja paikalla kävi myös
paljon lähiseudun koululaisia.
Tapahtuma oli osa Oma Tesoma 6Aika-hanketta. Tapahtuman järjestämisestä vastasi
tämän koosteen tehnyt ideascout Oy. Ideascout on tehnyt koosteessa olevat tulkinnat ja
suositukset Tehdään Tesomaa! –tapahtuman osallistujien ideoihin ja kommentteihin
perustuen sekä niitä rikastaen.
©ideascout 2015
Tehdään Tesomaa!
Intensiivinen suunnitteluviikko piti sisällään lukuisia hyviä keskusteluja ja yhteisiä suunnittelutilaisuuksia.
Suunnittelutilan ovet olivat avoinna joka päivä klo 10-19 ja erillisiä teemoitettuja työpajoja järjestettiin
yhteensä 6 kappaletta.
Työpajojen teemat:
1.
2.
3.
4.
5.
6.
Yritysten Tesoma: Tarpeet ja ideat (ma 17.8 )
Yritysten Tesoma:Ideoista suunnitelmiin (ma 17.8 )
Toimiva arki: Tarpeet ja ideat (ti 18.8)
Toimiva arki: Ideoista suunnitelmiin (ti 18.8)
Hyvinvointikeskus (to 20.8)
Hyvinvointikeskuksen digitaaliset palvelut (to 20.8)
Tässä koosteessa on tuotu esiin jalostetussa muodossa Tesoman kehittämisen kannalta otollisimmat viikon
aikana esiin nousseet ideat ja kehitysaihiot tulevien konkreettisten kokeilujen muodossa.
Lämmin kiitos kaikille Tesoman kehittämiseen osallistuneille! Toimikoon Tehdään Tesomaa! kannustavana
välietappina kohti uudistuvaa ja identiteetiltään vahvaa aluetta!
Koosteen valokuvat: Meri Lampinen, Oma Tesoma –hanke.
©ideascout 2015
Kaikkien Tesoma
Tehdään Tesomaa! –tilaisuutta valmisteltiin huolella etukäteen, jotta kaikilla aiheesta kiinnostuneilla tesomalaisilla olisi
mahdollisuus tulla mukaan.
Paikalliset yritykset kutsuttiin mukaan sekä yrittäjäjärjestön kautta että
käymällä yrityksissä vierailulla. Tapahtumaan osallistuneet yritykset edustivat
eri toimialoja ja yrityskokoja.
Paikalliset koululaiset kutsuttiin mukaan ja heitä vieraili suunnittelutilassa
koulupäivän päätyttyä. Tesoman päiväkotilaisista koottu ryhmä vieraili tilassa
ja piirsi oman näkemyksensä mm. ihanteellisesta leikkipuistosta.
Tesoma-seuran puheenjohtaja ja muita Tesoma-seuralaisia osallistui
työskentelyyn tuoden mukanaan seudun suurimman asukasyhdistyksen
kommentit ja ideat.
Seurakunnan, Settlementtiyhdistyksen ja nuorisotyön työntekijät osallistuivat
eri päivinä järjestettyihin työpajoihin.
©ideascout 2015
Alueen urheilukeskuksissa vierailtiin ennen tilaisuutta kuulemassa
yrittäjien näkemykset alueen kehitykseen.
Paikalliset Ilveksen jalkapallojuniorit kävivät pelinsä jälkeen
hahmottelemassa Tesomalle tunnusta ja iskulausetta.
Valokuvaaja Jonna Malmberg toi suunnittelutilaan oman Tesoman
alueen luontoa valottavan näyttelynsä.
Hyvinvointiin ja digitaaliseen palvelutuotantoon erikoistuneita
yrityksiä Tesomalta ja muualta Pirkanmaalta osallistui erityisesti
Hyvinvointikeskusta koskeviin työpajoihin.
Sisällysluettelo
1. Tesoman visio ja alueen kehityksen keihäänkärjet
2. Kokeilut ja keihäänkärjet
3. Tesoman uusi keskus
4. Liitteet
©ideascout 2015
©ideascout 2015
Tärkeimmät esiin nousseet teemat
Haasteet
Palvelukato
Turvattomuus välinpitämättömyys
Epävarmuus päättämättömyys
lamaantuneisuus
Tyhjät tilat
Tiedotus- ja markkinointikanavien vähyys
©ideascout 2015
Vahvuudet
Mahdollisuudet
”tesomainasiamies”
Naapuriapu
Tiloja tehdä ja harrastaa
Luonto
Yhteisöllisyyden
lisääminen
Nuorison aktivointi
Liikuntapaikat
Perinteet
Tekemistä& touhukkuutta
Turva
Media
Liikunta
väylät
Tyhjät tilat
Tesoman visio
Yritysten Tesoma
Moderni ja yhteisöllisesti älykäs kasvava
lännen yrityskeidas.
Asukkaiden ja yhteisöjen Tesoma
Eloisa ja aktiivinen lähiö palveluiden ja
luonnon keskellä.
©ideascout 2015
Mahdollisuudet
Rakennus-/kaavasuunnittelu
yhdessä
1. Yhdessä tekeminen ja
omaehtoinen toiminta
Tarpeet
Osallistavat tapahtumat
Tesoman
visio
Ideat
tesoma.fi
Ongelmat
2. Moderni lähiöuudistus
Vuosikalenteri
Toteemi infotaulu
Turvaväylä
3. Liikunta ja
hyvinvointi
4. Elinvoimaisuus
3D-tulostettu
penkki
Tesoma Minecraft
Nuorille tekemistä!
Kenttä keskellä kylää
Värikoodit:
©ideascout 2015
Yritys- ja palvelukehitys
Tesomain-asiamies
Keihäänkärjet
Mediaraitti
Vanhemmat
liikkumaan
Luonnollinen
kuntopolku
Palvelutarjonta-info
liikunta-paikoilla
Puistopolis
Kokeilut, joita viedäään eteenpäin
Kokeilut, joiden toteutus-mahdollisuudet
selvitetään
Tesoman arvot
Yhdessä tekeminen. Yhteisöllisyyden rakentaminen vuorovaikutuksen, toisten huomioimisen,
osallistumisen, tasa-arvon ja luottamuksen avulla. Ketään ei jätetä yksin.
Luonnon vaaliminen. Turvallinen ja vehreä luontokeidas lisää asukkaiden hyvinvointia ja tukee heidän
aktiivista toimintaansa. Rakennetun ympäristön osana olevat viheralueet pidetään hyvin hoidettuna, mutta
suuret metsäsaarekkeet säilytetään luonnontilaisina. Metsistä ei tehdä puistoja eikä puistoista metsiä.
Tesoman historian ja identiteetin kunnioittaminen. Tesomaa modernisoidaan perinteitä
kunnioittaen ja alueen olemassa olevia toimivia vahvuuksia hyödyntäen.
©ideascout 2015
©ideascout 2015
Tesoman
keihäänkärjet
Keihäänkärjet ovat arvoperusteisia
vision saavuttamista edistäviä
kehityskokonaisuuksia
Keihäänkärjet toteutuvat erilaisten
kokeilujen ja niiden kautta syntyneiden
käytäntöjen avulla
©ideascout 2015
Tesoman keihäänkärjet
1. Yhdessä tekeminen ja omaehtoinen
toiminta
2. Moderni lähiöuudistus
3. Liikunta ja hyvinvointi
4. Elinvoimaisuus
©ideascout 2015
Asukkaille, yrityksille ja yhdistyksille luodaan luontevia keinoja tehdä asioita
yhdessä sekä spontaanisti että yhteisen suunnittelun kautta. Tesoman
asioista kerrotaan tehokkaalla ja mieleenpainuvalla tavalla eri ryhmille.
Tesomaa viedään modernimpaan suuntaan sen vahvuuksien kautta.
Uudistus sisältää mm. väylien kuten teiden ja polkujen kohentamista
sekä kaupunkitilaan liittyviä muutoksia.
Tesoman hyvinvointikeskuksesta luodaan alueen monipuolinen ja
yhteisöllinen maamerkki. Alueen liikuntapalveluiden tarjontaa kehitetään ja
palveluita tuodaan kootusti esille alueen asukkaille ja muille palveluiden
käyttäjille.
Yritysten muuttovirta käännetään ympäri tekemällä Tesomalla yrittäminen ja
palveluiden kehittäminen mahdollisimman houkuttelevaksi. Nuorille luodaan
mielekkäitä paikkoja toimia yhdessä keskenään ja muiden kanssa.
Kaikkia keihäänkärkiä
edistetään Tesoman
vahvuuksien kautta
motivoidulla tiedotuksella
ja viestinnällä
Mitä kokeilut ovat?
Kokeilu on turvallinen tapa testata uutta ja oppia uusia tekemisen tapoja.
Kokeilujen tavoite on myös käynnistää kasvavia kehitysprosesseja
konkreettisten ja näkyvien toimien kautta.
Kokeilut on jaettu kahteen luokkaan seuraavasti:
Kokeilut, joita viedään eteenpäin.
tesoma.fi
Vuosikalenteri
Vanhemmat
liikkumaan
Kokeilut, joiden toteutusmahdollisuudet selvitetään.
©ideascout 2015
Tesomainasiamies
tesoma.fi
1. Yhdessä tekeminen ja
omaehtoinen toiminta
TARVE: Tesomalaisille luontevien yhdessä tekemisen keinojen
rakentaminen ja näistä kertominen.
EHDOTUS: Tesoman viestinnän tehostaminen ja yhteisten tapahtumien
järjestämisen helpottaminen.
Vuosikalenteri
Rakennus/kaavasuunnittelu yhdessä
Osallistavat tapahtumat
TAVOITELTU VAIKUTUS: Valmisteltujen tapahtumien ja spontaanin
tekemisen lisääntyminen. Kasvanut tietoisuus Tesoman tapahtumista.
MITTAAMINEN: Tapahtumien ja niihin osallistujien lukumäärä.
©ideascout 2015
Toteemi infotaulu
Yhdessä tekeminen ja omaehtoinen toiminta
tesoma.fi
KUVAUS: Alueen palveluihin, asukkaiden ja yritysten vuorovaikutukseen ja yhteisölliseen viestintään keskittyvä portaali
TAVOITE: Osallistaa alueen yritykset, yhdistykset ja muut yhteisöt sekä asukkaat, tarjota tietoa.
MAHDOLLISTAJAT: Kaupunki, alueen yritykset ja yhdistykset.
Vuosikalenteri
KUVAUS: Digitaalinen kalenteri, jossa näkyvät alueen tärkeimmät tapahtumat.
TAVOITE: Tarjota tapahtumien järjestäjille helppo ja maksuton tapa kertoa tapahtumastaan.
MAHDOLLISTAJAT: Kaupunki. tesoma.fi. Liikekeskus.
Rakennus-/kaavasuunnittelu yhdessä
KUVAUS: Uudenlainen tapa kuulla asukkaiden mielipiteitä kaavaluonnokseen: Asukkaiden aito osallistaminen alueen kaavoitusratkaisuihin ja kaavaluonnoksen tekoon.
TAVOITE: Asukkaat osallistetaan itse suunnitteluprosessiin, eikä vasta tuotosten kommentointiin. Luodaan yhteisen tavoitteen mukainen elinympäristö, vähentää radikaalisti valitusten
määrää.
Osallistavat tapahtumat
KUVAUS: Tesomalaisia yhteen kokoavat tapahtumat kuten joulutori, konsertit tai eri urheiluseurojen yhteisesittäytyminen Tesomalla ja muualla Tampereella, sekä digitaalisesti.
TAVOITE: Aktivoida asukkaita mukaan paikalliseen toimintaan, tarjota elämyksiä.
Toteemi infotaulu
KUVAUS: Innovatiivinen ja erottuva infotaulu, josta voi tarkistaa esim. tulevat tapahtumat ja aukioloajat ja joka mainostaa keskustan alueen palveluita ja toimijoita.
TAVOITE: Kannustaa tapahtumiin osallistumiseen ja palveluiden käyttöön.
©ideascout 2015
2. Moderni
lähiöuudistus
Turvaväylä
Mediaraitti
TARVE: Nykyisten vahvuuksien korostamisen kautta tehty Tesoman
uudistaminen.
EHDOTUS: Kaupunkitilaa uudenaikaistetaan yhteisöllistä toimintaa
tukevaksi. Nykyisiä väyliä parannetaan ja luodaan myös uusia
innovatiivisia väyliä.
OLETETTU VAIKUTUS: Tesoman yleisilmeen, viihtyisyyden ja
maineen ja koheneminen.
MITTAAMINEN: Asuntojen hintojen kehitys suhteessa muihin
kaupunginosiin. Koetun viihtyisyyden ja turvallisuuden
tunteen muutos.
©ideascout 2015
Moderni lähiöuudistus
Turvaväylä
KUVAUS: Kulkureitti, jossa aktiivisesti kokeillaan erilaisia tapoja tuottaa turvallisuutta esim. valaistuksen, kameravalvonnan ja maisemoinnin avulla. Kokeilijoita voivat olla myös yritykset.
TAVOITE: Luoda monistettava ja tuotteistettava konsepti.
Mediaraitti
KUVAUS: Tesoman keskustasta Mediapolikseen johtava mediapainottunut väylä, jossa voi esim. kokeilla erilaisia uusia keinoja alueen yritysten markkinoimiseksi.
TAVOITE: Luoda innostava ja käyntiin rohkaiseva uusi kulkureitti, joka yhdistää Mediapoliksen aluetta Tesomaan.
©ideascout 2015
3. Liikunta ja
hyvinvointi
TARVE: Hyvinvoinnin ja liikunnan edistäminen. Tesoman muotoilu
Tampereen johtavaksi hyvinvointi- ja liikuntapalveluiden tuottajaksi.
EHDOTUS: Alueen liikunta- ja hyvinvointipalveluiden tarjonnan ja
viestinnän kehitys.
OLETETTU VAIKUTUS: Palveluiden käyttöasteen nousu, Tesoman
tunnettuuden ja identiteetin vahvistuminen.
MITTAAMINEN: Palveluiden käyttöasteen seuranta. Tesoman
tunnettuuden mittaaminen liikunta- ja hyvinvointipalveluiden
tuottajana.
©ideascout 2015
Vanhemmat liikkumaan
Palvelun-tarjonta-info
liikuntapaikoilla
Luonnollinen
kuntopolku
Liikunta ja hyvinvointi
Vanhemmat liikkumaan
KUVAUS: Alueella vieraileville lapsiaan harrastuksiin tuoville vanhemmille kehitetään tekemistä
liikuntaharrastuksen ajaksi paikallisten palveluiden parissa saattamalla heidät palveluiden pariin tai tuomalla
palveluita heidän luo.
TAVOITE: Edistää tesomalaisten yritysten palveluiden käyttöä, tarjota mielekästä tekemistä alueella vieraileville.
MAHDOLLISTAJAT: Kaupunki, alueen yritykset ja yhdistykset.
Palveluntarjonta-info liikuntapaikoilla
KUVAUS: Digitaalinen näyttötaulu/fyysiset opasteet, joiden avulla vierailija saa tietoa löytää Tesoman keskustan palveluista.
TAVOITE: Lisätä palveluiden käyttöä erityisesti alueella vierailevien osalta. Tukee ”Vanhemmat liikkumaan” – kokeilua.
Luonnollinen kuntopolku – kunnollinen luontopolku
KUVAUS: Polku ja/tai kadut, jotka yhdistävät liikuntapaikkoja ja jotka sisältää kunnollisen opastuksen näiden paikkojen välillä. Väylän varrella voi harrastaa kuntoilua, kuten leuanvetoa, tukinnostoa,
vatsalihasliikkeitä lenkkipolun eri pisteissä.
TAVOITE: Yhdistää luonnossa liikkuminen kuntoiluun, parantaa alueen viihtyisyyttä ja liikkumisen monipuolisuutta matalan kynnyksen periaatteella.
©ideascout 2015
4. Elinvoimaisuus
Tesomain-asiamies
Puistopolis
TARVE: Nykyisten yritysten toimintaedellytysten kehittäminen ja uusien
yrittäjien houkuttelu Tesomalle. Nuorten aktivointi.
EHDOTUS: Yritysten toiminnan uuden tesomainasiamiehen roolin ja
palvelukehityksen kautta. Nuorten toiminnan tukeminen.
OLETETTU VAIKUTUS: Palveluiden kehittyminen ja yritysten edellytysten
parantuminen. Nuorten syrjäytymisen ehkäisy.
3D tulostettu penkki
Tesoma Minecraft
MITTAAMINEN: Yritysten ja palveluiden lukumäärä ja liikevaihdon sekä
palvelurakenteen muutos. Nuorten aktiivisuuden lisääntyminen.
Kenttä keskellä kylää
©ideascout 2015
Elinvoimaisuus
Tesomainasiamies
KUVAUS: Tesomalaisten yritysten toimintaa helpottava ja byrokratian mutkia suoristava henkilö, jonka tehtävänä on mm. Tesoman alueen toimitilatietämys, tapahtumien organisointi, mainonta ja
markkinointikanavien hallinta, yrittäjyyspalvelut, startup-apu.
TAVOITE: Tukea alueen yritystoimintaa sekä helpottaa uusien yritysten ja työpaikkojen luomista Tesomalle, erityisesti auttaa uusien toimijoiden hankinnassa uusiin kauppakeskuksiin ja tyhjillään oleviin
tiloihin.
MAHDOLLISTAJAT: Kaupunki.
Puistopolis
KUVAUS: Eri ikäisten lasten, nuorten ja aikuisten ts. koko suvun liikuntaan kannustava leikkipuistorykelmä, joka ilmasta katsoen muistuttaa Pikku2:n tunnusta.
TAVOITE: Hyödyntää Pikku 2:n tunnettuutta ja konseptia ja luoda uusi omaleimainen ja Tampereen laajuudessa houkutteleva paikka, joka myös yhdistää Mediapoliksen Tesoman keskukseen.
Laadukkaan ja hauskan yhdessä olemisen paikka.
3D tulostettu penkki
KUVAUS: Tesomaan sijoitettava itse suunniteltu ja esimerkiksi hiekasta Pirkanmaalla tulostettu penkki.
TAVOITE: Antaa nuorille tilaisuus osallistua oman alueensa suunnitteluun, ehkäistä penkkeihin kohdistuvaa ilkivaltaa.
Tesoma Minecraft
KUVAUS: Minecraft-virtuaalimaailmaan luotava Tesoma.
TAVOITE: Luoda digitaalinen ja aktiivisesti elävä Tesoma nuorille tuttuun ympäristöön.
Kenttä keskellä kylää
KUVAUS: Länsitorin keskelle luodaan kaikille yhteinen toimintatori, jossa esim. graffittiseinä ja nurmialue.
TAVOITE: Antaa nuorille paikka omaehtoiseen ja heistä lähtevään toimintaan.
©ideascout 2015
LK=∫(H+K&VA+K+T+LK&S)2
©ideascout 2015
Tesoma – nyt!
Tesoma on elänyt vuosia odotuksen ja epätietoisuuden tilassa. Alueen palveluita ei ole puheista ja suunnitelmista huolimatta uudistettu ja monet
liikkeet ovat muuttaneet pois Tesomalta. Liikkeiden lähdön myötä asukkaiden luonnolliset kulkureitit ovat suuntautuneet yhä kauemmas tutuilta
nurkilta aina Lielahteen ja Tampereen keskustaan asti.
Asukkaiden ostospolkujen muutosten jäljiltä Tesoman keskusta on edelleen näivettynyt ja alue on muuttunut hahmottomaksi epäpaikaksi, joka ei ole
selkeästi tori, keskus, kohtaamispaikka vaan epämääräinen yhdistelmä pysäköintialueita, liikkeitä ja satunnaisia kulkijoita. Alueen arvostus ja arvo on
laskenut.
Nyt on aikaa muuttaa suuntaa!
Uusi Tesoman sydän rakennetaan Tesoman liikekeskukseen sijoittuvien vahvojen ja kiinnostavien
palveluiden ympärille erinomaisten kulkuyhteyksien solmukohtaan. Tesoman liikekeskuksesta tehdään
tesomalaisen mutkaton kohtaamispaikka, jossa eri ikäiset ihmiset tapaavat toisiaan ja tekevät asioita
yhdessä innostavassa ja sujuvan arjen palvelut tarjoavassa toimintaympäristössä.
Tesoman liikekeskukseen sijoittuu kaupallisia palveluita sekä Tesoman hyvinvointikeskus, jossa sijaitsee
kirjasto, terveyskeskus, neuvola ja hammashoito. Seuraavassa osiossa on esitetty tarpeita, toiveita ja
villejäkin ideoita liike- ja hyvinvointikeskuksen suunnitteluun.
©ideascout 2015
Tesoman liikekeskus ei ole vain
rakennus, se on myös alue ja
mielentila
=
Ulkoalueet ja asenne osana
konseptia ja kokonaisuutta
Rakennuksen palveluiden
konsepti =
Arjen palvelujen
ydin sekä
yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia
lisäävä kohtaamispaikka
©ideascout 2015
Tesoman liikekeskus
Digitaaliset palvelut osana
keskuksen arvoa
=
Eri toimijoiden tuottamat
ihmisten arkea helpottavat ja
hyvinvointia tukevat digitaaliset
palvelut
Tesoman liikekeskuksen konseptin kaava
LK=∫(H+K&VA+K+T+LK&S)2, jossa
Tesoman liikekeskus=
+ hyvinvointikeskus (hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palvelut ja konseptit)
+ kulttuuri-&vapaa-aikakeskus (kirjasto uusine toimintakonsepteineen sekä harrastamisen ja yhdessä
tekemisen tilat)
+ kauppakeskus (kaupan palvelut ja uudenlaiset toimintakonseptit)
+ tori (kohtaamisen keskuspaikat sisällä ja ulkona, (kaupallisten) tapahtumien paikat)
+ lähiön keskus ja sydän (toiminnan ja vilinän tontti)
2 digitaaliseen maailmaan integroitu (uudenlaista lisäarvoa asumiseen ja alueen palveluiden käyttöön
digitaalisuudesta)
∫ integroituna uudenlaisella tavalla yhteen
©ideascout 2015
H = Hyvinvointikeskus
eli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palvelut ja konseptit
Moniammatillinen terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja sen uudenlaiset palvelukonseptit
•
•
•
•
•
•
Terveyskeskuksen keskitetyt palvelut: ennaltaehkäisyä ja yhteistyötä tukien
Apteekin uudet tarjoamat: luentoja ja tietoiskuja, tietämyksen ja neuvojen jakoa
Ravintoneuvontaa ja sen konkreettinen näkyvyys tarjonnassa: yhteistyö rakennuksen ravintoloiden ja
kahvilan kanssa terveellisten elintarvikkeiden tarjoamiseksi, fiksujen arjen valintojen ja tietämyksen
lisääminen kaupan hyllyissä
Liikunta-alan yrityksiä: edullinen kuntosali
Matalan kynnyksen liikuntatila: osallistavan suunnittelun ja budjetoinnin avulla toteutettu konseptin
luonti ja toteutus
Matalan kynnyksen terveyspalvelut: esim. sairaanhoitajan neuvova vastaanotto ilman ajanvarausta,
verenpaineen mittaus, huoli-/ratkaisupiste, kuntoneuvola (liikunta- ja dieettireseptien antaminen)
©ideascout 2015
H = Hyvinvointikeskus
eli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palvelut ja konseptit
Erilaiset tilat hyvinvoinnin resursseina
•
•
•
•
•
Hauskan liikunnan mahdollistaminen: esim. soivat piano-portaat, mäkinen käytävänpuolikas,
puolapuut, ruutuhyppely -ruudukko lattiassa, …
Hyvinvointia ja viihtyisyyttä lisääviä aktiviteetteja: esim. älypeliseiniä, muistipelilattia, kätkettyjä
arvoituksia/päättelypulmia (vrt. geokätköily), viherkeitaat, parvekkeet/talvipihat, …
Hiljentymisen, rauhoittumisen ja lepäilyn paikat (stressin purku ja hengähdys): suihkulähde ja
luotettua keskusteluseuraa
Henkinen ja fyysinen esteettömyys: mm. rollaattorilla, vaunuilla ja pyörätuolilla kulkeminen
huomioitu ja looginen pohjaratkaisu, reitit kauppakärryjen kanssa parkkipaikoille huomioitu, …
Erilaisten tilan käyttötarkoitusta tukevien äänimaisemoiden luominen ja kokeilut
©ideascout 2015
K&VA = Kulttuuri- & vapaa-aikakeskus
eli kirjasto uusine toimintakonsepteineen sekä harrastamisen ja yhdessä tekemisen tilat
Kirjasto  Lainasto&jakamo
•
•
•
•
•
Kirjojen ja musiikin lisäksi lainattavissa mm. urheiluvälineet, soittimet, lautapelit, työpisteitä (liikuntaa
tukeva työpiste), maalausteline, kuvankäsittelyohjelma, …
Paikka yhteisöllisyyden, yhteistyön ja vapaaehtoistyön toteuttamiseen (esim. nuoret auttavat senioreita
atk-asioissa ja seniorit nuoria läksyjen tekemisessä, soitinpiiri vrt. lukupiiri, alkoholiton kisakatsomo,
teematreffit (sarjakuvat, popmusiikki, dekkarit,…))
Tesomalaisten olohuone: houkuttelevia paikkoja kohdata muita ja viettää aikaa
Kulttuurin ja itseilmaisun monipuolinen keskittymä: esiintymislava (esim. musiikki, teatteri,
runokaraoke, …) ja näyttelytiloja
Linkittyminen rakennuksen muiden toimijoiden palveluihin ja paikkoihin: paikkoja käyttää
Lainasto&jakamon välineistöä rakennuksen ulkotiloissa (esim. lukea kirjoja katetulla terassiparvekkeella),
lainaamopalveluiden hyödyntäminen viereisellä kuntosalilla (esim. kuntopyöräillessä DVD:n katsominen
padiltä, musiikin kuuntelu kuuloikkeilla tai kirjan lukeminen)
©ideascout 2015
K&VA = Kulttuuri- & vapaaaikakeskus
eli kirjasto uusine toimintakonsepteineen sekä harrastamisen ja yhdessä
tekemisen tilat
Vapaa-aikakeskus
•
•
•
•
©ideascout 2015
Tiloja erilaisten harrastusten, luentojen, kurssien,
(osallistavien) työpajojen, kerhojen, yhdistysten ja
yritysten tapahtumien, kokousten, yms. toimintaan
Kulttuurin eri muotojen harrastus- ja
esittäytymismahdollisuudet
Tekeminen ja pöhinä näkyy, mutta yksityiskohdista
on vaikea saada ulkoapäin selvää
Tilojen muunneltavuus ja joustavuus erityishuomioitu
K = Kauppakeskus
eli kaupan palvelut ja uudenlaiset
toimintakonseptit
Perusarjen kauppapalvelut
•
•
Toiveissa erityisesti: ruokakauppoja, sekatavaraliike (vrt.
Tokmanni), ruokaravintoloita, kahviloita, apteekki, Alko,
postin palvelupiste, pankkiautomaatti, pankkipalvelut,
koko perheelle nykymuotia tarjoava vaatekauppa (vrt.
H&M) ja seniorivaatetukseen erikoitunut kauppa, suutari,
pienet erikoisliikkeet (kuten kultaseppä, hieronta, myös
ilta-aikaan auki oleva parturikampaamo)
Kaikki hoidettavissa saman katon alla  edellytyksenä
hyvin suunnitellut kulkureitit sisällä ja onnistunut
apuvälineiden valinta (kärryt, kopat, yms.)
©ideascout 2015
K = Kauppakeskus
eli kaupan palvelut ja uudenlaiset toimintakonseptit
Kaupanpalvelujen innovaatioalusta
•
•
•
•
Kauppakeskuksessa halutaan kokeilla uudenlaisia palvelu- ja (liike)toimintakonsepteja  huomioidaan
tilasuunnittelussa
Tilojen muunneltavuus ja joustavuus huomioidaan tilasuunnittelussa
Esimerkkejä uudenlaisista konsepteista: Pop up -kaupat, itsepalvelukassat, asiakkaan mukana kulkevat
viivakoodinlukupäätteet, kauppakassipalvelut, kauppojen yhteiset kassa-alueet, fyysisen ostopolun
suunnittelu (vrt. IKEA), kauppalistan mukaisen ostosreitin suunnitelma appsilla, sisäleikkipaikkoja
lapsille, vartioista aktiivisesti kontaktia ottavia ja helposti lähestyttäviä hovimestareita (häirikkötilanteiden
ennaltaehkäisy), tms.
Uudenlaisen mainonnan eri kanavien testauspaikka: (esim. sisäkattojen hyödyntäminen
infotarkoituksessa, puhelinapplikaatiot, infotaulut, kohdennettu mainonta, …)
Osallistavan suunnittelun hyödyntäminen erittäin suositeltavaa uusien kauppapalveluiden
ideoinnissa!
©ideascout 2015
T = Tori
eli kohtaamisen keskuspaikat sisällä ja ulkona,
(kaupallisten) tapahtumien paikat
Yhteisöllisyyden keskusareenat
•
•
Sisällä kerroksia yhdistävä keskusaukio (vrt. Koskikeskus),
ylemmissä kerroksissa katselupaikkoja alas (”baaritiski”)
Ulkona houkutteleva toriaukio (penkkejä, torikojutilaa,
amfiteatteri, kahvilan ja ravintoloiden aurinkoterassit, …)
Nuorille mieleisiä paikkoja hengata
•
•
©ideascout 2015
Yhdessä olemisen ja kokoontumisen paikkoja, jotka
houkuttelevat ja kestävät nuorisoa
Nuoriso haluaa olla siellä missä muutkin ihmiset
T = Tori
eli kohtaamisen keskuspaikat sisällä ja ulkona, (kaupallisten) tapahtumien paikat
Neuvontapiste eli ”yksi luukku”
•
Tesomainasiamiehen palvelut (mm. Tesoman alueen toimitilatietämys, tapahtumien
organisointi, mainonta ja markkinointikanavien hallinta, yrittäjyyspalvelut, startup –apu)
©ideascout 2015
LK&S = lähiön keskus ja sydän
eli toiminnan ja vilinän tontti
Kutsuu luokseen
Ulkoalueet suunnitellaan ja toteutetaan samalla visiolla ja
intensiteetillä kuin sisätilat
•
•
•
Avoimet, kutsuvat ja helposti
lähestyttävät sisäänkäynnit: järkevästi
mietitty turvallinen kulku, jalan,
pyöräillen, julkisilla ja autolla
Helpot ja selkeästi merkityt kulkureitit
lähiliikuntapaikkoihin,
asuinkortteleihin ja julkisten pysäkeille,
autojen pysäköintipaikat
©ideascout 2015
•
•
•
Ulkotilojen eri vuodenaikoihin sopeutuminen: kulkeminen,
huollettavuus, ympärivuotisen käytön maksimointi
Ilmansuuntien huomiointi suunnittelussa: luonnonvalon
kekseliäs hyödyntäminen
Yhteisöllisyyttä ja liikuntaa tukeva turvallinen
keskustaympäristö: yhdessä suunniteltuja kokeiluja,
tietoisesti rakennettuja paikkoja
Teemoitettu katujen nimistö
LK&S = lähiön keskus ja sydän
eli toiminnan ja vilinän tontti
Kokeiluja keskusta-alueen elävöittämiseksi
•
•
•
•
•
Ulkoalueiden äänimaisemaan huomion kiinnittäminen, esim. liikennejärjestelyt
Viheralueiden ja istutusten ideointi ja kokeilut tukemaan alueellisten tavoitteiden
(turvallisuus, liikunta, luonto, yhteisöllisyys) saavuttamista
”Satunnaisia kohtaamisia” luovia paikkoja esim. erikoisten tai toiminnallisten
taideteosten tms. keskustelun jäänmurtajien avulla, pyöreät penkkimuodot,
piknik/eväsretki alue, …
Nuorille toimintaa kestävä peuhapaikka: tossupallo/koripalloareena graffitti- ja
kiipeilyseinillä toteutettuna, parkourpaikkoja, nuoria houkuttelevia istumapaikkoja
Elävät julkisivut: persoonallisia ja ajan myötä huoltotoimien yhteydessä muunneltavia
julkisivuja
©ideascout 2015
2=
digitaaliseen maailmaan
integroitu
eli uudenlaista lisäarvoa hyvinvoinnin tukemiseen,
asumiseen ja alueen palveluiden käyttöön
digitaalisuudesta
Länsikeskuksen käyttöä ja sen missiota
tukevia digitaalisia palveluita
•
•
©ideascout 2015
Helpotusta nopean visiitin tekoon
Motivaatiota pidempään ajanviettoon ja
palveluihin kuluttamiseen
2=
digitaaliseen maailmaan integroitu
eli uudenlaista lisäarvoa asumiseen ja alueen palveluiden käyttöön digitaalisuudesta
Kunnianhimoisen mobiiliin sopivan webbipalvelun tesoma.fi toteuttaminen sisältäen esim. seuraavia
ominaisuuksia:
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Keskustan palveluiden helpompi löydettävyys ja tunnettuus alueella satunnaisesti kulkeville
Kohdennettuja tarjouksia sijainnin, profiilin, tms. mukaan
Lisätyn todellisuuden (augmented reality) hyödyntäminen: esim. myyjä löytää asiakaspalvelua tarvitsevan
asiakkaan, kauppaa kännykkäkameralla osoittaessa näyttöön tulee näkyville ko. kaupan päivän tarjoukset,
etäisyydet läheisten palvelujen löytämiseksi ja navigointiopasteet, …
Yrityksille mainostilaa
Palveluiden (kuten taksin, kauppakassipalvelun, ajanvarauksen) tilaaminen
Tapahtumien ja aktiviteettien tiedotus
Varoitukset ja turvallisuustiedotteet
Yksilöiden yhdistäminen, uusin kommunikaatioyhteyksien avaaminen ja yhteisöllisyyden lisääminen (chat,
keskusteluryhmät, ”pariuttaminen”, …)
Vapaaehtoistoimijoiden löytäminen
Terveyttä tukevat palvelut
Tesoman faktatiedot ja yksipuolinen tiedonjako: liikuntareitit, luontoalueet, Tesoma-info,…
©ideascout 2015
2=
digitaaliseen maailmaan
integroitu
eli uudenlaista lisäarvoa asumiseen ja alueen
palveluiden käyttöön digitaalisuudesta
1. Virtuaaliovikello. Soita virtuaalisesti naapureiden ovikelloa ja
pyydä apua, seuraa, jne.
2. Tesoman kotisivu, jossa palveluita, mainoksia, yms. Kootusti. Mukana lisäksi häiriöiden
ilmiantopalvelu "Tesomajärvessä sinilevää" tai "alueella liikkuu pyörävaras”.
3. Aktiivisin yhteisö -kisa. Haastetaan sovelluksen avulla taloyhtiöitä yms. kisaamaan eri asioista. Kisa voi olla
myös esim. vuoden mittainen aktiivisuuskisa.
4. Urheilusovellus. Kun klikkaa esim. jääkiekkomailan kuvaa, näkee missä juuri nyt pelataan jääkiekkoa ja ketä on paikalla.
Myös, onko paikalla ketään aikuista. Tämän avulla löytää tiedon, mihin voisi mennään pelailemaan.
5. Minä tesomalainen - räätälöidyt palvelut. Tuo yhteen terveydenhoitotietoa, sitä tukevia liikuntaehdotuksia, ehdottaa arkipalveluita yms.
Hyödyntää julkista, yksityistä ja avointa dataa.
©ideascout 2015
∫ = Integroituna uudenlaisella tavalla
yhteen
Rajoja eri toimijoiden, toiminnallisuuksien, tilojen ja palvelujen välille
on haastava vetää
•
•
•
•
uudenlaiset palvelukonseptit ja tilaratkaisut ovat yhdistyneet innovatiivisesti
ja kustannustehokkaasti
uusien bisnesmahdollisuuksien synnyttäminen
jaetuilla tila- ja henkilökuntaresursseilla sekä keskitetyillä palvelupisteillä
kustannussäästöjä muiden hyvien asioiden toteuttamiseksi
monipuolinen palveluiden ja toiminnan kirjo taataan, kun niitä voidaan
tarjota kevennettyinä versioina (esim. kivijalkapankin sijaan mahdollisuus
hoitaa yhtenä päivänä viikossa setelitaloutta pankkineuvojan
taapamispisteellä)
Vaatii rohkeutta ja kokeiluhenkeä keskeisiltä osapuolilta, joustavuutta ja
muunneltavuutta tilaratkaisuilta!
©ideascout 2015
Tesoman uusi hyvinvointikeskus kuvana
Raquel Benmerguin visualisointi osallistujien näkemyksestä ja ideoista Tesoman uudeksi hyvinvointikeskukseksi.
©ideascout 2015
©ideascout 2015
ideascout on idea- ja innovaatioyritys
Tavoitteemme on maailman suurimpien mahdollisuuksien löytäminen ja hyödyntäminen. Mahdollistamme
tuloksekkaat kohtaamiset osallistamalla ja oivalluttamalla.
Osallistaminen tarkoittaa meille sidosryhmien yhteentuomista, toisten arvostamista, aitoa vuorovaikutusta,
tavoitehakuista kyvykkyyksien hyödyntämistä, yhteisön energisoimista yhdessä luomaan ja parantamaan
suunnitelmia sekä tukemaan niiden toteutusta.
Oivaltaminen on näkemysten, ymmärryksen ja tiedon kehittymistä. Oivalluttaminen on suunnattua ärsykkeiden
antamista, yksilöiden kyvykkyyksien esiintuomista ja törmäyttämistä, tsemppaamista, fasilitointia, innostamista ja
sparrausta. Meidän kanssa onnistut!
Työskentelytilamme innovaatiostudio Spark sijaitsee Hervannassa TTY:llä konetalossa osoitteessa
Korkeakoulunkatu 6, 33720 Tampere.
[email protected]
+358 50 553 4783
©ideascout 2015
[email protected]
+358 50 486 7487
[email protected]
+358 50 452 4209
Lisätietoa osoitteessa: www.ideascout.fi
[email protected]
+358 40 588 6342
©ideascout 2015
ideascoutCharrette
isCharrette on monipäiväinen
osallistava tila- ja aluesuunnittelun
prosessi. isCharrette valjastaa
suunnitteluprosessiin mukaan
käyttäjien kyvykkyydet ja energisoi
kaikki käyttäjäryhmät luomaan
yhdessä suunnitelmia ja tukemaan
niiden toteutusta.
© Roger K. Lewis
©ideascout 2015
Osallistaminen
kuten me sen ajattelemme
-
Lähtökohtana tulisi olla yksilön ja/tai yhteisön kokemat ongelmat, tarpeet ja kehitystarpeet sekä aito mahdollisuus
vaikuttaa lopputulokseen
-
Osallistamalla tuetaan resilienssiä eli yksilöiden ja yhteisöjen kykyä sopeutua muutoksiin sekä vähentää tehokkaasti
muutosvastarintaa
-
Osallistavassa työskentelyssä tuodaan yhteen kaikki aiheen kannalta keskeiset sidosryhmät tasavertaisina
kehittämään ja ratkomaan aihetta
-
Aidon ja avoimen yhteistyön sekä rakentavan jakamisen ja vuoropuhelun kautta osallistujille annetaan
mahdollisuus yhdessä kehittää kokonaisuuden kannalta parhaat ratkaisut sekä samalla kehittää omaa ajattelua
yksilökeskeisestä näkökulmasta koko yhteisön hyvää edistävään näkökulmaan
-
Tavoitteena on sitouttaa ja vastuuttaa yhteisö muutoksen puolelle sekä energisoida heidät tukemaan ja
toteuttamaan muutosta
-
Toisinaan muutosvastarinnan vähentämisen kannalta tärkeämpää on prosessi, jolla päätökseen tai tulokseen on
päästy kuin itse lopputulos
•
©ideascout 2015
Epäedullisetkin päätökset on helpompi hyväksyä, kun ne on tehty vuoropuheluna toimijoiden kesken ja päätökseen
vaikuttaneet osatekijät ymmärretään paremmin
Tehdään Tesomaa! -tapahtuman
AIKATAULU
Yritysten Tesoma
Ma 17.8.2015
Toimiva arki
Ti 18.8.2015
Studio avoinna kaikille
Ke 19.8.2015
Hyvinvointikeskus
To 20.8.2015
3. työpaja:
Tarpeet ja ideat
Vapaata tutustumista suunnittelupäivien tuotoksiin
5. työpaja:
Hyvinvointikeskus
Tauko
Tauko
Tauko
Lounas
2. työpaja:
Ideoista suunnitelmiin
4. työpaja:
Ideoista suunnitelmiin
KLO
10
11
12
13
14
15
16
17
18
Avaussanat: Nina Mustikkamäki
1. työpaja:
Tarpeet ja ideat
6. työpaja:
Hyvinvointikeskuksen digitaaliset palvelut
Vapaata tutustumista suunnittelupäivien tuotoksiin
Avoin keskustelutilaisuus:
Tulosten esittely ja keskustelu
Avoin keskustelutilaisuus:
Päivän tuotokset & yhteiskehittäminen jatkossa
Vapaata tutustumista suunnittelupäivien tuotoksiin
Vapaata tutustumista suunnittelupäivien tuotoksiin
©ideascout 2015
Päätöspuheenvuoro: Kari Kankaala
Yhteenveto: Tulosten esittely
Kiitos - Tehdään Tesomaa!
©ideascout 2015