Tampere-lehti 4/2015

Julkinen tiedote - jaetaan jokaiseen tamperelaistalouteen
TA M P E R E E N K A U P U N G I N A S U K A S L E H T I
4 | 2015
Talousarvio 2016:
Tampere
katsoo
tulevaisuuteen
s. 3–5
Lapset matkaavat
makujen maailmaan
s. 8
English page
s. 15
ATAC A N E R G I N
Näin sen näin
Parempi muuttua kuin juuttua
K
ysyin muutamalta satunnaisesti
valitulta tamperelaiselta, mitä
mieltä he ovat Tampereen kaupungin toimintamallin uudistamisesta. Tämän epätieteellisen kyselyn
tulos oli ennalta arvattavissa; hallinto
ei herätä kaupunkilaisissa suuria intohimoja.
Tiivistettynä yhteenvetona voitaisiin
todeta, että tamperelaisia ei kiinnosta
hallintohumppa, vaan tärkeintä on, että
asukas saa tarvitsemansa hyvät palvelut,
jotka kaupunki tuottaa mahdollisimman vähällä byrokratialla ja kustannuksilla.
Tampereella on koko kuluneen vuoden valmisteltu tiiviisti toimintamallin
uudistamista. Erilaisissa työryhmissä,
seminaareissa ja henkilöstön työpajoissa on pohdittu, minkälainen malli
voisi korvata sisäisen tilaaja–tuottajamallin, miten palveluiden tuottaminen
organisoidaan, minkälaisia poliittisia
päätöksentekoelimiä tarvitaan jatkossa,
minkälainen rooli on pormestarilla ja
apulaispormestareille ja mikä olisi paras johtamismalli.
Hallinnon uudistamista voi tehdä
monella eri tavalla. Tampereella on perinteisesti pyritty tekemään asiat vähän
toisin kuin muualla. Nytkin on lähdetty
siitä, ettei keskitytä rakenteisiin tai organisaatiokaavioihin, vaan lähdetään
toimintatapojen muuttamisesta. Julkisella sektorilla toki tarvitaan hallintoa
edelleen, mutta vain sen verran, mikä
koliikenne sekä kulttuuri-, liikunta-,
nuoriso- ja vapaa-ajanpalvelut. Todennäköisesti Tampereen rooli erityisesti
paikallisen ja seudullisen elinvoiman
edistäjänä korostuu.
Valtuusto päättää uuden toimintamallin jatkolinjauksesta 14. joulukuuta.
Sen jälkeen muutoksen valmistelua jatketaan siten, että uusi organisaatio voi
aloittaa vuoden 2017 alussa. Uudet poliittiset toimielimet aloittavat työnsä
kuntavaalien jälkeen 1.6.2017. Tuolloin
Tampere on toivottavasti ketterästi toimiva avoin kaupunki, jota johdetaan
aidosti asukkaita kuunnellen.
on välttämätöntä. Toimintamallin uudistaminen on aloitettu konkreettisesti
konsernihallinnosta, jonka tehtävät on
määritelty joko konserniohjaukseksi tai
toimintaa tukeviksi palveluiksi.
Toimintamallia uudistetaan ottamalla huomioon myös sote-uudistuksen
vaikutukset kaupungin toimintaan. Kun
sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät pois
kuntien järjestelyvastuulta, muuttuu
kuntien rooli olennaisesti.
Jotkut jopa kysyvät, tuleeko kunnista tarpeettomia vaakunankiillottajia? Näin tuskin tulee käymään, sillä
sote-uudistuksen jälkeen kunnille jää
useita merkittäviä tehtäviä, kuten varhaiskasvatus, perusopetus, kaavoitus,
maapolitiikka, asuntopolitiikka, jouk-
Aila Rajamäki
Tampere-lehden päätoimittaja
Sisältö
Joulutori
tuo joulun
tunnelman
3–5 Tampere investoi
ja turvaa työtä
6 Raitiotiehanketta
suunnittelee allianssi
Joulutori avataan Keskustorilla 4. jou-
www.tampere.fi
2
7 Tunnelista on valmiina
70 prosenttia
O L L I - P E K K A L AT VA L A
lukuuta. Tuttuun tapaan torin täyttävät
käsityöläisten mökit sekä jouluinen
tunnelma tuoksuineen ja makuineen.
Päivittäin on luvassa myös jouluista
ohjelmaa.
Joulutorilta löytyy pukinkonttiin
persoonallisia käsityötuotteita, kuten
esimerkiksi sormettomia käsineitä.
Kojuissa on tarjolla myös laadukkaita
käyttöesineitä, koristeitä, koruja, leluja
sekä herkkuja joulupöytään. Joukossa on
myös asiakkaiden pyynnöstä toteutettuja tuotteita sekä erilaisia hyvän mielen
lahjoja, joiden tuotot menevät hyväntekeväisyyteen.
Torilla nähdään viime vuosilta tuttujen kauppiaiden lisäksi uusia kauppiaita
ja tuotteita. Yhtenä uutuutena on valaisimiin erikoistunut lasinpuhaltamo, jonka lasinpuhallusta pääsee seuraamaan.
Ihmeteltävänä on myös uusi innovaatio mobiilimikroskooppi, joka muuttaa kännykän kameran mikroskoopiksi.
Saksalainen makkaramestari tuo tamperelaisten maisteltaviksi kotitekoisia
makkaroita.
Tarjolla on
myös käsityönä valmistettuja erikoissinappeja.
Joulutorilla on monenlaista ohjelmaa
kaiken ikäisille kävijöille. Torin perinteinen karuselli on varmasti lapsiperheiden
mieleen. Avajaisissa esiintyvät Sani ja
Samuli Erkkilä. Hatanpään lukion musiikkiopiskelijat jatkavat Vuosisatojen
Joulu -musikaalia ja esittävät Sibeliuksen
päivänä 8.12. Raatihuoneen portailla
Finlandian. Joulutorin ohjelmatiedot
löytyvät osoitteesta www.tampereenjoulutori.fi.
TAMPERE-lehti
4 | 2015
Jakelusta vastaa Ykkösjakelut Oy.
Jakeluun liittyvät palautteet:
[email protected]
Tampereen kaupungin asukaslehti ilmestyy vuonna 2015
neljä kertaa vuodessa.
Lehti on julkinen tiedote,
joka jaetaan jokaiseen
tamperelaistalouteen.
Tampere-lehteä saa myös
keskusvirastotalosta Aleksis
Kiven katu 14–16 C, Palvelupiste
Frenckellistä ja kirjastoista.
TAMPERE-lehti 4 | 2015
Julkaisija: Tampereen
kaupungin viestintäyksikkö
Tampereen kaupunki
PL 487, 33101 Tampere
[email protected]
Joulupukkia
odotellessa voi
pistäytyä Tampereen
Joulutorilla ja
virittäytyä joulun
tunnelmaan.
Vuodesta 2008 järjestetty Joulutori on
vuosien aikana vakiinnuttanut asemansa
tamperelaisten joulutunnelman luojana. Viime vuonna torilla vieraili noin
163 000 asiakasta. Joulutori on avoinna
4.–22.12. joka päivä. Ostoksia voi tehdä
maanantaista lauantaihin kello 10–19 ja
sunnuntaisin klo 12–19.
•
Päätoimittaja:
Viestintäpäällikkö Aila Rajamäki
[email protected],
puh. 040 550 5540
Toimitussihteeri:
Viestintäsuunnittelija
Tuuli Oinonen
[email protected],
puh. 040 801 2587
Taitto: Marja Muhonen
Paino: SLY-Lehtipainot Oy, 2015
Painos: 125 000 kpl
8 Sapere muutti
lasten ruokailua
9 Rullaa juhlitaan
kruunut kutreilla
10 Rahasto tuo iloa
ikäihmisille
11 Tutustu kodin
apuvälineisiin
12 Bussilippuihin
muutoksia kesällä
13 Sata työyksikköä
varautuu talvisäihin
14 Oma ala löytyi
ryhmän avulla
14 Tesomaa kehitetään
yhdessä ideoiden
15 Tampere Info
in English
16 Valot piristävät
tamperelaisia
Kannen kuva: Hanna Leppänen.
Senja Lehtonen ja Olavi Haveri
maistelevat kasviksia
Liinakon päiväkodissa
Leinolassa.
ISSN: 1458-557X (painettu),
1458-6991 (verkkolehti)
Seuraava Tampere-lehti
ilmestyy 5.3.2016
Tampere-lehti verkossa:
www.tampere.fi/tamperelehti
QR-lukija käytössä?
Nappaa lehti mobiilipäätteeseesi!
ATAC A N E R G I N
Vuoden 2016 talousarvio
Tampere katsoo
pitkälle tulevaisuuteen
V
uoden 2016 talousarviota
on valmisteltu Tampereella tulevaisuuteen
katsoen. Tiukan talouden ajoista huolimatta
talousarvio on laadittu
sitten, että kaupunki
sekä huolehtii tamperelaisten palveluista
että kykenee toimintojaan uudistamalla
kohtaamaan huomisen haasteet.
Tampereella tehdään nyt monia
kauaskantoisia ratkaisuja monella tasolla. Kuntatalouden tehostaminen, soteuudistus ja toimintamallin sekä koko
palveluverkon uudistaminen tähtäävät
vuosien päähän. Suuria investointeja
suunnitellaan ja toteutetaan, jotta tulevien sukupolvien Tampere olisi hyvä
paikka asua ja elää.
Menojen kasvu
maltillista
Tampereella menojen kasvu on ollut
viime vuosina maltillista. Kaupungin
nettomenot kasvoivat viime vuonna 0,5
prosenttia, ja tänä vuonna menojen kasvu on jäämässä alle kahden prosentin.
Kun ottaa huomioon palvelujen tarpeen
kasvun sekä sen, että palvelujen laatua
tai määrää ei ole erityisesti heikennetty,
on tämä osoitus kaupungin toimintojen
huomattavasta tehostumisesta.
Pormestari Anna-Kaisa Ikonen kiittää toimintojen tehostumisesta kaupungin henkilöstöä, joka on osallistunut
talouden tasapainottamiseen. Kaupungin
henkilöstömenot vähenevät ensi vuonna
12,5 miljoonaa euroa, mikä on seurausta
110 henkilötyövuoden vähennyksestä.
Vuonna 2016 kaupungin henkilöstömenot ovat 670 miljoonaa euroa.
Tampereen väkiluvun arvioidaan
kasvavan vuosittain 2 200 – 2 500 asukkaalla. Tämän vuoden lopussa meitä
tamperelaisia on jo 225 400. Tampereella
on myös varauduttava siihen, että Suomeen tulleet turvapaikanhakijat oleskeluluvan saatuaan hakeutuvat suuriin
kaupunkeihin. Myös Tampereelle on
odotettavissa lisää maahanmuuttajia.
Pormestarin mukaan maahanmuuton
kasvu on käännettävä voimavaraksi.
– Maahanmuuttajien lisääntyvään
määrään on vastattava järjestämällä hyviä
kotouttamisen palveluja ja maahanmuuttajien työllistämistä muun muassa niille
aloille, joilla vallitsee työvoimapula. Maahanmuuttajat tukevat Tampereen kansainvälistymistä, mikä on aina ollut yksi
avain Tampereen menestykseen, Ikonen
sanoo.
Veroprosentti
säilyy ennallaan
Ensi vuoden talousarviossa kaupungin
nettomenot ovat 1,13 miljardia euroa.
Ne kasvavat tämän vuoden ennusteeseen
verrattuna 0,8 prosenttia, mikä asettaa
ensi vuoden toiminnalle haasteita. Vuosikate on 76,2 miljoonaa euroa, joka on
kaupungin investointitarpeisiin nähden
liian pieni. Vaikka menojen kasvu on
näinkin alhainen, on talousarvio noin
16 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tähän
vaikuttaa se, että yhteisöverotulojen arvioidaan vähenevän 10 miljoonalla eurolla.
Myös valtionosuudet vähenevät.
Tampereen veroprosentti säilyy 19,75
prosentissa ensi vuonna. Myös kiinteistöveroprosentit säilyvät ennallaan. Tam-
Vuonna 2016
Tampereen strategisia
painopisteitä on
perusterveydenhuollossa,
ikäihmisten kotona
asumisen tukemisessa ja
liikkumisen edistämisessä.
Tampereen kaupungin talousarvio 2016
Asukasluku 31.12.2015
Tuloveroprosentti
Toimintamenojen kasvu
Vuosikate
Tulos
Investoinnit yhteensä
Lainamäärä/asukas
pere kerää kunnallisveroja ensi vuonna
10 miljoonaa euroa ja kiinteistöveroja
2 miljoonaa euroa enemmän kuin tänä
vuonna. Kun yhteisöverot vähenevät
suunnilleen saman verran, käytännössä verotulot pysyvät nykytasolla.
Investoinneilla turvataan
työtä ja vetovoimaa
Kaupunki investoi lähivuosina voimakkaasti työtä, kasvua ja vetovoimaa edistäviin hankkeisiin. Konsernijohtaja Juha
Yli-Rajalan mukaan merkittävillä investoinneilla Tampere pitää yllä ja kehittää
omaisuuttaan, vastaa kaupungin kasvuun
ja rakentamistarpeisiin sekä edistää
talouskehitystä ja työllisyyttä. Vuonna
2016 kaupungin nettoinvestoinnit ovat
noin 232,4 miljoonaa euroa.
Ensi vuonna Tampere korjaa ja rakentaa lähes 100 miljoonalla eurolla.
Koulujen ja päiväkotien rakentamiseen
ja peruskorjaamiseen varataan lähes 40
miljoonaa euroa. Kaupunkiympäristöä
parannetaan 50 miljoonalla eurolla.
Keskustaa kehitetään erityisesti aseman
alueella, Eteläpuistossa ja Ranta-Tampellassa 9,2 miljoonalla eurolla. Vuoreksen
kehittämiseen on varattu 4,4 miljoonaa
euroa. Myös Hiedanrannan uuden kaupunginosan suunnittelu etenee.
Tampere-talon tilamuutoksiin ja
laajennukseen varataan 11,7 miljoonaa
euroa. Tesoman jäähallia rakennetaan
225 400 henkilöä
19,75 prosenttia
0,8 prosenttia
76,2 miljoonaa euroa
-16,1 miljoonaa euroa
232,4 miljoonaa euroa
2159 euroa per asukas
7,1 miljoonalla eurolla ja palloiluhallia 3,9 miljoonalla eurolla. Pääkirjasto
Metson tilamuutoksia ja perusparannusta tehdään 5 miljoonalla eurolla.
Hatanpään kantasairaalan perusparannukseen ja laajennukseen varataan 7
miljoonaa euroa.
Merkittäviä hankkeita jatketaan ensi
vuonna. Suurin yksittäinen yhdyskuntarakentamisen investointi on vielä ensi
vuonna Rantaväylän tunneli, jonka rakentamiseen kaupunki varaa 13,9 miljoonaa
euroa. Tunnelin valmistuminen mahdollistaa Ranta-Tampellan asuinalueen
rakentamisen. Raitiotien suunnitteluun
varataan ensi vuodelle 5 miljoonaa euroa. Valtuusto tekee lopullisen päätöksen raitiotien rakentamisesta ensi vuoden
lokakuussa.
Uudistuksilla vastataan
huomisen haasteisiin
Tampere pyrkii vastaamaan huomisen
haasteisiin uudistamalla toimintamalliaan ja palveluverkkoa. Kuntien talousnäkymät jatkuvat edelleen synkkinä. Kunnat
joutuvat sopeuttamaan toimintojaan ja
palvelujaan supistuviin tuloihin. Siksi
Tampereellakin mietitään, miten kuntalaisten palveluita voitaisiin tulevaisuudessa tuottaa paremmin ja kustannustehokkaammin.
Tampereen kaupungin toimintamallia uudistetaan siten, että sisäisestä
Investoinneilla
Tampere pitää yllä
omaisuuttaan ja
vastaa kaupungin
kasvuun. Vehmaisten
koululaiset pääsevät
aloittamaan uudessa
koulussa syksyllä
2016.
TAMPERE-lehti 4 | 2015
3
Vuoden 2016 talousarvio
tilaaja-tuottaja-mallista luovutaan
ja sen tilalle kehitetään uusi toimintaa ohjaava malli. Tämä työ on
aloitettu konsernihallinnosta, joka
toimii uudessa organisaatiossa
vuoden 2016 alusta. Johtamisjärjestelmä uudistetaan ja pormestarimallia ja poliittista johtamista
kehitetään edelleen. Uusi toimintamalli tulee voimaan uuden valtuustokauden alkaessa 1.6.2017.
Palveluverkon uudistamista
on tehty yhdessä palveluiden käyttäjien eli asukkaiden, yrittäjien ja
yhteisöjen kanssa. Palveluverkon
uudistaminen kattaa kaikki kaupungin järjestämät palvelut kaikille ikäryhmille. Suunnitelmat
ulottuvat vuoteen 2025.
Tulevaisuudessa tamperelaiset saavat palvelunsa alueellisista
hyvinvointikeskuksista, joissa voi
samalla käynnillä hoitaa esimerkiksi terveyspalvelut, kirjastokäynnin ja ostokset. Myös sähköisiä
palveluita kehitetään. Ensimmäinen koillisen alueen hyvinvointikeskus aloittaa toimintansa
Linnainmaalla ensi vuonna. Tulevaisuuden palvelujen suunnittelu
on aloitettu myös Tesomalla ja
Lielahdessa sekä keskustan ja
kaakon alueilla.
•
TEKSTI Aila Rajamäki
KUVA Hanna Leppänen
Tampere satsaa
koulujen ja päiväkotien
kuntoon
Työt Vehmaisten tulevan uuden koulun ja päiväkodin työmaalla ovat täydessä vauhdissa. Ensi vuoden kesäkuussa
valmistuva 14 miljoonan euron hanke
on rahassa mitattuna suurin vuonna
2016 valmistuvista koulu- ja päiväkotikohteista.
Tampereen ensi vuoden budjetissa
on varattu koulujen ja päiväkotien
perusparantamiseen yhteensä lähes
40 miljoonaa euroa. Perusopetuksen ja
varhaiskasvatuksen hankkeisiin menee
Tilakeskuksen noin 100 miljoonan euron
talonrakennusmäärärahasta yli 39 prosenttia.
Koulujen ja päiväkotien suurimmat rakennushankkeet
Tampereen kansainvälisen koulun
eli Amurin koulun perusparannus
ja laajennus
• 1. vaihe valmistui 2015,
2. vaihe 2016, valmis 2017
• 20 miljoonaa euroa
Tesoman yhtenäiskoulu ja päiväkoti,
perusparannus ja laajennus
• valmis 2018
• 29,5 miljoonaa euroa
Vehmaisten koulu ja päiväkoti
• valmis kesällä 2016
• 14 miljoonaa euroa
Lielahden koulun perusparannus
ja uudet nuorisotilat
• 1. vaihe valmis 2016,
2. vaihe valmis 2017
• 10 miljoonaa euroa
Kalevanharjun päiväkodin
perusparannus
• valmis 2016 lopulla
• 1,5 miljoonaa euroa
Härmälän koulu ja päiväkoti
• valmis kesällä 2017
• esi- ja alkuopetus 70 lasta ja
uusi päiväkoti 140 lasta
• 6,2 miljoonaa euroa
– Kuten autoja, myös rakennuksia
pitää huoltaa. Tarpeet sanelevat perusparantamisen aikataulun. Kaupungin
palveluverkko kasvaa koko ajan, kun
uusia asukkaita muuttaa kaupunkiin,
sanoo Tilakeskuksen hankearkkitehti
Jarmo Viljakka.
Hänen kohteisiinsa kuuluu myös
Vehmaisten koulun ja päiväkodin yhteinen uudisrakennus. Sisäilmaongelmat
vauhdittivat pieneksi ja ahtaaksi käyneen
koulun purkamista ja päätöstä kokonaan
uudesta rakennuksesta.
– Tarkoitus on, että koulun ja päiväkodin yhteisestä rakennuksesta tulee
samalla yhteisöllinen kylätalo, joka tarjoaa Vehmaisten asukkaille kohtaamispaikan. Sitä korostaa yhteys Vehmaisten
urheilukenttään.
Vehmaisten päiväkoti toimii nyt
omassa, 1950-luvulla rakennetussa talossaan. Ensi vuoden syksyllä käyttöön otettava uudisrakennus tarjoaa paikan 300
oppilaalle ja 160 päivälapselle.
Monikäyttöisyys
tavoitteena
Tampereen kansainvälisen koulun, joka
on tunnettu aiemmin Amurin kouluna,
perusparannuksen ensimmäinen vaihe
eli laajennusosa valmistui jo tänä vuonna. Ensi vuonna peruskorjataan vanhan
rakennuksen opetustiloja. Projekti jatkuu
– Vehmaisten koulun ja päiväkodin yhteisestä rakennuksesta
tulee samalla yhteisöllinen
kylätalo, sanoo hankearkkitehti
Jarmo Viljakka.
vielä vuoden 2017, jolloin uudistetaan
liikuntasalin siipi.
Työtä tehdään paloina siksi, että opetus voi jatkua eikä väistötiloja tarvitse
hakea kaukaa.
Viljakka sanoo, että kaikkien vanhojen tilojen perustaparantamisessa
pyritään monikäyttöisyyteen. Koulujen
ja päiväkotien opetusmenetelmät ovat
muuttuneet radikaalisti vuosien varrella.
Se vaikuttaa myös tiloihin.
Uuden yhtenäiskoulun ennakoivat
maanrakennustyöt ovat alkaneet Tesomalla. Varsinainen urakka on tarkoitus
käynnistää ensi vuoden huhtikuussa.
Uuteen rakennukseen muuttaa myös
Tesoman päiväkoti, joka toimii nyt huonokuntoisessa rakennuksessa.
Vanha koulu koostuu kahdesta rakennuksesta. Niistä toinen eli entinen
päärakennus puretaan. Sen sijaan liikuntasalinkin sisällään pitämä toinen rakennus perusparannetaan. Siihen sijoittuvat
myös kotitalousluokat ja nuorisokeskus.
Uudisrakennus valmistuu vuonna 2018.
Siinä on tilat 1000 oppilaalle.
Lielahdessa aloitettiin marraskuussa
2015 koulun perusparannuksen laajennus- ja muutostyöt. Päärakennuksen
perusparannus tehdään kahdessa vaiheessa siten, että ensimmäinen vaihe
on valmis ensi vuoden kesäkuussa ja
toinen vaihe vuoden 2017 kesäkuussa.
Tampere on käännekohdassa – edessä suurten muutosten vuosi
Pormestari Anna-Kaisa Ikonen
4
TAMPERE-lehti 4 | 2015
K I MMO TO R K K E L I
Pormestarin palsta
V
uonna 2016 Tampereella
tehdään käänteentekeviä,
jopa historiallisia ratkaisuja. Muun muassa soteuudistus, kuntatalouden
tehostaminen, isot investoinnit, toimintamallin ja palveluverkon
uudistaminen ja päätös katuraitiotiestä
vaikuttavat kymmenien vuosien päähän.
Tampereen väkiluku on ylittänyt
näinä päivinä 225 000 asukkaan rajapyykin. Viime vuosina kaupunkiseudun
väestön kasvu on keskittynyt entistä
enemmän Tampereelle ja ennusteen
mukaan tämä kehitys tulee jatkumaan.
Tampereelle tullaan opiskelemaan, etsimään töitä, yrittämään ja luomaan
parempaa elämää. Näihin tarpeisiin
kaupungin on vastattava.
Kehittyvän kaupungin on uskallettava investoida tulevaisuuteen. Isot kehityshankkeemme ovat myös alustoja
asumisen, liikkumisen, palvelujen ja
liiketoiminnan uusille innovaatioille.
Näin voimme synnyttää yrityksille
referenssejä, tehdä kaupungistamme
entistäkin kiehtovamman ja nousta
älykkäiden kaupunkien edelläkävijäksi.
Kaupungin strategia on Yhteinen
Tampere – näköalojen kaupunki. Yhdessä tekeminen on keskeistä kaupunkimme kehittämisessä, se on myös osa
ajankuvasta, jossa ollaan siirtymässä
jakamistalouteen eli kysyntään perustuvaan toimintaan. Uusi teknologia on
tehnyt resurssiemme eli osaamisemme,
omistuksiemme ja aikamme jakamisesta tehokasta, hallittavaa ja haluttavaa.
Ikivanha naapuriapu – autan, koska olen
tässä kohdalla – muuttuu myös tekemisen jakamiseksi. Tämä näkyy varmasti
kaupungin palveluiden järjestämisessä.
Kysymme kaupunkilaisilta tarpeita,
kysymme palvelun onnistumisesta
ja kehitämme niitä yhdessä. Ihmiset
ovat asiantuntijoita, eivät organisaatiot. Palveluja tuotetaan luotettavien
kumppaneiden kanssa, yhä enemmän
pienten yritysten ja kolmannen sektorin
kanssa. Tuloksena on taloudellisuutta,
mutta erityisesti laadukasta tekemistä
kaupungin ja kaupunkilaisten hyväksi.
Lisää kansainvälistä
näkyvyyttä
Vahvistamme Tampereen näkyvyyttä
myös kansainvälisissä verkostoissa, jot-
ra
Metso
remontoidaan
kokonaan
Näin opetus voi jatkua koko ajan. Lielahden koulun laajennusosaan tulevat
myös nuorisotilat.
Tampereen
vanhin kuntoon
Kalevanharjun päiväkoti aloitti jo vuonna 1925. Se on Tampereen vanhin yhä
toimiva päiväkoti. Sen perusparannuksen rakennustyöt alkavat ensi vuoden
tammikuussa. Valmista on määrä olla
jo vuoden lopussa.
Härmälään valmistuu koulun yhteyteen uusi 140 lapsen päiväkoti, johon
on varattu lisäksi 70 paikkaa esi- ja alkuopetukseen. Työt alkavat toukokuussa
2016 ja valmistuvat kesäkuussa 2017.
Vanha päiväkoti puretaan.
– Koko ajan teemme kouluissa ja
päiväkodeissa myös ylläpitoremontteja.
Koulupuolelle näihin on varattu ensi vuodeksi 3 miljoonaa euroa ja päiväkoteihin
1,5 miljoonaa euroa. Lisäksi päiväkotien
perusparannuksiin on varattu 3 miljoona euroa.
•
TEKSTI Matti Wacklin
KUVA Hanna Leppänen
Maauimalan
rakentaminen alkaa
ensi keväänä
Pääkirjasto Metso avattiin vuonna 1986. Pian Raili ja Reima Pietilän
suunnittelemasta rakennuksesta tuli
kansainvälisesti tunnettu. Kirjastonkäyttäjien suosiossa se on ollut alusta
asti.
Metson suunnittelun ja rakentamisen ajoista on kuitenkin paljon
muuttunut, myös kirjan merkitys. Nykypäivän kirjasto tarvitsee toisenlaisia
mahdollisuuksia ja tiloja niin palveluille kuin tietotekniikalle. Niinpä
Metsossa alkaa laaja perusparannus.
– Pientä pintamaalausta lukuun
ottamatta Metsoa ei ole remontoitu,
ja pelkästään talotekniikka vaatii monelta osin päivitystä ja korjausta. Remontin lähtökohta on kuitenkin tarjota
asiakkaille tämän päivän vaatimusten
mukaisia ja aiempaa parempia tiloja,
sanoo remontista kirjaston osalta
vastaava kokoelmapäällikkö Maarit
Helén.
Työ alkoi lokakuussa ulkokattojen
pinnoittamisella, ja vuodenvaihteen
jälkeen käynnistyvät korjaukset Metson sisätiloissa. Parvikerroksen luentosalit muutetaan lehtilukusaliksi, ja
pohjakerrokseen rakennetaan kolmen
luentosalin oheen kolme uutta salia
sekä muuta asiakastilaa. Ne ovat valmiina ensi syksynä.
Lähes koko ajan
asiakkaille auki
Seuraavassa vaiheessa remontti jatkuu
kaikissa kerroksissa henkilökunnan
tiloissa. Viimeiseksi työtä tehdään
pääkerroksen asiakastiloissa, jossa
oleskelutiloja lisätään. Uutta on muun
muassa esiintymislava. Remontin on
tarkoitus valmistua vuoden 2017 syksyllä.
– Pyrimme siihen, että remontin
aikana kirjasto on koko ajan asiakkaiden käytettävissä, mutta lyhyehköihin
sulkemisiin on syytä varautua, Maarit
Helén kertoo.
Remontin yhteydessä tilat sijoitetaan siten, että ne ovat asiakkaille
helpommin hahmotettavissa. Tästä
esimerkki on luentosalien keskittäminen pohjakerrokseen. Metsoon tulee
suuriakin muutoksia.
– Tämähän ei ole virallisesti suojeltu rakennus, mutta suhtaudumme
siihen sellaisena. Niinpä suunnitelmat
on hyväksytetty museoviranomaisilla
ja Pietilöiden arkkitehtuuria valvovalla
Annukka Pietilällä.
Pietilöiden luoma ilme
säilyy osittain
Tampereelle kauan odotetun maauimalan rakentaminen aloitetaan
Kalevaan Tampereen uintikeskuksen
viereen ensi keväänä. Polskimaan
sinne päästään toukokuussa 2017.
Maauimala on avoinna 15.5.–15.9.
Maauimalaan saadaan 8-ratainen 50 metrin uima-allas, 25 metrin
hyppyallas sekä lastenallas ja kah-
ta saamme tänne lisää tapahtumia, matkailijoita, osaajia ja sijoituksia. Olemme
mukava kaupunki, kiinnostava paikka
investoida ja täällä tapahtuu paljon.
Tilanne on silti kaksijakoinen: kaiken tekemisen hengen keskellä talouden
rakennemuutos ja korkea työttömyys
ovat koetelleet kaupunkiamme ja elinkeinoelämäämme. Siihen on vastattava
aktiivisella koulutus- ja elinkeinopolitiikalla. Tässä tärkeä rooli on korkeakoulujemme yhdistymiseen tähtäävällä
Tampere3-hankkeella.
Jatkamme myös työllisyystoimia,
innovaatioympäristöjen kehittämistä
ja yritysmyönteisyyden vahvistamista
kaupungin toiminnassa esimerkiksi laajentamalla yritysvaikutusten arviointia
sekä parantamalla kaupungin saavutet-
luuallas. Uimalaan tulee myös rakennus lipunmyyntiä, kahviota ja
puku- ja pesutiloja varten.
Investointikustannukset ovat
7,25–9,2 miljoonaa euroa toteuttamistavasta riippuen. Allasmateriaalista ei ole vielä tehty päätöstä,
vaihtoehtoina ovat betoni- tai teräsallas.
•
tavuutta muun muassa panostuksin lentoliikenteeseen.
Talouden vaikea tilanne heijastuu
myös kuntatalouteen. Tampere on muutaman viime vuoden aikana onnistunut
menojen hallinnassa kiitettävästi. Menojen kasvua on hillitty ilman, että palvelujen laatua tai määrää on erityisesti
heikennetty. Vuoden 2016 talousarvio
jatkaa samaa taloutta tasapainottava
linjaa, mutta tiukasta talouskurista
huolimatta se on kuitenkin vielä alijäämäinen.
Elinvoimaa, sivistystä ja
hyvää kaupunkiympäristöä
Tampereen kaupunki vastaa julkisen
talouden haasteisiin ja toimintaympäristön muutoksiin muun muassa
Pietilöiden aikanaan luoma ilme tulee
osittain säilymään.
– Kalustekokonaisuuksista säilyvät
esimerkiksi kahvio sekä lainausosaston hyllyt. Luentosaleista kolme palautetaan Pietilöiden suunnittelemaan
asuun, kun taas uudet luentosalit tulevat edustamaan toisenlaista arkkitehtuuria moderneine kalusteineen,
toteaa Maarit Helén.
– Arkkitehdit eivät ole lähteneet
jäljittelemään Pietilöiden ilmettä, jotta
asiakkaiden ei tarvitse miettiä, onko
uudistamalla toimintamalliaan. Sujuvoitamme palveluita, parannamme
niiden laatua ja kustannustehokkuutta
ja selkeytämme vastuita. Samalla tavoittelemme innovatiivista ja mahdollistavaa toimintakulttuuria, jonka ytimessä
on henkilöstön osaamisen hyödyntäminen, johtamisen kehittäminen sekä
uudenlainen kumppanuusajattelu.
Haluamme rakentaa kaupunkia ja
sen palveluja yhdessä eri toimijoiden
kanssa.
Valtuuston linjauksen mukaisesti
kaupungin sisäisessä toiminnassa luovutaan vuonna 2017 tilaajan ja tuottajan
erottelusta ja siirrytään uuteen, johtamisen selkeyttä korostavaan malliin.
Pormestarimallilla on haluttu jatkaa,
mutta muilta osin poliittisen johtami-
Laaja perusparannus tuo Metson
kävijöille uusia tiloja ja uusia
elämyksiä. Tulevaisuudessa aula
avautuu tarjoamaan näkymän
Aleksanterin kirkkopuistoon.
tuo tai tämä Pietilää vai ei. Yhteneväisyyksiä kuitenkin on. Pyöreälinjaisuus
säilyy, ja monet elementit kytkevät vanhan ja uuden yhteen.
Myös Metson väritys pysyy Pietilöiden valitsemissa, maanläheisissä
luonnon sävyissä.
Hankesuunnitelman mukainen
koko remontin alustava kustannusarvio on 10,8 miljoonaa euroa. Siitä
vuoden 2016 osuus on noin viisi miljoonaa euroa.
kirjasto.tampere.fi/ajankohtaista/
metson-remontti
•
TEKSTI Tuija Heikkilä
KUVA Hanna Leppänen
sen kehittämisestä päätetään vuoden
2016 aikana.
Uudistuksella valmistaudumme
myös sote-ratkaisun jälkeiseen uuteen
kuntaan, jonka tehtävät painottuvat
sosiaali- ja terveyspalveluiden sijaan
elinvoiman ja kilpailukyvyn, koulutuksen, sivistyksen ja hyvän kaupunkiympäristön luomiseen.
Tulevaisuudenkin kunnassa Tampereen kaupunki tulee edistämään
kaupunkilaisten hyvinvointia monin
tavoin, mutta Tampereen roolissa tulee painottumaan yhä enemmän myös
laajemman alueen elinvoima- ja osaamisveturin rooli Suomen toiseksi suurimpana kasvukeskuksena.
•
Anna-Kaisa Ikonen
Tampereen pormestari
TAMPERE-lehti 4 | 2015
5
Tästä puhutaan nyt
Raitiotiehankkeessa tehdään työtä
päätöksenteon pohjaksi
T
ampereen raitiotiehankkeen
suunnittelu etenee valtuuston
päätöksen mukaisesti siten,
että rakentamisesta voidaan
päättää lokakuussa 2016. Raitiotiehankkeessa on meneillään kehitysvaihe. Radan
suunnittelua tekee kesäkuussa valittu Raitiotieallianssi. Kaupungin allianssikumppanit ovat YIT Rakennus Oy, VR Track Oy,
Pöyry Finland Oy ja Ratatek Oy.
Allianssin kehitysvaiheessa pyritään
toteutuskelpoiseen ratkaisuun, jonka
kustannukset eivät ylitä maanraSuunnnitellun
kennuskustannusindeksiin sidotraitiotiereitin varrella
tua 250 miljoonan euron hintaa
tehtävät tutkimus- ja
kairaustyöt ovat yksi
ilman kalustohankintaa ja jonka
kaupunkilaisille näkyvä
kustannuksiin valtio osallistuu
osa raitiotieallianssin
30 prosentin osuudella.
työstä.
Kaupunki vie raitiotien suunnittelua omalta osaltaan eteenpäin
allianssin työn rinnalla siten, että päätöksentekoon tarvittavaa tietoa saadaan
monipuolisesti ja riittävästi.
Radan ja varikon suunnittelun, kustannusten arvioinnin ja rahoituksen lisäksi
raitiotien vaikutuksia arvioidaan. Tarkoituksena on tuoda niin hyödyt kuin haitat
avoimesti ja ajoissa esille. Raitiotien tarpeet
ja sen tuomat mahdollisuudet otetaan koko
ajan huomioon myös maankäytön suunnittelussa sekä asemakaavojen, kantakaupungin
yleiskaavan ja maakuntakaavan laadinnassa.
Kuntalaisten näkökulmia ja mielipiteitä
on saatu suunnitteluun mukaan muun
muassa kyselyissä ja yleisötilaisuuksissa.
Raitioitien suunnittelua esitellään erilaisilla
teemoilla ja näyttelyillä myös Finlaysonin
Tampereen kaupunki jatkaa nyt
alueella Galleria Nottbeckissa.
raitiotien infran suunnittelua yritysRaitiovaunuhankinnan tarjouskilpailusyhteenliittymän kanssa. Työtä tehdään
sa on nyt mukana kolme vaunutoimittajaallianssimallilla, jonka ideana on kaikehdokasta.
kien parhaaseen tähtäävä kumppaTavoitteena on, että kaupunginhallitus
nuus. Raitiotieallianssin työskentely on keskitetty Finlaysonin alueella
päättää raitiovaunujen toimittajasta helmisijaitsevaan toimistoon.
kuussa 2016.
Kaupunkiympäristön kehittämiRaitiotietä suunnitellaan ja rakennetaan
vaiheittain yhteysväleille Hervanta–keskusta,
sen toimistotilat ovat lähellä Frenckelkeskusta–Tays ja keskusta–Lentävänniemi.
lin virastotalossa, Satakunnankadun
Tämänhetkisen arvion mukaan rakentaminen
toisella puolella. Yritysten ja kaupunvoisi alkaa vuonna 2017 ja ensimmäisen vaigin asiantuntijat tekevät siis työtä rinheen liikennöinti 2020–2021.
nakkain siten, että koolle saadaan helposti aina kuhunkin asiaan tarvittava
TEKSTI Anna-Leea Hyry
joukko. Työntekijämäärä vaihtelee eri
KUVAT Hanna Leppänen
Raitiotieallianssin
sydän sijaitsee
Finlaysonilla
päivinä. Kaikkiaan Tammerkosken
varren toimistossa on tilaa 80 hengelle.
Ville-Mikael Tuominen, Mikko
Nyhä, Pasi Aarnio ja Tarmo KeskiLoppi ovat keskeiset henkilöt raitiotieallianssissa. Tampere-lehti esittelee
heidän roolinsa hankkeen eteenpäin
viemisessä.
Track Oy:n rakentamisen palveluksessa.
– Johdan infran rakentamisen
valmistelua kehitysvaiheessa ja koko
allianssia toteutusvaiheessa. Kehitysvaiheessa suunnittelen ohjaamisen,
hankkeen tarkan sisällön määrittämisen ja eri tekniikkalajien suunnitelmien yhteensovittamisen.
Ville-Mikael Tuominen työskentelee
Tampereen kaupungin palveluksessa
koko raitiotiehankkeen projektipäällikkönä.
– Koordinoin kaupungin resursseja raitiotien suunnittelussa, vuorovaikutuksessa ja hankinnoissa, tilaan
ja ohjaan palveluntuottajien työtä sekä valmistelen päätöksentekoa. Vastuualueenani on koko raitiotiehanke.
Toimin raitiotien yleissuunnitelman
tilaajana. Raitiotieallianssin projektiryhmässä edustan tilaajaa eli Tampereen kaupunkia.
Pasi Aarnio on YIT Infrarakentamisen palveluksessa raitiotieallianssin
kehitysvaiheen projektipäällikkönä.
– Mahdollistan, että tiimi toimii
tehokkaasti ja tavoitehakuisesti annetuissa aikataulu- ja kustannusraameissa. Yleisjohtamisen lisäksi koordinoin yhteistoimintaa Helsingin ja
kansainvälisten raitiotiejärjestelmien
toimintaa. Hankkeessa myös tuetaan
kaupungin kaavoitusta, mikä on tärkeää erityisesti alkuvaiheessa.
•
Mikko Nyhä on raitiotiealliansin
rakennusjohtaja ja tekee työtään VR
Raitiotieallianssin
väkeä ison pöydän ääressä
–rakennusjohtaja Mikko Nyhä
(vas.), suunnittelun johtamisesta
vastaava Tarmo Keski-Loppi,
projektipäällikkö Pasi Aarnio sekä
koko raitiotiehankkeen projektipäällikkö Ville-Mikael Tuominen.
Toimisto on Finlaysonin
alueella, Media 54
-rakennuksessa.
Tarmo Keski-Loppi työskentelee VR
Track Suunnittelun palveluksessa ja
vastaa raitiotieallianssin suunnittelun
johtamisesta.
– Johdan koko raitiotieallianssin
suunnittelutoimintaa hankkeen kehitys- ja toteutusvaiheissa. Oikea-aikainen ja riittävä resursointi ja tehtävien
aikataulutus ovat iso osa työtäni. Etsimme allianssitoimijoiden ja eri sidosryhmien kanssa yhteisesti sovittuja
suunnitteluratkaisuja, joilla toteutamme hankkeen keskeisimmät tavoitteet
sovitussa kustannusraamissa ja aikataulussa. Innovoimme uutta ja kehitämme toimintaa, jotta raitiotiehen
liittyvät Suomen oloissa uudenlaiset
tekniset ratkaisut mahdollistaisivat
matkustajaystävällisen ja tehokkaasti
toimivan ja muihin liikennemuotoihin liitetyn raitiotiejärjestelmän.
•
6
TAMPERE-lehti 4 | 2015
Tunnelista on valmiina 70 prosenttia
R
Ohjelman on laatinut ja sen toteuttamista koordinoi Frei Zimmer Oy.
H A N N A L E P PÄ N E N
Vesistötäytöt
valmistuivat kesällä
Taideohjelmaa toteutetaan
rakentamisen rinnalla
Tampereen kaupunki ja Pirkanmaan
ELY-keskus ovat teettäneet Rantatunnelille erillisen taideohjelman, jonka budjetti on puolen miljoonan euron suuruinen.
Taideohjelma sisältää kuvitusta
valtatien meluesteisiin, taidekilpailun
kautta valitun teoksen toteuttamisen ilmanvaihtopiipuihin, valaistusteknisiä
ratkaisuja tunnelin molemmissa päissä
sekä väritystä ja muotoilua tunnelin suuaukon häikäisysuojaan Santalahdessa.
Ranta-Tampellan rakentamista valmistellaan
Kun Rantatunneli valmistuu, uuden
Ranta-Tampellan alueen rakentaminen
pääsee vauhtiin. Tammerkosken ja
Näsijärven väliin tulee noin 3 500
asukkaan asuinalue, jossa on myös
paljon julkista tilaa puistoineen ja
ranta-alueineen.
Alueen tonteista kaupunki omistaa osan, ja osa on yksityisessä omistuksessa. Tonttien myyntituloilla katetaan
osaltaan Rantaväylän tunnelin rakentamiskustannuksia. Tunneli avataan
liikenteelle vuoden 2017 aikana. Aluetta valmistellaan sekä tonttien että
kunnallistekniikan rakentamiseen.
Kaupunki järjesti ensimmäisestä
korttelistaan tontinluovutuskilpailun,
jonka perusteella tonttien myyntiä on
valmisteltu. Yksi kaupungin omistama
Ranta-Tampellan kortteli on optiona
Kansi ja areena -hankkeen neuvottelumenettelyssä. Lisäksi kaupungilla on
kanavan varressa tontteja, jotka tullaan
luovuttamaan vuosina 2017–2018.
Asemakaavan mukainen vesistötäyttö on tehty ja maakaasuputki on
siirretty Näsijärven pohjaan, pois tulevien rakennustöiden tieltä. Tällä hetkellä Ranta-Tampellassa puhdistetaan
maata ja tehdään esirakennustöitä.
Järven puoleisien talojen paikalla
Keulakorttelissa maata peittää murskeesta rakennettu esikuormituspenger.
Esikuormituspenger on paikallaan vuo-
den ja kun se on tehnyt tehtävänsä, se
siirretään seuraavan korttelin kohdalle.
Johtosiirrot rakennusten alta aloitetaan 2016. Kun Rantatunneli otetaan
käyttöön, voidaan nykyinen tie purkaa.
Alueen tiet palvelevat jatkossa lähinnä
paikallisliikennettä. Kävely- ja pyörätiet täydentävät kaupungin kevyen liikenteen verkostoa.
Talonrakennustyöt alkavat vuonna
2016. Alueen suunnittelu on käynnissä
ja katusuunnitelmat ovat olleet nähtävänä. Tällä hetkellä suunnitellaan katujen alle tulevaa kunnallistekniikkaa
ja uusia siltoja, joita Ranta-Tampellaan
tulee kahdeksan.
•
TEKSTI Anna-Leea Hyry
Tunnelista louhitulla kivellä on täytetty Näsijärven rantaa sekä Santalahdessa
että Ranta-Tampellassa yhteensä noin
neljän hehtaarin verran. Täyttöalueille
rakennetaan myöhemmin lähinnä puistoja. Aspinniemeen rakennetaan asuntoja tunnelin liikenteelleoton jälkeen.
Vesistötäyttöjen vaikutuksia Näsijärven veden laatuun on seurattu vesinäyttein koko täytön ajan. Tulosten mukaan
suojaverhot toimivat hyvin rajoittaen
täytöstä aiheutuvan samennuksen ja
typpikuormituksen pääosin verhojen
sisäpuolelle ja muutamiin syvänteisiin
täyttöjen edustalla. Pysyviä vaikutuksia
täytöillä ei Näsijärven veden laatuun ole.
Muutoksia liikennejärjestelyissä
Y I T R A K E N N U S OY
antatunnelin louhinnat
päättyivät kesäkuussa.
Liikennetunnelissa
tehdään parhaillaan
maanrakennustöitä,
verhousrakenteita ja
teknisten järjestelmien
asennuksia. Maan päällä työt keskittyvät
suuaukkojen betonirakenteisiin, siltoihin ja väylärakentamiseen.
Hanke on tällä hetkellä hieman
suunnitelman mukaista aikataulua
edellä. Tunnelista on valmiina noin 70
prosenttia. Vaikka tunnelilouhinta on
päättynyt, avolouhinnat jatkuvat Naistenlahdessa. Kalliotunnelin jatkeeksi
Santalahdessa rakennettu 100 metrin
betonitunneli on valmis.
Muut betonirakenteet suuaukolla
sekä betonitunnelin päällä sijaitseva
valvomorakennus valmistuvat ensi keväänä. Naistenlahden betonirakenteet
ovat meluesteitä lukuun ottamatta pääosin valmiit.
Kesällä valtatie siirtyi Santalahdessa
kiertotielle, joka kurvaa Haarlan mutkan jälkeen aikaisemmin valmistuneen
Paasikivenkadun risteyssillan
alta. Tällä kohdalla nopeusrajoitus on laskettu 50
kilometriin tunnissa ja
ajoradalle on tehty hidasteet.
Lokakuun alussa Tammelassa suljettiin Naistenlahdenkatu Pohjolankadun ja Peltokadun väliseltä
osuudelta. Katu rakennetaan kokonaan uudelleen ja se liitetään PMK:n
talon pohjoispuolella myöhemmin rakennettavaan Ratapihankatuun. Samalla kadun kunnallistekniikka uusitaan.
Rakentaminen kestää noin vuoden.
Loppuvuonna uusia
työvaiheita
Marraskuun lopussa tunnelin molempiin päihin nousevat 40 metriä korkeat
ilmanvaihtopiiput. Ulkohalkaisijaltaan
6,3-metriset teräspiiput tuodaan työmaalle yöllä erikoiskuljetuksena.
Ratapihankadun pohjoispään rakentaminen alkaa katusuunnitelmien
vahvistumisen jälkeen. Vauhtiin on
päästy valmistelevilla töillä eli puun
poistolla, työmaa-alueen aitaamisella
ja maankaivulla.
Santalahdessa rakennetaan Rantatien risteyssiltaa Paasikivenkadun
risteyssillan itäpäässä.
www.liikennevirasto.fi/rantatunneli
www.facebook.com/rantatunneli
•
TEKSTI Merja Tyynismaa
Näsilinna palkittiin hyvästä rakentamisesta
palkinto myönnettiin Näsilinnalle. Näsilinnan kunnostus on kulttuuriteko ja
erityisen tärkeä rakennuksen keskeisen
sijainnin ja poikkeuksellisen arkkitehtuurin vuoksi. Kunnostus on tehty vanhaa kunnioittaen.
Esimerkiksi ensimmäisen kerrok-
sen tilat palautettiin mahdollisimman
tarkasti rakennuksen valmistumisajankohdan henkeen.
Näsilinna on Tampereen historian
ja kaupunkikuvan kannalta merkittävä
rakennus.
Se rakennettiin Peter von Nottbeckin yksityispalatsiksi vuonna 1898
ja siirtyi kaupungin omistukseen 1905.
Näsilinnassa sijaitsi Hämeen museo, joka suljettiin 1998. Peruskorjaus aloitettiin syksyllä 2013.
Näsilinnassa toimii museo Milavida sekä kahvila ja ravintola. Näsilinnan kunnostuksen rakennuttajana oli
Tampereen Tilakeskus Liikelaitos.
H A N N A L E P PÄ N E N
Vuoden 2015 Hyvän rakentamisen
•
TAMPERE-lehti 4 | 2015
7
Lasten ja nuorten Tampere
Maistelun aika.
Tiina ForssellLaitinen (vas.),
Senja Lehvonen,
Olavi Haveri, Jooa
Kangasniemi ja
Eino Mäntynen
nautiskelevat pelin
makupaloja.
Sapere vaikuttaa ruokailutottumuksiin
L
iinakon päiväkotiryhmän
ruokapöydällä Leinolassa
on pienissä astioissa monenvärisiä vihanneksia, marjoja ja hedelmiä: porkkanoita,
kiivejä, viinirypäleitä, oman
metsän mustikoita ja muita.
Olavi Haveri ottaa vuorollaan nopan,
jonka eri kanteilla on oma väripisteensä.
Noppa näyttää heiton jälkeen oranssia,
joka takaa Olaville oikeuden oranssisen
herkkupalan siirtämiseen omalle lautaselle.
– Otan porkkanan. Se on hyvää,
ilmoittaa Olavi.
Kun Olavin, Eino Mäntysen, Jooa
Kangasniemen ja Senja Levosen lautasilla on tarpeeksi herkkuja, on nautiskelun aika.
Syötävän hyvää -peliä ohjaava lastentarhanopettaja Tiina Forssell-Laitinen
kertoo, että peli on osa Sapere-menetelmää, jossa lapsi tutustuu ruokaan omien
aistiensa avulla. Ytimessä on lapsen oma
tapa tutkia, leikkiä, liikkua, ihmetellä ja
aistia.
– Meillä on kolme kertaa päivässä
ruokailutilanteita, jolloin on tilaisuus
vaikuttaa ruokailutottumuksiin ja käsityksiin ruuasta. On tärkeää kuunnella
lapsen omia tuntemuksia ja kokemuksia ruoasta. Jokaisella on oikeus omaan
makuunsa. Lopulta lapsi päättää itse sen,
maistaako ja kuinka paljon syö. Aikuisen
tehtävä on rohkaista lasta kokeilemaan
uusia makuja.
Vanhemmilta on tullut palautetta,
että monet Sapere-menetelmän opetukseen osallistuneet lapset ottavat myös
8
TAMPERE-lehti 4 | 2015
kotona lautaselleen sen verran kuin syövät. Ruokailutottumusten muutoksiakin
on nähty. Ruokailu ei ole valtataistelua
vaan mukavaa yhteistä tekemistä.
Liinakon päiväkotiryhmässä käydään
myös metsässä marjastamassa. Välillä
leivotaan yhdessä, mikä lisää lapsen
kiinnostusta ruokaan.
– Kaikki tämä johdattaa lasta tietämään ruuasta enemmän ja vaikuttaa samalla ruokailutottumuksiin. Itse leivottu
leipä maistuu poikkeuksellisen hyvältä.
Uskalla, tunne ja ole rohkea
Latinan verbi sapere tarkoittaa suomeksi
rohkeana olemista, uskaltamista ja tuntemista. Siitä tuli nimi ruokakasvatusmenetelmälle, jossa lapsi tutustuu ruokaan aistiensa avulla.
Suomessa kasvatusmenetelmä on
laajennettu koko maan kattavaksi. Siitä
on tullut tärkeä osa päiväkotien arkea.
Kokeilu alkoi Keski-Suomen ja Pirkanmaan sairaanhoitopiireissä yhteis-
työnä Turun yliopiston kanssa vuonna
2009. Tampereen kaupungin varhaiskasvatus lähti mukaan heti. Varhaiskasvatuksen kumppanina oli Tampereen
Ateria.
Vastaisku sokerivallalle
Sapere on samalla vastaisku makeiden
juomien ja makeisten lisääntyneelle kulutukselle ja sen kansanterveydellisille
seurauksille. Jo kaksivuotiaan lapsen
sokerinsaanti ylittää suositukset. Lopputuloksena on, että lasten ja nuorten lihavuus on kaksinkertaistunut 25 vuodessa.
Sapere on ennen kaikkea terveyskasvatusta, jolla pyritään diabeteksen
ja lihomisen ehkäisyyn.
– Kokemukset kertovat, että Saperemenetelmän avulla lasten ruokavalio
monipuolistuu. Hedelmien, kasvisten ja
marjojen syönti lisääntyy, sanoo Tampereen varhaiskasvatuksen itäisen alueen
aluepäällikkö Ulla Siltanen.
Hän on ollut mukana hanketyöryh-
mässä, joka aloitti menetelmän Tampereella ja palkittiin äskettäin. Hanketta
pilotoitiin muutamassa päiväkodissa,
josta se laajeni kummipäiväkoti-idealla
kaikkiin kaupungin päiväkoteihin.
Jokainen pienten lasten ruokailua
läheltä seurannut tietää, että persoonallisia ongelmia tulee vastaan väistämättä. Välillä kysytään vanhempien ja
isovanhempien hermoja.
– Menetelmän yksi tavoite on tukea
myönteistä ja luonnollista suhtautumista
ruokaan ja syömiseen. Päiväkodissa
menetelmää voi käyttää monen eri oppiaineen yhteydessä matematiikasta biologiaan.
Siltanen kertoo, että Sapere-menetelmässä lapsia otetaan entistä enemmän
mukaan ruuan valmistukseen. Monet
vanhemmatkin ovat alkaneet pyytää
Saperen kanssa tekemisissä olevia lapsia
mukaan keittiöpuuhiin.
Sapere muutti ruokahetkiä
– Päiväkotien työntekijöiltä on tullut menetelmästä hyvää palautetta. Sapere on
tuonut arkeen uusia ideoita ja vaihtelua.
Ruokailuhetket ovat entistä myönteisempiä kokemuksia. Lapset tukevat ruuan
aistimisessa toinen toistaan, kertoo Ulla
Siltanen.
Hän sanoo, ettei Sapere ole työntekijöille pedagoginen taakka, vaan työtä
piristävä menetelmä, joka innostaa kasvattajia.
– Olen ylpeä, että Tampere on ollut
asiassa hereillä.
TEKSTI Matti Wacklin
KUVAT Hanna Leppänen
Lastenkulttuurikeskus
Rullaa juhlitaan
kuninkaalliseen tyyliin
L
apset kipuavat ketterästi satulinnan parvekkeelle. He laskevat sieltä alas liukumäkeä ja
vilkuttavat iloisina vanhemmilleen. Lastenkulttuurikeskus Rullan 10-vuotisjuhla
lähenee. Pikkuiset pääsevät
sovittamaan kuninkaallisten vaatteita
ja osallistumaan työpajassa juhlien koristelutalkoisiin.
Rullan tavoitteena on innostavien
näyttelyiden, värikkäiden tarinoiden ja
kädentaitoja vahvistavien askartelupajojen tarjoaminen lapsille. Tällä tavoin
Tampereen kaupunki kannustaa luovaan harrastamiseen ja oman taiteen
tekemiseen.
Vuodesta 2007 Rullassa kulttuuriohjaajana työskennellyt Paula Maunu
on yksi näyttelyiden ja tapahtumien toteuttajista. Kokenut ohjaaja tietää, millaisessa ympäristössä lapset viihtyvät
parhaiten.
– Pyrimme vahvistamaan lasten vuorovaikutusta niin toisten lasten kuin
vanhempienkin kanssa. Toivomme, että vanhempien puhelimet pysyvät taskussa, ja täällä keskitytään vain yhdessä
olemiseen ja tekemiseen, Maunu sanoo.
Kaikki sai alkunsa
taidenäyttelystä
Lastenkulttuurikeskus Rulla aloitti toimintansa 10 vuotta sitten Sara Hildénin säätiön ja kaupungin yhteistyönä.
Alkuvuosina lapset pääsivät tutustumaan
lastenkulttuuriin vaihtuvien näyttelyi-
den taidetta ihastellen. Yksi suosituimmista on ollut dinosauruksista
kertova näyttely.
– Lapset haluavat kuunnella
tarinoita, mutta myös hypistellä
esineitä ja tehdä itse. Heräsi ajatus
Rullan eläytymistä ja draamaa sisältävistä näyttelykierroksista, joita aloin vetää, Paula Maunu kertoo.
Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut on vastannut yksin Rullan
toiminnasta vuodesta 2007 alkaen. Kun
Rulla sai Finlaysonin hallista lisätilaa,
toiminnalliset askartelupajat tulivat
osaksi kulttuurikeskuksen arkea.
Ensimmäiseksi Maunu suunnitteli ja rakensi Rullan ikkunalle valtavan
puun, johon lapset ovat vuosien varrella saaneet askarrella asukkaita. Hahmot
taustatarinoineen on koottu kirjaan, jota
lukemalla voi sukeltaa lasten mielikuvitusmaailmoihin.
Seuraavaksi on aika juhlia kuninkaalliseen tyyliin Rullan menestyksekästä
10-vuotistaivalta. Lastenkulttuurikeskukseen ovat tervetulleita kaikenikäiset lapset, perheen pienimmistä alkaen.
Luovaa tekemistä
maksutta
TEKSTI: Päivi Pajula
KUVAT: Hanna Leppänen
Yhteistyössä pirkanmaalaisten kulttuuritoimijoiden kanssa toteutetut satumaiset näyttelyt ja hauskat työpajat ovat
houkutelleet vuosien varrella Rullaan
noin 165 000 lasta ja aikuista. Rullassa
järjestetään myös iltapäiväkerhotoimintaa, erilaisia tapahtumia ja teemapäiviä.
Näyttelytiloihin on rakennettu hieno
lava, jonne lapset voivat nousta esittämään omia teoksiaan. Pienet runoilijat,
näyttelijät ja muusikot ovat olleet innoissaan esiintymismahdollisuudesta.
Lastenkulttuurikeskus Rulla
Finlaysoninkuja 6
Avoinna to–pe klo 9–14 ja la–su
klo 11–16, ryhmät ennakkovarauksella ma–ke klo 9–15
10-vuotissynttärit 28.–29.11.
Olipa kerran linnanjuhlat! -näyttely
avoinna 20.12. asti
2-vuotias Minea Salminen ja hänen
kahdeksankuinen pikkuveljensä
Milo Salminen virittäytyvät Rullan
näyttelyalueella juhlatunnelmaan.
Kokenut kulttuuriohjaaja
Paula Maunu tietää, millaisessa
ympäristössä lapset viihtyvät.
Uusilla verkkosivuilla palvelut
ovat paremmin esillä
Moni tamperelaislapsi ja -nuori saa kiittää
Tampereen kaupungin verkkosivut www.tampere.fi uudistuivat
liikuntainnostuksestaan Veli Niemistä, joka
on yli 20 vuoden ajan ohjannut liikuntaryhmiä
Vehmaisten Urheilijoissa. Nieminen on vetänyt useita eri ryhmiä sekä kesäisin että talvisin
ja välittänyt liikunnan iloa monille lapsille.
Liikkumisen riemuun ovat päässeet tutustumaan jopa 3-vuotiaat kesän suosituissa liikuntaleikkikouluissa ja talvikauden jumpassa.
Myös kouluikäisten yleisurheilukoulut ovat
olleet kesälomien aikaan erittäin suosittuja.
Nieminen on ollut myös kehittämässä erilaisia
toimintamuotoja sekä liikunnan harrastajille
että kilpaileville yleisurheilijoille.
Veli Nieminen palkittiin Tampereen kaupungin lasten ja nuorten palvelujen lautakunnan myöntämällä Vuoden aikuinen 2015
-palkinnolla merkittävästä työstä tamperelaisten lasten ja nuorten hyväksi.
Lisäksi myönnettiin Hyvä haltija -kunniamaininta Härmälän koululle, jossa on edistetty
sekä lasten että henkilöstön liikkumista eri
tavoin.
lokakuussa. Sivut ovat nyt entistä helppokäyttöisemmät ja niitä voi selata
myös mobiilisti. Erityisesti tietojen löydettävyyttä on parannettu, samoin
ajankohtaisten asioiden näkyvyyttä.
Kaupungin palvelut löytyvät sivun yläosan päävalikosta. Mukaan on
saatu myös uusia toimintoja, kuten tapahtumakalenteri. Tiedotteet ovat
luettavissa paitsi etusivulta myös aiheiden mukaan toimitetuilta teemasivuilta. Etusivun vasemmasta ylälaidasta pääsee avaamaan ajankohtaistapalstan. Teemojen mukaisesti
ukaisesti toimitetun uutiskirjeen voi tilata omaan
sähköpostiin.
Verkkosivujen kehithittäminen jatkuu edelleen,
een,
luvassa on muun muassa
assa
lisää vuorovaikutteisuut
uutta. Myös sivujen esteet
ettömyyttä parannetaan. Tamampere.fi-sivuilla on kuukaukausittain noin 420 000 käytäyttäjää.
www.tampere.fi
H A N N A L E P PÄ N E N
Veli Nieminen palkittiin lasten
asten
ja nuorten liikuttamisestaa
TAMPERE-lehti 4 | 2015
9
Ihmisten asialla
Rahaston avulla
iloa ikäihmisille
I
käihmisten virkistysrahastosta on
jo vuosia maksettu Koukkuniemen
vanhainkodin asukkaiden luettavaksi tilattavat lehdet, pihalle istutettavat kukat, tapahtumissa tarjottavat
makkarat, retket sekä monenlaiset
laitehankinnat liikuntavälineistä
televisioihin. Lisäksi sillä on katettu
eri palvelutalojen
ohjelmaa.
Tänä vuonna raKoukkuniemen riksapyöristä
haston toiminta on
toinen on hankittu ikäihmisten
laajentunut. Rahaa
virkistysrahaston varoilla.
käytetään yhä KoukPyörä n kyydissä vauhdin
kuniemen asukkaihurmasta pääsevät nauttiden virkistykseen,
maan myös Kontukodin
mutta sen lisäksi raasukkaat Viivi Makkonen ja
haston toiminnassa
Sirkka Koskinen. Riksaa polkee
huomioidaan muiMaria Luosto Tampereen
takin tamperelaisia
polkupyöräilijät ry:stä.
ikäihmisiä riippumatta siitä, missä
tai miten he asuvat.
Varat ikäihmisten virkistysrahastoon
tulevat valtionperinnöstä eli tamperelaisilta, jotka ovat kuolleet ilman omaisia
ja testamenttia. Avustuksia rahastosta ei
jaeta, vaan sen käyttö suunnitellaan vuosittain ikäihmisiä kuullen yhteistyössä
heidän palveluistaan vastaavien kanssa.
Virkistysrahaston toimintaa pyörittää koordinaattori Jaana Ylänen
ikäihmisten kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluista. Hän kertoo, että rahastolla
pyritään vaikuttamaan muun muassa
hoitotyön toimintakulttuuriin, elämänlaadun huomioimiseen sekä hoitosuunnitelmien muuttumiseen. Keskeisintä
kaikessa on ikäihmisen kohtaaminen,
jota parannetaan vielä koulutuksen
avulla.
– Koulutusta ei makseta rahastosta,
mutta se on pohja meidän toiminnallemme. Jos aitoa kohtaamista ei esimerkiksi kotihoidon käynnillä ehditä
tehdä, on syytä miettiä käynnin laatua
asiakkaalle ja mahdollistaa edes pienet
rupattelut käynnin lomaan. Kaikille
Tesoman terveysasema jakautuu
kolmeen toimipisteeseen
Tesoman terveysasema tyhjenee toiminnoista sisäilmaongelmien vuoksi tämän vuoden loppuun mennessä.
Terveysaseman lääkärit ja hoitajat
jatkavat vastaanottojaan loppiaisen
jälkeen 7.1. kolmessa eri pisteessä:
Tipotien ja Lielahden terveysasemilla
sekä vanhan varikon tiloissa Lielahdessa osoitteessa Turvesuonkatu 15.
Tesoman terveysaseman asiakkaiden tuleva asiointipaikka määräytyy
asuinalueen mukaan.
Tipotielle siirtyvät Epilänharjun
10
TAMPERE-lehti 4 | 2015
ja Ristimäen alueen asukkaat, ja Lielahden terveysasemalla palvellaan
Haukiluoman, Myllypuron ja Lamminpään asukkaita. Muut saavat terveysasemapalvelunsa vanhan varikon
tiloissa Turvesuonkadulla.
Hammashoitolan vastaanotot
siirtyvät Lielahden hammashoitolaan Lielahtikeskukseen. Suuhygienisti ottaa vastaan Tipotiellä.
Järjestelyn arvioidaan kestävän
kaksi vuotta eli siihen saakka, kun
Tesoman hyvinvointikeskus avautuu.
•
Hatanpäällä
hoidetaan
uniapneaa
Tamperelaisten uniapneapotilaiden
CPAP-hoito siirtyi elokuussa Taysista
Hatanpään terveysasemalle. Toimenpide- ja konsultaatioyksikköön perustettu
kahden hoitajan uniyksikkö aloitti toimintansa huhtikuussa. Se hoitaa noin
1 200:aa uniapneapotilasta.
Hatanpään uniyksikössä ei ole lääkäriä, vaan toiminta keskittyy hoidon
seurantaan. Tarvittaessa potilas ohjataan
lääkärin vastaanotolle Tampereen yliopistollisen sairaalan unipoliklinikalle.
kohtaaminen ei ole luontaista ja siksi
koulutuskin on tarpeen.
Motivaatiota
lempiväreistä
Sairaalajakso on aina uhka ikäihmisen
toimintakyvylle, siksi sairaaloissa halutaan innostaa vanhuksia sängystä ylös
ja kuntoutumaan. Jaana Yläsen mukaan
nyt mietitään, miten rahasto voi auttaa
tämän tavoitteen saavuttamiseksi.
Yksi keino on tehdä potilashuoneista motivoivempia. Omaisten merkitys
kuntoutukseen kannustamisessa on
huomattava. Lisäksi apua voi löytyä vanhuksen elämänkaaritiedosta: siitä, mitä
työtä hän on tehnyt, mitä harrastaa ja
mistä pitää. Pienilläkin asioilla on väliä.
– Esimerkiksi lempivärillä voi olla
suuria vaikutuksia kuntoutuksessa. Jos
sairaalavaatteiden väri ei miellytä ja niissä muiden pariin meno tuntuu nololta,
voi olla, että sen takia kuntoutuskaan
ei etene, kertoo Ylänen.
– Vanhuksille tärkeitä asioita kyllä
kerätään monessa paikassa, mutta haaste on saada tieto siirtymään palvelusta
toiseen vanhuksen mukana.
Rahastolla tuetaan myös ennalta
ehkäisevää toimintaa, esimerkiksi kulttuuri- ja liikuntaluotseja. Luotsitoiminnassa rahaston rooli on lähinnä löytää
uusia paikkoja toiminnan laajentamiseen. Keväällä aiotaankin etsiä vapaaehtoisia, jotka lähtisivät vaikka kaveriksi
kalaan tai seuralaiseksi sienestämään.
Rahasto mahdollistaa myös monenlaisien materiaalien tekemisen. Esimerkiksi kirjastossa ja museossa kootaan
lisää muistelusalkkuja ja kotihoidossa
laaditaan työntekijöiden ja asiakkaiden
yhteisen toiminnan paketteja. Yhtenä
rahaston tavoitteena on myös saada
taloyhtiöiden kerhohuoneita jälleen
käyttöön kerhotoiminnan aloittamiseksi.
•
TEKSTI Marika Haapala
KUVA Hanna Leppänen
CPAP-laitetta käytetään ensisijaisena
hoitona vaikeassa ja keskivaikeassa
uniapneassa. Se puhaltaa kevyesti paineistettua huoneilmaa letkun ja potilaalle yksilöllisesti valitun maskin kautta
ylähengitysteihin.
– Laite pitää hengitystiet avoinna ja
vähentää näin oireita, mutta ei paranna
itse sairautta. Hoitoa tarvitaan yleensä
loppuelämän. Joskus tosin oireet voivat
vähentyä muutenkin, esimerkiksi silloin,
jos henkilö laihtuu, Hatanpään uniyksikön sairaanhoitajat Sari Etelä ja Satu
Karilahti kertovat.
He seuraavat uniapneadiagnoosin
saaneiden tamperelaisten potilaiden
hoidon sujumista ja vointia. Potilaat
saavat heidän vastaanotollaan tietoa
sairaudestaan, hoito-ohjeita ja opastus-
LAITETORI
• ikäihmisille ja heidän
omaisilleen
• esillä kotona asumista,
turvallisuutta ja toimintakykyä
parantavia laitteita ja apuvälineitä
• laitteita voi kokeilla, ei myyntiä
• sijaitsee ikäihmisten neuvontaja palvelupiste Kotitorilla,
Puutarhakatu 6
avoinna 8.30–15.45,
ajanvarauksella 15.45–18
puh. 03 5656 5700
< Kotitorilla
asioinut Eino
Tuomisto istahti
silmäilemään
Laitetorin
valikoimaa.
Asiakasohjaaja
Aila Suoanttila
näytti, miten
lääkekello
toimii.
Kodin apuvälineet tutuiksi Laitetorilla
T
Laitetorilla on esillä monenlaisia arjen apuvälineitä tamperelaisille ikäihmisille. Palveluesimies Tuula Holja kannustaa
tutustumaan ja kokeilemaan
rohkeasti.
ta hengitysmaskin ja laitteen käytössä.
Laitteen painetta säädetään tarvittaessa
sopivaksi. Käyntien tiheys riippuu hoidon sujumisesta.
– Laitteessa on muistikortti, jonka
tiedot puramme vastaanotolla. Näemme
siitä, miten hoito on toiminut, Etelä ja
Karilahti sanovat.
Uniapnean eli unenaikaisten hengityshäiriöiden oireita ovat kuorsaus,
unenaikaiset hengityskatkokset ja päänsärky aamuisin. Hengityskatkokset tekevät unesta katkonaista, ja väsymys
saa nukahtelemaan päivälläkin. Myös
psyykkiset oireet, kuten ärtyneisyys ja
masennus ovat tavallisia. Riski sairastua
muun muassa kakkostyypin diabetekseen sekä sydän- ja verisuonisairauksiin kasvaa.
ampereen Kotitorin Laitetori-pisteessä voi perehtyä
kotona asumista, turvallisuutta ja toimintakykyä
parantaviin apuvälineisiin
ja laitteisiin. Ikäihmisiä ja
heidän läheisiään varten
avatussa näyttelyssä laitteita voi tutkia
ja kokeilla kaikessa rauhassa ja maksutta.
Arkea helpottavia apuvälineitä sekä
turva- ja hyvinvointiteknologiaa on tarjolla runsaasti. Laitetorilla esiteltävien
välineiden periaatteita ovat helppokäyttöisyys, toimivuus ja turvallisuus. Niihin
voi tutustua kodinomaisessa ympäristössä, ja asiakasohjaaja opastaa tarvittaessa
niiden käytössä. Verenpaine- ja askelmittareita voi lainata kotiin kokeiltaviksi.
Myös hintatietoja ja muuta informaatiota
on saatavilla, mutta välineiden osto ei
ole mahdollista.
Erikokoisista tableteista ja näyttö-
päätteistä voi testata, miten ne itselle
sopisivat. Nähtävillä on myös senioritietokone, jossa toimintoja on karsittu.
Ranteeseen voi kokeilla turvapuhelinranneketta ja painaa sen hälytysnappia.
Lisäksi esillä on muun muassa muistisairaille tarkoitettuja paikantimia.
Laitetorilla voi niin ikään nähdä,
miten lääkekello täytetään ja kuunnella,
miten se hälyttää, kun lääke pitää ottaa.
Rollaattoria on mahdollista koeajaa ja
kokeilla vaikkapa kynnyksen ylittämistä sen kanssa. Valikoimista löytyy myös
sukkien jalkaanvetolaitteita, tukikahvoja
sekä tartuntapihtejä lattialle pudonneiden tavaroiden nostamista varten.
Kotikäynneillä voi myös
kokeilla
Palveluesimies Tuula Holja muistuttaa,
että Kotitori-neuvontapiste ja sitä täydentävä Laitetori auttavat ikäihmisten
kotona selviytymistä yhden luukun
periaatteella. Tieto avusta ja palveluista löytyy yhdestä paikasta.
Asiakasohjaajat voivat viedä joitakin
laitteita myös kotikäynneille kokeiltaviksi ja toisaalta arvioida käynneillään
niiden tarvetta. Välineitä saatetaan lisäksi jalkauttaa esiteltäviksi sinne, missä
ikäihmiset liikkuvat.
Valmistajat saavat Laitetorin kautta
palautetta tuotteidensa toimivuudesta.
Myöhemmin käyttäjäkokemuksia välittämään on tarkoitus perustaa asiakasraati.
Laitetorin valikoimaa täydennetään hyviksi havaituilla laitteilla.
Kotitori ja Laitetori ovat Tampereen
kaupungin palveluja, joiden toiminnasta
vastaa Mawellcare Oy. Ikäihmisiä neuvoo
Kotitorilla 11 asiakasohjaajaa.
•
TEKSTI Jaana Kalliomäki
KUVA Hanna Leppänen
Uniapnealle altistaa eniten lihavuus
ja erityisesti keskivartalolihavuus. Se voi
johtua myös rakenteellisista tekijöistä.
Uniapnea on sekä miesten että naisten,
ja lähes kaikenikäisten aikuisten sairaus.
Hatanpään uniyksikön potilaat ovat iältään 27–83-vuotiaita.
Diagnoosin varmentavia rekisteröintejä tehdään sekä Hatanpäällä että
Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.
– Potilas käyttää uniapnearekisteröintilaitetta yöllä kotona nukkuessaan.
Me annamme siihen ohjeet vastaanotolla. Puramme tiedot täällä, ja tarvittaessa
hoito aloitetaan Taysin unipoliklinikalla.
•
TEKSTI Jaana Kalliomäki
KUVA Hanna Leppänen
TAMPERE-lehti
Sairaanhoitajat Satu
Karilahti ja Sari Etelä
esittelevät uniapneapotilaiden hoidossa
käytettävää CPAPlaitetta maskeineen.
Hatanpään uniyksikkö vastaa nyt
1 200 tamperelaisen
uniapneapotilaan
CPAP-hoidon
4 | 2015
11
kontrollikäynneistä.
Elävä kaupunki
Joukkoliikenteen liput, ikärajat ja
maksuvyöhykkeet muuttuvat ensi kesänä
K
oko Tampereen seudun
joukkoliikenne kokee ison
mullistuksen, kun kesäkauden alusta 6.6.2016
seudulla siirrytään yhteiseen vyöhykepohjaiseen
maksujärjestelmään. Uudistuksessa seudulle muodostetaan
yhtenevät asiakasryhmät ja lipputyypit.
Tampereelle, Pirkkalaan, Ylöjärvelle, Nokialle, Lempäälään, Kangasalle,
Orivedelle ja Vesilahdelle tulevat yhtenäiset lipputuotteet, samat ikä- ja alennusryhmät sekä kuusiportainen, kuntarajoihin perustumaton maksuvyöhykejärjestelmä.
Ensi kesästä alkaen matkan hinnoittelu perustuu kuntarajan sijaan matkan
pituuteen eli siihen, kuinka monella vyöhykkeellä matkalla kuljetaan. Ostopakko
on aina vähintään kahdelle vierekkäiselle
vyöhykkeelle.
Koko Tampere sijoittuu AB-vyöhykkeille lukuun ottamatta Teiskoa. Lisäksi
AB-alueeseen sisältyy osia Lempäälästä,
Nokiasta, Pirkkalasta, Ylöjärveltä ja
Kangasalta.
Uuden taksajärjestelmän periaatteet
hyväksyttiin Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnassa viime
kesänä.
Ikäryhmät
muuttuvat
Kaikkien kahdeksan kunnan alueelle
muodostetaan yhtenäiset ikäryhmät.
Lasten ikäraja nousee koko seudulla 16
vuoteen, jolloin nuorten ikäryhmään
kuuluvat 17–24-vuotiaat.
Aikuisten ikäryhmä alkaa edelleen
25 vuotta täyttäneistä, ja senioriedut
koskevat 65 vuotta täyttäneitä päivisin
kello 9–14. Nämäkin ikäryhmät tulevat
käyttöön koko seudulle.
Opiskelijoiden etuihin ovat tietyin
ehdoin oikeutettuja 25 vuotta täyttäneet
täysipäiväiset opiskelijat, joiden kotikunta on jokin edellä mainituista sopijakunnista. 30 vuotta täyttäneiltä vaaditaan
lisäksi Kelan opintotukipäätös.
•
TEKSTIT Hanne Tamminen
Aikuiset
Seniorit
Poistuvat lipputuotteet
seutulippu
joustoseutulippu
työmatkalippu
sarjaliput
Edellisen kerran Tampereen
Muutoksia lipputuotteisiin
Lippujärjestelmään tulee muutoksia. Peruslipputyyppejä on kolme:
arvo-, kausi- ja kertaliput. Nämä liput
tulevat käyttöön kaikilla kuudella maksuvyöhykkeellä.
Samalla lippuvalikoimaa yksinker-
Uudet ikäryhmät 6.6.2016 alkaen
Lapset
Nuoret
Opiskelijat
Miksi taas
iso uudistus?
Uudet maksuvyöhykkeet A–F tulevat
käyttöön ensi kesänä.
Koko Tampere sisältyy
AB-vyöhykkeeseen Teiskoa
lukuun ottamatta. AB-alueella
muutokset ovat pieniä,
ja hintataso säilyy
entisenlaisena.
7–16-vuotiaat
17–24-vuotiaat
25 vuotta täyttäneet,
seudulla asuvat päätoimiset opiskelijat,
joiden kotipaikka on jokin sopijakunnista,
30 vuotta täyttäneiltä vaaditaan lisäksi Kelan
myönteinen opintotukipäätös
25 vuotta täyttäneet
65 vuotta täyttäneet, kotipaikasta riippumatta
Korvaava lipputuote
vyöhykkeittäinen kausilippu 30 tai 360 vrk
vyöhykkeittäinen kausilippu 30 tai 360 vrk
arvolippu tai kausilippu valituille vyöhykkeille
arvolippu valituille vyöhykkeille
taistetaan, ja käytöstä poistuvat työmatkalippu, 90 ja 180 vuorokauden kausiliput, seutulippu ja joustoseutulippu.
Näitä lippuja korvaavat koko seudulle
voimaan tuleva arvolippu ja 30 tai 360
vuorokauden kausilippu.
Kaikkia lipputyyppejä on tarjolla 2–6
vyöhykkeen laajuisina. Kahden vyöhykkeen lipun hinnalla voidaan matkustaa
esimerkiksi vyöhykkeeltä B joko vyöhykkeelle A tai C. Kausilippuun matkustaja
ostaa haluamansa vyöhykkeet, kuten AB,
BC, CDE, ABCDEF. Arvolipun ostamista
varten matkakorttiin määritellään ennakkoon oletusmatka, jonka voi kuitenkin
ohittaa kertomalla asiasta kuljettajalle
ennen matkakortin leimaamista.
Lippuihin sisältyy vaihtoaika, jonka
pituus on yksi tunti 1–3 vyöhykettä
sisältävillä matkoilla ja kaksi tuntia 4–6
vyöhykettä sisältävillä matkoilla.
Yölisä otetaan käyttöön nykyisenlaisena koko alueella, ja se peritään kello
00.00–04.40 normaalin matkan hinnan
lisäksi. Arvolipulla yölisä on edullisempi
kuin käteisellä maksettaessa.
•
12
TAMPERE-lehti 4 | 2015
joukkoliikenne koki ison muutoksen kesällä 2014, kun osa kunnista
tuli osittain mukaan kolmiportaiseen maksuvyöhykejärjestelmään.
Kyseessä oli kuitenkin vasta siirtymävaihe, koska vanhat liikennöintisopimukset seudulla päättyvät eri
aikoihin.
Muutoksen tavoitteena on
kasvattaa joukkoliikenteen käyttöä koko Tampereen seudulla.
Joukkoliikenteen käyttö seudulla
on saattanut tuntua hankalalta, kun
käytössä on ollut monta erilaista
lippujärjestelmää: muun muassa
erilaisia seutulippuja, ikärajoja ja
lipputuotteita.
– Matkustajalle erilaiset käytännöt seudulla ovat olleet hyvin sekavia, mutta nyt tilannetta
järkevöitetään luomalla koko alueelle yhtenäiset käytännöt alennusten, ikäryhmien, ilmaismatkojen,
yölisän ja vaihtomatkojen osalta,
kertoo joukkoliikennepäällikkö
Mika Periviita Tampereen joukkoliikenteestä.
– Tästä uudistuksesta hyötyvät
toki tamperelaisetkin seudulla liikkuvat matkustajat. Uusi hinnoittelumalli sisältää lisäksi merkittäviä
alennuksia lapsille ja nuorille, mikä
toivottavasti lisää lasten ja nuorten
joukkoliikenteen käyttöä, Periviita
toteaa.
•
Talvikunnossapito edellyttää seurantaa
ympäri vuorokauden
Infrassa varaudutaan talveen noin
sadan työyksikön voimin, kertovat
työpäällikkö Reijo Lahtinen ja
kunnossapidon päällikkö SannaLeena Puntola. Autonkuljettaja
Ossi Teppo (vas.) monitoimiautoineen on yksi niistä.
Autonkuljettaja Ossi Teppo saapuu
kuorma-autollaan aamun työvuorosta
Nekalan toimistolle. Vaikka marraskuinen ilma on vielä suhteellisen leuto, on
paikoin jo tarvittu liukkauden torjuntaa.
Auto on Tampereen Infran yksi kuudesta monitoimiautosta, joka hiekoittaa,
suolaa ja auraa. Siinä on myös GPS-laitteet ja anturit, joista näkee auton tekemät
reitit ja toimenpiteet kartalla.
– Infran käytössä on noin sata yksikköä talvikunnossapitotöihin. Yksiköksi
lasketaan auton- tai koneenkuljettaja tai
käsityöntekijä, kertoo työpäällikkö Reijo
Lahtinen.
– Kaikki työt eivät onnistu koneellisesti. Esimerkiksi Pispalan portaat täytyy
puhdistaa yhä käsipelillä. Kaupungissa
on putsattavana yhteensä noin 6 500 porrasaskelmaa, tietää Lahtinen.
Infra päivystää ympäri vuorokauden
talvikautena kaikkiaan 7 kuukauden ajan.
Päivystävä työnjohtaja seuraa säätietoja
ja kiertää kaupungilla katsomassa kelitilannetta. Tarpeen mukaan hälytetään
kunnossapitokalustoa töihin.
– Jos sää on epävakaa, on sitäkin
tärkeämpää käydä kierroksella. Meillä
on käytössä myös Forecan sääpalvelu,
kertoo kunnossapitoyksikön päällikkö
Sanna-Leena Puntola.
Talvikunnossapitotöihin lähdetään
aamuyön tunteina, ja ensin aurataan pääkadut ja bussiretit ja sitten kokoojakadut
ja asuntokadut. Ruuhka-aikoja pyritään
välttämään.
– Myös pyöräteiden talvihoitoon
on viime vuosina satsattu. Pyöräteiden
aurauskynnys on 3 sentin lumikerros,
kertoo Lahtinen.
Kuntalaisille uusia
sähköisiä palveluja
Kunnossapitäjän toivetalvi on Reijo Lahtisen ja Sanna-Leena Puntolan mukaan
kunnon pakkastalvi, jolloin ei sada liikaa
lunta eikä ole liukasta. Vaikka viime talvi
jäi lyhyeksi, satoi tammikuussa peräti 60
senttiä lunta. Lämpötila sahasi nollakelin
tienoilla, ja sepeliä tarvittiin tavallista
runsaammin. Lumisina talvina ongelmana on lumen varastointi ja kuljetus.
Tavoitteena on, että talvikautena
2016–2017 kuntalaiset voivat seurata katujen auraustilannetta nettikartalta. Tällainen palvelu on jo käytössä Helsingissä.
– Tänä talvena testaamme palvelua
ensin kunnossapidossa ja opastamme
kuljettajia. Jos palvelu on toimiva, vuoden
kuluttua kuntalaiset voivat jo katsoa kartalta, milloin kotikatu on aurattu. Myös
luistinkenttien huoltotilanne on tavoitteena viedä kartalle vuoden kuluttua,
kertoo Puntola.
Sähköisistä palveluista kannattaa
muistaa netti- ja tekstiviestipalvelu
aurauksista kaduilla, jotka on merkitty
siirtokehotuskylteillä. Palvelusta www.
puhdistussuunnitelmat.fi/tampere voi
tilata tekstiviestin, joka tiedottaa kotikadun aurausajoista. Myös nettikartalta
näkee aurausajankohdat.
Jos auto joudutaan siirtämään auran
tieltä, omistajalta veloitetaan lähes sata
euroa. Siirtokehotuskylttejä on käytössä keskustan liepeillä kapeilla kaduilla.
Muutenkin kannattaa seurailla pysäköintikieltomerkkejä, joita kaduilla on talvihoidon takia.
•
TEKSTI Tarja Nikupaavo-Oksanen
KUVA Hanna Leppänen
Kaupunki huolehtii katujen
ajoratojen, yhdistettyjen kävelyja pyöräteiden, sekä useiden
pientalovaltaisten alueiden jalkakäytävien talvikunnossapidosta.
Kiinteistönhaltija (asukas,
huoltofirma) huolehtii tontin
viereisen jalkakäytävän talvikunnossapidosta, tonttiliittymän
avaamisesta kadun ajoreunasta
alkaen, oman tontin viereisen
bussikatoksen jalkakäytäväpohjan
talvikunnossapidosta.
Lisätietoa www.tampere.fi/
liikenne-ja-kadut
Palautetta voi antaa palvelupiste
Frenckelliin, puh. 03 5656 4400,
[email protected]
Palaute katujen ja puistojen vikailmoituspalveluun: http://
is.ramboll.fi/tre_yllapito_ julkinen
Rakennusluvat haetaan
nyt verkosta
Rakennusluvan hakeminen verkossa onnistuu nyt
Tampereella valtakunnallisen
Lupapisteen kautta, osoitteesta
www.lupapiste.fi. Palvelusta
saa myös henkilökohtaista
neuvontaa, ja sieltä voi
seurata oman hakemuksen
käsittelyä. Ensi vuoden alusta
lupia haetaan ainoastaan
Lupapisteen kautta.
– Lupapisteessä haetaan
rakennus-, toimenpide-,
purkamis- ja maisematyöluvat
sekä kaavoitukselta poikkeusluvat ja suunnittelutarveratkaisut. Myös piirustukset ja muut asiakirjat
hakija toimittaa sähköisenä,
kertoo lupa-arkkitehti
Esa Perttunen rakennusvalvonnasta.
Lupahakemuksen täyttäminen on ammattilaisen,
esimerkiksi rakennushankkeen pääsuunnittelijan
tehtävä. Neuvontapyynnön
esimerkiksi remonttiluvan
tarpeesta voi jättää kuka
tahansa Lupapisteen kautta.
– Vielä Lupapisteessä ei
voi hoitaa kaikkea rakentamisen aikaista asiointia, mutta
siihen siirrytään vähitellen
ensi vuoden aikana. Luvassa
voidaan edellyttää erityissuunnitelmien toimittamista,
työnjohtajia ja katselmuksia
työn eri vaiheisiin, Esa Perttunen selvittää.
Lupapisteen ”pikkuserkku”
on Tampereen teknisten
asiakirjojen sähköinen asiointipalvelu Tapsa, joka avataan
vuoden 2016 alkupuolella.
Tapsan kautta voi ostaa
netissä rakennusvalvonnan
arkistoon tallennettuja
lupapiirustuksia.
•
Hallien turvallisuutta parannetaan tarkastuksilla
Rakennusvalvonta muistuttaa lähiaikoina kirjeitse tamperelaisten suurten
laajarunkoisten rakennusten omistajia
velvollisuudesta tarkastuttaa kantavien rakenteiden turvallisuus pätevällä
asiantuntijalla. Taustalla ovat useat
viime vuosina tapahtuneet hallien sortumat, jotka jouduttivat ns. ”hallilain”
voimaantuloa.
< Koskikeskus sai vastikään
uuden katon. Laajarunkoisten
rakennusten katot on tarkastettava
säännöllisesti asiantuntijalla.
Laajarunkoisia rakennuksia ovat
muun muassa urheilu- ja vapaa-ajan
hallit, uimahallit, monet myymälärakennukset, maneesit ja karjasuojat.
Usein niissä liikkuu paljon ihmisiä,
joten hallien turvallisuutta haluttiin
varmistaa erityisellä lailla.
– Rakennusvalvonnasta saa tarvittaessa neuvoja ja opastusta, mutta
päävastuu hallien tarkastuksen teettämisestä on omistajalla. Rakennusten
omistajalla on ylipäätään vastuu rakennuksen kunnossapidosta ja huollosta.
Rakennuksen on oltava kaikin puolin
turvallinen ja terveellinen, muistuttaa rakennustarkastusinsinööri Jyrki
Ottman.
Ottmanin mukaan Tampereella ja
isoissa kaupungeissa on jo pitkään
kiinnitetty huomiota rakennusten
kantavien rakenteiden turvallisuuteen
normaalin rakennuslupa- ja rakentamisprosessin yhteydessä. Tarvittavista toimista on keskusteltu välittömästi.
www.tampere.fi/rakennusvalvonta
•
TEKSTI Tarja Nikupaavo-Oksanen
KUVA Hanna Leppänen
TAMPERE-lehti 4 | 2015
13
Elävä kaupunki
Nuorten työllisyyspalvelut tukevat oman alan löytymistä
T
ampereen kaupungin työllisyydenhoidon palveluyksikkö auttaa pitkäaikaistyöttömien lisäksi
myös nuoria. Tavoitteena
on katkaista työttömyys
mahdollisimman varhain. Palvelu on suunnattu
17–29-vuotiaille työttömille tamperelaisille.
Noin kolme
neljäsosaa
nuorten palveluiden asiakkaista on alle 25-vuotiaita. Joka toisella asiakkaalla
ei ole ammatillista koulutusta, eikä työelämästä ole juuri kertynyt kokemusta.
Ohjaajat auttavat koulutuksiin ja
työllistymiseen liittyvissä kysymyksissä. Yksilöohjauksen ja työkokeilu- tai
palkkatukijakson lisäksi asiakkaiden on
mahdollista osallistua ryhmäpalveluihin,
joissa pyrkimys on parantaa osallistujien
itsetuntemusta sekä kykyä kuvata omia
vahvuuksiaan esimerkiksi koulutus- tai
työhaastattelutilanteessa.
Työkokeiluun ja
koulutukseen
ryhmän avulla
Kahdessa vuodessa ehtii tapahtua
Mona Koivula
sai työkokeilupaikan iltapäivätoiminnan
ohjaajana.
paljon. Tamperelainen Mona Koivula
asui vielä pari vuotta sitten Seinäjoella
ja pohti, mihin seuraavaksi suuntaisi. Kun koulun ovet eivät auenneet,
hän päätti muuttaa Tampereelle. Täällä Koivula päätyi kuitenkin olemaan
pitkiä aikoja kotona yksin tekemättä
mitään.
– Kuulin Etsivän työn työntekijöiltä kaupungin työllisyyspalveluista. Ensimmäisellä tapaamiskerralla
työllisyydenhoidon palveluyksikössä
minulta kysyttiin, haluaisinko osallistua nuorille suunnattuun ryhmään,
Noin 75 prosenttia asiakkaista pääsee
palvelun kautta pääasiassa koulutukseen,
mutta myös töihin tai muihin soveltuviin
palveluihin.
Nuorten palvelut eivät ole velvoittavia. Vaikka sosiaalityöntekijä tai TEtoimiston asiantuntija olisi ohjannut
nuorta osallistumaan, kaikki lähtee itsestä ja omasta motivaatiosta.
Kaupunki on halunnut tarjota
nuorten uraohjausta, vaikka laki ei sitä
velvoita. Kouluttamattomilla nuorilla
on tilastojen perusteella suurempi riski
Mona Koivula kertoo.
Ryhmätapaamisia oli yhteensä
kuusi. Niissä pohdittiin itsetuntemusta ja omaa osaamista, ja samalla oli
mahdollisuus tutustua muihin samassa elämäntilanteessa oleviin nuoriin.
Ryhmästä jäi Koivulalle hyvä ystävä,
johon hän pitää edelleen yhteyttä.
– Tapaamisissa ohjaaja tuki meitä
itsensä löytämisessä ja uskaltamisessa. Se innosti keksimään, mitä haluan
tehdä, etten jää kotiin passivoitumaan.
Samanaikaisesti Mona Koivulalle
järjestettiin työkokeilupaikka iltapäivätoiminnan ohjaajana alakoulussa
Hervannassa. Ohjaaja avusti paikan
saamisessa ja kertoi mahdollisuudesta
hakea opiskelemaan koulunkäynnin ja
aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkintoa. Työkokeilun
aikana vahvistui, että ala on oikea.
joutua työttömiksi kuin koulutuksen
saaneilla.
Koulutuksen nivelvaiheet ja koulutuksen keskeyttäminen ovat nuoren
elämässä haastavia hetkiä, joissa jotkut
tarvitsevat enemmän tukea kuin toiset.
Tukemalla onnistuneita koulutus- ja
uravalintoja ehkäistään opintojen keskeytymisiä sekä tehostetaan nuorten
sujuvaa siirtymistä koulutuksesta työelämään.
•
TEKSTI Katariina Ratia
Viime tammikuussa Mona Koivula
aloitti opiskelun Tredussa. Koulutus
on lähinnä työssäoppimista ja perustuu tutkintotilaisuuksiin eli näyttöihin. Aamupäivisin Koivula työskentelee alakoulun puolella koulunkäynnin
ohjaajana, iltapäivisin iltapäivätoiminnan ohjaajana.
– Olen saanut tehdä samoja töitä
kuin vakituisetkin ja viihtynyt hyvin.
Avustan esimerkiksi oppilaita koulutehtävissä, ohjaan leikkejä ja vedän
askartelutuokioita.
– Valmistun toukokuussa. Tavoitteenani on saada sen jälkeen vakituinen
työ alalta tai sijaisuuksia. Muutamat
työkaverit ovat suorittaneet vastaavan
tutkinnon, joten toivoa on.
•
TEKSTI Anna Vilhula
KUVA Hanna Leppänen
Tesomaa kehitetään työpajoissa ja tapahtumissa
Tampereen läntinen aluekeskus Tesoma oli kaupungin ensimmäinen lähiö. Se
alkoi rakentua 1960-luvun puolivälissä.
Alueeseen kuuluvat lisäksi Epilänharju,
Haukiluoma, Ikuri, Lamminpää, Myllypuro, Ristimäki, Tesomajärvi ja Tohloppi.
Haukiluomassa asuu myös yrittäjä
Milla Havanka. Hänen ihanteensa
Tesoma on yhdistelmä toiminnallisuutta
ja liikuntamahdollisuuksia, kaupunkimaisuutta ja luontoa.
– Tykkään vilinästä, liikkeistä ja
tekemisestä, mutta myös kauniista Teso-
Ideoi yhteistä hyvinvointia
– osallistu kilpailuun
•
•
•
14
Kaikille kaupunkilaisille,
yrityksille ja organisaatioille
avoimeen Hyvinvointia digitaalisilla ratkaisuilla -kilpailuun
odotetaan uudenlaisia ratkaisuja, jotka kannustavat kaupunkilaisia oman terveyden,
hyvinvoinnin ja omahoidon
edistämiseen.
Kilpailu toteutetaan osana
Tampereen kaupungin Oma
Tesoma 6Aika -hanketta.
Kilpailuaika päättyy 15. tammikuuta.
www.omatesoma.fi/hyvinvointikeskus
TAMPERE-lehti 4 | 2015
majärvestä ja alueen ihanista ulkoilupaikoista, hän sanoo.
Tampereen kaupunginosista juuri
Tesoma on valittu palveluiden ja kaupunkisuunnittelun kokeilualueeksi.
Tarkoituksena on vahvistaa alueen hyvinvointia, elinvoimaisuutta ja kiehtovuutta
synnyttämällä uudenlaista kokeilukulttuuria laajaan Oma Tesoma -hankekokonaisuuteen kuuluvassa 6Aika -hankkeessa. Sen rahoittavat Euroopan aluekehitysrahasto ja Tampereen kaupunki.
– Kokoamme yritykset, asukkaat,
yhdistykset, oppilaitokset ja muut toimijat nostamaan yhdessä esiin haasteita,
etsimään niihin ratkaisuja ja luomaan
uusia toimintatapoja. Kun saamme
erilaiset ihmiset ja ajatukset yhteen, syntyy varmasti ratkaisuja, joita ei huomaisi
yksin, projektipäällikkö Nina Mustikkamäki selittää.
Ideoita etsitään työpajoissa, tapahtumissa ja tapaamisissa.
– Tavoite on aina selkeä hyöty. Asukkaille se tarkoittaa parempia palveluja ja
asuinympäristöä, yrityksille uusia liiketoimintamahdollisuuksia, Nina Mustikkamäki painottaa.
Esimerkki konkreettisista teemoista
on liikunta.
– Tesomalla on liikuntapaikkoja,
joihin vanhemmat tuovat lapsiaan. Sen
sijaan, että vanhemmat odottavat kaukalon laidalla, he voisivat liikkua itsekin.
Kysymmekin nyt, millaisia liikuntapalveluja he haluavat ja haastamme sitten
yrittäjät tarjoamaan toivottua, Mustikkamäki kertoo.
Nyt voi verkostoitua
ja vaikuttaa
Elokuussa Milla Havanka osallistui hankkeen Tehdään Tesomaa -tapahtumaan.
Asukkaille ja yrityksille suunnatuissa
työpajoissa synnytettiin visiota siitä,
miten aluetta pitäisi kehittää. Kahdessa
työpajassa keskityttiin Tesomalle rakennettavaan hyvinvointikeskukseen. Osallistujia oli neljän päivän aikana kolmisensataa.
– Lähtökohtanamme oli ideoida
parasta, mitä voi kuvitella. Olen todella
innoissani, sillä hanke antaa asukkaille
mahdollisuuden paitsi kuulla, mitä on
suunnitteilla, myös verkostoitua ja
oikeasti vaikuttaa omilla mielipiteillä,
Havanka painottaa.
Hän uskoo, että osallistuminen oman
asuinalueen kehittämiseen on merkityksellistä.
– Ilman muuta haluan olla mukana
edelleen. Olisin kuitenkin toivonut, että
työpajoihin olisi osallistunut vielä enemmän erilaisia ihmisiä, kun kerrankin sai
vaikuttaa.
www.omatesoma.fi
•
TEKSTI Tuija Heikkilä
KUVA Hanna Leppänen
Milla Havangan
Tesoma on
parhaimmillaan
yhdistelmä
toiminnallisuutta ja liikuntamahdollisuuksia,
kaupunkimaisuutta ja luontoa.
in
sc
In English
Budget for 2016
City of Tampere budget for 2016
Tampere gazes far into the future
Population on 31 December 2015
Income tax rate
Increase in operating costs
Annual margin
Result
Total investments
Loan/resident
T
and property tax percentages will also
remain unchanged.
The population of Tampere is
estimated to increase by 2,200–2,500
residents annually. The population
will total 225,400 by the end of this
year. Tampere is also preparing for
asylum seekers moving to big cities
after obtaining residence permits. The
city is also expecting more immigrants.
According to Mayor Anna-Kaisa Ikonen,
increased immigration must be
converted into a resource.
– The increasing number of immigrants calls for quality integration
services and immigrant employment
in, for example, industries suffering
from a labour shortage. Immigrants
support the internationalisation of
Tampere, which has always been one of
the keys to the success of Tampere, says
Ikonen.
H A N N A L E P PÄ N E N
he budget for 2016
was prepared with
an eye on the future
of Tampere. The City
of Tampere is in the
process of making many
longterm solutions.
Enhancing municipal economy, the
social welfare and health care reform,
restructuring the operating model
and service network, and big investments are all targeted at future benefits.
The city’s estimated net costs are
EUR 1.13 billion next year, increasing
by 0.8% compared with this year’s budget.
The annual margin is EUR 76.2 million,
which is too little for the required
investments of the city. The proposed
budget has a deficit of EUR 16 million,
because both corporation tax income
and state subsidies will decrease. The
income tax rate will remain at 19.75%
Investments secure jobs
and appeal
In the next few years, the city intends
to considerably invest in projects
which promote employment, growth
and appeal. The city’s net investments
will reach approximately EUR 232.4 in
2016. Tampere intends to invest nearly
EUR 100 in repairs and construction.
Nearly another EUR 40 million will
be invested in the construction and
basic renovation of schools and
day-care centres. EUR 50 million
is being invested into improving
the urban environment. A total of
EUR 9.2 million will be invested in
225,400 inhabitants
19.75%
0.8%
EUR 76.2 million
EUR -16.1 million
EUR 232.4 million
EUR 2,159 per resident
developing the city centre, with a focus
on the areas of the railway station,
Eteläpuisto Park and Ranta-Tampella.
A total of EUR 4.4 million is reserved
for developing Vuores. The plans for
the new Hiedanranta district are also
advancing.
Next year, the biggest single
investment will be the Rantaväylä
tunnel. The completion of the tunnel
will allow the construction of the RantaTampella district. A total of EUR 5
million is reserved for tramway design
in 2016. The council will make the final
decision concerning the construction
of the tramway in October 2016.
•
Reform targeted at future challenges
Tampere aims to meet future
challenges by renovating its operating model and service network. The
city intends to renovate its operating
model by replacing its internal
commissioner-supplier model with
a new operating model. The mayor
model and the management system
will also be updated. The new
operating model will take effect at
the beginning of the City Council’s
new term of office on 1 June 2017.
Tampere invests
40 million euros
in the construction of
schools and daycare
centres next
year.
Vellamo näyttää talousveden laadun
Tietoja veden pH:sta, kovuudesta,
lämpötilasta ja kloorista eri puolilla
Tamperetta näkee nyt uudesta verkkopalvelu Vellamosta. Tampereen Veden
julkaisemaan palveluun voi tutustua
osoitteessa vellamo.tampere.fi.
Halutun alueen veden laadun näkee valitsemalla hiirellä alue palvelun
etusivulle avautuvasta kartasta. Palvelu
skaalautuu myös mobiililaitteille.
Tampereen Veden asiakastyytyväisyystutkimusten mukaan asiakkaat
kaipaavat lisää tietoa veden laadusta.
Vellamo onkin kehitetty vastaamaan
tähän tarpeeseen. Palvelua voidaan ke-
hittää lisäämällä sinne lisää laatutietoja
ja tarpeen mukaan muita toimintoja.
Laatutiedot Vellamo-sovellukseen
saadaan Tampereen Veden mittaustuloksista, jotka muokataan karttamuotoon.
Sekä Tampereen Vesi että viranomaiset seuraavat jatkuvasti veden
laatua verkostossa ja ottavat suunnitelman mukaisesti näytteitä. Veden laatu
Tampereella täyttää hyvin terveydelliset
laatuvaatimukset.
Verkostoon pumpataan puhdasta vettä vuosittain noin 18 miljoonaa
kuutiometriä.
•
Tampereen
kaupunginvaltuusto
kokoontuu
maanantaisin:
14.12.2015 sekä 18.1., 15.2., 14.3.,
11.4., 16.5., 13.6., 15.8., 12.9.,
24.10., 14.11., 21.11. ja 19.12.2016.
Kokoukset alkavat kello 17.
Kokoukset pidetään keskusvirastotalossa kaupunginvaltuuston istuntosalissa,
osoitteessa Aleksis Kiven katu
14–16 C.
The service network reform
project has been conducted in
cooperation with service users,
i.e. residents, entrepreneurs and
communities. The reform covers
all services provided by the city
to all age groups. In the future,
Tampere residents will have
access to services through
districtspecific wellbeing centres.
Electronic services are also under
development.
•
Kokousta voi seurata paikan päällä
yleisölehterillä tai suorana videolähetyksenä kaupungin verkkosivujen kautta www.tampere.fi
tai kuunnella suorana lähetyksenä
Radio Moreenin kanavalta radiosta
taajuuksilta 98,4 MHz sekä internetistä. Kokoustaltioinnit voi
katsoa ja kuunnella myös jälkeenpäin. Twitterissä valtuuston keskustelua käydään tunnisteella
#trevaltuusto.
Esityslistat ja pöytäkirjat liitteineen ovat luettavissa internetissä:
http://ktweb.tampere.fi/ktweb/
Lännen palveluja kehitetään yhdessä
H A N N A L E P PÄ N E N
Tampereen läntisen alueen palveluista pidetään kaikille avoin
tilaisuus tiistaina 8.12. kello 17 Lielahtikeskuksessa (Teivaankatu 1,
Lielahden palvelukeskus, ylin kerros).
Tilaisuudessa tarkastellaan Lielahti–Lentävänniemen, Hyhky–
Kalkun ja Tesoma–Lamminpään palveluita. Illan aikana esitellään, mitä
on jo tehty, mitä on työn alla ja pohditaan tulevaisuuden haasteita.
•
www.tampere.fi/palvelumalli
TAMPERE-lehti 4 | 2015
15
Valoviikot
tuovat
piristystä
talveen
ATA C A N E R G I N
T
ampereen katujen yllä
nähdään tänä talvena
lähes kokonaan uudistuneet Valoviikot. Hämeenkatu on valaistu
500:lla puihin ripustetulla valopallolla ja
länsipäässä on 12 uutta valokuviota,
joissa seikkailee pöllöjä, kettuja,
lintuja ja puita. Kuvioiksi valittiin
syksyn yleisöäänestyksen suosituimmat aiheet. Hämeenkadun itäpäähän
saadaan upeat valokruunut, joiden
Taidemuseossa
kaksi erilaista
taiteilijaa
Tampereen taidemuseon Elämänvirrassa-näyttely esittelee Alvar ja Ragni Cawénin teoksia ja taiteilijaelämää.
Alvar Cawén oli hillitty taiteilija, hänen puolisonsa Ragni Cawén taas estoton väri-ilottelija. Näyttely on esillä
10.1.2016 asti.
•
Tampereen taidemuseo
Puutarhakatu 34
Avoinna ti–pe 9–17, la–su 10–18
www.tampere.fi/taidemuseo
Kynttiläuinnit
H A N N A L E P PÄ N E N
Perjantaina 18.12. klo 17–20
• Tampereen uintikeskus
• Tesoman uimahalli
• Pyynikin uimahalli
Lauantaina 19.12. klo 15–17
15–
• Hervannan uimahalli
16
TAMPERE-lehti
Uimahalleissa on
kynttilävalaistus
ja joululaulut
soivat taus4 | 2015
talla.
led-valoihin voidaan ohjelmoida
erilaisia tunnelmia. Hämeensillalla
laukkaavat tutut hevoset.
Tuomiokirkonkadulle on saatu
lumihiutaleita, joiden mallit lapset
ovat askarrelleet paperista Lasten
kulttuurikeskus Rullassa. Lumihiutaleet heijastetaan kävelykadun pinnalla olevaan jääkuvioon.
Finlaysonin alueella Itäisellä
kadulla nähdään joulunpunaisia
koristepalloja, jotka iltaisin heijastavat varjokuvioita seinälle. Myös
keskustan muita katuja valaisevat
uudenlaiset valokuviot.
Viime vuodelta tutussa Valogalleriassa on nyt esillä uudenlaista
valotaidetta. Tampereen taidemuseo
toteutti Valoviikoille 18 valograffitia keskustan rakennusten seinille.
Valograffitit koristavat myös Ratinan
uuden kauppakeskuksen työmaaaitaa Tampereen valtatielle.
60-luvun valokuvioiden nostalgiaa voi käydä tunnelmoimassa
P-Hämpissä, jonka kattoon on asen-
nettu 40 vanhaa valokuviota. Vanhoja
kuvioita löytyy myös Museokeskus
Vapriikista, jonka näyttely esittelee
Valoviikkojen historiaa. 1.2.2016 asti
esillä oleva näyttely on osa kansainvälistä valon vuoden viettoa.
Tampereen Valoviikot perustettiin vuonna 1966. Tampereen kaupunki vastaa valokuvioista ja Tampere Tunnetuksi ry Valoviikkojen
avajaisista.
Valoviikot ilostuttavat meitä
13.3.2016 asti.
•
Valoa
pimeyteen
-tiedetapahtuma
pureutuu
muistiin
Valoa pimeyteen -tiedetapahtumassa Tampere-talo täyttyy tutkijoista, tieteen innovaatioista,
keskusteluista ja taiteesta. Tapahtuma järjestetään lauantaina
23.1.2016 kello 10–15.
Tiedetapahtumassa pohditaan
muistia. Tapahtuma on kaikille
avoin ja maksuton.
Tampereella aloitetaan Lasten
yliopisto -toiminta ensi vuoden
alussa. Lasten yliopiston tarkoituksena on innostaa lapsia mielenkiintoisten aiheiden kautta
kyselemään, ottamaan selvää ja
tutkimaan.
Ensimmäinen lapsille tarkoitettu luento järjestetään tiedetapahtuman yhteydessä otsikolla
Korvat hörölle: äänimaisematutkijaksi tunnissa. Luennoitsijana on tutkija Meri Kytö.
www.uta.fi/valoa
•
Vapriikkiin
Museokeskus Vapriikissa Tampereella avautuu tammikuun lopussa
näyttely, joka vie kävijän matkalle
jääkauteen. Nyt pääsee kasvokkain
niin mammutin, sapelihammaskissan kuin villasarvikuononkin
kanssa.
Jääkauden jättiläiset on esillä
Vapriikissa 29.1.–14.8.2016. Vapriikki tuottaa näyttelyn yhteistyössä
italialaisten Contemporanea Progettin ja Exponan sekä saksalaisen
Neanderthal-museon kanssa. Jää-
kauden suurten saalistajien ja
kasvinsyöjien lisäksi Vapriikissa kerrotaan ihmisen selviytymisestä jääkauden muuttuvissa olosuhteissa.
Näyttelyyn liittyy runsas oheisohjelma, joka tarjoaa tekemistä koko
perheelle ensi kevään aikana.
•
Museokeskus Vapriikki
Alaverstaanraitti 5
Avoinna ti–su 10–18
www. vapriikki.fi