Tästä alkaa teksti…

POIS SYRJÄSTÄ -HANKE, Verkostomaisen yhteistyön kehittämisosio/SATSHP
ALKUKARTOITUS RAUMAN ALUEEN ONNELAN, KOURUJÄRVEN SEKÄ KAHMON TULEVIEN
ESIKOULULAISTEN HUOLTAJIEN AJATUKSISTA, ODOTUKSISTA JA ARVOISTA LIITTYEN
LAPSEN TULEVAAN ESIKOULUVUOTEEN.
Kevät 2015
Pois syrjästä -hankkeen ja verkostomaisen yhteistyön kehittämisosion yhtenä tavoitteena on asiakkaan osallisuus sekä omassa asiassaan että kunnan palvelujen kehittämisessä.
Rauman alueen kolmessa päiväkodissa syksyllä starttaavat Eskari-kahvilat ovat jatkoa suunnittelutyölle, joka alkoi maaliskuussa 2015. Hankkeen kiertäessä kunnissa, nousi esiin toive päiväkotien
vanhempainilloista, joissa saataisiin vanhemmat osallistettua ja jossa käytäisiin läpi lapsiperheen
arjen haasteita. Vanhempainiltojen suunnittelua varten perustettiin työryhmä, jossa ensimmäisellä
tapaamiskerralla mukana oli varhaiskasvatuksen kanssa toimivia sekä Eurasta että Raumalta.
Työskentely jatkui Rauman kahden varhaiskasvatuksen aluejohtajan sekä neuvolapsykologin
kanssa ja suunnitelmana oli pilotoida Rauman kolmessa päiväkodissa vanhempain”koulu” tulevien
eskarilaisten huoltajille. Päiväkodeiksi valikoituivat Onnela, Kourujärvi ja Kahmo.
Lähtökohtana toiminnan suunnittelussa työryhmä piti tärkeänä sitä, että aloitettava toiminta olisi
mahdollisimman asiakaslähtöinen, positiivinen ja osallistuminen olisi helppoa. Huoltajille toteutettiin
kysely 29.5.-10.6.2015, jossa kartoitettiin huoltajien tärkeinä pitämiä arvoja sekä sitä, mikä on lasten kasvatuksessa tärkeintä ja mitä toivoisivat esiopetusvuoden aikana huomioitavan. Kysymyslomakkeet jaettiin huoltajille päiväkodeista, n. 60 kpl, ja palautusmahdollisuus oli joko päiväkotiin tai
palautuskuoressa. Vastauksia palautui 20. Huoltajien vastauksista kerätyn tiedon perusteella
suunnitellaan esikouluvuoden ajalle toteutettavien 4-5 tapaamisten teemat.
Tärkeimmät arvot
Kyselyssä mainittiin arvoilla tässä kohtaa tarkoitettavan arvokkaina pidettäviä asioita ja taitoja. Oppimisen ilon näki tärkeimmäksi arvoksi 13, toisen huomioon ottamisen ja myönteisen minäkuvan
12 vastaajaa. Vuorovaikutustaitoja piti tärkeimpinä 10 vastaajaa. Hyvinvoiva lapsi, oikean ja väärän
erottaminen, lapsenkuuleminen (osallisuus), hyvät tavat sekä avoin ja myönteinen ilmapiiri esiopetuksessa nostettiin seuraavaksi tärkeimmiksi arvoiksi.
Mikä lapsen kasvatuksessa on tärkeintä?
Kyselyyn vastanneiden mukaan toisten huomioon ottaminen on yksi tärkeimmistä asioista lapsen
kasvatuksessa. Turvallinen, välittävä ja kannustava kasvuympäristö sekä lapsen myönteisen minäkuvan kehittyminen mainittiin useammissa vastauksissa. Lapsen yksilöllistä huomioimista ja tasapuolisuutta pidettiin myös tärkeänä.
Huoltajien toiveita ja ajatuksia lapsen esiopetuksen alkaessa
Huoltajat toivoivat esiopetusvuodelta lapsen tasa-arvoista huomioimista, oppimisen ilon syntymistä
ja kiinnostuksen säilymistä oppimiseen. Eskarivuoden toivottiin sisältävän vielä paljon leikkiä ja
lapsenmielisyyttä ja ryhmässä toimimisen taitojen kehittymistä. Yhteistyön tärkeys kodin ja esiopetuksen välillä nousi myös esiin.
2(4)
Työryhmä näki tärkeäksi vielä syventää huoltajilta saatua tietoa ja suunnitteilla onkin syksyllä toteutettavat päiväkotikohtaiset Eskari-kahvilat Onnelan, Kourujärven ja Kahmon päiväkodeissa alkusyksystä, joissa huoltajien näkemyksistä toivotaan vielä tarkempaa tietoa jatkotapaamisten
suunnittelua varten.
Liite 1
Kyselylomake Rauman alueen Onnelan, Kourujärven ja Kahmon päiväkotien esikoululaisten huoltajille, touko-kesäkuu 2015
3(4)
1(2)
Liite 1
KYSELYLOMAKE ONNELAN, KOURUJÄRVEN JA KAHMON PÄIVÄKOTIEN ESIKOULULAISTEN HUOLTAJILLE, toukokuu 2015
1. Valitse viisi sinulle tärkeää arvoa, joiden toivoisit erityisesti näkyvän esiopetuksen
arjessa. Arvoilla tarkoitetaan tässä yhteydessä arvokkaina pidettäviä asioita ja taitoja.
_ Avoin ja myönteinen ilmapiiri esiopetuksessa
_ Toisen huomioon ottaminen
_ Erilaisuuden hyväksyminen
_ Hyvät tavat
_ Itsensä ilmaiseminen
_ Kasvatuskumppanuus huoltajien ja henkilöstön kanssa
_ Lapsen kuuleminen (osallisuus)
_ Leikkiminen
_ Liikkuminen
_ Myönteinen minäkuva
_ Oikean ja väärän erottaminen
_ Oppimisen ja oivalluksen ilo
_ Rehellisyys
_ Vuorovaikutustaidot
_ Hyvinvoiva lapsi
_ Turvallisuus
_ Jokin muu, mikä? _____________________________________________
4(4)
2. Mikä lapsenne kasvatuksessa on tärkeintä?
__________________________________________________________
__________________________________________________________
__________________________________________________________
__________________________________________________________
3. Mitä muita toiveita/ajatuksia sinulla on lapsesi esiopetuksen alkaessa?
__________________________________________________________
__________________________________________________________
__________________________________________________________
__________________________________________________________
__________________________________________________________
KIITOS VASTAUKSISTASI!